Sari Sarkomaa /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Lakialoitteeni koskee lastensuojelulain
muuttamista. Aloitteessani esitetään lastensuojelulakia
muutettavaksi lasten sijaishuoltoa järjestettäessä siten,
että ennen kuin lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, aina
selvitettäisiin lapselle ennestään tutut
ihmiset, sukulaiset ja lapselle muut läheiset ihmiset,
onko heillä mahdollisuutta osallistua lapsen tukemiseen,
ottaa lapsi luokseen asumaan taikka perhehoitoon. Tästä asiasta
on käyty laajaakin keskustelua. Usein julkisuudessa iltapäivälehtien
palstoilla käyty keskustelu on osin vääristänytkin
tätä asiaa. Mutta se tarve, mistä tämä lakialoite
on lähtenyt, miksi tämä on tehty: tämä on
tehty sen takia, että iso, merkittävä ryhmä,
asiantuntijaryhmä, Suomessa tutki tätä asiaa,
teki tästä asiasta ehdotuksen mutta silloinen
peruspalveluministeri ei tähän tarttunut. Sen
jälkeen tämä asia jäi, ja tämä lakialoite
on yksi tapa nostaa sitten tämä tärkeä asiantuntijaryhmän
esitys jälleen keskusteluun.
Asiantuntijaryhmä nosti esille sen tosiasian, että suomalaiseen
lastensuojeluun on osittain muodostunut sellainen käytäntö,
jossa lasten sijoituksessa kodin ulkopuolelle lähtökohtana
on sijoitus vieraaseen perheeseen. He nostivat esille kuntia, jossa
lähtökohtaisesti aina sijoitetaan lapsi muualle
kuin lähisukulaisten huomaan. Joissain kunnissa on tehty
jopa periaatepäätöksiä tästä.
Sen takia tämä on tärkeää nostaa
keskusteluun ihan valtakunnan tasolla. Nykyisin vähemmän
kuin joka kymmenes lasten sijoituksista kodin ulkopuolelle tehdään
sukulaisperheisiin. Stakesin selvityksen mukaan on todellakin olemassa niitä kuntia,
jotka eivät lähtökohtaisestikaan huostaanottotapauksissa
anna lapsia sukulaisille. Tässä mielestäni
tulee esille pyrkimys kaiken hoitotyön virallistamiseen
ja ammatillistamiseen, ja se on muodostumassa liian vahvaksi. Sen takia
mielestäni tähän tarvitaan lain ohjausta.
On ihan selvää, että sijoituspäätöksessä on
oltava aina lähtökohtana ja perustana lapsen etu eikä lapsen
edun toteutuminen saa olla kiinni siitä, missä kunnassa
lapsi asuu, tai jonkun viranomaisen haluttomuudesta toimia totutusta
poikkeavalla tavalla. Tällaisia käytäntöjä,
mitä kuntiin on todistettavasti muodostunut, pitäisi
kitkeä lainsäädännöllä,
ja siihen tämä lakialoitteeni pyrkii, koska nykyinen
lainsäädäntö ei turvaa lapsen
etua riittävästi. Mielestäni sen takia
hallituksen pitäisi pikaisesti ryhtyä valmistelemaan
lastensuojelulakiin edellä esitettyä muutosta.
Sukulaissijoitukset on viranomaisten taholta monesti koettu
ongelmaksi, koska lapsen lähipiiri tarvitsee aina sijoitustapauksessa
aivan erilaista tukea ja ohjausta kuin ulkopuoliset tukiperheet,
jotka ovat tähän varta vasten valmennetut. Tämä asia
on oivallettu, ja Suomessa onkin meneillään projekteja,
kolmannen sektorin projekteja, joissa valmennetaan viranomaisia
ajattelutavan muutokseen ja valmiuteen tukea lähiomaisia silloin,
kun lapset sijoitetaankin lähiperheisiin eikä ennalta
valmennettuihin perheisiin. Toki näitä molempia
tarvitaan. Mutta on ihan selvää, että lapsen
huostaanoton aiheuttanut tilanne, esimerkiksi perheessä äidin
tai isän kuolema, vakava mielenterveyshäiriö tai
päihdeongelma, on sellainen asia, joka vaikuttaa sukulaisiin,
ja he tarvitsevat tosiasiallisesti ihan erilaista tukea kuin nämä perheet,
jotka eivät ole lähipiirissä, mutta se
ei saisi lähtökohtaisesti olla este, ettei lasta
voisi sinne ennestään tuttuun perheeseen sijoittaa.
Lapsen edun arviointi on tietysti monessa tapauksessa ristiriitaisten
tietojen vuoksi vaikeaa, mutta tämäkään
ei saisi olla esteenä sukulaissijoitukselle.
Ruotsissa tämä keskustelu sukulaisperheiden asemasta
lasten sijoituksessa kodin ulkopuolelle virisi jo 1990-luvun puolivälissä.
Siellä tämä asia havaittiin ja myöskin
tunnistettiin ja tunnustettiin hallituksen taholta. Ruotsissa onkin
ollut vuodesta 99 voimassa säädös, joka
velvoittaa viranomaiset selvittämään
aina ensin sukulaissijoituksen mahdollisuudet, ennen kuin lapsi
sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Mielestäni Suomeen tarvitaan
vastaava säädös. Koska on kirjavat viranomaiskäytännöt
ja joskus hyvin pienissä kunnissa sosiaalityöntekijät
tekevät työtä paineiden alaisina ja välttämättä riittävää koulutusta,
pätevää henkilökuntaa ei ole — myöskin
voi puhua osaamisen puutteesta — nämä eivät
saisi olla esteenä sukulaissijoituksille.
On ihan selvää, että lastensuojelutyö ja
perhetyö ovat töistä vaativimpia ja hyvinkin
koulutetut henkilöt työskentelevät hyvin
niukoilla resursseilla. Mielestäni tuohon tärkeään,
vaikeaan työhön tarvitaan selkänojaksi,
tueksi lainsäädäntöä,
joka edellyttäisi, että ne ennestään
tutut sukulaiset, läheiset katsottaisiin, ennen kuin tämä sijoittamispäätös
tehdään.
Arvoisa herra puhemies! Täällä salissakin
on lasten psykologiaa ja kehitysoppia hyvin tuntevia ihmisiä.
Lopuksi haluan sanoa sen, että kun lapsi joutuu tilanteeseen,
jossa hänet joudutaan sijoittamaan perheen ulkopuolelle,
niin useat tutkimukset ja selvitykset osoittavat, että hänen
pärjäämisensä tulevaisuudessa
omassa elämässään on monta kertaa
parempaa, jos hän voi säilyttää ne
tutut sukulaissuhteet, tutun ympäristön. Lasten
kehityksen, tulevan elämän kannalta mielestäni
tämä lakiesitys on perusteltu.
Aivan lopuksi totean vielä, kun tästä on
käyty paljon debattia ja saman tyyppisistä lakialoitteista
on käyty keskustelua, että tässä ei
missään nimessä ole kysymys automaatista.
Ministeri Soininvaara aikoinaan tyrmäsi tämän
ajatuksen ja sanoi, että on lapsen edun vastaista että tästä tehtäisiin
automaatti niin, että lapsi menisi aina lähisukulaisille.
Se olisi lapsen edun vastaista. Ei missään nimessä siitä ole
kysymys, vaan kysymys on siitä, että aina ensin
velvoitettaisiin viranomaiset katsomaan, onko lähipiirissä sopivia ihmisiä,
jotka voisivat pitää huolen lapsista, mutta aina
lähtökohtana on lapsen etu. Mutta toivon, että tämä asia
jää muistiin ja mieliin ja todellakin hallitus
toisi lastensuojelulain muutokset. Tämä ei ole
ainoa muutos, jota tarvitaan, mutta mielestäni tämä on
hyvin tarpeellinen ja jopa kiireellinen.
Jaana Ylä -Mononen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Arvostan ed. Sarkomaan tekemää lakialoitetta,
ja kun lastensuojelulaki nyt muutoinkin on tarkastelun alla, niin
tätäkin asiaa olisi aivan oivallinen hetki pohjustaa
ja viedä eteenpäin ja huomioida myöskin,
että aloitteessa on useita keskustalaisia allekirjoittajia.
Tämä asia koetaan varmasti myös hyvin
yhteiseksi.
Haluan kiinnittää huomiota erityisesti isovanhempien
asemaan ja kohtaloon oikeastaan, joka näissä sijoitus-
ja huostaanottotilanteissa saattaa olla hyvin erikoinen. Isovanhemmat
ovat saattaneet jo vuosia olla päävastuullisia
lapsen hyvinvoinnista ja huoltajuudesta perheyhteisössä, mutta
sitten kun esimerkiksi tämmöinen vaikea mielenterveysongelma
tai päihdeongelma menee ratkaisuvaiheeseen, isovanhemmat
ohitetaan täysin. Asiassa on aina hyvät ja huonot
puolensa. Varmasti lastensuojeluviranomaiset pelkäävät tietyiltä osin,
että tällaisissa vaikeissa tilanteissa esimerkiksi
lasta lähestytään sellaisessa kunnossa
vanhempien puolelta, että se ei ole lastensuojelullisesti
oikein. Mutta joka tapauksessa tässä kohdin olisi
paljon tehtävää, ja sitä paitsi
tällaiseen ajatusmaailmaan kuuluu jo sinänsä,
että laajempi yhteisö, perheyhteisö ja
sukuyhteisö, on lapsistaan vastuussa, jos vanhemmille jotakin sattuu,
että ikään kuin tiedettäisiin,
että me näistä lapsista huolta pidämme
tavalla tai toisella ja viranomaisten tuella ja avustuksella mutta
että me kannamme näistä huolta alusta
lähtien, lasten syntymästä lähtien.
Jos tämmöinen ajatusmaailma olisi, väitän,
että se tiivistäisi perheyhteisöjä ja
sukuyhteisöjä.
Keskustelu päättyy.