Täysistunnon pöytäkirja 23/2009 vp

PTK 23/2009 vp

23. TORSTAINA 12. MAALISKUUTA 2009 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

10) Laki metsästyslain 5 §:n muuttamisesta

 

Markku Rossi /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aloitteeni tarkoitus on metsästyslain 1 luvun 5 §:n 1 ja 2 momentin muuttaminen niin, että villikani siirretään riistaeläimien luettelosta rauhoittamattomien eläinten luetteloon. Perusteluna lainmuutosesitykselle on villikanikannan lisääntyminen hälyttävässä määrin eteläisen Suomen kaupungeissa, erityisesti Pääkaupunkiseudulla. Sama ongelma on havaittavissa myös muualla, esimerkiksi Turussa.

Asiantuntijoiden mukaan villikanin elinpiiri tulee nykyisestään laajenemaan luonnonolosuhteiden muuttumisen myötä. Ilmaston lauhtuminen ja lajin sopeutuminen talvisiin olosuhteisiimme nopeuttavat elinpiirin laajenemista yhä pohjoisemmaksi.

Villikanien aiheuttamat tuhot muun muassa puisto- ja viheralueiden kasvustoille ovat mittavia. Tuhojen taloudelliset vahingot ovat merkittäviä puhumattakaan lisääntyvästä työmäärästä ja kustannuksista, joita vahinkojen toistuva korjaaminen aiheuttaa, eivätkä tuhotut istutukset ja pensastot sekä puiden rungot ole visuaalisesti myöskään kaunista katseltavaa.

Kun villikanilaji on erittäin nopeasti lisääntyvä, myös sen aiheuttamat ongelmat lisääntyvät nopeasti. Lisäksi ehkä vielä tätä isommaksi haitaksi muodostuu aikaa myöden villikanien aiheuttama tautiriski. Kesyyntynyt, kaupunkiolosuhteissa ihmisiin tottunut eläin on erityinen riskitekijä taudin levittäjänä, koska se ruokaa etsiessään saattaa päästä hyvinkin läheisiin kontakteihin ihmisten kanssa. Keski-Euroopan kaupungeissa tästä on jo valitettavia kokemuksia. Alun perinhän villikani on lähtenyt liikkeelle Espanjan ja Portugalin alueilta, mistä se on levinnyt ihmisten avittamana lähes ympäri maapallon aiheuttaen mittaamattomia taloudellisia vahinkoja ja lisäkustannuksia muun muassa eri istutusten suojaamisessa.

Nykyisessä muodossaan metsästyslaki ei anna riittävästi mahdollisuuksia villikanikannan kurissa pitämiseen. Metsästyksen kannalta villikanin säilyttäminen riistaeläinluettelossa ei puolla paikkaansa jo sen elinpiirin takia. Myöskään poikkeusluvat eivät ratkaise ongelmaa. Ongelmaan tulee puuttua nyt, kun se on varsin helposti hallittavissa ja saatavissa hallintaan. Kun villikani siirretään lainmuutosesityksen mukaisesti rauhoittamattomien eläinten luetteloon, pystytään metsästyslain puitteissa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ryhtymään toimenpiteisiin villikanikannan kurissa pitämiseksi niin, ettei siitä aiheudu terveydellisiä ja taloudellisia vahinkoja.

Herra puhemies! Tätä lakialoitetta ei kannata jättää täällä eduskunnassa odottamaan seuraavaa metsästyslain kokonaisuudistusta, koska villikanikannalla on suuri lisääntymiskapasiteetti ja pitkä lisääntymisaika. Näin myöskään sen rauhoitusajalle ei ole perusteita.

Aloitteen allekirjoitti lisäkseni 25 kansanedustajaa. Vain kaksi edustajaa niistä, joille esittelin lakialoitteen, ei halunnut tukea sitä, joten uskon, että aloitteen olisi varmasti allekirjoittanut eduskunnan enemmistö, mutta uskon myös käsittelyn edistyvän jo näiden allekirjoitusten myötä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Todellakin villikani on vieras laji, tässä tapauksessa lähtöisin siitä, että niitä on tuotu tuonne lemmikkieläinkauppaan ja sieltä sitten myyty eräille perheille ja perheet sitten ovat laskeneet nämä kanit luontoon ja kanit ovat ryhtyneet lisääntymään ja runsastumaan samalla. Hesarissa äskettäin olleen uutisen mukaan näistä on menettänyt henkensä ihmisen toimesta 1 300 kappaletta tässä äskettäin, mutta jäljellä on yli 5 000, reippaasti. Tuhot ovat valtavat.

Voidaan perustellusti sanoa, myöskin näin kuvata tilannetta, että eduskunta on vihdoin piiritetty, oli tänä aamunakin piiritetty. Puhemiehenaukiolla talon päädyssä, tuolla Kampin aukion puolella, oli kaksi tervehtimässä minua tuossa neljän jälkeen, kun tulin aamulla töihin. Yhtenä aamuna oli huuhkaja jahdissa tuossa Puhemiehenaukiolla, ja valitettavasti keskeytin tämän hänen kanijahtinsa siinä, ja hän nousi tuohon kirjaston räystäälle odottamaan minun tuloani talon sisään, että saattoi jatkaa kanijahtiaan. Tämähän on uskomaton ilmiö, ei voinut kuvitellakaan, että tämmöistä pääsee eduskunnan jäsenenä kokemaan, kun ei mitään tällaista silloin aikoinaan ollut, kun tänne ensimmäisen kerran tulin valituksi.

Tässä on pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Tänä keväänä jo näitten istutusten uusiminen on miljoonajuttu Helsingin kaupungissa, ja se ei ole pikku asia.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Markku Rossin aloite vaikuttaa hyvin harkitulta, ja toivoisin, että maa- ja metsätalousministeriö ryhtyisi toimiin tämän asian selvittämiseksi. Oli mielenkiintoista kuulla, että ed. Pulliainenkaan ei näe villikanilajin kannalta minkäänlaista uhkaa, vaikka tämä ed. Rossin aloite tutkittaisiin ja vaikka se johtaisi lainsäädäntötoimenpiteisiinkin.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Todellakin tämä villikani-kysymys, vaikka se tuntuu pienelle, onkin yllättävän iso kysymys ja on herättänyt myös julkisuudessa varsin paljon keskustelua. Tuntuu aika käsittämättömälle, että esimerkiksi puutarhakaupunkialueella kaikki pensaat, kaikki istutukset on suojattava verkoilla. Eräskin henkilö, joka soitti puutarhakaupunkialueelta, sanoi, että tuntuu kuin hän itse istuisi häkissä siellä verkkojen keskellä. Kaikki rajansa tietysti myös siinä, mikä määrä erityyppisiä eläimiä missäkin on. Samalla kun kanikanta lisääntyy, se tuo sitten myös muita, oikeita petoeläimiä, ja se on oma juttunsa.

Mutta sen verran haluaisin todeta, että vaikka arvostan ed. Pulliaista ja hän tuntee erittäin paljon asioita, niin selvästikin hänenkin laskentakykynsä tässä kanikannan määrässä on jäänyt jo hieman jälkeen. Nimittäin ne lisääntyvät sillä vauhdilla, että ainakin minun saamieni tietojen mukaan tuo elossa olevien kaniinien määrä ei kaukana 10 000:sta tällä hetkellä ole, mutta kuka sitä määrää tietää.

Ongelma on eräissä maissa ryöstäytynyt ajan myötä sillä lailla käsistä ja niin nopealla tempolla, että jos siihen ei puututa, niin sitten sen hoitaminen onkin jo paljon vaikeampaa. Sen vuoksi on kyllä paikallaan, vaikka poikkeuksellista onkin, että eduskunnassa joku yksittäinen pykälä säädettäisiin nyt, että sitten maa- ja metsätalousvaliokunta ottaa tämän hyvin hoteisiinsa ja miettii tämän asian, ihan vaikka vaan yksittäisenä kysymyksenä. Metsästyslakiin itseensä varmasti on olemassa muitakin paineita, mutta tämä on ainakin sellainen, joka mielestäni tulisi nyt sitten eduskunnassa hoitaa.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä minä varsin hyvin ymmärrän tämän ongelman ja olen ed. Rossin kanssa ja muitten laki-aloitteen allekirjoittajien kanssa samaa mieltä tavoitteesta ja myöskin menetelmästä, mihin pitäisi ryhtyä. Mutta tietenkin citykani on pienempi paha kuin karhu. Kyllä minä, kun olen lähtenyt tuosta Pikkuparlamentista, olen nähnyt jos en kymmeniä niin useita kaneja melkein joka ilta, enkä minä niitä pelkää, mutta ymmärrän sen isän tai äidin tunteen, kun asutusalueella liikkuu karhu ja aivan liian harva siihen puuttuu, se vasta on suuri ongelma sen alueen asukkaille. Kanien kanssa me voimme vielä elää. Mutta niin kuin sanoin, kyllä olen lakialoitteen kannalla.

Keskustelu päättyi.