Bjarne Kallis /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jo viime kaudella keskusteltiin aika vilkkaasti siitä, tulisiko vaikeavammaisille järjestää subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Vammaisjärjestöt olivat varmasti yhteydessä kaikkiin ryhmiin, toivat selviä faktoja siitä, minkälainen on vaikeavammaisen elämä, viittasivat myöskin professori Tuorin lausuntoon, joka pitää nykyjärjestelmää kansalaisen perusoikeuksien vastaisena. Miksi niin? Professori katsoo, että vaikeavammaisen perusoikeuksiin kuuluu saada henkilökohtainen avustaja.

Viime kaudella oli keskustelua myöskin siitä, paljonko tämä maksaa. Vammaisjärjestöt tekivät aika perusteellisen selvityksen ja tulivat siihen tulokseen, että tämä maksaisi 40 miljoonaa euroa vuositasolla. Kristillisdemokraattien mielestä 40 miljoonaa euroa vaikeavammaisille on pieni summa, varsinkin kun ottaa huomioon, mitä kaikkea henkilökohtainen avustaja merkitsisi vaikeavammaisille. Miksi sitä ei viime kaudella hyväksytty, se ei johtunut yksinomaan rahasta vaan myöskin siitä, että annettiin ymmärtää, että se rajanveto, kuka on vaikeavammainen, kuka ei, on niin vaikeaa.

Aivan samalla tavalla istuva hallitus perusteli sitä, ettei hallitusohjelmassa otettu selvästi kantaa avustajien muuttamiseksi subjektiiviseksi oikeudeksi vaikeavammaisille. Ihmettelen tätä. Monesti täytyy vetää rajoja. Joskus se on vaikeaa, joskus se on helppoa, mutta koskaan se ei ole mahdotonta. Jos hallituksella on tahtoa, se voi vetää sen rajan. Onko se sitten oikeaan osunut, se on toinen asia. Myöhemmin voi sitten korjata, jos ei ole onnistunut vetämään sitä oikeaan kohtaan.

Haluan myöskin todeta, että muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa, on onnistuttu vetämään tällainen raja ja vaikeavammaisilla on siellä henkilökohtainen avustaja. On häpeällistä, ettei Suomen eduskunta ole tätä oikeutta vaikeavammaisille antanut. Toivon tietenkin, että tämä lakialoite tulisi mahdollisimman pian hyväksytyksi tai ainakin että se johtaisi siihen, että hallitus antaisi oman esityksensä, joka merkitsisi samaa kuin mitä tässä lakialoitteessa esitetään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kalliksella on erittäin hyvä muisti, tästä asiastahan keskusteltiin todellakin, ed. Kallis, hyvin monta kertaa viime eduskunnan aikana, taidettiinpa joulun alla kolme kertaa äänestääkin, niin että asia olisi pysynyt varmasti mielessä. Asia on sen väärtti, että näin on hyvä ollut tehdäkin, ja asia on edelleen hoitamatta. Perustelut on käyty lukemattomia kertoja edellisissä eduskunnissa läpi, niistä ei sen enempää.

Totean vain yhden asian, ja se on se, että se on kiusallista tässä asiassa, että tämän kustannusvaikutuksia ei kukaan oikein tämän vaikeavammaisuuden asteen määrittämisen vaikeudesta pysty määrittämään. Papereissa, mitkä ovat liikkuneet isossa salissa, taitaa minimi olla jossakin 10 miljoonassa eurossa, sitten yleinen on vammaisjärjestöjen papereissa oleva 40 miljoonaa euroa, ja sitten kun VM:ltä tätä kysyy, niin se on 400 miljoonaa elikkä kymmenkertainen määrä rahaa, joka on aika paljon. Erittäin merkittävää tässä on myöskin se, mikä on aivan oikein tässä lakialoitteessa todettu, että tämän täytyy silloin merkitä käytännössä rakenteellisesti korvamerkitsemistä niin, että se merkitään sitten budjetissa korvamerkittynä tähän tarkoitukseen ja siitä säädetään sitten spesiaalilainsäädäntö.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Jatkan suoraan ed. Pulliaisen havaintoon. Itse epäilen, että viime kaudella alkaneet keskustelut tämän esityksen budjettivaikutuksista olivat osittain ihan tarkoituksellista hämmentämistä sellaisilta tahoilta, joilla ei toivottu tämän esityksen kovin nopeasti etenevän, koska kyllä meidän lainsäädännössämme on kyetty vaikeampiakin asioita määrittelemään.

Mielestäni voitaisiin lähteä edes liikkeelle jostakin. Jos lähdettäisiin liikkeelle selkeästi vaikeavammaisista henkilöistä rajattuna ryhmänä ja heille tuotaisiin tämä oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, niin silloin ei todellakaan puhuttaisi useiden satojen miljoonien eurojen vuosittaisista menoista. Tämä ryhmä, joka täällä eduskunnassakin kävi kansanedustajiin viime kaudella vetoamassa oikeuksiensa puolesta, muistutti siitä, että tässä oikeudessa on kysymys aivan perustavaa laatua olevista arjen toiminnoista. On kysymys pukeutumisesta, syömisestä, wc:ssä käymisestä, vuoteeseen pääsemisestä, sieltä ylös pääsemisestä. Kyllä ihmisellä tulisi olla selkeä varmuus siitä, että hän ollessaan tällaisen avun tarpeessa todellakin tätä apua saa aina silloin, kun sitä tarvitsee. Sen vuoksi olen huolestunut siitä, että hallitusohjelmassa kovin epämääräisesti tämä kysymys todetaan.

Tarja Tallqvist /kd:

Arvoisa puhemies! Minä tunnen kyllä suurta häpeää siitä, että Suomessa, joka on sivistysmaa ja tekee kaikenlaisia euroviisuhommia täällä, todella on vaikeavammaisia, jotka eivät saa apua, jotka eivät pääse wc:hen silloin, kun heidän tarvitsee, jotka eivät pääse sänkyyn, sängystä pois, juuri niin kuin ed. Räsänen puhui. Minä olen itse kotihoidossa, kun olen vanhuksiin suuntautunut lähihoitaja tässä, nähnyt sellaista hätää tässä Suomenmaassa ja tässä Helsingissä, että kyllä sen rahan täytyy löytyä. Kyllä ihmisen täytyy saada perusasiansa kuntoon. Vammainen ihminen ei ole itse pyytänyt sitä vammaa itsellensä. On suhteetonta, että ihminen joutuu silloin taistelemaan moninkertaisesti ja hänet unohdetaan.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Totean vielä, että hallitusohjelmassa tästä kysymyksestä todetaan niin, että tätä oikeutta kehitetään vaiheittain. Olisin toivonut, että tässä kohden olisi selkeästi todettu, että vaikeavammaisille turvataan subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Kyllä hyvin laaja yksimielisyys on vallinnut tässä salissa siitä, että on kysymys perusoikeuksien toteuttamisesta, ja silloin kun on kysymys niistä, niin ei voida lähteä siitä, että niitä vain kehitetään vaiheittain ilman selkeää päämäärää.