Täysistunnon pöytäkirja 27/2005 vp

PTK 27/2005 vp

27. TORSTAINA 17. MAALISKUUTA 2005 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Ihmiskaupan torjuminen

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Kolmen viime vuoden aikana on Suomen kautta mennyt Keski-Eurooppaan arviolta 1 500 georgialaista naista, joiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi. Ihmiskaupassa on kysymys vakavasta rikollisuudesta ja räikeistä ihmisoikeuksien loukkauksista, ja tutkinta vaatii kansainvälistä yhteistyötä ja tehokkaita keinoja myös näytön saamiseksi. Suomihan on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, muun muassa Euroopan unionin puitepäätökseen ihmiskaupan torjunnasta, mutta nämä keinot eivät nyt kuitenkaan näytä riittävän tämän ongelman torjumiseen. Kysyn: Mitä toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä, ja onko hallitus valmistautunut ottamaan tämän kysymyksen esiin myös valmistautuessaan Suomen EU-puheenjohtajakaudelle?

Sisäasiainministeri  Kari Rajamäki

Puhemies! Oli erittäin tärkeää, että tämä asia, joka on tässä päivin ja öin tällä viikolla erittäin paljon myöskin työllistänyt, tuli täällä esille. Tämä asia on ollut johdonmukaisesti esillä EU:n työssä. Myöskin Suomen hallituksen ihmiskaupanvastainen toimintasuunnitelma on valmistunut ulkoasiainministeriön johdolla, ja siinä on konkreettiset toimenpide-ehdotukset myös kansallisesti. EU:n puitteissa tämä on selkeästi todettu oikeus- ja sisäasiainneuvostossa yhteisen työn kohteeksi, ja myöskin Suomi ja Itävalta ovat jo pitkän aikaa valmistelleet puheenjohtajuuskauden ohjelmaa, jossa meillä tämä ihmiskauppa ja laittoman maahanmuuton torjunta on keskeisellä sijalla. Se on myös Suomen johdolla toimivan Itämeren järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen työryhmän listalla. Kun olen kahden viikon päästä tapaamassa Venäjän sisäministeriä Nurgaljeviä, meillä neuvotteluissa on tämä myöskin asialistalla.

Poliisin ja tullin rajatarkastuksissa viime viikolla paljastui nimenomaan georgialaisten naisten ilmeisen selkeä salakuljetus, ihmissalakuljetus, ja tältä osin linjasin jo viime sunnuntaina, että asiaan on vakavasti viranomaisyhteistyön tiivistämisellä puututtava. Tiistaina turvallisuusasiain johtoryhmässä kävimme tämän asian läpi ja sovimme jatkotoimenpiteistä, ja tunti sen jälkeen minulle ilmoitettiin, että Vaalimaalla on georgialainen bussi naisia täynnä, (Puhemies koputtaa) minkä jälkeen määräsin, että asiaan paneudutaan poliisin ja rajan toimesta määrätietoisesti ... (Puhemies koputtaa) — Voinen jatkaa jatkokysymysten muodossa?

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Rikoslakiahan uudistettiin aivan hiljattain, jolloin myös ihmiskauppaan otettiin selkeä ote ja tehtiin se rangaistavaksi, mutta täällä eduskuntakäsittelyssä luovuttiin ehdotetusta telekuunteluoikeuden sisällyttämisestä tähän ihmiskaupan tutkintaan, ja tuolloin keskustelussa kyllä aika paljon ongelman laajuutta ja tutkinnan vaikeutta vähäteltiin. Samassa yhteydessä lykättiin myös päätös seksipalvelujen ostamisen kriminalisoinnista tälle vuodelle. Kysynkin nyt oikeusministeri Koskiselta:

Onko hallituksessa suunnitelmia korjata tätä pakkokeinolakia niin, että tämä telekuunteluoikeus voitaisiin ottaa myös tähän ihmiskaupan tutkintaan, ja sitten toisaalta, milloin hallitus aikoo nyt lunastaa lupauksensa tuoda tuon seksipalvelujen kriminalisointia koskevan lakiesityksen eduskuntaan?

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Hallituksella on ollut valmiuksia vakavaan talousrikollisuuteen tai ihmisoikeuksia polkevaan rikollisuuteen ulottaa telekuunteluoikeutta, mutta viimeksihän täällä eduskunnassa sitten perustuslaki- ja lakivaliokunta blokkasivat pois näiden rikosten piiristä juuri tähän joukkoon kuuluvat rikokset. Silloin esitetyn mukaisesti naiskaupan vastainen työ tiivistyi, ja tätä seuraavaa askelta koskeva hallituksen esitys varmasti tulisi syksyllä hallituksen arvioitavaksi, minkä sisältöisenä se sitten eduskuntaan lähtee, tuleeko tämmöinen suoraan Ruotsin-mallin mukainen ostokriminalisointi vai siitä sitten jotenkin rajattu tai kehitetty versio.

Liisa  Jaakonsaari  /sd:

Arvoisa puhemies! Kun eduskunnassa käsiteltiin turvallisuuspoliittista selontekoa, niin siinä yhteydessä ulkoasiainvaliokunta kiinnitti erityisesti huomiota näihin uusiin uhkiin, joita ovat muun muassa ihmiskauppa. Jollain tavalla tuntuu historian paradoksiltakin, että nämä uudet uhkat realisoituvat näin nopeasti, esimerkiksi se, että nyt Suomesta on tullut ihmiskaupan yksi läpikulkumaa. Kysyisin:

Miten tämä on oikeastaan mahdollista, että ongelmaa ei ole aikaisemmin huomattu, ministeri Rajamäki? Onko meidän lainsäädännössämme vikaa? Onko Rajavartiolaitoksen henkilöstön koulutuksessa jotain vikaa, kun aikaisemmin jo Kreikka esimerkiksi on tiedottanut Suomelle, että on olemassa semmoinen vaara, että Suomen kautta kuljetetaan bussilasteittain naisia Eurooppaan? Minkä takia tähän ongelmaan ei ole aikaisemmin puututtu?

Sisäasiainministeri  Kari Rajamäki

Herra puhemies! Ensinnäkin tämän anonyymin todistamisen ja uhrinsuojelun näkökulmastahan on oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön yhteinen työryhmä, jonka määräaika on huhtikuun loppuun. Toivottavasti se antaa tähän mahdollisuuksia myös puuttua.

Tämä ensimmäinen tietooni tullut georgialaisten 48 naisen ja 4 miehen, 2 autonkuljettajan, tulkin ja niin sanotun matkanjohtajan, järjestely tuli tietooni tiistai-iltapäivänä, jolloin edellytin siitä huolimatta, että matkustusasiakirjat ja viisumit, Ruotsin viisumit, olivat niin sanotusti kunnossa, että käydään perusteellisempi lähestyminen suojelu- ja uhrinäkökulmasta näitten matkustajien osalta, ja keskusrikospoliisi käynnisti tiistai-iltana myöskin näiden neljän henkilön kuulustelut, joita epäillään ilmeisestä salakuljetuksesta.

Kreikka on antanut ennakkovaroituksen marraskuun lopulla EU-maille tästä asiasta. Ilmeisesti sen jälkeen Italia lopetti viisumien annon, mutta Ruotsi on jatkanut viisumien antoa. Toissa päivänä ja eilen olemme olleet maahanmuuttoministeriöön ja ulkoministeriöön Ruotsiin tiiviissä yhteydessä, ja vihdoin eilen alkuillasta Ruotsi tarkempien pyyntöjen ja keskustelujen jälkeen antoi Moskovaan ilmeisesti ilmoituksen, että Ruotsi pidättäytyy toistaiseksi viisumien annosta.

Näiden naisten (Puhemies koputtaa) kertomukset ovat hyvin hyvin lyhyitä, ja tällä hetkellä ei ole heidän kauttaan pystytty ilmeisesti pelko- tai muun tilanteen takia lähestymään asiaa. He eivät ole pyytäneet turvapaikkaa.

Jari Vilén /kok:

Arvoisa puhemies! Olen hieman hämmästynyt ministeri Rajamäen vastauksesta ja ennen kaikkea siitä, että tieto näyttää nyt vaikeasti kulkevan ministeriön ja Rajavartiolaitoksen välillä, koska todellakin, kuten ministeri sanoi, jo marraskuussa Kreikan viranomaiset ovat lähestyneet Suomea, ilmoittaneet, että Kreikasta lähtee tyhjiä busseja Vaalimaan kautta Georgiaan. Joka kerta tämä kulku tapahtuu Vaalimaan kautta. Bussit ovat tyhjiä. He ovat kysyneet, mitä on tapahtunut. Rajavartioston tietojen mukaan tammikuussa on tullut kaksi bussia, helmikuussa kaksi bussilastia ja nyt maaliskuussa tämä yksi bussilasti, joka on tällä kertaa otettu kiinni.

Ja, ministeri, miten on mahdollista, että jo kolmen kuukauden ajan vähintäänkin, viisikin kuukautta, tämä tieto on ollut Suomessa viranomaisilla, Rajavartiolaitoksella, mutta vasta nyt, kun voimme laskea, että vähintäänkin 250 naista on kokenut tämän kohtalon, mikä heitä odottaa, Rajavartiolaitos on puuttunut asiaan?

Ministeri, miten on mahdollista, että todellakin Ruotsi myöntää viisumeita (Puhemies koputtaa) ja Ruotsi edelleenkin on myöntänyt viisumeita tämänkaltaista toimintaa varten, kun jäsenvaltioilla pitäisi EU:ssa olla yhtenäinen viisumikäytäntö?

Sisäasiainministeri  Kari Rajamäki

Herra puhemies! Nimenomaan koko Schengen-aikakauden ajan on nimenomaan valvontaviranomaisten ohella ollut erityinen ongelma EU-maiden viisuminmyöntöpolitiikassa. Tästähän on Saksassa keskusteltu Ukrainaan liittyen, ja nyt selvästi myöskin tämä keskustelu Ruotsin kanssa on toimestani toissa päivänä käynnistetty. Ruotsi ei alustavasti ulkoministeriönsä yhteyksissä pitänyt matkatoimistoa epäluotettavana, ja suoraan noin vähän ihmeteltiin toimintaamme, kun puutuimme tähän. Tässä suhteessa olen omalta osaltani toiminut saman tunnin aikana, kun olen ensimmäisen kerran saanut selvää georgialaisen bussin rajallaolosta. Tältä osin voin vain todeta, että viranomaiset ovat viestittäneet aikoinaan muun muassa keskusrikospoliisin toimesta Saksan, Ranskan ja Ruotsin viranomaisille ja Saksan Bgs on myöskin asiaa selvittänyt, mutta rikoksista ei Saksassakaan ollut aikaisemmin eikä ole tänä päivänä vielä saatu näyttöä. Omalta osaltani olen (Puhemies koputtaa) halunnut puuttua heti, kun olen saanut tähän liittyvän bussitiedon, ja toivon mukaan seuraavan bussin tulo on ainakin toistaiseksi estetty.

Rosa Meriläinen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Lehtitietojen perusteella olen saanut sellaisen käsityksen, että ministeri Rajamäellä on ajatuksena, että naiskaupan uhreille annettava turva, erityinen turva, on sidottuna heidän yhteistyökykyynsä näissä asioissa. Toivon, että näin ei asianlaita olisi, ja toivon, että hän täsmentää lausuntojaan.

Ministeri Hyssälältä kysyisin: Kun prostituoidut ja naiskaupan uhrit vaativat aivan erityisiä räätälöityjä sosiaali- ja terveyspalveluita, joita tarjoaa Helsingissä Pro-tukipiste, mutta on selvästi puutetta kulttuuritulkeista ja valtakunnallisesta toiminnasta ja resursseja tarvittaisiin lisää huomattavasti, onko tähän tulossa parannusta?

Peruspalveluministeri   Liisa  Hyssälä

Arvoisa puhemies! Me olemme ministeriön sisällä nyt erityisesti näitten uusien tapahtumien johdosta, mutta myöskin jo aiemmin, kiinnittäneet huomiota koulutuksellisiin seikkoihin sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä, jotta prostituoidut voisivat saada heille kohdistettuja palveluja. Tässä olemme tehneet yhteistyötä kolmannen sektorin järjestöjen kanssa, ja on kiitettävää se halukkuus, jolla järjestöt ovat olleet mukana tässä työssä ja ovat järjestäneet uhreille näitä palveluja. Muun muassa Helsingissä näin on tapahtunut.

Toinen varapuhemies:

Hallituksen pitää pääsääntöisesti vastata yhdellä suulla edustajien kysymykseen. Tässä tapauksessa poikkeuksellisesti vastaa myös ministeri Rajamäki.

Sisäasiainministeri  Kari Rajamäki

Herra puhemies! Tämähän on useamman ministeriön hoidossa.

Ensinnäkin EU:ssa on sisäasiainneuvostossa sovittu, että EU-direktiivin mukainen ulkomaalaislain muutos kussakin maassa pitäisi kesään 2006 mennessä tulla siitä, että ihmiskaupan uhrien oleskeluoikeutta ja turvaa vahvistetaan nimenomaan heidän auttaessaan ihmissalakuljetuksen — yhden räikeimmistä järjestäytyneen rikollisuuden muodoista — selvittämistä Euroopan unionin alueella. Tätä on ikään kuin haluttu, ja olen halunnut painottaa, että meidän tulisi nyt jo toimia, vaikkei tällaista ulkomaalaislain muutosta ole, näiden uhrien tukemisella heidän kanssaan yhteistyöllä, että tähän pystytään puuttumaan. Näin on yritetty nyt rajalla toimia. Eri asia on, saadaanko tässä tilanteessa uhrien kautta etenemistä aikaiseksi, mutta ainakin näkyy, että me viestitämme, että tämä meno huolimatta laillisista matkustusasiakirjoista, Ruotsin myöntämistä viisumeista, ei kelpaa meille jatkossa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Jo pari vuotta sitten ihmisoikeusjärjestöt täällä Suomessa kiinnittivät huomiota siihen ja kertoivat, että Suomi on tällainen läpikulkumaa, ja muun muassa täällä eduskunnassa järjestettiin tilaisuus, jossa näitä viestejä saatiin kuulla. Mutta täällä Suomessa ei ilmeisestikään uskottu siihen, että se on totta. Nyt tämä sitten on jo myöskin nähty siellä rajalla.

Ministeri Rajamäki, te sanoitte, että nämä viimeisimmät uhrit eivät ole pyytäneet turvapaikkaa. Oletteko varma, että he tietävät, mihinkä he olivat menossa, tai onko varmaa, että he eivät ole vaarassa, jos heidät palautetaan kotimaahansa? Jos siellä on esimerkiksi rikollismafia vastassa, niin voi olla todennäköisestä, että he eivät edes uskalla vaatia turvapaikkaa. Miten suojelu tapahtuu tällaisessa tilanteessa, kun he eivät uskalla olla yhteistyössä?

Sisäasiainministeri  Kari Rajamäki

Herra puhemies! Nimenomaan ihmissalakuljetukseen liittyy usein se, että sen kohteena olevat uhrit, monet myöskin vilpittömästi parempaa elämää haluavat, huonoista lähtökohdista olevat ihmiset, eivät edes tiedä. Tässäkin tapauksessa on ilmeistä tietojen mukaan tämän ryhmän tiukka vaitonaisuus ja tiukka ikään kuin sisäinen johto.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.