Tuija Nurmi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koulukiusaaminen on pahimmillaan vakavia seurauksia aikaansaava tapahtuma. Kun olen puhunut tästä aloitteesta, niin kukaan ei ole jäänyt kylmäksi ja melkein jokainen on joko itse kokenut koulukiusaamista tai tietää jonkun läheisen, joka on joutunut kiusaamisen kohteeksi. Mielestäni koulussa on turvattava oppilaille ja opettajille rauhallinen ja turvallinen oppimisympäristö. Kiusaaminen on kitkettävä pois. Sitä ei saa suvaita, ja kiusaamiseen on puututtava välittömästi ja pelotta. Tämä on kaikkien osapuolien etu. Tätä aloitetta ei ole jaettu sinne pöydille. Se on lyhyt, siksi luen sen:

"Kouluvuoden alussa" — tämän aloitteen mukaan — " koulu lähettää koteihin kirjeen, jossa tiedotetaan, miten tulee menetellä, jos oppilaat kokevat ns. koulukiusaamista koulussa tai kotimatkalla.

Koulun ilmoitustaululla sekä muissa tarpeellisissa asiakirjoissa, paikoissa ja internetissä on jatkuvasti esillä ohje, kuinka oppilaan tulee menetellä, jos häntä kiusataan.

Koulussa kirjataan ylös, mitä kiusaamisessa on tapahtunut, ja siitä ilmoitetaan kiusaajan vanhemmille.

Koulussa ryhdytään välittömästi asianmukaisiin toimenpiteisiin koulukiusaamisen poistamiseksi. Toimenpiteenä tulisi olla ensisijaisesti keskustelu kiusaajan ja/tai hänen huoltajansa kanssa ja siitä mahdollisesti johdettavat toimenpiteet. Vakavissa tapauksissa on tehtävä ilmoitus sosiaali- ja poliisiviranomaisille. Toimenpiteisiin ryhtymisestä on ilmoitettava kiusatun huoltajille.

Kiusaajalle on järjestettävä tarvittaessa erityisopetus, jotta muut oppilaat ja opettajat saavat koulunkäyntiin oppimisrauhan ja turvallisuuden tunteen ja jotta kiusaaja saa mahdollisuuden tarvitsemaansa tukeen oppimisessa ja koulunkäynnissä.

Koulussa seurataan, että kiusaamisen poistamiseen tarvittavat toimenpiteet toteutuvat ja että koulut ryhtyvät toimenpiteisiin, jollei niihin ole ryhdytty ja jos niille on tarvetta."

Tietenkin tämä lakialoite tarvitsee vielä asianmukaisen valmistelun. Varmaankaan ei mitään lakia tule hyväksyä pelkästään lakialoitteen pohjalta. Lisäksi haluan lisätä, että tähän lakiin tulee sisällyttää myös tietenkin opettajiin kohdistuva kiusaaminen ja se tulee myös huomioida.

Nollatoleranssi on hyvä linja. Tämä on toteutunut koulukiusaamisen suhteen esimerkiksi Hartolassa. Yksi vaihtoehto on tietenkin myös sovittelujärjestelmä, jollainen esimerkiksi yhdessä Lahden ala-asteen koulussa on jo toiminnassa. Toivon tästä aloitteesta vilkasta keskustelua.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmen tekemä aloite on sinänsä ihan hyvä. Siinä puututaan hyvin ajankohtaiseen ongelmaan. Toisaalta voi hivenen miettiä sitä, onko tarpeen tämä sitten lakiin omana pykälänä kirjoittaa. Näin, miten ed. Nurmi tässä esittää, valtaosassa koulujamme toimitaan, kouluissa on suunnitelmat, miten kiusaamistapauksissa toimitaan. Siellä on kirjattu toimenpiteet ja miten eteenpäin tällaisissa tapauksissa edetään.

Itse asiassa isoin ongelma kouluissa on se, miten kiusaaminen havaitaan. Tämä on itse asiassa oikeastaan se suurin ongelmakohta, ja siinä hyvin isona vaikuttimena on ylisuuret opetusryhmät ja myös välituntien valvonta. Kun tuo kiusaaminen havaitaan, niin tämän jälkeen kouluissa on jo ohr:t, oppilashuoltotyöryhmät, joissa moniammatillisesti näitä kiusaamistapauksia, mutta myös muita koulujen ja lasten ongelmia läpikäydään. Tätä ollaan nyt nimenomaan opetusministerin johdolla korjaamassa myös siihen suuntaan, että tiedonsiirto-ongelmista päästään eroon eli siitä, miten eri kasvatuksen ammattilaisten välillä tuo tieto lasten ongelmista voidaan eteenpäin viedä.

Se on totta, mitä ed. Nurmi tässä esille tuo, että usein on ongelmallista se, että tämä kiusattu lapsi joutuu vaihtamaan koulua. Se on itse asiassa sellainen ongelma, mihin on ihan hyvä puuttua, ja myös hyvää oli se, että Nurmi nosti esille tämän työpaikkakiusaamisen. Eli kouluissa tapahtuu kiusaamista: Opettajat kiusaavat opettajia, lapset kiusaavat myös opettajia, mutta yksi vakavimmista on se, kun opettaja kiusaa lapsia. Näihin kaikkiin on syytä suomalaisissa kouluissakin puuttua.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Perusopetuslain 35 §:n mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Tästä puolestaan siirrytään suoraan 36 §:ään, joka käsittelee oppilaaseen kohdistuvia varsin maltillisia kurinpitotoimia. Perusopetuslaista siis puuttuu pykälä, joka koskisi koulukiusaamista. Sitä voidaan pitää aikamoisena virheenä. Kannatankin ed. Nurmen aloitetta, että koulukiusaamista koskeva käsittelyprosessi kirjataan perusopetuslakiin. Tämä antaa opettajille lakiin perustuvan mahdollisuuden puuttua kiusaamiseen. (Ed. Heinonen: Ja velvoitteen!)

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva lakialoite on mielestäni erittäin kannatettava.

Koulukiusaaminen on maassamme huolestuttavan yleinen ongelma, johon tulee suhtautua äärimmäisen vakavasti. Kiusatuksi tuleminen järkyttää aina ihmisen perusturvallisuutta ja pahimmillaan se voi murtaa ja traumatisoida uhrin loppuiäksi. Masennus, itsetunto-ongelmat ja syrjäytyminen ovat tavallisia oireita kiusatuille. Pahimmillaan koulukiusaamisen seuraukset ovat todella vakavia, ääriesimerkkeinä mainittakoon Kauhajoen ja Jokelan järkyttävät kouluampumiset. Kumpikin näistä kouluampujista oli vuosikausia ollut kiusattu. Jotta näitä murhenäytelmiä ei tulisi enää yhtään lisää, on sekä päättäjien että koulujen henkilökunnan syytä tarttua ongelmaan jämäkästi. Nollatoleranssi on ainoa oikea tapa suhtautua kiusaamiseen. Koulun pitäisi olla lapsille ja nuorille paikka, jossa he tietävät ja tuntevat olevansa turvassa. Jokaiselle oppilaalle on taattava oppimisrauha.

Uskon, että tässä lakialoitteessa esitetyt toimenpiteet osaltaan edistävät näitä tärkeitä tavoitteita. Toivon, että lakialoite johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin kaikissa Suomen kunnissa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä ed. Nurmi on tehnyt semmoisen aloitteen, jonka toivoisi toteutuvan. Kiusaaminen kaikissa muodoissa, ei pelkästään koulussa vaan työpaikoilla, koko yhteiskunnassa, on tuomittava. Sehän kuvastaa kiusaajan osalta sitä, jotta on heikko itsetunto ja pitää pönkittää sitä ja etsiä ympärilleen saman henkistä porukkaa.

Kiusatun osalta, kun miettii, keitä ne kiusatut ovat, niin minulle tulee ainakin mieleen, että on jollakin tavalla erilainen, voi olla ulkonäkö, vaatetus tai uskaltaa olla jotain mieltä. Joskus kouluaikaan muistan tilanteita vielä, että kun meni puolustamaan sitä heikompaa, niin turpiinhan sieltä tuli, kun silloin on vähän erilainen tilanne, pitäisi tulla kiusaamaan, ei siis kiusatun puolelle. Sehän kuvastaa tämmöistä alkukantaista käyttäytymistä, onko se laumakäyttäytymistä vai mitä, mutta kun ihmiset ovat olevinaan vähän fiksumpia, sivistyneempiä ja ajattelevia, niin nämä ilmiöt pitäisi meidän osata karsia pois tästä yhteiskunnasta. Mutta siitä huolimatta se näköjään elää aika syvässä ihmisen käyttäytymisessä. Se lähtee sieltä lapsen taimesta asti ja jatkuu aina tänne eduskuntaan asti ilmeisesti. Siinä mielessä meidän pitäisi osata putsata tämä joka tasolta pois. Sen takia minusta tämä aloite on siinä mielessä hyvä.

Ovatpa ne sanamuodot mitä hyvänsä, niitä voidaan miettiä, onko oikein joku tässä, joku pilkku paikallaan, mutta se on ajatuksena, jotta näihin pitäisi uskaltaa heti puuttua, löytää keinot, miten tämä kiusaaminen saataisiin kitkettyä joka tasolta pois. Yhtenä esimerkkinä voi katsoa vaikka tätä meidän eduskuntaa, kun varmaan täältäkin otetaan esimerkkejä, mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tietysti tässä voi vielä heittää sivuun, että osin varmaan ovat kotona opittuja tapoja myös nämä kiusaamistilanteet, kun halutaan kiusata toisia.

Mutta eduskunnasta jäi erityisesti mieleen tämä meidän ryhmäkurikäytäntömme, joka liittyy tähän sinällään. Jos täällä on omaa mieltä, mitä äsken kuvasin, koulussa joku on omaa mieltä ja täälläkin on omaa mieltään, niin joutuu ilmeisesti sitten kiusatuksi, eikä ilmeisesti, vaan joutuu. Ilmeisesti ed. Nurmi kuitenkin joutui kiusatuksi, joka on aloitteen tekijä, tässä joulun alla, koska hän ei tullut saliin budjettialoitteiden käsittelyn yhteydessä. En tiedä, millaiset nämä pelotteet mahtoivat olla silloin olemassa, mutta perustuslaki kuitenkin sanoo täällä kansanedustajan riippumattomuudesta, jotta pitää kestää oikeudessa ja totuudessa, 29 §. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia eivätkä häntä sido muut määräykset. Minusta meidän pitäisi osata tässä jotenkin suhtautua näihin asioihin, jotta ei tule ainakaan sen takia kiusatuksi, jos on omaa mieltään.

Tuli jopa 30 §:kin mieleen. Tässä on, jotta kansanedustajaa ei saa estää hoitamasta edustajantointa. Silloin pitää olla painostus kova, jos ed. Nurmi ei voinut tulla saliin, se hipoo jo niitä rajoja. Jos ryhmäkuri on niin kova täällä hallituspuolueissa, jotta ihmiset joutuvat olemaan poissa salista sen takia, se on sillä lailla verrannollinen, kun meidät on valittu tänne, kansa on valinnut parhaimmistoa, näin minä väittäisin, eivät kai he huonoimpia tänne valitse, niin silloin me olemme esimerkkinä myös oppilaitoksille ja opettajille ja koko yhteiskunnalle ja meidän pitäisi näyttää hyvää esimerkkiä, jotta ei tämmöistä painostusta olisi olemassa ainakaan eduskunnan toimissa.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmen aloite on enemmän kuin tervetullut, ei pelkästään sisältönsä vuoksi vaan siksi, että se nostaa koulukiusaamisen myös eduskunnan asialistalle. Tämä on mielestäni niin vakava kysymys, että en lähtisi mielelläni tällä hallituspolitiikkaa arvostelemaan enkä hallituspuolueiden pelisääntöjä arvostelemaan, etenkään kun tietää, että joskus ovat myös demarit olleet hallituksessa ja demareissa on ryhmäkuria harrastettu.

Joka tapauksessa koulukiusaaminen jättää uhreihinsa aina pysyvät psyykkiset, joskus myös fyysiset, arvet. Tänäkin päivänä Suomen kouluissa kiusataan tuhansia lapsia, eikä kukaan voi etukäteen sanoa, miten kukin heistä reagoi tähän tilanteeseen. Jotkut murtuvat ja sairastuvat henkisesti lopuksi elämäänsä, jotkut katkeroituvat ja kantavat vihaansa hautaan asti. Liian monet nuoret pakenevat koulukiusaamisen tuloksena itsetuhoon.

Koulukiusaamista on tästä huolimatta vähätelty Suomessa usein. Kun esimerkiksi Espoossa muutama vuosi sitten valtuustossa keskusteltiin koulukiusaamisesta, nimenomaan opettajavaltuutetut todistivat yksi toisensa jälkeen, ettei Espoon kouluissa kiusata. Olisikin ollut niin, mutta valitettavasti oppilaiden ja oppilaiden vanhempien yhteydenotot kertoivat aivan toisesta todellisuudesta. Eräskin äiti oli joutunut menemään koulun pihan perälle pusikkoon seuraamaan, mitä siellä pihalla ihan oikeasti tapahtuu, kun yhteydenotto opettajaan antoi aivan eri todellisuuden kuin hänen lapsensa kertomus. Lopulta Espoon valtuustossa eräs opettajavaltuutettu totesi, että jos joku oppilas pelkää välitunnilla, niin hänhän voi sitten seistä välitunnit valvojan vieressä. Tämä on ainoa kerta, jolloin itse olin niin suuttunut poliittista puhetta pitäessäni, että olin alkanut huutaa puhujanpöntöstä.

Kouluissa on välillä ilmeisen vaikea myöntää, ettei henkilökunta aina tiedä, mitä koulussa todellisuudessa oppilaiden tasolla tapahtuu. Mutta jos näin on, niin miten voidaan puuttua ongelmaan, jonka olemassaoloa ei myönnetä edes? Joka tapauksessa on tärkeää, ettei koulussa tyydytä pelkästään kiusaamisen ehkäisyyn, mihin tämä aloite pyrkii, sillä vaikka kiusaamista saataisiin kaikilla toimenpiteillä vähennettyä, kokonaan sen pois kitkeminen tuskin onnistuu, valitettavasti. Siksi tarvitaan voimavaroja myös kiusaamisen jälkihoitoon, sekä kiusattujen että kiusaajien tarvitsemaan terapiaan, sillä jos koulukiusaajaa ei saada ymmärtämään oman käytöksensä vahingollisuutta, hänestä kasvaa helposti aikuisena työpaikkakiusaaja, joka jatkaa muiden ihmisten elämän pilaamista lopun ikäänsä.

Arvoisa puhemies! Vaikka kuntien talous on tiukalla, meidän on huolehdittava siitä, ettei kouluissa tällä kertaa tehdä samaa virhettä kuin 1990-luvulla. Silloinhan kunnat säästivät nimenomaan koulupsykologeista, terveydenhoitajista ja kuraattoreista, heidän määräänsä kun ei ollut samalla tavalla lailla määrätty, kuten monia muita henkilöstöasioita määrätään. Mutta niillä säästöillä oli todella korkea korko, sekä inhimillinen korko että taloudellinen korko, kun sitä 1990-luvun nuorten pahoinvointia on sen jälkeen setvitty.

Tämän taantuman yksi suuri haaste onkin, ettemme tee tällä kertaa ainakaan samoja virheitä kuin 15 vuotta sitten.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi on nostanut aloitteessaan esiin hyvin tärkeän asian. Koulukiusaaminen on pahimmillaan lapsen elämää ja kaikkien hänen läheistensä elämää syvästi järkyttävä tapahtumasarja, jossa kiusatun loppuelämää voi määrittää kiusatuksi tuleminen ja kiusattuna oleminen.

Mielestäni tässä asiassa on kolme tärkeää seikkaa. Ne ovat huomaaminen, puuttuminen ja auttaminen. Huomaamiseen vaikuttavat muun muassa ne seikat, joita äsken ed. Kasvi täällä hyvin kävi läpi. Opettajankoulutuksessa tämän aiheen tulisi olla voimakkaammin ehkä esillä, jotta olisi mahdollisuus tarttua näihin ongelmiin, jotta nämä ongelmat tulisivat huomatuksi. Aivan samaan asiaan olen kiinnittänyt itsekin huomiota, että opettajien työsarka kuitenkin tuolla yksittäisissä kouluissa on varsin kova jo nykyisellään ja siinä tilanteessa kiusaamisen huomaaminen ei ole aina kovin helppoa. Tärkeää olisi myös tiivis yhteistyö kotien kanssa, jotta kiusaamisasiat ylipäätään huomattaisiin.

Sitten tähän puuttumiseen. Olen aivan samaa mieltä ed. Kasvin kanssa siitä, että liian usein tuntuu ainakin tämmöisellä kokemuspohjalla olevan niin, että toimenpiteiden kohteeksi joutuukin kiusattu eikä niinkään se kiusaaja tai ne kiusaajat, jotka sitä toimintaa organisoivat. Tässä kyllä pitäisi toimintatapojen muuttua, koska yleensä, jos kiusattu vaihtaa koulua sitten päästäkseen pakoon tätä tilannetta, kiusaajien rinki valitsee uuden uhrin itselleen eikä sitä ongelmaa siis mihinkään poisteta. Sen kohde vain vaihtuu. Tärkeää olisi se, että kouluissa yhä enemmän havaittaisiin kiusaamistapauksia ja tehtäisiin tietoisia päätöksiä ja sitoumuksia oppilaiden ja opettajien yhteistyöllä: meidän koulussa ei kiusata. Sitoutettaisiin myöskin oppilaat tähän, kerrottaisiin, mitä kiusaaminen pahimmoillaan tarkoittaa. Luulen, että monikaan kiusaaja ei aina ihan ymmärrä, kuinka vakavista asioista sille kiusatulle näissä tilanteissa on kyse.

Jos ja kun kerran meidän kouluissamme edelleenkin nyt ja tulevaisuudessa kiusaamista kuitenkin on, auttamisen on oltava riittävän tehokasta. On kyettävä puuttumaan ajoissa, auttamaan ajoissa. Tässä myöskin tarvitaan osaamista ja tietotaitoa siellä koulun sisällä. Tiedon kerääminen ja myös vertaistuki näille nuorille olisivat tavattoman tärkeää. Satuin näkemään muutama viikko sitten tv-ohjelman kahdesta selviytymistarinasta, joissa kaksi suomalaista nuorta miestä kertoivat omista kouluvuosistaan ja siitä, miten he olivat selvinneet. Molemmat olivat, kuinka ollakaan, päätyneet teatterialalle, jolla ehkä on mahdollisuuksia sitten näiden aika traumaattistenkin tilanteiden läpikäymiseen. Olin hyvin iloinen siitä ohjelmasta sen vuoksi, että vaikka se oli kovin järkyttävä ohjelma, niin minusta siitä kuitenkin saattoi havaita sen, että meillä on keinoja puuttua tähän asiaan.

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Nurmi täällä jo avauksessaan totesi, niin meillä, jotka nyt keskustelemme, on varmaankin jokin suhde tähän puheena olevaan asiaan. Itse sain seurata aivan liian pitkään vierestä erästä kiusaamistapausta, ja vain lapsen vanhempien oma aktiivisuus, itse hankittu apu ja pitkäaikainen tuki auttoivat takaisin elämän raiteille. Mielestäni on tärkeää, että meidän eduskunnassamme sanotaan ääneen se, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tällaista sivistys-Suomessa, eikä varsinkaan pienten lasten, jotka eivät ymmärrä, mikseivät he kelpaa, miksi he jäävät välitunnilla kerta toisensa jälkeen yksin.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kasvin puheenvuoroon sen verran, että siitä valitettavasti sai sellaisen kuvan, että meidän kaikki opettajamme toimisivat hänen esittämällään tavalla. Ed. Kasvi yksinkertaisesti syyllisti kaikki opettajat, että kukaan opettaja ei toimisi.

Minä olen itse opettaja ja uskallan sanoa oman ammattikuntani puolesta, että valtaosa opettajista toimii lasten parhaaksi kaikissa tilanteissa ja kaikissa kouluissa. Lähes kaikissa kouluissa on yhteisesti sovittu nämä nollatoleranssipelisäännöt, mutta en tietysti väheksy sitä ed. Kasvin esille nostamaa tapausta, ja on valitettavaa, että näin on toimittu.

Ed. Huovinen nosti ihan oikein esille opettajankoulutuksen. Tiedon ja taidon yhteiset pelisäännöt, ne ovat hyvin oleellisia tässä, ja erittäin huolestuttavaa oli tietysti ed. Huovisenkin esimerkki, jossa vain vanhempien työllä pystyttiin puuttumaan, ja valitettavaa, jos siinäkään tapauksessa opettaja ei ollut toiminut.

Tommy Tabermann /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Nurmi puhui eräänlaisesta kohtalonkysymyksestä Suomessa. Jos joku pystyisi laskemaan, mitä tämä kiusaaminen työpaikoilla, kouluissa tulee maksamaan kansantaloudelle, se olisi varmaan järkyttävä summa, puhumattakaan sitten siitä psyykkisestä pahoinvoinnista, joka siitä kumpuaa. Voidaan mennä kaikki peilin eteen kysymään, miksi Suomessa on työpaikkakiusaamista kaksi kertaa enemmän kuin muissa EU-maissa keskimäärin ja kouluissa kolme kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Se kertoo jotain aika järkyttävää meidän ihmiskuvastamme. Mutta muissa Pohjoismaissa, tässä viittaan ed. Huovisen puheenvuoroon, käytetään, esimerkiksi Tanskassa, kouluissa draamaa ennalta ehkäisevänä keinona ja parannuskeinona. Draama opettaa empatiaa, myötätuntoa, sellaista, mikä millään muulla tavalla ei voi ketään pientä eikä suurta ihmistä auttaa ymmärtämään toista ihmistä, menemään toisen nahkoihin. Minä suosittelisin tämän lisäämistä tuohon ehdotukseen.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmasti näitä yksittäisiä esimerkkejä löytyy monenlaisia, ja valitettavasti, aivan kuten ed. Heinonen aprikoi, tässä kuvaamassani esimerkissä, joka on siis vain yksittäinen esimerkki, (Ed. Heinonen: Yksikin on liikaa!) oli kyllä tilanne se, että vanhempien oli tavattoman vaikea saada kouluyhteisöstä tukea tälle asialle, siis todella vaikea. Tämä mielestäni on kyllä huolestuttavaa, että jos meillä täällä lainsäädännön tasolla on kaikki asiat ja eväät kunnossa ja siitä huolimatta kouluyhteisöt ajattelevat, että he ovat sen yläpuolella ja voivat jättää huomioimatta, niin se on erittäin hankalaa.

Olen täsmälleen samaa mieltä ed. Tabermannin kanssa, ja itse asiassa, kun nämä nuoret miehet olivat tuossa ohjelmassa oman selviytymistarinansa tehneet ja purkaneet sen erilaisiksi tarinoiksi ja näytelmiksi, niin tällaista toivoisin kyllä, että meidän opetusviranomaisemme ottaisivat onkeensa näistä ja pistäisivät nämä nuoret miehet vaikka tuonne kierrokselle meidän kouluihimme kertomaan tämän esimerkin.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Kiusaaminen on niin koulu- kuin työelämän syöpä, jolla tuhotaan viihtyvyys, osallisuus ja pahimmassa tapauksessa henkilön koko terveys. Suomi on tutkitusti kärjessä työpaikkakiusaamisessa, ja myös vakavasti päättyneistä koulukiusaamisista on eläviä esimerkkejä.

On erittäin hyvä asia, että ed. Nurmi on tehnyt aloitteen. Yhtään turhaa yritystä poistaa kiusaamista ei ole. Toki ongelma on niin monitahoinen, että tuskinpa tälläkään aloitteella sitä järjestykseen saadaan, mutta kaikki avaukset ovat ilman muuta myönteisiä.

Tässä oli jokin aika sitten naistenlehden päätoimittajan oma kokemus pääkirjoituksessa. Hän kertoi luokkakokouksesta. Arviolta päätoimittaja oli semmoinen kolmi—nelikymppinen henkilö, ja hän meni luokkakokoukseen innokkaasti ja totesi, että ihanaa, kun kaikki ovat paikalla, että ei silloin meidän aikanamme koulussa ollut kiusaamista. Kauaa ei kestänyt sitten, kun hän huomasi, että joukossa oli poika, joka oli hyvin hiljainen. Hän oli ollut luokan silloinen älykkö, matemaatikko ja hän totesi, että häntä kyllä kiusattiin niin paljon, että hän mietti pitkään, tuleeko hän ollenkaan tähän luokkakokoukseen, ja kertoi, että eräs luokan tytöistä, jota oli kiusattu koko kouluikä, oli ilmoittanut, että hän ei ainakaan siihen kiusaajajoukkoon tule, että se pilasi hänen koko kouluikänsä. Tämän päätoimittajan lopputulema siinä kirjoituksessa oli, että oli hämmästyttävää, että hän ei ollut koko kouluaikanaan tiennyt, että luokassa on kiusattuja kavereita.

Se on aika erikoista, kun miettii, että näin voi olla, mutta ketään syyllistämättä näin voi olla. Hirveän yleinen tapa kiusata muita työpaikalla, mutta koulussa erityisesti, ainakin pienten lasten kohdalla sen näkee, on eristäminen. Jonkun kanssa ei vain olla. Hänet jätetään yksin. Se on vielä sellaista kiusaamista, mitä on myös opettajien, välituntivalvojien vaikea huomata, koska se ei aiheuta mitään meteliä. Joku vaan on yksinään, nyhvertää. Miksi hän on yksin, omasta halustaan vai jätettynä? Sitä harvemmin tulee siinä kiireessä kysyttyä. Siinä sitten voi miettiä, että joku kiusaaja sen on saanut aikaan, yksi tai kaksi tai kolme, ihan kourallinen oppilaita, mutta mikä saa sen muun joukon lähtemään siihen mukaan? Eihän tämmöinen pieni porukka ketään pysty kiusaamaan, mutta se on se muun joukon mukaantulo. Mikä meissä ihmisissä on, että meillä ei ole uskallusta lopettaa sitä kiusaamista? Pelkäämmekö me, että me olemme sitten seuraavia siinä kiusattujen joukossa, kun ei panna stoppia sille? Kaikenlainen kiusaaminen olisi tosi nopea lopettaa, jos olisi uskallusta mennä heti, kun se nähdään, porukalla se lopettamaan.

No, jos ajatellaan koulujen tämänpäiväistä elämää, niin kouluissa on suunnitelmia ja tehdään hyvää työtä kiusaamisen karsimiseksi, mutta sitten kouluelämä on hyvin kiireistä, siellä ei ole riittävästi aikuisia, ryhmäkoot ovat suuria, välituntivalvontaa ei ole riittävästi, ja sitten tietysti, kun ryhmäkoot ovat suuria, opettaja—oppilas-suhde on mitä on. Uskalletaanko mennä juttelemaan opettajan kanssa, kun ei uskalleta oikein vanhemmillekaan kertoa siitä arjesta siellä koulussa? Koetetaan vaan pärjätä. Myös koulun ja kodin välinen yhteistyö olisi tosi tärkeää tässä.

Sitten, niin kuin joku täällä mainitsi, on hirveän tärkeätä muistaa myös se, että myös opettajia kiusataan. Tämä on yksi semmoinen asia, että eräs opettaja totesi, kun puhuttiin tästä eläkeiästä, että hän ei tiedä, jaksaako hän koulussa niin pitkään, koska oppilaat ovat niin kauheita. Hän opettaa yläasteella. Siitä tuli taas sitten mieleen se, onko meillä sitten tietyllä tavalla kouluissa opettajilta mennyt auktoriteetti. Hekään eivät jaksa puuttua. Vaikka tietävät, niin heillä on omat ongelmansa, isot ryhmät, kiireinen koulun arki ja sitten vielä se, että heitäkin kiusataan. Se on se kokonaisuus aika haasteellinen varmasti siellä opettajanhuoneessa.

Eli uskon, että on monia hyviä asioita, pieniä tekijöitä, joilla voidaan tilannetta parantaa, ja aloite on oikean suuntainen, mutta ei varmasti riittävä, sillä kyllä ainoa keino puuttua näihin asioihin on se, että siellä koulun arjessa on pienemmät oppilasryhmät, siellä on aikuisia, joilla on aikaa niille lapsille ja jotka näkevät niiden lasten kehityksessä tapahtuvat muutokset, johtuvatko ne sitten kiusaamisesta, mahdollisesta päihteidenkäytöstä, jostain muista ongelmista, ja pystyvät sitä kautta puuttumaan niihin. Tämä tarkoittaa siis paitsi opetushenkilökuntaa myös muuta koulun henkilökuntaa, että sitä on siellä riittävästi, jotta ongelmiin päästään ajoissa kiinni.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että en ole halukas hyväksymään sitä, että me hyväksymme sen, että aina jotain kiusaamista on. Kyllä tässä pitää olla ehdoton nollatoleranssi ja pyrkimys siihen, selkeä paheksunta kaikenlaiselle kiusaamiselle, on se sitten koulukiusaamista tai työpaikkakiusaamista.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa puhemies! Uskon, että kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä yhtyy hyvin lämpimästi tähän aloitteeseen, siinä esille nostetun vakavan asian hoitamiseen niillä keinoilla, joita käytettävissä on. Heräsi tietysti ensin ajatus, onko tämä asia lain tason kysymys, mutta ehkäpä siellä laissa eli lain tasolla on paljon vähämerkityksellisempiäkin asioita säädetty. Siksi katson, että on ihan hyvä, että tämä on nostettu täällä esille. Kiitos siitä ed. Nurmelle!

Asia on todella vakava. Jos ja kun koulukiusaamista paljon tapahtuu, sillä on kieltämättä erittäin pitkävaikutteiset kielteiset seuraukset niin siihen lapseen, nuoreen, hänen loppuelämäänsä, perheeseen kuin myös koko koulun ilmapiiriin ja opettajien asemaan ja henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen ja kaikkien jaksamiseen. Eli tämä on moniosainen asia ja vaatii todella vakavaa pohdintaa, joka tässä nyt on ainakin joiltain osin mahdollista.

Taloudelliset vaikutukset varmasti ovat merkittävät, mihin ed. Tabermann viittasi, ja siihen on hyvä yhtyä. Olisi syytä jopa selvittää, minkälaiset nuo taloudelliset vaikutukset ovat. Mutta ennen kaikkea tietysti henkiset vaikutukset ovat vakavia. Ehkä meidän on myös kotien tukemista näissä tapauksissa nostettava esille, niin että jos koulukiusaamista ilmenee, niin sen vaikutukset koteihin ja toisaalta kodin vaikutus siihen, että tällaista ilmenee, on syytä selvittää ja myös pohtia, mistä nämä tekijät johtuvat.

Timo V.  Korhonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten täällä monessa puheenvuorossa on jo todettu, asia on erittäin tärkeä. Kaikki tiedämme, mitkä kielteiset seuraukset koulukiusaamisesta kaiken kaikkiaan on. On todella äärettömän tärkeää, että tämä keskustelu nousee tapetille nyt myös täällä eduskunnassa tämän esityksen pohjalta.

Kun tätä lakitekstiä tässä paikallani luin, en pysty varmasti sanomaan, onko tämä sisältö täsmälleen nyt sitten oikein. En pysty tarkkaan arvioimaan, antaako tämä esitys tämän muotoisena muun muassa opettajille riittävät valtuudet nyt sitten puuttua kiusaamiseen. Olen ymmärtänyt sillä tavalla, että kouluilla on jo lain mukaan velvollisuus nykyisinkin tehdä suunnitelma koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. En tiedä, olenko ymmärtänyt oikein, mutta näin olen käsittänyt. Ehkä tämä lakiesitys vielä sitten on omiaan vahvistamaan tätä vaadittavaa suunnitelmaa.

Joka tapauksessa koulukiusaamisen ehkäiseminen vaatii hyvin pitkäjänteistä työtä, ja se vaatii hyvin tiivistä yhteistyötä niin koulun, kouluterveydenhuollon kuin kotienkin kesken ja myös monien muitten instanssien ja viranomaistahojen kesken. Mutta kaiken kaikkiaan on erittäin hyvä asia, että tämä on nyt näin esille noussut täälläkin.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Minun on tietysti hyvin helppo yhtyä tähän ed. Nurmen lakialoitteeseen, niin kuin kaikki muutkin puhujat täällä ovat yhtyneet, ja tulin tänne eteen puhumaan vaan sen takia, että tämä koko ongelmatiikka on varmaan alku kaikenlaisille muillekin ongelmille, joita meidän yhteiskunnassamme on. On aika paradoksaalista, että kaikki se, mitä ed. Nurmi aivan oikein ehdottaa 35 a §:ksi, joka tietysti on lisäohje monissa kunnissa, voitaisiin tehdä ilmankin tätä pykälää, niin kuin ed. Nurmi itsekin tietää ja myöntää, ja sehän tästä eräänlaisen katastrofin alun tekee, että meillä täytyy tämmöistäkin lainsäädäntöä Suomessa olla. Tämä on ihan varmasti jonkinlainen lisätuki meidän koulumaailmaan, ja syyt ovat siis sangen syvällä tässä asiassa, kun meidän täytyy eräässä mielessä aivan normaalista elämän asiasta puhua täällä ja sitten kauhistella kukin omalla tavallamme sitä. Onneksi me olemme samaa mieltä, se nyt on sentään tässä kaikessa hyvä puoli.

Se, mitä tässä ei ole tullut sanottua, on esimerkiksi se, että Suomessa syrjintä kaikkinensa on lisääntynyt. Tänään juuri olin tapaamisessa, jossa kerrottiin siitä, miten uusi lastensuojelulaki on huonosti lähtenyt toimimaan siihen nähden, miten sen oli tarkoitus toimia. Huostaanotettujen lasten lukumäärä on lisääntynyt tässä maassa. Minä en suinkaan väitä, että se johtuu pelkästään koulukiusaamisesta, mutta ne ovat saman lastenpsykiatrisen ja sosiaalisen ongelmatiikan sisällä olevia asioita. Niillä on syy—seuraus-suhde toisiinsa. Nämä ongelmat kasvavat, ja siihenhän meidän täytyisi tässä salissa ja valiokuntien työssä hakea perussyytä, koska vain sen perussyyn löytämällä tässä asiassa päästään eteenpäin. Pitäisi osata tehdä oikea diagnoosi: mikä on se tausta ja etiologia tälle kaikelle. Kun tämä sitten johdetaan jopa Jokelaan tai Kauhajokeen asti, niin ne ovat äärimmäisiä esimerkkejä aivan toisessa päässä. Minusta niiden kytkeminen välittömään koulukiusaukseen on ehkä vähän liian rankka tapa lähestyä tätä asiaa.

Sitä vaan mietin tämän diagnoosin teon yhteydessä, että kun tässä sitten sanotaan, että oppilaalle annetaan ohjeita siitä, miten hänen tulee menetellä, kun koulussa kiusataan, niin oppilas on kyllä aika rankassa paikassa. Luulen, että useimmat vanhemmat tietävät, miten hankala paikka se on kotona. Opettajat tietävät sen, ja harvalla oppilaalla enää siinä vaiheessa on voimaa sitten menetellä niin kuin koulussa menetellään.

Otanpa vertauksen suoraan täältä meiltä eduskunnasta, jossa olen ollut työsuojelutoimikunnan puheenjohtajana kaksi vuotta. Sinä aikanahan tässä talossa tehtiin sukupuolisesta häirinnästä lainsäädäntöä — ei se varsinaista lainsäädäntöä ollut, mutta ohjeita tähän taloon — jossa kaikkiin poliittisiin ryhmiin nimettiin vastuuhenkilöt, kerrottiin ihan tarkkaan, miten tässä asiassa pitää edetä. Onneksi sen jälkeen häirintätapauksia ei ole ollut yhtäkään tietääkseni, mutta lehdistä saa silti välillä lukea, että on mukamas jotain ollut. Siis edes täällä meidän kansanedustajien keskuudessa ei oikeastaan osata käsitellä tätä asiaa ihan niin kuin ohjeiden mukaan pitäisi käsitellä. Se kuvastaa sitä — minä en syytä tässä ketään, mutta kerron — miten vaikeasta asiasta tässä näköjään kaikkinensa on kysymys.

Sitä vielä itse asiassa haluaisin tähän loppuun sanoa, että tämän kaiken takana täytyy olla joku meidän suomalaisessa kulttuurissa nyt mukana oleva seikka. En muuten tätä ymmärrä. Mielelläni liittäisin tähän keskusteluun kaiken sen, mitä professorit Keltikangas-Järvinen ja toisaalta professori Lea Pulkkinen ovat yhdessä ja erikseen puhuneet eri puolilla. Osittain koen heidän asiantuntijaesiintymisensä niin, että vaikka se on ollut aivan erinomaista, niin sen julkisuus jotenkin sivuuttaa. Onko niin, että nämä kaksi aivan kansainvälisestikin tunnettua professoria tuottavat tietoa, joka on kiusallista, joka mieluummin vähän vaiennetaan? Ei tästä ole kuin pari viikkoa, kun Keltikangas-Järvinen viimeksi oli julkisuudessa, ja siitä minusta olisi aivan toisella lailla pitänyt meidän valtiokoneiston kiinnostua ja lähteä tähän laajaan keskusteluun mukaan.

Lopetan vaan arvioimalla omia tausta-ajatuksiani siitä, mistä tässä ehkä on kysymys. Varmasti on kysymys siitä, että suomalaiset arvot ovat nyt aivan erilaiset kuin joskus aikaisemmin: yhteiskunnan arvot, yksilöiden arvot, työelämän arvot, työnantajan, työntekijän arvot, ehkä jokaisen kohdalla. Niissä on joku muutos tapahtunut siihen nähden, miten asiat olivat 30—50 vuotta sitten. Se on hidas muutos, moni ei sitä huomaa, mutta ihan selvästi arvot ovat vähintään eri järjestyksessä ja niiden arvojen painotukset ovat muutoinkin muuttuneet. Voimakas yksilöllisyys myöskin leimaa tätä aikaa, ja "kaikki tämä heti minulle nyt tässä näin" on yksi kritiikin siemen myös moneen asiaan. Se tukee minusta sitä, tai selittää paremminkin sitä, minkä takia näitä koulukiusaajia on. He ovat aina yksilöitä hekin, ja heille on tullut nyt mahdollisuus tehdä tätä kiusaamista ihan toisella tavalla. Minä olen tullut ylioppilaaksi vuonna 1962. Silloin oli tämmöistä jonkinlaista normaalia poikakoulun kähinää, mutta ei käytetty tämmöisiä termejä edes. Siis jotkut asiat ovat kyllä yhteiskunnassa selkeästi muuttuneet.

Kolmantena asiana on yhteiskunnan normipaine, joka myöskin on aivan erilainen. Ei aikanaan tullut kuuloonkaan sen suuntainen käyttäytyminen toista kohtaan, jollaista nykyaikana on. Mistä sekin lähtenee liikkeelle?

Nämä ovat kaikki asioita, arvon puhemies, minusta, nämä kolme, joita ei lainsäädännöllä saada kuriin, ja sehän on tämän talon vahvin ase. Niitä ei myöskään budjetilla saada kuriin. Ehkä saadaan virkoja lisää, sosiaalityöntekijöitä lisää ja opettajia lisää ja pienempiä ryhmiä, mutta ei se poista sitä perussyytä, mikä on arvojen, voimakkaan, vääränlaisen yksilöllisyyden ja yhteiskunnan normipaineiden muuttumisen takana.

Jos tähän kaikkeen havainnointiin liittää vielä mukaan seikan, joka on niin tavallinen asia kuin rehellisyys, niin moni asia järjestyisi siellä koulussa aivan toisella lailla. Opettajat kertovat tarinoita, joissa he soittavat kotiin ja kertovat oppilaasta jotain vanhemmille ja vanhemmat eivät voi kuuna päivänä uskoa, että opettaja muka olisi tosissaan. Vanhemmat ovat epärehellisiä siinä tapauksessa. Joskus ovat oppilaat epärehellisiä, joskus varmaan opettajatkin, mutta jos kaikki nämä kolme olisivat rehellisiä, käsittelisivät asian heti, kun se kipeänä tulee esille, säästyttäisiin kaikenlaisilta voimakkailta jälkiseurauksilta.

Arvoisa puhemies! Koen siis, että tämä on erittäin tärkeä, ihan suomalaisen yhteiskunnan perusytimiin menevä asia. Lakialoitteena, jos tämmöinen pykälä tulisi, tämä ei ole mitenkään huono. Tämä on aivan oikean suuntainen ja tukee, mutta voimakkaampi arvo tällä on infoarvo, että tästä keskustellaan. Toivottavasti tämä keskustelu myöskin pääsee jatkumaan.

Johanna Karimäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi on tehnyt hyvän aloitteen erittäin tärkeästä asiasta, siitä, että koulukiusaamisen kitkeminen laitettaisiin lain tasolle. On erittäin tärkeätä, että tehdään nopeita toimenpiteitä kiusaustapauksissa ja että on nollatoleranssi. Myös Suomen lasten parlamentin ohjausryhmän jäsenet ovat aikaisemmin kiinnittäneet huomiota asiaan, ja olemme laatineet toimenpidealoitteen siitä, että hallitus laatisi vähimmäissuosituksen koulukiusaamisen vähentämiseksi. Mutta itse asiassa, kun olen kuunnellut tätä keskustelua ja tutustunut lakiesityksen sisältöön, varmasti tämä on niin merkittävä ja tärkeä asia, että se on syytä kirjata aivan lain tasolle.

Kiusaaminen on todella julmaa. Se jättää sieluun vamman sekä kiusaajalle mutta ennen kaikkea kiusatulle. Aivan kuten ed. Kasvi täällä jo viittasi, on todella yksilöllistä, kuinka kiusattu selviytyy elämässään tästä tilanteesta. Joku voi kääntää sen vahvuudeksi ja menestyä, mutta toki se on kova hinta siitä, että on monta vuotta kärsinyt kiusaamista. Mutta osa myös murtuu ja syrjäytyy, eikä meillä ole yhteiskunnassa varaa kiusata ihmisiä siihen pisteeseen, että he eivät kestä tai jaksa.

Usein juuri poikkeavat lapset joutuvat kiusatuiksi, lahjakkaat lapset, heikot lapset, erikoisen näköiset lapset. Meidän on opittava sietämään erilaisuutta. Meidän pitäisi myös arvostaa erilaisuutta. Kyse on hyvin vahvasti myös yhteiskunnan arvoista ja asenteista ja siitä, mikä on hyväksyttyä.

Täällä on nostettu esiin myös useita hyviä asioita, jotka liittyvät osiltaan tähän koulukiusaamisen ehkäisemiseen. Ed. Karhu toi esiin pienet ryhmäkoot. Voin todella yhtyä siihen näkökantaan. Sitten on myös noussut esiin kouluterveydenhoitajien tarve. Tämä on mielestäni mitä merkittävin kysymys, että jokaisessa koulussa olisi aina tavattavissa kouluterveydenhoitaja, koska jos silloin, kun se hätä iskee ja lapsi haluaisi jonkun turvallisen aikuisen tavata, jolle purkaa sydäntään, kouluterveydenhoitajan tapaamisaikaa ei juuri sillä hetkellä ole, se on huono juttu. Oikeastaan itse uskon, että nimenomaan kouluterveydenhoitajat ovat siinä mielessä tärkeässä asemassa, että kynnys mennä nimenomaan kouluterveydenhoitajalle on paljon matalampi kuin mennä suoraan kuraattorille. Moni lapsi saattaa mennä kouluterveydenhoitajaa tapaamaan vaikkapa mahakivun vuoksi, ja sitten keskustelun kuluessa taustalta löytyykin mahdollisesti muita ongelmia. Ylipäänsä jos tuttu kouluterveydenhoitaja voisi seurata lapsen kehitystä usean vuoden ajan, niin hän huomaisi selkeästi mahdolliset kiusaustekijät, jotka vaikuttavat lapseen sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Nollatoleranssi on erittäin välttämätöntä, mutta nostaisin esiin myös sen, että on hyvä myös ottaa positiivisia aseita, positiivisia asioita, käyttöön koulukiusaamisen estämiseksi. Esimerkiksi Kiva-hankkeesta on paljon positiivisia kokemuksia. Sitten nostan esiin tällaisen Verso- eli vertaissovittelumenetelmän. Sitä on käytetty muun muassa Pohjois-Tapiolan yläkoulussa ja se on todettu hyvin tehokkaaksi toimintatavaksi. Siinä on koulutettuja sovittelijaoppilaita, jotka näissä kiusaustapauksissa neuvottelevat ja sovittelevat tilannetta sekä kiusaajien että kiusattujen kanssa. Oleellista on se, että tämä kiusaaja lupaa vertaisilleen, miten hän parantaa tapansa, ja yhdessä ikään kuin sovitaan, miten tästä mennään eteenpäin. Tämä on ollut erittäin hyväksi todettu, positiivinen keino puuttua koulukiusaamiseen. Olen kuullut opettajilta, että monesti oppilaat itse voivat tulla jonkun asian kanssa, että hei, tämä olisi sellainen juttu, joka olisi hyvä tuoda Versoon. Todellakaan opettajat eivät kiireisen ja tärkeän työnsä ohessa välttämättä edes huomaa niitä kaikkia tilanteita, mitä on.

Haluan vain lopuksi todeta, että toivon, että sivistysvaliokunnassa otetaan hyvin vakavasti tämä lakialoite ja että tämä menestyy käsittelyssä. Kyseessä on todellakin lasten ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin vaikuttava, merkittävä kysymys.

Tuula Väätäinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja otti esille tämän Verso-sovittelun, ja itse asiassa olen ollut siitä vähän huolissani, kun koulut ovat ottaneet sitä käyttöön. Oman poikanikin koulussa tämä on, ja hän on yksi Verso-sovittelijoista. Minua pelottaa nyt se, että näitten oppilaitten väliseen sovitteluun siirretään sellaisia ristiriitatilanteita opiskelijoitten välillä, jotka pitäisi aikuisten hoitaa.

Minun mielestäni koulukiusaaminen ei missään tapauksessa kuulu näihin Verso-selvittelyihin, vaan se on aikuisten tehtävä. Se on opettajan tehtävä, se on kouluterveydenhoitajan tehtävä, koulukuraattorin tehtävä, vanhempien tehtävä. Elikkä tässä täytyisi nyt sitten olla, voisiko sanoa, jäitä hatussa sen suhteen, mitä tehtäviä me lapsille siirrämme näissä sovitteluissa ja selvittelyissä ikään kuin koulurauhan ylläpitämisessä. Pienet keskinäiset kinat ovat semmoisia, jotka siellä on helppo selvittää, mutta silloin kun on kyse kiusaamisesta, se ehdottomasti ei minun mielestäni kuulu Verso-sovitteluun. En ainakaan haluaisi, että oma lapseni, 11-vuotias, joutuisi tämmöiseen selvittelytilanteeseen.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmen aloite nollatoleranssista koulukiusaamisessa on varsin kannatettava. Täällä on jo useassa puheenvuorossa peräänkuulutettu vahvaa sitoutumista sekä oppilaiden että opettajien taholta ja muutamissa puheenvuoroissa on haettu tukea myös perheille.

Haluan ottaa esimerkin siitä, miten lapsieni kouluissa toteutetaan koulukyselyitä säännöllisesti sekä kevät- että syyslukukaudella, ja mielestäni siinä on hyvin onnistuttu sitouttamaan vanhemmat mukaan. Nimittäin niihin kyselyihin vastataan yhdessä sen lapsen ja nuoren kanssa, ja kumpikin pistää nimensä alle niihin kyselyihin. Joskus välillä pohdin sitä, mitkä ovat ne toimenpiteet sitten ja miten tätä seurataan, mutta se on ilmeisesti sen verran sisäistä asiaa, että sitä ei tarvitse näissä koulutiedotteissa koteihin jakaa.

Tätä kiusaamista ei kuitenkaan voi rajata pelkästään kouluun. Kun me mietimme, miten lapsemme ja nuoremme sitä vapaa-aikaa ja iltapäivää viettävät, täytyy muistaa, että he ovat myös paljon netissä, he harrastavat eri urheilulajeja, joten vastuu on myös niissä ympyröissä toimivilla aikuisilla. Kuulin eräästä tietoyhteiskuntaseminaarista, jossa kerrottiin, että Puolassa on useita lasten ja nuorten itsemurhatapauksia ja syynä on jatkuva kiusaaminen nettiyhteisöissä. Näistä meillä ei vielä onneksi ole hurjia esimerkkejä.

Tämä ed. Väätäisen esiin ottama asia, että nuoret ovat mukana sovittelussa, tuntuu myös minusta aika kummalliselta. Kyllä vastuu kuuluu meille vanhemmille ja opettajille, koko aikuisväestölle, jotka tukevat lapsia siinä heidän oppimis- ja kasvamisympäristössään.

Ed. Akaan-Penttilä otti aivan hienon asian esiin, rehellisyyden nostamisen uudestaan keskiöön meidän kaikkien keskuudessa.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Nurmen aloite on luonnollisesti hyvä ja, ikävä kyllä, aina ajankohtainen meillä tässäkin päivässä. Tässä yhteydessä on vain pakko tuoda esille, että olen itse muun muassa tehnyt oppilashuoltoa käsittelevän aloitteen, jossa tavallaan tämä kokonaisuus on sisään rakennettuna, ja se odottelee edelleenkin tuolla sivistysvaliokunnan pinojen alla käsittelyyn ottoa. Toivoisin, että sitä voitaisiin käsitellä myös, koska tämä oppilashuolto on kuitenkin sellainen elementti, millä näihin asioihin pystytään tehokkaasti puuttumaan, jos siihen on halua ja tahtoa ja tietysti myös resursseja. Tämä on tullut täällä muidenkin puheenvuoroissa jo esille.

Tosiasia on meillä edelleen kunnissa, että näissä kiusaamiskäytännöissä toimiminen on kirjavaa kouluissa eli tämmöistä yhtenäistä, hyvää käytäntöä ei välttämättä ole joka paikassa. Paljon on myös hankkeita, erilaisilla nimillä hankkeita, joissa yritetään löytää keinoja kiusaamistapauksiin puuttumiseksi. Yksi näistä on tämmöinen Kiva Koulu -hanke, joka on saanut ihan hyviä tuloksia ja ollut hyvin käytössä. Tärkeäähän siinä on tietenkin se, että myös sitoutetaan ne oppilaat siihen työhön ja ymmärtämään tämän asian vakavuus ja ymmärtämään kokonaisuus sillä tavalla, että jokaisen tulisi saada rauhassa käydä koulua ilman kiusaamista, niin kuin täällä on jo todettu.

Arvoisa puhemies! Haluan myös tuoda esille opettajien ammattitaitoa tässä asiassa ja valmiutta toimia. Uskon, että opettajilla on siihen ihan tarpeeksi ammattitaitoa jo tänä päivänä ja opettajankoulutuksessa kyllä on näitä elementtejä olemassa jo. Varmasti niitä on tullut paljon lisää sen jälkeen, kun itse olen valmistunut, mutta siitäkin huolimatta tilanne voi koulussa olla sellainen, että sillä opettajalla ei ole mahdollisuutta puuttua siihen riittävän hyvin eli hänellä on valmius ja ammattitaito, mutta hänellä ei välttämättä ole sitä mahdollisuutta.

Yksi asia, mikä estää tätä työtä, on edelleenkin ne suuret opetusryhmät. Tästä on paljon keskusteltu, ja on aika lailla tuolta hallituksen taholta ammuttu alas aina tämä keskustelu, ja varsinkin kokoomuksen parissa on ollut kyllä suunnaton vastustus tähän ajatukseen, että näitä opetusryhmien kokoja lailla säädettäisiin. Mutta nimenomaan siinä on keino. Jos meillä on riittävän pienet opetusryhmät, niin myös opettajalla on mahdollisuus havaita ja puuttua paremmin näihin asioihin. Se on vaan tosiasia. Samaten tietysti voimme puhua määrärahoista, eli tietysti on toivottavaa, että perusopetuksen määrärahoja lisätään sillä tavalla, että nämä asiat eivät ainakaan jää siitä kiinni, että ei ole taloudellisia resursseja ohjata apua ja hoitaa näitä asioita.

Täällä ed. Karimäki toi esille tämän terveydenhoitajien tilanteen. Se on ihan valitettava tosiasia, että meillä on ihan liian paljon yhdellä terveydenhoitajalla vastuulla oppilaita, monella tuhat, jopa enemmän. Jos ajattelemme sitä määrää ja mahdollisuuksia puuttua yksittäisten oppilaiden esimerkiksi kiusaamistapauksiin, ottaa heitä vastaan ja keskustella heidän kanssaan, niin tilanne on todella huono. Siihen ei varmasti ole silloin juuri mitään mahdollisuuksia.

Eli kaiken kaikkiaan tämä on kannatettava asia, mutta toivoisin, että näitä asioita myös vähän paketoitaisiin ja silläkin tavalla saataisiin näitä käytäntöjä helpommin eteenpäin vietäviksi. Oppilashuoltokysymys minun mielestäni kuuluu ihan ehdottomasti tähän samaan aihepiiriin.

Timo Kaunisto /kesk:

Arvoisa puhemies! Yhdyn niihin arvioihin, mitä täällä on monessa puheenvuorossa esitetty tämän aloitteen ja asian tärkeydestä ja ajankohtaisuudesta, voisiko sanoa, että valitettavasti se on ajankohtainen ollut toistuvasti ja jo pidempään. Mutta on erinomaisen hyvä, että tämä asia nousee keskusteluun, ja toivottavasti täällä tämä keskustelu jatkuu ja saamme myös konkreettista tulosta vieläkin eteenpäin vietäväksi.

Aloitteen sisältöhän on se, että tämä asia normitettaisiin ja vietäisiin aivan lain tasolle saakka. Tähän suhtaudun osittain epäillen siinä mielessä, että kiusaamisen määrittely, jota en millään tavalla halua vähätellä pienentäen sen merkitystä, on varmaan normina aika vaikea. Me helposti tunnistamme tämmöiset seikat kuin eristämisen ja fyysisen kiusaamisen ja nimittelyn, mutta monta muuta kiusaamiseksi miellettyä asiaa on vaikeampi tunnistaa. Joku toinen pitää kiusaamisena sitä, mitä taas joku toinen ei, niin kuin täällä on jo useassa puheenvuorossakin viitattu.

Kotikunnassani Laitilassa järjestimme tällaisen koulukiusaamis-keskusteluillan pari kuukautta sitten. Sinne pyydettiin etukäteen puheenvuoroja siitä, kuinka paljon tällaisia tapauksia kenties on lähipiirissä tai omassa kokemuksessa. Lyhyessä ajassa tuli 37 kappaletta näitä tällaisia ilmoituksia. Mutta sitten tietysti täytyy sanoa, että kun joukossa oli esimerkiksi sellainen, että kiusaamiseksi koettiin häiritsevä tuijottelu tai vastaava, niin tämmöisessä mielessä koen hankalaksi tämän normittamisen.

Opetusryhmien koko on noussut täällä esille. Pitäisin tällaista puhtaasti numerollista määrittelyä tärkeämpänä, että laatuun kiinnitettäisiin huomiota, (Puhemies: 2 minuuttia!) ettei pelkästään tämä opetusryhmän koko tulisi määriteltyä, vaan myös se opetuksen laatu ja myöskin opetuskriteerinä koululaisen, varsinkin pienen koululaisen, itsetunnon vahvistaminen olisi tällainen tavoite, ei pelkästään lukeminen, laskeminen ja niihin liittyvät mitattavat taidot.

Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastaan vähän viiveellä, mutta kuitenkin ed. Väätäiselle, joka puheessani tarttui tähän yhteen asiaan, jonka nostin esiin: Verso-vertaissovitteluun.

En missään vaiheessa ehdottanut, että asia annettaisiin ainoastaan lasten vastuulle. Totta kai koulukiusaamisen kitkeminen on aina täysin aikuisten vastuulla pääsääntöisesti, mutta se, jos saadaan myös lapset sitoutettua siihen asiaan, että kiusaaminen on väärin, ja toimimaan myös kiusaamisen estämisen puolesta, on mielestäni vain positiivinen lisä niihin kaikkiin toimenpiteisiin, mitä tarvitaan koulukiusaamisen estämiseksi. Elikkä ilman muuta vastuu on aikuisilla aina ja viime kädessä.

Tuula Väätäinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En toki ajatellutkaan, että ed. Karimäki ajattelisi niin, vaan otitte puheessanne esimerkkinä sen, että näissä Verso-sovittelutilanteissa selvitellään myös koulukiusaamista. Halusin vaan sanoa, että minusta se ei ole oikea paikka koulukiusaamista selvittää.

Mutta sitten koululuokkien kokoon. Kyllähän se niin on, että me, joilla on pieniä lapsia koulussa, tiedämme sen, että jos koululuokka alkaa olla yli 25 oppilaan luokka, kun on alakoulusta kyse, se on niin iso ryhmä lapsia, että opettajan aika ei kerta kaikkiaan riitä heille. Voi laskea, montako sekuntia tunnissa jää lasta kohti aikaa esimerkiksi puhua tai käydä hänen kanssaan vuorovaikutusta. Se on selvästi vaikuttamassa tähän laatuun. Elikkä minun mielestäni tässä tilanteessa täytyy todella puhua myös koululuokkien koosta, siitä määrästä ihmisiä, joista opettajat ovat vastuussa ja joittenka keskinäisiä välejä opettaja joutuu katsomaan tarkasti, mitä siellä oikein tapahtuu.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä tuli esille määrittely koulukiusaamisesta, ja ymmärsin, että pienen kiusaamisen tai katseen merkitystä vähän kyseenalaistettiin. Näen oikeastaan hyvin tärkeänä sen, koska pienenkin kiusaamisen lapsi ja koululainen voi kokea sellaisena, josta sitten tulee vakava ja joka muuttuu prosessina myöhemmin vakavaksi. Sen vuoksi minusta missään näistä elementeistä — koululuokka, koko kouluympäristö, koulurauha — meidän ei tule todellakaan sallia minkäänlaista kiusaamista. Varmasti on tärkeää, että me myös sen koko koulussa käsittelemme, mitkä asiat me miellämme kiusaamiseksi, ja opettajan tulee kyllä todella käsitellä, mitkä asiat mielletään kiusaamiseksi.

Ulla Karvo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä jossain puheenvuorossa viitattiin siihen, että kokoomus ei olisi halukas asettamaan luokkakokoja eksaktisti. Se on varmasti totta, mutta se on myös totta, että koskaan aikaisemmin ei ole edes selvitetty ryhmäkokoja niin kattavasti kuin nyt Sarkomaa teki ministerikaudellaan. Se auttaa tilannetta, että voidaan kontrolloida paremmin, missä mennään. Tärkeää on, niin kuin ed. Kaunisto tuossa totesi, että parempi keskittyä laatuun, ja se on tärkeämpää kuin keskittyä näihin luokkakokoihin.

Timo Kaunisto /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ed. Rauhalan kanssa aivan samaa mieltä siitä, että jokaiseen tällaiseen kiusaamista aiheuttavaan tai kiusaamiseksi koettuun asiaan pitäisi kiinnittää huomiota, mutta halusin tuoda esille sitä, kuinka vaikea sitä on normittaa lain tasolle. Tässä on se vaikeus.

Ed. Väätäiselle sanoisin sen, että nämä numeraaliset ylärajat tai alarajat tuovat vaikeutta toteuttaa näitä laadullisia tavoitteita tai luoda kunnissa määrättyjä joustoja näiden opetustapahtumien kesken. Siksi pitäisin tärkeämpänä juuri siihen laatuun keskittymistä. Meillä on esimerkkejä esimerkiksi siitä, miten yhtenäisluokat toimivat itse asiassa aika hyvin, vaikka niissä voi olla vähän enemmän eri-ikäisiä oppilaita. Itse asiassa nämä eivät ole välttämättä ollenkaan huonoja vaihtoehtoja esimerkiksi monissa kyläkouluissa.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Anteeksi, otin väärät paperit mukaan, saanko hakea ...

Kiitoksia. Haluan, hyvät kollegat, kertoa sen verran, miksi olen lähtenyt liikkeelle tässä asiassa ja mikä on taustani.

Olen kasvanut opettajavanhempien kasvatuksen tuloksena kodissa, jossa siis koulu oli tuttu ympäristö. Se on minun henkilökohtainen asiani, en siihen puutu, mutta voin sanoa, että lääkärinä asia on minulle hyvin tuttu. Tässäkin talossa on työntekijöitä, jotka ovat puhuneet siitä minulle; kiusattuja on niin kansanedustajissa kuin työntekijöissäkin, oppilaissa ja muuallakin. Mutta meidän tehtävämme on täällä edustaa Suomen kansaa eikä puhua omista traumoistamme tai kokemuksistamme, vaikka sekin on sallittua.

Mielestäni kasvatusvastuu on vanhemmilla. Kerron muutaman esimerkin.

Lahdessa Harjun koulussa on ollut noin vuoden ajan käytössä Suomen sovittelufoorumin Verso-vertaissovittelu, joka on Raha-automaattiyhdistyksen ja STM:n tukema. Opetushallitukselta on saatu määräraha ja sitä on käytetty sovittelijoiden koulutukseen. Versossa opettajat eivät tee valintoja, vaan oppilaat valitsevat keskuudestaan oppilaat, joista muodostetaan oppilaspareja. Heitä koulutetaan päivän koulutuksella sovittelemaan oppilaiden välisiä pieniä kiistoja, kuten nimittelyä, tönimistä ja varsinkin tyttöjen keskuudessa suosittua tuijottelua, pahalla silmällä katsomista, jota eivät miesopettajat välttämättä edes huomaa, kaikella kunnioituksella. Isommat asiat jäävät edelleen opettajien hoidettaviksi.

Sovitteluun käytetään yksi välitunti päivässä. Isommat sovittelevat pienempiä. Opettajat lähettävät kirjallisena sovittelupyynnön sovittelijoille, mutta myös oppilaat itse voivat pyytää tätä sovittelua, sillä, kuten sanottu, miesopettajat eivät helpolla huomaa esimerkiksi tätä tyttöjen "pahalla silmällä katsomista". Sovittelusta tehdään aina kirjallinen sopimus. Siihen kuuluu myös seuranta, eli katsotaan, pitääkö tehty sopimus. Tämä on saanut erittäin hyvän vastaanoton oppilaiden keskuudessa, ja sovittelusta saadut tulokset ovat olleet erittäin positiivisia, rohkaisevia ja kannustavia. Juuri tehdyn kyselyn perusteella oppilaat antoivat toiminnasta ja sen tuomista tuloksista arvosteluasteikolla 1—5, jossa 5 oli paras, arvosanoiksi 4:ää ja 5:tä.

Koululla on myös kuraattorin pulinapaja, jolloin hän on kaksi tuntia viikossa koululla ja hänelle voi mennä suoraan kertomaan asioista. Kuraattorilla on noin 1 500 oppilasta, joten kahdessa tunnissa koulua kohden ei kovin montaa oppilasta ehdi kuunnella, vaikka kuinka haluaisi. Pulinapajassa on niin sanotut avoimet ovet, eli jos huoneen ovi on auki, sinne voi mennä suoraan, mutta jos se on kiinni, silloin siellä on oppilas sisällä. Tämäkin toiminta on koettu hyväksi. Ainoa huono puoli asiassa on se, että kuraattoreita on aivan liian vähän ja heidän oppilasmääränsä ovat liian suuria.

Kiva Koulu -ohjelma, josta täällä on puhuttu, on opetusministeriön rahoittama hanke koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Se on käynnistynyt syksyllä 2006 Turun yliopiston psykologisen laitoksen ja Oppimistutkimuksen keskuksen yhteistyönä. Toimenpideohjelmat laaditaan erikseen luokka-asteille 1—3, 4—6 ja 7—9, ja ne ovat valmiita valtakunnalliseen käyttöön syksyllä 2009 eli ensi lukuvuoden alun koittaessa. Kouluilla ei ole vielä kokemusta ohjelman toimivuudesta, mutta toivotaan, että sillä saadaan paljon hyvää aikaan koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Ne koulut, jotka eivät vielä ole ilmoittautuneet Kiva Koulu -ohjelman käyttäjiksi, voivat tehdä sen myös ensi syksynä, jolloin ohjelma voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2010.

On myös muita keinoja. Kuten sanoin, Hartolassa — koulun nimeä en muista — on tämä nollatoleranssi, jossa vanhempainyhdistys on voimakkaasti ollut mukana yhteistyössä.

Siis yhteenvetona: Mitä on kiusaaminen? Mielestäni pitää tähdätä siihen, että lapsille opetetaan normaali, tavallinen käytös. Kaikki siitä poikkeava voi olla kiusaamista, ja pienikin kiusa voi olla toiselle suuri.

Mitä täällä otettiin esille? Muun muassa edustajat Heinonen ja Lahtela puhuivat työpaikkakiusaamisesta. On myös otettava mukaan — en nyt muista, kuka edustaja sanoi, että näistä on tehtävä pakettiratkaisu — kiusaaminen kokonaisuudessaan työpaikoilla, kouluissa, kuraattoritoiminta, oppilashuolto jne. Siitä olisi löydettävä semmoinen paketti, joka hoidetaan.

Terveyttä ja henkeä uhkaavia tilanteita saattaa syntyä kiusaamisesta. Tiedämme, että pahimmassa tapauksessa seuraus saattaa olla jopa kuolettava. Tästä en kovin paljon haluaisi puhua, mutta tämä pitää ottaa myös vakavasti yhtenä seuraamuksena esille, ja niin kuin täällä otettiin esiin, niin kyllä kannattaisi varmasti tehdä laskelmia, paljonko rahaa ja aikaa kuluu sellaisiin turhiin lääkärissä käynteihin ja hoitoihin, jotka olisi voitu estää sillä, että käyttäydytään hyvin, asiallisesti, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kaikkia kohtaan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä koulukiusaaminen on siitä ikävä homma, että sehän seuraa joillakin koko elämän. Koskaan se ei unohdu mielestä. Se vaikuttaa käyttäytymiseen. Tässä ed. Karhu totesi, että pitäisi porukalla ryhtyä lopettamaan, siis jossakin luokassa tai miksei työpaikalla, mutta silloin tapahtuu niin, että se enemmistöporukka menee aina kiusaamaan, koska se yleensä on niinpäin, että se kiusaaja on kuitenkin sillä tavalla persoona, joka kasaa porukkaa siihen ympärilleen, huonon itsetunnon omaavaa porukkaa, ja sitten porukassa lähdetään. Se voi olla hyvinkin vahva henkilö, jota halutaan kiusata, mutta vahvakin saattaa kokea aika pahat traumat siitä ja henkiset vammat, onpa se sitten työpaikalla tai koulussa.

Sitten yksi asia tässä ainakin itselle kansanedustaja-aikana on tullut esiin, jotta myös opettaja voi olla tietyllä tavalla kiusaaja. Siis vaikka opettajankoulutus on korkeatasoista, niin kaikki ovat ihmisiä, ja se kiusaaminen voi ilmetä henkisenä kiusaamisena siten, jotta joku taustatekijä oppilaan kotona tai muussa voi vaikuttaa siihen, jotta opettaja jättää huomiotta jonkun oppilaan tai sitten jo eri tavoin vihjaillen osoittaa sen, jotta ei tykkää siitä oppilaasta. Se on aika ikävä homma, jos aikuinen kiusaa vielä, siis opettaja, jonka pitäisi olla tasapuolinen, kiusaa lasta. Minusta tämän tyyppiset kanssa pitäisi uskaltaa penkoa esille sieltä, koska se on vielä hankalampi elämänmatkalle, niin kuin viesti, jos koetaan, että koulussa sanotaan, että sinä olet huonompi, et opi mitään.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Arvoisat kollegat! Koulukiusaaminen on niitä kaikista vakavimpia asioota, mitä on aina ollu, aina tuloo olohon mutta varsinkin tänä päivänä. Itte oon syntyny soran jälkeen hivenen eli 1949. Päivän päästä tuloo tasan tarkkahan niin paljo ikää mittarihin ku tämänhetkinen suomalaasten eläkkeellelähtöikä eli 59,4 vuotta. Tämä vähän poikkes siitä, mutta silloon kun itte oon käyny koulua, silloon oli kuri koulus — mä käytän sanaa "kuri", koska silloon sitä käytettiin — toisenmoinen, mutta silloonkin oli kyllä pikkusen opettajissakin sitä vikaa, että oli suosikkioppilaita ja hivenen tuntuu siltä, että toisia opettajat käsitteli pikkuusen silikkihansikkain ja toisia taas sillä lailla, että ne oli aina tehny sen pahan, vaikkei ollu sinä päivänä eres kouluskaan.

Ittelle sattui kouluaikana niin hyvä tuuri, että omassa koulussa oli maailman paras opettaja. Hänel oli hirteeshuumori. Hän osas meirän kakarojen kans pelata. Muistan sen, ku oli jotain koulussa tapahtunut, opettaja sanoi, kun oltihin viikon siellä arestis joka päivä tunnin eikä selvinny, kuka on teheny, jotta kaikki muut saa mennä kotia mutta Mieron kans mennähän jutteloo vanhemmille, minkämoinen mä siel koulus oon. Opettaja myös firaabelihomminansa myi lehtiä, niin hän oli lehtiä kaupalla. Mä olin ulkohuusis tunnin, ja kun sieltä menin, mä ajattelin, että ojennusta tuloo kotona, niin äiti vain sano, jotta tääl kävi opettaja lehtiä kaupalla, eli minä heti tajusin, että pitää hivenen ryhristäytyä.

Mutta tänä päivänä, ku elämä on menny aina vain libeeralimpahan suuntaan, pitää muistaa, että pienten koululaisten tulevaisuus on kiinne siitä, kuinka koulussa menöö, minkämoisen käytöksen he saa, minkämoisen trauman ne sieltä saa, niin totuus on näin, että eihän opettaja saa tänä päivänä oppilaalle sanoa paljo pahasti tai kattoa pahasti päällekään. Toisin sanoen minä kyllä ehroottaasin, jotta tänä päivänä lasten vanhemmat kokoontuusivat keskenänsä, sopisivat, minkämoista jöötä meirän koulus saa pitää, niin mä luulen, jotta siellä ilmapiiri paranis. Tänä päivänä, moni oppilas kun menee kotia ja kattoo vähän vanhempia, että opettaja kattoo pahasti päälle, vanhempi soittaa välittömästi opettajalle, haukkuu sen pystyyn. Totta kai opettajat on ku haavanlehtiä. Tietyt vanhemmat taas tykkäis, että opettaja sais pitää vähän parempaa jöötä, jotenka kyllä mä vierittäisin tätä koulukiusaamista aika pitkälle myös meirän vanhempien syyksi eli vanhemmille vastuuta. Nyt kun siel koulus olis sopu parempi, siellä ilmapiiri paranis, siellä olis hyvempi henki, opettajalle ei tulisi sellaasia ylimäärääsiä puristuksia, siellä opitaas paremmin.

Mä luulen, että koulukiusaaminen myös tällä konstilla saatas paljon vähenemään, ja ennen kaikkea kaikki tietää, että nuoret on erittäin vilkkaita, liikkuvaisia ja ennen kaikkea herkkähipiääsiä, niin niille pitäs saada kouluihin tunti kaksi ohojattua liikuntaa per viikko. Mä väitän, että ku siellä saa vähän puhkua, pähkiä, hikoolla ja väsyä, tunnit ku alkaa, siel opitaas paremmin, oltaas rauhallisempia, ja mä luulen, jotta kenenkään opettajan opinhaarasta nämä liikuntalisäämiset, tunnit, ei olisi pois. Toivotahan, että vanhemmat ottaasivat kouluissa oppilaistaan, omista rakkaista lapsistaan paremman vaarin ja vanhemmat keskenänsä kokoontuusivat ja juttelisivat. Ilmapiiri paranis täysin.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Kukaan täällä yhteiskunnassa ei kannata kiusaamista, eivät edes kiusaajat. Sen takia onkin oikeastaan aika hämmästyttävää, että kiusaamista edelleen on. Sitä on yhä enemmän, se on yhä laajempaa ja yhä raaempaa.

Kiusaaminen ei ole oikeastaan minun näkemykseni mukaan yksilölaji. Se tapahtuu melkein aina joukossa tai laumassa. Tosin on monesti niin, että siinä on joku johtaja, mutta usein kyse on isosta porukasta. Jos puhutaan esimerkiksi koulukiusaamisesta, siinä on monesti 5—10 koulukaveria mukana, ja semmoisen joukon kanssa asian selvittäminen ei ole ihan helppoa ja yksinkertaista. Se vaatii kyllä opettajilta melkoista ammattitaitoa, ja monelta opettajalta ei riitäkään rahkeita tämmöisen porukan kanssa asioitten selvittämiseen, vaan siihen tarvitaan sitten muuta apujoukkoa.

Näyttää monesti siltä, että kun siitä laumasta löydetään tavallaan se kiusaamisen johtaja, niin nämä muut sitten ikään kuin karisevat pois siitä selvittelyringistä ja pääsevät vähän kuin koira veräjästä. Itse kyllä ajattelen niin, että ne ihmiset, jotka ovat sen kiusaajan ympärillä tukemassa, kannustamassa tai jopa niin, että he eivät puutu asioihin, ovat yhtä syyllisiä tähän kiusaamiskuvioon kuin sitten niin sanotut johtajat. Nämä ovat semmoisia asioita, joita, näyttää siltä, koulussa on vähän vaikea ottaa todesta. Halutaan tietyllä tavalla se kiusaamiskuvio ahdistaa tämmöiseen pieneen rakoseen, että sitten jäljellä on se kiusattu ja niin sanottu kiusaaja, mutta iso joukko ympäriltä tavallaan pääsee luiskahtamaan tästä tilanteesta. Se on todella hankalaa.

Toivon kyllä, että tämä meidän salikeskustelumme ja ed. Nurmen lakiesitys saisi aikaan sen, että tässä yhteiskunnassa huomattavasti vakavammalla otteella käytäisiin varhaisessa vaiheessa kiusaamiseen kiinni.

Täällä ed. Mieto peräänkuulutti vanhempien vastuuta, (Puhemies: 2 minuuttia!) ja olen kyllä samaa mieltä siitä, että vanhemmat täytyy saada mukaan. Opettajat ovat aika voimattomia, jos vanhemmat väistyvät vastuusta ja ikään kuin väistymällä hyväksyvät sen tilanteen.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Varmaan kaikki olemme sitä mieltä, että koulukiusaaminen tulee kitkeä kokonaan pois ja päästä nollatoleranssiin.

Tässä edellä ed. Nurmi käytti hyvän puheenvuoron niistä erilaisista keinoista tai toimenpiteistä tai menetelmistä, malleista, mitä meillä nyt jo on. Ja ilmeisesti niin on, että myös aloitteen motiivina on se, että vaikka meillä on näitä erilaisia toimenpiteitä, niin siitä huolimatta me tiedämme, että kouluissa on koulukiusaamista edelleenkin. Emme nyt tiedä tietysti sitä, tilastoja minulla ei ainakaan ole, minkälaista koulukiusaamista on juuri niissä kouluissa, missä näitä menetelmiä käytetään tehokkaasti, ja miten sitä on pystytty näillä menetelmillä kitkemään.

Mutta näen todella tärkeänä tämän, että me emme pelkästään nyt tässä puhu, vaan tällä lakialoitteella me voisimme nostaa sen asian esille, että meillä sitä koulun koko toimintaa, siis opetustoimintaa, oppilashuoltoa, koulukuraattorin toimintaa, kaikkea sitä, mitä koulun seinien sisällä tapahtuu ja vähän siellä ulkonakin välitunneilla ja yhteyksissä vanhempiin, ajatellen meillä on useampia erilaisia lakeja. Meillä on perusopetuslait erikseen ja sitten on nämä oppilashuoltolait jne.

Ed. Nurmikin puhui tämmöisestä kokonaispaketista, ja olen ymmärtänyt, että useammat tutkijatkin ovat etsimässä semmoista kokonaislakia, millä me mahdollistamme hyvän oppimisrauhan, työrauhan ja sellaisen hengen ja ilmaston kouluihin, että sen tehtävä on nimenomaan oppiminen, ja yhteydet vanhempiin ovat ensisijaisen tärkeitä.

Olimme sivistysvaliokuntana Englannissa, ja siellä yhtenä erittäin näkyvänä piirteenä oli, että kouluissa oli hiljaista. Sen mahdollisti (Puhemies: 2 minuuttia!) esimerkiksi koulukuraattorin tai sosiaalikuraattorin liikkuminen siellä käytävillä. Täällä on puututtu juuri siihen, että meillä paneuduttaisiin paitsi näihin luokkakokoihin myös henkilökuntarakenteeseen, mitä kaikkea siellä kouluissa pitäisi olla.

Marko Asell /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä nyt näissä edellisissä puheenvuoroissa tuli siitä keskustelua, että pitää kiusaaja, johtaja, ottaa esille ja se usein on ehkä helppoa mutta toisinaan haasteellista ja myöskin haasteellista on löytää se kiusattu. Nimittäin saattaa kuitenkin olla näin, että omat vanhemmatkaan eivät kotona tiedä sitä, että oma lapsi saattaa olla jo vuosia kiusattu koulussa. Lapsi vain vaikenee ja kärsii ja pikkuhiljaa sitten traumatisoituu tämän asian kanssa. Sekin on aika haasteellista myöskin kotona huomata, mutta tähän kiusaamiseen pitää kuitenkin puuttua kaikin tavoin, ja tämä lakialoite on varmasti hyvä. Se on iso yhteiskunnallinen kysymys, jota olemme joutuneet miettimään entistä enemmän tietysti, kun on mediassa esitetty ja nähty näitä erilaisia vakaviakin tapahtumia, pahimpina jopa koulusurmat, joiden taustalla on ollut tai ainakin epäilty kiusaamista. Itse tekojahan ei silti voi ymmärtää, mutta traumoja takana on varmasti paljon.

Kouluissa opettajilla on keskeinen rooli näiden asioiden käsittelyssä. Onkin tärkeää pitää tätä keskustelua myöskin julkisuudessa yllä jatkuvasti. Mutta näen, että on olemassa myöskin se vaara, että herkistytään liikaa eli ihmisten ja lasten normaaliin tämmöiseen erimielisyyksien käsittelyyn puututaan, ja on tärkeää myös se, että ei kaikkiin pikkukiistoihin oppilaiden välillä puututa, vaan annetaan heidän itse myöskin ratkoa näitä normaaleja kriittisiä tilanteita. Aina tässä elämässä on kuitenkin kestettävä vinoilua ja nälvimistä ja kriittistä arviointia. On tietysti eri asia, jos se on systemaattista tai jos siihen liittyy väkivaltaa. Se on tietysti tilanne, mihin pitää välittömästi puuttua.

Mutta ihmisten sietokyvyn negatiivisiin asioihin pitää myös kehittyä, ja se ei kehity muuten kuin altistumalla itselle epämukaviin tilanteisiin. Jos elämä on kaikilta puolin liian suojeltua ja steriiliä, niin ihmisestä voi kasvaa liian herkkä ja hauras ottamaan vastaan elämän kolhuja ja näin voi ajautua herkkyydessään mitä ihmeellisimpiin ratkaisuihin, jopa itsemurhiin, niin kuin täällä ed. Virolainen aikaisemmin toi esille, että Puolassa on tämmöisen nettikiusaamisen takia ajauduttu itsemurhiin. Se on tietysti huolestuttava suunta, jos tällaista suuntausta on. Mutta näkisin, että siinä voi olla vähän sama asia kuin nämä lisääntyneet allergiat nykyään, kun epäillään niitten lisääntyneen liian puhtaasta ympäristöstä, jolloin ei vastustuskyky toimi kunnolla, se on häiriintynyt.

Omia kokemuksia, arvoisa puhemies, on myöskin vaikea tulkita, milloin on kiusaamista ja milloin ei. Itselläni kun poika — silloin hän oli viisivuotias, nyt on jo yläasteen ekalla — oli päiväkodissa, niin päiväkodin tädit ja lapset siinä sitten alkoivat antaa palautetta, että on kiusaaja. Siitä tietysti pidettiin palaveria. Semmoista nujuamista, fyysistä nujuamista ja olkapäästä ottamista, ehkä välillä kovempaakin pihaleikeissä, ja se tietysti ehkä johtui siitä, että oli minun kanssani tottunut kotona painiskelemaan ja se oli ikään kuin leikkiä, mutta monen mielestä se ei ollut. Siitä tietysti seurasi se, että pidettiin palaveria. Päädyttiin päiväkodin tätien kanssa siihen, että vedetään kaikille, koko ryhmälle, nassikkapainitreenit, ja siinä kävi niin, että oli erittäin hauskat treenit ja näin päiväkodin hoitajat ja myöskin lapset hiukan tottuivat semmoiseen toisenlaiseen toimintaan. Elikkä altistettiin tällaiseen tilanteeseen ja ymmärrettiin myös paremmin, miksi poikani ei esimerkiksi kosketusta niin kovasti pelännyt ja aristellut. Mutta koska me olemme erilaisia, niin on tietysti selvä, että osa on herkempiä.

Elikkä tarkoitus oli tuoda esille, miten ihmiset ovat erilaisia. Osa on herkkiä kosketukselle. Jos ottaa olkapäästä kiinni, se on lähentelyä tai tönimistä. Tai normaali kriittinen arviointi oppilaalta toiselle voi olla jonkun mielestä kiusaamista, toisen mielestä ei. Mutta kuitenkin on tärkeätä, että kouluissa ja työpaikoilla näihin ohjataan resursseja, huomio suunnataan ainakin tämmöiseen selvään, vakavaan, systemaattiseen kiusaamiseen. Siihen tulee välittömästi puuttua. Kaikenlainen traumatisoiva toiminta pitää karsia pois ja erilaisiin toimiin on ryhdyttävä: valistus ja koululuokkien luokkakokojen pienentäminen ja yhteistyö vanhempien kanssa ja tämmöiset sovittelufoorumit ovat erittäin hyviä asioita ja myöskin varmasti tämä lakiesitys.

Juha Mieto /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oon ed. Asellin kanssa täysin samaa mieltä, että tuollainen pieni nahistelukähinä koulussa kuuluu asiaan. Se kuuluu nuorten elämähän, sen ikäästen, ja siinä kysytähänkin sitten niin sanottua maalaaspsykologista taitoa opettajalta, koska se on niin sanottua leikkiä ja koska menöö koiranleikiksi, sillon puututahan ja sillonkin opettaja voi näyttää esimerkillään tai olemassaolollaan esimerkkiä, että se ottaa sen rauhallisesti ja rennosti jnp. Tuolla kun on mukavasti oppilaita, meirän tulevia Suomen rakentajia ja sitten veronmaksajia, jotka joskus meistä pitää, kun me ollahan vanhuksia, me ja te työelämässä, hyvää huolta, nuin ripiää porukkaa, mitä siellä lehterillä näköö, niin meirän Suomen tulevaisuus on turvattu! Kiitoksia, ja ed. Nurmen esitystä kannatan!

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Asell otti erinomaisesti esiin tämän, kuinka eri lailla nuoret ja lapset suhtautuvat kosketukseen, ja siinä pystyy lukemaan, mihinkä sitä kättä on kotona käytetty. Olen sen itse useasti huomannut. Olen kuullut kasvattajien suusta, että pääsääntönä on, että poikalapset tarvitsevat enemmän lapsina fyysistä koskettelua, että he oppivat tavallaan tuntemaan kehonsa rajat, ja myös sitten varmasti myöhemmin enemmän fyysistä toimeliaisuutta kuin ehkä tyttölapset. Joka tapauksessa varmasti niin tytöt kuin pojat, molemmat, voivat purkaa positiivisesti aggressioitaan juuri toiminnan ja liikunnan kautta. On hienoa, että ed. Asell mahdollisti tämmöisen mahtavan elämyksen koko päiväkodille, kuten hän kertoi.

Ed. Akaan-Penttilä puhui professoreista Lea Pulkkinen ja Liisa Keltikangas-Järvinen, jotka ovat erittäin arvostettuja naisprofessoreita, mutta lisäisin joukkoon myös professori Terttu Arajärven, joka on lasten ja nuorten psykiatri ja on myös puuttunut siihen, että aikuisen on annettava lapsille aikaa.

Kuten ed. Akaan-Penttilä totesi, nykyisin eletään paljon mielihyväperiaatteen mukaan. Näinhän ei voi elää elämässä, jos haluaa jotakin hedelmää elämältään. Joku kollega joskus jopa väitti, siis lääkäri, että väkivaltaan saattaa tulla riippuvuus. En ole asiaa sen koommin seurannut, mutta kun seuraa tiettyjä ihmisiä, voisin kuvitella, että saattaa olla, että väkivaltaankin tulee tietynlainen riippuvuus.

Kuten ed. Väätäinen sanoi, Verso-selvittelyjä ei tulisi lapsille liikaa sälyttää. Sehän ei varmasti ole ohjelman tarkoitus ollutkaan, siis tätä selvittelyä ei voi ulkoistaa lapsille. Emme voi aikuisina pakoilla vastuutamme.

Ed. Rauhala otti aivan oikein esiin tämän hiljaisuuden. Monet tulevaisuudentutkijat puhuvat, että hiljaisuus on tulevaisuuden trendi, ja monet hakevat juuri Suomesta tätä hiljaisuutta. Toivon, että sitä voitaisiin varjella enemmänkin.

Arvoisa puhemies! Rohkenen vielä ottaa erään yritysvalmentajan tarinan naistenlehdestä, jossa hän kertoo tyttärensä itsemurhasta. Päiväkirjassa luki, nähtävästi tämä on ihan suora sitaatti ja rohkenen sen sitaattina lukea: "Kuinka erilainen olisinkaan, jos mua ei olisi koskaan kiusattu! Olisin varmaan normaali enkä häpeäisi kaikkea tai sulkeutuisi kuoreeni." Tämä yritysvalmentaja jatkaa, että kun hiljaisempi nuori saa kerrankin keskeyttämättä puhua, hänellä on syvällisiä ja hienoja näkemyksiä. Ei hallitsevuudessa ole vikaa. Nämä tyypit ovat rohkeita, heillä on kanttia sanoa ja katsoa eteenpäin. Pitää vain tajuta, etteivät kaikki ole samanlaisia.

Vielä, koska me edustajat saamme paljon lehtiä, siteeraan yhtä lehteä, Lapsen maailma, tältä vuodelta n:o 3. Sattumalta hän sattuu kuulumaan samaan partiojärjestöön kuin minäkin, ja rohkenen kertoa hänestä. Kyseessä on Kim Uosukainen, joka kuuluu Suomen lasten parlamenttiin, jossa on edustajia 224 kunnasta, ja tavoitteena on saada lasten ääni kuulumaan paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tämä nuori mies pitää eräänä pahimmista epäkohdista lasten ja nuorten elämässä koulukiusaamista. Näin siis sanoo nuori, joka haluaa olla vaikuttamassa nuorten elämään ja tulevaisuudessakin ehkä päättäjänä. Hän sanoo: "Olen ehdottanut, että kouluihin perustetaan tietopankit, jotka auttavat opettajia huomaamaan kiusaamisen ja puuttumaan siihen ajoissa. Kiusaaminen alkaa usein aika lievänä, kuten nimittelynä, mutta voi paisua pahaksi, eikä lapsi uskalla puhua opettajalle eikä kotonakaan yleensä huomata." Tämä vain sattui sattumalta silmääni ja ajattelin, että tuonpa tämän nyt esiin, kun tämä lehti myös teille on jaettu, jos se teillä on vielä jossakin tallella.

Vielä ed. Lahtela puuttui henkiseen kiusaamiseen, joka mielestäni lääkärinä katsoen on raain muoto kiusaamisesta. Ed. Tabermannin luvut kiusaamisen määrästä ovat järkyttäviä. En käy niitä toistamaan, mutta muistaakseni 3.3. oli Helsingin Sanomissa tuloksia kunnallisen puolen tutkimuksista, kuinka paljon kunnallisella puolella kiusataan työntekijöitä.

Loppuun, arvoisa puhemies, siteeraan vapaasti Sofi Oksasta, josta oli myös eräässä naistenlehdessä haastattelu, koska pidin hänen ansiokkaasta kirjastaan, joka palkittiin hiljattain. Vapaasti siteeraten hän sanoi jotenkin tähän tyyliin, että hän haluaa puhua politiikkaa eikä adoptiolapsistaan. Sofi Oksanen haluaa, että päättäjät perehtyvät asioihin.

Haluan kiittää teitä kaikkia kansanedustajia, joilla oli mahdollisuus ottaa kantaa tähän asiaan. Te ainakin olette osoittaneet, että olette paneutuneet asiaan. Sen verran haluan avautua henkilökohtaisesti, että sanon, että tänään on syntymäpäiväni ja tämä keskustelu on ollut ehkä yksi elämäni parhaimmista syntymäpäivälahjoista. (Ed. Kallis: Onnittelut!) Kiitos teille siitä!

Reijo Paajanen /kok:

Herra puhemies! Juu, ajattelin onnitella lakialoitteen tekijää. Tästä on käyty hyvä keskustelu ja hyvässä yhteisymmärryksessä; harvinaisia asioita tässä salissa. Tuosta koulukiusaamisesta sen verran haluan todeta itsekin, että kun siitä jouduin kärsimään itse nuorena, niin en siitä kertonut vanhemmilleni enkä kellekään, oikeastaan kavereillekaan. Nokkatappeluja käytiin ja tosi paljon. Minulla oli Mikkelin Palloilijoitten sininen paita ja kiusaajilla oli Pallokissojen punainen paita päällä pääsääntöisesti.

Täällä edustajat Väätäinen ja Rauhala totesivat, että tämä on tällainen yksilölaji, jossa on joku päätekijä ja sitten joukko muita. Näin varmasti on, ja kyllä toivon, meneepä tämä ed. Nurmen erinomainen aloite sitten millä tavalla eteenpäin hyvänsä, että me pystyisimme kitkemään suomalaisesta nuorisoelämästä kiusaamisen pois. Koulukiusaaminen on yksi merkittävä, mutta muuallakin tapahtuvaa kiusaamista on. Kaikkea hyvää tälle aloitteelle.