Marjaana Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Lakialoitteessa esitetään
asumistukilain muutosta sillä tapaa, että perheen,
joka asumistukea saa, tulorajaa korotettaisiin 160 eurosta 350 euroon
eli mahdollistettaisiin vähän suuremmat tulonmuutokset,
ja sitä kautta edelleen voisi saada asumistuen. Tällä hetkellä tilanne
on sen suuntainen, että jos tulot muuttuvat perhekunnassa
160 euroa kuukaudessa, niin asumistukeen tehdään
tarkistuspäätös. Tämä järjestelmä on
sikäli ongelmallinen, että pienet tulonmuutokset
aiheuttavat uuden asumistukipäätöksen
tekemisen.
Kelan kohdalla tilanne on se, että näitä niin
sanottuja asumistuen perintäpäätöksiä vuonna 2003
on tehty 35 000, joista 46 prosenttia on nimenomaan asumistukeen
liittyviä takaisinperintäpäätöksiä,
kun perhekuntien tulot ovat muuttuneet. Aiemmin oli käytössä suuremmat
tulorajat. Muistaakseni vuonna 1993 tai 1994 oltiin siinä tilanteessa,
että tulot voivat nousta 5 000 markkaa kuukaudessa,
ja sen jälkeen vasta tehtiin asumistukitarkistuspäätös.
Tosiaan tällä hetkellä ollaan 160 eurossa.
Ei ole varmaan asumistuen hakijoiden kannalta eikä myöskään
Kansaneläkelaitoksen viranomaisten kannalta järkevää,
että teetetään hallintopäätöksiä ja
lisätään byrokratiaa. Sen takia
tämä lakialoite on nimenomaan tehty.
Olen ymmärtänyt, että hallituksen
taholta pohditaan ihan saman tyyppisiä keinoja, että tätä tulorajaa
lähdettäisiin tarkistamaan ylöspäin
300—350 euroon kuukaudessa. Mutta hallitus esittää, että alatulorajaa
eli rajaa, milloin tuki pienenee tulojen noustessa, myös
nostettaisiin samaan summaan, ja se ei ole mielestäni hyvä,
koska on pienituloisten ihmisten kannalta erittäin hyvä, että se
alatuloraja säilyy 160 eurossa. Eli jos tulot pienenevät
160 euroa, saa myös tarkistuksen asumistukeen tulojen pienentyessä.
Asumistuki on yhtä hankala kuin kaikki muutkin Kansaneläkelaitoksen
tuet tai sosiaaliturvajärjestelmän tuet ja erittäin
monimutkainen, kun asumistukipäätöstä tehdään.
Täytyy vaan muistaa, että asumistuki, joka kuuluu
ympäristöministeriön alle, on ensisijainen
tukimuoto. Meillä on todellisuudessa syntynyt semmoinen
tilanne, että kun asumistuki on tukimuotona huonosti toimiva,
ihmiset joutuvat turvautumaan usein asumistuen toimimattomuuden
ja hypoteettisten laskentatulojen perusteella toimeentulotukeen.
Kun asumistukijärjestelmä vielä perustuu
siihen, että vuokrasta korvataan ainoastaan 80 prosenttia
eli perheen omaksi vastuuksi jää 20 prosenttia,
niin moni perhe joutuu hakemaan toimeentulotuesta 13 prosenttia,
sillä Paavo Lipposen ykköshallituksen aikaan tehtiin
toimeentulotukeen 7 prosentin omavastuu. Aikaisemmin perheet hakivat koko
20 prosenttia toimeentulotuen kautta.
Kun täällä eduskunnassa olen yhdeksän
vuotta ollut ja yrittänyt muuttaa toimeentulotuen asumiskulujen
7 prosentin omavastuuta, poistaa sitä, ja kun nyt olen
tehnyt lakialoitteen siitä, että perheet saisivat
helpommin asumistukipäätöksen ja hallintobyrokratiaa
purettaisiin, niin todella odotan nyt myös omalta ryhmältäni
sosialidemokraateilta ja tältä hallitukselta,
että tämä lakialoite nyt sitten
toteutuu. Sen pitää toteutua nimenomaan niin,
että tulot saavat nousta 300—350 euroa, mutta
alatulojen kohdalla ei muuteta sitä 160:tä euroa,
että pienituloinen helpommin tämän tarkistuksen
saa.
Asumistuessa on muitakin suuria ongelmia. Yksi konkreettinen
on se, että asumistukiviranomaiset joutuvat ihan lain perusteella — olemme
hyväksyneet sen lain täällä eduskunnassa — huomioimaan
ruokakunnan tulot arvioon perustuen eli niin sanotut hypoteettiset
tulot. Tämä myös tekee sen tilanteen,
kun on arvioon perustuvat tulot, että asumistukiviranomainen
joutuu tekemään takaisinperintäpäätöksiä virheellisten tulojen
perusteella useamman perheen kohdalla. Vuonna 2003 on tällaisia
perheitä ollut 1 633.
Eli kaiken kaikkiaan asumistukijärjestelmässä on
ongelmia. Täytyy muistaa, että aikoinaan, kun
oltiin Paavo Lipposen ykköshallituksessa, myös
silloin asumistukea leikattiin ja heikennettiin. Kuitenkaan viime
vuosien aikana asumistukea ei ole kauheasti parannettu. Ainoastaan
on niitä vuokrien määriä, normirajoja
korotettu, mihin asumistuen saa.
Tässä kohtaa toivoisin, että asumistukijärjestelmä nähtäisiin
yhtenä osana meidän sosiaalipoliittista järjestelmäämme,
ja kun on kyse lakialoitteesta, en tee esitystä siitä,
että tästä tulisi lausunto sosiaali-
ja terveysvaliokunnalta, mutta toivon tosiaan, että kun
hallitus tuo esityksensä ja ympäristövaliokunta
sitä käsittelee, siinä yhteydessä tämä lakialoite
otetaan käsittelyyn. Meillä on aika pieni tämä yleisö täällä ja
tämä on viimeinen asia, mutta tämä on
kyllä sen mittaluokan asia, että siitä olisi
hyvä keskustella vähän enemmänkin,
koska tämä vaikuttaa pienituloisten ihmisten elämään
aika radikaalisti.
Keskustelu päättyy.