Täysistunnon pöytäkirja 28/2005 vp

PTK 28/2005 vp

28. PERJANTAINA 18. MAALISKUUTA 2005 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitettujen asuntojen vapautumisesta käyttörajoituksista

 

Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti, kuitenkin täältä edestä, totean, että ympäristövaliokunta on käsitellyt yksimielisesti hallituksen esityksen laiksi vuokra-asuntojen korkotukilainalla rahoitettujen asuntojen vapauttamisen käyttörajoituksista. (Hälinää — Puhemies koputtaa)

Nythän koko joukko asunto- ja asumiseen liittyvää lainsäädäntöä on ollut uudistuksessa johtuen osittain perustuslain vaatimuksista, joka vaatii asetustasoisten säädösten, mikäli ne liittyvät ihmisten oikeuksiin, nostamista lakiin, mikä on tietysti hyvä asia ja perustuslain keskeinen kohta. Tässä nimenomaisessa kohdassa ja laissa valiokunta, niin kuin todettu, yksimielisesti totesi, että hallituksen esitys sinänsä on hyvä, mutta me olemme viime aikoina nimenomaan viestittäneet hallitukselle siitä, että asumista koskeva lainsäädäntö, erityisesti vuokra-asuntojen tuottamiseen liittyvä lainsäädäntö, pitäisi saada enemmän yksiin kansiin. Nyt on kysymys tilkkutäkistä, jota on vuosien aikana, kun on ollut pula vuokra-asunnoista, säädetty ja tätä täkkiä tehty, ja samalla on syntynyt tällainen varsin monitahoinen, monimuotoinen ... (Hälinää)

Toinen varapuhemies:

(koputtaa)

Anteeksi, ed. Tiusanen. Tämä hälinä on sietämätöntä, tämä on kerta kaikkiaan mahdotonta, ja tämä istunto keskeytetään, ellei edustajien kesken toimita tavalla, jota perustuslaki edustajilta edellyttää. Minä todella pyydän, että edustajat keskittyvät nyt tähän täysistuntotyöskentelyyn. Täysistunnon ulkopuoliset asiat hoidetaan tämän istuntosalin ulkopuolella. Tämä täysistunto todella keskeytetään, ellei saliin löydy järjestystä.

Puhuja:

Kiitos, arvoisa puhemies. — Niin, on syntynyt tilkkutäkin kaltainen kudelma hyvin monentyyppisestä lainsäädännöstä, jolla kaikella on pyritty useimmiten hyvään asiaan, esimerkiksi siihen, että saadaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Nyt kun korkotaso on muuttunut ja ihmiset ovat yhä enemmän myöskin hankkineet omistusasuntoja, tämän lainsäädännön sisällöltä on tavallaan mennyt pohja osittain pois. Sen takia hallitus on tuonut jatkuvasti uudistuksia. Ne ovat osauudistuksia. Varmaankin olisi järkevää päästä yhtenäiseen yhteen lainsäädäntöön, joka pitäisi sisällään aika tavalla haasteellisen kysymyksen eli sen, miten vuokra-asuntoja todellakin kohtuuhinnalla tuotetaan tässä maassa, niin että myös pienituloiset ihmiset voivat asua esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrataso on todella kova, jolloinka keskituloisten ihmisten asuminen täällä on jo hankalaa.

Tällaista viestiä on välitetty, että tuotaisiin ikään kuin asuntolainsäädäntöön kokonaisuudistuksen tyyppistä näkökantaa, tuollaista yhtenäistä asian tarkastelua, joka sitten olisi valmis ja lainsäädäntö myöskin ottamaan vastuun silloin, jos korkotaso taas tulevaisuudessa nousee. Näin ollen tämä tilanne, joka nyt on, että on niin matala korkotaso, ei toki ole ikuisuuskysymys, se voi muuttua.

Mutta näillä sanoilla, arvoisa puhemies, nyt vielä, kun sali on todella hiljainen, haluaisin todeta, että yksi kohta tässä on hallituksen esityksestä yksimielisesti muutettu eli 5 §, jota on selvennetty.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Nyt esillä oleva lakimuutos koskien osaomistusasuntojen vapauttamista rajoituksista on hyvä ja kannatettava. Nykyisillä työmarkkinoilla ihmisten on usein pakko muuttaa työn perässä paikkakunnalta toiselle. Yhteiskunta on muuttunut, ja ihmisten elämäntilanteet muuttuvat nopeasti; ei voida vaatia sitoutumista kymmeneksi, puhumattakaan kahdeksikymmeneksi, vuodeksi yhteen asuntoon. Osaomistusasuntojen myynti voi olla usein vaikeaa, ja lakimuutos parantaa näissä asunnoissa asujien tilannetta. Käytäntö on myös osoittanut, että enemmistöosuuden omistajilla ei ole kiinnostusta pitää huolta asunnoista ja asumisviihtyvyys niissä laskee. Kuitenkin kaksikymmentä vuotta on liian pitkä aika, sinänsä sinä aikana pitäisi jo tehdä monenlaisia remontteja.

Lakimuutos ei kuitenkaan kohtele ihmisiä täysin tasapuolisesti. Vähemmistöosuuden omistaja eli asukas voi ostaa asunnon nopeutetusti ainoastaan silloin, kun enemmistöomistaja ja pankki sen hyväksyvät. Olisin halunnut, että olisi luotu järjestelmä, jossa kaikilla osaomistusasuntojen asukkailla olisi mahdollisuus halutessaan ostaa asunto itselleen viiden vuoden jälkeen.

Arvoisa puhemies! Toivon, että hallitus tuo eduskunnalle pitemmälle viedyn lakimuutoksen, jolla turvattaisiin kaikille osaomistusasuntojen asukkaille mahdollisuus asuntonsa ostoon.

Pia Viitanen /sd:

Herra puhemies! Heti alkuun täytyy todeta, jos joku katsoo tarkkaan tätä meidän ympäristövaliokuntamme mietintöä, että tässä on sellainen pieni työtapaturma sattunut oman puolueeni edustajille, että tässä ei ole yhtäkään Sdp:n edustajaa allekirjoittajien joukossa. Se ei tarkoita sitä, ettemmekö olisi mukana, vaan erilaisten yhteensattumien johdosta jokaisella meistä oli erittäin laillinen ja hyvä syy juuri siitä kokouksesta olla pois ja näin tästä saattaa saada hieman vääristyneen kuvan siitä. Emme ole boikotoineet mitenkään, vaan päinvastoin takana ollaan.

Minun mielestäni on hyvä, että tässä yhteydessä olemme valiokunnassa korostaneet tämän yhtenäisemmän lainsäädännön tarvetta. Tämä on hieman tilkkutäkkiä, on monia erilaisia pieniä tukimuotoja, joita vuosien varrella on rakennettu, muutettu jnp. Tämä tietenkin on kohta yhtä sekavaa kuin sosiaalilainsäädäntökin, ellei ole sitä jo.

Noin muuten yleisesti tähän sosiaaliseen asuntotuotantoon, mihin tämäkin laki liittyy, ja Ara-tuotantoon liittyy tietenkin tänä päivänä aika paljonkin muutoshaasteita. Tiedämme, että tämä tuotanto, uustuotanto, jota tulevaisuudessakin tarvitaan, on lähtenyt liikkeelle viime vuosina vähenevässä määrin. Oikeastaan tällä hetkellähän pääsääntöisesti se uustuotanto, mitä Arasta lähtee, on ainakin noin puoliksi tätä uutta erityisryhmien avustusta ja sitä tuotantoa. Siellähän on aika isojakin haasteita sitten tulevaisuuden osalta muun muassa siinä, mitä tulevaisuudessa on sosiaalinen asuntotuotanto. Painopistettä tietenkin siirretään myös korjaus- ja perusparannukseen, esteettömyyteen ja ikääntyvien ihmisten asuntotarpeeseen vastaamiseen. Nämä ovat tietenkin tärkeitä muutostrendejä, jotka on huomattava tässäkin yhteydessä, kun teemme asuntolainsäädäntöä.

Mutta, puhemies, täältä, kun en nyt korokkeella ole, totean vain lopuksi, että mukana olemme huolimatta tästä omituisesta tapaturmasta.

Säde  Tahvanainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Minä myöskin kannatan henkilökohtaisesti tällaisen asuntolainsäädännön yhteenkokoamista. Meillä on hyvä esimerkki koululainsäädännöstä, joka on selkeyttänyt meidän lainsäädäntötyötämme, tuonut siihen johdonmukaisuutta ja tuonut esimerkiksi mahdollisuuden entistä enemmän vaikuttaa niihin alan asioihin nimenomaan poliittisesti. Tällä hetkellä meillä on niin paljon asuntolainsäädäntöä, niin pirstaloitunutta ja eri aikoina koottua, että olisi syytä laittaa tällainen hanke käyntiin pikapuoliin, viimeistään seuraavalla vaalikaudella. Tämä on myöskin sosialidemokraattien tulevissa puolueohjelmissa mukana.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki tiedämme, että asunto ja työ ovat kaikilla keskeisimmät edellytykset elämiselle. Halusin muutaman sanan sanoa asuntotuotannosta ja tästä esityksestä, mikä on ympäristövaliokunnan kautta tullut.

Meillä asuntorakentaminen on, kaikki tiedämme sen, hyvin pitkän ketjun lopputulos. Tuohon ketjuun ja lopputulokseen, sen onnistumiseen, vaikuttavat monet eri tahot: valtio, kunnat, rahoittajat, rakennuttajat, rakentajat, yksityiset ihmiset jne. Jotta tuo lopputulos olisi sitten asunnon ostajan ja rakentajan kannalta onnistunut, se edellyttää, että nämä kaikki vaiheet onnistuvat ja kaikki osaavat hommansa; yhteistulos on silloin onnistunut. Valtio vaikuttaa lainsäädäntöön, niin kuin tässäkin tapauksessa, rahoitukseen, se vaikuttaa kaavoitukseen lainsäädännöllä ja moneen, moneen muuhun asiaan. Kunnat ovat hyvin keskeisessä asemassa, kun ne suunnittelevat asuntotuotantoaan, kaavoitus- ja maapolitiikkaansa, määrittelevät tariffit, päättävät, missä järjestyksessä alueita suunnitellaan, rakennetaan jnp.

Hyvin keskeiseksi ja monta kertaa vaikeaksi asiaksi on muodostunut se, että rahoitusjärjestelyt ovat yksityisen ihmisen, jopa rakennuttajan ja rakentajan kannalta aivan tarpeettoman monimutkaiset. Lainoitusjärjestelmä on tässä maassa muodostunut sellaiseksi, että kunnissa tarvitaan jo aivan huippuasiantuntijaorganisaatio, jotta he osaavat neuvoa yksityistä kansalaista, rakentajaa, niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin oman asuntonsa rahojen hankkimisessa. Tämä on tieteenala, joka on aivan liian monimutkainen; pitäisi keinolla millä hyvänsä puuttua ja mahdollisimman nopeasti asiaan niin, että se yksinkertaistuisi. Siitäkin huolimatta, että tämä aiheuttaa valtion päässä, Aran puolella, Valtiokonttoriin jnp., ja jopa kuntiin hankaluuksia vanhojen asioitten osalta, jossain vaiheessa pitäisi tämä monimutkaisuuden kehittyminen viheltää poikki ja yksinkertaistaa asiaa huomattavasti.

Tässä mielessä on hyvä tämä valiokunnan lisäys täällä lopussa: "Valiokunta toteaa tässä yhteydessä, että arava- ja korkotukilainsäädäntö muodostaa varsin vaikeaselkoisen kokonaisuuden siksi, että samanaikaisesti on voimassa eri aikoina lainoitettuihin asuntoihin kohdistuvia järjestelyjä eri ehdoin, kun vanhoja sopimuksia ei ole mahdollista tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä muuttaa tai kumota. Valiokunta katsoo, että tulevaisuudessa on selkeämmin pyrittävä sellaisiin lainsäädäntöratkaisuihin, joissa tuloksena olisi mahdollisimman yksinkertainen ja ymmärrettävä järjestelmä." Tämä on viesti nyt kaikille asiaan vaikuttaville tahoille ja valmistelijoille, että tähän pitäisi paneutua ja rohkeasti, koska tämä on yksityisen asunnonhankkijan etu.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä nyt on edellä kauhisteltu tämän järjestelmän vaikeaselkoisuutta, toisaalta on puhuttu yksityisestä asumisesta, toisaalta arava-asumisesta ja aravarakentamisesta. Olen kuitenkin asiaa jonkin verran harrastaneena sitä mieltä, että vaikka aravalainsäädäntö toki on monipolvista ja monimutkaistakin, niin ei se nyt niin vaikeaa ole. Kun ne henkilöt, joitten siihen viran tai työn puolesta pitää paneutua, tekevät sen kunnolla, ottavat selvää, mitä niissä laeissa oikein on säädetty, niin kyllä se homma nyt kohtuullisen helposti sujuu. Ei se nyt tietenkään tarkoita sitä, etteikö sitä voisi tehdä yksinkertaisemmaksi, ja näin varmaan pitää tehdäkin, mutta en kyllä itse ole voinut mitenkään kokea, että se olisi vaikeuttanut järkevien päätösten tekemistä. Järkevien päätösten tekemistä vaikeuttaa se, jos ei haluta tehdä järkeviä päätöksiä.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Virtaselle haluan todeta sen tästä asuntolainsäädännön kokoamishankkeesta, että ei ole kyse pelkästään aravalainsäädännöstä vaan koko asuntolainsäädännön kokoamisesta siten, että meillä on yleiset puitteet asumiselle ja näille järjestelmille ja sitten yhdessä kokonaisuudessa voisivat olla nämä eri lait mukana. Tämä on nimenomaan päätöksenteon ja demokraattisen valvonnan näkökulmasta semmoinen ehdoton edellytys, että meillä olisi selkeä laki, niin että ihmiset ymmärtävät ja tietävät, mitä kaikkea meillä on, ja pystyvät vaikuttamaan myöskin asioihin. Asiantuntijat varmasti kyllä ymmärtävät, kun riittävästi lakimiehiä palkkaavat näitä eepoksia lukemaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella hyvää keskustelua, vaikka tässä on lyhyt aika. Aivan niin kuin täällä on nyt todettu moneen kertaan, tuo nimenomaan vuokra-asumiseen liittyvä lainsäädäntö on syntynyt vaikeissa olosuhteissa — kova asunnottomuus, pitkät vuokra-asuntojonot etenkin Pääkaupunkiseudulla — ja on etsitty erilaisia keinoja yleishyödyllisen rakentamisen lisäämiseen ja muita keinoja. Nyt sitten on tultu uuteen tilanteeseen, jossa voidaan koota rauhassa tilanne ja katsoa, mikä olisi painopiste ja miten erilaiset lainsäädännön osat voisivat tukea toinen toisiaan. Tässä mielessä tämä kokonaisuudistus, lainausmerkeissä, voisi olla ihan järkevää. Viittaan sosiaalilainsäädäntöön, joka on varsin monipolvista, hankalaa, ja harva sen hallitsee kokonaisuutena. Aivan samalla tavalla tässä voitaisiin päästä vähempiin eri lakeihin ja kuitenkin tehokkuus ja kattavuus kehittyisi.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Itse asiassa ympäristöministeriö oman kokemukseni mukaan on jo pitkään yrittänyt toimia tähän suuntaan. Valitettavasti — ainakin nyt menneisyydessä, ehkä tällä hetkellä tilanne saattaa olla vähän toinenkin — ongelmaksi on muodostunut eräs toinen ministeriö, joka sattuneista syistä on suunnilleen vastustanut, jos ei nyt ihan jokaista, niin suunnilleen joka toista hyvää esitystä, jolla ympäristöministeriössä on yritetty lainsäädäntöä selkeyttää. Kysymys on tietysti valtiovarainministeriöstä, ja kysymys on siitä, että kun tähän on kuitenkin liittynyt ainakin välillisesti valtion raha ja rahoitus ja valtiovarainministeriön innostus pitää huolta valtion saatavista, valtion eduista, niin silloin itse asiassa on jouduttu toimimaan vastoin yksittäisen asukkaan etua mutta myöskin tämän järjestelmän selkeyttä vastaan. Jos nyt tässä suhteessa on parannusta toivottavissa, niin toki kannatan sitä lämpimästi. Kuitenkin yksityisen asumisen ja arava-asumisen tai yksityisen rahoituksen ja aravarahoituksen yhdistäminen ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista, että pannaan ne vaan tuosta saman otsikon alle, niin kyllä se siitä sujuu. Pitää tietysti miettiä, mitä kummaltakin halutaan.

Pia Viitanen /sd:

Herra puhemies! Mielestäni tässä nyt oikeastaan puhutaan ehkä vähän kahdesta asiasta. Eli tavallaan ympäristövaliokunta viittaa sen tyyppiseen kokonaisuudistukseen, että meillä olisi yksissä kansissa sekä aravaa että korkotukilainsäädäntöä että sitten yksityistäkin asumista, olisi selkeästi asuntolainsäädäntö, joka olisi hallittavissa paremmin kuin tänä päivänä. Toisaalta taas ed. Virtanen viittaa ihan oikein siihen, että paljonhan on kiinni siitä — huolimatta siitä, millaisissa kansissa nämä lait ovat — tiedostammeko sen muutostarpeen, mikä on, tiedostammeko haasteet markkinoillamme ja olemmeko valmiit tekemään niitä toimia, jotka vastaavat niihin tarpeisiin, mitkä ovat markkinoilla. Tyyppiesimerkki on se, että kun aravatuotanto ja korkotukituotanto eivät ole vetäneet, niin näitä ehtoja on parannettu. Valitettavasti siitä huolimatta, vaikka ehtoja on parannettu viime vuosina, ne eivät vedä muuten vieläkään siinä määrin kuin toivottavaa ehkä olisi, ainakin jossain toisesssa markkinatilanteessa.

Toisaalta nyt esimerkiksi on se tilanne, kuten äsken kerroin, että uusi haaste on tämä perusparantaminen, korjaus, rakentaminen, ja jos haluamme, että siinä olisi esimerkiksi tämä Ara mukana tulevaisuudessa, se edellyttää kyllä sitä, että myös täällä tullaan tekemään — toivottavasti mahdollisimman pian — toimenpiteitä. Esimerkiksi saadakseen Asuntorahastosta lainaa perusparantamiseen joutuu sitoutumaan 40 vuodeksi tiettyihin rajoituksiin, mikä ei ole ollenkaan houkuttelevaa tämän päivän toimijoille. Niinpä sitten emme tiedä, kuinka nämäkään tukimuodot vetävät tulevaisuudessa, ellemme tee muutoksia ajassa. Uskon, että ed. Virtanen puhui juuri tästä ongelmatiikasta omassa puheenvuorossaan.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Juuri näin uskon puhuneeni tai ainakin toivon puhuneeni, mutta viitaten ed. Viitasen puheenvuoroon peruskorjausaravarahoittamisesta muistutan nyt vaan, että kun tämä nykyinen hallitus päätti sen tässä pari vuotta sitten poistaa, niin tämä eduskunta sen päätti palauttaa. Sen jälkeen tämä eduskunta seuraavana vuonna päätti sen sitten poistaa. Ehkäpä me nyt onnistuisimme jotenkin johdonmukaistamaan myöskin oman toimintamme, jolloin ehkä tästä koko lainsäädännöstäkin tällä tavoin saataisiin selkeämpi.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Virtanen viittaa tärkeään asiaan, nimittäin tämä liittyy myös tähän niin kutsuttuun asuntopoliittiseen ohjelmaan, minkä hallitus on hyväksynyt. Kun siinä ei huomioitu esimerkiksi tätä asiaa, mihinkä täällä myös ed. Pia Viitanen viittasi, niin ei tuotu sitten hallitukselta tätä esitystä ja asia ei enää myöskään eduskunnassa edennyt, niin kuin se aikaisemmin eteni eduskunnan päätöksellä, korjausavustusten aravapohjaisuus. Mutta siinä Suomen asuntopoliittisessa ohjelmassa ei ole myöskään kaikkia muita toimia huomioitu, mitä on tehty, ja yksi oli se, että käytiin 130 miljoonalla eurolla Asuntorahaston kassalla; sitäkään ei ollut etukäteen huomioitu tässä ohjelmassa. Eli kyllä olisi tietysti asiallista, että me pystyisimme pikkasen yli näiden ohjelmien raamien, tai nimenomaan yli niitten raamienkin, tarvittaessa toimimaan.

Ed. Juha Korkeaoja merkitään läsnä olevaksi.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa puhemies! Minulla oli eilen hyvä tilaisuus kuulla ympäristöministeriön asioista vastaavan virkamiehen näkemyksiä näiden tukimuotojen kehittämisestä tulevaisuudessa. Sain kyllä siinä mielessä optimistisen viestin, että siellä selkeästi viestitettiin, että ympäristöministeriössä olisi halu valmistella nyt uusia parannuksia muun muassa liittyen tähän perusparantamiseen myönnettävään korkotukeen ja sen ehtoihin, ilman että se on siinä asuntopoliittisessa ohjelmassa mainittu. Se on äärimmäisen tärkeä periaate, sillä kuten itsekin joskus hieman ironisesti olen todennut, joskus on tuntunut, että tiettyjä asioita ei voi tehdä, koska niitä ei ole asuntopoliittisessa ohjelmassa. Mitään ei saisi tehdä yli sen, ja kuitenkin Aran kassasta todellakin vietiin se 130 miljoonaa, ilman että se oli kirjattu tähän asuntopoliittiseen ohjelmaan. Mutta nyt olisi tiedossa ainakin minun saamieni tietojen mukaan, että valmistelutyötä tehdään toki ohi tämän ohjelmankin, mikä on järkevää politiikkaa, kun kaksi vuotta on kulunut ja muutenkin tarkastellaan tätä hallituksen politiikkaa. Näitä toivottavasti tervetulleita parannuksia sitten saamme myös eduskunnan käsittelyyn tulevaisuudessa. Tällaista tietoa juuri viimeksi eilen Asuntorahaston kokouksessa sain.

Yleiskeskustelu päättyy.