Erkki Pulliainen /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tiistaina täällä käytiin sotilaallisesta kriisinhallinnasta seikkaperäistä keskustelua, ja siinä hyvin tärkeä näkökohta oli se, että silloin, kun sotilaallisiin toimenpiteisiin lähdetään, pitää olla hyvin valmistautunut asioihin, koska seurausvaikutukset voivat olla hyvinkin vakavia.

Meillä oli oma kohtalomme, joka päättyi sota-asioissa aktiivitoimien osalta 40-luvun puolivälissä. Tänä päivänä yhä sen sodan seurauksia käydään läpi. Yksi sellainen laki, jolla pyritään tämän sodan seurauksia eräällä tavalla jälkihoitamaan, on laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta. Tämä laki on ollut täällä eduskunnassa lukuisia kertoja esillä. Lukuisia kertoja on tilkitty tätä lakia, ja paineita tämän tilkinnän jatkamiseen on edelleen olemassa.

On aika mielenkiintoista, millä tavalla tämä asia tulee eräällä tavalla esiin. Siinä näkyy suomalaisen yhteiskunnan vaurastuminen, ihmisten kunnossa pysyminen pitkään, mutta sitten kun ikääntyminen tulee kysymykseen, kun mittarissa alkaa olla 80 vuotta ja sillä lailla, niin siinä vaiheessa tulee mieleen, millä tavalla saisin kuntoutuksen asioita hoidettua, ja sillä tavalla palautuu mieliin, missä tehtävissä minä olinkaan silloin sodan loppuvaiheissa.

Yksi tämmöinen ryhmä ovat niin sanotut työkomppaniat. Siinä on kysymys sadonkorjuutehtävistä sotatoimialueella sen jälkeen, kun väestö ja karja olivat evakuoitu pois, heidän toimintansa. Nämä työkomppaniat saivat komentomääräyksen, että nyt sadonkorjuupuuhiin. Heille tuli siis selvä työmääräys ja selvä päiväraha tästä toiminnasta jnp. Sitten, kun näissä tilkitsemisoperaatioissa lainsäädäntöön oli päästy siihen vaiheeseen, että näitä karjanajajia, paimenia, oli muistettu, niin nämä itse varsinaisissa sadonkorjuutehtävissä olleet ja edelleen hengissä olevat heräsivät kysymään, voisiko nyt meidätkin ottaa tässä huomioon.

Tässä on kysymys muutamasta kymmenestä henkilöstä, jotka ovat edelleen elossa. He ottivat juuri puhuvaan ja varmasti moneen muuhunkin yhteyttä ja toivoivat, että tämä pieni operaatio hoidettaisiin kuntoon. Fiskaalista merkitystä tällä käytännöllisesti katsoen ei ole lainkaan, ei yhtään mitään. Se menee näitten reunavaikutusten piiriin. Kysymys on vaan nyt sellaisesta, että kun olemme halunneet hoitaa näitä asioita nyt kuntoon kaikilta osiltaan, niin hoidettaisiin tämäkin.

Totean vielä, arvoisa puhemies, tähän, että 26 syntyneitten asia on edelleen odottamassa ratkaisuaan. Kerranhan se oli ed. Koistisen lakialoitteella hilkulla hoitaantua, mutta ei se sitten kuitenkaan hoitaantunut.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä ed. Pulliaisen aloite on sillä tavalla hyvä, jotta monta ihmistä on ottanut tässä vuosien varrella yhteyttä vastaavasta tilanteesta ja ihan hiljattainkin vasta otti eräs henkilö yhteyttä. Kyse on monessa tapauksessa kyllä myös siitä, voidaanko tämänhetkisen järjestelmän mukaan osoittaa sitten, että siellä on oltu, koska välttämättä Sota-arkistosta ei kaikkia näiden henkilöiden nimiä ja tehtäviä löydy. Sen takia minä tähän täydentäisin vielä, että tässä pitäisi enemmän uskoa kyllä ihmisten kertomuksiin siinä mielessä, koska välttämättä ei sitä todistajaa enää ole olemassa, joka siellä on ollut kaverina, tai ei pysty osoittamaan sitä noin ihan konkreettisesti, että joku on nähnyt. Sen takia tämä on yksi semmoinen asia, joka tähän liittyy.

Sen allekirjoitan ihan täydellisesti, mitä ed. Pulliainen totesi, jotta varmasti kyse ei ole suuresta porukasta. Se ei rahallisesti ole merkittävä, mutta niille ihmisille se olisi tärkeä asia, jotta pääsisivät edes yhdesti elämässään kuntoutukseen, ja sillä tavalla yhteiskunta muistaisi heitä kuitenkin siitä tehtävästä, koska ne ihmisethän olivat työvelvollisia, heidät ikään kuin pakolla laitettiin. Jos kuka kynnelle kykeni, niin tuli käsky, että on lähdettävä tekemään linnoitustöitä tai sadonkorjuutöitä tai tämän tyyppisiä töitä, ja sinne vaan lähdettiin sitten. Sen takia toivoisi, että tämä yhden edustajan allekirjoittama aloite nyt tässä tapauksessa hyväksyttäisiin.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Aivan mahdotonta olla eri mieltä tästä asiasta ja tämän perusteista. Mutta kun näitä asioita tänne tulee, muun muassa tämä jo mainittu 26 syntyneiden kohtalo, niin on kyllä nähtävä rehellisyyden nimissä se, että sotaveteraanien, siis sodan käyneiden, joukossa suhtautuminen näihin asioihin ei ole lainkaan niin yksinkertainen kuin esimerkiksi tässä salissa. Näihin työkomppanioihinhan liittyi myöskin, en tohdi sanoa halveksuntaa, mutta sellaista asenneilmastoa, että sinne pantiin myöskin sellaista väkeä, joka jostain syystä ei ollut ihan etulinjan väkeä. Tämä tilanne loi aika isoa jännitettä sota-aikana tämän joukon sisään, siis sen joukon, joka oli työkomppanioissa ja sitten rintamalla. Tämä vain tämmöisenä huomautuksena historiasta, jolla en todellakaan halua sanoa, ettei tämä olisi aivan kannatettava esitys.

Olen ed. Esa Lahtelan kanssa myös sitä mieltä, että kun tämä väki vähenee niin kovaa vauhtia nyt tällä hetkellä, niin voisi olla, että osa kunniavelkamme maksamista olisi myös se, että ei ihan niin kirjaimellisesti kaikkia dokumentteja vaadittaisi, koska me tiedämme varsin hyvin, että näihin tehtäviin myös määrättiin ilman minkäänlaista dokumenttia. Poliisi saattoi tulla kotiin ja sanoa, että nyt lähdet sinne, ja mitään muuta ei jäänyt jäljelle siitä käskystä. Siis ei mitään jäänyt jäljelle siitä käskystä. Tähän pulmaan olen itse törmännyt hyvin monta kertaa ennen kaikkea eräiden lottien rintamasotilastunnusta hankkiessani.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Miten tämän nyt oikein aloittaisi, kun ed. Pulliainen on tehnyt niin ainutlaatuisen hyvän aloitteen, että ei paremmasta väliä? Ed. Pulliaisen esittelypuheenvuoro oli niin täydellinen, etteipä siihen juuri mitään ole lisättävää, ja kun ed. Esa Lahtela ja ed. Kekkonen ovat sen maasta taivaaseen kehuneet, niin mitä tähän nyt oikein vielä sitten sanoisikaan? (Ed. Kekkonen: Yrittäkää edes!) — Mutta, ed. Kekkonen, minä yritän.

Jatkan siitä, mihin ed. Kekkonen jäi, että tämä näiden asioiden huolehtiminen ja hoitaminen on eräänlaista kunniavelkaa sille sukupolvelle, joka tämän isänmaamme turvallisuuden ja tulevaisuuden pelasti. Tähän asiaan liittyy vahvasti myöskin semmoinen, että sen kotirintaman väen, niiden naisten ja nuorten poikien, ja voisi sanoa, että myöskin niiden vanhojen ukkojen, jotka pyörittivät tätä yhteiskuntaa silloin, kun työkelpoinen, paras väki oli rintamalla siellä etulinjassa ase kädessä puolustamassa tätä maatamme, muistaminen ja huomioiminen, voisi sanoa, edelleenkin, kun nyt on tapana puhua ahtaista kehyksistä, niitten kehysten vapautuvien voimavarojen suhteessa otettaisiin mukaan ja hoidettaisiin tänne matkaan. Sen varmasti tämä kehys kestää, ja se on saatavissa mukaan.

Tässä kun sanoin niistä vanhoista ukoista, jotka eivät rintamalla olleet, he ovat kaikki keskuudestamme poistuneet. Me emme voi mitään muuta kuin puheissa kunnioittaa ja muistaa heitä. Mutta näiden kotirintaman naisten, jotka olivat silloin nuoria naisia, tulevia äitejä, jotka tekivät tämän työn — monet olivat aitoja äitejä silloin parhaimmillaankin, mutta tällä kertaa ne, jotka keskuudessamme elävät, olivat niitä tulevia äitejä — mukaan ottamisella tässä asiassa, niin kuin tähän aloitteen luonteeseen kuuluu, tähän rinnastaen ja lisäten heitä pitäisi muistaa ja nähdä. Näin arvellen tähän mahtuu ja tätä asiaa pitäisi tehdä, ja niin kuin ed. Kekkonen sanoi, eduskunnan tahdosta tämä asia varmaan ei ole kiinni, vaan veteraanijärjestöt eivät niin kun periaatteessa ole kypsiä ja lämpimiä sille, että tätä asiaa avattaisiin tai laajennettaisiin. Se keskustelu käydäänkin sillä rintamalla erityisesti silloin 26 syntyneitten osalta, 26 ikäluokan, mikä oli viimeinen asevelvollisuuttaan suorittava ikäluokka, mikä oli aseissa, oli valmiina menossa, mutta tunnus jäi vaan puuttumaan, elikkä ei ollut semmoista tehtävää ja semmoista paikkaa, missä tunnus olisi hankittu ja löydetty, joten tämä on hyvin luonnollista, että siinä sellaista kisaa käydään.

Herra puhemies! Se, mikä tämän puheenvuoroni oikein perimmäinen aihe on olemassa, on se, että tähän aiheeseen liittyy aivan oleellinen osa siinä, mihin ed. Kekkonen viittasi, että poliisi yhtäkkiä antoi tehtävän, pani toimeksi jne., mistä ei mitään merkintää kirjoihin jäänyt. On eräs tärkeä ryhmä, josta toivon, että kun tätä asiaa vielä uudelleen täällä käsitellään, ed. Pulliainen vaikka omisi sen itsellensä ja lähtisi viemään sitä eteenpäin, nämä sotilaspojat, mitkä kotirintamalla sotilaspoikaosastoissa tai sitten näissä poikasotilaissa tai suojeluskuntapojissa, mitä erilaisimmilla nimillä rakennettiin ilmasuojelukomppaniat, olivat vartioimassa, ilmoittamassa ilmatilannekuvaa jne. — ja sitten joku keksi vielä nämä oravapoikakomppaniat, tarkoittaa samaa asiaa kaikki — toimivat lähettitehtävissä, toimivat vartiointitehtävissä, toimivat myöskin ihan puhtaassa vihollisjahdissa, desanttijahdissa jne., loivat semmoista turvaa sinne kotirintamalle, että oli edes jotakin, oli näitä poikia olemassa, jotka tätä hommaa tekivät, erityisesti 44 kesällä. Koska ne vanhemmat ikäluokat, useimmat niistä, joutivat ja joutuivat rintamalle ja sitä kautta löysivät tunnuksen ja tämän kuntoutusmahdollisuuden, nämä, jotka tästä kisasta ovat jääneet pois, voitaisiin ottaa tähän ed. Pulliaisen luonteiseen aloitteeseen mukaan ja siinä yhteydessä myöskin löytää niin, että kun tämä sotilaspoikajärjestö on järjestäytynyt, heillä on tarkat luettelot, kuka siellä on ollut ja kuka on toiminut, heille voitaisiin tätä kuntoutustukea myöntää ja hoitaa. He eivät tätä rintamatunnusta haekaan eivätkä sitä tarvitse, niin kuin ei tässä esityksessäkään haeta rintamatunnusta vaan kuntoutustukea ja tunnustusta sitä kautta.

Tämä on se kunniavelka, mikä sille sukupolvelle pitäisi tehdä ja löytää, enkä näe, että tässä on mitään poliittista ongelmaa, enkä näe myöskään, kun näitä voimavaroja vapautuu, että tässä olisi taloudellista ongelmaa. On kysymys vain hyvästä tahdosta, sen asian hoitamisesta. Sen me nykypäivän päättäjäsukupolvi olemme velkaa niille aikaisemmille sukupolville, niin kuin ed. Pulliainen tässä aloitteessaan tarkoittaakin.

Jukka Vihriälä /kesk:

Herra puhemies! Ed. Pulliaisen lakialoite on perusteltu ja hyvä, kuten täällä on edellä jo kuultu, että nämä työkomppaniassa sotatoimialueella toimineet pääsisivät kuntoutuksen piiriin. Syytä on tässä todeta se, että nyt, kun tämän hallituksen aikana tehtiin tämä veteraanipaketti vuonna 2004, siihenhän osoitettiin rahoja yli 20 miljoonaa euroa kaikkiaan, niin on aivan selvää, että näistäkin varoista pystyttäisiin näin pienet ryhmät kuntoutuksen osalta hoitamaan. Toki on niin, että aloitteen pohja on hyvä, ja on hyvä, että se nostetaan esille. Se ei etene, mutta sosiaali- ja terveysministeriön ja kyseisen ministerin pitäisi asia valmistella ja tuoda tänne tämä lain muutos aivan samalla tavalla kuin tämä 26 syntyneitten asia, jonka osalta edelleen on tavallaan myöskin ikävää, että sitä ei ole saatu järjestykseen. Vuonna 26 syntyneitä lienee tällä hetkellä viitisentuhatta, ja sekin joukko nopeasti poistuu keskuudestamme. Hekin odottavat arvostusta. Siitähän tässä nyt on kysymys eikä mistään muusta, ja varmasti yhteistä poliittista tahtoa tässä salissa löytyy. Minusta asiassa pitäisi ministeriön kautta lähteä etenemään.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on tehnyt hyvän lakialoitteen jälleen kerran. Lakialoitteessa ehdotetaan, että kuntoutusta voi saada myös se, joka vuosien 1939—45 sotien aikana on osallistunut karjan evakuointiin tai sadonkorjuutehtäviin työkomppaniassa rintamapalvelustunnuksesta annetussa asetuksessa tarkoitetuissa tehtävissä. Moni ihminen on ottanut minuunkin yhteyttä tällaisessa asiassa. Kannatan lämpimästi tätä lakialoitetta, niin kuin kaikissa aiemmissakin puheenvuoroissa täällä monisanaisesti on jo tehty.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Eri ryhmät, jotka ovat jääneet tämän tunnuksen ulkopuolelle syystä tai toisesta ja joita tässä on tullut jo esille, ovat toivoneet tätä veteraanikuntoutusta. Se on täysin ymmärrettävää. Niin kuin ed. Vihriälä tuossa aikaisemmin sanoi, niin kysymys on myöskin arvostuksesta, ja monet kokevat sen arvonantona, joko kuntoutuksen tai tunnuksen. Esillä olleet henkilöt, jotka ovat työkomppaniassa olleet, kokevat varmasti jääneensä nyt paitsioon, ja on muitakin ryhmiä, jotka odottavat, että heidätkin huomioitaisiin. Myös kotona paljon työtä tehneet naiset ovat kokeneet, että hekin voisivat joskus, yhden kerran elämässään, päästä kuntoutukseen, kun heidän miehensä olivat rintamalla ja he joutuivat tekemään todella paljon työtä ja pelkäämään, palaako mies koskaan sieltä rintamalta takaisin.

Nyt kun veteraanikuntoutuksen rahoituksesta vapautuu koko ajan rahaa sen vuoksi, että luonnollisista syistä on vähemmän käyttäjiä, niin kannattaisi miettiä esimerkiksi sellaista ratkaisua, että kaikki yli 80-vuotiaat henkilöt, jotka ovat sota-ajan ihmisiä, pääsisivät yhden kerran kuntoutukseen. Uskon, että he kaikki ovat sen ansainneet.

Reijo Laitinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Yhdyn myöskin tähän lakialoitteeseen. Uskon, että meihin kaikkiin kansanedustajiin tämän kysymyksen osalta on otettu yhteyttä, itseeni viimeksi eilen, kun olin tilaisuudessa, jossa oli veteraaneja paikalla Jämsänkoskella. Muutoinkin, kun puhutaan sotaveteraaneista, heidän asemassaan on vielä korjaamisen varaa. Yhdessä vaiheessahan me olimme tilanteessa, että yritettiin näitä määrärahoja jopa leikata, kun se väestömäärä, sotaveteraanien määrä, kaiken aikaa pienenee. Näin ei tietenkään voi tehdä, vaan päinvastoin tulisi huolehtia myöskin siitä, että sotaveteraanien lesket saisivat kuntoutusta, jotka varmasti monilta osiltaan ovat eläneet mukana siinä kärsimyksessä, mitä monelle ja useimmille on aiheutunut.

Tästä 26 syntyneitten rintamatunnuksesta, siis rintamatunnuksesta on kysymys — heillähän on tietyllä tapaa oikeus päästä kuntoutukseen — on tehty lukemattomia lakialoitteita, ja tuntuu siltä, että tämä on ikuisuuskysymys. Aikaisemminhan oli niin, että nämä järjestöt vähän kisasivat keskenään. Mutta minä olen ymmärtänyt sillä tavalla, että tällä hetkellä järjestöt yksimielisesti ovat kyllä tukemassa järjestöinä sitä, että niille, jotka ovat todellakin 26 syntyneet ja ovat olleet esimerkiksi sotatoimialueella, annettaisiin tämä tunnus.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Minulta jäi tuosta esittelypuheenvuorosta tämä järjestöpuoli pois, kun en ollut laittanut näitä avainsanoja ylös paperiin. Tässä pitää muistaa se kiusallinen yksityiskohta todellakin, ettei tässä ole kuin kolme neljä vuotta aikaa, kun olin näissä infotilaisuuksissa, niin siellä sitten majurit ja everstiluutnantit ilmoittivat, että näitä muuten ei me tueta ja me tiedämme, että veteraanijärjestötkään eivät näitä hankkeita tue. Elikkä pitää olla sotatoimissa aivan fyysisesti pyssyn kanssa liikkeellä ollut, jotta voi olla oikeutettu toisaalta tunnukseen, toisaalta sitten kuntoutukseen. Nyt, näin minulle on vakuutettu, kautta linjan tämä asenneilmasto on korjaantunut ja sillä tavalla.

Ed. Seppo Lahtela otti esille nämä sotilaspojat. Minäkin muistan, kun Itä-Suomesta olen kotoisin, kuinka tankit vyöryivät sitä Joroisten ja Jäppilän reittiä, että jokaisella kulmalla olivat sotilaspojat seipäitten kanssa, tikkujensa kanssa kulkemassa ja ilmeisesti katsomassa, että tie oli siinä kunnossa, että tie ei murtunut, kun tankit ajoivat telaketjuineen siitä. Elikkä kyllä tämä sota on koskettanut joka ikistä silloin elänyttä, nuorempaa ja vanhempaa.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on, kuten täällä on todettu, hyvällä asialla, ja on toivottavaa, että tämä lakialoite etenee. Tässä yhteydessä myöskin on kiinnitetty huomiota kotirintamanaisiin. Tuen näitä ajatuksia niin ikään sekä sitten näitä 26 syntyneitä, joiden ongelma on ollut luvattoman pitkään ratkaisematta. Nyt kun tiedämme, että veteraanijärjestöjen käsitykset, jotka aiemmin poikkesivat, nyt ovat täsmentyneet, niin edellytykset tältäkin osin asian eteenpäinviemiselle ovat parhaat mahdolliset.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Ed. Huotari tarttui jälleen tärkeään asiaan, kun hän totesi, että itse asiassa kysymys pitäisi nähdä jopa kaikkien yli 80-vuotiaiden osalta kuntoutukseen pääsemisen suhteen edistettävänä asiana. Kannatan myös tämän tyyppistä ajattelua.

Antero Kekkonen /sd:

Herra puhemies! Ed. Seppo Lahtela otti kyllä erinomaisen tärkeän yksityiskohdan esille ruvetessaan puhumaan sotilaspojista. Nimittäin nämä sotilaspojat osallistuivat todellisiin sotatoimiin kaikissa muissa aselajeissa paitsi Ilmavoimissa, siis sillä lailla, että he eivät päässeet lentokoneisiin. Sieltä aivan ed. Lahtelan naapurista kaatui nuorukainen desanttijahdissa hyvin brutaalilla tavalla. Kotkan kaupungin edustalla ilmatorjuntaristeilijässä oli saksan kielen taitoinen lyseolainen, joka kaatui, kun puna-armeijan ilmavoimat upottivat tämän Nioben. He kokivat siis sankarikuolemia käytännössä lapsena.

Miksi sanon tämän? Siksi, että joskus törmää sen kaltaiseen vähättelyyn, että nämä sotilaspojat eivät olisi olleet sodanomaisissa tehtävissä. Se on pötypuhetta. Ihan tässä Helsingin ympäristössä itse asiassa ilmatorjunta ei olisi toiminut ilman tätä sotilaspoikaorganisaatiota ja sotilaspoikien suurta määrää. Herra puhemies! Haluan tällä vahvistaa näitä edellisiä puheenvuoroja muistuttamalla siitä, että nämä nuorukaiset, itse asiassa lähes lapset, olivat sotaoloissa tehden sotilaallisia toimia ase kädessä.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Erityisesti viimeisten 20 vuoden aikana niin sotainvalidien kuin sotiemme veteraanien kuntoutusta on kehitetty erittäin voimakkaasti. Totta kai ikääntymisen myötä myös sotiemme veteraanien laitoshoidon tarve kasvaa ja on kasvanut, mutta tämän laitoshoidon ja myös tällaisen, sanoisiko, laitoskuntoutuksen usein tämä kuntoutettava kokee henkisesti raskaaksi ja samoin hänen puolisonsa. Eli tämä avokuntoutuksen tarve tavallaan entisestään on lisääntynyt. Kiinnittäisin huomiota tämän kuntoutuksen sisältöön, että se vastaisi entistä enemmän veteraanien yksilöllisiä tarpeita.

Toisaalta valitettavasti vieläkään vuosittain kaikilla paikkakunnilla nämä sotiemme veteraanit ja sotainvalidit eivät pääse kuntoutukseen. Mitä tulee tähän aloitteeseen, niin todella lämpimästi kannatan tätä. Täällä puheenvuoroissa on myös tuotu esille puolisoiden kuntoutuksen tarve. Sen soisin myös mahdollistuvan entistä useammissa tapauksissa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! En tiedä, onko sattuma, ei se ainakaan valittu varmaan ole olemassa, mutta pistääpä silmää, että keskilinjan vasemmalla puolella olevat ja istuvat ovat mukana tässä sosiaalisessa ja isänmaallisessa keskustelussa. Tämä toinen puoli on varmaan jossain muualla sitten, missä lieneekin. Kun ed. Pulliaisen jälkeen on yksi tuoli keskilinjaan omassa paikassani, sama ed. Kettusen kohdalla myöskin, niin vain vasemmalta katsoen on väki paikalla. Kun me olemme nyt yksimielisiä tästä asiasta, niin onhan se ihme, ettei tähän rahaa löydy ja eteenpäin mene.

Mutta siinä, herra puhemies, mitä ed. Kekkonen mainitsi sotilaspojista ja heidän työstään ja toiminnastaan, minusta yksi tärkeä tekijä siihen asiaan on olemassa: He olivat kaikki aidosti vapaaehtoisia. Heillä oli palava halu ja tahto tehdä työtä isänmaan eteen, ja sen pohjalta sitä tahtoa voisivat nykyiset päättäjät osoittaa ottamalla heidät myöskin niihin riveihin mukaan, missä muistetaan sitä sukupolvea, kenellä oli tahtoa ja taitoa tehdä sitä työtä, mitä silloin tarvittiin.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtelalle voisi todeta, jotta kyllä tämä vasemmalla oleva porukka ja keskellä oleva porukka on yleensä eturintamassa ja tuo oikealla oleva porukka tahtoo olla tuollaisessa takalinjassa ja siellä komentobunkkereissa suojassa.

Loka Laitisen kirjoitus oli ihan hyvä, jos katsoitte joskus muutama viikko sitten. Siinä oli puututtu tähän oleelliseen näkökulmaan.

Ed. Seppo Lahtela puuttui ihan oikeaan kysymykseen sotilaspojista. Mietin, kun monesti Suomessa paheksutaan, että maailmalla käytetään lapsisotilaita. En tiedä, miten paljon sitten muu maailma paheksui, mutta silloin oli semmoinen maailmantilanne vaan olemassa, että niitä nuoria, jopa lapsia, tarvittiin tämän maan puolustamisessa. Sen takia vähän tämä asettaa myös toiseen valoon sen ajattelun, että mikä oikeus meillä joskus on arvostella, kun ei tiedetä ihan tarkkaan, miksi siellä on tällaisia lapsisotilaitakin olemassa.

Mutta kaiken kaikkiaan tähän aloitteeseen liittyen minusta, kun kuuntelin keskustelua, tuli mieleen, eikö tässä pitäisi tehdä semmoinen viimeinen veteraanipaketti tai tämmöinen sotaan osallistuneiden paketti, koska kohta se aika on käsillä, että ei ennätetä tehdä sitäkään. Elikkä nyt pitäisi huomioida se kunniavelka ihan oikeasti kaikkien osalta ja ne loukut ja väliinputoamismahdollisuudet poistaa tästä kuviosta.

Yksi semmoinen, joka tässä pitäisi ottaa huomioon, ovat sotainvalidien lesket. Hehän pääsevät kuntoutukseen, mutta jos sattuu olemaan niin, että se puolisko on kuollut ennen vuotta 1975, niin ei ole mitään mahdollisuutta. Tässä kun soittelin tuonne ministeriön suuntaan ja Sota-arkistoon ja Valtiokonttoriin, niin siellä todettiin, jotta ei ole noussut esiin semmoista niin kuin painetta. No, ei siellä varmaan nousekaan. Niitä ei varmaan monta kymmentä ole semmoista, mutta siellä on semmoisia leskiä, jotka odottavat että he pääsisivät kuntoutukseen. Tällä hetkellä he eivät pääse.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen toi esille tärkeän näkökulman, elikkä myös veteraanien ja sotatoimialueella toimineiden muiden miesten puolisot pitäisi nykyistä paremmin huomioida tässä asiassa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Esa Lahtelalle, että tässähän on semmoinenkin historia takana, että tämä on viety asiakirjana päätettäväksi, ja asianomainen esittelijä sanoi, että jos oikein venyttäisin, niin voisin tehdä myönteisen päätöksen jonkun alakohdan kohdalla. Mutta kun asianomainen hakija on ilmoittanut rehellisesti, mitä teki, niin ei ole kanttia tehdä tässä asiassa niin kuin olisi pitänyt tehdä.