Teuvo Hakkarainen /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen tarkoituksena on korjata vuoden 2004 konkurssilain epäkohta, jonka seurauksena tuomioistuin voi hyväksyä konkurssisaatavan toteamatta sen oikeaa määrää. Konkurssituomiolla määritelty maksuvelvoite voi olla virheellinen.

Tilastokeskuksen mukaan konkurssipäätöksiä on tehty vuodesta 1991 alkaen 20 vuoden aikana 74 230 kappaletta. Päätösten oikeellisuutta ei ole tutkittu, ja nykypäätökset voivat olla jopa miljoonia euroja liikamääräisiä. Konkurssi- ja ulosottopäätösten suuren määrän vuoksi on selvää, että prosentuaalisesti pienikin liikamääräisten tuomioiden osuus voi käsittää suuren määrän virheellisiä tuomioita. Tämä on kansantaloudellisesti erittäin merkittävää. Kuluttajavirasto on todennut, että summaarisessa määrittelyssä syntyy perusteettomia ulosottoperintöjä. Aiheesta ei valitettavasti ole tutkimustuloksia, mutta tätä viranomaisten lausuntoa oikeusministeriölle voidaan pitää näyttönä siitä, että tuomioistuimissa tuomitaan velallisia maksuvelvollisiksi toteamatta velan oikeata määrää.

Perustuslain omaisuudensuojasäädöksen mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Yhteiskunnan velvollisuus on suojella kansalaista niin, ettei häneltä perustuslain vastaisesti viedä perusteettomasti omaisuutta tai ansiotuloa toteamatta velan todellista määrää. Aineellisesti väärien tuomioiden mahdollinen suuri määrä osoittaa, etteivät konkurssiin ja ulosottoon liittyvien la-kien nimellisesti oikeusturvaa suojaavat säädökset toimi käytännössä.

Velkojan asema on muodostunut niin vahvaksi, että konkurssisaatavaksi voidaan hyväksyä liikamääräisiä vaatimuksia. Lainsäädäntö ei tältä osin tue luottojärjestelmän vakautta. Velallinen voi joutua vastaamaan velasta, jota ei ole ottanut. Se heikentää luottamusta velkasitoumusten pitävyyteen ja koko oikeusjärjestelmään. Tuomioistuinlaitoksen resurssipula ei kelpaa kansalaisten oikeusturvan rajoittamisperusteeksi. Siten nykykäytäntö heikentää oikeusturvaa ja on ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.

Yrittäjiksi tulee entistä useammin yksityisiä henkilöitä, joilla konkurssitilanteessa ei ole varoja palkata itselleen avuksi päteviä asiantuntijoita, ja siksi velkojat voivat määrätä, miten velallista kohdellaan. Velallisen oikeusturva on äärimmäisen heikko. Konkurssia koskeva dokumenttiaineisto otetaan velkojien hallintaan. Konkurssivelallisen mahdollisuudet vastustaa vaatimusta tai korjata virheellisiä konkurssivelkomis-vaatimuksia ovat mitättömät, sillä velalliselle on säädetty velvollisuus allekirjoittaa konkurssipesän asiakirjat vangitsemisen uhalla, vaikka hänellä ei ole edes oikeutta nähdä velkojen oikeaa määrää.

Koska nykyinen lainsäädäntö edistää aineellisesti virheellisiä tuomioita, on perusteltua muuttaa konkurssituomiokäytäntöä siten, että tuomion perusteena ovat tuomioistuimen toteamat oikeamääräiset konkurssisaatavat. Aineellisesti virheellisten tuomioiden muuttamisesta oikeamääräiseksi ei ole selkeää säädöstä, eikä se kuulu myöskään korkeimman oikeuden tehtäviin, vaikka sille esitettäisiin dokumentit velkavastuun oikeasta määrästä. Näennäisestä oikeusturvasta huolimatta velallisen asema on käytännössä niin huono, että ongelma on korjattavissa vain velan oikean määrän toteamisen varmistavalla säädöksellä. Velallisen oikeusturvaa kohentava muutos ei heikentäisi minkään velkojaryhmän oikeusturvaa. Lain täsmennyksellä vähennetään niiden ihmisten määrää, jotka tuomitaan taloudelliseen vastuuseen perusteetta tai virheellisestä määrästä. Oikeamääräiseksi todettu konkurssisaaminen poistaisi osaltaan myös perusteettomia ulosottoperintöjä.

Lainmuutoksella on selkeästi positiivinen vaikutus koko yhteiskuntaamme: se tulee vähentämään köyhyyttä ja syrjäytymistä. Köyhyyden lumipalloefektin kaltainen lisääntyminen alkoi 1990-luvun alun lamasta. Yrittäjät joutuivat turvautumaan sosiaalitukeen menetettyään kaiken omaisuutensa lisäksi työpaikkansa, ja tästä alkanut köyhyyden lisääntyminen on jatkunut tähän päivään saakka. Nyt tämä kielteinen kehitys on mahdollista pysäyttää. Oikealla velan määrällä konkurssituomiossa on vaikutusta konkurssin jälkeen perheelleen sosiaalitukea hakevien lukumäärään. Tällä lainmuutoksella on myös yleistä merkitystä yrittäjyyttä harkitseville. Kokemukset varsinkin 1990-luvun liikamääräisiä velkavastuita vahvistaneista konkurssituomioista vaikuttavat kielteisesti uusien yritysten syntymiseen.

Arvoisa puhemies! Lainmuutoksella tuomioistuimen päätöksellä alkava konkurssi perustuisi oikeamääräiseen saamistodisteeseen ja dokumentoituun konkurssivelkojan saatavaan. Tuomion perusteena oleva velkamäärä siirtyisi oi- keamääräisenä ulosottoperintään ja muihin mahdollisiin samassa asiassa nostettaviin kanteisiin, esimerkiksi takaajaa vastaan. Konkurssituomiolla, joka perustuu konkurssivelkojen oikeaan määrään, on välitön kansantaloudellisesti myönteinen vaikutus.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa herra puhemies! Miksei yrittäminen nappaa? Useiden vuosikymmenten ajan yrittäjiä on joissakin piireissä pidetty lähinnä riistäjinä ja jopa toisten hyväksikäyttäjinä. Verottajan suhtautuminen yrittäjiin on ollut ylireagointia sekä arvio- ja harkintaverotusta.

Verottajan mielipide, olipa se väärä tai oikea, on yrittäjän näkökulmasta yliampuva ja menee jossain mielessä Suomen lainkin yli. Verorikosoikeudenkäynneissä verotarkastajat saavat todistaa valaehtoisesti omat väittämänsä oikeiksi. Tämänhetkistä tilannetta en tarkoin tiedä, mutta vielä viime vuosikymmenen puolivälissä tuomioistuinten jäsenillä lienee ollut käytännöllisesti katsoen osittain välttämätön ja riittävä taloushallinnon tieto. Niinpä he ratkaisivatkin jutut niin kuin verotarkastajat ja poliisi todistavat, ovathan nämä virkavastuullisia käsityksensä mukaan. Harvinaista on ollut syyttäjien kirjanpidon, tilinpäätösten ja koko taloushallinnon tuntemus, ja he ovat syyttäneet luottaen virkamiehiin.

Tänä päivänä teollisuustuotanto on supistunut vuoden takaisesta viime tammikuuhun verrattuna 7,5 prosenttia, ja viennin arvo on supistunut 9 prosenttia. Tilausten määrä on pudonnut yli 3 prosenttia, eli työllistäviä pieniä yrityksiä ei synny.

Edustaja Hakkaraisen aloitteen esittelyssä puhuttiin yrittäjien oikeusturvasta. Eläkkeellä oleva hovioikeuden presidentti Erkki Rintala on arvostellut oikeuslaitostamme todeten, ettei Suomea voi sanoa eturivin oikeusvaltioksi ja etteivät Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin vaatimukset kunnollisesta oikeudenkäytöstä toteudu Suomessa. Hän näkee, että ammatillinen koulutus puuttuu Suomesta ja että Suomessa tuomarit jakavat oikeutta yleistutkinnolla, jossa niin sanotut tuomariaineet voivat olla hyvinkin vaatimattomassa osassa. Tässä puhun taloushallinnon osaamisesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti tuominnut Suomen maksamaan hyvityssakkoja oikeudenkäyttövirheistä, ja nämä ovat myös lisääntyneet huolestuttavasti. Rintalan mukaan hyvityssakot eivät ainoastaan suista maatamme oikeusvaltioiden takariviin. Ne asettavat suurimmiksi kärsijöiksi ihmiset, joiden oikeutta on loukattu. Tästä on monelle yrittäjälle jäänyt elinikäiset arvet.

No, Suomessa nyt esimerkiksi vähittäiskaupasta tulee tietoja, että joudutaan lomauttamaan myyjiä. Kuulemme kyllä usein, miten regulaatio tuo uusia työpaikkoja samoin kuin palveluammatit, mutta ei siinä leipä levene, jos naapuri pesee naapurinsa pyykit ja vastavuoroisesti toinen hakkaa lämmityspuut pyykkärille. Tästä puuhastelusta verottaja on kyllä kiinnostunut. Nykyisestä päättäjäporukasta ei monikaan ole ollut mukana 90-luvun työ- ja rahoitusmarkkinoilla. Niinpä nyt ei ole sitä tietoa, jota kaivattaisiin kipeästi uusien työpaikkojen luomiseksi. On suorastaan häpeällistä, että me päättäjät, mukaan lukien itseni, emme tiedä, miksi yrityksiä ajautuu konkurssiin ja mitä konkurssin jälkeinen elämä on. Tilanteen ratkaisemiseksi kunnissa ja valtiolla turvaudutaan konsultteihin, joiden tieto ei välttämättä ole peräisin yritysmaailmasta.

Verorikoksista nostettujen syytteiden käsittelyaika on saattanut venyä useisiin vuosiin. Pisin tiedossani oleva veroriita kesti 22 vuotta, jonka jälkeen verottaja antoi periksi. Vaikka yrittäjän todetaan olleen oikeassa, konkurssituomiota ei pureta, vaikka jopa ihmisoikeustuomioistuin olisi antanut valtiolle langettavan päätöksen. Miten me voimme edes kuvitella, että tällaisen yrittäjäperheen lapset haluaisivat jatkaa yritystoimintaa? Eivät he luota hallintoon.

Suomessa ihmetellään, miksi keskisuuret yritykset myydään usein ulkomaalaisille. Kyseessä on monen mielestä verottajan pelko. Koskaan ei voi olla täysin varma yritysverotuksen linjoista. Siksipä yrittäjät tekevät mielellään tilin, kun se on mahdollista, ja myyvät yrityksensä. Tuottavuus ei lisäänny löysässä hirressä.

Yritysten kaatuminen 1990-luvulla oli melkoista keilamatsia. Lainoja väkisinkin myyneet mutta sittemmin vaikeuksiin ajautuneet pankit saattoivat mitä ilmeisimmin kaataa hyvin toimivia yrityksiä kuvitellen, että niiden realisoinnista jää jotain, kunhan tuomari ja heidän huutokauppa-adjutanttinsa ovat ensin ottaneet osuutensa päältä. Toisin kävi. Pankeille ei jäänyt paljon jaettavaa, mutta pesien tilityskokouksia ei kiirehditty, sillä pesänhoitopalkkiothan juoksivat. Sekä yrittäjien että takuumiesten kannalta oli erittäin tuhoisaa, kun velkojen todellisia saatavamääriä ei voitu todeta perusteiltaan ja määriltään paikkansapitäviksi. Oliko verottaja ilmoittanut saatavansa jopa kymmenkertaisiksi siitä syystä, että puhevalta saadaan haluttuun suuntaan? Onko tullut houkutus, että pesän realisoinnin jälkeen verottaja pudottaa saatavansa määrän esimerkiksi kymmenesosaan verrattuna alussa ilmoittamaansa määrään? Konkurssituomion yhteydessä takuumiehille saattavat jäädä moninkertaiset vastuut todellisiin nähden. Sen lisäksi, jos on useita takuumiehiä, onko houkutus, että heiltä jokaiselta saatetaan velkoa maksimimäärä? Velkojien oikeutta ei käytännössä valvo kukaan. Konkurssipesien ympärille on muodostunut ammattikunta, joka järjestelee huutokauppoja varten muun muassa tavaraerät niin, etteivät ne kiinnosta ammatinharjoittajia huutamaan.

Yritysten työpaikkailmoituksissa on luetteloita monipuolisista koulutus- ja kokemusvaatimuksista haettaessa henkilöitä esimerkiksi taloushallinnon tehtäviin. Mikä on vero- ja poliisihallinnon tutkivien ja päättävien viranhaltijoiden kuten myös syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten jäsenten taloustietotaidon taso, kun sitä peilataan monien eri yrityssektoreiden, monen eri alan yrittäjien taloushallinnon kirjanpidon tuntemukseen? Laajempi asiallinen näkemys ja suhtautuminen sekä tekemistensä tarkka analysointi ja oikeellisuus pahojen ja laajavaikutteisten seurausten välttämiseksi saattavatkin olla jo liian iso vaatimus.

Arvoisa puhemies! Konkurssilainsäädäntö kaipaa perusteellisen remontin, mutta edustaja Hakkaraisen tekemä aloite on hyvä alku.

Jukka Kopra /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minusta tämä edustaja Hakkaraisen aloite konkurssilain 1 luvun muuttamisesta on tervetullut. On tärkeää, että velkomusasioissa konkurssitilanteessa velottavat summat perustuvat todellisiin velkoihin eivätkä musta tuntuu -menetelmällä heitettyihin arvioihin mahdollisesta velan määrästä. Sivusta seuranneena voin allekirjoittaa sen, että tällaista meillä kyllä on tapahtunut tuolla yrittäjäkentällä aika usein. Eräällä tavalla yrityksen konkurssitilanne on kuin haaska, jonne eräät tietyntyyppiset korppikotkat saapuvat paikalle saalistamaan, ja tällaisessa tilanteessa tuo epäonninen yrittäjä on eräänlainen lainsuojaton. Jos tähän asiaan voidaan vaikuttaa ja tätä korjata esimerkiksi tällä aloitteella ja mahdollisella lainmuutoksella, niin se on minusta tervetullut asia.

Täytyy muistaa, että konkurssikin on normaali tapahtuma yrityksen elinkaaressa, ja jos yritys tekee konkurssin, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että on ollut jotain vilunkia, hämärää tai rikollista, vaan yksinkertaisesti bisnes ei ole luistanut ja rahat eivät ole riittäneet. On yritetty ja on epäonnistuttu. Siinä ei ole minusta mitään ihmeellistä, ja tällaisessa tilanteessa myös yrittäjää pitää kohdella kuin ihmistä. Asiat pitää hoitaa asiallisesti, velkojien on velottava vain todellisia velkoja, ja on pidettävä huoli siitä, että elämä jatkuu myös sitten sen konkurssin jälkeen.

Ylipäätään suomalaisessa yhteiskunnassa meidän tulisi väljentää tätä tiukkaa suhtautumistamme konkurssin tehneitä yrittäjiä kohtaan ja nähdä tietenkin asia ennemmin niin, että konkurssin tehnyt yrittäjä omaa sellaista kokemusta, jota voi jatkossa yritystoiminnassa hyödyntää niin, että tulee valtiollekin sitten enemmän verotuloja.

En tietenkään tarkoita sitä, että pitäisi mitään epärehellistä toimintaa suvaita tai hyväksyä, sitä en tällä puheellani aja takaa. Totta kai, jos on rikoksia tai muuta hämäräpeliä ollut konkurssissa, sellaiset sitten tuomittakoon asianmukaisesti.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Hakkaraisen lakialoite on erittäin hyvä. Velan määrä täytyisi vahvistaa aina konkurssioikeudessa. Se on välttämätöntä oikeusturvan kannalta. On ihmeellistä ja tosi outoa, että oikeusvaltiossa, Suomessa, sitä ei vielä ole lailla määrätty. Eli käytännössä voi tulla sellaisia tilanteita, että velkoja — yleensä se voi olla pankki — ilmoittaa velan määräksi jotakin, ja kun tätä ei tarkisteta oikeudessa, se jää silloin tämän konkurssin tehneen yrittäjän maksettavaksi. Näitä esimerkkejä on 90-luvulta, laman ajoilta, todellakin paljon. Me menetimme 90-luvulla ison osan, merkittävän osan, satoja sellaisia ihmisiä, jotka voisivat olla tänä päivänä yritystoiminnassa mukana ja kasvattamassa Suomen kansantaloutta mutta rimpuilevat nyt vieläkin niitten velkojen kanssa.

Täällä puhuttiin verottajan osuudesta, ja ottamatta sen kummallisemmin siihen kantaa, ongelmaksi suhteessa verottajaan minä näen kyllä tämän, että on käänteinen todistustaakka. Otan tästä nyt sellaisen esimerkin, että jos yrityksen tietoja, jotka ovat vapaasti saatavissa kaupparekisteristä, käytetään hyväksi jossakin, kuittikaupassa esimerkiksi, eli jos minun yhtiöni tiedot, riittävästi tietoja, otetaan kaupparekisteristä ja tehdään käteiskuitteja näitten tietojen pohjalta, käytetään minun tietämättäni jossakin niitä ja nämä käteiskuitit tulevat sitten myöhemmin jossain verotarkastuksessa tai muussa esille, niin minun täytyy pystyä todistamaan verottajalle se, että minulla ei ole ollut mitään tekemistä tässä asiassa. Tämä käänteinen todistustaakka on hyvinkin ongelmallinen.

Käytännössä konkurssissa meillä Suomessa on nyt se käytäntö, niin kuin sanottu, että velan oikeaa määrää ei todeta; velallinen, konkurssin tehnyt yrittäjä, siirretään sivuun, hän ei pysty seuraamaan sen jälkeen enää esimerkiksi sitä, miten sitä pesän varallisuutta käytetään siihen velkojen hoitoon. Ja pesänhoitajat, jotka tuota pesää hoitavat — minun mielestäni tämä "pesänhoitajat" tittelinä hyvin kuvaa heitä — hoitavat sitä pesää niin pitkään kuin pystyvät sieltä palkkionsa nostamaan, ainakin mahdollisimman pitkään, ja pitkittävät sitä, koska se on heidän bisneksensä.

Kun tänään sivuttiin kyselytunnilla tätä asiaa, konkurssilainsäädäntöä, ja edustaja Soini kysyi tästä ministeriltä, niin ministerillä oli tosi ohkainen vastaus. Hän vastasi, että konkurssilainsäädäntöä tullaan muuttamaan ja että yrittäjät pääsevät velkajärjestelyn piiriin. Kyllähän velkajärjestelyn piiriin pääsevät tänä päivänäkin yritykset ja yrittäjät, se ei ole sinällänsä ongelma.

Me tarvitsemme konkurssilain kokonaisuudistuksen, me tarvitsemme Suomeen amerikkalaistyylisen konkurssilainsäädännön, missä tietyn ajan jälkeen, olkoonkin se vaikka sitten kolme vuotta tai muuta, tämä yrittäjä saa puhtaat paperit ja pääsee yhteiskuntaan takaisin.

Ilmapiiri Suomessa on erittäin surkea sen suhteen, että me leimaamme ihmiset, jotka ovat tehneet konkurssin. Yrityksiä tulee ja yrityksiä menee. Yritystoimintaan kuuluu aina riski, ja on totta, että jotkut yritykset eivät yksinkertaisesti toimi ja ne päätyvät konkurssiin. Meidän pitäisi saada myöskin ilmapiirin suhteen sellainen yritysilmapiiri, että me hyväksymme myöskin nämä konkurssin tehneet yrittäjät.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on erittäin hyvää, yrittäjyydestä ja siitä, mihin konkurssi johtaa. Konkurssi tekee yrittäjästä lainsuojattoman Suomessa. Tuntuu, että velallisella ei ole oikeusturvaa sen jälkeen, kun on yrityksessä epäonnistuttu ja ajauduttu konkurssiin. Epäonnistumisesta on tehty myös häpeä tässä yhteiskunnassa, ja se on omiaan kyllä tukahduttamaan yrittäjyyttä ja sitä, että ylipäätään lähdettäisiin yrittäjäksi, tai sitä mahdollisuutta, että epäonnistumisen jälkeen, konkurssin jälkeen, sitten päästäisiin takaisin sinne yrityselämään. Meillä on edelleen 90-luvun laman yrittäjiä, jotka ovat siinä velkavankeudessa eivätkä ole luottotietojen menettämisen myötä päässeet takaisin yrityselämään, vaikka heillä olisi kokemusta ja osaamista ja antamista myös yhteiskunnalle tuon yrittämisensä kautta.

Konkurssilainsäädäntöä ja ulosottolainsäädäntöä on välttämätöntä muuttaa, jotta tuosta velkavankeudesta voi kohtuullisessa ajassa vapautua, ja esimerkiksi tämä viiden vuoden saatavien vanhenemisaika olisi semmoinen, jota voitaisiin soveltaa tässäkin tapauksessa. Silloin kun konkurssissa on kuitenkin sen omaisuutensa jo menettänyt, joku kohtuullinen aika sen jälkeen pitää olla, jotta pääsee takaisin harjoittamaan yrityselämää.

Tämä johtaa myös sitten seurannaisvaikutuksiin ulosottolaissa. Viimeisin tapaus, johon törmäsin, oli konkurssiin joutunut yrittäjä, joka oli toistakymmentä vuotta jo maksanut sitä velkaansa, mikä siitä jäi, ja oli tällä hetkellä ansiotyössä, ja siihen ansiotyöhön sitten kuului autoetu ja puhelinetu, ja tuon ulosottolainsäädännön seurauksena tällainen henkilö maksaa puolet enemmän siitä autoedustaan ja puhelinedustaan kuin sellainen palkansaaja, joka ei ole ulosotossa. Tämä ei ole oikeudenmukaista millään lailla, eli nämä epäkohdat on täältä lainsäädännöstä poistettava, ja tämä edustaja Hakkaraisen lakialoite on oikein hyvä.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edellisen laman seurauksena kymmenettuhannet yrittäjät joutuivat vahvan markan politiikan epäonnistuttua konkurssiin, ja silloin tätä asiaa pohdittiin aika laajasti, koska se oli jo suurten joukkojen ongelma. Silloin todettiin, että suomalainen konkurssilainsäädäntö poikkeaa ankaruudessaan merkittävästi siten, että yrittäjä, joka todella joutuu konkurssiin, on käytännössä toimintakyvytön sen konkurssin suhteen, ja tässä yhtey-dessä todettiin, että Ruotsin lainsäädäntö poik-keaa tästä siten, että siellä on niin sanottu konkurssiasiamies, joka valvoo sitä, että konkurssiin joutuneen yrityksen tai yrittäjän omaisuutta ei myydä alihintaan eikä sillä voida keinotella.

Pankit ja finanssisektori ovat jatkuvasti esittäneet kritiikkiä sitä kohtaan, että konkurssilainsäädäntöä modernisoitaisiin ja väittäneet, että niin sanottu holtiton velanotto lisääntyisi ja sitä kautta pankkien luottotappiot lisääntyisivät. No, pankkien luottotappiot ovat kyllä aika teoreettisia, kun Suomessa ei taida olla ainuttakaan pankkia, joka unohtaa niin sanotut turvaavat vakuudet silloin, kun siellä yrittäjä on pyytämässä lainaa, eikä yksityishenkilönkään kohdalla. Siis pankkien riskinotto on näissä tapauksissa käytännössä teoreettinen, kun vakuusarvoksikin lasketaan 60—70 prosenttia.

Mutta kyllä voisi sanoa, että sivistysvaltion kannalta tämän lainsäädännön muuttaminen ja ajanmukaistaminen olisi tarpeellista. Yhdysvalloissa on niin sanottu henkilökohtainen konkurssi, johon mennessä hankittu omaisuus menee, mutta sen jälkeen elämä jatkuu. Nyt voisi lopuksi sanoa, että niin Kodakin Eastman kuin Henry Ford molemmat tekivät konkurssin, ja sikäli kuin olen ymmärtänyt, myöhemmin menestyminen oli aika mahtavaa. Konkurssi on laillinen tapa lopettaa liiketoiminta — jos se tehdään laittomasti, tilanne on toinen.

Teuvo Hakkarainen /ps:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyt kommentti tuohon: tämä konkurssilaki, mikä nyt on voimassa, on ajalta sirppi ja vasara. Kaiken takana on kateus ja katkeruus, eikä siinä ole muuta kuin että tuo niin sanottu vihollinen, joka on työnantaja, painetaan alas.

Tästä on esimerkki minulla 90-luvun alun lamasta. Siellä noilla sahoilla ja teollisuuslaitoksissa kävi semmoisia ohjelmia tekemässä kaveri, hyvin koulutettu ja osasi homman, mutta tämä tilanne, mikä oli Suomessa, vei konkurssiin. Hän ei ole selvinnyt tähänkään päivään mennessä siitä velan määrästä, mikä sinne tuli. 20 vuotta Suomi on korkeasti kouluttanut nämä kaverit, se on maksanut jo vaikka mitä, nyt nämä ajetaan muualle, esimerkiksi Kiinaan. Tämä kaveri sanoi nyt, että minulle riittää, se löi pillit pussiin ja sanoi, että hän osaa sen verran tuota Lontoon murretta, että hän pärjää tuolla maailmalla, ja lähti. Elikkä Suomi menetti koulutetun henkilön ja osaavan työntekijän, ja se meni muualle. Eihän tässä ole mitään järkeä tämmöisessä hommassa.