Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä vesihuoltolain muutosesitys sisältää tärkeää viestiä ja tärkeää muutosta. Kuten maanteillä tai infraverkossa yleisesti, myös vesiverkostossa on runsaasti korjausvelkaa, arvion mukaan yli 2 miljardia euroa. Vesihuoltopalveluiden toimintavarmuutta on tarpeen parantaa erityisesti vesihuoltoverkostojen huonon kunnon ja sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen takia. Vesihuoltolakiin sisällytettäisiin nyt säännökset vesihuoltolaitoksen varautumisesta vesihuollon häiriötilanteisiin yhteistyössä muun muassa kuntien ja muiden sopimuskumppanien kanssa. Lisäksi tässä täsmennettäisiin sääntelyä vesihuollon virhetilanteissa asiakkaalle maksettavista hinnanalennuksista, niin sanotuista häiriökorvauksista.

Näitäkin asioita suurempi kysymys on se, että nyt vesihuoltoasioissa järki on vihdoin voittanut. Surullisen kuuluisa jätevesiasetus, joka viime kaudella täällä paljon puhutti ja joka on edelleenkin erittäin ongelmallinen monella kohtaa, on nyt kääntynyt toiseen suuntaan. Ministeri Jari Koskisen johdolla on valmisteltu tämä muutos vesihuoltolakiin. Tämä muutos rauhoittaa varmasti keskustelua kiinteistön vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisvelvollisuuden oikeudenmukaisuudesta haja-asutusalueilla niissä tilanteissa, joissa kiinteistökohtainen vesihuolto täyttää lainsäädännössä asetetut vaatimukset.

Tämän ehdotuksen mukaan taajamien ulkopuolella sijaitsevia kiinteistöjä ei tarvitsisi liittää vesihuoltolaitoksen verkostoon, jos niiden vesihuoltolaitteisto on asianmukainen ja rakennettu ennen kuin vesihuoltolaitoksen toiminta-alue on hyväksytty. Sellaisilla aikaisemmin määritellyillä toiminta-alueilla, joilla vesihuoltolaitos on ryhtynyt toimenpiteisiin vesihuollosta huolehtimiseksi, liittämisvelvollisuus määräytyisi nykyisen sääntelyn mukaisesti vuoden 2018 loppuun asti. Toisin sanoen tämä esitys nyt mahdollistaa sen, että tuolla määritellyllä vesihuoltoalueella olevan kiinteistön ei tarvitse liittyä siihen järjestettyyn vesihuoltolaitteistoon, jos kiinteistön vesien puhdistus on asianmukaisesti muulla tavoin omatoimisesti hoidettu.

Erittäin hyvä esitys.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Vesihuoltojärjestelmämme on suurten, perustavaa laatua olevien kysymysten äärellä. Itsestäänselvyytenä pitämämme asia ei pian olekaan sellainen. Meillä saattaa olla tikittävä aikapommi. Vesijohto- ja viemäriverkostoihin tulisi investoida moninkertaisesti nykyistä enemmän, sillä nykyiset järjestelmät ikääntyvät kiihtyvällä vauhdilla. Järjestelmien pitää olla kunnossa kaikissa olosuhteissa.

Tämän ongelmakentän moninaisuutta vaikeuttaa, lisää myös se, että alan osaajat ovat eläköitymässä ja uusien kouluttaminen on jätetty retuperälle. Asiaan liittyen olen jättänyt tänään myös kirjallisen kysymyksen.

Aivan oikein, herra puhemies, hallitus rakennepaketissaan pyrkii vähentämään kuntien velvoitteita, mutta tässä lakiesityksessä suunnitellaan, että kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmasta poistettaisiin, että ei olisi velvollisuutta enää tehdä vesihuollon suunnitelmaa. Ihmeellistä, että näin yhteiskunnan kannalta elintärkeän vesihuollon lakisääteistä velvoitetta ollaan vähentämässä. Ei lain perusteluissa eikä pykälissä korosteta riittävästi puskurirahaston luomista vesihuollon infran korjausvelan kattamiseksi. Toivon, että asia huomioidaan valiokuntakierroksella.

Reijo Tossavainen /ps:

Arvoisa puhemies! Suomessa on peräti noin 1 400 vesihuolto-osuuskuntaa, ja niiden määrä kasvaa koko ajan. Pahimmat alan ongelmat ovat syntyneet ja syntynevät jatkossakin siitä, että vesihuolto-osuuskunnat pääsääntöisesti joutuvat liittymään kuntien omistamiin vesihuoltolaitoksien verkostoihin, joilla on niin sanottu luonnollinen monopoli puhtaan veden tuottajana ja jätevesien käsittelijänä. Kunnat voivat käyttää tätä monopoliasemaa hyväkseen keräämällä piiloveroksi tulkittavia maksuja vesihuolto-osuuskunnilta, jotka eivät perustu samaan kustannusvastaavuuteen kuin heidän omien verkkojensa eri alueille tuotetut palvelut.

Jotkut kunnat ja kuntien vesihuoltolaitokset ovat hyödyntäneet osuuskuntamuotoisia vapaaehtoisorganisaatioita tulkitsemalla vesihuoltolakia käytännössä siten, että vesiosuuskunnat on rinnastettu tavanomaisiksi kiinteistöiksi, kun kyse on ollut vesiosuuskunnille myytävistä palveluista tai veden hinnasta, ja vesihuoltolaitoksiksi, kun kyse on ollut vesiosuuskuntien velvoitteista ja vastuista. Monet osuuskunnat ovat kokeneet, että sanelupolitiikkaa ja monopoliasemaa hyväksikäyttäen heitä on kohtuuttomasti hyödynnetty liike- ja kuntatalouden tulosten parantamiseksi. Osa kunnista ja vesilaitoksista myöntää samojen säännösten perusteella myös käyttövedestä 32—40 prosentin alennuksia, ja toiset eivät myönnä samoilla säännöillä alennuksia lainkaan. Kilpailulain 7 §:n määräyskään ei ole pystynyt estämään tällaista määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä.

Nykyisenkin lainsäädännön mukaan kustannusten kohdentamisen tulisi tapahtua vesihuoltolaitoksen eri asiakasryhmien kesken kustannusvastaavasti siten, että toisen asiakasryhmän maksuilla ei kateta toisen ryhmän kustannuksia. Kustannusvastaavuusperiaatetta voidaan kuitenkin kiertää, kun kunnalliset laitokset eivät suostu laskennallisesti, läpinäkyvästi ja avoimesti sitä todentamaan.

Monien osuuskuntien mielestä niin sanottujen emolaitosten veden hinnoittelu on liian korkeaa ja emo- ja tytärlaitoksen välille tulisi aina tehdä erillissopimus, jossa sovitaan esimerkiksi hinnoittelun perusteista. Valitettavan usein tuo sopimus on sanelusopimus, kun vaihtoehtoja ei anneta.

Arvoisa puhemies! Vesihuoltolain 19 § tulisi muuttaa siten, että todellinen kustannusvastaavuus velvoitettaisiin todentamaan avoimesti eri alueiden välillä.

Timo  Heinonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Pääsen tätä lakia ympäristövaliokunnassa käsittelemään, mutta muutaman asian haluan tässä lähetekeskustelussa esille nostaa.

Toinen on tuo jätevesiasetukseen puuttuminen, jossa tehdään odotettu korjaus ja selkeytys tuonne maaseudulle. Eli taajamien ulkopuolella sijaitsevia kiinteistöjä ei enää tarvitsisi liittää vesihuoltolaitoksen verkostoon, jos niiden kiinteistökohtainen vesihuolto on järjestetty asianmukaisesti ennen tuon vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä. Se on tärkeä linjaus, sillä tällaista tietoa maaseudulta osittain tulee, että pitkien etäisyyksien siirtoviemäreihin on pakkoliitetty näitä kiinteistöjä, jotka ovat jo asiat kuntoon hoitaneet. On hyvä, että nyt tämä selkeytys tässä vesihuoltolain uudistuksessa kirjataan ylös.

Se asia, joka oikeastaan minua eniten pohdituttaa, on se, että meillä on valtavan iso korjausvelka maan alla. Meillä tällä hetkellä korjataan 60-luvulla rakennettuja putkia, mutta pitäisi jo pystyä korjaamaan 70-luvulla rakennettuja putkia. Eli tällä hetkellä vesijohtoverkkoja Suomessa on yli 90 000 kilometriä ja jätevesi- ja hulevesiverkostoa yli 45 000 kilometriä ja sen päälle vielä sitten kaikki tonttien sisällä kulkevat vesijohdot.

Itse toivoisin, että tässä nyt otettaisiin vakavalla tavalla tämä huoli esille ja pohdittaisiin sitä, että näillä maksuilla varauduttaisiin myös tulevaisuudessa entistä paremmin tähän korjaukseen. Pitää tehdä varauksia näiden kuntien omistamien vesiyhtiöiden kautta, niin että tätäkin laskua ja korjausvelkaa ei siirrettäisi lapsille enää tulevaisuudessa. Yksi putkirikko tarkoittaa noin 4 000—8 000 euron kustannuksia maaseutumaisessa jätevesiverkostossa, ja niitä rikkoja tapahtuu tällä hetkellä päivittäin ympäri Suomen sen takia, että meidän verkostosta ei ole pidetty kunnolla huolta. Eli itse toivon, että näihin kuntien omistamiin vesiyhtiöihin tehtäisiin jopa lakisääteinen velvoite siitä, että tietty osuus pitäisi koko ajan rahastoida, varata näihin peruskorjauksiin, niin että tämäntyyppistä tilannetta ei enää jatkossa pääsisi syntymään, mikä meillä nyt on.

Markku Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Jos me ajattelemme jätevesien suurimittakaavaista puhdistamista, niin eräs käytännön ongelma, mikä kuntien välisessä yhteistyössä on noussut esiin, on se, että seutukunnallisesti hyvä jätevesien puhdistamisjärjestelmä on kuntien päätöksestä kiinni. Ja kun meillä ei pohjavettäkään kukaan omista, niin en minä tiedä, pitäisikö sitä jätevettäkään sen kummemmin kenenkään omistaa.

Ylä-Savossakin oli hyvä hanke, jossa olisi tehty useamman kunnan yhteinen jätevedenpuhdistamo, joka olisi ollut tehokkaampi ja vesistöjen kannalta parempi ratkaisu kokonaisuudessaan. Se ei toteutunut sen takia, että yksi kunta käytti ikään kun veto-oikeutta ja koko homma kariutui, ja jokainen kunta joutuu itse tekemään omia ratkaisujaan. Jos jotakin vesihuoltolakiin ja ympäristönsuojelulakiin pitäisi muuttaa, niin tämä asia pitäisi ehdottomasti saada joko seutukunnalliseksi tai sitten maakunnalliseksi, niin että ratkaisut olisivat sitten kokonaisuutta katsovia eivätkä yksittäisen kunnan ja joidenkin ryhmien siellä esille nostamien intressien näkökulmasta ratkaistuja.