Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Päiväjärjestyksen kahdeksannessa asiassa on esillä lakialoite 25 2005 vp metsästyslain muuttamisesta. Suomessahan on tällä hetkellä suurpetoja, jotka aiheuttavat varsin paljon ongelmia maaseudulla, mutta myöskin taajamien lähistöllä. Olin äsken kotikaupunkiini Keuruulle puhelinyhteydessä. Sieltä eräs nuoren perheen äiti kertoi Keuruun keskustaajamasta, että aivan siinä heidän omakotitalonsa lähipiirissä on aivan näillä tämän iltapäivän tunneilla nähty verekset susien, ei yhden suden, vaan susien jäljet.

Tilanne on muuttunut todella kestämättömäksi meillä Suomessa. Meillä on ilmeisesti haluttu ymmärtää väärin tai meille on haluttu kertoa väärin EU:n luontodirektiivin edellytyksiä. Tapasin viime lauantaina saksalaisen miehen Baijerista. Hän kertoi, että jos siellä erehtyy saksalaiseen kylään tulemaan susi kylän asuttuja alueita lähelle, siellä helikopterista käsin käydään tätä sutta metsästämään ja tämä susi ammutaan. Sillä selvä, vaaratilanteilta vältytään. Hän ihmetteli tätä käytäntöä, että meillä Suomessa saavat sudet juoksennella vapaasti maastossa. Hän näytti minulle vielä baijerilaisen lehden lehtileikkeleitä, joissa kerrottiin siitä, että kun erääseen vuoristokylään oli susi tullut, niin viranomaisten toimesta helikopterilla susi jäljitettiin ja ammuttiin. Taisi olla useampikin susi kyseessä. Saksalainen maaseutumaisema, kuten muissakin Euroopan maissa, poikkeaa täysin olennaisesti suomalaisesta maaseudusta. Muualla Euroopassa pääosin asutaan tiiviisti asutetuissa kylätaajamissa tai pikkukaupungeissa. Vuoristoseudut, ne tarjoavat asumattomina sitten myöskin petoeläimille sijansa.

Meillä Suomessa maaseutu on harvaanasutuimpiakin kolkkia myöten joidenkin ihmisten kotiseutua. Kun puhutaan suurpedoista, niin yleinen mielipide on se, että jos ne tulevat asumusten lähelle, kirkonkyliin, saatikka kaupunkeihin, ne pitää sieltä poistaa. Yleinen mielipide vielä hyväksyy ampumisen, vaikka niitä sitten hyssytellään täällä erilaisilla narkoosipiikeillä ampumalla ja sitten viedään jonnekin muualle ne ihmisten haitaksi. Mutta yleinen mielipide hyväksyy myös sen, että pedot pitää ampua silloin, kun ne tulevat asutuksen lähelle. Yleinen mielipide katsoo, että ne voivat olla tuolla jossakin kaukaisessa korvessa. Mutta se kaukainen korpi, vaikkapa Multia, mikä on Keski-Suomen harvaanasutuin kunta, sattuukin olemaan jokaista kylää myöten joidenkin ihmisten asuttua kotiseutua. Suomalainen asutus ei muodosta, niin kuin muualla Euroopassa, tiiviitä kylä- tai pikkukaupunkikeskuksia, vaan suomalainen asutus on tyypillistä haja-asutusta, ja täällä ne pedot sitten tulevat pihapiireihin. (Ed. S. Lahtela: Miten Haapamäellä?) — Haapamäelläkin niitä on tullut, mutta ei minun pihapiiriini ole tähän mennessä vielä tullut. — Jos pedot tulevat tuonne pihapiireihin, Suomessa ei voida menetellä, niin kuin Saksassa, jossa ne ammutaan. Siihen ei tarvita mitään lupia, viranomaiset tietävät, mitä tehdään. Heillä on välineet. Ilmeisesti sarjatuliaseet ovat tässä myöskin sallittuja. Mutta jos Suomessa tulee susi vaikkapa sinne eteisen kuistille, niin kuin Multialla on jo käynyt ja myöskin Keuruulla on käynyt — aivan Keuruun Pioneerivarikon lähellä Kalettoman varuskuntataajamassa on käynyt susi aivan eteisessä saakka — niin täällä ei olekaan lupa ampua. Näin ollen sitten sudet tottuvatkin siihen, että sinne pihapiireihin saa tulla. Siellä saa vapaasti liikkua, ja ne onnettomat tottuvat siihen, että siellä koirat ja kissat, kotieläimet ovat ruokaa. Jo nyt on muun muassa Keurusseudulla todettu riistamiesten toimesta se, että koiran haukunta merkitsee susilaumalle ruokakellon kutsua. Ne sudet ovat sen verran viisaita, että ne huomaavat, että kun koira haukkuu, niin ei muuta kuin mennä haukuntaa kohti niin siellä on valmis apaja aina olemassa. Ja kun niitä ei metsästetä, ne eivät koe mitään vaaraa, ne tottuvat ihmisasumuksiin.

Esimerkiksi Saksassa kyläkaupunki, tiivis asutus jo infrastruktuurillaan herättää luonnonpedoille outoja tunteita ja vaistonvaraisia pelkoja; ne eivät välttämättä sinne uskalla. Mutta Suomessa kun asutus on haja-asutusta, niin ei voi petoja syyttää siitä, että ne osuvat ihmisten pihoille, lasten kouluteille. Se on aivan luonnollinen seuraus, koska pedot liikkuvat ja on asutusta, ja sitten kun Suomessa niitä ei voida metsästää, ne eivät tunne mitään pelkoa. Susi on erityisen vihattu eläin ainakin Keski-Suomessa.

Täällä ed. Seppo Lahtela kysyi, mitä tehdään. Kyllä minä muutamassa talossa olen käynyt; isäntä on näyttänyt siellä kivääririvistöä patruunoineen ja on kertonut, mitä tehdään, jos susi tulee. (Ed. S. Lahtela: Oikein!) Tähän on myöskin täysi oikeus aitona itsepuolustuksena olemassa. Mutta perheenäidit ovat vakavasti huolissaan maaseudulla pienten lasten ulkoiluttamisesta. Minulle ovat maaseudulla nuoret äidit kertoneet, että ei enää uskalla viedä pihalle lapsia yksinään vaunuissa, jos sieltä tulee vaikka peto, kun tiedetään, että pedot ovat käyneet. No, naapurissa, jossa on lammastila, sinne on yritetty rakentaa petoaitoja. Luonnonsuojelijoilta ne ovat jääneet vain puheiksi ja keskitekoisiksi hommiksi. Isäntä itse on niitä yrittänyt laittaa, mutta pedot ovat sen verran viisaita, että jos ne huomaavat jossakin aidan, ne menevät vaan naapuripihoille, elikkä tämä on täysin hölmöläisten hommaa.

Eli tällä hetkellä Suomessa erityisesti sudet ovat ongelma, mutta myös susien geneettinen puhtaus on vaarassa. Jokainen tietää maaseudulta sen, että jos on naaraskoira kiimassa, niin koirat peninkulman päästä tulevat laumana tämän kiimaisen naaraan luokse ja tuo killainen koiralauma on ihan aikuisellekin ihmiselle vaarallinen, kokemuksesta sen tiedän. Mutta minulla on tässä muutaman viikon takainen havainto: Aivan siellä syntymäkotini pihapiirissä sadan metrin päässä oli lumihangessa vankka susilauman polku. Minuakin se kantoi sinne metsän syväntöihin saakka. Se oli tamppautunut lumeen niin lujaksi. Sitten muutaman päivän päästä huomasin, kuinka naapurin ajokoirauros oli haistanut sieltä metsästä naarassuden ja painui sinne kiinnikkeistään irtiriuhtaisseena muutamaksi tunniksi metsään. Voi vain arvioida, että runsaan kahden kuukauden kuluttua, ennen juhannusta on sitten pentue, koirasusia, puoliksi koiria, puoliksi susia, ja kun ne tämän jälkeen varttuvat isommiksi, ne ovat todella vaarallisia raatelupetoja ja niiden jälkeläiset omaavat myös samat, erittäin vaaralliset ominaisuudet. Tämän vuoksi petoja on voitava metsästää. Metsästys on sallittava yleisten aseenkäsittely- ja metsästyslakien mukaan vapaaksi. Silloin petokannat oppivat karttamaan ihmistä, ja jos halutaan, että pedot säilyttävät luontaiset vaistojenvaraiset ja geneettiset ominaisuutensa, niin kuten tulen vielä tämän kevätkauden aikana esittämään, luonnonsuojelun kannalta olisi paras, että pedot sijoitettaisiin aidattuihin suureläinpuistoihin, jotka olisi rakennettavissa hyvinkin niillä kustannuksilla, mitä nyt käytetään lammastilojen ym. aitauksiin ynnä sitten suurpetojen aiheuttamiin vahinkoihin.

Arvoisa puhemies! Toivon aloitteelleni vilkasta keskustelua, vaikkapa väittelyä, ja myönteistä jatkokäsittelyä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin kiitän ed. Oinosta erinomaisesta lakialoitteesta ja erinomaisesta perustelusta ja siitä pohdinnasta, mitä nämä sudet kaiken kaikkiaan tässä asiassa aiheuttavat. Seuraavaksi aion jatkaa siitä, että pidän valitettavana, että ketään vihreän ryhmän edustajaa ei ole salissa, jolloin olisi voitu nähdä pohdiskelevampaa pohtimista tässä asiassa, mitä tämä pitää sisällään. Mutta ilokseni huomasin tänne tullessani, että ed. Tiusanen on saapunut paikalle, ja hänellä lienee vastuu nyt siitä sitten puolustaa näitä vihreitä arvoja tässä asiassa sillä tietämyksellä, mitä siltä rintamalta yleensä tähän asiaan voi löytää ja nähdä. Mutta mielestäni tämä ed. Oinosen puheenvuorossa esille tullut koirasuden synty ja niin sanottu suden naittaminen oli niin hyvin perusteltu, että tuskin tätä kukaan pystyy elävässä elämässä paremmin kertomaan ja paremmin kuvailemaan. Erityisesti se miehen kantavan polun muodostuminen sinne metsään tämän susilauman ja kyttäävien koirien alta oli jotain semmoista, mitä ei kukaan voi kuvitella, ellei näin aidosti kuule ja vielä enemmän aidosti siellä maastossa näe, niin kuin uskon, että ed. Oinonen on nähnyt. Tämän osalta voisin tässä todeta näin, että viime viikonvaihteessa elikkä viikko ennen pääsiäistä ollessani Ikaalisissa Suomen Ajokoirajärjestön ja Suomen Pystykorvajärjestön vuosikokouksessa — toisessa vähän yli 10 000 jäsentä, ajokoirajärjestössä, ja pystykorvajärjestössä pikkasen vaille 10 000 jäsentä — niin siellä kokousväen keskuudessa sai erityisen suurta huomiota ja ihastusta se, että on eduskunnassa tehty näin aito ja hyvä lakialoite, missä sallitaan suurpetojen, karhun, suden, ilveksen ja ahman, metsästys ympäri vuoden koko maan alueella. Tämä sen koko illan, yön ja seuraavan päivän aikanakin keskusteluissa nousi vakituiseen esille, ja lupasin omalta osaltani paimentaa niin, että tämä laki saa asianmukaisen ja hyvän käsittelyn ja tulee vielä mieluummin nopeasti hyväksyttyäkin, ja sitä puheenvuoroa nyt tässä olen toteuttamassa ja tekemässä.

Toivon todella niin, että Suomessa löytyy tämä ymmärtämys siihen aiheeseen, että susi ei siinä laajuudessa kuin se nyt suomalaiseen luontoon on tullut, kuulu tänne. Sata vuotta taaksepäin ihmiset pelkäsivät kuolemanpelossaan sitä, että susi tulee ihmisten reviirille ja pedonomaisesti syö nälkäänsä. Niin kuin on todettu, että, 1850:kö se lie ollut jossakin vai oliko 1870, jossain siinä tuntumassa kuitenkin, Turun seudulla tappajasusi söi yli 20 lasta talven aikana, ennen kuin se hengiltä saatiin. Näin arvellen, kukaan ei varmasti tällaista asetelmaa toivo, että tähän Suomessa palattaisiin ja tultaisiin. Mutta niin olen väittänyt ja väitän edelleenkin, että ennen tämä susikysymys ei tule Suomessa kuntoon, ennen kuin yksi lapsi ja yksi mummo on syöty. En todellakaan sitä toivo, mutta tämä ajautuu vaan ajastansa väkisin siihen.

On erinomainen sattuma, ehkä voi sanoa, että se voi olla myöskin järjestetty puhemiesneuvoston taholta, että tänään käsitellään tätä ed. Oinosen suurpedon korjausasiaa juuri samana päivänä, kun tilatukijärjestelmää käsiteltiin tässä salissa. Molemmillehan on yhteistä se, että tässä on jouduttu tämän Euroopan unionin kurimuksen alle. On tietenkin vahinko, että kukaan suomalaisista ei ymmärtänyt eikä nähnyt sitä tilannetta, mihin tämä johtaa siinä yhteydessä, kun 94 Euroopan unionin liittymissopimusta tehtiin. Silloin Suomessa oli noin 20 sutta, enintään 30, ja kukaan ei voinut kuvitella, että niitä tänä päivänä on noin 200, kahdensadan kahta puolen. Ja tämä lisääntyminen on niin todella räjähdysmäistä, että jos tätä ajatellaan ja katsotaan eteenpäin, niin kohta niitä on joka nurkassa pilvin pimein kohta enemmän, ei nyt enempää kuin koiria, mutta alkaa olla yhtä yleistä kuin monessa kylässä koiria on olemassa. Susi, joka on koiraeläin, tuottaa valtavan suuren pentueen joka vuosi. Kun kyselin joltain asiantuntijalta, miten, vaikka tämä pentutuotanto on ehkä niin suuri, kuitenkaan ei tämän enempää kanta ole kasvanut, niin tutkimus oli selvittänyt, että tämä pentukuolleisuus on niin suuri, ettei se ole päässyt sen suuremmaksi nousemaan vielä, mutta joskus se pentukuolleisuuskin saattaa pettää, ja silloin ollaan juuri näitten pääsemättömien tilanteitten edessä.

Ed. Oinonen puheenvuorossaan kuvaili sitä sutta, mikä Keuruun Kalettoman varuskunnan alueella tuli eteiseen, tarkasteli ja katseli siellä maailmaa. Sen voisin todeta, että tuolla kaakkoisessa Suomessa, missä itse vaikutan, semmoiset sudet eivät ainakaan toista kertaa tule katselemaan ja ne viimeistään joutuvat pakoon, pakoreissuille sinne itärajan taakse.

Tässä tämä yhteiskunta on käyttänyt arvaamattomat rahat tähän suden hoitoon ja suunnitteluun, ja ehkä Brysselin ohjailun perusteella. Valitettavastikin nämä Brysselin asiat monesti... Tuskin siellä kannetaan Suomen susista huolta. Mutta Suomessa niin sanottu vihreä liike tekee aiheettomia tai aiheellisia kanteluita koko ajan tänne komission suuntaan, että Suomessa ei oteta vakavasti tätä asiaa. Nyt Suomi on tälläkin kertaa joutumassa EU-tuomioistuimeen siitä, että ei ole oikein vakavasti hoidettu eikä suojeltu näitä susia. Eipä niitä tietenkään ole suojeltu, kun ne eteiseenkin ovat kerran tulossa. Tämän pohjalta katsottuna toivoisin, että löytyisi semmoinen järki ja käytettäisiin niitä soveltamismahdollisuuksia, mitä tämän suden osaltakin voidaan tehdä. Edelleenkin tässä peräänkuulutan sitä vanhaa periaatetta, että joku suomalainen virkamiesministeri tekisi sellaisen päätöksen, että annettaisiin riittävässä määrin näitä vähentämislupia ja sen osalta ei ajauduttaisi siihen tilanteeseen, että jouduttaisiin seipäin ja haloin puolustautumaan susia vastaan, niin kuin nyt vähän tuntuu olevan.

Jos katsomme tätä maailmaa, niin Suomessa tulkitaan tätä asiaa niin, ettei voida metsästää ollenkaan, vedotaan EU:n byrokratian päätöksiin, mutta näinhän se ei vaan ole olemassa. Vaikka tämä puheenvuoroni rakentuukin erinomaisen paljon tämän suden ympärille, niin aivan saman tyyppinen ongelma on ilvesten osalta. Ilvekset, jotka ovat lisääntyneet niin paljon, että ne nälkää näkevät, kun ei ole ruokaa metsässä, millä eläisivät, vaatisivat sen kannan hyvän ylläpidon ja vahvan terveyden ylläpitämiseksi kohtuullisen metsästyksen niin, että se säilyisi terveenä ja ruoka riittäisi. Tiedän, että ed. Tiusanen puheenvuorossaan tulee käsittelemään semmoista asiaa, että vaalipiirin edustaja, kun samasta vaalipiiristä olemme, pyrkii tappamaan kaikki sudet. Ei, en minä eivätkä metsästäjät yleensäkään pyri näin tekemään, vaan suden pitää kokea sellainen tuntuma, että tullessaan ihmisen elinpiiriin, reviiriin, piha-alueelle, se tietää, että kuolemanvaara on olemassa ja ellei siitä nopeasti poistu syviin metsiin, synkkiin korpiin, niin se kuolema tulee kohta paikan päälle. Kun tämä tilanne onnistuisi ja sudet kaikki sen tietäisivät, se tulee vain opin kautta, viisaimmat jäisivät silloin henkiin ja silloin niitä voisi olla kohtuullinen määrä Suomessa. Joku mahtuisi sinne sun tänne.

Kun tässä todetaan myöskin nämä kaksi merkittävää eläintä, karhu ja ahma, voisin todeta, että eteläisessä Suomessa, myöskin Multialla sekä Haapamäellä, luulen, että tämä ahma ei ole niinkään ongelma, että se vieraileva ahma sinne mahtuu ja käypi ja antaisi henkistä vireyttä ja elämää, jos semmoiset jäljet joskus nähtäisiin. Kyllä se mahtuu, mutta Lapissa poronhoitoalueella asia on toisin.

Samoin karhun osalta voisin todeta, että karhu nukkuessaan talviunta näinä aikoina, lähtiessään liikkeelle, niin eipä se nyt ihmiselle juuri ole vaarallinen paitsi silloin, jos sattuu, kun keväiset pennut ovat olemassa, ihminen menemään sinne pentujen ja karhun väliin. Siinä voi käydä huonosti, mutta karhu kuitenkin tämän syvimmän talven nukkuu talviuntansa ja ei ole sillä lailla koiralle esimerkiksi vaarallinen. Mutta toivon, että tässä asiassa todella käytetään käytännön järkeä ja palataan siihen lähtökohtaan, mikä on mahdollista, ja sallitaan kunniallinen metsästys. Ed. Oinosen aloite on erinomainen, siinä ympäri vuoden missä vaan, ja voisin sanoa vähän laajentaen, että kuka hyvänsä, miten tahansa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin vaikutus Suomen maaseutuun ja maatalouteen on ollut monella tavalla kielteinen, mutta yksi myönteinen asia, mikä Euroopan unionin vaikutus on ollut ja on tällä hetkellä, on se, että Suomi on ymmärtänyt EU:n jäsenenä paremmin suojella suurpetojaan, ja Euroopan unioni on myös kannustanut Suomea tässä asiassa.

On tietysti asioita, joita meidän pitäisi kehittää omassa lainsäädännössämme metsästyslain kohdalla, ja yksi on muun muassa petovahinkojen omavastuuosuus ja sen poistaminen. Se pitäisi poistaa, ja se olisi oikean suuntainen toimenpide. Lisäksi meidän metsästyslaissamme ja sen alaisissa asetuksissa on muutama muukin kummallisuus, muun muassa se, että aivan turhalla tavalla mäyrä on koko vuoden lainsuojaton. Ainoastaan tapauksessa, jossa epäillään tai näyttää siltä, että on kysymys yksilöstä, jota seuraa saman vuoden pentue tai pentu, sitä ei saa tappaa, mutta muuten aivan suotta tuo sympaattinen metsäsika, joka elää lähinnä hyönteisravinnolla ja kaivaa sen maasta, on lainsuojaton. Siis meillä on aiheellista toki paikka paikoin katsoa metsästyslakia hyvinkin tarkkaan ja miettiä, missä on ikään kuin vanhoja asenteita edelleen lain kirjaimessa, joita pitäisi nyt nykyaikaistaa ja asiallistaa.

Todellakin Kaakkois-Suomessa metsästetään paljon ilvestä tai pyyntilupia on runsaasti suhteellisesti ottaen. Mielestäni ilveskanta on hyvin arvokas. Se on myös osa suomalaista identiteettiä. Täälläkin, tässä salissa, löytyy varmasti ilves tuolta heraldiikasta — tuolla se onkin, tuolla vasemmiston puolella kuvaamassa Hämettä — ja näin ollen se on myös tällainen kansallinen arvo. Karhu löytyy myös tästä salista, uskoisin, Satakunta. (Ed. Ahonen: Tuolla!) — Sieltä, aivan oikein, näin on, ed. Ahonen. — Tämä on myös suomalaiseen luontoon kuuluva metsien kuningas, jota suomalaiset joskus kunnioittivat niin paljon, että sen nimeä ei edes ollut lupa lausua. Karhusta löytyy satoja kiertoilmaisuja. Helsingin yliopiston museossa on ollut vastikään erittäin mielenkiintoinen karhun historiaan ja ihmisen ja karhun väliseen suhteeseen paneutuva näyttely.

Arvoisa puhemies! Susi on aivan suotta vainottu, ja siihen liittyy varsin mystisiä käsityksiä. Sillä on oma sijansa suomalaisessa luonnossa. Se siitä.

Mitä tulee itärajaan ja sen takaisiin metsiin, näemme katsoessamme satelliittikuvia, että näitä metsiä on todellakin voimakkaasti hyödynnetty viime aikoina, hakattu. Metsät ovat siellä suojanneet näitä suuria petoeläimiä, jotka kuuluvat oleellisesti luontoon: karhu, susi, ilves, ahmakin. Niiltä on tämä metsänpeittosuoja hävinnyt. On näin aika ymmärrettävää, että niiden siirtyminen ja kulku rajan yli on lisääntynyt, mutta taustalla on tilanne, että ei ole enää odotettavissa, että täällä tapahtuva suurpetometsästys saisi kompensaatiota itärajan yli niin kuin ehkä aikaisemmin. Tämä tilanne biodiversiteetin suhteen itärajan tuolla puolen on huonontunut. Se on hyvä pitää aina mielessä.

Sana "biodiversiteetti", luonnon monimuotoisuus, on syytä vielä toistaa siinä mielessä, että Suomi on allekirjoittanut ja tämä talo on ratifioinut biodiversiteettisopimuksen, jossa Suomi on sitoutunut säilyttämään ja edistämään luonnon monimuotoisuutta, ja ikään kuin sen merkittävimpiä osia ja tekijöitä ovat juuri nämä suuret nisäkkäät, mitä tämä lakialoite tässä mainitsee. Näin ollen biodiversiteettisopimus velvoittaa meitä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja edistämiseen. Jo Johannesburgissa vastikään, siis 2002 elo—syyskuussa, Suomi sitoutui viimeksi siihen, että biodiversiteetin alenema pitäisi lopettaa, oikaista 2010 mennessä, ja siinä meillä olisi paljon työtä sekä täällä lainsäätäjinä että omissa kunnissamme ja alueillamme biodiversiteetin, luonnon monimuotoisuuden, edistäjinä.

Näin muutamalla sanalla kommentoin tätä keskustelua.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitän ed. Tiusasta, ympäristövaliokunnan puheenjohtajaa, myöskin läsnäolosta ja käytetystä puheenvuorosta ja nimenomaan asiaseikkoihin, jotka liittyvät ympäristövaliokunnan moniin näkemyksiin, esille tuoduista näkemyksistä ja kiitän ed. Seppo Lahtelaa käytetystä selkeästä puheenvuorosta, jossa tuotiin myöskin koira-asiantuntijoitten näkemykset esille, ja edustajia Ahonen ja Laxell keskustelun seuraamisesta. Toivon mukaan ahkeria edustajia löytyy myös työhuoneista lisää.

Menen tähän petokysymykseen, koska olen paneutunut siihen aika paljon ja oikeastaan on myös niin, että kansalaiset ottavat minuun varsin paljon yhteyttä tässä asiassa. Muun muassa joulun alla minuun otti yhteyttä Keuruun Kivelän ala-asteen vanhempainyhdistys ja sen puheenjohtaja Mika Salminen. Kivelän ala-aste sijaitsee aivan Keuruun keskustaajamassa kerrostaloalueella, ja hänellä oli huoli siitä, että aivan katuvaloalueelle asti ovat sudet tulleet, ja hän koulun vanhempainyhdistyksen velvoittamana lähestyi asiassa ympäristöministeriötä ja myös maa- ja metsätalousministeriötä ja allekirjoittanutta.

Sain tänään ympäristöministeriöltä asiaan liittyvän mielestäni varsin asiallisen, kirjelmään paneutuneen vastauksen, jossa selvitellään näitä tilanteita, mitkä meillä luontodirektiivien valossa ovat, selvitellään eri eläinlajien käyttäytymistä jne. Olen hyvin kiitollinen, että tällainen hyvin perusteellinen paneutuminen on siellä asianomaisen virkamiehen toimesta haluttu tehdä toisin kuin maa- ja metsätalousministeriössä, jossa hyvin yliolkaisesti koen suhtauduttavan minun tekemiini kirjallisiin kysymyksiin.

Mielenkiintoista on, että ympäristöministeriössä ilmeisesti tunnetaan myös riski, mikä on ihmisten ja petojen välisessä kohtaamisessa. Kun täällä puhutaan luonnonsuojelualueista, täällä todetaan, että luonnonsuojelualueet perustetaan luonnonsuojelulain 6 luvun mukaisesti. Vaikka huomattavassa osassa kansallispuistoista ja eräissä luonnonpuistoissa sekä soidensuojelualueilla suurpetojen metsästys on sallittua tietyin rajoituksin, voidaan niitä pitää suurpetojen elinympäristön suojelun kannalta merkittävinä alueina. Suojelualueita koskevat rauhoitus- ja järjestyssäännöt turvaavat alueiden koskemattomuuden sekä suurpetojen että niiden saaliseläinten kannalta. Minusta tämä on erittäin järkevä ympäristöministeriön näkemys ja kannanotto.

Henkilökohtaisesti kuulun itse luonnonystäviin aivan aidosti, myöskin luonnonsuojelujärjestön jäsenmaksu on aivan tässä lähiaikoina maksettu, ja edelleen näen, että olen mitä suurimmassa määrin luonnonystävä, joka haluaa liikkua luonnossa. (Ed. S. Lahtela: Entä metsästäjä?) — Sitä vastoin metsästäjä en ole. Mutta luonnonystävä nimenomaan haluan olla ja vaalia luontoa.

Minusta tässä ympäristöministeriön näkökohdassa on tuotu esille hyvin olennainen asia, että pedot kuuluvat luonnonsuojelualueille. Tämä on minusta oikein selkeä päänavaus sille, että Suomi voi täyttää myös Euroopan unionin luontodirektiivin asettamat edellytykset. Suojelualueella tulee tietysti olla petojen koskemattomuus. Täällä mainittiin, että sieltäkin niitä saa metsästää. Minä en ymmärrä, mitä tällä tarkoitetaan, mutta ilmeisesti ympäristöministeriö tietää, että tietyin rajoituksin myös tämmöisellä suojelualueella voidaan metsästää. Koska nehän ovat myöskin perhematkailukohteita, niin en tiedä, mitä tällä ajetaan takaa.

Näen, että tuo oli selkeä päänavaus, että luonnonsuojelualueet ovat luonnonsuojelua varten. Sitten näen, että metsätalousalueet, asutut ihmisten elinkeinojen ja vapaa-ajan alueet, joissa myös jokamiehenoikeus voi vapaasti toteutua, ovat eri alueita. Ihmettelen sitä, miksi Euroopan unionin maissa vallitsee täysin erilainen käytäntö. Jos Saksassa pedot saadaan ampua silloin, kun ne tulevat lähelle ihmisasumuksia, miksi meillä on tämä pelleily, ettei niitä saata ampua?

Joulun alla kävi Keuruun ja Ähtärin kaupunkien, Multian ja Petäjäveden kuntien lähetystö maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan ja maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten luona ja toi esille näitten kuntien kunnallisjohdon ollessa paikalla huolen siitä vaarasta, minkä sudet aiheuttavat mainittujen kuntien alueilla. Välittömästi reagoitiin siten, että sovittiin viikko tuon tapaamisen jälkeen järjestettävä yleisötilaisuus Petäjäveden kunnassa. Yleisötilaisuus oli kuitenkin lähinnä sen luontoinen, että virkamiesten taholta ylhäältäpäin vain kehotettiin, kuinka pitää sietää petoeläimiä. Tietysti siellä saivat mielipiteet, tunteet ja näkemykset tulla myöskin esille mutta ne eivät vaikuttaneet mitään.

Vaikka selkeisiin, lukuisiin petohavaintoihin liittyen tehtiin asianmukaiset metsästyslupa-anomukset, nämä estettiin, lupia ei myönnetty. Lupia ei myönnetty myöskään Juvan seudulle, josta oli aivan vastaavankaltaiset anomukset, ei myönnetty myöskään Pohjois-Hämeeseen, jossa muun muassa Juupajoen kuntakeskuksessa Korkeakoskella valaistulla lenkkipolulla nuori nainen pääsi susilaumaa pakoon sillä, että heitti pitsan, jonka hän oli pitsakioskilta ostanut, susilaumalle. Niin hän pääsi sitten karkuun. (Ed. S. Lahtela: Mutta henki säästyi!) — Henki säästyi, pitsa meni, mutta aika outo tilanne, että tuommoisella valaistulla taajaman kevytliikenneväylällä tapahtuu tämmöinen.

Tämä kertoo siis sitä, että meidän petomme eivät enää väistä taajamia. Susi on tällä hetkellä maaseudulla se kaikkein vihatuin peto. Aivan kuten täällä ed. Seppo Lahtela totesi, susi voi lisääntyä nopeasti, se on koiraeläin, kantoaika on vähän reilut kaksi kuukautta. (Ed. S. Lahtela: 65 vuorokautta!) — Juuri näin, 65 vuorokautta. — Susi pystyy saamaan jopa kolmet pennut, joissa voi olla koirasusia joukossa rajoittamaton määrä. Pentuja tulee puolen tusinaa, ainakin syntyy, se on sitten eri asia, mikä määrä jää eloon, mutta periaatteessa susi lisääntyy hyvin nopeasti, joten se ei ole millään tavalla uhanalainen. Edelleen sudet ovat myöskin uhka riistaeläimille.

Sitten täällä vaaditaan, että nämä pedot kuuluvat luontoon. Suomalainen luonto on tullut erinomaisen hyvin toimeen sadan vuoden ajan ilman suurpetoja. Mitään ongelmia luonnossa ei ole ollut siitä, että pedot ovat sieltä puuttuneet. Nyt sitä vastoin todelliset luonnonystävät kaikkoavat luonnosta. Olen havainnut, että marjat, sienet jäävät metsiin yhä enemmän. Niillä marjaseuduilla, missä itse olen käynyt, karhu siellä on ollut minun seuralaisenani, tosin lähti kylläkin pois, (Ed. S. Lahtela: Sitä pelotti!) ei viihtynyt kauan, kun minä pidin autoradiota päällä. Samoin ilves lähti pois, sekään ei pitänyt minun seurastani. Tällainen tilanne kun on, niin ei sinne kovin moni uskalla mennä. Myös kalastajat ovat kaikonneet noista ympäristöistä. Elikkä minä näkisin, että terve metsästys tulisi nopeasti sallia ja juuri sillä tavalla kuin aloitteessa olen tuonut esiin, ilman keinotekoisia rajoituksia. Silloin tämä olisi tervehdyttävää, ja pedot tulisi siirtää, niin kuin ympäristöministeriö esittää, luonnonsuojelulain mukaisille alueille; silloin me täyttäisimme tuon luontodirektiivin.

Hirvenmetsästäjät ovat ottaneet minuun yhteyttä, että kohta ei enää susien ja karhujen takia uskalla käyttää koiria hirvenmetsästyksessä, kun nämä koirat ovat vaarassa joutua petojen suihin. Täällä on usein vedottu siihen, että EU määrää. Silloin, kun Suomea EU:hun houkuteltiin tai kutsuttiin, miten päin tuo halutaan nähdä, silloin sanottiin, että meidän on mentävä sinne, jotta me sitten EU:n jäsenenä voimme vaikuttaa siellä. Nyt todella kysyn, missä on Suomen vaikutus? Halutaanko sitä käyttää vai eikö sitä haluta käyttää? Nettomaksajina meillä suomalaisina on täysi puheoikeus EU:ssa siinä kuin kenellä tahansa muilla. Miksi petoja saa muualla ampua, mutta meillä ei? Tähän kysymykseen tulen vielä jatkossa vaatimaan perusteelliset vastaukset.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusasen sinänsä maltillisesta puheenvuorosta, mikä yllättävää, jäi sellainen vaikutelma, että Venäjän puolella Suomen itärajalla suoritetut metsänhakkuut tekevät sen, että metsä jää aukeaksi ja pedot joutuvat sen takia pakenemaan sieltä tänne pois. Se ei suinkaan ole näin, vaan metsän monimuotoisuuden takaamiseksi tarvitaan hakkuita niin, että on nuorta metsää, keski-ikäistä metsää ja vanhempaa metsää jne. Tämä on tätä luonnon kiertokulkua ja kauttakulkua, niin että kyllä siellä kaiken näköistä metsää on, missä hakkuita suoritetaan.

Mutta, puhemies, aikaisemminkin viittasin siihen, että Suomessa tehdään sudenhoitosuunnitelmaa ja on tehty. Kaikki muut pitävät susikantaa kohtuuttoman suurena Suomessa paitsi nämä ympäristöjärjestöt ja sitä lähellä olevat tahot. Omilta taustajoukoiltani, Suomen metsästäjäliiton Kymen piiriltä ja Kymen kennelpiiriltä, jotka sattuvat olemaan molemmat samalla talousalueella ja samalla joukolla ja samoilla rajoilla kuin vaalipiirikin, kysyttiin, mikä olisi mielestänne sopiva susien määrä piirinne alueella. Tätä asiaa pohdimme ja tulimme siihen käsitykseen, että kaksi kappaletta eli yksi susipari, joista toinen voisi asua piirin alueella ja toinen pistäytyä Venäjän puolelta vain naimareissullansa täällä. Se olisi mielestämme sopiva susimäärä, ja sen myöskin koko metsästäjäjärjestöväki hyväksi tunnusti ja hyväksi näkisi. Ei sen enempää eikä sen vähempää.

Esko  Ahonen  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Olemme käsitelleet ed. Oinosen tekemää lakialoitetta 25/2005 vp koskien lakia metsästyslain muuttamisesta. Ajattelin hiukan mennä pienpetopuolelle tässä omassa puheenvuorossani.

Arvoisa herra puhemies! Arvostettu luontokuvaaja Jorma Luhta on uusimmassa kirjassaan Metsola kertonut erittäin hyvin petojen ja erityisesti pienpetojen luontoon mukanaan tuoman olemassa olevan ongelmatilanteen, Suomen luonnon petomaistumisen. Ongelmana ovat nimenomaan uudet pienpetotulokkaat minkki ja supikoira. Nämä Suomen luontoon kuulumattomat pienpedot ovat tulleet jäädäkseen, ja tähän asiaan on myös puututtava.

Metsästäjäin keskusjärjestön järjestämä kaksivuotinen pienpetojen tehopyyntikampanja päättyi tietojeni mukaan vuoden 2003 lopulla, ja saalistilasto kertoo jo korutonta kieltä. Kilpailuun ilmoitettuja supikoiria saatiin saaliiksi yli 95 000 kappaletta, minkkejä 50 000 kappaletta, kettuja 40 000 kappaletta ja näätiä 10 000 kappaletta. Samaan aikaan kannetaan syvää huolta kanalintukantojen käsittämättömästä alamäestä. Eikö se, että Suomen luontoon on pesiytynyt näitä uusia pienpetoja, jotka herkeämättä henkensä pitimiksi saalistavat rauhoitus- ja lisääntymisajoista piittaamatta, ole osasyy tähän ongelmaan. Tutkijat ovat tiedostaneet muun muassa minkkikantojen Etelä-Suomen ja rannikon lintuluodoilla ja lintukosteikoilla tekemien tihutöiden vaikutukset alueen lintukantoihin.

Minkki pienpetona paitsi ominaisuuksiensa myös luonteensa puolesta kuuluu pahimpaan kastiin. Se tappaa tappamisen ilosta eikä välttämättä ravinnokseen. Lintuluodoilta ja pesimäkosteikkojen laidoilta on löytynyt lukuisia minkin tekemiä joukkohautoja, joissa johonkin, esimerkiksi kivilouhuun, on raahattu useita, useita kymmeniä tapettuja vesilintuja hengiltä purtuina ja sen kummemmin syömättä niitä. Paitsi, että minkki on loistava vesipeto, sukeltaja ja uimari, se myös pääsee kiipeilemään vaivattomasti puissa pesivien lintujen ja pesien kimppuun ja solakan ruumiinrakenteensa puolesta mahtuu myös ahtaimpiin onkaloihin, vaikkapa piisamien pesimäluoliin ja -koloihin.

Supikoira puolestaan ei saalistajana ole lähimainkaan minkin veroinen. Sen sijaan ne telatraktorin tavoin neliömetri neliömetriltä putsaavat pesimäalueidensa ympäristön ja aiheuttavat juuri lintujen haudonta- ja poikasvaiheessa melkoista tuhoa. Olen kuullut supikoiran yltävän melkoisiin suorituksiin myös aikuisia riistaeläimiä saalistaessaan.

Arvoisa herra puhemies! Olemassa olevan ongelman hallitsemiseksi tulisi nyt kääntyä Suomen metsästäjien puoleen ja pyytää apua ja tukea heitä koko Suomen luonnon monimuotoisuudelle tärkeässä asiassa. Esimerkiksi esille tullut keskustelu valtiovallan puolesta maksettavasta tapporahasta pienpetojen hävittämiseksi olisi yksi kädenojennus Suomen luonnolle ja riistakannoille annettavasta tuesta.

Minkki ja supikoira ovat tulleet jäädäkseen, mutta niiden kantojen kurissa pitäminen vaatii niiden tehokkaan lisääntymisen ansiosta jatkuvaa tehokasta pyyntiä. Pienpetojen pyynti vaatii paitsi merkittäviä taloudellisia uhrauksia myös niiden elinpaikkojen ja tapojen tuntemista. Nuoret metsästäjät, joille tapporaha olisi mainio kannustin tämän metsästysmuodon harjoittamiselle ja uusien pyyntivälineiden investoinneille, olisivat varmasti päätöksestä innoissaan ja edistämässä näin tätä koko Suomen luonnolle tärkeää asiaa.

Yhtenä syynä metsästäjien välinpitämättömään suhtautumiseen pienpetopyyntiin voidaan tietenkin pitää villiturkisten hintojen romahtamista markkinoilla. (Ed. S. Lahtela: Tukea niille pitää saada!) Turkistarhat tuottavat laatuturkiksia, mutta villiturkisten hinta ei käytännössä yllä edes nykypalkoille. Jos asiaa katsotaan historian valossa, olivat turkikset vielä viime vuosisadan alkupuolella erittäin himoittuja ja arvokkaita. Erästä tarinaa turkisten entisaikaisesta arvosta olen kuullut kerrottavan monesti. Eräs paikallinen metsästäjä oli onnistunut saamaan saalikseen viisi repolaista. Mies lähti markkinoille ja vaihtoi nahoilla itselleen komean hevosen sekä tykötarpeina valjaat ja reen. (Ed. S. Lahtela: Ja rahaakin jäi!) Kotona emännälle hankintoja esiteltäessä emäntä ei oikein ollut ostoksiin tyytyväinen: Olisit hevosen sijasta mieluummin ottanut lehmän. No, metsästäjä nosti vaimonsa rekipeliin ja ajoi uudelleen markkinoille ja osti vielä lehmän. Vasta nyt olivat loppuneet rahat, eli viisi ketunnahkaa oli kulunut. Eipä ollut ihme, että kettuja pyydettiin toisenlaisella mielenkiinnolla kuin mitä tänä päivänä.

Vanhojen virallisten tilastotietojen mukaan maassamme kuitenkin tapettiin vuosittain vuosien 1881—1910 aikana keskimäärin 338 kettua. Vuosina 1911—1930 vastaava luku oli 270. Tämän jälkeen ketut vähenivät niin, että kettu rauhoitettiin koko valtakunnassa vuonna 1938. Sotaa edeltävinä vuosina ketunnahan arvo vaihteli 1 000:sta 2 000:een markkaan. Tämä oli käytännössä pienpetotilanne ennen sotia, ja metsissä liikkui riistaa ja muutakin kuin hirvikärpäsiä. (Ed. S. Lahtela: Kuukauden palkka!)

Toistaisin vielä metsästyskaudella Metsästäjäin keskusjärjestön järjestämän pienpetojen tehopyyntikampanjan saalistilaston: Kilpailuun ilmoitettuja supikoiria saatiin saaliiksi yli 95 000 kappaletta, minkkejä 50 000 kappaletta, kettuja 40 000 kappaletta ja näätiä 10 000 kappaletta. Joskus 1800-luvun loppupuolella, johon ed. Seppo Lahtelakin viittasi täällä, liikkui, ilmeisesti vuonna 1880, Varsinais-Suomessa paljon julkisuuttakin saanut tappajasusi. Se saalisteli alueella pitkään ja ehti surmaamaan yli kaksikymmentä lasta, ennen kuin se onnistuttiin tappamaan venäläisten, tänne varta vasten asian vuoksi tilattujen, ammattimetsästäjien toimesta.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Minustakin esimerkiksi karhu, susi ja ilves ovat säilytettäviä eläimiä, mutta jos ne käyttäytyvät röyhkeästi ja häiritsevästi tullen pihapiiriin vaarantaen ihmisiä ja eläimiä, pitää olla oikeus ampua tällainen eläin eikä vasta mahdollisen luvan kautta. Edustan kohtuullisuutta tässäkin asiassa. Tapauskohtaisesti on selvitettävä vastuullisesti paikallinen tilanne.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Laxell toi esille aivan oikean näkemyksen, että jos suurpeto tulee pihapiiriin, se on voitava ampua ilman erityisiä lupia. Jos jotain tarvitsee, niin jäljestäpäin selvittelee. Tämä olisi järkeenkäypä ja luonnollinen ratkaisu. Samalla, jos tämä sallittaisiin, ja aloitteeni mukaan, tällä vaalittaisiin lain kunnioitusta, sikäli kuin lain kunnioituksesta direktiivin osalta on edes kyse. Nykytilannehan johtaa siihen, että kansa tietää, mitä tarvitsee tehdä, ja se on hyvin ei-toivottava tilanne, elikkä jotta ei tulisi laittomuutta, niin laki tulisi muuttaa sen kaltaiseksi kuin aloitteessani olen tahtotilan esittänyt.