Täysistunnon pöytäkirja 31/2003 vp

PTK 31/2003 vp

31. KESKIVIIKKONA 4. KESÄKUUTA 2003 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

8) Laki toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta

 

Annika Lapintie /vas(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä lakialoitteeni käsittelee myös näitä lapsilisän maksamiseen liittyviä ongelmia. Kuten äskeisessä keskustelussakin jo kävi ilmi, todellakin toimeentulotuen määräytymisperusteita muutettiin vuoden 1994 alusta siten, että lapsilisät otetaan tuloina huomioon perheen tulolaskelmaa tehtäessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toimeentulotuella kuitataan lapsilisät.

Lakiesitykseni tarkoituksena on todellakin muuttaa tätä lakia niin, että lapsilisät tässä vaiheessa ensi askeleena perheen ensimmäisen lapsen osalta laskettaisiin tulevaisuudessa perheen etuoikeutetuiksi tuloiksi. Tämä lisäisi käteentulevaa summaa kunkin lapsiperheen osalta 90 euroa kuukaudessa, joka on tällä hetkellä tämä määrä. Se, että nimenomaan on valittu ensimmäisen lapsen lapsilisän suuruisen summan osuus tässä vaiheessa, johtuu hallituksen kaavailusta lähteä korottamaan ensimmäisen lapsen lapsilisää. Tässä tavallaan esitetään vaihtoehto sille ja esitetään myös, että hallituksen kaavailut korottaa ensimmäisen lapsen lapsilisää eivät nykylainsäädännön aikana ollenkaan hyödytä näitä perheitä, jotka ovat kunnallisen toimeentulotuen varassa. Tällä tavoin, jos tämä lakialoite hyväksyttäisiin, myös tulevaisuudessa lapsilisien korotukset hyödyttäisivät näitä perheitä.

Hallitusohjelman suurin ongelma on se, että köyhyysongelmaan ei puututa vakavasti. Vaikka köyhyysongelma nähtäisiin pelkästään työpaikan puuttumisena, niin käytännössä se ei kuitenkaan ratkaisisi perheiden köyhyysongelmaa. Pitkittynyt työttömyys on yksi syy köyhyyteen, mutta aivan yhtä tärkeä syy on se, että tulonsiirtojen pienuus vaikeuttaa ihmisten yleensä ja erityisesti lapsiperheiden toimeentuloa, ja sen vuoksi näihin molempiin syihin pitää puuttua.

Lakialoitteeni on yksi niistä seitsemästä lakialoitteesta, joita vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on yhdessä laatinut ja suunnitellut. Olemme yrittäneet löytää ne pahimmat kipupisteet, jotka aiheuttavat köyhyyttä. Näille lakialoitteille on tehty myös arvio siitä, paljonko ne maksaisivat. Yhteensä nämä meidän kaikki lakialoitteemme maksavat yhtä paljon kuin hallitus nyt lisäbudjetissaan esittää verohelpotuksia.

Oman lakialoitteeni kustannusarvio on noin 35 miljoonaa euroa, joka on toteutettavissa vaikka ihan heti, jos halutaan, koska tämän suuruinen summa lapsiperheille ei todellakaan ole liikaa. Näen sen aika selkeästi ensimmäisenä askeleena ja yhtenä askeleena monista, miten voidaan lapsiperheiden taloudellisia vaikeuksia korjata.

Tänä iltana on tulossa esittelyyn vielä toinen lakialoite, joka myös puuttuu toimeentulotukiasiakkaiden asumistuen omavastuuosuuteen. Sekin osaltaan sitten varmasti nimenomaan lapsiperheiden elämää helpottaa.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa viime vuosien aikana usein ainakin itse olen joutunut paneelikeskusteluissakin kokoomuslaisten edustajien ja muidenkin kanssa keskusteluun siitä, onko oikein, että nimenomaan kaikki lapset Suomessa saavat lapsilisää, onko oikein, että rikkaillekin, jotka eivät lapsilisää tarvitse, sitä maksetaan. Tämä on ihan mielenkiintoinen keskustelu, ja usein sitä on käyty. Mutta olen aina ihmetellyt, miksi ei puhuta nimenomaan siitä paljon suuremmasta ongelmasta, että kaikkein köyhimmät lapsiperheet eivät saa lapsilisää. Mielestäni juuri niille se pitäisi suoda. Se olisi se ensimmäinen asia, joka lapsilisän maksamisen rakenteessa pitäisi muuttaa.

Tämän tavallaan universaalin etuuden, kun olemme tehneet ratkaisun siitä, että kaikki perheet saavat lapsilisää tuloista riippumatta, tarkoituksena on korvata huoltajille lapsista aiheutuvia menoja. Varmasti siellä taustalla edelleen näkyy myös periaate siitä, että halutaan kannustaa lasten hankkimiseen tai ehkä tavallaan halutaan kertoa, että yhteiskunta arvostaa lasten hankkimista. Sen vuoksi erityisesti koen tällaisen hyvinvointivaltion kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta hyvin ongelmallisena sen, että nimenomaan näiltä toimeentulotukea saavilta perheiltä lapsilisä leikkautuu pois.

Tässä aikaisemmassa keskustelussa tänä iltana peräänkuulutettiin sitä, mikä on lukumäärä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa elävien ihmisten osalta. Tilastot kertovat, että joka kymmenes lapsi elää nykyisin perheessä, joka joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Sehän on valtavan suuri luku, ja monet toimeentulotuen varassa elävät perheet ovat taloudellisesti todella tiukoilla. Pitkän ajan kuluessa toimeentulotuella eläminen aiheuttaa lapsiperheiden syrjäytymistä, ja vaikka pelkillä suurilla tuloilla ei välttämättä kasvateta tasapainoisia, hyvinvoivia lapsia, niin on aivan selvää, että alituinen niukkuus on hyvin suuri riskitekijä. Toimeentulopulmat vaikuttavat vanhempien jaksamiseen ja perheen ilmapiiriin. Pidän hyvin tärkeänä, että nyt ensi askeleena lähdetään muuttamaan kunnallista toimeentulotukea niin, että voidaan taata se, että tässä vaiheessa tämän ensimmäisen lapsen lapsilisän suuruinen summa voidaan lisätä perheen toimeentulotukeen. Seuraavassa vaiheessa sitten näkisin välttämättömänä sen, että mitkään lapsilisät, mitä perheelle maksetaan, eivät vähennä tätä toimeentulotukea.

On tehty kustannusarviot siitä, mitä maksaa tällainen ratkaisu, että mitään lapsilisiä, mitä Suomenmaassa maksetaan, ei vähennetä toimeentulotukea saavan perheen toimeentulotuesta. Olin aivan yllättynyt, kun yritimme selvittää näitä arvioita ja Stakesin lukujen perusteella tehdyn arvion mukaan päädyttiin noin 80 miljoonaan euroon vuositasolla, mikä sekin on mielestäni aivan kohtuullinen ja riittävän pieni määrä, jotta tämä voitaisiin välittömästi hyväksyä. Mutta aikaisemmissa valtiovarainministeriön arvioissa puhuttiin jopa 1 150 miljoonan markan määrästä, joka on vielä markka-ajoilta. Silloin tavallaan minusta väärin pidetään ongelmana näissä valtiovarainministeriön ajatelmissa sitä, että lapsiperheistä yhä useampi voisi päästä tai tavallaan joutua toimeentulotuen piiriin, eli jos lakia muutetaan niin, että lapsilisät ovat etuoikeutettua tuloa, se tarkoittaa tietenkin ensinnäkin sitä, mihin nyt tällä lakialoitteellani pyrin, että lapsiperheiden tulot nousevat, mutta toisaalta myös samalla, kun nämä tulorajat nousevat, niiden lapsiperheiden määrä, jotka ovat niin pienillä rahoilla eläviä, että ovat oikeutettuja kunnalliseen toimeentulotukeen, lisääntyy, ja tätä ilmeisesti on pidetty esteenä tämän lain muuttamiselle.

Mielestäni tämä ei ole moraalisesti kestävä peruste. Riippumatta ihan siitä, mikä niiden perheiden lukumäärä sitten olisi, jotka joutuvat toimeentulotuen piiriin tai tavallaan pääsevät oikeutetusti osallisiksi tästä kunnallisesta toimeentulotuesta, lakia on tulevaisuudessa muutettava niin, että kaikki perheet, jotka ovat tiukassa taloudellisessa tilanteessa, voivat sitten kunnallista toimeentulotukea avuksensa saada. Tämä lakialoite toteutuessaan lisäisi myös kuntien menoja, ja selvää on, että koska kunnat tuottavat näitä kaikille tärkeitä peruspalveluita, saman summan on tultava kunnille korvaukseksi sitten valtion budjetista. Sillä tavalla voidaan taata se, että lapsilisien toimeentulotukivähenteisyys ei lisää kuntien menoja, vaan aivan oikein olisi, että valtio nimenomaan maksaa lapsiperheiden kulut, jotka johtuvat näistä lapsilisistä.

Olen kovasti ihmetellyt, että tämä asia ei ole edennyt — valitettavasti ei edennyt viime hallituksen aikana — ja toivon nyt, että tämä lakialoite sitten uudelleen avaisi tämän keskustelun, jotta tähän räikeään epäkohtaan kaikkien vähävaraisimpien lapsiperheiden osalta saataisiin muutos.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä ed. Lapintien aloitteessa perusjuoni on ihan hyvä, ja sinällään kannatan tätä ajattelua. Mutta tämä pitäisi tehdä sillä tavalla laajentaen, että se koskisi kaikkia näitä lapsilisien jättämisiä ulkopuolelle. Tässä yhteydessä voisi kysyä niinkinpäin, pitääkö sitten oikein hyvätuloisille maksaa lapsilisiä ollenkaan. Tästähän on käyty keskustelua niin pitkään kuin olen eduskunnassa ollut. Jotenkin tuntuu hassulta, miksi maksetaan ollenkaan, jos on riittävän isot tulot perheessä. Ne kun jätettäisiin pois, voitaisiin maksaa tämmöisille köyhemmille perheille enemmän lapsilisiä. Siinä olisi tarveharkintaa mukana.

Tämä on todellinen ongelma yleensä toimeentulotuen osalta, ei pelkästään lapsilisien kohdalla. Esimerkiksi kun työmarkkinatuen lapsikorotus tehtiin — onko tästä parit vuodet aikaa — niille perheille, jotka olivat toimeentulotuen varassa, lapsikorotusten nostaminen ei vaikuttanut taloudelliseen asemaan yhtään parantavasti. Siinä mielessä nämä toimenpiteet ja tulonsiirrot pitäisi jotenkin saada erilleen kaiken kaikkiaan, jotka kohdistuvat lapsiin, jotta ne eivät söisi toista etuutta pois, koska se koskee juuri niitä heikoimpia ihmisiä, jotka elävät toimeentulotuella. Ne normit ovat kuitenkin sen verran tiukat, että siinä ei hirveän leveätä elämää eletä.

Tällä kaudella, voi todeta, tämän lyhyen hallituskauden aikaan, mitä tämä punamultahallitus on työskennellyt, sosiaali- ja terveysvaliokunnalle voi antaa kiitoksen siitä, jotta siellä jostain syystä tämmöinen hyvä henki on olemassa. Siellähän on otettu näihin asioihin, muun muassa tähän asiaan, kantaa nyt hallituksen kertomuksen yhteydessä. Ymmärsin, että se on hyväksytty jo sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, samoin kuin toimeentulotuen sisällä oleva asumisen 7 prosentin kulujen poistaminen, samoin kuin työmarkkinatuessa puolisosidonnaisuus. Siitä pitää sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille antaa kiitos.

Viime kaudella, ymmärsin monta kertaa, sitä yritettiin vääntää — kun täällä puhutaan sosialisteista, niin ainakin minä katson, että vasemmisto on kaikki sitä sosialistikaartia — vasemmistoliiton ja demarien toimesta. Kyllä siellä kokoomus hannasi aina vastaan. Nyt voi todeta, että nyt jollakin tavalla punamultahallituksessa näyttää olevan enemmän tämmöistä inhimillistä otetta ja huolta köyhistä. Siinä mielessä minusta ainakin tällä hetkellä semmoinen myönteinen vire on olemassa. Olisi toivonut, että vasemmistoliitto olisi voinut olla mukana näine aloitteineen, mutta onneksi tämä nyt näköjään etenee. Tuolla keskustan suunnalla on kanssa sen verran tämmöistä ymmärtämystä, jotta lapsiperheet ja toimeentulon alarajoilla elävät otetaan huomioon tulevissa päätöksissä.

Ed. Soini tuli tuossa saliin. Hänhän meitä nimitti kovasti sosialisteiksi. Minusta ed. Soinikin voisi ottaa kantaa siihen, mistä aloitin tuon puheen, mihin hyvätuloiset tarvitsevat lapsilisiä. Eikö ne pitäisi ottaa pois kokonaan? Se olisi sosialistien ajattelua.

Leena Rauhala /kd:

Herra puhemies! Ed. Esa Lahtela jo toi esille, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on juuri tähän asiaan otettu kantaa, mistä nyt tässä ed. Lapintien lakialoitteessa on kysymys: meillä on sosiaaliturvajärjestelmässä, tukijärjestelmässä, yhteensovittamisongelmaa. On erittäin tärkeää, että siellä sisällä olevat asiat nyt nostetaan esille. Toivomme, että ne tulevat todella korjatuiksi. Ed. Lapintie on perusteluissaan nostattanut mielestäni erittäin hyvin tilanteen, mikä suomalaisessa järjestelmässä on, että meillä näinkin paljon on perheissä köyhyyttä, vaikka me puhumme hyvinvointiyhteiskunnasta tai hyvinvointivaltiosta. Mielestäni ei ole hyväksi, jos tämä jatkuu. Näin todella toivoisin, että tämän tyyppiset lakialoitteet menisivät hyvin nopeasti eteenpäin, varsinkin kun sitten on kysymys siitä, että nämä lapsiperheet ovat rakentamassa meidän yhteiskuntamme tulevaisuutta, siitä miten ne kokemukset, mitä lapsilla on, niin kuin ed. Lapintie täällä erittäin hyvällä tavalla kuvasi tätä vakavaa asiaa, jos raskaat taloudelliset ongelmat ja se pitkäaikainen tilanne, raskas ja vakava tilanne perheissä on, rasittavat näitä lapsia.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun tässä on viitattu sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon, niin valiokunta lausui täsmällisesti antaessaan lausunnon perustuslakivaliokunnalle edellisen hallituksen viime vuoden toimintakertomuksesta näin: "Toimeentulotukea saavien lapsiperheiden köyhyyden vähentämiseksi olisi tarpeen ainakin osittain luopua lapsilisien perheen tuloksi lukemisesta toimeentulotuen määrää laskettaessa." Haluan myöskin korostaa, että tämä lausunto oli yksimielinen, mitä ehkä himmentää se, että yksimielisyyden edistämiseksi siihen tuli tämä "ainakin osittain", mutta se tässä sallittakoon.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Olen erittäin iloinen kuullessani nyt edustajien Esa Lahtela ja Virtanen kertomana, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa näin yksimielisesti on huomattu ja vihdoinkin tunnustettu tämä ongelma. Jo viime kaudella ja varmasti ihan vuoden 94 alusta lähtien, jolloin tämä määräys tuli voimaan, se on nähty ongelmana, ja erityisesti sosiaalityöntekijät, jotka käytännössä näitä laskelmia tekevät, ovat siitä olleet hyvin hyvin huolissaan.

Sen takia toivoisin nyt, että valiokunta ottaisi tämän lakialoitteen käsittelyyn ja toteaisi, että se vastaa valiokunnan linjauksia. Jos tässä laissa nyt olisi joitain teknisiä ongelmia, joita yksi kansanedustaja ei ole pystynyt korjaamaan ja huomaamaan, niin valiokunta sitten voisi edes todeta, että tällainen muutos on syytä tehdä, ja edellyttää hallitukselta toimenpiteitä tämän suuntaisen muutoksen tekemiseksi. Vaikka tämä minun aloitteeni ei tulisi hyväksyttyä tällaisenaan, niin olisin kyllä erittäin tyytyväinen, jos asia sinänsä menisi eteenpäin niin, että mahdollisimman pian päästäisiin tilanteeseen, että kaikki toimeentulotukea saavat lapsiperheet myös saisivat tämän lapsilisän.

Minullekin on tullut puhelinsoittoja sen jälkeen ja varmaan muillekin kansanedustajille, kun hallituksen suunnitelmat lapsilisän korotuksesta tulivat ilmi, joissa tällaiset perheenäidit, jotka sitten saavat toimeentulotukea, olivat kovasti huolissaan siitä, ymmärretäänkö täällä eduskunnassa, että heidän perheensä ja nämä kaikkein heikoimmin toimeentulevat perheet eivät tätä korotustakaan sitten tulisi saamaan, ja miten kansanedustajat täällä voivat hyväksyä niin epäoikeudenmukaisia lakeja. Siinä mielessä on nyt oikein positiivista sitten kuulla, että valiokunta aikoo tähän muutokseen puuttua.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä perussuomalaisten Soini kannattaa kaikkia hyviä esityksiä, olivatpa ne sitten sosialistien tai jopa kommunistien tekemiä. Tämä on sitä perusteltua asialinjaa.

Ed. Esa Lahtelan kysymykseen haluan sen verran sanoa, että pelkäänpä niin, että jos rikkaille ei maksettaisi ollenkaan lapsilisiä, niin koko lapsilisien yleinen taso, siis myös tätä kautta köyhien ja todella tarpeessa olevien mahdollisuus saada lapsilisäasiaa eteenpäin, heikkenisi. Meidän täytyy sen takia maksaa tätä universaalisti kaikille, mutta kohdentaa erityistoimenpiteitä erityisesti vaikeuksissa oleviin perheisiin.

Tämä ed. Annika Lapintien esitys on hyvä, perustuu käytännön tietoon, niihin ongelmiin, joita monilapsisilla köyhillä perheillä on. Jopa rikkaassa Espoon kaupungissa, Nokialandiassa, josta minä tulen, tämä on paheneva ongelma. Erityisesti monilapsisissa perheissä köyhyyttä ja näköalattomuutta ja toivottomuutta on kaikista eniten. En itse lähde tekemään sellaista lakiesitystä, jossa tämä universaalisuus poistetaan, mutta ed. Esa Lahtelahan sellaisen voi tehdä, jos hän sellaista nimenomaan vaatii.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Olen yksi tämän lakialoitteen allekirjoittajista ja toivon tälle ripeätä etenemistä ja sitä, että se tulee tänne päätettäväksi. Nämä ovat kipeitä asioita.

Oli hyvä kuulla, että muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on löytynyt yksimielisyys köyhän auttamiseen Suomessa. Toivottavasti tuolta VM:n suunnasta löytyy myös rahat sille yksituumaisuudelle.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! En vastusta aloitetta, mutta tässä on yksi iso periaatteellinen kysymys, ja se tulisi eduskunnan ja tietysti hallituksen, jos tämä lakialoite etenee, keskustella keskenään. Periaatteessahan on ollut niin, että kahta tulonsiirtoa ei ole mahdollista saada. Jos tästä tingitään, niin tämähän on ihan ensimmäinen, varmasti hyvä, lakiesitys, mutta toistaiseksi näin ei ole vielä tapahtunut.

Keskustelu päättyy.