Herra puhemies! Eurooppalaiseen ilmapiiriin vaikuttaa tällä hetkellä unionin perustuslaillinen sopimus, sen kohtalo. Voisi melkeinpä sanoa, että ilma on raskaana odotuksesta. Nyt Brysselin huippukokouksen jälkeen kysyn:

Mikä on tämän perustuslaillisen sopimuksen kohtalo yleensä, ja erityisesti, mikä on sen kohtalo Suomen näkökulmasta?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Jos katsotaan viimeisiä huippukokouksia, Hampton Courtia, sitten rahoituskehyksestä tehtyä ratkaisua joulukuun kokouksessa ja tässä viimeisessä kokouksessa käytyjä keskusteluja, joissa ehkä merkittävintä oli muun muassa se eteenpäintuuppaus, joka palveludirektiiville tehtiin Euroopan parlamentin lausunnon pohjalta, niin sanoisin, että yleistunnelman paraneminen ylipäätään, se että henki on parantunut, on selvästi nähtävissä. Se luo toivottavasti nyt sellaista maaperää, joka sitten auttaa myös löytämään ratkaisut tähän sääntökysymykseen, sillä unioni tarvitsee kyllä uudet, toimivat säännöt.

Mutta tuolla huippukokouksen yhteydessä käydyssä keskustelussa, joka tapahtui vain ulkoministereiden illallisella — varsinaisessa päämiesten keskustelussa aihe ei ollut esillä — ei löytynyt sinällään mitään uutta tähän asetelmaan. Asetelma on edelleen aika lailla sama kuin se oli vuosi sitten. Kesäkuun huippukokouksessa tulemme käymään tätä tulevaisuuskeskustelua, ja siellä pyritään saamaan sellainen toimeksianto päätelmiin sekä Suomelle että Saksalle, seuraaville puheenjohtajamaille, että ne pitävät tätä sopimusta hengissä. Suomen tavoitteena on pitää siitä kokonaisuudesta kiinni.

Herra puhemies! Pääministeri sanoi, että henki on parantunut, mikä varmasti pitää paikkansa. Mutta jos tulemme Euroopasta Suomeen, niin mikä on pääministerin tulkinta Suomen osalta: Onko henki parantunut?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Arvelisin, että sama on tapahtunut meillä. Kyllä viime keväänä Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen Suomessa oli hyvin skeptinen suhtautuminen siihen, mahtaako tästä tulla mitään. Se oli sama myös täällä eduskunnassa käydyissä keskusteluissa. Minusta nyt kuitenkin on viime syksyn ja talven aikana ilmapiiri selvästi kääntynyt taas siihen suuntaan, että katsotaan sitä, että kyllähän me tarvitsemme uudet säännöt. Valmius siihen paranee, ja niin kuin olen monesti sanonut, toivon, että kun eduskunta käsittelee selonteon, toivottavasti eduskunnalle tulee samanlainen vahva kanta kuin minkä hallitus on ottanut, että tämä sopimus on parempi kuin vanhat sopimukset, ja myös, että jollain tavalla ilmaistaisiin myös mieliala tämän ratifioinnin suhteen. Hallituksen puolella asiakirjat ovat valmiina.

Arvoisa herra puhemies! Evan tutkimus nimenomaan viime ajalta on osoittanut, että kriittisyys on lisääntynyt ja EU:n kannatus vähentynyt. Tämä kertoo tietysti siitä, että mitä enemmän EU:sta tiedetään, vastustaminen sitä mukaa nousee, ja tämä on tosiasia.

Mutta kysyisin varsinaisesti, kun kansanäänestystä ei ole annettu: Kun tässä sopimuksessa on 113 kohtaa, jotka siirtävät kansallista toimivaltaa unionille, eikä yhtään kohtaa, joka siirtää unionilta toimivaltaa kansallisvaltioille, niin miten voidaan perustella, että sopimus ei ole nykyisestä EU:sta selvästi poikkeava?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Voisi tietysti sanoa, että ainakaan niiden, jotka tuntevat yksityiskohtia, ei aina kannata ruokkia tätä epäluuloa ja tyytymättömyyttä. Kun käydään lävitse ne kohdat, joissa unionin toimivaltaa aika kapeilta osin lisätään, ne ovat järjestään sellaisia, joissa Suomi on koko unionin jäsenyyden ajan käytännössä pyrkinytkin saamaan päätöksentekoa yhteiselle tasolle. Meillä on hyvin paljon eurooppalaisia ongelmia, joissa nimenomaan tarvittaisiin kykyä eurooppalaiseen päätöksentekoon. Eräs tämän maanosan ongelmista on se, että meillä hoidetaan asioita liikaa kaksienkymmenienviisien rajojen sisällä ja meillä on kuitenkin selvästi asioita, jotka ovat yhteisiä, joita pitää hoitaa valtioiden rajojen ylitse. Silloin pienen maan intressinä on se, että ne asiat käsitellään yhteisen pöydän ääressä, jossa myös Suomi on päätöksentekijänä.

Arvoisa puhemies! Perustuslaillinen sopimus on julistettu kuolleeksi, mutta se on kyllä varmasti talvihorroksessa, ja meidän suomalaisten omalta osaltamme on yritettävä sitä nyt vähän elvyttää, ja näin varmasti tapahtuu. Mutta nämä kansanäänestyksen ei-tulokset kertovat kyllä siitä, että yleensä Euroopassa vallitsee kasvun ja työllisyyden suhteen jonkun sortin pessimismiä. Sitä vartenhan tämä Lissabonin strategia on sitten luotu. Viimeisessä huippukokouksessa käsiteltiin Lissabonin strategiaa, mutta, anteeksi vaan, näin EU-friikistäkin tuntuu, että tulos oli lähinnä naurettava. Eikö voi ajatella nyt, että Suomi edustaisi vähän sitä kantaa, että luovutaan näistä tämän tyyppisistä strategioista, koska niitten huono puolihan on se, että monet maat, jotka eivät halua niitä toteuttaa, ikään kuin piiloutuvat sitten Euroopan unionin taakse ja unioni saa huonoa mainetta siitä, että omassa maassa ei ole asioita suoritettu?

Mikä on pääministerin kanta, millä tavalla Lissabonin strategiaa pitäisi nyt viedä eteenpäin unionin tasolla, jotta se ei olisi niin naurettavan näköinen kuin se tällä hetkellä on?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä Lissabonin strategia päätettiin vuonna 2000, ja jos siinä tavoite asetettiin vuoteen 2010, että Euroopasta muodostuu kilpailukykyisin alue, se on erittäin haastava tavoite. Se on tunnustettu jo tämän Lissabonin strategian puoliväliarvioinnissa, mutta hullummaksi tilanne kävisi, jos siitä nyt yhtäkkiä sitten luovuttaisiin. Tässä viimeisen huippukokouksen päätelmien liitteenä, oliko se liite 1 vai 2, on taulukko siitä, miten ehkä yhdessä keskeisimmässä Lissabonin tavoitteessa, tutkimus- ja kehitysmenojen lisäämisessä, on nyt maakohtaiset numerot, jotka perustuvat jäsenvaltioiden itsensä esittämiin tavoitteisiin vuodelle 2010. En laskenut niitä yhteen, mutta noin summittain arvioisin, että jos ne tavoitteet toteutuvat niin kuin jäsenmaat ovat itse ilmoittaneet, se tarkoittaa kymmeniä, kymmeniä miljardeja euroja tutkimus- ja tuotekehitykseen joka vuosi vuositasolla lisää Euroopan alueella, ja tällä on vaikutusta kyllä.

Kun sanoin palveludirektiivistä, kun se tehdään Euroopan parlamentin poliittisen sopimuksen perustalle, uskon, että se tulee myös hälventämään niitä pelkoja, joita myös tähän tulevaisuuskeskusteluun liittyi, koska kyllä se palveludirektiivi tosiasiassa oli yksi suurimmista moottoreista, joka aikaansai hyvin kriittistä keskustelua erityisesti Ranskassa.

Arvoisa herra puhemies! Eurooppalaisessa keskustelussa pidetään itsestäänselvänä, ettei poliittisista syistä, lähinnä Ranskan ja Hollannin hylkäävistä kansanäänestyksen tuloksista johtuen, tätä sopimusta voida nykyisessä muodossaan hyväksyä. Tämän vuoksi kysynkin:

Mitä järkeä on nyt lähteä Suomessa ratifioimaan tätä sopimusta, koska asiantuntijat lähtevät siitä, että jos sopimukseen tehdään muutoksia, se on sen jälkeen ratifioitava Suomessakin uudelleen? Eikö ole täysin tarpeeton tällainen prosessi, mitä nyt ollaan tässä käynnistämässä?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! En nyt muista, onko se niin, että jo kolmetoista maata eli enemmistö jäsenvaltioista (Eduskunnasta: Neljätoista!) vai neljätoista maata on ratifioinut sen, ja muun muassa Viro on kuulemma ratifioimassa. Pitäisikö Suomen jäädä sinne viimeisten joukkoon? Onko meillä joku erityinen muutostarve tähän neuvoteltuun sopimukseen? Eikö asia pikemminkin ole niin, että mitä suurempi joukko on sen kerran vaivalla neuvotellun kompromissin takana, sitä paremmat edellytykset on pitää myös sitten jatkokeskusteluissa tästä kokonaisuudesta kiinni ja huolta.