Täysistunnon pöytäkirja 32/2008 vp

PTK 32/2008 vp

32. TORSTAINA 3. HUHTIKUUTA 2008 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki vankeuslain 9 luvun 1 §:n muuttamisesta

 

Tuija Nurmi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tiedän, että tämä lakialoite tulee olemaan provokatiivinen, mutta koska olen ollut niin pitkään hallinto- ja tarkastusjaostossa valtiovarainvaliokunnassa ja kuullut asiantuntijoita, tiedän, että esimerkiksi vangit eivät pääse töihin, koska ei ole tarpeeksi henkilökuntaa kuljettamaan vankeja töihin. Toisaalta viime päivinä on puhuttu paljon anteeksiantamisesta ja uudesta mahdollisuudesta, jos ihmiset joutuvat vankilaan. Totta kai, jos tekee lainvastaisen teon, siitä tulee tulla sanktio, rangaistus, ja sitten tietenkin se suoritetaan. Mutta myös on annettava mahdollisuus niille, jotka ovat hairahtuneet tältä kapealta tieltä, hankkia itselleen ammatti ja työ, on se sitten akateeminen tai ammatillinen ammatti, jotta sitten, kun vapautuu, asianomaisella olisi mahdollisuus antaa panoksensa tälle yhteiskunnalle.

Kuten jo aiemmin tänä iltana käytetyssä puheenvuorossani ja aiemminkin olen todennut, politiikkani punaisena lankana on ollut, että jokaiselle, joka haluaa sitoutua rakentamaan tätä yhteiskuntaa ja tehdä työtä tässä yhteiskunnassa, on annettava siihen mahdollisuus. Näin löytyy erilaisia ryhmiä, joiden kohdalla tämä ei toteudu.

Tämä lakialoite käsittelee sitä, että vankiloissa pitäisi saada olla opiskeluun tarvittavia materiaaleja ja välineitä, tietenkin sellaisessa valvonnassa, että ne ovat turvallisia eivätkä aiheuta mitään turvallisuusuhkaa. Tiedän, että tullaan sanomaan, että näin toteutuu jo tällä hetkellä, tällainen mahdollisuus on. Mutta en sitten tiedä, kuitenkin allekirjoittaneeseen on otettu yhteys, että käytännössä näin ei ole.

En ole vielä paikan päällä toistaiseksi ehtinyt perehtymään tilanteeseen, koska edellisen kerran, kun olen vankiloissa kiertänyt vaalipiirissäni, asia ei ole pulpahtanut esille. Silloin muun muassa Riihimäen vankilassa oli juuri tämä korjaus tulossa, joka sitten meni hukkaan, kun tuhottiin mielenosoituksessa vankilaa. Siinä rahat menivät hukkaan. Tällä lailla on vain tarkoitus saattaa ihmisille mahdollisuus tehtyään rikoksen ja kärsittyään tuomion tehdä parannus, opiskella ja sen jälkeen sopeutua paremmin yhteiskuntaan niin, että se ei tietenkään millään lailla vaaranna turvallisuutta ja tavallisten ihmisten elämää. Myös vangeilla pitää olla mahdollisuus päästä takaisin normaaliin elämään, ja kaikin keinoin tulee estää syrjäytyminen ja vankilakierre. Tämä on tämän lakialoitteen tavoite ja tähtäin. Tietenkin tämä vaatii paljon asiantuntemusta, jotta turvallisuus voidaan taata.

Juha Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kuten ed. Nurmi tuossa viittasi, kävimme tästä hieman keskustelua. Totean nyt sen ensinnäkin, että tämä koko asia ei ole ollenkaan ongelmaton, ja haluankin itse käytännössä tuota työtä pitkään tehneenä tuoda esiin todellakin hieman vastakkaisen kannan tähän nyt tehtyyn lakialoitteeseen.

Ensinnäkin totean, että olen aivan yhtä huolissani tästä rikoskierteestä ja näin, mutta tämä lakialoite nyt kyllä jo käsittelee niitä henkilöitä, jotka ovat valitettavasti tuohon kierteeseen joutuneet tai ainakin ovat jonkunlaisen teon tehneet ja joutuneet suorittamaan rangaistusta, joten en usko, että tällä on vaikutusta siihen itse rangaistavuuteen.

Kun tiedetään, että vankilaan kyetään monista tarkastuksista huolimatta salakuljettamaan tänä päivänä esimerkiksi matkapuhelimia, avaisi muun muassa tämä tietokoneiden hallussapito mahdollisuuden luvattomaan yhteydenpitoon ulkomaailmaan. Tällä taas olisi selkeä kytkös rikollisen toiminnan jatkamiseen vankilasta, jota vastaan tälläkin hetkellä vankeinhoidon viranomaiset taistelevat ankarasti. Nykyisten sääntöjen mukaan vangeilla ei saa olla hallussaan välineitä, jotka mahdollistavat salasanojen tai muiden niin sanottujen kryptausten takana olevia tietoja.

Aloitteessa on mainittu opiskelun kannalta tarpeellisen materiaalin hallussapito. Esitys on tässä muodossa hyvin epätarkka ja mahdollistaa tässä muodossa hyvin laajan tulkinnanvaraisuuden ja se tulisi myöskin vaikeuttamaan vankeinhoitoviranomaisten työtehtäviä, nimenomaisesti määrittelyä siitä, mitkä nyt ovat sitten niitä, mitä voitaisiin missäkin tilanteessa vangin haltuun antaa.

On myöskin tarpeen nostaa esille se, etteivät vankien tämänhetkiset opiskelumahdollisuudet ole mitenkään huonot, päinvastoin. Kun vanki ilmoittaa halukkuuden opiskella, hänelle kaikin tavoin siihen pyritään löytämään aika ja se opiskelu rinnastetaan vankilassa työpalvelukseen.

Vankiloissa on mahdollisuus käyttää tietoteknisiä laitteita valvotuissa olosuhteissa, kuten ed. Nurmi totesi, niihin varatuissa tiloissa. Tämä on nimenomaisesti se seikka, mikä mielestäni ei edellytä sitä, että vangilla on henkilökohtaisessa käytössä omassa sellissään tietokone tai muita tällaisia tietoteknisiä laitteita, koska on hyvä tiedostaa, että vankiloissa järjestetään muun muassa atk-kursseja, joilla vangilla on mahdollisuus käyttää näitä kyseisiä laitteita. Myös yhteys ulkopuolelle järjestetään esimerkiksi opiskelutapauksissa valvottuna eikä sille aseteta esteitä. Tämä mahdollisuus lienee tällä hetkellä lähes kaikissa vankiloissa. En pysty tietenkään ihan kaikkien vankien, varsinkaan eristyksessä olevien tai niin sanottujen pyttyvankien osalta sanomaan, onko se nyt näin, että heillä on mahdollisuus. Heilläkin on mahdollisuus opiskella, mutta heidän oikeutensa vankilan sisällä ovat rajatummat.

Rikosseuraamusvirasto on asettanut työryhmän pohtimaan, millaisia välineitä vangit voivat pitää halussaan. Tämä työryhmä istuu parhaillaan ja pohtii näitä asioita. Olen aivan vakuuttunut siitä, että tuo työryhmä omaa kyvyn arvioida, millaiset laitteet voidaan hyväksyä, eikä heillä ole varmastikaan tarvetta asiattomasti rajoittaa mitään oikeutta pitää näitä opiskeluvälineitä.

Pidän kuitenkin ylimitoitettuna sitä, että asiaan pitäisi puuttua lakialoitteella. En siis näillä perusteilla voi kannattaa tämän vankeuslain 9 §:n muutosta.

Heli Järvinen /vihr:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että rikoskierteen katkaisusta olemme yhteisesti huolissamme. Pelkään vain, että tällä aloitteella tätä rikoskierrettä ei katkaista, vaan päinvastoin kannustetaan. Jos suljetuissa vankiloissa, joissa tällä hetkellä ei vangeilla ole henkilökohtaisessa käytössä tietokoneita, tämä mahdollisuus tulisi, avaisi se täydet mahdollisuudet erilaiseen yhteydenpitoon huumekartelleihin, pedofiilirinkeihin, erilaisiin pyramidiorganisaatioihin, ylipäänsä kaikkeen, jopa kansainväliseen rikollisuuteen.

Opiskelukäytössä vankiloissa on, myös suljetuissa vankiloissa, käytössä tietokoneita, mutta niiden lisääminen vaatii sekin tarkkaa harkintaa, sillä silloin täytyy valvontamäärärahoja ehdottomasti lisätä ja tietokoneisiin aina liittyy myös valvontaongelmia, vaikka rahaa olisikin käytössä. Avovankiloissa tällä hetkellä Suomessa käytännöt vaihtelevat. Valitettavasti vankilakohtaisia eroja on. Periaatteessa vangeilla on oikeus tietokoneen käyttöön. Jos joku tätä oikeutta ei saa nauttia, tulee tämän vangin hakea päätökseen muutosta.

En usko tämän aloitteen parantavan rikoskierteen katkaisua.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Viittaan ed. Hakolan ja ed. Järvisen hyviin puheenvuoroihin, joissa kaikki olennaiset seikat tulivat esille, jotka saavat minutkin pitämään tätä lakiesitystä ylimitoitettuna ja huonona. Toivon, että tätä ei tämän tyyppisenä hyväksytä, koska tässä avataan tietenkin myöskin vaaran lähde, joka ei ole myöskään vankeinhoidon tarkoitus.

Tänä päivänä pystytään myöskin tietokone hyvin helposti saattamaan sellaiseen toimintaan, että langatonta yhteyttä käyttäen saadaan ulkoinen yhteys tietokoneesta. Jos vangin sellissä esimerkiksi olisi tietokone, josta olisi ulkoinen yhteys internetin kautta, niin on aivan selvää, että sitä käytettäisiin myöskin väärin ja rikollisiin tarkoituksiin. Pidän ihan riittävänä sitä, että Rikosseuraamusvirasto, kuten ed. Hakola sanoi, tekee tällä hetkellä työryhmätyötä ja nämäkin seikat otetaan siinä riittävällä tavalla huomioon. Tältä osin en voi olla tämän lakiesityksen kannalla.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Olen hyvin tyytyväinen, että lakialoitteesta syntyi keskustelua, ja olen aivan samaa mieltä, että puhtaan ja pelkän lakialoitteen perusteella lainsäädäntöä Suomessa ei tule tehdä. Se on aivan liian kapea-alainen ja käy liian kapean seulan läpi. On erittäin hyvä, että työryhmä on olemassa. Se on hyvää tietoa nyt kaikille, myös niille, jotka ajattelevat toisin. En suinkaan tarkoita, että tämän lakialoitteen tulisi mennä läpi tällaisenaan. Sen tulisi käydä läpi tietenkin asianomaisten asiantuntijatahojen kannanotot ja lisäykset ja korjaukset. Tämä on vain viesti siitä, että syrjäytymistä yhteiskunnassa tulee pyrkiä vähentämään kaikin keinoin.

Heli Järvinen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä lakialoite osaltaan vie meitä syvemmälle keskustelussa vankeinhuollon määrärahoista, jotka ovat aivan riittämättömät. Niihin saatiin nyt hieman lisäystä, mutta siitä huolimatta summa on hyvin pieni ja välttämättä vangeille tarvittaisiin lisää rahoja. Nykyisiä olosuhteita voisi oikeastaan kuvata ehkä hieman, mutta vain hieman liioitellen, että joistakin vankiloista puuttuvat jopa ovet, puhumattakaan inhimillisistä olosuhteista. Tältä nyt istuvalta työryhmältä toivoisikin aloitteita myös näiden olosuhteiden parantamiseen.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää ed. Järvistä. Juuri tätä tarkoitin, että Vankeinhoitolaitoksen määrärahat tarvitsevat lisäystä. Olen valtiovarainvaliokunnassa niin paljon pyöritellyt näitä lukuja, että tiedän, että siellä on huutava pula ja myös työntekijöistä vankiloissa on pula, ja tämä liittyy tähän asiakokonaisuuteen. Ehkä olen sukeltanut liian syvälle näihin asioihin, etten ole osannut ilmaista asiaa tarpeeksi selvästi ja monisanaisesti, mutta kyse on niin laajasta asiasta, että sitä ei varmasti yhdellä A-nelosella voi tehdä. Ja mielestäni pitempi teksti on turhaa löpinää.

Mutta voin sanoa, että lakialoitteitten pohjalta lainsäädännön tekeminen on vaarallista. Muistelisin, että eräs arvonlisäverolakiin liittyvä lakialoite meni sellaisenaan läpi ja sitä jouduttiin paikkaamaan jälkeenpäin useita kertoja. En muista, mikä lakialoite oli kysymyksessä, mutta muistaakseni asia ei ole vielä tänäkään päivänä täysin selvästi ratkennut.

Keskustelu päättyi.