Täysistunnon pöytäkirja 32/2008 vp

PTK 32/2008 vp

32. TORSTAINA 3. HUHTIKUUTA 2008 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

YK:n kehitysyhteistyötavoitteen saavuttaminen

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhasen toisen hallituksen ohjelman mukaan kehitysyhteistyöpolitiikan tärkein tavoite on YK:n vuosituhattavoitteen saavuttaminen. Vuosituhatjulistuksessa keskeisimmäksi tavoitteeksi asetettiin puolittaa äärimmäisessä nälässä ja köyhyydessä elävien osuus vuoteen 2015 mennessä.

Pääministeri Matti Vanhanen, te käytitte tällä viikolla 1.4. puheen YK:n vuosituhattavoitteita koskevan istunnon avajaisissa. Totesitte, että Suomi on saavuttamassa 0,7 prosentin tavoitteen vuonna 2015, mutta se on haasteellinen tehtävä. Jotta Eurooppa-neuvostossa annettu sitoumus voidaan toteuttaa, maaliskuussa esitettyihin kehyksiin olisi ulkoministeriön tiedotteen mukaan pitänyt lisätä noin 50 miljoonaa euroa vuodelle 2010. Hallituksen kehysselonteon sisältämä määräraha vastaa vain 0,48 prosentin bruttokansantulo-osuutta. Lisäksi vuodelle 2011 olisi tarvetta noin (Puhemies: Minuutti on mennyt! Kysymys!) 65 miljoonalle lisäeurolle. Kysyn:

Miten Suomi aikoo täyttää teidän YK-puheessanne antamanne lupaukset vastata haasteeseen?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tarkoituksella YK:ssa pidin tämän puheen, jotta myös YK-tasolla tiedetään, että tämän tavoitteen saavuttaminen on erittäin haasteellista. Me olemme sillä uralla. Sen saavuttaminen 2015 on erittäin haasteellista.

Vuonna 2003 meidän kehitysyhteistyön tasomme oli 506 miljoonaa. Tehtyjen päätösten mukaan se 2011 on 1 110 miljoonaa euroa. Kasvua on kahdeksassa vuodessa 119 prosenttia. Viime kaudella ja tällä kaudella kehysmenojen kasvusta noin viidesosa, joka viides euro, käytettiin kehitysavun lisäämiseen, ja tämän kerroin tässä Millennium-erityisistunnossa. Sanoin, että se toivottavasti kuvaa Suomen hallituksen vakavia pyrkimyksiä saavuttaa myös tämä 2015-tavoite, mutta se tulee olemaan kova työ. Nämä muotoilut kertovat sen, että niissä tietty varaus on olemassa. Laskennallisesti, jos 2011:stä mennään 2015:een, niin 400 miljoonaa pitää ensi vaalikauden kehyksessä lisätä kehitysyhteistyövaroja.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Keskityitte puheessanne nimenomaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen määrälliseen nousuun, mutta prosenteille YK:ssa ei välttämättä olisi hurrattu.

Vielä voi sanoa, että ministeri Paavo Väyrysen ohella hallituksen kehysselontekoja kritisoivat kehitysyhteistyövarojen osalta Vihreän liiton ja Rkp:n edustajat eduskunnassa pitämissään ryhmäpuheenvuoroissa ja myös kokoomuspuolue. Vielä lokakuussa 2005 kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen totesi sitoutuvansa tavoitteeseen kehitysyhteistyömäärärahojen tason nostamisesta YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä. Kyseistä kannanottoa esitellään edelleenkin kokoomuksen globalisaatio- ja kehitysyhteistyönäkemyksiä esittelevällä verkkosivulla. Kysyn:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin, jotta nämä lupaukset ja prosentit ja Suomen sitoumus (Puhemies koputtaa) kehitysyhteistyömäärärahojen 0,51:n bktl-osuuteen toteutuvat vuoteen 2010 ja Suomi osaltaan (Puhemies: Minuutti on mennyt!) hoitaa velvoitteensa YK:n vuosituhatjulistuksen mukaan?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hyvin tarkoituksella puhuin YK:n edessä. Puhuin siellä siis kaikkien avunantajamaiden puolesta. Puhuin meidän osaltamme nimenomaan euroista, niistä rahoista, joilla ostetaan apua ja autetaan, ja en käyttänyt näitä prosentteja, joista tiedän, että ne YK-maailmassa ovat sinällään tärkeitä, vaan käytin tämän maksajan, avustajan näkökulmaa, että eurot ovat kuitenkin niitä, jotka meidän budjetistamme rahoitetaan. Niin kuin sanoin, viidennes tämän vaalikauden noin 2 miljardin kehysnostosta, vajaa viidennes, käytetään kehitysapuun, ja se on hyvä. Se kertoo siitä poliittisesta vakavasta suhtautumisesta kehitysaputavoitteiden toteuttamiseen. Me emme vielä tiedä täsmälleen vuoden 2011:kaan bkt:n määrää. Tämän kehyksen mukaanhan, joka annettiin eduskuntaan, me liikumme noin sadasosan tarkkuudella sillä uralla, joka vuoteen 2011 oli asetettu tavoitteeksi, (Puhemies koputtaa) mutta kehyksessä ei puhuta prosenteista, vaan euroista.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Minäkin viittaisin tähän pääministerin pitämään YK-puheeseen. Siinä te totesitte, että EU on keskittynyt viime aikoina liikaa sisäiseen kehitykseensä unohtaen maailman köyhät. Kun teiltä kysyttiin Suomen panoksesta, te totesitte sen, että Suomen panokseen on lisätty liikaa. Kun Suomi antaa panosta kehitysapuun, se on poissa jostakin muusta Suomessa.

Onko tässä ristiriitaa? Vaaditte muilta osallistumista globaaliköyhyyteen ja viittaatte Suomeen, että se on poissa Suomesta.

Totesitte myös, että kaikkien pitäisi pysyä YK:n asettamissa kehitystavoitteissa, jotka ovat 0,7 prosenttia kansantuotteesta. Kun teiltä kysyttiin Suomen panoksesta, te vastasitte kuten täällä. Kyse on euroista. Me maksamme ja lisäämme euroja. Vaaditte siis muilta unionimailta YK-panoksia, joissa on kyse prosenttiosuuksista kansantuotteesta. Me suomalaiset sitoudumme vain euroihin. Eikö tässäkin ole ristiriita? Vaaditte muilta muuta kuin itseltämme.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Me olemme kansainväliset lupaukset antaneet myös näistä prosenteista. Kuvasin avunantajamaan näkökulmasta, että näillä euroillakin on oma merkityksensä, ja kerroin niistä ponnisteluista, kuinka paljon se meillä merkitsee, että olemme päässeet tähän nykyiseenkään tasoon, ja sen jälkeen (Välihuuto) — ei se ollut vastauksia kysymyksiin, vaan se oli puheenvuoro — sen jälkeen sitten vetosimme avunsaajamaihin, että jotta meillä myös Suomessa säilyy kansalaisten vahva tuki näille nopeille määrärahalisäyksille, niin myös näiden avunsaajamaiden pitää keskittyä niihin tavoitteisiin, jonka takia apua annetaan, niin että apu varmasti menee perille ja se on tehokasta. Tästäkin pitää huolta kantaa.

Tätä "poissa muusta", sitä ilmausta en puheessani käyttänyt. Se on siellä kirjallisessa versiossa, mutta itse puheesta jätin sen pois.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Suomi on tällä hetkellä rikkaampi kuin koskaan, valtio vakavaraisempi, ja käsittääkseni ylijäämäkin taisi olla viime vuodelta ihan kohtuullinen, jos ei suorastaan huippuluokkaa.

Onko pääministerin sanoma siis se, että pitäkööt köyhät huolta toisistansa, rikkaalla Suomella ei itsekkäistä syistä ole halua auttaa maailman köyhyyden poistamisessa?

Onko todella niin, että pääministeri hyväksyy prosentit vain silloin, kun niitä käytetään heikentämään kehitysapua, koska näinhän saattaisi käydä, jos sitoudumme pelkästään euromääräisiin tilanteisiin?

Onko pääministeri myös sitä mieltä, että jos Euroopan maiden pitää pitäytyä vain 0,7:ssä, niin Norja, jossa pyritään palauttamaan kehitysapu yhteen prosenttiin, on ihan väärällä linjalla jakaessaan sitä rikkautta, mitä käsittääkseni meidänkin solidaarisesti pitäisi jakaa muualle?

Ed. Reijo Laitinen merkittiin läsnä olevaksi.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Suomi saavutti 0,7:n laman aikana. Ei se näkynyt siellä kehitysmaiden ostokyvyssä paljon, koska sitä verrattiin meidän kansantuotteeseemme. 0,7 on saavutettu lamavuosiin mentäessä. Sekä prosentit että eurot ovat tärkeitä, mutta eurot ovat ne, jotka me omasta budjetistamme maksamme, joihin me sitoudumme hallituksessa ja eduskunnassa. Niin kuin sanoin, 2011-tähtäimellä liikutaan nyt noin sadasosan tarkkuudella siinä, ollaanko siinä 0,51:ssä vai ei. Toivottavasti se määräraha, joka on varattu, riittää sen saavuttamiseen, mutta silloin se tarkoittaa sitä, että kansantuotteen kasvu on vähän hitaampaa kuin on ennakoitu. Minusta nämä eurot ovat kyllä tärkeitä, ja oli tärkeää, että myös Suomen puolesta tämän tyyppinen puheenvuoro käytetään myös YK-areenalla, että me olemme voimakkaasti sitoutuneet tähän. Kun kysyjä epäili, että Suomella tai hallituksella ei ole halua (Puhemies: Minuutti on mennyt!) auttaa, se on väärä väite. Me käytämme lähes viidenneksen tämän vaalikauden kehyksen kasvuvarasta kehitysyhteistyön lisäämiseen.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Me olemme ulkoasiainvaliokunnassa käsitelleet tätä asiaa erittäin perusteellisesti. Tietenkin on hyvä, että puhutaan tästä vuodesta 2015 ja siellä olevasta 0,7-tavoitteesta, mutta kyllä meidän kannaltamme on ollut kaikkein tärkeintä keskustella siitä, mikä tulos saavutetaan tämän vaalikauden aikana ja tämän eduskunnan aikana, joka on meidän vastuullamme. Seuraava hallitus hoitaa sitten vuotta 2015. Tässä on ongelmana se, edetäänkö lineaarisesti tähän 0,51 tavoitteeseen tämän vaalikauden aikana vai luotetaanko siihen, että sitten loppumetreillä tehtäisiin, jotta tämä saavutettaisiin, jonkunlainen nopea hyppäys siihen summaan. Tämä on se suurin kysymys, jota me olemme todella pähkäilleet valiokunnassa erittäin perusteellisesti, ja tämä pitää jollain tavalla selvittää, miten me suhtaudumme tähän 0,51:een vuonna 2010.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Vuosi sitten kun hallitus muodostettiin, silloin jaettiin tämän vaalikauden käytettävissä oleva jakovara tai miksi sitä hyvänsä kutsutaan, jaettiin erilaisten tarpeiden, kansaneläkkeiden, kehitysyhteistyön, liikennehankkeiden ja muiden mukaan, jonkin verran jätettiin jakamatta, ja silloin laskettiin, että ne eurot, joita sijoitetaan kehitysyhteistyöhön vuonna 2011 vievät 0,51:een. Sen jälkeen kansantuotteen kehitys on ollut nopeampaa, ja niin kuin sanoin, tämän hetken laskelmat näyttävät, että ollaan sadasosan tarkkuudella siinä, ehkä vähän alle, johtuen nopeasta kehityksestä. Mutta minusta on oikea tapa, mitä tässäkin salissa tänäänkin on puhuttu, että resurssit allokoidaan erilaisiin tarpeisiin, voimavarat jaetaan yhdellä päätöksellä eri tarpeiden mukaan, ja se on hyvä tehdä aina vaalikaudeksi kerrallaan. Jos ei se sitten päädy t&k-menojen tai kehitysyhteistyön osalta, joissa prosenteista paljon puhutaan, aivan siihen täsmälleen, niin kuitenkin tietoinen päätös on koskenut näitä euroja.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.