Täysistunnon pöytäkirja 33/2010 vp

PTK 33/2010 vp

33. KESKIVIIKKONA 7. HUHTIKUUTA 2010 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys laiksi vaalilain muuttamisesta

 

Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Alun perin, vuonna 1906, eduskuntavaalit määrättiin vaalilaissa toimitettavaksi heinäkuun ensimmäisenä ja toisena päivänä. Sen jälkeen vuonna 1952 edustajavaalin ajankohta muutettiin heinäkuun ensimmäiseksi sunnuntaiksi ja sitä seuraavaksi maanantaiksi. Vuonna 1965 lopulta päädyttiin siihen, että vaalit järjestettiin maaliskuun kolmantena sunnuntaina ja sitä seuraavana maanantaina, ja lopulta vuonna 1990 siirryttiin yksipäiväisiin vaaleihin, jolloin vaalipäiväksi vahvistettiin maaliskuun kolmas sunnuntai. Eli vasta 1960-luvun puolivälistä asti vaalit on pidetty maaliskuussa.

Viime vaalien jälkeen käytiin keskustelua siitä, pitäisikö vaalien ajankohtaa siirtää, ja todettiin, että äänestysaktiivisuus todennäköisesti olisi parempi, jos ajankohta olisi hieman myöhemmin keväällä, maaliskuun asemasta huhtikuu. Tuolloin ongelmaksi jossain määrin muodostui se, että pääsiäinen saattaa olla tiettyinä huhtikuun päivinä samaan aikaan, kuin sunnuntaivaalipäivä olisi, jolloin päädyttiin siihen, että kun vaalipäivä on riittävän pitkällä huhtikuussa, pääsiäinen suhteellisen harvoin osuus samaan ajankohtaan, mutta pääsiäistä varten kuitenkin on syytä myöskin, koska näin jossakin tilanteissa tulee käymään, laatia omat säännöksensä. Hallitus esittääkin, arvoisa puhemies, että vaalit järjestettäisiin jo tämän eduskunnan osalta huhtikuun kolmantena sunnuntaina.

Perustuslakivaliokunta on joutunut arvioimaan tätä hallituksen esitystä ensinnäkin perustuslain kannalta. Tältä osin tietenkin keskeinen kysymys on se, voiko istuva eduskunta siirtää vaalipäivää omalta osaltaan. Perustuslain 24 §:n mukaan kansanedustajat valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Eduskunnan toimikausi alkaa, kun eduskuntavaalien tulos on vahvistettu, ja jatkuu siihen asti, kunnes seuraavat eduskuntavaalit on toimitettu. Eduskuntavaalien ajankohdasta säädetään perustuslain 25 §:n 4 momentin mukaan tarkemmin lailla, eli itse päivää ei ole määritelty perustuslaissa, vaan se määritellään tavallisella lailla.

Perustuslain 24 §:n 1 momentti asettaa vaalikausille nelivuotisen rytmin, ja on selvää, että ennenaikaiset eduskuntavaalit voidaan perustuslain mukaisessa järjestyksessä säätää, mutta tuo nelivuotinen rytmi ei tarkoita sitä, että vaalikauden pitäisi olla täsmälleen neljän vuoden pituinen. Perustuslakivaliokunta päätyykin johtopäätöksenä siihen, että yhden kuukauden pidennys on siinä määrin vähäinen, ettei se ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen ja siitä voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Tältä osin perustuslakivaliokunta kuuli asiantuntijoita, ja asiantuntijat olivat sillä kannalla, että tällainen vähäinen muutos voidaan tehdä.

Professori Hidén totesi siihen, että nykyinen perustuslain 24 § on jopa jonkin verran väljempi ajankohdan muuttamisen suhteen kuin aikoinaan voimassa ollut valtiopäiväjärjestyksen 3 §, jonka voimassaolon aikana myöskin vaalipäivää siirrettiin siitä, mikä se oli ollut, tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Myöskin Hidén totesi, että vaalipäivien vähäinen muuttaminen tarkoitusmukaisuussyistä ei ole ongelmallista eduskunnan toimikauden pituuden kannalta.

Mielenkiintoista oli myöskin se, että tälle kannalle saatiin tueksi se, että professori Hidén oli kirjoittanut tästä kysymyksestä jo vuonna 2007 eduskunnan kanslian julkaisuissa "Juridiikkaa ja muotoja eduskuntatyössä", jossa hän oli arvioinut, että perustuslain kannalta ei ole ongelmaa siinä, että istuvan eduskunnan vaalikausi hieman pitenee tai lyhenee, jos vaalilain säännöstä vaalien ajankohdasta muutetaan. Oikeastaan alaviitteessä professori Hidén toteaa, että tarkoituksenmukaisuussyistä tämä siirto on mahdollinen ja se voisi olla jopa aina kahteen kuukauteen asti. Tietysti syyllä on jonkin verran merkitystä siihen, kuinka suuri tuo muutos voi olla, ja tältä osin täytyy sanoa, että tässä yhteydessä syy, että äänestysaktiivisuutta pyritään parantamaan, on hyvin validi syy, mutta tietysti ei mahdollista kovinkaan suurta muutosta tältä osin.

Arvoisa puhemies! Valiokunta tosiaan yksimielisesti päätyi siihen, että on tarkoituksenmukaista äänestysaktiivisuuden parantamiseksi ja myöskin vaaliolosuhteiden parantamiseksi siirtää tuota ajankohtaa kuukaudella eteenpäin.

Tässä yhteydessä jo lausunnonantamisvaiheessa oikeusministeriölle oli kiinnitetty huomiota siihen, että budjetin kehyspäätöksen käsittely eduskunnassa saattaa vaikeutua jonkin verran. Tämän hallituksen aloittaessa vuonna 2007 kehyspäätös saatiin aikaiseksi toukokuun lopussa ja noin kuukauden kuluessa kyettiin juuri ja juuri tuo päätös eduskunnassa tuon kehyspäätöksen osalta vahvistamaan. Jos hallitus muodostetaan vasta toukokuun lopulla, se tarvitsee varmaan noin kuukauden aikaa kehyspäätöksen tekemiseen, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että eduskunta joutuisi juhannuksen jälkeen käsittelemään tuota kehyspäätöstä, jos kehyspäätös halutaan hyväksyä jo kevään aikana. Hyväksymistä jo välittömästi puoltaa erityisesti se, että tietysti kehyspäätös on pohjana varsinaisen budjetin laadinnalle, ja jos eduskunta haluaa ohjata tuota prosessia, niin se, että se tehdään ennen budjetin valmistelun päättymistä, on tietysti tarkoituksenmukaista ja tarpeellista.

Toinen vaihtoehto on toki se, että asia voidaan käsitellä kehysten osalta syyskuun alussa ja samanaikaisesti eduskunnassa olisi budjetti käsittelyssä. Budjetin käsittelyajankohtaa ei voida juurikaan siirtää, jotta budjetti ehditään käsitellä syksyn aikana eduskunnassa. Tietysti sinänsä sille ei ole mitään ehdotonta estettä, etteikö näin voitaisi tehdä, mutta tietysti silloin kehyspäätöksen vaikutus ensimmäisen kauden budjettiin jää varsin vähäiseksi. Tietysti joka tapauksessa ne täytyy valtioneuvoston piirissä kuitenkin yhteensovittaa. Kuitenkin valiokunnan piirissä todettiin, että sinänsä ei ole kovin suurta ongelmaa siinä, etteikö eduskunta voi työskennellä myöskin juhannuksen jälkeen ja tarvittaessa myöskin heinäkuun puolella.

Perustuslakivaliokunnan käsittelyn aikana asia oli myöskin sitten esillä eduskunnan puhemiesneuvostossa ja ryhmien kokouksissa. Näissä kokouksissa, varsinkin ryhmien kokouksissa, päädyttiin siihen, että kun ajankohdan siirtämiselle oli ollut ryhmissä varsin vahva puolto niin, on tarkoituksenmukaista edetä hallituksen esityksen mukaisesti riippumatta siitä, että jonkin verran ongelmia tuo kehyspäätöksen aikaansaaminen eduskunnassa saattaa aiheuttaa. Tämän tiedon saatuaan perustuslakivaliokunta todellakin yksimielisesti puolsi hallituksen esitystä vaalipäivän siirtämisestä yhdellä kuukaudella.

Todettakoon, että äänestykseen liittyy myöskin muita muutoksia, muun muassa presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen vaalipäivän siirtäminen yhdellä viikolla, mutta näillä muilla kysymyksillä ei ole kovin suurta merkitystä.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän esityksen valmistavassa käsittelyssä valiokunnassa oli niin vilkas keskustelu, että minä olin otaksunut, että se jatkuu täällä salissa, mutta ilmeisesti kaikki tyhjensivät jo pajatsonsa tai sitten ilmestyvät tänne toisessa käsittelyssä.

Ed. Kimmo Sasin esittelypuheenvuoron jälkeen minulla ei ole kovin paljon lisättävää muuta kuin se, että hallituksen esityksen syy on jonkun verran vaivannut minua, kun on väitetty, että sääolosuhteet on niin huomattavasti parempia, jos vaalit siirretään huhtikuuksi. Aikoinaan kun minä tulin politiikkaan, niin valmistauduttiin niihin vuoden 1968 UKK-vaaleihin, ja minä muistan, että yksi vanhempi toveri sanoi kokouksessa, että hän ei lunta kenkään ota presidentti Kekkosen vuoksi. Tästä kai on ainakin Etelä-Suomessa kysymys, että haluttaisiin välttää näitä lumisia ja kylmiä olosuhteita, ja ehkä tilanne on jonkun verran parempi. Se hienompi toivomus on tietysti se, että väki kävisi enemmän äänestämässä huhtikuussa kuin maaliskuussa. Toivottavasti se toteutuu.

Tähän sisältyy toinen ongelma, joka minusta myös on hiukan hassu. Se on tämä, että asia oli hallitusohjelmassa, ja sitten kun se tuli hallitusohjelmaan, niin siitä tuli tämmöinen pyhä esitys, että se piti sitten viedä läpi. Hallitusohjelman merkityshän on kyllä vahvistunut aivan yli sen, mikä sillä alun perin piti olla, että ikään kuin on tämmöinen suunnitelma, millä tavalla hallitus etenee. Siitähän on tullut melkein perustuslain vahvuinen asiakirja.

Perustuslakikysymys on juuri niin kuin puheenjohtaja Sasi esitteli. Yksi asiantuntija ihmetteli, miksi häntä nyt ylipäänsä on kuultu, ja yksi asiantuntija taas toisella laidalla esitti kritiikkiä, mutta ei sillä ole perustuslaillisia eroja. Nämä ongelmatkin ed. Sasi jo esitteli.

Minusta ainoa suuri ongelma, joka voi syntyä, on se, että on niin yllättävä vaalitulos, että hallituksen muodostaminen kestää hyvin kauan. Silloin tulee tietysti näiden seremonioiden kanssa vaikeuksia, ja se ajaa asian siihen, että eduskunta todella joutuu työskentelemään sydänkesällä, mikä tietysti on mahdollista, ja työskennellään koko heinäkuu. Budjettiraamien ja -kehyksien merkityshän on tullut valtavan pyhiksi. Aikoinaan olin kymmenen vuotta täällä talossa ilman mitään kehyksiä, ja hyvin meni, oli nousukautta ja tehtiin paljon uudistuksia. Minä en pysty sitä niin juhlavasti selittämään, mutta ainakin budjettipäällikkö toi esille, että siitä tulee suuria vaikeuksia.

Tähän esitykseenhän sitten vielä on otettu nämä pakolliset muutokset kuntajaossa. Jos te niitä katsotte, niin huomaatte, että kuntajaotuksessa on todella tapahtunut merkittäviä muutoksia, joissa myös vaalipiirien rajoja muutetaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, on yksi syy, miksi tätä lakiesitystä ei kannata ainakaan hylätä. Se on se, että hallitus on hoitanut semmoisen pienen, mutta inhimillisen asian, että omaishoitajat saavat nyt äänestää. Vanhan lain mukaan omaishoitaja saa ainoastaan pyytää, että hänen hoidettavansa saa äänestää kotona, ja nyt hallitus menee niin pitkälle, että omaishoitaja itse saa äänestää samalla kertaa. Tämä on jo niin hieno, inhimillinen saavutus tälle ihmisryhmälle, joka tekee tärkeää työtä, että jo sen vuoksi tämä esitys pitää hyväksyä.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tähän hallituksen esitykseen vaalilain muuttamisesta itse asiassa haluaisin tuoda tämän ensimmäisen käsittelyn yhteydessä tällaisen kansalaisnäkökulman. Tässä perustuslakivaliokunnan arvostettu puheenjohtajisto, puheenjohtaja Kimmo Sasi ja varapuheenjohtaja Jacob Söderman, esittelivät ansiokkaasti tämän lain ja siihen liittyvän taustan juridiikan ja vähän käytäntöäkin.

Ensimmäisenä asiana nyt itselleni tuli mieleen se, missä määrin sitten loppujen lopuksi käytännössä tämä vaalipäivän siirto yhdellä kuukaudella on oikeasti nostamassa äänestysaktiviteettia. Taustalla on se ajatus, että ilma ja keli on silloin parempi, ja kyllä se varmaan tilastollisesti ja käytännössä näin on. Ja luulenpa näin, että on myöskin vähän tutkimuksellistakin tietoa siitä, että jos on oikein huono ilma, niin äänestysprosentti laskee, mutta minun mielestäni vielä merkittävämpi asia on se, että näin eduskuntavaaliehdokkaiden kannalta, tukiryhmien kannalta, kansalaisaktiivisuuden kannalta kyllä sillä kuukaudella varmaan on jonkunlainen merkitys, että ilman lämpötila on parempi ja aurinkokin toivottavasti sitten jatkossa paistaa useammin. Se tuo siihen vaalityöhön tiettyjä helpotuksia ja tekee varmaan edustajaehdokkaille, kansalaisille sen miellyttävämmäksi monella eri tavalla. Kyllähän meistä moni, joka on vaaleja paljon käynyt, tietää, että ei ole hirveän houkuttelevaa ehdokkaitten jakaa räntäsateessa, pakkasessa, huonossa kelissä puolueen tai ehdokkaiden brosyyreja ja että se vastaanottokin on monesti silloin kiusaantunut, ja siksi kyllä tällä varmaan tämmöisen kansanvallan kannalta on ainakin lähtökohtaisesti myönteistä merkitystä.

Sitten ehkä toinen sellainen asia, joka nyt on ehkä enemmän kuriositeetti. Tässä molemmat, sekä valiokunnan puheenjohtaja että varapuheenjohtaja, toivat esittelypuheenvuorossaan esille sen, että tämä voi mahdollisesti johtaa siihen — riippuen nyt siitä, kuinka vikkelästi hallitus saadaan muodostettua vaalien jälkeen — että se voi aiheuttaa tällaisessa kehysmenettelyssä sitten sen käsittelyssä eduskunnassa tilanteen, jolloin eduskunta mahdollisesti joutuu kokoontumaan juhannuksen jälkeen tai jopa heinäkuussa. En sitäkään nyt pitäisi mitenkään välttämättä huonona asiana, jos eduskunta ja kansanedustajat kerran neljässä vuodessa sitten kokoontuisivat juhannuksen jälkeen tai vaikkapa heinäkuussa. Se voisi myöskin kansalaisten silmissä vahvistaa käsitystä, että nuohan tekevät tätä työtä ihan tosissaan, ja ehkä se keskustelu edustajien ylipitkistä kesälomistakin voisi sitten saada tämmöisiä uusia näkökulmia tai vivahteita. Kaikki kansalaiset eivät tiedä sitä, että kansanedustajan työ jatkuu senkin jälkeen tai sinä aikana, kun valtiopäivät eivät ole koolla. Vaikka varmaan se meidän päätyömme tapahtuu ajankäytöllisesti ja toiminnallisesti täällä eduskunnassa, täysistunnossa, valiokunnissa jne., niin kuitenkin se hyvin merkittävä työ myöskin tapahtuu kansalaisten parissa kunnissa, kansalaisjärjestöissä ja vastaavissa.

Noin yhteenvetona, arvoisa puhemies, annan omalta vaatimattomalta puoleltani tuen tälle hallituksen esitykselle, että vaalipäivä siirtyy eduskuntavaalien kohdalla todella sinne huhtikuun kolmanteen viikonloppuun. Siitä, että tässä nyt sitten presidentinvaalien kohdalla edelleen jäädään tänne tammikuun pakkasiin mahdollisesti, joku voi sitten kehitellä omia tarinoitaan, mutta ymmärrän, että presidentinvaaleissa on kuitenkin monelta kohdin olennaisesti kysymys vähän eri asiasta ehkä niin vaalityön kuin muunkin kohdalta kuin eduskuntavaaleissa, niin että tältä osin nyt on ehkä ihan paikallaan, ettei tässä nyt presidentinvaalien kohdalta sitten mitään radikaalimpaa muutosta tehdä.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! On mielenkiintoinen kysymys, mikä on optimaalinen vaaliajankohta. Voi sanoa, että tietysti kesäkausi on huono, koska ihmiset ovat lomilla. Talvella on pakkasta, joka voi rajoittaa varsinkin iäkkäitten liikkumista jossain määrin. Jos keväästä puhutaan, maaliskuu on kohtalainen, mutta uskon, että huhtikuu tässä suhteessa on parempi ja se helpottaa myöskin kampanjointia. Kun se on huhtikuun lopulla, niin kampanjointi voi tapahtua, voisiko sanoa, helpommissa olosuhteissa.

Toinen vaihtoehto on sitten myöskin syyskuun loppu, lokakuun alku, jota käytetään monessa maassa. Ruotsissa on syyskuun loppupuolisko. Tietysti silloin ongelma on se, jos vaalit ovat syyskuussa, että kesä rajoittaa kampanjointia, jolloin kampanjointi jää jonkin verran lyhyeksi. Täytyy sanoa, että kaikkein huonoin olisi synkkä marraskuu, jolloin sataa ja muutenkin ihmiset ovat vaipuneita melkein epätoivoon. Eli siinä suhteessa minä luulen, että meillä on löydetty aika hyvä ajankohta, kun puhutaan huhtikuun lopusta.

Puhemies! Toinen seikka vielä. Kansanedustajien osalta on selvää, että meidän toimikautemme jatkuu siihen asti, kun seuraavat vaalit on suoritettu. Hallitus voi varmaan sen jälkeen aika nopeasti järjestäytyä. Meillä se on joskus ollut vähän liian hidasta, ja prosessia voidaan varmasti selkeästi nopeuttaa. Loppujen lopuksi, kun kehyspäätös on aika samansisältöinen kuitenkin vuodesta toiseen, kun hallitusohjelmaneuvottelut on käyty, niin kehysten valmistelu kyllä sen jälkeen on nykyistä nopeammin mahdollista mielestäni tehdä.

Sitten myöskin kysymys avustajien asemasta nousee tässä yhteydessä esille. Avustajathan on valittu maaliskuun vaalipäivään asti. Tältä osin on varmaan tarkoituksenmukaista, että keskuskansliassa valmistellaan tarvittavat muutokset tältä osin, että avustajien toimikausi voi jatkua siihen asti, kun seuraavat vaalit pidetään.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva vaalilain muuttaminen on mielestäni kannatettava ja erittäin perusteltu. Se että voimassa olevan vaalilain mukaan vaalit on käyty maaliskuussa, on kieltämättä kampanjoinnin kannalta hieman ongelmallinen, koska ehkä eteläisimmässä Suomessa rannikkoalueilla on jo kevät tullut, mutta käytännössähän esimerkiksi Lapissa eletään vielä syvää talvea kuitenkin ja vaikeita sääolosuhteita monessa tapauksessa. Elikkä pidän tätä lakiesitystä, jota on hyvin ansiokkaasti käsitelty näissä tämän istunnon aikaisissa puheenvuoroissa, erittäin hyvänä ja kannatettavana.

Hallituksen muodostaminen tulee tapahtumaan sitten huhtikuussa huhtikuun vaalien jälkeen vaalit voittaneiden puolueiden kesken ja hallitusohjelma laaditaan varmaan nopeassa aikataulussa, koska nykyinen enemmistöparlamentarismihan tarkoittaa sitä, että vaalit voittaneet puolueet kyllä yleensä pystyvät sen hallitusohjelman kohtuullisessa aikataulussa tekemään ja sopimaan asioista ja tuomaan sitten normaalin perustuslain mukaisen menettelyn myötä eduskuntaan, ja sillä keinoin pääsee uusi hallitus aloittamaan työskentelynsä.

Mutta mitä tulee sitten tähän tilanteeseen kehysten päättämisestä heti uuden hallituksen muodostamisen jälkeen, niin mielestäni on aivan hyvä asia, että kehykset todella käsitellään sitten sen jälkeen, ja jos hallituskauden budjettikehysten käsittely venyisikin yli juhannuksen, niin en näe siinäkään minkäännäköistä ongelmaa, koska olisi erittäin tervetullutta, että asia käsiteltäisiin kunnolla, ja väitän, että kunnon kesäolosuhteet karsivat myös niitä turhia, jonninjoutavanaikaisia puheenvuoroja pois, jolloin päästäisiin ydinasiaan silloin. Uskon, että kaunis kesäkeli innoittaa puhumaan vain tärkeimmät ydinkohdat eikä käytettäisi kovin paljon aikaavieviä puheenvuoroja.

Lopuksi, arvoisa rouva puhemies, totean vielä sen, että kun tämä hallitus on sitten aikanaan uuden vaalilain olosuhteissa saatu pystyyn, niin näkisin myös hyvänä sen menettelyn, jossa eduskunta ottaisi paljon enemmän etukäteen kantaa seuraavan vuoden budjetin valmisteluun niin, että saataisiin aikaan budjettiriihi aidosti jo eduskunnassa eikä vain pelkästään hallituksen pöydän ääressä, koska silloin eduskunnan vaikutusmahdollisuus budjettiin etukäteen olisi paljon nykyistä parempi.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Tästä ihanteellisesta vaaliajankohdasta minulla on semmoinen kokemus, että kun presidentti Kekkonen hajotti eduskunnan vuonna 1975, silloinhan vaalit toimitettiin todella muistaakseni lokakuun alussa. Se oli hyvin miellyttävä kokemus siltä kannalta, että vaalitaisteluahan ei voinut aloittaa ennen kuin suurin piirtein väki tuli kouluista. Vielä kesäkuuhun saakka oli suhtkoht vapaata aikaa, ja sitten koko vaalitaistelu käytiin suhteellisen hyvässä säässä. Siinä oli tietysti vaan se ongelma, että se uusi hallitus ja eduskunta eivät paljon ehdi enää vaikuttaa budjetin valmisteluihin, koska budjetinhan pitää olla käytännössä valmis. Tältä kannalta huhtikuu on selvästi parempi.

Tämä kysymys avustajista, jonka ed. Sasi toi esille, ei kai nyt ole ihan meidän päätettävissämme. Minä olen ymmärtänyt, että kansliatoimikunnassa on nyt ollut sellaista henkeä, että sopimuksia ei jatkettaisi yli huhtikuun, mikä tuntuu ihan järkevältä siltä kannalta, että heidänhän ei pitäisi työskennellä kovin paljon vaalityössä tai ilmeisesti ei ollenkaan. Mutta toisaalta se monelle nuorelle ihmiselle tarkoittaa sitä, että joutuu työttömäksi kesken kaiken, vaikka haluaisi jatkaa sitten jälkeenpäin. Kannattaisi vielä harkita ja miettiä, mitä hyödyllistä he voisivat silloin tehdä.

Sitten on vielä se ongelma, mitä eduskunta tekee huhtikuussa, löytyykö eduskunnalle enää mitään järkevää tekemistä. Kun nyt pääsihteeri istuu täällä, niin minä muistuttaisin, että meillä on hirveän huono tapa käsitellä näitä hallituksen kertomuksia, eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksia, kanslian kertomuksia hyvin myöhäisessä vaiheessa. Näiden kertomusten käsittelyhän on yleensä semmoista politiikasta aika vapaata, viileätä pohdintaa, niin että ehkä kertomukset voitaisiin silloin saada käsiteltyä kerrankin hyvässä ajassa.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tuosta asiasta, jonka perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja otti esille ja jota varapuheenjohtaja kommentoi, siis avustajien työn jatkumisesta vaalikauden loppuun, olen itse vakaasti sitä mieltä, että sekä heidän oikeutensa että yleensä tämä periaate, että avustajat työskentelevät koko vaalikauden, on pidettävä voimassa myös tässä tilanteessa, että vaalikausi kuukaudella pitenee. Kansliatoimikunnassa toivon mukaan yleinen mielipide tulee sellaiseksi ja myöskin arvoisien puhemiesten mielipide, puhemies Niinistön kanta, että näin menetellään, ja myös pääsihteeri tietysti on tässä tärkeä henkilö.

Mitä sitten ensi keväänä tehdään? Meillähän on monta isoa lakia, ainakin ympäristövaliokunnassa vesilaki esimerkiksi, joka, vaikuttaa siltä, tulee käsitellyksi hyvin loppuvaiheessa vaalikautta, jolloinka tällainen lisäkuukausi kyllä helpottaa. Muistan maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen vuodelta 1999. Silloiset kaksi kansanedustajaa, nimiä en enää oikein muista, mutta muistan, että he olivat Oulusta, hidastivat ja jarruttivat silloin lain käsittelyä valiokunnassa poistumalla aina sopivasti valiokunnan kokouksista, jolloinka meni päätösvalta, ja syy oli tietty asia, joka liittyi Ouluun. Mutta sekin hyvin merkittävä laki oli siinä aivan loppuvaiheessa, ja silloin olisi tehnyt erittäin hyvää, että olisi ollut pari ylimääräistä viikkoa käytössä.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! En nyt tahdo mitenkään mahtipontisesti ottaa kantaa tähän asiaan, joka tässä nousi loppuvaiheessa esille koskien avustajan asemaa suhteessa nyt tehtävään muutokseen, siis päätetäänkö avustajan työsuhde huhtikuun 1. päivänä vai miten. Minun oma ajatukseni kyllä kulkee siis siihen suuntaan, että silloinkin, kun kansanedustaja on vaalikentällä ja tekee vaalityötä, hän on myöskin silloin kansanedustaja. Ainakin itselläni on sattunut monta kertaa sellainen tilanne, että kansalaiset hyvin paljon myöskin silloin puhelimella soittavat ja on asioita, joita pitää hoitaa, ja avustajalla ihan oikeasti on myöskin työtä ja tehtäviä myöskin silloin ikään kuin vaalikampanjan loppusuoralla. Sitä, että jotenkin tämä yhteistyösuhde lopetettaisiin tai avustaja jotenkin väkivaltaisesti irrotettaisiin siinä kohtaa, en näe tässä ääneen ajateltuna minään ihanneratkaisuna; ehkä tässä tiivistettynä tämä ajatus.

Yleiskeskustelu päättyi.