Täysistunnon pöytäkirja 35/2002 vp

PTK 35/2002 vp

35. KESKIVIIKKONA 3. HUHTIKUUTA 2002 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

13) Hallituksen esitys väylämaksulaiksi

 

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Kyseinen asia on ollut useita vuosia eduskunnan piirissä esillä. Kyseessähän on ollut nimenomaan laivojen ja alusten väylämaksuun vaikuttavan luokan määrittely. Tältä osin useasti jäämaksuluokkien osalta on epäilty asiakirjojen epäasiallisuutta ja jopa ulkolaisten alusten tapaa kiertää näitä maksuja. Tällä tavalla ennen kaikkea merkittävämpää kuin ehkä ne Merenkulkulaitoksen väylämaksumenetykset on ollut tietysti se, että ulkolainen lippu on tällä tavalla keinotekoisesti ollut heikentämässä suomalaisen lipun kilpailuasemaa vientikuljetusten hankinnassa. Tällä ei ole kansallisen edun näkökulmasta perusteita tietenkään.

Asiasta on moneen otteeseen eduskunnassa keskusteltu ja siihen on puututtukin. Täytyy sanoa, että aika pitkälti ministeriö ja Merenkulkulaitos aikoinaan vähättelivät tätä ongelmaa eikä siihen puututtu ennen kuin eduskunnan taholta siihen vakavammin otettiin kantaa. Muun muassa valtiovarainvaliokunta liikennejaoston esityksestä hyväksyi vuoden 2001 talousarvion yhteydessä, siis syksyllä 2000, eduskunnassa näkemyksen, jossa esitettiin, että väylämaksujen maksamisessa esiintyvät väärinkäytökset ovat aikaansaaneet vuosina 1993—2000 5—7 miljoonan markan menetykset ja että sekä Merenkulkulaitoksen sisäinen tarkastus että Valtiontalouden tarkastusvirasto ovat todenneet eduskunnan kritiikkiin yhtyen, että valvonnan tehostamistarvetta todella on. Erityisesti valtiovarainvaliokunta totesi, että määräämismenettely oli aikaisemmin sellainen, että se mahdollisti selvän keinottelun eli Suomen lipun heikompaan asemaan saattamisen ulkolaisten alusten asiapapereitten muuttamisen osalta.

Valtiovarainvaliokunta korosti valvonnan tehostamista Merenkulkulaitoksen ja valtion taloudellisten intressien suojaamiseksi. Myös väylämaksun määräämistä koskevaa menettelyä tuli valtiovarainvaliokunnan mukaan selvittää ja pyrkiä sellaiseen järjestelmään, jossa keinottelu ei olisi mahdollista. Eduskunnan taholla käytyjen keskustelujen ja kannanottojen jälkeen vihdoin Merenkulkulaitos yhdessä Tullihallituksen kanssa ryhtyi jo samana syksynä eli saman joulukuun 27. päivänä kuin valtiovarainvaliokunnan mietintö hyväksyttiin työryhmän muodossa asiaa selvittämään juuri ilmenneiden epäkohtien korjaamiseksi. Nyt on toivottavaa, että tältä pohjalta, kun liikennevaliokunta puolestaan lakiasioita käsittelee, se varmasti varmistaa tavoitteen toteutumisen, niin että niin valtiovarainvaliokunnan kuin liikennevaliokunnan taholta meidän monessa yhteydessä aika monta vuotta esille ottamamme asia vihdoin saadaan kuntoon.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä lyhyesti ottaa esille myös asian, joka on tärkeä tähän liittyen: ensinnäkin väylämaksujen ja väylien kunnossapitoon liittyvät ongelmat. On erittäin anteeksiantamatonta, että varsin pienen rahan ollessa kyseessä meillä on varsinkin itäisellä Suomenlahdella mutta muutoinkin vientisatamien ja vientiväylien osalta madaltuminen aiheuttamassa ylimääräisiä kustannuksia teollisuudelle. Laivojen täyttöastetta ei voida täysin hyödyntää, ja 85-prosenttisesti merenkulusta riippuvaisessa maassa vientimme osalta tämä on kestämätön tilanne. Tähän asiaan on myöskin kiinnitettävä yleisesti huomiota.

Lopuksi vielä ihan lyhyesti jäänmurrosta eli siitä, millä tavalla autetaan erilaisissa jäämaksuluokissa olevia aluksia. On todettava, että ilmeisesti Merenkulkulaitoksen asioiden selvittelyn yhteydessä niin ministeriön valvonta kuin muutkin asiat tulevat esille monitoimimurtajien käytön osalta. Monessa yhteydessä pohdimme aikoinaan sitä, mikä on monitoimimurtajien tarve. Nyt viimeistäänkin niiden seikkaillessa Meksikonlahdella ja eksoottisessa ja trooppisessa ilmastossa on tullut esille varmasti se, mikä on todellinen monitoimimurtajien tarve ja mikä on se kapasiteetti, joka nimenomaan Suomen talvimerenkulun hoitamiseen tarvitaan. Kun nyt vuokraustoimintaa on tehty, on tietysti myöskin muistettava, että EU:ssa Ten- ynnä muissa järjestelyissä halutaan korostaa merten moottoritieajattelua, jossa nimenomaan Itämeren asemaa voimme hyödyntää ja vahvistaa. Kyllä myöskin EU-tukien jatkuvuuden turvaamiseksi jäänmurrolle ynnä muulle on pidettävä huoli siitä, että meillä ei tältä osin herää epäilyksiä kansallisesti elintärkeän jäänmurtomme näkökulmasta, että tämä olisi jotain bisnestä. Kyseessähän on elintärkeiden asioiden turvaaminen nimenomaan, se, että sellainen jäänmurtajakapasiteetti Suomessa on kuin Suomen kansantalous ja Suomen elintärkeät edut vaativat.

Tältä osinhan eduskunta hyväksyi tämän vuoden talousarvion yhteydessä lausuman, että nimenomaan tämän vuoden aikana on arvioitava Suomen jäänmurtajakapasiteetti ja jäänmurtajapalveluiden tarve sekä monitoimimurtajan toimintamalli. Tähän liittyen sekin on todettava.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Rouva puhemies! Väylämaksun perintätapa on pohjoisen teollisuuden kannalta tärkeä, suorastaan strateginen asia. Hallituksen esitys ei aiheuta huolta. Väylämaksun osalta jatkuu käytäntö, että väylämaksua peritään alukselta silloin, kun se saapuu Suomeen nettovetoisuuden ja jääluokan mukaan, kertamaksuna kotimaanliikenteessä, vuosimaksuna.

Mutta odotan, että liikennevaliokunta paneutuu tähän asiaan nyt tarkoin ja ottaa myös kantaa nykyisen käytännön puolesta, sillä toisenlaisia paineita voi synnyttää asianomaisen EU-direktiivin käsittely, ja niitä varmasti aiheuttaisi myöskin Merenkulkulaitoksen mahdollinen liikelaitostaminen, johon perusteluissakin viitataan. Tässä ollaan nyt hyvin isossa asiassa, vaikka se ei aina siltä näytäkään: määritellään pohjoisen teollisuuden selviytymisen mahdollisuudet.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Johdannoksi voisi sanoa, että vihdoinkin!

Eduskunnan liikennevaliokunta on lähes lukemattomia kertoja kovistellut ministeriötä, että väylämaksulain uudistus on saatava eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pian ja vanhassa käytännössä olevat virheellisyydet, suorastaan rikollisuudet, täytyy selvittää. On ollut varsin poikkeuksellista, että valiokunta on joutunut puuttumaan tämän laatuisiin asioihin, mikä on johtunut yksinkertaisesti siitä syystä, että meidän puoleemme on usealta eri taholta käännytty ja todettu, että aluksilla on useita eri jääluokkatodistuksia, joten hihasta vedetään aina sellainen jääluokkatodistus, jolla saa edullisimman väylämaksun maksettavakseen. Ei tässä ole yhtään mitään järkeä, koska sillä tavalla myöskin tuotetaan kilpailuvääristymiä. Oikealla tavalla keppaloimalla voidaan toimia tiettyjen varustamoiden hyväksi ja toisien vahingoksi.

Edelleen on vireillä eräs selvitystyö, johon luvattiin meidän ilmoittamistamme tapauksista selvitykset viime marraskuuhun mennessä. Sitten tuli euroon siirtyminen ja pyydettiin lupaa, kun on vuodenvaihteen ylimenoaika, jolloin on niin paljon euro—markka-selvityksiä, että se aika rauhoitettaisiin tältä selvitystyöltä. Jokainen meistä tietää, että se kausi päättyi tämän vuoden helmikuun lopussa, mutta vieläkään ministeriö ei ole näitä selvityksiä meille toimittanut. Ehkä pöytäkirja tästä istunnosta tulee luetuksi ja tätä kauttakin viesti menee perille, että asia on syytä hoitaa.

On sinänsä käsittämätöntä, että Saksan liittotasavallassa on sellaisia firmoja, jotka tuottavat tällaisia erilaisia papereita, joita voi sitten tarkoituksenmukaisesti käyttää kulloinkin omaksi edukseen ja jonkin valtion vahingoksi. Ylipäätään tällainen ei olisi ollut mahdollistakaan, jollei Merenkulkulaitoksen sisäinen tila olisi ollut sellainen, jollaisena me sen julkisen sanan kautta tunnemme. Siellähän on juuri niitä asioita, joihin ed. Rajamäki äsken kiinnitti huomiota. Siellä ovat selvitystyöt menossa, ja ne ovat vaikeuttaneet myöskin näiden asioiden hoitamista.

Arvoisa puhemies! Oli erinomainen asia, että toteutettiin tämä perustuslain muutos, joka tarkoittaa sitä, että tämän laatuiset asiat täytyy saada lailla säädettäviksi, jolloin ei voida keppaloida asetustasoisesti ja tavallaan hävittää rikollisia käytäntöjä asetusmuutosten taakse. Siis toteuttamalla asetusmuutoksia erinomaisen tiheään on ollut mahdollista eräällä tavalla tehdä mahdottomaksi kansanedustajien ja valiokunnan toimesta päästä asioiden ytimeen sisälle. Nyt tämä vaihe on toivottavasti siirtymässä historiaan ja sillä tavalla eduskunnan ja sen liikennevaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston mahdollisuus tulevaisuudessa seurata näitä asioita paranee merkittävästi.

Ed. Tennilä kiinnitti huomiota Perämeren liikennöintiasioihin. Niihin kannattaakin kiinnittää huomiota. Erikoisesti tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota siihen, että meillä onneksi on sellaisia varustamoita, joilla on korkeimmassa jäämaksuluokassa olevia aluksia, ja jos niiden toimintaa vaikeutetaan sillä, että, niin kuin olen kutsunut, guttaperkka-aluksia hinataan pitkin Perämerta, niin ei siinäkään ole mitään järkeä. Tämä tapahtuu valtion kustannuksella, eli toisin sanoen meidän tulisi nimenomaan pitää huoli siitä, että jos meillä on varustamoita, jotka pystyvät nämä asiat hoitamaan korkean tason aluksilla, niille pitää antaa kaikki mahdollinen toimintamahdollisuus eikä syödä niiltä varustamoilta ja niiden aluskannoilta taloudellista pohjaa pois.

Tässä, arvoisa puhemies, ollaan tekemisissä isojen asioiden kanssa, joilla on merenkulun kannalta perustavaa laatua oleva merkitys. Todettakoon historiasta se, että yhteistyö liikennevaliokunnan ja liikennejaoston välillä on ollut saumaton näissä asioissa.

Antti   Rantakangas  /kesk:

Arvoisa puhemies! Minä kannan ed. Tennilän tavoin huolta Perämeren satamien kilpailukyvystä ja sitä kautta Pohjois-Suomen teollisuuden tulevaisuudesta.

Aika ajoin Kehäkolmosen sisältä on tullut viestejä, että väylämaksuperusteita pitäisi muuttaa kustannusvastaavuuden suuntaan ja sitä kautta lisätä nimenomaan pohjoisen satamien kustannuksia ja sitä kautta satamia käyttävän teollisuuden kustannuksia. Perusteluissa todetaan, että väylämaksuperusteita ei ehdoteta muutettavaksi, mikä on viisas ja järkevä asia. Olisi sillä tavalla kohtuutonta, että asetettaisiin lisäkustannuksia Pohjan satamille, jotka ovat luonnonolosuhteista johtuen erilaisessa asemassa. Tästä on pidettävä kiinni jatkossakin ja sitä kautta turvattava teollisuuden tasapuoliset toimintaedellytykset ja logistiikan toimivuus.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ehdin kuunnella ainoastaan ed. Pulliaisen puheenvuoron loppuosan ja siihen voin yhtyä. Erityisesti huolta kantaisin siitä, että pidettäisiin myös huolta kotimaisten varustamoiden kuljetusmahdollisuuksista Perämeren alueilla sijaitsevien teollisuuslaitosten kanssa huomioiden erikoisesti kotimaisten varustamoiden kuljetuskalusto, joka on nimenomaan rakennettu pohjoisten merialueiden kuljetuksiin.

Reijo  Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rajamäki kiinnitti puheenvuorossaan huomiota väylämaksujen kiertoon ja väylämaksujen kannossa ilmenneisiin epäselvyyksiin. Valitettavasti näitä todellakin viime vuosien aikana on ollut melko runsaastikin. Yleensä niihin ovat syyllistyneet ulkolaiset rahtialukset, jotka rekisteröintimaassaan ovat saaneet kahdet paperit ja ovat esittäneet Suomessa edullisemmat paperit. Tästä on seurauksena ollut paitsi todellakin väylämaksujen kierto, juuri kilpailun vääristyminen. Eli rehellisesti velvoitteensa hoitavat suomalaiset varustamot ovat tässä suhteessa joutuneet näitä ulkolaisia aluksia huomattavasti huonompaan kilpailulliseen asemaan. Todellakin tämä on myöskin minusta se oleellisempi epäkohta, jota nyt yritetään poistaa.

Nyt käsittelyssä olevassa lakiesityksessä on keskitytty lähinnä väylämaksun kantoa koskeviin säännöksiin ja niiden uudistamiseen. Siinä ei vielä ole puututtu itse maksuperusteisiin. Meillähän on esitetty ajatuksia siitäkin, että me nettovetoisuuden sijasta ryhtyisimme käyttämään alusten bruttovetoisuutta maksuperusteena. Tähän ei kuitenkaan vielä tässä uudistuksessa ole menty, mutta pitäisin sitäkin kyllä hyvin harkinnan arvoisena vaihtoehtona jatkossa, kun tätä asiaa valmistellaan eteenpäin.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Mikkola.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Toistan vielä sen, että tässä hallituksen esityksessä nyt ei ole ongelmia. Tämä on kaikilta osin hyväksyttävä, mutta niin kuin hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, edessä on liikennemaksujen hinnoittelua koskevan puitedirektiivin valmistelu, joka sitten on se paikka, jossa muutoksia voi tulla.

Minä toivon, että tähän otetaan nyt kantaa sillä tavoin, että ohjataan valmistelua siten, että väylämaksujärjestelmä säilyy nykyisenä, jolloin se tukee koko maan tasapuolista kehittämistä ja nimenomaan teollista tuotantoa, jota esimerkiksi Pohjanlahden rannikolla hyvin paljon sitä perimmäistä merialuetta, Kemiä ja Torniota, myöten on. Toinen ongelmakohta voi olla se, jos Merenkulkulaitos lähdetään liikelaitostamaan, mistä tulee tietysti paineita saada enemmän tuottoja. Näihin asioihin on syytä ottaa kantaa ennakoivasti, koska ollaan aluepolitiikan kannalta ihan perimmäisissä kysymyksissä.

Keskustelu päättyy.