Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Sote-uudistus aiheuttaa pelkoa myös
siitä, tulevatko mielenterveyspalvelut toteutumaan ja riittämään kaikille
tasapuolisesti ja oikean aikaisesti. Kysyisin asianomaiselta ministeriltä:
kuinka uudessa sote-työryhmässä on huomioitu
se, että mielenterveyspalvelut toteutuvat jatkossakin tasapuolisesti?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntoonsaattaminen
on varmasti tässä salissa aivan jokaisen sydämenasia.
Sen vuoksi, kun hallitus on nyt hyvin ripein askelin valmistelemassa
tätä lainsäädäntötyötä,
uskon, että me saamme myöskin tämän
sosiaali- ja terveydenhuollon rakennelain aikataulussaan etenemään
niin, että meillä on eduskuntakäsittely edessä jo
heti ensi vuoden puolella ja laki pääsee astumaan
voimaan vuonna 2015.
On selvää, että edustaja Niikon spesifinen
kysymys totta kai otetaan huomioon myöskin tässä rakenteellisessa
uudistuksessa. Kysehän on siitä, että meillä tänä päivänä on
monin paikoin Suomea sellaisia alueita, joilla mielenterveyspalvelut,
päihdepalvelut, lastensuojelupalvelut, lääkärille
pääsy, muut sosiaali- ja terveyspalvelut, perheille
annettava tuki matalalla kynnyksellä eivät ole
kovin hyvissä kantimissa. Sen vuoksi tämä uudistus
on tarpeellista tehdä.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Mielenterveyden keskusliiton mukaan viidennes alaikäisistä lapsista
elää perheissä, joissa vanhemmilla on
mielenterveyden ongelmia. Samoin joka viides suomalaisnuori on saanut
21 ikävuoteen mennessä hoitoa mielenterveysongelmiinsa.
Mielenterveysongelmat sukupolvittuvat. 20 vuotta sitten noin 60 000
lapsiperhettä sai kunnalta apua arjen haasteisiin tilanteissa,
joissa perheen voimat loppuivat sairauden, uupumuksen tai muun ongelman
kohdatessa. Kodinhoitajan apu auttoi perhettä vaikean tilanteen
yli. Nyt tukea saa lähinnä vasta, kun perhe on
lastensuojelun asiakkaana. Kysyisin asianomaiselta ministeriltä:
mitä aiotte tehdä niitten perheitten hyväksi, jotka
tarvitsevat tätä tukea kotiin, mutta eivät
sitä kuntien taloustilanteiden johdosta saa juurikaan?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Edustaja Paloniemi tässä kertoikin,
että meillä sosiaali- ja terveysministeriössä on
nyt valmisteilla lastensuojelun laatukriteerit, ja ehkä tässä yhteydessä voin hieman
avata, mitä tämä valmistelu tarkoittaa. Kysehän
ei ole nyt siitä, että pelkästään
katsotaan niitä perheitä, jotka lastensuojeluapua
tarvitsevat, vaan siitä, että löydetään
ne perheet, jotka mahdollisesti tarvitsisivat niitä raskaimpia
tukitoimia, mikäli ne eivät sitä apua
saisi oikea-aikaisesti. Ja kuten edustaja Paloniemi totesi — täytyy
muuten kiittää, että olette lähtenyt
mukaan tähän työryhmään — työrupeama
on todella mittava, ja tuloksia pitää saada hyvin
nopeassa aikataulussa aikaan, jotta vielä tällä hallituskaudella me
saisimme täytäntöön nämä laatukriteerit
ja meidän koko lastensuojelukentän parannettua.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kyllä levottomuus on nyt vellonut
sosiaali- ja terveyskentässä ja ihmiset ovat huolissaan,
että mitä tästä kaikesta tulee.
Teitä on kaksi ministeriöstä sosiaali-
ja terveysuudistusta tekemässä, vielä samassa
ministeriössä. Kyllä tätä joutui
viikonloppuna ihmettelemään, että twiiteistä,
blogeista, twittereistä, valtiosihteereiltä tuli
tietoa, että keskustelkaa nyt hyvän tähden
keskenänne.
Terveyskeskukset ovat se paikka, jota pitää kehittää.
Potilasturvallisuutta ei saa vaarantaa, ja sitten yksi keskeinen
periaate on se, kuka järjestää terveyspalvelut
ja kuka ne tuottaa. Nämä on ne ydinkysymykset,
mihin teiltä pitää vastaukset tulla.
Miten tässä nyt on mennyt jo vuosilinttuulla aikaa?
Seuraava päivämäärä taitaa
olla eduskunnassa 15.5. Kai nyt se edes pitää paikkansa.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Edustaja Soini, kaikella rakkaudella, nyt
jos katsotaan, mitä tässä matkan varrella
on tapahtunut ja millä tavalla hallitus on nyt aikatauluttanut
tämän uudistuksen etenemisen, niin mehän
olemme just jämptisti siinä aikataulussa, millä me
saamme lain voimaan sen alkuperäisen tavoitteen mukaisesti vuonna
2015. On tärkeää, että on paljon
erilaisia mielipiteitä, on tärkeää,
että asiantuntijoidenkin joukosta löytyy erilaisia
näkemyksiä. Nämä kaikki näkemykset
on julkisesti myöskin esitetty, mutta sitten tulee se aika,
kun hallituksen täytyy tehdä päätöksiä,
ja nyt hallitus on nuo päätökset kehysriihessään
tehnyt. Me jatkamme tätä valmistelua nyt lainsäädännön
kirjoittamisen tasolla. Tässä työssä asiantuntija-,
selvityshenkilötyöryhmän pohjaesitys
on todella olennaisessa osassa, se heidän raporttinsa.
Sen lisäksi hallituksen linjaukset otetaan tässä mukaan.
Me tiedämme, että meillä on kaksi
isoa uudistusta nyt meneillään: kuntauudistus
ja palvelurakenneuudistus. Nämä kaksi ovat naimisissa
toistensa kanssa. Jos me irrotamme ne toinen toisistaan, niin kumpikaan
uudistus ei pääse onnistumaan. Sen vuoksi me olemme
nyt synkronisoineet nämä kaksi uudistusta, ja
eduskunta tulee saamaan, (Puhemies koputtaa) aivan kuten oikeuskansleri
on edellyttänyt, tarpeelliset tiedot sote-uudistuksen osalta
tämän kuntarakennelain käsittelyyn.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Sote-uudistuksessa on puhuttava myös äideistä, se
on myös lastensuojelua, ja synnytyksistä. Tampereella
2.4. syntynyt vauva kuoli synnytyksessä saamiinsa vammoihin
kahden vuorokauden ikäisenä, ja syyksi on epäilty
tilanpuutetta ja henkilökunnan riittämätöntä määrää.
Tapaus herättää suurta keskustelua synnytyssairaaloiden
tilasta.
Myös Venäjältä Suomeen kohdistuvien
synnytysmatkojen synnytyssairaaloille aiheuttamia kuormituksia on
nostettu esille. Monet suomalaiset sairaalat ovat kieltäytyneet
ottamasta vastaan venäläisiä synnyttäjiä.
Vaikka Suomessa on turvallista synnyttää, niin
tämä resurssipula ja pitkät välimatkat
sairaalaan voivat vaarantaa synnytyksen. Kysynkin teiltä,
hyvä ministeri, sitä, millä tavalla sote-uudistus
huomioi äitien tilanteen ja nämä pitkät
välimatkat ja riskit ja asiakaspaikat sekä henkilöstön
riittävyyden, mikä on kaiken a ja o siellä synnytyssairaalassa,
että vauvat syntyisivät myös tulevaisuudessa
turvallisesti eikä yksikään vauva ainakaan
sen takia menehtyisi, että paikalla ei ole lääkäriä tai
asianmukaisia hoitajia.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Meillä juuri eilen sosiaali- ja
terveyspoliittisessa ministeriryhmässä käsiteltiin
päivystysasetusta, ja samalla kun me puhumme nyt isosta
sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellisesta uudistuksesta, niin on
tärkeää huomioida myöskin asetukset
ja muu lainsäädäntö, jotta se
tukisi sitä, että meillä terveyskeskukset
toimivat, jotta meillä aluesairaalat toimivat, keskussairaalat
toimivat, synnytyssairaalat toimivat.
Tämä kyseinen tapaus, johon viittaatte, on
todella todella surullinen ja todella todella valitettava, ja varmasti
kaikki tässä salissa yhdymme siihen, että tällaista
ei pitäisi päästä koskaan Suomessa
tapahtumaan. Sen vuoksi esimerkiksi päivystysasetuksessa
määritellään ne kriteerit, kuinka
paljon henkilökuntaa pitää olla paikan
päällä, minkälainen valmius
pitää olla sitten kriisisynnytyksiin niin, että yksikään
lapsi ei joutuisi sellaiseen tilanteeseen, että hän
ei saisi sitä riittävää apua.
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Peruspalveluministeri totesi juuri, että sote-uudistus
etenee just jämptisti aikataulussa. Viime maaliskuussa
te lupasitte, että toukokuun loppuun mennessä,
siis vuosi sitten toukokuun loppuun mennessä, sote-uudistuksesta
on esitykset. Pääministeri lupasi, että täytyy
olla ennen kuntavaaleja tiedossa, miten sosiaali- ja terveyspalvelut
järjestetään. Meni sekin määräaika.
Seuraavan työryhmän määräaika
oli vuoden loppuun. Se pystyi antamaan listan kysymyksiä, joka
lähetettiin alueellisille selvitysmiehille. Tuli heidän
työnsä yhteen vetävä työryhmä,
ojensi teille esitykset. Te pistitte ne johonkin, en tiedä, mihin,
ja nyt olette pitkän riitelyn jälkeen saamassa
jo uuden työryhmän taas kasalle, hienoa, (Mauri
Pekkarinen: Ja ison!) mutta kuka tätä soppaa johtaa?
Kysynkin pääministerin sijaiselta ministeri Risikolta,
joka on sosiaali- ja terveysministeriön ykkösministeri:
kuka tätä soppaa johtaa?
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
Arvoisa herra puhemies! On toden totta. Te olette ihan oikeassa
siinä, että tässä on ollut erilaisia käänteitä,
mutta kyllä tämä nyt ei todellakaan ole mitenkään
sekavassa tilassa. Päinvastoin me olemme esimerkiksi eilen
illalla juuri tehneet sellaista aikataulutusta siitä, koska
tänne taloon tarvitaan niitä tarkempia linjauksia,
ja niitä kyllä tulee aivan varmasti, elikkä valiokunnat
pystyvät pääsemään
eteenpäin, totta kai, ja me olemme linjanneet muutamia
sellaisia asioita, joihin pitää saada toki toki
tarkennuksia, kuten rahoitukseen. Meidän pitää tietää se,
miten järjestämisvastuu menee, miten yliopistosairaalat
ja ervat ja sitten myöskin kaiken kaikkiaan tämä hallintomalli,
ja varmasti te saatte tietoa tänne siitä tämän
tulevan kuukauden sisällä.
Tapani Tölli /kesk:
Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Risikon vastauksesta, mutta
kohdistan kysymykseni nyt ministeri Guzenina-Richardsonille.
Aamu-uutisten yhteydessä sanoitte, että sosiaali-
ja terveydenhuollon järjestämisuudistuksella tullaan
vauhdittamaan kuntarakenneuudistusta. Miten voi olla niin, että merkittävintä uudistusta
tullaan käyttämään välineenä johonkin
toiseen? Aletaan liikkua perustuslain peruskysymysten äärellä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat perusoikeuksia. Jos
tätä asiaa käytetään
jonkun toisen vipusimena, sähköjäniksenä,
liikutaan aika lailla arveluttavilla alueilla. Mitä te
vastaatte tähän?
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Edustaja nyt dramatisoi, ja ymmärrän
sen, mutta me kaikki tässä salissa ihan aidosti,
jos rehellisiä olemme, tiedämme sen, että se,
minkälaiseksi kuntakenttä tulee muotoutumaan,
määrittelee hyvin pitkälle sen, millä tavalla
me pystymme myöskin sosiaali- ja terveyspalvelut rakenteellisesti
järjestämään. Me puhumme rakenneuudistuksesta
ja välillä sivuutamme tässä retoriikassa
sen, että me puhumme aidosti kansalaisten sosiaali- ja
terveyspalveluista. Me puhumme terveyskeskuksista, me puhumme lastensuojelusta,
me puhumme kotiin vietävästä avusta.
Nyt hallitus on valinnut yhden lähestymiskulman viedäkseen
tämän uudistuksen maaliin ja hyvään
maaliin niikseen, ja esimerkiksi teillä keskustapuolueen
edustajilla on ollut erilainen näkökulma siihen.
Se, että kiisteltäisiin nyt, kumman näkökulma
on parempi, ei vie tätä asiaa eteenpäin.
Hallituksen täytyy tehdä päätöksiä. Hallituksen
täytyy sitten viedä niiden päätösten mukaisesti
uudistusta eteenpäin, ja tietenkin teidän pitää viedä sinne
kuntakenttään myös sitä viestiä,
että nyt hallitus on lähtenyt siitä,
että me saamme vahvoja peruskuntia, me pystymme myöskin
rakenteellisesti muokkaamaan tätä järjestelmää niin,
että se on kestävällä pohjalla,
(Puhemies koputtaa) niin että palvelut paitsi lähitulevaisuudessa
myös pitkälle tulevaisuuteen täällä Suomessa
tulevat toimimaan.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen
Arvoisa puhemies! Hallitus uskoo suomalaiseen kuntapohjaiseen
järjestelmään, ja meillä koko
hallituksen kuntauudistus ja hyvinvointivaltion turvaaminen lähtee
siitä lähtökohdasta, että jatkossakin
suomalaiset kunnat järjestävät asukkaidensa
keskeiset peruspalvelut ja kehittävät sitä omaa
aluettaan demokraattisena yhteisönä. Siinä mielessä meidän
lähtökohtamme on erilainen kuin keskustalla. Teidän
lähtökohtanne on se, että kunnista viedään
pois palveluiden järjestämisvastuu. Te haluatte
tyhjentää kuntien valtuustojen esityslistat. Meillä olisi
jatkossa teidän mallillanne pelkästään
valtuustot. Niillä ei olisi päätettäviä asioita.
Niillä ei olisi rahoitusta. (Mauri Pekkarisen välihuuto)
Olisi kunnantalot, kunnanvaltuustot, kunnanjohtajat, mutta
tosiasiassa kunnat eivät järjestäisi
tehtäviä, ja hallituksen lähtökohta
on toinen. Me haluamme kehittää suomalaista yhteiskuntaa
kuntapohjaisella mallilla, ja silloin on selvää,
että kaikki lainsäädännöt
pohjautuvat siihen, että jatkossa meillä on vahvat,
elinvoimaiset kunnat, jotka kykenevät rahoittamaan ja järjestämään
kaikki keskeisimmät palvelut, ja siihen perustuu myös
sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmän uudistaminen.
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Molemmat äsken puhuneet ministerit
ovat siinä oikeassa, että hallituksella on eri
linja, ja Suomen Keskustalla on aivan erilainen linja kuin tuo teidän
sekasortoon johtanut linja. Me lähdemme siitä,
että kunnat ovat erittäin tärkeitä paikallisen
demokratian suorastaan ikoneita, ja siellä pystyvät
kuntakoosta riippumatta vastuulliset päättäjät
päättämään ihmisten
arkipäivän asioista: päivähoidosta,
koulusta, sivistyksestä, kulttuurista, liikunnasta, vapaa-ajasta.
Kun ikkunan avaaja katsoo asuinympäristöään
ja sen viihtyisyyttä, siitäkin pystytään
itsenäisissä kunnissa päättämään.
Vain tähän raskaimpaan, eniten kustannuksia aiheuttavaan
sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuuteen tarvitaan yhteistyötä, mutta
se ei ole onneksi ihmisten koko elämä. Me kannatamme,
että kunnat voivat tehdä yhteistyötä,
turvaamme ihmisten terveydenhuollon, palvelut läheltä,
(Puhemies koputtaa) hyvänlaatuisen hoidon ja terveenä kotiin.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen
Arvoisa puhemies! Kunnilla on tänä päivänä yli
500 lakisääteistä tehtävää,
ja varsin suuri osa meidän kunnistamme on niin pieniä,
että ne eivät kykene näistä palveluista
juuri mitään järjestämään
enää itse, vaan kaikki palvelut on viety erilaisiin
yhteistoimintaorganisaatioihin. Te ette enää usko
suomalaisiin kuntiin. Te olette viemässä kunnista
palveluiden järjestämisvastuun pois. Te haluaisitte
pitää suomalaista kuntakenttää,
jonka tehtävä olisi järjestää vain
päivähoitoa ja perusopetusta. Tosiasiassa tiedämme, että kunnistamme
lähes puolet on niin pieniä, että ne
eivät kykene enää tulevaisuudessa edes
laadukasta perusopetusta järjestämään,
koska syntyvät ikäluokat ovat niin pieniä.
Olisiko todella mielekästä ylläpitää 300:aa
itsehallinnollista kuntaa, joiden ainoa tehtävä olisi
muutaman lapsen perusopetuksen ja päivähoidon
järjestäminen? Hallituksen lähtökohta
on se, että kuntien pitää olla niin vahvoja
ja elinvoimaisia, että ne kykenevät järjestämään
ja rahoittamaan kaikki asukkaidensa keskeisimmät peruspalvelut.
Petteri Orpo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Keskusta vaalii pieniä kuntia.
Se on kaunis ajatus, ja me ymmärrämme se sinänsä,
mutta kun me olemme huolissamme niiden pienten kuntien asukkaista.
Pienet kunnat monesti ovat hyvin suurissa talousvaikeuksissa. Myöskin
isompia kuntia on isoissa talousvaikeuksissa, ja me haluamme nimenomaan
tehdä kuntauudistusta sen tähden, että kunnilla
olisi, mitä päättää,
olisi rahaa, millä järjestää niitä palveluita.
Kuntakentässä kuntajohtajat tietävät,
että ongelma on ilmeinen. Ainoastaan 10 prosenttia kuntajohtajista
vastasi kyselyssä, että nykyinen kuntamäärä on
hyvä. 37 prosenttia kuntajohtajista sanoi, että 100—200
on oikea kuntamäärä, ja kolmannes kuntajohtajista
oli sitä mieltä, että 200—300.
Siellä tiedetään, että kunnat
ovat liian pieniä, ne ovat liian heikkoja päättääkseen
niistä asioista, joista edustaja Tiilikainen täällä kertoi. Arvoisa
ministeri, kysyisin teiltä vielä: mikä on tämän
hetken näkymä siitä, millainen on kuntien talouden
tilanne jatkossa ja miten ne pystyvät vastaamaan näistä palveluista,
joita edustaja Tiilikainen täällä luetteli?
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen
Arvoisa puhemies! Kyllähän tilanne tällä hetkellä on
se, että koko julkisen talouden tilanne on erittäin
vakava. Kunnat saavat pääosan tuloistaan verotuloina,
ja kuten tiedämme, verotulojen kertymä on ollut
todella huonoa viime vuosina. Myös valtio on omasta velkaantumiskehityksestään
johtuen joutunut vähentämään
kuntien valtionosuuksia. Toki valtionosuuksien merkitys on vain
viidennes kuntien tuloista, mutta joillekin kunnille se osuus on
todella merkittävä, ja se on tärkeä osa
asukkaiden peruspalveluiden järjestämistä.
Se tarkoittaa sitä, että meidän on tehtävä merkittäviä rakenteellisia
ja toimintatapoihin liittyviä uudistuksia seuraavina vuosina, jotta
kykenisimme kantamaan tulevaisuudessa vastuun julkisista palveluista,
koska tiedämme, että palveluiden tarve tulee nyt
jatkuvasti kasvamaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Eli on tehtävä merkittäviä
rakenneuudistuksia,
uudistettava toimintatapoja, mutta myös hallitus on omassa
kehysriihessään sitoutunut siihen, että tulemme
käymään tarkasti läpi kuntien
velvoitteet ja normit siten, että tavoittelemme näillä kuntatalouteen
noin miljardin euron tuottavuushyötyä vuoteen
2017 mennessä.
Jouni Backman /sd:
Arvoisa puhemies! Katson varmuuden vuoksi Paras-lakia helmikuulta 2007,
keskustan valmistelema. Sen toinen luku on otsikoitu "Uudistuksen
toteuttamisen keinot" ja 4 §:n otsikko on "Keinot".
Siinä lukee: "Kuntarakennetta vahvistetaan yhdistämällä kuntia
ja liittämällä osia kunnista toisiin
kuntiin." Kysyn nykyiseltä hallitukselta: onko nykyisen
hallituksen linja sama kuin 2007 hyväksytty keskustan johdolla
tehty laki?
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen
Arvoisa puhemies! Keskustan johdolla vuonna 2005 aloitettu
Paras-hanke pyrki hyvin paljon samoihin tavoitteisiin, joita hallitus
haluaa nyt omalla kuntauudistuksellaan olla edelleen vauhdittamassa,
eli tavoitteena oli saada tulevaisuuden kannalta riittävän
elinvoimaisia alueita, pystyä järjestämään
palvelut tulevaisuudessa, mutta valitettavasti tuon Paras-hankkeen
aikana etenemisvauhti eri alueilla oli hyvin erilainen. Monilla
alueilla saatiin merkittäviä rakennemuutoksia
aikaan. Silloinkin tavoiteltiin hyvin isoja kuntaliitoksia. Paras-hankkeessahan
muun muassa yhdistymisavustusta suunnattiin enemmän niille
kunnille, jotka muodostivat heti riittävän suuria
kokonaisuuksia. Viime vuosina kuitenkin tuo uudistustahti on hiipunut,
ja sen johdosta on tarpeen taas vauhdittaa rakenneuudistuksia niin, että saisimme
kuntakentän sellaiseen asentoon, että olisimme
valmiita vastaanottamaan nuo 2020-luvun erittäin isot haasteet.
Tässä keskusta teki merkittävää pohjatyötä,
ja nyt on tärkeää vauhdittaa tätä kehitystä.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Tässähän
nyt on kysymys siitä, mikä tämän
koko asian tehtävä ja tarkoitus on. Se on tietysti
se, että sairaat hoidetaan, haavat sidotaan, hoitohenkilökunta
viihtyy työssään, pystyy tekemään
työnsä, tehtävänsä,
hoitajat pysyvät hoitotöissä, lääkärit eivät
karkaa terveyskeskuksista — kuka järjestää,
kuka tuottaa, ja kuka rahoittaa? Tässä oli todellinen
syöttö lapaan. Kun tähän vastaatte
oikeudenmukaisesti, niin siinähän teillä on
oikeudenmukainen sosiaali- ja terveysuudistus.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen
tavoitteet ovat juuri ne, mitkä edustaja Soini on lukenut
ilmeisesti tänään julkistetusta lainvalmistelutyöryhmän
toimeksiannosta — siinä mielessä hyvä,
että ollaan tästä asiasta samaa mieltä.
Mutta kaiken kaikkiaan täytyy muistaa, että jos
me emme saa myöskään kuntakenttää kuntoon,
me emme tule saamaan sosiaali- ja terveyspalveluja kuntoon. Meillä on
yli 200 pientä kuntaa, joista osa ei tänä päivänä pysty
järjestämään kansalaisille tasa-arvoisesti
sosiaali- ja terveyspalveluita, ja tämä on tämän
uudistuksen se kaikkein syvin päämäärä,
että me pystymme tarjoamaan tuonne pitkälle tulevaisuuteen — vastaten niihin
haasteisiin, joita Suomella on vastassa — sellaiset sosiaali-
ja terveyspalvelut, jotka palvelevat kansalaisia tasavertaisesti.
Tämä on koko meidän hyvinvointimme kivijalka,
se, millä tavalla sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat,
ei niin, että ihmisen kukkaron paksuus määrittelee,
pääseekö lääkärille
vai ei, vaan että meillä on toimivat julkiset
terveyspalvelut, toimivat julkiset sosiaalipalvelut.
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Minä ymmärrän,
miksi ministerit vääristelevät keskustan
linjaa: siksi, että teitä pelottaa. Teitä pelottaa,
että sen sotkun ja sekamelskan, jonka olette aiheuttaneet,
jonka keskusta näkee, jonka tämän maan
terveysalan ja kunnallisalan asiantuntijat näkevät,
myös kansalaiset kohta näkevät ja teiltä häviää viimeinenkin
kannatus.
Ihmiset ovat ne, joita varten palveluja tarvitaan. Tuo teidän
kahden vuoden hämmennyksenne ei ole parantanut terveyspalveluita
lainkaan, päinvastoin, henkilöstö uupuu
sen myllerryksen alla ja odotuksessa ja pakenee yksityiselle puolelle.
Teidän leikkauksenne sen sijaan on huonontanut ihmisten
palveluita, kun kunnat joutuvat entistä ahtaammalle ja
suurkaupungit siinä ahtaudessa etunenässä.
Selvitysmies Myllymäki kysyi: mihin tarvitaan STM:n
(Puhemies koputtaa) tai THL:n asiantuntijoita, jos poliittinen viisaus
kävelee kaiken yli? Kysyn ministeri Risikolta: mihin tarvitaan
asiantuntijoita, mihin tarvitaan kansliapäällikköä?
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
Arvoisa herra puhemies! Kyllä me tarvitsemme tokikin
asiantuntijoita, ja sitä asiantuntijatyötä, mitä on
tehty tässä nyt viime aikoina, tullaan todellakin
hyödyntämään tässä työssä.
Esimerkiksi tällä hetkellä, kun peruspalveluministeri
on tänä päivänä nimittänyt
sen työryhmän, siellä on nimenomaan sitä asiantuntijuutta
haettu, niin että katsotaan nyt sitten vielä se
lakikin.
Nyt kyllä muistuttaisin siitä, että ei
pidä odottaa sitä, että tämä hanke
menee maaliin, koska nyt pitää laittaa niitä terveyskeskuksia
siellä kunnissa kuntoon, ja meillä on ihan terveydenhuoltolaki,
joka normittaa sitä. Siellä sanotaan, että erikoissairaanhoidon
pitää auttaa kuntia selviämään
myöskin näistä perusterveydenhuollon
toimista yleensäkin. Ja niitä järjestämissuunnitelmia,
jotka on pitänyt tehdä nyt tätä valtuustokautta
varten, mehän tulemme nyt katsomaan: miten kunnat ja miten
sairaanhoitopiirit yhdessä kuntien kanssa ovat nyt vastanneet
tähän terveydenhuoltolain haasteeseen ja normiin.
Siellä on työkalu, ei kannata jäädä odottamaan
tätä, vaan kannattaa laittaa niitä terveyskeskuksia
jo kuntoon.