Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa nyt oleva Lissabonin sopimus kattaa perustuslaillisen sopimuksen olennaisen sisällön. EU on jatkuvasti laajentunut, ja sopimus auttaa parantamaan EU:n toimintakykyä. Kuten todettu, kaikkien jäsenvaltioiden tulisi ratifioida sopimus tämän vuoden kuluessa, jotta se astuisi voimaan vuoden 2009 alussa, näin myös Suomen.

Sopimuksen hyväksymiskeskusteluissa nousee esiin kritiikkiä EU:ta kohtaan. Rakentava kritiikki on aina paikallaan. Sillä voidaan saada edistystä aikaan. EU-kriittisyys, joka esittää, että Suomen olisi erottava unionista, on tämän hetken tilanteessa kuitenkin teoreettinen. Suomi ei ole omavarainen ja rikas kuten Norja, ja Norjakin on läheisessä yhteistyössä EU:n kanssa. Tässä yhteydessä rakentava kritiikki olisikin hyvä kohdistaa Suomen toimintatapoihin unionissa.

EU:ssa on tärkeää liittoutuminen ja verkostoituminen. Suomen on tärkeiksi kokemissaan asioissa osattava hakea oikeat liittolaiset. Ne eivät aina ole muut pienet maat, vaan asiasta riippuen mikä tahansa maaryhmittymä saattaa olla suomalaisten etujen kanssa yhteisrintamassa. Suomalaisten käsitys meistä EU:n mallioppilaana pitää varmasti osittain paikkansa, mutta rähinöinnillä tuskin saavutettaisiin mitään pitkällä tähtäimellä. Toimintatapoja on kuitenkin aina syytä kehittää paremmiksi, ja niitä voidaan varmasti terävöittää. Näin varsinkin, jos komission jäsenmäärää supistetaan niin, ettei kaikilla jäsenmailla ole omaa komissaaria.

Lapin kannalta on ollut myönteistä olla EU:n jäsenenä. Jos Suomi on nettomaksajan roolissa, on Lappi ollut kohtuudella saajan asemassa. On hyvä, että EU:n tasolla on Lapille myönnetty erityisasema pitkien välimatkojen, harvan asutuksen ja vaikeiden sääolosuhteiden maakuntana. Erityisasema turvaa maakunnan kehitysmahdollisuuksia. Jos vielä Suomessa tämä erityisasema painokkaammin hyväksyttäisiin, niin Lapin kehitys omien voimavarojen pohjalta vahvistuisi.

Lissabonin sopimus lisää EU:n yhtenäisyyttä, mikä on erityisen tärkeää globaalin maailman kehityksessä. Suomenkin vaikutusmahdollisuudet maailmanlaajuisesti ovat paremmat ollessamme EU:n jäsen kuin jos olisimme sen ulkopuolella. EU on maailmanlaajuinen vaikuttaja, ja sen rooli vahvistuu jatkuvasti. Kansainvälisellä yhteistyöllä ajetaan kansallisia etuja. Yhä suuremmassa määrin on kannustettavaa, että unionin ulkopoliittista edustusta vahvistetaan, jotta Euroopan ääni kuuluisi paremmin.

Lissabonin sopimus sisältää keskinäisen avunannon velvoitteen. Tämän niin sanotun turvatakuun määrittäminen vaatii tulkintaa, mutta selvää on, että jäsenmaat ovat sopimuksen tultua voimaan siihen oikeudellisesti sidottuja riippumatta jäsenmaan liittoutumisista. Mitä se sitten käytännössä merkitsee, se jää nähtäväksi. Turvatakuulauseketta varten ei ole rakennettu mitään sotilaallista järjestelmää. Avunannon velvoite ei vähennä tarvetta kehittää Suomen yhteistyötä ja yhteensopivuutta Naton kanssa. Järjestelmät voidaan nähdä toisiaan täydentävinä.

Arvoisa puhemies! Uusien jäsenmaiden mukaantulo unioniin muuttaa jatkuvasti unionin luonnetta. Lissabonin sopimus ei ole mikään loppu yhteistyön kehittämiselle vaan yksi vaihe mentäessä eteenpäin. Vaikka sopimus on monin paikoin hyvinkin tulkinnanvarainen, tapahtuu sisällön määrittyminen käytännössä, niin kuin usein kansallisten lakien, EU-direktiivien ja asetustenkin ollessa kysymyksessä. Yhteistyön ja unionin vahvistaminen vaatii jatkuvaa työtä, jotta tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata. Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on yksi tärkeistä kehittämiskohteista, ja tiivis yhteistyö on Suomen kannalta tärkeää.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluan tuoda muutaman lisänäkökulman tähän keskusteluun Lissabonin sopimuksesta. Ensinnäkin puhun EU:n ulkosuhdehallinnosta ja sitten muutaman sanan EU:n antamista turvatakuista.

Ensin ulkosuhdehallintoon. Lissabonin sopimus antaa vihdoin vauhtia EU:n yhteiselle ulkopolitiikalle ja antaa lisävaltuuksia EU:n korkealle edustajalle ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä on hyvä asia, jotta Euroopan unioni voisi toimia yhtenäisemmin ensinnäkin suhteissa suurvaltoihin, Yhdysvaltoihin, Venäjään, Kiinaan, mutta myös koko teolliseen maailmaan ja myöskin kehitysmaihin. Ennen kaikkea yhtenäisyyttä on kaivattu Euroopan unionin politiikassa suhteessa maailman kriisipesäkkeisiin.

EU on valitettavasti usein nähty vain maksajan roolissa maailman kriisialueilla. Kaiken huippuna komission ja neuvoston toiminta ei aina ole ollut koordinoitua eikä EU ole osannut esimerkiksi ehdollistaa omia tukipanoksiaan silloinkaan, kun on yritetty tavoitella hyvää hallintoa, ihmisoikeuksien kunnioittamista tai irtipääsyä korruptiosta EU:n tuen kohdemaissa. Toivottavasti tähän tulee nyt enemmän tolkkua.

Toimintaa YK:ssa ja YK:n turvaneuvostossa ei Lissabonin sopimuskaan valitettavasti yhtenäistä. YK:ssa tulevat edelleen säilymään keskeisessä roolissa turvaneuvoston pysyvät jäsenet Ranska ja Englanti, ja EU pysyy vielä pitkään takapenkkiläisenä maailmanjärjestössä. Tämä ei ole ihanteellinen tilanne. Tulisi etsiä ratkaisua, jossa EU:n yhtenäinen ääni kuuluisi myös YK:n käytävillä ja sen päätöksenteossa.

Kun EU:n uutta ulkosuhdehallintoa rakennetaan, sen pitäisi hyödyntää niitä resursseja ja verkostoja, joita EU:n komissio jo on rakentanut, eikä muodostaa tuplaorganisaatiota eri kohdemaihin. Ulkosuhdehallinnon rakentamista pitääkin seurata tarkasti, ja se tulee varmasti tarjoamaan myös vaikutusmahdollisuuksia Suomelle ja suomalaisille.

Arvoisa puhemies! EU:n turvatakuut tai niiden puuttuminen ovat puhuttaneet eduskuntaa paljon. Oma käsitykseni on, että globaalit turvatakuut tulevat kaikille YK:n jäsenmaille jo YK:n peruskirjan kautta. Mailla on oikeus puolustautua laittomia hyökkäyksiä vastaan. Niillä on oikeus pyytää apua tähän puolustukseensa, ja YK:n turvaneuvostolla on mandaatti puuttua tällaisiin tilanteisiin.

Lähihistoriasta varmasti Irakin tekemä Kuwaitin miehitys on esimerkki tilanteesta, jossa maa joutuu laittoman hyökkäyksen ja miehityksen kohteeksi ja pyytää ja saa toisilta YK:n jäsenmailta tarvitsemaansa apua. Kosovon kriisiä ei voi suoraan verrata tähän tilanteeseen, kun kysymys oli Serbian omalla alueellaan tekemästä miehityksestä ja etnisestä puhdistuksesta. Mutta Kosovon ja Ruandan kaltaisten tilanteiden varalle on YK:ssa syntynyt Responsibility to Protect -suojeluvastuuajattelu, jossa valtioiden suvereenisuudesta piittaamatta kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus puuttua kansanmurhiin ja etnisiin puhdistuksiin ja auttaa siviiliväestöä näissä tilanteissa.

EU:n turvatakuulausekkeessa viitataan YK:n peruskirjan 51 artiklaan mutta mainitaan myös, että Nato on sen jäsenmaina oleville EU:n jäsenmaille puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin. Kun näitä maita on 21, ei varmasti tule syntymään Natolle rinnakkaisia sotilas- ja esikuntarakenteita EU:n piirissä.

On silti selvää, että EU:n kaltaisen syvän yhteistyön puitteissa jäsenmaat ovat kiinnostuneita toistensa turvallisuudesta ja valmiita toimimaan tilanteissa, joissa toisen jäsenmaan turvallisuus olisi jollakin tavalla uhattuna. Ruotsin uusi puolustusdoktriini, jossa kiinnitetään huomiota Ruotsin kykyyn toimia lähialueillaan, on esimerkki tällaisesta uudesta ajattelusta. Kun on todennäköistä, että Suomi myös EU:n puitteissa on pikemmin turvallisuuden tuottaja kuin sen kuluttaja, pitäisikin enemmän miettiä sitä, mitä me voimme tehdä EU:n yhteisen turvallisuuden eteen, eikä niin paljon sitä, mitä EU voi meidän eteemme tehdä. Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että yhteistyö turvallisuuden ja puolustuksen saralla on vastavuoroista.

Lopuksi, puhemies: ajatellen Suomen yhteistyötä Naton kanssa EU-jäsenyydestä ja Lissabonin sopimuksesta ei sinänsä seuraa mitään. Olen pitänyt hyvänä Nrf-toimintaan osallistumista. Pidän hyvänä myöskin yhteisen kuljetuskapasiteetin hankintaa, mutta Nato-kysymystä täytyy pohtia erillisenä, ja sitä tulisi mielestäni miettiä ennen kaikkea siitä näkökulmasta, voiko Suomi jollain tavalla Nato-yhteistyön kautta parantaa kykyään kansainvälisessä kriisinhallinnassa. En usko, että olemme lainkaan samassa tilanteessa esimerkiksi Georgian tai Ukrainan kanssa suhteissamme Venäjään. Mielestäni näistä kysymyksistä ei kannata puhua samana päivänä.

Lopuksi, arvoisa puhemies: kannatan Lissabonin sopimuksen hyväksymistä tässä eduskunnassa.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! Jos sallitte, esittäisin kolme huomiota Lissabonin sopimuksesta.

Niistä ensimmäinen huomio on, että Lissabonin sopimus on huomattava parannus Nizzan sopimukseen, ja se on sitä minun mielestäni kahdesta syystä:

Ensimmäinen syy on tehokkuusnäkökulma. EU:n instituutioita uudistetaan, määräenemmistöpäätöksiä lisätään, ja EU saa oikeushenkilöllisyyden. Se mahdollistaa sen, että EU voi toimia 27 jäsenmaan unionina ja saada tehokkaita päätöksiä aikaan kaikilla saroilla: ulkopolitiikassa, sisämarkkinoilla, maatalouspolitiikassa ja koko EU:n toiminta-alalla.

Toinen huomattava parannus aikaisempaan on se, että EU:n demokratiaulottuvuus paranee ja sitä kautta demokratiavaje vähenee. Ja tämä kolmesta syystä: Ensimmäiseksi, kansalliset parlamentit saavat lisää valtaa ja samalla Euroopan parlamentin valtaa lisätään. Toiseksi, tulee miljoonan kansalaisen niin sanottu kansalaisaloite. Ja kolmanneksi, unioni saa oikeudellisesti sitovat perusoikeudet. Nämä ovat kaikki pitkälle meneviä askeleita unionin demokratiakehityksessä. (Ed. Kimmo Kiljunen: Ja unioni tulee avoimemmaksi!) — Ja avoimuus paranee samalla.

Toinen huomio tänään, arvoisa puhemies, liittyy ulkosuhteisiin:

Jos yksi ala otetaan tästä sopimuksesta, jossa ikään kuin unioni ottaa pitkän ponnahduksen eteenpäin, niin se on nimenomaan ulkosuhteet, ja siinä on muutama ulottuvuus, joista ensimmäinen on tietenkin se, että unioni saa tämän oikeushenkilöllisyyden, joka siis mahdollistaa kansainvälisten sopimusten tekemisen yhtenäisesti. Aikaisemmin järjestelmä toimi siten, että jouduttiin joka kerta tekemään sekasopimus, joka ratifioitiin 27 jäsenmaassa. Nyt otetaan tässä askel eteenpäin.

Toinen ala on tietysti se, että unioni tai Eurooppa-neuvosto saa puheenjohtajan tai presidentin. Minä näen tämän enemmän mahdollisuutena kuin uhkana myös meille pienille maille.

Kolmas ala on se, että unioni saa ulkoministerin. Tämä tulee parantamaan unionin edustavuutta ulospäin, ja tässä on toki hirveän tärkeä katsoa sitten, mitkä tehtävät tälle ulkoministerille tulevat.

Neljäs ala on se, että unioni saa turvatakeet, joista on paljon myös meillä Suomessa keskusteltu. Eli kaiken kaikkiaan ulkosuhteissa luodaan nyt mahdollisuus. Ja kuten ed. Haavisto tuossa aikaisemmin totesi, ulkosuhdepalvelu tulee olemaan erittäin tärkeä kokonaisuus myös meille Suomelle ja siitä tulee olemaan meille hyötyä, kunhan me asemoimme itsemme oikealla tavalla ja todellakin rakennamme eurooppalaisen diplomaattikunnan.

Kolmas ja viimeinen huomio, arvoisa puhemies, on se, että minun mielestäni tämä uusi sopimus on sisällöltään, substanssiltaan, 99-prosenttisesti sama kuin se aikaisempi perustuslaillinen sopimus. Eli siinä mielessä se päätös, jonka eduskunta teki 18. maana, joka ratifioi sen, oli erinomainen. Tämä sopimus ei radikaalisti muutu. Toki se muuttuu ulkonäöltään: symbolit poistetaan, nimi lähtee ja sopimukset eivät ole enää konsolidoituja, mutta puhtaasti substanssissa ollaan pitkälti samoilla linjoilla, paitsi tietenkin ne maat, jotka ovat saaneet omat opt-outinsa. Tavoitteena on, että tämä sopimus ratifioidaan 1.1.2009 mennessä. Toistaiseksi ratifioinnin ovat suorittaneet 7 maata, ja mitä nopeammin me saamme sen tämän keskustelun jälkeen täällä Suomessa ratifioitua, sen parempi signaali.

Ja viimeinen huomio: sen jälkeen onkin katse siirrettävä toimeenpanoon, joka tulee olemaan erittäin tärkeä vuonna 2009.

Eli, arvoisa puhemies, nämä kolme huomiota. Ensimmäinen: huomattava parannus Nizzan sopimukseen. Toinen: ulkosuhteet painopisteenä. Ja kolmas: ratifiointi mahdollisimman nopeasti.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Entisessä elämässänne meppinä te, herra ulkoministeri, hääditte presidenttiä pois EU-pöydistä; nyt te ette enää sitä tee. Entisessä elämässänne te olitte kiihkeä EU-federalisti; nyt te ette enää ole. Vaikuttaakin siltä, että teillä on tämmöinen nelikeulainen kelkka, jota voi vedellä milloin mihinkin suuntaan vaivattomasti, ainakin näissä EU-asioissa, ja kun olette joustava mies, niin ehdotankin, että te ryhdytte toimiin, että Suomi saa takaisin pysyvän komissaarin, josta Vanhanen läpihuutojuttuna tuli luopuneeksi. Se on Suomelle tärkeä posti, ja siinä olisi oikeata työmaata Suomen etujen ajamisessa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olemme viime viikolla saaneet valtiosihteeri Teija Tiilikaisen selvityksen unionin turvatakuista. Ed. Karvo täällä käytti äsken puheenvuoron, jossa hän totesi, että EU:n turvatakuiden takana ei ole sotilaallista järjestelmää. Haluaisin ulkoministeriltä tiedustella, onko sellainen syntymässä. EU:n turvatakuitahan on verrattu Naton turvatakuisiin, ja jos katsotaan Naton takana olevaa järjestelmää, niin siellähän on esikunta ja johtojärjestelmä, suunnittelukoneisto ja tiedustelujärjestelmä. Natolla ei ole olemassa omia joukkoja. Haluaisin tiedustella: Onko Euroopan unionille kehittymässä saman tyyppinen sotilaallinen komentojärjestelmä, esikuntajärjestelmä, suunnittelukoneisto kuin on esimerkiksi juuri Natolla?

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Täällä edellisellä kerralla, kun käsiteltiin tätä sopimusta, pääministeri vastasi kysymykseeni näistä turvatakuista, että Suomi sekä antaa tarvittaessa apua että edellyttää sitä myöskin saavansa.

Tässä valtiosihteeri Tiilikaisen selvityksessä todetaan, että tästä käytöstä ja toimeenpanosta sovittaisiin jäsenmaiden kesken yksimielisesti. Tästä yksimielisyysvaatimuksesta ei kuitenkaan ole mitään mainintaa tässä hallituksen esityksessä, ja nyt on kysymys siitä, onko Suomen etujen mukaista se, että päätös olisi yksimielinen. Kun tämä on kerran avoin kysymys, niin siihen olisi hyvä saada jotain selvitystä, mitenkä hallitus näkee tämän EU-maiden yksimielisyysvaatimuksen, koska perustaltaanhan turvatakuujärjestelmä perustuu kansallisiin päätöksiin.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ennemmin horna jäätyy kuin Ranska luopuu paikastaan YK:n turvallisuusneuvostossa Euroopan yhteisen edustajan vuoksi. Miten te näette, ulkoministeri, pienten maiden edustuksen siellä turvaneuvostossa rotaatiopaikan lisäksi? Miten pienten maiden, kuten Suomen, tulisi toimia, hyökkäävämmin vai liittoutuen, ja kenen kanssa liittoutuen, isojen vai pienten maiden kanssa? Ovatko nämä määräenemmistöpäätökset päinvastoin uhka pienille maille?

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On syytä yhtyä ministeri Stubbin perusanalyysiin tästä Lissabonin sopimuksesta, mutta yhdestä asiasta kyllä kannattaa eduskunnan olla huolestunut: siitä haudanhiljaisuudesta, joka vallitsee tämän sopimuksen ympärillä kansalaisten keskuudessa. Minulta on tasan yksi ihminen toissa kesänä kysynyt Oulun kauppatorilla tästä asiasta. Kukaan ei ole ollut yhtään kiinnostunut, eikä se ole ihme: itse asiassa me saimme tämän hienon konsolidoidun toisinnon tänään meidän pöydillemme, joten on kyllä todella vaikea kuvitella, että tästä vilkasta kansalaiskeskustelua käytäisiin. Mutta, ministeri Stubb, kun te olette puhunut siitä, että haluatte tuoda ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja myös EU-politiikkaa lähemmäksi kansalaisia, niin millä tavalla hallitus aikoo tämän konsolidoidun sopimuksen kansalaisille tehdä tunnetuksi?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilälle: Euroopan unioni on enemmän kuin kansainvälinen järjestö, vähemmän kuin valtio. Sitä se tulee aina olemaan, myös vastaisuudessa. (Ed. Tennilä: Mutta te olette ollut liittovaltion kannattaja kuitenkin!) — Minä olen ilman muuta ollut eräänlaisen liittovaltiokehityksen kannattaja, kyllä.

Mitä tulee pysyvään komissaariin, sopimuksessa lukee tällä hetkellä yksiselitteisesti, että vuonna 2014 kaksi kolmasosaa jäsenmaista on komission kokoonpano. Tämän päätöksen pystyy muuttamaan ilman hallitustenvälistä konferenssia yksimielisesti, eli en vielä niin sanotusti kuuluttaisi tätä kirkossa. (Ed. Tennilä: Aiotteko tehdä jotakin?)

Ed. Kimmo Kiljunen kysyi turvatakeista, onko kysymys sotilaallisesta järjestelmästä, saman tyyppisestä kuin Nato, ollaanko menossa siihen suuntaan. Ei välttämättä, mutta turvatakeet, kun on keskusteltu niistä, ovat yksiselitteiset. Jos joku maa hyökkää Suomeen, kaikki EU-maat tulevat auttamaan; jos jotain maata vastaan hyökätään, on ilman muuta selvää, että Suomella on avunantovelvoite.

Yksimielinen päätös on kaikkien sotilaallisten kysymysten takana, kuten ed. Salolainen kysymyksessään esitti, eli yksimielisyysvaatimus, kyllä.

Tulemmeko YK:n turvaneuvostossa olemaan yhdellä EU-tuolilla ja poistamaan sieltä Ranskan ja Saksan? Se ei ehkä ihan välttämättä ole realismia, vaikka sinänsä ihan kutkuttava ajatus. (Ed. Kimmo Kiljusen välihuuto) — Anteeksi, Britannia ja Ranska.

Viimeinen kysymys liittyi ed. Jaakonsaaren mainitsemaan haudanhiljaisuuteen Lissabonin sopimuksesta. Täysin ymmärrettävää. Silloin kun puhutaan yhteispäätösmenettelystä tai Ruotsin neliöjuurimallissa ääntenpainotuksesta, se ei välttämättä ikään kuin hirveästi (Puhemies: Ministeri, puolitoista minuuttia on jo mennyt!) keskustelua vie eteenpäin. Mitä hallitus aikoo tehdä? Puhua tästä sopimuksesta selkokielellä.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Minä luulen, että Lissabonin sopimus ei kaada mitään kioskeja, jos näin sanotaan. Mutta ensi syksynä on tärkeää, kun meillä on 20 ministeriä ja 20 maakuntaa, että kaikki ministerit jalkautuvat ja keskustelevat EU:n tulevaisuudesta, eri asiakohdista. Tällainen suunnitelma on, koska me otamme tämän hiljaisuuden ja kansalaisten epäluulon vakavasti.

Ed. Alatalolle toteaisin, että kyllähän se edelleen pätee, että me liittoudumme niitten kanssa, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin me, näin asiakohdittain. On myöskin sanottava, että nyt on syntymässä kyllä eri pikkuporukoita, joita on seurattava tarkasti, liittyen esimerkiksi oikeus- ja sisäasioihin, jotka muuttuvat hyvin paljon myöskin Lissabonin sopimuksen myötä.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monet kansalaiset ovat huolissaan EU:n ja Venäjän suhteiden kehittymisestä. Tietysti Suomessa sitä on seurattu puutullikysymyksenä ja muuna. Toisaalta komissaari Mandelson neuvottelee, toisaalta Suomella on bilateraalisuhteita Venäjälle. Kun Saksa teki päätöksen Venäjän kanssa maakaasuputkesta, ei EU:ta paljon konsultoitu. Miten näette tämän Euroopan unionin ja Venäjän suhteiden kehittymisen? Tuleeko enemmän yhteistä EU:n ulkopolitiikkaa Venäjälle, vai jatkuvatko eri maiden bilateraaliset suhteet?

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhanen esittelypuheenvuorossaan mainitsi, että erityisen paljon haasteita täytäntöönpanossa aiheuttavat Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomat uudet korkean tason toimijat, Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja ja korkea edustaja. Hän totesi myös, että uusien toimijoiden tehokas toiminta edellyttää, että heidän tehtävänkuvansa ja keskinäinen työnjakonsa on selkeä. Hän myös puheenvuorossaan mainitsi, että tässä Lissabonin sopimuksessa on piirteitä sekä liittovaltion suuntaan että hallitustenväliseen toimintaan. Nyt kysyisin, arvoisa ulkoministeri, kun te tuossa mainitsitte, että te olette kovasti kannattanut tätä liittovaltiosuuntaa: Mitä Suomi aikoo tehdä juuri siinä, että tämä huoli, mikä haasteista on pääministerillä, toteutuisi sillä tavalla, että tässä huomioidaan nyt koko Suomi ja Suomen eduskunta ja kansa? Mitä me tulemme painottamaan, että mennään oikeata linjaa kohti?

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensin lyhyt kiitos ulkoministerille. Tämä on 99-prosenttisesti sama sopimus. Englannin parlamentissa, kun Gordon Brownista tuli pääministeri, hän sanoi, että ei voida järjestää kansanäänestystä, jonka Tony Blair lupasi, kun tämä on eri sopimus. Tässä näkee, kuinka valheellisella perustalla koko Euroopan unioni lepää. Heti kansilehdellä on valheita. Mutta ulkoministeri puhui oikein. Mainitsitte tästä kansalaisaloitteesta. Siitä oli oikeastaan käytännön toimenpide: Rekkaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä piti lopettaa. Miljoona nimeä kerättiin. Mitään ei tapahtunut, paitsi että EU osti Strasbourgin kaupungilta nämä rakennukset eli byrokratia lisääntyi. Tässä itsemääräämisoikeus vähenee, itsenäisyys kapenee. Suora punainen kortti, ulosajo, tälle laille itsenäisen Suomen parlamentissa!

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun yritykset toimivat rajojen yli, niin pitää työläisilläkin olla oikeus toimia rajojen yli. Nyt EY-tuomioistuimen päätöksellä on kuitenkin rajoitettu työläisten lakko-oikeutta EU:ssa. Lissabonin sopimukseen liitetty perusoikeuskirja ei turvaa tätä EU:n tasoista lakko-oikeutta. Sen vuoksi myös Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön pääsihteeri John Monks on vaatinut tämmöistä lisäystä.

Tässä debatissa, kun on keskusteltu turvatakuista, tarjoankin nyt sosialidemokraateille yhteistyötä: lähdetään nyt yhteistyössä taistelemaan siitä, että Lissabonin sopimusta ei hyväksytä, ennen kuin ammattiyhdistysliikkeelle taataan EU:n turvatakuut lakko-oikeuteen.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Aloitetaan toisesta suunnasta. Ed. Arhinmäki kysyi lakko-oikeudesta. Itse asiassa pieni mahdollisuus siihen suuntaan on olemassa, mutta niin kauan kuin EU:lla ei ole yhteistä talouspolitiikkaa puhtaasti, sinne ei mennä. Toki, jos lakko-oikeus annetaan, sehän on selvä merkki siitä, että EU ikään kuin federalisoituu.

Ed. Soinille: 99-prosenttisesti sama, kyllä. Mutta itse asiassa Britannialle tämä on erilainen sopimus, koska heillä on niin sanottuja poikkeuksia tästä sopimuksesta, pääsevät siitä irti.

Miljoona allekirjoitusta, mutta se ei ole vielä voimassa. Se ei ole vielä voimassa, ja siitä käydään keskustelua, ja se tulee olemaan ensimmäinen keissi Euroopan parlamentissa, ja siitä tulee myös oletettavasti komission puolelta aloite.

Mitä tulee EU:n ja Venäjän suhteisiin suhteessa Lissabonin sopimukseen, niin ilman muuta tämä vahvistaa EU:n roolia suhteessa Venäjään ja ulkopolitiikkaan ylipäätään. Venäjä-suhteita hoidetaan varmasti tulevaisuudessa sekä bilateraalisesti että EU:n kautta.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Arvostan suuresti ulkoministeri Stubbin asiantuntemusta, mutta työntekijöiden oikeuksien osalta jäin kyllä hivenen ihmettelemään, mihin ministeri Stubb nojaa tämän äskeisen lausuntonsa siitä, että työntekijöiden oikeudet, kuten tämä lakko-oikeus, tarkoittaisivat federalismia. Miten nyt tämmöinen voi tulla tähän kuvaan mukaan? Muistutan vaan mieleen, että perusoikeuskirjassa tunnustetaan työntekijöiden lakko-oikeus ja siitä tulee osa tätä sopimusta. Eli jatkossa se, mitä täällä toivotaan, tulee toteutumaan, jos Suomenkin eduskunta antaa tälle hyväksynnän.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt on kyllä pakko yhtyä pitkälti ed. Heinäluoman näkemykseen. On nimenomaan niin, että tässä sopimuksessa on mainittu työmarkkinajärjestöjen rooli. Se on virallistettu tässä sopimuksessa ja se on otettu sillä tavalla huomioon aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Eli se on merkittävä edistysaskel.

Mitä muuten tähän sopimukseen tulee ja sen kansalaisten keskuudessa saamaan varsin pieneen huomioon, tässä on kuitenkin hyvin yksinkertaisesta asiasta kyse. Kun EU toimii tehokkaammin, niin se toimii myöskin kansalaisten taloudellisten ja sosiaalisten etujen puolesta paljon paremmin kuin aikaisemmin. Ja kun yhteinen ulkopolitiikka toimii tehokkaammin, se edesauttaa rauhan säilymistä meidän lähialueillamme ja sitä kautta edistää meidän turvallisuuttamme. Näin yksinkertaisesta asiasta tässä on kyse.

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä palata tähän turvatakuulausekkeeseen ja sen tulkintaan, koska se on varmasti suomalaisia kiinnostava kysymys tässä debatissa. Meillähän on Teija Tiilikaisen selvitys tästä aiheesta, ja sitten meillä on siitä erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi Matti Vanhanen puheissaan viime viikolla otti tämän esille. Omasta mielestäni Tiilikaisen ja Vanhasen puheenvuorot ovat korostaneet tämän turvatakuulausekkeen poliittista, solidaarista luonnetta.

Teillä taas on, ulkoministeri Stubb, hyvin suoraviivainen näkemys tämän sotilaallisen puolen kannalta: elikkä jos jonnekin hyökätään, niin mennään pyssyt ojossa auttamaan ja päinvastoin. Haluaisin kysyä ulkoministeriltä: Mikä on nyt hallituksen yhteinen näkemys tästä turvatakuulausekkeesta, onko se poliittinen, solidaarinen vai sotilaallinen vai kaikkia näitä? Mikä se tulkinta oikein on?

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se, mitä ed. Arhinmäki nosti esille, on äärimmäisen tärkeä asia. Viittaan Vaxholm- ja Viking-tapauksiin, siihen, mitkä ovat kansalliset työehtosopimusjärjestelmät, mitä on tässä uudessa perustuslaissa mutta mitä jää myös ulkopuolelle. Sellaista yleissitovaa työehtosopimusjärjestelmää kuin Suomessa on, joka antaa kohtuuhyvän suojan, ei ole lähestulkoonkaan muissa maissa.

Oleellista on se, mihin suuntaan ollaan menossa, löytyykö sellaista suojaa suomalaisia työntekijöitä kohtaan, mitä pitäisi löytyä. Viittaan esimerkiksi vuokratyödirektiiviin, jossa luovuttiin kansallisesta varaumasta, mahdollistettiin Suomen kannankin mukaan 6 viikon kynnysaika, jona aikana samalla työpaikalla samaa työtä tekeville työntekijöille voidaan käyttää ihan mitä tahansa työehtoja. Kyse on siitä, mitä sopimuksessa on ja mitä siellä ei ole.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä Lissabonin sopimuksessahan on valitettavasti kansalaisten kannalta heikennyksiä. Yksi koskee sitä, että perusoikeuskirja siirretään ulos sopimuksesta, ja sen tulisi antaa sitten tulevaisuudessa nämä kolme perusinstituutiota erillisellä asiakirjalla. On hyvin epäselvää, millä tavalla sitä parannetaan, jos sellainen tilanne tulee.

Toinen selvä heikennys on se, että liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen vaikeutetaan sekä EU:n sisällä ja myös jäsenmaat voivat sitä jarruttaa, puhumattakaan siitä, että Euroopan neuvoston sisällä Venäjä voi sitten pysäyttää koko hankkeen.

Minä olisin vaan esittänyt sen nöyrän toivomuksen, että meidän nuorekkaat ja ponnekkaat ministerimme kaikissa olosuhteissa puolustaisivat sitä, että nämä kaksi asiaa toteutuisivat kansalaisten kannalta.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Vastaus ed. Kaikkoselle turvatakuista. Kysyitte, onko lauseke sotilaallinen, poliittinen vai solidaarinen. Minun mielestäni se on kaikkia näitä kolmea. Siis meille se on tärkeä velvoite, vahva kansainvälisoikeudellinen sitoumus. Me suhtaudumme siihen vakavasti niin kuin kaikkiin kansainvälisoikeudellisiin velvoitteisiin. Me korostamme EU-maiden välistä solidaarisuutta.

Myös sotilaallinen yhteistoimintavalmius EU:n osalta on tässä tärkeä. Se ei tietenkään ole yhtä pitkälle mennyt kuin Nato. Mutta minun mielestäni tässä keskustelussa pitää nyt yksiselitteisesti sanoa, että me olemme tilanteessa, jossa meillä on automaattinen avunantovelvoite, joka on osa solidaarisuutta, osa puolustusyhteistyötä. Eli minun mielestäni meidän linjamme on tässä erittäin selvä.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Ed. Söderman on oikeassa, että ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirja on venynyt toivottoman kauan ja Venäjä on sitä jarruttanut. Mutta muuten on mahdollisuuksia kyllä edetä näitten säännösten pohjalta.

Mitä tulee sitten varsinaiseen perusoikeuskirjaan, sen ovat kolme instituutiota, toimielintä, jo hyväksyneet ja se tullaan julkaisemaan.

Ed. Rauhala, meidän näkökohtamme on se, että pitää edelleen turvata niin sanottu yhteisömetodi tai komission vahva asema. Tämä on yksi meidän päämäärämme, kun Lissabonin sopimus pannaan täytäntöön.

Erkki Tuomioja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten pääministeri Vanhanen äsken suuressa valiokunnassa muistutti, tällaista artiklaa turvatakuista ei ole sopimuksessa sillä nimellä eikä sitä missään muualla tällä lailla tunneta.

Ehkä on myöskin syytä kuitenkin tästä erottaa faktat ja se, mitä me itse pitäisimme toivottavana. Yhdyn täysin siihen, mitä hallitus on lausunut siitä, mitä me toivoisimme tämän merkitsevän, mutta fakta on kuitenkin se, että se on ennen kaikkea poliittinen sitoumus. Historioitsijana voisin kyllä muistuttaa aika paljon erilaisista muista sitoumuksista, muka juridisista sitoumuksista, joille kuitenkaan ei ole kriisitilanteissa löytynyt mitään vahvistusta. Tämä on siinä suhteessa kyllä harvinaisen löysällä pohjalla. Mutta yhdyn täysin siihen, että meidän etujemme mukaista on toki pyrkiä tukemaan sellaista kehitystä, joka antaa sille tulevaisuudessa enemmän merkitystä, mutta ei pidä antaa tämän päivän tilanteesta väärää kuvaa.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minäkin olisin jatkanut keskustelua tästä turvatakuulausekkeesta ja siitä näkökulmasta, mitä ed. Salolainen täällä aikaisemmassa puheenvuorossaan kysyi. Eli valtiosihteeri Tiilikainen aikaisemmin ja ministeri Stubb nyt ovat tulkinneet, että tämä avun antaminen tässä tarkoitetun artiklan mukaisesti vaatii yksimielisen ratkaisun unionin piirissä.

Minä kyseenalaistan tämän tulkinnan, koska itse koen, että tässä artiklassa on kyse velvoitteesta, joka kohdistuu suoraan jäsenmaihin, ei unioniin sinänsä. Kun velvoite kohdistuu suoraan jäsenmaihin, mielestäni on kyseenalaista, voidaanko tulkita tällaista yksimielisyysvaatimusta, joka käytännössä tarkoittaisi sitä, että yksikin jäsenmaa pystyisi tietyllä tavalla vetollaan estämään muita antamasta artiklassa tarkoitettua apua. Sinänsä, totta kai, toivon, että tämä on täysin teoreettista keskustelua, ja uskonkin tässä vaiheessa, (Puhemies: Ja minuuttikin kului!) että emme kohtaa näitä ongelmia käytännössä.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen erittäin usein ollut ed. Zyskowiczin kanssa täällä toista mieltä, mutta nyt joudun sanomaan, että hän puhui täyttä asiaa. On siis mahdoton ajatella, että tämä avunantovelvoite, joka on jäsenmaita koskeva, olisi kytketty siihen, että siihen tarvitaan jokaisen jäsenmaan erillinen suostumus yhdessä tehtynä. Pidän tätä kummallisena ja ymmärrän, että tämä virhe voi yhden kerran tulla asiakirjoihin, mutta toivoisin, että hallitus harkitsisi kantaansa.

Suomen etujen mukaista on, että täällä on selvä turvatakuusitoumus, erittäin vahva. Se vahvistaa meidän turvallisuuttamme ja samalla tarkoittaa sitä, että me itse toimimme sen mukaisesti, että olemme Euroopan unionin täysivaltaisia jäseniä ja koemme solidaarisuutta näitä muita unionin jäsenmaita kohtaan. Minusta ei kannata esittää mitään varaumia tämän sopimuksen sisältöön meidän toimestamme eikä ollenkaan vähätellä sitä. Tämä on meidän turvallisuuttamme vahvistava tekijä. Antakaamme sille mahdollisimman positiivinen sisältö.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Ed. Tuomiojalle, ed. Zyskowiczille ja ed. Heinäluomalle: Me olemme täysin samaa mieltä hallituksen sisällä, eli tässä on yksiselitteinen avunantovelvoite, ei turvatakuulauseke, kuten ed. Tuomioja totesi. Me sitoudumme siihen täysin, ja se päätös tapahtuu, kuten ed. Zyskowicz totesi, jäsenmaiden kesken, ei varsinaisesti neuvostossa. Se keskustelu, joka liittyy yksimieliseen päätökseen, liittyy sitten unionin puolustusulottuvuuteen ylipäätään. Mutta ilman muuta vastaus on yksiselitteinen: Me sitoudumme tähän, ja meidän intressissämme on, että tämä avunantovelvoite tulkitaan myös EU:n piirissä mahdollisimman selkeästi.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On tietysti äärettömän tärkeä tämä kysymys yksimielisyydestä, koska se on ihan tämä Pudels Kern, niin kuin sanotaan. Silloin täytyy lähteä juuri siitä, onko todella yhdellä jäsenmaalla mahdollisuus blokeerata koko tällainen toiminta. Silloin emme voi sanoa, että tässä vaaditaan täydellistä yksimielisyyttä. Totean vielä seuraavasti: Natoon kuulumattomana EU:n jäsenmaana Suomen intressi ei ole hakea yksimielisyyttä turvatakuulain käyttöönoton ja toimeenpanon edellytykseksi. Miksi yksittäiselle jäsenmaalle annettaisiin mahdollisuus tehdä tyhjäksi jäsenmaiden toisilleen antama lupaus avunannosta kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tämä on erittäin tärkeä kohta, jota me olemme nyt käsittelemässä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä yksimielisyysvaatimus tässä kohdassa on outoa nostaa edes esille, koska on itsestäänselvää, että tämä artikla on velvoittava. Sen sijaan minusta on yllättävää, jos Suomen eduskunnassa on sellaista näkemystä olemassa, että me vähättelemme tämän turvatakuulausekkeen merkitystä. Vähän ed. Tuomiojan puheenvuoro viittasi siihen suuntaan, että tämä olisi vain poliittinen deklaraatio. Kyllähän tässä on velvoittavuutta, ja ymmärsin, että hallituksen puolella on nimenomaan tämä näkemys myöskin hallitsevana.

Edustajat Mustajärvi ja Arhinmäki täällä viittasivat tähän perusoikeuskirjaan ja lakkotaisteluoikeuksiin. Perusoikeuskirjassa on selkeästi määritelty ammatillinen järjestäytymisoikeus, kollektiivinen neuvotteluoikeus ja työtaisteluoikeus. Peruskirja ei ole tällä hetkellä sitovana voimassa. Sen takia on ollut EY-tuomioistuimen päätöksiä, joita kansainvälinen eurooppalainen ammattiyhdistysliike on pitänyt huonoina.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt taas ydintä kierretään. Kun ajatellaan, mikä nyt EU on, sen tärkein tavoite on vapaa pääoman liike, vapaa voiton tuottaminen, ja kaikki vastavoima sille on pahasta.

Otan yhden esimerkin, miten tämä meidän kotimaiseen asiaan on liittynyt. Äitiyspakkaukset kilpailutettiin täällä kilpailulainsäädännön puitteissa. Niitä ei enää tehdä Suomessa, tanskalainen firma ne tekee, teettää alihankintana Kiinassa ja muualla Kaukoidässä, missä ei ollenkaan pidetä huolta työntekijöiden oikeuksista. Tälle ei ole mitään vastavoimaa tulossa, ja tässä on koko vasemmistolle ja sosialidemokraateillekin kysymys siitä, miten työpaikat säilytetään täällä, ja tästä ei ole nyt kysymys, että tähän tulisi mitään parannusta. Oikeisto hörisee, ed. Satonenkin siellä: kun itsenäisyys menee, niin te luulette, että se lisääntyy!

Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimus pyrkii lisäämään avoimuutta, demokratiaa ja tietysti hyvää hallintoa. Yksi tärkeimmistä asioista on se, että Euroopan parlamentti nousee tasavertaiseksi päättäjäksi neuvoston rinnalle, ja tämä on erittäin hyvä asia.

Täällä on ehkä vähätelty liikaa sitä, että suomalaiset kansalaiset eivät tiedä unionista ja parlamentin päätöksistä niinkään paljon, mutta tärkeää on se, että erilaisilla asioilla ihmisten osallistumista kannustetaan. Tämä kansalaisaloite on yksi niistä, joka tulee mahdolliseksi, mutta sopimukseen on myöskin lisätty se, että nuorten osallistumista päätöksentekoon lisätään monella eri tavalla. Mutta kysynkin ulkoministeriltä: Miten tätä kansallisten parlamenttien asemaa, siis tämän salin asemaa, suhteessa unioniin vahvistetaan?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Kaksi vastausta, ensimmäinen avunantovelvoitteeseen.

Kun niitä tekstejä lukee, siellä yksiselitteisesti minun mielestäni ei löydy sellaista kohtaa, jossa joku jäsenmaa voi estää avunantovelvoitteen. Siellä on toki viittaus siihen, että kaikki tekevät päätöksensä oman perustuslakinsa mukaisesti, mikä oli ikään kuin kädenojennus puolueettomille maille tietyissä tapauksissa, mutta estäminen ei ole mahdollista.

Ed. Vehkaperä kysyi Euroopan parlamentin vallasta ja varsinkin kansallisten parlamenttien asemasta. Siellä on niin sanottu keltaisen kortin järjestelmä, joka ensimmäistä kertaa tekee mahdolliseksi kansallisille parlamenteille, jos niitä on tarpeeksi, ikään kuin ainakin viivyttää sitä päätöstä ja antaa signaalia komission suuntaan. Meillähän tämä järjestelmä on aika selkeä, koska meillä eduskunnalla on erittäin paljon päätösvaltaa Euroopan unionin kysymyksissä, kuten myös esimerkiksi Tanskassa, mutta monessa muussa EU-maassa ei ole, ja sen takia tämä on parannus nykyjärjestelmään.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Te, ulkoministeri Stubb, lupasitte selkokieltä Lissabonin sopimuksesta suomalaisille. Mielestäni nyt tässä turvatakuuasiassa sitä selkokieltä todella tarvittaisiin, ennen kuin tämä sopimus voidaan eduskunnassa hyväksyä. Totesitte, että yksimielisyysvaatimus liittyy puolustuselementtiin tässä avunannossa. Pyydän, että vielä nyt hyvin selkeästi muotoilisitte sen, missä asioissa tämä yksimielisyys vaaditaan, missä ei. On todellakin kummallinen tilanne, jos tositilanteessa, jossa apua tarvitaan, yksikin maa voisi tuon avun antamisen omalla veto-oikeudellaan kieltää. On vaikea sovittaa yhteen toisaalta tätä yksimielisyysvaatimusta ja toisaalta sitä, että avunantosopimus ja avun antaminen on todellakin kaikkia maita velvoittava. Miten nopealla viipeellä esimerkiksi tämä voidaan käytännössä hoitaa?

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin käytän puheenvuoron näiden turvatakuiden merkityksestä. Nimittäin tämä valtiosihteeri Teija Tiilikaisen selvitys on erinomainen, ja näyttää ainakin, että täällä salin puolella meillä on tästä vähän erilaisia käsityksiä. Hän ihan selvästi sanoo esimerkiksi niin, että avunantovelvoite on selvä mutta se ei tuo minkäänlaista uutta toimivaltaa EU:n toimielimille. Tästä seuraa se, että sitoutumiseen liittyy pieni epäilys useimmissa maissa, se on vähän epävarma asia. Ja esimerkiksi se, miten Suomi käyttäytyy tulevissa mahdollisissa kriisitilanteissa, tulee tätä kautta vähän epäselväksi ilmeisesti. Meillä on Euroopassa tilanne, jossa yhteistä puolustusta ei ole EU:lla, vaikka meillä on yhteiset turvatakuut.

Jotenkin ajattelisin, että meidän pitää varmaan tässä salissa syventyä paljon paremmin Tiilikaisen väitteisiin ja sen pohjalta uudestaan keskustella tästä asiasta. Pyytäisin, että meidän uusi ulkoministerimme tämän jotenkin junailisi niin, että pääsisimme selville vesille. Tämä on meillekin näköjään demagogisesti vaikea paikka. Miten se on sitten Suomen kansalle? Se pitää saada selväksi. Tämä on liian vakava asia ohitettavaksi.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Stubb alkupuheenvuorossaan totesi, että Euroopan parlamentin valta lisääntyy, kansallisten parlamenttien valta lisääntyy. Kuka menettää valtaa? Komissio, ministerineuvosto. Mitenkä nämä suurten maiden mepit sitten pitävät siellä esimerkiksi Suomen puolta, kun meillä on vaan 13 edustajaa tulevassa EU-parlamentissa? Eiköhän se mahda olla niin, että saksalaiset pitävät saksalaisten puolta ja italialaiset italialaisten puolta. (Ed. Heinäluoma: Siis ne olivat työväenliikkeen kansanedustajia!) — Kyllä siellä on porvarienemmistö, ed. Heinäluoma, ja se on syytä muistaa.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Mitä tulee kansallisten parlamenttien vahvistamiseen, tietenkin se on eduskunnasta kiinni ja siitä, miten muotoillaan työjärjestys täällä. Hallitus ei siihen puutu.

Ed. Soinille: Kyllä Euroopassa löytyy hyviä tuotteita muualtakin kuin Suomesta. Esimerkiksi tanskalaiset tuotteet ovat verrattain hyviä.

Mitä tulee kantoihin tässä turvatakuussa, niin kyllähän hallituksen esityksessä on todettu tämän toimivuus ja se, mikä on hallituksen yhteinen kanta. Siinä esimerkiksi ei turvatakuissa ole puhuttu mistään yksimielisyydestä. Hallituksen esityksessä on käyty tämä avunantovelvoite myöskin täsmällisesti lävitse.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tärkeätä, että Euroopan unioni nyt todella toimii käytännössä tehokkaasti. Toivon, että ulkoministeri, riippumatta aikaisemmista kannoistaan, huolehtii siitä, että ei keskustella nyt niistä kahdesta lautasesta.

Olisin kysynyt: Millä tavoin nämä YK-asiat kansallisesti ja EU:n taholta tullaan nyt jatkossa hoitamaan? Toisaalta sitten tämän kansalaisille tiedottamisen osalta minulla on vähän samanlainen tilanne kuin ed. Jaakonsaarella: yksi kysyi tästä Lissabonin sopimuksesta ja hänkin äskettäin kuoli. (Ed. Zyskowicz: Tuskin näiden välillä mitään syy-yhteyttä oli!) Millä tavoin hallitus käytännössä todella aikoo nyt jalkauttaa nämä ministerit, niin että voimme siellä maakunnassa valmistautua tällaiseen ilosanomaan?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Palaan vielä avunantovelvoitteeseen, koska tästä näyttää olevan hiukkasen epäselvyyttä ja ihan ymmärrettävistä syistä. Siis EU:lla ei ole yhteistä puolustusta, elleivät jäsenmaat toisin yksimielisesti päätä. (Ed. Jaakonsaari: No mikä on todennäköistä?) Silloin todellisuudessa, minä veikkaisin, tässäkin on terveen järjen käyttö sallittua. Eli jos joku EU:n jäsenmaa joutuu hätään, niin emme me silloin jää tuijottamaan juridisia prosesseja tai päätöksentekomekanismeja, vaan kaikki rientävät apuun. Tämä on se lähtökohta. Jotta me voimme selventää tätä kysymystä, minä lähtisin siitä, että voidaan tiettyjä passuksia pistää meidän turvallisuuspoliittiseen selontekoomme, jotka sitten edelleen vahvistavat tätä kokonaisuutta.

Ed. Kuopalle: Kuka sitten menettää valtaa? Minun mielestäni ei kukaan. EU ei ole nollasummapeliä. EU ei ole nollasummapeliä, jossa voidaan panna vastakkain esimerkiksi kansalliset parlamentit ja Euroopan parlamentti. Lähtökohta on ilman muuta tämä. Ei myöskään voida katsoa, mikä instituutio häviää tai voittaa tässä kokonaisuudessa. Minun mielestäni tämä on huomattava parannus meidän kaikkien kannalta.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt se on sitten käsittelyssä, nimittäin Euroopan unionin uusi perustuslaki eli Lissabonin sopimus. Jokainen ymmärtää, että EU:n nykyinen yhteinen valuutta, parlamentti sekä armeija ovat toimineet savisena kivijalkana, jonka päälle nyt aiotaan rakentaa Euroopan liittovaltio -niminen huojuva talo. Tähän taloon ollaan tekemässä seiniä ja ikkunoita luomalla unionin ulkopoliittiset elimet. Samalla luodaan määräenemmistöihin perustuva päätöksentekojärjestelmä. Taloon tulee myös ovi, jonka avaamalla unionista pääsee pois. Euroopan unionista voi siis erota, onneksi. Suomella on yllin kyllin esimerkkejä ongelmista ajaa etujaan osittain liian myötäilevän hallituksemme takia.

Uuden sopimuksen myötä edellytykset ajaa asioitamme tulisivat heikkenemään entisestään. Enemmistöpäätös on demokratiaa, mutta kysynpä vain, millaista demokratiaa, kun sitä sovelletaan kansainvälisesti niinkin eripuraisella mantereella kuin Eurooppa. Olemmeko todella valmiit antamaan käytännön päätösvallan Suomea koskevissa asioissa vieraille valtioille? Tulevaisuudessa nykyisen Euroopan unionin kuusi suurinta maata voisivat käytännössä päättää asioista keskenään kaikkien unionin jäsenmaiden puolesta. Vaikka euromeppien paikat on jaettu Brysselin politbyroossa poliittisten suuntausten mukaisesti, esimerkiksi Saksan lähes sata edustajaa puhaltavat tarvittaessa yhteen hiileen. Siinä vaakakupissa eivät Suomen 13 edustajaa vaikuta kovinkaan paljoa.

Arvoisa puhemies! Edellisen perustuslain kaatuminen Ranskassa ja Hollannissa pidetyissä kansanäänestyksissä pelästytti euromaanikot. Jotain oli tehtävä. Niinpä päätettiin epäileväisen kansan uunottamiseksi muuttaa perustuslakisopimuksen nimi Lissabonin sopimukseksi ja muokata sisältöä. Tuloksena oli sillisalaatti, josta ei ota selvää erkkikään. (Ed. Pulliainen: Kyllä se saa!) Helmikuun lopussa pidettiin Helsingin yliopistossa seminaari, jonka aiheena oli Lissabonin sopimus ja sen mukanaan tuomat muutokset. Luennoitsijat myönsivät, etteivät täysin ymmärrä tämän sopimuksen sisältöä.

Arvon kollegat, jos sopimusta eivät ymmärrä oppineet oikeustieteilijätkään, niin miten mahtaa olla meidän kaikkien kansanedustajien laita? (Ed. Pulliainen: Ei tietenkään!) Muutamien viikkojen sisällä tämän salin niin sanottu veri punnitaan. Silloin katsotaan, onko teillä edustajilla kanttia puolustaa Suomen itsemääräämisoikeutta vai oletteko valmiit luovuttamaan sen lopullisesti pois. Onko puolueilla edes kanttia antaa yksittäisten kansanedustajiensa päättää itsenäisesti omantunnon kysymyksenä Lissabonin sopimuksesta, vai varmistetaanko sopimuksen läpimeno jälleen kerran saneluun perustuvalla puoluepoliittisella ryhmäkurilla?

Arvoisa puhemies! Lopuksi muutama kansan keskuudesta esitetty ja esiin noussut kysymys. Miksi sopimuksesta ei pidetä kansanäänestystä? Nöyryyttääkö hallitus kansalaisia epäämällä heiltä mahdollisuuden sanoa oman mielipiteensä? Ja pitääkö hallitus suomalaisia niin hölmöinä, etteivät he kykene äänestämään sopimuksen puolesta tai sitä vastaan? Perussuomalaiset eivät tule äänestämään perustuslakisopimuksen hyväksymisen puolesta.

Sanna Perkiö /kok:

Arvoisa puhemies! Tänään keskustelun alla oleva Lissabonin sopimus muuttaa politiikka-alojen asemaa EU:n päätöksenteossa. Energia on yksi uusista EU:n oikeusperustoista, jota voi tervehtiä ilolla. EU:n energiapolitiikka on tähän mennessä ollut jonkin verran vähäveristä siihen verrattuna, mitä toiset suurvallat tekevät, toisin kuin EU:n ympäristöpolitiikka, se on ollut pitkään maailman kärjessä. Unionin energiapolitiikalla pyritään yhteisvastuun hengessä vahvistamaan energiamarkkinoita ja energian toimitusvarmuutta sekä edistämään energiatehokkuutta, uusia energiamuotoja ja energiaverkkojen yhteenliittämistä.

Energiapolitiikan vahvistamisen ja yhteisvastuun tarve EU:ssa on ilmeinen. On kyse suurista asioista, joiden hoitoon tarvitaan yhä enemmän unionitasoista politiikkaa. Kysymyksessä on taistelu maailman energiavaroista. Huomattavaa on, että EU:n toimenpiteet eivät vaikuta jäsenvaltion oikeuteen määritellä omien energiavarojensa hyödyntämisen ehtoja. Energiapolitiikka kuuluukin unionin ja jäsenvaltioiden jaetun toimivallan piiriin.

Energiapolitiikan vahvistamisella Lissabonin sopimuksessa EU ottaa yhä enemmän vastuuta harjoittamastaan energiapolitiikasta ja sen ympäristövaikutuksista. Ympäristömääräyksistä huolimatta EU:n ilmasto- ja energiapaketin laadinnassa ympäristövaikutukset jäivät aivan liian vähälle huomiolle, joten vastuun ottamiseen on tilausta. Tavoitteiden hyväksymisen jälkeen on julkaistu kriittisiä tutkimuksia esimerkiksi biopolttoaineiden ympäristö- ja ilmastovaikutuksista sekä bioenergian riittävyydestä.

Arvoisa puhemies! Uudessa sopimuksessa ilmastonmuutoksen torjunta on lisätty artiklaan, joka käsittelee unionin ympäristöpolitiikan tavoitteita ja periaatteita. Kansainvälisten toimenpiteiden edistäminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tervetullut lisä sopimustekstiin. EU:lla on toki vielä tekemistä omienkin politiikkaohjelmiensa ympäristö- ja ilmastovaikutusten arvioinnissa ja kestävässä päätöksenteossa. Lissabonin sopimuksella EU muuttuu oikeushenkilöksi. Tämä antaa sille mahdollisuuden tehdä kansainvälisesti vahvempaa sekä energia- että ympäristöpolitiikkaa itsenäisenä sopimusosapuolena. Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa EU näyttää sitoumuksillaan esimerkkiä muille. Moraalisen johtajuuden ottamiseen YK:n ilmastoneuvotteluissa taitaakin piakkoin olla riittävästi aineksia tämän sopimuksen myötä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Perkiö puhui hyvin. Haluaisin painottaa tuota asiaa, että kun EU otti biopolttoaineet käyttöön, nimenomaan sen 10 prosenttia liikenteeseen, ei sertifioitu, mitä ne tosiasiassa ovat, ja nyt niistä tulee ehkä suurempi uhka kuin osasimme aavistaakaan muun muassa sademetsien hakkuiden suhteen.

Esitän nyt kysymyksen. Toivon mukaan ministeri voi siihen myöhemmin joskus vastata. Onko tämä lisäys ilmastonmuutoksen torjumisen mukaan ottamisesta tänne 191 artiklaan vahvistus komissiolle, myös EU:n toiminnalle, tulevissa ilmastokokouksissa Kööpenhaminassa? 2009:hän tämä voisi olla jo toiminnassa.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Mitä tulee niin sanottuun sertifiointiin bioenergian osalta, niin päätöksen yhteydessähän sovittiin, että kestävyyskriteereistä sovitaan, ja siinä mielessä haluaisin täydentää ed. Tiusasen lausumaa. Muuten tietenkin koko oikeusperusta vahvistaa yhteistä politiikkaa.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! EU on ollut menestystarina. Lyhyessä ajassa suursodan jälkeen maanosaan on saatu vakiinnutettua demokratia ja ihmisoikeudet. Lisäksi on synnytetty ennennäkemätön vauraus. Hyvä, että me suomalaiset olemme päässeet hyötymään tästä kehityksestä.

Aikoinaan EU perustettiin taloudellisena yhteistyönä kuuden valtion kesken. Vuosien kuluessa EU on laajentunut käsittämään niin sosiaalisia kuin ulkopoliittisia asioita. EU on laajentunut voimakkaasti ja integroinut itseensä monia kulttuureita ja toimintatapoja. Pikku-Euroopasta on tullut Euroopan unioni.

Lissabonin sopimus tähtää nyt päätöksenteon selkeyttämiseen ja tehostamiseen. Tämän jälkeen unionia ei voi enää käyttää yhden valtiojohtajan mielihalujen temmellyskenttänä ja kotimaan politiikan irtopisteiden hakupaikkana.

Suomi on pieni maa jopa Euroopassa. Uudistuksessa menetämme oman komissaarimme. Päätöksenteossa suhteelliset vaikutusmahdollisuutemme heikkenevät entisestään. Saamme kuitenkin vaikutusvaltaa vahvemmassa unionissa. Oma asemamme riippuu omasta aktiivisuudestamme.

Valitettavasti EU:ssa on ollut vallalla itsekäs nationalismi. Isot maat päättävät asiat tavalla, mikä on heille parasta, oli kyse sokerintuotannosta tai lentoliikenteen päästökaupasta. Suomi on ollut reilu sopijakumppani, mutta on joutunut antamaan periksi monessa asiassa.

Lissabonin sopimuksen hyväksyminen on oleellista, mutta meidän on myös luotava strategia, kuinka Suomen intressit tulevat kuulluiksi EU:ssa. Kun päätökset näyttävät olevan selvästi Suomen etujen vastaiset, Suomen ei pidä joustaa. On myös vaadittava suurilta mailta, kuten Saksalta ja Ranskalta, todellista pientenkin jäsenmaiden edut huomioon ottavaa johtajuutta.

Meillä usein vedotaan vaikeiden asioiden kohdalla, että EU vaatii. Kansalaiset saavat aivan oikeutetusti EU:sta usein oudon mielikuvan. Ei EU vaadi mitään sellaista, mihin emme ole jo suostuneet. EU:n toimielimet valvovat vain, että noudatamme omia sopimuksiamme. Esimerkiksi susiasiassa, kun Suomi ilmoitti, että susi on uhanalainen eläin, EU valvoo, että susia suojellaan Suomessa. Kun Suomi päätti, että turve on uusiutumaton luonnonvara, EU vahtii, että turvetta ei käytetä uusiutuvan energian tuotannossa. Sen sijaan, että EU puuttuu kaikkeen mahdolliseen tupakka-askin etiketeistä bussien turvavöihin, sen tulisi keskittyä miettimään Euroopan talousalueen kilpailukykyä. Sillä tulisi olla välineet vaatia, että jäsenmaat noudattavat sovittuja pelisääntöjä. Näin ei ole tapahtunut, ja suuret maat ovat ottaneet oikeuksia, jotka vaarantavat euroalueen tasapainon. EU:lla pitää olla objektiiviset mittarit, rakenneindikaattorit, joilla saadaan tietoa, miten jäsenmaissa on päätöksiä pantu voimaan.

Pääministeri teki näyttävän vedon. Hän kutsui liberaaliryhmän poliitikot Suomeen Rukalle keskustelemaan, miten johtajanpaikkoja EU:ssa jaetaan, ja vaatimaan niistä yhden liberaaliryhmälle. Ei voi olla niin, että Suomen tärkein huoli ja profilointi EU-kysymyksissä on varmistaa Tanskan pääministerille merkittävä EU-virka. Suomen ainoa tapa pärjätä EU:ssa on olla ajoissa liikkeellä, esittää Suomelle parhaita vaihtoehtoja. Tämä on mahdollista vain osaamisen ja aktiivisen vaikuttamisen avulla.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Kun viime viikolla suuren valiokunnan jäseniä kävi Brysselissä, niin kysyin arvostetulta europarlamentaarikolta, mikä tässä uudessa uudistussopimuksessa on erilaista kuin siinä perustuslaillisessa sopimuksessa, jonka eduskunta on aikaisemmin hyväksynyt. Hän sanoi, että siinä oli 300 sivua ja tässä on 3 000 sivua. Siinä se ero. Elikkä siinä se ero on, että mekin saimme vasta tänä päivänä paksun kirjan niin sanotun konsolidoidun vai minkä konsoliversion. Olkoon nyt konsuliversio! (Ed. Pulliainen: Konsoliversio!) — Konsuliversio. Se on ihan hyvä suomalaiseen suuhun. — Saimme sen luettavaksi.

Mutta, arvoisa puhemies, en ala tässä siteerata, toistaa niitä asioita, minkä vuoksi tämä sopimus on hyvä. Puutun vain kahteen asiaan eli kahden lautasen politiikkaan ja sitten näihin EU:n turvatakuihin.

Tämä kahden lautasen politiikka minun käsittääkseni poistuu vallan mainiosti tämän sopimuksen myötä sen takia, että Eurooppa-neuvostosta tulee Euroopan unionin toimielin. Elikkä silloin Eurooppa-neuvoston päätökset kaikkinensa, myös ulkopolitiikkaa koskien, ovat valtioneuvoston elikkä pääministerin vastuulla. Näinhän demokratiassa pitää ollakin. Täytyy olla joku, joka vastaa Euroopan unionin päätöksistä ja siellä tehtävistä Suomen kannoista eduskunnalle, ja se on nimenomaan pääministeri. Ei presidentti voi tulla antamaan selontekoa siitä, mitä hän on mahdollisesti tehnyt tai päättänyt tai puhunut Eurooppa-neuvostossa. Tämä on minun mielipiteeni. Me emme tähän kahden lautasen politiikan poistumiseen välttämättä tarvitse edes perustuslain muutosta, vaan se tämän sopimuksen mukaan muuttuu. Mutta on sanottu, että onhan hyvä, että meillä on kaksi päätä, kaksi aivoa siellä Euroopan huippukokouksessa. Jos siltä tuntuu, niin mikäpäs siinä, mutta tärkeintä on, että vastuu näistä asioista on yhdellä ihmisellä, yhdellä toimielimellä, ja se on pääministeri ja valtioneuvosto, ja sillä siisti.

Sitten minä menisin näihin turvatakuisiin. Valitettavasti tämä keskustelu näistä turvatakuista, mikä nyt käytiin, hieman hämmensi. Elikkä minä huomasin, että tässä todella on eduskunnassa monenlaisia mielipiteitä. Valtiosihteeri Tiilikaisen selvitys ei myöskään tuonut lopullista vastausta kysymykseen, riittävätkö EU-maiden keskinäiset avunantovelvoitteet turvaamaan avunsaannin myös Suomelle, jos siihen olisi tarve. Keskustelua on toki käyty ilmeisesti muissakin maissa, mutta siellä ei tätä ole esitetty eurooppalaisen Naton äidiksi, eurooppalaiseksi Natoksi tai vaihtoehdoksi Suomen Nato-jäsenyydelle, vaan Suomi ja suomalaiset ovat esittäneet EU:n turvatakuita Naton 5 artiklan vaihtoehdoksi. Näin siksi, että Natoon kuuluvien 21 EU-maan turvana on Nato-sopimuksen 5 artikla.

Sotilassuhteen ulkopuolella olevat maat taas tuntevat muutenkin olevansa turvassa. Itävalta on Naton ympäröimä. Sen asemaa turvaa myös toisen maailmansodan voittajavaltioiden sopimus. Irlanti sijaitsee Britannian länsipuolella Atlantilla. Uudet liittoutumattomat jäsenmaat Kypros ja Malta ovat Välimerellä. Ruotsia ympäröivät Nato-maa Norja ja puskurimaa Suomi. Ruotsi on turvassa Suomen selän takana, kuten se on ollut kautta koko yhteisen historiamme. Hiljattain tuli uutinen, jonka mukaan Ruotsilla olisi ollut vuosikymmeniä hiljainen epävirallinen avunantosopimus Nato-avusta hädän hetkellä. Ehkä tällainen sopimus on vieläkin voimassa hiljaisesti ja sopimatta.

Turvatakuu-sanaa ei esiinny aiemmissa EU:n perussopimuksissa, eikä sitä esiinny myöskään allekirjoitetussa Lissabonin sopimuksessa. Turvatakuu on nimenomaan avunantosopimus eikä mitään muuta. Harhakäsitystä on ruokkinut muun muassa se, että muiden tavoitteiden ohella EU:n perussopimukseen Maastrichtissa lisättiin 1990-luvun alussa kaukotavoitteena mahdollisuus siirtyä yhteiseen puolustukseen, jos EU:n jäsenmaiden valtionpäämiehet näin yksimielisesti päättäisivät.

Kuuluisa avunantolauseke kuuluu seuraavasti: "Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Tämän alan sitoumusten on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."

Tiilikaisen selvityksen mukaan turvatakuut ovat vahva kansainvälisoikeudellinen velvoite ja EU-maiden keskinäisen solidaarisuuden ilmaisu, mutta määrittelemättä on, millainen velvoitteen käytännön toteutus olisi. Jos hyökkäys kohdistuisi Nato-maahan, Naton avunantojärjestelmä aktivoituisi. Natoon kuulumattomien rooli taas jäisi neuvottelujen varaan. Jos taas Nato ei tulisi apuun, EU joutuisi luomaan tyhjästä sotilaallisen organisaation. Tämä ei onnistu.

Pykälä ei anna EU:lle unionina mitään toimivaltaa, vaan jokainen jäsenmaa päättää avunannosta itse, kuten ministeri täällä huomautti. Lauseke kuitenkin velvoittaa kaikkia jäsenmaita yhtä lailla. Tätä ei muuta toiseksi se, että Nato-maat ja liittoutumattomat maat lisäisivät omia varaumiaan. Nato-maille ensisijainen on puolustusyhteistyö, liittoutumattomille oikeus säilyttää oma erityisluonteensa.

Suomi valitettavasti sekoili silloin, kun tämä turvatakuuneuvottelu käynnistettiin edellisen hallituksen ulkoministerin johdolla. Emme halunneet hyväksyä sanamuotoa, jonka mukaan muut jäsenmaat antavat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille jäsenvaltioille apua. Suomi halusi sanoa, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio voi pyytää apua, ja kun tämä ei mennyt läpi, niin sitten tyydyttiin tähän monimutkaiseen lauserakennelmaan, jossa jokaisella on oikeus säilyttää oman puolustuksensa erityisluonne.

Arvoisa puhemies! Aikanaan äänestin EU-jäsenyyden puolesta vain ja ainoastaan siksi, että unioniin kuuluminen kuitenkin lisää niin sanottua pehmeää turvallisuutta. Sain silloin 90-luvun alussa toverillista satikutia. Eihän tuollaista saanut ääneen tässä salissa sanoa. Se sanottiin vasta myöhemmin presidentti Koiviston muistelmissa.

Kiistatta on niin, että vahvaan unioniin kuuluvan jäsenmaan kimppuun ei niin vain käydä. Edes kaasusota ei olisi mahdollista, jos EU olisi yhtenäinen. Suuret jäsenmaat kuitenkin sooloilevat Venäjä-politiikassaan, ja Venäjä käyttää tilannetta hyväkseen. Hajota ja hallitse on aina ollut itsevaltaisten valtiomiesten ja valtioiden toimintatapa. Tästä huolimatta on syytä korostaa, että Euroopan unioni on yhteisen lainsäädännön ja valuutan alueena olennaisesti lisännyt jäsenmaiden turvallisuutta. EU kykenee antamaan poliittista turvaa ja pehmeää turvaa mahdollisen kriisin sattuessa.

Sitten haluan tähän keskusteluun tehdä teille, arvoisat kansanedustajat, muutaman arvoituksen. Kuka sanoi näin: "Kun punnitaan Euroopan unionin avunantovelvollisuutta, velvoitteen Suomelle antamaa turvaa, kiusallista Natoa ei enää voida sivuuttaa tai lakaista maton alle. Se on pakko nostaa esille ja puntaroida EU:n Lissabonin sopimukseen sisältyvän keskinäisen avunannon velvoitteen kytkyä Natoon"? Ja lisäksi: "Suomi joutuu punnitsemaan kantaansa sellaiseen EU:n turvayhteisöön, joka viime kädessä tukeutuu Natoon." Täysin itsenäiseen puolustukseen tämän sanoja ei usko. Pitää siis ratkaista, ollaanko sellaisessa eurooppalaisessa yhteistyössä, joka viime kädessä nojaa Natoon.

Arvoisat kollegat, tämän sanoi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö Kalevassa sunnuntaina.

Claes Andersson /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola sanoi, ettei Suomen presidentillä ole mitään tekemistä EU:n kokouksissa eikä EU-asioissa. Minusta hän antoi tässä väärän todistuksen. Sikäli kun EU on sisäpolitiikkaa, tämä pitää tietysti paikkansa, mutta huomattava osa EU:n toimintaa on ulkopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa, ja Suomen perustuslain mukaan presidentti yhteistyössä valtioneuvoston kanssa vastaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On myöskin luonnollista, että silloin kun on EU-asia kysymyksessä ja kun EU käsittelee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, presidentin asema velvoittaa häntä osallistumaan tähän toimintaan.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä epäilen, että jos EU kaikkinensa on virallinen toimija, virallinen yhteisö, joka pystyy tekemään itsenäisiä sopimuksia, niin kyllä EU:n ulkopolitiikkaan liittyvät päätökset kuuluvat valtioneuvostolle ja pääministerille eikä niissä välttämättä silloin tarvita presidenttiä. Näin se vain nyt on.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! On ilo päästä osalliseksi Euroopan unionin uudistussopimuksen eli niin kutsutun Lissabonin sopimuksen hyväksymisprosessista. Lopultakin on päästy eteenpäin yli kuusi vuotta unionia vaivanneesta perustuslaillisesta umpikujasta, Euroopan unionin yksinkertaistamista sekä päätöksenteon demokraattisuutta ja tehokkuutta lisäävä prosessi kun käynnistettiin toden teolla jo 2000-luvun alussa. Jäsenvaltiot saavuttivat yksimielisyyden perustuslaillisesta sopimuksesta jo vuonna 2004. Kyseisellä sopimuksella olisi päästy merkittävä askel eteenpäin unionin toiminnan parantamisessa.

Ranskalaiset ja hollantilaiset näkivät kuitenkin asian toisin ja asettivat samalla meidän päättäjämme perimmäisten kysymysten äärelle. Avoimuus, selkeys, läheisyys ja ymmärrettävyys kun eivät ole ensimmäisiä asioita, jotka tulevat mieleen puhuttaessa Euroopan unionista, näin erityisesti meillä Suomessa, jossa kansalaisten kriittisyys Euroopan unionia kohtaan on selvästi keskimääräistä suurempaa. Mutta juuri sen vuoksi tämän perustuslaillisen prosessin eteenpäinvieminen onkin tärkeää. Vaikka kaikki unioniin liittyvät ongelmat eivät tämän sopimuksen hyväksymisen myötä poistu, selkiytyy vallitseva tila huomattavasti.

Suomen kannalta on tärkeää, että saimme läpi tärkeimmät tavoitteemme. Perusoikeuskirjan muuttaminen oikeudellisesti sitovaksi vahvistaa unionin roolia kansalaisten Eurooppana. Merkittävä edistysaskel on myös uusi oikeusperusta, joka koskee unionin liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Määräenemmistöpäätöksentekoa lisäämällä asioita saadaan jatkossa paremmin eteenpäin. Lisäksi Suomen kannalta oli tärkeää, ettei Lissabonin sopimuksella puututtu unionin toimielimistä aiemmin saavutettuun kompromissiin, jolla huomioitiin tasapuolisesti sekä pienten että suurten maiden näkökulmat ja edut.

Uudistussopimuksella saadaan eteenpäin myös unionin sosiaalista ulottuvuutta esittämällä uusi näkökulma sosiaalipolitiikkaan. Tavoitteiden lisäksi sopimukseen sisällytettiin moninainen sosiaalilauseke, jonka mukaan unionin on politiikkojensa toteuttamisessa otettava huomioon korkean työllisyystason edistäminen, riittävän sosiaalisen suojelun takaaminen, sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen sekä koulutus ja terveyden suojelu. Myös työmarkkinaosapuolten asema tunnustetaan uudessa sopimuksessa, ja siihen sisältyy kasvua ja työllisyyttä käsittelevä sosiaalialan kolmikantahuippukokous.

Uudistamissopimuksessa on siis paljon eväitä ihmisten elämän ja unionin parantamiseksi. Täydellisenä sopimusta kuitenkaan ei voida pitää. Suurin pettymys on se, ettei sopimuksella saada aikaan tavoiteltua perussopimusten kokonaisuudistusta. Päätymällä valittuun tilkkutäkkiratkaisuun tavoitteena ollut sopimusten yksinkertaistaminen ei onnistunut. Lisäksi unionin laajentumisen myötä jatkossakin riittää tarpeita unionin parantamiseksi.

Lopputuloksen kanssa on kuitenkin hyvä mennä eteenpäin. Sopimusten yksinkertaistamisessa kohdattu epäonnistuminen kuitenkin lisää paineita meille päättäjille. Vaikka onkin niin helppo syyttää unionia ja Brysselin herroja kaikista ikävistä ratkaisuista, on kuitenkin hyvä muistaa, että me kansanedustajat olemme omalta osaltamme lähes päivittäin vaikuttamassa unionissa yhteisesti tehtäviin päätöksiin: Suomen eduskunta on Euroopan kärkeä vaikutusmahdollisuuksissaan unionin asioihin jo valmisteluvaiheessa. Tämän uudistamissopimuksen kaltaisten rakenteita käsittelevien asioiden ohella unionissa päätetään monista ihmisten arkeen vaikuttavista asioista, siis muistakin kuin kurkuista tai tervasta. Siten meillä on suuri vastuu myös siinä, miten Euroopan unioniin yleensä ja unionissa päätettäviin asioihin suhtaudutaan. Verrattuna nyt voimassa olevaan Nizzan sopimukseen uudistussopimus tuo lukuisia huomattavia parannuksia varsinkin demokratian, kansalaisten oikeuksien, avoimuuden ja unionin toimintakyvyn suhteen.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin uudistustaival ei ole pelkästään ollut tasaista ylämäkeä. Mutkia ja kuoppia on osunut tielle, mutta niistä huolimatta viime lokakuussa saavutettiin merkittävä virstanpylväs, kun unionin jäsenvaltiot pääsivät yhteisymmärrykseen Lissabonin sopimuksesta. Sopimus on osoitus unionin päätöksentekokyvystä, vahvasta yhteiseurooppalaisesta hengestä sekä halusta kehittää unionia. Lissabonin sopimus selkeyttää Euroopan unionin toimintaa ja vahvistaa yhteisön periaatteita. Se lisää demokratiaa, avoimuutta ja hyvää hallintoa. Unionin toimielinten uudistaminen ja niiden vastuunjaon tarkistaminen sekä päätöksentekomenettelyjen selkeyttäminen parantavat unionin sisäistä toimintakykyä. Tärkeä uudistus on muun muassa tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen eli yhteistoimintamenettelyn soveltamisen laajentaminen pääsääntöiseksi menettelytavaksi.

Euroopan yhteisön ja Euroopan unionin yhdistyminen yhdeksi yhtenäiseksi oikeushenkilöstatuksen omaavaksi unioniksi yksinkertaistaa unionin perusrakennetta. Oikeushenkilön asema tarjoaa myös unionille mahdollisuuden liittyä kansainvälisiin sopimuksiin. Muutenkin maailmanlaajuisilla areenoilla EU:n tulisi tulevaisuudessa pyrkiä toimimaan entistä yhtenäisemmin ja hyödyntää jäsenvaltioidensa summasta syntyvän painoarvon paljon tehokkaammin.

Arvoisa puhemies! Kansanvallan otetta unionissa vahvistaa Euroopan parlamentin nousu tasavertaiseksi päättäjäksi neuvoston rinnalle lähes kaikilla unionin päätöksenteon piiriin kuuluvilla politiikan areenoilla. Tämä on hyvä. Kansalaisaloitteen tekemisen mahdollisuus on tärkeä avaus kohti osallistuvaa yhteiseurooppalaista kansanvaltaa, vaikka asiaa on kyllä katseltu vähän toisinkin silmin. Erityisen ilahduttavaa on se, että sopimuksen kirjauksissa on esitetty tavoitteeksi kannustaa nuoria osallistumaan Euroopan laajuisen demokratian kehittämiseen. Kaiken tasoiseen päätöksentekoon osallistumisen kannustaminen on tervetullutta. Euroopan unionin lainsäädäntö ei varmasti ole kaikille kansalaisille kovinkaan tuttua. Tulevien vaikuttajien ajatusmaailman laajentaminen myös ylikansalliseen demokratiaan on kauaskantoinen toimenpide ja näin hyvä.

Niitä, jotka ovat huolissaan vallan karkaamisesta suomalaisten käsistä, haluan muistuttaa siitä, että Lissabonin sopimuksen soveltamisen myötä myös kansallisten parlamenttien asema suhteessa unioniin vahvistuu. Suomen eduskunta voi yhdessä muiden jäsenvaltioiden parlamenttien kanssa katkaista komission ajaman uudistuksen tien, jos sen katsotaan pyrkivän toimivaltansa ylittäville sivupoluille, ja ulkoministeri ilmeisesti tarkoitti tässä sitä keltaisen kortin käyttöä. Unionin päätöksentekoa ohjaa myös läheisyysperiaate, jonka mukaan päätökset tulee tehdä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Periaatteen toteutumisen valvonta kuuluu sekin kansan suoraan valitsemalle parlamentille.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin kehittämistyö ei tosiaankaan tule valmiiksi vielä tällä Lissabonin sopimuksellakaan, mutta ei Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä. Unionin pitkäjänteistä kehittämistä tulee jatkaa, ja Suomen on oltava aktiivisesti mukana uudistustyössä, kuten me olemme olleet tähänkin saakka.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Tuntuu siltä, että edelleenkin on vaikeaa käsittää Euroopan unionin politiikkaa sisäpolitiikkana; se käsitetään edelleenkin ulkopolitiikkana. Tästä keskustelimmekin juuri suuressa valiokunnassa ulkoministerin kanssa, ja hän korosti sitä, että EU-politiikka on sisäpolitiikkaa hänen näkemyksensä mukaan, ja seuraavaksi hän mainitsi tärkeänä pohjoismaisen yhteistyön syventämisen, Baltian maiden välisen yhteistyön syventämisen ja sitten Venäjän. En tiedä, onko tämä tärkeysjärjestys — nämä mainittiin, mutta en tiedä, onko tämä tärkeysjärjestys.

Hallitusohjelmassahan sanotaan: "Sotilasliittoon kuulumaton Suomi ylläpitää ja kehittää kansallista puolustusta ja uskottavaa suorituskykyä, osallistuu täysipainoisesti EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ja kriisinhallintayhteistyöhön, kehittää rauhankumppanuutta Naton kanssa ja säilyttää mahdollisuuden hakea Naton jäsenyyttä. Suomen puolustusratkaisu nojaa koko maan puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustukseen." Jatkuu vielä: "EU:n ja Naton yhteistyön kehittäminen on tärkeä osa Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa." Ja viittaan ed. Ukkolan lukemaan tekstiin, johon voin ainakin osaltani itse täysin yhtyä. Lisäksi hallitusohjelma pitää tärkeänä pohjoismaisen yhteistyön syventämistä, ja sitähän on jo aloitettu tällä vaalikaudella.

Kansalaisilla on kova huoli huoltovarmuudesta, ja lisäksi "Suomi tukee puolustusmateriaaliteollisuuden vientiedellytyksiä ja noudattaa puolustustarvikkeiden viennissä EU:n yhteisiä sääntöjä ja osallistuu niiden kehittämiseen. Puolustustarvikkeiden hankinnoissa pyritään edistämään eurooppalaista yhteistyötä sekä otetaan huomioon yhteensopivuus ja kansainvälisten sopimusten velvoitteet. Sotilaallinen huoltovarmuus turvataan kansallisesti ja osana kansainvälistä yhteistyötä."

Toisin sanoen olemme yhä riippuvaisempia toisistamme niin taloudellisesti, turvallisuuspoliittisesti kuin puolustuspoliittisesti. Puolustusvälineteollisuuden osalta Patria on pystynyt hyvin pitämään puolensa ja tekemään yhteistyötä niin EU-maiden kanssa kuin myös Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa. Neljällä mantereella on yhteistyötä meidän Patriallamme, ja siitä voimme olla tyytyväisiä. Eli rauhanturvatyö jatkuu nykymuodossaan mielestäni hyvältä pohjalta, ja hyvä näin.

Mielestäni tärkeää olisi huomioida se, että kun turvatakuusta puhutaan, niin käsittääkseni se virallinen termi on "keskinäisen avunannon velvoite", ja olisi syytä pysyä siinä, ettei tule väärää käsitystä, että joku turvatakuu on, vaikka ymmärränkin, että puhekieli lyhentää sanoja. Kuitenkin ne voidaan käsittää täysin eri lailla. Mutta kanta Natoon meidän on muodostettava, enää emme voi sitä lykätä, ja varmasti, niin kuin ulkoministeri sanoi, selonteossa siihen tullaan ottamaan reippaammin kantaa.

Jos tällainen tilanne tulee, että tarvitaan keskinäistä avunantoa, niin mitä joukkoja silloin käytetään? EU:lla ei todellakaan ole mitään sotilasjoukkoja, vaan silloin käytetään jokaisen maan joukkoja ja ne ovat Nato-joukkoja lähinnä, ja maat ovat riippuvaisia toistensa turvallisuudesta. Tämä keskinäisen avunannon velvoite koskee siis kaikkia EU-maita, kuuluivatpa ne Natoon tai eivät.

Kun ajatellaan sitten tätä, mitenkä Venäjä suhtautuu Suomen Nato-jäsenyyteen ja Suomen EU-jäsenyyteen, niin EU:hun liittyminen oli lähinnä turvallisuuspoliittinen ratkaisu monen äänestäjän kannalta. Siksi minäkin äänestin sen puolesta, että liitymme Euroopan unioniin, mutta pelkkä paratiisi se Euroopan unioni ei ole. Nyt kuitenkin, kun puhutaan Natosta ja Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, Venäjä ottaa voimakkaasti kantaa siihen, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet saattavat muuttua, jos Suomi liittyy Natoon. Mielestäni näistä asioista tulisi kyllä avoimesti keskustella, ja muistaakseni ed. Akaan-Penttilä puheenvuorossaan otti tämän selkeästi esille. Ja juuri Ranskan liittyminen toimintaan mukaan Natossa varmasti helpottaa asioiden käsittelyä.

Kaiken kaikkiaan on tärkeää, että ikääntyvä Eurooppa pitää yhtä keskenään, ettemme jää Aasian ja Yhdysvaltojen jalkoihin, vaikka Yhdysvalloissa nyt tietenkin on omat kriisinsä tällä hetkellä Irakin sodan ja talouden kanssa. Mutta katson, että Lissabonin sopimus parantaa Euroopan yhtenäisyyttä ja Suomen mahdollisuutta vaikuttaa globaalissa maailmassa, ja unionin yhtenäisyys on tärkeä asia. Mutta aivan ongelmaton tämä yhteistyö ei ole, ja toivon, että tämä saadaan selkokielellä — onneksi nimi ei olekaan perustuslaki, sillä muistaakseni Napoleon sanoi, että perustuslain tulee olla lyhyt ja epäselvä, ja tämä asiakirja ei todellakaan ole lyhyt.

Timo Soini /ps:

(Ed. Pulliainen: Herkistykääpä nyt kuuntelemaan!) Arvoisa puhemies! Niin, kyllä tässä huolestuneena olen kuunnellut näitä todistuksia siitä, kuinka itsenäisyys vahvistuu silloin, kun se supistuu. Siis kannattaisi, arvoisa puhemies, lukea tuo perustuslaki. Ulkoministeri Stubb sen osaa. Hän on rehellisesti sanonut jo vuosia, että EU-jäsenyys on vienyt itsemääräämisoikeuttamme ja itsenäisyyttämme. Hän on tosin myös sanonut, että se on sitten tilalle tuonut vaikutusvaltaa Euroopan unionissa. (Ed. Kimmo Kiljunen: Se on vahvistanut sitä!) Näin hän on sanonut, mutta vanhat puolueet täällä eivät myönnä. Katsokaa vaikkapa maatalouspolitiikkaa. Suomalainen talonpoika on Brysselin torppari ja orja. Hän ei päätä enää yhtään mistään. Hän anoo rahoja Brysseliltä. Meillä ei ole mitään käytännöllistä sananvaltaa siinä. Meillä ei ole itsenäistä rahapolitiikkaa. On yksi Suomen Pankin johtaja, joka käy Ekp:n kokouksissa, mutta ei vaikuta korkotasoon, ei vaikuta niihin isoihin päätöksiin, ja kuin profetianomaisesti, ed. Jaakonsaari, sanoin täällä viime viikolla: Italian fasistit ja Kreikan kommunistit. (Ed. Jaakonsaari: Ja Suomen populistit!) Mikä on nyt tilanne Italiassa? Siellä ovat nyt hallitusvastuussa fasistit. Tämäkö on sitä demokratiaa, jota te täällä kauppaatte, että meidän asioista päättävät yhä enemmän kreikkalaiset kommunistit, italialaiset fasistit, sillä sitä merkitsee Euroopan parlamentin vallan kasvu, että he saavat enemmän sananvaltaa? Meillä on siellä 13 edustajaa. Komissaareihin tulee kierrätysjärjestelmä, ja nämä ovat ne vaikutusvallat.

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi, minä en ole koskaan liittynyt Euroopan unioniin, minut liitettiin siihen, (Ed. Nurmi: Otan osaa!) enkä aio koskaan siihen henkilökohtaisesti liittyäkään, mutta sitä vettä melotaan, mitä kanootin alla on, ei mahda mitään. Mutta en tätä systeemiä tule rakastamaan, ja kun katson vähän eteenpäin tätä järjestelmää, niin tämä on "Tyyris Tyllerö muurille kipusi ja Tyyris Tyllerö muurilta lipesi". Sammakonkin, kun se tarpeeksi ottaa näitä asioita, leukapussi pullistuu ja lopulta räjähtää. Näin käy myös Euroopan unionille. Ahneudelle käy näin. Ed. Jaakonsaari ja ed. Kiljunen, olen iloinen, että täällä on kaksi sosialidemokraattia puolustamassa porvarihallituksen linjaa. Tämä on minun mielestäni aivan erinomaista!

Arvoisa puhemies! Tästä ottaisin sosialidemokraattisena vasemmistona nyt vaarin, mitä täällä vapaassa kilpailussa tapahtuu. Otin tämän äitiyspakkauksen esille. Se oli meidän kansallinen instituutiomme. Se oli pakko pistää vapaaseen kilpailuun. Tanskalaiset voittivat sen. Nyt sitten Kiinassa ja Thaimaassa tehdään meidän äitiyspakkaukset. Onko tämä järkevää? Ed. Kuoppa tietää hyvin ay-miehenä Vaxholmin, Rüffertin ja muut tapaukset. Jos tähän tilanteeseen mennään, niin ay-liike tulee kääntymään tätä vastaan. Vapaa kilpailu on hyvä, mutta pitää olla kokonaisvaltainen näkemys eikä pelkästään halvin tarjous, mutta Euroopan unionin vapaa pääomien liikkuvuus, se on ykkönen. Kuka sitä tulkitsee? EY-tuomioistuin.

Arvoisa puhemies! Kun meillä sanotaan perustuslaissa, että "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta", (Ed. Salolainen: Tämä on meidän käsissä!) niin ei missään puhuta, että täällä sitten käyttää valtaa Euroopan parlamentti tai käyttää valtaa tulevaisuudessa EY-tuomioistuin. Mikä on meidän tuomioistuintemme riippumattomuus, jos sanotaan, että EY-tuomioistuimen ennakkotapaukset sitovat meitä? Mikä riippumaton tuomioistuin Suomessa sen jälkeen toimii? Ja jos te olette tätä mieltä, että se on ihan oikein, niin sanokaa se. Se on poliittisesti minun mielestäni rehellistä sanoa, että haluamme kuulua tämmöiseen järjestelmään, katsomme, että se on isänmaan etu. Se on minun mielestäni rehellistä puhetta. Sitä mieltä voi olla, mutta sitä en henkilökohtaisesti eivätkä perussuomalaiset siedä, että sanotaan, että itsenäisyys vahvistuu ja itsemääräämisoikeus. Sitä merkitsee juuri pilarijaon poistuminen ja monet muut asiat, että me olemme luovuttaneet toimivaltaa, ja aivan kuten ulkoministeri sanoi aivan oikein esittelypuheenvuorossaan, tämä on 99-prosenttisesti sama sopimus, joka hylättiin kansanäänestyksissä, ja tästä on kysymys. Sen takia olen häntä julkisesti kiittänyt, että hän on rehellisesti sanonut, että tästä on kysymys, ja sieltä on sitten nämä liput ja laulut ja muut poistettu, mutta de facto se on sama sopimus. Ja määräenemmistöpäätökset, joista kovasti iloitaan, merkitsevät sitä, että meillä vetokortti on vedetty pois, ja täällä sanottiin joku keltainen kortti. Ennen, kun oli yksimielisyyspäätös, meillä oli perälauta. Nyt kun mennään enemmistöpäätöksen mukaan ja hävitään äänestyksissä, niin aina tulee pataa. (Ed. Salolainen: Ei kaikissa asioissa!) — Ei kaikissa asioissa, ed. Salolainen, vain näissä asioissa, jotka on luovutettu. Meillä on vielä itsemääräämisoikeutta useilla alueilla.

Ja, arvoisa puhemies, tähän lopetan: Euroedustaja Jens-Peter Bonde teki mainion kirjan siitä hylätystä perustuslaista. Siinä on 113 kohtaa, joissa toimivaltaa siirretään unionille, ei yhtään kohtaa, jossa sitä palautetaan kansallisvaltioille. Ja aivan kuten ulkoministeri Stubb on todennut: 99-prosenttisesti sama sopimus. Siis tällä sopimuksella siirretään toimivaltaa unionille.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Jos sallitte, niin vastaisin lyhyesti edustajille Pentti Oinonen, Perkiö, Tiusanen, Lipponen, Ukkola, Claes Andersson, Ojala-Niemelä, Vehkaperä, Nurmi ja Soini.

Ensinnäkin yleishuomiona: Koko Euroopan unionin lähtökohta ja tavoitteenasettelu on selkeä. EU on olemassa neljästä syystä. Ne ovat rauha, vakaus, vauraus ja turvallisuus. Tämän parempaa konfliktinestojärjestöä ei maailmanhistoria kerta kaikkiaan tunne, ja oletan, että myös ed. Soini sen myöntää. (Ed. Soini: Tämän myönnän!)

Toinen huomio: Pienen jäsenmaan etu edellyttää sitä, että me olemme aktiivisesti mukana Euroopan unionin tapaisessa organisaatiossa. Olemme aktiivisesti mukana siinä toiminnassa. On huomattavasti helpompi olla sisällä kuin ulkopuolella. Esimerkkinä on Norja, joka maksaa EU:sta huomattavasti enemmän kuin me mutta ei ole samalla tavalla päättämässä kuin me olemme.

Mitä tulee määräenemmistöpäätöksiin, se on ainoa ja paras tapa, jolla unioni pystyy tekemään päätöksiä. Silloin, kun päätetään yksimielisesti, yleensä suuret maat yrittävät estää sen päätöksen syntymisen. Eli myös määräenemmistöpäätökset ovat pienen maan etu ja turva. Ei ole kyse siitä, että me ikään kuin annamme tai luovutamme itsemääräämisoikeutta, vaan me jaamme toimivaltaa yhdessä EU-tasolla sellaisissa asioissa, joissa me voimme ratkaista näitä ongelmia vain yhdessä. Minun mielestäni EU:n vastustaminen on vähän niin kun internetin vastustamista: se on olemassa ja siellä kannattaa käydä, oppii paljon ja pääsee ajamaan asioita.

Viimeisenä huomiona: Se, mikä minua huolestuttaa hirveästi tässä yleiseurooppalaisessa keskustelussa tänä päivänä, on se, että EU:sta on tullut sylkykuppi. Eli kaikki, mikä on huonoa, tulee Brysselistä, kaikki, mikä on hyvää, on kansallisvaltion ansiota. Eihän se nyt ihan näin voi olla. Toki EU:ta voidaan syyttää monesta, kuten varmasti eri puolilla Suomea syytetään Arkadianmäkeä monesta. Mutta se on liian yksinkertainen ja liian yksiselitteinen vastaus.

Loppuhuomiona: Olen julkisessa keskustelussa huomannut, että ed. Soini on siirtynyt Naton kannattajaksi. Hallituksen piirissä me suhtaudumme Nato-jäsenyyteen huomattavasti varovaisemmin, mutta toivomme tietenkin, että ed. Soini siirtyy myös EU:n kannattajaksi muutaman viikon kuluttua.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soinille: En usko, että kukaan täällä salissa olisi ollut sitä mieltä, kuten väitätte, että Lissabonin sopimus olisi jotenkin ratkaisevasti erilainen kuin perustuslaillinen sopimus. (Ed. Kimmo Kiljunen: Sehän on käytännössä sama!) — Se on käytännössä sama, ja siitä on lähdetty. — Minusta oli hieno asia, että Suomi oli sitä ratifioimassa.

Jostain olen lukenut, että teillä on mainostoimisto, joka keksii noita uusia hienoja metaforia, joista taas saimme näytteen, mutta niiden pohja on virheellinen siinä, että Suomi ikään kuin ei olisi hyötynyt mitään. Tästä on tehty Itävallassa tutkimus, jossa verrattiin Itävallan, Ruotsin ja Suomen EU-jäsenyyttä ja — yllätys, yllätys — todettiin, että Suomi on hyötynyt eniten EU-jäsenyydestä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että EU olisi tuonut jotain hyvää, vaan Euroopan unioni on ollut hyvä sparraaja siinä, että me olemme itse tehneet niitä välttämättömiä uudistuksia. Sehän esimerkiksi on näkynyt työllisyyskehityksessä ja monissa muissa.

Meillä demokratiakäsitys on varmasti erilainen. Minäkin haluaisin, että täällä olisi enemmän sosialidemokraatteja, mutta minusta kuitenkin demokratiaan kuuluu se, että tehdään yhteistyötä muittenkin kanssa. Sama koskee Euroopan unionia. Ette tekään kieltäydy Espoon valtuustosta sen takia, että siellä sattuu olemaan porvareita ja saattaa olla joku oikein kovakin porvari. Sen takia on ihan oikein, että ollaan mukana Euroopan unionissa riippumatta siitä, minkälaiset poliittiset voimasuhteet siellä on.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soini aloitti puheenvuoronsa termillä, että täällä väitetään, että itsenäisyys vahvistuu Euroopan unionin jäsenyyden kautta. Minä ihmettelen, että ed. Soini tämän kyseenalaistaa. Itsenäisyytemme vahvistuu, vaikutusvaltamme vahvistuu Euroopan unionin kautta suhteessa sellaisiin ongelmiin, joita me emme voi yksinkertaisesti täällä Arkadianmäellä sillä absoluuttisella suvereniteetilla, joka Suomen kansanedustuslaitoksella on, ratkaista. Minä väännän nyt teille rautalangasta: Kaksi kolmatta osaa happosateista Suomeen tulee ulkomailta, lähinnä Euroopasta, kaksi kolmatta osaa. Tehdessämme täällä vaikka kuinka hyvää lainsäädäntöä sillä kapealla, absoluuttisella suvereniteetilla, jonka perustuslakimme sallii, me emme ratkaise tätä suomalaisten ongelmaa. Vain ylikansallisella yhteistyöllä voimme ratkaista sen. Mukanaolo Euroopan unionissa siis vahvistaa itsenäisyyttämme, vaikutusvaltaamme meidän suomalaisten ongelmiin, ed. Soini.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisalle ulkoministerille kommenttina: se, mitenkä te esittelitte äsken Euroopan unionia ja sitä, mitenkä siellä touhutaan ja mitä se merkitsee, tuo, minkä te toitte ilmi, on minulle äärimmäisen tuttua. Kun vuonna 1994 tässä samassa salissa käytiin Euroopan yhteisöön liittymiseen liittyvä keskustelu, silloin noita sanoja, tuota retoriikkaa, käytettiin täsmälleen. Mikä on tällä hetkellä tilanne? Euroopan unionin, niin kuin sitä nyt kutsutaan, kannatus ja hyväksyttävyys ei ole hitustakaan lisääntynyt täällä, koska tuo retoriikka ei Suomen kansaan mene. — Palaan vielä puheenvuorossani tähän asiaan.

Timo Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kirjaintakaan tästä sopimuksesta suomalainen kansanedustaja ei voi muuttaa, ei kirjaintakaan. (Kimmo Kiljusen välihuuto) — Ed. Kimmo Kiljunen, kun Mooses tuli vuorelta, siellä oli kymmenen käskyä. Meillä on nyt tällainen lärpäke täällä, ja mitään ei voida muuta kuin hyväksyä, ja pitäisi taputtaa vielä. Ed. Kiljunen, en kuulu siihen joukkoon.

Kommunistinen sotahuuto oli aikoinaan: kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen. Nyt sosialistit ovat päässeet tähän. Koko Euroopan proletariaatit ovat yhdessä, niin myös porvarit. Sieltä oikealta laidaltakin kuulisi mielellään mielipidettä suvereniteetista. Se on ihmeellinen järjestelmä, jos Euroopan unionia ei saa arvostella. On ihmeellistä, ettei siitä eroa saisi vaatia. Eikö se ole normaalia demokratiaa? Luuletteko te, että tämä unioni maailman tappiin kestää? Ei varmasti kestä! (Ed. Kimmo Kiljunen: Vain vahvistuu!) Minä en hyväksy tätä suvereniteetin supistamista ja olen iloinen, että Suomen kansa on sen ymmärtänyt.

Ed. Jaakonsaari, en tarvitse mitään toimistoja. Sydämen kyllyydestä suu puhuu. (Ed. Jaakonsaari: No, itse olette kertonut, että teillä on toimisto!)

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä kysyä ulkoministeriltä, kun hän on toiminut entisenä meppinä: mitenkä te näette Suomen kiltin toiminnan Euroopan unionin jäsenenä? Katson, että pitkäjänteinen, kestävä kehitys ansaitsee yhteistyötä, sanotaan näin. Näin jälkikäteen katsoen, koska olen nainen ja poliitikot ja arkeologit ja naiset saavat kaivella vanhoja, kysyn: miten näette, miksi Galileoa ja tätä maataloussopimusta ei millään lailla koplattu yhteen? On päivänselvää, että kun rajat madaltuvat, niin nämä yksittäiset nationalistiset ajatukset, kielikysymykset ym. nousevat pintaan. Näin ainakin tutkijat väittävät.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soini jälleen kerran tätä itsenäisyysnäkökulmaa käsitteli tuossa omassa puheenvuorossaan. Minä haluan siihen tarttua sen vuoksi, että kyllä tietyllä tavalla meillä on yhteinen haaste siinä, mitenkä me autamme myös kansalaisia ymmärtämään nykyistä paremmin sen, että Suomi on itsenäinen jäsenvaltio. Ne kansainväliset riippuvuussuhteet, jotka vuosikymmenien saatossa ovat muuttuneet, ovat merkinneet tällaista uutta tilannetta, Euroopan unionin jäsenyyttä. Sen lisäksi, että me ratkaisemme ylikansallisia ongelmia, meidän pitäisi pystyä paremmin viestittämään sitä, mitä uusia mahdollisuuksia, mitä uusia hyötyjä tämä avaa kansalaisille ja kansalaisten toiminnalle, mutta nimenomaan niin, että Suomi on itsenäinen, nykyaikainen, aktiivinen, vastuullinen kansakunta.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, niin rauha, vakaus ja turvallisuus olivat ne tärkeimmät syyt, minkä vuoksi minä äänestin sen puolesta ja minkä vuoksi suomalaiset halusivat liittyä siihen. Euroopalla oli silloin idea, päämäärä, tavoite. Ja voi sanoa, että Euroopassa on rauha ja vakaus ja että Euroopan unioni on todellakin tärkein ja laajin kriisinhallintaorganisaatio.

Mutta Eurooppa tarvitsee selviytyäkseen niistä haasteista, kun se laajentuu ja ottaa sisäänsä uusia jäsenmaita, uuden idean. Mikä on Euroopalle se uusi idea, jonka puolesta me voisimme taistella? Se on minusta se oleellinen kysymys, johon myös Suomen poliittisen johdon tulisi paneutua.

Sitten olisin sanonut ed. Pulliaiselle, että silloin kun keskusteltiin, niin kyllä vihreät ed. Pulliaisen johdolla puhuivat siitä, että nyt tulevat saksalaiset ja ostavat suomalaiset rannat. Eivät tulleet saksalaiset, tulivat venäläiset (Puhemies: Minuutti on mennyt!) isolla rahalla. Nyt he ostavat ne suomalaiset rannat.

Lyly Rajala /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulee mieleen tästä EU:n Lissabonin sopimuksesta myöskin se, millä tavalla EU:n laajeneminen vaikuttaa meidän Venäjä-suhteisiimme. Olin tuolla Venäjällä duuman vaaleissa tarkkailijana, ja kun siellä keskustelin silloisen suurlähettilään Heleniuksen kanssa aiheesta, hän sanoi, että mitä enemmän EU laajenee itään, sitä leveämmin Moskova hymyilee, koska se aiheuttaa hajaannusta, kun tulee heikkoja EU-maita. Mitä mieltä olette, ulkoministeri Stubb? Joskus on jossakin heitetty, että EU laajenee, kunnes Tyynimeri tulee vastaan.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Yritän vastata kaikkiin kysymyksiin.

Ed. Pulliaiselle siitä, mikä EU:n kannatus tänä päivänä on ja käytämmekö samaa retoriikkaa kuin jäsenyyskeskustelussa 1994: Minä sanoisin, ettei missään nimessä samaa retoriikkaa. (Ed. Pulliainen: Kyllä minä muistan sen!) Minun näkökulmani on se, että EU:ssa on hyviä puolia ja EU:ssa on huonoja puolia. EU on poliittinen järjestelmä, jossa on paljon hyvää, mutta toki paljon mätää. Minun argumenttini on se, että meidän täytyy puhua tästä avoimesti ja tuoda näitä pointteja esille. Ongelma on se, että nyt tuodaan koko ajan vain negatiivisia asioita ja ne ikään kuin vievät tätä keskustelua eteenpäin.

Ed. Soinille toteaisin, että kansalliset parlamentit ovat vaikuttaneet jo tähän prosessiin, ei vähimmin konventin aikana, jolloin tätä vietiin eteenpäin, ja myös yleisesti hallitustensa kautta.

Sitten minä toteaisin ed. Nurmelle, että Suomen toiminta minun mielestäni on ollut hyvää ja aktiivista.

Tässä europarlamentaarikkokysymyksessä eli siinä, että meillä lukumäärä laskee 14:stä 13:een, ehkä kannattaa panostaa enemmän laatuun kuin määrään näissäkin kysymyksissä. Nykyinen meppikatras on minun mielestäni erittäin hyvä esimerkki siitä, miten saadaan asioita hoidettua.

Ed. Ukkolalle lyhyesti: Mikä on se uusi idea? Toteaisin, että se uusi idea on itse asiassa ilmastonmuutos ja energiapolitiikka. Se on se punainen lanka, joka EU:lle löytyi kylmän sodan jälkeen.

Ed. Rajalalle viimeinen huomio: En ole sitä mieltä, että itälaajentuminen on hajottanut EU:ta. Päinvastoin se on tiivistänyt, ja itse asiassa nämä uudet maat ovat tuoneet uuden ulottuvuuden EU:lle. Se, pitäisikö EU:n rajoista käydä keskustelua, on sitten ihan toisen jutun paikka.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Aloitan siitä, että Suomi saavuttaa omalta kannaltaan parhaimmat tulokset myös Euroopan unionissa olemalla aktiivinen ja aloitteellinen jäsenmaa, joka toimii myös uudistuksen ytimessä. On aivan selvää, että ulkopuolelle jäämällä ei asioita hoideta. Aktiivisesti kansallistakin etuaan valvovan maan pitää pyrkiä siihen ja sinne, missä päätöksiä tehdään.

Vielä 90-luvulla Suomi oli tällainen aktiivinen maa, mutta aivan viime vuosina emme ehkä samanlaiseen ole yltäneet. Toisaalta Suomi ei myöskään ole omaksunut niitä päätöksenteon kauppakäytäntöjä, joilla päätöksentekoa hoidetaan erityisesti Etelä- tai Itä-Euroopassa. Suomen onkin valittava linjansa, kumpaa käytäntöä käytämme vaikutusvaltamme lisäämiseksi kehityksen kärjessä. Vaikutammeko päätöksentekoon vai käymmekö kauppaa? Itse kannatan tätä ensimmäistä vaihtoehtoa ja olen erittäin tyytyväinen siitä, että olemme saaneet ulkoministerin, jolla on kaikki edellytykset tätä tehtävää näin hoitaa.

Lissabonin sopimuksella EU-päätöksentekokyky paranee. Samaan aikaan kuitenkin yhteisöllisyys, kansalaisten yhteisöllisyys, lisääntyy muun muassa kansalaisaloitteen muodossa. Erittäin tärkeää on se, että tässä EU-maiden välille ja EU-kansalaisten välille luodaan turvallisuustakuut, turvatakuut. Tämä on merkittävä solidaarisuuden osoitus EU-maiden välillä ja oikeuttaa Suomen saamaan apua tarvittaessa, mutta toisaalta myös velvoittaa sitä antamaan. Ongelma tai ainakin vastausta odottava kysymys on sitten se, että kun tämä turvatakuulauseke ei sisällä mitään sotilaallista järjestelmää, miten käytännössä kaikissa ulottuvuuksissaan tämä toimii. Täälläkin aiheesta on keskusteltu, mutta ihan lopullista, yksiselitteistä vastausta mielestäni ei ole annettu, vaikka terveeseen järkeen onkin viitattu, mutta pelkästään siihen en tätä kysymystä jättäisi.

Yksi kysymys, mikä erityisesti, kun aiemmin käytiin debattia tästä EU-kokonaisuudesta ja Lissabonin sopimuksestakin, oli esillä, on Euroopan unionin rahoitus. Nyt kun tässä Lissabonin sopimuksessa tai sen myötä EU:n toimivaltuudet kasvavat, mikä on hyvä asia, niin minusta on rehellistä myöntää, että on vähintään syytä keskustella EU-rahoituksen riittävyydestä ja siitä, että rahoitusmuodot ovat oikeanlaiset. Kysymystä on syytä tarkastella ennakkoluulottomasti.

On syytä muistaa, että EU-budjetti on noin yksi prosentti koko unionin alueen bruttokansantuotteesta ja keskimäärin EU:n kansalainen maksaa yhteiseen kassaan 250 euroa vuodessa, josta suuri osa palautuu jäsenmaihin erilaisina tukina. Samaan aikaan voi todeta, että keskimäärin suomalainen maksaa valtiolle veroina noin 7 000 euroa vuodessa.

Mutta kysymys rahoituksesta on oikeutettu, sillä tämä nykyinen vaikeaselkoinen ja tukipainotteinen rahoitusjärjestelmä heikentää kansalaisten luottamusta unioniin ja toisaalta jakaa jäsenmaita nettosaajien ja -maksajien leireihin. Siksi toivoisin, että tätä EU-rahoituspohjaa yksinkertaistettaisiin ja selkeytettäisiin, ja kun ulkoministerikin on paikalla ja osaava alueella, niin haluaisin oikeastaan kysyä samalla: miten te näette, miten tätä EU:n rahoituspohjaa voitaisiin yksinkertaistaa ja selkeyttää?

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Lagstiftningsbehörigheten i Finland är delad mellan två parlament, Finlands riksdag och Ålands lagting. Det finns två jurisdiktioner, Finland och det autonoma området Åland. EU känner bara självständiga stater som medlemmar. Alla de självstyrande områden i Europa som haft en möjlighet att välja om de vill gå med i unionen eller inte har därför valt att stanna utanför. Bara ett område har valt att självmant gå in, nämligen Åland. Det finns många starka regioner som är med i EU, men de är delar av federativa stater. I federationer regleras inflytandefrågorna internt medan i en stat med delad kompetens — ett asymmetriskt system som i Finlands fall — är detta inte möjligt.

Besvikelsen med EU har därför varit stor på Åland. Man känner att man gett ifrån sig behörighet till unionen liksom medlemsstaterna, men inte fått någon kompensation. Ålänningarna kan inte representeras av någon annan än sig själva. Det går inte att säga att det handlar ju om en så liten folkgrupp, bara 27 000 människor. Resultatet av den internationella konfliktlösningen i Genève 1921 ledde till att denna folkgrupp inom staten Finland för alltid fick garantier för sin autonoma ställning grundad på språket och kulturen.

Vi vet att Finland den här gången, och jag säger den här gången, inte lyckades få förståelse för att Åland måste ha en egen plats i Europaparlamentet. Problemet kvarstår så länge frågan inte är löst. Frågan är inte ny och det blir tillfälle att återkomma till den.

Ärade herr talman! Genom Lissabonavtalet införs den s.k. subsidiaritetskontrollen och genom den stärks de nationella parlamentens roll. De förfogar över två röster, en för varje kammare, om parlamentet har två kammare. I frågor där Åland har lagstiftningsbehörighet borde Åland förfoga över den ena rösten på samma sätt som i federationer. Denna åsikt delas inte av rikssidan.

Det sägs i propositionen att Ålands lagting måste betecknas som ett regionalt parlament, men så är naturligtvis inte fallet. Regionala parlament är sådana som fått sin lagstiftningsmakt genom decentralisering eller delegering av statens behörighet. Det har inte Åland fått. Makten är delad och lagtinget borde jämföras med ett nationellt parlament i detta sammanhang. Följaktligen borde Åland i de fall landskapet har lagstiftningsbehörighet få låna den ena av Finlands röster eller i samråd med Finland forma den ena rösten om man så vill.

Ofta möts man av argumentet att en lösning på Ålands problem kunde bli prejudicerande. Andra regioner skulle kunna kräva samma sak. Det stämmer naturligtvis inte eftersom Åland är det enda autonoma området med denna starka ställning inom EU. Det kan inte jämföras med något annat. Vidare ligger det i Finlands intresse att framstå som föregångare i internationella konfliktlösningar. De enda regioner som kan intressera sig för ett modus vivendi för Åland i EU är de regioner som idag ligger utanför EU och det skulle säkert bara gagna unionen att skapa en plats för dessa områden inom EU, i många fall tax havens.

Genom Lissabonfördraget får det nationella parlamentet en särskild roll — vetorätt — när det gäller att förhindra en övergång till beslutande med kvalificerad majoritet. En annan nyhet är att EU blir en juridisk person som kommer att få möjlighet att ingå avtal på ett mer utvidgat sätt än tidigare. Det är en smidig lösning och förbättring för EU. Om denna effektivering av unionens externa behörighet kan ha den inverkan att det blir avgjort svårare att beakta de inskränkningar som följer av Ålands självstyrelse är oklart och måste utredas. Troligtvis förutsätter det att man på förhand går in för en viss reservationspraxis från Finlands eller kommissionens sida. Underrättandet av de andra medlemsstaterna och kommissionen om detta kan förutsätta en särskild förklaring av Finland. Det är frågor där det kommer att finnas behov av särskilda lösningar för Åland med Finlands hjälp.

Det mest kända problemet för Ålands del är kanske det faktum att man inte har någon talerätt i EG-domstolen. Ålands åsikter har inte framförts på det sätt man från Åland velat, vare sig i frågan om sjöfågeljakten eller snusförsäljningen. Åländska myndigheter får inte framföra sina åsikter, men blir trots det tvungna att betala ersättningen om landskapet döms. Detta är ett annat exempel på ett systemfel inom EU som måste åtgärdas på sikt, och nu i samband med Lissabonfördraget på bästa möjliga sätt genom bilaterala lösningar mellan Åland och riket, troligtvis i form av en ändring i självstyrelselagen.

En av de möjligheter till inflytande som finns är genom deltagande i ministerrådsarbetet. Möjligheten för Åland att delta finns redan nu, men måste i praktiken utvidgas. Hittills har Åland heller inte getts möjlighet att delta i konventsarbetet vid utarbetandet av nya fördrag. Antagligen kommer konventsformen att bli vanligare i framtiden och det skulle då vara viktigt att Åland ges möjligheter att delta direkt.

Nytt i Lissabonavtalet är att den s.k. biståndsbestämmelsen som införs i artikel 28 a 7 punkten. Om en medlemsstat utsätts för ett väpnat angrepp är övriga medlemsstater skyldiga att bistå enligt 51 artikeln i FN-stadgan. Detta ska inte påverka den särskilda karaktären hos medlemsstaternas säkerhets- och försvarspolitik. Med anledning av bestämmelsen har utrikesministeriet gjort en särskild utredning, och i statssekreterare Tiilikainens utredning sägs bara att de internationella förpliktelser som gäller för Ålands demilitarisering och neutralisering måste beaktas. Hur det ska ske så att Ålands status inte påverkas måste bli föremål för granskning.

Finland har flera gånger ändrat självstyrelselagen för att med interna lösningar försöka komma till rätta med strukturproblem hos unionen, och jag är säker på att Finland även den här gången kommer att försöka göra sitt bästa att med nationella beslut kompensera den förlust av behörighet som självstyrelsen är utsatt för. Europa har utvecklats mycket sedan Kol- och stålunionens tid med enbart nationalstater som medlemmar till dagens union med medlemsstater som inte är i kontroll av hela sitt territorium, troligtvis med medlemmar på kommande som visserligen är självständiga stater på pappret men inte ännu i kontroll av sitt territorium, med autonoma områden som valt att stanna utanför eller rent av lämna unionen. Nej, det är dags att verka för ett EU som är mer anpassat till dagens verklighet.

Ärade herr talman! Åland hade inte någon egen plats i Finlands riksdag från början, Åland hade inte någon plats i Nordiska rådet från början och Åland var inte med i Nordiska ministerrådet när verksamheten inleddes. Allt detta har vi lyckats tillskapa oss och på den vägen fortsätter vi.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herr talman! Det var ett mycket viktigt tal riksdagsledamot Nauclér höll om Ålands position visavi Lissabonfördraget.

Tässä on tärkeästä näkökulmasta kyse nyt, Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksynnän saamisesta tämän Lissabonin sopimuksen taakse, koska tilanne aukeaa muuten hyvin ongelmalliseksi. Haluaisin ulkoministeriltä nyt vielä tarkennusta siihen, miksi asetelma muodostuisi, jos maakuntapäivillä ei saataisi kahden kolmasosan enemmistöä tämän sopimuksen taakse. Eräitä keinojahan tässä tietysti on ratkoa sitä muullakin tavalla kuin mitä ehkä ed. Elisabeth Nauclérin puheenvuorossa äsken kuulimme.

Eli mietittäisiin tätä kotimaista käytäntöä sen suhteen, kuinka EU-asioista paremmin informoitaisiin maakuntapäiviä ja kuinka esimerkiksi tämän toissijaisuusperiaatteen valvonnassa, kun tämä uusi käytäntö tulee nyt Lissabonin sopimuksen kautta, ahvenanmaalaisten kannat myöskin silloin, kun eduskunta mahdollisesti näyttää sitä keltaista korttiansa, tulisivat kuulluiksi. Nämä olisivat varmaan niitä käytäntöjä, joilla me voisimme lähestyä Ahvenanmaata. Mutta miten ulkoministeri (Puhemies koputtaa) arvioi nyt tätä Ahvenanmaan mahdollista kielteistä päätöstä, mitkä sen vaikutukset ovat?

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Koska näyttää siltä, että tämä ratifiointiprosessi kuitenkin menee hyvin varman tuntuisesti eteenpäin, yritän paneutua pelkästään näihin turvatakuihin jatkossa ja niihin liittyviin seikkoihin, lähinnä sen vuoksi, että valtiosihteeri Tiilikainen, josta aikaisemminkin täällä on ollut puhetta, on tehnyt siitä hyvin ansiokkaan selvityksen omalla tavallaan. Haluan siitä ottaa muutamia asioita esille, jotka toki ovat omia tulkintojani, mutta kuitenkin siltä pohjalta, että tästä asiasta ihan toisella lailla jatkossa keskusteltaisiin kuin tähän mennessä.

Näiden turvatakuuselvitysten tarvehan tuli ilmeiseksi silloin, kun tätä perustuslaillista sopimusta lähdettiin muuttamaan. Se kirjattiin Vanhasen kakkoshallituksessa, että hallitus selvittää sekä Nato-jäsenyyden vaikutukset että EU:n turvatakuiden merkityksen. Näin tämä varsinainen teksti siellä kuuluu. Siis tämä on elänyt pitkän aikaa. Tämän selvityksen tarkoituksena on tietysti palvella myöskin tätä turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa, joka tulee meille käsittelyyn ilmeisesti nyt sitten syksyn lopulla kunnallisvaalien jälkeen.

Mutta ennen kuin menen näihin Tiilikaisen selvityksiin, niin muutaman asian sanoisin yleisesti. Nimittäin se, mitä varten on tämä kaikki puhe tai ovat nämä takuut, ne ovat tietysti sitä varten, jos meille tulee sotilaallinen kriisi. No, sehän ei tule yllättäen. Siitä kai kaikki asiantuntijat ainakin tuntuvat sanovan näin, vaan siinä on omat merkkinsä, jotka ovat pitkän ajan sisällä sattuvia, toinen toistaan kiristyvämpiä tilanteita, ja se johtaa eskalaatioon ja sitten aikanansa ehkä sotilaallisiin toimenpiteisiin. Sehän on hirvittävän vakava tilanne, eikä siihen voi suhtautua niin kuin tässä suhtaudutaan, että terminologia on epäselvää, olemme lähinnä demagogisella tasolla ja tietyllä lailla jopa juridisesti kikkaillaan — minusta tuntuu vähän siltä — näiden termien välillä.

Aina välillä näissä asioissa vertaan jonkun ison yliopistollisen keskussairaalan ensiapupoliklinikkaan. Ei siellä tämmöisillä valmiuksilla pärjätä. Siellä pitää tietää kaikista asioista etukäteen, mitä tehdään, jos joku tapaus tulee. Se on hätätapaus nimenomaan. Se on ainoa tapa yrittää pärjätä tässä hyvin kiireisessä ja teknisessä maailmassa. Siinä hengessä toivoisin, että tätä asiaakin pohdittaisiin. Tässähän on pohjimmiltaan kysymys EU:n alueella olevien jäsenvaltioiden yhteistyöstä ohitse sen varsinaisen organisaation, koska tässä ei tule mitään toimivaltaa varsinaisesti EU:lle, vaan se jää jäsenten väliseksi eräässä mielessä.

Suuri kysymys on silloin, että kun kriisi kolkuttaa ovelle, mitä ne jäsenet silloin tekevät. Meillä on muutamia merkkejä taustana, jotka minusta eivät oikein ole hyvän tuntuisia. Tulee mieleen se, miten Winston Churchill tässä meitä ohjaisi, kun hän silloin aikanaan sanoi, että "never war again in Europe". Hän varmasti hyvin jämäkästi tekisi kaikkensa, että niin ei kävisi.

Ensinnäkin näistä käsitteistä vähän lisää. Siis siellähän käytetään termejä "yhteisvastuulauseke" ja "turvatakuulauseke". Tämä "yhteisvastuulauseke" on toiselta nimeltänsä myöskin "solidaarisuuslauseke". Se Tiilikaisen mukaan lähinnä kohdennetaan terrori-iskuihin, luonnonmullistuksiin ja ihmisen aiheuttamaan suuronnettomuuteen. Tämä on tietysti ihan järkevää jakoa. Sen sijaan tähän "turvatakuulausekkeeseen" liittyen, joka varsinaisesti taitaa tekstissä olla nimellä "keskinäisen avunannon velvoite", joka on tämä 28 artikla ja sen 7 kohta, hänen mielestään nämä termit "keskinäisen avunannon velvoite" ja "turvatakuu" ovat erisisältöiset. Tämä on Tiilikaisen selkeä tulkinta siitä.

Hän sanoo, että "keskinäisen avunannon velvoite" on oikeudellisesti oikea termi ja sen käyttöä suositellaan. Sen sijaan "turvatakuu" on yleisempi ja kansanomaisempi ilmaisu eikä varsinaisesti oikea. Siis hän sanoo, että se oikeastaan on huono termi käyttää. Mitä me täällä olemme tänään muuta tehneet kuin käyttäneet koko ajan tätä termiä, joka ainakin yhden asiantuntijan mielestä taitaa olla vähän toissijainen? Tämähän vaatii ehdottomasti tarkennusta. Tästä me voimme täällä salissa olla eri mieltä emmekä täällä koskaan ehkä pääse yksimielisyyteen, mutta me tarvitsemme tässä toisenlaista esittelyä tältä pohjalta.

Samaten nämä "liittoutumisen" ja "liittoutumattomuuden" käsitteet eivät nykypäivänä hänen mielestään enää sovellu termistöön niin kuin joskus aikaisemmin, silloin kun meillä oli useita sotilasliittoja tässä maailmassa ja oli puolueettomia maita. Silloin ne viittasivat sotilasliittoon ja yhteispuolustusjärjestelmiin. Nythän meillä on toinen aika, ja sen takia kun EU on paljon muuta, näistä termeistä pitäisi myöskin tavallaan päästä eroon. Itse analyyttisesti ajatellen haluaisin tämän laatuista keskustelua, arvoisa ministeri, jatkossa tässä meidän salissamme.

Jatkan vielä kertomalla näitä Tiilikaisen mielipiteitä sen verran kuin tässä on aikaa jäljellä, jolloin me saamme paljon paremman keskustelun tason. Tämä oli hyvä lähetekeskustelu tänään, mutta kun varsinaisesti turvatakuista ohitan ratifiointiprosessin, niin kyllä toki soisin, että se olisi selkeästi suomenkielisempää ja täsmällisempää.

Ensinnäkin on ne kolme erilaista avunantovelvoitteen ulottuvuutta.

Miten nyt sitten Tiilikaisen mielestä juoksee tämä oikeudellinen velvoite? Hän sanoo, että se on sikäli ihan selvää, että siinä tulee oikeus vastaanottaa apua ja velvollisuus antaa apua niin, että se koskee samalla lailla kaikkia EU-maita. No, tämähän on täällä sanottu monta kertaa, niin että siinä ei ole varmaan mitään.

Mutta sitten se erityisasema, joka siellä on muutamien maiden suhteen, esimerkiksi niiden, jotka ovat Naton jäseniä ja muuta. Hänen mielestään se ei mitenkään laimenna tätä yhtäläistä velvollisuutta kaikkien EU-maiden suhteen. Se kirjaus on kait helpottanut näiden ei-Nato-maiden osalta eniten Itävaltaa ja Irlantia, jotka eivät ole siellä mukana, mutta mitään erityisasemaa yhdelläkään EU-maalla ei ole tämän varsinaisen maininnan suhteen.

Samaten se keskinäisen avunannon velvoite tässä Lissabonin sopimuksessa on hyvin erilainen rakenteeltaan kuin muut EU:ssa olevat velvoitteet, koska, niin kuin olen aikaisemmin minäkin sanonut ja monet muut, tässä ei tule varsinaista toimivaltaa unionille itselleen, ei tule mitään sotakoneistoa. Meillä on jonkilaisia valmiuksia, EU:lla, korkeintaan näihin kriisinhallintatehtäviin, mutta sotilaallisen hyökkäyksen tapahtuessa edelleen on suuri kysymysmerkki, mikä se varsinainen varmuus on, kuka tulee ja millä lailla auttamaan.

Samaten avoin tulkintakysymys on se, onko avunantolauseke sovellettavissa tiukasti ainoastaan aseelliseen hyökkäykseen vai voisiko jokin muu tilanne, joita aikaisemmin luettelin — terrori-isku, energiakuljetusten estäminen tai tietojärjestelmäuhka — laukaista tämän saman. Tämmöisiähän meidän ei pidä kysyä. Näitä nyt yksi asiantuntija kysyy, voidaanko ne ottaa vai eikö voida. Minä kyllä katsoisin, että kun jatkossa puhumme tästä, niin vastaus on joko "juu" tai "ei", ja minun ekspertiisini ei siihen varmasti riitä.

Tätä Naton 5 artiklan soveltamista, jota tässä voidaan käyttää esimerkkinä, on yhden ainoan kerran toteutettu: silloin kun kaksoistorneihin hyökättiin, terroristihyökkäys Amerikassa tapahtui. Se on ainoa tämmöinen reaalimaailman referenssi.

Samaten on selkeästi sopimatta, miten hyökkäyksen kohteeksi joutunut jäsenvaltio pyytäisi apua muilta jäsenmailta ja mistä apu lopulta löytyisi. Jos meillekin se kysymys tulisi huomenna, miten me siihen vastaisimme? Kyllä me täällä osaamme näitä termejä heitellä ja käyttää, kun ei ole vastuuta niiden lunastamisesta, mutta tämä on erittäin vakava paikka minusta puhua, kun me olemme näin ison unionin sisällä.

Sitten on tietysti nämä poliittiset aspektit ja vaikutus vaikkapa puolustuspolitiikkaan. Minä lyhennän vaan tätä omaa arviotani sen verran, että sanon tähän loppuun, että minä en ole kuullut, vaikka olen koko ajan istunut täällä salissa, että kukaan olisi arvioinut sitä, pitääkö tässä sotilaallisessa aspektissa — sitä olisi minusta hyvä meidän ulkoministerimme selvittää — jotenkin tuoda esille se, pitääkö lakia Puolustusvoimista myös muuttaa nyt jo etukäteen vai onko se ajan tasalla näihin uusiin tilanteisiin nähden. Minulla on semmoinen käsitys, että se ei ole ajan tasalla tähän kaikkeen nähden.

En voi muuta sanoa tähän loppuun kuin sen, että näin iso, vaikea yhteistyöasia meillä on. Hassulta tuntui, kun tänään tuli sähköpostista Maanpuolustuskorkeakoulun mainos heidän luentotilaisuudestaan, joka on parin viikon kuluttua, ja siinä luki: "Onko kriisinhallinta kriisissä maailmassa?" Jos se termien kautta menee kriisiin, niin mehän olemme silloin tosi kummallisessa jamassa. Realismia toisin sanoen ja konkretiaa kaipaan tähän.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Tähän loppuun ensinnäkin haluaisin kiittää edustajia mahdollisuudesta osallistua tähän keskusteluun aiheesta, joka on ollut viimeiset 15 vuotta aika lähellä sydäntä. Siinä mielessä on mukavaa, että todellinen ensiesiintyminen tapahtui tänään. Yleishuomiona minun mielestäni tämä keskustelu on ollut erinomaista ja on osoitus siitä, että me voimme Suomessa käydä erittäin korkeatasoista EU-keskustelua. Minä en ole näin hyvää keskustelua monessakaan parlamentissa koskaan EU-asioista kuullut.

Yleisvastauksena tähän loppuun minä nostaisin esille ne kolme pointtia, jotka nousivat tässä viimeisimmässä osassa.

Ensimmäinen oli ed. Katajan kysymys, millä tavalla EU:n rahoituspohjaa voitaisiin jollain tavalla yksinkertaistaa. Siis tällä hetkellähän se on aikamoinen sekamelska, jossa on osittain bkt-osuus ja osittain epäsuora verotusjärjestelmä. Rahoituskeskustelun me tulemme käymään täällä salissa uudestaan, koska sellainen on kaavailussa myös EU:n sisällä. Oma näkemykseni tähän kokonaispakettiin on se, että mitä selkeämmäksi se uusi järjestelmä saadaan, sitä parempi. Ja todellakin ollaan tilanteessa, jossa EU:n kokonaisbudjetti on ainoastaan prosentin verran koko tästä bkt:sta, ja siitäkin pitää voida keskustella.

Sedan hade vi ledamot Nauclérs anförande som hade mycket att göra speciellt med Åland och Ålands självstyre. Här skulle jag för det första hänvisa till grundlagsutskottets uttalande i den här frågan, att om det skulle te sig så att Åland inte skulle ratificera Lissabonfördraget så skulle det egentligen inte vara något juridiskt problem för Finland. Visserligen stämmer det här, men jag skulle våga påstå att det skulle vara ett otroligt dåligt beslut för både Ålands och Finlands del. Ju mer vi kan föra fram de positiva sidorna av Lissabonfördraget på Åland, desto bättre, och ju starkare stöd Åland ger det här fördraget, desto bättre.

Åland har varit starkt med i konsultationerna och vi har försökt hitta en lösning för platsen i Europaparlamentet, för en möjlighet att föra åtal i EG-domstolen och överhuvudtaget om subsidiaritetsfrågor. Jag hoppas att Åland kommer till ett positivt slutresultat i den här frågan. (Ed. Kimmo Kiljunen: Går de kanske ut?) — Nej, det hoppas ingen. Det finns ingen som vill att Åland träder ut ur EU, det är ju självklart. Åland är en viktig del av Finland och av EU och därmed måste vi fortsätta det här samarbetet.

Ed. Akaan-Penttilälle viimeisenä huomiona laatukeskustelusta: Kyllä, ja minun mielestäni tämä keskustelu on samalla osoittanut sen, että me tarvitsemme jatkokeskustelua avunantovelvoitteesta, ja toivottavasti me voimme käydä sitä turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä. Minun mielestäni valtiosihteeri Tiilikaisen selvitys oli erinomainen, koska se avasi tätä keskustelua myös minulle, ja siitä on hyvä jatkaa, kunnes me sitten otamme tarkempia kantoja.

Mitä tulee lakiin Puolustusvoimista jne., siihen ei tässä vaiheessa ole kompetenssia vastata.

Mutta ylipäätään, kiitos mahdollisuudesta saada vastata teidän kysymyksiinne. Keskustelu oli tänään minun mielestäni erinomainen. Minä joudun menemään elämäni ensimmäiseen iltakouluun.

Elisabeth Nauclér /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade herr talman! Ett tack till utrikesministern för de här synpunkterna. Det är helt klart att det nu är på det sättet att detta handlar om Finlands riksdags behandling av Lissabonfördraget, den fråga som jag egentligen lyfte upp var Ålands lagtings behandling av Lissabonavtalet.

Men eftersom jag vet hur viktigt det är att regeringen i Helsingfors och regeringen i Mariehamn lyckas lösa de här frågorna, och om jag på något sätt kan bidra till och vara en brobyggare så ser jag det som min uppgift. Därför var det viktigt för mig att lyfta upp den här frågan. Men om inte Åland skulle godkänna avtalet — och vi ska kanske inte spekulera i det — så vet vi att det är inget hinder för Finlands del. Och det är också så att på Åland, vad gäller den delen där staten har behörighet, så kommer det ju att träda i kraft ändå, och till den del man från tidigare är bunden så gäller det ju i alla fall.

Sanna Perkiö /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä palata tähän energiapolitiikka-asiaan, jos ministerillä vielä olisi mahdollisuus tarkentaa sitä, mihin suuntaan EU mahtaa olla suuntaamassa energiapolitiikkaansa, kun se nyt vahvistaa energian osuutta ulkosuhteiden hoidossa. Mitkä nämä strategiat, energiakumppanit meillä ovat?

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä kertaalleen kysyn tätä Ahvenanmaan tilannetta, jatkan siitä, mistä ed. Nauclér täällä puhui. Jos käy niin, että Ahvenanmaa hylkäisi tämän Lissabonin sopimuksen, niin mikä on se lopputulos? Johtaako se siihen, että Ahvenanmaa tosiasiassa sulkeutuu Euroopan unionin ulkopuolelle? Ministeri vastasi, että hän poliittisesti toivoo, että tähän tilanteeseen ei ajauduta, mutta tarkoittaako se juridisesti tosiasiassa sitä, että tämä Ahvenanmaan maakuntapäivien ratkaisu itse asiassa johtaisi — vähän samalla tavalla kuin Grönlanti aikoinaan joutui eroamaan unionista — Ahvenanmaan eroamiseen unionin alueesta?

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ulkoministerille, että hänellä on ollut aikaa, ja sen näemme tämän päivän esityslistastakin, että hän on todella sitoutunut tehtäväänsä täysillä eikä harhaile muissa luottamustehtävissä kovinkaan paljon. Arvostan sitä, samoin sitä, että hän on täällä läsnä.

En varmasti ehdi kaikkia niitä asioita sanoa, mitä halusin sanoa äsken, kun koetin puhua nopeasti ja tuli väärinymmärrys. Tarkoitin sitä, että kun kestävää kehitystä edistetään ja pitkäjänteisiä ratkaisuja tehdään, niin mielestäni olisi voinut esimerkiksi Galileo-hankkeen kytkeä maataloussopimuksien kanssa yhteen niin, että me olisimme voineet tehdä yhteistyötä Galileo-hankkeen kanssa, koska Patrialla olisi ehkä mahdollisuus tehdä avaruusteknologiayhteistyötä ja olisimme voineet saada sitä kautta suurten maiden ääniä omalle kannallemme, omalle puolellemme. Sitä tarkoitin, tällaista yhteistyötä.

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa puhemies! Mennään järjestyksessä.

Ed. Perkiö, anteeksi, että en heti huomannut vastata. Kysymyksenne energiapolitiikasta oli kaksiulotteinen. Ensimmäinen on energiapaketti, jonka komissio on jo tänä päivänä pistänyt pöytään ja joka on tämä niin kutsuttu 20—20-paketti. Siitä käydään ihan normaali lainsäädäntökeskustelu. Tällä hetkellä paketti on Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä. Toinen ulottuvuus on, kuten totesitte, ulko- ja turvallisuuspoliittinen. Energiakeskustelu on nousemassa myös ikään kuin tähän kategoriaan, ja tätä keskustelua tullaan myös käymään tulevaisuudessa. Pidän hirveän tärkeänä, että EU:lla olisi yhteinen energiapolitiikka, ja tämä tarkoittaa myös tiettyjen valtiomonopolien purkamista, ei vähiten eräässä suuressa jäsenmaassa, jota ei ehkä välttämättä tässä kannata nimeltä mainita. Mutta tämä on se suunta, mihinkä mennään. Meillä pitää olla yhteinen energiapolitiikka.

Ed. Kimmo Kiljunen kysyi, ajautuuko Ahvenanmaa samanlaiseen tilanteeseen kuin Grönlanti. Mielestäni vastaus tähän on yksiselitteinen ei. On toki selvää, että Ahvenanmaa ei tässä tapauksessa voi välttämättä panna toimeen kaikkia niitä lainsäädäntökysymyksiä, joita Lissabonin sopimuksen kautta tulee, ja se voi olla monimutkaista, mutta erosta minä en lähtisi missään nimessä tässä vaiheessa puhumaan.

Ed. Nurmi, Galileon ja maatalouden kytkeminen toisiinsa on osa tätä kokonaispakettia. Kannattaa vaan tarkkaan katsoa, mitkä osat ja missä vaiheessa kytketään toisiinsa. Kiitos siitä, että olitte iloinen, että olen ollut paikalla koko tämän päivän!

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaari avasi omalta osaltaan tämän päivän EU-keskustelun kertomalla kokemuksiaan Oulun torilla, jossa ei näistä asioista paljon puhella. Arvoisa puhemies! En ihmettele lainkaan, että ei puhuta, koska siellä jokapäiväinen keskustelunaihe on se, joko Liisa on päässyt Natoon. Joka kerta, kun torille menee, joku tulee kysymään, joko se Jaakonsaari on päässyt Natoonsa, se ratkaisisi paljon ongelmia myöskin Oulussa, elikkä siis toisin sanoen tältä osalta vastaus on hyvin selvä ja yksinkertainen.

Mutta itse ytimessä, mikä on kansalaisyhteiskunnan rooli EU:ssa, hän oli aivan nappiin osuva. Minä vielä toistan sen, että silloin, kun tässä salissa vuonna 1994 käytiin ne pitkät EY-keskustelut, niin jos jotakin, kysyttiin tästä kansalaisyhteiskunnasta ja siitä, millä tavalla se voisi toimia tällaisessa yhteisössä. Siihen suhtauduttiin äärimmäisen ylimielisesti, niin ylimielisesti, herjaavasti, kun sitä asiaa vihjaisikaan täällä, että syntyi hillitön mylvintä niiden taholta, jotka olivat fanaattisesti EY:hyn menossa. Siitä asiasta ei pystynyt edes asiallisesti käymään keskustelua. Ja mikään ei ole muuttunut. Muuttunut on vain se, että joukot täällä salissa ovat paljon vähäisemmät. Siitä ei mylvintää enää synny, jos olisi jotakin mieltä, ja se on ihan selvä asia.

Siis toisin sanoen EU on väärällä tavalla arkipäiväistynyt. Se on ylätason toimeliaisuutena arkipäiväistynyt, niin kuin tämänpäiväinenkin turvallisuuspoliittinen keskustelu osoittaa. Tietenkin se on ilman muuta ulkoministerin, ent. mepin, kannalta aivan fantastista, että tällaista lievästi saivartelevaa sanonnallista keskustelua käydään. Se on hänen mielestään korkeatasoista keskustelua. Mutta jos tämä pitäisi viedä kansan keskuuteen, tällainen keskustelu, jossa tasavallan huippuasiantuntijat ovat sanonnoista erimielisiä, niin eihän se tätä ymmärtämystä lisää pätkänkään vertaa.

Mitä lukeutuu tähän itse ydinasiaan elikkä siihen, mitä tämä keskinäisen avunannon velvoite sitten merkitsee, niin se tietysti käytännön tasolla merkitsee ihan sitä samaa, mitä se merkitsee ylipäätään valtioitten ja myöskin kansalaisten välisessä työssä. Jos meinaa apua antaa, siihen tarvitaan kyky, siihen tarvitaan tahto ja siihen tarvitaan luottamus. Olipa siinä velvoitesopimuksessa mitä tahansa, niin eihän siinä sanktioita ladella, jos ei toimi sen mukaan kuin on joskus sovittu jossakin sopimuksessa, olkoon se nyt minkälainen sopimus tahansa. Ei siitä tulla rankaisemaan pätkänkään vertaa. Mutta on erinomaisen hyvä se, että siinä maailmassa, jossa nyt tällä hetkellä eletään, pyritään edes pääsemään kansainväliseen yhteisymmärrykseen jonkinlaisten alueitten puitteissa jonkinlaisista asioista. Kysymys on vain siitä, mitä muita tavoitteita tällaiseen kansainväliseen yhteistyöhön kytketään.

Kun käytiin näitä keskusteluja 1994, silloin puhuttiin Euroopan yhdysvaltoihin pyrkimisestä, oliko se idea nyt sitten Coudenhove-Kalergin, kreivin 20-luvulta, joka sai Santeri Alkionkin innostumaan näistä asioista — tämän ideologian 100-vuotisjuhlia reilun kymmenen vuoden päästä sitten juhlivat ne, jotka tällaisia asioita juhlivat. Mutta näillä eväillä siitä hankkeesta ei tule yhtään mitään. Nimittäin tämä järjestelmä on testissä. Se on sillä tavalla testissä, onneksi, että sen piirissä on tajuttu, missä testissä tämä yhteisö on. Se on ilmastotestissä, ja se on siihen liittyen energiatestissä. Ja se on aivan mainio asia, että näitten keskinäinen yhteys on tajuttu täydellisesti kutakuinkin, niin kuin kävi ulkoministerin äskeisestä vastauspuheenvuorostakin ilmi hänen vastatessaan ed. Perkiön kysymykseen. Siitä on kysymys.

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljuselle, joka on jo kymmenen kertaa pyytänyt puheenvuoroni aikana vastauspuheenvuoroa, totean, että hänen esimerkkinsä siitä, mikä on ydinkeskusteluasia sitten muutoin kansainvälisessä yhteistyössä, meni minun kannaltani kyllä harvinaisen pieleen, kun hän otti happosateet, rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöt esimerkiksi, kun siellä ollaan juuri nyt tekemässä sitä kaikkein suurinta mahdollista virhettä, mitä voi tehdä tällä hetkellä näissä kuvioissa. Nimittäin jos te ette sitä tiedä, niin minä kerron teille, ed. Kimmo Kiljunen, mikä se on. Se on kirjattu pyrkimys, joka löytyy myöskin ympäristöministeriön sivuilta tällä hetkellä kertomuksena, ja se on se, että niin sanotusta parhaasta mahdollisesta tekniikasta, parhaasta käytettävissä olevasta tekniikasta, elikkä Batista ja sitä selvittävistä asiakirjoista Brefistä luovuttaisiin ja korvattaisiin se järjestelmä rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöoikeuksilla aivan siihen samaan tyyliin kuin on kysymys näissä kasvihuonekaasuissa. Se olisi täydellisesti ojasta allikkoon menoa. Ja kuitenkin juuri tällä hetkellä siellä on voimakkaat lobbarit ajamassa tätä hanketta. Otitte harvinaisen huonon esimerkin kerta kaikkiaan. Mutta varmasti teillä oli vilpitön mieli federalistina tässä asiassa.

Arvoisa puhemies! Siis toisin sanoen kysymys on siitä, että EU on luonnonvaratestissä ja kaikki tämä toimeliaisuus, mitä EU:n puitteissa on tällä hetkellä meneillään, perustuu uusiutumattoman energian hyödyntämiseen. Tosin nyt on asetettu uusiutuvalle energialle jonkinlaisia tavoitteita, ja jos se ei tässä tavoitteenasetannassa onnistu, niin sille tulee käymään ohkoosesti yhteisönä, koska se ajautuu aivan samaan tilanteeseen, mihinkä maapallon historia on aina ajautunut, elikkä sisäiseen kisaan siitä, kuka ne viimeiset tilkat saa käyttää hyväkseen.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos ulkoministeri tässä äsken sanoi olevansa federalisti tai ainakin ajattelisi sen suuntaisesti, niin minä en ole sanonut sitä missään yhteydessä. En ole todellakaan federalisti. Euroopan unioni on sui generis, aivan omanlaatuisensa, ylikansallinen päätöksentekojärjestelmä, se ei ole johtamassa Euroopan Yhdysvaltoihin.

Ed. Pulliainen tässä totesi, että arkipäiväistyminen on tärkeätä. Miksi te muuten vaaditte Euroopan unionilta jotakin aivan muuta kuin te vaaditte Suomelta? Jos Suomen perustuslaista käytäisiin Oulun torilla keskustelua, minä voin vakuuttaa, ed. Pulliainen, höykäsen pölähtävää kansalaiset eivät ymmärrä siitä perustuslakikeskustelusta siellä. Ei heiltä pidä vaatia myöskään unionin perussopimusten osalta sen suurempaa sivistystasoa tai asioiden yksityiskohtien ymmärrystä kuin oman perustuslakimme osalta. Jos puhutaan arkipäiväisyydestä, Oulun torilla nähdään kyllä Euroopan unionin arkipäiväisyys hyvin konkreettisesti koko ajan. Siellä käydään kauppaa tuotteista ja ne maksetaan euroilla. Se on Euroopan unionin arkipäivää hyvin selkeästi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ei ed. Kimmo Kiljusella oikein natsaa tänä päivänä, mutta ehkä tuossa parin tunnin kuluttua rupeaa taas raksuttamaan. Nimittäin siellä Oulun torilla käydään nyt juuri perustuslakikeskustelua, kun siellä on niin valtavan paljon sellaisia kansalaisia, oululaisia, ketä tahansa, jotka ovat sitä mieltä, että perustuslaillista vaikuttamisen oikeutta ei pidä tasavallan presidentiltä poistaa. Elikkä siellä käydään justiinsa keskustelua semmoisesta asiasta, joka heitä kiinnostaa valtavan paljon.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Ulkoministeri Stubb aloitti puheenvuoronsa toteamalla, että Lissabonin sopimus lisää Euroopan parlamentin valtaa ja kansallisten parlamenttien valtaa eikä kenenkään valta vähene. Tämä on aika erikoinen johtopäätös. Yleensä kuitenkin valta on aina rajallinen ja jossain se raja on, ja jos sitä valtaa on käytetty, niin joltain se vähenee, jos joku toinen sitä saa. Minä pahoin pelkään, että tässä nyt petetään tai joku pettää itseään pahemman kerran, elikkä kyllä valtaa siirtyy johonkin, joko tänne tai johonkin toiseen paikkaan. Mutta itsepetos sallittakoon sitten tietenkin niille, jotka sitä haluavat.

Lissabonin sopimus ei lisää pienten maiden vaikutusvaltaa EU:ssa vaan vahvistaa entisestään suurten jäsenmaiden mahdollisuuksia ajaa omia etujaan. Se johtuu siitä, että määräenemmistöksi on sovittu niin sanottu kaksoisenemmistö elikkä 55 prosenttia valtioista ja 65 prosenttia väestöstä. Tämä pitää sisällään sen, että käytännössä kolmella suurella jäsenmaalla on EU:ssa veto-oikeus. (Ed. Kimmo Kiljunen: Ei se pidä paikkaansa!) — Näin se on. Jos siihen tulee yksi pieni valtio lisää, niin se on. (Ed. Kimmo Kiljusen välihuuto) — Ed. Kiljunen, jos on yksi pikkuvaltio mukana, niin se on silloin veto-oikeus.

Erityisen huolestuttava kehitys on työelämän alueella. EY-tuomioistuimesta on tullut useita huonoja päätöksiä, joilla on suuri merkitys kohtuullisten työ- ja palkkaetujen säilyttämisessä. Viimeksi EY-tuomioistuin teki päätöksen niin sanotussa Rüffert-tapauksessa. Se päätti Laval-tapauksen hengessä niin, että julkisissa tarjouskilpailuissa ei voida vaatia työntekomaan työehtoja sovellettaviksi. Ja tämä on todella huolestuttava linja, jos ei voida vaatia työntekomaan työehtoja sovellettaviksi. Suomea tämä ei koske, koska meillä on valtakunnallisesti yleissitovat työehtosopimukset, mutta EU:ssa on paljon maita, joita tämä tulee koskemaan.

Pääsihteeri John Monks, joka edustaa 36 maan ay-liikettä, sanoo: "Tämä on taas yksi tuhoisa ja vahingollinen tuomio, jossa palvelujen vapaa liikkuvuus asetetaan etusijalle työntekijämaan työehtoihin nähden." Tuomioistuinpäätökset osoittavat, että EU on yhä enemmän pääoman vapaa temmellyskenttä ja työntekijöiden oikeuksia poljetaan yhä alemmaksi. Oikeistopuolueiden johtama EU on työntänyt sosiaalisen Euroopan yhä enemmän taka-alalle. Merkillepantavaa on, ettei Lissabonin sopimuksesta haluta järjestää kansanäänestystä, koska EU-eliitti pelkää kansan äänestävän eliitin mielestä väärin.

Vasemmistoliiton mielestä näin suuresta ja tärkeästä asiasta pitäisi järjestää kansanäänestys, jossa kansa voisi sanoa käsityksensä EU:n uudesta perustuslaista, jota perustuslaiksi ei saa sanoa vaan Lissabonin sopimukseksi. Tosiasiassa, kuten ulkoministerikin täällä mainitsi, 99-prosenttisesti tämä on sama sopimus, joka perustuslakisopimuksena Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksessä hylättiin.

Tässä sopimuksessa on myös kohta, jossa vaaditaan jäsenmaiden varustelumenojen lisäämistä. Eikö tämän laatuisten asioiden pitäisi olla aivan ehdottomasti vain Suomen kansan omassa päätäntävallassa eikä Lissabonin sopimuksen painostuksen alaisena? Oikeus Suomen puolustamisesta päättämiseen pitää olla vain eduskunnalla, sillä eduskunnalle kuuluu budjettivalta Suomessa yksiselitteisesti.

Suomi on EU:n nettomaksaja, ja moni kadunmies ja -nainen miettii sitä, saammeko rahoillemme vastinetta vai menevätkö ne rahat kankkulan kaivoon. Tämän vuoden valtion budjetin mukaan on arvioitu EU-jäsenmaksun olevan 1 601 miljoonaa euroa. Takaisin arvioidaan saatavan 1 328 miljoonaa euroa, joten nettomaksuosuus on näin ollen 273 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 tilinpäätöksen mukaan nettomaksu Suomen osalta oli 483 miljoonaa euroa. EU ei ole Suomelle taloudellisesti ilmainen harrastus. Luvut osoittavat, että me emme saa EU-rahaa vaan jokainen euro, joka sieltä tulee, on suomalaisten työn tuloksena syntynyt ja EU:n byrokraattien päätösten varaan lähetetty. Elikkä kaikki se raha, mitä meillä puhutaan EU-rahasta, että saamme EU:sta rahaa, on meidän omaa ansaittua rahaa, jota sitten anomme EU-byrokraateilta takaisin. Ja tämä on kyllä aika erikoinen kierrätys, että rahaa täytyy lähettää ensin Euroopan unioniin ja sitten me anomme omaa rahaamme sieltä erilaisiin hankkeisiin.

Herra puhemies! Lissabonin sopimus ei vastaa niitä tavoitteita, joita me vasemmistoliitossa edellytämme sosiaaliselta Euroopalta, ja tämän johdosta emme tule hyväksymään tämän laatuista sopimusta.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Kuoppa tulkitsi ongelmallisesti lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä, kun hän totesi EY-tuomioistuimen päätökseen viitaten, että siinä ei noudatettaisi kansallisia työehtoja. (Ed. Kuoppa: Sanasta sanaan lainattu!) Se on totta, että jos ei ole yleisesti toimivaa järjestelmää, niin silloin se on kansallisesta päätöksenteosta kiinni, miten näitä työehtoja noudatetaan, mutta lähetettyjen työntekijöiden direktiivi lähtee yksiselitteisesti siitä, että nimenomaan kohdemaan työehtoja noudatetaan, eli vika ei ole unionin päässä, vaan kansallisessa päässä. Tässä suhteessa tietysti tämä perusoikeuskirjan voimaantulo tulee asiaa entisestään selkiyttämään. Tämäkin tässä täytyy nyt tunnistaa.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muutama luku ed. Kuopalle:

Ensinnäkin nettona yksittäinen suomalainen maksaa 88 euroa vuodessa Suomen EU-jäsenyydestä, mutta se voidaan sanoa ihan toisinkinpäin. EU:n budjetti on noin prosentin verran koko EU-alueen bruttokansantuotteesta, noin 120 miljardia euroa. Keskimääräinen EU-kansalainen maksaa siis EU:sta vajaat 250 euroa vuodessa. Se on bruttona. Esimerkiksi Suomen valtion budjetti on yli 30 prosenttia bruttokansantuotteestamme eli noin 40 miljardia euroa, ja keskimääräinen suomalainen maksaa Suomen valtion kassaan noin 7 000 euroa vuodessa. Tässä muutama luku vertailuna. Kyllä EU:ssa on monella tapaa hyvä olla.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilälle haluan todeta, että Suomen valtion budjetissa se maksetaan suomalaisten kansalaisten hyväksi. Tässä Euroopan unionin budjetissa tämä nettomaksuosuus menee jonnekin muualle, mihin me emme enää voi vaikuttaa. (Ed. Kimmo Kiljunen: Myöskin suomalaisten hyväksi!) — Nettomaksuosuus ei tule suomalaisten hyväksi. Se menee jonnekin muualle. (Ed. Kimmo Kiljunen: Totta kai tulee!) — Kyllä sillä maksetaan jotakin muita valtion tukia joillekin muille maille.

Mutta sitten vielä tästä ay-liikkeen asemasta. En minä tiedä, onko tämä pääsihteeri John Monks sitten täysin väärässä ed. Kiljuseen verrattuna. Eikö hän tunne ay-liikkeen asemaa ja tilannetta, kun hän kumminkin kertoo lausunnossaan näin, kuten minä totesin, että "tämä on taas yksi tuhoisa ja vahingollinen tuomio, jossa palvelujen vapaa liikkuvuus asetetaan etusijalle työntekijämaan työehtoihin nähden"? (Ed. Kimmo Kiljunen: Se pitää paikkansa!) Näin tapahtuu, ja näitä tuomioita on useita. Miksi te väitätte, että tämä parantaisi muka meidän tilannetta?

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä näkee, kuinka vaikeaa ryhmässä on toimia ja hoitaa asioita yhdessä, kun me täällä 200 ihmisen kesken emme löydä kovinkaan helposti kompromissia — varmasti löydämme sen — niin kuinka se on sitten, kun mennään vielä suuremmille foorumeille.

Kun täällä sanottiin, että Euroopan unionista ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin kyllä täytyy ainakin sanoa, kun puhutaan, että Euroopan unioni on rakennettu turvaamaan muun muassa rauha, vakaus ja turvallisuus, että kyllä siinä on mielestäni aika hyvin onnistuttu. Ulkoministeri Stubb totesi suuren valiokunnan kokouksessa tänään, että edelleen — sehän oli vanha tieto — Euroopan unioni on eräs keskeisistä kehitysavun maksajista maailmalla, ja mielestäni kehitysavun antaminen ja varsinkin sen hoitaminen sillä lailla, että ongelmat hoidetaan paikan päällä inhimillisesti opettamalla ihmisiä ja Millennium-tavoitteiden mukaisesti, on mielestäni inhimillisempää kuin se, että ihmiset joutuvat lähtemään pakoon vieraaseen kulttuuriin, vieraaseen maahan, mutta tietenkin jos muuta vaihtoehtoa ei ole, niin totta kai silloin pakolaiseksi on pakko lähteä.

Tämä keskustelu on lähetekeskustelu. Meillähän on mahdollisuus äänestää tästä, onko kannatus tämän esityksen takana vai ei, ja voimme äänestää myös hylkäyksestä. Sehän on vielä meillä edessä.

Mutta vielä kerran haluan ottaa esille sen, että toivoisin, vaikka Galileo on kunnianhimoinen hanke, että siihen Suomessakin perehdyttäisiin, koska Gps-järjestelmä on amerikkalainen sotilasjärjestelmä, jota me käytämme, ja jos sen käyttö meiltä estyy, niin meillä ei ole omaa satelliittijärjestelmää, ja sen takia Galileon kehittäminen on tärkeää. Mielestäni siinä kannattaisi harkita liittoutumista, kun ajatellaan, että me joudumme kuitenkin maatalouden kanssa miettimään uusia jatkosopimuksia. Mielestäni tämä olisi tullut tehdä jo aiemmin, koska molemmat asiat ovat olleet vuosikausia auki.

Koska ulkoministeri otti meppien lukumäärän tässä puheeksi, niin otan puheeksi sen nyt itsekin. Mielestäni on päivänselvää, että nyt kun meppejä on vähemmän, niin se ei riitä, että täällä on poliitikkoja, joilla on kansan luottamus. Sitten kun neuvotellaan asioista, niin siellä pitää olla voimaa osoittaa ja siellä pitää olla asiantuntijoita mukana. Siellä pitää olla poliittisia osaajia ja neuvojia mukana ja kielitaitoista väkeä ja myös juristeja ja sitten tietenkin asiantuntijoita siltä alalta, mitä käsitellään. Nämä eivät voi tietenkään olla yhdessä henkilössä, vaan siihen tarvitaan tiimiporukka, jolla se tehdään. Eli kun meidän edustajien määrä vähenee, niin silloin pitää lisätä niiden henkilöiden määrää, jotka tukevat meppejä ja myös meidän omia ministereitämme täällä. Sen piirin tulee koostua asiantuntijoista, politiikan asiantuntijoista, kielitaitoa omaavista henkilöistä, ja heidän pitää sitten myös pystyä luomaan henkilökohtaisia suhteita, koska en usko, että näitä asioita pelkillä puhelinsoitoilla tai sähköpostiviesteillä hoidetaan.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa puhemies! En ajatellut ensiksi ollenkaan tästä puheenvuoroa käyttää, mutta kun kuuntelin työhuoneessani näitä puheita täältä ja ettei jäisi sellaista käsitystä, että kaikki demarit ovat menossa silmät kiiluen ja hyväksymässä tätä sopimusta ihan tuosta noin vaan ilman minkäänlaista kritiikkiä, niin ajattelin kuitenkin käyttää puheenvuoron. On meitä täällä nyt sentään vähän tässäkin joukossa joitain poikkeavia ihmisiä, jotka olemme vähän toista mieltä tästä koko hommasta.

Tästä keskustelusta, mitä tässä nyt viimeksi olen kuunnellut, niin minusta ihan hyvin tuli esille tuo ed. Pulliaisen keskustelu siitä, mitä tapahtui Oulun torilla. Minä myöskin vertaan sitä, että jos minä Mäntän torille menen puhumaan, niin ei siellä kukaan kyllä hölynpölyä ymmärrä tästä, päinvastoin. Tämä käsitetään ihan puhtaasti tämmöisenä eliitin yhteiskuntana ja eliitin keskusteluasioina. Jos näitä asioita ottaa esille, niin sitten hyvin äkkiä kyllä palautetaan vaikkapa siihen Suomen perustuslain keskusteluun. Se sama asia kyllä löytyy tuolta meiltäkin linja-autoaseman keskusteluista lähtien, elikkä kyllä ne asiat siellä esille tulevat.

Mitä näistä EU-asioista yleensä esille tulee, niin ne ovat kaikki tämmöisiä kielteisiä asioita, joita sitten kyllä on erittäin vaikea meikäläisenkin lähteä selvittämään, että miksi ja miksi. Mikä on monesti ollut esillä, on tämä työntekijöitten asema ja nämä päätökset, mitä on tullut, ja tokihan meilläkin on olemassa aloja, joilla ei ole yleissitovia työehtosopimuksia ja joilla voi käydä sitten köpelösti, jos sieltä jostain päin tullaan siihen, muun muassa julkinen puoli. Ja mitä erityisesti tässä kaikki kritisoitte ja koko asiassa, ovat nämä tukipolitiikat: niin maatalouden kuviot kuin sitten sellaiset tukiasiat, joissa toivottaisiin harmonisointia, jotain laivojen tukipolitiikkaa, siis merenkulun tukipolitiikkaa, joka voisi olla yhtenäinen koko alueella. Niistä ei saada mitään järjestystä, verotuksessa ei saada minkäänlaista yhtenäistä aikaan. Sitten yhtenä hyvänä kiistana on tämä Ahvenanmaan nuuskajuttu, jota pidetään täysin naurettavana kuviona. Kun näitä ihmisille sitten koitat selittää, niin ei siinä ainakaan meikäläisen tolkku riitä hakemaan sieltä sitä hyvää puolta, mikä tarkoitus tässä on.

Samaten tämän jäsenmaksun kohdalta, niin se on hyvin pieni, jos verrataan sitä bkt:hen — niin, ed. Akaan-Penttilä, se on aika pieni, jos verrataan sitä bkt:hen — mutta sitten kun lasketaan se, montako virkamiestä ihan oikeasti meillä pyörii pelkästään meidän oman maksun piikissä näitten EU-asioitten parissa, ja kun ruvetaan laskemaan sitä summaa, päästäänkin varmaan ihan toisenlaiseen kuvioon niin meidän omassa byrokratiassamme, erilaisissa valtionhallinnoissa kuin monessa muussakin. Ja sitten meillä on vielä palkattuakin väkeä, joka on siellä töissä ja josta me maksamme itse suoraan palkat. Me sanomme, että me saimme jonkun hienon virkamiehen tai hienon sotilasasiamiehen tai jonkun muun — saammehan me, kun maksamme itse palkat ja viemme niille mersut ja pelit ja pensselit sinne. Kyllähän näitä virkoja sitten saadaan, mutta maksetaan kanssa. Ja mihin sen jäsenmaksun loppuosuus sitten menee? Taitaa mennä sinne Englannin kuningashuoneen ketunmetsästykseen. Sekö se on se paikka, mihinkä se meidän netto-osuus menee? Kyllä näissä naurettavuus on vähän monessa asiassa kaukana, kun ajattelee, mihinkä laitetaan sitten rahat. Kuitenkin isoista summista puhutaan.

Ja joka kerta, kun menet käymään tuolla Keski-Euroopassa, käyt sitten missä vaan hallintopaikkakunnalla, niin aina pahemmalle mielelle tulet. Pari viikkoa sitten kävimme Haagissa ja Luxemburgissa, ja kyllähän se byrokratian osuus saa aina aika huonolle tuulelle. Nyt sinne on perustettu jo virkamiesten riitelyä varten oma virkamiestuomioistuinkin, niin ei se kyllä hyvältä näytä. Jos nämä kaikki ihmisille kertoisi ja kertoisi niiden lasipalatsien ja byrokraattien määrän, mitä siellä pyörii, ja mitä kaikkea he tekevät tai ovat tekemättä, niin ei siitä kyllä kansalta mitään hurraa-huutoja saa. Se on ihan varma juttu. Jos kaikki kerrottaisiin ja äänestys pidettäisiin, niin minä luulen, että ei tästä eteenpäin meitä kovinkaan isoa joukkoa olisi, joka kannattaisi EU:ta. Kyllä kielteisyys on noussut aika paljon esiin, eikä tämä sopimus minun mielestäni kyllä edesauta yhtään sen myönteisyyden tuomista. Kyllä pitäisi palata siihen kansalaisyhteiskuntaan ja saada ihan oikeat asiat esille, mitä tehdään ja mitä hyötyä tästä meille jokaiselle on.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kun kuunteli tässä ed. Rönnin puheenvuoroa, niin saattoi todeta, että kyllä ay-miehillä ja -naisilla on tavallisesti jalat maassa näissäkin asioissa.

Palkansaajien Eurooppa-järjestö Eay on vaatinut muutoksia EU:n perustamissopimusten uudistusprosessiin, ja syynä tähän ovat paljolti nämä tuoreet EY-tuomioistuimen tuomiot Vaxholmin, Vikingin ja viimeksi Rüffertin työehtoriitoja koskien. Eay on tyytymätön siihen, että EU:n perusoikeuskirjan uskotellaan kytkeytyvän tehokkaasti vain viittaussäännöksellä tähän uuteen EU-sopimukseen, jota nyt täälläkin käsitellään. Eay vaatii tämän Lissabonin sopimusluonnoksen muuttamista. Tämä on selkeästi näin. Kysymys on palkkatyöläisten ja ammattiyhdistysliikkeen kannalta keskeisestä, aivan oleellisesta asiasta. Näemme komission toiminnassa selvän linjan: EU ja komissio eivät halua kehittää Eurooppa-tasoista työmarkkinoiden ja työehtojen sääntelyä, työntekijöiden tehokkaampaa suojelua. Komissio on sangen passiivinen, kun on kysymys työntekijöiden oikeuksia turvaavan lainsäädännön luomisesta.

Nyt kun Euroopassa tarvittaisiin lainsäädäntöä villien vuokratyömarkkinoiden, kansainvälisen ihmiskaupan ja häikäilemättömän riiston hillitsemiseksi, komissio on sangen hiljaa. Työnantajaleiri, poliittinen oikeisto ja suuret jäsenmaat hallitsevat täydellisesti komission toimintaa, ja samaan aikaan EY-tuomioistuin murentaa tulkinnoillaan kansallisen lainsäädännön ja sopimusjärjestelmien luomaa turvaa. EY-tuomioistuin on ottamassa lainsäätäjän paikan komission passiivisuuden takia. Tästähän on kysymys näissä Vaxholmin, Vikingin ja Rüffertin tuomioissa. Näiden poliittisten tuulien puhaltaessa saamme kyllä haudata haaveet sosiaalisesta Euroopasta. Ne eivät toteudu nykyisen kaltaisen tai vielä tiiviimmän EU:n kautta. Palkkatyöläisten kansalliset oikeudet murenevat, ja EU keskittyy entistä tehokkaammin vaalimaan yhteismarkkinoiden, suuren rahan ja keskittyvien monopoliyritysten vapauksia.

Mainitussa Rüffertin tapauksessa syntyi riitaa siitä, oliko puolalaisella työnantajalla velvollisuus maksaa työntekijöilleen palkkaa työn suorituspaikassa, Ala-Saksin osavaltiossa, noudatettavan työehtosopimuksen mukaisesti. EY-tuomioistuin vastasi, että Saksan osavaltion julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö oli ristiriidassa EU-oikeuden eli EY 49 artiklan tulkinnan kanssa. Niinpä puolalainen yritys sai oikeuden maksaa työntekijöilleen alle puolet siitä, mitä paikallinen työehtosopimus olisi edellyttänyt.

Täällä on sanottu, että Suomen työmarkkinoita suojaa laaja yleissitovuus, mutta kannattaa muistaa, että meillä korkein oikeus on antanut ratkaisuja, joissa on katsottu, että julkisen sektorin työehtosopimukset eivät ole yleissitovia.

Eikä meidän tarvitse mennä edes Saksaan saakka voidaksemme todeta, mikä on EU:n asettama marssijärjestys. Eilen meille esiteltiin täällä alkoholilain muutos, jossa kumotaan vasta vuoden ikäinen säännös alkoholihaitoista muistuttavista pakkausmerkinnöistä. EU-komission lausunnon mukaan pakkausmerkintöjä koskevien kansallisten vaatimusten on oltava tasapainossa sisämarkkinoiden toiminnan kannalta ja niissä on vältettävä asettamasta perusteettomia ja suhteettomia esteitä tavaroiden vapaalle liikkumiselle sisämarkkinoilla, aivan kuten nämä pienet, turhanpäiväiset tarrat olisivat joku erittäin oleellinen, suhteeton, perusteeton este tavaroiden vapaalle liikkumiselle.

Vuosi sitten ministeri Hyssälä todisteli enkelin kielin täällä viinapullojen kylkiin liimattavien varoitustarrojen ja alkoholivalistuksen puolesta. Eilen ministeri Risikko perusteli yhtä euforisesti varoitustarrojen poistamista ja alkoholilain 33 b §:n kumoamista, ja kaiken takana on vain viinamonopolien edut, joita Euroopan unioni vaalii ja vahtii. Kyllä tässäkin asiassa Suomen eduskunta pantiin jälleen naurunalaiseksi, mutta onhan tälle Suomen EU-alamaisuudelle naurettu ennenkin, viimeksi silloin, kun täällä kuumeisesti runnottiin läpi joulukuussa 2005 edellinen sopimus, edellinen perustuslakiluonnos, josta jo tiedettiin, ettei se tule koskaan voimaan. (Ed. Kimmo Kiljunen: Tuleehan se melkein kokonaan!) Lisää vain tällaista päätösvaltaa! Tällä tavalla voi toivottaa ulkoministeri Stubbille. Niin, on aivan varmaa, että nauruun yhtyvät Korkeasaaren marakatitkin.

Se, joka vannoo sosiaalisen perusoikeuskirjan liittyvän tähän käsittelyssä olevaan sopimukseen, mielestäni kyllä valehtelee. Viittaussäännös on se juustopala, jolla eurooppalaista ay-liikettä houkutellaan käymään loukkuun ja koukkuun, tukemaan EU:n liittovaltioitumista, militarisoitumista ja päätösvallan keskittämistä. Meillä Suomessa ay-eliitti on ollut innokas EU-jäsenyyden, rahaliiton, EU:n laajenemisen ja nyt liittovaltioitumisen markkinamies. Harvan maan ay-liike on ollut näin ehdoitta markkinoimassa EU-jäsenyyttä ja kansallisen päätösvallan luovuttamista.

Muistan, kuinka SAK järjesti aikoinaan yli 60 alueellista tilaisuutta käännyttääkseen jäsenistönsä EU-myönteiseksi. Mitä jäsenistö sai palkakseen? Se sai palkakseen uusliberalistisen leikkauspolitiikan, porvarienemmistöisen eduskunnan ja porvarihallituksen. Jotakin olisi jo aika oppia, myös toverit sosialidemokraatit. Nyt tarvitaan vähintään 600 alueellista tilaisuutta kansanäänestyksen ja palkkatyöläisten EU-tason oikeuksien puolesta.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kommentoin näitä muutamia puheenvuoroja.

Lähden ed. Rönnistä, ryhmätoverista, joka totesi, että hän on yksi niistä sosialidemokraateista, joka ei mene silmät kiiluen ja kaiken hyväksyen Euroopan unionin tahdissa mukana. (Ed. Pulliainen: Onko semmoisiakin vielä teillä?) — Kyllä. Tässä ilmoittautuu, arvoisa puhemies, toinen sellainen sosialidemokraatti, joka ei myöskään mene silmät kiiluen ja kaiken hyväksyen Euroopan unionissa eteenpäin, missään tapauksessa ei.

Ed. Rönni, otanpa tästä Lissabonin sopimuksesta vaikkapa kolme punktia, jotka kertovat, kuinka voimakkaasti kritisoin tätä sopimusta.

Ensimmäinen seikka on se, että tässä määräenemmistöpäätöksenteossa siirrytään kaksinkertaiseen enemmistöön, ei valitettavasti siihen, mitä konventissa ja itse asiassa hallitustenvälisissä neuvotteluissa myöskin Suomi ajoi, yksinkertaiseen kaksoisenemmistöön, joka olisi ollut järkevämpi, jossa on lähtökohtana se, että ministerineuvoston tehdessä päätöksiä enemmistö jäsenmaista edustaen enemmistöä väestöstä olisi se määräenemmistön pohja. Se olisi ollut selkeä järjestelmä, myöskin kansalaisille ymmärrettävä. Nyt me olemme tässä 55—65 prosenttia -mallissa, joka on hieman sekava, mutta on selkeämpi kuin nykyiset määräenemmistöpäätöstä määrittävät kriteerit. Se on yksi kritiikin kohde.

Toinen selkeä kritiikin kohde, jota tässä perussopimuksessa ei sinänsä määritellä mutta joka on kummajainen unionissa, on esimerkiksi parlamentin sijaintipaikka. Se sijaitsee kolmessa eri kaupungissa: sihteeristö on Luxemburgissa, parlamentin varsinaiset istunnot käydään Strasbourgissa ja valiokunnat ovat Brysselissä. Tämähän ei ole tästä maailmasta, ja tätähän ovat ne voimat, jotka ovat voimakkaimmin muun muassa tätä perustuslakisopimusta ja perussopimusta olleet ajamassa, useissa eri yhteyksissä kritisoineet, että tässä yhteydessä siihen olisi voitu ottaa kantaa.

Kolmas seikka, joka on avoin kysymys, jota joudutaan vielä harkitsemaan Eurooppa-neuvoston eli huippukokouksen tasolla, kun vuosi 2014 lähestyy, on se komission jäsenyys. Nythän tässä sopimuksessa lähdetään liikkeelle siitä, että kaksi kolmasosaa jäsenmaista saa pitää komissaarinsa ja sinne tehdään sitten kierrätysjärjestelmä, että kolmesta kaudesta kahdella kaudella on komissaari ja yhdellä ei. Mutta tilanne on auki, ja siitä joudutaan sitten vielä keskustelemaan. Tämän perussopimuksen mukaan tilanne on auki ja siitä joudutaan vielä sitten kättä vääntämään, ja tämäkin on yksi kohta, jossa voi olla paikallaan Suomessa vielä arvioida tätä tilannetta uudestaan.

Ei siis mennä silmät kiiluen vaan tunnistaen ne valtavat edut, mitkä tässä kokonaisjärjestelyssä joka tapauksessa on.

Kun kuuntelin edustajien Yrttiaho ja Kuoppa äskeisiä puheenvuoroja, jotka koskivat työntekijöiden oikeuksia, harvoin, arvoisa puhemies, olen kuullut niin komeita puheenvuoroja tämän Lissabonin sopimuksen puolesta, tarmokkaita, selkeitä puheenvuoroja, joissa looginen johtopäätös on se, että aivan varmasti edustajat Yrttiaho ja Kuoppa, jotka niin vahvasti rakensivat oman puheenvuoronsa työntekijöiden aseman turvaamiseen, tulevat äänestämään tämän Lissabonin sopimusjärjestelyn puolesta, kun se oli teille avainkysymys, kun se oli teille avainkysymys.

Te viittaatte niihin EY-tuomioistuimen päätöksiin, joissa kieltämättä eurooppalainen ammattiyhdistysliike on kokenut ongelmalliseksi sen, että tulkinnat selvästi ovat sotineet niitä ay-oikeuksia vastaan, jotka ammattiyhdistysliike haluaisi pitää esillä, eli että kohdemaan työehtoja noudatetaan. Tämä on tilanne nykyisessä Euroopan unionissa, joka on pohjautunut talousintegraatioon. Jos te haluatte pitää nykyisen sopimusjärjestelmän voimassa ettekä hyväksy Lissabonin sopimusta, eurooppalainen ammattiyhdistysliike joutuu juuri toteamaan tuon, että EY-tuomioistuimen päätökset ovat, te käytitte termiä, markkinaliberalistisia. Mutta tehän todennäköisesti tällä argumentaatiolla tulette vahvasti tukemaan tätä Lissabonin sopimusta, koska se muuttaa tämän tilanteen. Se nimenomaan muuttaa tämän tilanteen, ja sen jälkeen tietysti EY-tuomioistuimen päätöksiä joudutaan katsomaan uudelta pohjalta.

Miksi se muuttaa sen tilanteen? Se muuttaa sen vuoksi, että tämä perusoikeuskirja tulee sitovaksi osaksi tätä sopimusjärjestelmää. Siihenhän nimenomaan myöskin eurooppalainen ammattiyhdistysliike on vedonnut. Te totesitte sen omissa puheenvuoroissanne, että tämä viittauskäytäntö, joka nyt tässä Lissabonin sopimuksessa on otettu vastoin sitä perustuslakisopimusta, jossa tämä perusoikeuskirja oli osa sitä sopimuspakettia, olisi ikään kuin heikentämässä tätä perusoikeuskirjan sitovuutta.

Arvoisa puhemies! Tänään olemme perustuslakivaliokunnassa kuulleet asiantuntijat läpi, huippujuristit, jotka kävivät sen selkeästi meille sanomassa, ja se oli silloin aikoinaan, kun hallitustenvälisessä konferenssissakin tämä on jo hyväksytty, kirjattu tämä asia ylös. Perusoikeuskirjan juridinen selkeys ja näkyvyys heikkenee tällä muutoksella, joka Lissabonin sopimukseen tulee suhteessa siihen aikaisempaan perustuslakisopimukseen, mutta nimenomaan oikeudellinen sitovuus ei muutu lainkaan. Eli se tulee oikeudellisesti sitovaksi. Siinä perusoikeuskirjassa, ed. Yrttiaho, nimenomaan lähtökohtana on se, että tunnistetaan ammatillinen järjestäytymisoikeus unionin alueella, tunnistetaan kollektiivinen neuvotteluoikeus ja tunnistetaan myöskin työtaisteluoikeus. Siinä suhteessa EY-tuomioistuin joutuu jatkossa ne tulkinnat tekemään täysin toisin kuin tänä päivänä. Sen vuoksi, ed. Yrttiaho, teidän puheenvuoronne oli loistava puolustuspuhe tämän Lissabonin sopimuksen puolesta. Olen täysin vakuuttunut, täysin vakuuttunut, siitä, että tulette äänestämään toisin kuin teidän ryhmänne nyt tässä asiassa, koska puheenvuoronne oli niin painava tässä asiassa.

Kolmas seikka, joka oli edustajien Yrttiaho ja Kuoppa puheenvuoroissa ristiriitainen ja kummallinen: Kummassakin puheenvuorossa oltiin jyrkästi vastaan unionin liittovaltiokehitystä, vastustettiin, sanottiin, että tämä ei saa johtaa federalistisiin ratkaisuihin ja yhä enemmän liittovaltiotyyppiseen järjestelmään. Samanaikaisesti, hämmästyttävää, molemmissa puheenvuoroissa puhuttiin, että tämä Lissabonin sopimus pitäisi hyväksyä kansanäänestyksellä Suomessa. Jos se täällä Suomessa hyväksyttäisiin kansanäänestyksellä, sehän tarkoittaisi, että me nostaisimme tämän Lissabonin sopimuksen oman perustuslakimme yläpuolelle, ja tämä tarkoittaisi silloin selvästi liittovaltioistumiskehitykselle annettavaa tukea. Mehän elämme suvereenisessa Suomessa, missä toimii meidän oma perustuslakimme ja missä nimenomaan valtiovalta kuuluu kansan valitsemalle eduskunnalle, ja silloin sen meidän oman valtiosääntömme mukaan itsestäänselvästi tämmöisessä kansainvälisessä sopimuksessa tämä talo on se paikka, joka tämän ratifiointiratkaisun tekee. Miksi te haluatte nostaa kansanäänestyksen tasolle tämän unionin perussopimuksen toisin kuin oman perustuslakimme, jota ei hyväksytä kansanäänestyksellä, koska se tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että se unionin perustuslaki saisikin kansan suvereniteetista suoran legitimiteettinsä? Silloinhan me olemme tilanteessa, että itse asiassa tämä suora kansan suvereniteetista tuleva määräytyminen tälle prosessille on liittovaltioistumiskehityksen eräs olennainen piirre.

Minä en ole missään vaiheessa ollut kannattamassa ajatustapaa, että unionista tehdään liittovaltio, vaan päinvastoin se on nimenomaan valtioiden välinen yhteisö, jolla on legitiimiä, suvereenia toimivaltaa niissä asioissa, joissa sitä toimivaltaa on meidän kansanedustuslaitoksessamme päättäen siirretty unionitasolle. Tässä suhteessa kansanäänestys ei tulisi kuuloonkaan, jos haluaa nimenomaan puolustaa sitä rakennetta, että tämä on kuitenkin valtioiden välinen yhteistyöelin eikä liittovaltio. Minä en kerta kaikkiaan logiikkaa ymmärtänyt edustajien Yrttiaho ja Kuoppa puheenvuoroissa.

Sitten, arvoisa puhemies, täällä ed. Kuoppa toi esille sen, että tässä Lissabonin sopimuksessa olisi ikään kuin sisäänrakennettu artikla, että kansallisia puolustusmenoja automaattisesti tämän Lissabonin sopimuksen kautta lisättäisiin. Siellä on, arvoisa puhemies, huomio, jossa todetaan, että jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavaroja, mutta tiedän hyvin täsmälleen tämän neuvottelun kohdan. Olen ollut aikoinaan konventissa, kun tätä pykälää on tänne laitettu, ja sittemmin seurannut myöskin ulkoasiainvaliokunnassa ja myöhemmin kansallisen parlamenttimme tasolla, kun tätä kohtaa on määritelty. Sen sisältö on hyvin selkeästi laadullinen parantaminen yhtä lailla kuin määrällinen parantaminen, jos sikseen tulee. Siinä ei ole mitään automatiikkaa suhteessa sotilaallisiin puolustusbudjetteihin ja määrärahoihin. Kyse on siitä, että yhteisessä puolustuspolitiikassa, kun ruvetaan koordinoimaan puolustushankintoja ja muita, pyritään tähän laadulliseen kehittämiseen. Sillä ei ole mitään automatiikkaa suhteessa puolustusmenoihin.

Sitten, arvoisa puhemies, viimeinen huomio, joka liittyy edustajien Kuoppa ja Rönni puheenvuoroihin, joissa pohdittiin maksumääriä. Minusta ed. Akaan-Penttilä tähän jo osittain vastasi. Käydään nyt ihan muutamalla luvulla tämä asia läpi.

Euroopan unionin budjetti kokonaisuudessaan on noin karkeasti ottaen 100 miljardia euroa. Se on noin prosentti unionimaiden bruttokansantuotteesta. Yhdysvaltojen, johon tässä on viitattu federalistisena ratkaisuna, federaatiotason budjetti eli Yhdysvaltojen liittovaltion budjetti on 3 000 miljardia euroa, ja se on 25 prosenttia Yhdysvaltojen kansantuotteesta. Mittakaavat ovat aivan toisella tasolla, jos minä pohdiskelen, että unioni olisi ikään kuin joku liittovaltiokonstruktio.

Unionilla on työntekijöitä yhteensä, arvoisa puhemies, 30 000. 30 000 henkeä on se byrokratia, joka Brysselissä ja muualla unionirakenteissa työskentelee. Se vastaa samaa työntekijämäärää, siis koko unionilla samaa työntekijämäärää, kuin Helsingin kaupungilla on työntekijöitä. (Puhemies koputtaa) Eihän tästä nyt kannata pohdiskella, että tässä on kohtuuttomuuksista kysymys.

Arvoisa puhemies! Eikö käsitykseni mukaan meillä ole käytäntö, jossa puheaikaa ei ole rajoitettu eduskunnassa? Meillä on suosituspituus tässä olemassa.

Juuri näin, 10 minuuttia. Mutta minähän olen kai asiassa pysynyt, eikö niin?

Kiitoksia! Minä lopetan ihan pian, mutta siinä mielessä se oli vaan huomautus 10 minuutista.

Halusin vaan tästä budjetista todeta sen seikan, että budjettimenot koko unionilla ovat suhteellisen pienet, ja sekin kertoo rakenteen luonteesta, eli ei ole liittovaltiosta kyse vaan valtioiden välisestä yhteistyöjärjestelmästä.

Ehkä, puhemies, se viimeinen ajatus, joka tähän liittyy: Kun me puhumme, paljonko Suomi maksaa unionille, mikä on se nettomaksuosuus — Suomi tulee jatkossakin olemaan nettomaksaja johtuen tulotasoistamme — niin kyllä kai me jokainen tunnistamme, kyllä kai me jokainen tunnistamme, unionin monet edut. Mutta se olennaisin etu on se, mistä täällä myöskin ulkoministeri puhui, turvallisuuden ja vakauden synnyttäminen Euroopassa. Minä kysyn, arvon kollegat, kansanedustajat, mikä on turvallisuuden hinta. Jos se on tämä hinta, minkä me tässä Euroopan unionin kautta maksamme, se on peanuts. Se on pieniä murusia. Siinä suhteessa täytyy nähdä tämä kokonaisuus, missä me työskentelemme. Olin iloinen, kun havaitsin, että vasemmistoliitosta tulee vahvaa tukea tälle Lissabonin sopimukselle sillä logiikalla, joka tässä tuli.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Kimmo Kiljunen noudattaa vanhoja periaatteitaan, että näistä keskinäisistä puheaikarajoitussopimuksista ei tarvitse välittää. Kerran me koimme sen televisioidussa lähetyksessä, kun hän käytti koko sen ajan, mikä eduskunnalle oli varattu. Sitä emme unohda koskaan, ja muistelmiinikin sen tulen laittamaan, että te jäätte ikuisesti mieleen.

Toisekseen se, että tämä oli mielenkiintoinen puheenvuoro. Minä toivon hartaasti, että teidän puheenvuoroanne seuraa se, että ay-liikkeen huippuasiantuntijat ja -juristit Suomesta ja Eay:stä tulevat kertomaan, että te olette oikeassa.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Muutamia kommentteja ja selvennyksiä tähän keskusteluun lähinnä tältä puolelta, mistä nyt illan pimetessä tai viiletessä olemme keskustelleet.

Nimittäin tämä kielteinen asenne EU:hun on sinänsä aivan ymmärrettävää, se on ehkä jopa toivottavaakin, ja se on hyvää, jos se perustuu tietoihin ja analyysiin ja semmoisiin perusteisiin, joista ymmärtää, että niiden takana on todellista ajattelua. Mutta täällä on nyt useampi kansanedustaja — minä koen sen niin — aika yleisellä tasolla heittänyt kielteisiä asioita, joissa koko ajan moititaan EU:ta. Esimerkiksi niitäkin lukuja, joita täällä on lueteltu, vähän tarkoitushakuisesti käytetään. Näin tietysti tehdään politiikassa monta kertaa, mutta näin isossa asiassa kuin EU tämähän on tietysti vaan yksi puoli. Haluaisin rohkaista teitä tässä negatiivisessa asenteessanne mutta niin, että te tulisitte konkreettisemmin ulos.

Ulkoministeri Stubb oli vaivautunut täällä siitä, että EU:sta on tulossa yleisesti sylkykuppi, ja se kyllä pitää käsitteenä paikkansa, jos ajattelee, mitä lehdissä puhutaan, ja osittain kuuntelee tämänkin salin keskustelua. Jos siitä tulee sylkykuppi ja se on totta, niin sittenhän se on niin, mutta itse koen kyllä tämän asian ihan päinvastoin johtuen siitä, että se on niin iso kokonaisuus, jonka jokainen meistä silloin hahmottaa omalla tavallaan. Minun kysymykseni teille arvostelijoille oikeastaan onkin, oletteko te vaan arvostelijoita vai oletteko te itse asiassa tosissanne EU:n vastustajia, sillä jos te olette tosissanne sen systeemin vastustajia, niin silloinhan teidän kokeneina poliitikkoina pitäisi käyttäytyä hivenen eri tavalla. Paitsi että ne perustelut ovat realistisia, niin pitäisi tehdä muutosehdotuksia, eikö niin, pitäisi äänestyttää täällä salissa. (Ed. Pulliainen: Mihinkä tehdä, pakettihan pitää ratifioida!) — Kyllä voi tehdä muutosehdotuksia hyvin monella tavalla. Täytyykö ed. Pulliaiselle sitten kahden kesken niitä konsteja neuvoa? (Ed. Pulliainen: Minä odotan niitä!) — Odotatteko? No hyvä, minäpäs kerron tämän esitelmän jälkeen niitä teille.

Samaten kukaan ei ole sanonut ääneen, että Suomen pitää erota. Täällä on ainakin kahden puolueen edustajat käyttäneet puheenvuoroja edestä ja sivunneet sitä. Välihuutoihin, kun olen kysynyt, pitäisikö erota, kukaan ei ole vastannut, että pitäisi. Ei siinä ole mitään pahaa, että semmoisen mielipiteen tuo esille. Minä vaan penään sitä, miksi näin ei sanota, sillä tämä on niin iso kakku, että tässä on paljon rusinoita. Nyt ne arvostelijat ovat näitä rusinoiden poimijoita. Haluaisin teille sanoa ja tavallaan myöskin tämmöisenä yleisenä kommenttina, että se on ihan kuin raskauden tila: ei voi olla puoliksi raskaana. Jos on raskaana, niin on raskaana, ja silloin on pakko hyväksyä siihen liittyvät erilaiset haittatekijät, komplikaatiot ja muut vastaavat. Me olemme EU:n jäsen. Se on harhaanjohtamista, jos Suomen kansalle väitetään, että siellä on vaan hyviä asioita. Siellä on monia huonoja asioita, mutta siellä on paljon enemmän hyviä asioita. Tästä rohkenen kyllä hyvin voimakkaasti olla tätä mieltä. Siitä voi myöskin esimerkkejä luetella pitkän pinon.

Itse asiassa tähän väliin sanoisin nyt muutaman semmoisen seikan; vielä haluan toistaa, mitkä ovat näitä hyviä asioita. Esimerkiksi sisämarkkinoita saa kiittää myös kymmenessä vuodessa yli 50 prosenttia halvenneista puheluista, 40 prosenttia edullisemmista lentohinnoista ja kauppojen reilusti laajentuneesta tuotevalikoimasta. Neljän vapauden mukanaan tuomien hyötyjen suuruudeksi on laskettu 135 miljardia euroa. Tämä ei ole minun päästäni; tämä on lainattua, jonka lähteen voin teille osoittaa. Samaten euroalueen jäsenyys on taannut myös matalan korkotason, mistä yrittäjät ja asuntovelalliset ovat varmasti kiitollisia. Tuskin tämä teitä arvostelijoitakaan ärsyttää. Esimerkiksi viime vuonna 100 000 euron asuntolainasta joutui maksamaan yli 4 500 euroa vähemmän korkoa kuin 10 vuotta sitten. Aika hyvän suuntainen kehitys sekin. Myös suomalaisen työn kannalta EU:n sisämarkkinat ovat tärkeät. Niistä hyötyvät ennen kaikkea pk-yritykset, joille kynnys kansainvälistymiseen olisi muuten liian korkea. Varmasti ihan totta. Viennistämme 60 prosenttia suuntautuu nykyiselle EU-alueelle, joka on siis meidän luonteva kauppakumppanimme. Laajentuminen on luonut maailman suurimman 450 miljoonan ihmisen yhtenäisen talouden.

Nämä kaikki ovat näitä hyviä asioita. Tämän laatuisia huonoja asioita toivoisin teidän vastustajien kertovan ehkä täällä, mutta vielä viisaammin sitten, kun te puhutte omien äänestäjienne ja väestön kanssa. Samalla lailla koko tätä käsittelyä voisi ajatella toimielintarkasteluna, jolloin osoittaisitte oman tietomääränne tässä asiassa esimerkiksi niin, miten nämä toimielimet muuttuvat tämän Lissabonin jälkeen. Siellähän tulee neljä keskeistä toimielintä: Eurooppa-neuvosto, neuvosto, Euroopan parlamentti ja komissio. Onko teillä vastustajilla niiden toimielinten suhteen jotain semmoista erityistä närää, joka pitäisi nostaa esille? Nythän se aika on, tai tietysti valiokunnassa sitten toisaalta, jos halutaan. Täällä en ole kuullut millään lailla moitittavan näitä varsinaisia toimielimiä.

Eurooppa-neuvostohan muuttuu monin tavoin. Siitä tulee virallinen instituutio. Onko se nyt sitten paha asia teidän mielestänne? Sinne tulee pysyvä puheenjohtaja. Onko se paha asia? Entäs sen kokoonpano tai sen tehtävät? Voi ihan hyvin sanoa niin, että siitä tulee ehkä pääministereiden neuvosto, jossa muita ministereitä ei sitten ihan aina ole läsnä. Onko se hyvä tai huono asia?

Ministerineuvosto muuttuu seuraavasti: Sinne tulee lisää määräenemmistöpäätöksiä, sinne tulee kaksi kokoonpanoa, yleiset asiat ja ulkosuhdeasiat. Onko siinä jotain huonoa? Korkea edustaja, ulkoministeri. Hyvä vai huono? Minusta ilman muuta hyvä. Kissinger kaipasi tätä jo kauan sitten. Entäs pohja, puheenjohtajuus, tämä troikka? Hyvä vai huono asia jälleen? Näistähän sitä saisi ihan rauhallisella tavalla keskustelua aikaan; minä toivoisinkin, että näistä keskusteltaisiin näin. Se olisi myöskin Suomen väestölle hyvä. Se, että tämä vastustus näin kovasti koko ajan nousee, aiheuttaa minusta vaan pahoinvointia Suomessa. Ei meidän hallitusneuvotteluissa tai missään muualla ole käsitelty sitä, että meidän pitäisi ruveta eroamaan tästä yhteisöstä, vaikka tässä uudessa sopimuksessa se tehdään selkeämmin mahdolliseksi kuin aikaisemmin.

Samaten komission muutokset: kaksoishatutettu ulkoministeri, ulkosuhdehallinto tai -kokoonpano. Löytyykö sieltä semmoista happamuutta, joka pitäisi olla toisin, josta voidaan vetää ihan selvästi johtopäätöksiä? Minusta itsestäni siellä esimerkiksi on niin, että koko tämän komission kokoonpanon osalta on varmasti syytä olla jatkossa valppaana, miten se kaikki järjestyy. Onko niin, että kun yksi kolmasosa on ulkopuolella, niin me hyväksymme sen Suomessa karvoinemme ja nahkoinemme ja luotamme, että sinä aikana meidän muut suhteet ovat niin hyvät, että tämä riittää? Luulen, että tässä kohtaa nähdään vielä monenlaista muutosta. Se on seikka, jossa suomalaisten EU-politiikassa mukana olevien, myös muiden kuin pääministerin, pitää osata olla aika tarkka, pitää osata olla kielitaitoinen, verkottunut ja iskeä oikeassa paikassa.

Tai sitten nämä Euroopan parlamentin sisällä olevat asiat.

Kai silloin yleisesti johtopäätöksenä näistä institutionaalisista rakenteista voidaan sanoa, että Euroopan parlamentti ja Eurooppa-neuvosto ovat Lissabonin sopimuksen niin sanottuja voittajia. Vai oletteko, arvostelijat, sitä mieltä, että ne ovat häviäjiä? Vai onko niin, että tässä ei mikään muuttunut? Tämän tasoisia kommentteja kaipaisin. Komission ja neuvoston asema ei ehkä ole ihan yhtä yksiselitteinen. Niiden asema riippuu kuitenkin paljon siitä, miten uuden sopimuksen muutoksia sovelletaan.

Ylipäätään tämän sopimuksen institutionaaliset osiot, totta kai, jättävät tulkinnanvaraa. Sehän on ihan selvä. Seurausvaikutukset jäsenmaiden voimatasapainoon, instituutioiden väliseen toimintaan ratkaistaan varmaan seuraavien 18 kuukauden aikana, jolloin troikka tässä toimii. Jokainen päätös vaikuttaa Suomeen ja kaikkien maiden olemassaoloon ja jatkoon. Eikö niin, arvoisat edustajat, että näinhän se on?

Itse asiassa lopetan vähän samalla lailla kuin ed. Kimmo Kiljunen. Minä olen kaikissa tilaisuuksissa — kun olen myöskin tavannut, totta kai, paljon jopa vihaisia ihmisiä, jotka purkavat minusta joskus välillä jotain aivan muuta kuin tätä EU-asiaa, kun ovat niin äkäisiä — pyytänyt ihmisiä ymmärtämään nämä Churchillin sanat. Olen ne sanonut täällä kaksi kertaa aikaisemmin ja sanon ne vielä tähän loppuun kolmannen kerran. Hän sanoi ne vuonna 1948 minun tietojeni mukaan: "never war again in Europe", ei koskaan enää sotaa Euroopassa. Silloin perustettiin nämä alkusiemenet, joita me nyt hoidamme eteenpäin. Se on niin iso, niin tärkeä asia, että sille voi kaikki muut pyhittää, ja ne huonot puolet, mitä täällä on, ne pitää korjata, mutta ei pidä liian negatiivisella leimalla koko juttua noin puolihuolimattomasti ja yleisellä tasolla torpedoida.

Tero Rönni /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilälle ja ed. Kimmo Kiljuselle myöskin osaksi totean, että kyllä ne seikat, millä minä olen pyrkinyt puolustelemaan asioita, ovat lähinnä juuri sitä, mikä ed. Akaan-Penttilän viimeisessäkin lauseessa tuli, että jos tällä yksikin sota pystytään estämään Euroopassa, niin meidän monen vuoden jäsenmaksumme on sillä kuitattu. Se on niin kuin se hyvä puoli, ja kyllä näitä korkoja ja muita asioita tietysti joutuu arvioimaan.

Mutta mitä tähän itse sopimukseen tulee, minä käsitin kuitenkin, että tätä pakettia ei nyt enää tässä salissa sorvata eikä muutella. Se on minun mielestäni kuitenkin se kohde, niin että ei kai meidän tarvitse nyökätä kaikkien täällä, vaan me voimme minun mielestäni arvostella. Eikä sen koko EU-kuvionkaan niin pidä olla, ettei saa arvostella niitä huonoja kohtia, koska minun mielestäni niitä pitää sitten jossain kohtaa muuttaa, sitten kun se tilaisuus tulee, mutta nythän tätä pakettia ei muuteta. Se joko hyväksytään tai hylätään.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle totean sen verran, kun hän kritisoi oman puheeni muotoa, että minä yritin tässä summata useita vastauspuheenvuoroja mieluummin peräjälkeen kuin yhteen puheeseen, se ehkä oli hieman liian pitkä ja olisi voinut tiiviimminkin sanoa. Ja puhemiehen pieni napautus siinä 10 minuutin kohdalla oli varmaan paikallaan.

Oli mukava kuulla ed. Rönnin puheenvuoro, että hänessä on sen verran kiiluvaa silmää EU:n suuntaan, että näkee tämän kokonaisuuden hyödylliseksi. Ne kohdat, mitä usein vastustajat tuovat puheenvuoroissaan esille, niin kuin vasemmistoliiton eräät puheenvuorot korostivat, eivät olleet itse Lissabonin sopimukseen liittyviä kritiikin aiheita, vaan puhuttiin lähetettyjen työntekijöiden direktiivistä tai vuokratyöhön liittyvistä direktiiveistä, jotka ovat ongelmallisia. Niistä on syytä käydä keskustelua, mutta niillä ei ole Lissabonin sopimuksen kanssa mitään tekemistä, koska Lissabonin sopimus parantaa asiaa.

Ed. Akaan-Penttilä toi esille näitä hyviä puolia. Minä voin ottaa yhden lisäkritiikin, kun te viittasitte tähän ulkoasiainministeriin tai korkeaan edustajaan, kuten tässä uudessa sopimuksessa häntä nimitetään. Siinä on itse asiassa ongelmallinen tilanne. Kyllä on alun pitäen keskusteltu, että tämä kaksoishatutus on vähän hankalaa, että on sekä komission jäsenyys että johto, ulkoasiainneuvosto. Siinä on muuten henkilö, jolle tulee sekä aloitevalta, päätöksentekovalta että viime kädessä myöskin toimeenpanovalta samoissa asioissa. Se on kova vallan keskittymä, ja tätä me aika paljon Suomenkin puolelta kritisoimme, kun tähän järjestelmään mentiin. Eli kyllä tässä on paljon elementtejä, joissa meillä olisi arvioitavaa. Kokonaisuuttahan meidän täytyy katsoa, ja se on tässä joka tapauksessa valtava parannus.

Viimeinen lausahdus, arvoisa puhemies, liittyy tähän hylkäämiseen ja hyväksymiseen. Ne, jotka äänestävät tätä vastaan, Lissabonin sopimusta vastaan, tosiasiassa ottavat sen kannan, että Suomen ei pitäisi olla Euroopan unionin jäsenenä. Kyllä tässä kansanedustajien täytyy tämä vastuu kantaa tästä asiasta, että jos vastaan tässä kohdassa äänestää, niin se tarkoittaa ikään kuin unionin kaikkien rakenteiden ulkopuolelle asettumista. Ja siitä perspektiivistä tätä asiaa täytyy katsoa. Arvostin ed. Rönnin viimeistä puheenvuoroa, jossa hän nimenomaan näkee tämän kokonaisuuden.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilälle ystävällisesti kommenttina se, että ensinnäkin kun ulkoministeri tässä lähestyi asiaa, hän osoitti sen, että hänenkin piti verrata Nizzan sopimukseen tätä Lissabonin sopimusta, ja siinä on aivan totta, että se on niin sekapäinen sopimus, se Nizzan sopimus, ettei siitä saa kukaan mitään selvää. Sen suhteen tämä on parannus.

Mutta, arvoisa ed. Akaan-Penttilä, tässä asiassa se vertailukohta on tilanne vuonna 1994 eikä mikään muu. Ja nyt otan yhden pienen pienen esimerkin vaan. Kun olen istunut maatalousvaliokunnassa koko tämänkin ajan, niin eihän siellä käsitellä mitään muuta kuin tappioita, jos näin voi sanoa. Elikkä aina joka paikassa annetaan periksi ja annetaan periksi ja annetaan periksi yhteisen maatalouspolitiikan hyväksi. Ja Suomi häviää siinä systemaattisesti joka ikinen kerta ja vuonna 2015 häviää lopullisesti, kun kaikki erioikeudet, mitä on saatu alueellisesta sijoittumisestamme johtuen, kaikki ne edut menevät käytännöllisesti katsoen. Elikkä näin se vertailu tapahtuu. Mutta teidän fanaattisuuttanne minä ihailen. Se on pysynyt samana koko ajan. Siinä ei horjumista ole, ja se on varmaan mukavaa elämää.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle sanoisin, että minusta se on logiikkaa, analytiikkaa, mitä minä yritän harrastaa. Jos se teidän mielestänne on jotain muuta, niin kiitoksia siitä terminologiamuunnoksesta. Kun te vertaatte vuoteen 1994, tarkoittaako se sitä, että teidän mielestänne se systeemi on parempi kuin tämä nykyinen ehdotus? Minä olen kyllä tämän nykyisen ehdotuksen kannalla. Kehitys menee kuitenkin eteenpäin.

Sitten ed. Kimmo Kiljuselle sanoisin tästä korkeasta edustajasta, että se on ihan selvää, että siinä on näitä riskejä mukana aina, kun on kaksoishatutuksesta ja vielä uudesta rakenteesta kysymys. Mutta se onkin haasteen paikka, kenet siihen valitaan ja miten se kaikki sitten järjestetään. Senhän tulevat seuraavat 18 kuukautta varmaan näyttämään.

Ed. Rönnille sanon, että ehkä vähän ymmärsitte väärin. Minä nimenomaan en pyrkinyt tuomitsemaan tätä negatiivista arvostelua. Ja tässähän on ota tai jätä -tilanne, mutta halusin vaan signaloida sitä, että siinä keskustelussa, mitä käydään, olisi tietysti suonut, että olisi kerrottu sen kakun kaikki ominaisuudet eikä vain niitä rusinoita, jotka teidän mielestänne olivat vielä happamia.