Jani Toivola /vihr:
               		
            
             Arvoisa puhemies! On ensiarvoisen tärkeää,
               että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus olla kiinnostunut
               yhteiskunnallisista asioista ja olisi kokemus siitä, että omaan yhteiskuntaan
               voi vaikuttaa, tai voisi jollain muulla tavalla valita sen oman
               ideologian tai viiteryhmän, joka luo kuuluvuuden tunnetta.
               Tässä avainasemassa minun mielestäni
               ovat muun muassa nuorisojärjestöt ja niiden toiminta,
               ennen kaikkea tasavertainen toiminta, tasa-arvoinen toiminta, joka
               mahdollistaa myös sen, että jokaisella nuorella
               olisi mahdollisuus valita se oma ideologia tai viiteryhmä.
            
            
            Tästä on viime aikoina avustusten kautta käyty
               paljon keskustelua, ja tässä keskustelussa ministeri
               Arhinmäki on painottanut poliittisten nuorisojärjestöjen
               avustusten perustuvan toiminnan laatuun, määrään
               ja taloudellisuuteen. VTV selvitti avustusten jakoperusteita vuosina
               2009—2011, ja selvityksen mukaan järjestöjen
               avustustaso ei ole laskenut kolmen vuoden tarkastelujaksolla yhdessäkään
               järjestössä. Ministerin kaudella vähemmän
               tukea saaneiden järjestöjen avustuksia on nostettu
               hieman. Järjestöjen saamien avustusten määrät
               suhteessa toisiinsa ovat kuitenkin käytännössä pysyneet
               ennallaan.
            
            
            Kysyisin ministeriltä: millä tavalla ministeri aikoo
               vastaisuudessa edistää tuen tasapuolisempaa jakoa
               eri nuorisojärjestöille? Olisiko samalla syytä myös
               arvioida poliittisten nuorisojärjestöjen suhteellisen
               suuria tukisummia suhteessa muiden nuorisojärjestöjen
               tukiin ja tehdä kautta linjan oikeudenmukaisempi, avoimempi
               ja tasapuolisempi tukijärjestelmä?
            
            
          
         
         
            
            Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
            
             Arvoisa puhemies! Nuorisolain ja -asetuksen mukaan
               nämä tuet kaikille nuorisojärjestöille
               pitää jakaa tulosperustein, ja nämä tulosperusteet
               ovat toiminnan laatu, laajuus, taloudellisuus. Avustuksia myönnettäessä otetaan
               lisäksi huomioon toiminnan ajankohtainen yhteiskunnallinen
               merkitys sekä avustusten tarve. Tämä on laki,
               joka sitoo virkamiehiä, avustustoimikuntaa ja ministeriä jaettaessa
               avustuksia.
            
            
            On nostettu esille esimerkiksi se, pitäisikö poliittisten
               nuorisojärjestöjen avustuksia jakaa niiden voimasuhteiden
               mukaan, mitä emopuolueilla on eduskunnassa. Siihen laki
               ei anna mahdollisuutta, enkä pidä sitä myöskään
               järkevänä, koska järjestöt
               ovat itsenäisiä. Vain kaksi eduskuntapuolueen
               nuorisojärjestöä on puolueen jäsenjärjestöjä,
               muut eivät ole.
            
            
            Mitä tulee Valtiontalouden tarkastusviraston huomioihin,
               ne ovat menneisyyttä. Itse olen ministerinä jakanut
               kahtena vuonna avustuksia. Näiden kahden vuoden aikana
               ovat kaikkien muiden eduskuntapuolueiden poliittisten nuorisojärjestöjen
               avustukset laskeneet paitsi kahden: Vihreiden nuorten ja Perussuomalaisten
               Nuorten avustus on noussut. Suurimmat leikkaukset ovat olleet Kokoomusnuorilla,
               (Puhemies koputtaa) Keskustanuorilla ja Demarinuorilla. Tämä näyttää sitä linjaa,
               mihin suuntaan ollaan menossa.
            
            
          
         
         
            Jani Toivola /vihr:
               		
            
            Arvoisa puhemies! Nuorisojärjestöjen tukia
               koskevassa keskustelussa on noussut esille myös se, että valtionapujen
               tukikriteereitä ei ole avattu missään
               ja jos haluaa tutustua itse asiakirjoihin, täytyy mennä erikseen
               opetus- ja kulttuuriministeriöön niitä tutkimaan.
               Kysynkin nyt: tullaanko kaikkien avustuspäätösten perustelut,
               taustamuistiot sekä eri järjestöjen hakemukset
               liitteineen ja tilitietoineen avaamaan myöskin kansalle?
            
            
          
         
         
            
            Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki
            
            Arvoisa puhemies! Kaikki ne asiakirjat ovat julkisia, joiden
               pohjalta virkamiehet ja avustustoimikunta tekevät ministerille
               esityksen. Aikaisemmin ei ole tullut sellaista toivomusta, mutta
               ne ovat samanlaisia asiakirjoja kuin kaikki muutkin asiakirjat,
               joiden pohjalta tehdään päätöksiä,
               ja niihin on mahdollisuus tutustua. Siinä mielessä avoimuus
               toteutuu.
            
            
            Jos katsotaan laajemmin tätä keskustelua siitä,
               miten ministeri jakaa näitä avustuksia, niin ministeri
               saa esityksen, ja se lista on hyvin monipuolinen. Siellä on
               hyvin erilaisia järjestöjä. Jos ajatellaan
               esimerkiksi niitä järjestöjä,
               joiden avustus tänä vuonna kasvoi viime vuoteen
               nähden, niin siinä on mainittujen Perussuomalaisten Nuorten
               ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden lisäksi esimerkiksi
               skeittareita, siinä on partiolaisia, siinä on
               Nuorten Kuoroliittoa. Tämä osoittaa sen, miten
               erityyppisiä järjestöjä on.
               Se on tärkeintä, että ne jaetaan nimenomaan
               toiminnan mukaan: mitä aktiivisempi toiminta, mitä enemmän
               osallistujia, sen mukaan myös jaetaan.
            
            
            Valitettavasti eilisessä Helsingin Sanomien taulukossa
               poliittisten nuorisojärjestöjen osalta oli yksi
               virhe. Siitä sai sellaisen käsityksen, että Keskustanuorten
               toiminta olisi jotenkin erityisesti romahtanut. Se on näppäilyvirhe
               ministeriössä. Keskustanuorilla on kaikkein eniten
               osallistujia tapahtumiin (Timo Soini: Näin on näppylät!)
               ministeriön kaikkien tilastojen mukaan. Se on hyvä tässä korjata,
               jotta näkee siitä, että aika tavalla
               ne avustukset menevät toimintaan osallistuneiden mukaisesti.
            
            
          
         
       
      
      
         
         Puhemies Eero Heinäluoma:
         
         Kysymys on loppuun käsitelty.
         
         Kyselytunti on päättynyt.