Anni Sinnemäki /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on jo toinen valtiontilintarkastajien kertomus, mitä käsittelemme lyhyen ajan sisällä, koska poikkeuksellisesti tässä on siirtymäaika ja kertomuksia on nyt samaan aikaan ollut käsittelyssä kaksin kappalein. Tämä kertomus on ed. Virpa Puiston johtamien valtiontilintarkastajien valmistelema. Se on tehty jonkin verran poikkeuksellisella tavalla. Valtiontilintarkastajien kannanotot perustuvat tutkimushankkeisiin, joiden perusteella sitten tilintarkastajat ovat vetäneet omia johtopäätöksiään. Myös tämän kertomuksen yhteydessä valtiovarainvaliokunnassa työtä on jaettu eri jaostoihin, jotka ovat omalta osaltaan ottaneet kantaa asioihin.

Keskeinen osa-alue tässä kertomuksessa on ollut palvelujen tuottaminen, jota on käsitelty eri näkökulmista. On puhuttu itsepalveluyhteiskunnasta ja palvelusektorin kehittymättömyydestä suomalaisessa kansantaloudessa. Palvelujen tuottaminen on kytketty yrittäjyyden edistämiseen ja toisaalta on käsitelty valtion henkilöstön ikääntymistä ja sen tuomia mahdollisuuksia. Tämän kertomuksen käsittelyn yhteydessä varmasti liittyen myös siihen, että se perustui tutkimushankkeisiin, osa valiokunnan saamasta palautteesta on (Hälinää — Puhemies koputtaa) ollut sillä tavalla ...

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa saatu palaute on ollut sillä tavalla mielenkiintoista, että osa näistä tutkimuksista ja niistä tehdyistä johtopäätöksistä herätti myös hyvin ristiriitaisia tunteita, mutta tällaisen keskustelun pohjalta on varmasti myös mielenkiintoista valiokunnan tehdä kannanottoja.

Eräs asia, josta heräsi paljon keskustelua ja johon valiokunta ei ehkä sanonut lopullista sanaansa mutta joka on varmasti hyvä pitää mielessä lähiaikoina päätöksiä tehtäessä, on kysymys julkisten palvelujen tuotantokustannuksista, niiden yksikkökustannuksista ja siitä, minkälaisissa olosuhteissa näitä kustannuksia voidaan laskea ja minkälaisissa ei. Tässä valtiontilintarkastajien kertomuksessa olevassa Etlan tutkimuksessa esitettiin, että palvelujen tuotannon yksikkökustannukset alenevat väestötiheyden kasvaessa, ja toisaalta sisäasiainministeriön kuntaosaston julkaisemat tutkimukset eivät niinkään tue tätä johtopäätöstä.

Tällä hetkellä hallitus on käynnistämässä palvelu- ja kuntarakennehanketta, jonka tarkoituksena on varautua väestörakenteen ja palvelutarpeen muutoksiin, ja nämä kysymykset yksikkökustannuksista ja siitä, miten ne syntyvät, ovat olennainen osa sitä työtä, että tämä palvelurakennehanke saataisiin vietyä läpi korkeatasoisena.

Arvoisa puhemies! Ed. Karjulan johtamassa kauppa- ja teollisuusjaostossa on luotu katse yrittäjyyden edistämiseen. Valiokunta on käsitellyt erityisesti akateemista yrittäjyyttä ja siinä ohessa myös koko suomalaista yrittäjyysilmapiiriä. Tähän saakka Suomessa korkeakoulutus on pikemminkin korreloinut sen kanssa, että ihmiset eivät ryhdy yrittäjiksi, ja tämä on asia, johon olisi syytä saada muutos myös suomalaisten korkeasti koulutettujen ihmisten. Heillä pitäisi olla mahdollisuus, uskallusta ja intoa ryhtyä yrittäjiksi.

Tällä hetkellä suomalainen yrittäjyyspolitiikka on kytketty vahvasti teknologiaan ja innovaatioihin, mutta jatkossa pitää pitää silmällä myös sitä, että innovaatioita voidaan tehdä myös palvelusektorilla, ja yrittäjyyttä varmasti tulee edistää myös niillä aloilla.

Valiokunnan kannanotoissa kiinnitetään huomiota yrittäjyysasenteisiin ja koulutukseen ja siihen, että koulutuksen eri tasoilla olisi syytä nivoa yrittäjyys mahdollisena ammatinvalintana ja uranvalintana mukaan siihen ammatinvalintaohjaukseen, mitä muutenkin annetaan. Näin ei ehkä Suomessa tällä hetkellä vielä ole. Ja tulee kiinnittää huomiota myös siihen, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi mahdollista tai nähtäisiin mahdollisuutena myös sellaisissa tapauksissa, joissa ensin on tehty työuraa jonkun muun palveluksessa, koska työurasta palkansaajana voi olla myös hyötyä yrittäjyydessä.

Arvoisa puhemies! (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä lauluja tekemälläkin voi yrittää!) — Ed. Ala-Nissilä, laulujen tekijät ovat hyvinkin yrittäjiä. Heillä on suuri riski, ja ansioita tulee vasta sen jälkeen, jos on myynyt jotain. Peruspalkkaa ei ole.

Arvoisa puhemies! Valtion henkilöstöpolitiikka on ollut valtiovarainvaliokunnan huomion kohteena viime vuosina hyvin paljon. Eläköityminen valtionhallinnosta tulee tulevina vuosina olemaan hyvin merkittävää. Tällä hetkellä käsittelyssä olevassa kehyspäätöksessä hallituksen lähtökohta on jopa niinkin voimakas, että vain noin puolet niiden ihmisten lukumäärästä, jotka eläköityvät valtionhallinnosta, palkattaisiin. Tämä on osittain uhka, mutta varmasti myös mahdollisuus uudistaa tekemisen tapoja, uudistaa työtapoja, uudistaa valtionhallinnon rakenteita ja nostaa sen tuottavuutta. Toisaalta tämä on mahdollisuus, joka toteutuu tässä tulevaisuudessa vain kerran, eli siihen on tartuttava ja asiat on osattava tehdä hyvin juuri silloin, kun se eläköityminen tapahtuu, koska tätä mahdollisuutta ei sitten enää uudelleen meille tule.

Valiokunta korostaa sitä, että ammattitaidon ja osaamisen täytyy siirtyä valtionhallinnossa — sen kokemusperäisen tiedon, jota näillä työntekijöillä on — uusille työntekijöille. On tärkeää, että valtiotyönantaja tulevaisuudessa säilyttää kilpailukykynsä, ja se tarkoittaa muun muassa sitä seikkaa, johon valiokunta on kiinnittänyt erittäin useasti huomiota, eli määräaikaisten palvelussuhteiden vähentämisen tarvetta. Valtiotyönantajan kilpailukyvyn yhtenä elementtinä on luotettavuus ja vakaus, ja tähän liittyy se, että valtionhallinnossa pitäisi päästä eroon turhista tai lain hengen vastaisista määräaikaisista työsuhteista.

Arvoisa puhemies! Mietinnössä on käsitelty myös yliopistokeskusten alueellista vaikuttavuutta. Valiokunta yhtyy siihen valtiontilintarkastajien kantaan, että yliopistokeskusten perustaminen maakuntiin, joissa ei ole omaa yliopistoa, on vahvistanut osaamiseen pohjautuvaa aluekehittämistyötä, ja että nämä yliopistokeskukset ovat parantaneet sijaintipaikkansa vetovoimaa ja imagoa, osittain myös työllisyyttä.

Arvoisa puhemies! Maatalousjaosto on käsitellyt tutkimusta, jossa oli arvioitu ympäristönsuojeluun liittyvien tukien tehokkuutta vesien suojelemiseksi ja näiden tukien suhdetta muihin tukiin, joita maataloudelle maksetaan. Tässä tutkimuksessa tulokset olivat osittain kriittisiä suhteessa näihin vesiensuojelun tukiin, siihen, mitä niillä on saatu aikaan. Toisaalta valiokunta ehkä suhtautui näiden tukien olemassaoloon ja vaikuttavuuteen jonkin verran positiivisemmin kuin valtiontilintarkastajien kertomus. Valiokunta kuitenkin pitää tätä tehtyä tutkimusta mielenkiintoisena ja ajankohtaisena ja katsoo, että se antaa perusteita arvioida tulevia toimenpiteitä ja kiinnittää huomiota niiden vesistökuormitusta lisääviin toimenpiteisiin ja vesistökuormitusta lisääviin tahattomiin sivuvaikutuksiin. Uutta ympäristöohjelmaa ollaan laatimassa vuosille 2007—2013, ja tässä yhteydessä tarvitaan vielä lisäselvityksiä ja -tutkimuksia, jotta ohjelma olisi mahdollisimman laadukas ja tehokas. Valtiontilintarkastajiin yhtyen valiokunta pitää tärkeänä, että ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö selvittävät vesiensuojelun ja tukitoimien ristiriitaisuudet. Lopuksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vesiensuojelun tehostamiseksi tarvitaan ympäristötöitä. Niihin osoitettuja resursseja tulisi lisätä tuntuvasti.

Arvoisa puhemies! Päätösehdotuksena on, että eduskunta päättää lähettää tämän mietinnön hallitukselle niihin toimenpiteisiin ryhtymistä varten, joihin tehdyt muistutukset ja ehdotukset antavat aihetta, sekä kehottaa hallitusta sisällyttämään vuodelta 2004 annettavaan hallituksen tilinpäätöskertomukseen kertomuksen näistä toimenpiteistä.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Valtionvarainvaliokunta on kiinnittänyt moneen tärkeään asiaan huomiota. Tässä omassa puheenvuorossani keskityn lähinnä kahteen eli akateemisen yrittäjyyden edistämiseen ja sitten yliopistokeskusten alueelliseen vaikuttavuuteen.

Yrittäjyys on asia, joka on puhuttanut meitä suomalaisia ja myöskin tätä eduskuntaa hyvin pitkään. Tärkeä asia, josta me varmasti olemme kaikki samaa mieltä. Tosiasiahan on se, että yrittäjyys Suomessa ei ole yhtä laajaa kuin se on esimerkiksi suurimmassa osassa muita EU-maita, puhumattakaan Yhdysvalloista. Tässä suhteessa tietysti kaiken yrittäjyyden edistäminen on tärkeätä, myöskin akateemisen yrittäjyyden. Tosiasiahan on se, että suomalaiset yliopistot ovat tähän asti kouluttaneet lähinnä henkilöitä toisten palvelukseen. On aivan selvääkin, että yliopistot ja nykyään myöskin ammattikorkeakoulut kouluttavat tällaisiin erikoisosaamista vaativiin tehtäviin ihmisiä, joita erityisesti myöskin tarvitaan julkisella sektorilla, eikä ole tarkoituskaan, että kaikista akateemisen koulutuksen saaneista ihmisistä tulisi yrittäjiä. Mutta yrittäjyyttä on varmasti syytä lisätä myöskin akateemisten henkilöiden keskuudessa, niin kuin tässä valiokunnan mietinnössä todetaan, mihin myöskin ovat valtiontilintarkastajat kiinnittäneet huomiota.

Tässä kun ministeri Pekkarinen on paikalla, niin ehkä ministeri Pekkarinen voisi myös kommentoida valtiontilintarkastajana sitä kannanottoa, jossa todetaan: "- - yrittäjäpolitiikan toteuttamista häiritsee edelleen hallinnollinen hajanaisuus ja varovaisuus sekä puutteelliset tiedot erilaisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta." Eli kritiikkiä ovat valtiontilintarkastajat antaneet tältä osin meidän yrittäjyyspolitiikastamme. Mitä sitten tulee ammattikorkeakoulujen rooliin, niin sitä ei tässä valiokunnan mietinnössä ole oikeastaan käsitelty ollenkaan eikä muutenkaan. Minulla on se kuva, että ammattikorkeakouluissa on paljon enemmän tällaista halua yrittäjyyteen kuin perinteisissä yliopistoissa ja moniin ammattikorkeakouluihin on perustettu jo opiskelijoiden toimesta yrityksiä. Ne ovat monta kertaa lähempänä sen seudun kehittämistä kuin yliopistot konsanaan ovatkaan.

Kysymys tietysti on sitten siitä, voidaanko yleensä kouluttaa yrittäjiä. Varmasti voidaan edistää koulutuksella (Ed. Taipale: Kantapään kautta!) — kantapään kautta, niin kuin ed. Taipale sanoo — koulutuksella voidaan varmasti edistää tätä ympäristöä, ilmapiiriä, joka sitten kannustaa yrittämiseen, mutta kyllä minulla se kuva on, että suurin osa suomalaisista yrittäjistä tulee perinteen kautta. Useat ovat yrittäjäperheiden jälkeläisiä, jotka sitten itse ryhtyvät yrittäjiksi. Tärkeää on myöskin se, mihin valiokunta kiinnittää huomiota, että kun tätä koulutusta annetaan, jota varmasti, yrittäjyyskoulutusta, on tarpeen edistää kaikilla eri tasoilla, niin tarvitaan myöskin yhteistyötä yrittäjien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa.

Mitä sitten tulee erilaisten korkeakoulujen ja yliopistojen mahdollisuuksiin kasvattaa yrittäjiä, niin on kai aika luonnollista, että erityisesti kauppakorkeakoulut ja teknilliset yliopistot, aikaisemmin teknilliset korkeakoulut, ovat sellaisia paikkoja, joissa tätä koulutusta yrittäjyyteen ehkä parhaiten voidaan antaa. Kyllä tietysti monta kertaa miettii sitä, miten muilla aloilla, kuinka paljon yliopistot tai ammattikorkeakoulut voivat sitten paitsi nimenomaan tekniikan ja liiketalouden alalla kasvattaa yrittäjyyteen. Totta kai henkeä voidaan luoda ja ilmapiiriä voidaan edistää, mutta syntyykö todellisia yrityksiä ja yrittäjiä sieltä, se jää kysymysmerkiksi.

Puhemies! Tässä myöskin valiokunnan mietinnössä todetaan, että yrittäjyyteen yleensä yhdistetään teknologia ja innovaatiot ja palvelualat ovat aika usein unohtuneet. Se on varmasti ihan totta. Palvelualat ovat vasta tulossa. Mutta varmasti monilla akateemisestikin koulutetuilla ihmisillä on nimenomaan mahdollisuuksia palvelualojen yritysten perustamiseen, mutta siinäkin tarvitaan ainakin tietty määrä liiketaloudellista koulutusta ja mikä Suomessa usein unohdetaan, myöskin markkinoinnin osaamista.

Puhemies! Yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä pitää madaltaa. Koulutus, kuten olen todennut, on tärkeä, mutta se ei yksinään riitä. Tarvitaan myöskin riskien madaltamista ja yhteiskunnan uutta asennoitumista jopa siihen, että kun yrittäjä on konkurssin tehnyt, niin hän voi uudelleen aloittaa yrittämisen, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa on paljon useammin tapana kuin meillä on. Kun aikanaan olin talousvaliokunnan jäsen — edelleen olen varajäsen — siellä keskusteltiin hyvinkin paljon näistä riskeistä, ja väittäisin kyllä, että riskit ovat monta kertaa se kaikkein tärkein tekijä, joka sittenkin pelottaa ihmisiä ryhtymästä yrittäjiksi. Helpointahan on tietysti mennä toisen palvelukseen, silloin riskit ovat pienemmät. Riskien osalta ilmeisesti ei ole päästy kovinkaan paljon lainsäädännön avulla eteenpäin, vaan riskit ovat edelleen olemassa, eli yrittäjä pistää koko omaisuutensa vakuudeksi, myöskin asuntonsa useimmiten, silloin kun hän yrittäjäksi ryhtyy.

Puhemies! Sitten lopuksi vielä muutama sana yliopistokeskusten alueellisesta vaikuttavuudesta. Tämä on hyvä innovaatio. Meillä on tällä hetkellä kuusi yliopistokeskusta eli Pori, Lahti, Mikkeli, Kokkola, Seinäjoki ja Kajaani, ja todella nämä ovat alueita, joissa varmasti yliopistokeskus on edistänyt kaikilla tavoilla osaamista mutta myöskin erityisesti yritystoimintaa. Se, mitä ehkä valiokunnan mietinnössäkin jää kaipaamaan, on se, että minun mielestäni on tärkeä korostaa yliopistokeskusten ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä, koska se on erittäin tärkeätä. Yliopistokeskukset eivät saa jotenkin tuudittautua siihen, että ne toimivat irrallaan ammattikorkeakouluista, vaan näillä alueilla näiden kahden korkeakoulutason pitää kohdata toisensa, pitää pystyä yhteistyöhön. Mielenkiintoista on todeta se, mitä mietinnössä sanotaan: etteivät yrittäjät tunne yliopistokeskusten tarjoamia palveluita läheskään riittävästi. Näin varmaan asianlaita on. Valiokunta pitää tärkeänä, että yliopistokeskukset lisäävät ja kehittävät yritysyhteistyötä.

Puhemies! Lopuksi esitän saman huolestumisen, minkä valiokunta mietinnössään yliopistokeskuksista, eli näitten rahoituksesta. Kun todetaan, että yliopistokeskusten vaikuttavuuden edelleen tehostamiseksi keskusten rahoituspohjan on oltava vakaa, niin toivon, että me kaikki olemme samaa mieltä siitä. Nyt näyttää siltä, että yliopistokeskusten vakaa rahoitus ei ole turvattu, ja sen takia yhdyn todella valiokunnan huoleen siitä, että yliopistokeskusten rahoitus tulee vakaalle pohjalle eikä se esimerkiksi ole riippuvainen EU-rahoituksesta.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä niihin ajatuksiin, mitä äskeisissä kahdessa käytetyssä puheenvuorossa on sanottu liittyen akateemiseen yrittäjyyteen, liittyen palvelualoihin, ja ylipäänsä haluan kiittää valtiovarainvaliokuntaa mietinnöstä ja jaostoa, joka keskeisen työn tämän aikaansaamiseksi on tehnyt. Minä muistan, että menneittenkin vuosien aikaan on ollut erinomaisia valtiovarainvaliokuntia, niissä hyviä johtohenkilöitä, mutta näyttää, että tänä aikana ylletään, jos vielä mahdollista, vielä parempaan tulokseen.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin kahta asiaa, jotka liittyvät yrittäjyyteen molemmat, haluan tässä lyhyesti kommentoida. Ensimmäinen on tämä akateeminen yrittäjyys. On totta, että Suomessa akateemisen koulutuksen saaneet henkilöt tähtäävät yrittäjyyteen ja myöskään eivät vain tähtää vaan myöskin ryhtyvät yrittäjiksi tavattoman harvoin. (Ed. Kuosmanen: Ei heistä ole!) Keskimäärin Suomessa yrittäjyysilmasto ja yrittäjäksi ryhtyminen ja yrittäjyyden laajuus on koko kansantaloudessa tänään jo, ei alle sen, mitä se Euroopan unionin maissa keskimäärin on, vaan se on suurin piirtein sitä keskimääräistä tasoa. Me emme ole siellä keulalla niistä EU:n viidestätoista maasta — nyt minä en edes tarkkaan tiedä, jos otetaan nämä uudet maat — mutta jos puhutaan EU:n vanhasta viidestätoista maasta, niin me olemme suurin piirtein keskimääräistä tasoa siellä.

Yrittäjäasenteissa on jonkun verran tapahtunut useiden viime vuosien aikaan muutosta oikeaan suuntaan, mutta edelleenkin merkittävä kivi kengässä on juuri tämä akateeminen yrittäjyys. Nyt kun hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelmaa tähän puolikautistarkistukseen liittyen ollaan uudistamassa, niin siinä yhteydessä yhdeksi uudeksi painopistealueeksi on nyt asetettu juuri akateemisen yrittäjyyden tiellä olevien tenien poistaminen ja akateemisen yrittäjyyden edistäminen monin eri toimin, joihin keinoihin en tässä enempää kajoa. Minusta on erinomainen asia, että myöskin valiokunta mietinnössään tämän asian on huomioinut.

Mitä muuten tulee yrittäjyyteen ja yrityksiin, Suomessa oli viime vuoden lopussa 215 400 yrittäjää. Tämä yrittäjien määrä kasvoi 2 000 yrittäjällä vuoden 2004 aikaan. Näistä luvuista on poistettu maatalousyrittäjät, näissä ovat mukana maaseutuyrittäjät. Tilastokeskuksen luokituksessa 2 000 yrittäjän lisäys oli viime vuoden saldo. Yrittäjien määrän kasvun olisi suotavaa tietysti olla vielä nopeampaa. Yhdyn kuitenkin siihen, mitä tietyt taloustieteilijät ovat julkisuudessa kertoneet, että tärkeää ei ole vain se, miten yrittäjämäärä kehittyy, vaan se, miten niiden työpaikkojen, jotka yrityksissä ovat, määrä kehittyy. Siinäkin kehitys on ollut kohtuullisen hyvä, mutta siinäkin lisää voimaa tarvittaisiin.

Toinen asia. (Ed. Elon välihuuto) — Yrityksiä on 231 000 suurin piirtein ja yrittäjiä 215 400, ja lukujen ero johtuu siitä, että samalla yrittäjällä voi olla useampiakin yrityksiä, niin kuin kaikki tiedämme. — Arvoisa puhemies! Tämä toinen asia, johonka pari ajatusta, koskee palvelualoja. On ihan totta, mitä jaoston puheenjohtaja sanoi, että perinteisesti kuva on ollut vähän sitä, että innovaatiojärjestelmä meillä on ollut hyvin tällainen teknologia- taikka tekniikkakeskeinen, teollisuuskeskeinen, nimenomaan teollisuuskeskeinen on ehkä parempi ja oikeampi sana, eikä tänne palvelupuolelle ole tultu niiden innovaatio- ja teknologiarahoitusinstrumenttien avulla, niin kuin ehkä suotavaa olisi ollut, mutta kyllä tässä on nyt tapahtumassa ja tapahtunutkin jo selvää muutosta.

Haluan ainoastaan kahteen asiaan tässä kiinnittää huomiota. Ensimmäinen on luototuksen puolella. Finnvera tänään luotottaa palvelualoja enenevässä määrin. Tulossopimuksissa, tulosneuvotteluissa, joita ministeriö käy Finnveran kanssa, se entistä enemmän piiskaa Finnveraa tulemaan mukaan myöskin palvelualoille. Varmaan vieläkin on tehtävää, mutta halusin tämän tehdä selväksi, että tässä merkittäviä askeleita on otettu ja tarkoitus on ottaa vielä lisäaskeleita juuri tähän samaan suuntaan.

Mutta ehkä vielä tärkeämpi huomio liittyy nyt näihin kansallisiin innovaatioinstituutioihin ja niitten rahoittajiin, joista tärkein on tietysti Tekes, myöskin Tekesin toimintakonsepti, jossa palvelualat ovat tulleet aivan uudella tavalla mukaan. Miksi? Yksi aivan erityinen syy tähän on se, että tuottavuuskehitys Suomessa, kun käydään toimialoittain läpi, on selvästi huonointa palvelusektorilla. Palvelusektorilla yleensä myös, siis yksityiset palvelut, avoimen markkinatalouden markkinaehtoiset palvelut huomioon ottaen, myöskään niitten kohdalla tuottavuuskehitys ei ole ollut niin hyvää kuin monissa muissa maissa eikä niin hyvää kuin monilla teollisuudenaloilla Suomessa, (Ed. Kuopan välihuuto) mutta vielä selvemmin on jääty jälkeen tuottavuuskehityksessä nimenomaan julkisten palveluiden osalta.

Minä myönnän tähän keskusteluun ed. Kuopalle, että validien mittareiden käyttöönotossa, jotka ovat valideja todellakin, kykenevät siis mittaamaan sitä, mitä niiden pitäisi mitata, aina tietty skeptisyys on, mutta kun niin monet erilaiset tutkimukset tuovat saman sorttisen tuloksen tässä mielessä, niin kyllä ilmeistä on, syytä uskoa, että tässä tuottavuuskehityksessä palvelusektorilla on tekemistä. Tähän tekemisen tarpeeseen muun muassa Tekes vastaa nyt sillä, että se on käynnistänyt teknologiaohjelmia nyt myös palvelualoilla. Näistä ehkä aivan huikea — voisin näin suorastaan sanoa — teknologiaohjelma on se, mikä käynnistettiin nimellä FinnWell, joka on terveydenhuollon ja hoidon alan teknologiaohjelma. 150 miljoonaa euroa laitetaan tähän ohjelmaan rahaa seuraavien muutaman vuoden aikaan. Yksin Tekesin osuus siitä on 75 miljoonaa euroa, se on kymmenkertainen verrattuna siihen, mitä joskus menneisyydessä tälle toimialalle, palvelusektorille, on tullut. Tässä mielessä luvut ovat aivan toista, ja tarvekin on, välttämättömyyskin on, ja siitä vielä kertaalleen puhuu selvää kieltä se, että tuottavuuskehityksessä täällä on paljon kohentamisen varaa.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on käytetty jo paljon hyviä puheenvuoroja. Tuskin siihen on paljon lisäämistä, mutta koska olen työskennellyt jo niin monta vuotta tässä jaostossa, en malta olla myös avaamatta sanaista arkkuani.

Akateemista yrittäjyyttä on todella lisättävä kuten yrittäjyyttä kaiken kaikkiaan. Ed. Skinnari tulee varmasti käyttämään hyvin pitkälti saman suuntaisen puheenvuoron kuin minäkin. (Ed. Pulliainen: Oletteko sopineet?) — Emme ole sopineet, mutta meidän ajatusmaailmamme ainakin oman vaalipiirin suhteen on saman suuntainen. Hän järjesti talousvaliokunnan puheenjohtajana Maailmantalous-tilaisuuden tänään, ja sen pohjalta on helppo yhtyä tämänkin kertomuksen lausuntoihin.

Akateemista yrittäjyyttä on siis lisättävä ja yrittäjyyttä kaiken kaikkiaan. Yrittäjyys on kudottava koulutukseen jo ihan sieltä esiopetuksesta saakka koko koulutuksen ajan, ei pelkästään kauppaoppilaitoksissa ja kauppakorkeassa, vaan, niin kuin esimerkiksi Lahdessa on tehty, se on kudottu jo esiopetukseen. Esimerkiksi Mukkulan esiopetus on maan ensimmäinen kokeilu Suomessa, siellä on ensimmäinen esiopetus ollut Suomessa, ja siellä on nyt aloitettu myös yrittäjien yrittäjyyskudonnaisuus tähän esikouluopetukseen, samoin kuin lukioon saakka tämä yrittäjyyskoulutus on kudottu sisään tähän opetukseen. Valitettavasti vain se lukiokin sieltä nyt lopetetaan.

Toiseksi, kun puhutaan tästä palveluiden kehittymättömyydestä, täytyy myös muistaa se, että olemme tottuneet tähän itsepalveluyhteiskuntaan. On ilo todeta, että myös sosialidemokraatit ovat ruvenneet ja hallitus muutenkin hyväksymään sen, että toisten palveleminen voi olla työtä, ja todetaan, että kotitaloustyö on luonut uusia työpaikkoja.

Muistan, kun aikoinaan aloitettiin kokeilua, että eräskin henkilö täällä salissa muistaakseni sanoi, että jokainen siivotkoon jälkensä, mutta mielestäni se on aika tyhmää puhetta, kun ajattelee, kuinka väki vanhenee. Meitä on sairaita, vammaisia ja lapsia, ja kuinka imeväiset voivat siivota omat jälkensä? Kyllä kotitalouksiin palkatun työvoiman verovähennysoikeus kokonaisuudessaan takaa ammattitaitoisen työnteon ja uusia työpaikkoja, enkä katso, että väestön ikääntyminen on pelkästään rasite yhteiskunnalle, päinvastoin.

Myös pitäisi ajatella, niin kuin täällä kertomuksessa kerrotaan eri sanamuodoin, työelämän elinkaariajattelua, eli pitäisi katsoa, että ikääntyvät jaksavat paremmin työssään, voivat ehkä tehdä lyhyempää työpäivää, mutta myös keski-ikäisiä pitää muistaa. Heillä saattaa olla pieniä tai murrosikäisiä lapsia ja iäkkäitä vanhempia, jotka heidän on hoidettava, ja kuitenkin on pidettävä huoli, että he jaksavat käydä töissä. Mielestäni, kun katsotaan yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti, tämä on huomioitava. Työssäkäynti on kuitenkin sosiaalisen ja kokonaisvaltaisen terveydentilan ja hyvinvoinnin vuoksi hyvin tärkeää. Se on tärkeää myös sen takia, että me saamme valtion kassaan varoja, jotta me saamme näitä palveluita aikaiseksi.

Katson, että jokaisen ikäluokan on voitava saada olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa omalla työpanoksellaan, oli sitten perheellinen tai hieman sairasteleva tai jos ikä vaikuttaa siihen, että täyttä päivää ei pysty tekemään. Uskon, että tässä on uskallettava käydä uusiin rakennemuutoksiin, ja uskon, että kun uusia työntekijöitä ja nuoria työntekijöitä tulee työmarkkinoille, niin myös uusia ajatuksia syntyy. Nuorissa on kuitenkin paljon myös luovaa voimaa.

Haluan vielä todeta, kun täällä puhutaan perheyrityksistä, koska tulen Lahdesta, että Lahdessahan ja Lahden alueella on paljon perheyrityksiä, ja tässä kirjassa ansiokkaasti todetaan, että perheyrityksissä on yli puolet maamme yksityissektorin työvoimasta. Siksi emme saa suinkaan unohtaa sukupolvenvaihdokseen liittyviä ongelmia ja yrittäjyyteen liittyviä ongelmia. Perheyritysten henkilöstön määrä on noin 11,5 kertaa suurempi kuin esimerkiksi Nokia-konsernin koko kansainvälinen henkilöstö.

Sitten ammattikorkeakouluista ja yliopistokeskuksista haluaisin mainita sen, että yliopistoverkostokeskus on semmoinen hämärä käsite, josta ei helposti tajua, mikä se on, mutta esimerkiksi Lahdessa toimii neljä eri yliopistoa tehokkaasti, ja se on tuonut alueelle virkeyttä, lisää koulutusmahdollisuuksia ja kaikkea muutakin positiivista. Lahdessa toimii Päijät-Hämeen koulutuskonserni, joka on maamme suurin. Esimerkiksi siellä kultasepänkoulutus on ainoata Suomessa, ja ainakin silloin, kun toimin siellä hallituksen puheenjohtajana, muotoiluinstituutissa olisi saatu opiskelijapaikat täyttymään jo pelkästään ulkomaisilla opiskelijoilla.

Arvoisa herra puhemies! Siunatuksi lopuksi vielä sana pohjavesistä, koska niitähän meillä on. Pohjavesialueita on lähes 7 000, ja haluamme suojella vettä. Suomen pinta-alasta on lähes 10 prosenttia veden peitossa. Toivon, että kun valtiovarainvaliokunta tekee ratkaisuja teitten ja infrastruktuurin suhteen, Valtatie 12 ei kulje Lahdessa Launeen läpi vaan Renkomäen läpi, koska se on halvempi ja ekologisesti järkevämpi vaihtoehto.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia ja havaintoja tästä mietinnöstä. Puutun ensinnäkin yrittäjyyteen.

Täällä on mielenkiintoisia heittoja, ja ne eivät jätä kylmäksi lukijaa. Täällä todetaan muun muassa niin, että korkeakoulutus on pikemminkin vähentänyt kuin lisännyt yrittäjäksi ryhtymistä. Miksihän näin on? Tämä on varmaan nimittäin totta, ja siihen varmasti on olemassa muutama aika mielenkiintoinen syy, joihin tässä ei nyt jostakin syystä paneuduta.

Ensinnäkin tietysti on se, että nykyinen opiskelu on opintososiaalisesti sillä tavalla rakentunut, että se ei suinkaan siinä valmistumisvaiheessa kannusta ryhtymään yrittäjäksi. Se ajatus on aika kaukana siinä vaiheessa, ja yhteiskunnan signaalit ovat sen laatuisia, että ne tuskin antavat mitään lisäpontta.

Nimittäin se tilasto, mikä yhteiskunnassa vyöryy päivästä toiseen, muun muassa tässä salissa, on se, kuinka paljon uusista työsuhteista on niin sanottuja pätkätöitä. Niitä on 70—80 prosenttia. Mikäs merkitys sillä on tässä yhteydessä? Sillä on, arvoisa puhemies, se merkitys, että se kertoo sille potentiaaliselle yrittäjäksi ryhtyvälle siitä, että yhteiskunnassa pärjää vain, jos työnantajana nojaa sen yrittäjyyden pätkätyöläisiin omina työntekijöinä. Siis se kääntyy toisin päin, ja se signaali on hyvin kielteinen tässä suhteessa.

Kolmas tekijä on se, joka täällä jo tuli esille, elikkä sellainen riskirahoituksen puute, joka toisin päin käännettynä kannustaisi ryhtymään tämmöiseen yrittäjyyteen. Kaikki nämä tekijät ovat siis toimimassa samanaikaisesti siihen suuntaan, ettei kerta kaikkiaan tule varmaan mieleen ryhtyä yrittäjiksi.

Sitten täällä on aika mielenkiintoinen toteamus. Nimittäin täällä on tämmöinen virke: "Myös yrittäjäalumneiden osallistumisesta opetukseen on saatu hyviä kokemuksia." Aivan totta, mutta yliopisto on paljon fiksumpi tässä suhteessa itsessään. Minä otan esimerkin Oulun yliopistosta, sen teknillisestä tiedekunnasta. Siellähän on tehty sillä tavalla, että kun esimerkiksi elektroniikan professori on loistavasti menestynyt yritysmaailmassa ja tullut lähestulkoon miljardööriksi, niin hän ei suinkaan ole jatkanut elektroniikan professorina vaan hänelle onkin räätälöity tuotantotalouden professorin vakanssi, niin että hän tällä tavalla välittää sen juuri, mitä tässä mietinnössä etsitään perästä. Siis toisin sanoen yliopistoyhteisö on ollut varsin fiksu näissä tapauksissa. Se on nähnyt, että sen kokonaisuuden kannalta on parempi näin kuin toisin päin, koska varmaankin elektroniikan puolella tämä henkilö on antanut suurin piirtein jo kaiken siellä tieteen etulinjassa mutta hänellä on valtava kokemus, kokemusperäinen taito, hoitaa yrittäjä- ja tuotantoasioita yrittäjän näkökulmasta, kun on miljardööriksi saakka yltänyt lyhyessä ajassa, ja sillä tavalla tilanne muuttuu aivan kokonaan toisenlaiseksi.

Sitten täällä on mielenkiintoinen heitto, arvoisa jaoston puheenjohtaja. Kun katson teitä, pyydän aivan erikoisesti valpastumaan. "Akateeminen opetus on perinteisesti varsin teoreettista ja ainerajojen sisällä pysyttelevää." Miltähän vuosituhannelta nämä kokemukset oikein ovat, arvoisa jaoston puheenjohtaja ja skribentit, jotka ovat tämän tekstin takana, kun se yliopistomaailma on nimenomaan rakenteellisesti hoitanut tämän asian aika ovelalla tavalla? Se on hoitanut sen sillä tavalla, että tutkintojärjestelmiä ja -kokonaisuuksia on tiheään tahtiin muutettu niin, että ne opettajat ovat joutuneet siinä ajassa, missä eletään, muuttamaan ja parantamaan niitä opetettavia aineksiaan, siis kehittämään opetustaan, kun entisillä aineksilla ei ole enää pärjännytkään. Ne ovat tulleet käyttökelvottomiksi. Niissä olevat tiedot eivät ole tulleet käyttökelvottomiksi, vaan se kokonaisuus on tullut käyttökelvottomaksi. Tällä tavalla dekanukset yliopistoissa ovat hoitaneet asiat. Minulla on siinä henkilökohtainen kokemus. Kun olen vetänyt jopa yhden luonnontieteen alan tutkinnonuudistuksen ja sen raportoinnit ja kaikki muut, niin tiedän, millä tavalla tämä aikoinaan 70-luvulla rakennettiin jatkuvaksi prosessiksi, että ei kävisi näin. Nyt teillä on jaostossa syvällinen tieto, että tämä on täydellisesti epäonnistunut. Arvoisa puhemies! Minä olen eri mieltä jaoston kanssa tästä asiasta. Tätä voitaisiin pitää suorastaan herjauksena, jos voisi instituutioita herjata.

Sitten yksi asia, joka on aika mielenkiintoinen täällä, ihan lyhyesti siitä vaan, ja se on ympäristötukiasia. Täällä todetaan aivan oikein ympäristötuesta, ja on ilmeisestikin niin, että maatalousjaosto on tässä asiassa oikeammassa kuin tutkijat, jotka ovat tätä raporttia tehneet. Nimittäin asianlaita on oman tulkintani mukaan niin, että jollei 90 prosentin tulosta kautta linjan olisi saavutettu, niin turpeenpuskijat kiinnittäisivät uskomattoman paljon vähemmän huomiota vesistöjen suojeluun kuin he ovat kiinnittäneet siihen huomiota. Olennainen pointsi tässä on se, että on siellä rakenteessa sisässä huomion kiinnittäminen ympäristön suojeluun ja vesistöjen suojeluun. Sitten täällä on yksi virke, joka on mielenkiintoinen: "Vesistöjen rehevöitymistä lisää myös sisäisen kuormituksen aiheuttama fosforin vapautuminen pohjasedimenteistä."

Arvoisa puhemies! Aivan totta, siis se on totta, mutta tämä on mielenkiintoinen, tämä kääntyy toisin päin, eli juuri, kun tämä on totta, se merkitsee sitä, että se pohjataso, mistä lähdetään liikkeelle parannukseen, mikä on siinä järjestelmässä sisässä, on jo niin korkealla, että todella tarvitaan tehokkaita toimenpiteitä. Tässä suhteessa on hyvä tämä 90 prosentin tulos, kun jokaisen näistä 90:stä, nyt oikein siellä pöytäkirjassa todettuna, täytyy kiinnittää erikoista huomiota ympäristönsuojeluun ja vesistöjen suojeluun. Näin todellakin saavutetaan konkreettisia tuloksia. Tässä suhteessa olen samaa mieltä kuin jaosto ja sen kautta valtiovarainvaliokunta.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minä keskityn lyhyessä puheenvuorossani lähinnä Valtiontilintarkastajien kertomuksen 2004 kohtaan "Hallintokulttuurin muutos valtionhallinnossa". Minun tarkastelunäkökulmani perustuu vuosikymmenten kokemukseen lähinnä enemmän kuin täällä politiikan puolella. Perusnäkemykseni on se, että on saatu hyvin paljon hyvää aikaan mutta nopean kehityksen ja siitä seuranneiden muutosten keskellä on myöskin tapahtunut kielteistä. Niistä aion hiukan tässä puhua.

Myönteisistä puolista on ensinnäkin korostettava sitä, että byrokratia on tietyillä sektoreilla vähentynyt viime vuosina, vuosikymmenen, viidentoista vuoden aikana huomattavasti. Ellen minä väärin muista, niin puhemies Kanerva oli ministerinä silloin, kun maassamme järjestettiin niin sanotut byrokratiatalkoot. Noilla talkoilla pyrittiin poistamaan valmistelussa ja päätöksenteossa täysin tarpeettomat vaiheet. Nuo talkoot olivat myös tulokselliset, ne myös muuttivat asenteita ja ajattelutapaa asioitten hoitamisessa.

Hallinnosta poistettiin tarpeettomat ohjeet ja määräykset, näitä oli suunnattoman paljon, muistaakseni useita tuhansia kappaleita. Päätöksentekoa delegoitiin alaspäin ja lainsäädäntöä yksinkertaistettiin erittäin monen prosessin osalta. Otan esimerkiksi muutokset, jotka toteutettiin kaavoitusprosessissa. Kun aikaisemmin ihan pienetkin kaavapäätökset piti tuoda aina ministeriöön asti, niin nykyisin noita päätöksiä voidaan tehdä kuntatasolla ja siellä jopa lautakunnissa. Vastaavia esimerkkejä on toki monella muulla sektorilla.

Kertomuksessa todetaan: "Suomessa - - on viidentoista viime vuoden ajan tietoisesti pyritty muokkaamaan julkishallintoa hierarkkisesti johdetusta ja säädösohjatusta kulttuurista kohti tulosohjautuvuutta, jolle on tunnusomaista kevyt ja hajautettu hallintorakenne sekä markkinaehtoisten toimintamallien hyödyntäminen palveluiden jakelussa ja tuotannossa." Pitkä virke, mutta hyvää asiaa. Sitten täällä todetaan edelleen: "Moni on joutunut uudelleen kouluttautumaan sekä hankkimaan aikaisemmalle hallintokulttuurille vieraita taitoja, kuten asiakaspalveluosaamista, laatujärjestelmien tuntemusta, uusien kirjanpito- ja laskentamallien tuntemusta." Esitän lähinnä tuon jälkimmäisen kannanoton osalta kriittisen mielipiteeni. Siitähän saa sellaisen kuvan, että aikaisempaan hallintokulttuuriin ei olisi kuulunut asiakaspalveluosaamista. Näin minä tuon virkkeen luin.

Tämän hetken eräänä suurimmista puutteista hallinnossa näen kuitenkin sen, että tuossa kovassa kehityksessä toimintatapojen muuttaminen on ollut liian paljon teknistä ja asenteet eivät ole muuttuneet tarpeeksi, jolloin ihminen on unohtunut. Vaikka lainsäädännössä on erittäin runsaasti määräyksiä juuri ihmisten kuulemisesta, siitä hoidetaan vain välttämätön osa, joka ei sitten kuitenkaan johda ratkaisuun. Minä suosittelisin tältä osalta huomattavasti paljon enemmän resursseja ja panoksia asennekasvatukseen ja nimenomaan asiakaskoulutukseen, että ihmisiä osataan käsitellä oikealla tavalla — sana "käsitellä" on väärä, vaan heidän kanssaan tullaan toimeen näistä asioista, vaikeistakin asioista neuvoteltaessa.

Meillä on aivan liian paljon esimerkkejä siitä, että epäonnistuminen kilpistyy siihen, että meillä on hallinnossa aivan johtavilla paikoillakin henkilöitä, jotka haluavat jääräpäisesti pitää kiinni omasta näkemyksestään, joilla ei ole varaa tippaakaan antaa periksi, jotka ovat ihan, voi sanoa, neuvottelutaidottomia johtajia, ja tällaisia ei valtionhallinnossa kyllä minun mielestäni saisi olla. Kun johtajapaikoilla on tällaisia henkilöitä, se tarkoittaa käytännössä sitä, että koko koneisto saattaa olla neuvottelukyvytön ja lopputulokset kentällä maakunnissa ovat myöskin sen mukaisia.

Lainsäädännössä on kaiken kaikkiaan paljon korjaamista siitä huolimatta, että on menty runsaasti eteenpäin, hyvin eteenpäin, niin kuin edellä sanoin. Korjaamista minun mielestäni pitäisi harkita ja mitä pikimmin valtionhallinnon, maakuntahallinnon, kuntahallinnon, sen koko prosessin, puitteissa. Minä otan yhden esimerkin.

Kun meillä on edellä mainittu kaavoitusprosessijärjestelmä luotu tähän maahan, se on tarkoittanut sitä, että tänä päivänä esimerkiksi ympäristöministeriöltä puuttuu ote elävään elämään täydellisesti, tai lähes täydellisesti, ehkä on rehellisyyden nimissä lisättävä. Ympäristöhallinto on Suomesta ulospäin keskittyvä hallinto, ja oman maan kansalaiset jäävät kakkostilalle. Tämä johtuu mielestäni siitä, että se hyvä tarkoitus, joka oli kaavajärjestelmän muuttamisella niin, että päätökset tehdään hierarkiassa alhaalla ja Helsinkiin ministeriöön tulee mahdollisimman vähän asioita, on johtanut siihen, että esimerkiksi maamme ympäristökeskukset ovat liian diktatorisia virastoja, joihin ei ympäristöministeriöllä ole käytännössä otetta. Ne ovat eräällä tavalla diktaattorivirastoja: kun he jonkin asian päättävät, sen mukaan pitäisi elää.

Minusta eräs kaikkein kielteisimmistä esimerkeistä on se, että kun pitäisi olla niinpäin, että ympäristökeskukset ovat Suomessa myöskin neuvoa-antavia keskuksia, niin kuin kaikkien virastojen pitäisi olla, virastoja, jotka neuvovat ihmisiä, miten heidän tulisi toimia, niin on sellaisia tapauksia, että ympäristökeskuksesta on tullut valitusviranomainen, he valittavat. Viimeisin esimerkki Keski-Suomessa on Pihtiputaan kunnanvaltuuston yksimielisesti päättämä kaavamuutos; tästä kaavamuutoksesta on Keski-Suomen ympäristökeskus valittanut. Minusta tällainen asetelma on järjetön ja käytännölle hyvin vieras. Siinä puuttuu valtion viranomainen yksityisen kunnan demokraattiseen päätöksentekovaltaan ja -oikeuteen. Tähän pitäisi mahdollisimman nopeasti puuttua.

Tiedän, että tästä on olemassa jo yhden henkilön tekemä mietintö, jossa esitetään, että tällainen lupavirasto olisi yksi ja ainut paikka, ettei olisi niin kuin tänä päivänä ympäristökeskus: se on suunnitteleva virasto, se on päättävä virasto, se on valvova virasto, se on valittava virasto, siellä istuvat asianomaiset päätöksentekijät liian monella tuolilla samaan aikaan. Tämä on aivan selvästi vaikeuttamassa kehitystä eri alueilla ja varsinkin sellaisilla haja-asutusalueilla, missä on elintärkeää saada tietyt prosessit läpi. Jos tämä muodostuu ongelmaksi tai on muodostunut ongelmaksi maassamme, siihen pitäisi minusta ehdottomasti ja nopeasti ja kovalla kädellä — vaikka niissä käsissä olisi silkkihansikkaat — puuttua, että se asia tulee kuntoon.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Alun perin päätin pitää tämän puheenvuoron sen takia, että ed. Elo sanoi, että on tärkeätä, että puhutaan yliopistokeskuksista, mutta olen joutunut tässä odotellessani puheenvuoroani tutustumaan tähän mietintöön tarkemminkin ja kuuntelemaan näitä puheenvuoroja ja sen takia puutun aluksi ihan muihin asioihin.

Ensinnäkin tästä tavasta, jolla tätäkin asiaa on käsitelty valiokunnassa. Tässä kun nyt lukee näitä asiantuntijoita, niin tämä on kyllä hyvin pääkaupunkikeskeinen, on virkamiesten antamia käsityksiä, ja kuitenkin tässä puhutaan alueellisuudesta ja muusta. Yhtään maakuntaliittoa ei ole kuultu, yhtään ammattikorkeakoulua ei ole kuultu, yhtään yliopistokeskusta ei ole kuultu. Täällä on kyllä ollut asiaa käsittelemässä kansanedustajia, jotka itse edustavat maakuntaa, mutta he ovat tyytyneet siihen, että Helsingin herrat ja rouvat kertovat, mitä maakuntiin kuuluu. Tietysti voidaan sanoa, että me kansanedustajat olemme itse asiantuntijoita näissä kysymyksissä, mutta kun puhutaan esimerkiksi valtiosta työnantajana, niin siinä ei ole yhtään työntekijäjärjestöä kuultu, eikä myöskään esimerkiksi, kun puhutaan yrittäjyydestä, ole Suomen Yrittäjiä kuultu. Tämä on tietysti tapa toimia, ja voi sanoa, että systeemi pyörii, mutta en tiedä, mitä hyötyä tästä on. Kun tätä kuitenkin katsotaan parlamentarismin kannalta, niin kysymyshän on siitä, että tässä tehdään vakavaa työtä ja koetetaan saada yhteiskunta paremmaksi, mitä varten täällä ollaan.

Siihen oikeastaan liittyy sitten asia, joka tietysti kuuluisi puhemiesneuvostolle, mutta sanon tässä, kun puhemiehistön yksi varapuhemies on paikalla: eduskunnassa tapahtuva väittely. Vielä viime kaudella puhemies Uosukaisen aikana niitä järjestettiin. Oli puhemiesten yksi kunnia-asia järjestää tilanteita, joissa syntyi väittely, jota käytiin noin tunti, puolitoista istunnon alussa. Nyt tämä on tässä eduskunnassa kuollut. Minusta se ei ole hyvä asia. Mutta se ei ole nyt tässä sen kummemmin esillä. Ministeri oli täällä paikalla jonkin aikaa, ja hän nyt lähti, mutta sanoi tulevansa takaisin.

Mutta sitten näihin muutamiin asioihin. Esimerkiksi juuri palvelutuotannon yksikköjen kustannuksia, joista nyt kunnissa ja sairaanhoitopiireissä kovasti keskustellaan, on nyt hieman raapaistu. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä on tehty vakava selvitys ja esityskin sosiaali- ja terveysministeriölle, että tehtäisiin sellainen järjestelmä, jossa sairaanhoitopiiri ottaisi suuremman vastuun myös perusterveydenhuollosta. Toisin sanoen kun on olemassa jo suuri yksikkö ilman mitään kuntaliitoksia, on olemassa sairaanhoitopiiri, johon kuuluu yli maakuntarajojen Päijät-Hämeessäkin näitä kuntia, niin nämä tekisivät myös sitten yhteistyötä perusterveydenhuollon osalta. Tässä on selvästi tapahtunut niin — sen jälkeen, kun 90-luvulla rahan puutteessa lopetettiin Lääkintöhallitus, sitten myös lääninhallituksia määrällisesti supistettiin niin, että Etelä-Suomi hoidetaan yhden lääninhallituksen taholta — että käytännössä valvonta ja pohdinta siitä, miten esimerkiksi lisääntyneet lääkärinvirat tarkoituksenmukaisesti Suomessa sijoitetaan, eivät tällä hetkellä kuulu oikein kenellekään. Sosiaali- ja terveysministeriö ei tähän kykene eikä kykene myöskään eduskunta, ja kunnat tekevät vahvempien oikeuksilla sen, mitä on käytännössä tehtävissä niillä resursseilla, mitä kullakin kunnalla ja maakunnalla on.

Tähän liittyy myös sitten kolmas sektori, jonka mukanaolo Raha-automaattiyhdistyksen varoin ja muilla varoin on tavattoman tärkeä, mutta sen voimavaroja ei kyllä osata käyttää. Toisaalta kolmas sektori — eli nämä järjestöt — ei myöskään itse kovin paljon tyrkytä, jos puhutaan esimerkiksi mielenterveyspalveluista ja muista sitä, miten ne voisivat tiiviimmin olla mukana näitten palvelujen tuottamisessa. Eli käytännössä henkilökuntaa ja muuta on tavattoman paljon tämän kaiken ympärillä, mutta tällaista ideaalitehokkuutta tässä ei ole kyllä vielä käytännössä löydetty.

Täällä eräässä puheenvuorossa kiinnitettiin huomiota siihen vertailuun, joka tänään oli talousvaliokunnan järjestämässä seminaarissakin esillä. Esimerkiksi verrattaessa Yhdysvaltojen ja Euroopan välisiä työntekijöitten tehokkuuskustannuksia ja tehokkuustuloksia on erilaisia malleja sitä laskea, on se sitten tunti tai työntekijä tai niin, että työntekijää kohti ei lasketa mitään tunteja vaan että työntekijä ollessaan töissä tekee pitempää päivää, ja lopputuloksena sitten sanotaan, että se on tehokkaampi, vaikka näin käytännössä ei ole.

Tähän valtio työnantajana -asiaan puuttuisin sen verran, että se on tavattoman tärkeä asia. Kaikki nämä valinnat, mitä valiokunta ja jaosto ovat tehneet, ovat minusta olleet erittäin hyviä. Mutta kun täällä todetaan sitten, ehkä vähän huolimattomasti, valtiotyönantajan kilpailukyvyn säilyttämisestä, niin säilyttämisen sijasta kyllä sanoisin, että nykytilannetta ei pitäisi kyllä säilyttää, vaan sitä pitäisi parantaa. Valtio työnantajana ei kyllä kykene kilpailemaan. Se näkyy tällä hetkellä jo esimerkiksi rahoitusmarkkinoitten, vakuutusvalvonnan ja monen muun asian osalta, lainsäädännön tekemisen osalta elinkeinoelämää koskien, joka on kaikista monimutkaisinta: parhaimmat henkilöt ostetaan pois. Ovat ne sitten vakuutusyhtiöitä, pankkeja tai muita elinkeinoelämän huippuosaamista edellyttäviä järjestöjä, niin parhaimmat valtionhallinnon kyvyt ostetaan pois ja niin sanottu valvonta ei käytännössä toimi, koska ei ole osaamisresursseja hoitamaan sitä valvontaa, vaan valvottavat kulkevat edellä ja valvojat perässä.

Sitten yliopistokeskuksista, joihin muun muassa täällä kansanedustaja Elo kiinnitti hyvin huomiota. Nämähän ovat tärkeitä erityisesti niille paikkakunnille, joilla ei niin sanottua omaa yliopistoa ole. Oman yliopiston puuttuminen on erityisesti kuntien ja maakuntien kannalta taloudellinen kysymys. Yliopistothan saavat palkkauksiin ja muihin kustannuksiin paikkakunnasta ja yliopistosta riippuen 50—100 miljoonaa euroa vuodessa. Se on iso raha. 50—100 miljoonaa euroa vuodessa on iso raha. Se on monta oikorataa, se on monta moottoritietä kymmenessä vuodessa. Tämä on se suuri ero, joka tulee esimerkiksi Oulun ja Lahden välillä, jotka 20 vuotta sitten olivat samalla viivalla. 20 vuodessa Oulu ja sen yliopisto ja siihen liittyvät toiminnot ovat saaneet hyvin paljon julkishallinnon rahaa verrattuna siihen, mitä Lahti on saanut. Missään muussa suhteessa ei voida sanoa, että Päijät-Hämettä tai Lahtea olisi kohdeltu sen huonommin.

Yliopistokeskusten osalta on nyt annettava kiitos nykyiselle opetusministerille ja opetusministeriölle siitä, että on tällainen 3 miljoonan euron potti jaettavaksi annettu, mutta jokainen ymmärtää, että kun puhutaan 50—100 miljoonasta eurosta per yliopisto ja sitten puhutaan yliopistokeskuksista ja niille on 3 miljoonaa jaettavaksi kuuden yliopistokeskuksen osalta, niin puhutaan aika paljon erilaisista asioista. Toivotaan vaan sitten, että alueellisesti nämä pystyisivät olemalla yhteistyössä yrittäjien ja muiden kanssa parantamaan tätä tilannetta kaikilta eri osin. Tämä on kuitenkin ollut käytännössä eteenpäinmenoa, mutta vaatimattomia nämä askeleet ovat.

Toisaalta sitten voisi, arvoisa puhemies, lopuksi sanoa, että nämä alueetkin voisivat tehdä tässä kansainvälistyvässä opetuksen ilmapiirissä Euroopassa enemmän. Jos nyt tulee tilanne, jossa Suomikin ottaisi vastaan yhä enemmän opiskelijoita, ennen kaikkea silloin jos lähettävät maat, on se Kiina tai mikä tahansa, maksavat opiskelijoitten opiskelun, niin yliopistokeskukset voisivat ottaa tähän rahoitusmalliin nykyistä aktiivisemmin osaa, niin että ne eivät joutuisi kilpailemaan näitten perinteisten yliopistojen kanssa, vaan saataisiin uutta opettamista ja uusia palvelusektoreita avattua myös kansainvälisille opetusmarkkinoille. Koska Suomi tällä hetkellä maailmassa Pisa-tutkimuksen ja muitten menestysten jälkeen on maa, jonka opetuksesta ja sen toimenpiteistä ollaan kiinnostuneita, ollaan valmiita lähettämään nuoria, niin tätä pitäisi myös hyödyntää, ja tässä suhteessa nämä yliopistokeskukset ja ammattikorkeakoulut voisivat olla aktiivisia, tietysti perinteisten yliopistojen rinnalla.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Skinnari esitti arvioitaan tästä kertomuksesta ja sen käsittelystä valtiovarainvaliokunnassa. Heti aluksi täytyy muistaa, että tämä on täysin poikkeuksellinen tilanne, poikkeuksellinen kertomus rakenteeltaan ja sisällöltään aikaisempiin nähden. Olemme tässä taitekohdassa, jossa itse asiassa meillä on ollut päällekkäin kahdet valtiontilintarkastajat, on Virpa Puiston vetämät tilintarkastajat, on Kari Urpilaisen vetämät tilintarkastajat.

Tämä kertomus on rakenteeltaan siinä mielessä erilainen, niin kuin täällä todetaan, että tämä perustuu neljään uudempaan ja viiteen aiemmin aloitettuun tutkimushankkeeseen, ja niitä ovat tilintarkastajat arvioineet samoin kuin niistä annettuja lausuntoja. Tämä on sitten tilintarkastajien toimesta tuotu eduskunnan käsittelyyn, ja tämä tuo tietysti ihan erilaisen lähtökohdan, koska jos ajattelee valtiovarainvaliokuntaa ja sen jaostoja, niin ei ole kovin hedelmällistä eikä mahdollista sinällään tällaisia objektiivisia tutkimustuloksia kyseenalaistaa. Ne ovat tutkijoiden käsityksiä, tutkijoiden arvioita, ja sinällään tutkimuksia ei voi kyseenalaistaa, mutta johtopäätöksiä voi tietysti tehdä.

Niin kuin täällä todetaan: "Yksittäisten tutkimusten perusteella ei valiokunnan mielestä voida vielä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Asiantuntijakuulemisessa on käynyt ilmi, että myös tutkijoilla on keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Tämä heijastuu myös valiokunnan kannanotoissa". Ihan viitaten siihen, mitä ed. Skinnari totesi, tässä ollaan vähän erilaisessa tilanteessa ja tämä toiminta tästä vakiintuu ja saa jatkossa varmasti vähän muunlaisiakin muotoja.

Itse toimin asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtajana, ja kun tämä mietintö käsiteltiin hallinto- ja tarkastusjaostossa, jolle sitten muut jaostot saivat antaa lausuntoja halutessaan, niin tietysti asunto- ja ympäristöjaostoa kiinnosti lähtökohtaisesti tämä Helsingin yliopiston suorittama tutkimus, jossa tarkasteltiin valtiovallan tukitoimien myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia vesien tilaan. Valtiontilintarkastajathan katsovat, että "ympäristönsuojeluun liittyvien valtion tukien tehokkuus vesien suojelemiseksi on asetettu tehdyissä tutkimuksissa kyseenalaiseksi". Tämä huomio tietysti aiheutti sen, että kuulimme asiantuntijoita ja saimme sitä kautta uutta tietoa siitä, miten tämä asia on.

Kun täällä joku edustaja aiemmin totesi, että valiokunta tuntuu tämän tutkimuksen ja näiden johtopäätösten osalta olevan vähän myönteisemmällä kannalla kuin valtiontilintarkastajat, niin tämä varmaan pitää paikkansa ja perustuu siihen kuulemiseen, jota kävimme läpi. Elikkä valtiovarainvaliokunta ei lähde siitä, että valtion tukea olisi tässä tapauksessa, voisiko sanoa, huonosti ja tehottomasti käytetty, vaan siihen, että ei ole niitä myönteisiä tuloksia vesiensuojelun tilassa saatu aikaan, vaikuttavat toisaalta panostukset ja toimenpiteet, mutta samaan aikaan on niitä tekijöitä, jotka heikentävät vesien tilaa, muun muassa sedimenttipäästöjen ja muiden päästöjen ja ihan ilmastomuutoksenkin näkövinkkelistä.

Niin kuin täällä on todettu, kun tutkimuksessa lähdetään siitä, että enemmänkin tämä vähäinen myönteinen kehitys on ollut seurausta maataloustekniikan ja viljelysmenetelmien kehittämisestä eikä niinkään maatalouden ympäristötukien vaikutuksesta, niin kyllä valiokunta lähtee siitä, että ilman tätä ympäristötuki-instrumenttia ja sen käyttöä tilanne olisi varmasti vielä huonompi, koska tuki on niin kattava: 9 prosenttia viljeltävästä maa-alasta ja 9 prosenttia viljelijöistä kuuluu ympäristötuen piiriin. Tietysti myöskin valiokunta on pitänyt tätä tehtyä tutkimusta mielenkiintoisena ja ajankohtaisena, ja kun tätä ympäristötukien kustannustehokkuutta jatkossa mietitään, näitä tutkimuksien tuloksia on todella tarkoitus hyödyntää uuden, vuosia 2007—2013 koskevan ympäristöohjelman laatimisessa.

Mutta valiokunta myös kiinnittää huomiota siihen, että tietysti parantamisen varaa on ja pitäisi kiinnittää erityistä huomiota ennalta ehkäisevään toimintaan ja siihen, että otettaisiin huomioon, mitkä ovat alueelliset olosuhteet, minkälaiset ovat maaperät, minkälaiset pinnanmuodostukset, minkälaiset viljelymenetelmät, maanmuokkausmenetelmät eri alueilla maataloudessa, ja kohdistettaisiin sitten erilaisia toimenpiteitä niiden paikallisten olosuhteiden mukaan. Tämä toivottavasti johtaa siihen, että näitä entistä enemmän eri tahojen yhteistyönä alueilla mietitään.

Lopuksi, arvoisa puhemies, viimeinen kappale koskien tätä asiaa tässä mietinnössä kuuluu: "Vesiensuojelun tehostamiseksi valiokunta korostaa myös ympäristötöiden merkitystä. Ympäristötöihin osoitettuja resursseja tulisi lisätä tuntuvasti, jotta edes kaikkein kiireellisimmät hankkeet voitaisiin toteuttaa kohtuullisessa ajassa." Tämä on hätähuuto ensi perjantaina valiokunnassa valmistuvaan ja sitten seuraavalla viikolla suureen saliin käsittelyyn tulevaan kehysmietintöön päin, koska ympäristötöiden määrärahakehykset ovat erittäin kielteisessä suunnassa, ja mikäli niihin ei korjausta saada, niin ne monet muut toimenpiteet, mitä ympäristön eteen tehdään niin Itämeri-ohjelman toteuttamiseksi kuin muutoinkin valuvat hukkaan, koska ympäristötöillä on niin merkittävä osa ympäristösuojelun näkövinkkelistä ja myöskin työllisyysnäkövinkkelistä katsottuna.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! En puutu Valtiontilintarkastajien kertomukseen 2004, mutta kylläkin valtiovarainvaliokunnan mietintöön. Siitä muutamia kommentteja ja erityisesti kohdasta, jonka otsikko on "Valtion henkilöstön ikääntyminen".

Tämä on nimittäin seikka ja termi, tämä ikääntyminen, jota Suomessa, sanotaan nyt, arvoisa puhemies, käsitellään joskus aika huolettomasti silloin, kun ehkä itse ollaan sitä mieltä, että ei vielä olla ikääntyneitä. Mutta suurin osa poliitikoista erittäin helposti puhuu, että ikääntyminen on ongelma meidän maassamme. Se aiheuttaa sitä ja tätä, erilaisia taloudellisia vaikeuksia ja eläkejärjestelmään rasittuneisuutta jnp., niin kuin varsin hyvin kaikki tiedämme.

Haluaisin kuitenkin yleisesti sanoa, että ikääntyminen ei voi olla ongelma. Ei se ole koskaan ollut elävässä elämässä ongelma. Ikääntyminen on normaali fysiologinen ilmiö; se koskee kaikkea elävää elämää, totta kai silloin myös Homo sapiensia, ei se ole sen kummempi asia. Itse asiassa korvalle lyö vielä pahemmin se, että koko meidän hyvinvointiyhteiskuntamme terveysstrategiat kansanterveyslain voimaantulosta lähtien ainakin ovat pyrkineet pelkästään siihen, että meidän ikämme kasvaisi tässä maassa, keski-ikä nousisi, ja näinhän on käynyt, ja nyt lyödään toiselle korvalle sitten sillä, että se on muka ongelma. Haluan tästä kyllä henkilökohtaisesti irtisanoutua ihan selvästi. Peräänkuulutan myöskin sitä, mistä mahdollisesti on entiselle Kansaneläkelaitokselle eli Kelalle tullut se virallinen tapa kutsua 45-vuotiasta jo ikääntyväksi. On se aika hurjaa meidän pienessä maassamme, ja 55-vuotias on sitten ikääntynyt ja piste. Ole siinä nyt sitten arvostettu kansalainen tämmöisen Kelan virallisen tilaston jälkeen.

Varsinainen kolmas ikähän alkaa brittiläisen gerontologian tutkijan mukaan vasta silloin, kun ihminen siirtyy eläkkeelle, siis noin 60-vuotiaana. Tätä kolmatta ikää, joka olisi paljon parempi termi käyttää esimerkiksi eläkeläistenkin sijasta, jatkuu keskimäärin noin 80-vuotiaaksi, siis 20 vuoden ajan. Siinä ajassa olevilla lähes kaikilla ihmisillä, ainakin keskiarvoina, on kolme kroonista sairautta, jotka ovat sen luonteisia, että ne eivät juurikaan hyvin hoidettuna ainakaan laske toimintakykyä. Ihmiset voivat elää kotona, he ovat osallistuvia yhteiskunnan kansalaisia, ja suurimmalla osalla nykyaikana on jo myöskin taloudellinen tilanne sen sorttinen, että he päinvastoin ovat tämän yhteiskunnan voimakkaita osallistujia, kuluttajia. Tässä on hyvin paljon positiivisia arvoja mukana. Yleensähän ihminen on sairaalloisimmillaan viimeisen kahden vuoden aikana. Silloin ehkä tulee kunnille taloudellisia ongelmia. Mutta tämä kielenkäyttö on minusta huolimatonta. Sen takia haluan tähän jatkaa vielä muutamalla asialla.

Nimittäin aivan oikein varmaan on valtionhallinnossa se huomio, että vuoteen 2020 mennessä, siis 15 vuoden kuluttua, 80 prosenttia valtion nykyhenkilöstöstä on poistunut työelämästä. Se on vastuunalaiselle työnantajalle tietysti signaali, joka varmasti pitää ottaa huomioon. Tuohon samaan vuoteen 2020 mennessä ylijohdosta, joka tällä hetkellä on töissä, ovat jo kaikki eläkkeellä tai jossain muissa töissä. Eli siis työelämässä tulee pelkästään valtion sektorilla olemaan huomattava myllytys.

No, tämä on tietysti uhka, se on mahdollisuus swot-analyysien mukaan, mutta kun näin virallisessa paperissa kuin valiokunnan lausunnossa kerrotaan, että uhkana, kun ihminen vanhenee, on tuottavuuden heikkeneminen, kilpailukyvyn lasku, motivaation heikkeneminen, osaamisen katoaminen, rakenteelliset uudistukset jäävät samalla työelämässä tekemättä, työtapoja ja toimintakulttuureita ei muuteta, ohjaus- ja johtajuusjärjestelmiä ei uudisteta ja henkilöstön palkkausjärjestelmän uudistaminenkin jää puolitiehen, niin kyllä tässä kummalliseen automatiikkaan vedotaan. Eihän näin tarvitse käydä, mikäli nämä asiat otetaan tosissaan. Jos henkilöstöhallinto ja johto eri yksiköissä on kohdallaan, kaikki nämä asiat ovat käännettävissä toisenlaisiksi.

Totta kai on kulttuurisia esteitä, on luonnollista muutosvastarintaa, kaikenlaista, mitä työelämässä me mukana olevat tiedämme siellä olevan, mutta nämä eivät kyllä ole uhkia. Nämäkin ovat kaikki mahdollisuuksia. En ymmärrä, että näin vanhanaikaisella asenteella valiokunnan teksti on tänne hyväksytty. Kaikilla näillä ihmisillä on tietotaitoa — se on aivan selvä asia — jotka ovat yli 50-vuotiaana töissä. Heitä voidaan sanoa nestoreiksi. Heillä on kokemusta sekä työelämästä että tavallisesta elämästä. Miksi ei sitä tässä maassa, jossa työvoimavajauksesta on nyt jo ruvettu puhumaan, aktiivimmin tällä hetkellä harrasteta, koska se tieto ei nyt tähän lausuntoon ole tullut? Totta kai näitä projekteja meillä valtionhallinnossa on, mutta on merkillistä, että ne ovat tästä raportoinnista kokonaan jääneet pois.

Tässä, arvoisa puhemies, jos jonkinlaista synteesiä nyt lukee tästä, mahdollisuus on enemmän se, että vaan työpaikka vapautuu, eikä suinkaan se, että sillä työpaikalla oleva ihminen motivoitaisiin jollain lailla uudelleen. On aivan selvää minusta ainakin, että jos on positiivinen ihmiskäsitys, niin silloin saa henkilöstöpolitiikassakin ja kaikissa näissä, mitä tässä olen luetellut, aivan erilaisia tuloksia aikaan, mutta jos toisesta ihmisestä on esimiehellä esimerkiksi negatiivinen käsitys tai alaisella esimiehestään negatiivinen käsitys, ei siinä mistään asiasta kyllä mitään tule. Tämä on semmoinen seikka, jota en tiedä meidän yhteiskunnassamme tutkitun, mutta omien kokemusteni perusteella rohkenisin kyllä väittää, että hyvin yleinen asenne Suomessa on tämmöinen negatiivinen ilmasto ja syystä tai toisesta negatiivinen käsitys toisista ihmisistä. Varsinkin jos on toisen alan ihminen, niin se toinen ihminen yleensä tietää sen toisen ihmisen ja alan kaikki tekemisetkin paljon paremmin kuin tämä ihminen itse.

Jos nämä väitteet kaikki, mitä tässä nyt olen esittänyt, arvoisa puhemies, pitävät paikkansa, niin meillä on hyvin paljon mahdollisuuksia nykyisessä valtionhallinnossakin. Mutta jos hyväksytään, että kaikki rakenteet saavat olla betonissa, hyväksytään, että vasta kun tulee uudet nuoret virkeät voimat tilalle, jotain tapahtuu, niin kyllä globalisaatioaallot meidän yli silloin lyövät. Kyllä meidän pitäisi näissä paljon rohkeammin ja reippaammin ja sillä know-how’lla lähteä eteenpäin, mikä meillä kaikilla on. Tässä maassa kuivuu koko ajan työelämästä sivuun hyvin paljon semmoista tuotannossa käytettävää materiaalia, henkistä kypsyyttä ja ammattitaitoa, jota soisin vielä käytettävän hyväksi työelämässä, eikä niin, että se eläköityy osaeläkkeiden tai muiden vastaavien kautta.

Reijo  Kallio  /sd:

Herra puhemies! Puutun puheenvuorossani yhteen asiaan: yrittäjyyden edistämiseen. Tätä Valtiontilintarkastajien vuoden 2004 kertomukseen sisältyvää osiota valtiovarainvaliokunta on ansiokkaasti käsitellyt. Täällä myöskin ministeri Pekkarinen yrittäjyyden edistämistä kommentoi mielestäni rakentavasti.

Mielestäni Suomessa vallitsee selkeä yrittäjyysvaje. Ministeri Pekkarinen totesi, että Suomi yrittäjyyden osalta on EU:n viidentoista joukossa keskitasoa. Mielestäni tämä tilanne ei ole riittävä eikä tyydyttävä. Eurooppahan ei viime aikoina ole ollut globaalisti tarkastellen dynaamisimpia alueita. Päinvastoin talouden kasvu USA:han ja Aasian maihin verrattuna on ollut hyvin vaatimatonta. Lissabonin strategiasta piti tulla Euroopan pelastus, mutta alku ei kuitenkaan näytä erityisen hyvältä. Nyt uusi komissio uusin eväin yrittää saada aikaan keskimäärin 3 prosentin talouskasvun ja 6 miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2010 mennessä. Työpaikkoja pyritään luomaan erityisesti palvelualoille, joiden tuottavuudessa mielestäni onkin parantamisen varaa. Palvelualojen osalta on helppo yhtyä ministeri Pekkarisen täällä esittämiin näkemyksiin. Joka tapauksessa palvelusektorilla niin Suomessa kuin Euroopassakin tarvitaan yrittäjyyttä ja uusia yrityksiä.

Mielestäni meidän yrittäjyysvajeemme on ainakin osittain perua niistä viime vuosikymmenien ratkaisuista, joilla tyydytettiin lähinnä julkisen sektorin ja suurteollisuuden työvoimatarvetta. Näin ei jäänyt riittävästi tilaa aluskasvillisuudelle eli pienyrittäjyydelle. Yrittäjyyden edistäminen, yritysten ja yrittäjien lisääminen, on mielestäni kuitenkin se tie, jolla me myös täällä Suomessa voimme taata kansakuntamme hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Erityisesti me tarvitsemme yhä enemmän kasvuyrityksiä, joilla on kykyä selvitä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Onkin selvää näyttöä siitä, että kasvuyrittäjyyden edistäminen on talouskasvun ja työllisyyden parantamisen kannalta ratkaisevaa. Tässä mielessä on hyvä, että hallitus on voimakkaasti panostamassa kasvuyrittäjyyteen, sen lisäämiseen maassamme.

Yrittäjyysilmapiirissä on viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut selkeää paranemista. Tämäkin on tärkeää yrittäjyyden edistämisen kannalta. Mielestäni ongelmana yrittäjyyspolitiikan toteuttamisessa on kuitenkin hallinnollinen hajanaisuus ja varovaisuus. Tämän vuoksi erilaisten teknologia- ym. ohjelmien ja erilaisten rahoitusinstrumenttien vaikuttavuutta ja tehokkuutta tulee jatkuvasti arvioida ja uudistaa. Yrittäjyyspolitiikan toimenpiteitä valmisteltaessa tulee virkamiesvaltaisuutta ja hallintokeskeisyyttä vähentää.

Yhdyn valiokunnan näkemyksiin siitä, että yrittäjyyden edistämistä on tuettava kaikessa päätöksenteossa ja yhteiskuntaa kehitettävä kokonaisuutena yrittäjyyttä arvostavaan suuntaan. Tämän hetken yrittäjyyskasvatuksessa painotetaan ehkä hieman liikaakin yrittäjyyteen kuuluvaa riskiä ja taloudellisten menetysten mahdollisuutta. Vähemmälle huomiolle jätetään yrittäjän arkipäivän myönteiset asiat, kuten monipuolinen ja haasteellinen työ, joustava ajankäyttö, arvostettu asema yhteiskunnassa, mahdollisuus vaikuttaa työolosuhteisiin jne. Olenkin valiokunnan kanssa samaa mieltä siitä, että yrittäjyysvalmiuksien ja positiivisten yrittäjyysasenteiden vahvistumiseen on yrittäjyyskasvatuksessa kiinnitettävä huomiota kaikilla koulutusasteilla.

Suomessa yrittäjän epäonnistuminen saattaa aiheuttaa elinikäisen leimaamisen ja sulkea yrittäjän kaiken taloudellisen toiminnan ulkopuolelle koko loppuelämän ajaksi. Yksi tärkeä alue mielestäni onkin kohtuullistaa epäonnistumisen seuraamuksia yritystoiminnassa. Meidän pitää voida hyväksyä se, että yrittäjä voi omista toimistaan riippumatta epäonnistua, eikä yrittäjää tulisi kohtuuttomasti rangaista tämän vuoksi. Yhdysvalloissa on mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin sekä joissakin osavaltioissa lisäksi mahdollisuus rajata oma asunto ja muutakin omaisuutta konkurssivaatimusten ulkopuolelle. Tällaisen vaihtoehdon selvittäminen pikaisesti on mielestäni meilläkin tarpeen. Uskon, että tämäntapaisella uudistuksella olisi myönteinen vaikutus yrittäjyyteen. Se merkitsisi sitä, että kerran epäonnistunut yrittäjä voisi ottaa uuden alun yrittäjyyden tiellä. Nyt se on valitettavasti käytännössä lähes mahdotonta.

Herra puhemies! Jos me tosissamme aiomme lisätä yrittäjyyttä ja yrityksiä maassamme, meillä täytyy olla rohkeutta tehdä sellaisia yrittäjyyttä tukevia ratkaisuja, joilla on myönteinen vaikutus yrittäjiksi ryhtyvien elämässä. Toivonkin, että hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelma tuo tällaisia ratkaisuja. Yrittäjyyden edistäminen on kuitenkin asia, jota eduskunnan tulee jatkossakin seurata ja lainsäädännöllä ohjata.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun valtiovarainvaliokunta on Valtiontilintarkastajien kertomusta vuodelta 2007 käsitellyt, niin se on puuttunut nimenomaan myöskin vesien tilaan myönteisesti ja kielteisesti vaikuttaviin valtiovallan tukitoimiin. Täällä jo jaoston puheenjohtaja siihen puuttuikin, mutta tässä on minusta erittäin hyvin avattu tämä kysymys. Valtiontilintarkastajathan katsovat, että ympäristönsuojeluun liittyvien valtion tukien tehokkuus vesien suojelemiseksi on asetettu tehdyissä tutkimuksissa kyseenalaiseksi. Asiantuntijakuuleminen ja valtiovarainvaliokunnan käsittely kyllä osoittavat sen, että on saatu myöskin myönteisiä puolia, kun tätä ympäristötukea on lisätty viimeisten vuosien aikana, voi sanoa, nimenomaan nyt EU-aikana, viimeisten kymmenen vuoden aikana. Totta kai ennen kaikkea maataloustekniikka ja viljelysmenetelmät ovat kehittyneet ja kehittyvät jatkuvasti, mutta on aivan kiistattomasti voitu osoittaa, että tämä ympäristötukijärjestelmä, jossa viljeltävästä maa-alasta 90 prosenttia on tuen piirissä, on edesauttanut kyllä ympäristön kehitystä myönteisesti. Minusta tämä on syytä hyvin painokkaasti todeta ja todeta myöskin se, että toivotaan, että tämä ympäristötukijärjestelmä voi jatkua tästä eteenkinpäin. Kyllä sitä tarvitaan. Jos me aiomme tehokkaasti Suomessa maataloustuotteita, kotimaisia elintarvikkeita, tuottaa, me tarvitsemme tietenkin maatalousteknologiaa, sen kehittymistä, mutta myöskin tukijärjestelmää, että vesistöt ja muut vesialueet pysyvät hyvässä, turvallisessa kunnossa.

Herra puhemies! Mielestäni myöskin tärkeä näkökohta, joka on nostettu esille, on se, että ympäristötutkimusta sekä ympäristöteknologiaa pidetään meillä kansainvälisestikin erittäin korkeatasoisina. Kuten täällä todetaan, valiokunta kiinnittää tähän huomiota, että Suomen vahvuuksista ympäristöteknologian kehittäjänä ja tuottajana huolehditaan myös tulevaisuudessa ja myös niin, että maatalouden ympäristönsuojelua käsittelevään tutkimukseen osoitetaan riittävät voimavarat. Minusta tämä on tavattoman tärkeää, kun katsomme eteenpäin, että me voimme kestävällä tavalla pitää huolta ympäristöstä, mutta myöskin kestävällä tavalla pystymme tuottamaan tässä maassa omia elintarvikkeita.

Kuten täällä jaoston puheenjohtaja totesi, sitten viimeisenä kappaleena, lausumana, tässä mietinnössä tähän asiaan liittyen ovat nämä ympäristöön liittyvien töiden resurssit. Tämä tarkoittaa sekä maa- ja metsätalousministeriön pääluokkaa että ympäristöministeriön pääluokkaa, nimenomaan puhtaan veden kohdalla maa- ja metsätalousministeriötä ja vesistöjen kunnostamista, nämä ovat välttämättömiä, ja sitten likaantuneiden maa-ainesten ja ennen kaikkea jätevesien puolella ympäristöministeriön pääluokkaa.

Toivon myöskin hartaasti sitä, että kun nyt valtiovarainvaliokunta tämän viikon perjantaina saa mietintönsä valmiiksi vuosien 2006—2009 kehyksistä, niin tässä mietinnössä pystyttäisiin selvästi linjaamaan se, että tälle puolelle kehykset ovat liian ahtaat ja sekä maa- ja metsätalousministeriön että ympäristöministeriön pääluokissa, joissa muistaakseni molemmissa on säästötavoite ensi vuodelle noin 10—11 miljoonaa euroa, näistä voitaisiin luopua ja kohdentaa nimenomaan näihin vesistö- ja ympäristötöihin määrärahoja enenevässä määrin. Minä uskon, että se olisi erittäin tärkeää ja sillä olisi myöskin työllisyyden kannalta positiivinen vaikutus.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ei ole tarkoitus kovin pitkälle jatkaa tätä keskustelua, mutta omalta osaltani, kun tästä tuottavuudesta alettiin keskustella, haluaisin sanoa pari sanaa sen mittaamisen vaikeudesta.

Yhdysvallat on usein esimerkki, jota Suomessakin lainataan maana, jossa tuottavuus nousee kohisten. Pyytäisin kansanedustajia, jotka nyt tätä puheenvuoroa kuuntelevat, esimerkiksi miettimään, kuinka tuottavaa on 2 miljoonaa amerikkalaista sotilasta tai miljoona vankia. Ei Yhdysvallat ole esillä yksinomaan maana, jossa on paljon sotilaita ja vankeja, varmasti Kiinasta ja Venäjältä löytyisi samalla tavalla, mutta Kiinaa ja Venäjää ei käytetä tuottavuuden erityismaana. Siinä on jo 3 miljoonaa työikäistä ihmistä eli 2 miljoonaa sotilasta ja miljoona vankia.

Puhemies! Ongelmahan palvelujen tuottavuuden mittaamisessa on se, että ensinnäkin automaatio on erittäin vaikea toteuttaa. Jos nyt ajatellaan esimerkiksi meilläkin merkittävää, mutta jossakin Ranskassa kaikkein merkittävintä alaa eli turismia, hotelli- ja ravintolapalveluja, kyllä siinä vaaditaan monta kertaa arvokkuutta, hillittyä käytöstä. Itse olen ollut muutaman kerran Pariisin eräässä ravintolassa, jossa tarjoilija juoksi koko ajan. Minua ainakin kiusaa se, että tarjoilija juoksee koko ajan tuodessaan ruokaa tai juomaa pöytään. Eli kyllä tuottavuuden lisääminen tällaisilla alueilla on aika vaikeaa, monta kertaa lähes mahdotonta.

Puhemies! Sama sitten koskee hoivapalveluja. Kyllähän me olemme kuulleet jatkuvasti valituksia siitä, kuinka vähän ja kuinka huonosti ihmisiä, vanhuksia hoidetaan tänä päivänä vanhustentaloissa, kuinka he saavat liian vähän henkilökohtaista hoitoa. Tai otetaan nyt sitten lopuksi esimerkki vakavasti sairaasta potilaasta, joka sairastaa vaikkapa syöpää. Yksinkertaisintahan olisi tietysti yhteiskunnan kannalta se, että hänen annettaisiin kuolla mahdollisimman nopeasti, varmaan kaikkein tuottavin tapa. Mutta yhteiskunta kuitenkin haluaa pitää hänet hengissä, se on suomalainen hyväksytty käytäntö, nämä vakavastikin sairaat potilaat halutaan hoitaa mahdollisimman pitkälle, eikä ole kysymys pelkästään tuottavuudesta. Sen takia varoitan vähän meitä kaikkia siitä, ettei tätä tuottavuusajattelua viedä liian pitkälle sen paremmin yksityisissä kuin julkisissakaan palveluissa.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Puutun ihan lyhyesti muutamaan kohtaan, joita täällä on tänään käsitelty.

Kun on puhuttu siitä, että Suomi tarvitsee lisää akateemisia yrittäjiä, näin ehdottomasti on, mutta jos me ajattelemme, mistä ne yrittäjät tulevat, niin nehän tulevat palkansaajista tosiasiassa. Vaikka työttömiäkin yritetään yrittäjiksi kouluttaa, niin ei sieltä kovin monta yrittäjää tule. Siellä ne keskeiset asiat ovat silloin yrittäjän sosiaaliturva ja yrittäjäriski. Yrittäjän sosiaaliturva on kohtuuttoman heikko suhteessa palkansaajan sosiaaliturvaan, ja jos ajatellaan riskipuolta, niin palkansaajalle suurin mahdollinen riski on se, että jää työttömäksi, jolloin jää ansiosidonnaisen työttömyysturvan varaan, saa 60 prosenttia palkkatasostaan. Yrittäjänä suurin mahdollinen tappio on se, että menettää koko omaisuutensa. Olisi sen takia jo viimein kohtuullista se, että tässä päästäisiin oikeasti eteenpäin yrittäjäriskin vähentämisessä. Täällä on monta kertaa puhuttu ja myöskin on selvityksen alla se mahdollisuus, että yrittäjä voisi suojata oman asuntonsa tämän yrittäjäriskin ulkopuolelle, ja se olisi erinomainen keino. Vaikka sitä asuntoa ei sitten vakuutena voisikaan käyttää, se olisi kuitenkin erinomainen keino viedä tätä asiaa eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä pari sanaa yliopistokeskuksista. Niistä on puhuttu täällä hyvin paljon, ja ymmärrän, että nämä yliopistokeskukset ovat hyvin tärkeitä niille paikkakunnille, joilla niitä on, ja varmasti on sellaisia paikkakuntia, joiden osalta on hyvin perusteltua, että sinne on yliopistokeskusten kautta tuotu tällainen koulutusmuoto. Mutta kyllä meidän täytyy kokonaisuudessa myöskin miettiä sitä, onko meillä varaa enää näitä resursseja enempää hajottaa vai onko niin, että me hoidamme yliopistojen kautta tätä tiedekorkeakoulutoimintaa ja ammattikorkeakouluille tulee sitten isompi rooli tässä aluekehitysvastuussa ja sitä kautta ammattikorkeakoulut kantavat kortensa kekoon. Sen ymmärrän kyllä, että yliopistokeskuksia on sellaisilla paikkakunnilla, joilla ei ole yliopistoa ja joilla on selkeitä aloja, joilla tarvitaan korkeasti koulutettuja ihmisiä. Siinä on kyllä tällainen rooli olemassa, mutta kyllä kokonaisuudessaan näitä resursseja on myöskin mietittävä.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä valtiontilintarkastajien kertomushan perustuu poikkeukselliseen menettelyyn, elikkä siinä on otettu lähtökohdaksi tutkimuksia, joita on tehty asioista, joita sitten tilintarkastajat ovat käsitelleet. Aivan kuten valtiovarainvaliokunta mietinnössään toteaa, näistä tutkimuksista ei saa vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tietenkin on hyvä, että asioita selvitetään perusteellisesti, mutta, niin kuin täällä todetaan, myöskin tutkijoilla on keskenään ristiriitaisia käsityksiä.

On varmasti paikallaan, että eduskunta toteuttaisi mahdollisimman pian uudistuksen, jolla saataisiin, aivan kuten on jo esitetty, tarkastusvaliokunta viemään eteenpäin tätä valtion tilintarkastustoimintaa. Silloin siitä tulisi kestävä ja pitkäjänteinen ja hyvin tärkeä osa päivittäistä eduskuntatyötä.

Puutun varsinaisesti tässä vain asiaan, josta ed. Satonen viimeksi juuri puhui ja jonka ed. Elo jo aikaisemmassa puheenvuorossaan otti esiin, elikkä yliopistokeskuksiin. Niitähän on perustettu niille paikkakunnille, joilla ei ole omaa tiedekorkeakoulua, ja ne ovat todella tuoneet uutta niille paikkakunnille. Ensinnäkin jo täällä moneen kertaan todettu: näiden yliopistokeskusten pitää olla erittäin kiinteässä yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa ja, niin kuin täällä mainitaan, yrittäjiin pitää luoda hyvät yhteydet, ja näin yhdessä toimien näissä päästään eteenpäin. On paljon vielä kehittämistä. Esimerkiksi Mikkelissäkin se on vasta hyvällä alulla, mutta aikaa myöten uskon, että yhteistyössä toimien tästä saadaan entistä enemmän irti.

Ongelma on juuri se, että tällä hetkellä niin yliopistokeskusten kuin ammattikorkeakoulujen suorittama käytännönläheinen tutkimustyö ja osin myöskin muu toiminta perustuvat liian paljon EU-rahoitukseen. Sillä ei voida luoda pitkäjänteistä kehitystä. On löydettävä keinot, joilla nämä asiat voidaan korjata, niin että se perustuu budjettirahoitukseen. On olemassa vaara, että 2007 jälkeen tämä hankerahoitus olennaisesti vähenee, ja silloin on kysymys, mitä pysyvää on saatu aikaan ja miten se jatkossa palvelee maakunnan, yrittäjän ja koko Suomen etua. Tähän pitää kiinnittää huomiota, sillä välttämättä eivät nämä yliopistot, joiden vastuulla osittain näiden keskusten toiminta on, ota niitä riittävästi huomioon omissa budjeteissaan, niin että yliopistokeskuksilla olisi riittävästi varoja, ja sama ongelma on sitten taas puolestaan ammattikorkeakouluilla. Vaikka niiden tehtäviin on lain mukaan liitetty tutkimustoiminta, niin kuitenkaan tähän työhön ei riittävästi varoja suunnata.

Jouko  Laxell  /kok:

Arvoisa puhemies! Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen esitteli täällä aiemmin sellaisen näkemyksen, ettei palvelualoilla mene kovinkaan hyvin. Olisin hieman eri mieltä. Palvelualojen osuus yhteisöverojen kasvusta oli vuosina 1992—2002 lähes 20 prosenttia, kun muiden toimialojen osuus on pysynyt ennallaan tai laskenut. Mielestäni yhteisöveron tuotto kertoo palvelualojen menestymisestä viimeisten vuosien aikana.

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta toteaa lausunnossaan valtiontilintarkastajien kertomuksesta, että yrittäjyyden lisääntyminen edellyttää ehdottomasti sitä, että yrittäjyysvalmiuksien ja positiivisten yrittäjyysasenteiden vahvistumiseen kiinnitetään huomiota kaikilla koulutusasteilla. Aivan ratkaiseva merkitys on opettajien asenteilla, motivaatiolla ja ammattitaidolla. On erittäin tärkeää, että opettajien riittävästä yrittäjyyskoulutuksesta ja ammattitaidosta huolehditaan ja että tähän osoitetaan riittävät resurssit. Valiokunta on osunut oikeaan asiaan.

Yrittäjyyden puolesta on tehtävä paljon uudistuksia: Ensinnäkin perusopetuksen yrittäjyyskoulutusta on edelleen kehitettävä. Se on nyt sellaisten opettajien kapeilla harteilla, joilla ei ole yleensäkään minkäänlaisia kokemuksia yrittäjänä olemisesta. Kouluttajiksi tarvittaisiinkin ihan oikeita yrittäjiä, että oppilaat saisivat konkreettisen tuntuman asiaan. Toiseksi, ammatilliseen peruskoulutukseen tarvitaan pakolliset yrittäjyysopinnot, jotka ovat vähintään 15 opintoviikkoa. Edelleen ammatillisen peruskoulutuksen eri koulutusohjelmiin pitää saada linjoja, joissa valmistutaan eri alojen yrittäjiksi. Samoin on syytä tehdä ammattikorkeakoulun osalta. Kolmanneksi, avointen yrittäjävalmennusten pitää suuntautua uusiin aloihin, joita ovat esimerkiksi erilaiset kotipalvelut sekä hoivapalvelut. Neljänneksi, maassamme on edelleen tuhansia yrityksiä, joissa odotetaan omaista, sukulaista tai ammattilaista yrityksen jatkajaksi. Sukupolven- tai omistajanvaihdoksen edistämisen pitää olla kärkilistalla. Maakunta- ja seututasolla tarvitaan hankkeita, joiden avulla voidaan sukupolven- tai omistajanvaihdosprosessi käynnistää. Vaihdosprosessiin tarvitaan toisaalta perintöveron ensimmäisen luokan poistamista sekä uusia rahoitusjärjestelyjä. Lisäksi meidän tulisi antaa uusi mahdollisuus ryhtyä yrittäjiksi heille, jotka yli kymmenen vuotta sitten ajautuivat konkurssiin osittain omasta, osittain ulkopuolisesta syystä. Antakaamme heille mahdollisuus uuteen alkuun.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron silloin, kun ministeri Pekkarinen oli vielä paikalla, mutta pidänpä sen nyt, kun hän ei ole enää paikalla.

Minäkin puhun yliopistokeskusten rahoituksesta. Tällä hetkellähän ne on hyvin pitkälle rahoitettu EU:n rakennerahastotukien avulla, ja kun vuonna 2006 tuet tulevat varmastikin muuttumaan, niin tilanne on tietysti hyvin epävarma nyt, kun ei ole tiedossa sitä, minkälainen rakennerahastouudistus tulee olemaan, ja ei ole tietoa edes siitä, milloin se päätös saadaan. Nyt pitäisi olla tietysti kansallinen strategia siltä varalta, että EU-neuvotteluissa ei päästä niin hyvään ratkaisuun, että ei tule katkoksia näissä rahoituksissa.

Kun katselin niitä kehyksiä, mitkä valtioneuvosto kehysriihessään päätti, niin ei siellä nyt ainakaan vuodelle 2007 mitään varauksia yliopistokeskusten rahoituksiin ollut. Siinä mielessä tilanne on aika ongelmallinen. Erityisesti nyt niillä paikkakunnilla, joilla keskukset sijaitsevat, niiden henkilöistä aika monet ovat pätkätöissä juuri rahoitussyistä, ja on vaarana, että he hakeutuvat jo hyvissä ajoin muualle varmemman leivän perään, jos on mielenkiintoisia töitä tulossa. Se tietysti vaikuttaa olennaisesti sekä yliopistokeskuksen toimintaan että myös aluekehitykseen.

Nyt juuri paraikaa ollaan alueilla tekemässä alueellisia korkeakoulustrategioita, joissa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö konkreettisesti tietysti tulee myöskin esille ja sen pitääkin tulla. Minusta on erittäin hyvä, että opetusministeriö on patistanut alueita tekemään strategiat ja sillä lailla alueillakin joudutaan miettimään, mitkä ovat ne keinot ja mitkä ovat myöskin ne painopistealueet, missä työskennellään. Nyt hyvin herkästi käy niin, että aina halutaan uutta ja uutta koulutusta, yliopistokoulutustakin, omalle paikkakunnalle ja kohta ollaan tilanteessa, että on hyvin monenlaisia eri koulutuksia ja kaikki tilapäisellä rahoituksella. Se ei voi olla tarpeeksi pitkäjänteistä työtä. Toisaalta taas yliopistokeskusten antaman koulutuksen joustavuus on ollut erittäin hyvä, koska monilla paikkakunnilla ei kuitenkaan välttämättä samaa koulutusta voi kovin pitkään järjestää. Varsinkin kun nuorten määrä vähenee, on pakko myöskin tehdä priorisointia siinä, mitä koulutusta järjestetään.

Ministeri puhui sitten myöskin täällä yritysten määrästä ja siitä, että 2 000 yritystä on tullut nettolisäystä. Varmastikin uusia yrityksiä on syntynyt paljon enemmän, mutta samanaikaisesti niitä myöskin poistuu. Tässä nyt täytyy sanoa, kun mietinnössä on pohdittu aika paljonkin yrittäjyyttä, on pohdittu palvelualan yrittäjyyttä ja akateemista yrittäjyyttä, että se on vähän niin kuin lapsenteossa, että kun ei vielä tiedä, mitä tulee seuraamaan, uskaltaa paremmin lähteä siihen, mutta kun enemmän on kouluttanut itseään ja tietää, mitkä ne riskit siinä ovat, niin saattaa olla, että pitää olla aika varman päälle, ennen kuin uskaltaa lähteä yrittäjäksi. Siinä mielessä tämä akateemisen yrittäjyyden edistäminen ja se, että tämän tyyppisiä hankkeita on, on hirveän hyvä.

Itse yrittäjän tyttärenä ja läheltä yritystoimintaa ja yrittäjän elämää seuranneena tiedän kyllä senkin, että ei siihen kaikilla luonteenlaaduilla edes ole tarkoituksenmukaista lähteä. Pitää olla tietyn tyyppinen persoona, että yrittäjäksi kannattaa lähteä. Tässä tarkoitan nyt sitä, että siinä, että ruvettaisiin niin kuin haalimaan joka puolelta ihmisiä yrittäjiksi ja varsinkin sanotaan kaikille työttömille, että alkakaa yrittäjiksi, ei ole mitään järkeä. Starttirahauudistus, joka lähti siitä, että myös työssä olevat ihmiset voivat perustaa yrityksen ja saada starttirahan, oli erittäin järkevä uudistus. Tällaista ehdotimme jo Lex Kainuussa 90-luvun puolivälin jälkeen.

Toisinkin yrittäjyyteen voi kannustaa. Esimerkiksi Kajaanissa toimivassa Intotalossa, joka on projektioppimisen ympäristö, jossa nuoret yrittäjät ja opiskelijat samassa tilassa toimivat ja ovat hyvin paljon toistensa kanssa tekemisissä, on erilainen ja innostava ilmapiiri. Intotalossa on myöskin vanhempia yrittäjiä näiden nuorten yrittäjien tukena. Siinä on minusta enemmänkin järkeä, että on tällainen vertaisryhmä. Luulen, että nuorten arvomaailma on tänä päivänä vähän erilainen ja että nuoret eivät välttämättä haluakaan koko elämää työlle uhrata. Esimerkiksi jos heidän vanhempansa ovat olleet yrittäjiä, he ovat nähneet ehkä sen, mitä se elämä loppujen lopuksi 24 tuntia/7 on. He haluavat ja arvostavat muitakin asioita elämässä.

Sen vuoksi esimerkiksi tässä Intotalossa on nuorten yrittäjien yhteisö eli he haluavat tehdä yhdessä asioita ja olla tekemisissä toistensa kanssa sen sijaan, että puurtaisivat yksin jossakin hirveästi niin kuin meidän aikaisempi työkulttuuri on yleensä ollut. Ehkä meidän pitää myöskin mennä katsomaan tuonne kentälle, mitä siellä nyt jo tehdään, ja sitten hakea sieltä ratkaisuja. Mutta myöskin tämmöinen Intotalo-rahoitus on tämän vuoden lopulla katkolla. Pätkittäinen elämä on aika rasittavaa kaikkien kannalta, vaikka se toisaalta tuo myöskin tiettyä dynamiikkaa siihen ja sellaiset, jotka eivät ole toimivia systeemeitä, tippuvat aikojen myötä pois. Mutta kyllä nämä kaikki oikeastaan kilpistyvät hyvin pitkälle rahoitukseen monelta osin.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on aivan oikein kiinnittänyt huomiota yrittäjyyden edistämiseen tässä mietinnössään ja aivan erityisesti ottanut teemakseen akateemisen yrittäjyyden edistämisen. Tilanteessa, jossa yrittäjyyden toimintakenttä on monella tavalla muuttunut ja kovissa muutoksen kourissa ollut jo pitkään, tuo politiikkaohjelmatavoite ja se toimintatapa on entistä tärkeämmässä roolissa. Yrittäjällä ja yrittäjäksi aikovalla on aivan riittävästi miettimistä omaa yritystään koskevissa asioissa, ja tähän ei enää tule asettaa eri hallinnonalojen raja-aitoja vaan niiden raja-aitojen pitää olla mieluummin pois kokonaan tai hyvin hyvin matalia. Siinä mielessä toivon, että tämä politiikkaohjelma-ajatus saa entistä suuremman jalansijan ja saa entistä enemmän vauhtia tähän asiaan, ettei toisaalla kannusteta ja toisaalla lyödä korville. Se ei minun mielestäni tähän tilanteeseen sovellu lainkaan. Ollaan ihan hyvällä tiellä, tätä pitää vaan jatkaa.

Puhemies! Toinen asia, joka täällä on otettu esille, on maatalouden ympäristötuet, ja mielestäni valiokunta on siinäkin ihan hyvin kiinnittänyt huomiota siihen, että niillä on ollut kiistatta merkitystä ja ratkaisevaakin merkitystä myös viljelymenetelmien kehittymisen ja viljelyteknologian kehittymisen kannalta vesien- ja ympäristönsuojelun näkökulmasta, ja tämä on hyvä asia, ja sitä tulee jatkaa, ja meidän pitää pitää kiinni myöskin tästä ympäristötukijärjestelmästämme.

Siitä kuitenkin olen, puhemies, erityisen pettynyt, että jälleen kerran ei ole mainittu sitä tärkeintä Itämeren asiaa, joka Itämeren uhkana on, ja se on tuo itäisen naapurimme täysin vastuuton toiminta sen laskiessa jätevesiään merkittävät määrät puhdistamattomina meidän yhteiseen Suomenlahteemme. Olisin kyllä kaivannut, että valiokunta olisi tähän uskaltanut kiinnittää huomiota, vai eikö ole sitten haluttu ottaa tähän kantaa? Mielestäni ei viljelijöiden syyksi pidä tällaisia asioita laittaa, vaan kyllä pitää myöskin uskaltaa sanoa, missä se todellinen syyllinen tässä tilanteessa on.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Lepän äsken mainitsema asia on todettu mietinnön sivulla 6 vasemmanpuoleisessa palstassa, pitkässä kappaleessa.

Arvoisa puhemies! Täällä varsin moni puhuja on kiinnittänyt huomiota yliopistokeskusten rahoituksen labiilisuuteen ja sen tuottamiin vaikeuksiin. Minä palautan mieleen, mitä tapahtui Oulun yliopistolle. Kun Kajaanin kaupunki lahjoitti merkittävän rahamäärän Oulun yliopistolle käytettäväksi Kajaanissa yliopistotoiminnan kehittämiseen, niin kun se piti laittaa budjettiin, niin kuinka ollakaan, sitä ei luupillakaan sieltä löytänyt pois, saanut esiin, ja kun käännyttiin valtiovarainministeriön puoleen ja kysyttiin, missä se täällä oikein on, niin vastaus oli, että kyllä se siellä on, se on siinä kokonaissummassa, mikä tarkoitti sitä, että yliopiston saama rahamäärä käytännössä pieneni sillä rahamäärällä. Niin me yllättäen Kajaanin kaupungin yliopistolliset laitokset Oulussa rahoitimme, niin että Kajaanissa tämä toiminta saattoi sitten käynnistyä, koska se olisi ollut epäreilua, että niin ei olisi tehty kuin Kajaanin kanssa oli sovittu. Elikkä kyllä tässä konkreettiset esimerkitkin ovat aika järisyttäviä.