Antti Lindtman /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten äsken jo edellä sanoin, tämäkin lakialoite koskee rikoslain 47:tä lukua eli sitä lukua, jossa käsitellään työrikoksia.

Arvoisa puhemies! Viime syyskuussa paljastui Olkiluodon työmaalla tapaus, jossa Wavenet-niminen yritys maksoi puolalaisille työntekijöille tuntipalkkaa, jonka arvo oli 1 euro 59 senttiä. Voiko asia olla näin? Voiko tämä olla sallittua? Ei tietenkään. Silloin Sähköliitto nosti asiasta kanteen, ja on paljastunut, että siellä nyt tämän jälkeen on sitten 3 miljoonan euron saatavat työntekijöillä.

Arvoisa puhemies! Aloitteen sisältö on se, että työrikoksia koskevaan rikoslain 47 lukuun lisätään uusi lainkohta, jossa säädetään sakko tai maksimissaan 6 kuukauden vankeusrangaistus. Ja kuten edellä sanoin, tätä kohtaa olen valmis jatkossa tarkastamaan, mikäli Tolvasen lakiesitys menestyy, koska työrikoksissahan 47 luvussa on aika tavalla linjassa kaikki ja näin ollen ehkä niitä kaikkia voi tarkastella. Mutta siis maksimissaan 6 kuukauden vankeusrangaistuksesta säädettäisiin, mikäli työnantaja tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo yrityksessä työsopimuslain 2 kohdan 7 §:ssä noudatettavan yleissitovan työehtosopimuksen tai työehtosopimuslain 4 §:n perusteella velvoittavan työehtosopimuksen, esimerkiksi normaalisitoumuksen palkkaa koskevia, määräyksiä.

Arvoisa puhemies! Työntekijöiden palkkaehdot määräytyvät Suomessa pääasiallisesti työehtosopimusten perusteella. Toki niitäkin on, joilla ei ole työehtosopimusta. Heitä on noin 100 000. Työnantajaliitto on järjestäytynyt. Työnantaja on velvollinen noudattamaan asianomaisen alan työehtosopimuksen määräyksiä eli joko normaalisitovaa tai yleissitovaa työehtosopimusta. Ammattiliittojen ja työsuojeluviranomaisten tietoon tulee kuitenkin vuosittain tuhansia tapauksia, joissa työnantaja ei ole noudattanut työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa ja työehtosopimuksen perusteella maksettavia lisiä koskevia määräyksiä. Tämän lisäksi, että näiden työehtosopimuksen palkkausta koskevien määräysten rikkominen aiheuttaa huomattavia menetyksiä työntekijöille sekä palkan että palkkaan sidottujen muiden etuuksien, kuten työttömyyspäivärahan, sairauspäivärahan ja työeläkkeiden, menetyksenä, niin kyllä tässä voi nostaa tämmöisen kansalaisten näkökulmasta lainsäädännön tasa-arvon näkökulman, että jos työntekijä varastaa työpaikalla esimerkiksi kahvipaketin, niin seurauksena voi olla pahimmillaan paitsi työnantajan menetys niin päälle vielä sakot näpistyksestä. Sen sijaan jos työnantaja varastaa työntekijältä jättämällä palkkaa maksamatta, niin tämä ei ole rangaistavaa, ja mikäli kyseessä on pieni tapaus, niin työntekijän mahdollisuus tässä tapauksessa viedä asiaa eteenpäin on usein rajallinen. Tietysti tätä varten on olemassa ammattiliitot, mutta senkään jälkeen, vaikka sitten asia etenisi ja katsottaisiin, että työntekijälle se palkka kuuluu, jonka työnantaja on työntekijältä varastanut, näistä ei oikeastaan mitään rangaistuksia seuraa, koska tätä ei ole kriminalisoitu täällä työrikoksia koskevassa rikoslain 47 luvussa.

On tapauksia, joissa alipalkan maksamisesta on voitu antaa rangaistuksia, mutta yleensä siinä yhteydessä on pitänyt jollakin tavalla viedä tähän työsyrjintään, eli on täytynyt osoittaa, että jollakin tavalla työntekijöitä on syrjitty. Silloin on pystytty antamaan rangaistuksia siitä, että on maksettu liian pientä palkkaa, mutta sinänsä alipalkan maksaminen ei ole kriminalisoitua. Näin ollen tästä näkökulmasta kansalaisen kannalta katsottuna on kummallista, että työnantaja saa varastaa työntekijältä mutta työntekijä ei työnantajalta, niin kuin ei tietysti saakaan eikä pidäkään saada.

Työehtosopimusten palkkamääräysten rikkominen aiheuttaa huomattavia menetyksiä myös yhteiskunnalle verotulojen ja työnantajan maksettavien eläkevakuutusmaksujen menetyksenä. Osaa tapauksista — sen lisäksi, että niitä voidaan ajaa työsyrjintärikoksina — voidaan usein ajaa kiskonnan tapaisina työsuojelurikoksina, mutta niin kuin sanottu, sen tunnusmerkistön täyttyminen on yleensä kiven takana, jos näin voi sanoa. Palkkarikokseen sen sijaan voisi kuitenkin syyllistyä myös kohdistamatta alisteisessa asemassa olevaan työntekijään erityistä syrjintää.

Arvoisa puhemies! Edellä mainittujen syiden lisäksi tämä lakialoite kannattaisi hyväksyä myös sen takia, että tämä on ennen kaikkea rehellisen yrittäjän etu. Siis ajatellaan pitseriaa: jos on kadun vastakkaisilla puolilla kaksi pitseriaa, joista toinen riistää työntekijöitä maksamalla liian pientä palkkaa ja toisella puolella sitten maksetaan ravitsemuspalvelujen työehtosopimusten mukaista palkkaa, niin kyseessä on kilpailuvääristymä. Näin ollen se yrittäjä, joka pelaa rehellisin keinoin, jää väistämättä kilpailussa mopen osaan.

Eli näin ollen, arvoisa puhemies, sen lisäksi, että kutsun kaikki kansanedustajat valiokuntakäsittelyvaiheessa ja ehkä sitten jatkossa salikäsittelyssä puoltamaan tätä lakialoitetta, niin kutsun myös kaikki Suomen rehelliset yrittäjät tämän lakialoitteen taakse. Tämä sopii erittäin hyvin hallituksen harmaan talouden torjuntaohjelmaan ja siihen, että vilunkiveikot laitetaan kuriin.

On tietysti syytä esittää kysymys, meneekö tämä nyt niin sanotun ultima ratio -periaatteen yli eli sen yli, että vasta viimeisenä keinona pitää jokin asia säätää rangaistavaksi tässä yhteiskunnassa. Tämän osalta täytyy sanoa, kun katsoo niitä tapauksia, joita vuosittain tulee etenkin tämän vapaan liikkuvuuden myötä, joissa entistä enemmän erityisesti heikossa asemassa oleville ulkomaalaistaustaisille työntekijöille maksetaan suorastaan törkeän pieniä palkkoja, että minusta nyt jos koskaan olisi tärkeää osoittaa, että yhteiskunta ei tätä hyväksy.

Näin ollen sen lisäksi, että kiinnijäämisriskiä pitäisi pystyä lisäämään, valvontaa pitäisi pystyä lisäämään, olen kyllä sitä mieltä, että mikäli joku työnantaja törkeää huolimattomuuttaan tai tahallisesti maksaa liian pieniä palkkoja työntekijöilleen, niin se on aivan yhtä rangaistavaa kuin se, että työntekijöitä syrjitään esimerkiksi järjestäytymisen perusteella tai jollain muulla perusteella.

Näin ollen minusta tässä tapauksessa kyse on tietysti paitsi signaalista, myös siitä, että nyt kun me kokonaisvaltaisesti harmaan talouden torjuntaohjelman yhteydessä pyrimme saamaan harmaan talouden kuriin, niin minusta kaikkien keinojen pitää olla käytössä. Näin ollen katson, että tässä ei ole kyse vain tällaisesta signaalista, joka annetaan yhteiskuntaan, vaan tässä on kerta kaikkiaan kyse siitä, että kiinnijäämisriskin lisäämisen ohella palkkarikoksen lisääminen rikoslain 47 lukuun vähentäisi oleellisesti alipalkan maksamisen houkuttelevuutta ja näin ollen toisi yhteiskuntaan lisää oikeudenmukaisuutta.

Mitä tulee tähän kiinnijäämisriskiin, niin, arvoisa puhemies, ehkä tässä yhteydessä on hyvä todeta, että työsuojeluvalvonnassa, jota kautta myös usein nämä tapaukset paljastuvat, tässä kenttävalvonnassa asiakaskäyntien määrä on nyt viime vuosina aika tavalla tippunut ja se on tippunut nimenomaan ainakin osin sen vuoksi, että työsuojeluhallinto siirrettiin aluehallintovirastojen yhteyteen, ja tämän jälkeen nämä asiakasmäärät ovat tippuneet. Olisi suotavaa, että pohdittaisiin työsuojeluvalvontaa tutkineiden selvitysmiesten esityksiä, että näistä avin työsuojeluvalvontayksiköistä tehtäisiin tämmöisiä itsenäisiä työsuojeluyksiköitä ja niiden toimintapiiri olisi koko valtakunta ja tästä piiriajattelusta luovuttaisiin. Näin näitä resursseja voitaisiin tehokkaammin kohdistaa sinne, missä tarvitaan.

No sitten tietysti aina tämän yhteydessä sopii esittää kysymyksiä, että entäs sitten viranomaisten resurssit. Tämä on se kohta, mikäli tämä lakialoite hyväksyttäisiin, että mielestäni jonkinnäköinen siirtymäaika tai samassa yhteydessä sen tutkiminen, minkälaisia resursseja esimerkiksi rikostutkintaan tarvittaisiin, on syytä selvittää, ja minun mielestäni sen jälkeen on syytä pohtia, millä aikavälillä tämä voitaisiin tuoda. Mutta näen kuitenkin, että näissä monissa palkkarikoksissa, jotka sitten poliisille asti tulisivat, se tutkinta saattaa olla kuitenkin ehkä yksinkertaisempaa kuin sitten esimerkiksi tämmöisessä kiusaamistapauksessa tai muissa, kun kuitenkin voidaan katsoa työehtosopimuksista palkat, katsotaan mitä on maksettu. Luulen, että se tutkinta olisi aika simppeliä. Siinä suhteessa en näe, että se välttämättä tarvitsisi niin paljon lisäresursseja, etteikö tästä salista siihen kannatusta löytyisi, mutta tämäkin resurssikysymys on hyvä huomioida silloin, kun lakialoitteita tehdään.

Eli summa summarum, näillä perusteilla, arvoisa puhemies, toistan vielä, että mielestäni on perusteltua saattaa työehtosopimusten määräykset alittavan palkan maksaminen rangaistavaksi teoksi lisäämällä työrikoksia koskevan rikoslain 47 lukuun palkkarikosta koskeva määräys, jossa säädettäisiin sakko tai maksimissaan kuuden kuukauden vankeusrangaistus, mikäli työnantaja tahallaan tai huolimattomuuttaan yrityksessä rikkoo työsopimuslain tarkoittamaa yleissitovaa työehtosopimusta tai niin sanotun normaalisitovan työehtosopimuksen palkkaa koskevia määräyksiä.

Näin ollen 47 lukuun tulisi uusi pykälä, joka olisi 3 b §, Palkkarikos: työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo työehtosopimuslain sisältämää palkanmaksuvelvoitetta, on tuomittava palkkarikoksesta sakkoon tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Arvoisa puhemies! Vaikka en aikataulusyistä tähän ehtinyt juuri nimiä kerätä, niin toivon, että lakialoite siitä huolimatta saa laajan kannatuksen tässä salissa.

Kari  Tolvanen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lindtmanin aloite on kannatettava, koska ei ketään saa työpaikalla syrjiä, ei henkisesti, ei fyysisesti eikä myöskään palkan takia, ja se on eduksi rehellisille työnantajillekin. Mutta tietysti samaan hengenvetoon totean, että useimmiten näissä tapauksissahan, niin kuin edustaja Lindtmankin sanoi, tulee tutkittavaksi tämä työsyrjintä tai kiskonnan tapainen työsyrjintä, mutta toki on joitain tapauksia varmaan, mihin tämä lakialoite hyvin kävisi.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että reaaliaikainen valvontahan on se ykkösjuttu, ja nythän hallitus on siihen jonkin verran panostanut, moniviranomaistoimintaan, verottaja, poliisi, työsuojeluviranomainen, ja se on se, millä monesti näitä tapauksia löydetään mutta myös ennalta estetään ja kiinnijäämisriski kasvaa.

Mutta nyt täytyy myöntää, että olen vähän huonosti tutustunut näihin taustatöihin, joten haluan nyt varmistaa edustaja Lindtmanilta, että eihän sitä, että jättää tahallaan maksamatta palkan, suinkaan sitten voida ymmärtää niin, että jos yhtiöllä on taloudellisia vaikeuksia ja se menee vaikka konkurssiin, niin silloinhan jätetään palkka tahallaan maksamatta, mutta tämä pykälä ei kuitenkaan liene siihen tilanteeseen sopiva, vaan nimenomaan tällaiseen alipalkkaukseen, josta esititte esimerkin näistä puolalaisista työntekijöistä.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki tekemiset ja lainsäädäntö, mitä tehdään harmaan talouden kitkemiseksi, ovat paikallaan. Huomaa myöskin sen, että edustaja Lindtman entisenä ammattiyhdistysmiehenä on perillä näistä asioista, ja on varmaa, että tämä on rehellisen työnantajan etu. Nimenomaan jos tätä ei ole, niin se vääristää kilpailua.

Edustaja Lindtman mainitsi siitä tuntipalkasta, joka maksettiin, sähköyhtiö maksoi 1,59 euroa. Uskon, että vankilassakin vangit saavat parempaa tai ainakin lähes samaa tuntikorvausta.

Vielä tuohon kiinnijäämisriskiin. Se ei oikein iske yhteen, kun sanoitte, Lindtman, että työsuojelutarkastuksia on vähennetty. Jos niitä suoritetaan, niin kyllä se lisää kiinnijäämisriskiä. Varmaan tässäkin on yksi semmoinen seikka, jota pitää pohtia, mutta muuten tosi hyvä aloite.

Antti  Lindtman  /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Tolvanen esitti ihan varsin oleellisen kysymyksen. Todella on siis niin, että mikäli työnantaja tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo työsopimuslain noudatettavan yleissitovan tai normaalisitovan TESin palkkaa koskevia määräyksiä, niin kyse on nimenomaan niistä tilanteista, joissa maksetaan palkkaa vähemmän kuin mitä siitä tehtävästä työstä pitäisi maksaa. Sitten jos tulee sellainen tilanne, että yritykseltä loppuu rahat, edessä on konkurssi tai yritysjärjestely, niin toki on niin, että siinä tilanteessa ei ole syytä enää ketään rangaista. Ja tämä lakialoite ei toisi näitä tapauksia tämän lain soveltamisalan piiriin, vaan silloin noudatettaisiin normaalia menettelyä, jossa muun muassa sitten konkurssin tapauksessa palkkaturvasta, jonka yritykset itse rahoittavat, sitten niin sanotusti yhteisvastuullisesti korvataan työntekijöiden menetykset. Ja sitten mitä tulee näihin sosiaalivakuutus- ja työnantajamaksuihin, niin siinähän on sitten normaalimenettely esimerkiksi konkurssitapauksissa, joissa velkojat ja saatavia vailla olevat tahot laitetaan järjestykseen ja sitten pesänhoitajan katsomalla tavalla omaisuus realisoidaan ja sitten näistä saatavista päästään.

Vielä tästä kiinnijäämisriskistä, niin on toki juuri näin, että osa tapauksista tulee työsuojeluvalvonnan kautta, osa tapauksista tulee ammattiliittojen kautta, osa tapauksista tulee työntekijöiden itsensä ilmoittamana, mutta niin kun sanottu, näissä tapauksissa joskus on oikeudenkin kautta vaikea saada jopa korot näille palkoille. Näin ollen kyllä täytyy sanoa, että varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa ihmisiä käytetään hyväksi, mutta jotka eivät ylitä tätä kiskonnan tapaista työsyrjintää, niin se tuntuu tosi epäoikeudenmukaiselta.

Sitten vielä, mitä tulee — arvoisa puhemies, tämän vielä sallitte — tähän valvontaan, todella on niin, että mikäli ne luvut pitävät paikkansa, että työsuojeluvalvonnan asiakaskontaktien määrä on vähentynyt 30 prosentilla, sille olisi pikaisesti syytä tehdä jotain. Vetoankin hallitukseen, että se lähtisi viemään näitä selvitysmiesten esittämiä toimenpiteitä eteenpäin, ja olisi tärkeintä tämä, että näistä avien työsuojeluvalvontayksiköistä tehtäisiin itsenäisiä työsuojelukeskuksia ja niiden toimialue rajattaisiin koko maahan.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lindtmanin aloite on ilman muuta kannatettava ja linjassa myöskin edellisen lakialoitteen kanssa. Henkilökohtainen kokemukseni on se, että työehtojen reaaliaikaisen valvonnan kannalta tärkein voimavara on työpaikan ammattiyhdistystoiminta, militantti edunvalvonta ja reaaliaikainen puuttuminen työantajien laiminlyönteihin. Kaikki, mikä menee sitten pidempään prosessiin, menee se sitten työsuojeluviranomaisten tai poliisin tai muun tutkinnan kautta tapahtuvaan sanktiointiin ja prosessien nostamiseen, on kyllä sitten aina jälkijättöistä eikä kovinkaan nopeasti auta siihen välittömään tilanteeseen työpaikalla.

Lindtman nosti tässä esille lähetettyjen työntekijöiden alipalkkauksen ja työsuhteen ehtojen polkemisen. Tutkimukset osoittavat, että lähetettyjen työntekijöiden kohdalla se on vallitseva käytäntö, ja siihen pitäisi kyllä havahtua. Työsuojeluviranomaisten tarkastusten määrään vaikuttaa myös se, miten nämä tarkastuksen tuloksena löydetyt laiminlyönnit ja rikkomukset etenevät sitten oikeusprosessiin ja täyttävät syytekynnykset ja muut. Tässä on työsuojelutarkastajien piirissä varsin suurta turhautumista johtuen siitä, että esimerkiksi työsuojeluviranomaisilla ei ole mahdollisuutta saada edes palkkakirjanpitoa, sitä ei säilytetä, ja näihin laiminlyönteihin liittyvät sanktiot taas ovat aivan olemattomia ja toimimattomia.

Ihan lopuksi vielä: Olin 13 päivää hallitusneuvotteluissa ja nostin keskustelua tilaajavastuulaista. Se on todella alkeellinen laki. Se ei nykymuodossaan takaa enempää ulkomaalaisten yritysten velvoitteiden hoitamista kuin työntekijän vähimmäisehtojen toteutumistakaan. Se vaatisi tällaisena valvontaa tukevana lakina täydellisen remontin eikä loputtomia selvityksiä vaan toimenpiteitä.