Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Kiitän aluksi tilaisuudesta saada käyttää puheenvuoro tässä eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2006 toimintakertomuksen lähetekeskustelussa.

Kertomuksen tavoitteena on antaa eduskunnalle mahdollisuus arvioida hallinnon ja lainkäytön tilaa maassa sekä oikeusasiamiehen toimintaa eduskunnan valitsemana ylimpänä laillisuusvalvojana. Toivon, että kertomus täyttää hyvin nämä tehtävänsä.

Kertomus alkaa oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiesten puheenvuoroilla, jotka käsittelevät ajankohtaisia, tärkeitä aiheita. Omassa puheenvuorossani tarkastelen muun muassa sitä, millä tavoin ihmisten perusoikeuksia tulisi turvata: Jälkikäteisen seurannan, valvonnan ja hyvittämisen sijaan painopisteen tulisi mielestäni olla loukkausten ennaltaehkäisemisessä, ja tämän tulisi mahdollisuuksien mukaan tapahtua kansallisesti omassa maassamme, ilman että ihmisten tarvitsee perätä oikeuksiaan kansainvälisissä ihmisoikeuksien valvontaelimissä.

Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen käsittelee puheenvuorossaan vankien oikeusturvan puutteita ja vankiloiden laitosolosuhteita, jotka eivät aina ole ihmisarvoisen kohtelun kannalta hyväksyttäviä. Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt puolestaan koskettelee kielellisten oikeuksien turvaamista, mikä on erityisen tärkeää esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hätäkeskusten toiminnassa. Perusoikeuksien toteutuminen edellyttää tässäkin asiassa viranomaisten aktiivista roolia.

Puheenvuoroja seuraa kertomuksessa yleiskatsaus oikeusasiamiehen toimintaan. Tämän jälkeen seuraa havaintoja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta sekä lopuksi havaintoja kanteluasioista ja omana aloitteena tutkituista asioista niillä hallinnonaloilla, jotka ovat keskeisiä oikeusasiamiehen työssä. Näitä ovat muun muassa sosiaalitoimi, poliisi, terveydenhuolto, tuomioistuimet ja vankeinhoito.

Laillisuusvalvonnan haasteita ovat viime vuosina olleet kansainvälisen toimintaympäristön muutokset, perus- ja ihmisoikeuksien valvonnan painottaminen ja kanteluiden määrien hallinta. Näin oli asianlaita myös viime vuonna.

Oikeusasiamiehen tutkittavana olleiden kanteluiden ja omien aloitteiden määrä on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana lähes 50 prosentilla. Vuonna 2006 tutkittavaksi tuli kaikkiaan yli 4 200 laillisuusvalvonta-asiaa, mikä on noin 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Asioita ratkaistiin 4 100, mikä puolestaan on 17 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Keskimääräinen käsittelyaika kanteluissa oli 6,1 kuukautta.

Työtilanne on siis haastava. Kanteluiden määrän ja työn määrän kasvuun ei ole viime vuonna kuitenkaan vastattu henkilöstömäärää tai määrärahoja lisäämällä, vaan käsittelyä on edelleen tehostettu työskentelytapamuutoksin. Tosiasia kuitenkin on, että tälle vuodelle siirtyneitä keskeneräisiä asioita oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Työtilanteeseen vaikuttaa kanteluiden määrän kasvun ohella myös tiivistynyt kansainvälinen yhteistoiminta muun muassa Euroopan neuvostoon ja Euroopan unioniin ja sen jäsenmaiden oikeusasiamiehiin päin. Kansliassa seurataan tiiviisti useiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten toimintaa. Myös kansainvälinen kiinnostus oikeusasiamieheen on lisännyt kansainvälistä yhteistyötä ja sen vaatimuksia.

Viime vuosina perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta on ollut tärkeä painotus, joka näkyy myös niissä asioissa, joita otetaan tutkittavaksi omana aloitteena. Viime vuodelta mainitsen tästä esimerkkinä vuoden 2006 alussa valmistuneen erilliskertomuksen "Lapsi, perheväkivalta ja viranomaisten vastuu". Siinä tarkasteltiin, kuten nimi kertoo, viranomaisten toimintaa ja vastuuta lapsen kohdatessa omassa perheessään väkivaltaa.

Omasta aloitteesta seurattiin viime vuonna erityisesti neuvontaa osana hyvää hallintoa sekä yhdenvertaisuuden edistämistä viranomaisten toimissa erityisesti vammaisten, iäkkäiden ja eri etnistä alkuperää olevien ihmisten kohdalla. Tällaiseen oma-aloitteiseen perus- ja ihmisoikeuksien seurantaan laillisuusvalvonnassa on mielestäni oltava tilaa. Samoin tilaa tulisi olla ehkä entistäkin enemmän tarkastuksiin. Tasapainottelua on kuitenkin tehtävä, ja työtilanne on esimerkiksi viime vuoden aikana merkinnyt sitä, että tarkastusten määrä ei ole voinut olla yhtä suuri kuin edellisenä vuonna.

Mitä sitten tulee hallinnon ja lainkäytön tilaan, siitä antanee viitettä oikeusasiamiehen toiminnan valossa se, että viidesosa tutkituista kanteluista johtaa arvosteluun tai muuhun toimenpiteeseen. Pääosin tilanne näyttää hyvältä, mutta myös epäkohtia, ongelmia, virheitä ja laiminlyöntejä on jatkuvasti. Varsin vakavia puutteita ovat muun muassa kohtuuttomat käsittelyajat niin hallinnossa kuin lainkäytössä. Myös monien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oloissa ja kohtelussa ja niiden valvonnassa on vakavia puutteita. Oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa esille tulevien ongelmien kirjo toivottavasti välittyy kertomuksesta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Rajoitun käsittelemään tässä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2006 ympäristöosuutta "Vastuu ympäristöstä", joka on perusoikeuksissa 20 §. Mielestäni tässä asiakirjassa ympäristö on hyvällä tavalla otettu esiin ja painotettu keskeisiä kohtia. Aivan oikein tässä nostetaan esille oikeusasiamiehen toimesta ajatus, että ympäristökysymykset ovat entistä tärkeämpiä ja ne tulevat olemaan sitä vielä enemmän tulevaisuudessa.

On myös hyvä huomata, että oikeusasiamiehen toimisto on todennut: "Ympäristön säilyminen elinkelpoisena on edellytys lähes kaikkien muiden perusoikeuksien toteutumiselle." Tässä on todella sellaisesta fundamenttikysymyksestä, keskeisestä asiasta, kyse, ja on tärkeätä, että näissä ratkaisuissa myös osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet on nostettu, kuten huomaan, esiin. Mehän tiedämme, että eduskunnan lainsäädäntö maankäyttö- ja rakennuslain suhteen on pyrkinyt juuri ennalta ehkäisemään valitusten toteutumisen, mutta antaa mahdollisuuden esimerkiksi kaavoituksen suhteen aivan alkuvaiheessa tuoda kansalaisten näkemys esille. Tätä on myös pyritty tässä ratkaisussa korostamaan. Näen tämän hyvin tärkeänä huomiona oikeusasiamiesten toimesta.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Oikeusasiamies käsittelee tässä kertomuksessaan mahdollisuutta perustaa Suomeen erityinen ihmisoikeusvirasto tai -instituutio. Tämä on erittäin hyvä asia, koska silloin voidaan tähän virastoon, instituutioon, keskittää lasten oikeuksien valvonta elikkä lapsiasiamiehen tehtävä, vammaisten oikeuksien valvonta, vähemmistövaltuutetun tehtävät ja tasa-arvovaltuutetun tehtävät. Näin jonkinlainen koordinaatio saataisiin nimenomaan näihin perusoikeusasioihin.

Toinen asia on, että tämäkään ei ratkaise sitä, minkä minä olen huomannut kansanedustajana ja perustuslakivaliokunnan jäsenenä. Se on valtava kansalaisten valitusten tulva siitä, että he eivät sittenkään saa oikeusvaltiossa oikeutta. Minä en ymmärrä, miten tämä on mahdollista, enkä pysty tietämään, koska en ole lainoppinut, miten tällaisiin asioihin voitaisiin puuttua. Onko kysymys siitä, että oikeusasiamiehellä ja muilla laillisuusvalvojilla ei ole riittävästi sittenkään keinoja puuttua viranomaisten tekemiin väärinkäytöksiin? Riittääkö huomautus, mikä minun käsitykseni mukaan on oikeusasiamiehen kaikkein suurin, tehokkain puuttumisväline, ellei sitten oteta huomioon oikeuskäytäntöä ja oikeusprosessia, ja silloin täytyisi olla jo todella vakavasta rikkeestä kysymys? Huoli siitä, että oikeusvaltiossa ei saa oikeutta, on ihan oikeasti todellinen. Ja kysymys on siitä, että jopa oikeusasiamiehen virastossa tehdään ehkä virheitä. Siellä hukkuu papereita, ja siellä ei oteta riittävästi huomioon niitä perusteita, mitä kantelija esittää.

Toinen asia. Voisi kysyä sitä, kenelle kuuluvat lapsi- ja perheväkivalta-asiat. Minä en oikein ymmärrä, miten ei voida puuttua esimerkiksi kunnan sosiaaliviranomaisten toimintaan. Tämä on paikallistasolla kaikkein kiperin ongelma, jonka olen huomannut. Lasten oikeudet eivät toteudu, jos viedään toiselta vanhemmalta oikeudet, ja sen tekee usein sosiaaliviranomainen.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Viime hallituksen aikana oikeusasiamiehen tutkittavana olleiden laillisuusvalvonta-asioiden määrä kasvoi 47 prosentilla. Eniten kanteluita ja omia aloitteita oikeusasiamies on ratkaissut sosiaaliturvaa koskevissa asioissa. Myös tänä kesänä julkaistu Helsingin kaupungin sosiaaliasiamiehen vuosittainen raportti vahvistaa sen, ettei kansalaisten oikeusturva sosiaalipalveluissa etenkään toimeentuloasiakkaiden kohdalla aina toteudu. Sosiaaliasiamiehen raportista välittyy vahva kuva siitä, että erilaiset uudet ratkaisut perusturvan takaamiseksi ovat todellakin tarpeen.

Hallitusohjelmaan sisältyvä perusturvauudistus on tarpeen nimenomaan sen vuoksi, ettei nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä takaa oikeusturvan toteutumista parhaalla mahdollisella tavalla. Sosiaaliturvasysteemimme ei kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Aivan kuten hallitusohjelma lupaakin, riittävä toimeentulo on taattava kaikille kansalaisille yksinkertaistamalla sosiaaliturvaa, poistamalla turhia luukkuja ja jonottamista, jotta kansalaiset saavat tarvitsemansa avun ajoissa ja sosiaalityöntekijöille jää aikaa asiakkaan todelliseen kohtaamiseen.

Oikeusasiamiehen puuttumisella on joissain tapauksissa ollut ratkaiseva merkitys kansalaisten oikeusturvan toteutumisen kannalta. Esimerkiksi Helsingissä asunnottomien tilanteeseen saatiin ratkaiseva parannus vasta, kun oikeusasiamies oli huomauttanut kaupunkia asuntoloiden kelvottomasta tasosta.

Juuri viime viikolla oikeusasiamies ilmoitti tarkastavansa Helsingin lastensuojelun tilanteen. Olen tästä hyvin iloinen. Ehkä oikeusasiamiehen puuttumisen ansiosta lastensuojelun tilanne Helsingissä saa viimein ansaitsemansa huomion ja tilanne kohenee.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus on kuin suurennuslasin antama kuva suomalaisen yhteiskunnan eräistä piirteistä. Suurennuslasin tavoin kertomus piirtää tarkkaa kuvaa siitä, mitä Suomelle oikeusvaltiona kuuluu. Suurennuslasi nostaa näkyville sellaista, mikä muuten jäisi näkemättä.

Kertomuksesta käy ilmi eduskunnan oikeusasiamiehen asema kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista valvovana instituutiona. Oikeusasiamiehen lausumat huomautukset, käsitykset ja esitykset kertovat siitä, että eräät kansalaisten kokemat puutteet oikeusturvan toteutumisessa ovat todellisuuteen perustuvia. Viranomaisten toiminnassa, koulutuksessa, asenteissa ja resursseissa on siellä täällä parannettavaa.

Kertomukseen on otettu mukaan myös maininta niistä huomautuksista ja tuomioista, joita Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ovat antaneet Suomelle.

Oikeusasiamies saa valtaosan toimeksiannoistaan kansalaisilta tulevan kirje- ja sähköpostin välityksellä. Saapuvan postin määrä on rajusti kasvanut. Yhteydenotto on tullut helpommaksi uuden tekniikan takia. Tämä on hyvä asia, joka vahvistaa kansalaisten oikeussuojaa.

Lisääntyvään palveluntarpeeseen on kohtuullisen hyvin kyetty vastaamaan aikaisemmin henkilökuntaa lisäämällä. Viime aikoina on panostettu työtapojen kehittämiseen ja henkilöstön koulutukseen.

Oikeusasiamiehen postilaatikkoon tulevat kirjeet ilmaisevat ja purkavat kansalaisten monenlaista pahaa mieltä ja oloa. Osan näistä kirjeistä saamme myös me kansanedustajat pöydällemme. Ihmiset panevat turvansa jonnekin ylös silloin, kun tuntuu, että elämä murjoo. On käytännöllistä, että oikeusasiamiehessä meillä on tällainen yksi selkeä taho, jota kansalainen voi pettymystensä ja toiveittensa kanssa lähestyä.

Viestin lähettämisen helppous on roimasti lisännyt oikeusasiamiehelle saapuvan postin määrää, mutta tämä ei merkitse sitä, että perus- tai ihmisoikeuksien toteutuminen maassamme olisi samassa suhteessa heikentynyt. Kertomuksesta käy ilmi, että jokainen kirje ja pahan olon purkaus ei johda siihen, että oikeusasiamies käynnistäisi asian tarkan tutkinnan. Kanteluiden määrä on vuosina 2004—2006 kasvanut 22 prosenttia. Kaikista kanteluista eniten, 42,5 prosenttia, on kasvanut sellaisen postin määrä, jonka johdosta ei ryhdytä asian tutkimiseen. Niiden asioiden määrä, jotka tutkitaan mutta jotka eivät johda erityisiin toimenpiteisiin, on kasvanut samassa ajassa 22 prosenttia. Niiden kanteluiden määrä, jotka tutkitaan ja joiden johdosta oikeusasiamies ryhtyy joihinkin toimenpiteisiin, on kasvanut vain 5,1 prosenttia.

Kertomuksessa nousee voimakkaasti esiin vuonna 2006 voimaan tulleen uuden vankeuslain merkitys. Vankeuslaissa korostuu vapauden menetykseen tuomitun kansalaisen perus- ja ihmisoikeuksien asema. Kertomuksessa todetaan, että vankeinhoito on luonteeltaan erityisen perusoikeusherkkä toimintaympäristö. Sitaatti apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen tekstistä: "Sen [vankeuslain] mukaan vankeuden sisältönä on vapauden menetys tai sen rajoittaminen. Vankeuden täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä seuraavat itse rangaistuksesta."

Tällaisen ajattelun sisäistäminen on valtaisa haaste paitsi suurelle yleisölle ja kansalaismielipiteelle, myös vankeinhoidon piirissä toimiville. Vapaudenmenetykseen tuomitulla ihmisellä on muilta osin jäljellä perusoikeudet ja ihmisoikeudet. Jääskeläinen toteaakin, ja taas sitaatti: "Vankeuslain ns. normaalisuuden periaatteen mukaan vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja."

Jääskeläinen on kiinnittänyt huomiota monien vankiloiden tilojen puutteellisuuksiin sekä tilanahtauteen, jotka yhdessä johtavat siihen, että olosuhteet eivät ole ihmisarvoisen kohtelun kannalta hyväksyttävät. Ongelmat eivät ole vain psykologisia, vaan myös hygieniaan, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä. Huolimatta siitä, että Suomi on saanut vankilaolojen johdosta suosituksen YK:n kidutuksenvastaiselta komitealta nopeuttaa vankiloiden peruskorjausta, kehitys on resurssien puutteessa ollut päinvastaista. Kuitenkin, kun nyt lähiaikoina otetaan käyttöön Turun uusi vankila, voidaan todeta, että myös myönteistä kehitystä tapahtuu. Fyysisten tilojen puolesta Turun uudella vankilalla on hyvät mahdollisuudet toteuttaa uuden vankeuslain kirjainta ja henkeä.

Vankeuslain hengen toteutumiseen kaikkialla vankeinhoidossa on vielä matkaa. Tarvitaan tutkimusta, koulutusta, osaavaa henkilökuntaa, vankeinhoidon huippuosaajia ja ihmisarvoisen kohtelun mahdollistavia tiloja niille, jotka kärsivät vapaudenmenetystä. Tästä huolehtiminen on hallituksen ja eduskunnan asia.

Arvoisa puhemies! Olen halunnut nostaa oikeusasiamiehen kertomuksesta esiin vankeinhoidon kysymyksiä, koska suljettuina laitoksina vankilat kaikkein helpoimmin mahdollistavat yksilön perus- ja ihmisoikeuksien loukkaukset viranomaisen taholta.

Lopuksi en malta olla ottamatta esiin ajankohtaista keskustelua, joka koskee Ulkomaalaisviraston asiantuntemusta ja viimeaikaisia päätöksiä. Turkulainen luterilainen seurakunta on voimakkaasti asettunut siltä suojaa hakeneen ulkomaalaisen puolelle ja suhtautunut hyvin kriittisesti Ulkomaalaisviraston tekemään palauttamis- ja käännyttämispäätökseen. Kriittisiä puheenvuoroja ovat esittäneet myös monet kansalaisjärjestöt ja jotkut kulttuurin ja uskonnon yliopistotason tutkijat. On epäilty, ettei Ulkomaalaisvirastolla ole riittävää asiantuntemusta käännytettävän henkilön kotimaassa noudatettavien uskonnollis-kulttuuristen tapojen vaikutuksesta hänen turvallisuuteensa, jos hänet palautetaan kotimaahansa.

Oikeusasiamiehen kertomuksessa mainitaan, että viime vuonna oikeusasiamiehen toimesta ratkaistiin 65 ulkomaalaisasiaa. Ratkaisuista otetaan kertomuksessa tarkemmin esiin kaksi tapausta. Toisessa tapauksessa oikeusasiamies katsoi Ulkomaalaisviraston tehneen vakavan virheen päättäessään käännyttää maasta Suomessa syntyneen lapsen ilman laillisia perusteita. Oikeusasiamiehen esittämän moitteen merkittävyyttä lisää se, että Helsingin hallinto-oikeus oli hylännyt Ulkomaalaisviraston päätöksestä tehdyn valituksen. Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi nostaa virkasyytettä yksittäistä virkamiestä vastaan, vaan hän antoi virastolle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä tässä asiassa.

Toinen esimerkkitapaus koskee georgialaisnaisten käännyttämistä, josta paljon julkisuudessa keskusteltiin silloin. Eri tahoilta oli pyydetty selvittämään, olivatko viranomaiset menetelleet asianmukaisesti käännyttämisen perusteita selvittäessään. Oikeusasiamies ei tutkimuksen jälkeen nähnyt moitittavaa viranomaisten toiminnassa. Ratkaisussaan oikeusasiamies totesi yleisellä tasolla, että asianmukaiseen viranomaistiedottamiseen kuuluu ottaa mahdollisuuksien mukaan kantaa julkisuudessa esitettyihin selkeästi virheellisiin tietoihin.

On selvää, että Ulkomaalaisvirastossakin tapahtuu virheitä. Selvää on myös se, että virheet eivät aina tapahdu siellä, mistä julkisuudessa nousee kovin häly. Oma käsitykseni on, että silloin, kun Ulkomaalaisviraston toimintaan kohdistuu laajaa epäluottamusta, voisi olla hyödyksi esitellä laajalle yleisölle Ulkomaalaisviraston käytettävissä olevaa asiantuntemusta ja toimintatapoja, joihin se päätöksissään nojautuu. Myös kritiikki voi olla asiantuntematonta, mutta tuntuisi hyvältä, jos se siitä huolimatta käsitellään asiantuntevasti.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Käsittelen hyvin samalla tavalla tätä oikeusasiamiehen kertomusta kuin edellä puhuneetkin, mutta pikkuisen toisenlaisesta vinkkelistä kuitenkin.

Pidän ensinnäkin erittäin hyvänä, että oikeusasiamies aloitti tämän omalla johdantoesityksellään, koska siinä mielestäni tuli esille se kaikkein kovin ydin. Ymmärrän niin, että oikeusasiamies ja hänen johtamansa toimisto pyrkivät kaikin tavoin ennalta ehkäisemään sitä, että perus- ja ihmisoikeuksia loukataan, siis toisin sanoen se tuotiin vakaasti ja täsmällisesti esiin. Siihen pyrkimykseen voi vain yhtyä.

Kuitenkin on niin, kuten nyt tämänkin kertomuksen tiimoilta ja opetuksena on ilmiselvää, että kanteluitten määrä ei kun lisääntyy ja lisääntyy. Sama on oikeuskanslerinviraston kohdalla, aivan sama trendi.

Täällä jo edellä käytetyssä puheenvuorossa on käynyt ilmi, että tähän eräs osaselittäjä saattaisi olla se, että sähköpostilla voi lähestyä, ja sillä tavalla kynnys aikana, jolloin eletään eräällä tavalla netti- ja keskustelumaailmassa, kääntyä laillisuusvalvojan puoleen alenee. On ihan eri asia lähteä kirjoittamaan vaikka käsin kirjettä kuin nettiin räpsäyttää, kun mieleen tulee se, että nyt ahistaa.

Mutta, arvoisa puhemies, tässä tullaankin nyt juuri sen perimmäisen kysymyksen äärelle mielestäni. Ja se perimmäinen kysymys on se, että millään tavalla moittimatta toisaalta oikeuskanslerin virastoa ja toisaalta oikeusasiamiehen toimistoa ja niiden toimintaa, olisiko paikallaan, että jokin ulkopuolinen taho, tutkijataho, esimerkiksi Helsingin yliopistosta asianomaisesta tiedekunnasta eräällä tavalla tutkisi sen, mistä tämä kaikki johtuu. Onko kuitenkin käynyt niin, että esimerkiksi oikeusasiamiehen toimiston vilpitön pyrkimys ennalta ehkäistä perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksia on jäänyt eräällä tavalla, siis se toimenpide, julkisuudessa liian vähävaikutteiseksi? Tämä tavoite sinänsä on niin luovuttamaton, että siitä ei voi tinkiä yhtään. Mielestäni tämä voisi olla vaikka väitöskirjan aihe jollekin, joka ei ole mitään muuta aihetta keksinyt.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oikeusasiamiehen kanslia kokonaisuudessaan ansaitsee kiitoksen tekemästään työstä. Uudet tilat Pikkuparlamentin kerroksissa antavat hyvän mahdollisuuden tuon työn toteuttamiseen myös kansalaisten näkökulmasta, koskapa siellä on kansalaisten kuulemismahdollisuus aivan erilainen kuin aiemmin. Oikeusasiamiehen kanslia on tehnyt hyvää työtä tämänkin kertomusvuoden aikana. Uskon, että sekä kansalaisilla että myös monilla viranomaistahoilla on luottamus siihen, että kaiken kaikkiaan tuo valvonta toimii niin, että työn tulokset ovat sitten oikeansuuntaisia ja myös niillä on vaikuttavuutta.

Herra puhemies! Haluan puuttua yhteen kysymykseen, joka on aiemmin perustuslakivaliokunnassa noussut hyvin merkittävällä tavalla keskusteluun aika ajoin, ja se liittyy itse asiassa meidän perustuslaistamme juontuvaan sekä valtioneuvoston oikeuskanslerin että eduskunnan oikeusasiamiehen tehtäväjakoon, siis näiden kahden organisaation tehtäviin.

Täällähän todetaan sanasta sanaan perustuslain 108 §:ssä ja 109 §:ssä, jotka koskettavat molempia organisaatioita: "- - tulee myös valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtäväänsä hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri" ja samoin oikeusasiamies "valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista."

Erityisesti kansalaisnäkökulmasta tämä herättää monesti kysymyksiä, mihin oma kantelu, valitus tai muu vastaava tulee oikein lähteä tekemään. Minä en puutu nyt tähän nettiyhteiskuntaan, joka helpottaa varmasti näitä tietoon liittyviä asioita. Mutta voisi olla nyt taas se pohdinnan paikka oikein kunnolla, voisiko tätä tehtäväjakoa lähteä selkiinnyttämään niin, että selkeästi ...

Sopii mainiosti. Ajattelin vaan, että en ole selin meidän tämän istunnon niin sanottuun arvovieraaseemme, mutta sopii, jos puhemies määrää näin.

Valitettavasti en pysty toistamaan aiempaa puhettani. — Mutta nyt mikrofoni toimii.

Arvoisa puhemies! Toistanko tämän alun? (Ed. Ukkola: Ei tarvitse!) — Kiitoksia, ed. Ukkola, ymmärrän kyllä. Olemme tutustuneet jo 90-luvun alussa.

No niin, edustajat ja arvoisa puhemies, siirryn asiaan. Eli haluan lyhyesti lukea kuitenkin tämän perustuslain 108 ja 109 §:n sitten uudelleen. Eli näissähän todetaan, että sekä oikeuskanslerin että myös oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Eli sanasta sanaan perustuslakiin on kirjattu tehtäväjako, jolloin hyvin monen silmissä hämärtyy, kenelle sitten loppujen lopuksi lähteä näitä kanteluita ja valituksia tekemään. Onko se sitten lopuksi niin, että tasavallan presidentille osoitetaan jotakin? Ja jos ei muu auta, niin sitten siirrytään vielä näistä maallisista valloista eteenpäin esimerkiksi Roomaan, niin kuin tiedän, että monta kertaa on lähetetty paaville vaikkapa viimeinen vetoomus, kun ei muuta sitten voida tehdä.

Mutta ihan asiallisesti ottaen ajateltuna on aika, kuten perustuslakivaliokunnassa on aiemmin asiaa useampaankin kertaan pohdittu, harkita se, pitäisikö oikeuskanslerin viraston ja oikeusasiamiehen kanslian kesken pystyä selkiyttämään työnjakoa niin, että eduskunnan oikeusasiamies toimisi selkeästi kansalaisten näkökulmasta tapahtuvien kanteluiden valitusten kohteena ja vastaavasti sitten oikeuskanslerin tehtävänä olisi valvoa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Kyllä sitä siinäkin tehtävää piisaa.

Herra puhemies! Tämä on sikäli iso kysymys, että kun tänä päivänä puhutaan hallinnon päällekkäisyydestä ja siihen liittyvän tehtäväkentän tehostamisesta, se on yksi näkökulma, mutta nimenomaan kansalaisnäkökulmasta tämä on merkittävä asia, koska ihmisillä on sitä epätietoisuutta siitä, mihin loppujen lopuksi sitten tuo oma kirjelmä tulee lähettää. Tiedän sen, että näiden kahden viraston välillä tehdään työnjakoa ja asioita ei pyritä käsittelemään päällekkäin, mutta silti tästä aiheutuu turhaa työtä ja myös epätietoisuutta. Siksi tämän asian selvittäminen on kyllä tämän vaalikauden aikana paikallaan, ja kun uutta perustuslakia ollaan tekemässä ja tämän vuosikymmenen loppupuolella sondeeraamassa ehkä monen muunkin asian kohdalta uuteen uskoon, niin tässä on nyt sitten tämän tarkistamisen paikka.

Kaiken kaikkiaan haluan todeta sen vielä, että oikeusasiamies ja koko kanslia on hoitanut tehtäväänsä erinomaisella tavalla ja se luottamus tuolla kansalaisten keskuudessa on säilynyt. Tiedän myös, että monella viranomaistaholla on sellaista sopivaa pelkoa siitä, että jos oikein oikeusasiamiehen kansliaan valitetaan ja sieltä annetaan päätös, niin se pitää myös sitten virkakunnan tietyllä lailla varpaillaan. Herran pelko lienee tässäkin suhteessa viisauden alku.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kuten aiemmin puhuneille edustajille, myös minulle on syntynyt varsin myönteinen kuva oikeusasiamiehen ja oikeusasiamiehen kanslian toiminnasta. Ed. Kantola totesi täällä aiemmin, että varsinaisen laillisuusvalvonnan ohella oikeusasiamies tarjoaa sorretuksi itsensä kokeneille kansalaisille myöskin terapeuttisen mahdollisuuden, kun voi valittaa päätöksistä, jotka muuten tuntuvat käsittämättömiltä ja joihin ei saa perusteluja. Tämä terapian tarve aika usein toteutuu erityisesti sosiaalivakuutuksen osalta, ja tarkastelenkin nyt eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta nimenomaan tämän kyseisen alalohkon osalta.

Oikeusasiamies toteaa käsitellessään työkyvyttömyys- ja muita sosiaalivakuutuksen keskeisimpiä ratkaisukohteita, että usein ihmiset hakevat oikeutta joko heidän mielestään väärin tehdyn päätöksen perusteella tai sitten sillä perusteella, että he kokevat tai eivät välttämättä ymmärrä kokevansa, mutta oikeasti kuitenkin kokevat, että päätöksen taustalla oleva säädösperusta on väärä, ja tästä oikeusasiamies tietysti kertomuksessaan toteaa, että oikeusasiamies ei voi yleensä puuttua etuutta koskevan ratkaisun sisältöön, ja tämän vuoksi hän joutuu usein toteamaan vastauksessaan, että viranomainen on ratkaissut asian sille kuuluvan toimivallan rajoissa tai nojalla.

Juridis-muodollisesti asia on tietenkin juuri näin, oikeusasiamiehen tehtävä ei ole ottaa lakien säätämisen jälkeen kantaa niitten oikeellisuuteen vaan niitten noudattamiseen. Joskus kuitenkin tuntuu, että erityisesti eläkeratkaisujen kyseessä ollen voisi olla hyväksi, että oikeusasiamies, kuten ehkä on joskus saattanut tehdäkin, esittäisi kriittisiä näkemyksiä esimerkiksi niistä ongelmista, jotka syntyvät siitä, että kun eläkeratkaisun hakija on saanut kolmelta tai neljältä maan parhaalta asiantuntijalääkäriltä, jotka ovat ihan luonnossa asianomaisen tutkineet, lausunnon, että hän on työkyvytön, niin siitä huolimatta eläkeratkaisu vakuutuslääkärin, joka ei näe hakijasta muuta kuin paperit, tekemänä on kielteinen. Tämä on varmasti yksi asia, joka synnyttää aitoa katkeruutta ihmisissä, aitoa epäluottamusta siihen, että lainsäädäntö ja sen seurauksena tehtävät päätökset kohtelevat ihmisiä oikein. Tältä osin tällaista sisällöllistäkin arviointia toivoisi välillä kuulevansa nykyistäkin enemmän, koska saattaa olla niin, että se jopa rohkaisisi tätä eduskuntaa nykyistä paremmin hoitamaan omaa tehtäväänsä säätää oikeudenmukaisia lakeja. Vaikka tältä paikalta ei ole välttämättä kovin perusteltua arvostella säätämiämme lakeja, niin on pakko todeta, että eläkeratkaisujen osalta asia kansalaisten oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ei ole kunnossa. Siihen pitää saada parannus.

Toinen asia, mihin oikeusasiamies perustellusti kiinnittää huomiota, on pitkät käsittelyajat. Kertomuksessa todetaan, että käsittelyajat ovat etenkin vakuutusoikeudessa edelleen niin pitkät, että asiantilaa on pidettävä yhtenä suurimmista oikeusturvaongelmista sosiaalivakuutuksen alueella, ja näinhän se on. Vanha sanonta sanoo tai meillä on tapana sanoa, että pitkällä tähtäimellä asia tulee kyllä kuntoon. Sosiaalivakuutuksen käsittelyaikojen osalta siinä on vain semmoinen ongelma, että pitkällä tähtäimellä me kaikki olemme kuolleita. Jos vakuutuksenottaja saa pitkällä tähtäimellä oikean ratkaisun vasta niin pitkän ajan kuluttua, että hän ei käytännössä enää pysty siitä hänelle kuuluvasta etuisuudesta nauttimaan, niin silloinkin on jotain vikaa jossakin. Haluan korostaa tätä erityisesti siitä syystä, että vuosi sitten säädimme tässä salissa, että alueelliset valituselimet sosiaalivakuutuksen erään osan osalta lopetettiin ja päätöksenteko siirrettiin maakunnista tänne Helsinkiin. Silloin meille vakuutettiin, että asia tulee hoitumaan, käsittelyt tulevat tehostumaan ja käsittelyajat lyhenemään. Jo viime keväänä kävi ilmi, että näin ei ole käynyt, vaan käsittelyajat ovat entisestään pidentyneet.

Muistelen oikeusasiamiehen olleen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kuultavana tässä asiassa, ja hänkin taisi silloin esittää huolensa siitä, miten käsittelyajoille tulee käymään, ja tältä osin tulokset ja seuraukset ovat nähtävissä. Toivon, että oikeusasiamies ei tulevissa kertomuksissaan joudu enää puuttumaan tämän tyyppisiin ongelmiin, mutta pelkään, että valitettavasti niin taitaa kuitenkin käydä.

Kolmas tähän asiaan liittyvä kohta, jota oikeusasiamies on käsitellyt kertomuksessaan, on asianmukaiset ja riittävät perustelut. Kyllä suomalaiset ymmärtävät heitä itseään koskevat ikävätkin ja huonotkin päätökset, jos ne on kunnolla perusteltu. Mutta suomalaisessa sosiaalivakuutuksessa — en tiedä, minkä perinteen innoittamana — on ollut pahana tapana, että perustelut kirjoitetaan mahdollisimman niukasti tai sitten niitä ei kerrota ollenkaan. Tällaiseen väärinkäytökseen oikeusasiamies on kertomuksensa mukaisesti puuttunutkin, ja niin pitää tietysti ollakin, mutta on erittäin myönteistä, että oikeusasiamies kertomuksessaan kiinnittää huomiota siihen, että perustelujen yleensäkin pitäisi olla kattavampia, laajempia ja ymmärrettävämpiä, koska vain sillä tavalla turvataan se, että ihmiset tietävät, miksi he ovat sellaisen päätöksen saaneet kuin ovat saaneet.

Kun aloitin ed. Kantolaa siteeraamalla, niin lopetankin tähän. Tämä äskeinen perustelujen riittämättömyys on ehkä voimakkaimmin tullut esille juuri tässä erästä turvapaikanhakijaa koskevan päätöksenteon yhteydessä, ja voi kyllä epäillä, kuinka kestävää on se, että ihminen karkotetaan ilman, että päätöksen perustelut ovat julkisesti arvioitavissa. Tässä on toki kysymys myöskin asianomaisen oikeusturvasta, mutta kyllä Ulkomaalaisviraston pitää pystyä perustelemaan julkisestikin omat päätöksensä, jos asianomainen päätöksenteon kohde sen sallii.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Jäi pari asiaa äsken sanomatta, ja kolmas tuli nyt, kun kuuntelin tätä ed. Kantolan synnyttämää keskustelua.

Ensiksi tähän ed. Kantolan tuomaan karkotuspäätökseen ja ulkomaalaisviraston toimintaan. Se tieto, mitä minä olen saanut, ja aika paljon olen yrittänyt toimittajana niitä tietoja hankkia: En ole saanut Ulkomaalaisvirastoa kiinni kertaakaan vääristä päätöksistä. Lainoppineet ja hallinto-oikeudet ehkä ovat saaneet.

Toinen asia: Ulkomaalaisvirasto tekee nämä päätökset yleensä suojelupoliisin lausuntojen perusteella, ja suojelupoliisin saamat lausunnot esimerkiksi Iranista ovat sellaisia, että niitä todennäköisesti ei voida julkistaa. Elikkä myöskään päätöksen perusteluja ei voida julkistaa. Tästähän on olemassa oikeuden päätös, että näitä ei tarvitse edes asianomaiselle kertoa, jos ne vaarantavat Suomen mahdollisuudet saada tietoa ja jos ne vaarantavat sen tiedon antajan hengen esimerkiksi siellä Iranissa. Elikkä olen aivan toista mieltä kuin täällä tässä keskustelussa on oltu.

Toinen asia on, että en hyväksy sitä, että kirkko, valtionkirkko, menee ja ryhtyy toimimaan valtiota vastaan. Sitten pitää erottaa kirkko ja valtio toisistaan. Siinäpähän ovat sitten. Kuka pitää huolen ihmisen hengellisestä hädästä, jos kirkkokin alkaa politikoida? Ei kukaan, ja tämä on minusta aika vakava kysymys, ed. Räsänen.

Toinen asia sitten on se, että olen ihan täysin samaa mieltä kuin ed. Rossi siitä, että jonkinlaista työnjakoa täytyy tehdä jatkossa, tulevaisuudessa, Oikeuskanslerinviraston ja Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston välillä. Nyt ratkaisut ja kantelut menevät hieman liikaa päällekkäin. Etenkin jos vielä tähän tulee kolmas elikkä tämä ihmisoikeusinstituutti, ihmisoikeusvirasto, niin aika selkeästi täytyy työnjako näiden kolmen viranomaisen välillä jatkossa miettiä.

Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston tehtävänähän on pitää huoli oikeusvaltioperiaatteen toteuttamisesta ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta, ja nämähän ovat demokratian, siis demokraattisen valtion, perusperiaatteet. Ja mikä on demokratian perusperiaate? Se on sananvapaus. Tässä asiassa Oikeusasiamiehen toimisto on tehnyt väärän päätöksen aikanaan, kun se kielsi uskonnollisten julkaisujen vapaan jakelun. Tämän päätöksenhän toimisto joutui sitten myöhemmin perumaan, koska se on meidän perustuslain vastainen.

Tällaiset päätökset tietenkin rapauttavat minun mielestäni jonkin verran toimiston nauttimaa arvonantoa. Perusoikeuksia, perustuslakia, täytyy kunnioittaa, ja perustuslaissa sananvapaus on johdonmukainen asia, ja sitä ei saa loukata edes Oikeusasiamiehen toimisto. Julkisuus on sen verran tärkeä demokratialle, että se tulee sallia, myös epämiellyttävä julkisuus yhteiskunnan kannalta, jos se edistää demokratia-asiaa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ukkola totesi tuossa puheenvuorossaan aivan oikein, että demokratian aivan keskeinen perusoikeus on sananvapaus, ja kyllä tämä keskeinen perusoikeus, sananvapauden periaate, kuuluu myös kirkolle.

Kyllä mielestäni kirkolla, kirkoilla ja seurakunnilla, on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä myös yhteiskunnallisista kysymyksistä, maahanmuuttajapolitiikasta ja turvapaikan hakemiseen liittyvistä periaatteista, ja se ei toki ole millään tavoin ristiriidassa kirkon ydintehtävän, evankeliumin eteenpäinviemisen ja hengellisen sanoman esillä pitämisen kanssa. Kirkon toimintaan on iät ja ajat kuulunut diakoniatyö, joka tarkoittaa sitä, että lähimmäisistä huolehditaan ja juuri ne hädässä olevat lähimmäiset ja heidän tarpeensa, uskontotaustasta tai kansallisuudesta riippumatta, kohdataan ja heistä halutaan huolehtia.

Korostan vielä ed. Ukkolalle, että kirkko ei ole tässä tilanteessa millään tavoin lakia rikkonut eikä myöskään piilotellut näitä turvapaikan hakijoita, vaan on täysin avoimesti viranomaisille kertonut tilanteen ja tiedottanut kirkon omien turvapaikkaohjeiden mukaan, näiden ekumeenisten ohjeiden mukaan. Eli mielestäni ei ole mitään syytä moittia kirkkoa tässä tilanteessa.

Mutta se asia, josta alun perin pyysin puheenvuoron, lähti liikkeelle siitä, kun oikeusasiamies Paunio totesi puheenvuorossaan, että tarkastuksia on työtaakan vuoksi pystytty viime vuonna tekemään hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Aivan erityisellä mielenkiinnolla luin kuvaukset tarkastuksista, jotka liittyivät ajankohtaiseen teemaan eli kehitysvammahuoltoon. Siellä todetaan erään palvelukeskuksen, Kuusanmäen palvelukeskuksen, kohdalla, johon tämä tarkastus kohdistui: "- - pakkotoimenpiteiden käyttö näytti niistä tehtyjen merkintöjen perusteella olleen kaavamaista eikä ulkopuoliselle aina avautunut se, millä tavalla asukas oli ollut vaaraksi itselleen tai toisille vai oliko pakkotoimenpide ollut välttämätön hoidollisista syistä." Näitä pakkotoimenpiteitähän ovat muun muassa lääkitys, eristys, kiinni pitäminen, lepositeiden käyttäminen tai omaan huoneeseen sulkeminen, siirto suljetulle osastolle, tämän tapaisia keinoja.

Tänään eduskunta otti vastaan kehitysvammaisten Me itse -järjestön mielenilmaisun tuossa eduskuntatalon edessä, ja he toivoivat, että olisimme turvaamassa turvallista, ihmisarvoista palvelujärjestelmää kehitysvammaisille, ja hyvin avoimesti nousivat esiin näiden epäiltyjen insuliinisurmien nostattamat pelot ja huoli. Siellä toivottiin, ettei enää koskaan tarvitsisi lehdestä lukea tai radiosta kuulla, että joku kehitysvammainen epäillään surmatun lääkkeellä. Näissä kylteissä, joita siellä oli, toivottiin liikalääkityksen vähentämistä. Todellakin oikeus elämään on se kaikkein tärkein perusoikeus, ja siksi aivan erityinen huomio tulee kiinnittää tällaisiin pelkoihin.

Toivonkin, että jatkossa myös oikeusasiamiehellä olisi mahdollisuus aivan erityisesti paneutua kehitysvammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Samalla kiitän oikeusasiamies Pauniota, että te olette julkisuudessa jo ottanutkin kiitettävästi asiaan heti tuoreeltaan kantaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun kerrankin olen samaa mieltä ed. Räsäsen kanssa ja kun perinteisesti olen eri mieltä ed. Ukkolan kanssa, niin käytän tämän puheenvuoron.

Olen täsmälleen samaa mieltä ed. Räsäsen kanssa karitatiivisen diakonian merkityksestä yhteiskunnassa. Se on globaali, kristilliseen maailmaan kuuluva periaate, siis hädässä olevan välitön auttaminen. Siihen se kaikki rakkauden toiminta perustuu. Jos tuntee olevansa jollakin tavalla edes inhimillisyyden asialla, niin täytyy hyväksyä karitatiivinen diakonia. Se on mielipiteeni, ja ymmärtääkseni ed. Räsäsen kanssa ja ed. Kantolan kanssa olemme tästä täsmälleen samaa mieltä.

Toinen asia, joka jäi tuosta äskeisestä saarnastani pois — lyhyesti siitä — on tämä tarkastustoimintaan liittyvä oikeusasiamiehen toimiston henkilökunnan näkyminen. Se on mielestäni erinomaisen tärkeä asia, ja vaikka nyt ollaan säästökuurilla joka suhteessa, niin kyllä pitäisi löytää resursseja tälle toimistolle siihen, että näitä tarkastuksia tehtäisiin mahdollisimman suurella julkisuudella siellä, missä tarvetta näyttäisi olevan.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tähän terveydenhuoltoon vielä yksi huomio.

Oikeusasiamies valvoo julkista terveydenhuoltoa, mutta yksityistä tai sellaista terveydenhuoltoa, joka ei tuota esimerkiksi kunnille palveluja, se ei valvo. Tämän valvonnan puute on tietysti suuri ongelma, jos tämä prosessi jatkuu yhteiskunnassa, joka on tätä niin sanottua yksityistämistä.

Mutta hiukan samalla tavalla kuin ed. Räsänen haluaisin todeta tämän päivän tilanteeseen. Tänään olivat Tehy ja SuPer talon edessä klo 13 vetoamassa kunnon palkan puolesta ja sanoivat, että se on tahdon asia, että se toteutuu. Jos nämä pohjaongelmat, esimerkiksi terveydenhuollon henkilökunnan palkkaus, pysyvät ongelmina eikä palkkausta pystytä parantamaan, niin varmasti myös jatkossa eduskunnan oikeusasiamies saa lisää kanteluita, jotka liittyvät esimerkiksi huonoon hoitoon, erilaisiin ongelmiin, jotka taas ovat kiinteässä yhteydessä lisääntyneeseen kiireeseen ja henkilöstön rasittavaan työhön ja käytännössä myös heidän turhautumiseensa huonolla palkalla eläen ja toisaalta myös turhautumiseen siihen, että meillä ei ole kylliksi henkilökuntaa töitä tekemään.