Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Myös lukion osalta edessä on suuria ratkaisuja. Kun ylioppilastutkintoa uudistettiin vuonna 1995, samalla käynnistettiin ylioppilastutkinnon rakennekokeilu. Tämä rakennekokeilu jatkuu edelleen. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa eli Kesussa on todettu, että tutkintojärjestelmä ei voi kovin pitkään olla laajalle joukolle erilainen kuin maassa on yleisesti. Jo nyt todella odotetaan, että saadaan ylioppilastutkinnon rakenneratkaisu vihdoinkin, ja todennäköisesti rakenneratkaisulla, kun se tulee, on myös omat heijastuksensa lukion tuntijakoon. Kun rakenneratkaisu saadaan aikaan, sen jälkeen varmasti alkaa työ lukiokoulutuksen yleisten tavoitteiden ja uuden tuntijaon laatimiseksi. Sitten aikanaan tavoitteena on vuosi 04. Silloin syksyllä opetussuunnitelman uudet perusteet ja tuntijako tulisivat voimaan.

Nykyisin lukioissa on erilainen käytäntö, mikä koskee liikunnan ja terveystiedon arviointia: arvioidaanko ne yhdessä vai erikseen. Kumpaakin käytäntöä on Suomenmaassa. Muun muassa omassa lukiossani koko ajan nämä oppiaineet on arvioitu erikseen.

Lakiesityksen perusteluissa todetaan, että kun aikanaan uusi tuntijako tulee, siihen todennäköisesti esitetään terveystiedon kohdalle kahta syventävää kurssia. Siis liikunnan osalta pakollisten ja myös terveystiedon pakollisten kurssien määrä säilyisi ennallaan, samoin liikunnan syventävien, mutta terveystietoon todella tulisi kaksi syventävää lisäkurssia lisää. (Hälinää)

Kiitoksia! — Vaikka liikunnan tuntimäärä Suomessa verrattuna Pohjoismaihin ja Euroopan eri maihin on todella alhainen, rohkenen epäillä, jos todella tähän suuntaan mennään, että terveystiedon syventäviä kursseja lisätään kahdella, tai tavallaan se on kokonaan uutta. Tämä voi johtaa siihen tilanteeseen, että tietyllä tavalla valinnaisuutta karsitaan monessa kunnassa. Kyse on kuitenkin resursseista, kun ajattelemme niin sanottuja syventäviä ja soveltavia kursseja, kuinka paljon niitä voidaan tarjota. Mielestäni terveystiedonkin kohdalla tilanne voisi olla se tai ainakin syytä olisi harkita sitä, että siellä olisi yksi syventävä kurssi ja yksi soveltava kurssi. Soveltavat kurssit kaiken kaikkiaan ovat erittäin käytännöllisiä lukion puolella. En aliarvioi enkä vähättele terveystiedon merkitystä, mutta väitän, että käytännön ja yleensä oppilaitten kannalta ehkä tämä menettely olisi parempi. Kuitenkin se käytännössä tarjoaisi samat mahdollisuudet oppilaalle.

Arvoisa puhemies! Sinänsä itse lakiesitystä ja lakia pidän hyvänä. Valitettavasti terveystiedon merkitystä oppiaineena ei kuitenkaan vieläkään tunnusteta ja arvosteta riittävästi.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen edustajan kanssa eri mieltä siitä, että terveyden tietoa pitäisi lisätä. Sitä minun käsitykseni mukaan on riittävästi nyt opetuksessa mukana. Mutta yrittäjyyskoulutus pitäisi aloittaa jo peruskoulusta. Sitä pitäisi lisätä ja siihen pitäisi satsata. Jos siihen emme kiinnitä eduskunnassa enemmän huomiota ja muuta tätä koulutussysteemiä, olen vakuuttunut siitä, että työttömyys Suomessa seuraavien kymmenen vuoden aikana lisääntyy. Yrittäjyyskoulutus pitää ottaa yhdeksi painopistealueeksi heti.

Kalevi  Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Heikko ääneni ei ilmeisesti kantautunut. Ensi kerralla puhun kovempaa.

Kysymykseen, johon ed. Kähkönen puuttui, että liikunta- ja terveystieto arvioidaan yhdessä, liittyy juuri sellainen ongelma, miksi on nyt hyvä, että terveystiedosta tulee oma oppiaine: sen takia, että terveystieto on reaaliaine. Siitä voi esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaa, ja liikunta on taas toisen tyyppinen.

Mitä tulee ed. Kuosmasen näkemykseen yrittäjyyskasvatuksesta, sitä ei varmasti kukaan tyrmää, mutta se on taas toinen tarina.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Luulen olevani oikea henkilö puhumaan nyt terveystiedosta oppiaineena, varsinkin kun oma ääneni on sortunut. Haluan aloittaa siitä, mihin ed. Olin viimeksi tarttui. Hän totesi, että se on hyvä esimerkiksi ainekirjoituksen aihe. Näin varmaan voi olla. Ainekirjoitustyyppisesti terveystiedosta on hyvin usein kirjoitettu myös lehdissä.

Halusin käyttää tämän puheenvuoron siitä syystä, että esimerkiksi perjantain yleiskeskustelussa on vannottu terveystiedon nimiin kovin paljon ja siltä odotetaan kovin suuria. Terveystiedon ottamisessa omaksi oppiaineekseen on tavoiteltu tietystikin sitä, että kansalaiset ottaisivat enemmän vastuuta omasta terveydestään. Mutta tärkeätä on huomata se, että tieto yksin ei riitä siihen, että ihmiset muuttavat käyttäytymistään. Minäkin tiedän, ettei minun pitäisi nyt puhua; tervehtyisin paremmin. Tiedän myöskin, ettei olisi pitänyt lähteä eilen Kuopioon, mistä sain jo kansalaispalautetta, että ei helsinkiläinen kansanedustaja tee Kuopiossa yhtään mitään. Katson kuitenkin, että edustamme koko maata ja siksi täällä on välillä myös matkustettava.

Kuten tunnettua, voi sairauksilta suojautua parhaiten valitsemalla oikeat perintötekijät. Meidän aikanamme se ei ollut mahdollista, mutta tulevaisuudessa geeniteknologian kehittyessä vanhemmat voivat halutessaan ainakin jossain määrin vaikuttaa lastensa perintötekijöihin.

Terveystiedosta otsikoidaan usein lehdissä ja kerrotaan hyvin paljon. Ihmiset saavat hyvin ristiriitaista tietoa. Kerron muutamia esimerkkejä. Kiihtyvässä tahdissa saamme erilaisista lähteistä viestejä siitä, mikä on tänään terveellistä. Eiliset ravitsemussuositukset ovat pannassa. Huomenna taas rehabilitoidaan se, mikä eilen oli epäterveellistä. Yksiä ja ainoita totuuksia tulvehtii tajuntaamme jatkuvana virtana. Meidän on usein vaikeata, ellei mahdotonta, suhteuttaa sirpaleista terveystietoa kokonaisuuksiksi ja ymmärtää, miten erilaiset tilastolliset totuudet toteutuvat juuri minun kohdallani.

Televisiossa hoettiin minun nuoruudessani: "Mene munalla töihin". Täyspainoisen aamuaterian oli määrä sisältää kananmunaa. Sittemmin keksittiin kolesteroli ja kananmunasta tuli ihmisten mielissä vaarallinen elintarvike. Peruna ja leipä on jo pitkään "tiedetty" lihottaviksi ja siksi terveydelle haitallisiksi ainakin, jos on taipumusta ylipainoisuuteen. "Voi on aina voita", mainostettiin ennen. Nyt voi on joka toinen vuosi terveellistä ja joka toinen vuosi epäterveellistä, Kansanterveyslaitoksen entistä pääjohtajaa, nykyistä sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajaa Jussi Huttusta siteeratakseni.

Vuonna 1997 julkaistussa väitöskirjassa käsiteltiin suomalaisten kotikeittiöiden ruoanlaittoa. Mielikuvat ja luulot terveellisestä ruoasta ohjaavat enemmän ruoanlaittoa kuin ravitsemustietous. Terveellisyys tuntui hokemalta, jota ei osattu soveltaa käytäntöön. Rasvat tiedetään huonoiksi, mutta tuoteselostetta ei ymmärretä. Kaikki haastatellut halusivat syödä enemmän vihanneksia. Kasvispiirakkaa pidetään kevyenä, vaikka se olisi leivottu voitaikinaan ja täyte höystetty kermalla. Rasvan vähentämiseen tarvitaan perheessä jonkun sairastuminen tai vähintään äidin laihdutuskuuri, toteaa väittelijä.

Peräti Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todettiin 6.3.1995, että kiinnostus kalaravintoon kuivuu pian kokonaan ristiriitaisten tietojen vuoksi. Suomalaisia on vuosikaudet valistettu kalojen terveellisyydestä ja ohjeita on noudatettukin, kunnes vastakkaiset uutiset ovat lyöneet valistusta korville. Joidenkin vesien suuret petokalat sisältävät sen verran elohopeaa, ettei niitä ole viisasta tuoda joka päivä perheiden ruokapöytiin. Monin paikoin samat kalalajit kelpaavat kuitenkin syötäviksi rajoituksetta. Nykyisestä sekavasta ja turhauttavasta tilanteesta päästään vain tuottamalla selkeää ja luotettavaa tietoa eri seuduilla pyydetyn kalan puhtaudesta. Myös myrkkykeräymiä kaloihin aiheuttavia päästöjä olisi vähennettävä entistä tehokkaammin.

Monet tässäkin joukossa muistavat varmaan joitakin vuosia sitten esillä olleen niin sanotun maksalaatikkojupakan. Aiemmin terveellisenä pidettyjen maksalaatikoitten todettiinkin sisältävän niin suuria määriä A-vitamiinia, että maksalaatikon nauttimista kehotettiin rajoittamaan.

Liikapaino on suomalaisten suuri ongelma. Siitä on tutkittua tietoa yli kolmen vuosikymmenen ajalta. Elintavoilla ja elintasolla on tiettävästi tärkeä osuus siinä, miten herkästi ihmiset lihovat. Lihomisherkkyyteen vaikuttavat ravinto- ja liikuntatottumukset mutta myös tupakointi, koulutus, sosioekonominen asema ja asuinpaikka. Alkoholin käyttö näyttää olevan yhteydessä varsinkin nuorten miesten lihomiseen. Koulutustaso on myös selvässä yhteydessä lihomiseen. Vähiten koulutusta saaneilla lihominen on selvästi yleisempää kuin korkeammin koulutetuilla. Maaseudulla asuvista useammat ovat lihavia kuin kaupungeissa asuvista.

Tupakoinnin vaarallisuudesta ei liene kenelläkään enää tänään epäilyksiä. Tupakoinnin terveysvaaraa koskevaan valistukseen ja tutkimukseen sekä erilaiseen kampanjointiin on käytetty erittäin paljon rahaa. Tulokset ovat masentavia. Saamieni tietojen mukaan tupakointia olisivat vähentäneet tai lopettaneet lähinnä keski-ikäiset miehet; nuoria ja naisia ei ole kyetty riittävästi motivoimaan.

Alkoholin ja huumeiden käytöstä on niin ikään viime aikoina paljon keskusteltu. Kaikesta terveysvalistuksesta huolimatta nuoret näyttävät yhä lisääntyvästi omaksuneen professori Matti Rimpelää lainatakseni "päänsekoittamiskulttuurin".

Terveysvalistukseen kohdistettu kritiikki osoittaa, että toimintaan yhdistyy vastaajien mielessä sanatonta huolta vastuusta ja vapaudesta terveyden suojelemisessa. Syyllisyys ja ahdistus liittyvät vapauden tunteeseen siten, että ihminen haluaa yleensä olla terve mieluummin kuin sairas, mutta samalla hän tahtoo olla myös vapaa ja toimia mielihalujensa mukaan silloinkin, kun toiminta voi vaarantaa terveyttä. Epäterveestä käyttäytymisestä voi seurata syyllisyyttä, kun vapauden tunteeseen ja mielihaluihin nojaava vaihtoehto on sivuuttanut terveyttä suojelevan vaihtoehdon. Syyllisyyden varsinainen syy ei ole terveyskasvatuksen. Se vain aktivoi jo olemassa olevan syyllisyydentunteen muistuttamalla tosiasioista.

Pelkkä autoritatiivinen suhtautuminen ja tiedon kaataminen ihmisten niskaan ei saa aikaan muutosta käyttäytymisessä ainakaan niissä ryhmissä, jotka tämän hetken tietämyksemme valossa hyötyisivät siitä eniten. Muutosta toteutettaessa ovat omaa muutoksentekokykyä koskevat arviot, ympäristön ja lähipiirin tuki, korvaavien toimintojen löytäminen ja positiivisen palautteen saaminen tärkeitä.

Terveysneuvonnalle on asetettava toiminnan lähtökohtiin, toimintatapaan ja laatuun liittyvät kriteerit, joiden on syytä toteutua, ennen kuin vaikuttavuutta voidaan asiallisin perustein arvioida.

Pidän kaikesta huolimatta tärkeänä terveystiedon ottamista opinto-ohjelmiin, mutta sen vaikutuksia tulee myöskin arvioida aikanaan. Terveysvalistuksen tarpeellisuutta on perusteltu muun muassa mahdollisuudella säästää terveydenhuollon kustannuksia. Ennalta ehkäisevien toimintojen kustannuksien arviointi on kuitenkin erittäin vaikeata, ja vielä vaikeampaa on hyötyjen asiallinen mittaaminen ja taloudellinen arvottaminen, vaikka sairauksien ehkäisy elintapoihin vaikuttamalla näyttääkin olevan taloudellista ja ainakin humaania.

Lopuksi haluan todeta, että näyttää siltä, että ne, joilla on riittävät tiedolliset, fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset valmiudet, ottavat vastuuta terveydestään. Ne, joilla ei mainittuja edellytyksiä ole, eivät sitä tee. Valtaosa väestöstä sijoittuu näiden kahden ryhmän välille. Heidän valistamisekseen ottamaan enemmän vastuuta terveydestään tarvitaan hyvin monipuolisia, erilaisille yksilöille ja erilaisille ryhmille räätälöityjä ohjelmia. Erityisen tärkeätä on muistaa, että pelkkä tiedon jakaminen ei riitä. Ihmisten tunnetaso on myöskin saavutettava. Muutoksen toteuttaminen vaatii aikaa ja riittävää vuorovaikutusta. Muutoksessa pitää olla jotain palkitsevaa. Muuten sillä ei ole edellytyksiä toteutua.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kokkosen huonoääninen puhe oli hyvä. Hän nimenomaan totesi, että tieto ei riitä muuttamaan käyttäytymistä. Näin erityisesti on suun terveydenhuollon alueella, jota parhaiten tunnen. Oppilaat ovat varmasti tietoisia koulussakin siitä, kuinka itsehoidolla voidaan saavuttaa tuloksia suun terveyden alueella, mutta edelleen se on osittain aika leväperäistä, jos ajatellaan väestötasolla tätä meininkiä. Tällä saavutettaisiin suuria säästöjä myöskin kansantaloudessa, puhumattakaan väestön terveystasosta, jos itsehoito paremmin toteutuisi.

Jos uudella terveystiedon oppiaineella voidaan saavuttaa nimenomaan itsehoidon alueella tuloksia, katson, että se ansaitsee paikkansa koulussa. Näin varmasti on. Ihmettelen kyllä, miten terve järki itsehoidosta on kadonnut Suomesta. Ennen vanhaan jotenkin tuntui, että jotain tällaista sentään oli omastakin takaa.

Markku  Rossi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin köhäisellä äänellä puhun, tiettävästi en ole saanut tätä köhää siis ed. Kokkoselta. (Ed. Kokkonen: Päinvastoin!) — Toivon mukaan en ole välittänyt päinvastoinkaan.

Ed. Kokkonen sanoi puheenvuoronsa alussa, että hän oli saanut helsinkiläisiltä palautetta siitä, mitä helsinkiläinen edustaja tekee Kuopiossa. Haluan tälle helsinkiläiselle edustajalle tai hänen äänestäjälleen ennen kaikkea todeta sen, että tämä parlamentti on koko Suomen parlamentti ja kansanedustajan tehtävä on tietää, mitä koko maassa tapahtuu. Me muut kansanedustajat olemme lähes koko vuoden Helsingissä. Tässä mielessä on hyvä, että tietoa kulkee. Olen ihan varma, että kokoomuksen ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän vierailu niin Pohjois-Savossa kuin muissakin maakunnissa toivon mukaan on tuonut hallituspuolueille niitä tietoja, joita myös maakuntien kehittämisessä tarvitaan. Tässä mielessä vierailuja tarvitaan myös tämän asian käsittelyn suhteen myönteisesti.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Terveystiedosta olen edelleenkin samaa mieltä kuin aiemminkin, että se on sinänsä hyvä asia, mutta kuten ed. Kuosmanen totesi, monta muutakin asiaa tarvittaisiin: yrittäjyyskasvatusta, kansainvälisyyskasvatusta, perhekasvatusta jne. kouluissa. Sillä tavalla olen oikeastaan entisen kansalaistaidon kannalla edelleenkin enemmän juuri näistä syistä, että pelkästään nimenmuutoksella ei jonkin oppiaineen arvostusta paranneta, vaan se lähtee siitä, kuinka itse asiaan suhtaudutaan. Kuvittelisin, että näitä samoja sisältöjä olisi voitu saada entiseenkin malliin sisään, jos olisi todella haluttu.

Nyt on paljon esimerkiksi perhekuntoutusta jouduttu harrastamaan, kun on uusavuttomuutta, kotitaloustaitoja puuttuu, taloustaitoja puuttuu. Hyvin monenlaisia asioita meillä tarvittaisiin kouluun. En näe, että pelkästään terveyskasvatuksella näitä monia ongelmia ratkaistaan.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rossille toteaisin edelleenkin, että olen samaa mieltä hänen kanssaan, ettei hän minulta tätä äänenkäheyttä ole saanut. Se on oikeamminkin toisin päin: Kun hän tuli minulle valittelemaan perustuslakivaliokunnassa, että hänen terveydentilansa ei ollut ihan hyvä, hän tuli sen verran lähelle, että saattoi roiskeita tulla.

Olen myöskin vakuuttunut siitä, että me olemme kaikki koko Suomen kansan edustajia emmekä ole paikallisia kansanedustajia, ja siksi minusta on hyvin selvää, että kotimaassa matkustaminen on erittäin tarpeellista.

Ed. Hyssälän puheenvuoron johdosta toteaisin vielä ja esitän toivomuksenani, että ministeriössä strategiaa mietittäessä otettaisiin huomioon, että meillä on tehty koko joukko väitöskirjoja siitä, millä tavalla terveysvalistusta ja tämän tyyppisiä asioita on opetettava ja miten niitä kannattaa viestittää, jotta tieto mahdollisimman hyvin menisi perille.

Irja  Tulonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pitäydyn terveystiedossa, joka on asialistalla. Toteaisin ed. Katri Komille, että meillähän on jo kauhean monta vuotta terveystietoa ja kansalaistaitoa opetettu, mutta se ei riitä. Me tiedämme, minkälaisia ongelmia ilmeni suuressa koulun terveystutkimuksessa, jossa lähes 10 000 lasta ja nuorta tutkittiin. Siinä tilanne oli aika hälyttävä: nuorilla ei kerta kaikkiaan ole valmiuksia hoitaa itseään. Heillä ei ole valmiuksia pitää omaa itsetuntoaan korkealla tasolla. Ne ovat kaikki niitä asioita, joita nyt kokeillaan, kun meille tulee uusi terveystieto. Katsotaan ja arvioidaan sitten muutaman vuoden päästä, onko sillä ollut vaikutusta näiden nuorten ja lasten terveydentilaan ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Voi olla, että ei ole, mutta jotain täytyy tehdä.

Katri  Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tosiaankin kansalaistaitoa on ollut, mutta tarkoitin sitä, että sen sisältöjä olisi voitu myös muuttaa tuomatta tällaista uutta ainetta mukaan. Näen kyllä, että tuloksia saadaan kokonaisvaltaisessa opetuksessa, jota esimerkiksi joissain maissa on tehty ala-asteikäisille muutaman vuoden ajan, jolloin keskitytään itsetunnon kasvatukseen ja haetaan sitä kautta todellista tehokkuutta. Ei teorian opettamisella, aivan niin kuin ed. Kokkonen sanoi, pelkästään saavuteta tuloksia, vaan kokonaisvaltaisella opetuksella, joka ei välttämättä vaadi yksittäistä ainetta, saatetaan päästä parempiin tuloksiin.

Esimerkiksi siirtymät eri kouluasteelta toiselle pitäisi pystyä ehkä vielä paremmin suunnittelemaan ja tavallaan opastamaan oppilaita silloin, koska on kriittisiä kohtia esimerkiksi mielenterveyspuolella juuri näissä siirtymävaiheissa.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kansalaistaidon poistaminen opetusaineiden joukosta ei ole perusteltua tässä tilanteessa, kun kansalaisilla ei ole kykyä oman elämänsä hallintaan. Kyllä kansalaistaidot ovat välttämättömiä. Se, että oppilailla on ongelmia koulussa ja se tulee esiin erilaisissa tarkastuksissa, on tietenkin hälyttävä asia, mutta onko se koululähtöinen vai kotilähtöinen?

Jos koti ei kykene pitämään huolta ja ohjaamaan lapsia oikeille raiteille, se jatko täytyy tietenkin tehdä koulussa, mutta erityinen huolenaihe tässä kuitenkin on se, missä kunnossa pienet lapset lähtevät kouluun ensi askeleille. Tässä meillä on yhteiskunnassa perustavaa laatua oleva ongelma, jota on syytä laajasti pohdiskella.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamiseksi siten, että kaikille oppilaille yhteiseksi oppiaineeksi tulisi terveystieto, on mielestäni perusteltu ja hyvä. En monia hallituksen esityksiä ole täällä käynyt ainakaan vahvasti kehumassa, mutta mielestäni tämä lakiesitys kokonaisuudessaan siinä tilanteessa, missä me nyt elämme, on todella tärkeä ja katsoo eteenpäin.

Sivistysvaliokunnan mietintöön liittyy keskustan vastalause. Keskustan vastalauseessa katsotaan, että täydennyskoulutuksen rahoitusta ei ole riittävästi huomioitu, ja lausumaehdotus edellyttää, että hallitus varaa opettajien täydennyskoulutukseen riittävät määrärahat. Opetustoimen määrärahat eivät yksin ulkopuolisena rahoituksena riitä. Mielestäni tätä lausumaa on myös erittäin helppo toisessa käsittelyssä kannattaa.

Arvoisa rouva puhemies! Ihan muutama ajatus liittyen tähän asiakokonaisuuteen. Haluaisin siteerata erästä tutkijaa — tutkimuksia on paljon tehty — joka on tehnyt kuntotestauksia. Tutkija Jääskeläinen on tehnyt noin 40 000 kuntotestausta. Hän toteaa eräässä johtopäätöksessään seuraavaa: "Jos tämä meno jatkuu" — hän tarkoittaa nimenomaan nuorten kuntoa — "kansanterveyden katastrofi on edessä." Hänen mukaansa turmion tie alkaa jo kouluissa, kun ajattelee nuorten kuntoa. Miksei se ala jo kotona, mutta ennen kaikkea kouluissa. Koululaisten ja varusmiesten kunto onkin tänään yllättävän heikko. 1970-luvun tasosta koululaisten peruskunto on laskenut noin 20—30 prosenttia.

Kyllä me voimme tästä tehdä sen johtopäätöksen, että perusasiat tässä suhteessa eivät ole kunnossa. Koululiikuntaa on liian vähän, mutta se ei yksin auta. Kävely tai pyöräily kouluun ovat hyviä liikuntamuotoja, samoin kuin hiihtäminen talvella, mutta näitä muotoja hyvin vähän tänä päivän käytetään, jos ajatellaan koko valtakuntaa.

Tutkija Jääskeläinen kysyy: "Mistä perimmältään johtuvat jatkuvat puheet ja tutkimustulokset lasten väsymyksestä, ylipainosta, häiriökäyttäytymisestä, tukirangan heikkouksista, niska- ja selkäsairauksista sekä lisääntyneistä kolesteroliarvoista?" Niihin täällä jo on viitattu keskustelun aikana. Hän toteaa, että yhtenä keskeisenä syynä on lasten peruskunnon jyrkkä heikkeneminen.

Mielestäni on paikallaan nyt tämä lakiesitys, vaikka tiedän, että tähän liittyy monia ongelmia, ennen kaikkea se, että nythän jo kaikkien opettajien pitäisi pystyä antamaan terveystiedon opetusta. Mutta kun tämä nostetaan esille opetuksessa erillisenä oppiaineena, katson, että tämä on erittäin perusteltua. Meidän tietenkin tulee muistaa tänä päivänä myös se, että säästötoimet ovat monella tavalla, kun ajatellaan kouluja, vaikeuttaneet esimerkiksi riittävää kouluruokailua. Siellä on ongelmia tänä päivänä. Kouluterveydenhuollossa, neuvolatoiminnassa on resursseja vähennetty jne. Nämä heikentävät tuloksia myöskin. Nämä on avoimesti tässä yhteydessä todettava.

Kuten edellä jo sanoin, koululiikunta on vähentynyt jne., mutta mielestäni kokonaisuutena esitys on perusteltu.

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten tulee saada riittävästi iän mukaisesti viritettyä tietoa terveellisistä elämäntavoista. Kodit, neuvolat, päiväkodit ja koulut ovat avainasemassa lasten ja nuorten terveellisten elämäntapojen omaksumisessa. Itse ainakin uskon, että tämä lakiesitys, että terveystieto tulee yhteiseksi oppiaineeksi, mahdollistaa tulevaisuudessa sen, että kansanterveys ei ole katastrofin edessä.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vihriälä viittasi uusimpiin tutkimuksiin. On totta, että Stakesin tutkijan Matti Rimpelän tutkimustulokset osoittavat, että nyt kasvatamme sotien jälkeen sairainta sukupolvea. Tähän asti aina on seuraava sukupolvi ollut terveempi kuin edellinen, mutta kaikki tutkimustulokset viittaavat siihen, että on käymässä päinvastoin. Lasten ja nuorten terveys ei enää ole sillä mallilla, johon me Suomessa olemme tottuneet. Siinäkin näkökatsannossa uusi terveystiedon oppiaine on varmasti paikallaan, jos tällä saavutetaan parannusta.

Olen myöskin huolestunut siitä, mihin ed. Vihriälä viittasi, että neuvoloitten voimavarojen väheneminen, kouluterveydenhoitajien väheneminen, nämä kaikki heijastuvat varmasti lasten ja nuorten terveyteen.

Osmo  Puhakka  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vihriälä viittasi tutkimuksiin kunnosta. Jos me avaamme tuon kysymyksen, mitä nämä tutkimukset ovat, siellä on Cooper-testi ja penkiltä nousemista ja loikkaharjoitusta. Minusta tämän nuorison ja nykynuorison kunnosta ja kuntoharrastuksesta annetaan varsin yksipuolinen kuva. Viittaan esimerkiksi sählyn harrastamiseen, joka on nuorilla tavattoman keskeinen ja yleinen laji. Minusta kaikkein keskeisintä, kun puhutaan kunnosta, olisi opettaa asenteita terveelliseen ja monipuoliseen liikuntaan, ja sitä ennen kaikkea toivon koululta.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Puhakka on varmasti oikeassa siinä, että asenteista on erittäin paljon kysymys, ja näin pitää menetelläkin. Mutta kyllä minä nyt kuitenkin sanoisin, että Cooperin testit ja muutkin testit, joita on tehty, jotakin mittaavat, sitä, mihin nuori ihminen tai vanhempikin pystyy. Siinä mielessä en niitä väheksyisi ja uskon, ettei ed. Puhakka niitä väheksynytkään, mutta totta kai jokin Cooperin testi antaa vain yksipuolisen kuvan kunnosta.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Käheys näyttää olevan tänä päivänä muotia, mutta en ryhdy arvioimaan, mistä minun käheyteni johtuu.

Tästä asiasta on kaikissa asian käsittelyvaiheissa, ja oikeastaan jo ennen kuin tämä asia tuli eduskunnan käsittelyyn, käyty aika mielenkiintoista keskustelua. Toteaisin, että minusta nyt on ikään kuin selvä asia, että terveystieto on tulossa peruskoulun ja lukion omaksi oppiaineeksi. Siitä minusta ei enää kovin paljon kannata keskustella eikä argumentoida puoleen eikä vastaan. Se on tulossa. Nyt pitäisi minusta pohtia sitä, miten opetus hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla ja sillä tavalla, että sille asetetut laajat tavoitteet tulevat saavutetuiksi.

Ensiksikin haluaisin puuttua siihen, kun täällä on paljon puhuttu siitä, että nykyään peruskoulussa opetetaan kansalaistaito-nimistä oppiainetta. Minun käsittääkseni se on oppiaineitten luettelossa, mutta ei sitä omana erillisenä oppiaineena enää opeteta, vaan se on eräänä osa-alueena ympäristö- ja luonnontieto -nimisessä oppikokonaisuudessa. Sen lisäksi tulevan terveystiedon piiriin kuuluvia osa-alueita voidaan opettaa erikseen ja aihekokonaisuuksina.

Minusta nyt käsittelyssä oleva sivistysvaliokunnan mietintö ja siihen liittyvä sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto ovat erinomaisia ja kuvastavat aika hyvää asioihin paneutumista ja oikeaa lähestymistapaa. Hieman kritisoisin sitä aika kategorista ilmausta mietinnön aluksi, kun todetaan, että terveystieto ja terveyskasvatus sekä siihen liittyvät turvallisuustaidot jne. ovat jääneet perusopetuksessa liian vähälle huomiolle. Yleisellä tasolla tämä varmaan pitää paikkansa, mutta haluaisin kiinnittää huomiota myöskin siihen, että on olemassa kouluja ja kuntia, joissa tämä asia on hoidettu ihan esimerkillisellä tavalla, sillä tavalla juuri, niin kuin mietinnössä esimerkiksi korostetaan, että siihen työhön otetaan ulkopuolista asiantuntemusta ja kouluterveydenhuoltoa aktiivisesti mukaan. Silloin kun tämä asia on oivallettu näin, on saatu aikaan erittäin hyviä tuloksia, mutta yleisesti ottaen varmaan puutteita on.

Minusta on erittäin hyvä asia, että valiokunta pohdinnassaan on päätynyt siihen, että terveystiedon opetukselle asetetaan erittäin kunnianhimoiset tavoitteet, ja siitä on myöskin vedetty varsin laajat oppisisällöt. Nyt ei ahtaasti rajoituta terveystiedollisen oppiaineksen antamiseen, vaan mukana on paljon myöskin arkielämän taitoon panostavaa sisältöä.

Kiinnittäisin huomiota samaan probleemaan kuin jotkut aikaisemmatkin puhujat jo viime viikolla ja tänään, että eihän nyt vain ole käymässä sillä tavalla, että terveystiedolle ja sen opetukselle ollaan kaatamassa liian suuria odotuksia. Ei todellakaan ole niin, että koulussa ilmeneviä psykososiaalisia ongelmia voidaan ratkaista yhden oppiaineen opetuksella, vaan kyseessä on todellakin minusta koko koulun kehittämisen kannalta aivan oleellisen tärkeä asia. Kuten monet läsnäolijat tietävät, nykyisin koululla on omat opetussuunnitelmansa. Minusta nämä tavoitteet, jotka mietinnössä on koulun kehittämisen suhteen lausuttu julki, ovat nimenomaan opetussuunnitelman kehittämisen keskeisintä aineistoa. Siinä yhteydessä myöskin koulunjohdolla ja opettajakunnalla ja koko kouluyhteisöllä on erittäin merkittävä osuus.

Ihan lopuksi muutama näkökulma opetuksen käytännön järjestelyistä. Pidän hyvänä sitä näkökulmaa, että peruskoulun 1.—6. luokilla voidaan varsin vapaasti harkita, millä tavalla opetus järjestetään niin, että sitä voidaan integroida myöskin muitten aineitten opetukseen.

Sitten opettajan kelpoisuuksista, joista myöskin on aika paljon peistä taitettu, minusta on itsestäänselvää ja oikea lähtökohta se, että luokanopetuksena annettavaa terveystiedon opetusta on kelpoinen antamaan tietenkin luokanopettaja. Yhdyn myöskin varsin avarakatseiseen näkemykseen, että aineen opetuksen puolella pätevöityminen voisi tapahtua sillä tavoin kuin tässä mietinnössä on julki lausuttu ja myöskin sillä tavalla, että tiettyjen aineitten opettajien aikaisemmista opinnoista voitaisiin hyvin suuri osa lukea heille hyväksi opintoviikkoja kerättäessä.

Kun koulusta puhutaan, on pakko lopuksi todeta se, että ei pitäisi koskaan unohtaa myöskään oppilaan, lapsen ja nuoren, näkökulmaa näistä asioista puhuttaessa. Minä pidän ilmeisenä uhkana sitä, että terveystiedosta, jos oppimateriaaliin ja opetuksen sisältöön ei todella panosteta, saattaa huonoimmassa tapauksessa tulla semmoista pakkopullaa, että siitä voi tulla hyvin epämieluisa oppiaine oppilaille. Sen takia nimenomaan, sanotaanko, opetusmenetelmiin, opetusmateriaaliin ja yleisen mielenkiinnon herättämiseen täytyy opetuksen käytännön järjestelyissä kiinnittää runsaasti huomiota.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Nimenomaan terveystieto on tarpeellinen oppiaineena, ja hallituksen esitys n:o 142 on aivan perusteltu. Mutta kiinnittäisin huomiota siihen ongelmakenttään, että kaiken kaikkiaan tuntimäärät ovat hyvin kysyttyjä. Niistä on nimenomaan pulaa. Näin ollen tämä uusi oppiaine pitäisi sillä tavalla integroida, ettei se oleellisella tavalla muita saman suuntaisia oppiaineita, kuten esimerkiksi täällä jo mainittua ympäristö- ja luonnontietoa, eikä myöskään biologiaa, maantiedettä ja muita luonnontieteitä sitten verota. Integrointi on ehkä sitten se varsinainen osaamiskysymys, että se saadaan hyvällä tavalla mukaan opintosuunnitelmaan ja tuntikehyksen sisään aina jokaisessa koulussa. Niin kuin täällä todettiin, tässä kouluilla on varsin merkittävä asema ratkaisijana.

Lopuksi sivistysvaliokunnan mietinnössä aivan oikein, niin kuin ed. Ravikin totesi puheenvuorossaan, valiokunta korostaa, että terveystiedon kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta kaikkia koulun psykososiaalisia ongelmia ei voida katsoa ratkaistuiksi tällä lainmuutoksella. Tämä painotus on paikallaan.

Markku   Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Minä myös kuulun näihin hieman käheää ääntä käyttävien edustajien joukkoon, mutta asia on sen verran tärkeä, että muutama havainto tässä keskustelussa on mielestäni syytä esittää.

Ensinnäkin pelkään todella pahoin, että tämän lakiesityksen tavoitteiden saavuttamiseksi siinä kuvatut toimenpiteet eivät ole riittäviä. Koulun on kyettävä nykyistä paremmin tukemaan oppilaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehittymistä. Tiedon jakaminen ei lasten ja nuorten keskuudessa havaittuja ongelmia poista kuin hyvin pieneltä osin. Onkin selkeästi vaarana, että liian monessa koulussa terveystieto omana oppiaineenaan ei ole koulun mahdollisuudet, opettajaresurssit ja nykytila huomioon ottaen paras ratkaisu ainakaan vielä lähivuosien aikana. On kiistatta korostettava monia samanaikaisesti vaikuttavia toimenpiteitä. Meidän pitää tietenkin jokaista koulua tähän kehitykseen kannustaa.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa tuli selkeästi esille, että terveyteen liittyvät tiedot ja ennen kaikkea taitojen opetus tulisi painottaa ala-asteelle mitä suurimmassa määrin, siis vuosiluokille 1.—6. Siinä mielessä pidän välttämättömänä, että muutaman vuoden kehityksen jälkeen se, miten tämä uudistus on täytäntöönpantu ja miten se toimii, arvioidaan aika perusteellisesti ja ollaan valmiita myös ennakkoluulottomasti uusiin ratkaisuihin.

Nyt kun eduskunta on hyväksymässä tämän hallituksen esityksen mukaisen ratkaisun, on jatkossa ja edelleenkin kiinnitettävä erityistä huomiota nimenomaan opetuksen vaikuttavuuteen. Siinä mielessä tieto ei ole ensisijainen ongelma. Taito sekä lasten oman näkemyksen ja vahvan itsetunnon synnyttäminen on paljon keskeisempi kysymys. Nykyisellä yläasteella, 7.—9. vuosiluokilla, terveystieto tulisi mielestäni voida integroida hyvinkin selkeästi muiden aineiden osana ja/tai yhteydessä opetettavaksi. Haluan, että kouluille mahdollistettaisiin paikallisten olosuhteiden ja tilanteen huomioon ottaminen ja annettaisiin silloin, kun koululla on siihen vankat perustelut ja syyt, mahdollisuus myös poiketa tästä oman oppiaineen perustellusta ratkaisusta. Mielestäni lainsäätäjän ja myös opetusministeriön on voitava luottaa paikalliseen asiantuntemukseen. Nämä perustellut syyt tulisi tietenkin aina esittää kirjallisesti ja toteutetuilla ratkaisuilla saavutettuja tuloksia tulisi tietenkin myös kontrolloida palautemekanismin avulla. Silloin tällainen poikkeama tästä pääsäännöstä olisi aina niin vankka ja vaativa toimenpide, että sen avulla uskoakseni saavutettaisiin parempi lopputulos kuin toteuttamalla omaa oppiainetta sellaisenaan, valitettavasti, niin kuin joissakin tapauksissa ehkä tulee käymään eräänlaiseen hällä väliä -tyyliin.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto päättänee lähiaikoina perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja myös perusopetuksen tuntijaosta kokonaisuudessaan. Siksi on tässä yhteydessä evästettävä valtioneuvostoa hieman laajemmaltikin kuin pelkän terveystiedon osalta, ja näinhän useat kansanedustajat ovatkin puheenvuoroissaan tehneet. Esimerkiksi tietoyhteiskuntakehityksen perusteiden osaaminen on luontevinta oppia jo aivan pienenä lapsena. Kodin rooli tietenkin on mitä merkittävin tässä, mutta esiopetuksen ja nykyisen ala-asteen, varhaiskasvatuksen ja pienten lasten opetuksen, roolina on nimenomaan luoda hyvät valmiudet tietoyhteiskuntakehityksen valossa tuleviin ongelmiin ja haasteisiin.

Tiedon opettamisen sijasta on välttämätöntä muuttaa opetusmenetelmiä siten, että lapsen ja nuoren luontaista uteliaisuutta ja halua oivaltaa ilmiöiden perusteet vahvistetaan. Tämä tapahtuu ennen kaikkea korostamalla myös valiokunnan mietintöönkin sisältyvää tekemällä ja tutkimalla oppimista. Tavoitteena on oltava, että oppilaat oppivat loogisen toiminnan, matemaattisen ajattelun ja matematiikan soveltamisen perusteet sekä hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa tavalla, joka mahdollistaa heidän jatkuvan uuden oppimisensa ja uusien työvälineiden käytön itsenäisesti, kriittisesti, samalla yhdessä tekemistä korostaen.

Arvoisa puhemies! Pidän välttämättömänä, että valtioneuvosto antaessaan asetusta perusopetuksen valtakunnallisista tavoitteista vahvistaisi toimenpiteitä, joilla peruskoulun opetusta nopeasti kehitetään erityisesti äidinkielen, matemaattis-luonnontieteellisten aineiden sekä teknologiakasvatuksen osalta ja joilla opetusta muutetaan nykyistä enemmän tekemällä ja tutkimalla oppimista edistäväksi. Mielestäni valiokunnan olisi tullut evästää valtioneuvostoa nyt valmistunutta mietintöä laajemmalti. Valiokunnan enemmistö ei kuitenkaan ollut tähän valmis.

Pirkko  Peltomo  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Koululaisten terveys on heikentynyt, sitä emme voi kiistää. Jäljet näkyvät vuosittain tehtävissä kouluterveystutkimuksissa. Hälytyskellot ovat soineet, ja nyt tehdään todella jotain konkreettista.

Opetusministeri Maija Raskin esityksestä terveystiedon oppia tullaan antamaan kouluissa ja oppilaitoksissa yhtenä uutena oppiaineena, ala-asteella muiden aineiden yhteydessä. Nuorille opetetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden oppia toivottavasti nuoria kiinnostavalla ja hyvällä tavalla vahvistaen nuorten kasvualustaa varttua ja kasvaa ihmiseksi.

Tärkeää on mielestäni se, että terveystietoa annetaan ekaluokkalaisista alkaen. Kuten mietinnössä sanotaan, terveystiedon opetus ja koulun terveyskasvatus ovat parhaimmillaan koulun koko henkilökunnan yhteinen asia. Koulun terveydenhoitohenkilökunta on tässä arvokas voimavara, mutta jokainen meistä haluaa nuoremme elävän terveellä tavalla ja pysyvän terveenä. Koulussa oppiminenkin on silloin helpompaa.

Rouva puhemies! Sivistysvaliokunta on päätynyt tukemaan hallituksen esitystä, ja mielestäni mietintö on hyvä. Tämä laki ei kuitenkaan kaikkia ongelmia ratkaise, eikä varmasti kukaan niin ajattelekaan. Ministeri on noudattanut eduskunnan tahtoa, joka tuli esille, kun käsiteltiin koululakeja. Silloinhan todettiin, että jotakin tarttis tehdä. Mielestäni tämä lopputulos on hyvä.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Terveystieto on varmasti tärkeä oppiaine tässä tilanteessa, kun ihmisillä, edes pienillä ihmisa-luilla, ei ole enää oikeaa elämänhallinnan alkusysäystä lapsuudesta. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet, ja liikunnasta on tullut varsin vajavaista. Näin ollen jo kouluun tullessaan lapsilla on aikamoisia ongelmia. Tässä olisi erityinen tehtävä jo sosiaali- ja terveysministeriön puolella, eli jo ensimmäisestä neuvolakäynnistä lähtien pitäisi äitejä opettaa siihen, kuinka ihmisalku pitää kasvattaa alkutaipaleelle.

Siinä vaiheessa, kun lapsi tulee kouluun ja on ongelmia, tietenkin koulun täytyy tehdä se, mitä kotona on jäänyt tekemättä, ja toisaalta täydentää kotona tehtävää työtä. Tässä yhteydessä, kun terveystietoa kouluissa aletaan tehostetusti opettaa, on pidettävä huoli siitä, että on pätevät, motivoituneet opettajat, jotka osaavat myös innostaa oppilaita toimimaan juuri niin kuin heitä opetetaan. Tämä edellyttää lisäkoulutusta, ja myös varmasti riittävät voimavarat on osoitettava niin lisäkoulutukseen kuin mahdollisesti opettajien palkkaukseen.

Fyysisen kunnon ylläpitäminen on yksi peruslähtökohta ihmisen kehon hyvinvoinnille. Liikunta ja lepo kulkevat käsi kädessä. Tässä on tarvetta tietynlaiseen elämänhallinnan opettamiseen. Tässä yhteydessä tarjoutuu myös varmasti mahdollisuus ohjata nuoria vapaa-ajan vietossa sillä tavalla, että he välttyvät huumeilta ja alkoholin liian varhaiselta käyttökokeilulta, koska kun katsomme niitä huolestuttavia lukuja, jotka tänä päivänä kirjautuvat poliisien tilastoihin, on syytä todella olla huolissaan.

Ed. Kuosmanen otti esille yrittäjyyskoulutuksen. Yrittäjyyskoulutus on varmasti tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, koska on kyettävä kertomaan niistä tarpeista, joita yhteiskunnassa on. Niin kuin tänä päivänä suomalainen yhteiskunta nojaa pitkälti yrittäjyyteen, niin myös tulevaisuuden tekijöitä on saatava lisää.

Koululaitosta on moneen eri otteeseen uudistettu, ja olemme pitkälti siirtyneet oppimisoikeuteen aikaisemmasta opetusvelvollisuudesta. Nyt kuitenkin on syytä ottaa ainakin puoli askelta taaksepäin ja lähteä taas opetusvelvollisuudenkin tielle. Samassa yhteydessä on turvattava opettajille riittävät oikeudet tähän opetusvelvollisuuden suorittamiseen ja toisaalta oppilaille luotava myös velvollisuudet ottaa vastaan sitä opetusta.

Tässä hallituksen esityksessä varmaan mennään askel eteenpäin, mutta kansalaistaito, joka on kuitenkin yksi perusasioista, kansalaistiedot ja taidot on jossain muussa kohdin kyettävä selkeästi opettamaan. Vaikka se tässä nimikkeenä poistetaankin, se on sitten syytä sisällyttää selkeäsanaisesti jonkin muun opetusaineen yhteyteen.

Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! Bakgrund och en viktig utgångspunkt för det här lagförslaget var bland annat de alarmerande uppgifterna om hälsotillståndet hos barn och unga i dagens Finland. Avsikten med den här lagen är att ge färdigheter och skapa positiva attityder till hälsofrågor. Begreppet hälsokunskap skall tolkas brett, eftersom det är frågan om hälsofrågor och sociala färdigheter. Ämnet kan förutom familje- och konsumentupplysning innehålla säkerhetsfärdigheter, första hjälpen samt information om olika livsskeden hos människorna från barn till åldring. Även knarkproblematiken måste belysas. Målsättningen med lagen är riktig.

Själv förhöll jag mig under behandlingen i kulturutskottet ganska kluven till förslaget att föra in separata, öronmärka timmar för det här ändamålet i högstadiet och gymnasiet. Trots allt var jag i utskottet beredd att godkänna förslaget, för innehållet bör kunna förverkligas på ett klokt och vettigt sätt. Mera kunskap och information i de här ämnena behövs. Det är utan tvivel på det sättet.

Rouva puhemies! Korostimme muun muassa sivistysvaliokunnassa — ja minusta tämä on todella tärkeää, kun mietimme, miten tästä eteenpäin — valiokuntahan korosti koko kouluympäristön, myös kodin ja koulun, muun henkilökunnan vastuuta. Terve koulu syntyy siitä, että koko yhteisö on lapsen kasvatuksen ja koulutuksen tukena. Terveystiedon opetus ja koulun terveyskasvatus ovat parhaimmillaan koulun koko henkilökunnan yhteinen asia. Totesimme myöskin valiokunnassa, että koulun terveydenhoitohenkilökunta on arvokas voimavara.

Mielestäni kouluissa tulee olemaan vastuu miettiä hyvin tarkkaan, millä tavalla käytännössä edetään, koska, niin kuin aikaisemmissakin puheenvuoroissa on todettu, oppilaitten suhtautuminen tähän kokonaisuuteen on erittäin tärkeää. Silloinhan sanoma menee perille, jos oppilaat tuntevat ja katsovat, että puhutaan tärkeistä asioista. Uskonkin, että tämä voi ja tämän pitääkin onnistua, koska kun samalla puhumme opettajien jatkokoulutuksesta, asia nostetaan tärkeällä tavalla esille.

Fru talman! Det var viktigt för mig att vi i betänkandet betonade att den bästa metoden när det gäller lågstadiet är den integrerade undervisningen. Det här är någonting som hela skolsamfundet bör vara inställt på.

När det gäller förverkligandet i det fall där vi har speciella timmar anslagna direkt för undervisning i de här ämnena, så ser jag det som mycket viktigt att skolorna uppmuntras till ett kreativt arbete om hur man skall förverkliga undervisningen. Ett temablock kring dessa frågor kan till exempel intressera och aktivera betydligt mer än ett par regelbundet återkommande veckotimmar.

Sedan vill jag också betona betydelsen av samarbete mellan lärare. Jag återkommer till det vad vi sade i betänkandet. Lärarna bör kunna samarbeta och tillsammans skapa goda helheter, för trots att man har velat öronmärka timmar just för det här är principen den att frågorna är av sådan vikt att de bör synas i all undervisning. Jag anser att det är oerhört viktigt med flexibilitet när det gäller att förverkliga ändamålet.

Vi skall komma ihåg att när det är fråga om små skolor kan det i praktiken bli svårare att ordna undervisning i dessa ämnen, om man alltför strikt går in för att de här och de här kurserna måste avläggas inom en viss bestämd tid. Vi betonar i betänkandet hur viktigt det är att klasslärarna och vissa ämneslärare redan skall kunna anses ha den behörighet som behövs. En större satsning på hälsokunskap i modern och attraktiv form i våra skolor är nog välkommen.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On ollut itse asiassa mielenkiintoista seurata sitä keskustelua, jota täällä on käyty terveystiedosta joko erillisenä oppiaineena tai toisaalta integroituna muihin oppiaineisiin. On selvää, että hallituksen esitys ja sivistysvaliokunnan mietintö sinällään tulevat hyväksytyiksi, mutta yllättävän laajaa kannatusta on saanut myöskin edustajakollegoiden parissa se, että terveystieto olisi integroitu muihin oppiaineisiin, käyty läpäisyperiaatteella läpi kaikissa niissä aineissa, joihin se nuoren ja lapsen terveyden kannalta läheisesti liittyy, ja että se myöskin sitä kautta voitaisiin sisäistää.

Nuoriso meillä eriarvoistuu. Se on huolestuttava asia. Meillä on paljon paljon, valtaosa, niitä nuoria, jotka tuntevat vastuun itsestään, terveydestään, opiskelustaan. He liikkuvat, käyttävät terveellistä ravintoa eivätkä ole alttiita päihteille, huumeille, tupakalle, ja ovat rakentaneet elämänsä kaikin tavoin terveelle pohjalle. Toisaalta meillä on niitä nuoria, joita jo hyvin varhaisesta vaiheesta alkaen viehättää toisenlainen elämäntapa. He eivät tunne vastuuta opiskelusta. He ovat alttiita päihteille, jotkut jopa huumeille. He eivät tunne vastuuta terveydestään, liikkumisestaan, eivät myöskään opiskelusta ja sitä kautta tulevaisuudesta ammatin kautta. Myöskin ravitsemustottumus on hyvin satunnaista. He käyttävät niin sanottua roskaruokaa. Sillä tavalla terveen elämän peruspilarit ovat jääneet vaille asianmukaista huomiota.

Nyt joutuu kysymään, saavutetaanko hallituksen ehdotuksella ja lakimuutoksilla se tavoite, jota ollaan hakemassa. Monta kertaa juuri ne oppilaat, jotka eivät ole viehtyneet teoreettiseen opiskeluun, karttavat motivoitumista näihin kysymyksiin. Heillä harrastus suuntautuu toisaalle. Siinä mielessä kannatan niitä ajatuksia, jotka täällä on esitetty siitä, että terveystieto olisi integroitu toisiin aineisiin, viety läpäisyperiaatteella läpi niin biologiassa, kotitaloudessa, liikunnassa, yhteiskuntaopissa ja vielä joissakin muissa aineissa, joihin se soveliaasti tulee mukaan. Tällä tavalla olisimme voineet saada paremman motivaation nuorille oppimiseen, saada heidät ottamaan vastuun terveydestään, kasvamaan itsetuntoisiksi nuoriksi, myöskin antaa tietoa heille sekä psyykkisestä että fyysisestä terveydestä jokaisen yksilön omalta kannalta.

Tässä taloudellisessa tilanteessa tietysti joutuu myöskin kysymään sitä, kun kuntien viime tilinpäätökset ovat erittäin heikot ja vanhastaan koko 90-luvun pohjalta kunnissa on jo vaikeuksia peruspalvelujen tuottamisessa, miten resurssien jako uuden oppiaineenkin kautta tulee kohtaantumaan kunnissa. Saako terveystieto riittävät resurssit, ja miten paljon se toisaalta vie resursseja toisilta oppiaineilta, kun tuntikiintiöt ja tuntiresurssit ovat jo jääneet niukoiksi muutenkin? Toisaalta pelkään myöskin sitä, että ne oppiaineet ja oppisisällöt, joissa aikaisemmin on terveystieto ollut vahvasti esillä, eivät tunne enää vastuuta jatkossa terveystiedosta vaan jättävät sen uuden oppiaineen vastuulle. Tällöin oppilaiden saama kokonaisnäkemys asiasta hämärtyy. Siinä mielessä on tietysti varsin tarpeellista, että kun laki tulee aikanaan voimaan ja uudesta tuntijaosta aikanaan tullaan päättämään, myöskin tiivis seuranta on terveystiedon ja muiden oppiaineitten osalta olemassa, jotta nähdään, mikä on kokonaisvaltaisesti paras ratkaisu, jolla tässäkin lakimuutoksessa asetetut hyvät päämäärät parhaiten saavutetaan. Toivon, että ministeriö seuraa tilannetta ja tekee aikanaan tarvittavia muutoksia ja johtopäätöksiä, mikäli näin ilmenee, mutta on hyvä, että tämä asia on näinkin laajassa keskustelussa ollut.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä yhtyä edeltäjän, ed. Pekka Nousiaisen, käyttämään puheenvuoroon. On hyvä, että tämä asia, nuorten ja lasten terveyskasvatus, on laajassa keskustelussa. Uskon, että esityksellä terveystiedosta on haluttu hyvää Suomen nuorisolle.

Meillähän valitettavasti tällä hetkellä terveyskasvatus on hyvin ongelmallisesti hoidettu. On varmasti paljonkin kouluja, joissa se on haluttu hoitaa hyvin ja asia on kunnossa, mutta on varmasti myös kouluja, joissa kaiken paineen ja jatkuvan, alituisen säästämisen keskellä terveyskasvatus ei ole saanut sitä huomiota, joka sille kuuluisi. Mielestäni aikoinaan vanhassa kunnon keskikoulussa asia oli hyvin hoidettu. Siellä se oli liitetty liikuntaan. Jos omaa keskikouluaikaani muistelen, niin se oli kahdella ylimmällä keskikoululuokalla siten, että talvikaudella oli yksi tunti viikossa terveystietoa yhteensä puoli lukuvuotta lukuvuodessa. Marraskuusta maaliskuuhun tuota terveystietoa opetettiin, ja se oli reaaliaine, josta annettiin myös arvosana. Tuo järjestely oli mielestäni hyvä ja olisi ehkä ihan hyväksi malliksi nytkin. Opetusta antoi voimistelunopettaja, ja mielestäni tuo järjestely oli hyvin toimiva.

Itse asiassa peruskoulun myötä tapahtui se vahinko, että terveystieto tuli siihen tilanteeseen, mihin se kasvatus joutui. Näin ollen nuorisolle tärkeä oppisisältö ei saanut sitä asemaa, mikä sillä olisi tullut olla. Samaan aikaan koulujen aamunavauskäytäntö on mennyt hyvin monimuotoiseksi, eikä oikein tiedetä, minkälaista arvomaailmaa se antaa. Se myös tarjoaisi oikeaa arvokasvatusta niihin arvoihin, joista terveydelle ja terveyskasvatuksen tavoitteiden saavuttamiseksi olisi hyötyä.

Tällä kertaa kritisoisin — voin olla väärässä — myös liikunnan opetusta ja kasvatusta. Minä väitän, että sekään ei ole kasvattamassa terveyteen. Liikunnan opetuksessakin helposti kasvatetaan vaativiin suorituksiin, erilaisiin pelaamisiin eikä niinkään terveyskasvatukseen. Oppilas, joka ei välttämättä vaativista suorituksista ole innostunut eikä niihin yllä, jää koululiikunnastakin kiinnostumattomaksi, ja oman terveyden vaaliminen tältä osin saa liikunnan opetuksesta valitettavasti käytännössä hyvinkin monen kohdalla vain takapakkia. Eli liikuntakasvatus kouluissa tekee karhunpalveluksen terveyskasvatukselle hyvin monta kertaa. Näin voi tietysti käydä monen muunkin oppiaineen kohdalla. Toivon mukaan tähän kiinnitettäisiin huomiota, että näin ei tapahtuisi. Helposti vain kasvatetaan niitä yksilöitä, jotka menestyvät, ja unohdetaan ei vain keskitaso vaan ennen kaikkea ne, jotka eivät menesty. Terveystiedossa ainakin pitäisi, jos missä, kiinnittää huomiota heihin, jotka eivät menesty, ja pitäisi auttaa tiettyihin perusasioihin, jotka pitäisivät tervettä elämää yllä. Tämän kritiikin, aika kovankin kritiikin, haluan tässä julkituoda. Tiedän, että on suuri joukko oppilaita, joille liikunta on vastenmielinen oppiaine. Eihän tämä, hyvänen aika, voi terveyttä edistää. Pitäisi löytää liikunnan ilo kaikille. Mutta yhtä lailla tämä koskee tietysti kaikkia oppiaineita, en minä terveyskasvatusta ja liikuntakasvatusta käy syyllistämään, vaan tuon nyt tässä yhteydessä tämän esille.

Ed. Mauri Salo toi täällä esille sen, että ei koulu voi kaikkiin asioihin kasvattaa. Samalla meidän on toki annettava koululle se vastuu, joka sille kuuluu, mutta tässä talossa meidän on tunnettava vastuumme myös siitä kasvatuksesta, jota nuoret saavat vapaa-aikana, joukkoviihteestä, erilaisista lehdistä, videoista, televisiosta jne. Sieltä monta kertaa tulee terveyskasvatuksen kannalta ja yleensä kasvatuksen kannalta hyvin kyseenalaista ellei suorastaan turmelevaa ja kielteistä oheiskasvatusta, jonka vaikutus on hyvinkin turmiollinen.

Mitkä ovat terveyskasvatuksen tehtävät? Ne ovat monimuotoiset ja monitahoiset. Tohtori Rimpelä näitä on aivan ansiokkaasti tuonut esille, on tuonut hyviä tavoitteita ja päämääriä. Mutta täällä on esitetty pelko siitä, että petytään käytännön toteutuksessa, että näitä kaikkia suuria odotuksia tuo uusi oppiaine ei täyttäisikään. Tämä on tietty vaara. Se on tietysti kaiken muunkin kohdalla vaara, mutta helposti niin käy, että meidän on edelleen nähtävä koulun kokonaisvastuu, yhteiskunnan kokonaisvastuu, ja meidän tulisi kiinnittää huomiota myös perhekasvatukseen. Oikeastaan tulee kysymys, millä tavalla nuorten seksuaalikasvatus, seurusteluun kasvattaminen, nämäkin kysymykset tulevat koulussa esille vai tulevatko ne millään tavalla. Kyllä näissä asioissa terveyskasvatuksella on paljon paljon sijaa, mutta tietysti tämä voi integroitua kaikkeen muuhunkin.

Viime viikonvaihteessa oli Keski-Suomessa Saarijärvellä suomalaisten terveydentilaa käsittelevä hyvin laajamittainen tapahtuma, jossa todettiin ongelma, jonka tällä hetkellä alkoholi aiheuttaa. Todettiin, että Suomessa on saatu monia sairauksia väistymään, sydänsairauksia jne., mutta tällä hetkellä alkoholi on nousemassa todella kansansairauksien räjähdysmäiseksi aiheuttajaksi. Edelleen, muun muassa arkkiatri Pelkonen oli todennut, että jo nuoresta alkava humalahakuinen juominen ohjaa myös räjähdysmäiseen huumeitten käyttöön. Elikkä kyllä terveyskasvatuksella on myös sija tuossa paljon puhutussa ongelmassa, jota päihteet ja huumeet aiheuttavat. Oikeita asenteita, ihanteita, tulisi luoda. Jos tieto ei mene perille, niin pitäisi innostaa oikeisiin ihanteisiin ja sitä kautta auttaa asiassa eteenpäin.

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva asia on perin laaja kokonaisuus, tärkeä kokonaisuus, ja on aivan paikallaan, että siitä myös eduskunnassa laajalti keskustellaan. Mielestäni hyvään terveyskasvatukseen ehkä päästäisin silloin, jos voitaisiin löytää se, mitä oli vanhassa keskikoulussa.

Opetusministeri  Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Nyt tehdään jotakin. Sitä eduskunta on, voi sanoa, vuosikaudet vaatinut: jotakin nuorten terveydentilan hyväksi. Ei varmastikaan kukaan meistä ajattele, että tämä olisi jokin taikakeino, jolla ratkaistaan kaikki ongelmat. Tämä on yksi keino, yksi tapa antaa tilaa koulun opetuksessa. Lainatakseni ed. M. Saloa, tarvetta elämänhallinnan opettamiseen, minusta se oli hyvin sanottu, siitä tässä on kysymys. On ihan selvää, että ei terveyttä voi ajatella vain fyysisen sairauden puuttumisena, vaan terveys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, ja siihen nyt halutaan antaa tilaa myös kouluissa.

Läpäisyperiaatteella tämä asia ei ole toteutunut. Nyt on tarkoitus, että joku kantaa tästä asiasta vastuun. Tänään opetushallituksessa on annettu raportti, miten kestävä kehitys on läpäisyperiaatteella toteutunut koulutuksessa luokilla 1.—6. Huonosti. Tavoitteena se kyllä on toteutunut, mutta kun ei siitä kukaan ole kantanut vastuuta, arviointi oli, että aika huonosti se on toteutunut.

Ed. Tiusanen pelkäsi, ja oikeastaan aika moni muukin, että tämä vähentäisi jonkin oppiaineen tunteja. Näin ei tule tapahtumaan. Itse asiassa liikunta tulee lisääntymään sen tähden, että lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa nämä oppiaineet ovat erillisinä ja liikunnan määrää ei vähennetä. Mistä sitten vähennystä tapahtuu? Vanhan yläasteen valinnaisuudesta, asiasta, josta on paljon tullut kritiikkiä, valinnaisuuden suuresta määrästä.

Ed. Markkula peräsi sitä, että tarvitaan vaikuttavuuden arviointia. Varmasti terveystieto-oppiainetta tullaan arvioimaan siinä kuin muitakin oppiaineita ja tehdään nimenomaan vaikuttavuuden arviointia. Nythän yksi syy, miksi tämä oppiaine on tullut, on se, että meillä ovat vuodesta 96 kouluterveystutkimukset näyttäneet aina vain synkempiä tietoja koululaisten terveydestä eli siitä, mikä koululaisten terveys on ollut.

Ed. Nousiainen kuvaili hyvin sitä, kuinka tämä asia voitaisiin hoitaa integroidusti. Te kuvasitte, ed. Nousiainen, juuri sitä tilannetta, joka meillä on tänä päivänä, joka ei ole pääsääntöisesti johtanut toivottuun tulokseen. Joissakin kouluissa asia on hoidettu hyvin, mutta joissakin sitä ei ole tehty. Nyt on tarkoitus, että joku kantaisi tästä vastuun. On aivan juuri niin, kuin ed. M. Pietikäinen sanoi, että nyt tarvitaan luovuutta, että tästä oppiaineesta tehdään nuoria kiinnostava, että siitä ei tule pakkopullaa. Pulla ei välttämättä ole terveellistä.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Kun näen, että ed. I. Kanervakin on täällä, me olemme jo myöhässä SLU:n kevätkokouksesta molemmat, joten en puhu kovin pitkään, mutta pakko tästä tärkeästä asiasta on jotakin sanoa.

Me olemme siirtyneet istumisen aikakauteen. Kaikki tutkimukset, joihin edelläkin ovat teistä monet viitanneet, näyttävät samaan suuntaan: kaikki ikäluokat Suomessa istuvat yhä enemmän, lähes koko päivän, liikkuvat vähän. Se on ihmisen anatomian vastaista. Me olemme vuosituhansia, satojatuhansia vuosia olleet koko ajan liikkeessä ja nyt yhtäkkiä viimeiset 50 vuotta päivä päivältä yhä enemmän istumassa.

Kaikkein järkyttävimmät ovat tulokset lasten osalta. Lapset eivät enää liikkuen siirry kodista kouluun ja takaisin, vaan yhä enemmän heidät viedään autolla. Maaseudulla entistä pitempien matkojen takia, kaupungissa vaarallisten reittien ja kiireisen elämäntahdin takia. Koululiikuntaa on hävyttömän vähän, eikä se pysty tarjoamaan varsinkaan niille oppilaille, aivan niin kuin ed. Oinonen sanoi, jotka kaikkein eniten tarvitsisivat sitä innostavaa ja virikkeitä antavaa opetusta, läheskään aina riittävästi eväitä liikunnan omaehtoiseen harjoittamiseen. Sitten, kun on uudelleen istuttu jollain liikennevälineellä kotiin, niin kotona odottavat tietokonepelit. Tietokonepelien jälkeen istutaan ruokapöytään, ruokapöydän jälkeen istutaan tv:n ääreen, ja illan päättää istuminen videoiden tai tietokonepelien kanssa uudelleen.

Tämä kaikki tiedetään, tätä on tutkittu jo riittävästi. Siitä ei ole kysymys, emmekö tietäisi, että tällainen muutos on tapahtunut. Työterveyslaitos pystyy jo nyt tutkimustuloksin näyttämään, että viime vuosina työmarkkinoille tulleet 25—35-vuotiaat ovat selkä- ja niskasairauksissaan lähes yhtä huonokuntoisia, vain 10 prosentin erolla, kun 55—65-vuotiaat selkä- ja niskasairauksia potevat. Tiedetään, että nykyisissä ala-asteikäisissä muhii koko ajan vielä suurempia ongelmia.

Nyt osa lääkäreistä tutkii jo sitä, mitä tapahtuu ihmisruumiin jaloille. Siis kyse ei enää ole vain selästä ja niskasta, vaan kysymys on myös siitä, mitä jaloille tapahtuu. Mitä ihmisruumis tekee jaloilla, jos niitä ei käytetä? Puhun ihan todella vakavasta elintavan muutoksesta, johon sopeutuminen saattaa tuoda vielä yllättäviä ongelmia.

Syy, miksi puhun näistä, on ennen kaikkea se, että olen terveysliikuntatoimikunnan puheenjohtaja, jolla on nyt ensi lokakuuhun asti aikaa käydä kaikki ikäluokat ja elämäntilanteet läpi ja löytää poikkihallinnollisesti joka paikasta keinoja puuttua tähän ongelmaan. Siinä työssä tulemme uudelleen sivuamaan tätä tänään esillä olevaa asiaa, koulua, liikuntaa ja terveystietoa.

Kun me pohjoismaiset parlamentaarikot taas kerran hiihdimme kilpaa heti Lahden kisojen jälkeen, niin siinä yhteydessä ensimmäisen kerran pidettiin myös terveysliikuntaseminaari. Norjalainen kollega siellä sanoi, että nykyajan lapset tuntevat paremmin oman tietokoneensa kuin kroppansa. Luulen, että siinä kyllä kiteytyi se, minkä takia uskon, että ministerikin on liikkeellä tämän uuden oppiaineen kanssa.

Toivon sydämestäni, että ministerin valitsema tie on oikea. Kieltämättä varmaankin se, että jollekin kuuluu vastuu, on hyvä argumentti, mutta kun nyt koko vuoden olen näitä tutkimuksia ja minua viisaampia asiantuntijoita kuullut, niin en voi välttää ajatusta, että tämä ei riitä mihinkään. Näyttää siltä, ja olen tullut vakuuttuneeksi, että meillä pitäisi olla ala-asteella joka päivä liikuntaa, jokaikinen päivä. Ranskalaisilla sitä on, heillä on vielä kaksoistunteja sen päälle; Yhdysvalloissa kaikki vähänkin paremmat koulut liikuttavat lapsia joka päivä vähintään tunnin. Itse aikoinaan Saksassa koulua käydessäni liikuin joka päivä koulun puolesta, ja mielestäni se edisti myös opintoja merkittävällä tavalla. Jos rahavarat eivät riitä siihen, että nykyisillä ammattiopettajatunneilla saadaan tunteja joka päivä, toinen vaihtoehto sitten on, että jokaikinen päivä on vähintään puolen tunnin liikuntavälitunti, joka ilmeisesti tulisi hiukan halvemmaksi. Tosin ilmainen sekään ei ole, tarvitaan ammattiopettajia valvomaan ja sitten mahdollisesti myös vierailevia urheiluseuroja ja muita sinne yllyttämään eri lajien pariin. Tätä ideaa olen aika paljon testannut jo ammattilaisilla, ja jotkut koulut ovat sen jo ottaneet käyttöön, jotkut jopa ihan ilman minultakaan mitään kuulematta, jotkut sen jälkeen, kun olen markkinoinut.

Olen yleensä kai aika rauhallinen ihminen, mutta tässä asiassa tulee semmoinen olo, vähän toivotonkin olo, että me tiedämme, että kyseessä on valtava ongelma, mutta emme toistaiseksi selvästikään osata vetää siitä riittävän selviä johtopäätöksiä. Senpä takia itse olisin sitä mieltä, että eduskunnan pitäisi viestittää ministeriölle liikuntatuntien lisäämisestä ja vähintään välitunnin lisäämisestä. (I. Kanerva: Erinomainen puhe!) — Ja varsinkin, ed. Kanerva — kun se ei vielä lopu.

Työni puitteissa terveysliikuntatoimikunnassa olen törmännyt semmoiseenkin asiaan, että yli 90 prosenttia — nyt varoitan, puhuu juristi eikä lääkäri — aivoista, on tarkoitettu ihmisen ruumiin liikuttamiseen, aistien koordinaatioon, liikkeen aikaansaamiseen, joko hienomotoriikkaan tai suureen motoriikkaan, joidenkin arvioiden mukaan vielä enemmän. Nyt tulee maailmalta tutkimuksia, että ei voi kehittää vain sitä loppua, me emme voi vain tehdä insinöörejä ja kehittää aivoista vain sitä palasta, jota me kuvittelemme, että tietoyhteiskunta tarvitsee, vaan että tulevat nokiat tarvitsevat koko aivokapasiteettia ja se ei kehity, ellei käytetä sitä yli 90:tä prosenttia, joka on tarkoitettu liikuttamiseen. Ei ole siis vain kysymys siitä, että suomalaiset elävät terveinä, pystyvät nauttimaan eläkepäivistään, toinen toistensa seurasta, viriilistä perhe-elämästä jne., vaan kyse on myös siitä, että he kehittyvät entistä paremmin tietoyhteiskuntaan sopiviksi isoiksi aivoiksi, niin sanoakseni.

Yhä enemmän meillä on tietoa myös siitä, että hankalasti liikkuva, huonosti, kömpelösti liikkuva ihminen on sosiaalisesti monesti aika hankalassa tilanteessa. Että oikein nyt purkaisin sydäntäni, niin kerron, että ala-asteelta tulee liikunnanopettajilta, samoin kuin urheiluseuroista, viestejä siitä, että lapset eivät osaa enää juosta, ponnistaa, heittää eivätkä ottaa kiinni. Tämä kaikki mielestäni johtaa siihen, että liikuntatunteja on lisättävä joka päiväksi ja sen lisäksi sitten vielä opetettava ruumiin tuntemusta.

Sitten muutama asia, rouva puhemies, ennen kuin lopetan tältä erää. On tietysti selvä, että koulu yksin ei voi auttaa kaikkeen asiaan. Tarvitaan perheille tukea siinä, miten perhe yhä vähenevässä yhteisessä ajassa voisi liikkua yhdessä. Norjalaiset, nuo mokomat, liikkuvat yhä pääsääntöisesti vähintään kerran viikossa. Suku usein kolmella sukupolvellakin nousee tuntureille ja tulee alas. Monissa lääneissä yhä perjantain koulupäivä on tuntureillenousupäivä, johon saavat tulla vanhemmat ja isovanhemmat mukaan. Meillä Suomessa on kadonnut traditio perheen yhteisestä liikkumisesta. Samoin, koska vanhemmat ovat entistä kiireisempiä, seuroilla on vaikeuksia saada vapaaehtoisia. Kylän muut aikuiset eivät kerkeä liikuttamaan lapsia. Ilman Kuopan Mikkoa, joka tuossa istuu, ja hänen autoansa ja halukkuuttaan olisi minullakin nuorena jäänyt monet hiihtokilpailut väliin. Se oli kylä, joka liikutti, ja Mikko Kuoppa naapurin setänä ja parhaan ystäväni isänä siinä yhtenä tärkeimpänä. Niitä mikkokuoppia on nykyään paljon vähemmän ihmisillä; he kokevat, että heillä ei ole aikaa, ja sen asian kanssa olemme tekemisissä ja vastuussa.

Lopetan, arvoisa puhemies, siihen, että nyt on tutkittu muun muassa Jyväskylässä liikuntatieteitä opiskelevia ihmisiä ja vastaavasti myös terveystiedonkin opettajissa olen törmännyt samaan, että heillä ei ole valmiuksia välttämättä tehdä näistä aineista riittävän mielenkiintoisia ja varsinkaan keskittyä niihin, jotka eniten tarvitsevat. Toivoisinkin, että seurannassa, joka on hyvin tärkeää ja tehdään, ihan omana tietoisena otsikkona olisi Ammattilaisten ammattitaidon parantaminen ja oppiminen tältä osin. Jos tänä päivänä menet kysymään varsinkin fukseilta ja tokavuoden opiskelijoilta Jyväskylästä taikka opistoista, liikuntaopistoistakin, mitä aiotte tehdä isona, niin kyllä heidän arvomaailmansa on pääsääntöisesti huippu-urheiluun liittyvää tai ehkä vielä omaankin meneillään olevaan huippu-urheilijauraan tai sitä lähellä olevaan uraan menemistä. Näyttää, että vasta siinä neljä—viisikymppisenä ammatilliset intressit, noin yleistäen, siirtyvät siihen, että miten minä osaisinkin innostaa, opettaa, siirtää enemmän tietoa ja innostusta eteenpäin kaikille, ei vain niille lahjakkaimmille, jotka ammattilaisen silmään heti osuvat ja joissa näkee hyvän materiaalin omiin tarkoituksiin.

Matti  Kangas  /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys tulee akuuttiin tilanteeseen, näin voi sanoa. Koululaisten terveys on heikentynyt ja, sanoisiko, kyky liikkua on myös hyvin rajoitettua. Se näkyy koulussa, se näkyy armeijassa, kun tulee siihen ikään, että suuria katkoksia on. Tämän kasvatuksen pitää alkaa, niin kuin täällä on todettu, kotoa, jatkua koulussa, ja sitten edelleen työpaikkaliikunta on erittäin tärkeä, silloin kun puhutaan isoista massoista. Niin kuin täällä ed. Brax totesi, perheitä pitää myös tukea tässä. Perheet ovat kriisissä, niin kuin täällä on monesti todettu, monenlaisessa kriisissä, ja tästä näkökulmasta perheitä pitää tukea.

Täällä pitäisi mielestäni ehkä valtionavustuksia muuttaa siihen suuntaan, että kuntoliikuntaa tuettaisiin enemmän kuin nyt. Tämä voisi olla yksi ratkaisu, ettei kävisi niin kuin Satakunnassa. Eräs kunta ryhtyi perimään ladusta, mitä se ylläpiti latuja, maksuja. Varmaan siellä olisi peritty nuoriltakin näitä maksuja. Toki siitä nousi meteli ja kunta perääntyi siitä, mutta tällaisia kynnyksiä ei tulisi luoda nuorille, jos he haluavat liikkua.

Toteaisin sen, että nuoriakin pitää sillä tavalla kuunnella, että niitä lajeja, joita nuoret haluavat harrastaa, pitäisi edistää. Suomessa taitaa monesti olla nyt, että mitä viime vuosikymmeninä, takavuosina on harrastettu, niitä pidetään ylhäällä ja esillä ja tuetaan, ja niitä lajeja, joita nuoret haluavat harrastaa, vähemmän tuetaan. Tässä on vähän ristiriitaa. (Ed. I. Kanerva: Mikä esimerkki?) — Tällaiset joukkuepelit, kaukalopallot ym. Siellä on tuhansia nuoria. Jyväskylässäkin esimerkiksi on yli 3 000 nuorta mutta ei tahdo löytyä rahaa eikä tilaa joukkueille. Pitää kuunnella nuoriakin. (Ed. I. Kanerva: Mikä pitää poistaa?) — En sano, mitä pitää poistaa. Mutta jos puhutaan kuntoliikunnasta, siitä, että nuoret liikkuvat, pitää kuunnella, miten he haluavat liikkua, eikä meidän sanotaanko keski-ikäisten pidä mennä sanomaan, että teidän kuuluu tällaista harrastaa, vaan jos he haluavat jotain harrastaa, he saavat harrastaa ja tukea siihen. En minä mitään lajeja aseta vastakkain.

Ed. Nousiainen totesi, että nuoret eivät ota vastuuta itsestään. Varmaan se monen kohdalla näin onkin, mutta ...

Kiitos, tässä se sanoma tulikin.

Mikko   Kuoppa  /vas:

Arvoisa puhemies! Terveystiedon opetuksen sisältö on varmasti tulevaisuudessa kaikkein tärkein, mikä terveystiedon opetuksen sisältö on. Tuleeko siitä oppilaille mielenkiintoinen aine, josta he ovat aidosti kiinnostuneita, jota he aidosti seuraavat? Ed. Ravi muun muassa totesi puheenvuorossaan, että on vaara, että siitä voi tulla pakkopulla, joka on pakko kuunnella niin kuin entinen lautamies: silmät auki mutta nukkuu kuorsaamatta. Toivottavasti siitä ei tule tällaista vaan siitä tulee aito mielenkiintoinen aine. Siinä mielessä myöskin opettajien ammattitaito on tavattoman tärkeä, että he pystyvät opettamaan sitä sillä tavalla, että asia on mielenkiintoista.

Toinen asia on se, että pelkään myöskin, että säästöpaineet, jotka kunnissa ovat, voivat romuttaa hyvän ajatuksen, mikä tässä asiassa kieltämättä on, terveystiedon ottamisessa mukaan opetussuunnitelmaan ja opetukseen, sillä onhan kiistatta selvää, että meillä on paljon parantamisen varaa tässä suhteessa, koska näitä ongelmia tulee.

Myöskin se pitää muistaa, että tästä ei saa tulla sellaista, että kun tällainen oppiaine tulee tänne, tällä aikuiset pesevät kätensä sitten nuorten terveystiedon opetuksen vastuusta. Kumminkin päävastuu on meillä aikuisilla ja perheillä tästä eteenpäinkin.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Jag vill närmast som idrottsmänniska komma med några synpunkter och egna erfarenheter.

Lähinnä urheiluihmisenä ja omista kokemuksista haluan esittää muutamia näkökohtia.

Meillä terveen elämän ja liikunnan arvoista vakuuttuneilla on syytä olla huolestuneita monessakin suhteessa. Fyysisten liikkeiden, liikunnan ja urheilun tarve on todella suuri, jopa luultua suurempi. Ajattelen lasten kasvuedellytyksiä ja aikuisten työelämää, liikunnan ja ruumiillisen työn puutetta tämän päivän yhteiskunnassa. Voimme ainoastaan aavistaa, mitä tämä merkitsee ruumiille. Varsinkin tämän päivän kasvavat tytöt elävät vaarallisesti. Osteoporoosivaara on todellinen aikuisena.

Kokemuksista tiedämme, että asennoituminen liikuntaan riippuu paljon aikaisista kokemuksista, eli lähiympäristön merkitystä lasten harrastuksille, leikkisälle urheilemiselle on korostettava. Suomen Urheiluliitto tukeekin tänään taloudellisesti muun muassa iltapäiväkerhotoimintaa, jossa liikunta ja urheilullinen leikki ovat ohjelmassa mukana.

Väitän, että koulun osuus on riittämätön ja ne oppilaat, jotka eniten tarvitsisivat liikuntatunteja, hyötyvät tämän päivän tunneista vähiten — tämä kärjistetysti sanottuna. Olisi vältettävä oppilaiden lajittelemista kömpelöihin, hitaisiin, heikkoihin ja kilpaurheilussa vähemmän lahjakkaisiin, niin kuin usein tapahtuu. Kaikkia oppilaita tulisi kannustaa olemaan mukana, pärjäämään annetuissa tehtävissä, kannustaa heitä kehittymään omien edellytystensä ja voimiensa mukaisesti. Ne, jotka ovat kilpailuhaluisia, saavat joka tapauksessa tarpeensa tyydytetyiksi pakollisten tuntien ulkopuolella. Tämä on kansanterveyden ja urheilutoiminnan perusta.

Myönnän, että en kadehdi liikunnanopettajien tehtäviä tänään. Ne ovat vaikeita. Ajankohtainen lainsäädännön muutos, josta keskustelemme parhaillaan, eli terveystieto kaikille kouluissa merkitsisi pientä lisää, pientä parannusta, jos sitä käytetään hyvin hyväksi. Paras ratkaisu olisi sittenkin minusta liikuntatuntien lisääminen kouluissa. Tilastot osoittavat, että liian monet nappulat, nuoret jättävät urheilun varsin nuorina. Tämä tapahtuu varsinkin yksilöllisissä urheilulajeissa. Jo 12 ikävuoden jälkeen osanottajakato on suuri. On syytä kysyä, miksi näin tapahtuu, miksi he lopettavat. Urheilututkijoilla on vastaukset tähän. Heidän havaintonsa eivät tule oikeastaan yllätyksenä. He toteavat, että on paneuduttava lasten maailmaan kunnolla. Tämän vanhemmat, valmentajat, ohjaajat ja koulujen opettajat unohtavat liian helposti.

Hannu  Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Muutamalla sanalla ajattelin myös ottaa osaa keskusteluun terveystiedon saattamisesta omaksi oppiaineeksi yläasteella, lukiossa, ammattikoulussa ja vielä perusopetuksen ensimmäisellä ja kuudennella luokalla integroitavaksi oppiaineeksi.

Ensinnäkin lähden siitä, että mielestäni tämä hallituksen esitys on hyvä ja tarpeellinen. Olemme niidenkin kuuden vuoden ajan, kun itse olen tässä talossa ollut, moneen otteeseen pitäneet puheita, joissa perussävy on ollut se, että lapset ja nuoret ovat arvokkain pääoma, mitä meillä on. Heidän nimensä on tänään, ja ne ratkaisut, mitä heidän hyväkseen tehdään, tulee tehdä nyt eikä huomenna johtuen siitä, että todellakin he elävät tässä ja nyt kiihkeästi ainutkertaista elämäänsä ja kaikki se, mitä tänä päivänä me teemme, vaikuttaa välittömästi heidän elämäänsä ja tulevaisuuteensa. On tietenkin selvää, että niin meidän sukupolvemme kuin aikaisemmatkin haluavat antaa parasta tuleville sukupolville.

Olemme tiedostaneet ja lukeneet tilastoista ja nähneet myös arkisen elämän kokemusten kautta sen, että lasten luontainen liikkuminen on vähentynyt. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ihan hälyttävällä tavalla terveydessä on tapahtunut heikentymistä. Sen lisäksi tämä aika on myöskin tuonut uudenlaisia ongelmia, jotka ovat näkyneet ei ainoastaan kouluyhteisössä vaan myöskin kodeissa erilaisen häiriökäyttäytymisen kautta ja erilaisten sosiaalisten ongelmien kautta, jotka myös laajasti ottaen kuuluvat terveyden ja hyvinvoinnin kontekstiin. Sen vuoksi on paikallaan ei vain miettiä ja asettaa työryhmiä pohtimaan, mitä pitäisi tehdä, vaan pyrkiä konkreettisiin esityksiin. Mielestäni hallituksen esitys on yksi konkreettinen esitys siitä, millä tavalla voitaisiin vieläkin lisätä lasten ja nuorten omaa tietämystä itsetuntemuksestaan ja toisaalta myöskin herättää ympäröivää yhteiskuntaa siihen, että tämän keskustelun kautta myöskin vanhemmat voimakkaammin tiedostaisivat oman vastuunsa vanhemmuudesta, ja siihen, että myös heillä — ei ainoastaan koululla mutta myös heillä — on etuoikeus ja velvollisuus ohjata lapsiaan terveelle elämän tielle.

Arvoisa puhemies! Kysymys on siis laajasti katsoen elämänhallinnasta. Kysymys on kasvusta ihmisyyteen.

Itse jonkin verran opettajan työtä tehneenä olen sitä mieltä, että tällainen integrointi ja sen toteuttaminen vaatii hyvin paljon opettajapersoonalta. Meillä on ollut läpäisyperiaatteita peruskoulussa jo monen vuoden ajan. Moni opettaja puhuukin niistä "lääpäisyperiaatteina" johtuen siitä, että monesti tulokset, joita sitä kautta on saatu, ovat hyvin ohuita. On tietenkin selvää, että aina, kun puhutaan opetustapahtumasta, puhutaan vuorovaikutuksesta. Opettajapersoona on se, joka ennen kaikkea tekee opetuksen ja joka saa tulokset aikaan tai ei saa tuloksia aikaan. Voi olla vaikka kuinka mielenkiintoinen ja hyvä aihe, josta saadaan aikaan pakkopulla, jos tätä termiä käytetään, jota tänään tässäkin keskustelussa on käytetty, ja taas toisin päin voi olla niin, että jostakin sellaisesta aineesta, mikä tuntui ehkä pakkopullalta, innostava opettaja saa mielekkään oppiaineen.

Sen vuoksi on muistettava, että koulun tehtävä ei ole vain viihdytystehtävä ja ikään kuin sellainen, että siellä tarjoillaan kermakakkuja ja muita, vaan koulun tehtävä on kokonaisvaltainen kasvamaansaattamistehtävä, johon kuuluu myöskin tietojen ja taitojen lisäksi asenteiden ja arvojen esille tuomista ja sitä kautta ohjaamista terveeseen elämään, ihmistä ja elämää suojeleviin arvoihin ja sitä kautta myöskin tasapainoiseen kansalaisyhteiskunnan jäsenyyteen kasvattaminen. Se on yksi oleellinen arvo. Uskon, että pystymme jakamaan nämä asiat tässä salissa, vai kuinka, ed. I. Kanerva? (Ed. I. Kanerva: Siltä tuntuu!)

Arvoisa puhemies! Integrointiperiaatteelle en oikein voimakkaasti lämpene johtuen siitä, että vaikka integrointia suoritetaan, siinä on pelko, että se jää läpäisyaiheen tasolle. Sanana se on voimakkaampi ja yleensä toimenpiteenäkin, mutta nimenomaan, koska kysymys on opettajapersoonasta, jollakin tavalla, jos terveyskasvatus voisi olla oma oppiaine, voitaisiin varmistaa sen tiedon ja niitten asioitten perille meno paremmin, koska kysymys on asioista, jotka nykyisen tietämyksen ja tämän ajan hengen mukaan ovat enemmän kuin tärkeitä. Ei siitä ole kovin kauan, kun mietitään koulun biologiaa tai kansalaistaitoa, joissa on myös ihmisen itsetuntemukseen liittyviä kysymyksiä, ihmisen biologiaa, tämän tyyppistä valistusta, että kyllä hyvin usein arkikokemus kertoi sen, että opettajat totesivat näitten kappaleitten eteen tullessa, että no, tehän jo tiedättekin nämä asiat, siirrytäänpäs eteenpäin. Mutta esimerkit osoittavat, että kaikkea näistä ei tiedetä.

Sen vuoksi on korkea aika pysähtyä nyt terveystiedon ääreen ja tätä kautta pyrkiä palauttamaan meidän nuoriamme yhä voimakkaammin terveen elämän piiriin. Voin sanoa näin, että ed. Braxin äsken pitämä puheenvuoro, jossa käytiin läpi näitä peruskysymyksiä liikunnan vaikutuksesta ihmisen kokonaisvaltaiseen kehitykseen, aivojen toimintaan, oli erinomainen puheenvuoro. Toisaalta voi sanoa näin, että ihmisen itsetuntemusta, jota tänä päivänä ehkä jostakin syystä pelätäänkin, tulisi vahvistaa, jotta jokainen voisi myös sitä kautta olla oman onnensa ja oman elämänsä rakentamisen seppä.

Arvoisa puhemies! Koska kuulun oppositiopuolueeseen, niin ikään kuin velvollisuuskin silloin on katsoa täältä esityksen takaosasta vastalauseita. Olen huomannut, että aatetoverini tai ehkä tässä tapauksessa ei niinkään -toverit vaan aatesisaret ja -veljet ovat tehneet vastalauseita koskien opettajankoulutuksen resursseja ja opettajien täydennyskoulutusta.

Peruskoulun luokanopettajakoulutuksen saaneena lähden siitä, että ainakin ala-asteitten kohdalla peruskoulun luokanopettajan koulutus on tällä hetkellä sen verran laajamittainen ja sen tulee olla jatkossakin, että nämä terveystietoon ja kansalaistaitoon liittyvät asiat voidaan siellä opettaa.

Yläasteen ja lukion osalta on varmasti totta, että kun uusi oppiaine tulee, siihen tulee myöskin paneutua sillä tarmolla ja intensiteetillä, mitä se vaatii. Voisi sanoa tällä hetkellä, että minun arkikokemukseni mukaan rautaisimpia opettajia olisivat ja ovat monet niistä henkilöistä, jotka työskentelevät kouluterveydenhoidon parissa: terveydenhoitajat, sairaanhoitajat. He tuntevat sen arkisen elämän todellisuuden. Heillä on pitkäaikainen kokemus siitä. Mutta on tietenkin selvää, että koska opetusaineesta on kysymys, sinne jonkunlaista pedagogista pätevyyttäkin kaivataan. Uskon näin, että 35 opintoviikkoa terveyskasvatukseen liittyvää opetusta varmasti tulevat antamaan.

Mutta itse olen sitä mieltä, että ennen kaikkea se opettajapersoona ja se opettajapersoonan kyky opettaa ja asioitten tuntemus ja innostus on tärkeämpi tässä kohden. Tähän alkuun ehkä tarvitaankin sitä innostusta enemmän kuin välttämättä näitä muotoseikkoja, koska uskon näin, että nopeasti myöskin tätä koulutusta voidaan alkaa järjestää ja tehostaa. Toisaalta aina, kun puhutaan täydennyskoulutuksesta, resurssit ovat se iso kysymys, joka varmasti opetusministerin huoleksi tässäkin kohden jää, elikkä mistä löytää resursseja lisää, jotta hyvä ja asianmukainen koulutus saadaan opettajille järjestetyksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi, minusta tämä on enemmän kuitenkin tahdon kysymys, halun kysymys kuin rahakysymys. Minun mielestäni jokainen opettaja, joka on kutsumustietoinen, vastuunsa tiedostava ja tunnustava, on myöskin valmis, uskon näin, toimimaan sen puolesta, että oppilaat voisivat saada entistä parempaa terveystietoa, eikä niin, että ensimmäisenä ollaan käsi ojossa kysymässä, mitäs yhteiskunta tästä maksaa, minkälaiseen koulutukseen minä pääsen. Ensimmäiset askelet tässä on tehtävä niin, että nähdään se oma vastuu, tiedostetaan se ja lähdetään sille linjalle, että annetaan opetusta ja uskotaan ja luotetaan siihen, että kun tämä hyvä aloite on tullut opetusministeriön suunnasta, sieltä myöskin seuraavaksi tulee aloite, millä tämä mahdollinen rahoitusvaje tullaan turvaamaan.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Terveystiedon perille saattaminen, kuten ed. Takkula totesi, vaatii opettajan persoonalta erittäin paljon. Ennen kaikkea itse uskoisin erityisesti, että se vaatii ala-asteiden opettajilta paljon enempi vielä kuin yläasteella tai lukioissa tai ammatillisissa oppilaitoksissa. Monta kertaa tulee ajatelleeksi sitä, kiinnitetäänkö meillä riittävästi huomiota, kun opettajanvalmistukseen oppilaita tänä päivänä otetaan, siihen, että hakijoilla olisi oikeita valmiuksia. Ymmärsin näin ed. Takkulan puheesta myöskin, että kyllä opettajan tehtävä on hyvin suuressa määrin myöskin kutsumustehtävä ja pitäisi löytyä argumentit tältä pohjalta, kun opettajan tehtävään lähdetään.

Kari  Uotila  /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Täältä paikalta ihan muutama kommentti tähän keskusteluun. Lasten ja koululaisten terveyden kannalta liikunta on tietenkin oleellista. Aika usein törmätään eräällä tavalla liikunnan ja urheilun välillä nähtyyn ristiriitaan. Urheilua tarvitaan. Urheilua tarvitaan esimerkkinä, innoittajana lapsille ja nuorille, mutta kaikista tärkeintä on yleinen liikunnallisuuden lisääminen. Se koskee myös koululiikuntaa.

Silloin, niin kuin täälläkin on todettu, opettajilla on todella tärkeä vastuu löytää muodot ja tavat antaa sellaista liikunnan opetusta, johon lapset ja nuoret todella ovat innostuneita. Se ei ole välttämättä kovin kilpailukeskeinen, ei edes koulujen välillä kilpailukeskeinen, ajattelu, vaan se, mitä lapset luonnostaan haluavat tehdä. Kun katselee tuolla koulujen pihoja iltaisin ja ei tarvitse mennä kuin Kiasman eteen, siellä harrastetaan liikuntaa. Siellä harrastetaan niin sanottuja katu-uskottavia liikuntalajeja: skeittausta jne., katukoripalloa.

Näille pitää antaa myös tilaa ja niitä arvostaa, koska tärkeintä ei ole tietenkään kilpailunomaisuus, vaan se, että lapset liikkuvat, käyttävät kehoaan monipuolisesti, kehittävät tasapainoaan, koordinatiotaan, lihasvoimaansa. Se voi tapahtua aivan yhtä hyvin skeittaamalla tuolla rampeilla tai vaikkapa kadulla kuin varsinaisilla kilpailu- tai urheilupaikoilla, ja se on tärkeää.

Koulussa ei saa jättää terveystiedon ja liikunnan opetusta vain siitä vastaavien opettajien harteille, vaan tärkeää on se, että koko kouluyhteisö on liikunnallinen, että se huokuu liikunnallista ilmapiiriä ja fiilistä. Se tarttuu myös lapsiin, ja sillä tavalla saadaan koko yhteisö mukaan koululaisten ja lasten terveyden edistämiseen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Olemme puhuneet hyvin paljon juuri liikunnasta. Kyse on kuitenkin nimenomaan terveystiedosta, jolla toki on läheiset kosketuspinnat liikunnan kanssa. Haluaisinkin katsoa terveystietoa nimenomaan keskustelun tässä vaiheessa käsitteenä, juuri sitä, mitä tuo sana itsessään merkitsee. Sillä on, niin kuin olen jo sanonut, kosketuspinta liikuntaan, mutta sillä on tietysti, kuten monissa puheenvuoroissa on tullut esille, vahva yhteys myös biologiaan, psykologiaan, yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisiin, ehkä moniin muihinkin asioihin.

Jos ajattelen oman keskikouluaikani äsken kehumaani terveystiedon opetusta, sillä nimenomaan oli kosketuspintansa juuri biologiaan, psykologiaan ja myöskin yhteiskuntatieteisiin. Siellä käsiteltiin tietoja, jotka liittyvät terveelliseen asumiseen, terveelliseen yhdyskuntarakentamiseen, jos noin hienoja periaatteita sanotaan, yhdyskunnan kaavoitukseen jopa, että on puistoalueita, puistoja, kaupungin keuhkoja jne., huoneilmaan; ympäristöterveyden näkökohdat olivat esillä. Eli oikeastaan vanhan keskikoulun terveystieto oli hyvin moderni, jos sitä ajateltaisiin tämänkin ajan näkökulmasta käsin.

Jos näemme kosketuspinnan ainoastaan liikuntaan liittyvänä, silloin ehdottomasti mielestäni tuota kavennamme. Mutta näen, että nykyisillä liikunnanopettajilla on erittäin hieno koulutus, jota muun muassa Jyväskylän yliopisto tunnetulla tavalla tässä maassa antaa, tehtäväänsä, ja sen takia heillä on erinomaisen hyvä valmius myös terveystiedon opettajiksi. Näen, että sillä tavalla asiassa edetään.

Ongelma on tietysti se, että koulun tuntiresurssit ovat perin rajalliset. Jos ajatellaan, että siellä lisättäisiin liikuntaa, tulee kysymys, mistä se kaikki voitaisiin ottaa ilman, että koulupäivät pidentyisivät. Varmastikin niin on, että tuntimäärät ovat ne, mitkä ovat, ilman kovinkaan suuria muutoksia ja että nämä täytyy käytännössä toteuttaa näissä puitteissa, jotka nykyisellään ovat, juuri ehkä sillä tavalla kuin esityksessä on esille tuotu.

Tuon myös esille näkökohdan, joka liittyy siihen, että kun kunnallisille kouluille tulee odotuksia toteuttaa tätä vaativaa tehtävää, jota pidän tärkeänä ja kannatettavana, toivon, että tähän myöskin osoitetaan tarvittavat taloudelliset voimavarat. Tämän aamupäivän käytin Keuruun kaupungin suunnitteluseminaarissa, jossa meillä oli kysymys, kuinka paljon voidaan tuntikehystä karsia, jotta saadaan neljän opettajan palkkamenot pois; onko mitään kouluja, joita voidaan lakkauttaa; onko terveysasemaa, joka voitaisiin sulkea ja sitten saada kiinteistöstä myyntituloja. Tämän kaltaisia kunnallistalouden kielteisiä näkökohtia olen aamupäivällä saanut työssäni kunnallisena luottamushenkilönä pohtia ja kohdata. Kunnissa on tilanne näinä aikoina perin kurja taloudellisesti. Kunnille on myös, kun tämä hyvä tavoite tulee vastuulle, turvattava riittävät taloudellisetkin mahdollisuudet.

Erityisen hyvänä pidän sitä, että terveyskasvatus, terveystieto, on haluttu ulottaa myös ammatillisiin oppilaitoksiin. Pidän tätä erittäin tarpeellisena, koska sieltä tämän kaltainen kasvatus on puuttunut, ja se on ihmisen elinkaaressa juuri sellainen elämänvaihe, jossa näkisin tämän alan kysymysten käsittelyn hyvin tarpeelliseksi. Aivan kuten ed. Hannu Takkula toi esille, on kysymys elämänhallinnasta, kasvusta ihmisyyteen, arvoista ja asenteista, joissa opettajan persoona on hyvin keskeinen työväline, jolle asetetaan kovia vaatimuksia.

Ed. Brax käytti erittäin hienon puheenvuoron siitä, kuinka esimerkiksi Norjassa on perheitten sukupolvien välinen vapaa-ajan elämänyhteys. Meillä valitettavasti yhteiskuntarakenne on kovin kaltoin kohdellut perheitten ja sukujen välistä yhteyttä. Tämäkin on osaltaan semmoinen seikka, joka asettaa yhteiskunnan järjestämälle koululle entistä enemmän terveyskasvatuksen haasteita, samalla kun meidän pitäisi yhteiskunnassa koettaa edistää kaikkea sitä, millä perhe- ja sukuyhteys säilyisi. Tämä myös torjuisi kaikelta kielteiseltä, aivan varmasti. Jos lapset vanhemmilleen oikuttelevat, niin kuin tavallista on, isovanhemmille ei enää oikutella, vaan kuunnellaan hyvin nöyrästi, mitä isovanhemmat sanovat. Juuri isovanhempien kasvatus on meillä tänä aikana jäänyt liian vähälle. Sitäkin kautta saataisiin yhteiskunnassa hyvää tulosta, kun vaalittaisiin perheitten ja sukujen yhteyttä.

Petri  Salo  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Koska esittelevä ministeri on paikalla ja sivistysvaliokunta on tehnyt hyvän mietinnön, jonka kaikista pääasioista voi olla samaa mieltä, heitän paikaltani vain muutaman ajatuksen.

Kun itse olin nuori poika ja olin ala-asteella, meillä oli kunnia-asia olla joka vuosi raittiuskilpakirjoituksessa, jossa kilpailimme siitä, kuka parhaiten osaa terveystietoasioita. Ne voisivat tulla takaisin. Ne olivat hyviä kilpailuja, luonnollisia kilpailuja, joissa lapset saivat kilpailla näiden asioiden osaamisesta.

Kun olin keskikoulussa, meillä oli Myllymäen Mauri, euroopan-mestaruusurheilija, joka omalla esimerkillään opetti meille historiaa ja yhteiskuntaoppia ja terveystietoa. Puhuimme tupakasta, puhuimme alkoholista, puhuimme liikunnasta, puhuimme jopa tytöistäkin, mikä liittyy terveystietoon, ja hyvin ovat opit menneet perille.

Mutta kaikkein tärkeimpänä pidän näissä asioissa vanhempien omaa esimerkkiä, sitä, joka vaikuttaa lapsiin, ainakin omiin lapsiini, kaikkein eniten. Olenko itse antanut oikean esimerkin siitä, miten näitä asioita voidaan ymmärtää ja kuinka liikunnan merkitys on tärkeä? Lapsi haluaa tänä päivänä tietää, miksi.

Kun olen hakenut yöllä kahden aikaan 10—12-vuotiaita lapsia kadulta, joilla ei ole mitään rajoja, joilta löytyy tupakkaa, joka on vanhempien rahoilla hankittu, joilla on alkoholia, joka on omasta jääkaapista hankittu, voidaan kysyä, löytyykö sellaista koululaitosta, joka pystyy tämän kierteen oikaisemaan. Eli vastuu on meillä vanhemmilla.

Opetusministeri  Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni käyty keskustelu eduskunnassa on ollut hyvä. Miksipä se huono olisi ollut, koska eduskunta tämän lain hyväksymisellä on todellakin tekemässä jotakin hyvää: antamassa kouluille mahdollisuuden antaa terveystieto-opetusta oppitunneilla.

Täällä on käytetty mielestäni hyviä puheenvuoroja liittyen liikunnan merkitykseen. Ed. Brax esitti liikuntavälituntia. Ei varmastikaan ole mitään esteitä tällaisia järjestää. Minä pidän kyllä vähimmäisvaatimuksena, kun tiedän, että läheskään kaikissa kouluissa ei mennä edes ulos tavallisella välitunnilla, sitä, että mentäisiin nyt edes ulos, käveltäisiin sinne. Väitän, että 1—6-luokkalaiset pojat, kun he pääsevät ulos, eiväthän he siellä seistä tuputa vaan juoksevat ja liikkuvat, koska liikkuminen on poikien veressä. Mutta siihen vaaditaan se, että mennään ulos eikä sallita sitä, että ollaan sisällä.

Edustajat Nordman ja Uotila myös puhuivat liikunnan merkityksestä ja tärkeydestä.

Ed. Kuopalla oli huoli siitä, että kunnat eivät hoitaisi tätä asiaa. Mutta asia on kyllä niin, että on hoidettava nyt, jos ja kun eduskunta tämän lain hyväksyy. Silloin on lakisääteinen velvollisuus hoitaa se.

Täällä on monissa puheenvuoroissa kannettu huolta siitä, miten käy opettajakoulutuksen, onko siihen varauduttu. Minä voin vastata, että olemme varautuneet jo ensi vuoden budjetissa siihen täydennyskoulutukseen, joka on välttämätöntä. Olemme pitäneet tärkeänä sitä, että ne opettajat, jotka nyt opettavat terveystietoon liittyviä asioita, kaikki ovat siirtymävaiheessa päteviä, koska muutenhan tilanne olisi aivan mahdottoman vaikea koulun arkipäivässä. Mutta tulevaisuudessa tähänkin aineeseen koulutetaan omat opettajat, niin kuin muihinkin aineisiin koulutetaan.

Ed. Takkula voimakkaana opettajapersoonana otti esille opettajan vaikutuksen. Siitä on tänään muuten huomattu opetushallituksessa, kun on saatu neljä eri arviointiraporttia tämän päivän koululaisten oppimistuloksista, että tärkein tekijä 1.—6. luokkien äidinkielen oppimistuloksissa oli opettajan vaikutus. Hyvän opettajan vaikutus on hyvien oppimistulosten tärkein asia. Mutta se sisältää myös sen velvoitteen kunnille, että kunnan työnantajana pitäisi pitää huoli opettajien täydennyskoulutuksesta. Tässä jos missä tasa-arvo ei toteudu. Ed. Takkulan Anetjärven koulun opettaja ei pääse niin helposti täydennyskoulutukseen kuin Helsingin opettaja, koska siinä jo matkat tekevät suuret kustannukset.

Ed. Takkula esitti myös ajatuksen siitä, että kouluterveydenhoitajia käytettäisiin opettajina. Itse asiassa sallitaan lakiesityksessäkin ja sivistysvaliokunnan mietinnön perusteluissa se, että he voivat olla mukana. Mutta tuli kyllä mieleeni ed. Takkulan puhetta kuunnellessa, että on varmasti ihan harkitsemisen arvoinen asia, mikä olisi muuntokoulutuksen tarve terveydenhoitajien kouluttamiseksi terveystiedon opettajiksi. Tästä ei ole käyty mitään keskusteluja. Tämä ajatus heräsi ed. Takkulan puheenvuoron johdosta.

Ed. Nousiainen oli huolissaan koulutuksen resursseista. On hyvä muistuttaa eduskuntaa siitä, että tänä vuonna ja ensi vuonna opetuksen yksikköhinnat nousevat, ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna perusopetuksessakin noin 6 prosenttia. Minä tiedän, että eduskunnan istuvista kansanedustajista, niin kuin ed. Brax sanoi, että tämä on istuma-aikaa nykyään, suurin osa on kunnan päättäjiä, hyvin moni jopa kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Nyt on todella se aika, että se raha, joka koulutukseen laskennallisesti ohjataan, myös käytetään koulutukseen. Jos sitä rahaa ei käytetä koulutukseen, niin eihän silloin mikään muutu.

Ed. Petri Salo totesi myös sen, että on oikeus tietää. Niin on. Mutta niin kuin ed. Kokkonen sanoi, pelkkä tieto ei riitä, ei tässäkään tapauksessa. Siinä tarvitaan kyllä myös muuta kuin tietoa. Minä katson, että meidän lapsillamme ja nuorillamme on oikeus tietää, johtaapa se tieto sitten mihin hyvänsä, mutta on oikeus tietää myös omasta terveydestään ja elimistöstään. Se tieto on hyvä antaa lapsen ja nuoren omalta tasolta sillä tavalla, että se myös on kiinnostavaa.