Ilkka  Kanerva  /kok:

Arvoisa puhemies! Pankkivaltuusto on saattanut eduskunnan käsiteltäväksi kertomuksen Suomen Pankin toiminnoista vuodelta 2000, jolta osin on toki todettava, että maaliskuun iduksen tietämillä eduskunta käsitteli pankkivaltuuston raporttia ajankohtaisesta rahapolitiikan tilanteesta. Siinä yhteydessä hyvin moni niistä asioista, joita tämä kertomus nyt kattaa, tuli eduskunnan lähetekeskustelussa läpikäytyä, joten laajaan arviointiin ei tässä yhteydessä ehkä ole sinänsä aihetta. Tuo ajankohtaiskertomushan, uusi sellainen mekanismina, on parhaillaan talousvaliokunnan käsiteltävänä ja tulee sieltä omalla rytmiikallaan täysistuntosaliin uudelleen arvioitavaksi.

Tämä aihepiiri, jossa nyt toimitaan, on tietysti Suomenkin kannalta samoin kuin Euroopan kannalta mitä mielenkiintoisin, koska jo sinäkin aikana, joka on kulunut maaliskuun puolestavälistä tähän hetkeen, tilannekuvaus on aika lailla erilainen kuin se oli siinä vaiheessa. Vaikka aion sanoa pari näkökantaa, millä tavoin näen Euroopan keskuspankin ja sitä kautta tietysti Suomen Pankin roolin rahapolitiikassa, jota euroalueella noudatetaan, niin vaikka näkökantani perustuvat tähän hetkeen, tietysti takana on arviointi siitä, miten ylipäätään järjestelmää tulisi pyrkiä lähestymään, ja se koskee sikäli tietysti jo tuotakin vuotta 2000.

Yhdysvaltain keskuspankki yllätti luultavasti kaikki vähänkään asiantuntevat tahot. Vain suuri asiantuntemattomuus antoi edellytyksiä arvioida Fedin tekemän koronalennuspäätöksen viime viikolla oikeaan mittasuhteeseensa. Ainakin kaikki maailman finanssimarkkinat ilmoittivat olevansa ikään kuin hepnaadilla lyötyjä siitä, että keskeistä rahapolitiikan ohjauskorkoa Fedin, Yhdysvaltain keskuspankin, toimesta laskettiin peräti puolella prosenttiyksiköllä. Tätä on jossakin kansainvälisessä yhteydessä verrattu ikään kuin maanjäristykseen, jonka voimakkuus Richterin asteikolla mitattuna olisi 9—10. Sellainen se tietysti kaikilla tavoilla olikin, ja sitä Suomessakin on jonkin verran arvioitu mukaan luettuna Suomen valtiovarainministeri, joka totesi, että se sopii Suomelle kuin nyrkki silmään.

Sen sijaan Euroopan keskuspankki, joka kokoontui vähän ennen Yhdysvaltain keskuspankin suurta koronalennuspäätöstä, ei katsonut omalta osaltaan, että Euroopassa pitäisi tehdä mitään muutoksia ja korjauksia harjoitettuun rahapolitiikkaan, ja piti ohjauskorkotason entisellään. Euroopan keskuspankki taitaa kuitenkin hakea yhä edelleen hieman rooliaan. On olemassa yksi rahapolitiikka ja hyvin useankaltaista eri finanssipolitiikkaa euroalueen eri jäsenmaissa, mikä merkitsee sitä, että yksi rahapolitiikka sopii yhdelle, mutta sama rahapolitiikka ei yhtä hyvin istu toisen tahon tarpeisiin. Sen vuoksi on sanottukin, että Yhdysvalloista tullut raju koronalennuspäätös merkitsee nyt sitä, että Euroopan pitäisi hyvin kiireen vilkkaa nousta uudelleen arvioimaan tilannetta ja että tässä mielessä Eurooppa näyttää taapertavan jäljessä. Puhutaan Euroopan keskuspankin uskottavuusongelmasta jopa tässä suhteessa, verrataan Duisenbergin ja Greenspanin otteita rahapolitiikan hoitamisessa.

Samaan aikaan kun Yhdysvallat on neljän kuukauden aikana neljään eri kertaan alentanut korkoja yhteensä jopa puolellatoista prosenttiyksiköllä, Eurooppa möllöttää entisellään, mikä on aika monissa suunnissa koettu pettymykseksi, ja kysytään, tuleeko tämän kaltainen varovaisuus, liialliseksi varovaisuudeksi nähty asia, jopa liian kalliiksi Euroopan taloudelliselle kehitykselle vähänkään pidemmällä aikavälillä. Kaikki tiedämme tietysti, me ainakin, jotka olemme täällä salissa, että Euroopan keskuspankki ei sinänsä ole pyrkinytkään tähän taisteluun ottamaan osaa, vaan paremminkin lähtemään siitä, että kyetään pitämään hintavakautta Euroopassa ja sillä tavoin lunastamaan kilpailukykyä eurooppalaiselle taloudelliselle toimeliaisuudelle.

Yhdysvaltain rahapolitiikan vaikutukset sen omaan reaalitalouteen alkavat talouskasvuun vaikuttaa tietysti aina viiveellä, niin kuin ne kaikissa tapauksissa tekevät. Puolen vuoden, ehkäpä vuodenkin viiveellä tällaisilla päätöksillä on vaikutusta taloudelliseen kasvuun. Tällä hetkellä kuitenkin euroalueella, joka ei ehkä historiallisesti tai kansainvälisesti katsottuna sinänsä ole korkean koron alue, kuitenkin on tällä hetkellä selvästi korkopolitiikka viritetty korkeammalle tasolle, inflaatiovauhti mukaan lukien, kuin se on Yhdysvalloissa, joka on kuitenkin se talous, jonka kanssa Euroopan talouden pitäisi jotenkuten tasavertaisesti edes kyetä toimimaan.

Tällä haavaa on tilanne se, että euro heikkenee suhteessa dollariin, vaikka päinvastainen tilanne oli jokin aika takaperin vastikään nähtävissä, mikä merkitsee vain sitä, että sijoittajat, suuret pääomaliikkeet ympäri maailmaa haluavat uskoa siihen, että Yhdysvaltain useat koronlaskut ja tämä viimeisin voimallinen koronlasku ovat omiaan elvyttämään Yhdysvaltain taloutta. Sen lisäksi tietysti Yhdysvaltain talouden taantumalla, jossa nyt ollaan kieltämättä — kuinka jyrkkä se on, kuinka pitkäikäinen se on, se jää nähtäväksi — on myös oma hidastava vaikutuksensa Euroopan talouskasvuun, ja sitä kautta tietysti myöskin Suomen pitää tilannetta arvioida. Näin ollen jää kysymään, milloin Euroopan keskuspankki alentaa omia ohjauskorkojaan. En pyri olemaan ennustaja, mutta asetun ihmettelijöitten riviin, mikäli seuraava Euroopan keskuspankin neuvoston kokous ei tule alentamaan ohjauskorkoa Euroopassa ainakin 0,25 prosenttiyksiköllä.

Me tiedämme hyvin ympäristöstämme, miten sieltä löytyy varoittavia esimerkkejä. Japani tarjoaa hyvän tai huonon esimerkin ylivarovaisen rahapolitiikan seurauksista. Japanin talous on pahasti kuralla tällä hetkellä. Siellä on itse asiassa aika syvä taloudellinen kriisi menossa. Ei riitä enää se mentaliteetti, että nostapa vähän sukkiasi, ne näyttävät huonoilta. Päinvastoin tilanne on taloudellisesti ikään kuin hallituksen kannalta vararikon tyyppisessä tilanteessa. Kriisi voi hyvin karata käsistä Aasiassa Japani-lähtöisesti ja avata sellaisia patoja rahoitusmarkkinoitten epäluottamukselle, jotka merkitsevät Japanin jenin romahtamista ja laajemminkin protektionistisia elvytystoimenpiteitä, mikä ei tietysti maailmantaloudelle olisi toivottavaa. Tämä kaikki siitä, että Japani on noudattanut erittäin, ehkäpä nimenomaan, ylivarovaista rahapolitiikkaa.

USA puolestaan on tehnyt päinvastoin. Siellä on nähty melkeinpä paniikinomaisia koronalennuksia, niin kuin me tiedämme, joita perustellaan paitsi talouskasvulla myös suurella vaihtotaseen vajeella.

Mutta huonosti käy Euroopan, jollei se uskalla tehdä omia, itsenäisiä päätöksiään riittävän ripeästi ja omaa lähtökohtaansa ja maailmantalouden kasvun näkökohtia silmälläpitäen. Onko Euroopasta edes tänä päivänä haastajaksi Yhdysvalloille, jää tässä tietysti kysymään. Vaikka korkopolitiikassa korostetaan riippumattomuutta poliittisista tekijöistä ja markkinatekijöistä, niin ei voi olla niin, etteikö Euroopan tilanteeseen korkopolitiikassa vaikuttaisi se, mitä reaalitaloudessa kaikkialla muualla maailmassa tapahtuu.

Toinen seikka on se, että talouksien uudistumiskyky Euroopassa on selvästi huonompi kuin se on Yhdysvalloissa. En ainakaan tällä hetkellä usko, että tämä tilanne, missä nyt eletään, houkuttelisi suuria pääomia Eurooppaan pois Yhdysvalloista. Yhdysvallat on yhä edelleen houkuttelevampi sijoituskohde kuin Eurooppa. Dollari tulee edelleenkin vahvistumaan näin muodoin suhteessa euroon.

Sanotaan, että euron kurssi on suhteessa dollariin siis liian alhainen, enkä näe, että kovin nopeasti siinä mitään merkittäviä muutoksia parempaan suuntaan olisi löydettävänäkään. Näin ollen taustalla on tietysti se, oikeastaan ainakin kaikissakin olosuhteissa, että vahvan valuutan takana täytyy aina olla vahva kansantalous. Mutta onko Eurooppa vahva kansantalous? Sitä ei korkopolitiikalla voida yhtäkkiä vahvaksi taikoa. Minä sanon pari tunnuslukua. Yhdysvallat on luonut viime vuosien aikana satojatuhansia työpaikkoja. Onko Eurooppa tehnyt samaa? Ei ole. Työttömyys on Yhdysvalloissa jossakin 3—4 prosentin välillä korkeintaan. Euroopassa ollaan 10 prosentin tasolla. Tämä merkitsee isoja asioita talouden uudistamisessa. Jos USA:ssa maksetaan parempaa palkkaa, siellä on parempi ja vahvempi valuutta, siellä on pienemmät verot, niin Euroopan kilpailukyky tilanteessa, jossa meidän väestörakenteemme on harmaa, verot ylhäällä ja yhteiskunta huolehtii ihmisistä eikä omaehtoisuutta päästä tekemään edes työelämän uudistusten kautta, nämä näkymät eivät näytä pelkästään rohkaisevilta.

Joskus on siis aihetta sanoa myöskin vähän pessimistisempiä äänenpainoja siitä, missä ollaan Euroopan osalta menossa, mikä on sen elinvoima suhteessa Yhdysvaltoihin. Tämän, ikään kuin huutomerkin, olen sanomassa sen vuoksi, että tuntuu hieman oudolta, että Euroopan keskuspankki ei kykene tekemään sellaisia siirtoja harjoittamassaan rahapolitiikassa, joihin monet seikat sinänsä olisivat antamassa perusteita, vaan jatketaan sellaisella linjalla, joka varmasti toisissa olosuhteissa on ollut perusteltu, mutta jossa ulkoiset tunnusmerkit antaisivat perusteita kyllä jo muuttaakin politiikkaa.

Petri Salo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Pankkivaltuuston puheenjohtaja Ilkka Kanerva käsitteli rahapolitiikkaa hyvin onnistuneella tavalla. Muutamia kysymyksiä olisi hyvä tässä hänelle esittää. Hän ennusti puheenvuorossaan, että Yhdysvaltain dollarin vahvistuminen edelleen jatkuu. Yhdessä niitten suhdanteiden kanssa, joita tällä hetkellä esimerkiksi on öljymarkkinoilla, tämähän tietää sitä, että se heijastuu Euroopan ja myöskin Suomen talouteen voimakkaalla tavalla, muun muassa polttoaineiden hinnannousun myötä. Tämä tietää myöskin sitä, että se aiheuttaa merkittäviä inflaatiopaineita myöskin Suomen ja koko Euroopan kansantalouteen, mikä on omiaan taas heikentämään meidän kilpailukykyämme suhteessa muihin.

Toinen merkittävä asia, jonka haluaisin tuoda esiin: Olen varsin huolestunut siitä, että Pohjoismaat kulkevat rahapolitiikassa hyvin eri tahtia. Norja on kokonaan vielä EU:n ulkopuolella, mutta jos puhumme länsimaasta Ruotsista, se suhtautuu esimerkiksi yhteiseen rahaunioniin erittäin penseästi tällä hetkellä, ja näyttää, että se on ulkopuolella vielä jonkin aikaa. Tämä on omiaan tietenkin yhdessä Englannin kanssa vaikuttamaan siihen, että tällainen eurooppalainen yhtenäisyys ei ole vielä löytänyt paikkaansa. Kysyisin ihan pankkivaltuuston puheenjohtajan kommenttia näihin näkemyksiin.

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Mitä tulee ensinnäkin dollarin edelleenkin vahvistuvaan näkymään suhteessa euroon, olen ed. P. Salon kanssa samaa mieltä, että siltä tämä tilanne näyttää, mutta mitä tulee inflaatioon, ehkäpä siihen Yhdysvalloissa suhtaudutaan, ylipäätään Yhdysvaltain rahapolitiikassa, hieman kevyemmin kuin Euroopassa. Euroopassa hintavakaudesta on muodostunut koko rahapolitiikan tekijöistä numero yksi, itse asiassa ylitse kaikkien muiden likipitäen ainokainen rahapolitiikan määräävä tekijä. Sen pitäisi olla pitkällä aikajuoksulla alle 2 prosenttia. Tällä hetkellä se on yli sen johtuen juuri ed. Salon mainitsemasta öljyn maailmanmarkkinahinnan korkeudesta.

Se, että euro on heikko suhteessa dollariin, on sinänsä tietysti lyhyellä tähtäimellä vientiteollisuuden eli kilpailukykymme kannalta erinomaisen hyvä asia. Tällä hetkellä voi sanoa, että kun hintakilpailukyky on parantunut juuri euron ja dollarin vaihtelun suhteen euron kannalta vähenevään suuntaan, se on aiheuttanut sen, että Suomenkin hintakilpailukyky on kansainvälisesti petraantunut yli 10 prosenttiyksiköllä. Se on melkoinen vientietu Suomen kansantaloutta ajatellen.

Mitä tulee Pohjoismaihin, niin näin on, kuin ed. Salo oikein viittaa. Meillä on kaikilla eri perusteet. Norja on koko järjestelyn ulkopuolella. Se rakentaa taloutensa öljyn ja kaasun varaan. Ruotsi on kyllä EU-maa, mutta on Emun ulkopuolella. Luin tänään jostakin arvion, että Viro tulee olemaan Emu-alueessa mukana ennen kuin konsanaan Ruotsi. Heittoja voi esittää, mutta melkoisia dramaattisia väitteitä esitetään. Me emme voi etsiä tällä hetkellä yhteisyyttä valitettavasti pohjoismaisesta perheestä, mitä tulee rahapolitiikan hoitamiseen.