1) Hallitusohjelman kehitysapusitoumuksen toteutuminen
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Suomalainen kehitysyhteistyö on täyttänyt
tänä vuonna 40 vuotta. Välikysymyksen
aiheeksi 40-vuotias ei liene aikaisemmin noussut. Siinäkin
mielessä kuluva vuosi on kehityspoliittisesti historiallinen.
Aasian tsunamikatastrofi on kiistatta lisännyt kiinnostusta
kehityskysymyksiä kohtaan, mutta aihe on tänä vuonna
muutoinkin ajankohtainen. Valtioiden päämiehet
kokoontuvat syksyllä tarkastelemaan viime vuosien edistymistä YK:n vuosituhatjulistuksen
tavoitteiden saavuttamisessa. Viisi vuotta sitten maailma sitoutui
muun muassa äärimmäisen köyhyyden
puolittamiseen vuoteen 2015 mennessä.
Köyhyyden puolittamiseen ja muiden tavoitteiden saavuttamiseen
on vielä kymmenen vuotta aikaa, mutta tavoite tuntuu osittain
vaikealta saavuttaa. Erityisesti Itä- ja Etelä-Aasiassa
edistyminen kohti vuosituhattavoitteiden saavuttamista on ollut
nopeaa, kun taas Saharan eteläpuolinen Afrikka on jäänyt
pahasti jälkeen. Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä ja
Pohjois-Afrikassa tulokset ovat vaihtelevia, mutta eivät
riitä tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä.
Tavoitekohtaisesti arvioituna nälkää,
puhdasta juomavettä, lasten koulutusta ja lapsikuolleisuutta
koskevissa tavoitteissa on — Afrikkaa lukuun ottamatta — edistytty.
Sen sijaan tilanne on edelleen hyvin huono äitiyskuolleisuuden,
hivin — aidsin ja muiden tarttuvien tautien, sukupuolten
tasa-arvon ja ympäristönsuojelun osalta.
Vaikka koko maailma tunnustaa avun tarpeen, tarvitaan edelleen
voimistuvaa moninaista sitoutumista ja pitkäjänteistä työtä,
jotta tuloksia saadaan aikaan. Suomi kantaa tässä globaalissa yhteisvastuussa
oman osuutensa. Oman paikan löytäminen tarkoittaa
muun muassa maamme suhteellisten etujen ja osaamisen hahmottamista suhteessa
muihin avunantajiin ja keskittymistä niin maa- kuin sektorivalinnoissakin.
Haemme sisältöä omalle toiminnallemme
entistä enemmän suomalaisen lisäarvon
käsitteestä: mikä on se erityisosaaminen,
jota juuri me voimme antaa osana kansainvälistä yhteisöä. Tällainen
lisäarvo perustuu sekä omaan historialliseen kokemuspohjaamme
että tietyille toimialoille kehittyneeseen erityisosaamiseemme. Keskittymisen
kautta haettava vaikuttavuuden vahvistuminen merkitsee sitä,
että emme ole mukana kaikkialla, vaan kohdistamme osallistumistamme
aiempaa rohkeammin.
Arvoisa puhemies! Kehityspoliittinen keskustelu rajoittuu usein
lähinnä rahaan. Tämä on myös
välikysymyksen ydin. Hallitus tarkastelee kehitystavoitteiden
saavuttamista laajemmasta kehityspoliittisesta näkökulmasta.
Tarvitaan ennen kaikkea kehitysvaikutuksiltaan koherenttia toimintaa
eri politiikan lohkoilla. Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti
hallitus toimii johdonmukaisesti kehitysmaiden aseman parantamiseksi
niin turvallisuus-, ihmisoikeus- kuin kauppapolitiikankin sektoreilla.
Kehitysrahoituksen riittävyyden rinnalla olennainen
tavoite on kehitysmaiden hallittu integroituminen maailmantalouteen.
Siksi kehitysmaiden intressit ovat tulleet pysyvästi kauppapoliittiselle
agendalle muun muassa Wto:n piirissä. Hallituksen tavoitteena
onkin muun muassa vaikuttaa kehitysmaiden erityistarpeiden huomioimiseksi
Wto:n Dohan neuvottelukierroksen yhteydessä edistämällä kehitysmaille
suunnattujen erityisetujen myöntämistä siten,
että ne ovat entistä täsmällisempiä,
tehokkaampia ja toiminnallisempia.
Suomi kantaa kansainvälisen vastuunsa osana globaalia
yhteisöä. Voidaan perustellusti sanoa, että nykyinen
hallitus on ottanut edeltäjiään määrätietoisemman
otteen kehityspolitiikkaan, myös kehitysyhteistyömäärärahojen
nostoon. Hallitus kohdentaa kehitysyhteistyön voimavaroja
erityisesti kaikkein köyhimpien maiden sekä Saharan eteläpuolisen
Afrikan hyväksi.
Jo tehtyjen päätösten pohjalta kehitysyhteistyömäärärahojen
kasvu hallituskaudella tulee kaiken kaikkiaan olemaan noin 218 miljoonaa euroa.
Aikaisempiin hallituksiin verrattuna kehitysyhteistyömäärärahojen
vuosikasvu on ollut tämän hallituksen aikana nopeampaa
kuin kertaakaan 1990-luvun laman jälkeen. Rahanarvon muutoksenkin
huomioon ottaen lisäysten vauhti rahassa on yli kaksinkertainen
kahteen edelliseen hallituskauteen verrattuna.
Ennustettavuutta kehityspolitiikan suunnitteluun on tuonut se,
että ensimmäistä kertaa hallitus on sitonut
kehitysyhteistyömäärärahojen
kasvattamisen vaalikauden aikana selkeään rahasummaan.
Myös eteneminen kohti 0,7 prosentin tavoitetasoa tapahtuu
nykyisen hallituksen kaudella nopeammin kuin sen edeltäjien
aikana, vaikkakin bruttokansantuotteen nopea kasvu, josta olemme
sinänsä tietenkin iloisia, onkin tehnyt prosenttiin
sidotusta tavoitteesta entistäkin haastavamman. Kansainväliset
sitoumukset on tehty prosenttisidonnaisiksi siksi, että se
on ainoa mittari, joka huomioi erikokoisten kansantalouksien maksukyvyn.
Suomi on tällä hetkellä kehitysyhteistyömäärärahoiltaan
lähellä EU:n keskitasoa. EU:n 15 niin kutsuttua
vanhaa jäsenmaata antoivat ennakkotietojen mukaan kehitysapua
viime vuonna 0,36 prosenttia bktl:stä. Suomen taso oli
0,35. Neljä maata on tähän mennessä saavuttanut
0,7 prosentin tavoitteen. Keskustelu kehitysyhteistyömäärärahojen
tasosta on aktiivista laajalti EU-maiden piirissä. Avun
laadun parantaminen on keskeinen kysymys EU:n kehityspolitiikassa
valmistauduttaessa syksyn vuosituhattapahtumaan.
Jo lähiaikoina EU:ssa tulee käsiteltäväksi
komission ehdotus oda-kasvun välitavoitteiksi, jonka mukaan
vanhat jäsenmaat sitoutuisivat vuoteen 2010 mennessä vähintään
0,51 prosentin tasoon. Suomi tulee omalta osaltaan sitoutumaan sellaiseen
välitavoitteeseen, jonka hallitus voi ottaa minimitavoitteekseen
seuraavan kehyspäätöksen suunnittelussa.
Hallitusohjelmansa mukaisesti hallitus tavoittelee 0,7 prosentin
bktl-osuuden saavuttamista vuoteen 2010 mennessä, yleinen
talouskehitys kuitenkin huomioon ottaen. Kehyspäätös
2005—2009 on tehty taloudellista tilannetta koskevien nykytietojen
pohjalta. Sen mukaan saavutettaisiin arviolta 0,48 prosentin taso
vuonna 2009. Määrällinen kasvu on kehyspäätöksessä ilmaistu selkeästi
rahasummissa bktl-osuuksien sijaan. Tämä lisää suunnittelun
ennustettavuutta.
Ensi vuonna tulee tehtäväksi ensimmäinen
kehyspäätös, joka ulottuu vuoteen 2010
saakka. Viimeistään silloin hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön
kasvattamissuunnitelmaa kyseistä vuotta koskevan tavoitteen
osalta.
Nykyisen hallituksen tehtävänä on
luoda sellainen sisällöllinen, laadullinen ja
hallinnollinen pohja, joka luo tukevan maaperän kehitysyhteistyömäärärahojen
kasvulle jatkossakin. Kehitysyhteistyön sitoumusvaltuuksien
lisääminen, yhteistyön maa- ja sektorikohtainen
keskittyminen, siirtyminen kohti suurempia ohjelmakokonaisuuksia
ja yhteistyömaiden valmiuksien vahvistuminen tarjoavat
seuraaville hallituksille mahdollisuuden hallitusti kasvattaa yksittäisten maaohjelmien
kokoa. Ulkoministeriön ja kehitysmaaedustustojemme henkilöstövoimavarojen vahvistaminen
luovat sellaisen henkilöstöpohjan, joka pystyy
laadukkaasti hallinnoimaan tulevien vuosien määrärahakasvun.
Monenkeskisen yhteistyön kenttä tarjoaa hyviä mahdollisuuksia
Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden tukemiseen. YK-järjestelmässä Suomi
on kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti jo lisännyt monivuotisiin
sitoumuksiin perustuvaa korvamerkitsemätöntä rahoitusta
keskeisille YK-järjestöille ja -ohjelmille. Hiv — aids
on yksi niistä alueista, joilla kansainvälinen
paine rahoituksen nopeaan lisäämiseen on huomattava.
YK-järjestöt tarjoavat tarvittaessa hyvän
kanavan avun nopeallekin kanavoimiselle laadukkaasti.
Arvoisa puhemies! Kasvavat määrärahat
ovat mahdollistaneet sen, että pitkäjänteisen
työn ohella on pystytty reagoimaan myös yllättäviin tarpeisiin.
Aasian katastrofin laajuuden selvittyä hallitus sitoutui
tukemaan tsunamin uhreja 50 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana.
Tähän summaan sisältyy niin humanitaarisen
avun kuin jälleenrakennuksenkin osuus. Kansalaisten, järjestöjen
ja yritysten panos humanitaariseen apuun Aasiassa oli merkittävä.
Humanitaarisen avun budjetti on ennalta sitomatonta ja luonteensa
mukaisesti tarkoitettu pääasiassa äkillisten
katastrofien aiheuttamiin menoihin. Siksi on aivan luonnollista
ja oikein, että myös tsunamin aiheuttamiin tuhoihin
käytetään humanitaarista apua ja jälleenrakennusvaiheessa muita
kehitysyhteistyövaroja. Aasian tsunamikatastrofi oli kertaluonteisella
rajuudellaan ennenkokematon, mutta maailmanlaajuiset kehityshaasteet
ovat sittenkin siihen verrattuna moninkertaisia. Pitkään
jatkuneet köyhyysongelmat esimerkiksi Afrikassa jatkavat
olemassaoloaan tsunamin jälkeenkin.
Valitettavasti näyttää siltä,
että monet maailman humanitaarisista kriiseistä jatkuvat
vuodesta toiseen. Siksikin on tärkeää,
että hallitus sitoutui jo tammikuun alussa lisäämään
humanitaarisen avun budjettia tsunamiin kohdennettuna 8 miljoonalla
eurolla ensimmäisessä lisätalousarvioesityksessään.
Kasvavat määrärahat mahdollistavat sen,
että osallistuminen tsunamialueen jälleenrakentamiseen
on mahdollista, ilman että joudutaan vähentämään
Suomen pitkäaikaisten kumppanien saamaa apua.
Välikysymyksessä viitataan velanhoito-ohjelmiin,
joiden rahoitukseen hallitus on muun muassa kehityspoliittisessa
ohjelmassa sitoutunut. Hallitus pitää raskaasti
velkaantuneet maat kattavan Hipc-ohjelman täysimääräistä toimeenpanoa
ensisijaisena keinona kehitysmaiden velkatilanteen saattamiseksi
kestävälle tasolle. Suomi osallistuu Hipc-ohjelman
rahoitukseen kansainvälisesti sovitun rahoitusosuutensa — 0,6
prosenttia — mukaisesti: sekä vuonna 2005 että vuonna
2006 rahoituspäätökset Hipc-rahastoon ovat
5 miljoonaa euroa.
Hallitus on hiljattain lisäksi tehnyt päätöksen Suomen
osallistumisesta Irakin velkojen anteeksiantoon. Kansainvälisesti
on sovittu, että velkojen anteeksiannon tulee noudattaa
niin sanottua lisäisyyden periaatetta eli tapahtua muun
kehitysyhteistyön kasvun päälle. Tämä ei
siis tule vähentämään Suomen
ponnistuksia varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahojen
kasvattamiseksi. Velkojen anteeksianto tuo tilastollisen nousupiikin
oda-tasoomme muutamien lähivuosien aikana.
Kansainvälisellä tasolla keskustellaan tällä hetkellä vilkkaasti
uusista velkahelpotusaloitteista. Suomi osallistuu aktiivisesti
myös tähän keskusteluun ja arvioi aloitteita
muun muassa niiden tuloksellisuuden ja riskien sekä kansainvälisen
taakanjaon näkökulmasta. Hallitus pitää perusteltuna
vaihtoehtona Ison-Britannian tekemää aloitetta,
jossa kehitysmaiden velanhoitokustannukset Kansainväliselle
valuuttarahastolle, Maailmanpankin Idalle ja Afrikan kehitysrahastolle
annettaisiin anteeksi vuosina 2005—2015. Hallitus harkitsee,
olemassa olevan kehitysyhteistyöbudjetin puitteissa, osallistumista aloitteen
toimeenpanoon vastaavalla osuudella kuin Hipc-ohjelmaan. Tämä edellyttää kuitenkin,
että aloitteen toimeenpanon yksityiskohdista päästään
sopuun.
Velkahelpotusten ohella kansainvälisessä kehityspoliittisessa
keskustelussa kehitellään uusia kehitysrahoituksen
muotoja. Uudet rahoitusmekanismit ovat tutkimisen arvoisia, jos
niillä voidaan lisätä kehitysrahoituksen
etupainotteisuutta eli saada varoja aiempaa nopeammin käyttöön
ja jos niillä saadaan kehitysyhteistyöhön
niin sanottua uutta rahaa. Kehitysrahoituksen perusrunkona tullee
kuitenkin vielä pitkään säilymään
edelleen virallinen kehitysapu.
Arvoisa puhemies! Kehitysmaiden omaa vastuuta kehityksestään
ei voi eikä pidä tässäkään yhteydessä sivuuttaa.
Kehitysmaiden tilanteen kohentumisessa ei ole kysymys yksinomaan
siitä, millä tavalla ulkomaailma niitä kohtelee,
vaan myös maiden omien sisäisten asioiden järjestämisestä.
Hyvä hallinto, tasapuolinen tulonjako, toimiva oikeusjärjestelmä,
elinkeinoelämän kehittymistä tukeva ympäristö — nämä ovat
kaikki kehitysmaiden omia toimia, joilla köyhyyttä voidaan
vähentää vähintään
yhtä tehokkaasti kuin ulkoisella avulla. Kehitysyhteistyön
tavoitteena onkin tukea kehitysmaiden omia ponnisteluja niiden omien
köyhyydenvähentämisstrategioiden mukaisesti.
Esimerkiksi korruptionvastainen toiminta on osa niitä keskusteluja,
joita Suomi käy kahdenvälisten kumppanimaidensa
kanssa. Ihmisoikeuksien toteutumisella ja kehityksellä on
toisiaan vahvistava keskinäinen yhteys. Esimerkiksi tyttöjen
koulutus on ihmisoikeuspoliittisia prioriteettejamme ja samalla
yksi yhteiskunnallisen kehityksen perusedellytyksistä.
Hallitus kiinnittää myös erityistä huomiota
oikeudenmukaisen tulonjaon ja talouskasvun edistämiseen
kehitysmaissa keinona vaikuttaa äärimmäisen
köyhyyden poistamiseen maailmassa. Suomella on poikkeuksellisen
vankka historiallinen kokemus noususta köyhästä maatalousvaltaisesta
maasta moderniksi yhteiskunnaksi, joka on kyennyt jakamaan taloudellisen
kasvun hedelmiä kansanvaltaisella ja koko väestöä hyödyttävällä tavalla.
Ulkoministeriö on aivan hiljattain hyväksynyt
toimintasuunnitelman, jonka pohjalta vuosien 2005—2006
aikana tätä tavoitetta edistetään
niin kansainvälisillä foorumeilla, kuten YK:ssa
ja Maailmanpankissa, kuin kahdenvälisen kehitysyhteistyön
puitteissa. Kehitysmaiden talouskasvua ja oikeudenmukaista tulonjakoa
edistävässä työssä pyritään
käyttämään hyväksi
Suomen oman taloudellisen ja sosiaalisen kehityshistorian kokemuksia.
Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on Suomen johdonmukaisen
kehityspolitiikan osana kehitysyhteistyön tason nosto sekä määrällisesti
että laadullisesti. Hallitus luo toiminnallaan sekä määrällistä että laadullista
pohjaa sille, että Suomi täyttäisi antamansa
kansainvälisen sitoumuksen 0,7 prosentin kehitysrahoituksen
tason saavuttamisesta vuoteen 2010 mennessä.
Kehitysavun kasvattaminen on saanut sekä eduskunnan
että kansalaisten vankan tuen. Sekä eduskunta
että kansalaisyhteiskunta ovat myös aktiivisesti
ottaneet kantaa yhteistyön suuntaamiseen ja laadun parantamiseen.
Yhteistyössä eduskunnan kanssa hallitus panostaa
edelleen Suomen kehityspoliittisen vaikuttavuuden vahvistamiseen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lehtomäen esittämä valtioneuvoston
vastaus välikysymykseen on ruotsinkielisenä näin
kuuluva:
Det finländska utvecklingssamarbetet fyller i år
40 år. Tema för en interpellation torde 40-åringen
inte tidigare ha varit — även i det hänseendet är
detta år historiskt ur utvecklingspolitisk synvinkel.
Flodvågskatastrofen i Asien har utan tvekan ökat
intresset för utvecklingsfrågor, men temat är i år även
i övrigt mycket aktuellt. Statscheferna sammanträder
i höst för att granska de senaste årens
framsteg för att uppnå målen i FN:s millenniedeklaration.
För fem år sedan åtog sig världen bland
annat att halvera den extrema fattigdomen före år
2015.
Vi har tio år på oss att halvera fattigdomen
och uppnå de övriga målen, men målsättningen
känns delvis svår att uppnå. Framför
allt i Ost- och SydAsien har framstegen för att uppnå millenniemålen
varit snabba, medan Afrika söder om Sahara har halkat efter
betydligt. I Latinamerika, Mellanöstern och Nordafrika
har resultaten varierat, men de räcker inte till för
att målen skall uppnås före år
2015. Granskat per mål har man — förutom
för Afrika — gjort framsteg i fråga om
hunger, rent dricksvatten, utbildning för barn och barndödlighet.
Däremot är situationen fortfarande mycket dålig
i fråga om mödradödligheten, hiv/aids
och övriga smittsamma sjukdomar, jämställdheten
mellan könen och miljöskyddet.
Trots att hela världen erkänner biståndsbehovet,
behövs fortfarande allt kraftigare mångsidigt
engagemang och långsiktigt arbete för att åstadkomma
förändringar. Finland bär sin egen andel
av detta globala gemensamma ansvar. Att finna sin egen plats betyder
bland annat att vi inser vårt lands relativa fördelar
och kunskaper i relation till övriga biståndsgivare
och att vi koncentrerar vårt bistånd i fråga
om såväl val av länder som sektorer.
Vi söker i allt högre grad innehåll
för vår egen verksamhet i begreppet finländskt
mervärde — vilka är de specialkunskaper
som just vi kan erbjuda som en del av det internationella samfundet.
Ett sådant mervärde grundar sig på våra
egna historiska erfarenheter samt på våra specialkunskaper
inom vissa verksamhetsområden. Den ökade verkningsgrad
som vi eftersträvar genom att centrera biståndet
innebär att vi inte deltar överallt utan fokuserar
vårt deltagande djärvare än tidigare.
Den utvecklingspolitiska diskussionen begränsar sig
ofta närmast till frågan om pengar. Detta utgör även
kärnan i interpellationen. Regeringen studerar uppnåendet
av utvecklingsmålen ur ett vidare utvecklingspolitiskt
perspektiv. Det behövs framför allt en till sina
utvecklingsverkningar konsekvent verksamhet inom olika politikområden.
I enlighet med det utvecklingspolitiska programmet agerar regeringen
konsekvent för att förbättra utvecklingsländernas
ställning inom såväl säkerhetspolitiken
och människorättspolitiken som handelspolitiken.
Vid sidan av utvecklingsfinansieringens tillräcklighet är
en kontrollerad integration av utvecklingsländerna i världsekonomin
ett viktigt mål. Därför har utvecklingsländernas
intressen tagits upp för att stanna på den handelspolitiska agendan,
bland annat inom Wto. Regeringens målsättning är
bland annat att arbeta för att utvecklingsländernas
särskilda behov skall beaktas i samband med Wto:s Doharunda
genom att man främjar beviljandet av exaktare, effektivare och
mera funktionella särskilda förmåner
för utvecklingsländerna än tidigare.
Finland bär sitt internationella ansvar som en del
av det globala samfundet. Man kan på goda grunder hävda
att den nuvarande regeringen har tagit ett mera målmedvetet
grepp om utvecklingspolitiken än sina föregångare, även
när det gäller att höja anslagen för
utvecklingssamarbete. Regeringen inriktar utvecklingssamarbetsresurser
särskilt på de allra fattigaste länderna
och Afrika söder om Sahara.
På basis av de beslut som redan fattats kommer utvecklingssamarbetsanslagen
under regeringsperioden att öka med sammanlagt cirka 218 miljoner
euro. Jämfört med tidigare regeringar har utvecklingssamarbetsanslagens årliga
tillväxt under denna regering varit snabbare än
någonsin sedan depressionen på 1990-talet. Även om
man beaktar det förändrade penningvärdet har ökningstakten
i pengar räknat varit mer än dubbelt så snabb
som under de två tidigare regeringsperioderna.
Planeringen av utvecklingspolitiken har blivit mera förutsägbar,
eftersom regeringen för första gången
har bundit ökningen av utvecklingssamarbetsanslagen under
valperioden till ett visst belopp. Även stegen mot målnivån
på 0,7 procent framskrider under den nuvarande regeringsperioden
snabbare än under dess föregångares tid.
Den snabba bnp-tillväxten — som vi alla naturligtvis är
glada över — innebär emellertid att en
målsättning som är bunden till en viss
procent blir ännu svårare att uppnå än
tidigare. De internationella åtagandena har bundits till
procentandelar, eftersom det är den enda mätare
som beaktar olika stora nationalekonomiers betalningsförmåga.
I fråga om sina utvecklingssamarbetsanslag är Finland
för närvarande nära EU:s medeltal. EU:s 15
så kallade gamla medlemsstater gav enligt förhandsuppgifter
0,36 procent av sin bni i utvecklingsbistånd i fjol. Nivån
i Finland var 0,35 procent. Fyra EU-länder har hittills
uppnått målsättningen 0,7 procent. Diskussionen
om utvecklingssamarbetsanslagens nivå är livlig
på olika håll inom EU. En förbättrad
kvalitet på biståndet är även
en central fråga inom EU:s utvecklingspolitik under förberedelserna
inför millenniekonferensen i höst.
Redan under den närmaste framtiden kommer kommissionens
förslag till delmål för ökningen av
det offentliga utvecklingsbiståndet (oda) att tas upp för
behandling. Enligt dessa delmål skall de gamla medlemsstaterna
förbinda sig att uppnå en nivå på minst
0,51 procent före år 2010. Finland kommer för
sin del att binda sig till ett sådant delmål som
regeringen kan fastställa som miniminivå vid planeringen
av sitt nästa rambeslut.
I enlighet med regeringsprogrammet eftersträvar regeringen
en procentandel på 0,7 procent av bni före år
2010, dock med beaktande av den allmänna ekonomiska utvecklingen.
Rambeslutet 2005—2009 har utarbetats på basis
av gällande uppgifter om det ekonomiska läget.
I enlighet med detta uppnås en procentandel på 0,48 år 2009. Ökningen
har i rambeslutet uttryckts i penningbelopp i stället för
i bni-andelar. Detta ökar planeringens förutsebarhet.
Nästa år skall det första rambeslutet
som sträcker sig ända till år 2010 fattas.
Senast då måste regeringen granska planen för
att öka utvecklingssamarbetet när det gäller
målsättningen för året i fråga.
Den nuvarande regeringens uppgift är att skapa en
sådan innehållsmässig, kvalitetsmässig
och administrativ grund som ger en gynnsam jordmån för
att även i framtiden öka utvecklingssamarbetsanslagen.
Utökade fullmakter att ingå förbindelser
inom utvecklingssamarbetet, en koncentration av samarbetet i fråga
om länder och sektorer, en övergång till
större programhelheter och en ökad beredskap i
samarbetsländerna erbjuder de följande regeringarna
en möjlighet att kontrollerat öka storleken på samarbetsprogrammen
för de enskilda länderna. Förstärkta
personalresurser vid utrikesministeriet och vid våra representationer
i utvecklingsländerna ger upphov till en personalstyrka
som på ett kvalitetsmässigt högtstående
sätt kan administrera de kommande årens anslagstillväxt.
Det multilaterala samarbetet erbjuder goda möjligheter
att stöda Finlands utvecklingspolitiska målsättningar.
Inom FN-systemet har Finland i enlighet med sitt utvecklingspolitiska
program redan ökat sin på fleråriga åtaganden
baserade icke-öronmärkta finansiering till de
viktigaste FN-organisationerna och FN-programmen. Hiv/aids är
ett av de områden där det internationella trycket
för en snabbt ökad finansiering är betydande.
FN-organisationerna erbjuder vid behov goda möjligheter
till en snabb och kvalitetsmässigt högtstående
kanalisering av stöd.
De ökande anslagen har gjort det möjligt
att man vid sidan av det långfristiga arbetet även
har kunnat reagera snabbt på plötsliga behov.
Då Asienkatastrofens omfattning stod klar åtog
sig regeringen att stöda tsunamikatastrofens offer med
50 miljoner euro under tre år. I denna summa ingår
såväl det humanitära biståndet
som återuppbyggnadsarbetet. Medborgarnas, organisationernas
och företagens humanitära biståndsinsats
i Asien var betydande.
Det humanitära biståndets budget har inte bundits
på förhand och i enlighet med sin natur är det
främst avsett för utgifter som orsakas av plötsliga
katastrofer. Därför är det alldeles naturligt
och korrekt att humanitärt bistånd även
används för den förstörelse
som flodvågorna orsakat och att man i återuppbyggnadsskedet
använder andra utvecklingssamarbetsmedel. Tsunamikatastrofen
i Asien var oerhörd i sin våldsamhet, men de världsomspännande
utvecklingsutmaningarna är det oaktat flerfaldigt större.
De långvariga fattigdomsproblemen i till exempel Afrika
fortsätter även efter tsunamin.
Det ser tyvärr ut som om många av världens humanitära
kriser fortsätter år efter år. Även
därför är det viktigt att regeringen
redan i början av januari, i sitt första tilläggsbudgetförslag, åtog sig
att öka budgeten för humanitärt bistånd
med anledning av tsunamikatastrofen med åtta miljoner euro.
De ökande anslagen gör det möjligt att delta
i återuppbyggnaden i de tsunamidrabbade områdena
utan att man blir tvungen att minska på det stöd
som ges till Finlands långvariga samarbetsparter.
I interpellationen hänvisas till problem med skuldskötselprogrammen,
till vilkas finansiering regeringen har förbundit sig bland
annat i det utvecklingspolitiska programmet. Regeringen anser att
ett fullständigt genomförande av Hipc-programmet
för de svårt skuldsatta länderna är den
primära metoden för att sänka utvecklingsländernas
skuldbörda till en hållbar nivå. Finland
deltar i finansieringen av Hipc-programmet i enlighet med sin internationellt överenskomna
finansieringsandel — 0,6
procent — både år 2005 och år
2006 är finansieringsbesluten för Hipc-fonden
5 miljoner euro.
Regeringen har dessutom nyligen fattat ett beslut om Finlands
deltagande i efterskänkningen av Iraks skulder. Internationellt
har man kommit överens om att efterskänkningen
av skulderna skall följa den så kallade principen
om additionalitet, dvs. ske utöver det övriga
utvecklingssamarbetet. Detta kommer alltså inte att minska
Finlands ansträngningar för att öka de
egentliga utvecklingssamarbetsanslagen. Efterskänkningen av
skulder kommer att medföra en statistisk topp i vår
oda-nivå under de närmaste åren.
På internationell nivå pågår
för närvarande en livlig diskussion om nya initiativ
för skuldlättnader. Finland deltar aktivt även
i denna diskussion och bedömer initiativ bland annat med
tanke på deras resultat och risker och den internationella fördelningen
av bördan. Enligt regeringens åsikt är
Storbritanniens initiativ väl motiverat. Enligt det efterskänks
utvecklingsländernas utgifter för skuldskötsel
till Internationella valutafonden, Världsbankens Ida och
Afrikanska utvecklingsfonden åren 2005—2015. Regeringen överväger inom
ramen för den befintliga utvecklingssamarbetsbudgeten ett
deltagande i genomförandet av initiativet med samma andel
som i Hipc-programmet. Detta förutsätter emellertid
att man kommer överens om detaljerna för genomförandet.
Utöver skuldlättnader utvecklas nya former
av utvecklingsfinansiering inom den internationella utvecklingspolitiska
debatten. De nya finansieringsmekanismerna är värda
en granskning om man genom dem kan göra utvecklingsfinansieringen
mera "framtung", dvs. få i bruk medel snabbare än
tidigare, och om man genom dem får så kallade
nya pengar till utvecklingssamarbetet. Det offentliga utvecklingsbiståndet
torde emellertid ännu länge utgöra utvecklingsfinansieringens
stomme.
Utvecklingsländernas ansvar för sin egen
utveckling kan och får inte förbises i detta sammanhang.
När det gäller att förbättra
situationen i utvecklingsländerna är det inte
enbart fråga om hur den övriga världen
behandlar dem utan även hur länderna själva
sköter sina interna angelägenheter. En god förvaltning,
en jämn inkomstfördelning, ett fungerande rättssystem,
en miljö som stöder näringslivets utveckling — alla
dessa är utvecklingsländernas egna åtgärder
genom vilka fattigdomen kan minskas minst lika effektivt som med
utomstående hjälp. Utvecklingssamarbetets mål är
att stöda utvecklingsländernas egna ansträngningar
i enlighet med deras nationella strategier för att minska
fattigdomen. Till exempel korruptionsbekämpningen ingår
i de diskussioner som Finland för med sina bilaterala partnerländer.
Genomdrivandet av mänskliga rättigheter och utveckling
har en ömsesidigt förstärkande verkan.
Till exempel utbildning för flickor hör till våra
människorättspolitiska prioriteringar och är
samtidigt en grundläggande förutsättning
för samhällsutveckling.
Regeringen fäster även särskild
uppmärksamhet vid främjande av en rättvis
inkomstfördelning och en ekonomisk tillväxt i
utvecklingsländerna som en metod för att avskaffa
den extrema fattigdomen i världen. Finland har en exceptionellt
gedigen historisk erfarenhet av att utvecklas från ett
fattigt jordbruksdominerat land till ett modernt samhälle
som har förmått fördela frukterna av
den ekonomiska tillväxten på ett demokratiskt
sätt som gagnar hela befolkningen. Utrikesministeriet har
alldeles nyligen godkänt en handlingsplan på basis
av vilken detta mål främjas under 2005—2006
såväl på internationella fora, såsom
FN och Världsbanken, som inom det bilaterala utvecklingssamarbetet.
I arbetet för att främja den ekonomiska tillväxten
och en rättvis inkomstfördelning i utvecklingsländerna
strävar man efter att utnyttja erfarenheterna från
Finlands egna ekonomiska och sociala utvecklingshistoria.
Regeringen har som målsättning att höja
utvecklingssamarbetsnivån som en del av Finlands konsekventa
utvecklingspolitik, både i fråga om kvalitet och
kvantitet. Genom sin verksamhet skapar regeringen en såväl
kvantitetsmässig som kvalitetsmässig grund för
att Finland skall fullgöra sitt åtagande att uppnå en
utvecklingsfinansieringsnivå på 0,7 procent före år
2010.
Ett ökat utvecklingsbistånd åtnjuter
ett starkt stöd både i riksdagen och bland medborgarna. Både
riksdagen och det civila samhället har även aktivt
tagit ställning till inriktningen av samarbetet och höjningen
av dess kvalitet. I samarbete med riksdagen satsar regeringen även
framdeles på att stärka Finlands utvecklingspolitiska
effektivitet.
Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan
puheenvuoro:
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Olen pettynyt ministeri Lehtomäen
ja hallituksen vastaukseen. (Ed. Ala-Nissilä: Minkä takia?) Eilen
täällä salissa keskustelimme valtiovarainvaliokunnan
mietinnön pohjalta, jossa — ed. Ala-Nissilä hyvin
muistaa — pidettiin välttämättömänä,
että kehitysyhteistyön rahoituksessa noudatetaan
hallitusohjelmassa ja kehityspoliittisessa ohjelmassa vahvistettua
linjaa. Valiokunta vaati 5 miljoonan euron palautusta kehyksiin vuositasolle,
mikä ei sekään riittäisi palauttamaan
rahoitusta sovitulle uralle. Ihmettelenkin sitä, voitteko,
arvoisat hallituspuolueiden kansanedustajat, hyväksyä tällaisen
vastauksen (Hälinää), jossa edelleen
vastoin valtiovarainvaliokunnan mietintöä pitäydytään
leikatulla uralla tavoitellen 0,48 prosentin bruttokansantulo-osuutta
vuonna 2009.
Jo ennen hallituksen maaliskuista kehysriihtä 102 kansanedustajaa
eri poliittisista ryhmistä lähestyi hallitusta
ed. Kimmo Kiljusen kysymyksellä, jossa todettiin, että Suomi
ei tällä hetkellä kanna riittävästi
vastuutaan köyhyyden vähentämisestä ja
globaalin turvallisuuden parantamisesta. Tuossa kysymyksessä viitattiin
hallituksen omiin tavoitteisiin saavuttaa vuonna 2010 kehitysyhteistyömäärärahojen
0,7 prosentin bruttokansantulo-osuus. Kysymyksessä arvosteltiin
sitä, että ulkoasiainministeriön toiminta-
ja taloussuunnitelmassa esitettiin vuoden 2009 määrärahatasoksi
vain 0,56 prosenttia. Saman vaatimuksen takanahan olivat lukuisat
kansalaisjärjestöt. Muistatte, kun Kirkon ulkomaanavun nuoret
kampanjoivat hallituksen kehysneuvotteluiden aikaan Suomen kehitysavun
nopeamman lisäämisen puolesta leiriytyen telttoihin
ja yrittäen tulla toimeen 2 eurolla päivässä,
jonka varassa elää puolet maailman väestöstä.
Tasavallan presidenttikin kävi rohkaisemassa leiriytyjiä ja kertoi
uskovansa, että kansalaisvaikuttaminen auttaa.
Mitä teki hallitus? Määrärahojen
lisäämistä ei vauhditettu vaan aiemmin
sovitusta tasosta leikattiin 5 miljoonaa euroa vuosina 2006 ja 2007. Eli
hallituksen kehyspäätöksen mukaan vuonna 2009
kehitysyhteistyömäärärahojen
osuus madaltuisi 0,48 prosentin tasolle, ja olen kyllä tavattoman
hämmästynyt, että hallitus edelleen pitäytyy
tässä vastauksessa, vaikka valtiovarainvaliokunta
toista edellytti yksimielisesti. Jokainen tietää,
että 0,22 prosenttiyksikön hyppäys yhdessä vuodessa
olisi epärealistista ja jo ajatuksenakin itsepetosta.
Globaalivastuun kantaminen on kuitenkin noussut tärkeäksi
ja ajankohtaiseksi teemaksi kansainvälistyvässä Suomessa.
YK:n vuosituhatjulistus hyväksyttiin tasavaltamme presidentin johdolla
syksyllä 2000 YK:n huippukokouksessa. Sen viitoittamasta
yhteisestä taistelusta köyhyyttä, lapsikuolleisuutta
ja nälkää vastaan Suomen hallitus on
nyt päätöksillään livennyt.
Ministeri Lehtomäki kritisoi välikysymystä ja
kehityspoliittista keskustelua liiasta keskittymisestä rahaan,
kun hallitus taas hänen mukaansa katsoo asiaa laajemmasta
näkökulmasta. En voi ymmärtää tätä kritiikkiä muutoin
kuin että ministeri Lehtomäen mukaan YK:n asettamat
tavoitteet kehitysyhteistyön tasoksi ovat kapeakatseisia, koska
määrittelyn perusteena on osuus kansantulosta
ja siihen Suomi on myös sitoutunut.
Jotta Suomi etenisi uskottavasti tavoitteensa saavuttamiseksi,
alun perin olisi tullut noudattaa Holkerin selvitysryhmän
vuonna 2003 asettamaa aikataulua, jonka mukaan kehitysapu nousisi
tasaisesti saavuttaen 0,55 prosentin tason vuonna 2007 ja 0,7 tason
vuonna 2010. Vanhasen hallituksen sopima kehyspäätös
ei siis ole valtiovarainvaliokunnan näkemyksen mukainen,
eikä sitä ole korjattu nyt tässä hallituksen vastauksessa.
Euroopan unionin komissio patisti muutama viikko sitten unionin
jäsenmaita korottamaan kehitysyhteistyömäärärahoja.
Muista Pohjoismaistahan Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo aika päiviä sitten
saavuttaneet tuon 0,7 prosentin tavoitteen, jopa sen ylittäneet.
Ruotsin hallitus on päättänyt äskettäin
nostaa oman panostuksensa 1 prosenttiin. Ruotsin kansantalous on
alle kaksinkertainen verrattuna Suomeen, mutta heidän kehitysyhteistyöbudjettinsa
on yli nelinkertainen. Suomessa kokonaistuotannon kasvu on arvioiden mukaan
tänä vuonna 3,3 prosenttia ja vaihtotaseen ylijäämä on
edelleen suurta. Kuinka ruotsalaisilla on varaa tähän
tasoon, mutta meillä tänä vuonna vain
0,39 prosentin bruttokansantulo-osuuteen? (Ed. Jaakonsaari: Siellä on
enemmän demareita! — Naurua)
Arvoisa puhemies! Vuodenvaihteen tsunamikatastrofin myötä kehitysyhteistyön
tarve kasvoi merkittävästi. Aasian hätäapuun
ja jälleenrakennukseen luvatuista 50 miljoonasta eurosta
42 miljoonaa katettiin kehitysapuvaroista ja vain 8 miljoonaa osoitettiin
lisäbudjetista. Tämä merkitsee pitkäjänteisen
kehitysavun vähentymistä niiden maiden kohdalla,
joissa kärsitään jatkuvasta aliravitsemuksesta
ja köyhyydestä. Hallituksen reilu vuosi sitten
hyväksymän kehityspoliittisen ohjelman toteutus
on lähtenyt kangerrellen käyntiin muutoinkin kuin
kehitysyhteistyömäärärahoja
koskevan tavoitteen osalta.
Eri puolueiden ja kansalaisjärjestöjen edustajista
muodostuvan kehityspoliittisen toimikunnan helmikuussa antaman lausunnon
mukaan hallituksen toimet kehityspoliittisen johdonmukaisuuden parantamiseksi
eri politiikan aloilla ovat olleet tähän asti
riittämättömiä. Toimikunta arvioi
kauppa-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä globalisaatiopolitiikkaa
ja EU-tason työskentelyä siitä näkökulmasta,
kuinka ne edistävät kehitystavoitteita. Suomi
ottaa köyhyyden vähentämisen analyysitasolla
huomioon, mutta ei aktiivisesti vahvista sitä esimerkiksi
kauppaneuvotteluissa. Eri politiikan alojen päätösten vaikutuksia
kehitysmaihin ei järjestelmällisesti etukäteen
arvioida.
Johdonmukaisuusnäkökulman omaksuminen yhteistyömaiden
ja Suomen välisiin suhteisiin on sekin vasta alullaan.
Kehityspoliittisen toimikunnan mielestä Suomen on otettava
vahvempi ja aktiivisempi ote kehityspolitiikkaan erityisesti Euroopan
unionissa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla.
Hallitus tosin vastauksensa mukaan näyttää itse
olevan tyytyväinen tältäkin osin toimintaansa.
Suomen noin 600 miljoonan euron vuotuisesta avusta puolet välitetään
joko Euroopan unionin tai YK:n kautta, loput kahdenvälisesti
noin 40 maahan. Valitettavasti kokemukset Euroopan unionin hallinnoimasta
avusta eivät ole kovin mairittelevia. Myös YK:n
ja sen eri järjestöjen toiminnassa olisi paljon
korjattavaa. Jos todellista halua riittää, Suomella
olisi tulevana EU-puheenjohtajuuskautena oivallinen mahdollisuus toimia
aktiivisesti Euroopan unionin kehitysyhteistyön epäkohtien
korjaamiseksi ja sen tuloksellisuuden kehittämiseksi.
Vaikka on oikein korostaa kansainvälisen avun laatua
ja oikein kohdentamista, on sen määrä vähintäänkin
yhtä lailla tärkeä asia. Kehitysyhteistyö on
paitsi köyhimpien maiden ihmisten auttamista myös
maailmanlaajuisten uhkien ennaltaehkäisyä. Syntymättömien
kriisien ennaltaehkäisy on hiljaista ja pitkäkestoista
työtä. Se ei saa osakseen maailman huomiota, niin
kuin puhjenneet kriisit ja niihin mahdollisesti liittyvät kriisinhallintaoperaatiot.
Turvallisuuskäsityksen laajentuminen maailman muuttuessa
on merkinnyt sitä, ettemme voi enää tuijottaa
vain oman maamme rajoille ja niiden puolustamiseen, vaan näkökulman
on oltava pitkälti globaali. Hallituksen turvallisuus-
ja puolustuspoliittinen selonteko korostaakin aivan oikein kehityspolitiikkaa osana
laajaa kokonaisuutta, joka edistää turvallisuus-
ja puolustuspolitiikan toteutumista. Puuttuu vain se, miten tämä toteamus
muuttuisi sanoista teoiksi.
Arvoisa puhemies! Maailman ihmisistä joka viides elää äärimmäisessä köyhyydessä.
Joka päivä, tämänkin yhden vuorokauden
kuluessa, 24 000 lasta kuolee nälkään
tai nälästä johtuviin sairauksiin. Yli
miljardilta ihmiseltä puuttuu puhdas vesi. Hiv-infektioiden
määrä on räjähdysmäisessä kasvussa,
ja esimerkiksi Zimbabwessa aids tappaa yhden lapsen joka 15. minuutti.
Tänä vuonna alkanut YK:n veden vuosikymmen
muistuttaa, että maailmassa on todellakin yli 1 miljardi
ihmistä, jotka elävät ilman puhdasta vettä.
Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 43 prosenttia
lapsista elää ilman puhdasta vettä ja
yksi viidestä lapsesta kuolee ennen viidettä ikävuottaan.
Kokemukset erilaisista vesiohjelmista ympäri maapalloa
ovat tuoneet esiin edullisia ratkaisuja vesitilanteen ratkaisemiseksi — vaikkapa
helppokäyttöinen käsipumppu koulun pihalle
tai halpa vedenpuhdistuspulveri kotikäyttöön
parantavat vesitilannetta huomattavasti. Suomi on panostanut aivan
oikein juuri tähän vesiongelman ratkaisemiseen
kehitysmaissa, ja pienenä maana voimme iloita siitä,
että maamme on tehnyt mahdolliseksi makean juomaveden arviolta
5 miljoonalle ihmiselle.
Suomella, koulutuksen mallimaalla, olisi tilaus panostaa nykyistä voimakkaammin
kehitysmaiden koulutuksen järjestämiseen, joka
on kaiken kehityksen avain. Maapallon aikuisista joka kuudes on
lukutaidoton. Koulumahdollisuuksien ulkopuolelle jäävät
muun muassa ne 120 miljoonaa lasta, jotka työskentelevät
täysipäiväisesti ympäri vuoden.
Kehitysyhteistyön haasteita lisäävät
myös ne hyvinvointimaiden länsituristit, joiden
vuoksi miljoonat lapset etenkin Aasiassa ovat joutuneet lapsiseksibisneksen
uhreiksi.
Kansalaisjärjestöillä on kehitysyhteistyössä merkittävä rooli,
ja valtion tulisi jatkossa kanavoida entistäkin merkittävämpi
osa kehitysyhteistyömäärärahoista
järjestöjen ruohonjuuritason hankkeisiin. Painopistealueina
niissä korostuvat terveydenhuolto, perusopetus, vesihuollon ja
muiden teknisten perusedellytysten turvaaminen sekä naisten
ja lasten aseman parantaminen. Kansalaisjärjestöillä,
esimerkiksi kirkoilla ja lähetysjärjestöillä,
on historiallisena vahvuutenaan ollut juuri tiivis kontaktipinta
paikalliseen väestöön, mikä varmistaa
avun perille menemisen.
Arvoisa puhemies! Oman lapsuuteni vahvin mediakokemus oli televisiouutisointi
1969 alkaneen Biafran sodan kärsimyksistä, kuvat
nälkiintyneistä ja kuolevista lapsista. Biafran
humanitaarisen kriisin ajoilta 35 vuoden aikana paljolti juuri kehitysyhteistyön
ansiosta kehitysmaissa keskimääräinen
elinikä on noussut 46:sta 62 vuoteen. Lapsikuolleisuus
on samassa ajassa vähentynyt reilusti yli puolella. Lukutaidottomuus
kehitysmaissa on vähentynyt myös lähes
puolella.
Vaikka historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä myös
siitä, miten kehitysyhteistyövaroja on kohdennettu
harkitsemattomasti tai niitä on kulkeutunut vääriin
käsiin, auttaminen on kuitenkin kokonaisuutena ollut tuloksellista.
Mielipidemittausten mukaan useimmat suomalaiset suhtautuvat myönteisesti
kehitysapuun ja kolme neljästä kannattaa kehitysyhteistyömäärärahojen
nostoa. (Ed. Kallis: Ja koko eduskunta!)
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden lisääntyminen
globaalisti edistää myös meidän
omaa hyvinvointiamme. Rikkaidenkin maiden uhaksi nousevaa terrorismia,
kansainvälistä rikollisuutta ja pakolaisuutta
on mahdollista ehkäistä. Esimerkiksi tukemalla
vaihtoehtoisen tulonmuodostuksen kehittymistä maissa, joiden talous
perustuu pitkälti huumetuotantoon, voidaan vähentää huumetarjontaa
omilla kotikulmillamme. Perussa toteutettiin Suomen tukemana vaihtoehtoisen
viljelyn ohjelma vuosina 1995—1999, jolloin maanviljelijöille
tarjottiin apua siirtymisessä laillisiin viljelykasveihin
ja maan kokaiiniviljelmät saatiin tuntuvasti pienentymään.
Olemme muuten itsekin olleet kehitysavun saajina. Sotien jälkeen
Unicef toimitti Suomelle elintarvikkeita ja muita lahjoituksia sekä tuki
tutkimusta, terveydenhuollon koulutusta ja vammaisten lasten huoltoa.
Vielä jopa 60-luvulla Unicefin varoilla perustettiin Suomeen
keskosasemia sekä hankittiin tutkimusvälineitä neuvoloille
ja lastensairaaloille. (Ed. K. Kiljunen: Maailmanpankki oli avun
antajana!) Apu on kantanut hedelmää, suomalaisten
lasten terveys on nyt huipputasoa.
Kehitysapua ja oman maan köyhien auttamista ei pidä asettaa
vastakkain. Jos poliittisessa tahtotilassa yhteisvastuun näköala
syrjäyttää itsekkyyden, molemmat tulevat
autetuiksi. Kärsimys on yhtä tuskallista, onpa
sen kokijana suomalainen, afrikkalainen tai aasialainen lapsi. Myös elämä on
hänelle yhtä arvokas. Rikkailla mailla on sekä etuoikeus
että moraalinen velvoite auttaa köyhimmistä köyhimpiä.
(Ed. Kallis: Ja mahdollisuus!)
Kehitysyhteistyö on oleellinen sivistysvaltion tunnusmerkki.
Ulkoministeri Tuomioja totesi viime viikolla puheessaan YK-liiton
vuosikokouksessa, että 0,7 prosentista on tullut eräänlainen mittari
valtioiden sitoutuneisuudesta YK-tavoitteisiin ja globaalihallintaan.
Jopa Suomen mahdollisuus turvallisuusneuvoston paikkaan saattaa
olla uhattu, jos emme täytä sitoumuksiamme. Kehitysyhteistyön
kasvuohjelman nopeuttaminen toisi maallemme uskottavamman aseman YK:n
huippukokouksessa myös ensi syksynä.
Valitettavasti hallituksen vastaus välikysymykseen
ei anna lupausta siitä, että hallitus olisi tähän
valmis. Siksi tämä välikysymys asettaa
erityisesti hallituspuolueiden kansanedustajat sen eteen, voitteko
antaa tässä asiassa luottamuksen hallitukselle,
joka on tosiasiallisesti luopunut hallitusohjelman kehitysyhteistyötavoitteista
ilman perusteita. (Ed. Jaakonsaari: Nyt alkoi politikointi!)
Arvoisa puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy
seuraavan perustellun päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodon:
"Hallitusohjelmaan on kirjattu, että hallitus kasvattaa
kehitysyhteistyömäärärahoja
tavoitteena nostaa niiden osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta
vuoteen 2010 mennessä. Eduskunta toteaa, että hallitus
ei ole toiminut ohjelmansa mukaisesti eikä nauti eduskunnan
luottamusta,
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Keskustelu välikysymyksen johdosta:
Katri Komi /kesk (ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sitaatti: "Kun sataa, jokaisen majan katto
kastuu." Jokaisen majan katto kastuu, (Ed. Kallis: Entäs
kun ei ole kattoa!) näin sanovat läntisen Afrikan
dualat.
Suomen kehityspolitiikan johdonmukainen linja muodostuu kehityksen,
turvallisuuden ja ihmisoikeuksien kiinteästä yhteydestä.
Kehityspolitiikkamme päämäärä on
nykyistä oikeudenmukaisempi ja tasapainoisempi globalisaatio
YK:n vuosituhatjulistuksen tavoitteiden mukaisesti — samassa
sateessahan olemme kaikki. (Ed. Kallis: Toisilla katto, toisilla
ei!)
Kehitysyhteistyömäärärahojen
taso, köyhyyden ja epävakauden vähentäminen
ja ihmisoikeuksien edistäminen ovat tärkeitä tavoitteita
maailman eriarvoisuuden vähentämisessä.
Välikysymyksessä kiinnitetään
siis huomiota oikeisiin kysymyksiin. (Ed. Pulliainen: Hallitus antaa
vääriä vastauksia!) Mutta huomiotta jätetään
kehityspolitiikkamme kokonaisuus, jolla Suomi osana kansainvälistä yhteisöä vaikuttaa
kehityserojen kaventumiseen.
Arvoisa puhemies! (Ed. Kallis: Lisää runoja!) Euroopan
unionin ulkopolitiikassa kehitysyhteistyöllä on
merkittävä rooli. Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot
vastaavat 55 prosentista maailman kehitysrahoituksesta. Noin viidennes
myös Suomen antamasta avusta kanavoidaan EU:n kautta yhteisön
kehitysapuna. EU:ssa päätetään uusista
kehitysyhteistyösitoumuksista kevään
aikana valmistauduttaessa YK:n ensi syksyn huippukokoukseen. Meidän
on rohkeasti otettava oma paikkamme, kun päätetään
EU:n kehitysapupanostusten tasosta, suuntaamisesta ja johdonmukaisesta
käytöstä. Samoin on oltava aktiivinen
YK:n, Maailmanpankin, Imf:n ja Wto:n puitteissa.
Keskustan eduskuntaryhmä pitää harkittuna hallituksen
linjausta keskittää kahdenvälistä yhteistyötä harvempiin
maihin ja suurempiin yhteistyökokonaisuuksiin. Näin
Suomi parantaa entisestään oman kehitysyhteistyönsä tehokkuutta,
tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. (Ed. Kallis: Entä sitoumuksissa
pysyminen?) Samoin on oikein keskittyä niihin asioihin,
joissa meillä on eniten osaamista ja annettavaa kehitysmaille. Keskusta
painottaa, että kehitysyhteistyötä on suunnattava
nykyistä vahvemmin kaikista köyhimpiin maihin.
Kolme neljäsosaa maailman köyhistä asuu maaseudulla,
joten maatalous- ja metsäsektorin vahvistaminen kehitysmaissa — perheviljelmämalliin
tukeutuen — on oleellista. Maaseudun kehittäminen
onkin yksi tärkeimmistä Suomen välineistä YK:n
vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Tällaisissa kehityshankkeissa
pitkän tähtäimen pyrkimyksenä on
vahvistaa yhteisöjen omia voimavaroja ja mekanismeja ottaa
vastuuta alueensa kehittämisestä. Keinoina tähän
voivat olla vaikkapa koulujen ja terveysasemien rakentaminen, vesihuollon
suunnittelu, viljelymenetelmien kehittäminen sekä järjestö-
ja yritystoiminnan aikaansaaminen.
Naiset tuottavat vähintään puolet
maailman maataloustuotannosta. Kuitenkin naiset omistavat vain murto-osan
viljelymaasta. Kehityspolitiikkamme läpileikkaavia teemoja
onkin naisten ja tyttöjen aseman parantaminen. Lisäksi
keskeisellä sijalla ovat ympäristökysymykset
sekä helposti syrjäytyvien ryhmien oikeudet. Esimerkiksi
Sambian erityisopetushankkeessa koulutettiin opettajia ottamaan
vammaiset huomioon ja kouluja rakennettaessa kiinnitettiin huomiota
vammaisten erityistarpeisiin. Pitkäjänteinen panostus
koulutukseen, terveyteen ja sosiaalipalveluihin kantaa hedelmää myös
kehitysmaissa.
Verrataanpa: Kahdella edellisellä hallituskaudella
kehitysyhteistyön määrärahoja
nostettiin yhteensä 170 miljoonalla eurolla. Vanhasen hallitus
on omalla hallituskaudellaan sitoutunut korottamaan kehitysyhteistyön
määrärahoja noin 220 miljoonalla eurolla.
Keskimääräinen vuotuinen lisäys
on siis nykyhallituksella euromääräisesti
yli kaksinkertainen. Siis yli kaksinkertainen. Määrärahojen
kasvattaminen merkitsee sitä, että saavutamme
nykyisen arvion mukaan noin 0,44 prosentin bruttokansantulo-osuuden vuonna
2007. Periaatepäätöksensä mukaisesti hallitus
luo kehitysyhteistyölle sellaista sisällöllistä,
laadullista ja hallinnollista pohjaa, jolla pyritään
0,7 prosentin bruttokansantulo-tason saavuttamiseen vuoteen 2010
mennessä — kuitenkin yleinen talouskehitys huomioon
ottaen. Eduskuntaryhmämme pitää välttämättömänä, että tulevissa
budjettiriihissä noudatetaan kehitysyhteistyön
rahoituksessa hallitusohjelmaan ja kehityspoliittiseen ohjelmaan
kirjattua linjaa.
Arvoisa puhemies! Suomi sovittaa määrätietoisesti
ja pitkäjänteisesti turvallisuus- ja kehityspolitiikan
keinoja yhteen siten, että globaali turvallisuus ja vakaus
lisääntyvät. Epäoikeudenmukaisuuksien
karsiminen ja köyhyyden vähentäminen
vievät kasvualustaa konflikteilta, väkivallalta
ja rikollisuudelta. Pitkäjänteisen kehitysyhteistyön
rinnalla kohdennamme erikseen tukea kriisien ennaltaehkäisyyn,
hallintaan ja jälkihoitoon kehitysmaissa.
Suomi on yhdessä muiden kansakuntien kanssa sitoutunut
YK:n vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteisiin. Keskeisimpänä päämääränä on vaikuttaa
julistuksen ensimmäisen tavoitteen eli äärimmäisen
köyhyyden poistamiseen maailmasta. Tämän
saavuttamista tukevat ympäristöuhkien torjuminen,
tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaatteen edistäminen sekä maailmanlaajuisen turvallisuuden
ja taloudellisen vuorovaikutuksen lisääminen.
Nämähän muodostuivat Suomen kehitysyhteistyön
tavoitteiksi jo 1990-luvulla.
Keskustan eduskuntaryhmä korostaa sosiaalisesti, taloudellisesti,
ekologisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä vähiten
kehittyneissä maissa. Kehitysyhteistyössä on
edellytettävä myös kehitysmaiden omaa
vastuuta. Siihen kuuluu muun muassa ponnistelu hyvän hallinnon,
demokratiakehityksen, korruption kitkemisen ja tasapuolisemman tulonjaon
turvaamiseksi.
Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopisteinä ovat niiden
ryhmien oikeudet, jotka joutuvat muita useammin syrjinnän
kohteiksi, kuten vähemmistöt, alkuperäiskansat,
naiset ja lapset. Esimerkiksi Sri Lankassa Suomi on tukenut lapsisotilaiden
sopeuttamista takaisin yhteiskuntaan paikallisen yhteistyön
määrärahoin.
Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja vahva oikeusvaltio luovat
edellytyksiä taloudellisen toimeliaisuuden vahvistumiselle
kehitysmaissa. Myös kansallisilla parlamenteilla on merkittävä rooli
ihmisoikeuslinjauksissa. Tulevalla Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella
on kiinnitettävä erityistä huomiota ihmisoikeuspolitiikan
johdonmukaisuuteen ja avoimuuteen.
Arvoisa puhemies! Kauppa ja kehitys kytkeytyvät toisiinsa.
Kaikkein köyhimpienkin kehitysmaiden hallittu integroituminen
kansainväliseen kauppajärjestelmään
on edellytys niiden hyvinvoinnin kasvulle. Ulkomaankaupan ja kehitysyhteistyön
yhdistäminen saman ministerin vastuulle mahdollistaa johdonmukaisen
kauppa- ja kehityspolitiikan harjoittamisen. Suomi onkin ollut kaupan
ja köyhyyden yhteydestä käytävän
keskustelun herättäjänä Unctadissa
ja Oecd:ssä.
Taloudellisen kehityksen merkitys noteerataan myös
YK:n vuosituhattavoitteissa, joissa kaupan rooli nostetaan esiin.
Kansainvälisellä tasolla tämän
vuoden yksittäisesti keskeisin haaste kauppapolitiikassa
on Wto:n joulukuussa järjestettävä ministerikokous
Hongkongissa.
Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että kehitysmaat
hyötyvät avautuvista markkinoista. Tavoitteen
saavuttamiseksi on kehitysmaiden tuotanto-, jalostus- ja markkinointiketjuja
koko yrityskentällä vahvistettava. Lisäksi
on pidettävä mielessä, että jokaisella
maalla on oltava oikeus omaan ruuantuotantoon.
Arvoisa puhemies! Tuloksellinen kehitysyhteistyöpolitiikka
edellyttää pitkäjänteistä ja
johdonmukaista toimintaa niin avunsaaja- kuin antajamaissakin. Omaa
kehitysyhteistyöosaamistamme, mukaan lukien sosiokulttuurinen
osaaminen, on edelleen vahvistettava. Rajalliset resurssimme on
viisainta kohdistaa siten, että ne tuovat lisäarvoa
kansainväliseen kehityspolitiikkaan. Suomen erityinen vahvuus
on kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan laaja
yhteistyö kehityspolitiikassa. Kumppanuusajattelun kautta
kansalaisyhteiskunnat niin kehitysmaissa kuin kotimaassakin sitoutuvat
vahvasti yhteisten kehityspäämäärien
tavoittelemiseen.
Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus
on johdonmukaisesti ja vastuullisesti (Ed. Kalliksen välihuuto)
linjannut kehitysyhteistyöpolitiikkaamme ja toiminut aktiivisesti
YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. — Linjannut
vastuullisesti. — Eduskuntaryhmämme tukee hallituksen
pyrkimystä nostaa kehitysrahoitus tavoitetasolle hallitusohjelmassa
sovitussa aikataulussa.
Susanna Rahkonen /sd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kävin juuri yhdessä suomalaisen
delegaation kanssa Tansaniassa, missä pääsin
omin silmin näkemään Suomen kehitysyhteistyötä ja
vaihtamaan kokemuksia demokratian edistämisestä.
Matkalta mieleeni jäi tansanialaisen ministerin kehitysyhteistyötä koskeva vertaus
kalastuksesta. Hänen mielestään kehitysavussa
ei ole kyse siitä, että kehitysmaat haluaisivat
meidän antavan heille kalaa, vaan siitä, että avun
turvin he oppisivat kalastamaan itse.
Juuri Afrikassa äärimmäinen köyhyys
koskettaa miljoonia ihmisiä. Joka päivä 30 000
lasta kuolee nälkään, janoon ja hoidettavissa
oleviin sairauksiin, yksi lapsi joka kolmas sekunti, eikä heidän
auttamiseensa ole tarpeeksi rahaa. Liian moni menettää henkensä myös
erilaisten katastrofien ja konfliktien seurauksena.
Nämä tosiasiat pakottavat meitä toimimaan köyhyyden
poistamiseksi. Silmien sulkeminen ei ole tämän
päivän maailmassa enää mahdollista, sillä nälän,
köyhyyden ja epätoivon kasvualustasta versovat
konfliktit ja pakolaisvirrat ovat viime kädessä meidänkin
ikkunoidemme alla. Toivottomuus ja syrjäytyminen ruokkivat
terrorismia ja ääri-ilmiöitä.
Turhautuneisuus ja osattomuus synnyttävät vihaa
ja katkeruutta, joka purkautuu väkivaltana ja vihamielisinä asenteina. Rikkailla
teollisuusmailla on paitsi velvollisuus myös intressi auttaa
köyhiä valtioita saavuttamaan parempi elintaso
ja vakaammat yhteiskunnalliset olot kansalaisilleen. Kyse on paitsi
inhimillisyydestä myös omasta turvallisuudestamme.
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä hallituksen
toimintaa Suomen kehitysapusitoumusten toteuttamiseksi. Suomi tavoittelee
kehitysyhteistyömäärärahojen
0,7 prosentin osuutta bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.
Hallituksen vastauksen mukaan Suomi oli viime vuonna saavuttanut
0,35 prosentin tason. Tämä vastaa Euroopan unionin
viidentoista vanhan jäsenmaan tasoa, joka oli 0,36 prosenttia
vuonna 2004.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on vastikään
yksimielisesti todennut, että hallituksen kehyspäätöksen
kuoppa täytetään ja kehitysyhteistyömäärärahaa
edellytetään nostettavaksi niin, että tasaisella
kasvu-uralla kohti 0,7 prosentin tasoa edetään.
Tämä valtiovarainvaliokunnan lisäysesitys
tulee nykyisen hallituksen aikana kasvaneiden kehitysyhteistyömäärärahojen
päälle. Määrärahojen
kasvu on ollut 218 miljoonaa euroa nykyisen hallituksen aikana.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää,
että tulevissa vuosibudjeteissa kehitysyhteistyömäärärahoja
asteittain nostetaan niin, että 0,7 prosentin tavoite saavutetaan
vuonna 2010.
Prosenttisidonnainen tavoite on kansainvälisesti kaikkien
maiden yhteisesti hyväksymä tapa mitata kehitysyhteistyömäärärahoja.
Mittari on oikeudenmukainen ja käytännöllinen,
koska se ottaa huomioon erikokoisten kansantalouksien maksukyvyn.
Laskentatapa ei ole edes mikään uusi keksintö.
Jo perinteiseen kristilliseen ajatteluun kuuluu, että ne,
joilla tuloja on, antavat kymmenyksen omastaan yhteiseen käyttöön
heikompien auttamiseksi. Kehitysavussamme emme puhu edes kymmenyksistä,
vaan pienemmästä, 0,7 prosentin osuudesta.
Prosenttiosuuksien ohella on kuitenkin hyvä nähdä myös
niitä vastaavat euromäärät.
Suomen kehitysyhteistyömäärärahat
ovat kasvaneet euroina suhteessa nopeammin kuin muiden EU-maiden
vastaavat miljoonat. Tämä johtuu Suomen muita
maita nopeammasta taloudellisesta kasvusta. Suomen kehitysyhteistyömiljoonat kasvoivat
vuonna 2004 lähes 6 prosenttia ja vuonna 2003 peräti
yli 11 prosenttia. Absoluuttiset summat ovat kehittyneet hyvin,
mutta se ei tietenkään poista sitä tosiasiaa,
että kansantuoteosuudella mitattuun tavoitteeseen meillä on
vielä kirimistä.
Arvoisa puhemies! Suomi tunnetaan maailmassa kärkitason
kilpailukyvystä, oppimistuloksista ja Nokian kännyköistä.
Tätä taustaa vasten kansainvälisissä yhteyksissä on
vaikeaa ymmärtää, miksemme pystyisi satsaamaan
myös YK:n vuosituhatjulistuksen köyhyyden vähentämistavoitteisiin.
Tavoitteena on puolittaa köyhien, nälkäänäkevien
ja puhdasta juomavettä vailla olevien ihmisten suhteellinen
osuus, taata kaikille mahdollisuus käydä peruskoulua,
parantaa sukupuolten tasa-arvoa, lasten ja äitien terveydentilaa sekä nujertaa
hiv, malaria ja tuberkuloosi. Lisäksi tavoitteena on huomioida
entistä paremmin ympäristö ja pyrkimys
hyvään hallintoon. Yksin kehitysmaat eivät
näitä tavoitteita saavuta. Yksi tavoitteista koskee
globaalia kumppanuutta, ja se velvoittaa meidät kehitysapuosuutemme
kasvattamiseen.
On totta, että kehitysavun määrä on
eräänlainen sitoutuneisuuden mittari. YK:n vuosituhatkokouksen
puheenjohtajamaana Suomella on erityinen vastuu siitä,
että tavoitteet toteutuvat. Kehitysavun määrällä onkin
merkitystä myös maamme kansainväliselle
asemalle ja vaikutusvallalle.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä hallituksen
osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön,
jonka tavoitteena on puolittaa vuoteen 2015 mennessä maailman äärimmäisessä köyhyydessä
elävien
ihmisten osuus. Tämän toiminnan ulkopuolelle mikään
valtio ei voi jäädä, koska yhteisvastuu
ei tunne rajoja.
Arvoisa puhemies! YK:n pääsihteerin Kofi Annanin
raportissa sekä tulevassa YK:n vuosituhatkokouksessa köyhyyden
poistaminen, turvallisuus ja ihmisoikeudet linkittyvät
tiiviisti toisiinsa. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä kehitysyhteistyö
on
nähtävä osana laajempaa kehityksen, turvallisuuden
ja ihmisoikeuksien kokonaisuutta. Tätä taustaa
vasten välikysymysteksti puuttuu turhan suppeallakin tavalla köyhyyteen
pelkkänä rahakysymyksenä.
Välikysymyksen pääosa analysoi köyhyystilannetta
samaan tapaan kuin hallituskin, kuten täällä ministerin
vastauspuheenvuorosta kuulimme. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä näkee,
että analyysi ja tarvittavat ratkaisut ovat meidän
kaikkien yhteisessä tiedossa. Siksi välikysymys
ei ole mielestäni tehokkain tapa edistää vuosituhattavoitteiden
toteutumista. Eduskuntaryhmämme mielestä kysymyksen
kärki ei edes pidä paikkaansa. Hallituksesta löytyy
tahtoa pitää kiinni sitoumuksistaan, ja tarvittaessa
se voi päättää myös
päätöstensä tarkistamisesta.
Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa
on koota voimat yhteen yli hallitus- ja oppositiorajojen.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaa
korostaa, että kehitysyhteistyömäärärahoista
puhuttaessa on kiinnitettävä huomiota myös toiminnan
sisältöön ja konkreettisiin aikaansaannoksiin.
Ulkopuolisissa arvioinneissa suomalainen kehitysyhteistyö on
menestynyt hyvin muun muassa laajojen seurantamekanismien johdosta.
Monet kehitysmaiden ongelmista johtuvat maailmankaupan rakenteellisista
ongelmista. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota
muihin toimenpiteisiin, joilla voidaan vaikuttaa laajasti maailman
turvallisuuteen ja kehitykseen. Edelleen jatkuva velkaongelma vääristää kehitysmaiden
elinkeinorakennetta
ja estää niitä kehittämistä julkista
sektoriaan. Eduskuntaryhmämme antaa tukensa köyhimpien
maiden velkojen anteeksiantamiselle, jotta sitä kautta
parannettaisiin niiden edellytyksiä taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen.
Myös kehitysmailta itseltään on odotettava toimia
oman yhteiskuntansa rakentamisen suhteen. Korruptionvastainen taistelu,
hyvä ja avoin hallinto, vapaat ja demokraattiset vaalit
sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen
ovat alueita, joissa monilla mailla on vielä työtä tehtävänä.
Sosialidemokraattisen puolueen puoluehallitus on linjannut,
että meidän olisi tutkittava myös mahdollisuuksia
uusien globaalikehitystä tukevien rahoitusmuotojen ja globaaliverojen
käyttöönottamiseksi. Eräiden
kansainvälisen talouden asiantuntijoiden mukaan 0,01 prosentin
suuruinen valuutansiirtovero voisi tuottaa vuodessa varoja jopa
enemmän kuin vuoden kehitysyhteistyömäärärahat
yhteensä. Prosenttiosuus on niin pieni, että se
ei haittaisi todellista tavara- ja palvelukauppaa.
Eduskuntaryhmämme mielestä on hyvä,
että hallitus on ollut aktiivinen ja hakenut ratkaisuja laajasti
globalisaation hallintakysymyksissä. Tästä ovat
esimerkkeinä Suomen ja Tansanian hallitusten käynnistämä Helsinki-prosessi,
joka on pohtinut globaalin hallinnan ongelmia ja pohjois—etelä-suhteiden
tulevaisuutta. Työ on ollut merkittävää myös
kehitystavoitteiden edistämiseksi. Myös Suomen
tasavallan presidentin ja Tansanian presidentin johtama Ilon maailmankomission
raportti on tehnyt ehdotuksia.
Tasavallan presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki
Tuomiojan työ ansaitsee kiitoksen. Aktiivisuus globalisaatiokysymyksissä on merkinnyt
Suomelle huomattavasti enemmän kansainvälistä lisäarvoa
kuin autourheilijoidemme kansainväliset saavutukset konsanaan.
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen ihmisoikeuskäsitys
perustuu käsitykseen vapaudesta. Tämä vapaus
on kehitystä kohti yhä suurempaa itsemääräämisoikeutta,
vapautta puutteesta, pelosta ja turvattomuudesta sekä unelma yhteiskunnasta,
jossa jokaisella on oikeus elämään, perheeseen,
työhön, koulutukseen ja onneen riippumatta sosioekonomisesta
taustastaan. Kehitysyhteistyö on osa tämän
ihanteen toteuttamista globaalilla tasolla, vastuuta kanssaihmisistä yli
kansallisten rajojen. Me haluamme olla mukana luomassa tätä maailmaa
ja uskomme hallituksen ja eduskunnan yhteiseen kykyyn päästä budjettiyksityiskohtien
yli varsinaisiin kehityspoliittisiin tavoitteisiin.
Suvi Lindén /kok (ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksen kehityspoliittinen ohjelma toteaa,
että kehityspolitiikka on turvallisuuspolitiikkaa. Kehityspolitiikka
onkin yksi olennainen väline pitkällä tähtäimellä turvallisuuden
ja vakauden edistämisessä ja inhimillisen turvallisuuden
toteutumisessa. Äärimmäinen köyhyys
aiheuttaa epävakautta ja luo otollista maaperää ääriryhmien
toiminnalle. YK:n joukkotuhoasekomission puheenjohtaja Hans Blix
on todennut, että syyskuun 11. päivän
terroristi-iskun jälkeen terrorisminvastaisia toimia maailmalla
on tehostettu, mutta toimet ovat olleet paikoin myös ylimitoitettuja.
Hän jatkaa, että terrorisminvastaisessa taistelussa
on annettava enemmän painoa pitkäjänteiselle
köyhyyden poistamiselle ja terrorismin kasvualustan kitkemiselle.
Erityisesti ihmisoikeuksien edistäminen, demokratian
kehittäminen ja korruptionvastainen työ sekä naisten
aseman parantaminen ovat tärkeitä tekijöitä vakauden
edistämisessä. Syyskuussa 2004 julkaistussa valtioneuvoston
turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa arvioitiin,
että köyhien maiden kanssa tehtävällä pitkäjänteisellä kehitys-
ja kumppanuuspolitiikalla voidaan vaikuttaa sellaisiin Suomeakin
koskettaviin turvallisuusuhkiin kuin kansainvälinen rikollisuus,
ympäristötuhot, huumeet, sairaudet ja hallitsemattomat
muuttoliikkeet. Miksi hallitus ei kuitenkaan selonteon ja kehityspoliittisen
ohjelman kirjauksista huolimatta ota vastuuta globaalista turvallisuuden
edistämisestä ja konfliktien perussyiden korjaamisesta
sitoutumalla asetettuihin tavoitteisiin?
Keskusta ja SDP ovat hallitusohjelmassaan sitoutuneet tavoittelemaan
0,7 prosentin kehitysyhteistyömäärärahatasoa
vuoteen 2010 mennessä. Hallituksen esittämällä määrärahojen
kasvulla olisimme 0,48 prosentin tasolla vasta vuonna 2009, ja 0,7
prosentin tason saavuttaminen vuonna 2010 vaatisi rajun hyppäyksen
yhdessä vuodessa, mikä olisi pitkäjänteiseen
kumppanuuteen pohjautuvalle kehitysyhteistyölle suuri ongelma.
Vaarana ovat tuolloin erityisesti laadun ja kontrollin heikkeneminen
sekä hallinnolliset ongelmat. Valtiovarainvaliokunta aivan
oikein pitää mietinnössään
välttämättömänä,
että kehitysyhteistyön rahoituksessa voidaan noudattaa
hallitusohjelmassa ja kehityspoliittisessa ohjelmassa vahvistettua
linjaa, ja kokoomuksen eduskuntaryhmä tukeekin tätä valtiovarainvaliokunnan näkemystä.
Vaikka eduskuntaryhmämme tukee tehtyä välikysymystä ja
kehitysyhteistyömäärärahojen korotusta,
on muistettava, että kehitysavun kasvun lisäksi
on samalla huolehdittava myös kehitysavun laadusta ja tuloksellisuudesta.
Vain tasaisella kasvulla voidaan tuoda pitkäjänteisyyttä kehitysyhteistyöhön,
mikä parantaa myös sen ennustettavuutta ja laatua.
Kehityspolitiikan johdonmukaisuutta on korostettava. Tämä on
myös hallituksen tavoitteena, mutta toteutuksessa on valitettavasti
vain puutteita. Parempaa arviointia tarvitaan muun muassa päätösten
vaikutuksista.
Rahaa tarvitaan lisää, mutta sitä on
osattava käyttää viisaasti. Suomi käytti
vuonna 2004 kehitysyhteistyöhön 0,35 prosenttia
bruttokansantulosta. Tämä on kaukana Pohjoismaiden
keskiarvosta. Poikkeamme näin huomiota herättävällä tavalla
lähimmästä viiteryhmästämme.
Eikö meillä ole inhimillisyyttä osallistua
maailman köyhyyden vähentämiseen samassa
määrin kuin muilla Pohjoismailla?
Ulkoministeri Tuomioja on myöntänyt, että hallituksen
kehitysyhteistyömäärärahoja
koskevat päätökset ovat ristiriidassa
kansalaisten ja kansanedustajien mielipiteiden kanssa. Tuomioja
on myös todennut, että kehysriihessä kehitysyhteistyön
rahoille kävi tarpeettoman huonosti. Aikooko hallitus korjata
tämän tarpeettoman virheensä budjettiriihessä?
Virallisesti ei ole luovuttu 0,7 prosentin tavoitteesta, mutta näyttää siltä, että
käytännössä toteuttaminen
jää haaveeksi. Näinhän kehysriihi
viitoitti. Aikooko hallitus noudattaa tässä sitä samaa
toimintatapaa, jota se on valitettavasti tehnyt joidenkin muidenkin
hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden osalta ja siirtää työn
seuraavalle hallitukselle? (Eduskunnasta: Kyllä!)
Suomen kansainväliset sitoumukset, syksyllä 2004
julkaistu valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen
selonteko sekä kokemukset Aasian hyökyaaltokatastrofista
puoltavat vahvasti hallitusohjelman tavoitteissa pysymistä. Suomi
toimi valtioneuvos Holkerin johdolla YK:n 55. yleisistunnon puheenjohtajana
vuosina 2000—2001. Kaikkien jäsenmaiden Millennium-huippukokouksessa
yhtenä puheenjohtajana toimi presidenttimme Halonen. Suomi
oli siis vahvasti ja näkyvästi edesauttamassa
YK:n vuosituhatjulistuksen syntymistä. Tämän
vahvan panoksemme vuoksi Suomella olisikin erityinen velvoite itse
toimeenpanna julistuksen tavoitteita ja myös toimia sen
näkyvänä puolestapuhujana. Tavoitteisiin
kuuluu muun muassa äärimmäisen köyhyyden
puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. Tammikuussa julkaistussa
YK:n vuosituhattavoitteiden toteutumista käsittelevässä raportissa
todettiin, että jos sekä etelän että pohjoisen
maat pitävät sitoumuksensa, äärimmäisen köyhyyden
puolittaminen vuoteen 2015 mennessä on vielä mahdollista.
Vuosituhatjulistuksen sijaan Suomen hallitus on ollut näkyvästi
käynnistämässä ja vetämässä Helsinki-prosessin
nimellä kulkevaa globalisaation ongelmien ratkaisua etsivää hanketta.
Helsinki-prosessin kohdalla hallitus ei ole ollut köyhä eikä kipeä.
Olisiko Suomen ehkä ollut parasta keskittää olemassa
olevat voimavarat jo aiemmin sovittujen sitoumusten täytäntöönpanoon? Miten
uskottava hallitus on pyrkiessään kalliilla Helsinki-prosessilla
ratkaisemaan maailman ongelmia samalla, kun se itse jää kauaksi
yhteisesti asetetusta 0,7 prosentin tavoitteesta? YK:n pääsihteeri
esittää, että turvallisuusneuvoston jäsenyyden
edellytyksenä tulisi olla hakijamaan pysyminen asetetussa
kehitysyhteistyömäärärahatavoitteessa.
Suomikin tähyilee jo vuoroaan turvallisuusneuvoston jäsenenä,
mutta todennäköistä on, että Suomen
on turha haaveilla tästä nykyisillä panostuksilla.
Suomalaisia näkyy yhä vähemmän
merkittävissä YK-tehtävissä.
Voikin herättää kysymyksen, missä määrin
se on seurausta suppeasta kehitysavustamme. Täällä sosialidemokraattisessa
puheenvuorossa todettiin, että Suomi on saanut mainetta
ja kunniaa kansainvälisellä Helsinki-prosessillaan,
mutta se ei ainakaan yhtenä ainoana YK-virkana ole Suomen osalta
näkynyt.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä paras
keino kehitysmaiden aseman parantamiseen on niiden integroiminen
vähitellen osaksi kansainvälisiä markkinoita.
Ilman suotuisaa talouskehitystä ei elintason nousua, köyhyyden
voittamista ja muuta sosiaalista kehitystä voi tapahtua. Kauppakysymykset
on myös sisällytettävä kehitysmaiden
omiin köyhyydenvähentämisstrategioihin.
Kehitysavulla on myös tuettava entistä paremmin
kehitysmaiden kauppakapasiteetin kasvattamista. Tämä on
myös kehitysmaiden oma näkemys. Ne haluavat apua
kauppaponnisteluilleen, "aid for trade". Kehitysapupolitiikka ei
ole yksin onnistunut nostamaan maita alikehityksen loukusta. Siellä,
missä kehitystä on tapahtunut, se on tapahtunut
pääasiassa markkinatalouden, demokratian ja oikeusvaltion
kehittymisen myötä.
Vuosituhattavoitteisiin kuuluu myös kaikille mahdollisuus
käydä koulua ja sukupuolten välisen tasa-arvon
parantaminen. Oecd:n tutkimusten mukaan Suomella on erityistä osaamista
lasten ja nuorten opetuksessa. Koulutusosaaminen ei kuitenkaan näy
siinä, miten kehitysyhteistyörahamme suunnataan.
Vaikka naisten ja tyttöjen koulutus kuuluukin Suomen kehitysyhteistyön prioriteetteihin,
suunnataan vain reilut 10 prosenttia Suomen kehitysyhteistyörahoista
koulutussektorille. Kuitenkin tyttöjen koulunkäynnistä riippuu
kaikki. Näillä sanoilla alkaa Unicefin vuosiraportti
Maailman lasten tila 2004.
Arvoisa puhemies! EU on kehitysmaiden merkittävin kumppani
kehitysavun, kauppavaihdon ja suorien investointien määrällä mitattuna.
Kehitysyhteistyön merkitys EU:n ulkosuhteissa kasvaa uuden
perustuslaillisen sopimuksen myötä. Kehitysyhteistyö on
tärkeä osa EU:n ulkosuhdepolitiikkaa, ja sillä on
keskeinen asema osana EU:n laajaa turvallisuuskäsitettä.
Unionin kehitysavussa on muun muassa hallinnon osalla paljon
puutteita ja ongelmia, kuten ulkoasiainvaliokunta onkin todennut.
Suomella tulee olla merkittävästi näkyvämpi
rooli unionin kehitysyhteistyön laadun ja hallinnon kehittämisessä.
Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana syksyllä 2006, ja
olemme asettaneet EU:n ulkosuhteiden johdonmukaisuuden edistämisen
tavoitteeksemme puheenjohtajuuskaudellamme.
Yhtenä painopisteenä on oltava kehityspoliittisen
näkökulman huomiointi ulkosuhteiden kehittämisessä.
Ulkoministeri Tuomioja on todennut, että kehitysapupolitiikka
ei tule näyttelemään tärkeää osaa
puheenjohtajuusohjelmassa. Ministeri Tuomiojalta haluaisin kysyä,
miksi ei. Mutta kun hän ei ole paikalla ja ei ole enää pääministerikään,
niin ilmeisesti vastausta ei tähän kysymykseen
saada. (Ed. Pulliainen: Kalliomäki kirjoittaa parastaan
kysymyksiä eteenpäin!) — No, se on hyvä.
Näyttää vahvasti siltä,
että hallitus aikoo kehitysapupolitiikan osalta viedä puheenjohtajuuskauden
läpi varsin matalalla profiililla. Tämä on ymmärrettävää,
sillä olemmehan nolossa tilanteessa oman matalan kehitysapumme
vuoksi.
Arvoisa puhemies! Eilen eduskunta vahvisti oman näkemyksensä kehitysyhteistyöhön
suunnattavista voimavaroista. Syksyllä näemme,
aikovatko SDP ja keskusta kunnioittaa eduskunnan tahtoa. SDP ainakin
ryhmäpuheenvuoron osalta aikoo pitää tiukasti
kiinni 0,7 prosentin tavoitteesta. Samaa viestiä ei (Puhemies:
10 minuuttia!) kylläkään keskustan ryhmäpuheenvuorosta
ollut luettavissa. Tarvittaessa eduskunta on valmis tekemään
hallituksen työt, mikäli hallitukselta ei tahtoa
ja uskallusta riitä.
Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Räsäsen tekemää ponsiehdotusta perustellun
päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.
Annika Lapintie /vas(ryhmäpuheenvuoro):
Herra puhemies! Teollisuusmaat käyttävät
seitsemän kertaa enemmän rahaa omien maidensa maataloustukiin
kuin kehitysyhteistyöhön. Sotilasmenoihin rikkaat
maat investoivat taas peräti 17 kertaa enemmän
kuin kehitysyhteistyöhön. Teollistuneilla mailla
on varaa käyttää rahaa maataloustukiin
ja asevarusteluun. Kehitysmailla ei ole varaa edes ruuan tarjoamiseen
kaikille kansalaisilleen.
Kehitysmaiden köyhyys juontaa juurensa siirtomaavaltojen
ajalta, eikä ole puhdasta sattumaa, että kaikki
kehitysmaat ovat entisiä siirtomaita. Kehitysmaiden köyhyys
ja teollisuusmaiden vauraus ovat seurausta vuosisataisesta epäoikeudenmukaisuudesta.
Esimerkiksi suurin osa luonnonvaroista on peräisin kehitysmaista.
Metalleista kehitysmaiden osuus on jopa 60—80 prosenttia.
Teollistunut maailma on pystynyt rakentamaan oman vaurautensa riistämällä kehitysmaita.
Vaikka suurin osa siirtomaista on jo itsenäistynyt, estää teollistuneen
maailman ahneus ja itsekkyys edelleenkin kehitysmaiden paremman
tulevaisuuden. Tällä hetkellä kehitysmaiden
kokonaisvelka on huikeat 2 200 miljardia dollaria. Kokonaisvelasta
kolmasosa on alkuperäistä lainaa, loput korkoa
ja sen maksuun otettua lisäluottoa.
Kehitysmailla on tietenkin suurin vastuu itsellään
omasta kehityksestään. Demokratian, avoimuuden
ja tasa-arvon lisääminen ovat tasapainoisen kehittymisen
perusedellytyksiä. Mikäli teollistuneet maat täyttäisivät
omat sitoumuksensa maailmanyhteisössä, voisi myös
kehitysmaita paremmin velvoittaa toimimaan reilummilla pelisäännöillä.
Herr talman! År 2000 undertecknade Förenta nationernas
medlemsstater, FN-organisationerna samt de internationella monetära
organisationerna åtta målsättningar för
det nya millenniet. I dessa målsättningar drog
man upp vissa grundlinjer för hur man skulle kunna göra
världen till en bättre plats fram till 2015. I
millenniummålsättningarna är det fråga
om gemensamma globala spelregler för hur vi tillsammans
kan bland annat minska den värsta fattigdomen och hungern
i världen, öka möjligheten till utbildning, öka
jämlikheten mellan könen och främja en
hållbar utveckling som beaktar miljön.
Suomen hallituksen valtiontaloudelle asettamat kehykset vuosille
2005—2008 estävät sen, että meillä olisi
varaa kehitysyhteistyömäärärahojen
tasaiseen nostoon 0,7 prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä köyhyyden
vähentäminen ja oikeudenmukaisuuden lisääminen
ovat tärkeitä tavoitteita myös kansainvälisesti.
Globaalin köyhyyden vähentäminen ja torjuminen
ei ole pois suomalaisilta, vaan köyhyyden torjuntaa on
pidettävä meidän mahdollisuutenamme kantaa
globaalia vastuuta muistakin ihmisistä kuin pelkästään
itsestämme.
Karu osoitus maailman epäoikeudenmukaisuudesta on esimerkiksi
se, että vuonna 1970 maailman rikkaimman viidenneksen bruttokansantuote
oli 32-kertainen köyhimpään viidennekseen
nähden. Vuosituhannen vaihteen tienoilla ero oli kasvanut
jo 86-kertaiseksi.
Maailmanlaajuisen köyhyyden vähentäminen on
tärkeää, koska se vaikuttaa suoraan köyhien maiden
kansalaisten ihmisoikeuksien sekä taloudellisten ja sosiaalisten
perusoikeuksien toteutumiseen. Köyhyyden vähentäminen
parantaa myös maailman ympäristön tilaa.
Teollistuneet maat ovatkin suurelta osin vastuussa koko maailman
ympäristöongelmista. Tilanne, jossa varakas vähemmistö kuluttaa
valtaosan maailman energiasta, puusta, metallista ja ruuasta, on
pidemmän päälle kestämätön.
Sademetsien hakkaaminen ja öljyn ja malmien kaivaminen
ovat tuhonneet monissa kehitysmaissa ympäristön asuinkelvottomaksi.
Myös ylellisyyselintarvikkeiden ja nautintoaineiden kasvattaminen
teollistuneiden maiden markkinoille aiheuttaa kehitysmaissa jatkuvia
ongelmia. Ekologiset ongelmat lisääntyvät,
kun viljelysmaata raivataan jatkuvasti lisää.
Tupakan, kahvin ja kaakaon viljely vie alaa ruuan kasvattamiselta.
Vuonna 1977 aloitettiin yksi maailman menestyksekkäimmistä kuluttajaboikottikampanjoista.
Tuolloin lähes koko maailma heräsi vastustamaan
Nestle-yhtiön harjoittamaa äidinmaitokorvikkeen
ja pulloruokinnan markkinointia kehitysmaihin. Maitojauheen ja pulloruokinnan
seurauksena kehitysmaissa kuoli vuosittain jopa yli miljoona vastasyntynyttä lasta.
Äidinmaitokorvikkeiden
markkinoinnista luovuttiin vasta pakon edessä, kun kymmenet
miljoonat ihmiset ympäri maailmaa liittyivät moraalitonta toimintaa
vastustaneeseen boikottikampanjaan.
Noin 38 miljoonalla maailman ihmisellä on hiv-tartunta.
Hiv-tartunnan saaneista kaksi kolmasosaa asuu Saharan eteläpuolisessa
Afrikassa. Hiv- ja aids-epidemiasta on tullut yksi tämän hetken
suurimmista kehityshaasteista. Epidemia uhkaa useiden maiden bruttokansantuotetta
sekä saavutettua sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Yksi
merkittävä syy hivin leviämiselle kehitysmaissa
oli edesmennyt paavi Johannes Paavali II, joka taisteli väsymättömästi
kondomeja ja ehkäisyä vastaan. Yhtä vanhoillisen
uuden paavin valinta ei tuo tilanteeseen muutosta. Vatikaanin toiminta
kehitysmaissa on suuri este yhteiskunnan kehittymiselle ja toimivalle
kehitysyhteistyölle.
Man kan inte anse att de stora multinationella läkemedelsföretagens
verksamhet i utvecklingsländerna skulle vila på en
hållbar grund. De stora företagen gör
till exempel läkemedelsdonationer, men beaktar inte mottagarlandets
behov eller problem. Följden är ökade
problemavfallsmängder med illafarna, föråldrade
mediciner och läkemedel som inte kan förvaras
i värme. Man vet också att det förekommer
dumpning — eller donationer — av mediciner till
utvecklingsländer, där avsikten bara är
att skapa nya marknader och nya användare av medicinen.
Herra puhemies! Maailman pahin humanitaarinen katastrofi on
ollut käynnissä Sudanin Darfurissa jo kolmatta
vuotta. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi,
ja satojatuhansia pakolaisia on jo kuollut. Tilanne muistuttaa jo Ruandan
kansanmurhaa noin kymmenen vuotta sitten. Siitä huolimatta
kansainvälinen yhteisö ja YK eivät vielä ole
uskottavasti puuttuneet tapahtumiin. Suomen hallituksen olisikin
jo tullut ottaa aktiivisempi rooli Euroopan unionissa ja YK:ssa
ja asettaa rajat teollistuneen maailman piittaamattomuudelle.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
on puolustellut ponnekkaasti hallituksen kehitysyhteistyöpolitiikkaa.
Lehtomäki on todennut, että Suomi on kehitysyhteistyömäärärahoiltaan
EU-maiden keskitasoa. Tämä pitää paikkansa
vain, kun vertailuun otetaan mukaan kaikki vastikään
EU:hun liittyneet itäblokin maat, joiden talous on historiallisista
syistä vasta pääsemässä jaloilleen.
Suomen tulisi ennemminkin kilpailla kehitysyhteistyömäärärahoissa EU:n
eniten maksavien maiden kanssa.
Kehitysavun kasvattamisen lisäksi on erittäin tärkeää saada
aikaan muutoksia maailman kauppapolitiikassa. Maailmankaupan reilut
pelisäännöt olisivat kehitysapuakin tärkeämpi
askel köyhyyden vähentämisessä.
EU säätelee kehitysmaidenkin tuontia kiintiöin
ja maksaa samalla omille maataloustuotteilleen vientitukea. Kiintiöillä EU
pitää kehitysmaiden tuotteiden tuonnin hallinnassa.
Vientitukien ansiosta maataloustuotteita on mahdollista viedä kehitysmaihin
alle maailmanmarkkinahintojen.
EU tukee oman alueen maatalouden liikatuotantoa ja sen vientiä.
Kehitysmaiden maatalous ja teollisuus eivät kykene kilpailemaan
tällaisen halpaviennin kanssa. Tästä alkaa
usein kierre, joka vie saavutetun kehityksenkin mennessään. Maatalouden
naisvaltaisuuden vuoksi kyse on usein naisten ja sitä kautta
kokonaisten perheiden köyhtymisestä ja nälästä.
Enligt vänsterförbundets riksdagsgrupp lägger
regeringen Vanhanen ett alltför stort ansvar på en
framtida regering att höja biståndsanslagen så att
man kunde uppnå nivån 0,7 procent före 2010.
Regeringen Vanhanens politik med för stora skattelättnader
har förorsakat att det kommer in mindre pengar i statskassan
och detta kan medföra att det i framtiden inte hittas pengar
för biståndsanslagen.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esitti vuoden 2005
budjetin eduskuntakäsittelyssä, että eduskunta
olisi siirtänyt vuosien 2005—2010 budjettikehyksissä asehankintoihin
varattuja määrärahoja vähintään
100 miljoonaa euroa kehitysyhteistyöhön, ja ensi
vuoden talousarviosta esitimme vähennettäväksi
asemäärärahojen indeksikorotuksen.
Herra puhemies! Suomella on vauraana maana varaa siihen, että kehitystyömäärärahamme
nostetaan
0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Kyse on arvoista, siitä,
mitä pidämme tärkeänä. Teollistuneen
maailman tulee tinkiä omasta ahneudestaan tasa-arvoisemman
ja solidaarisemman maailman rakentamisen puolesta.
Kannatan ed. Räsäsen ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodoksi.
Edustajat Minna Sirnö ja Reijo
Laitinen merkitään läsnä oleviksi.
Heidi Hautala /vihr(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomessa on käyty viime kuukausina
vilkkaampaa kehityspoliittista keskustelua kuin moneen vuoteen.
Aasian hyökyaaltokatastrofi herätti suomalaiset
tajuamaan, että kyse on myös meidän omasta
turvallisuudestamme, ja ihmisten auttamishalu oli valtavaa. 24 miljoonaa
euroa kerättiin lahjoituksina, ja tämä summa
on kolme kertaa enemmän kuin se lisäpanostus,
jonka hallitus uhrasi tsunamikatastrofin hoitoon. Kyse on siis merkittävästä tuesta
humanitaariselle avulle kansalaisten keskuudessa. Kuten ministeri
Lehtomäkikin totesi puheessaan, kehitysyhteistyöllä on
tutkimusten mukaan kansalaisten tuki.
Tänä talvena melkein 100 kansalaisjärjestöä ja kehityspoliittinen
toimikunta ovat vedonneet hallitukseen ja eduskuntaan, että Suomi
toteuttaisi lupauksensa nostaa kehitysyhteistyörahoituksensa
0,7 prosenttiin bkt:stä vuoteen 2010 mennessä.
Kirkon ulkomaanavun yhteydessä toimivat Changemakers-nuoret
sitoutuivat maaliskuussa viikon ajaksi elämään
sellaista elämää, jossa ainakin puolet
maailman väestöstä joutuu elämään.
He nukkuivat pakkasessa Kiasman edessä ja elivät
2 eurolla päivässä.
Muistan, kuinka ed. Jaakonsaaren kanssa noin 20 vuotta sitten
olimme nälkälakossa kehitysyhteistyörahojen
puolesta. Itse asiassa tavoite, jota silloin vaadimme, on täsmälleen
se sama tavoite, josta puhumme tänä päivänä.
Nämä lupauksetkin on annettu YK:ssa jo 35 vuotta
sitten. Vain Harri Holkerin johtama hallitus, ja sekin ennen suurta
lamaa, on kerran käynyt tässä tavoitteessa.
Valtioneuvos Holkeri onkin ollut viime vuosina yksi kehitysyhteistyön
arvovaltaisimmista tukijoista.
Eduskunnassakin on nähty varsin poikkeuksellista rajat
ylittävää toimintaa tänä talvena.
102 kansanedustajaa vetosi hallitukseen, että kehitysyhteistyölupaukset
lunastetaan. Tämä osoittaa sen, että myös
hallituspuolueissa on alettu pitää tilannetta
kiusallisena, jopa hälyttävänä.
Tämä näkyy myös valtiovarainvaliokunnan
tuoreessa kehysmietinnössä. Valiokunta ensinnäkin
vaatii, että hallitus palauttaa budjettiin vuosille 2006
ja 2007 kaavaillut 5 miljoonan euron jo leikatut lisäykset,
ja valiokunta pitää välttämättömänä,
että hallitus palaa vuosina 2008 ja 2009 alkuperäisiin suunnitelmiinsa,
joilla oli määrä nostaa kehitysyhteistyörahoitus
tuohon hallitusohjelman jo mainitsemaani tavoitteeseen.
Ulkoasiainministeriön taholta on valtiovarainvaliokunnalle
kerrottu, että Suomi saattaa nykyisillä kehyspäätöksillä jäädä jopa
EU:n viidentoista eli vanhojen, vauraampien EU-maiden minimitavoitteesta
vuodelle 2010, joka tulee olemaan 0,51 prosenttia bkt:sta. Tämä on
jo aika noloa. Muiden Pohjoismaiden tasosta Suomi on jäänyt
jo alle puoleen. Ruotsi on nostamassa kehitysyhteistyövaransa
prosenttiin bkt:stä, Tanska ja Norja ovat hyvin lähellä tätä lukua.
Ulkoministeriö ei olekaan syyttä huolissaan siitä,
että Suomen jälkeenjääneisyys
herättää kehitysvuonna 2005 vakavaa kansainvälistä huomiota
ja tulee todennäköisesti heikentämään
Suomen painoarvoa ja vaikutusmahdollisuuksia ja, niin kuin ed. Lindénkin
mainitsi, suomalaisten mahdollisuuksia päästä korkeisiin
kansainvälisiin tehtäviin. Tämä ei
siis ole opposition väite, vaan tämä on
ulkoministeriöstä esitetty arvio.
Suomi on toistaiseksi laskettu vielä kehitysyhteistyömyönteiseen
Pohjoismaiseen ryhmään, mutta tätä on
yhä useammin ryhdytty kyseenalaistamaan. Erityisesti YK:ssa
on aika vaikea ajaa muitakaan tavoitteita. Suomen täytyy
kansainvälisissä pyrkimyksissään
varautua siihen, mitä YK:n pääsihteeri
Kofi Annan on hiljattain ehdottanut, että YK:n turvaneuvoston
jäsenyyden ehdoksi tulisi se, että kehittynyt
jäsenmaa on saavuttanut tuon 0,7 prosentin tavoitteensa.
Samaan aikaan Suomi on aktiivinen globaalipoliittinen toimija
ja hakee tukea aloitteilleen. Presidentti Tarja Halosen johtama
Maailman työjärjestön Ilon asettama globalisaation
sosiaalisia vaikutuksia pohtinut komissio sai paljon myönteistä huomiota
ehdotuksilleen. Myös ulkoministeriön Helsinki-prosessi
kokoaa samanmielisiä maita ryhtymään
sanoista tekoihin maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Mutta Suomi ei kuitenkaan ole itse ryhtynyt sanoista tekoihin. Hallituksen
kaksijakoinen globaalipolitiikka ei herätä luottamusta
siihen, että olisimme tosissamme ja ansaitsisimme muiden
maiden tuen aloitteellemme. Suomen kansainvälinen uskottavuus
horjuu vakavasti. Viimeksi Suomen hallituksen sitoumuksen 0,7 prosentin
tavoitteesta vuonna 2010 on esittänyt kauppa- ja kehitysministeri
Paula Lehtomäki puhuessaan viikko sitten New Yorkissa YK:n
kestävän kehityksen toimikunnassa. Ja, arvoisa
puhemies, katson, että olisi rehellistä tiedottaa
kansainvälisille yhteistyökumppaneillemme, että Suomi
on tosiasiassa jo luopunut suunnitelmastaan.
Arvoisa puhemies! Etelän köyhyys on todettu vakavaksi
uhkaksi maailmanlaajuiselle turvallisuudelle, ja siitä alamme
täälläkin olla kaikki varsin samanmielisiä.
Tämä ymmärretään nykyään
todella hyvin. Hallituksen viime syksynä käsittelemä turvallisuus-
ja puolustuspoliittinen selonteko totesi, että pitkäjänteisellä kehitys-
ja kumppanuuspolitiikalla voidaan vaikuttaa sellaisiin Suomeakin
koskettaviin turvallisuusuhkiin kuin kansainvälinen rikollisuus,
ympäristötuhot, huumeet, sairaudet ja hallitsemattomat
muuttoliikkeet.
Olisi ymmärrettävää, että kehitysyhteistyörahoitus
on eräänlainen globaalivero, jolla rahoitamme
maailmanlaajuista sosiaalipolitiikkaa. YK:n vuosituhattavoitteilla
on määrä vuoteen 2015 mennessä puolittaa
absoluuttinen köyhyys. Nykyiset sitoumukset ja voimavarat
on kuitenkin kaksinkertaistettava, jotta tämä toteutuisi. Näitä sitoumuksia
punnitaan syyskuussa vuosituhathuippukokouksen viisivuotisseurantakokouksessa.
Sen kokouksen merkitys on ennen kaikkea siinä, että vahvistetaan
jo tehdyt sitoumukset ja sovitaan konkreettisista toimenpiteistä,
jotta tavoitteet todella saavutetaan.
Arvoisa puhemies! Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että meillä on
eettinen velvollisuus tehdä päätöksiä,
joiden avulla maailmassa kaikilla ihmisillä on mahdollisuus
ihmisarvoiseen elämään. Maailman enemmistön
köyhdyttäminen on lopetettava. Kehityspolitiikkaan
kuuluu kehitysavun ohella myös oikeudenmukainen kauppapolitiikka,
velkaongelman ratkaiseminen ja maailmanlaajuisen hallinnan demokratisoiminen, köyhien
ja yhteiskuntien laitamilla elävien ihmisten äänen
vahvistaminen.
Kansainvälisiä aloitteita onkin tehty viime
aikoina todella paljon. Ranskan, Brasilian ja Portugalin presidentit
ehdottivat viime syksynä uudenlaisia globaaliveroja kehitysrahoitukseen.
Britannian hallitus on tehnyt viime syksynä uuden aloitteen
köyhimpien maiden velkojen helpottamiseksi, ja huomasin,
että ministeri Lehtomäki ilmoitti, että ne
ovat tutustumisen arvoisia. Suomikin on joutunut ottamaan näihin
esityksiin kantaa muun muassa Euroopan unionin valtiovarainministerien
kokouksissa sekä Maailmanpankin ja Kansainvälisen
valuuttarahaston kevätkokouksissa aivan äskettäin.
Vihreät ovat aina tukeneet pyrkimyksiä kehityksen
rahoittamiseen osittain globaaliveroilla, ja esimerkiksi tässä keskustelussa
esitetyllä kansainvälisellä lentomatkustajaverolla
olisi kiistatta myös myönteisiä ympäristövaikutuksia.
Mutta valtiovarainministeri Antti Kalliomäki, joka
istuu täällä, on torjunut kaikki uudet
rahoituskeinot. Hän on kutsunut niitä vippaskonsteiksi
ja hän on sanonut, ettei "mikään muu kuin
valtion budjetista maksettava perinteinen kehitysapu tarjoa pysyvää ratkaisua
köyhien auttamiseen". Hän on tietenkin lisännyt:
"Eikä avun merkittävään lisäämiseen
juuri nyt ole valtiontaloudellisia edellytyksiä." Haluaisin
kysyä: Mikä on hallituksen linja? Minusta vaikuttaa
siltä, että ministeriaitiossa istuu tällä hetkellä kaksi
ministeriä, valtiovarainministeri ja ulkomaankauppa- ja
kehitysministeri, jotka ajattelevat hyvin eri tavalla siitä kysymyksestä,
josta oppositio on tehnyt välikysymyksen. Mikä on
hallituksen linja suhteessa näihin uusiin kansainvälisiin
kehitysrahoitusaloitteisiin?
Hallitus ei voi enää vetäytyä vastuustaan
hallitusohjelmassa antamastaan ja kansainvälisillä foorumeilla
vahvistamastaan kehitysyhteistyörahoitustavoitteesta. Jo
ensi vuoden budjetissa on tehtävä päätökset
ja sillä tavoin, että ne eivät lykkää kohtuuttomasti
tarvittavia lisävoimavarapäätöksiä tämän
hallituksen seuraajan vastattavaksi, muuten Suomen kansainvälinen
asema käy yhä tukalammaksi. Voimmekin olla todella
ihmeissämme siitä, että hallitus nyt
ilmoittaa, että vuodesta 2009 vuoteen 2010 rahoituksen
pitäisi nousta 0,48 prosentista sinne 0,7:ään.
Tällaista taakkaa ei nykyhallituksen seuraajalle saisi
jättää.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Eduskunnassa on varsin poikkeuksellinen
tilanne. Hallituspuolueissakin on liikehdintää välikysymyksessä esitetyn
vaatimuksen toteuttamiseksi. Olen aivan samaa mieltä kuin
ed. Rahkonen, että hallituksen ja opposition täytyy
pystyä tässä asiassa toimimaan myös
yhdessä, ja näin on tapahtunut täällä tänä talvena.
Jopa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki,
jonka uskon kannattavan yhteistä tavoitettamme, on varmaan
ilahtunut siitä, että myös tällaisista
asioista saadaan aikaan merkittävä keskustelu
valtiopäivillä. (Puhemies: 10 minuuttia!)
Tästä tilaisuudesta on vielä kiitettävä kristillisdemokraattisia
nuoria, joiden mitta talven kaikkien vetoomusten ja kampanjoiden
jälkeen tuli täyteen. Aloite välikysymykseen
tuli siltä suunnalta. Hallituksella on nyt tilaisuus tehdä hallitusohjelmaansa
kirjatun tavoitteen edellyttämät päätökset
jo vuoden 2006 budjetista alkaen, mutta ministerin vastauksen perusteella
emme voi luottaa siihen, että näin tapahtuu. Siksi
kannatan ed. Räsäsen ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodoksi.
Roger Jansson /r(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies, värderade talman! Det är
väl så dags för den manliga delen av
riksdagen att delta i biståndsdebatten.
Recessionen i Finland under 1990-talets första hälft
slog hårt mot alla finländare. Arbetsplatser försvann
och många stöd måste skäras
ned. Mycket har korrigerats sedan dess. I flera fall ligger vi nu
på en högre nivå än före
recessionens intåg. Medborgarnas välstånd är
högre, skatteintäkterna är högre
medan skattenivån är lägre. De flesta
stödformerna för olika ändamål
till alla befolkningsgrupper har vi kunnat höja igen.
Men på en punkt har vi inte fått till stånd
någon förändring sedan recessionen tog
slut i slutet på 90-talet. Vår solidariska hjälp
till u-länderna ligger fortfarande på nästan
samma procentuella nivå som tidigare. Vårt lands
bistånd till fattigare länder är ett
av de viktigaste måtten på Finlands solidaritet.
Frågan borde därför vara enkel att avgöra.
(Ed. Kallis: Vad är viktigare?) — Endera är vi
solidariska eller så är vi det inte.
Dessvärre har biståndet visat sig påverkas
i hög grad av det för dagen rådande opinionsläget. Tidvis
nås vi av nyheter om att en stor del av biståndet
rinner ut i korruptionens sand. Nyhetsrubrikerna blir svarta och
stora. Om de påföljande utvärderingsrapporterna
visar att så inte varit fallet blir det knappt någon
information om det till medborgarna.
En klar motsats till denna kyliga inställning till
världens lidande var tsunamikatastrofen i julas som berörde
så många finländare. Vi var många
som då trodde att finländarna hade ändrat sin
inställning för en positivare biståndspolitik för
gott. Nu — fyra månader efter tsunamin — får
inte biståndspolitiken återgå till att
vara en fortsatt lågprioriterad fråga i Finlands
budgetpolitik.
Faktum kvarstår. Fortfarande skördar malarian
165 000 människor varje månad. 140 000 människor
dör i diarré varje månad och månatligen
dör 240 000 personer i aids. Nöden i
världen är fortlöpande och tyvärr
accelererande på en skrämmande nivå.
Herra puhemies! Vaikka me Suomessa usein markkinoimme pohjoismaista
hallintoamme avoimena ja tehokkaana, vuoden ensimmäiset kuukaudet
ovat osoittaneet, että asia ei ole aina näin.
Kaakkois-Aasian katastrofi joulun aikaan sai kaikki maailman kansat
avaamaan kukkaronsa. Näin tapahtui myös Suomessa.
Hallitus teki nopeasti päätöksen 50 miljoonan
euron osoittamisesta katastrofiapuun, ja vapaaehtoiskeräykset
tuottivat vaikuttavan tuloksen. Valitettavasti hallitus ei pystynyt
tekemään uudelleenjärjestelyjä budjetissa
yhtä nopeasti, kun budjettikehykset piti hyväksyä maaliskuussa.
Arvoisa puhemies! Jos meidän pitäisi ottaa
jotakin opiksi tällä globalisaation aikakaudella, niin
se olisi, miten kaikki asiat liittyvät toisiinsa tavalla
tai toisella. Kehitysyhteistyöasiat ja kehitysapu eivät
enää ole erillinen pilari jonkin maan ulkopolitiikassa.
Niin turvallisuuspoliittisen selonteon kuin valtioneuvoston ihmisoikeusselonteonkin
käsittelyssä korostettiin kehitysavun suurta ennalta
ehkäisevää merkitystä. Turvallisuuspoliittisessa
selonteossa nostettiin esiin uudet uhat kuten köyhyys,
kulkutaudit, pakolaisvirrat ja niukat luonnonvarat suurempana uhkana turvallisuudellemme
kuin mahdolliset sotilaalliset uhat. Tämän pitäisi
näkyä myös budjettikirjassamme.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoi ryhmäpuheenvuorossaan
budjettikehysten lähetekeskustelussa, että päätös
kehitysavun tilapäisestä leikkaamisesta oli huono.
Lähdimme tuolloin siitä, että hallitus
harkitsee uudelleen päätöstään elokuun
budjettiriihessä ja pitää kiinni päätöksestä,
jonka mukaan kehitysavun tulee olla 0,7 prosenttia bruttokansantulosta
vuonna 2010. Myös keskustelussa pääministerin
ilmoituksesta hyökyaaltokatastrofin johdosta ruotsalainen eduskuntaryhmä korosti,
että hyökyaallon vuoksi annettava apu ei saa merkitä avustustoimien lopettamista
muilla kriisialueilla. Olemme tyytyväisiä siitä,
että valtiovarainvaliokunta budjettikehysmietinnössään
pitää välttämättömänä noudattaa
hallitusohjelmassa vahvistettua linjaa. Kun otetaan huomioon myös
lähialueidemme sosiaalisten ongelmien hälyttävä kehitys
sekä Itämeren tilanne, lähialueelle annettavaa
apua ei ole mahdollista leikata.
Herr talman! Det är ett faktum att Finlands bistånd
har ökat de senaste åren då vi mäter
i euro och cent. Det beror på att vår bruttonationalprodukt
har ökat, vilket medfört att den procentuella andelen
ger mera pengar trots att procentsatsen förblivit på samma
nivå.
Summa summarum, alla ansvarsfulla riksdagspartier lovade inför
senaste val att arbeta för att biståndets andel
av bruttonationalinkomsten skall nå upp till 0,7 procent
av bni senast 2010. Millenniedeklarationen är ett löfte
som vi inte kommer ifrån och det är ett löfte
som vi måste hålla. Det kan betyda att vi inom
de relativt snäva budgetramar som vi tycker oss ha, måste
hitta andra inbesparingsmål. Det är inget problem
i sig om vi är överens om att vi skall göra
det. I den nordiska brödraskaran får vi idag skämmas
för vår låga biståndsnivå.
Finland är ett av världens rikaste länder.
Vi blir nog ännu rikare som människor och som
nation om vi hjälper dem som har det svårt, inom landet
och utomlands. Vi har råd att visa stor solidaritet med
de sämre lottade folken i världen, samtidigt som
vi skärper våra insatser för att förbättra
livet för våra egna fattiga och lidande medborgare.
Det är fel att i ett rikt land som vårt skapa
motsättningar mellan dessa bägge väsentliga intressen.
Värderade talman! Svenska riksdagsgruppen är övertygad
om att regeringen håller fast vid sina löften,
och vi understöder därför förslaget
om enkel övergång till dagordningen.
Leena Rauhala /kd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän välikysymyksen
tavoitteena ja perustana on vaatia Suomen hallitukselta tekojen
tasolle menevää sitoutumista sen ohjelmassaan
esittämiin kehitystavoitteisiin. (Ed. Pulliainen: Niin,
tai kaataa hallitus, jos näin ei tapahdu!) — Jos
ei näin tapahdu, niin tämä on se perimmäinen
tavoite.
Maailman köyhimpiä ja heidän ihmisarvoaan ei
voi puolustaa vain juhlapuhein. Suomen on huolehdittava, että kehitysyhteistyömäärärahoja
suunnataan
erityisesti vähiten kehittyneille maille köyhyyden
vähentämiseksi ja poistamiseksi. Hyvinvointimaana
Suomen on osallistuttava täysipainoisesti inhimillisen
turvattomuuden ja kärsimyksen vähentämiseksi.
YK:n vuosituhatjulistus, johon Suomikin on sitoutunut, toteaa,
että globaali kehitys vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa,
jossa nimenomaan köyhyys, terveys, opetus, turvallisuus, ympäristö,
ihmisoikeudet ja demokratia nivoutuvat toisiinsa. Kuten välikysymystekstissä sanotaan,
eivät hallitusohjelman globaalia vastuunkantoa tarkoittavat
lauseet ole muuttuneet teoiksi, vaikka eurooppalaisittain taloutemme
on erittäin hyvässä kunnossa, sekä vaihtotase
että julkinen talous kokonaisuutena ovat ylijäämäisiä. Kun
Suomi ja Suomen hallitus markkinoivat itseään
aktiivisina ja vastuullisina toimijoina, nimenomaan esimerkiksi
kansainvälisissä yhteyksissä, on kehitysyhteistyön
tämänvuotinen taso 0,39 todella häpeäraja
tai -taso. Miksi Suomen hallitus ei voisi ottaa kehitysyhteistyötä kunnia-asiaksi?
On valitettavan selvää, että hallituksen
esittämien valtiontalouden kehysten perusteella 0,7 prosentin
tason saavuttaminen vuoteen 2010 mennessä jää Suomelta
tavoitteeksi, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa
kehitysyhteistyöhankkeiden pitkäjänteisen
suunnittelun näkökulmasta. Tämä kävi
selväksi myös valtiovarainvaliokunnan kehysselontekoa
koskevasta mietinnöstä.
Paineita kehitysyhteistyöpanostuksen lisäämiseen
hallituksen suunnitelmia enemmän luovat paitsi hallitusohjelman
tavoitteen toteutumisen epärealistisuus myös turvallisuuspoliittiset
syyt ja Aasian katastrofin aiheuttama suuri avun tarve. Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen
tason on oltava sellainen, että hätätilanteisiin
reagoiminen ei uhkaa jo meneillään olevia projekteja.
Mikäli näin ei ole, on poikkeukselliset tilanteet
voitava rahoittaa aina lisäbudjettien kautta ja ne eivät
saa olemassa olevia hankkeita heikentää.
Kehitysyhteistyömäärärahojen
taso on ensiarvoisen tärkeä, mutta niin ovat tietenkin
myös projektien vaikuttavuus ja työn pitkäjänteisyys. Suomen
tulee edelleen tehostaa pyrkimyksiään parantaa
kehitysyhteistyön laatua niin kansallisessa kuin myös
kansainvälisessä ja EU:n kehitysyhteistyössä.
Uusia projekteja on suunniteltava huolella eikä niissä voi
edetä muutaman vuoden tähtäimellä.
On hyvä, että valtion toteuttamassa kehitysyhteistyössä keskitytään
entistä harvempiin kumppanimaihin, jotta hankkeet eivät
jäisi sirpaleisiksi tai irrallisiksi toimiksi "siellä täällä".
Suomen valtion kahdenvälinen ja kansainvälisten
järjestöjen kautta tekemä kehitysyhteistyö sekä erilaisten
kansalaisjärjestöjen toteuttamat yhteistyöhankkeet
täydentävät toisiaan. Kristillisdemokraattisen
eduskuntaryhmän mielestä on erittäin
tärkeää, että kansalaisjärjestöjen
saaman tuen osuutta Suomen virallisessa kehitysyhteistyössä kasvatetaan
edelleen merkittävästi. Kansalaisjärjestöjen
toteuttamalla kehitysyhteistyöllä on hyvä maine,
ja niiden vaikuttavuuteen uskotaan. Monet hankkeet ovat hyvin konkreettisia.
Monenlaiset kehitysyhteistyötä tekevät
kansalaisjärjestöt ovat tärkeä kanava,
jonka kautta kansalaiset voivat osallistua nimenomaan globaaliin
vastuunkantoon. Lisää panostusta tarvittaisiin
myös kotimaassa tehtävään kehityskasvatus-
ja tiedotustyöhön.
Arvoisa puhemies! Köyhyys ja epäoikeudenmukaisuus
johtavat helposti monenlaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, sotiin ja
luonnonvarojen tuhoamiseen. Rauha ja turvallisuus ovat pitkälti
oikeudenmukaisuuden tulos. Toisaalta ne ovat myös kehittymisen
tärkeä edellytys.
Vaatimus ihmisoikeuksien kunnioittamisesta tulee ottaa päättäväisesti
esiin niin kehitysyhteistyössä kuin kansainvälisessä kauppapolitiikassa. Jotta
ihmisoikeudet toteutuisivat köyhimmissä ja vähiten
kehittyneissä maissa, tarvitaan kehitysavun lisäksi
velkahelpotuksia, globaalin talouden tasapainoa sekä mahdollisuuksia
päästä osalliseksi markkinoista ja yksityisistä rahavirroista.
Monien kehitysmaiden tuotantorakenteen yksipuolisuus ja haavoittuvuus
heittelehtivillä maailmanmarkkinahinnoilla aiheuttaa osaltaan
myös köyhyyttä. Äskettäin
vietettiin oikeudenmukaisen kaupan toimintaviikkoa. Sen aikana muistutettiin,
että nykyistä vapaampi maailmankauppa avaisi teollisuusmaiden
ovet kehitysmaiden niin maataloustuotteille kuin tekstiilituotteille.
Reilun kaupan periaatteilla toimiva järjestelmä tarjoaisi
kehitysmaiden köyhille mahdollisuuden nousta ahdingostaan
nimenomaan omalla työllään.
Kristillisdemokraatit pitävät hyvin tärkeänä reilun
kaupan periaatteilla toimivaa järjestelmää,
jossa kehitysmaiden köyhille tarjotaan mahdollisuus nousta
ahdingostaan, ja sitä, että he saavat sitä tehdä itse.
Auttamalla kehitysmaita pääsemään
kansainvälisen talouden piiriin tasavertaisiksi kauppakumppaneiksi
edistetään koko maailman talouskehitystä.
Koko EU:n on toimittava päättäväisemmin globaalin
oikeudenmukaisuuden puolesta. EU:n antaman kehitysavun epäkohtia
tulee kiireesti poistaa ja tasoa nostaa. Viitteitä askeleista
tähän suuntaan saatiin, kun komissio patisti äskettäin jäsenmaita
nostamaan kehitysyhteistyönsä tasoa. Suomen tuleva
EU-puheenjohtajuuskausi luo meille suorastaan velvollisuuden toimia
esimerkillisesti tämän ohjeen noudattamisessa.
Se tarjoaa myös mahdollisuuden nostaa globaalin oikeudenmukaisuuden
kysymykset EU-puheenjohtajuuskauden painopisteiden joukkoon niin, että ne
sieltä selvästi nousevat ja erottuvat. Suomen
vetovastuu vuosituhatjulistuksesta päättäneissä YK:n
kokouksissa sekä meneillään olevan Helsinki-prosessin
isännyys osaltaan luovat odotuksia aktiivisuuteen myös
EU-puheenjohtajamaana.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tervetulleena
esitystä globaaliasioiden ministeriryhmän perustamisesta,
jotta voidaan paremmin kehittää eri politiikkasektoreiden
yhteistä näkemystä ja johdonmukaista
työskentelyä tärkeiden kehitystavoitteiden
saavuttamiseksi. Sektorit ylittävää tiivistä yhteistyötä ja
pohdintaa tarvittaisiin erityisesti kauppapolitiikan, turvallisuuspolitiikan
ja globalisaation kysymyksiä tarkasteltaessa. Suomen toimintalinjoista
näissä kysymyksissä tulee päättää entistä määrätietoisemmin
kokonaisuutena ja siitä näkökulmasta,
miten ne yhdessä vaikuttavat lopulta kehitystavoitteiden
toteutumiseen. Tässä työssä kehitysvaikutusten
arviointijärjestelmän kehittäminen on
tärkeää.
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit ovat sitoutuneet myös
tekojen tasolla korottamaan Suomen kehitysyhteistyövaroja
(Ed. Pulliainen: Ja hallituksen kaatamiseen!) — näin
on — 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta muiden Pohjoismaiden
esimerkin mukaisesti vuoteen 2010 mennessä.
Siksi kannatan ed. Räsäsen esittämää perustellun
päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa. (Ed.
Pulliainen: Se ei muuten ollut mikään yllätys!)
Timo Soini /ps(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kukkahattuoppositio, johon kokoomuksen
eduskuntaryhmän enemmistökin perussuomalaisten
yllätykseksi näyttää kuuluvan,
on tehnyt välikysymyksen Suomen kehitysavusta. Hallitus
kyllä ansaitsee epäluottamuksen, mutta ei tällaisessa
asiassa. Oikein ihmetellä täytyy tätä suurten
sanojen tulvaa, jota tässä asiassa on ilmoille
saateltu. Tuntuu siltä, että kaikki kannattavat
rahan mättämistä merien taakse. Jotain
outoa tässä kuitenkin on, sillä vain
perussuomalaiset ja ilmeisesti valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
eivät näe nykytilaa vakavana ongelmana. Kehitysapu
on yksi niin sanotusti poliittisen korrektiuden piiriin kuuluvista
asioista; hyvät ihmiset kannattavat sitä, ja sen
perusteiden perään kyselijöitä leimataan
armotta kovasydämisiksi. (Ed. Pulliainen: Sehän
on totta!) Siitäkin huolimatta tuomme kritiikkimme esiin,
siitäkin huolimatta.
Hallitusryhmät ja oppositio vetoavat YK:n suositukseen
kehitysavun nostamiseksi 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Mielenkiintoista on tämä YK:n käyttäminen
sopivin ja soveltuvin osin kulloisenkin asian perusteluna. Meille
on korostettu muun muassa erilaisissa sotatoimiasioissa YK:n mandaatin
merkitystä. Tämä linja on pätenyt
aina viime kuukausiin asti. Nyt hallitus ja kukkahattuoppositio,
ehkä vasemmistoliiton ja kristillisten enemmistöä lukuun
ottamatta, on valmis sivuuttamaan YK:n turvaneuvoston päätöksen
EU:n nopean toiminnan joukkojen asiassa. YK kelpaa kyltiksi, kun
se oikeuttaa kulloisenkin valtaeliitin tahdon. Mikäli YK:n
kanta ei sovi, sitä pahempi YK:lle, kaksinaismoralismi rehottaa.
Bruttokansantuotetta käytetään hyvinvoinnin
mittaamisen virallisena välineenä, mutta bruttokansantuotehan
mittaa vain toimeliaisuutta. Se ei mittaa vaurautta eikä hyvinvointia.
(Ed. Pulliainen: Me käytämme bruttokansantuloa
tässä!) Suuronnettomuudet, epidemiat, rikollisuus ym.
kasvattavat myös bruttokansantuotetta. Ed. Pulliainen,
jos rikollisuus lisääntyy, niin bruttokansantuotekin
kasvaa. Eihän sillä pidä perustella kehitysavun
nostoa. (Ed. Kallis: Kyllä edustaja on nyt aivan väärässä!) — Tämä,
ed. Kallis, pitää täysin paikkansa. Nämä esimerkit
ovat äärimmäisiä, mutta se kertoo
sen, ettei bkt mittaa laatua vaan ainoastaan aktiviteetin määrää,
oli se sitten hyvää tai pahaa. Siksi joku 0,7
prosentin osuus bkt:stä kehitysapuun on jokseenkin älytön mittari.
Olennaistahan on se rahamäärä ja muu avun
laatu eikä osuus bruttokansantuotteesta.
Arvoisa puhemies! Puhe on ilmeisen vaikuttavaa, koska ainoana
se herättää kommentteja salista. (Ed.
Kallis: No, kun siinä on niin paljon virheitä!)
Se on osoituksena, että sitä kuunnellaan. (Ed.
Pulliaisen välihuuto) Eihän meillä esimerkiksi
lapsiperheiden etuuksien kehitystäkään
mitata, ed. Pulliainen, osuudella bruttokansantuotteesta. Tosiasia
on, että Suomen kehitysavun euromäärät
ovat kasvaneet viime vuosina huimasti, siis raha on kasvanut koko
ajan huimasti. (Ed. Pulliainen: Ja maailman väestö huimasti!)
Tosiasia on, että Suomen kehitysavun euromäärät ovat
kasvaneet huimasti. (Ed. Kallis: Ja niin on kansantulokin!) Miten
ovat esimerkiksi, ed. Kallis, kasvaneet lapsiperheiden ja sotiemme
veteraanien tukien euromäärät? Eivät
ole kasvaneet. (Ed. Pulliainen: Sen takia hallitus kaatuukin nyt!) Ajatelkaapa
nyt, mitä (Puhemies koputtaa) tällä mittauksella
voidaan saada aikaan? Miten edellä mainitut yhteiskunnan
tulonsiirrot ovat kehittyneet laman pohjalta lähtien? Ja
nyt viimeisillä nousukauden höyryillä pitäisi
tähän lyödä vielä rahaa
lisää. Sitä emme kannata, eikä tunnu
teoissa kannattavan eduskunnan enemmistökään.
Puhetta täällä on, mutta missä ovat
päätökset? (Ed. Pulliainen: Hallitus
kaatuu sen takia perjantaina!) Puhetta on. Kuka on epärehellinen?
Se, joka puhuu vai äänestää toisin?
Minä puhun rehellisesti. Olen teidän kanssanne
tästä eri mieltä. (Ed. Pulliainen: Perjantaina
tuette hallitusta niin, että pärisee vaan!)
Arvoisa puhemies! Kun nyt ed. Pulliainen (Puhemies koputtaa)
rauhoittuisi, niin kuulisikin jotain. Te vaaditte täällä eilen
rahaa teihin ja rautateihin ja nyt kehitysapuun. Mistä rahat?
Minä tiedän jo, harmaasta taloudesta. (Ed. Pulliainen: Harmaasta
taloudesta ja mustasta taloudesta!) — Aivan oikein, sieltä niin
kuin ennenkin, se on pohjaton säkki.
Arvoisa puhemies! Kehitysapu ei ole mitään nappikauppaa.
Suomi maksaa kehitysapua yli 3 miljardia mummon- ja vaarinmarkkaa,
3 miljardia mummonmarkkaa, ei se mikään pikkusumma
ole. (Ed. Lindén: Ei mummolla markkoja ole!) Välikysymyksessä puhutaan
yksipuolisesti rahasta ja bkt:stä. Miksi välikysymyksessä ei
ole sanaakaan kehitysavun perillemenosta? Ei sanaakaan. Ei yhtään
sanaa. (Ed. Kallis: Miksi pitäisi olla?) — Pitäisi,
pitäisi olla, ed. Kallis, että meneekö apu
perille! Täällä ed. Jansson muun muassa
sanoi, että svarta rubriker, mikäli nyt pakkoruotsia
ymmärrän, että mustia otsikoita, että siitä sopii
kuunnella.
Arvoisa herra puhemies! Eikö tämä huoleta, meneekö raha
perille? Arvoisa puhemies! Jotainhan tässä kansainvälisessä kehitysavussa
on rankalla tavalla pielessä. Rahaa on kannettu sinne vuosikymmeniä,
korruptio rehottaa ja ihmisoikeuksia loukataan myös monissa
Suomen kehitysmaa-apukohteissa. Kiinan investointituista ollaan
nyt vihdoin pääsemässä eroon.
Kyllä kun kansainvälistä politiikkaa
seuraa, huomio kiinnittyy väkisin lukuisiin omaa kansaansa
sortaviin diktaattoreihin. Nämä röyhkeät
sortajat patsastelevat kansainvälisen yhteisön
kokouksissa vuosikymmenestä toiseen. Mitä röyhkeämpi
diktaattori, sitä pitempi laahus. Kyllä näitä pitää pystyä kritisoimaan.
(Ed. Pulliainen: Sitähän me teemme!) Ja miksi
sinne kannetaan rahaa näille diktaattoreille? Nehän
ne kassat tyhjentävät eikä kansa. (Ed.
Pulliainen: Hallitusta juuri vaihdetaan, että saadaan homma
putkeen!) Nämä kehitysmaiden turbokapitalistit
omistavat valtaosan yhdessä kansainvälisen suuren
rahan kanssa omien maidensa teollisista, kaupallisista ja rahoitusyrityksistä.
Kehitysavun myötä rikkaiden maiden köyhät
tukevat köyhien maiden rikkaita. Välikysymyksessä todistellaan,
että oman maan köyhät ja maailman köyhät
eivät ole vastakkain. Kumpia me voimme enemmän
auttaa ja mikä lopulta ihmisiä auttaa?
Arvoisa puhemies! Maailmanlaajuinen vapaakauppa ei toimi. Alueellinen
vapaakauppa voi toimia. Pienviljelijöiden hävittäminen
ympäri maailmaa on kehitysmaiden vakavin
ongelma. Kansainväliset superyhtiöt ja suuromistajat
ostavat maat ja vievät voitot. Ylijäämäihmiset
pakkautuvat onnettomiksi kengänkiillottajiksi, käytännössä orjatyövoimaksi
ja itsensä myyjiksi ja rikollisiksi lohduttomiin slummeihin.
Tämä on karua, ja tähän pitää puuttua,
tähän pitää puuttua. (Ed. Pulliainen:
Aivan oikein!) — Tästä olemme samaa mieltä,
erinomaista. — Mikäli paikallistaloudet ja maanviljelys
tuhotaan, on tuloksena jatkuva nälkä. (Ed. Pulliaisen
välihuutoja) — Tästä pitää olla
huolissaan eikä bkt-luvuista, ed. Pulliainen. — Tarvitaan
hajautusta ja paljon pieniä yrityksiä. Suuryrityksiin
satsaaminen tuo vaan nälän kansalle ja voitot
kansainvälisille pörssipelureille.
Esimerkiksi Afrikka on eurooppalaisten jakama ja jäljet
näkyvät. Paikallisuuden kunnioittaminen on puuttunut,
ja tuloksena ovat jatkuvat sodat ja kahakat. Jos syitä ei
poisteta, on seurausten suitsiminen hyttysen ininää.
(Ed. Pulliaisen välihuutoja) Olen melko varma, että Afrikka
ei voisi yhtään sen huonommin kymmenen vuoden päästä kuin
nyt, jos eurooppalaiset ja amerikkalaiset olisivat sieltä vaikka
kymmenen vuotta poissa.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset eivät usko pelkkään
valtiovetoiseen kehitysapuun. Emme ole tässä asiassa
yksin. Uskomme yksilöiden omaehtoiseen auttamiseen. Henkilökohtaisesti
pistän rahan paljon mieluummin Pelastusarmeijan pataan
tai kirkkojen keräyksiin tai kolehteihin kuin itselleni
vieraiden järjestöjen kautta. Valtio jakaa runsaasti
kehitysapurahoja erilaisille järjestöille. Osan
tavoitteet voin hyväksyä, toisia en. Perussuomalaiset
kiinnittävät erityistä huomiota kehitysavun
perillemenoon. Mikäli väärinkäytökset
saataisiin juurittua pois, olisi kehitysapu paljon tehokkaampaa
ja ne ihmiset, jotka todella apua tarvitsisivat, saisivat sitä.
Perussuomalaisten mielestä kehitysapurahoista puhuttaessa
on puhuttava rahasummista eikä bkt:n prosenteista. Tosiasia
on, että kehitysapu on euromääräisesti
koko ajan kasvanut. Tänäkin vuonna rahaa menee
huomattavasti enemmän kuin ennen koko 2000-luvulla, enemmän
menee, rahaa palaa kymmeniä mummon- ja vaarinmiljoonia
enemmän.
Arvoisa puhemies! Politiikassa on joskus sanottava asioita,
jotka eivät ole kaikille mieleen. Perussuomalaiset ovat
valmiita auttamaan vähimpiä veljiään
ja siskojaan. Juoppoa ei auteta antamalla viinaa. Kehitysmaita ei
auteta tukemalla vastikkeetta röyhkeitä diktaattoreja.
Perussuomalaiset tulevat jatkossakin suhtautumaan äärimmäisen
tiukasti kehitysapumäärärahojen nousuun.
Tässä asiassa olemme hallitustakin tiukemmalla
linjalla. Mutta kun valinta äänestyksessä tehdään
hallituksen ja kukkahattuopposition välillä, (Ed.
Pulliaisen välihuuto) olemme hallituksen rinnalla siitäkin
huolimatta, että hallitus tuskin — arvoisa edustaja,
siitäkin huolimatta, että hallitus tuskin — kirkuu
riemusta nyt kuultuaan, millä perusteella me sitä tuemme.
Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi ulkopuolella ryhmäpuheen
henkilökohtainen mielipide ed. Lapintielle: Katolisen kirkon
toimintaa aina kritisoidaan, ja voin sanoa, että katolisen kirkon
toiminta Äiti Teresoineen ja kymmeninetuhansine vapaaehtoisineen
kestää kyllä tarkastelun näissä kehitysapuasioissa,
myös paremmin kuin tämä puhuja, joka
nyt lopetti.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Markku Koski.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on ollut
hyvin mielenkiintoinen, ja loppua kohti se on käynyt myös
entistä monimuotoisemmaksi. Epäilen tosin, että ehkä ed.
Pulliaisen myötäsukaiset välihuudot loppuvat
tähän omaan puheenvuorooni.
Erityisesti minusta on tärkeätä,
että tässä keskustelussa on käytetty
paljon aikaa ja voimavaroja kehitysyhteistyön sisällöllisen
puolen ruotimiseen, koska se on hyvin tärkeä asia.
Kun puhutaan näistä eri politiikkalohkoista ja
niissä yhteensopivasta toiminnasta, niin mainitsen siinä nyt
vain muutaman politiikkalohkon erikseen.
Ensinnäkin turvallisuuden ja kehityksen välinen
yhteislinkityshän on varmasti meille kaikille selvä.
Turvallisuutta ei ole olemassa ilman kehitystä, eikä kehitystä ole
olemassa ilman turvallisuutta. Sen vuoksi niin Suomen kuin muunkin kansainvälisen
yhteisön keskeinen haaste on pitkäjänteisen
kehitysyhteistyön keinoin päästä pureutumaan
näitten kriisien syihin ja sitä kautta ennaltaehkäisyyn
ja olla sitten mukana kriisinhallinnassa ja sen jälkeisissä välittömissä toimenpiteissä
sillä tavalla,
että jatkumo tällaisessa kriisinhallinnassa ja
jälleenrakennuksessa olisi mahdollisimman sujuva.
Mitä sitten tulee meidän kauppapolitiikkaamme
ja kehityspoliittisten näkökulmien huomioon ottamiseen
siellä, niin Euroopan unioni Maailman kauppajärjestön
piirissä ja Suomi Euroopan unionin piirissä voimakkaasti
ajavat kehitysmaiden aseman parantamista, Maailman kauppajärjestön
agendalla erityisesti kaikkien köyhimpien kehitysmaiden
aseman parantamista. Mutta Wto:n piirissä ongelma on tällä hetkellä se,
että kun nimenomaan EU haluaisi, että eri kehitystason
kehitysmaita pystyttäisiin kohtelemaan hieman eriytetymmin
kuin tällä hetkellä juuri sen vuoksi,
että niin sanotusti kaikkein heikoimpia voitaisiin serveerata
kaikkein eniten, niin tätä periaatetta ei ole
helppoa hyväksyä sen ison kehitysmaablokin sisällä,
joka käsittää kaiken kaikkiaan noin 90
Wto:n jäsenmaata.
Suomi on Oecd:n piirissä tehnyt aloitteen kauppa- ja
kehityskysymysten käsittelemiseksi yhdessä Oecd:ssä,
toivon mukaan jopa ministeritasolla. Siinä on takana nimenomaan
se, niin kuin kokoomuksen puheenvuorossa taisi tulla esillekin,
että myöskin kauppakysymysten pitää tulla olennaisemmaksi
osaksi köyhyyden vähentämisstrategioita
kehitysmaissa ja Oecd:n piirissä taas sitten on myöskin
hyvä katsoa näitä politiikkalohkoja yhdessä.
Tämä aloite Oecd:ssä myöskin pikkuhiljaa
etenee. Se on siellä nyt sihteeristön ja kauppa-
ja kehityskomiteoiden käsittelyssä. Katsotaan,
millä tasolla sitä sitten saadaan lopullisesti
toteutetuksi.
Samoin tätä johdonmukaisuutta ja koherenssia
tarvitaan kyllä nimenomaisesti myöskin Euroopan
unionin piirissä. Jos meillä on kansallisesti
vielä haasteena se, että jonkin verran asioita käsitellään
erillään, niin Euroopan unionin piirissä tämä haaste
on vielä paljon suurempi. Kauppapoliittisesti katsottuna
Euroopan unionilla on minusta paljon huonompi maine kuin mitä se
tosiasiallisesti ansaitsee. Unionilla on erittäin edistyksellinen
Everything but arms -aloite, jonka tässä salissa
olijat, monet ainakin, tuntevat erittäin hyvin ja joka
turvaa tullittoman ja kiintiöttömän tuonnin
kaikkein köyhimmistä kehitysmaista Euroopan unionin
markkinoille, ja viimeiset siirtymäajat ovat siinä piakkoin
menossa umpeen.
Kehitysyhteistyön sisältöä,
laatua ja vaikuttavuutta pyritään yhdessä muun
kansainvälisen avunantajayhteisön kanssa voimakkaasti
parantamaan myös niin sanotulla harmonisaatiolla eli sillä,
että tehdään maatasolla hyvää yhteistyötä, etteivät
kaikki puuhaile siellä erikseen. Tietenkin myöskin
kehitysmaiden oman omistajuuden vahvistaminen on keskeinen elementti
tässä sisällöllisessä tehostamisessa.
Niillä on viimekätinen vastuu, mutta pitää olla
myöskin valtaa siitä, millä tavalla näissä strategioissa
edetään.
Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä ajatellen
on tehty viime vuosien aikana erittäin myönteisiä käytännön
päätöksiä. Ensinnäkin
niiden osuutta kehitysyhteistyömäärärahoista
kasvatetaan hiljalleen kohti 14:ää prosenttia
ja tämän vuoden hakukierroksella niiden omavastuuprosentti
on pienempi kuin aikaisemmin. Tämä on ollut yksi
kansalaisjärjestökentän keskeisimpiä tavoitteita,
ja siinä mielessä tosiasialliset päätökset
kyllä antavat hyvän mahdollisuuden kansalaisjärjestöjen
työlle.
Arvoisa puhemies! Sitten se toinen asia, josta on paljon puhuttu,
on tämä rahataso. Palaan vielä siihen,
mitä sanoin vastauspuheenvuorossa. Euroopan unionin 15
jäsenmaan keskitaso on 0,36:n tienoilla, ja Suomi on siinä porukassa
hyvässä keskitasossa, eli siinä ei ole
mukana näitä uusia jäsenmaita. Niitten
keskiarvo odassa on alle 0,1:n, taisi olla 0,09. Jos EU:n minimi
ja sitoumus 2010 asetetaan 0,51:ksi vanhoille jäsenmaille,
niin en usko, että Suomella tulee sinänsä olemaan
siinä mitään vaikeuksia, mutta sitä ei tietenkään
voi pitää meidän ensisijaisena tavoitteenamme,
vaan meidän tavoitteemme on huomattavasti kunnianhimoisempi.
Valtiovarainvaliokunnan eilen täällä käsitelty mietintö otetaan
hallituksen piirissä varmasti tarkasti huomioon. Sinänsä on
todettava, että se 5 miljoonan lisäys, jota eduskunta
siinä edellyttää, ei muuta meidän
bktl-osuuttamme suuntaan eikä toiseen. Siihen mietintöön
liittyen on myös todettava se, että hallitus omassa
kehyspäätöksessään purki
sen aikaisemman asetelman, jossa vuodesta 2008 eteenpäin
määrärahat oli jäädytetty
vuoden 2007 tasolle, eli nythän niissä määrärahoissa on
siltäkin osin kasvua, mutta on muistettava, että tämä hallitus
voi tehdä sitovia päätöksiä vain itseänsä koskien.
Humanitaarisen avun osalta ed. Räsäsen puheenvuorossa
toistui sama väärä tieto, mikä on välikysymyksessäkin
esitetty. Tämä meidän satsauksemme humanitaariseen
apuun ja tsunamin jälleenrakennukseen ei merkitse vähentämistä muilta,
vaan se pystytään hyvin toteuttamaan määrärahojen
kasvun antamassa puitteistossa. Voi kysyä, kun täällä on
todettu, että nämä sitoumukset on tehty
jo aika kauan sitten, miksi me sitten olemme edelleen tässä vaiheessa
menossa. Kyllä niillä, jotka ovat hallituksessa
istuneet ennen tätäkin kautta, rekordi ei ole
kyllä järin häävi.
Toistan edelleen sen, mitä sanoin, että tämän hallituksen
kehitysyhteistyömäärärahojen
nostotahti on yli kaksinkertainen aikaisempiin hallituksiin verrattuna,
yli kaksinkertainen. Hallituksen toimenpiteillä ei mitenkään
tehdä mahdottomaksi sitä tilannetta, vaikka sitäkin
väitetään, että me olisimme
2010 siinä 0,7:ssa. Tietenkin pitkäjänteisen,
määrätietoisen ja tasaisen kasvattamisen
näkökulmasta tämä tavoite on äärimmäisen
haasteellinen, mutta ei mitenkään mahdoton.
Sitten näistä uusista rahoituslähteistä ja
oikeastaan muista kuin oda-lähteistä toteaisin
(Puhemies koputtaa) vain sen, että tietysti kehitysvaikutusten
kannalta hyvin keskeinen rooli on myöskin kansainvälisillä investointivirroilla
ja niillä maksuilla, joita esimerkiksi kehitysmaiden maastamuuttajat
lähettävät omiin koteihinsa takaisin.
Nuo uudet rahoituslähteet sinänsä, niin kuin
totesin, ovat tutkimisen arvoisia, mutta sinänsä on
minusta toissijaista se, mikä on se mekanismi, jolla se
raha kerätään. Ensisijaista on se, mikä on
se taso, johon me sitoudumme. Kaikilla valtioilla, niin Suomellakin,
on omat keinonsa kerätä se rahoitus, minkä se
tarvitsee niihin asioihin, jotka se tärkeiksi katsoo. Siinä mielessä taso ja
sitoutuminen on tärkeämpää kuin
se, mitkä ovat ne mekanismit sen rahan keräämiseen.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Ed. Heidi Hautala muisteli ja muisti Holkerin hallituksen
ajan ja tuon kuuluisan saavutuksen silloin, YK:n tavoitteen mukaisen
0,7 prosentin bkt-osuuden aikaansaamisen. (Ed. Pulliainen: Se oli
0,8!) Tuossa sinipunahallituksessa se oli sen häivähdyksen
ajan, että ed. Pulliainenkin ehti sen rekisteröidä juuri
ja juuri, mutta se oli hieno saavutus. Kysymys kuitenkin kuuluu: Miksi
Holkerin hallituksen saavutus katosi kuin tuhka tuuleen? (Ed. Pulliainen:
Se meni 0,39:ään!) Puhuin siitä jo eilen
täällä. (Ed. Kiljunen: Porvarihallitus
sen teki!) Se katosi sen tähden, että sen perusta
romahti, rahoituspohja romahti, mikä tarkoitti sitä,
että hyvinvointivaltion kestävä rahoituspohja
ei riittänyt tähän, ja minä ihmettelen,
jos se ei pysy suomalaisten muistissa. Varsinkin tässä talossa
sen pitäisi pysyä loppuun saakka mielessä,
ja tämä keskustelukin jo kertoo, että se
ei ole pysynyt. (Ed. Pulliainen: Me ed. Bjarne Kalliksen kanssa
sitä joka ilta mietimme!)
Hyvinvointivaltion kestokyky määrittää sen, mihin
meillä on varaa kehitysyhteistyössä ja muissa
kohteissa sen jälkeen, kun sitten katsomme, mitä arvostamme
enemmän ja mitä vähän vähemmän.
Holkerin hallituksen aikana valtiontalouden tasapaino romahti kerralla
ja kerta kaikkiaan. Menot ja tulot eivät menneet yhteen,
eivät alkuunkaan, eivätkä ole pitkään
aikaan sen jälkeen menneet. Oleellista on, että kasvu
ja työllisyys hyvinvointivaltion rahoitusperustan moottorina
kyetään saattamaan sellaiselle tasolle, että voimme
luottavaisin mielin myöskin arvioida kehitysyhteistyötä ja
sen vaatimaa rahoitusta pitkällä aikavälillä pyrkien
aidosti siihen tavoitteeseen, joka täällä on
yhteisesti asetettu, tuo YK:n 0,7:n tavoite.
Kun sanoin, että kyse on arvostuksesta, niin se on
todella sitä. Kun luin, niin kuin eilen kerroin, valtiovarainvaliokunnan
mietintöä ja siihen liittyviä vastalauseita,
kun luen opposition budjettipoliittisia kannanottoja, niin ei siellä ole
sitä pohjaa, joka tarvittaisiin. Te haluatte lisää menoja, entistä enemmän
joka suunnassa, ja sitten puhtain otsin tänne tullaan julistamaan,
että kehitysapuun tarvitaan lisää varoja
niin ja niin paljon. Niin minunkin mielestäni tarvitaan,
mutta silloin pitää olla budjettitasapaino myöskin
kirkkaana mielessä. Se ei ole ollut oppositiolla mielessä. (Ed.
Mustajärven välihuuto) — Vasemmistoliitolla
kaikista vähiten, kaikista vähiten vasemmistoliitolla. — Hallituksen
puolella ei voida tällä tavalla tuhoisaa jälkeä lähteä kylvämään
valtiontalouteen. Me lähdemme siitä, että kehitysapu
on saatettava kestävällä tavalla YK:n
tavoitteen mukaiselle uralle. Meillä on siitä kirjaukset,
ja hallitus pyrkii politiikassaan toimimaan juuri sillä tavalla.
Vielä kerran, silloin on kysymys kyllä sitten
arvostuksesta. Kun me kehyksiä katsomme seuraavan kerran
vuoden kuluttua, niin katsotaan sitten silloin, mihin painopisteitä laitetaan. (Ed.
Kallis: Niinhän me teemme!)
Ed. Hautala otti myöskin esiin globaaliverot, mahdolliset
uudet välineet, uudet/vanhat välineet
transaktioveroja myöten, viittasi niin sanotusti minun
lausumiini. Minä voin kertoa, mitä olen lausunut
tästä asiasta, se on myöskin kirjoissa
ja kansissa. Lausuin Washingtonissa kehityskomitean, siis Imf:n
ja Maailmanpankin yhteisen kehityskomitean, kokouksessa Suomen kannan,
joka oli oma kantani ja joka oli myös Pohjoismaiden ja
Baltian maiden yhteinen kanta näistäkin asioista.
Meillä ei ollut mitään ylipääsemättömiä vaikeuksia
sovittaa Suomen ja esimerkiksi Ruotsin kantoja tuossa yhteydessä.
Kolme kohdetta oikeastaan siellä keskustelussa oli
päällimmäisinä, hyvin tunnettuja,
ensimmäisenä niistä brittien voimakkaasti
eteenpäin viemä iff-aloite, joka tuossa yhteydessä oli enemmänkin
rokotusohjelmaan liittyvän pilottialoitteen muodossa esillä.
Pohjoismailla ja Suomella ja myöskin balteilla oli tässä se
kanta, että se on tutkimisen arvoinen asia, mutta sitten
on viitattava siihen, että siihen liittyy ilmiselviä riskejä.
Koko iff-aloitehan lähtee siitä, että nyt
on voimakkaasti velkaakin ottaen aika rahoittaa sillä tavalla
kehitysmaita, ennen kaikkea Saharan eteläpuolisen alueen
kehitysmaita, että ne pääsisivät
nopeasti jaloillensa ja sillä tavalla mukaan tähän
kansainväliseen kehitykseen ja tuomaan oman vahvan panoksensa
myöskin talouden kasvuun globaalitasolla. Mutta riski on
siinä, että jos tämä ei onnistukaan,
niin sitten olemme siirtäneet velan kautta taakan tuleville
sukupolville, taakan, jonka paino voi olla liian suuri. Epäonnistumisen
mahdollisuus on tässä aloitteessa koko ajan olemassa
ja se on käsin kosketeltava. Sen tähden olemme
sen suhteen varovaisia.
Samalla tavalla olemme varovaisia uusimuotoisissa — niitäkin
on kokeiltu kansallisella tasolla — veroissa, matkustajaverot,
kerosiinivero, jota eräät maat voimakkaasti kannustavat.
On hyvä huomata ja pidän sitä huonona
asiana, että maat, jotka voimakkaimmin kerosiiniveroa kannattavat,
lähtevät siitä, että heillä ei
ole varaa budjettiväylän kautta normaalisti rahoittaa
YK:n tavoitteen suunnassa etenevää toimintaansa,
eli toteavat, että tarvitaan heidän puolelleen
uusia keinoja, luopuvat siitä tavoitteesta, joka meillä Suomessa
on se päällimmäinen, budjettimenettelyjen
kautta kohti YK:n tavoitetta.
Näissä asioissa on toki selvittämisen
tarvetta ja olen itse ollut koko ajan sitä mieltä nämä vuosikymmenet,
mitä tässä on muun muassa Tobinin veroesityksen
jälkeen eletty, että sen tyyppinen transaktiovero
on tulevaisuutta, valitettavasti vaan ilmeisesti edelleen huomattavan
kaukaista tulevaisuutta, koska ei löydy riittävää kansainvälistä yhteistä näkemystä
niiden
puolesta.
Kolmas alue on sitten uudet velkahelpotukset, joissa tarvittaisiin
ennen kaikkea Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston
mukanaoloa. Niitten kultavarantojen käytön ovat
molemmat instituutiot kyllä kieltäneet, ja se
on tekijä, joka varmasti vaikeuttaa tällä tiellä etenemistä.
Suomen ja Pohjoismaiden ja balttien kanta tähän
kuitenkin on se, että tässä on se alue,
jota voisimme ehkä tehokkaimmin lähteä arvioimaan
ja mahdollisesti eteenpäin viemään sen
jälkeen, kun niin sanottujen hipc-pohjaisten projektien loppuun
saattamisesta on huolehdittu. Eli sillä puolella pitää ensin
päästä eteenpäin, se on luonteva
väylä ja se liittyy myöskin YK:n tavoitteeseen.
Ylipäänsä, arvoisa puhemies, on minusta
paikallaan korostaa sitä, mitä ministeri Lehtomäki mielestäni
toi vahvasti esiin, eli tarvitaan monia eri välineitä,
uudet välineet arvioinnissa, budjettiväylä,
kauppapolitiikka, paljon, paljon vielä vaikuttavampana
tekijänä kuin itse asiassa nämä kehitysyhteistyön
normaalit välineet. Kauppapolitiikan kautta on mahdollista
edetä sellaista lähitulevaisuuttakin kohti, jossa
vaikeassa asemassa olevia kehitysmaita voitaisiin saattaa sen tyyppisen
kehityksen uralle, jossa Kiina, Intia, tämän tyyppiset
kehittyvät maat ovat hyvin nopeasti kyenneet kansantuotettansa
nostamaan ja vähentämään maailman
köyhyyttä (Ed. Kallis: Olemme siitä täysin
samaa mieltä!) enemmän kuin kymmeniin vuosiin
mikään muu kehitysväylä on kyennyt
aikaansaamaan.
Lopuksi, puhemies, vaikka on niin kuin ministeri Lehtomäki
sanoi, että täällä on ryhmäpuheenvuoroissa
menty kehitysavun sisältöihin sisälle
ansiokkaalla tavalla, niin vielä sanon kerran, että en
voi välttää sitä vaikutelmaa,
että tämän välikysymyksen tekijöiltä puuttuu
aitous ja vilpittömyys tässä asiassa.
(Ed. Pulliainen: Tässä ajetaan hallitus nurin!) — No
niin, siinä on nyt sitten se lopullinen niitti, ed. Pulliainen,
tähän asiaan. — Minä kerroin
puheenvuoroni alussa, mistä se johtuu, että näin
ajattelen. Te olette valmiit romahduttamaan Suomessa valtion budjetin (Ed.
Lindén: Tällä kehitysavullako se romahtaa?)
ja sillä tavalla ajamaan tilanteen samaan jamaan, jossa
oltiin vain puoli vuotta Holkerin hallituksen suuren saavutuksen
jälkeen.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kysyn ministereiltä Kalliomäki
ja Lehtomäki: Pidättekö oikeasti realistisena
sitä, että kehitysavun bkt-taso vuonna 2009 on 0,48
prosenttia, kuten vastauksessa todettiin, ja nousee vuodessa sinne
0,7 prosenttiin? Eli onko se realistinen tavoite, ministeri Kalliomäki,
valtiovarainministeriön näkökulmasta
nostaa yhtenä vuonna noin paljon sitä tasoa ja
onko se myös kehitysyhteistyön näkökulmasta,
pitkäjänteisen, kumppanuuteen pohjautuvan kehitysyhteistyön näkökulmasta,
realistista? Eikö ole epärehellistä virallisesti
pitää kiinni tästä 0,7 prosentin
tavoitteesta? Lehtihaastattelussa te, ministeri Lehtomäki,
olette todennut, että ette usko enää tuohon tavoitteeseen,
vaan ainoastaan toivotte, että se saavutettaisiin joskus
vuonna 2013. Kysyn myös: Minkä arvoisena te, ministeri
Kalliomäki, (Puhemies: Minuutti!) pidätte valtiovarainvaliokunnan
mietintöä, jossa pidetään välttämättömänä,
että palataan hallitusohjelman ja kehityspoliittisen ohjelman
rahoitussuunnitelmaan?
Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lindénille toistan,
että keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen
pyrkimystä nostaa kehitysrahoitus tavoitetasolle hallitusohjelmassa
sovitulla aikataululla.
Välikysymyksessä ja puheissa oppositio on viitannut
monesti valtioneuvos Holkerin johtamaan selvitysryhmään,
joka esitti vuonna 2003 aikataulua, jonka mukaan kehitysapu nousisi kohti
0,7:ää prosenttia ja saavuttaisi 0,55 prosentin
tason vuonna 2007. Muistellaanpa kuitenkin, mitä tapahtui
vähän tätä aikaisemmin. Valtioneuvos
Holkeri kehotti jo vuonna 2001 silloista hallitusta nostamaan kehitysyhteistyömäärärahat
0,7
prosenttiin bruttokansantulosta. Valtiovarainministeri Niinistö torppasi
tämän ajatuksen ihan alkuunsa. Muut hallituspuolueet
olisivat kenties olleet valmiita nostamaan kehitysyhteistyömäärärahojen
osuuden 0,35 prosenttiin, mutta Niinistön jarruttelun jälkeen,
jota kokoomus myötäili, tulos oli lopulta 0,34
prosenttia bruttokansantulosta vuonna 2002.
Susanna Rahkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen sitä mieltä, että tämä keskustelu
on ollut kyllä aika näennäistä. Meidän
mielipiteemme eivät loppujen lopuksi eroa kovin paljon
toisistaan, jos mennään itse näihin tavoitteisiin
ja asioihin. Me kaikki varmaan yhdymme niihin päätavoitteisiin,
mihin kehitysyhteistyöllä pyritään,
jopa ed. Soini, jos tietäisi, että kehitysyhteistyön
päätavoitteena on köyhyyden poistaminen
ja demokratian edistäminen. Eli eroa on ehkä tästä bkt-osuudesta,
mutta sekin on semmoinen, mihin olemme kansainvälisesti
sitoutuneet, ja sen takia me sen kanssa elämme. Nämä absoluuttiset
luvut on hyvä huomata, mutta meillä on muitakin
keinoja, joilla on yhtä hyviä ja tehokkaita vaikutusmahdollisuuksia
yhtä paljon kuin näillä kehitysyhteistyömäärärahoilla,
ja niistäkin on syytä puhua. Eli ei tässä ole
eväitä hallituksen kaatamiseen, ja miksi kaataisimmekaan,
koska tässä on työ kesken? Mehän
täällä loppukädessä itse
päätämme budjetista.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kehitysministeri Lehtomäkikin totesi,
että EU on suurin kehitysavun antaja maailmassa, mutta
EU:n kehitysapupolitiikassa on vielä paljon parantamisen
varaa sekä laadussa että hallinnoinnissa. Eli
tarvitsisimme aivan selvästi remonttireiskaa EU:n sisälle,
ja nyt kun Suomen puheenjohtajuuskausi lähenee, kysyisin sekä pääministeriltä että
ministeri
Lehtomäeltä, miksi Suomen hallitus ei halua tarttua
tähän haasteeseen ja olla se remonttireiska, joka
laittaa liikkeelle tämän maailman suurimman kehitysavun
antajan organisaatiouudistuksen siltä osin, että pääsemme
parempaan laatuun ja sisältöön.
Bruttokansantuote kertoo maan vauraudesta, ja haluaisin tässä joitakin
lukuja kertoa siitä, kun edellistä hallitustakin
on kovasti moitittu. Edellisen hallituksen luvut kehitysavun osuudesta
ovat vuodesta 2000 alkaen olleet 31, 32, 35, 35 ja tämän
hallituksen aikana vuonna 2004 35, tänä vuonna
35. (Puhemies: Minuutti!) Määrä kasvaa,
mutta valitettavasti tämä tärkeä prosenttiosuus
ei. Milloin tähän saadaan muutos?
Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kun hallitus esitteli ohjelmaansa pari vuotta
sitten, niin suurena uutuutena esiteltiin yhdistetty kehitysyhteistyö-
ja kauppapoliittinen ministeri. Nyt kuitenkin on nähtävänä, että tämä kauppapolitiikka
jyrää tämän kehitystyön
allensa ja jo vuoden alussa, kun Suomen kehityspolitiikan tilaraportti
julkistettiin, todettiin, että Suomi ei ollenkaan hyödynnä tätä mahdollisuutta,
että voitaisiin kauppapolitiikan kautta puuttua tähän
köyhyyden poistamiseen ja asettaa näitä eettisiä arvoja.
Kun nyt näyttää siltä, että kehitysyhteistyö ei
ole oikein kenenkään ministerin sydämenasia,
niin onko esimerkiksi ministeri Lehtomäen mahdollisen sijaisuuden
vuoksi tulossa jokin ratkaisu, jossa vihdoinkin löytyisi kehitysyhteistyöministeri?
Nyt näyttää siltä, että hallitus
kyllä puhuu ja ihmettelee, miksi esitetään
välikysymys, mutta jos katsoisitte omia tekojanne, niin
ei tarvitsisi ihmetellä.
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Tämä asetelma ministeriaitiossa
on mielestäni aika paljonpuhuva. Meillä on ministeri
Lehtomäki ja ministeri Kalliomäki, jotka istuvat
aika kaukana toisistaan. En nyt välttämättä pyydä teitä siirtymään
vierekkäin, mutta haluaisin todellakin tietää,
mikä on hallituksen kanta näihin kysymyksiin,
joista tänään on keskusteltu. Nyt on
pääministeri paikalla. Kuinka monta erilaista
globaalipolitiikkaa hallituksella oikeastaan on? Minä en
voi välttyä siltä vaikutelmalta, että ministeri
Lehtomäen ministeriö ajattelee aivan eri tavalla
esimerkiksi siitä, että Suomen tulisi jo kansainvälisten
vaikutusmahdollisuuksiensa takia huolehtia myös kehitysyhteistyörahoituksestaan,
kun taas ministeri Kalliomäki panee tässä vastaan.
Sinänsä annan hänelle tunnustusta siitä,
että aika on kyllä tehnyt uuden ajattelun puolesta
töitä, te suhtaudutte kuitenkin jonkin verran
avoimesti jo näihin uusiin kehitysrahoituskeinoihin, globaaliveroihin
ja muihin. Se on erittäin hyvä asia. Ei todellakaan
valtiovarainministeri Niinistö suhtautunut tällä tavalla
niihin kysymyksiin, mutta ei ole vielä päästy
tekoihin.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oppositio on aika yksipuolisesti kiinnittänyt
huomionsa tähän bkt-prosenttiosuuteen. Aika vähän
on puhuttu siitä, minkä verran on tapahtunut viime
vuosina tätä laadullista kehittämistä,
ja mielestäni koulutus on kaikkein tehokkainta kehitysapua.
Kysyisinkin ministeriltä: Onko ministeriössä tietoa,
minkä verran tähän koulutukseen ohjautuu?
Sehän parantaa demokratiaakin niissä maissa. Bkt-prosenttia
ei välttämättä tarvitse hävetä.
Me olemme EU:n keskitasossa. Viime viikolla olimme Saksassa, siellä on
0,29 prosentin osuus, tavoite 2015 0,7 prosenttia. Ruotsissa ei
ole 150 vuoteen tarvinnut viettää kansallista
veteraanipäivää.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vuonna 1970 tasavallan presidentti Kekkonen
YK:n 25-vuotisjuhlaistunnossa totesi, että 70-luvun puoliväliin
mennessä Suomi tulee saavuttamaan kehitysavussa 0,7 prosenttia
bruttokansantuotteesta. 1970-luvun puoliväli tuli ja meni.
Onneksi hallitus nyt on sitoutunut vuoteen 2010 tämän
0,7 prosentin osalta. Tässä on kuitenkin kehyspäätöksissä tämä 0,48 prosenttia
asetettu vuodelle 2009. Tässä on kieltämättä se
ongelma, pystytäänkö tarpeeksi nostamaan
vuodesta 2009 vuoteen 2010, jotta saavutettaisiin 0,7 prosenttia.
Ministeri Lehtomäki totesi seuraavalla tavalla: "Ensi
vuonna tulee tehtäväksi ensimmäinen kehyspäätös,
joka ulottuu vuoteen 2010 saakka. Viimeistään
silloin hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön
kasvattamissuunnitelmiaan kyseistä vuotta koskevan tavoitteen
osalta." Tarkoittaako tämä, ministeri Lehtomäki,
sitä, että te kannatatte sitä ajatustapaa,
että kehyspäätöstä joudutaan
tarkastamaan uudelleen?
Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on paljon
toistoa eilisestä keskustelusta, jossa sali oli hyvin yksimielinen
niistä tavoitteista, mitä meidän pitäisi tehdä,
ja myöskin kehitysyhteistyömäärärahojen suhteen.
Mutta vaikuttaa siltä, että kaikesta muusta tahdosta
huolimatta Kalliomäen—Soinin linja on loppujen
lopuksi se, joka on voitokas ja jonka perusteella päätökset
tullaan tekemään.
Olen arvostanut ministeri Kalliomäen analyysia taloudesta
useaan otteeseen, mutta tunnustan kyllä tällä kertaa
olevani hämmästynyt siitä hänen
väitteestään, että se valtiovarainvaliokunnan mietintö,
jossa käytännössä, ministeri
Kalliomäki, esitetään 5 miljoonan euron
lisäystä kehyspäätöksiin,
teidän mielestänne kaataa Suomen kansantalouden.
Mielestäni tämä suhteellisuus on nyt
syytä kyllä ottaa huomioon. Minusta olisi parempi,
jos te rehellisesti myöntäisitte sen tosiasian,
että hallitus on katsonut jo tavoitteet toisella lailla
ja lähestyy ennemmin EU:n ministerineuvoston päätöksiä kuin
oman hallitusohjelmansa päätöksiä.
Tämäkin ristiriita mielestäni olisi syytä selvittää,
onko hallitus nyt sitoutunut ennemmin siihen päätökseen,
mitä ministeri Lehtomäki Euroopan unionin ministerineuvostossa
on tekemässä, vai siihen, mitä se itse
kirjoittaa hallitusohjelmaan.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäelle: Ensinnäkin
historiasta 90-luvun alussa olemme ihan samaa mieltä, tulkinta
ja muistikuva on juuri sama. Me olemme erimielisiä kahdessa
asiassa, joita korostitte kovasti äskeisessä puheenvuorossanne:
pohja ja arvovalinta. Pohjassa meillä on se ero, että minä vaadin,
niin kuin vihreät vaativat, että se 2 500
miljoonaa euroa saadaan harmaasta ja mustasta taloudesta valtiontalouden pohjaksi.
Siitä riittää ne sadat miljoonat, mitä tarvitaan
lisää kehitysyhteistyöhön. Siinä on
arvovalinta. Te kannatatte rahaa koijareille, me haluamme niitä köyhille.
Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Kalliomäki toi esille,
että meillä ei ehkä ole aitoutta ja vilpittömyyttä ja
ehkä emme tiedä myöskään
sitä historiaa, mitkä laman vaiheet ym. ovat olleet
Suomessa. Olen tästä kyllä täysin
eri mieltä. Itselläni on tässä vielä paperillakin
se kaikki, mitä siellä Holkerin hallituksen aikana
on tapahtunut, ja kyllä varmasti on vielä muistikuvissakin,
miksi lamaan syöksyttiin jne. Historiahan on sen jälkeen
jatkunut. Me olemme sen jälkeen niistä lamakausista nousseet,
ja nyt minusta olisi hyvä, että saataisiin kommenttia
myös hallituksen tasolta siitä, miksi meidän
nyt tässä talouskehityksessä, missä me
olemme, täytyy nyt miettiä tätä,
mikä summa kaataa ja mitä ei pystytä tekemään.
Siihen suhteutettuna, mikä meidän talouskehityksemme
tällä hetkellä on, bkt-osuuteen, minusta
on todella ihme, jos ei siitä nyt jo pystytä tekemään.
Toinen on ne lausahdukset, (Puhemies koputtaa) mitä meillä on
... (Puhemies: Minuutti!)
Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On muistettava semmoinenkin asia, että kysymys
kehitysyhteistyön onnistumisesta ei ihan pelkästään
liity rahaan. Myös kehitysmaiden omat politiikat on entistä paremmin saatava
palvelemaan taloudellista kasvua, tasaista tulonjakoa, korruptionvastaista
taistelua ja erityisesti ihmisoikeuksien toteutumista. Maailmassa
on muun muassa satojatuhansia orjia tällä hetkellä.
Eilinen lehti kertoo, että esimerkiksi Mauritaniassa on
monta sataatuhatta orjaa tälläkin hetkellä.
Laki kieltää orjuuden, mutta rangaistuksia ei
tule. Tällaisiin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin
kehitysmaiden on kyllä puututtava myös itse. Niihin
ei silkka raha auta.
Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ei tässä ole kysymys EU:n keskiarvosta,
eikä tässä ole kysymys edellisen hallituksen
tekemisistä, ei tässä niistä haluta
puhua. Tässä kysytään sitä,
kun hallitus on hallitusohjelmassaan luvannut 0,7 ja tässä ministerin vastauksessakin
sanotaan: "Hallitus luo toiminnallaan sekä määrällistä että laadullista
pohjaa sille, että Suomi täyttäisi antamansa
kansainvälisen sitoumuksen 0,7 prosentin - - tason saavuttamisesta
vuoteen 2010 mennessä." Samaan aikaan hallitus kehyksissään
esittää, että ollaan 0,48:ssa vuonna
2009, johon tarvitaan yli 30 prosentin korotus. Tästä on
kysymys.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Laadun kehittäminen ei saa olla veruke
olla korottamatta kehitysyhteistyömäärärahoja.
Vuonna 1995 ja myöhemmin sekä ministeri Haavisto
että ministeri Hassi tekivät perusteellisia selvityksiä siitä,
miten arvioidaan suomalaista kehitysyhteistyötä ja
miten kehitetään ne kriteerit, joiden perusteella
jokainen suomalainen markka, nyttemmin euro, käytetään erittäin
tehokkaasti. Tämä taustatyö on tehty. Edelleen
on toki tärkeää, että kehitysyhteistyön laatua
arvioidaan ja edelleen kehitetään, mutta mitään
erityistä syytä ei ole sille, että nyt
tarvitsisi käynnistää suurisuuntaisia
projekteja tällä alalla, koska Suomi on kuitenkin
edennyt kehitysyhteistyön laadun kehittämisessä nopeammin
kuin monet muut maat. Tästä siis ansiot sekä edellisille
että nykyiselle hallitukselle.
Toivon, että tätä asiaa ei käytetä nyt
verukkeena sille, että laatukriteerit eivät ole
(Puhemies koputtaa) tiedossa, sillä ne ovat tiedossa ja
niitä voidaan soveltaa. Nyt tarvitaan lisää määrärahoja
kehitysyhteistyöhön.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kun valtiovarainministeri on nyt niin
huolestunut siitä, että talous romahtaa, jos kehitysyhteistyömäärärahoja
korotetaan, niin voin kertoa, että minä en ainakaan
tunne yhtäkään maata, en yhtäkään
henkilöä, en yhtäkään
yritystä, joka olisi köyhtynyt sen takia, että se
on köyhiä auttanut. Ja minä en usko,
että niin kävisi Suomellekaan. Kun te puhutte
niin vahvasti ja voimakkaasti tuosta taloudesta, niin nyt puhutaan
0,48:sta versus 0,56. Se on 0,08 prosenttiyksikköä ja
tarkoittaa rahassa 120 miljoonaa euroa. Me annamme tuloveronkevennyksiä 1 300
miljoonaa vuosina 2006 ja 2007. Eli ettekö te pelkää ollenkaan,
että antamalla 1 300 miljoonaa (Puhemies koputtaa)
valtion kassasta pois talous romahtaisi?
Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Ollilalle toteaisin, että kyllä minä muistelisin,
että teidän ryhmäpuheenjohtajanne aika
usein viittaa edellisten hallitusten tekemisiin ja vanhoihin asiakirjoihin.
Ja kun ed. Ulla Anttila nosti ministeri Hassin esiin, niin totean
vielä, että vuoden 2002 alussa ministerit Hassi,
Tuomioja, Enestam ja Sasi laitettiin valmistelemaan tämmöistä ohjelmaa
kehitysyhteistyömäärärahojen
nostamiseksi, ja kaikkien puheitten ja valmisteluitten ja lupausten
jälkeen Lipposen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta
päätti maaliskuussa 2002, että kehitysyhteistyörahat
nostetaan silloisesta 0,34:stä 0,4 prosenttiin seuraavan
vaalikauden loppuun eli vuoden 2007 loppuun mennessä. Lopulliselle 0,7
prosentin tavoitteelle ei asetettu mitään aikarajoja.
Nyt voidaan todeta, että pääministeri
Matti Vanhasen hallitus saavuttaa ja jopa ylittää tämän
tavoitteen, jonka edellinen hallitus asetti vuodelle 2007.
Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Silloin, kun me puhumme kehitysavusta tai
oman maamme köyhistä, meidän kyllä pitäisi
pystyä puhumaan asiallisesti. Minusta täällä ed.
Soini sortui populismiin, epäasiallisuuteen, ja hiukan
jopa ministeri Kalliomäki. Ministeri Lehtomäki
ansaitsee tunnustuksen tyylikkäästä vastauksesta.
Mutta me vietämme tänä päivänä kansallista veteraanipäivää,
ja tämä on Lapin sodan päättymispäivä.
Minä olen itse ollut neljävuotias evakkolapsi
Ruotsissa silloin, kun tänä päivänä julistettiin
sota päättyneeksi, ja tullut Suomeen. Meidät
puettiin Unrran vaatteisiin, jotka tulivat Amerikasta. Muistan elävästi
sen päivän, kun satakiloisesta säkistä pantiin
vaatteet päälle.
Tällä minä haluan sanoa sitä,
että nyt, kun me olemme rikas maa, aivan kuten ed. Jansson
täällä korosti, kyllä meillä on
varaa pistää kehitysapuun ja pistää sitä oikealla
tavalla, ja suosittelisin, että juuri antamalla muuta kuin
rahaa, menemällä sinne paikan päälle
rakentamaan, luomaan järjestelmiä, jotta he pystyvät
sitten omassa maassaan elämään paremmin.
On väärin pistää vastakkain
veteraaneja (Puhemies: Minuutti!) ja vähäosaisten
asioita Suomessa ja ulkomailla.
Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Toivoisin kyllä vastausta ministereiltä Kalliomäki
ja Lehtomäki siihen, että olette julkisuudessa
kumpikin vastustaneet näitä kerosiiniveroja ja
muita veroja, joita on ajateltu maailmanlaajuisesti kerättäväksi
kehitysmaiden hyväksi. Samanaikaisesti kuitenkin täällä Suomessa
hyväksytte ja olette aktiivisesti, vahvasti ajaneet sitä,
että verohelpotuksia annetaan erityisesti suurituloisille,
mikä kuitenkin vähentää valtiontalouden
liikkumavaraa. Kuten nyt näissä kehyksissä nähdään,
kehitysapuun ei riitä rahaa meidän omasta budjetistamme.
Sitä ette halua, ettekä myöskään
halua mitään maailmanlaajuisesti kerättäviä,
esimerkiksi kerosiiniveroa, ja kuitenkin pidätte tavoitetta
yllä. Eli tämä tavoitteiden ja puheiden
ja todellisuuden välinen ristiriita on kyllä hyvin
iso ja ongelmallinen. Toivoisin, että voisitte jotenkin
perustella — tai ehkä se ei ole perusteltavissa.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ei tässä pohjimmiltaan ole kyse
rahasta, aivan kuten ed. Vilén sanoi, tässä on
kyse aika marginaalisesta summasta. Mutta on myönnettävä myös
rehellisesti, että on myös toisinpäin,
että vaikka tässä vähän
prosenttia nostettaisiin, niin ei sillä kyllä Mosambik,
Nepal tai Namibia nouse maailmankartalla kovin paljon pidemmälle.
Kyllä kyse on siitä, että näissä maissa
kyetään tekemään sellaisia uudistuksia,
jotka vievät demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja taloutta eteenpäin,
jolloin ne pääsevät integroitumaan maailmantalouteen.
Kysynkin ministeri Lehtomäeltä: Kuinka herkästi
puututte siihen, jos näissä meidän kahdenvälisen
yhteistyön maissa ilmenee ongelmia? Nimenomaan tämän
avun katkaiseminen tai sillä uhkaaminen on se keino, millä me
voimme sitä taloudellista tietämystä sinne
levittää.
Ensimmäinen varapuhemies:
Myönnän vielä vastauspuheenvuorot
edustajille Ulla Anttila, Mustajärvi, Kimmo Kiljunen, Virtanen,
Sirnö ja sen jälkeen ministereille puheenvuorot,
ja sen jälkeen siirrymme puhujalistaan, toivottavasti.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Komille totean, että Lipposen
hallitukset pitivät tavoitteena sitä, että Suomi
pysyy EU:n keskiarvon yläpuolella kehitysyhteistyömäärärahoissa,
ja tässä tavoitteessa pysyttiin. Nyt Suomi on
tuoreiden tilastojen mukaan jäämässä jälkeen
EU15-keskiarvosta, mikä tarkoittaa sitä, että Suomi
kansainvälisesti arvioidaan yhä alemmaksi kehitysyhteistyöhön
halukkaana maana. Tämä tarkoittaa sitä,
että Suomen asema erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä heikkenee.
Eli sillä, että Suomi ei kohota nykyistä enempää kehitysyhteistyömäärärahoja,
on suuri kansainvälispoliittinen merkitys. Se tulee vaikuttamaan
meidän asemaamme YK:ssa.
Mitä tulee sitten noihin linjauksiin, niin vihreä eduskuntaryhmä oli
sillä kannalla, että vuonna 2002 olisi pitänyt
asettaa tiukemmat tavoitteet sekä vuodelle 2007 että myös
vuoteen 2010 asti.
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä ihmettelen ministeri Kalliomäen
traumaattista suhtautumista vasemmistoliittoon. Ei meillä ole
mitään hävettävää omassa
talouspolitiikassamme tai verolinjassamme, toisin kuin sosialidemokraateilla
ja keskustalla. Te ilmoititte ennen viime eduskuntavaaleja, että mihinkään
veroaleen ei ole varaa. Vaalien jälkeen te varastitte kokoomuksen
vero-ohjelman, ja nyt on jo päätetty kolminkertaisista veronalennuksista,
mikä on hallitusohjelman minimitavoite. Kyllä sillä varallisuusveropotilla, 100
miljoonalla eurolla, saisi aika paljon aikaan kehitysmaissa, mutta
ilmeisesti on niin, että Kalliomäen mielestä Suomen
kaikista rikkaimmilla ihmisillä on suurempi hätä,
kuin niillä ihmisillä, jotka kuolevat nälkään
tai janoon kehitysmaissa.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oli erinomaisen rohkeata, kun 1960-luvulla,
Unctadissa 1964, tehtiin päätös siitä,
että 0,7 prosenttia asetettiin kehitysavulle kansainvälisesti
tavoitteeksi. Minusta on yhtä rohkeata, kun tänä päivänä keskustelemme
siitä, että me näitä globaaliveroja
lähdemme rakentamaan, ovat ne sitten valuutanvaihtoverotyyppisiä tai
lentomatkoihin liittyviä lähtöveroja.
Yhdyn valtiovarainministeriin siinä, että näillä globaaliveroehdotuksilla
ei pidä väistää sitä velvoitetta,
joka liittyy meillä tähän budjettiperusteiseen
kehitysapuun. Mutta vähän ihmettelin ministeri
Lehtomäen kantaa, kun hän sanoi, että toissijaista
on se, missä muodossa annetaan, tärkeintä,
että määrärahat nousevat. Sillä nimittäin on
myöskin merkitystä, missä muodossa sitä annetaan.
Nimittäin me näemme, että tämä nykyinen
kehitysapuhan on sidonnaista budjettiperusteiseen päätöksentekoon
kansallisvaltioissa, kun silloin, jos me lähdemme globaaliveroja
rakentamaan, päätöksentekomuoto tulee
erilaiseksi. Sillä luodaan globaalihallinnan välineitä ja
sillä luodaan toisen tyyppinen resurssipohja. Yhdyn täysin
valtiovarainministeriin, kun hän totesi, että tulevaisuus
jossakin muodossa on täällä. (Puhemies
koputtaa) Sitä kohti meidän on tietysti edettävä.
Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Bkt-osuuksien vertailu on ongelmallista, koska
siinä on se jakajakin eli bruttokansantuote. Aivan sama
ongelma on tietysti myös terveydenhuollon bruttokansantuoteosuusvertailussa.
Mutta toisaalta asia on niin, että yhden vuoden tasoja,
poikkileikkausta, tarkastellessa 0,75 prosenttia on enemmän
kuin 0,38 prosenttia minkä maan tahansa bruttokansantuotteesta,
ja siitähän tässä on kysymys.
Kun ed. Soini arvioi täällä kukkahattuja
ja muita kauniita esineitä, niin on kai pakko todeta, että ed.
Soinin karvahattupolitiikka tässä asiassa on sillä tavalla
vaarallista, että se karvahattu voi pudota silmien lisäksi
myöskin korville, jolloin kolmannen maailman köyhyys
ja sieltä kuuluva hätä ei ehkä kaiukaan
ed. Soinin pääkopan sisälle, minne sen
soisi myöskin kuuluvan.
Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minua hivenen hävettää se, että joudumme
käymään koko tätä keskustelua vain
viisi vuotta sen jälkeen, kun YK julisti oman vuosituhatjulistuksensa.
EU ja Pohjoismaat yleensä ovat huolehtineet siitä,
että kehitysavun tarkoituksena on ennalta ehkäistä sitä,
että mikään katastrofi syntyy tai jos se
on syntynyt, se ei ole enää levitäkseen.
Nyt valitettavasti minusta tuntuu, että linja Suomen osalta
on muuttumassa. Me haluamme mennä mieluummin asein paikalle
sen jälkeen, joko siviilikriisinhallintaan tai sotilaskriisinhallintaan, kuin
siihen, että jo etukäteen kriisejä torjuttaisiin.
Toinen kysymys, mikä valitettavasti täällä tulee
liian usein, varsinkin kepulaisten suusta, on se, että köyhyyttä ei
rahalla poisteta. En tiedä, onko kukaan kepulaisista koskaan
ollut köyhä. Niissä kokemuksissa, jotka
itselläni on köyhyydestä, olen ainakin
havainnut, että köyhyyttä poistetaan
juuri ja ainoastaan ja vain rahalla.
Ikävin huomio tämän kahden vuoden
aikana on ollut, kun hallitusohjelma antoi tiettyjä lupauksia
sekä globaalin vastuun kantamisesta (Puhemies: Minuutti!)
että ennen kaikkea kehitysyhteistyönäkökulmasta,
että näköjään tämä hallitus on
globalisoimassa oman kotimaisen köyhyydenpoistamis- ja
syrjäytymisenpoistamispolitiikkansa (Puhemies: Minuutti
on kulunut!) ja tarkoituksena on syventää köyhyyttä ja
syrjäytyneisyyttä myös maailmassa.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on kysytty, mikä on
hallituksen kanta. Hallituksen kanta on esitetty vastauksessa, se
on koko hallituksen kanta, myös se loppuosa, jota täällä on
siteerattu.
Kun hallitus perustettiin ja siihen tuli yhdistetty kehitys-
ja kauppapolitiikasta vastaava ministeri, se on ollut onnistunut
ratkaisu ja vastaa siihen haasteeseen, joka tänään
on olemassa. Me tarvitsemme sekä perinteistä kehityspolitiikkaa että aktiivista
toimintaa täällä taloudellisella globalisaation
puolella kauppapolitiikassa. Sillä puolella on maailmassa
tapahtumassa kehitystä, jossa sadat miljoonat ihmiset ovat
nostamassa elintasoaan. Se raha tulee markkinoilta. Se ei tule kansallisista
budjeteista eikä veronmaksajilta, vaan se tulee markkinoilta,
asiakkailta, kuluttajilta. Ja köyhyys on vähentymässä.
Kannattaa yhdistää nämä kaksi
voimavaraa toisiinsa, ja on ollut järkevää,
että se yhdistäminen on myös tapahtunut
hallinnollisella ja hallitus-, ministeritasolla.
Mikä on hallituksen arvovalinta, ed. Pulliainen kysyi
sitä. Se näkyy hallitusohjelmasta, se näkyy
heti hallitusohjelman jälkeen tehdyistä kehyksistä,
se näkyy vuosittaisista budjettipäätöksistä.
Me nostamme kehitysyhteistyön määrärahojen
määrää selvästi enemmän
kuin pitkiin aikoihin on kyetty tekemään. Siihen
on antanut mahdollisuuden se, että talous kehittyy nyt
suotuisasti. Joka vuosi tulee noin 50 miljoonaa lisäeuroa
aikaisempien päälle, (Ed. Ollila: Mutta ei prosentteja!) — ja
myös prosentti on kehittymässä. — Seuraava
eduskunta lopullisesti tietysti ratkaisee sen, kuinka paljon resursseja
ohjataan vuodelle 2010, jossa tämä tavoitevuosi
on olemassa. Sehän merkitsee nykytasoon, ei mitään marginaalista
summaa, ed. Satonen, niin kuin mainitsitte. Ei ole kyse mistään
marginaalisesta summasta. Se erotus tämän päivän
ja tavoitteen välillä on huomattavasti suurempi
kuin oli koko kokoomuksen vaaleissa ilmaisema vaaliohjelman hintalappu.
(Ed. Kallis: Se on 300 miljoonaa!) — Se taitaa nykytasoon
nähden olla 400—500 miljoonan euron suuruusluokkaa.
Toivon, että tämä käyty
keskustelu muistetaan myös seuraavissa eduskuntavaaleissa,
että puolueilla on rehelliset, ei prosenttimääräiset vaan
euromääräiset hintalaput, millä tämä toteutetaan.
Ne ovat rinnakkain kaikkien muiden hyvien tavoitteiden kanssa, koska
sen totuuden edessä olemme seuraavien eduskuntavaalien
jälkeen. Tämä hallitus tekee sekä toiminnallisesti että taloudellisesti
päätöksiä, jotka luovat hyvää pohjaa
sille, että tähän tavoitetasoon voisimme aikanaan
yltää.
Kyse ei siis ole marginaalisesta summasta, mutta Suomi on sitä tavoittamassa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin vielä tuosta
bkt-tasosta. Me jäimme viime vuonna alemmaksi kuin meidän
oli tarkoitus jäädä. Se johtuu siitä,
että meidän talouskasvumme yllätti iloisesti
ja talous kasvoi ripeästi. On muistettava se, että tämä bkt-osuus
voi heitellä ilman, että eurokaan liikkuu mihinkään.
Tuossa avauspuheenvuorossani viittasin Irakin velkojen anteeksiantoon,
joka tulee nostamaan meidän oda-tasoamme tässä tänään
ja ilmeisesti myös ensi vuonna. Yhtään
euroa ei köyhille mene lisää, mutta prosentti
heittää. Siinä mielessä pitää muistaa,
että prosentuaalinen tarkastelu sisältää aina
tietyn elementin. (Ed. Pulliainen: Tämä on totta!)
Tämän hallituksen tavoitteena on luoda sitä pohjaa
tälle jatkonkin kasvulle. Kun ed. Räsänen kysyi,
pidänkö realistisena yhdessä vuodessa
tätä isoa nousua, niin se ei varmastikaan ole
lähimainkaan paras vaihtoehto, vaan jos 2010 aiotaan siinä tasossa
olla, niin kyllä parempi olisi, että jo aikaisemmin
lähdetään siihen kiihdytykseen. Mutta
niin kuin pääministeri totesi, tämä hallitus
voi tehdä vain itseään koskevia sitovia määrärahapäätöksiä ja
seuraava hallitus tekee itseään sitovia ja viime
kädessä tietysti tämä sali.
Mitä tulee EU:n kehityspolitiikkaan ja ed. Lindénin
kommentteihin siihen, niin Suomi on voimakkaasti ajamassa tätä parempaa
johdonmukaisuutta myöskin siellä ja läpinäkyvyyttä.
Yksi semmoinen detalji siihen liittyen on Euroopan kehitysrahasto,
joka tällä hetkellä on erillinen EU:n
budjetista. Me tuemme voimakkaasti ja yritämme ajaa sitä,
että se budjetisoitaisiin EU:ssa, jolloin se yksinkertaistaisi
näitä menettelyjä ja tekisi kehitysyhteistyöstä kokonaisuuden
myöskin EU:n sisällä, eikä niin,
että on monta eri väylää.
Puheenjohtajuuskautta ajatellen meillä ei ole vielä prioriteetit
loppuun asti valittu, mutta erityisesti tästä eri
politiikkalohkojen välistä johdonmukaisuutta Suomella
varmasti olisi hyvä sauma viedä eteenpäin.
Mitä tulee ed. Lapintien kritiikkiin tämän kauppapolitiikan
osalta, niin minä pidän tätä hyvin
mielenkiintoisena, koska se ei perustu kyllä yhtään
mihinkään. Olen kahdessa puheenvuorossani jo täällä käynyt
läpi sitä, millä tavalla me kauppapoliittisin
keinoin pyrimme parantamaan kehitysmaiden asemaa. Me annamme hyvin
paljon myöskin kapasiteettiin liittyvää teknistä apua.
Tämän elinkeinoympäristön ja
pienyritystoiminnan kehittäminen on tärkeä osa
meidän kehitysyhteistyötämme. Me olemme
lanseeranneet uusia välineitä myöskin
tällaiseen perinteisen kehitysavun ja sitten elinkeinoelämän
taloudellisen yhteistyön välimaastoon, jotta me
pystyisimme sitouttamaan ja saamaan myös suomalaista yrityselämää kiinnostuneeksi
meidän kehitysyhteistyökumppanimaistamme. Eli
siinä mielessä tästä, että ei
ole tekoja, mielelläni kuulen, mistä niitä uupuu.
Ed. Ranta-Muotion kommenttiin tuosta koulutuksesta: sen volyymi
on kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Ed. Lindén
tuossa välihuusikin, että kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanottiin,
että se olisi 10 prosentin luokkaa, ja tätä lukua
olen nyt tarkastanut. Mutta se on yksi meidän prioriteettisektoreistamme
tässä kehitysyhteistyössä, ja
niin kuin avauksessa mainitsin, niin erityisesti tyttöjen
koulutus on täysin keskeinen asia näitten kehitysmaiden
tulevaisuuden kannalta. (Ed. Kallis: Ja poikien! Ja poikien!)
Ed. Vielma peräänkuulutti sitä, että pitää pystyä antamaan
muutakin kuin rahaa. Juuri näin tehdään.
Suomi pyrkii toimimaan nimenomaan niillä sektoreilla, joilla
meillä on erityisosaamista. Mutta pitää muistaa,
että silloin kun laitetaan näitä järjestelmiä kuntoon
näissä kehitysmaissa, niin se vaatii sitä rahaa.
Mutta entistä enemmän juuri koko kansainvälinen
yhteisö toimii niin, että tapahtuisi tätä kapasiteetin
kehittymistä ja tulisi mahdollisuudet sille, että kehitysmaat myös
pääsisivät irti tästä apupainotteisuudesta. Vietnam
on yksi meidän kumppanimaistamme sellainen hyvä esimerkki,
joka nyt pyristelee kohti sitä tilannetta, että ehkä ensi
vuosikymmenen alkupuolella se ei tarvitsisi enää kansainvälistä apua.
Ed. Satoselle: Kuinka herkästi puututaan kumppanimaiden
ongelmiin? Kyllä puututaan. Korruptionvastainen taistelu,
ihmisoikeuskysymykset ja kaikki nämä ovat keskeistä ydintä siinä,
kun tätä yhteistyötä tehdään
ja kun sitä suunnitellaan. Mutta meidän pitää muistaa,
että erilaisissa kriisitilanteissa, joista yksi on aktualisoitunut
nyt Nepalissa, yleensä juuri ne heikoimmassa asemassa olevat
ja köyhimmät kärsivät siitä kaikkein
eniten, joten pitää vähän varovainen senkin
suhteen olla, lyödäänkö heti
kaikki avustukset poikki, kun tapahtuu jotakin yllättävää, koska
silloin me helposti lisäämme niitten taakkaa,
jotka jo muutenkin joutuvat kovan taakan alle tämmöisissä poikkeustilanteissa.
Kerosiiniverosta ja näistä uusista rahoitusmuodoista:
Se nyt on täällä moneen kertaan todettu,
että niitä on hyvä tutkailla. Mutta Suomen sijainnista
johtuen se voisi olla meille kansainvälisesti vertaillen
haitallisempi rahoituskeino kuin jokin muu olisi. Ja mitä tulee
päätöksentekoon, joka on sidoksissa kansallisvaltioihin,
niin ennen kuin globaalia verotuspäätöstä saadaan
aikaan, niin se päätöksenteko vasta onkin
sidoksissa kansallisvaltioihin. Eli kyllä aika haastavassa
tilanteessa on, että näitä päätöksiä pystytään
tekemään.
Ed. Sirnölle, joka voimakkaasti painotti sitä, että raha
yksin köyhyyden ratkaisee. Jos me ajattelemme niitä hajoavia
valtioita, jotka ovat täydellisen monimuotoisen ongelmavyyhdin
sisällä erilaisissa kriiseissä, niin
ei yksinään se rahapussin avaaminen huomattavasti
isomminkaan siinä riitä, vaan tarvitaan todella
hyvin monenlaisia, erilaisia toimenpiteitä.
Lopuksi vähän kevennykseksi ed. Heidi Hautalalle,
joka tulkitsi hallituksen linjaa siitä, että istumme
ministeri Kalliomäen kanssa kaukana toisistamme: meillä näyttää olevan
molemmilla tauti päällä, emmekä halua
sotkea toistemme viruksia, että tästä toivumme.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Pidätetään henkeä aina
kun kohdataan. Ehkä tähän keskusteluun
kuitenkin se särmä vielä, että kun
tämä vaalikausi on käyty, niin kehitysyhteistyön
rahoitukseen on tultu panneeksi lisää rahaa enemmän
kuin hallitusohjelmaa laadittaessa arvioitiin. Ja mistä se
johtuu? Tietenkin siitä, mihin ministeri Lehtomäki
tuossa painokkaasti viittasi. Olemme kyenneet saattamaan maan talouden
parempaan kasvuun kuin silloin ennakoitiin. Laskelmat on tehty niin
sanotun talouden perusuran kasvun varassa, noin 2,5 prosentin bkt-kasvun
varassa. Viime vuonna talous kasvoi 3,7 prosenttia, tälle
vuodelle ennuste on 3,3 ja ensi vuodelle toivottavasti samaa luokkaa. Eli
jos nyt jotain lohdun sanaa tässä kaivataan varsinkin
kokoomuksen puolella, kun se on nyt niin viimeisen päälle
kehitysyhteistyöpuolue, niin tässä sitä nyt
teillekin oli.
Sitten hallitusohjelmassa on tuo tunnettu rajaus taloudellisen
kehityksen huomioon ottamisesta. Se ei minusta ole sen kummempi
rajaus kuin kaikkien muittenkin menojen kohdalla. Se rajaus on oltava
kaikissa menoissa. Meidän on kyettävä pitämään
budjetti paremmassa tasapainossa kuin nyt on näkymä.
(Ed. Kallis: Olemme samaa mieltä!) Me puhumme 0,7 prosentista,
hyvästä tavoitteesta. Samaan aikaan ennakointi
2006 ja 2007 budjettien osalta on se, että teemme alijäämää 1 prosentin
bkt:sta molempina vuosina. Me rahoitamme siis velalla kehitysyhteistyötä ja
monia muita menoja. (Ed. Pulliainen: Ja jos otatte harmaalta taloudelta,
niin rahat riittää!) Me kykenemme tekemään
sen hallitusti, mutta hallinta katoaa äkkiä käsistä,
jollei olla tarkkana.
Ed. Vilénille: Oli se nyt kyllä jossain määrin kohtuutonta
tulkintaa, että minä olisin väittänyt, että 5
miljoonaa euroa kaataa budjetin. Sen sijaan väitin, että ne
budjettilisäykset, mitä kokoomus on tällä vaalikaudella
jo tehnyt ja on tekemässä jatkoon, kyllä kaatavat
tämän maan budjetin ja valtiontalouden. (Ed. Ollila:
Kun yksikään ei mene läpi!) — Toivottavasti
ei mene yksikään läpi, koska silloin
me olisimme teidän kansanne samaa mieltä ja sitä ei
todellakaan voi olla. Kokoomus kehitysyhteistyön puolestapuhujana
tässä maassa ei vakuuta ketään,
ei ketään, edes kokoomuslaisia itseänsä.
(Ed. Kalliksen välihuuto) — Ed. Kallikselle samanlaista
vastausta, siis kehitysyhteistyömäärärahojen
lisääminen sinänsä ei ole se
clou, joka olisi kaatamassa valtiontaloutta, mutta kun menoja esitetään
kauttaaltaan lisää, niin, totta kai, vaikutus
on kohtalokas.
Veronkevennykset, mielenkiintoinen kysymys. Me olemme tehneet
työn verotuksen keventämisen puolesta useita operaatioita.
Viimeisin niistä, suuri sellainen, ansiotuloverotuksessa
liittyen työmarkkinasopimukseen, tuposopimukseen. Ja kun äsken
viittasin talouden kasvun parempaan kehitykseen kuin ennakoitiin,
niin tässä on yksi tekijä siihen. Tupoa
ei olisi syntynyt, eikä varallisuusveroa poistamatta olisi
myöskään sitä tupoa syntynyt.
Se vasemmistoliiton suuntaan vielä kerran todettakoon,
se liittyy siihen prosessiin. Siis veronkevennykset ovat talouspolitiikkaa,
ja niitä käytetään välineenä.
On sellaisia hetkiä, jolloin veroja joudutaan kiristämään
ja jolloin se on järkevää, mutta ei se
ole sellaista mekaniikkaa, että kun tarvitaan lisää rahaa
menoihin, niin kiristetään veroja. Taikka jos
tulot ovat suuremmat kuin menot, niin silloin vain kevennettäisiin
veroja. Se on todellista alkeismatematiikkaa se. Valitettavasti
sitäkin harrastetaan kohtuuttoman paljon täällä.
Tästä on kysymys. Tietysti ed. Kalliskin voisi
osoittaa niitä uusia tuloja, muitakin kuin se ikuinen pörssivero,
jota emme ole vielä nähneet. Silloin päästään
eteenpäin. Kehitysyhteistyö on hallituksen painopistealue.
Sen tulee olla sitä nyt ja tulevaisuudessa, se on ihan
selvä. Mutta niin kuin aloitin, lopetan myöskin:
Emme tee enää sitä virhettä,
joka Holkerin hallituksen hyvän saavutuksen kaatoi.
Ensimmäinen varapuhemies:
Vaikuttaa siltä, että edelleen on halukkuutta
vastauspuheenvuoroihin, jotenka harkiten niitä myönnän,
mutta samalla ilmoitan, että pyrimme mahdollisimman nopeasti
jatkamaan puhelistaa.
Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Pääministeri Vanhanen ja ministeri
Lehtomäki pitivät vääränä arviota
siitä, että tällainen yhdistetty kauppa-
ja kehitysministerin salkku suosii yritysten kilpailuetua ja jättää kehitysyhteistyön
jalkoihinsa. En keksinyt tätä aivan itse, vaan
tämä on todettu jo Suomen kehityspolitiikan tilaraportissa,
joka on tammikuussa annettu valtioneuvostolle. Täällä ihan
selvästi todetaan muun muassa, että Suomen tulisi
olla nykyistä aktiivisempi ja aloitteellisempi luotaessa politiikkaa,
joka ottaa vahvemmin huomioon kehitysyhteistyönäkökulmat,
ja pitäisi arvioida sitä, ettei politiikka ole
ristiriidassa köyhyyden poistamiseen tähtäävän
kehityspolitiikan kanssa. Suosituksina todetaan, että Suomen
kehitys- ja kauppapoliittisten tavoitteiden EU:n sisällä tulisi
olla julkisia, jotta niitä jotenkin voisi arvioida. Erityisesti
todetaan, että Suomen tulisi aktiivisesti ja avoimesti
arvioida sitä, millä tavalla kauppa- ja kehityspoliittiset
tavoitteet ovat (Puhemies koputtaa: Minuutti!) ristiriidassa, ja
tätä ministerin asemaa tulisi käyttää paremmin
hyväksi kuin nykyään tehdään.
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ministerit hieman tässä nyt
koettavat vähätellä tämän
prosenttiosuuden merkitystä virallisen kehitysyhteistyön
mittarina, siis suhteessa bruttokansantuotteeseen, niin onhan siinä kuitenkin
ihan selkeä logiikka, että se vastaa tällaista
"jokaiselle velvoitteita kykyjensä mukaan", ja eikö olisi
aika ryhtyä henkisesti ajattelemaan, että tämä on
se globaalivero, jota maksetaan, että maailmassa köyhyys
saadaan nujerrettua? Luulen, että tätä kautta
päästään siihen, mistä on
kysymys. Tämä on myöskin turvallisuuspolitiikkaa.
Sillä on myöskin hyötynsä sille.
Minusta tuntuu, että valtiovarainministeriön laskentatapa
on ehkä vähän kapea tällaiseen
ajatteluun.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen vasemmistoliiton hyökkäystä sitä ajatusta
vastaan, mikä hallitusta rakennettaessa tehtiin, että kehitysyhteistyöasiat ja
kauppapolitiikka pantiin saman ministerin tehtäviksi. Kyllähän
tässä pienentyvässä maailmassa,
nimenomaan globalisaatiopolitiikassa, näiden lohkojen täytyy
tukea toinen toisiansa. Minusta ministeri Lehtomäki on
tässä suhteessa toiminut ansiokkaasti ja ansaitsee
tuen. Ministeri Lehtomäki totesi, että kehitysapuprosentit
muuttuvat, kun me puhumme näistä prosenttiosuuksista,
vaikka euroakaan ei liiku. Sehän on ihan totta, koska se
on sidottu bruttokansantuoteosuuteen. Sen vuoksi haluaisin ministeri
Kalliomäeltä oikeastaan kysyä, onko itse
asiassa tarpeetonta, kun me olemme sitoneet tämän
0,7 prosenttiin vuoteen 2010, että samanaikaisesti sanomme,
että "yleinen talouskehitys - - huomioon ottaen", koska
kun kerran on suhteellisesta prosenttiosuudesta kansantuotteeseen
kysymys, se huomioi itsessään, tämä luku,
sen talouskehityksen.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen kyllä ministeri Kalliomäen
ylimielisyyttä. Ikään kuin kehitysavusta,
kehityspolitiikasta puhuminen ja keskusteleminen olisi vain joidenkin
puolueiden yksinoikeus. Haluaisin muistuttaa, että tällä hetkellä yksi
kansainvälisesti tunnetuimmista kehitysavun puolestapuhujista
on kokoomuksen entinen puheenjohtaja Holkeri. Kalliomäki
myös totesi, että kokoomuksen budjettipolitiikka
ei vakuuta. Kylläpä veropolitiikkamme on hallituspuolueita vakuuttanut,
koska sitä noudatetaan tällä hetkellä lähes
kirjaimellisesti. Hallituksen budjettipolitiikastakin löytyy
hyvin paljon kokoomuslaisia ajatuksia. Valitettavasti vain rakenteellisiin
uudistuksiin lupauksista huolimatta ei ole juurikaan kyetty.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minä luulen, että me olemme
valtiovarainministerin kanssa samaa mieltä siitä,
että sopimuksissa pitää pysyä,
sitoumuksissa pitää pysyä. Eikö näin?
Se tarkoittaa sitä, että vaikka en pidä noita
ansiotuloveronalennuksia tärkeinä, niin totta
kai niissä pitää pysyä. Kun
valtiovarainministeri nyökkäsi, niin kai hän on
sitä mieltä, että meidän pitää pysyä myöskin sitoumuksessa,
antaa 0,7 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Kun te ehkä hieman
ivallisesti puhuitte tuosta pörssiverosta, niin todettakoon
nyt, että se olisi kyllä aika tehokas keino. Lisäksi
me olemme puhuneet lyhytaikaisten myyntivoittojen ankarammasta verotuksesta,
jota sovelletaan monessa maassa. Vaikka sanon, että pitää kyllä sopimuksissa
pysyä ja tuloveronalennuksia tehdä, niin kyllähän
minä olen monta kertaa viitannut siihen, mitä pääministeri
Vanhanen keskustan maksullisessa veroseminaarissa totesi, että veroale
(Puhemies koputtaa: Minuutti!) on liian kallista työllistämistä ja
hän on menettänyt uskonsa sen vaikutuksiin. Eli
en ole ihan (Puhemies koputtaa: Minuutti on kulunut!) yksin ...
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti ministeri Lehtomäelle:
Jacques Chirac ehdotti kerosiiniveroa nyt tuoreimmillaan, ja kehitysyhteistyötarkoituksiin.
Sehän tarkoittaa sitä, että silloin joka tapauksessa
olisi olemassa joku niin sanottu body, joka sen jakaa sinne, että se
menee oikeaan kohteeseen. Jos ajatellaan tätä meidän
kehitysyhteistyöpolitiikkaamme, jota te kannatitte äsken juuri
puheenvuorossanne, niin sehän menee sinne samaan tarkoitukseen,
siis toisin sanoen siinä on kysymys juuri sillä tavalla
globaalista verosta. Siinä vaan pikkuisen se mekanismi
on toisenlainen, elikkä samalla tantereella pyöritään.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksen ministerit vastauksissaan väistävät
ristiriidan sitoumusten ja toiminnan välillä sysäämällä tavoitteen
saavuttamisen seuraavan hallituksen ja seuraavan eduskunnan vastuulle.
Kuitenkin valtiovarainvaliokunnan mietinnössä puhutaan
myös vuoden 2006 ja vuoden 2007 tasoista ja vaaditaan niihin
muutosta tältä hallitukselta. Samoin ed. Kimmo
Kiljusen ja 101 muun kansanedustajan kysymyksessä vaadittiin
nimenomaan toimenpiteitä tältä hallitukselta.
Tämä kritiikki, joka tässä kysymyksessä nostettiin
esiin, tuli silloin, kun hallitus ei ollut vielä edes tehnyt
tätä maaliskuista leikkausta näihin kehitysapusitoumuksiin.
Kysymyksessä oli muuten pitkä lista täälläkin
istuvia keskustan, sosialidemokraattien, Rkp:n edustajia. Ihmettelen
sitä, mikä estää muutoksen,
kun vain perussuomalaiset näyttävät olevan
(Puhemies koputtaa) ministeri Kalliomäen linjoilla.
Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Olisin toivonut ministeri Lehtomäeltä vastausta
siihen Suomen hallituksen kantaan, mitä hän on
edustanut jo helmikuussa ja jota hän on menossa uudelleen
toistamaan lähiaikoina EU:n ministerineuvoston kokoukseen,
jossa Suomi jo alustavasti helmikuussa on ilmoittanut tukensa sille,
että me siirrämme tavoitetta 0,7 prosentista vuoteen
2015 ja asetamme tavoitteen 0,51:stä vuoteen 2010. Edelleenkin
olisin kiinnostunut kuulemaan sen, kumpi nyt on sitovampi ja kumpaa
hallitus käytännössä ajaa, hallitusohjelman
kirjausta vai niitä sitoumuksia, joita jo helmikuussa hallitus
alustavasti on tehnyt ja joita, uskallan ennustaa, ministeri tulee
tukemaan seuraavassa kokouksessa, kun tätä käsitellään.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On tietenkin ihan ymmärrettävää,
että valtiovarainministeri on huolissaan siitä,
miten lisämenoja katetaan. Vihreä eduskuntaryhmä on
laatinut oppositioaikanaan aina vaihtoehtobudjetin, jossa esitetään,
mistä lisätuloja saadaan, jos tehdään
lisämenoesityksiä, tai mistä sitten vaihtoehtoisesti
säästetään. Ymmärrän kyllä,
että tämä kysymys suuntautuu enemmän kokoomuksen
suuntaan. Kokoomus puolestaan vaati viime kaudella keskustalta vaihtoehtobudjetteja,
joita keskusta ei laatinut.
Vihreä eduskuntaryhmä on ollut sitä mieltä, että kehitysyhteistyömäärärahoja
pitää korottaa ja sen linjan pitää olla
kasvava. Nyt, kun hallituksen asettamat kehykset ovat niin tiukat,
näiden tiukkojen kehystenkin vuoksi on ollut vaikeaa hallituksen
joustaa siihen suuntaan, joka olisi tarpeen. Tsunamin tähden
lisämäärärahoja on tulossa ainoastaan
8 miljoonaa euroa, vaikka on selvää, että suurempi
lisärahoitus on tarpeen. Tähän viittasi
myös ulkoasiainvaliokunta (Puhemies koputtaa) ponnessaan
tammikuussa.
Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Räsäselle toteaisin,
että kirjallisella kysymyksellä tosiaankin kysytään asioita
hallitukselta.
Ed. Sirnö poistui jo salista ilmeisesti, mutta hänelle
olisin todennut, että köyhyyden vähentämisessä kyllä tärkeimpiä keinoja
ovat peruspalvelut, mahdollisuus saada lainaa, tietoa, maata, kasteluvettä esimerkiksi
ja tasavertaiset neuvottelumahdollisuudet siinä maassa,
missä ollaan esimerkiksi kaupan ja teollisuuden kanssa,
elikkä semmoinen vakaa politiikka, olkoon se sitten vaikka
vakaata maatalouspolitiikkaa.
Olisin ministeri Lehtomäeltä kysynyt vielä, kun
ed. Rauhala nosti esiin tämän kehityskasvatustyön,
mikä on kehityskasvatustyön tila Suomessa. Minkälainen
näkemys teillä siihen on? Huomasin, että neljä vuotta
vuosituhattavoitteiden hyväksymisen jälkeen tehdyssä eurobarometrissa,
kun kansalaisilta oli kysytty, tietävätkö he
näitä tavoitteita, 88 prosenttia kansalaisista
ei ollut koskaan kuullutkaan näistä vuosituhattavoitteista.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Ed. Lapintielle: Olen ilman muuta valmis
allekirjoittamaan sen, että meillä on vielä mahdollisuus
paljon parantaa myös kauppa- ja kehityspolitiikan välisessä johdonmukaisuudessa.
Tämä työ on ollut ulkoministeriössä nyt
kaksi vuotta käynnissä, ja siinä on aika
paljon savottaa. Mutta se ei tarkoita samaa kuin se, että jokin sektori
jäisi jonkin toisen alle. Sitä väitettä pidän yksinkertaisesti
perusteettomana, kun katson sitä, mihin omaakin työaikaani
käytän, niin kyllä siinä ei
kehitysyhteistyö alle jää.
Sitten nämä Suomen kauppa- ja kehityspoliittiset
tavoitteethan ovat julkisia. Harva se viikko minäkin tulen
näitten asioitten kanssa eduskuntaan eri EU-kokousten yhteydessä erityisesti. Tässä
pitää muistaa,
että kauppapolitiikka on hyvin vahvasti lähes
pelkästään EU:n kompetenssissa olevaa
politiikkaa, eli siinä mielessä siellä olevat
ratkaisut tehdään aina EU:n yhteistyönä.
Ed. Hautalalle: Ei ole mitenkään tarkoitus
vähätellä tätä prosenttiosuuden
laskumekanismia — siihenhän koko tämä keskustelukin
on nojautunut — vaan todeta vain se, että se pitää sisällään
tiettyjä ongelmia, jotka tässä keskustelussa ovat
tulleet esille.
Ed. Vilénille: EU:n puitteissa ollaan nyt sitoutumassa
vanhojen jäsenmaiden osalta tähän minimitavoitteeseen
0,51 vuonna 2010. Se ei mitenkään estä tietenkään
Suomea olemasta huomattavasti paremmalla tolalla, vaan sovitaan
siitä, mikä on tämmöinen lattiatavoite
vanhoille jäsenmaille. Varmasti tätä Suomi
voi tukea, mutta tähän tietysti meillä nyt
toukokuun kokousta ajatellen kannanmuodostus on vielä kesken
ja tulee aikanaan myöskin eduskunnan käsittelyyn.
Ed. Komille: Kehityskasvatuksessa tietysti näillä kehitysyhteistyötiedotusmäärärahoilla,
joilla
tuetaan erilaista tiedotustoimintaa tähän tematiikkaan
liittyen, on tärkeä rooli, mutta pitäisin
hyvin keskeisenä tätä laajan kansalaisjärjestökentän
osallistumista nimenomaan tämmöisenä tiedonvälittäjänä ja
toimimisena linkkinä myös valtiovallan ja kansalaiskentän
välissä.
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Lyhyesti: Kyllä minusta vihreälle
puolueelle voi antaa tunnustusta siitä, että he
ovat pyrkineet tekemään vaihtoehtoisia budjetteja.
Myöskin vasemmistoliiton puolella on samanlaista pyrkimystä.
Tuo, minkä ed. Kiljunen otti esiin, siis tämän taloudellisen
kehityksen huomioon ottaminen, että se sisältyisi
tähän bkt-kehitykseen: Osittain näin,
mutta sehän kulminoituu valtiontalouden kehitykseen meillä ja
siihen joudutaan kiinnittämään se keskeinen
huomio. Se ei välttämättä ole hyvässä jamassa
silloin, kun bkt on kasvussa, jos valtiontaloutta ei hoideta kunnolla.
Se on näin yksinkertainen asia.
Ed. Ulla Anttilalle vielä siitä, että Suomen maine
ikään kuin romuttuisi sellaisessa asetelmassa,
jossa näillä hyvillä bkt-kasvuluvuilla
saisimme ikään kuin huonompia rekordeja kansainvälisesti,
niin en usko siihen. Jos Suomea verrataan nyt vaikkapa Saksaan,
jossa kasvu on puoli prosenttia, prosentti, suurin piirtein bkt-kasvu,
ei kukaan lähde väittämään,
kun katsoo euromääräisiä kasvulukuja,
että Suomi olisi hoitanut huonommin rootelinsa kuin Saksa,
joka muuten lähtee nyt siitä, että heillä ei
ole budjettiin lisättävissä rahaa, vaan
he tarvitsevat tämmöisen kerosiiniveron. Kyllä minäkin
sitä olisin saksalaisena valmis esittämään,
taikka matkustajaveroja. Frankfurtin kentän kautta kulkee
sen verran porukkaa, että kyllä se muu maailma
maksaisi aika hyvin saksalaista kehitysrahoitusta tuolla tavalla menetellen.
Rauno Kettunen /kesk:
Arvoisa puhemies! Pääministeri, valtiovarainministeri
ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri jo selkeästi toivat esille
hallituksen vastuullisen ja järkevän linjan kehitysyhteistyössä.
Tämä jatkokeskustelu ei enää juurikaan
tuone lisäarvoa kehitysyhteistyöhön,
mutta lienee syytä käydä puhujalista
loppuun.
Aiheesta ei ole aiemmin tehty välikysymystä. Aihe
on erittäin tärkeä mutta hallituksen
luottamuksen mittaamiseksi siinä mielessä outo,
että tavoitteeseen ei ole päästy muidenkaan
hallitusten aikana kuin kerran. (Eduskunnasta: Holkerin hallituksen!) — Holkerin
hallituksen aikana, kuten äsken kuulimme, ja silloinkin
vain häivähdyksen aikaa. — Oliko niin,
että silloinkaan ei kehitysavun määrä noussut
vaan bkt laski? Niinpä suhteellinen osuus ja prosentit
nousivat. Kyse ei siis nyt ole aikaisempia hallituksia huonommasta
tai muuten poikkeuksellisesta tilanteesta.
Vanhasen hallitus on sitoutunut kasvattamaan kehitysyhteistyömäärärahoja
hallituskauden aikana noin 220 miljoonaa euroa, ja bruttokansantulo-osuus
on nousemassa Lipposen hallitusten ajoista noin 0,44 prosenttiin
bruttokansantulosta. Hallituksen tavoitteita ohjaa YK:n vuosituhatjulistus,
jolla kaikkein köyhimpien, päivässä alle dollarilla
toimeentulevien ja nälkää näkevien määrät
puolitetaan vuoteen 2015 mennessä. Tämä on
hyvä tavoite, mutta lopullisena tavoitteena on oltava sekä kaikkien
nostaminen äärimmäisestä köyhyydestä että nälän
loppuminen.
Kehitysyhteistyön lähtökohtana on
yhteisvastuu kaikkein köyhimmistä ihmisistä.
Kyse on moraalisesta vastuusta. Köyhiä ihmisiä on
eri puolilla maailmaa. Kaikkein köyhimmät ovat enimmäkseen
kehitysmaissa eli Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Useimmille näistä maista löytyy yksi
yhteinen nimittäjä eli huono hallinto. Joukossa
on epäonnistuneita demokratioita, mutta yleensä köyhyys
koskettaa eniten korruptoituneita ja diktatuurin, joko sotilasjohdon
tai yhden puolueen tai suvun, ikeen alla olevia maita. Kehitysapuun
siis liittää hallinnon kehittämisen vaatimus
vastaanottajamaassa. Sota on suuri syyllinen monien maiden huonoon tilanteeseen,
eli rauhan saaminen maahan on usein edellytys, että apua
kannattaa yleensä ollenkaan lähettää.
Tärkeä huomioitava seikka on se, että kehitysapu
on parasta terrorismin torjuntaa. Pienentämällä tuloeroja
köyhän etelän ja rikkaan pohjoisen välillä vähennetään
turvallisuusuhkia sekä hallitsematonta muuttoliikettä.
Maailmalla ja Suomessakin on ollut erilaisia kampanjoita esimerkiksi
köyhimpien maiden velkojen anteeksiantamiseksi. Tämä on
hyvä aloite, sillä köyhimmillä mailla
usein suuri osa kehitysavusta menee velkojen lyhennyksiin. Muita
tärkeitä elintason nostajia ovat esimerkiksi lukutaitokampanjat,
erityisesti naisille, tai erilaiset syntyvyydensäännöstelykampanjat
ja ympäristökampanjat nopeimmin kasvavissa kehitysmaissa.
Puhdas vesi ja riittävä ruoka on kaikkein köyhimpien
toivelistalla kärjessä. Ilman elämälle
välttämättömien toimintojen
ylläpitämistä ei avustettavilla ole mahdollisuutta
kehittää muuten olosuhteita maassa. Tähän
liittyy se, että Afrikkaa ei saa unohtaa. Sieltä löytyvät
monet kehittymättömät maat, mutta myös
parhaat olosuhteiden parantamispotentiaalit sekä luonnonolojen
että luonnonvarojen suhteen.
Arvoisa puhemies! "Kaiken, mitä olette tehneet yhdelle
minun vähimmistä veljistäni, sen te olette
tehneet minulle." Tämä Ison kirjan ohje kannattaa
muistaa puhuttaessa kehitysavusta, eli toisten auttaminen myös
kehitysmaissa on nimenomaan moraalinen velvollisuutemme. Hallituksen
tavoite saavuttaa 0,7 prosenttia kehitysyhteistyömäärärahoissa
vuoteen 2010 mennessä on oikea.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Eriarvoisuuden vähentäminen
globaalilla tasolla on merkittävä yhteiskunnallinen
tehtävä. On kuitenkin hyvä muistaa, mistä todella
on kysymys. Eriarvoisuus on tosiasiassa tullut merkittäväksi
vain viimeisten 200 vuoden aikana. Sitä ennen eriarvoisuus
oli vähäistä, kun lähes kaikki
olivat köyhiä. Eriarvoisuus on kasvanut, koska
osa maailmasta on päässyt nopeaan talouskasvuun.
Aivan viime vuosina eriarvoisuus ei ole enää lisääntynyt
vaan niukasti vähentynyt. Tämä tulos
on seurausta maailman kahden väkirikkaimman kansakunnan,
Kiinan ja Intian, talouskasvusta, joka on auttanut satoja miljoonia
ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä eteenpäin.
Kiina on ollut kehitysapukohteemme. Onneksi kiinalaiset ovat
taitavasti integroituneet maailmanmarkkinoille ja kykenevät
siten auttamaan itse itseään. Jos näin
ei olisi, eivät meidän eivätkä Euroopan
unionin rahat riittäisi auttamaan kiinalaisia. Toki köyhyys
on edelleen ongelma osalle kiinalaisista, mutta maan nopea kehittyminen ja
tehokas globalisaation hyödyntäminen poistaa köyhyyttä joka
päivä.
Kunkin valtion talouden menestys riippuu monista tekijöistä,
kuten luonnonvaroista, väestön koulutustasosta,
kyvystä keskinäiseen yhteistyöhön,
tehokkaasta hallinnosta ja kyvystä integroitua globaaliin
talouteen. Nämä kaksi viimeistä tekijää selittävät
pitkälti sen, miksi osa kehitysmaista elää vahvan
talouskasvun aikaa ja osalla ei ole minkäänlaisia
kehitysnäkymiä.
Otetaan esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Korea. Korean
sodan jälkeen 50-luvulla nämä molemmat
maat kuuluivat maailman köyhimpiin. Tällä hetkellä Etelä-Korea
on yksi maailman tärkeimmistä talousmahdeista.
Sen elintaso on jo ylittänyt Länsi-Euroopan köyhimpien
maiden elintason, ja sen tuotteet ovat korkealaatuisia ja valtaavat
koko ajan markkinaosuuksia muiden kehittyneiden maiden huipputuotteilta.
Pohjois-Korea sen sijaan elää eristäytyneenä täydellisessä kurjuudessa,
jossa vähiä varoja ilmeisesti, sikäli kuin
tiedetään, käytetään
kohtuuttomasti aseteollisuuteen ja ihmisoikeuksien polkeminen on maan
tapa. Paitsi että tämä esimerkki osuvasti kertoo
sen, mikä ero on sosialistisella ja toisaalta markkinatalouteen
perustuvalla hallintomallilla, se kertoo myös siitä,
että kehitysmailla on mahdollisuus nousta kehittyneiden
maiden rinnalle, kun ne harjoittavat talouskasvuun tähtäävää politiikkaa
ja ovat valmiit tekemään sellaisia rakenteellisia
uudistuksia, että ne pääsevät
maailmankauppaan mukaan ja siten hyötymään
globalisaatiosta.
Olennaista kehitysavussa ei olekaan annetun avun määrä vaan
sen kohdennus. Suomen tulee kohdentaa kahdenvälinen apu
sellaisille maille, jotka ovat valmiita toteuttamaan ihmisoikeuksia, demokratiaa
ja taloudellista kasvua edistäviä uudistuksia.
Kääntäen tämä merkitsee
myös sitä, että Suomen tulee avunannollaan
reagoida huomattuihin ongelmakohtiin. Uhka siitä, että apu saattaa
katketa, on meidän painostuskeinomme hyvän hallinnon
juurruttamiseksi kehitysmaihin, ja nimenomaan hyvän hallinnon
juurruttaminen on meidän tärkein tehtävämme.
Meidän kehitysapumme, vaikka sitä korotettaisiinkin,
ei riitä pelastamaan maailman köyhiä,
vaan meidän on keskityttävä siihen, että he
voivat auttaa itse itseään.
Arvoisa puhemies! Suomen ulkoministeriöllä on
menossa kehitysapuvaroista rahoitettu Helsinki-prosessi. Tähän
hankkeeseen on budjetoitu 3,27 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa,
mistä suuri osa on mennyt lentoyhtiöille. Tiedän,
että on lähes majesteettirikos kyseenalaistaa
kehitysyhteistyömäärärahojen
järkevää käyttöä,
koska ollaan niin hyvällä asialla, mutta siitä huolimatta veronmaksajan
edunvalvojana on pakko kysyä, onko Suomen viisasta yrittää ratkoa
globaaleja ongelmia vain omilla varoillaan vai olisiko tällaiset
hankkeet paras toteuttaa Euroopan unionin ja YK:n kautta ja olisiko
meidän viisaampi keskittyä kahdenvälisiin
kohdemaihin ja edistää kehitystä omilla
lähialueillamme, kun entisen Neuvostoliiton alueellakin
on vielä paljon tehtävää.
Osa Suomen kehitysavusta kanavoidaan järjestöjen
projektihankkeiden kautta. On hyvä asia, että kansalaisjärjestöillä on
rooli kehitysyhteistyössä. Ei ole kuitenkaan varmaa,
että on niinkään hyvä asia se,
mitä täällä ministeri Lehtomäki
aikaisemmin korosti, että näiden järjestöjen omavastuuosuutta
on pienennetty. Ministeri piti sitä merkittävänä saavutuksena.
Olen siitä asiasta hieman eri mieltä. Yleensä on
nimittäin niin, että toisen rahaa on aina helpompi
käyttää kuin omaa, eli se, että vaaditaan
tietynlainen taloudellinen omavastuuosuus, on se sitten kerätty
omilta jäseniltä tai yhteistyökumppaneilta,
kyllä kertoo myös siitä, että projekti
koetaan aidosti tärkeäksi ja siihen ollaan valmiita
panostamaan. Tämä on yleinen käytäntö kaikenlaisessa
projektirahoituksessa, enkä usko, että kehitysapu
tässä tekee merkittävää poikkeusta.
Täällä on jossain määrin
arvosteltu myös sitä, että Aasian hyökyaaltokatastrofin
uhreja on avustettu ...
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Satonen! Huomautan, että olemme sopineet 5 minuutin
puheenvuoroista ennakkoon pyydettyjen osalta. 5 minuuttia on kulunut.
Olkaa hyvä!
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Puhemies! Ed. Satosen kysymykseen Helsinki-prosessista: On
perusteltua, että Suomi omalla panoksellaan on mukana myös
globaalien kysymysten ratkaisemisessa. Suomella on itse asiassa tässä aika
kunniakas historia, jos ajatellaan 70-luvun Helsinki-prosessia.
Nämä kysymykset eivät ole sellaisia,
jotka meidän pitäisi tai jotka edes voisimme jättää pelkästään
kaikkien muiden harteille, eikä mitenkään
panostus globaalikysymyksiin ole pois meidän kahdenvälisestä yhteistyöstämme
eikä yhteistyöstä lähialueidemme
kanssa. En pidä mitenkään pahana, että kansanedustaja
kyselee kehitysyhteistyömäärärahojen
käytön perään. Sitä vartenhan
eduskunnalla valvontavalta on.
Järjestöjen omavastuu laskee 15 prosenttiin, mutta
olen samaa mieltä edustajan kanssa siitä, että sen
enempää se ei saa oikeastaan laskea, että pitää olla
aina oma satsaus myös mukana tässä työssä.
Ulla Anttila /vihr:
Arvoisa puhemies! Aasian hyökyaaltokatastrofi muutti
maailmaa järkyttävällä tavalla.
Tuon katastrofin uhrien määräksi arvioidaan
noin 300 000 ihmistä. Tämä katastrofi
kohdistui myös monella tavalla Suomeen. On tärkeää,
että rikkaat maat havahtuvat laajentamaan kehitysyhteistyörahoitusta,
jotta Aasian katastrofiapu ei heikentäisi muuta kehitysyhteistyötä.
Monet katastrofit unohtuvat suurelta yleisöltä helposti,
jollei kansainvälinen lehdistö seuraa niitä.
Kuinka moni muistaa, että Iranin maanjäristyskatastrofissa
joulukuussa 2003, ei sen pitemmän aikaa sitten, kuoli yli
40 000 ihmistä? Entä moniko tietää,
että YK:lla on ollut suuria vaikeuksia saada kokoon riittävää rahoitusta
Sudanin Darfurissa olevien sisällissodan pakolaisten auttamiseksi?
Nämä ovat esimerkkejä katastrofeista,
jotka tarvitsevat rahoitusta ja joita kansainvälinen yhteisö myöskään
ei saisi unohtaa.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli tammikuussa
Aasian katastrofin hoitoa kansallisesti ja kansainvälisesti
sekä katastrofiavun rahoituksen vaikutusta muuhun kehitysyhteistyöhön.
Valiokunta hyväksyi ehdotuksestani lausuman kehitysyhteistyömäärärahojen
lisäämiseksi. Lausumassa korostettiin, että päätökset
katastrofiavusta ja jälleenrakennusvaroista on tehtävä kasvattaen
kehitysyhteistyömäärärahoja
lisäbudjetissa siten, että Suomi pystyy luovuttamaan merkittävästi
varoja muillekin katastrofialueille ja toimimaan niin, että Suomen
nykyiset sitoumukset muun muassa köyhyyden vähentämiseksi
Afrikassa eivät vaarannu.
Ministeri Lehtomäki on puheenvuoroissaan viitannut
siihen, että nämä sitoumukset eivät
vaarannu, mutta toisaalta kyllä muuta kautta on tullut
tietoja siitä, että esimerkiksi järjestöillä on
ollut vaikeuksia saada rahoitusta vammaishankkeille, eli ihan vedenpitävänä tätä ministerin
lausuntoa en pidä. Siis monilla aloilla tarvitaan lisärahoitusta
hyvin keskeisissä kehityskysymyksissä, joiden
toteuttaminen on linjassa Suomen kehitysyhteistyölinjauksien
kanssa.
Hallitus on siis varautunut tällä 8 miljoonan
lisäyksellä lisäbudjetissa kehitysyhteistyömäärärahojen
lisäykseen, mutta 42 miljoonaa jää muualta
katettavaksi. Kun kehitysyhteistyömäärärahoja
ei siis ole päädytty lisäämään
enempää ja kun paineet hyvin monella muulla suunnalla
ovat suuret, niin mielestäni tämä ulkoasiainvaliokunnan
lausuma ei pelkästään tällä 8
miljoonaan lisäyksellä toteudu. Toivon todella,
että hallitus ottaa harkittavakseen sen, että määrärahoja
lisättäisiin enemmän.
Afrikan tilannetta on käyty monissa puheenvuoroissa
läpi. Köyhyys on hyvin monissa Afrikan maissa
suuri ongelma, joita hiv—aids-kysymykset pahentavat. Afrikassa
on monia kriisejä, jotka toistuvat toinen toisensa jälkeen;
on konfliktia ja sitten rauhantila ja uusi konflikti. Nämä kriisit
on saatava katkaistuiksi, ja tämäntyyppisiin hankkeisiin
aivan ehdottomasti tarvitaan rahoitusta.
Arvoisa puhemies! Katastrofi on osoittanut myös sen
keskinäisriippuvuuden, joka vallitsee maailman kansojen
ja yksittäisten ihmisten välillä. Toivon,
että Suomi ottaa vakavasti tämän haasteen
ja lisää kehitysyhteistyömäärärahoja.
Vetoan myös hallitukseen sen suhteen, että Suomen
uskottavuus kansainvälisessä politiikassa todella
on vaakalaudalla. En usko, vaikka ministeri Kalliomäki
tekisi kampanjan siitä, että Suomen bkt-kasvulukuja
jaettaisiin kaikille YK:n toimijoille, että tämä viesti
menisi kovin hyvin perille. Kyllä se, mikä on
kehitysyhteistyömäärärahojen
bkt-osuus, on se mittari, joka tunnetaan ja tunnistetaan niissä piireissä,
jotka seuraavat keskustelua kehitysyhteistyöstä.
Näin ollen on erittäin tärkeää,
että Suomi ei jää jälkeen siitä EU15-keskiarvosta
kehitysyhteistyömäärärahojen
bkt-osuudessa, joten on tärkeää, että tämän
absoluuttisen kasvun lisäksi saadaan tämä suhteellinen
kasvu aikaiseksi. Toki olen valmis myöntämään
sen seikan, mihin ministeri Lehtomäki vetosi, että esimerkiksi
Irak-kysymyksessä tietyt laskennalliset seikat voivat muuttaa
meidän bkt-osuuttamme, joten pelkästään
tähän mittariin ei pidä katsoa. Mutta
Suomen kansainvälisen uskottavuuden kannalta kuitenkin
tuo mittari on myös keskeinen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Puhemies! Palaan vielä kerran tähän
humanitaariseen apuun, Aasian tsunamiin. Meidän täytyy
voida käyttää humanitaarista apua siihen,
mihin se on tarkoitettu, eli äkillisiin, yllättäviin
katastrofeihin. Tietysti tämä oli mittakaavaltaan
poikkeuksellinen. Sillä, että järjestöjen
hakukierroksella on ollut jotain tiukkuutta tai vaikeuksia saada apua,
ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Meillä on
jatkuvasti kansalaisjärjestökentältä huomattavasti
enemmän hakemuksia kuin mitä me pystymme rahoittamaan.
Mehän olemme aina periaatteessa tämän
saman tilanteen edessä: aina, kun ohjataan rahaa johonkin,
niin sitä samaa rahaa ei voi johonkin muualle ohjata. Mutta korostan
sitä, että kolmen vuoden aikana jälleenrakennusrahat
ovat 30 miljoonaa euroa, kun vuosittain kasvu on yli 50 miljoonaa
euroa, joten hyvin mahtuu tämä jälleenrakennus
siihen kasvun puitteissa.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toivon todella, että tätä asiaa kuitenkin
voidaan uudelleen käsitellä. Totta kai katastrofiavun
varat käytetään katastrofeihin. Mutta
kun näitä katastrofeja on paljon, mihin viittasin
omassa puheenvuorossani, niin näen, että siellä tarvitaan
myös sitä liikkumavaraa, että niitä katastrofeja,
jotka ovat esillä vähemmän julkisuudessa,
ei unohdettaisi. Tämä on minusta se keskeinen
viesti, joka ei saa unohtua hallitukselta. Siksi toivon, että te
pidätte, ministeri Lehtomäki, tätä asiaa
vielä tulevaisuudessakin esillä.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Sydämen kyllyydestä suu
puhuu, ja tässä keskustelussa varsinkin vihreän
liiton edustajat, kokoomuksen edustajat, kristillisdemokraatit ovat
kyllä aika paljon tästä kehitysyhteistyöstä puhuneet. Onko
se meille läheinen asia, onko se meille tärkeä asia?
Kun katson salia, niin ei löydy vasemmistoliitosta yhtäkään
edustajaa. Ei ole puhujalistallakaan yhtäkään
vasemmistoliiton edustajaa. Pari demaria on puhujalistalla. Kun
minä olen puheeni pitänyt, niin voi olla, ettei
salissa ole yhtään kristillisdemokraattiakaan.
Niinkin voi käydä. (Ed. Pulliainen: Puhut itsesi
ulos täältä!) Rkp:stä, joka
paljon puhuu kyllä kehitysyhteistyöstä,
yksi puheenvuoro on pidetty ja sitten on menty. Eivät nämä asiat
näytä kiinnostavan kaikkia niitä, jotka
niin paljon kehitysyhteistyöstä puhuvat.
Kun valtiovarainministeri Kalliomäki viittasi tuohon
lamaan ja antoi ymmärtää, että lama muutti
kaiken ja sen takia näihin tavoitteisiin ei päästä,
on todettava ja muistettava, että se lama koski myös
Ruotsia, Norjaa, Tanskaa ihan samalla lailla kuin meitä.
Siellä vaan noustiin ja annetaan bruttokansantuotteesta
huomattava määrä. Eli jos tahtoa on,
niin kyllä tavoitteeseen päästään.
Kyllä minä ymmärrän myös
valtioneuvos Holkerin reaktioita, kun hän moittii eduskuntaa ja
kansanedustajia siitä, että osallistumme kyllä kansainvälisiin
konferensseihin ja kokouksiin, joissa hyväksytään
tavoitteita ja enemmän tai vähemmän sitoudutaan
niihin, mutta sitten kun Suomeen palataan ja Suomen eduskuntaan
tullaan, niin kaikki nämä sitoumukset edustajat
ja eduskuntaryhmät ovat unohtaneet. Kyllä minä muistan
myös sen tilaisuuden, joka ennen eduskuntavaaleja pidettiin
Bottalla. Siellä olivat kaikki eduskuntapuolueet edustettuina
ja jokainen sitoutui Holkerin työryhmän 0,7:ään
prosenttiin. Mitä voimakkaammin sen asian puolesta puhuttiin,
niin sitä enemmän aplodeja saatiin.
Sitten kirjoitettiin hallitusohjelma. Kolme puoluetta kirjoitti
hallitusohjelman. Ne unohtivat lupaukset, jotka oli annettu, ja
asetettiin tavoitteeksi 0,56. Minä ymmärrän,
että näin meneteltiin. Ymmärrän
sen. En hyväksy, mutta ymmärrän. Minä uskon,
että silloin, kun hallitusohjelma kirjoitettiin, lähdettiin
siitä, että annetaan todella 0,56 prosenttia bkt:sta.
Kyllä tiedettiin, kuinka paljon sen merkitsee rahassa.
Kyllä varmasti oltiin iloisia ja tyytyväisiä,
jos bkt olisi noussut odotettua enemmän. Siis tiedettiin,
mihin mentiin.
Sosialidemokraatteja tämä 0,56 ei ilmeisesti tyydyttänyt,
kun ed. Kimmo Kiljusen johdolla reagoitiin ja 102 kansanedustajaa
piti tätä liian alhaisena. Odotimme, että nyt,
kun eduskunnan enemmistö on lausunut mielipiteensä,
niin eiköhän se pikkasen siitä 0,56:sta
nouse. Mitä tapahtui? Se putosi 0,48:aan. Se on uskomatonta.
Se on uskomatonta. Sen takia tämä välikysymys tehtiin.
Minä olen melko varma, että jos se olisi pysynyt
siinä 0,56:ssa, ei olisi tehty mitään
välikysymystä. Olisimme kyllä olleet
pahoillamme siitä, että siihen 0,7:ään
ei päästä, mutta olisimme ymmärtäneet,
että hallitusohjelmassa pysytään. Ja
kun hallitusohjelma on kirjoitettu, niin hallitus on asettanut agendan
ja toimii sitten sen mukaisesti.
Ihan lyhyesti vielä merkityksestä. Kyllä kehitysavulla
on valtavan suuri merkitys. Kyllähän me näimme,
miten Aasian maat ovat päässeet jaloilleen kehitysavun
ja yleensä avun ansiosta. Se, että Afrikan maissa
ei ole päästy, johtunee paljolti siitä,
että siellä ei vielä satsata riittävästi
koulutukseen. Muistan, kun vierailin (Puhemies koputtaa) siellä,
niin ihmettelin, miten maassa, jossa on raaka-aineita (Puhemies:
5 minuuttia on kulunut!) ja halpaa työvoimaa, on kuitenkin
kurjuutta, ja ero oli koulutuksessa.
Tatja Karvonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Vuonna 2003 Suomi käytti kehitysyhteistyöhön reilut
500 miljoonaa euroa; 2004 määräraha kasvoi
lähes 40 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna.
Suomi on sitoutunut sekä hallitusohjelmassaan että kehityspoliittisessa
ohjelmassa nostamaan kehitysyhteistyövarat YK:n suosittamalle
0,7 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.
Kun tänä päivänä on
tätä keskustelua kuullut, toivoisi, että keskustelun
tulisi kuitenkin prosentinviilauksen sijasta keskittyä ensisijaisesti
Suomen kehityspoliittisiin linjauksiin eli siihen, mihin apua kannattaa
suunnata ja millä tavoin.
Kehitysmaiden ongelmia ei voida ratkaista millään
yksittäisellä keinolla, vaan köyhyyttä ja eriarvoisuutta
vastaan taisteltaessa on käytettävä monenlaisia
keinoja. Kehitysavun lisääminen ei yksin riitä,
vaan kehitysavun rahallisen määrän rinnalla
on myös laatu tärkeää.
Vaikuttaa siltä, että kehitysapu on nykyään keskittynyt
liiaksi niin sanotuille kriisialueille, esimerkiksi sota- ja luonnonkatastrofialueille.
Jokapäiväisestä nälänhädästä sekä huonoista
hygieniaoloista ja hoidon ja lääkkeiden puutteista johtuvista
sairauksista kärsivät ihmiset ovat jäämässä kehitysapukeskustelun
ulkopuolelle. Todellisuudessa maailman 6 miljardista ihmisestä viidennes
elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle
dollarilla päivässä. Kehitysavun painopiste tulisi
aina säilyttää köyhimmissä maissa.
Maiden kehitystä ja kehitysavun käyttöä voidaan
valvoa paremmin, kun apu on keskitetty tietyille kohdemaille. Kehitysavulla
voidaan saavuttaa parempia tuloksia, kun Suomi keskittää kahdenvälisen
yhteistyönsä nykyistä harvempiin maihin
ja suurempiin yhteistyökokonaisuuksiin. Tällä tavalla
voidaan myös paremmin puuttua mahdollisiin väärinkäytöksiin.
Avunantajien on tulevaisuudessakin panostettava siihen, että ne antavat
tukensa kehitysmaiden omien prioriteettien mukaan, toimivat kehitysmaiden
kansallisten järjestelmien sisällä sekä vahvistavat
keskinäistä koordinaatiotaan. Kehitysmaiden ja
niiden kansalaisten omaa päätösvaltaa
ja vastuuta asioista on kunnioitettava ja tuettava.
Arvoisa puhemies! Suomen tulisi tulevaisuudessa panostaa etenkin
niihin maihin, joissa lasten ja naisten koulutus on riittämätöntä ja
opetusvälineet sekä opettajien koulutus heikkotasoista. Erityisesti
naisten ja tyttöjen kouluttaminen edistää yhteiskunnallisten
olojen kehittymistä, terveysolojen parantumista sekä perheiden
lapsiluvun laskua. Kehitysmaiden naisille tulisi taata vähintään
peruskoulutus ja sukupuolten välistä tasa-arvoa
ja naisten asemaa tulisi näin parantaa. Myös äitiyskuolleisuuden
vähentämiseen tulisi panostaa aiempaa tehokkaammin.
Suomen on oltava aktiivinen myös EU:n kehityspolitiikassa,
mihin tuleva puheenjohtajuuskausi tarjoaa erittäin hyvät
mahdollisuudet. Suomen tulisi vastaisuudessakin kehittää omaa
kehityspoliittista linjaansa ja keskittää apuaan
niille aloille, joille meistä on eniten hyötyä.
Vaikkei raha yksin ratkaisekaan kolmansien maiden kehitysongelmia,
on kuitenkin selvää, etteivät köyhimmät
maat voi kehittyä tehokkaasti ilman riittävää ulkopuolista
apua ja rahoitusta.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Olen vähän hölmössä tilanteessa,
koska olin juuri kiittämässä ministeri
Lehtomäkeä siitä, että hän
on tässä paikalla kuunnellut tämän
välikysymyskeskustelun, (Ed. Pulliainen: Poistui kello 18.41!)
ja ajattelin rakentaa oman puheenvuoroni itse asiassa neljän
kysymyksen varaan, jotka olisin hänelle esittänyt.
Kun hän ei ole tässä paikalla, olen vähän
vaikeuksissa esittämään ne kysymykset.
(Ed. Pulliainen: Keksikää nyt jotakin sanottavaa!)
Ne liittyvät suoraan hänen äsken käyttämäänsä puheenvuoroon
ja siinä suhteessa ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Saanen ilmoittaa, että ministeri Lehtomäki
aikoi palata takaisin saliin.
Siinä tapauksessa, jos on mahdollisuus, koska minulla
on aivan suorat kysymykset hänelle, minä mieluummin
jättäisin puheenvuoron siihen.
Ensimmäinen varapuhemies:
Voitte ottaa puheenvuoron vaikka tuonne hännille, niin
hän on varmaan paikalla.
Joo, minun on pakko tehdä näin, koska minun
ei ole mielekästä käyttää puheenvuoroa, koska
todella olin suuntaamassa neljä kysymystä hänelle,
ja se on aivan tarpeetonta osoittaa ne muille kuin hänelle.
Ensimmäinen varapuhemies:
Tämä menettely on ihan oikein.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kehitysyhteistyömäärärahamme
tulee nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Hallituksesta
ei tähän kuullun perusteella ole. Tällä kertaa
kyvyttömyys on voitu osoittaa tarkalla prosenttiluvulla.
Osoitus on tieteellisesti pätevä, hallitus kaatukoon.
Se täytyy myöntää, että hallituksella
voi olla salainen taktiikka päästä historian
myöhemmässä arvioinnissa pälkähästä.
Tuohon 0,7 prosenttiinhan päästään
myös antamalla bruttokansantulon laskea määrärahan
euromäärän pysyessä muuttumattomana.
Tämä malli ei ole kaukaa, vaan 1980- ja 1990-lukujen
vaihteesta haettu. Kehitysyhteistyörahojen kaikkien aikojen
huippu saavutettiin vuonna 1991, jolloin lama iski kasinotalouden
seurauksena päälle ja bruttokansantulo romahti
elinkeinoelämän pysähtyessä konkurssiaallon
vyöryessä läpi maan. Silloin kehitysyhteistyörahojen
osuudeksi bruttokansantulosta noteerattiin jälkikäteislaskennassa
0,8 prosenttia. Valtion velkaantuessa ja menoleikkausten ollessa
arkipäivää menoleikkuri osui myös kehy-rahoihin;
niiden sadannes putosi 0,31 prosenttiin. Siitä niiden nostaminen
on osoittautunut todella vaikeaksi, sillä vuoden 1995 jälkeen bruttokansantulo
on ollut pääsääntöisesti
kasvussa. Viime vuonna kehy-tarkoituksiin käytettiin tilinpäätöksen
mukaan 527 miljoonaa euroa.
Absoluuttiset euromäärät ja sadannekset
ovat kuitenkin vain yksi puoli kehitysyhteistyötä.
Toinen puoli on se, ketä, missä ja milloin ja
erikoisesti millä motiiveilla pyritään
auttamaan. Ulkoministerinä Paavo Väyrynen viitoitti
kehitysyhteistyötä ohjaavaksi tavoitteeksi sen,
että näin tuli edistää Suomen
kaupallisia etuja. Tämä on saattanut tapahtua
niin, että kohdemaiksi on valittu kaupallisesti kiinnostavia
maita. Tällaisina on julkisuudessa mainittu Sambia, Kenia,
Peru ja Egypti. Tälle politiikalle eduskunta antoi tuomionsa
kuluvassa huhtikuussa hyväksyessään vuotta
2003 koskevan tilintarkastajien kertomuksen. Kymmenkunta kansanedustajaa
oli täällä isossa salissa paikalla, kun
tämä historiallinen päätös yksimielisesti
hyväksyttiin.
Alan virkamiehiltä ja ministereiltä on jäänyt huomaamatta,
mikä on perustavaa laatua olevaa kehitysmaissa. Juuri niitä koskettavat
ensimmäisinä niukkuus ravinnosta, juomakelpoisesta
vedestä ja energiasta. Monilla alueilla aids rajoittaa korjaaviin
toimenpiteisiin ryhtymistä, kuten Kehitysyhteistyökertomuksessa
on aivan oikein mainittu. On selvää, ettei kehitysmaiden
energiapolitiikka voi perustua tulevaisuudessa raakaöljypohjaisiin
polttoaineisiin, kun näin ei ole asianlaita missään
muuallakaan. Olemme siirtyneet maapallolla masking factoreiden,
rajoittavien tekijöiden, jotka peittoavat muiden rajoittavien
tekijöiden vaikutukset, aikakauteen. Niistä tärkeimmät
ovat juuri ruoka, makea vesi, energia ja monilla alueilla myös
aidsin leviäminen. Päälle kaatuu ilmastonmuutos,
jossa ihminen on pääarkkitehti.
Vastaus aidsia lukuun ottamatta näihin ongelmiin on
yksi ja sama: peltometsätalous, agroforestry. Suomen tulee
keskittää kehy-voimavaransa peltometsätalouden
edistämiseen niissä Afrikan maissa, jotka ovat
tällaiseen yhteistyöhön valmiita. Helsingin
yliopistoon tulee perustaa alan koulutusinstituutti ja tutkimusyksikkö,
joilla on rinnakkaislaitos esimerkiksi Tshadissa, jos tämä valtio
on valmis tällaiseen yhteistyöhön.
Arvoisa puhemies! Välitön toimenpide olkoon
sellainen, että köyhimpien maiden Nepalin ja Nicaraguan
hankkeita lukuun ottamatta hankkeiden korvaamiseen todellisella
kestävän kehityksen hankkeella Afrikassa tulee
ryhtyä mahdollisimman pian. Tämä tapahtuu
parhaiten vereksillä voimilla, joten, kuten sanottuna:
hallitus kaatukoon.
Aila Paloniemi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Sirnö luuli olevansa tässä salissa
oikein nokkela heittäessään, että ilmeisesti
yksikään keskustalainen ei ole ollut köyhä,
kun ei ymmärrä, että raha on ainoa asia,
joka auttaa köyhyyteen. Olen itse yhdeksänlapsisen
pienviljelijäperheen tytär pohjoisesta Keski-Suomesta, enkä usko,
että hyväosainen ed. Sirnö kykenee edes
kuvittelemaan sitä totaalista köyhyyttä,
joka monilla pientiloilla vallitsi, niin minun kotonani kuin monilla
muillakin tiloilla, 50- ja 60-luvun Suomessa. Voin valistaa ed.
Sirnöä myöhemmin tarkemmin tästä köyhyysasiasta.
Ja sitten päivän tekstiin: Hallitus on sitoutunut
kehitysyhteistyömäärärahojen
kasvattamiseen hallituskauden aikana yhteensä 220 miljoonalla
eurolla. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisillä bruttokansantuloarvioilla
noin 0,44 prosentin bktl-osuus saavutetaan vuonna 2007. Hallitusohjelman
mukaisesti 0,7 prosentin bktl-osuuteen pyritään
vuoteen 2010 mennessä yleinen talouskehitys huomioon ottaen.
Kehysneuvotteluissa haettiin tasapainoa eri pääluokkien
välillä. Niinpä valitettavasti myös
ulkoministeriön pääluokka joutui säästöjen
kohteeksi. On totta, että otamme nyt erittäin
kovan haasteen pysyä kehitysyhteistyösitoumuksessamme,
mutta kannustan hallitusta voimakkaasti tähän
haasteeseen vastaamisessa. Siitäkin huolimatta meidän
kannattaa muistaa, että tällä hallituskaudella
kehitysyhteistyömäärärahat kasvavat
noin 220 miljoonalla eurolla. Kahden edellisen hallituskauden lisäys
jäi 170 miljoonaan euroon, eli lisäysvauhti on
edelliskausiin verrattuna joka tapauksessa huomattava.
Rahan ja bktl-osuuden lisäksi kehitysyhteistyön
kokonaisuudessa on keskusteltava myös avun vaikuttavuudesta
ja laadusta. Oecd:n Dac on tehnyt Suomen kehitysyhteistyöstä vertaisarvioinnin
vuonna 2003. Suomi sai tuossa arvioinnissa kiitosta muun muassa
omistajuuden korostamisesta, maa- ja sektorikeskittymisestä.
Suomalainen kehitysyhteistyötiedotus ja kansalaisten tietämys
kehitysasioista sai niin ikään kehuja. Politiikkakoherenssin
todettiin parantuneen. Köyhyyspainotusta kiitettiin, joskin
sen toivottiin nousevan vieläkin selkeämmin tärkeimmäksi
päämääräksi. YK:n alaisen
tutkimuslaitoksen tutkintaraportti puolestaan korosti Suomen omia vahvuuksia
koskevan osaamisen siirtämistä kumppanimaille.
Arvoisa puhemies! Pidän järkevänä kehitysyhteistyöministeri
Paula Lehtomäen esiin nostamaa ajatusta kehitysavun kohdemaiden
karsimisesta. Olemme nyt mukana noin 40 maassa jonkinlaisilla panostuksilla.
Ratkaisisiko tasaisempi tulonjako joidenkin avustusmaiden köyhyysongelmaa?
Kahdenvälisen kehitysavun volyymia voisimme lisätä kumppanuusmaissa,
ja kaikkein köyhimpien maiden avustusta tulisi niin ikään
lisätä. Nuo kumppanuusmaathan ovat Vietnam, Nepal,
Nicaragua, Etiopia, Kenia, Tansania, Mosambik ja Sambia.
"Kun autat kehitysmaan naista, autat koko perhettä."
Tämän lausahduksen kuulin muun muassa Nigerissä,
yhdessä maailman köyhimmistä maista,
jossa minulla oli vuosia sitten tilaisuus tutustua Unicefin kyläohjelmiin.
Sielläpä tosiaan näkyikin tuo asia. Kun
naiset saivat opetusta luku- ja kirjoitustaidossa, tietoa terveellisestä ravinnosta,
puhtaasta vedestä, terveydenhoidosta, ehkäisystä,
koko yhteisön tilanne parani. Afrikkalaisten naisten uskomaton
sitkeys ja into opiskeluun ja työntekoon Unicefin tuella
rakennetuissa naistentaloissa sen jälkeen, kun raskaat perheaskareet
oli tehty, ansaitsi ja ansaitsee hatunnoston. Pienellä avulla
saatiin ihmeitä aikaan.
Samaa sitoutumista ja vastuuntuntoa saatoin kokea vuosi sitten
Afganistanissa, maassa, jonka demokratia pitää kymmenien
vuosien sotimisen jälkeen rakentaa pala palalta uudestaan.
Myös Afganistanissa näki selvästi, mitä merkitsee
kansalaisjärjestöjen ja valtiovallan syvä yhteistyö kehityspolitiikassa.
Suomen Punainen Risti varusti pohjoisessa sairaaloita, koulutti
henkilökuntaa — lääkäreitä,
kätilöitä — myös kenttätöihin,
uskomattoman tärkeitä askeleita maassa, jossa
välimatkat ovat pitkiä eikä apua lähdetä hakemaan
kuin äärimmäisessä hädässä,
maassa, jonka äiti- ja lapsikuolleisuus on maailman huippua.
Suomalaisten varustama Sheberganin sairaala valittiin jopa Afganistanin
parhaaksi sairaalaksi.
Arvoisa puhemies! Miten sitten vuosituhannen kehitystavoitteiden
saavuttaminen etenee eri maissa ja maanosissa? Nopein kehitys on
ollut itäisessä ja eteläisessä Aasiassa.
Silti sielläkin elää lähes 700
miljoonaa ihmistä äärimmäisessä köyhyydessä.
Kaikkein vaikein tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa,
mitattiinpa sitä äiti- ja lapsikuolleisuusmittareilla
taikka nälkä- ja köyhyysmittareilla.
Näyttääkin, ikävä kyllä,
pahasti siltä, että mdg- eli vuosituhattavoitteisiin
ei ylipäätään maailmassa päästä vuoteen
2015 mennessä.
Monissa maissa ongelmana on epätasa-arvoinen tulonjako.
Köyhyyden vähentämisen hyvä periaate
ei siis sinällään vielä takaa
parempia elinoloja tasapuolisesti. Huomiota on entistä pontevammin
kiinnitettävä hyvinvoinnin tasaisempaan jakautumiseen
avustettavien maiden sisällä.
Ensimmäinen varapuhemies:
Totean, että ed. Tiilikaisen puheenvuoro on viimeinen
ennakkoon pyydetty 5 minuutin puheenvuoro. Sen jälkeen
puheenvuorojen suosituspituus on enintään 10 minuuttia.
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! On aluksi syytä todeta muutama perusasia nykyhallituksen
kehityspoliittisesta linjasta.
Ensinnäkin kehitysyhteistyön määrärahojen kasvu
on nopeinta 15 vuoteen. Se on yli 50 miljoonaa euroa vuodessa.
Toiseksi, Vanhasen hallitus asetti kehityspoliittisen toimikunnan,
jonka tavoitteena on arvioida Suomen kehityspolitiikan johdonmukaisuutta
ja vaikuttavuutta. Tämmöiseen ulkopuoliseen arviointiin
mikään aikaisempi hallitus ei ole edes halunnut
mennä.
Kolmanneksi, Vanhasen hallitus tarkastelee yhtä aikaa
kauppa- ja kehityspolitiikkaa, mikä on myös erittäin
hyvä ja luonteva tapa. Siinä ministeri Lehtomäki
on onnistunut varsin hyvin.
Neljänneksi, hallituksen tavoite, että keskitytään
kehitysyhteistyössä kaikkein köyhimpien maiden
auttamiseen palvelee vuosituhattavoitteitten saavuttamista.
Viidenneksi, tämä hallitus on kasvattanut
kansalaisjärjestöjen roolia kehitysyhteistyössä.
Kaiken tämän faktan jälkeen on varsin
kummallista, että kehitysyhteistyö nousee välikysymyksen
aiheeksi. Nyt sitten keskustellaan tästä. (Ed.
Kallis: Mehän kerroimme, minkä takia!) — Aivan,
ed. Kallis.
Arvoisa puhemies! Kun äärimmäisen
köyhyyden poistamiseksi ponnistellaan, niin kehitysyhteistyö on
parhaimmillaan silloin perusasioiden kehittämistä.
Se on luonnonvarojen kestävää käyttöä,
sen edistämistä ja koulutusta. Tässä mielessä suomalainen
kehitysyhteistyö on varsin laadukasta. Suomalaisessa kehitysyhteistyössä painopistealueita
on esimerkiksi ruokaturvan kehittäminen eli ruuan tuotannon
monipuolistaminen siellä kohdemaissa, paikallisen jalostuksen
ja paikallisten markkinointiketjujen kehittäminen, hyvin
tämmöistä, sanoisiko, osuuskuntahenkistä toimintaa,
mitä Suomessa harjoitettiin sata vuotta sitten. Tavoitteena
tulee olla sen, että paikallisiin tuotantopanoksiin perustuva
omavarainen maatalous kehitysmaissa menee eteenpäin.
Toinen suomalaisten, sanoisiko, leipälaji kehitysyhteistyössä on
metsitys ja metsien suojelu vaikka joskus kritiikkiäkin
on kuultu: polttopuutarpeen turvaaminen sillä tavalla,
että viljelyn kannalta tärkeätä lantaa
ei polteta, luonnonmetsien suojelu. Matkailuhankkeiden ja matkailuinfran
kehittäminen voivat tuoda valuuttatuloja, jotka ovat vaihtoehtoja
metsien hakkaamisille viljelyn tarpeisiin. Tälläkin
alalla suomalaisella osaamisella on annettavaa.
Puhdas vesi on tärkein luonnonvara, ja sen puutteesta
kärsitään edelleen myös Suomen
kehitysyhteistyökohteissa. Puhtaan veden saannin turvaamisessa
ja vesivarojen pilaantumisen ehkäisyssä on edelleen
painopistealueita suomalaiselle kehitysyhteistyölle.
Tähän rinnalle haluan ottaa yhden vähemmän keskustellun
ongelman, jossa mielestäni suomalaisella kehitysyhteistyöllä on
parantamisen varaa, ja se on ympäristöriskien
torjunta, ympäristömyrkyt ja torjunta-aineet,
joita esimerkiksi Afrikassa on varastoituna kymmeniätuhansia
tonneja varsin puutteellisissa oloissa. Suomella on osaamista ongelmajätteitten
hävittämisessä, ja sitä osaamista
pitäisi voida käyttää myös
kehitysyhteistyöpanoksena. Itse asiassa olisin halunnut ministeri
Lehtomäeltä kysyä, minkälaisia
kehitysnäkymiä tässä on. Toivon
mukaan ministeri Korkeaoja, joka täällä ansiokkaasti
nyt Lehtomäkeä tuuraa, voi vastata.
Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä jatkuvasti
arvioida Suomen kehitysyhteistyön loogisuutta ja vaikuttavuutta.
Kohdemaan olosuhteiden hyvä tuntemus, molemminpuolinen
luottamus ja vastaanottajamaan oma tahto ja halu ovat tärkeitä hyvän
vaikuttavuuden aikaansaamisessa. Koulutusmahdollisuuksien parantamisen ja
erityisesti naisten tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien turvaamisen
on oltava suomalaisen kehitysyhteistyön peruslähtökohtia.
Kehitysyhteistyön määrällisistä tavoitteista
on hyvä pitää kiinni, mutta panos—tuotos-ajattelun
tulo kehitysyhteistyöhön pelkän panosten
lisäämisen rinnalla on myös tervetullutta.
Kehitysyhteistyörahoituksen hidas, tasainen kasvu on parempi kuin
nopeat hyppäykset, sillä se tehostaa osaltaan
rahoituksen käyttöä. Tavoitteena
on toki oltava mahdollisimman suuri hyöty käytettävissä olevasta
kehitysyhteistyöpanoksesta. Siihen pääsemiseksi
jatkuva vaikuttavuuden arviointi on avainasemassa.
Lopuksi haluan todeta, että suomalaisen kehitysyhteistyön
tehokkuus ja vaikuttavuus pärjää hyvin
kansainvälisessä vertailussa. EU:n sisällä käynnissä olevaa
kehitysavun uudistamis- ja tehostamistyötä Suomen
on syytä vauhdittaa, ja se voisi olla myös yksi
Suomen EU-puheenjohtajakaudella esille nostettavista asioista.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Leena Harkimo /kok:
Arvoisa puhemies! Vanhasen hallitus on hallitusohjelmassaan
ja kehityspoliittisessa ohjelmassaan sitoutunut tavoittelemaan 0,7
prosentin kehitysmäärärahatasoa vuoteen
2010 mennessä. Tämä on jo monesti tässä salissa
tänään kuultu.
Käytäntö on kuitenkin jälleen
kerran toinen kuin ohjelmat ja lupaukset. Valtiontalouden kehykset
osoittavat että nykyinen hallitus siirtää vastuun
määrärahojen nostosta seuraavan hallituksen
kontolle. Oecd:n raportti kertoi huhtikuun puolivälissä,
että virallinen kehitysapu nousi viime vuonna muutaman
prosentin, eli kasvua siis oli. Lisäys ei kuitenkaan nosta kehitysavun osuutta
merkittävästi suhteessa YK:n tavoitteeseen. Rajan
ovat ylittäneet vain Hollanti, Luxemburg, Norja, Ruotsi
ja Tanska. Ruotsi on asettanut tavoitteekseen 1 prosentin kansantulosta
vuoteen 2006 mennessä. Kehitysavun osuus Suomen
kansantulosta oli EU:n keskitason alapuolella,
0,35 prosenttia, ja tulevaisuudennäkymät ovat
siis edelleen huonot.
Arvoisa puhemies! Suomessa keskustelu kehitysmäärärahoista
on aivan toista kuin naapurimaissamme. Puhumme koko ajan määrärahojen nostamisesta
0,7 prosenttiin. Naapurimaat ovat saavuttaneet sen tason jo, ja
Ruotsissa puhutaan järjestötasolla jo 1 prosentin
jälkeisestä ajasta, toisin sanoen määrärahojen
nostamisesta 2 prosentin tasolle.
Olisi hyvä siirtää keskustelu myös
arvotasolle. Mitkä arvot Suomessa johtavat päätöksentekoa,
jonka tuloksena haluamme tulevaisuudessakin käyttää itseemme
suurimman osan bruttokansantuotteesta? Olemmeko myös arvokeskustelussa
ja globalisaatiosta keskustellessamme fokusoituneita vain itseemme
emmekä rooliimme maailmanpolitiikassa? Olemmeko harjoittamassa
politiikkaa, jonka johdosta olemme ajautumassa yhä kauemmaksi
muista Pohjoismaista ja näin Suomen poliittinen painoarvo
vähenee entisestään?
Kehitysapumäärärahojen lisäyksessä on
kyse myös Suomen asemasta poliittisissa keskusteluissa
kansainvälisillä areenoilla. On selvästi
havaittavissa, että Suomen asema verrattuna moniin muihin
maihin on heikentynyt. Suomea ei enää kutsuta
niihin keskusteluihin, joissa esimerkiksi muut Pohjoismaat ovat
vahvoina vaikuttajina mukana. Suomalaisia ei myöskään
löydy samassa mittakaavassa kansainvälisten organisaatioiden
johtavista tehtävistä kuin muiden Pohjoismaiden
vaikuttajia. Suomi on siirtynyt tällä alueella
päätöksenteon ja keskustelujen keskiöstä vaihtopenkille.
Muut maat valtioiden johtoa myöten, joista esimerkkinä Tony
Blairin Afrikka-ohjelma, ovat havahtuneet siihen tosiasiaan, että myös
globaalin turvallisuuden kannalta on syytä ottaa kehitysyhteistyö tosissaan.
Mikä mahtaa olla se viisaus, jonka johdosta Suomen hallitus
kokee, että muut ovat väärässä ja
se oikeassa liuetessaan kansainvälisistä sopimuksistaan?
Arvoisa puhemies! Ulkoministeriön kehitysyhteistyökertomuksessa
vuodelta 2004 todetaan, että EU:n kehitysyhteistyön
tehokkuudessa ja vaikuttavuudessa on vielä paljon tehtävää.
Aivan oikein. Apua annetaan nykyisin liikaa keskituloisille lähialueille
ja liian vähän kaikkein köyhimmille alueille,
näin todetaan. Onko Suomenkin syytä miettiä varojen
kohdentamista ja jakautumista uudelleen? Suomi on kehityspoliittisin perustein
valinnut kahdeksan maata, joihin yhteistyötä ollaan
keskittämässä. Vuonna 2004 pääyhteistyömaiksi
nimettyihin maihin suuntautuu vain noin 15 prosenttia koko kehitysyhteistyöbudjetista.
Avun keskittäminen näihin maihin on pahasti kesken.
Kehitysavun laatua ja tuloksellisuutta on tarkkailtava kriittisellä silmällä.
Apu on kohdennettava sellaisiin maihin, jotka aidosti ponnistelevat kansalaistensa
hyvinvoinnin ja demokratian eteen. Suomi on itse maailman korruptoitumattomuustilastojen
kärkimaa ja sen tulee jatkossakin arvioida tästä näkökulmasta
myös kehitysyhteistyömaita, niiden asioiden hoitoa,
kehitysavun käyttöä ja kohdentamista
sekä hallinnon tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä.
Tärkeänä pidän kehityspoliittisen
ohjelman, joka on valtioneuvoston periaatepäätös
5. päivältä helmikuuta 2004, toteamusta,
että hallituksen tavoitteena on kasvattaa kansalaisjärjestöjen
kapasiteetin lisääntyessä kansalaisjärjestöjen
kehitysyhteistyön osuutta asteittain kohti 14 prosentin
tasoa varsinaisesta kehitysyhteistyöstä vuoteen
2007 mennessä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä,
että myös tämä tavoite on rapistumassa.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies
Paavo Lipponen.
Jukka Vihriälä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kristillisdemokraattien ja muun opposition
tekemässä välikysymyksessä kehitysapusitoumuksen
toteutumisesta on perusteluihin kirjoitettu, totta kai, erittäin
hyvää ja tärkeää asiaa maailman
hädästä ja ongelmista ja siitä työstä, mitä kehitysyhteistyöllä on
tehty. Mutta kyllähän tämä välikysymys
on jätetty ihan puhtaasti poliittisin perustein, näinhän
asia on. Kristillisdemokraattien edustajat eivät ole nyt
paikalla. Tämän tarkoituksena on hallituksen kaataminen. Mutta
mielestäni hallituksen vastaus, jonka ministeri Lehtomäki
antoi, osoittaa sen, että Vanhasen hallituksella on ote
käsissään myöskin tässä kehitysyhteistyössä,
ja ennen kaikkea se on tällä hetkellä realistinen,
niin kuin pitääkin olla.
Herra puhemies! Haluaisin tässä yhteydessä kiinnittää huomiota
ennen kaikkea Suomen tekemään kehitysyhteistyöhön
ja erityisesti siihen, miten Suomi on voinut osaltaan olla auttamassa niitä vaikeuksissa
olevia maita, joissa on köyhyyttä ja ennen kaikkea
nälkää ja puutetta. Suomessahan on valmistunut
nyt uusi maaseutukehityslinjaus viime vuodelta, vuodelta 2004, ja
tässä uudessa linjauksessa halutaan korostaa ennen kaikkea
yhteistyömaiden omaa vastuuta ja omistajuutta kaikissa
kehityshankkeissa. Näinhän asia on. Toisin sanoen
korostetaan paikallisten ihmisten huomioimista, ennen kaikkea maaseudun
ihmisten osallistumista, elinkeinoihin painottavaa työtä,
jota täällä on esille tuotu, luonnonvarojen
kestävää käyttöä,
ja erityisen vahvasti monessa puheenvuorossa on tullut esille myöskin
maaseudun naisten aseman vahvistaminen. Jotta kehitysyhteistyörahat
voivat kohdentua oikealla ja hyvällä tavalla,
niin kyllähän se on niin, että näiden
maiden perusasiat, elinkeinot ja toimeentulo, täytyy saada
nostettua. Jos nämä oikealla tavalla kohdennetaan,
niin siitä voidaan myöskin nähdä hyviä tuloksia.
Tulee mieleen yksi esimerkki, pieni sinänsä. Menneillä vuosikymmenillä,
niin kauan kuin esimerkiksi Meksiko oli kehitysmaa, muistaakseni ennen
vuotta 1998 vai oliko se 96, kun Meksiko hyväksyttiin Oecd:n
piiriin ja poistui kehitysmaiden joukosta, Suomi on antanut panoksen
Meksikon metsätalouden kehittämiseen. Kun valtiovarainvaliokunnan
maatalousjaosto vieraili jokin aika sitten Meksikossa, niin siellä hyvin
selkeästi nähtiin, miten se raha, mitä Suomi
on sinne antanut, ennen kaikkea tietotaito ja myöskin käytännön
raha, on tuottanut hyvää hedelmää.
Tänä päivänä Meksikossa
esimerkiksi toteutetaan hyvin paljon sovellettuna samantapaista
järjestelmää kuin Suomessa on metsien
hoitoon käytetty. Mielestäni tämä on
erinomaisen hyvä tulos oikeasta kehitysyhteistyöstä.
Herra puhemies! Suomi voi mielestäni parhaiten tukea
elinkeinojen kehittymistä osallistumalla todella näissä maissa
tutkimuksen, neuvonnan, koulutuksen ja maaseudun palvelujen kehittämiseen.
Myös toinen näkökohta on vielä se, että ennen
kaikkea, kun tiedämme maaseudun hädän
ja kurjuuden näissä maissa, niin maaseudun ammatillinen
ja myös taloudellinen järjestäytyminen
vaatii lisäpanostusta. Maatalouden osuustoiminnalla on
ollut keskeinen sija Suomen hyvinvoinnin luomisessa, mutta sitä voidaan
myöskin käyttää näissä kehitysmaissa. Mutta
nyt tällä hetkellähän useissa
kehitysmaissa tämä maatalouden osuustoiminta on
romahtanut. Se pitäisikin saada uudelleen jaloilleen, ja ennen
kaikkea olisi tärkeää, että se
lähtisi viljelijä- ja yrittäjälähtöisesti
eikä niinkään ylhäältä ohjattuna,
kuten on useasti käynyt.
Minä uskon näin, herra puhemies, että Suomen
tehtävä — puhun nyt ennen kaikkea tästä maaseutulinjauksesta
kehitysyhteistyössä — on auttaa kehitysmaiden
maataloutta ja elinkeinoelämää jaloilleen.
Kyllä kehitysmaissa, jos jossakin, maaseudun ihmiset tarvitsevat
tukea pystyäkseen järjestäytymään,
ja tuki pitää antaa niin, että siellä ei
näiden ihmisten omatoimisuutta tukahduteta.
Herra puhemies! Mielestäni hallituksen vastaus tyydyttää,
ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Jutta Urpilainen /sd:
Arvoisa puhemies! Suomen valtiollinen kehitysyhteistyö täyttää tänä vuonna
40 vuotta. Alkuvaiheessa kehitysyhteistyö oli pitkälti
teknisluonteista ja projektit suunniteltiin Suomessa. Tänä päivänä puhutaan enemmänkin
kumppanuudesta. Kumppanuuteen tarvitaan kaksi osapuolta ja niiden
molempien vahvaa sitoutumista asian eteenpäinviemiseen. Viisi
vuotta sitten pidetyssä vuosituhathuippukokouksessa maailman
valtiot, mukaan lukien Suomi, asettivat yhdessä kunnianhimoiset
tavoitteet köyhyyden poistamiseksi ja inhimillisen kehityksen
edistämiseksi. Tärkeimpänä tavoitteena on
puolittaa äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus
vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen on globaalin
yhteisön kannalta olennaisen tärkeää jo
senkin takia, että äärimmäinen köyhyys
on tunnistettu keskeiseksi turvallisuutta uhkaavaksi tekijäksi.
YK:n pääsihteerin Kofi Annanin pääsiäisen alla
julkaisemassa raportissa korostetaan läpileikkaavana teemana
kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien kolmiyhteyttä.
Myös Suomi on tukenut tätä laajaa turvallisuuskäsitettä.
YK:n ja koko kansainvälisen yhteisön on pystyttävä nykyistä paremmin
vastaamaan globaaleihin uhkakuviin. Ensi syksyn Millennium Summitissa eli
YK:n huippukokouksessa on tarkoitus katsoa, miten vuosituhatjulistuksen
tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty. Haasteena on päästä yhteisymmärrykseen
niistä konkreettisista toimista, joita näiden
tavoitteiden saavuttamiseksi edelleen tarvitaan. Tarkoituksena on
myös uudistaa YK:ta niin, että se voisi nykyistä tehokkaammin
vastata uuden vuosituhannen uusiin uhkatekijöihin. Tuleva
huippukokous tarjoaakin kansainväliselle yhteisölle
mahdollisuuden vahvistaa ponnistelujaan vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi
sekä YK:n kokonaisvaltaiselle uudistumiselle.
Arvoisa puhemies! Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen vaatii
myös jäsenmailta taloudellisia panostuksia ja
sitoutumista. Matti Vanhasen hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut tavoitteeseen,
jonka mukaan kehitysyhteistyömäärärahat
olisivat YK:n suosittelemalla tasolla, 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta,
vuonna 2010. Vaikka tänä vuonna kehitysyhteistyömäärärahoissa
on 50 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin viime vuonna,
ei korotus ole riittävä. Viime vuoden luku on
alustavien tietojen mukaan jäämässä 0,35
prosenttiin bkt:stä. Suomi on monissa kansainvälisissä tilastoissa
ykkössijalla, mutta valitettavasti siis kehitysyhteistyömäärärahojen
tasolla Suomi on vasta EU:n keskikastia.
Tänä globalisaation aikana olemme yhä riippuvaisempia
toisistamme. Köyhyyden voittaminen on myös Suomen
ja suomalaisten etu pitkällä aikavälillä.
Solidaarisuuden ja yhteisvastuun ohella kehitysyhteistyömäärärahoilla
on myös tärkeä kansainvälinen
merkitys Suomelle. YK:n pääsihteeri on tekemässä 0,7
prosentin kehitysyhteistyömäärärahatasosta
eräänlaista valtion sitoutuneisuuden mittaria
YK-tavoitteisiin, jota tullaan tarkastelemaan jatkossa myös
muun muassa turvallisuusneuvoston vaihtuvia paikkoja täytettäessä. Mielestäni
Suomen uskottavuuden kannalta onkin välttämätöntä,
että Suomi nostaa kehitysyhteistyömäärärahatasonsa
0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.
Vetoankin sekä hallitukseen että hallituspuolueiden eduskuntaryhmien
puheenjohtajiin, jotta aikataulumuutos voitaisiin toteuttaa ensi
syksyn budjettikäsittelyn yhteydessä.
Arvoisa puhemies! Suuri enemmistö maailman 1,2 miljardista
köyhimmästä ihmisestä on naisia
ja tyttöjä. Maailmassa on yhä yli 100
miljoonaa lasta vailla mahdollisuutta käydä koulua, enemmistö heistä tyttöjä.
Koulutus kaikille 2015 -hankkeella tavoitellaan peruskoulutuksen
tarjoamista kaikille maailman kansalaisille vuoteen 2015 mennessä.
Mielestäni tämä tavoite on köyhyyden
vähentämisen kannalta erittäin tärkeä, sillä vuoden
2003 Undp:n inhimillisen kehityksen raportin mukaan investointeja
koulutukseen pidetään keskeisenä avaimena
kehitysmaiden talouskasvuun ja köyhyyden vähentämiseen.
Opetussektorin osuus on tällä hetkellä noin
11 prosenttia Suomen kahdenvälisestä kehitysavusta. Mielestäni
tavoitteeksi pitää ottaa osuuden nostaminen 15
prosenttiin. Tämä olisi mielestäni hyvä keino
tarjota kumppanuutta ja osaamista vähiten kehittyneille
maille.
Arvoisa puhemies! Päätän puheeni
siteeraamalla afrikkalaista sananlaskua: "Jos katsot vuoden eteenpäin,
istuta siemen. Jos katsot kymmenen vuotta eteenpäin, istuta
puu. Mutta jos sinun on katsottava sata vuotta eteenpäin,
kouluta kansa."
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Olen vieläkin ehkä odottavalla
kannalla, jos ministeri Lehtomäki tänne tulee,
koska puheenvuorossani olisin esittänyt hänelle
muutaman huomion. Siinä suhteessa jään
vielä odottamaan ja katson tämän keskustelun
sillä tavalla loppuun.
Heikki A. Ollila /kok:
Arvoisa puhemies! Toivottavasti huomaan, kun Lehtomäki
tulee, että voin sitten lopettaa puheenvuoroni.
Jäätteenmäen—Vanhasen hallituksen
ohjelmassa on hyvin vähän konkretiaa. Sitä onkin
arvosteltu aiheellisesti selvitysten ja työryhmien hallitusohjelmaksi,
mutta kolme konkreettista asiaa sieltä kyllä löytyy:
Hallitus lupaa luoda maahan 100 000 uutta työpaikkaa,
hallitus lupaa poistaa asunnottomuuden, ja hallitus lupaa nostaa
sen, mistä tänään on täällä puhuttu,
kehitysyhteistyömäärärahat 0,7
prosenttiin bkt:sta vuoteen 2010 mennessä. Mikään,
yksikään näistä lupauksista,
ei tule toteutumaan. Kaikissa tullaan epäonnistumaan, kaikki
jäävät saavuttamatta. Kun työllisyystavoite
pettää hallituksen työllistämistoimien
saamattomuudesta johtuen, menevät toimintaedellytykset
muiltakin tavoitteilta. (Ed. Vihriälä: Työllisyys
paranee koko ajan!) — Uusia työpaikkoja ei synny
riittävää määrää.
Keskustan silloinen varapuheenjohtaja Matti Vanhanen lupasi
kehitysyhteistyön palvelukeskuksen vaalipaneelissa 13.3.1999,
että jos talous kasvaa, niin liikkumavaraa kehitysyhteistyömäärärahojen
korottamiseksi löytyy. Sittemmin sama lupaus toistuu siis
hallitusohjelmassa.
Nyt on kyllä todettava pääministeri
Vanhaselle, että kyllä talous on kasvanut ja jos
hallitus jää odottelemaan vielä parempia
kansantalouden kasvulukuja, niin nostamatta jää.
On turha kuvitella, että parina viime vuonna voitaisiin
ottaa kiinni nyt syntyvää jälkeenjääneisyyttä,
koska käytännössäkin on tietysti
mahdotonta polkaista, niin kuin täällä on
todettu, muun muassa ed. Räsänen, liikkeelle sitten
yhtenä viimeisenä vuonna yli 30 prosentin nousua
merkittäviä ja järkeviä, toteuttamiskelpoisia,
tarkoituksenmukaisia hankkeita.
Tämän keskustelun aikana on käynyt
ilmi, että keskusta tukee hallituksen tavoitetta 0,7:stä,
sosialidemokraatit tukevat hallituksen tavoitetta 0,7:stä vuonna
2010, Rkp tukee ja oppositiokin tuntuu sitä tukevan. (Ed.
Räsänen: Paitsi perussuomalaiset!) — Paitsi
perussuomalaiset, aivan oikein. Kiitän täsmennyksestä. — Tämä asiahan onkin
sitten selvä. Kyllä se tällä joukolla
sitten onnistuu. Mutta yksi tästä puuttuu ja sen
mukana kaikki: hallituksen teot eivät tue tuon tavoitteen toteutumista.
Nämä puheet varmasti kaivetaan esiin vielä moneen
kertaan sitten, kun tullaan siihen aikaan, että tuo tavoitteen
toteuttamisaika lähestyy.
Aika huolestuttava asenne oli ministeri Lehtomäen ja
myös keskustan ryhmäpuhujan puheissa, joka ryhmäpuhuja
muuten Suomenmaan mukaan oli Katrin Komi, mutta minusta kyseessä oli Komin
Katri. Sanoma oli: vaikkei nousu nyt niin hyvää olekaan,
siis kehitysyhteistyömäärärahojen,
niin on se kuitenkin parempi kuin viime kaudella. Nyt on vaan asia
niin, että ei pidä verrata siihen, vaan pitää verrata
siihen, mitä on hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettu,
ja sen toteutumista. Siitä tässä välikysymyksessä on
kysymys. (Ed. Vihriälä: Pitää elää realiteettien
maailmassa!) — Niin pitäisi hallitusohjelmankin
elää realiteettien maailmassa, ed. Vihriälä.
Tästä voidaankin kysyä, pitäisikö tuo
hallitusohjelma panna uusiksi, kun aloitin puheenvuoroni, että mikään
sen kolmesta konkreettisesta tavoitteesta ei toteudu. Mitä järkeä niitä siellä on
sitten roikottaa?
Herra puhemies! Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna
rikas maa, ja rikkaana maana velvollisuutemme on kohdentaa kansallisia
voimavaroja kehitysyhteistyöhön. Se on paitsi
velvollisuutemme myös osoitus kansallisesta vastuuntunnosta.
Ihmisten toimeentulo turvaa yhteiskuntarauhaa, ja rauha synnyttää hyvinvointia
kaikkialle maailmaan. Sodat, ruuantuotannon ongelmat, hillitsemätön
väestönkasvu, malaria, hiv ja puhtaan veden puute
estävät miljoonia ihmisiä elämästä puitteiltaan
inhimillistä elämää. Hyvin suunniteltu
ja viisaasti toteutettu kehitysapu vie toivoa näille alueille.
Vuosien mittaan kehitysyhteistyössä on saavutettu
sekä hyviä että valitettavasti myös
huonoja tuloksia. Epäonnistumisista on otettava oppia.
Yksi havainto ehkä on, että mitä sosialistisempi
kohdemaa, sen suurempi todennäköisyys epäonnistua,
mutta samoin on otettava oppia onnistumisistakin. Ei varmaan koskaan
päästä siihen, että kaikki apu
menee perille, mutta tavoitteena sen pitää olla.
Toisaalta kannattaa muistaa sekin, että avun osittainenkin
läpimeno on positiivinen asia niiden kannalta, joita hätäapu
lieventää ja joille se antaa uutta toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Arvoisa puhemies! Kyllä taitaa olla niin, että ministeri
Korkeaoja saa ed. Kiljuselle kelvata.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Ollilalle totean vain, että tuen
edelleen hallitusta heidän hyvissä pyrkimyksissään.
Tässä muutama kommentti ed. Rauhalalle vielä tuohon
aikaisempaan keskusteluun. Hän nosti esiin kaupan ja kehityksen
yhteyden. Toteaisin, että hyvin köyhissä maissa
monet kauppaa koskevat ajankohtaiset kysymykset liittyvät
monesti enempi siihen paikalliseen ja alueelliseen markkinatalouden
toimivuuteen tai toimimattomuuteen tai kehittymättömyyteen
kuin itse asiassa kansainväliseen kauppaan. Toisaalta sitten,
mihin oikeastaan ministeri jo vähän viittasikin, EU:hun
voivat nämä vähiten kehittyneet maat
tosiaankin tuoda tuotteita ilman tulleja, ja lisäksi monet
muutkin kehitysmaat nauttivat tullieduista. On todettava, että yli
80 prosenttia esimerkiksi Afrikan maatalousviennistä tulee
tällä hetkellä unionin alueelle, ja tänne
todellakin tuodaan enemmän kuin täältä viedään
sinnepäin.
Ed. Harkimo viittasi korruptioon. Tässä kehityspoliittisessa
ohjelmassahan 2004 yhdeksi painopisteeksi kirjattiin Suomen kehityspolitiikan kohdentaminen
korruptionvastaiseen taisteluun, ja tässä on tämmöinen
käsikirja olemassa vuodelta 2002, jota ollaan nyt uudistamassa.
Toisaalta sitten on kiinnitetty huomiota siihen, nyt varsinkin kun
mietitään budjettitukeen siirtymistä, että näitten
yhteistyömaitten kanssa käytävän dialogin
merkitys on entisestään kasvanut korruptionvastaisen
toiminnan muotona, elikkä se täytyy ottaa entistä enemmän
esiin näissä yhteistyöneuvotteluissa.
Toisaalta sitten nyt tänä vuonna helmikuussa on
ollut tämmöinen eri hallinnonalojen välinen korruptioseminaari
teemalla "Suomen lisäarvo korruption vastustamisessa",
ja tarkoituksena on, että tämän materiaalin
pohjalta, mitä seminaarissa on tuotettu, ulkoministeriö,
ulkomaiset tahot, suomalaiset tahot, edustustot ulkomailla voisivat käyttää hyväksi
tätä raporttia ja antaa entistä vahvemman
panoksen kansainvälisessä korruptiokeskustelussa.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Vaikka olen ollut kymmenen vuotta tässä talossa kansanedustajana,
joudun tunnustamaan, että hallituksen vastaus kyllä yllätti
minut, ja itse asiassa jouduin ihan viime tipassa kirjoittamaan
puheeni uusiksi, sillä olin aivan vakuuttunut siitä, että hallitus
antaisi vastauksessaan lupauksen siitä, että tuo
5 miljoonan euron leikkaus kumottaisiin ja palattaisiin siihen vuodelle
2009 asetettuun 0,56 prosentin tasoon, josta oli silloin maaliskuussa
lähdetty liikkeelle. Niinpä sitten jouduin todellakin
viime tipassa pyyhkimään puheestani hallitukselle
suunnittelemani kiitokset pois.
Joka tapauksessa iloitsen siitä, että tässä keskustelussa
tämän iltapäivän aikana on noussut erittäin
tärkeitä näkökohtia esiin. Kyllä eri ryhmissä on
kehitysyhteistyön ystäviä selvästikin
paljon. Äänestys meillä on vielä edessä,
ja toivon, että edustajat äänestäisivät
omantunnon mukaan ja sen mukaan, minkä kokevat oikeaksi tässä tilanteessa.
Haluan edelleenkin kannustaa myös hallituspuolueiden kansanedustajia,
jotka täällä salissa istuvat, voimakkaasti
vaikuttamaan hallitukseen, jotta tässä tärkeässä asiassa
ryhdistyttäisiin.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Kuten tässä jo aikaisemmin
totesin, minulla olisi ollut ja edelleenkin on neljä konkreettista
kysymystä nimenomaan kehitysyhteistyöministeri Paula
Lehtomäelle. Nyt on todellakin tyytyminen sitten hallituksen
toiseen ministeriin, mutta kun kysymykset ovat kuitenkin jossain
määrin yleisluontoisia, niin tässä varmasti
sitten ministeriltä saa kuitenkin hallituksen kannan.
Mutta, arvoisa puhemies, ihan ensimmäiseksi ed. Räsäsen
puheenvuoron jälkeen on hyvä todeta se, että kyllä kai
rehellisyyden nimissä tällä välikysymyksellä nyt
kuitenkin tehdään sittenkin enemmän politiikkaa
kuin kehitysyhteistyöpolitiikkaa. Se tässä tietysti
vähän hankaloittaa tähän asiaan
kantaa ottamista, mihin ed. Räsänen tässä nyt
sitten vetosi, kun totesi, että omantunnon kysymyksenä tätä asiaa
lähestytään. Kyllähän
se tuli useissa puheenvuoroissa tässä jo esille
selkeästi, vihreiden ed. Pulliainen tässä hyvin
selkeästi välihuudoillaan huomautti sen, että tässä on
tavoitteena hallituksen kaataminen. Sehän tässä on tietysti
tavoitteena, ja silloin tämä välikysymysinstrumentti
ehkä on vähän väärä,
kun pitäisi käydä kehitysyhteistyökeskustelua,
vaikkakin tänään tämä keskustelu
on ollut sinänsä hyödyllistä.
Mutta tämä tässä on tietysti
se lähtökohta.
Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen ja eräät
muutkin edustajat ovat viitanneet puheenvuoroissaan siihen 102 kansanedustajan
tekemään kirjalliseen kysymykseen, jossa peräänkuulutetaan
hallituksen politiikan johdonmukaisuutta koskien kehyspäätöksiä,
koskien ennen kaikkea sitä tavoitetta, joka on asetettu
vuodelle 2010, saavuttaa tuo 0,7 prosenttia kansantuotteesta. Me
olimme, kun olin yksi niistä allekirjoittajista, huolissamme
siitä, että ulkoministeriön esittämä 0,56 vuodelle
2009 kehyspäätöksenä olisi aika
tiukka, koska se pakottaisi sitten vuoteen 2010 vuodessa erinomaisen
jyrkän nousun, ja nyt kun hallitus teki kehyspäätöksen
siitä, että se onkin 0,48, niin tämä jyrkkyys
vain kasvaa. Samanaikaisesti hallitus, aivan oikein, toteaa, että kehitysapua
tulee nostaa hallitusti ja tasaisesti. Nyt tähän
vuosien 2009 ja 2010 väliin kyllä tulee sellainen
kuilu, että emme voi puhua avun hallitusta tai tasaisesta
nostosta.
Ensimmäinen kysymys olisikin ollut ministeri Lehtomäelle,
nyt sitten ministeri Korkeaoja vastatkoon siihen. Tänään
hallitus on sanonut täällä tällä tavalla,
hallituksen edustaja on sanonut vastauksessaan välikysymykseen,
että ensi vuonna tulee tehtäväksi ensimmäinen
kehyspäätös, joka ulottuu vuoteen 2010.
Hallitus sanoi myöskin: "Viimeistään
silloin hallituksen on tarkistettava kehitysyhteistyön
kasvattamissuunnitelmaa kyseistä vuotta koskevan tavoitteen
osalta." Luenko nyt oikein hallituksen kantaa, että tässä suhteessa
jouduttaneen tekemään uudelleenarviota koskien
niitä kehyspäätöksiä,
mitkä meillä on vastassa nyt tämän
vuosikymmenen loppuun mennessä? Tämä oli
ensimmäinen kysymys.
Arvoisa puhemies! Toinen kysymys liittyy siihen vastaukseen,
jonka hallitus antoi meidän kirjalliseen kysymykseemme.
Siinä meidän puoleltamme käytimme lukua,
kun vertasimme Suomen kehitysyhteistyötasoa Euroopan unionin
kehitysyhteistyötasoon, viittasimme vuoteen 2003, jolloin
Suomen kehitysapu oli tasoltaan 0,35 prosenttia. Viittasimme, että unionin
15 vanhan jäsenmaan keskiarvo kehitysyhteistyössä on
0,44 prosenttia eli Suomi on selvästi jäljessä.
Hallitus vuorostaan vastauksessaan, ministeri Lehtomäen
allekirjoittamassa vastauksessa, toteaa, että tämä on
sikäli ongelmallinen referenssiluku, että luontevampaa
olisi verrata, ei maittaiseen keskiarvoon vaan verrata koko unionin
antamaa kehitysapua suhteessa unionin bruttokansantuotteeseen — nyt
me siis puhumme 15 vanhasta jäsenmaasta — ja silloin,
jos tällä tavalla lasketaan, suurten maiden paino
tulee merkittävämmäksi ja pienten maiden,
kuten Tanskan, Ruotsin, Hollannin, Luxemburg, jotka ovat ylittäneet
tuon 0,7 prosenttia, paino vähenee ja silloin unionin keskiarvoksi
tulee 0,35, joka on suurin piirtein se taso, jolla Suomi tällä hetkellä on.
Tämä tietysti menee tilastolliseksi kikkailuksi,
kun me katsomme, mikä on se referenssiluku, mutta minusta
tuntuisi — ja tämä nyt ei ole poliittista
kikkailua vaan todella aitoa analyysia — kuitenkin, että maittainen
keskiarvo olisi oikeutetumpi. Miksi? Siksi, että yksittäinen
maa voi vaikuttaa vain omaan osuuteensa, ja jos pieni maa Luxemburg,
pieni maa Tanska, pieni maa Ruotsi tai pieni maa Suomi nostaa 0,7
prosenttiin, totta kai se antaa meille perusteen puhua, että me
olemme sitoutuneet tähän tavoitteeseen ja samasta
lähtökohdasta me tavallaan ikään
kuin nokitamme jokaista maata. Jos me otamme unionin kokonaiskansantuotteen,
silloinhan pelkästään Ranskan, Saksan,
Britannian apupanos on se hallitseva ja määräävä ja
me muut olemme ikään kuin marginaalissa. Silloin
tämä tietysti on se toinen kysymys, jonka ministerille
asettaisin, kuinka hallitus katsoo tätä vertailulukua
ja siltä pohjalta käytävää keskustelua.
Arvoisa puhemies! Kolmas kysymys liittyy ministerin tämänpäiväiseen
puheenvuoroon, jossa hän pohdiskelee tulevaisuuden mahdollisia
rahoitusinstrumentteja ja toimintoja globaalijärjestelmässä.
Ministeri viittaa siihen pyrkimykseen, joka hallituksella muun muassa
on osallistua kansainvälisiin velkahelpotuksiin köyhimpien maiden
osalta, mikä on aivan erinomaista. Ministeri myöskin
viittaa niihin keskusteluihin, joissa on pohdittu niin sanottuja
globaaliveroja ja muita uuden tyyppisiä rahoitusmekanismeja,
ja toteaa, että tässä suhteessa on syytä tutkia
näitä luovalla tavalla. Minä toivon,
että ministeri tarkoittaa, ja se oli minun kysymykseni,
tarkoittaako ministeri tällä myöskin
sitä, että ei ole vain kyse Britannian aloitteesta,
niin sanotusta international finance facilitystä, jossa
haetaan etupainotteisesti kehitysrahoitusta, ja tarkoitetaanko tällä tutkimisella
ja halukkuudella pohtia näitä vaihtoehtoja luovasti,
myöskin näitä globaaliveroja. Siinä on
erilaisia muotoja, minun ei tarvitse niitä nyt tässä ruveta
luettelemaan, ne ovat hyvin monimuotoisia ja monet niistä eivät
ole käyttökelpoisia, mutta monet saattaisivat
olla käyttökelpoisia. Tyypillisimmäthän
ovat juuri Tobinin vero, tai on puhuttu lentoveroista jne. Halusin
tätä tarkistaa ministeriltä, mihin suuntaan
hallitus on tätä pohdintaa viemässä.
Arvoisa puhemies! Viimeinen kysymykseni liittyy tehtyyn kirjalliseen
kysymykseemme annettuun vastaukseen. Hallitushan toteaa, että pyrimme
nyt jatkossa vahvasti keskittämään kehitysyhteistyötä.
Tämä on uusi strateginen ulottuvuus nyt hallituksella.
Apu pyritään jatkossa keskittämään
kahdeksaan varsinaiseen kohdemaahan ja sielläkin vielä vahvasti
keskittämään muutamille sektoreille.
Tässä saattaa piillä oma järkensäkin,
mutta pelkään, että siinä on
myöskin suuria riskejä. Nyt on lähestymistapana
se, että kun avun volyymi joka tapauksessa kasvaa, siihen
hallitus on sitoutunut, niin tavallaan tehokkuutta saadaan hallinnon
kautta sillä, että kun on vähän
henkilöresursseja, niin panostetaan suuriin hankkeisiin
ja suuriin projekteihin.
Riski on siinä, että jos isoissa hankkeissa
joitakin ongelmia tulee vastaan, niin sitten riskitkin ovat suuria.
Usein kehitysyhteistyössä, sen sanon aivan avoimesti,
pieni on kaunista. Kansalaisjärjestöavulla on
paljon saatu aikaiseksi, pienprojektimäärärahoilla,
joita Suomen edustustot ympäri maailmaa käyttävät
pienprojekteihin. Kun niitä on tutkittu, niin niiden kehitysvaikutukset
suhteessa käytettyyn euroon ovat erittäin, erittäin
suuria. Tässä on nyt semmoinen riski, että jos
me keskitämme vain muutamaan maahan, me saatamme tappaa
sellaisia mielekkäitä kehitysyhteistyöhankkeita,
joilla Suomi on pienellä panostuksella voinut merkittävästi
vaikuttaa.
Arvoisa puhemies! Otan yhden ainoan esimerkin ja siihen lopetan
tämän puheenvuoron. Kirgisiassa, jossa juuri olin,
Suomi on hyvin pienellä rahoituksella panostanut keuhkosairauksien
hoitoon: tuberkuloosihanke. Suomessa tuberkuloosi on voitettu, meillä on
loistavaa asiantuntemusta kuitenkin tuon onnettoman sairauden osalta, joka
on monissa kehitysmaissa hyvin vaikea vitsaus ja on tällä hetkellä kasvava,
kasvava ongelma koko Keski-Aasiassa. Suomalainen koulutuspanos tuberkuloosin
osalta Kirgisiassa on kansallisesti siellä koettu erittäin
merkittäväksi. Siinä on pystytty sellaista
koulutusta, osaamista viemään Suomesta Kirgisiaan,
joka on mielekästä. Nyt tämän
tyyppinen hanke on yhtäkkiä kyseenalaistettu,
koska joudutaan avun keskittämisprosessia viemään
läpi. Pelkään, että suomalainen aito
asiantuntemus, joka on vahvasti ollut luontevalla tavalla käytössä ja
jolla on myöskin vastaanottavassa päässä paljon
tarpeita, jopa niin pitkälle, että tästä pitäisi
tehdä koko Keski-Aasian kattava hanke, on uhan alla vain
sen vuoksi, että me teemme päätöksen,
että pyrimme apuamme keskittämään.
Toivoisin, että me emme heitä lasta nyt tässä pesuveden
mukana pois, kun pyritään avun keskittämiseen.
Näkisin sen kyllä hyvin tärkeänä,
että suomalaista asiantuntemusta voidaan käyttää laveasti
hyväksi, ja tässä suhteessa ehkä kannattaisi
uudelleen vielä miettiä avun keskittämistä.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Nostan esiin muutamia näkökohtia
kommentoidakseni käytettyjä puheenvuoroja. En
tietenkään voi antaa yhtä täydellisiä vastauksia
kuin asianomainen ministeri olisi varmasti voinut antaa.
Ensimmäiseksi tähän bkt-suhdelukuun.
Jos katsomme vähän taaksepäin, niin kaikki
hallitukset ovat itse asiassa olleet saman ongelman kanssa tekemisissä.
Muistan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä, kun ministeri
Niinistö oli valiokunnassa ja käytiin läpi
tätä samaa asiaa, että silloin tuli esille
se tosiasia, että taloussuunnittelun kannalta on aika hankalaa,
jos asetetaan prosenttitavoite suhteessa bkt:hen, jolloin kantalukua
ei voida etukäteen tietää. Tällä tavalla
euromääräinen luku riippuu silloin siitä,
mikä on talouskasvu maassa. Mehän muistamme kaikki
sen, että kun 1990-luvun alussa bkt laski voimakkaasti
yhtenä vuonna, niin taidettiin juuri päästä 0,7:ään,
joka suinkaan kehitysyhteistyön näkökulmasta
ei ollut mikään hyvä saavutus, vaikka
näennäisesti tämä prosentti
nousi tuohon tavoiteltavaan 0,7:ään.
Taloussuunnittelun kannalta on paljon perustellumpaa asettaa
euromääräisiä tavoitteita, jotka
sitten tietysti voidaan arvioida talouskasvuennusteiden pohjalta,
mihin prosenttilukuun ne johtavat. Itse pitäisin tärkeänä sitä,
että kehitysyhteistyömäärärahojen
osalta voisimme luoda pitkän aikavälin ohjelman
nimenomaan lähtien siitä, että euromääräisesti
kehitysyhteistyövaroja nostetaan ja sillä tavalla
luodaan hyvin suunnitelmallinen eteneminen tässä kysymyksessä.
Täällä on ollut esillä myös
kehitysyhteistyön vaikuttavuuteen liittyviä asioita.
On nostettu esille muun muassa maaseutuhankkeiden merkittävyys.
Näihin näkökohtiin on helppo yhtyä.
Tiedän, että ulkoministeriön puolella
on suunnitteilla toimenpiteitä, joilla suomalaista maaseutu-, maatalous-,
metsätalousosaamista pyrittäisiin kokoamaan yhteen
niin, että voisimme tällä sektorilla
tehostaa toimenpiteitä. Ed. Pulliaisen esille nostama asia
peltometsätaloudesta tai maaseutuosuustoiminnan esimerkki,
jonka ed. Vihriälä otti esille, ovat hyviä esimerkkejä siitä,
millä alueilla käytännön saavutuksia
olisi mahdollista toteuttaa ja saada.
Ed. Tiilikainen kysyi, onko suomalaista osaamista ongelmajätteistä pyritty
kehitysyhteistyön yhteydessä hyödyntämään
ja tarjoamaan Afrikan maille, joilla näitä ympäristömyrkkyjä on
varastoituna. Muistan, että tämä on ollut
esillä jossain yhteydessä, mutta valitettavasti
en osaa nyt ajankohtaista vastausta antaa asiaan. Joka tapauksessa
asiana ja ideana kysymys on hyvä ja kannatettava. Varmasti
tämä viesti viedään ministerille,
että hän voi tämän asian ottaa
esille.
Ed. Kimmo Kiljunen otti esille useita tärkeitä kysymyksiä,
joihin joiltain osin pyrin vastaamaan. Ensi vuoden kehyspäätöshän
on todella ensimmäinen, joka ulottuu vuoteen 2010, ja tällä tavalla
tietysti tuon kehyspäätöksen yhteydessä joudutaan
myös euromääräisesti konkretisoimaan
se, millä tavalla tässä asiassa halutaan
edetä. Näin ollen tämä kysymys
vääjäämättä tulee siinä yhteydessä vastaan.
Viittaan kuitenkin edellä toteamaani siitä, minkälaisia
ongelmia nimenomaan näihin prosenttiosuusperusteisiin liittyy,
koska se on niin oleellisesti sidoksissa bkt-kasvuun ja näyttää siltä,
että sen ennustaminen sellaisellakin tarkkuudella, joka
antaisi riittävän ja realistisen pohjan arvioida
tätä euromääräistä kasvua,
on aika vaikeaa.
Mitä tulee unionitason laskentaperusteeseen, tässä varmasti
on erilaisia näkökohtia. Ehkä näistä YK-tavoitteista
lähtien eri jäsenmaiden vertailu on relevanttia.
Ymmärsin, että myös ed. Kiljunen omassa
arviossaan tuli samaan johtopäätökseen.
Mitä tulee sitten ehdotettuihin uusiin rahoitusmalleihin,
niin ministeri Lehtomäki omassa puheenvuorossaan jo totesi,
että tässä suhteessa Suomi on avoin tarkastelemaan,
kunhan ne keinot, joita käytetään, ovat
realistisia ja kunhan tällä saadaan uutta, tuoretta
rahaa tähän tarkoitukseen.
Mitä tulee sitten keskittämiseen, johon myös ed.
Harkimo puheenvuorossaan viittasi, tässä varmasti
lähtökohta on ollut se, että tiedetään, että kehitysyhteistyöhankkeiden
hajanaisuudesta johtuen on varmasti ainakin jossain määrin käynyt
niin, että hallinnoinnin tehokkuus on kärsinyt
ja sitä kautta vaikuttavuus ei ole ollut parasta mahdollista,
ja tästä lähtee ajatus siitä,
että keskitettäisiin toimia. Mutta siihen voi
hyvin yhtyä, mitä ed. Kiljunen totesi siitä,
että monet pienet hankkeet ovat itse asiassa vaikutuksiltaan
olleet parhaita, ja varmasti siihen näkemykseen voi yhtyä,
että tällaisia toimivia kansalaisjärjestöhankkeita
muun muassa, joita kehitysyhteistyövaroin on tuettu, ei
pitäisi lopettaa, vaan pyrkiä säilyttämään
se, mikä on hyvin toiminut.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Vaikka salissa kuulijoiden joukko onkin vähäinen,
niin luotin äsken siihen, että pääsen puhumaan
sitten arvokkaammalle joukolle, lehteriväelle, kun näin,
että oli isänmaamme parhaita voimia, sotilaskotisisaria,
siellä. Mutta valitettavasti he pitkästyivät
tähän tärkeään asiaan
ja poistuivat. Mutta katson niin, että tämä,
että he kävivät tätä keskustelua
seuraamassa, jo antaa semmoisen arvon tälle, että tässä on
kuitenkin hyvä tulevaisuus olemassa.
Mitä välikysymyksen aiheeseen, kehitysavun suuruuteen,
tulee, niin tässä ollaan eräänlaisen mystiikan
kanssa tekemisissä. Olen tätä asiaa arvellut,
että tätä keskustelua käy, Suomen
ulkopolitiikkaa, kehitysapupolitiikkaa, voisi sanoa, vähän
tätä lähempänä muuta
kansankeskustelua oleva tämmöinen poliittinen
eliitti ja peruskansalainen, suomalainen, ei tähän
asiaan oikein matkaan pääsekään.
En tiedä, mistä tämä välikysymys
on syntynyt, mutta en vähäisenä pitäisi
sitä merkitystä, mikä oli pari viikkoa
sitten tällä eduskunnan kahvilassa jaettavalla
kakulla— riittäähän meille 99,3
prosenttia — kun muun muassa valtioneuvos Holkeri oli lausumassa
vahvalla sanalla, että tämä pitäisi
nostaa 0,7:ään. Näin katsottuna, itsekin
kun sitä kakkua maistelin, mikä oli erinomaisen
makuista ja hyvää, niin kyllähän
se siivu oli siitä kovin pieni ja vähäinen,
mutta täytyy sanoa, että kun se oli niin hyvää,
niin loppui sekin aikanaan. Näin arvellen pidän
kyllä opposition tekemää välikysymystä hyvin
aiheellisena ja ajankohtaisena, ja se, sattuen tähän
kevään, miten sanoisinkaan, osittain joutavaan
aikaan, täyttää hyvin tätä eduskuntatyötä.
Mutta tietenkin vähän siitä on pohja
poissa.
Pidän myöskin hallituksen linjaa oikeana,
ettei ole tätä rahaa oikein tuonne maailmalle
jaettu, kun ei sitä jaettavaa ole ollutkaan. Siltä osin tämä paljastaa
kyllä, että tässä yhteiskunnassa
on paljon sellaisia ongelmia ja aukkopaikkoja, mitkä pitäisi
saada kuntoon ja järjestykseen.
Mutta siihen kysymykseen, kuinka suomalaiset tämän
asian kokevat ja tuntevat. Kun monen kaakkoissuomalaisen kanssa
ja muunkin vanhemman väen kanssa Suomenmaassa olen keskustellut,
niin he kokevat, että ei pidä antaa turhaa apua
lähinaapurille, tarkoittavat lähinnä siinä Venäjää ja
sitä, kuinka se menee siellä väärään
suuhun. Heidän kokemuksensa on sellainen, että on
niin paljon viety, että sinne ei mitään kuulu
eikä mene. He eivät tähän asiaan
tietenkään, tähän Afrikkaan
ja muihin köyhiin maihin menevään kehitysapuun,
niin tartu eivätkä rinnasta, mutta käsittääkseni
nämä asiat kulkevat käsi kädessä.
Venäjän-apu ja avustaminen on tätä lähialueyhteistyötä,
ja mielestäni siitä avusta suomalaiset ehkä parhaiten
pääsevät osallisiksi ja parhaiten nauttimaan
siitä palautteesta, jos, kun arvoisa maatalousministerikin
on paikalla, tämän kautta syntyy Venäjän
vesien ja vesistöjen puhdistuminen, niin että se
kaikki loska ei tulisi niin raakana tänne Suomenlahdelle
meidän käsiimme, niin kuin se nyt tulee. Toivoisin,
että tätä kautta voitaisiin paremmin
kanavoida sellaista apua, mikä todella auttaisi niitä ihmisiä siellä perillä,
ja myöskin siinä samassa yhteydessä palaute
olisi tänne Suomeen myönteisempänä olemassa.
Kun katsomme sitä, kuinka tämä apu
menee perille sillä nimikkeellä, missä kehitysavusta keskustellaan
ja käydään, niin, kuten täällä ed. Soini
puheenvuorossaan totesi viitaten myöskin käymäänsä keskusteluun
ed. Pulliaisen kanssa, tästä avusta menee erittäin
paljon näille jobbareille ja häppäreille,
mitkä ottavat sen rahan muuhun käyttöön,
ikään kuin kavaltavat kuormasta. Näin
on paljon epäiltävissäkin, ja luulen, että Suomessa
kansalaisten suuri epäily kohdistuukin nimenomaan tähän
asiaan. Niin katsottuna toivoisin, että enemmän
semmoinen aito, todellinen perillesaattaja saisi enemmän
vaikutusvaltaa, ja tässä maailmassa tulee Suomen
kirkko parhaiten esille. Luulen, että kirkon kautta tapahtuvassa
kehitysavun perilleviennissä on suurin onnistumisprosentti
siitä, mikä siitä annetusta avusta todella
siellä peruskohteessa vaikuttaa. En tarkoita tällä puheenvuorollani
sitä, että se olisi ainut jakelukanava ja ainut
oikea tie, mutta olen varsin varma, että se on ainut oikean
suuntainen tie sillä tavalla, että se apu on taatusti
perille menevää.
Näin katsottuna hallituksen pitäisi kyllä terävöittää tätä keskustelua
ja kuvaa siitä, miten tämä asia olisi
korjattavissa ja hoidettavissa. Mutta se, että keskustellaan
siitä, onko se 0,4, 0,5 vaiko 0,7, mikä on oikea
taso, tämä ei ole tässä tapahtumassa
mielestäni ainut ja sellainen kansalaisiin menevä ratkaisu.
Pitäisi enemmän pystyä kertomaan siitä,
mitä siellä perillä tapahtuu, mitä siellä perillä saadaan
aikaiseksi, ja saamaan sitä palautetta Suomeen enemmän
kuin nyt tällä kertaa sitä on nähty
ja tunnettu.
Näin arvellen luulen, että tämä välikysymys on
nostanut erinomaisen hyviä ajatuksia esille ja tuonut ainakin
edustajat lähemmäksi kansaa siinä keskustelussa,
mitä tähän on tullut. Tulee mieleen muutamia
erikoisia puheenvuoroja käydyn keskustelun aikana päivästä.
Ed. Vielma mielestäni lappilaiskasvattina otti aika populistisen
kuvan ja kannan siihen, että hallitus toimii väärin
ja perusteettomasti jne. Ihmettelenkin, valitettavasti ed. Vielma
ei ole täällä paikalla, ed. Vielman kantaa
siitä, kuinka hän voi näin asiaa arvuutella ja
arvella. Mutta tietenkin häntä suuresti puhujana
arvostan. Kyllähän monelle puhujalle usein sattuu
sellaisiakin virheitä, mitkä ovat tahattomia ja
arvaamattomia, ja luulen, että tämäkin meni
siihen samaan salkkuun, samaan kirjavuuteen.
Olisin toivonut, että tässä käydyssä keskustelussa
olisi enemmän analysoitu sitä asiaa, mitä tämä vaikuttaa
suomalaisuuteen ja mitä tämä lopputulos
on. Näin, että kehitysalueministeri, ulkomaankauppaministeri
Lehtomäkikin saapui paikalle antamaan vielä oikeat
neuvot ja vastaukset asettamaani kysymykseen, kuinka tämä apu palautuu
Suomeen ja mitä hyötyä perussuomalaisille
siitä asiasta on. Perussuomalaisilla tarkoitan semmoista
peruskansalaista, joka on suomalainen, maksaa veroa tai on ainakin
tehnyt työtä isänmaamme hyväksi.
Herra puhemies! On hyvä, että tätä keskustelua
käydään sinänsä arvokkaana
ja tärkeänä päivänä,
kansallisena veteraanipäivänä, mutta
ei näitä asioita voi rinnastaa niin, että meidän
vain yksin pitää tämä maailma
hoitaa. Meidän pitää tässä yhteydessä muistaa
isänmaamme rakentajia, niitä suomalaisia, jotka
elävät köyhissä vaatimattomissa
oloissa, tuntevat kipua ja tuskaa. Sen jälkeen, kun heidän
asemansa on kaikki järjestyksessä ja kunnossa,
kun täällä ei mitään
korjattavaa ole olemassa, minusta sen prosentin voi vaikka kaksinkertaistaa
sinne 1,4:äänkin. Mutta niin kauan, kun nämä asiat
ja kansakunnan perusturvallisuus on vaarassa, ei ole syytä puuttua sen
hätäisemmin siihen ohjelmaan eikä suuruuteen,
kuin mitä tämä nykyhallitus nykyisellään on
tehnytkin.
Olen aina arvostellut valtiovarainministeriötä ja
valtiovarainministeriä siitä saamattomuudesta,
kuinka ministeri, ministeriö jarruttaa tätä maamme
kehitystä, mutta tämänpäiväiset
puheet tuntuivat tässä minunkin köyhässä ajatusmaailmassani
hyviltä ja lämpimiltä. Siinä mielessä, kun
aina olen ollut niukkojen budjettien kannalla ja enempi keruun kuin
jakelun kannalla, tämänpäiväiset
puheet olivat hyviä. Näen, että voin
ensimmäisen kerran oikeastaan missään
välikysymyskeskustelussa antaa erittäin vilpittömän
tunnustuksen hallitukselle ja sen toimenpiteille.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Me käymme täällä välikysymyskeskustelua,
eli hallitus on nyt ikään kuin liipaisimella,
uhan alla. Nyt näyttää kyllä siltä,
kun katsoo tätä salia, niin eivät kauhean
vakuuttavilta tunnu nämä hallituksen kaatoyritykset,
jos tästä on nyt todellakin kysymys. Täällä on
ainoastaan hallituspuolueiden kansanedustajia ja meitäkin
suhteellisen niukasti paikalla. Silti haluaisin nyt muutamalla sanalla
tähän kehityspoliittiseen keskusteluun, koska
tämähän tässä nyt on
ollut se juju, minkä takia tätä keskustelua
on käyty, ottaa osaa aivan lyhyesti.
Ensinnäkin ministeri Korkeaoja tuossa totesi sen, että 0,7
prosenttia kansantuotteesta on erinomaisen hankala, jos puhutaan
kehitysavusta, budjettiperusteena, koska budjettiahan ei rakenneta
suhteessa kansantuotteeseen, vaan konkreettisiin euroihin. Tietysti
se on totta. Toinen puoli tässä asiassa tietenkin
on myöskin se, että tässä todellisuudessa,
kun se suhteutetaan kansantuotteeseen, se kysymys siitä,
että otetaan huomioon yleinen taloudellinen tilanne, se
suhdeluku sinänsä ottaa jo sitä huomioon,
jolloin se tavoiteasettelu tässä mielessä tulee
helpommaksi, mutta kyllä ymmärrän tämän
budjettiperusteisen ongelman.
Minulla oli neljä kysymystä ministerille.
Ministeri ei ollut paikalla, ja en tiedä, haluaisinko ruveta
niitä toistamaan, mutta kun mielelläni olisi kuullut
ministerin vastauksen, koska ministeri Korkeaoja ei täysin
niihin vastannut, niin aivan tiivistetysti vain sanoisin ne teeseinä,
koska ministeri tietää tämän
itse perusargumentaation. — Pitäisikö minun,
arvoisa puhemies, tulla korokkeelle kuitenkin? (Puhemies: 30 sekuntia
aikaa!) — Ehkä minä tulen korokkeelle,
mutta yritän sen melkein 30 sekunnissa tehdä,
koska ei tässä nyt tarvita ...
(Korokkeelta) Arvoisa puhemies! En todellakaan käytä puheenvuoroani
uudestaan, jonka jo pidin, ainoastaan sanon teesinomaisesti.
Ensimmäinen teesi, kysymys, liittyi tähän
kehystavoitteeseen, joka hallituksella on 0,48 vuonna 2009, ja vuonna
2010 on tavoitteena 0,7 prosenttia, ja te puheenvuorossanne tänään
totesitte, että ensi vuonna joudutaan kehys rakentamaan
vuodelle 2010. Totesitte myöskin, että hallituksen
on tarkistettava kehitysyhteistyön kasvattamissuunnitelmaa.
Sisälsikö tämä ajatuksen siitä,
että jouduttaisiin uudelleen arvioimaan tänä vuonna
tehty kehyspäätös? Se oli ensimmäinen kysymys.
Kysymys numero kaksi liittyi siihen, että kun verrataan
Suomen kehitysaputasoa unionin keskitasoon, vastauksessanne meidän
kirjalliseen kysymykseemme, jossa 102 kansanedustajaa oli mukana,
totesitte, että oikeampi taso olisi verrata unionin koko
kehitysapua suhteessa siihen kansantuotteeseen, joka unionilla on.
Siis puhumme viidestätoista jäsenmaasta, eikä verrata
maita toinen toisiinsa ja haeta maittaista keskiarvoa, johon itse
viittasimme. Itse kysyisin sitä näin päin, eikö tämä maittainen
keskiarvo ole kuitenkin oikeutetumpi sen vuoksi, että me
yksittäisinä hallituksina, yksittäisinä maina,
nimenomaan voimme ottaa vain maittaisen kannan. Jos me teemme vertailua,
niin on luontevampaa tehdä vertailua maittaisen keskiarvon
kautta eikä sellaisen keskiarvon kautta, jossa vain kolme
suurinta maata, Ranska, Saksa ja Englanti, tosiasiassa määräävät suunnan.
Kolmas kysymys liittyi tähän teidän
tämänpäiväiseen puheenvuoroonne,
jossa pohdittiin tulevia rahoitusmekanismeja, ja viittasitte siihen, että Suomen
on syytä niitä tutkia. Sisälsikö tämä tutkimusajatus
myöskin nämä niin sanotut globaaliverot,
joissa meillä on erilaisia variaatioita jo olemassa?
Neljäs kysymys liittyi kehitysavun keskittämiseen.
Vastauksessanne tähän kirjalliseen kysymykseemme,
jonka me, 102 kansanedustajaa, olimme tehneet, totesitte, että Suomi
on keskittämässä avun kahdeksaan keskeisimpään
kehitysavunantajamaahan. Minun huoleni ja pelkoni on se, että ei
vain käy niin, että me menetämme joitakin
keskeisiä upeita projekteja, jotka ovat pienimuotoisia,
hallinnollisesti sitä kautta ehkä rasitteellisempia,
mutta joilla on ollut keskeinen kehityksellinen merkitys vastaanottajamaissa, vaikka
mittakaava onkin pieni. Otin esimerkiksi Kirgisian tuberkuloosihankkeen,
jossa todella pienellä koulutuspanoksella, jossa Suomella
on todellista osaamista, on vaikutettu olennaisesti tuon maan terveyspolitiikkaan.
Itse asiassa hanke on sen kaltainen, että se pitäisi
ulottaa koko Keski-Aasiaan. Nyt se hanke on uhan alla, kun tätä avun
keskittämistä tapahtuu. Toivoisin, että emme
heitä lapsia pesuveden mukana tässä prosessissa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Tähän keskittämispyrkimykseen:
Tämä pyrkimys on meillä vielä todellakin
aika pyrkimyksen asteella, mutta sen takana on se ajatusmalli, että kun
lähes puolet, yli 40 prosenttia joka tapauksessa, Suomen
kehitysyhteistyöpanoksesta menee erilaisten kansainvälisten
organisaatioitten, EU:n ja YK:n järjestöjen, kautta,
niin jotta me pystyisimme saamaan parempaa vaikuttavuutta tässä kahdenvälisessä työssämme,
niin sitä keskitetään tiukemmin kuin
tähän mennessä on tehty. Sinne jää kuitenkin
esimerkiksi erilaisia alueellisia yhteistyömalleja
ja erilaisia paikallisen yhteistyön määrärahoja,
joten myöskin pieni on kaunista -ajatus tässä kukkii.
Mutta toki tunnistan sen, että joissakin tilanteissa käy
varmasti niin, että joissakin maissa on sinänsä ollut
ihan hyviä hankkeita, hankekokonaisuuksia, mutta sitten niitä jonakin
päivänä ei jatketa sen vuoksi, että haetaan
näitä volyymeja. Sinänsähän
näissä projektikohtaisissa yhteistöissä pitää ollakin
semmoinen elementti mukana, että näitten projektien
pitäisi aina johtaa johonkin ja parhaassa mahdollisessa
ideaalimaailmassa johtaa siihen, että ne pyörivät
sitten ilmankin avunantajia.
Mitä tulee Kirgisian asiaan, niin muistini mukaan se
on juuri se hanke, josta edustaja on jättänyt
kirjallisen kysymyksen, ja siihen ollaan ihan pikapikaa tässä vastaamassa.
EU-maiden tavoiteasetannasta ehkä tietysti täytyy
myöntää se, että kyllä tämmöinen
maittainen tavoite on tietysti semmoinen, joka ehkä paremmin
meidät sitouttaa siinä katsannossa, että jos
mietitään keskiarvoa tai tämän
kokonaisuuden mitalla, niin sitten on paikoitellen ehkä helppo
jättää muiden varaan tämmöinen
asia. Mutta näitä voidaan tarkastella monella
tavalla.
Sitten tämä välikysymysvastaus tästä,
että täytyy tarkastella vuotta 2010, niin kuin
pääministeri sanoi, on hallituksen yhteinen vastaus.
Me tulemme ensi vuoden kehyspäätöstä valmisteltaessa
sen tilanteen eteen, että silloin se vuosi 2010 on ensimmäisen
kerran meillä esillä ja sitten katsotaan, mitä me
ajattelemme siitä 2010:n tasosta. Mutta tässä pitää muistaa
tämä, mistä on puhuttu tämän
keskustelun aikana aika moneen kertaan, että noudatetaan
tietynlaista varovaisuusperiaatetta sen suhteen, mihin velvoitetaan
myöskin tuleva hallitus. Nythän meidän
sitoumusvaltuutemme seuraavat näitä budjettikehyksiä ja
me teemme tätä pitkäjänteistä suunnittelua
sen raamin puitteissa, mikä meillä kehyspäätöksessä on, joten
sieltä tulee osittain jo automaattisesti myöskin
seuraavaa hallitusta sitovaa päätöksentekoa, joskin
meillä 90-luvun alkupuolella on olemassa näyttöjä siitä,
että aika äkkiä saadaan isot volyymit
alas, jos tilanne on niin huono.
Sitten näistä globaaliveroista. Minusta on
tärkeätä, että niitä tarkastellaan
sinänsä avoimin mielin, mutta niitten ympärille
kertyvää problematiikkaa on tänäänkin
käyty läpi, siis siitä, että jotkut
näistä malleista ovat Suomen kannalta ehkä suhteellisesti
haitallisempia, kuin ne ovat joillekin muille, ja sitten ne tietenkin
vaativat sitä, että täytyy todella olla
globaali päätöksenteko. Sitten tietysti
tämmöisellä, millä nimellä nyt kutsutaan
tätä vaihdantaan, taloudellisiin rahatransaktioihin
liittyvää veromallia, kyllä sillä tietysti
on myöskin se negatiivinen puoli, että se kolhaisee
myöskin normaaliin kaupankäyntiin ja muuhun yritystoimintaan
liittyvää tavallista, siis ei spekulatiivista
finanssiliikettä.
Ed. Seppo Lahtelan epäily avun perillemenosta. Meillä on
hyvin perusteellinen arviointijärjestelmä siitä ja
pyritään tietenkin siihen, että se apu myös
menee perille. Meidän täytyy muistaa se, että kehitysyhteistyön
luonne on muuttunut ja muuttuu edelleen siihen suuntaan, että emme niinkään
paljon toteuta semmoisia yksittäisiä projekteja,
joissa valtiollinen toimija olisi kosketuksessa yksittäisen
kansalaisen kanssa, vaan menemme tällaisiin laajempiin
kokonaisuuksiin ja nimenomaan nojaten tämän kehitysyhteistyön oman
hallinnon kapasiteettiin. Siinäkin mielessä aina
vain kehitysmaan oma vastuu ja rooli myöskin perillemenon
osalta korostuu. Me tietenkin sitä pyrimme kaikin voimin
edesauttamaan ja myös valvomme, mutta pitkällä välillä tämä kuuluisa
kannettu vesi ja kaivo -tarina pätee tässäkin,
että tässä ei ole mitään
muuta mahdollisuutta kuin kasvattaa niitten maitten omaa kapasiteettia
niin, että ne pystyvät jonakin päivänä toivon mukaan
selviytymään myös aivan omillaan.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa puhemies! Itsekin muutama sana ed. Seppo Lahtelan puheenvuoron
innoittamana.
Kun mietitään avun perillemenoa ja korruptiota
esimerkiksi, niin olen saanut semmoista viestiä, että esimerkiksi
paikallisia konsulttifirmoja ei pitäisi käyttää pääsääntöisesti
näissä kehitysyhteistyömaissa. Täytyy
kiinnittää huomiota erityisesti kilpailutuksiin,
että ne tehdään asianmukaisesti, täytyy
olla hyvä johto, hintatietoisuuden siitä maasta
täytyy olla erinomaisen hyvä, jotta tiedetään,
mitä siellä maksetaan ja milloinka joku vetää välistä.
Täytyy olla osaamista kyseisestä maasta ja siitä alueesta.
Täytyy verkostoitua hyvin sinne maahan, kunnan, valtion,
virkamiesten tasolla hallinto täytyy sitouttaa hirveän
hyvin mukaan, täytyy olla avoimuutta siinä toiminnassa.
Kaiken kaikkiaan esimerkiksi, jos tarjotaan jotain koulutushanketta,
niin täytyy kouluttaa kyllä vähän
isommalla alueella eikä vain jonkin kunnan tai kylän
alueella, jolloinka kenties syntyy sellaista kateusefektiä tai
jarruttelua tai muuta sinne alueelle. Oikeitten avainhenkilöitten
löytäminen on varmasti yksi tärkein asia.
Tietenkin maassa olisi hyvä saada jonkunlainen oikeusturva,
pankkijärjestelmä toimimaan, kansalaisjärjestöjen
synty pitäisi sallia sinne, jos ajatellaan nimenomaan kehitysyhteistyön
vaikuttavuutta ja varsinkin sitä silloin, kun kansalaisjärjestöt
siellä toimivat.
Näistä kokonaisvaltaisista hankkeista. Itse kyllä niitäkin
tavallaan puolustan, nekään eivät välttämättä vie
rahallisesti niin kauheasti varoja. Mutta on tärkeä se
kokonaisvaltaisuus, esimerkiksi, mitä jossakin Nigeriassa
Taraban osavaltiossa on tehty, että siellä on
lähdetty maareformista, maatalous- ja metsäsektorista,
vesi- ja sanitaatiohankkeista. Yritystoimintaa on saatu viritettyä.
Niillä varoilla tosiaan he itse pystyvät auttamaan
itseänsä ja myöhemmin opettajien koulutuksen
kautta. Eli jotta saadaan kokonaisvaltaista muutosta aikaiseksi
alueella, niin silloin tarvitaan myös näitä kokonaisvaltaisia
hankkeita.
Ed. Kimmo Kiljusen kommenttiin vielä. Olen ymmärtänyt,
että ministeri Lehtomäellä ei ole ollut
tarkoituksena erityisen voimallisesti tässä vaiheessa
ainakaan keskittää näitä kansalaisjärjestötoiminnan
hankkeita, mutta varmasti heilläkin on paremmat toimintaedellytykset
(Puhemies: 2 minuuttia!) maassa, jos siellä on esimerkiksi
kehitysyhteistyötä osaavaa henkilöstöä meidän
edustustoissamme.
Kimmo Tiilikainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Muutaman vuoden kuluttua tuo Kioton ilmastosopimuskausi
käynnistyy ja tulevat mahdollisiksi tämmöiset
hankemekanismit päästöjen vähennyksen
korvaamisessa.
Kysynkin ministeriltä: Millä tavalla tähän
on valmistauduttu, koska siinä voisi olla mahdollisuudet
kasvattaa taas tämmöistä suomalaista metsäosaamisen
vientiä metsityshankkeitten kautta, ja miten tällä tavalla
käytetyt rahat kirjataan? Toisaalta se on ilmastopolitiikkaa,
jos sillä pystytään korvaamaan päästövähennyksiä.
Toisaalta se on kehitysyhteistyötä, koska metsittämällä tietenkin
mahdollistetaan ehkä puuraaka-aineen tuotantoa siellä kohdemaassa
mutta ennen kaikkea sillä voidaan pysäyttää aavikoitumista
ja sitä kautta parantaa viljelyn edellytyksiä,
parantaa vesivarojen ylläpitoa. Miten tämmöiset
metsityshankkeet sitten tulevaisuudessa kirjataan? Kasvattavatko
ne kehitysyhteistyötä vai ovatko ne pelkkää ilmastopolitiikkaa?
Vielä, puhemies, lyhyesti vesivarojen säilyttämiseen:
Se ei ole pelkästään tämmöinen
sanitaatiokysymys, vaan Afrikassa esimerkiksi on paljon ongelmajätteitä ja
ympäristömyrkkyjä puutteellisesti varastoituina.
Ne ovat yhtäläinen uhka puhtaalle juomavedelle.
Tässä voisi olla Suomella mahdollisuuksia näitä pommeja
purkaa.
Seppo Lahtela /kesk:
Herra puhemies! Vaikka kysymyksessä onkin välikysymyskeskustelu, niin
täältä salista puhuttuna näyttää puhemiespuolella
olevan selvästi enemmän väkeä kuulemassa
ja onkin uljaampi puhua täältäpäin
kuin sieltä puhujakorokkeelta tänne lähes
tyhjään saliin.
Ed. Tiilikainen otti kantaa metsäpolitiikkaan ja ilmastopolitiikkaan.
Suomen päästöt kuitenkin maailman päästöistä ovat
0,5 promillea, puoli tuhannesosaa. Tässä kyllä kaikki
temput, mitä voidaan tehdä ed. Tiilikaisen esittämin
tavoin, varmasti ovat parasta työtä, mitä sinne
voi syntyä ja tulla.
Kun ministeri Lehtomäki vastasi, ettei kannata kannettua
vettä viedä, niin tässä olen
kyllä juuri samaa mieltä näin katsottuna,
että vietäisiin valmista syötävää,
valmis riista kylän pöytään, jolloin
se olisi viikossa syöty ja nälkä olisi
edelleen. Kun opettaa koko kylän metsästämään,
niin se pystyy omineen tulemaan toimeen ja ruokaa löytyy
vielä senkin jälkeen.
Tästä opetuksen havainnollisuudesta: En nyt kovin
paljon ole tähän ympäristöön
aina kiinnittänyt huomiota, mutta tullessani äsken
tuolta puiston kautta huomasin, että siinä olivat
Helsingin kaupunki, Helsingin Sanomat ja Kennelliitto jakamassa
erinäköistä informaatiota ja siinä jaettiin
tämmöisiä koiranjätöspusseja.
Minäkin sain havainnollisen esityksen, kuinka tämä toimii. Mielestäni
se on parasta ympäristön siivoamista, mitä siinä tehtiin
partiolaisten ohella jne. Tämän tyyppinen toiminta
kyllä varmasti olisi tähänkin keskusteluun
antanut jonkin näköisen virikkeen. Jos olisin
tämän päivällä jo paljon
aikaisemmin kokenut, niin olisin voinut sitä paljon enemmänkin
myöskin täällä käsitellä.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Puhemies! Aivan lyhyet kommentit vain. Metsityshankkeita me
toteutamme kehitysyhteistyön puitteissa paljon ja toteutamme
varmasti jatkossakin. Meillä on myös tiettyjä hankkeita,
joissa katsotaan yhteensopivuutta tämän
Kioto-mekanismin kanssa, eli semmoinen mahdollisuus on olemassa,
että näitä päästöoikeuksia myös
tätä kautta saadaan.
Me hyväksikäytämme suomalaista ongelmajäteosaamista.
Paitsi meidän kahdenvälisissä kuvioissamme
myöskin olemme onnistuneet jonkin verran näitten
kansainvälisten järjestöjen piiriin saamaan
tätä hyödynnettyä. Ei ole mitenkään
kiellettyä suomalaista osaamista hyödyntää monella
tavalla, myös sellaista osaamista, joka on yrityselämän
puolella näissä kehitysyhteistyöhankkeissa,
koska meillä huipputeknologiaa monilla sektoreilla ja erityisesti
ympäristösektorilla on.
Keskustelu päättyy.