Täysistunnon pöytäkirja 46/2006 vp

PTK 46/2006 vp

46. TIISTAINA 2. TOUKOKUUTA 2006 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys laeiksi julkisista hankinnoista sekä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista

 

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Julkisten palvelujen hankintalaki on varmasti aivan paikallaan ja edellyttää avoimuutta ja kilpailutusta. Kuitenkin tässä hankintalaissa tapahtuu tärkeitä muutoksia. Painopiste siirtyy palvelujen alalle, ja monessa suhteessa palvelujen kilpailuttaminen ei ole aivan ongelmatonta. Se koskee ennen kaikkea kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, joita ostetaan vuosittain noin 1,6 miljardilla eurolla. Haluaisinkin kiinnittää kolmeen asiaan huomiota tämän hankintalain puitteissa.

Ensimmäinen on kysymys tilaaja—tuottaja-mallista. Hankintalaki lisää tilaaja—tuottaja-mallin käyttöä, se on varmaan ihan paikallaan monessa tapauksessa, kuitenkin siihen liittyy monia ongelmia. Otan esimerkin kirjastojen tilaaja—tuottaja-mallista, joka itse asiassa ei välttämättä ehkä kuulu ainakaan toistaiseksi hankintalain puitteisiin, mutta se osoittaa tiettyjä näitä ongelmia, jotka tulee siitä, että pitää tietää, mitä tilataan, ja pitää se määritellä hyvin tarkkaan. Siinä viipaloidaan tuotteita, julkispalvelut joudutaan jakamaan, pirstaloimaan.

Rovaniemen kaupunki on soveltanut tilaaja—tuottaja-mallia kirjastolaitokseen. Se on merkinnyt käytännössä sitä, että Rovaniemen kaupunki on määritellyt kirjaston tuotteeksi lainan. Sille on määritelty hinta, joka on 2,16 euroa, ja Rovaniemen kaupunki tilaa Rovaniemen kirjastolaitokselta 1,4 miljoonaa lainaa. Nyt tässä näkyy se, että kirjastolla on myös monia muita tuotteita: satutunteja, ihmisiä autetaan tietopalvelussa, siellä käydään lukemassa lehtiä. Kaikki nämä tuotteet jäävät pois tästä tilaaja—tuottaja-mallin määrittelystä.

Sama koskee kansalaisjärjestöjä. Ne tuottavat paljon tänä päivänä kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja. Ne ovat yleensä aika kokonaisvaltaisia, siinä investoidaan sosiaaliseen asumiseen, siihen liittyy asuminen, siihen liittyy asumispalvelut. Jos näitä ruvetaan nyt sitten käsittelemään tämän tilaaja—tuottaja-mallin mukaisesti, niin joudutaan erottamaan vapaaehtoistoiminta, joudutaan jakamaan asuminen asumiseen ja siihen liittyviin palveluihin, ja tällä lailla kansalaisjärjestöjen toiminta, se kokonaisvaltaisuus, joka siihen on liittynyt palvelujen tuotannossa, ehkä menetetään.

Näin ollen halusin nähdä, että tilaaja—tuottaja-mallista, jo nimikin sanoo, että siinä on vain tilaaja ja tuottaja, käyttäjä jotenkin jää pois. Ne, jotka ovat soveltaneet tätä tilaaja—tuottaja-mallia, ovatkin todenneet, että työ siirtyy pois tästä palvelevasta työstä, asiakkaaseen liittyvästä työstä itse asiassa tilaustyöhön, pitää tehdä tilauksia, pitää kontrolloida, että se on toteutettu, ja tuottamiseen, jossa myös kontrolloidaan, ja tavallaan se palvelutoiminta, joka on liittynyt näihin sosiaali- ja terveyspalveluihin, siirtyy itse asiassa tämmöiseksi byrokraattiseksi tilaajan ja tuottajan työksi. Eräs rehtori totesi, että sen jälkeen, kun koulu oli ruvennut toteuttamaan tätä tilaaja—tuottaja-mallia, niin siinä itse asiassa tapahtui niin, että rehtori joutui kontrolloimaan, oliko pölyhiukkasia joissain nurkissa, kun siivous oli siirretty tällaiselle toiselle organisaatiolle. Tässä on olemassa tietty vaara siitä, että itse palvelut kärsivät ja että ne byrokratisoituvat.

Toinen asia on sitten nämä kynnysarvot. Tässä ilolla totean, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on 50 000 euroa tämä kynnysarvo, se on parempi kuin 20 000 euroa tai 15 000 euroa. EU:llahan kynnysarvo on 211 000 euroa. Toivonkin, että tätä kynnysarvon määrää nyt seurataan tarkasti siten, onko 50 000 euroa sopiva. Sillä saa ehkä yhden vammaispalvelun puoleksi vuodeksi, joten onko se nyt oikea summa ja mikä olisi sitten parempi, jos tämä ei toimi.

Kolmas asia, johon lyhyesti haluaisin kiinnittää huomiota, on neuvottelumenettely. Se, mikä hankintalaissa on hyvää, on, että siellä on vielä olemassa tämmöinen vaihtoehto, että ei tarvitse kilpailuttaa, jos kustannusvaikutuksia on vaikea arvioida. Nyt monet sosiaali- ja terveyspalvelut ja sivistyspalvelut, niin kuin sivistys ja kirjastot, ovat tällaisia palveluja, joissa kustannusvaikutuksia on vaikea arvioida, ja toivoisinkin, että hankintalaissa ei ole määritelty näitä käytäntöjä, mitkä ovat ne säännöt, jotka pätevät tässä neuvottelumenettelyssä. Samoin koko sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajakentälle pitäisi selkeyttää, varsinkin pienille kansalaisjärjestöille, mitä tarkoittaa tämä neuvottelumenettely ja miten sitä voidaan soveltaa, ettei yhtäkkiä mennäkään tähän tilaaja—tuottaja-mallin tämmöiseen hyvin neliskanttiseen sovellutukseen, vaan voidaan lähteä siitä, että silloin, kun kokonaisvaltainen palvelu on kyseessä, ehkä tämmöisen nimenomaan sosiaalisesti moniongelmaisen ihmisen elämä on kyseessä, niin silloin voidaan soveltaa tällaista neuvottelumenettelyä ja palvelut voidaan hankkia ilman kilpailutusta.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Voidaan sanoa, että vihdoin julkisia hankintoja koskevat lakiesitykset ovat eduskunnan käsittelyssä. Kuntien kannalta hankintalainsäädäntöön liittyvä olennainen ongelma on lain lisäksi sen toteuttaminen käytännössä. Kuntien hankinnoista vastaavilla ei ole riittävää tuntemusta eri toimialoilla tarjottavista tuotteista, tavaroista ja palveluista. Heillä ei ole riittävää markkinoinnin osaamista. Vielä suurempana ongelmana voidaan pitää kilpailuttamis- ja sopimusosaamisessa esiintyviä suuria puutteita.

Hankintalainsäädännön toteuttamisen kannalta ensisijaista onkin, että kunnat satsaavat riittävästi eri toimialojen markkinoinnin tuntemukseen sekä hankinta-, osto-, kilpailuttamis- ja sopimusosaamisen kehittämiseen. Muutoin ollaan tulevaisuudessakin siinä tilanteessa, että sadat hankinnat viivästyvät markkinaoikeuskäsittelyn takia. Toisaalta olisi tarpeen kehittää kynnysmenettely, jonka mukaan selvästi oikein tehtyjä hankintoja ei voida saattaa laisinkaan markkinaoikeuteen. Nimittäin nytkin markkinaoikeudessa on tapauksia, joissa ei kilpailuttamisen kannalta ole vikaa.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen lakiesitys ehdottaa kansallisia kynnysarvoja, jotka rajaavat julkisten hankintojen kilpailuttamis- ja ilmoitusvelvollisuuden. Ehdotukset tarkoittavat, että kilpailuttamisvelvollisuus supistuu merkittävästi nykyisestä. Aiemmin kaikki pienetkin hankinnat tuli kilpailuttaa, pienehkön hankinnan alaraja on 2 500 euroa. Hallitus ehdottaa, että tavara- ja palveluhankintojen kynnysarvo nostetaan nykyisestä nelinkertaiseksi noin 10 000 euroon. Jonkin verran suurelta tuntuu sosiaali- ja terveys- ja eräiden koulutuspalveluiden kynnysarvo, 50 000 euroa. Lisäksi urakoiden kynnysarvoksi esitetään 100 000 euroa.

Hallituksen ehdottamat kynnysarvot ovat sellaisia, että ne poistaisivat osittain tai kokonaan pieniltä yrityksiltä mahdollisuuden tarjota palveluitaan kunnille, valtiolle ja monille julkisen hallinnon yksiköille. Ne myös laillistavat sen, ettei kuntien tarvitse kilpailuttaa hinnaltaan kynnysarvoja alempia hankintoja. Esimerkiksi työvoima- ja elinkeinokeskuksille annetaan vapaus toteuttaa omia kehittämis- ja koulutusohjelmiaan valitsemansa yrityksen kanssa ilman kilpailuttamista. Niinpä te-keskus voi järjestää 10—20 opintoviikon koulutuksia tai ison määrän konsultointia ilman kilpailutusta, ja kunta voi sopia esimerkiksi kotipalvelun hoitamisesta vuoden ajan jonkun yrityksen kanssa ilman kilpailutusta.

Kilpailuttamisen kynnykset jäävät erittäin korkealle, kun ottaa huomioon markkinoiden ja julkisten hankintojen nykyisen määrän. Siksi onkin tärkeää, että kilpailuttamis- ja ilmoitusvelvoite koskisi alle kynnysarvojen olevia hankintoja. Kuntien siis tulisi jatkaa resurssejaan päästäkseen kilpailuttamisesta, vaikkei laki siihen enää velvoitakaan, kun kynnysarvot ovat niin korkealla, että ne antavat mahdollisuuksia järjestää palveluja hyvä ystävä -verkoston kautta. Siksi lakiesitykseen tarvitaan pykälät hankintojen valvonnasta ja rangaistusseuraamuksista tapauksissa, joissa hankinnat on jätetty kilpailuttamatta.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen ja eduskunnan kannalta saattaisi olla viisasta, että julkisten hankintojen kilpailuttamista kokeiltaisiin hallituksen lakiesityksen pohjalta 3—5 vuotta ja sen jälkeen tehtäisiin arviointi lakiesityksen vaikutuksesta markkinoihin ja erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Riikka  Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan välittää kiitokset ministeri Pekkariselle siitä, että tätä kansallista kynnysarvoa nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluissa nostettiin hallituksen esityksessä 50 000 euroon poiketen työryhmän alkuperäisestä esityksestä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden luonteesta johtuen hankinnat on tehtävä useammaksi vuodeksi, ja liian alhainen kynnysarvo vaikeuttaisi toimintatapoja käytännössä.

Oulun kaupunki kilpailutti ensimmäisenä kuntana lastensuojelupalvelut. Nyt noita kyseisiä hankintoja tehdään lastensuojelupalveluissa seudullisena hankintana. Kokemukset osoittavat, että puhuttaessa sosiaali- ja terveyspalveluista hinta ei voi aina olla ainoa kriteeri, vaan myös laatu on huomioitava. Toisaalta sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttaminen vaatii erityisosaamista. Tarjouspyyntöjen rooli on tavarahankintoihin nähden erityisen haasteellinen. Hintojen ja tarjouksien vertailtavuus ei aina ole täysin ongelmatonta, ja tästä syystä pidän seudullisia yhteishankintoja hyvin kannatettavina. Niistä saadaan myönteisiä vaikutuksia.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitystä laiksi julkisista hankinnoista on odotettu, ja onnittelen edelleenkin ministeri Pekkarista. Oletan, että tämä valmistelu on ollut kohtuullisen vaativaa. Jään odottamaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemista.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on todellakin hartaasti odotettu laki, niin kun tässä on edellä todettu, nimenomaan sen takia, että se on niin tärkeä, tärkeä monessa mielessä. Julkisissa hankinnoissa liikkuu Suomessa nykyään yli 20 miljardia euroa vuodessa. Se on valtava rahasumma, ja on hyvin paljon merkitystä sillä, miten se rahasumma käytetään.

Euroopan unionissa mietitään nykyään aika paljon sitä, miten julkiset hankinnat voitaisiin saada vihertymään, eli miten niitä voitaisiin ohjata kestävän kehityksen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, ja siellä on joitakin konkreettisia lainsäädäntöhankkeita vireillä. Ruotsissa on päätetty ohjata esimerkiksi julkisissa hankinnoissa ajoneuvojen hankintaa niin, että esimerkiksi kuntien pitää hankkia ympäristön kannalta suotuisampia autoja.

On kestävän kehityksen kannalta aivan ratkaisevaa, mihin 20 miljardia euroa julkisiin hankintoihin käytettäviä varoja suunnataan. Siinä mielessä tämä hankintalaki on erittäin tärkeä työkalu. Käytännössä esimerkiksi kunnissa ongelma tähän asti on ollut se, että on ollut hieman epäselvää, missä määrin julkisissa hankinnoissa voidaan ottaa huomioon erilaisia kestävään kehitykseen liittyviä kriteerejä. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani Tampereella on pohdittu sitä, voiko kunta suosia vaikka Reilun kaupan merkillä varustettuja tuotteita, onko se ollut nykyisen hankintalainsäädännön mukaan mahdollista ja millä edellytyksillä tai vastaavasti voiko kunta suosia vihreän sähkön hankintaa, kun ostaa sähköä. Tällä hankintalailla on mahdollista selkeyttää tätä tilannetta ja antaa selkeä viesti hankintoja tekeville julkisille tahoille, että kestävä kehitys tulee ottaa huomioon silloin, kun hankintoja tehdään.

Toiseksi, tässä laissa on erittäin tärkeää se, että tarkistetaan hankintojen kynnysarvoja. Muutos tulee tuolla kentällä todella tarpeeseen. Tähän asti on usein jouduttu kilpailuttamaan aivan kohtuuttoman pieniä hankintoja. Puhutaan jopa muutamista tuhansista euroista, ja usein ne kilpailuttamisen haitat ovat voineet ylittää kirkkaasti siitä saatavat hyödyt. Pahimmassa tapauksessa, niin kun ed. Laxellkin tässä totesi, on päädytty oikeuteen puimaan tätä kilpailutusta, ja silloin palveluiden tuottaminen vaikka kunnassa tai jossain valtion virastossa on saattanut hankaloitua kohtuuttoman paljon.

Nyt tässä hallituksen esityksessä oleva kynnysarvojen selkiyttäminen todennäköisesti helpottaa tilannetta, ja siinä mielessä esitys tulee todella tarpeeseen. Mikäänhän ei jatkossakaan estä kuntia esimerkiksi kilpailuttamasta pienempiäkin hankintoja, ja jos kunnat toimivat järkevästi ja omaa etuaan ajatellen, ne todennäköisesti monissa tapauksissa tulevatkin kilpailuttamaan näitä kynnysarvoja pienemmät hankinnat, mutta pakkokilpailuttamiseen ei enää uuden lain jälkeen niin suuressa määrin ajeta.

Hankintalaki on myös monilla muilla tavoin tärkeä. Ed. Cronberg kiinnitti huomiota tähän kolmannen sektorin rooliin; kolmas sektori on todellakin meillä jo nykyään merkittävä palveluntuottaja. Itse olen miettinyt, kun on talousvaliokunnassa käsitelty tänä keväänä osakeyhtiölain uudistusta, mikä voisi olla hankintalain ja osakeyhtiölain yhtymäkohta esimerkiksi sosiaalisten yritysten ja joissakin muissa EU-maissa käytössä olevien yleishyödyllisten yhtiöiden kohdalla. Voisiko julkisissa hankinnoissa jollain tavalla tukea tällaisia yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä toimijoita, kuten sosiaalisia yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhtiöitä, joita nyt Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa lähdetään edistämään?

Lopuksi on varmaan paikallaan jälleen kerran kiittää ministeri Pekkarista, joka sinnikkäästi jaksaa kuunnella meidän kansanedustajien näkemyksiä. Se on kyllä valitettavan harvinaista, mutta sitäkin arvostettavampaa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin täällä kollegat ovat aikaisemmin todenneet, tämä on odotettu laki ollut, ja toivotaan, että se myös käytännössä sitten rupeaa toimimaan.

Mutta, arvoisa puhemies, esitän toiveeni siitä, kun lukee näitä oikeusturvakeinoja ja tietää, mikä tilanne tällä hetkellä on, että myöskin ministeriön taholta sitten aikanaan korostetaan sitä, että se hinta ei yksinään ratkaise. Viime aikoina, kun on menty siihen kilpailuttamiseen, niin monta kertaa sen jälkeen on huomattukin, kun aikanaan markkinaoikeudesta niitä päätöksiä on tullut, että siitä halvimmasta, joka ikään kuin on valitusteitse sitten voittanut, on tullutkin paljon kalliimpi kuin siitä tarjouksesta, joka on ollut hieman arvokkaampi. Eli toivoisin, että myös markkinaoikeudessa ymmärrettäisiin se tilanne, että halvin ei ole aina parasta kuitenkaan kaikkineen.

Toinen asia on se, että tälläkin hetkellä on markkinaoikeudessa muutamia tapauksia, joiden osalta valitus on kestänyt jo toista vuotta, eli se tosiasiallinen oikeusturvakeino ei esimerkiksi kunnallisissa ilmoituksissa toimi sen takia, kun markkinaoikeudesta ei tule päätöksiä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti ja kiitos puhemiehelle, että salli tämän järjestyksen: ensin puheenvuorot ja sitten muutama kommentti.

Kaiken kaikkinensa todella julkisissa hankinnoissa on kysymys isosta rahasta, pitkästi yli 20 miljardia on julkisten hankintojen vuosimitta. Tämän lain skoupissa, sovellusalassa, käytännössä puhutaan 13,6—13,7 miljardista eurosta, sen määräisistä julkisista hankinnoista. Se, miten tällainen hankintatoimi on organisoitu, toimiiko se tavalla, joka ensinnäkin kaikki kilpailun normit täyttää, joka tuottaa sekä hankkijan kannalta parhaan tuloksen että myöskin sitten tarjoajien kannalta hyvän tuloksen ja monta kertaa sitten myöskin niitten kuluttajien, jotka monesti ovat tässä toiminnan keskiössä mukana, optimaalisen tuloksen, siihen tämä laki nyt tähtää. Missä määrin se siinä onnistuu, aika sitten sen näyttää.

Tämän uudistuksen taustalla on oikeastaan monta tekijää. Yksi niistä on EU-direktiivi. Se on tullut äskettäin voimaan. Sen toimeenpanon aika on nyt. Kolmessa maassa on jo saatu laki voimaan, direktiivit ja kansalliset lainsäädännöt voimaan. Suomi tulee tässä nyt aika hyvin, tämmöisessä yleisessä eurooppalaisessa kyydissä, EU-kyydissä, oman aikataulutuksensa osalta.

Direktiivi on yksi tausta sille, että tämä hanke on nyt täällä. Toinen on EY:n tuomioistuinten luoma oikeuskäytäntö matkan varrella, joka sekin on asia, joka tämän lain valmistelun yhteydessä on otettu huomioon kauttaaltaan.

Kolmas tällainen lähtökohta näille esityksille ovat ne kansalliset tarpeet, joista eräät nousivat täällä erinomaisen hyvin esille, esimerkiksi se, että markkinatuomioistuinhan on täysin tukkiintunut tällä hetkellä erilaisista valituksista ja niiden käsittelyistä. Se tietysti johtuu monista asioista, joita tässä en lähde nyt sitten läpi käymään. Kun ei ole olemassa ilmoituspakkoa hankintojen toimittamisesta ollenkaan, riittää se, kun hankinnan suoritat ja keskustelet riittävän monen potentiaalisen tarjoajan kanssa, ja se on käytännössä siinä. Tässä yksi seikka siihen, minkä takia kaikki tämä ruuhkautuminen täällä markkinatuomioistuimessa on nyt sitten käytännössä tapahtunut.

Tässä lainsäädännössä määritellään muun ohessa ne kynnysarvot, milloin tämä kilpailuttaminen pitäisi suorittaa. Menemättä nyt syvällisemmin näihin voi ihan muutaman asian niistä todeta.

Nyt ensinnäkin, kun asetetaan uusi kynnysarvo, se on samalla myöskin kilpailuttamisen alaraja. Toisekseen se on samalla ilmoitusvelvollisuuden alaraja, ja kolmanneksi se on myöskin valitusoikeuden alaraja. Siis myöskin valitusoikeuden alarajaksi tulevat nämä kynnysarvot, mitkä tässä esityksessä nyt sitten määritellään.

Hallitus esittää, että nämä kynnysarvot olisivat tavaroiden ja palveluiden osalta 15 000 euroa ja sitten kuitenkin niin, että on haluttu eriyttää sosiaali- ja terveyspalvelut ja tietyt koulutuspalvelut, lähinnä ne julkisen vallan hankkimat, esimerkiksi työvoimapoliittiset koulutuspalvelut, joista on katsottu, että ne on syytä rinnastaa nimenomaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa.

Minkä takia sosiaali- ja terveyspalvelut on tähän tapaan eriytetty normaaleista tavarahankinnoista? Siihen on useampikin syy, mutta myös näiden hankintojen luonne on erilainen kuin tavallisten tavarahankintojen. Yleensä tällaiset sopimukset tehdään yhtä vuotta pitemmäksi kaudeksi, ja jos tätä olisi noudatettu 15 000 sote-palvelujen osalta ja sitten näiden koulutuspalveluiden osalta, niin käytännöllisesti katsoen joka ikinen hankinta olisi ollut kilpailutettava. Muutoinkin siinä tarpeetonta byrokratiaa nyt vähennettiin sillä tavalla, että nämä asiat eriytettiin.

Täällä muistaakseni ed. Cronbergin puheenvuorossa tuli esille se, että direktiivistä juontuvat kynnysarvothan ovat paljon korkeampia, ja se pitää paikkansa. Seuraava kysymys kuuluu, että minkäs takia tässä nyt näin sitten oikein on menetelty. EY-tuomioistuin lähtee kuitenkin sen ennakkopäätösten kautta ja nyt sitten komission siitä tekemien tulkintojenkin perusteella siitä, että käytännöllisesti katsoen kansallisten kynnysarvojen määrän pitäisi itse asiassa olla yksi kymmenesosa näistä EU:n direktiivin mukaisista arvoista. Voisi sanoa, kun täällä muun muassa eduskunnan puhemies tuntee erinomaisesti EU-lainsäädäntöä ja EU:n toimintaperiaatteita, että tässä näkyy tavallaan se, miten vaikeata voi olla unionin laajuisesti yhteisten direktiivien aikaansaaminen joistakin asioista sen sisältöisenä, mitä reaalitarve käytännössä olisi. Sitten, kun ei uskalleta tehdä poliittisia päätöksiä, jotka vastaavat reaalitarpeita, tulee EY-tuomioistuin ja sanoo, että hei, okei, kyllähän se nyt tämä direktiivi on tämmöinen ja tämmöinen, mutta tämän mukaan muuten ei eletä, koska Rooman sopimuksesta, perustamissopimuksesta, juontuu tällaisia ja tällaisia velvoitteita ja niiden sisältö käytännössä tarkoittaa sitä, että näitten kynnysarvojen mitta pitäisi kuitenkin olla ihan jotain muuta maailmaa kuin se, mikä direktiivissä on määritelty, elikkä tämän ja tämän sisältöinen. Tavallaan tässä on se filosofinen pohdiskelu. Kun tässä tuli edustajien puheenvuoroissa vähän erilaisia arvioita ja näkemyksiä siitä, mikä se nyt on se oikea määrä tai oikean kynnyksen mitta, niin ylipäänsä tämä filosofinen perusta, miksi direktiiviarvot ja nämä kynnysarvot, mihin nyt tässäkin on päädytty, ovat erilaisia, sen eron anatomia ja tausta, on paljolti tätä, mitä tässä nyt yritin kertoa.

Arvoisa puhemies! Muutama muu yksittäinen kommentti vielä.

Minä olen vähän eri mieltä kuin ed. Cronberg siitä, lisääkö tämä lakiesitys an sich, sinänsä, tilaaja—tuottaja-metodiikkaa tai sen käyttöä. Minusta nyt ei ole paha ollenkaan, vaikka se vähän lisäisikin, mutta en ole varma, lisääkö tämä välttämättä sitä. Lakiesityshän ei pakota ollenkaan kuntaa hankkimaan sellaisia esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja, mitkä se itse katsoo voivansa ja haluavansa tuottaa. Jos se haluaa ne tuottaa, niin siinä se on, ei tarvitse kilpailuttaa. Ei laki velvoita kuntaa kilpailuttamaan hankintoja silloin, jos se itse myös tuottaa sen hankinnan, jonka hankintaan sillä on palvelun järjestämisvelvollisuus. Tässä mielessä tämä ei vaikuta, mutta siinä tapauksessa, jos päätetään mennä tähän ulkoistamiseen, tilaaja—tuottaja-periaatteen mukaiseen toimintaan, niin minusta on erittäin tärkeää, että on pelisäännöt. Sulle—mulle-politiikan pitää olla kuntakentässä ohi. Kun tämä vanha systeemi ei ole edellyttänyt edes ilmoittamista siitä hankinnasta, niin sehän on voinut ... En nyt väitä enkä edes osaakaan mitään kunta-alaa alkaa osoitella sormella, mutta jos nyt sanotaan, että jos nyt jossakin olisi ollut sitä, lainausmerkeissä, niin tällä nyt pyrkimys on lopettaa tällainen sulle—mulle-juttu ja rakentaa selvät pelisäännöt jnp. Vielä kerran: Kunta voi itse myös tuottaa palvelunsa, mutta silloin, jos se ei tuota näitä sote-palveluja tai koulutuspalveluita esimerkiksi, niin siinä tapauksessa tämä lainsäädäntö kertoo pelisäännöt, joiden mukaan juttu pitää sen jälkeen hoitaa.

Kansalaisjärjestöjen rooliin täällä kiinnitettiin parissa kolmessakin puheenvuorossa huomiota. Nyt minä saatan joutua tuottamaan pienen pettymyksen ainakin joillekin puhujille sen takia, että tämä lainsäädäntö ei nyt lähde siitä, että kunnan hankintatoimen hoitajan pitäisi osata ottaa huomioon se, millainen on jonkun esimerkiksi sosiaalipalvelun tarjoaja. Jos on erilaiset puhtaat kaupalliset yhteisöt ja sitten kolmannen sektorin yhteisöt ja sitten vielä, jos kunta panee oman organisaationkin kilvoittelemaan näitten kanssa jnp., niin on tavattoman vaikea juttu, jos sen kunnan yksittäisen hankintatoiminnasta vastaavan virkamiesressukan pitäisi arvioida sitä, arvottaa tavallaan hinnan ohessa se, minkälainen järjestäjä on tarjouksen a takana, tarjouksen b takana, tarjouksen c takana etc., etc. Tämä on mahdoton ajatus. Ajatus on se, että hankintatoimen tekijän kannalta, suorittajan kannalta, tarjousten sisältöä ei arvoteta sen mukaan, mikä niitten tekijöitten tausta on.

Mutta tämä ei poista sen seikan tarvetta, mihinkä esimerkiksi ed. Cronberg kiinnitti huomiota, ja ed. Tynkkynenkin taisi kiinnittää samaan asiaan huomiota: Meidän on muilla tavoin huolehdittava ja varmistuttava siitä, että kolmannen sektorin arvokas työpanos tai service, palvelupanos, saadaan käyttöön otettavaksi. Tästä syystä hallitus on jo aikoja sitten tästä hankintalain valmisteluprosessista juontuen laittanut erillisen selvitystyön liikkeelle, jossa katsotaan, miten sitten EU-oloissa voidaan turvata kolmannen sektorien toimijoiden tavallaan, jos katsotaan sitä tarjoustilannetta, pääsy siihen tarjoustilanteeseen tosiasiassa kilpailukykyisinä niitten yksityisen sektorin normaalien palveluntarjoajien kanssa. Meillä on ollut se ajatus, että voi voi, kun Raha-automaattiyhdistys avustaa tiettyjä järjestöjä, että se on niin väärin, se on niin väärin, taikka että Veikkaus ei voi avustaa tiettyjä toisia järjestöjä ja tällä tavalla, ja eräät muutkin viranomaiset ovat katsoneet vähän kieroon, kun tämän kolmannen sektorin toimija on tullut näihin kenttiin mukaan. Nyt yritetään katsoa, löytyykö meidän kansallisesta lainsäädännöstä edellytykset toimia niin kuin muulla tavalla tämän kolmannen sektorin saattamiseksi kilpailukykyiseen asemaan näiden muiden kanssa ja antaako EU:n muu normisto, esimerkiksi muu kilpailuttamisnormisto, myötä ja periksi sille, että tähän tapaan voidaan toimia. Tämä tapahtuu oikeusministeri Luhtasen johdolla, ja minäkin olen siinä työryhmässä mukana, joka yrittää tämän jutun katsoa, että tämä tulisi tasavertaiseksi.

Arvoisa puhemies! Nyt minä katson, että olen ylittänyt juuri 10 minuuttia. Sanon vielä kumminkin tästä neuvottelumenettelystä, että tämä laki, sen 25 ja 27 §, pitää sisällään tarkat määrittelyt siitä, milloin voidaan neuvottelumenettelyä soveltaa, ja 27 § sanoo, minkälainen se neuvotteluprosessi kaiken kaikkinensa on. Ne on kyllä aika tarkkaan määritelty. Se ei anna mielivaltaan oikeutusta, vaan jos tilaat tieyhteyden mantereelta saarelle ja saarelta edelleen seuraavalle mantereelle, niin että siinä on vaikka 100 metriä välillä jnp., sinä et välttämättä tiedä, mikä on se lopullinen ratkaisu — minä kerron vain yhden esimerkin, milloin se voi tulla tarpeen — onko se silta, onko se maan alta meno, onko se maayhteyden rakentaminen vai mikä se on, ja tarjoukset voisivat ensin pitää sisällään kaikki nämä vaihtoehdot, ja sen jälkeen sitten mennään siihen seuraavaan vaiheeseen. Okei, näitä on viisi kuusi erilaista kategoriaa niistä vaihtoehdoista, milloin neuvottelumenettely voi tulla kysymykseen. Pääsanomani oli, että se ei voi olla eikä saa olla holtitonta menoa, ja kyllä nämä äsken mainitut pykälät sisältävät siihen aika tarkat orderit, miten pitäisi menetellä.

Arvoisa puhemies! Täällä oli muutama muukin asia, mutta olen käyttänyt aikani.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä tuli muutamassa puheenvuorossa esille, ja se pitää varmasti paikkansakin, mutta kuitenkin särähti korvaan, kun sanottiin, että halpa ei aina ole parasta. Se nyt yleensä pitää paikkansa, mutta minä nyt kuitenkin olen tottunut aina siihen, että kuitenkin se halpakin tutkitaan hyvin. Monta kertaa sekin voi olla hyvä.

Sitten toiseksi minä kiitän ministeri Pekkarista, koska minäkin olen notkunut iltakaudet täällä ja harvoin olen nähnyt ministeriä täällä. Kiitos!

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kuuntelin mielenkiinnolla ministerin esitystä, ja täytyy tämmöisenä yksinkertaisena kansanmiehenä sanoa, että se oli selkeä. Minäkin ymmärsin, mutta ymmärsin myös sieltä sen ikävän asian eli tämän EU:n roolin. Sekin tuli tässä teidän esittelyssä hyvin selväksi, mitä EU mahdollistaa, mitä EY:n tuomioistuimen ennakkopäätökset sallivat, eli juuri tästähän on kysymys, että EU siellä, EU täällä. Tuomarivaltaan tässä ollaan menossa poliittisen ja kansanvallan ja hallitusvallan sijasta, ja nimenomaan poliittisen vallan pitää olla kansalla ja poliitikoilla eikä tuomareilla, ja tämmöinen tuomarivalta tämä EU nyt sitten valitettavasti on.

Mutta vielä lyhyesti tästä hankintalaista: Se tarvitaan. Oli mielestäni hauskasti sanottu, jos muistan oikein, että ministeri sanoi julkisuuteen, että kunnallisen hankinta-asiamiehen virka ei mikään sellainen virka ole, mitä lähimmille ystäville suosittelisi, tai jotain tähän tyyliin, että se on vaikea tehtävä. Mitä paremmat meillä ovat ohjeistukset ja normit ja mitä selkeämmät säännöt, silloin siitä voi jopa tulla inhimillinen, mutta siis joka tapauksessa tämä on hyvin tärkeä asia, kun näitä yhteisiä rahoja ja isoja rahoja käytetään. Mutta tälle EU-asialle en anna ikinä periksi, en myöskään tässä asiassa.

Riikka  Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen kuvasi hyvin hienolla tavalla tätä järjestöjen roolia palveluiden tuottajana. Minä omassa puheenvuorossani käytin esimerkkinä Oulun kaupunkia, lastensuojelupalveluiden kilpailuttamista, ja olen siinä suhteessa hieman eri mieltä, etteikö tämmöisiä laadullisia näkökulmia voisi ottaa huomioon, tai ymmärsinkö sitten väärin, mutta te, ministeri Pekkarinen, kuvasitte, että hankintayksikössä ei voida lähteä arvioimaan palveluiden tuottajien laadullisia kriteerejä. Aivan niin, mutta esimerkiksi Oulun kaupungissa nämä laadulliset kysymykset otettiin vahvasti esille ja tehtiin ikään kuin pisteytysjärjestelmä, joka minun mielestäni oli hyvin onnistunut menetelmä. En lähde teitä tässä opastamaan, mutta siinä suhteessa näkisin, että järjestöjen rooli myös palvelujen tuottajana näkyy tässä hankintalaissa, ja siitä kyllä onnittelen teitä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Nyt minä huomaan, että minä ilmaisin vähän huonosti itseäni. Totta kai nämä laadulliset tekijät voidaan ottaa huomioon, koska niissä hankintaehdoissa jo ne voidaan ja itse asiassa ne tuleekin jo niissä kertoa, ja siinä valintatilanteessa kyllä niillä on ilman muuta sija. Minun sanomani pyrki olemaan sitä, että jos sitten on tarjoaja a, b, c, d, e jnp., ja niitten tarjoajien tavallaan tausta tai omistus tai muu yhteisö on erilainen, niin se, että siinä hankintatilanteessa pitäisi näitten hinnallisten ja laadullisten ja toimitusvarmuuteen liittyvien seikkojen ohella pystyä katsomaan sitä, että okei, nämä nyt ovat hinnaltaan ja ovatpa vielä laadultaankin tasavertaiset, mutta että tuo taitaa olla sitten kuitenkin yleisen hyväksynnän kannalta parempi yhteisö tai toimittaja tarjoamaan tämän palvelun, niin tätä harkintaa sille hankintatoimen päättäjälle ei pyritä antamaan, vaan muulla tavalla sitten pidetään huolta siitä, että erilaiset tarjoajatyypit, myös nämä kolmannen sektorin toimijat, pääsisivät tasavertaiseen asemaan. Ilman muuta myös laadullisilla seikoilla voi olla ja varmaan onkin käytännössä merkitystä.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen ymmärtänyt, että halvinta ei useinkaan valita silkan saituuden takia vaan siksi, että hinta on valintaperusteena aika lailla yksiselitteinen ja sieltä turvallisimmasta päästä. Eli virkahenkilö, joka joutuu painimaan näitten erilaisten tarjousten kanssa, päätyy helposti sitten valitsemaan pelkän hinnan perusteella, koska tietää, että se on helpoin perustella ulospäin. Nyt tärkeä tehtävä varmaan olisikin korostaa ja tuoda esiin näitä muita valintaperusteita, kuten ed. Moilanen-Savolaisen esiin nostamaa laatua ja sitten esimerkiksi ympäristökriteerejä.

Nyt kun ministeri täällä todellakin on vielä paikalla, houkuttelisi kysyä: Miten te koette, kuinka hyvin tämä hallituksen esitys nyt varmistaa näiden muiden valintaperusteiden esiin nostamisen hankintatilanteessa ja olisiko joitakin mahdollisuuksia tämän lain avulla vielä entisestään näitä muita valintaperusteita vahvistaa?

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Niitä muita perusteita ei oikeastaan saa siinä hankintatilanteesta ex tempore repiä jostakin tuolta noin, vaan niiden pitää olla niin kuin reiluun kilpailuttamiseen liittyen siinä tarjouspyynnössä määritelty, indikoitu, mitä ollaan hakemassa jnp. Sieltä pitää löytyä ne perusteet, joiden pohjalta hankintapäätös sitten tehdään. Tätä varmasti ed. Tynkkynen tarkoittikin, ja näinhän tämä laki on kirjoitettukin. Siellä on suorastaan omat pykälänsäkin, jotka kertovat siitä, millä tavalla tarjouspyynnössä voidaan näitä seikkoja painottaa.

Tarja  Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on varmasti totta, että juuri tämä laatu täytyy ottaa tarjouspyyntöä tehtäessä huomioon, ja se on ehkä se tilaajan vaikeus ja se taito, ja se on ehkä myös se, mitä Suomen kunnat eivät vielä osaa. Mutta sitten on myös tilanne, jossa on aidosti vaikea tehdä sitä, jossa se kokonaisvaltainen palvelu on vaikea määritellä, ja jos ymmärsin oikein, niin nimenomaan näissä tilanteissa on kuitenkin mahdollisuus käyttää tätä neuvottelumenettelyä.

Keskustelu päättyy.