Täysistunnon pöytäkirja 46/2011 vp

PTK 46/2011 vp

46. KESKIVIIKKONA 5. LOKAKUUTA 2011 kello 14.01

tarkistettu versio 2.0

3) Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomus 2010

 

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Sanon tästä asiasta nyt, kuten olen sanonut aina, kun Kelan edustajien kertomusta on käsitelty, ja itse asiassa muussakin yhteydessä. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaa koskeva uudistus, joka tehtiin tässä salissa vuonna 2005, jolloin alueelliset valituslautakunnat lakkautettiin, oli yksi huonoimpia päätöksiä, joita vähintään viimeiseen kahdeksaan vuoteen tässä salissa on tehty. Sen seurauksena kymmenientuhansien ihmisten valitusajat pitenivät — siis perusturvaa koskevien asioitten valitusajat pitenivät — lähes yli puolella vuodella, ja kun on kysymys ihmisten perustoimeentulosta, perusturvasta, niin se on täysin kohtuutonta.

Tilannetta on pyritty parantamaan lisäämällä sinne väliaikaisia resursseja, parantamalla sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintaedellytyksiä muutenkin. Parannusta on saatu aikaan, mutta vieläkään ei olla riittävän hyvässä tilanteessa ja vieläkin ihmiset joutuvat odottamaan yli vuoden päätöksiään, kun he ovat valittaneet omasta mielestään väärästä kohtelusta, väärästä päätöksenteosta. Lukiessani budjettikirjaa, vaikka lähetekeskustelu on vasta ensi viikolla, huomasin, että vieläkään resursointi ei ole riittävää. Asia, kuten eduskunta on monta kertaa edellyttänyt, on saatava kuntoon.

Keskustelu päättyi.