Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Vastauksena välikysymykseen esitän hallituksen puolesta seuraavaa:

Hallitus on ohjelmansa mukaisesti käynnistänyt laajan valmistelun kuntien peruspalvelujen turvaamiseksi koko maassa. Yleinen talouskehitys on maamme alueiden välillä eriytynyt laman jälkeen. Tämä on heijastunut myös kuntien talouteen. Erityisesti yhteisöverojen kasvu on ollut nopeaa, ja niiden kunnittainen kohdentuminen on ollut vaikeasti ennakoitavissa. Yhteisövero on osoittautunut vähemmän tarkoituksenmukaiseksi rahoitustavaksi kuntien peruspalveluille, joiden tarve on varsin vakaata suhdannevaihteluista riippumatta.

Osaamiseen ja uuteen teknologiaan pohjautuva kasvu on painottunut kasvukeskuksiin. Seurauksena on ollut vilkastunut väestön muutto hitaammin kasvavilta alueilta suurempiin taajamiin. Väestötappiokunnissa seurauksena on saattanut olla myös supistuksia niiden julkisessa palveluvarustuksessa. Hallitus onkin linjannut ja käynnistänyt useita toimenpiteitä, joilla pyritään maan tasapainoisempaan kasvuun.

Tällaisiin syvälle käyviin talous- ja aluerakenteen muutoksiin ei ole löydettävissä yksinkertaisia järjestelmäratkaisuja. Yksinomaan valtion rahoituksen lisääminen kuntasektorille ei ole mahdollinen eikä myöskään kestävä ratkaisu erityisesti, kun otetaan huomioon valtiontalouden pitkän aikavälin kokonaisnäkymät.

Maamme kuntakenttä kokonaisuutena on valtioon verrattuna nettomääräisesti erittäin lievästi velkaantunut. Kuntien yhteenlasketut, viime vuosinakin kasvaneet vuosikatteet kattavat myös vuotuiset poistot ja riittävät nettoinvestointien rahoittamiseen. Koko maan tasolla yhteisöverotulojen nopea kasvu on kompensoinut ja myös ylittänyt kuntien valtionosuusleikkaukset ja veroperustemuutokset. Tähän kehitykseen liittyvä kiistämätön ongelma on, että kunnittaisten jakoperusteiden uudistamisen jälkeen yhteisöverotulojen kasvu on keskittynyt muutamiin kuntiin.

Kuntien yhteisöveron määrään vaikuttavat koko maan yhteisöveron määrä, kuntaryhmän osuus veroista ja yksittäisen kunnan jako-osuus koko kuntaryhmän verosta. Koko maan yhteisövero muuttuu suhdanteiden ja pääomaverojen tuloprosentin mukaan. Kuntaryhmän osuutta on viime vuosina useita kertoja muutettu lainsäädännöllä. Yksittäisen kunnan jako-osuus puolestaan riippuu pääosin kunnassa toimivien yhteisöjen maksamista veroista ja myös työpaikkojen määrästä sekä kulloinkin näissä tapahtuvista muutoksista.

Yhteisöveron jakaantuminen kuntien kesken on muodostunut epätasaisemmaksi kuin aiemmin. Joidenkin uudistuksesta hyötyneiden kuntien veropohja on kasvanut merkittävästi ja osin yllätyksellisesti samaan aikaan, kun suuressa kuntajoukossa, erityisesti elinkeinorakenteeltaan yksipuolisissa pienkunnissa verotulojen kasvu on pysähtynyt tai ollut suorastaan aleneva. Ääripäässä verokertymä asukasta kohti on 85-kertainen heikoimpaan kuntaan verrattuna.

Kuntien valtionosuusjärjestelmällä on kolme perustehtävää. Ensinnäkin valtionosuudet muodostavat kunnille peruspalvelujen rahoittamiseen tarkoitetun yleisen rahoitustuen, jonka voidaan myös katsoa ilmentävän valtion ja kuntien yhteisvastuuta hyvinvointipalvelujen järjestämisestä kansalaisille. Toiseksi valtionosuuksissa pyritään ottamaan huomioon palvelujen tarpeeseen ja myös yksikkökustannuksiin vaikuttavat kuntien väestörakenne- ja myös olosuhde-erot. Kolmanneksi valtionosuusjärjestelmään sisältyvällä kuntien verotulojen tasauksella on tärkeä alueellisen tasa-arvon toteuttamiseen tähtäävä tehtävä. Tasaus turvaa eri puolilla maata sijaitseville erikokoisille kunnille peruspalvelujen järjestämiseen kunnan oman rahoituksen yli menevän osuuden kunnan palvelujen laskennallisista kustannuksista.

Nykyinen tasausjärjestelmä on joutunut erittäin koville erityisesti muuttoliikkeen ja yhteisöverojen voimakkaiden vaihteluiden vuoksi. Tasausjärjestelmän tehokkuus kärsii verotulojen tasauksen hitaudesta. Suurin syy siihen, ettei tasausjärjestelmä ole pystynyt lieventämään erityisesti yhteisöverosta johtuvaa kuntien välistä eriytymistä, on se, että tasauksen maksaminen tapahtuu kahden vuoden viiveellä.

Kuntatalouden selvitysmies Jukka Pekkarinen on omassa raportissaan päätynyt siihen, että huolimatta viime vuosina tapahtuneesta negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärän kasvusta on vaikea erottaa kovin selkeää pysyvästi heikon rahoitustasapainon kuntien joukkoa. Pikemminkin on niin, että yksittäiset, keskimääräistä useammin pienet kunnat joutuvat ajoittain ahdinkoon ja syviinkin taloudellisiin ongelmiin mutta pääsevät vähitellen eroon negatiivisista vuosikatteistaan. Vastaavaan johtopäätökseen ovat tulleet myös valtion tilintarkastajat vuodelta 1999 antamassaan tilintarkastuskertomuksessa. Pysyvästi negatiiviselle vuosikatteelle on jäänyt suhteellisen vähälukuinen määrä kuntia. Esimerkiksi vuosina 1989—1999 harkinnanvaraista rahoitusavustusta myönnettiin kaikkiaan 283 kunnalle. Ainoastaan Utsjoki sai avustusta yhtä vuotta lukuun ottamatta vuosittain ja 25 kuntaa sai avustusta seitsemänä tai useampana vuotena.

Negatiivisten vuosikatteiden kuntien lukumäärä oli viime vuonna 193. Tästä määrästä noin neljänneksen selittää muun muassa yhteisöveron oikaisujen kirjaustavassa tapahtunut kertaluonteinen muutos. Pienkuntien yksipuolinen elinkeinorakenne on johtanut niiden tulopohjan murenemiseen ennakkoarvioita jyrkemmin. Tällaisten kuntien talous on hyvin haavoittuva sosiaali- ja terveydenhoidossa sattuvien kalliiden toimenpiteiden suhteen. Pienkuntarakenteen kehitys kohti suurempia yksiköitä, jotka pystyisivät sopeutumaan muutoksiin nykyistä paremmin, on tärkeää tulevaisuudessa.

Hallitus käynnisti ensimmäisenä toimintavuonnaan kuntatalouden ongelmien kartoituksen toimeksiannolla selvitysmies Jukka Pekkariselle. Sen tavoitteena oli erityisesti sellainen uudistus, joka turvaisi koko maan kuntien taloudelliset edellytykset peruspalvelujen turvaamiseen. Samalla kuitenkin tavoitellaan järjestelmäominaisuuksia, jotka sisältäisivät kunnille kannusteita toiminnan tehokkuuden parantamiseen, elinkeinojen kehittämiseen ja kuntarakenteen eheyttämiseen. Samanaikaisesti Pekkarisen työn kanssa erillinen työryhmä on selvittänyt kuntien arvonlisäveron palautusten takaisinperintään liittyvät ongelmat ja niiden korjaamisvaihtoehdot.

Hallitus on helpottanut merkittävästi yksittäisten vaikeuksiin joutuneiden kuntien rahoitusongelmia lisäämällä harkinnanvaraisten rahoitusavustusten määrärahaa. Vuonna 2000 se oli 420 miljoonaa markkaa eli kaksinkertainen viime vuosien keskimäärään verrattuna. Vuoden 2001 talousarviossa on 320 miljoonaa markkaa.

Kuntien valtionosuustehtävien kustannustenjaon nelivuotistarkistus lisää kuluvana vuonna kuntien käyttötalouden valtionosuuksia 1 251 miljoonaa markkaa ja seuraavana vuonna 1 480 miljoonaa markkaa. Valtionosuuksien absoluuttinen määrä on selvästi kasvussa valtiontalouden kohennuttua. Valtionosuuslisäykset vähentävät jossain määrin negatiivisen katteen kuntien lukumäärää.

Yksittäisen kunnan yhteisöverojako-osuus on ollut herkin muutoksille. Vaihtelut ovat suurimmat kunnissa, joissa jako-osuus riippuu pääosin yhden tai muutaman yhteisön maksamista veroista. Näiden yhteisöjen tuloerot ja tuloverot voivat vaihdella paitsi tulosten myös maksettujen osinkojen ja yhtiöverohyvitysten johdosta.

Kuntien jako-osuudet ovat perustuneet viimeiseen toteutettuun verotukseen, ja ne on tarkistettu, kun seuraavan verovuoden verotus on valmistunut. Kun kunnan jako-osuutta on tarkistettu, uutta jako-osuutta on sovellettu takautuvasti verovuodelta jo aiemmin tilitettyyn määrään ja myös seuraavan vuoden tilityksiin. Tämä järjestelmä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vuoden 1999 jako-osuudet on laskettu kolmeen kertaan, jolloin kuhunkin on kuulunut tilityksiä kunnille ja perintää tilitetyistä ennakoista takaisin. Järjestelmä on siten luonut melkoista epävakautta kuntien tulopohjaan.

Esimerkiksi verovuosien 1998 ja 1999 perusteella lasketut jako-osuudet osoittavat kuntakohtaisten muutosten suuruutta. Vuoden 1999 perusteella laskettu jako-osuus poikkesi vuoden 1998 perusteella lasketusta jako-osuudesta 202 kunnan kohdalla yli 20 prosenttia ja 10—20 prosenttia 134 kunnassa. Toisin sanoen joka toisessa kunnassa yhteisöverojen tilityksen oikaisut muuttivat kunnan jako-osuutta yli 18 prosenttia. Kun yhteisöveron jako-osuus kuntien verotuloista on keskimäärin noin 20 prosenttia, on kuntakohtaisesta jako-osuudesta johtuva muutos useimmissa kunnissa huomattava myös kunnan kokonaisverotuloihin nähden.

Näistä oikaisuista johtuvia vaihteluja vähentääkseen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti toteuttaa vuoden 2002 alusta yhteisöveron kuntaosuuksien määrittämisen vuosittain lopullisiksi. Tämä toimenpide vähentää olennaisesti kuntien yhteisöverojen tilityksessä tapahtuvia vuosittaisia heilahteluja. Tämä muutos on riippumaton muista vireillä olevista järjestelmäuudistuksista.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on myös päättänyt, että vuoden 2002 alusta lukien luovutaan arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä. Muutos toteutetaan kustannusneutraalisti valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon kannalta.

Arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmää on kritisoitu koko sen voimassaolon ajan, koska sen on katsottu aiheuttavan tulkintaongelmia ja kohtuuttomasti lisätyötä kunnille. Takaisinperinnän on lisäksi katsottu vääristävän kuntien välisiä taloudellisia suhteita. Takaisinperintäjärjestelmästä kunnille aiheutuvan taloudellisen rasituksen ei ole katsottu kohdistuvan oikeudenmukaisesti, sillä usein yksittäisen kunnan saamat palautukset ja siltä takaisinperittävät määrät eroavat huomattavastikin toisistaan. Asukasluvun käyttämisen takaisinperinnän perusteena on esitetty johtuvan siitä, että vähän investoivat eli köyhät ja usein taloudellisissa vaikeuksissa olevat kunnat kustantavat itse asiassa voimakkaasti investoivien ja korkean menotason kuntien hankkeita.

Kuluvana vuonna kunnilta takaisinperittävien arvonlisäveronpalautusten määrä on arviolta 5,3 miljardia markkaa. Kaikilta kunnilta peritään siis vuodessa noin 1 000 markkaa asukasta kohden. Voimakkaasti investoivissa ja ostopalveluja käyttävissä kunnissa palautusten määrä ylittää takaisinperinnän. Suurin osa kunnista maksaa kuitenkin takaisinperinnässä enemmän kuin saa palautuksia. Arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän uudistuksella poistetaan kuntien väliset perusteettomat erot takaisinperintäjärjestelmän nettomaksajina.

Arvonlisäveron takaisinperinnästä luopumisen rahoitustapa on siirretty vielä työryhmäselvittelyyn, koska sillä on vaikutuksia lopulta valittavan kuntien vero- ja valtionosuuspohjan tasausjärjestelmän kanssa. Hallitus kuitenkin huolehtii siitä, että uudistuksen rahoitus ei heikennä valtionosuuksista riippuvien, yleensä pienten kuntien rahoitusasemaa. Ylivoimainen enemmistö negatiivisten vuosikatteiden kunnista sijoittuu tähän joukkoon.

Työryhmä valmistelee myös kuntien vero- ja valtionosuustulopohjan tasausta koskevan esityksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle toukokuussa. Tässä työssä otetaan huomioon arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän uudistuksessa valittava rahoitustapa.

Selvitysmies Jukka Pekkarisen tasausjärjestelmää koskeviin ehdotuksiin sisältyy sekä teknisiä että pysyviä ennusteisiin liittyviä ongelmia, joiden vuoksi vasta lähiviikkoina selviää, onko sitä mahdollista ja tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön ja millä aikataululla. Valtiosihteeri Sailaksen työryhmä selvittää myös muita vaihtoehtoja vaikeuksissa olevien kuntien talouden tasapainottamiseksi esimerkiksi nykyisen valtionosuusjärjestelmän tasaustekijöihin sekä palvelujen tuottamisen kustannus- ja olosuhdelisiin tehtävillä osittaismuutoksilla. Valittavasta mallista riippumatta hallitus pitää perusteellisen valmistelun tavoitteena sitä, että tehtävä uudistus olisi pysyvä. Siten vältyttäisiin niiltä kuntien talouden heilahteluilta, joita 90-luvun useat osittaisuudistukset ovat aiheuttaneet.

Valittava arvonlisäveron palautusten takaisinperinnän kuittauksen rahoitustapa, kuntien verotuloerojen tasausmalli sekä kustannus- ja olosuhdelisien mahdolliset muutokset saattavat johtaa niin mittaviin kunnittaisiin muutoksiin, että joudutaan pohtimaan myös siirtymäjärjestelyjä.

Välikysymyksessä todetaan kuntien joutuneen tekemään lyhytnäköisiä säästöpäätöksiä siten, että muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön lomautukset ja irtisanomiset näyttävät tulevan uudelleen mahdollisiksi.

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osalta ei ole näköpiirissä lomautuksia tai irtisanomisia. Terveydenhuollossa ja vanhustenhuollossa ongelma on jopa päinvastainen. Näköpiirissä on laajeneva pula ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Lääkäreitä on tällä hetkellä vaikea saada palkatuksi sekä sairaaloihin että terveyskeskuksiin, jopa niillä alueilla, joilla ei tähän asti ole ollut vaikeuksia. Vanhustenhuoltolaitoksiin on myös lisääntyvä vaikeus saada ammattitaitoista väkeä. Erikoissairaanhoidossa tällä hetkellä tilanne on se, että erityisesti Etelä-Suomen suurimmissa sairaaloissa on jo nyt vaikeuksia saada hoitohenkilökunnan sijaisia palkatuksi paitsi vuosiloma-aikoina myös muulloin. Sairaanhoitopiirit ovat viime vuoden aikana vakinaistaneet useita satoja määräaikaisia työsuhteita. Irtisanomisia tai lomautuksia ei ole toimeenpantu edes meneillään olevan lääkärilakon aikana.

Työvoimapulan odotettavissa olevan pahenemisen johdosta hallitus kiinnittääkin monin toimenpitein ja rahallisesti kehittämishankkeita tukemalla erityistä huomiota henkilöstön työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseen sekä osaamisen ja ammattitaidon ylläpitoon sosiaali- ja terveydenhuollossa. Henkilöstön pysymistä työelämässä edistetään ja ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä ehkäistään, alan vetovoimaa ja työntekijöiden pysymistä alalla edistetään muun muassa tukemalla työolosuhteiden kehittämistä. Uhkaavaan työvoimapulaan varaudutaan laatimalla parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa koulutus- ja työvoimatarvetoimikunnassa ennuste tulevasta tarpeesta ja toteuttamalla tarvittavat koulutusmäärärahat.

Välikysymyksessä väitetään, että kuntien taloudellinen ahdinko on jo vakavasti vaurioittanut monien kuntien palveluja. Terveyspalvelujen väitetään ruuhkautuvan, leikkausjonojen kasvavan. Sairaaloista väitetään kotiutettavan potilaita liian aikaisin ja pitkäaikaissairaiden väitetään jäävän vaille asianmukaista hoitoa.

Tutkimukset, selvitykset ja kansalaisille tehtyjen kyselyjen tulokset eivät tue mainittuja väitteitä. Euroopan unioni toimeenpani vuonna 1998 kaikille unionin kansalaisille suunnatun terveydenhuoltopalveluja koskevan kyselyn, jonka vastausten perusteella suomalaiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä maansa terveyspalveluihin. 78 prosenttia suomalaisista oli joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä, muissa Pohjoismaissa luku oli 50 prosentin tietämissä, Saksassa 43 prosenttia, Ranskassa 58 ja Italiassa vain 15 prosenttia. Myös Kuntaliiton hoitotakuukokeilun eräänä tuloksena oli, että kokeilusairaanhoitopiirien asukkaista 80 prosenttia piti terveyspalveluja helposti saatavina.

Verrattaessa leikkaustoimenpiteiden määrää Pohjoismaissa Suomessa suoritetaan perusleikkauksia ikä- ja sukupuolivakioituihin, saman suuruisiin väestöihin nähden runsaasti. Vuodeosastohoitojaksoja sairausryhmittäin tuhatta asukasta kohti on Suomessa muita Pohjoismaita enemmän tai yhtä paljon lähes kaikissa merkittävissä sairausryhmissä.

Myöskään väite, jonka mukaan potilaat kotiutetaan liian aikaisin, ei saa tutkimuksista tukea. Keskimääräinen sairaalahoitoaika merkittävimmissä sairausryhmissä on kaikissa Pohjoismaissa yhtä pitkä. Päiväkirurgisen toiminnan osuus Suomessa verrattuna muihin Pohjoismaihin on monilta osin alhaisempi.

Pisimmät leikkausjonot näyttäisivät olevan niissä sairaanhoitopiireissä, joiden jäsenkuntien talous on suhtkoht hyvissä kantimissa, mutta on pantava merkille, että runsaassa kolmanneksessa suomalaisista sairaaloista ei ole ollut merkittävää jonotusta mihinkään hoitoon syksyllä 2000. Erikoissairaanhoidon potilaista vain neljännes jonottaa palveluita. Valtaosa potilaista tulee erikoissairaanhoitoon päivystyspoliklinikoiden kautta kiireellisen, äkillistä hoitoa vaativan sairauden vuoksi.

Vanhustenhoidossa havaittuja puutteita on taas ryhdytty määrätietoisesti korjaamaan. Tiiviissä yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa laaditut suositukset iäkkäiden henkilöiden hoidon ja palvelujen sekä niiden laadun kehittämiseksi ovat juuri valmistuneet.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää parhaillaan selvitysmies Pekkarisen esityksen ja Stakesin tutkimusten jatkotoimina muun muassa nykyisten käyttökustannusten valtionosuuksien määräytymisperusteiden tarkistamismahdollisuuksia siten, että niille kunnille, joiden taloudellinen tilanne on jatkuvasti heikko, voitaisiin ohjata valtion tukea nykyistä enemmän. Tällaisia tarkistamismahdollisuuksia on muun muassa nykyisessä syrjäisyyskertoimessa ja sairastavuuskertoimessa sekä ikäryhmäpainotuksissa. Vaihtoehtojen punninta koelaskelmien avulla osoittaa, onko kertoimien tarkistaminen tarkoituksenmukaista jo vuoden 2002 budjetin yhteydessä.

Tulevaisuudennäkymiä ja tarvittavia toimenpiteitä opetuspalveluiden varmistamiseksi selvitetään taas Opetushallituksen toimesta tasa-arvoisten koulutuspalveluiden kehittämishankkeessa. Alueellisesti tavoitteena on syrjäisten maaseutukoulujen opettajia ja oppilaita tukevien palvelujen organisointi. Erityistä huomiota kiinnitetään tällöin uuden tietotekniikan käyttömahdollisuuksiin maaseutukoulujen opettajien täydennyskoulutuksessa ja siihen liittyvissä virtuaalisissa koulutuspalveluissa ja etäopetusjärjestelyissä. Viime mainituista on jo saatu hyviä kokemuksia opetusviranomaisten ja Yleisradion yhteistyönä toteutetun etälukiotoiminnan yhtey-dessä.

Yleissivistävän koulutuksen kehittämisen lähtökohtana on koulutuksen perusturvan takaaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Peruskoulutuksen laadusta ja koulutuksen perusturvasta huolehditaan oppilaitosverkkoa ja oppimisympäristöjä kehittämällä sekä toiminnan arvioinnilla.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on pitänyt oikeina opetusministeriön hallinnonalan painopisteitä, joita on muun muassa peruspalvelujen rahoituspohjan vahvistaminen valtionosuuksia korottamalla. Kansallista innovaatiojärjestelmää vahvistetaan siten, että huolehditaan koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurin perusrahoituksesta. Esiopetuksen laajentamiseen on tarkoitus varata 130 miljoonaa markkaa lisää. Nämä lisäykset sisältyvät hallituksen kehyspäätökseen.

Opetusministeriön hallinnonalan toimintaedellytyksiä, palveluiden saatavuutta ja tasapuolisia osallistumismahdollisuuksia on tarkoitus parantaa lisäksi muun muassa aluepoliittisin toimenpitein. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuutta lisätään 120 miljoonaa markkaa vuonna 2002. Vastaavan suuruinen lisäys on odotettavissa EU:n budjetista.

Arvoisa rouva puhemies! Edellä kuvatuilla toimenpiteillä hallitus on vahvistanut kuntatalouden tasapainottamista ja tulee sitä edelleen vahvistamaan siten, että peruspalvelujen laatu ja saatavuus turvataan koko maassa, myös heikon tulokehityksen kunnissa.

Arvoisa rouva puhemies! Pyydän, että puheeni ruotsinnos liitetään pöytäkirjaan.

Alue- ja kuntaministeri Korhosen vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Som svar på riksdagsledamot Mauri Pekkarinens den 20 april 2001 framställda interpellation får jag på regeringens vägnar anföra följande:

Regeringen har i enlighet med sitt program satt i gång omfattande förberedelser för att basservicen skall kunna tryggas i kommunerna i hela landet.

Efter depressionen har skillnaderna i den allmänna ekonomiska utvecklingen vuxit mellan regionerna i vårt land. Detta har också avspeglats i kommunernas ekonomi. I synnerhet samfundsskatten har ökat snabbt och det har varit svårt att förutse hur den fördelas mellan kommunerna. Samfundsskatten har visat sig vara ett mindre ändamålsenligt sätt att finansiera basservicen i kommunerna. Behovet av basservice är tämligen stabilt oavsett konjunkturväxlingarna.

Tillväxten baserar sig på kunnande och ny teknologi, och den har koncentrerats till tillväxtcentra. En följd har varit en livligare flyttningsrörelse från regioner med långsammare tillväxt till de största tätorterna. Nedskärningar i den offentliga servicen har kunnat förekomma i de kommuner som haft en negativ befolkningsutveckling. Regeringen har dragit upp riktlinjer för och vidtagit ett flertal åtgärder som syftar till en mera balanserad tillväxt i landet.

Det finns inte några enkla systemlösningar för sådana djupgående ekonomiska och regionstrukturella förändringar som avses ovan. I synnerhet om man beaktar de övergripande statsekonomiska utsikterna på lång sikt, står det klart att enbart en ökning av statens finansiering av kommunsektorn inte är någon tänkbar eller hållbar lösning.

I nettohänseende är kommunerna i vårt land totalt sett synnerligen lindrigt skuldsatta i jämförelse med staten. Kommunernas sammanlagda årsbidrag, som ökat också under de senaste åren, täcker på riksnivå även de årliga avskrivningarna och räcker för att finansiera nettoinvesteringarna. På riksnivå har den snabba ökningen i inkomsterna av samfundsskatten kompenserat och överstigit nedskärningarna i statsandelarna till kommunerna samt ändringarna i beskattningsgrunderna. Ett obestridligt problem i anslutning till utvecklingen är att samfundsskatteintäkterna efter reformen av tilldelningsgrunderna har koncentrerats till några kommuner.

Samfundsskatten till kommunerna påverkas av samfundsskatten i hela landet, kommungruppens andel av skatten och tilldelningen till den enskilda kommunen av hela kommungruppens skatt. Samfundsskatten i hela landet ändras enligt konjunkturerna och inkomstprocenten för kapitalskatten. Under de senaste åren har kommungruppens andel ändrats flera gånger genom lagstiftning. Tilldelningen till den enskilda kommunen beror i sin tur huvudsakligen på de skatter som sammanslutningarna i kommunen betalar och på antalet arbetsplatser samt ändringarna i fråga om dessa vid respektive tidpunkt. Samfundsskatten har fördelats mera ojämnt mellan kommunerna än tidigare. I vissa av de kommuner som dragit nytta av reformen har skattebasen ökat betydligt och delvis oförutsett, samtidigt som ökningen av skatteinkomsterna har avstannat eller varit direkt sjunkande i en stor grupp av kommunerna, i synnerhet i småkommuner som har en ensidig näringsstruktur. I ett ytterlighetsfall är avkastningen av samfundsskatten per invånare 85 gånger större än i en kommun som har det sämre ställt.

Systemet med statsandelar till kommunerna har tre grundläggande uppgifter. För det första utgör statsandelarna ett allmänt finansieringsstöd för kommunerna avsett för finansiering av basservicen, vilket också kan ses som ett uttryck för statens och kommunernas gemensamma ansvar för anordnandet av välfärdstjänster för medborgarna. För det andra är ambitionen att skillnaderna i befolkningsstrukturen och förhållandena i kommunerna, vilka påverkar behovet av service och priserna per enhet för tjänsterna, skall beaktas i statsandelarna. För det tredje har den utjämning av skatteinkomsterna för kommunerna som ingår i statsandelssystemet en viktig uppgift när det gäller att uppnå regional jämlikhet. Utjämningen innebär att kommuner på olika håll i landet och av olika storlek för anordnande av basservice garanteras en andel av de kalkylerade kostnaderna för kommunens service, vilken andel överstiger kommunens självfinansiering.

Det nuvarande utjämningssystemet har blivit satt på ett hårt prov i synnerhet på grund av flyttningsrörelsen och de kraftiga fluktuationerna i samfundsskatten. Effektiviteten i utjämningssystemet blir lidande av den långsamma utjämningen av skatteinkomsterna. Den största orsaken till att utjämningssystemet inte har lyckats lindra den differentiering mellan kommunerna som föranleds särskilt av samfundsskatten är att utjämningen utbetalas med två års fördröjning.

Den kommunalekonomiska utredningsmannen Jukka Pekkarinen har i sin rapport kommit fram till att det trots att antalet kommuner med negativt årsbidrag har ökat under de senaste åren är svårt att urskilja någon tydlig grupp av kommuner med permanent svag finansiell balans. Snarare förhåller det sig så att enskilda kommuner, i snitt oftare små kommuner, tidvis drabbas av t.o.m. djupa ekonomiska problem. Efter hand lyckas de sedan lösgöra sig från sina negativa årsbidrag. Motsvarande slutsats ingår också i statsrevisorernas revisionsberättelse för 1999. Ett förhållandevis litet antal kommuner har haft ett permanent negativt årsbidrag. Exempelvis åren 1989—1999 beviljades sammanlagt 283 kommuner finansieringsstöd enligt prövning. Endast Utsjoki fick stöd varje år, med undantag av ett år, och 25 kommuner fick stöd i sju eller flera års tid.

I fjol hade 193 kommuner negativt årsbidrag. För omkring en fjärdedel förklaras detta dock av bl.a. den ändring av engångsnatur som gäller sättet att bokföra rättelser av samfundsskatten. Den ensidiga näringsstrukturen i småkommunerna har lett till att deras inkomstbas har fallit sönder på ett mera drastiskt sätt än beräknat. Ekonomin i sådana kommuner är också mycket sårbar i fråga om dyra åtgärder inom social- och hälsovården. Viktigt är att utveckla småkommunsstrukturen i riktning mot större enheter som bättre kan anpassa sig till förändringarna.

Under sitt första verksamhetsår inledde regeringen en kartläggning av problemen inom kommunalekonomin genom ett uppdrag till utredningsmannen Pekkarinen. Syftet var i synnerhet att åstadkomma en reform som skulle tillförsäkra kommunerna i hela landet ekonomiska förutsättningar att trygga tillgången till basservice. Samtidigt eftersträvas dock systemegenskaper som innehåller drivfjädrar för kommunerna gällande effektivering av verksamheten, utvecklande av näringarna och förenhetligande av kommunstrukturen. En särskild arbetsgrupp har samtidigt utrett problemen i anslutning till återkrävandet av mervärdesskatteåterbäringar hos kommunerna samt alternativ gällande rättandet av dem.

Genom att öka anslagen för finansieringsstöd enligt prövning har regeringen väsentligt underlättat de finansiella problemen för enskilda kommuner som råkat ut för svårigheter. År 2000 uppgick anslaget till sammanlagt 420 miljoner mark, dvs. det dubbla jämfört med medeltalet för de senaste åren. I budgeten för 2001 uppgår anslaget till 320 miljoner mark.

Den fyraårsjustering av kostnadsfördelningen i fråga om statsandelsåliggandena som gjorts för 2001 ökar statsandelarna för kommunernas driftsekonomi med 1 251 miljoner mark i år och med ytterligare 1 480 miljoner mark nästa år. Det absoluta beloppet av statsandelarna ökar tydligt när statsekonomin har blivit starkare. Statsandelstilläggen minskar i någon mån antalet kommuner med negativ täckning.

De enskilda kommunernas tilldelning av samfundsskatten har varit känsligast för förändringar. Fluktuationerna är störst i de kommuner där tilldelningen huvudsakligen är beroende av den skatt som en eller ett fåtal sammanslutningar betalar. Sammanslutningarnas inkomstskatter kan variera på grund av resultaten samt på grund av dividendutdelningar och gottgörelser för bolagsskatt.

Kommunernas tilldelning har baserat sig på den senast verkställda beskattningen och har justerats när skatten för det följande skatteåret färdigställts. När kommunens tilldelning har justerats har den nya tilldelningen tillämpats retroaktivt på det belopp som redan tidigare redovisats för skatteåret och även på redovisningarna för året därpå. Systemet innebär att t.ex. tilldelningarna för 1999 har beräknats tre gånger, och varje gång har de varit förenade med redovisningar till kommunerna och återindrivning av redovisade förskott. Systemet har därför skapat en påtaglig instabilitet i kommunernas inkomstbas.

Exempelvis tilldelningar som beräknats på basis av skatteåren 1998 och 1999 påvisar omfattningen av förändringarna i kommunerna. I 202 kommuner avvek den tilldelning som beräknats på basis av 1999 från den utdelning som beräknats på basis av 1998 med mer än 20 procent och i 134 kommuner med 10—20 procent. Rättelserna i redovisningen av samfundsskatten förändrade med andra ord kommunens tilldelning med mer än 18 procent i varannan kommun. Då tilldelningen av samfundsskatten uppgår till i genomsnitt cirka 20 procent av kommunernas skatteinkomster, är förändringen till följd av den kommunvisa tilldelningen i de flesta kommuner betydande också med hänsyn till de totala skatteinkomsterna för kommunen.

För att minska fluktuationerna till följd av rät-telserna beslöt regeringens finanspolitiska ministerutskott att kommunernas andelar av samfundsskatten från ingången av 2002 årligen skall fastställas slutgiltigt. Åtgärden minskar väsentligt de årliga fluktuationerna i kommunernas redovisningar av samfundsskatten. Ändringen är inte beroende av andra aktuella systemreformer.

Regeringens finanspolitiska ministerutskott har också beslutat att återkrävandet av mervärdesskatteåterbäring slopas vid ingången av 2002. Ändringen genomförs kostnadsneutralt med hänsyn till kostnadsfördelningen mellan staten och kommunerna.

Systemet med återbäring och återkrav av mervärdesskatten har kritiserats under hela den tid det har funnits, eftersom det har ansetts att det medför tolkningsproblem och oskäligt mycket extra arbete för kommunerna. Det har dessutom ansetts att återkrävandet snedvrider de ekonomiska relationerna mellan kommunerna. Det har ansetts att den ekonomiska belastning som återkravssystemet medför inte fördelar sig rättvist mellan kommunerna, därför att återbäringarna i enskilda kommuner avviker t.o.m. betydligt från de belopp som återkrävs. Det har anförts att om invånarantalet används som grund för återkravet, blir följden att kommuner med få investeringar, dvs. fattiga kommuner med ekonomiska svårigheter, i själva verket bekostar projekt i kommuner med stora investeringar och hög utgiftsnivå.

Hos kommunerna återkrävs mervärdesskatteåterbäringar i år för uppskattningsvis 5,3 miljarder mark. Hos alla kommuner uppbärs således cirka 1 000 mk per invånare och år. I de kommuner som har stora investeringar och som använder köpta tjänster överskrider återbäringarna återkravet. Största delen av kommunerna betalar dock mera vid återkrävandet än de får i återbäringar. Genom reformen av återkrävandet av mervärdesskatteåterbäring undanröjs de omotiverade skillnaderna mellan kommunerna som nettobetalare i återkravssystemet.

Finansieringssättet i fråga om slopandet av återkrävandet av mervärdesskatteåterbäring har ytterligare överförts till en särskild arbetsgrupp för utredning, eftersom det har kopplingar till det system för utjämning av kommunernas skatte- och statsandelsinkomstbas som slutligen väljs. Regeringen ser dock till att finansieringen av reformen inte försvagar den finansiella ställningen för de kommuner, i allmänhet små kommuner, som är beroende av statsandelarna. En överlägsen majoritet av de kommuner som har ett negativt årsbidrag hör till denna kategori.

Arbetsgruppen färdigställer också ett förslag om utjämningen av kommunernas skatte- och statsandelsinkomstbas. Förslaget skall ges till finanspolitiska ministerutskottet i maj. I arbetet beaktas det finansieringssätt som väljs i reformen gällande återkrävandet av mervärdesskatteåterbäringarna.

Utredningsman Jukka Pekkarinens förslag gällande utjämningssystemet innehåller vissa både tekniska och permanenta problem i fråga om prognostiseringarna. Därför blir det först under de närmaste veckorna klart om det är möjligt och ändamålsenligt att införa modellen och enligt vilken tidtabell. Statssekreterare Sailas arbetsgrupp utreder också andra alternativ för balanseringen av ekonomin i de kommuner som är i svårigheter, t.ex. genom partiella förändringar i fråga om utjämningsfaktorerna i det nuvarande statsandelssystemet samt i fråga om kostnads- och miljötilläggen för serviceproduktionen. Oavsett vilken modell som väljs anser regeringen att den grundliga beredningen syftar till en bestående reform. På så sätt undviks de fluktuationer i kommunernas ekonomi som de många partiella reformerna på 90-talet förde med sig.

Det finansieringssätt som väljs för kvittning av återkrävandet av mervärdesskatteåterbäringarna, modellen för utjämning av skillnaderna mellan kommunernas skatteinkomster samt eventuella ändringar i kostnads- och miljötilläggen kan medföra så pass omfattande förändringar i kommunerna att det blir nödvändigt att också överväga övergångsarrangemang.

Det konstateras i interpellationen att kommunerna varit tvungna att fatta kortsiktiga beslut om inbesparingar på ett sätt som gör att bl.a. permitteringar och uppsägningar av personal inom social- och hälsovården än en gång tycks bli aktuella.

Regeringen konstaterar att inga permitteringar och uppsägningar är i sikte i fråga om personalen inom social- och hälsovården. Inom hälsovården och åldringsvården är problemet det motsatta. En tilltagande brist på yrkeskunnig personal hotar. Det är svårt att anställa läkare både till sjukhus och hälsovårdscentraler, t.o.m. i områden där det hittills inte varit ett problem. Det blir också allt svårare att rekrytera yrkeskunnigt folk till åldringsvårdsinrättningarna. Inom den specialiserade sjukvården är situationen nu den att framför allt de större sjukhusen i södra Finland redan nu har svårigheter att anställa vikarier för vårdpersonalen. Detta gäller inte enbart semestervikariat utan året om. Sjukvårdsdistrikten har under det senaste året permanentat flera hundra tillfälliga anställningar. Permitteringar och uppsägningar har inte verkställts ens under den pågående läkarstrejken.

På grund av att bristen på arbetskraft förväntas bli värre fäster regeringen med hjälp av många olika åtgärder och genom att ekonomiskt stöda utvecklingsprojekt särskild uppmärksamhet vid bevarandet av personalens arbets- och funktionsförmåga samt upprätthållandet av kunnandet och yrkeskompetensen inom social- och hälsovården. Personalens möjligheter att stanna i arbetslivet stöds och förtida pensionering förebyggs. Branschens attraktivitet och arbetstagarnas möjligheter att stanna i branschen främjas bl.a. genom att man stöder utvecklandet av arbetsförhållandena. Med tanke på den hotande bristen på arbetskraft har en av social- och hälsovårdsministeriet tillsatt kommission som behandlar utbildning och behovet av arbetskraft gjort upp en prognos om det framtida behovet, och de nödvändiga utbildningskvantiteterna har realiserats.

Det påstås i interpellationen att kommunernas ekonomiska trångmål redan allvarligt har äventyrat servicen i många kommuner. Det påstås att hälsovårdsservicen är för hårt belastad och att operationsköerna blir längre. Det påstås att patienter skrivs ut från sjukhusen för tidigt och att kroniker blir utan ordentlig vård.

Undersökningar, utredningar och förfrågningar bland medborgarna stöder inte dessa påståenden. Europeiska unionen riktade 1998 en förfrågan till alla medborgare i unionen gällande hälsovårdsservicen. Enligt resultaten var finländarna mest nöjda med hälsovårdsservicen i sitt land: 78 procent av finländarna var antingen nöjda eller mycket nöjda, medan siffran i de övriga nordiska länderna låg kring 50 procent. I Tyskland var den 43, i Frankrike 58 och i Italien endast 15 procent. Ett resultat av Kommunförbundets vårdgarantiförsök var också att 80 procent av de invånare i sjukvårdsdistrikt som berördes av försöket ansåg att det var lätt att få tillgång till hälsovårdsservice.

Vid en jämförelse av antalet ingrepp i Norden utfördes i Finland i förhållande till lika stora ålders- och könsdifferentierade befolkningsgrupper ett stort antal primäroperationer. Antalet vårdperioder på vårdavdelningar enligt sjukdomsgrupp per 1 000 invånare är i Finland större än eller lika stort som i de övriga nordiska länderna i så gott som alla viktiga sjukdomsgrupper.

Inte heller påståendet att patienter skrivs ut för tidigt får stöd. Den genomsnittliga tiden av sjukhusvård är i de viktigaste sjukdomsgrupperna lika lång i alla nordiska länder. Andelen dagkirurgi är i Finland i flera avseenden mindre än i de andra nordiska länderna.

De längsta operationsköerna tycks finnas i de sjukvårdsdistrikt där medlemskommunernas ekonomi är i skick, men man bör komma ihåg att ingen nämnvärd väntetid till någon form av vård förekom i en dryg tredjedel av de finländska sjukhusen hösten 2000. Av patienterna inom den specialiserade sjukvården köar endast en fjärdedel till tjänster; merparten av patienterna remitteras till den specialiserade sjukvården via akutmottagningar på grund av en akut sjukdom som kräver omedelbar vård.

De brister som uppdagats i åldringsvården repareras som bäst genom målmedvetna åtgärder. De rekommendationer som utarbetats i nära samarbete med Finlands Kommunförbund och som gäller vård, service och servicens kvalitet har precis färdigställts.

Social- och hälsovårdsministeriet utreder som bäst, som en följd av utredningsman Pekkarinens förslag och Stakes undersökningar, bl.a. möjligheterna att justera grunderna för fastställande av statsandelarna för driftskostnader på så sätt, att statligt stöd i större utsträckning kan riktas till de kommuner vilkas ekonomiska situation är fortsatt dålig. En dylik justeringsmöjlighet ingår bl.a. i den nuvarande fjärrortskoefficienten och sjukfrekvenskoefficienten samt i åldersgruppsavvägningarna. En avvägning av alternativen med hjälp av provkalkyler visar om det är ändamålsenligt att justera koefficienterna redan i samband med budgeten för 2002.

Utsikterna för framtiden och nödvändiga åtgärder för tryggande av undervisningstjänster utreds av utbildningsstyrelsen inom projektet för utveckling av jämlika utbildningstjänster. I regionalt hänseende är målet att ordna service som stöder lärarna och eleverna i avlägsna skolor på landsbygden. Särskild uppmärksamhet fästs vid de möjligheter som den nya datatekniken erbjuder i fortbildningen för lärarna vid skolor på landsbygden och i virtuella utbildningstjänster och distansundervisningsarrangemang i anslutning till fortbildningen. Man har redan fått goda erfarenheter av undervisning på distans i samband med det distansgymnasium som undervisningsmyndigheterna genomförde i samarbete med Rundradion.

Utgångspunkt för utvecklandet av den allmänbildande utbildningen är att trygga grundtryggheten i utbildningen för alla oberoende av hemort, språk och ekonomisk situation. Grundutbildningens kvalitet och grundtryggheten i utbildningen ombesörjs genom utveckling av läroanstaltsnätet och inlärningsmiljöerna samt genom utvärdering av verksamheten.

Riksdagens finansutskott har ansett att prioriteringarna inom undervisningsministeriets förvaltningsområde har varit riktiga. Hit hör bl.a. stärkandet av finansieringsunderlaget i fråga om basservice med hjälp av höjda statsandelar. Det nationella innovationssystemet stärks på så sätt att man ombesörjer basfinansieringen av utbildning, forskning och kultur. Avsikten är att reservera ytterligare 130 miljoner mark för en utvidgning av förskoleundervisningen. Dessa tillägg ingår i regeringens rambeslut.

Avsikten är att förbättra verksamhetsbetingelserna för aktörerna inom undervisningsministeriets förvaltningsområde, tillgången till service och jämlika möjligheter till deltagande bl.a. genom regionpolitiska åtgärder. Statens medfinansiering i EU:s strukturfonder ökas 2002 med 120 miljoner mark. En motsvarande ökning väntas i EU:s budget.

Med hjälp av ovan beskrivna åtgärder har regeringen stärkt stabiliseringen av kommunernas ekonomi och kommer även i fortsättningen att stärka den på så sätt att kvaliteten och tillgången på basservice tryggas i hela landet, också i kommuner med svag inkomstutveckling.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää yhdestä heti, kun siihen on kerran aihetta: Pääministeri Lipponen, läsnäolonne tässä välikysymyskeskustelussa innostaa meitä mittaviin suorituksiin. Teemme parhaamme. (Naurua)

Arvoisa puhemies! Sanotaan, että monet välikysymykset ovat ennalta suunniteltuja, että ne tulevat aina tietyn ajan kuluttua. Tämä välikysymys on toista maata. Tämän välikysymyksen jättäminen kävi välttämättömäksi sen jälkeen, kun kuntien tilinpäätöstiedot viime vuodelta äskettäin julkistettiin. Ne olivat dramaattiset. Huolimatta talouden yleisestä huippusuhdannetilanteesta 194 kunnassa tulot eivät riittäneet viime vuonna edes niin sanottujen juoksevien menojen, siis syömämenojen, kattamiseen, poistoista, uusinvestoinneista tai kehittämistarpeista puhumattakaan. Pitkälti yli 300 kunnassa, joissa asuu noin 2 miljoonaa suomalaista, tilinpäätös oli viime vuonna alijäämäinen. Tilinpäätösten kirjausten menettelyn muutos, johon ministeri viittasi, selittää vain muutaman kymmenen kunnan miinuslukemat. Jo nämä tiedot kuntatalouden kehityksestä ovat välikysymyksen väärtit. Vastaavaa ei ole nykyjärjestelmän oloissa nähty eikä kuultu.

Asian poliittinen lisädramatiikka ja toinen välikysymykseen pakottava syy tulee siitä syvästä ristiriidasta, joka on nyt toteutuneen tilanteen ja Lipposen toisen hallituksen ohjelman ja ministereiden kunnallisvaalien alla antamien, kuntataloutta koskevien lupausten välillä. Hallitus vakuutti ohjelmassaan ja Lipponen tunnetussa hyvässä haastattelussaan keväällä 99, että nyt on kuntien ja kuntalaisten vuoro, että kuntalaisille eri puolilla maata on turvattava tasavertaiset palvelut.

Kun viime syksynä kunnallisvaalien alla kunta-alan ammattilaisten mielestä näytti siltä, että kuntatalouden eriarvokierre syvenee, vakuutti hallitus erityisesti ministeri Korhosen suulla jatkuvasti toista. 13. päivänä joulukuuta viime syksynä Korhonen todisteli eduskunnassa kutakuinkin näin: jos joku sanoo, että kuntatalous ei ole menossa parempaan suuntaan myös heikommissa kunnissa, niin sitä pitää kyllä ihmetellä. Tähän tapaan Korhonen.

Arvoisa puhemies! Voivatko hallituksen ja erityisesti kuntaministerin lupaukset paljon enemmän pettää? Reippaan vähenemisen sijasta todella suuriin vaikeuksiin ajautuneitten kuntien määrä kaksinkertaistui vuodesta 99 vuoteen 2000. Asiat eivät tunnu olevan kuntaministerin eivätkä siten koko hallituksenkaan hanskassa.

Jos koko kuntatalous romahtaisi eikä millään kunnalla menisi erityisen hyvin, olisi tapahtunut paremmin ymmärrettävissä. Mutta onneksi näin ei kuitenkaan ole. Muutaman kymmenen kunnan verotulot ovat kasvaneet mainiota vauhtia, 5—6 kunnan aivan valtavaa vauhtia. Kuntatalouden ennätyksellisen kahtia repeytymisen seurauksena paljon puhuttu kansan kahtiajako näkyy yhä selvemmin nyt myös suomalaisten sosiaali-, terveys- ja koulupalveluissa. Ei tällainen ole mikään luonnonlaki. Tällainen kehitys on tietoisten poliittisten valintojen tulosta, osin ilmeisesti, myönnän sen, selvää taitamattomuuttakin hallituksen puolelta. (Ed. Zyskowicz: Aikamoinen myönnytys!) Hallitus on päättänyt keskittää, olivatpa ongelmat menettävillä ja väestöä vastaanottavilla alueilla mitkä tahansa. Sen aluekehitystoimissa ja kuntatalouden linjauksissa on uusi suunta. Heikommat saavat jäädä, keskittymisen hintalappua ei haluta katsoa.

Aikaisemmin julkisten alueellisten tukien ja myös elinkeinotukien idea oli tukea enemmän heikompia alueita ja vähemmän keskuksia, joista markkinavoimat muutoinkin pitävät parempaa huolta. Nyt Suomessa eurooppalainen aluekehityksen hyvä idea on käännetty nurin päin. Valtion alueperusteisten elinkeinotukien valtavirta vie keskuksiin. Nopein taloudellinen kasvu seuraa perässä. Suomessa alue-erot ja niiden kasvu ovat Italian ohella EU:n suurimmat. Suomen oma tuki heikompien alueiden auttamiseen on asukasta kohti koko EU:n pienimpiä. Tällä kaikella on puolestaan selvä yhteys kuntatalouteen.

Keskittämisestä hyötyvien ja muutoinkin eniten hyötyvien kuntien lisälahjaksi hallitus on uudistanut yhteisöverotusta niin, että näiden kuntien yhteisöverotulot ovat kasvaneet valtavasti, miljardimitassa vuosittain, ikään kuin tällainen tulovirta olisi jotenkin asianomaisten onnenpekkakuntien päättäjien ansiota. Espoon, Helsingin, Salon ja eräiden muiden valtavat yhteisöverolisäykset ovat tosiasiassa suurten yritysten ratkaisujen ja valtion ratkaisujen satoa. En tällä väitä, ettei näissä kunnissa ole myöskin fiksuja päättäjiä, mutta viime kädessä yhteisöverotulojen rankat kasvut näissä kunnissa ovat valtion ja suurten yritysten ratkaisujen satoa. (Ed. Kokkonen: Oliko näin Jyväskylässä?)

Samaan aikaan keskittymiskehityksen menettävässä päässä verotulokehitys on ollut ratkaisevasti ja radikaalisti toinen. Peräti 188 kunnassa kunnallisverojen, yhteisöverojen ja kiinteistöverojen yhteistuotto pieneni vuodesta 98 vuoteen 99. Yksin kunnallisveron tuotto putosi Kuntaliiton selvityksen mukaan viime vuonna edellisestä 310 kunnassa. Useat näistä kunnista kuuluivat niiden kuntien joukkoon, joihin valtion suorittamat miljardien mittaiset valtionosuusleikkaukset ovat sattuneet kaikkein kipeimmin. (Ed. Tulonen: Liian pieniä kuntia!) Lisäksi valtionosuusjärjestelmän perustetekijöitä on näpelöity monesta kohdasta kahtiajakoa edelleen syventävällä tavalla.

Kuka meistä, arvoisat edustajatoverit, kysyn teiltä, pystyy selostamaan esimerkiksi Kiuruveden kunnan asukkaille, että niiden lasten lukumäärästä, joiden perusteella Kiuruveden kunta saa valtionosuutta lasten päivähoitoon, ovat poistetut ne lapset, jotka ovat viljelijäperheiden tai yrittäjäperheiden lapsia? Ette te pysty tätä selostamaan Kiuruvetisille ettekä keillekään muillekaan vastaavassa asemassa oleville kunnille. Näin vain on asian laita, ja tätä vain ei ole korjattu.

Asetelman täydellistä kohtuuttomuutta lisää voimassa oleva arvonlisäverolaki. Köyhimmätkin kunnat, jotka eivät itse pysty investoimaan, maksavat arvonlisäverolaskua parhaiten pärjäävien investoinneista. Arvoisat edustajatoverit! Kuulitte aivan oikein. Järjestelmä tänään on sellainen, että nekin köyhimmät kunnat, jotka eivät itse pysty investoimaan, joutuvat kuitenkin maksamaan arvonlisäveroa niiden kuntien laskuista, jotka pystyvät investointeja tekemään. (Ed. Ala-Nissilä: Juuri näin on!) Kuulostaa uskomattomalta, mutta se on totta. (Ed. Ala-Nissilä: Se on totta!)

Arvoisa puhemies! Kyllä hallitusherrat ovat oikeassa siinä, kun he sanovat, että kunnilla menee keskimäärin hyvin. Tässä ministeri Korhosen puheessa äsken oli varmasti se ydin. Kyllä Korhonenkin on oikeassa siinä, kun hän sanoo, että kunnilla keskimäärin menee Suomessa hyvin, että kuntien verotulojen nousu on ollut selvästi suurempi kuin valtionosuuksien leikkaus. Mutta sitä hallitus vain ei sano, että leikkausten ottamiset ja lisäverotulojen antamiset eivät satu eivätkä ole tarkoitetutkaan sattumaan samoihin kuntiin. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä hallituksen kuntapolitiikan anteeksiantamaton virhe onkin siinä, että se on kohdistanut valtionosuuksien leikkausten valtaosan jo ennestään heikompiin kuntiin ja turvannut verotulojen huikean kasvun niille, joilla muutoinkin menee paremmin, ja että hallitus on yrittänyt kätkeä kaiken lisäksi parantuneiden keskimääräislukujen alle ennennäkemättömän kuntien ja siten kuntapalveluiden eriarvoistumisen kierteen.

Maan valtalehti Helsingin Sanomat kirjoitti eilen, että keskusta hätäilee välikysymyksensä kanssa. Sen mielestä olisi pitänyt odotella, mitä hallituksen erilaiset selvitykset antavat. Arvostettu lehti, todella arvostettu lehti taisi tuossa kirjoituksessaan heittäytyä paikallislehdeksi. Edellä olevat lukemat kriisiytyvien kuntien määrästä ovat näet viime vuoden lukuja. Sekä Kuntaliiton että tietääkseni myös sisäasiainministeriön asiantuntijoiden mukaan tilanne pahenee ja heikkenee näiden heikkojen kuntien osalta edelleen tänä vuonna. (Ed. Ala-Nissilä: Helsinki hukkuu rahaan!) Tästä huolimatta ainakaan minun tiedossani ei ole eikä ministerin äsken pitämässä puheessa tullut esille ensimmäistäkään sellaista hanketta, jolla tilanteeseen puututtaisiin heti, vielä tänä vuonna. Selvitysmies Pekkarisen ja valtiosihteeri Sailaksen valmistelut ongelmien korjaamiseksi tähtäävät aikaisintaan ensi vuoteen, niin kuin ministerikin ymmärtääkseni sanoi.

Keskustan eduskuntaryhmä edellyttääkin hallitukselta toimia kuntatalouden kriisien voittamiseksi heti. Korjausten tulee koskea vielä tätä vuotta. Tarvittavat ratkaisut voidaan ja ne tulee tehdä lisätalousarvioiden yhteydessä. Ellei näin tapahdu, edessä on ilmiselvästi kymmenissä kunnissa lomautusten ja palveluista tinkimisen kierre. Ensimmäiset ilmoitukset näistä on jo kerrottu.

Arvoisa puhemies! Lisää tulee, kun kunnat kesän ja syksyn tullen joutuvat kasvokkain ensi vuoden talousarvion valmistelun kanssa. Uuden lain mukaan, jonka tämä eduskunta taannoin hyväksyi, kunnan, jonka taseeseen on kertynyt kattamattomia alijäämiä, on esitettävä ensi vuoden talousarvionsa yhteydessä ensimmäisen kerran ohjelma siitä, miten nämä alijäämät taseesta poissulatetaan. Noin 200 kunnan taseet ovat tällä tolalla. Niissä on alijäämiä, joko edellisenä vuonna tai edellisinä vuosina kertyneitä. Alijäämien yhteenlaskettu summa oli viime vuonna yli 2 miljardia markkaa. Jos tämä kaikki tasapainotettaisiin henkilöstömenosta, se merkitsisi yli 10 000 henkilön irtisanomista kuntien palveluista. Näin ei tietystikään saa käydä. Uskon, että hallitus omalta osaltaan huolehtii siitä, että näin ei tietystikään käy.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä kuntatalous ja kuntalaisten tasavertainen kohtelu edellyttävät monia alue- ja kuntatalouden remontteja. Yksi osa näistä remonteista on selvitysmies Jukka Pekkarisen valmistelema esitys kuntien verotulojen tasauksesta. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä selvitysmies Pekkarisen valmistelema malli tarjoaa hyvän pohjan kuntatalouksien eriarvokehityksen pysäyttämiseksi tietyin ehdoin. Ensimmäisenä ehtona on, että hallitus osoittaa tarkoitukseen sen velvollisuuksiin kuuluvan ja selvitysmiehenkin laskelmissa mukana olleen 1,5 miljardin markan lisärahoituksen. Toisena ehtona on, että tuloperustaltaan kaikista heikoimpien kuntien verotulojen tasauksen määrää nostetaan muutamalla prosenttiyksiköllä selvitysmiehen esittämästä. Kokonaan romukoppaan ei pidä heittää Helsingin kaupungin tämän taudin lääkkeeksi esittelemää malliakaan. Edellytykset myös arvonlisäverojärjestelmän korjaamiseksi oikeudenmukaisemmaksi ovat nyt olemassa. Arvonlisäverolaskua ei saa heittää niiden kuntien ja kuntalaisten maksettavaksi, joille laskua siitä ei kuulu.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä myös kuntien valtionosuusjärjestelmä kaipaa pikaista remonttia. Järjestelmän on tunnistettava nykyistä paremmin se tosiasia, että palvelujen järjestämisellä on erityyppisissä yhdyskunnissa erilainen hinta. Järjestelmän on varmistettava se, että kuntalaisten palvelut ovat kunnasta ja maakunnasta riippumatta edes kutakuinkin tasaveroisella tasolla.

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen puheessa ei ollut kuitenkaan yhtään selkeätä vastausta siihen, miten ja missä mitassa kuntatalouden välttämättömät tasapainotukset tehdään. Ministeri Korhosen puheessa oli hyvää se, kun hän analysoi ne ongelmat, jotka kuntataloutta tällä hetkellä vaivaavat. Minun on helppo yhtyä sen analyysin alkuosaan, minkä ministeri teki. Mutta ministerin arvio siitä, millä lääkkeillä eli millä keinoilla voitaisiin tilannetta parantaa ja millä aikataululla lääkitystä tarvitsisi antaa, näiltä osin jäi perin valjuksi, lähes olemattomaksi.

Ainoa lääke, minkä perään ministeri Korhonen on julkisuudessa huhuillut, on kuntarakenteen muuttaminen eli kuntaliitokset. Jos nyt kukaan uskoo, että tällainen lääke ylipäänsä voisi mikään todellinen ratkaisu näihin päivänkohtaisiin ongelmiin olla, sitä kuitenkin tunnutaan esittävän julkisuudessa. Mikään selvitys ei todista, että kuntaliitokset olisivat jokin automaatti onneen ja taloudellisista vaikeuksista selviytymisen ehdoton tie. Haluan kuitenkin vakuuttaa, että keskustan eduskuntaryhmä tukee kuntalaisten itsensä oikeutta päättää, liittyäkö vai olla liittymättä toiseen kuntaan, mutta me emme hyväksy pakkoliitoksia. Suorastaan irvokkaina pidämme yrityksiä ajaa kunnat pakkoliitoksiin taloudellisen kuristamisen kautta. Ahon hallituksen neljän vuoden aikana vapaaehtoisia kuntaliitoksia suoritettiin enemmän kuin vuosikymmeniin sitä ennen ja sen jälkeen vastaavassa ajassa.

Keskustan eduskuntaryhmä tukee voimakkaasti myös seutuyhteistyön kehittämistä. Nykyinen seutujärjestelmä ja seutujako kehitettiin pääministeri Ahon hallituksen aikana.

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Vantaalainen varastomies, hänen farmaseuttivaimonsa ja jalkapallosta kiinnostunut jälkikasvunsa ovat oikeassa vaatiessaan, ed. Kalliomäki, että nykyistä suurempi osa heidän itsensä maksamista veromarkoista tulee käyttää Vantaalla jo asuvien ihmisten palvelujen parantamiseen. Nyt perheen veromarkoista iso osa kuluu kiihtyvän muuttoliikkeen seurauksena syntyvän lisäpalvelutarpeen rakentamiseen. Siellä jo olevien ihmisten palveluiden, osin jossakin rempallaankin olevien palveluiden kohentamiseen markkoja ei jää riittävästi.

Niin on asiassaan oikeassa myös vesantolainen maansiirtoyrittäjä perheineen. Ei voi olla oikein, ed. Kekkonenkaan, että rintamaita paljon kireämmästä verotuksesta huolimatta hänen kuntansa, Vesannon kunta, on nykymenolla vaarassa joutua riisumaan palvelujaan, ottamaan lasten päivähoidosta, koulutuksesta, vanhustenhuollosta ja terveydenhoidosta tasapainottaakseen taloutensa, niin kuin me tässä salissa olemme äskettäin edellyttäneet, kun olemme edellyttäneet, että kunta ei saa tehdä vuodesta toiseen alijäämäisiä tilinpäätöksiä. Tällaisella menolla, joka nyt on vallalla, kunnasta, Vesannoltakin, lähtevät monet sellaisetkin, joille vielä voisi sieltä työtä löytyä. Ihmiset arvostavat palveluja, mittaavat jäämisen omalle paikkakunnalleen tai muualle lähtemisen sillä, mitä oma ja vieras paikkakunta pystyy ei vain työn vaan myös palveluiden osalta tarjoamaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen vastaus välikysymykseen osoittaa, että siltä puuttuu selvä tahto tasapainottaa alueellinen kehitys koko maan, niin vantaalaisten kuin vesantolaisten, yhteisen edun mukaisesti. Siltä puuttuu tahto ohjata kuntien taloudellinen kehitys ja sitä tietä kuntalaisten tarvitsemat palvelut nykyistä tasapuolisemmalle uralle. Ministereiden, jotka ovat juuri leikanneet jo ennestään heikompien kuntien verotuloja ja valtionosuuksia — tämän sanomani kohdistan erityisesti ministereille Korhonen, Soininvaara ja Perho — on turha enää syyllistää niiden kuntien päättäjiä, joiden tuloja ja valtionosuuksia nämä ministerit juuri itse ovat leikanneet. Sen jälkeen tuleminen julkisuuteen ja näiden kuntien päättäjien syyllistäminen siitä, että nämä joutuvat leikkaamaan palveluista, ei ole kovin korkealle arvostettavaa toimintaa.

Arvoisa puhemies! Edellä sanotun perusteella ehdotan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen opposition välikysymykseen eduskunta toteaa, että hallituksella ei ole halua tasoittaa kuntien välistä eriarvoisuutta eikä turvata kuntalaisille tasavertaisia palveluja maan eri osissa,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Ulla Juurola /sd:

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys koskee kuntien talouden ja palveluiden turvaamista. Asia on sosialidemokraattiselle eduskuntaryhmälle tärkeä. Kuntalaisten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut ovat olleet ja ovat sosialidemokraateille sydämen asia. (Ed. Ala-Nissilä: Entäs kukkaron?)

Kuntatalous kokonaisuudessaan vahvistui viime vuonna yhteisöveron voimakkaan kasvun myötä. Kuntien taloudelliset erot ovat kuitenkin kasvaneet erityisesti yhteisöverokertymien epätasaisen jakautumisen vuoksi. Suhdanneherkkä yhteisövero näyttää tulevan ongelmalliseksi kuntatalouden, palveluiden rahoituksen instrumenttina. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä ei kuitenkaan yhdy välikysymyksen väitteeseen, että hallitus olisi hämmästyttävällä välinpitämättömyydellä ja toimettomana seurannut tilanteen kehitystä.

Välikysymyksen allekirjoittajat, erityisesti entinen sisäministeri edustaja Pekkarinen, hyvin tietävät, miten vaikeaa on löytää oikeudenmukaista ja lähes reaaliajassa toimivaa kuntien verotulojen tasausjärjestelmää. Sosialidemokraatit eivät kiistä sitä tosiasiaa, että useat kunnat ovat todellisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Arvostelun tulee kuitenkin perustua pidemmän aikavälin luotettaviin ja mahdollisimman vertailukelpoisiin tietoihin.

Kuntaliiton tietojen mukaan juoksevien tulojen ja menojen erotus eli vuosikate jäi viime vuonna miinukselle 194 kunnassa, kun edellisenä vuonna kuntien määrä oli 87. Vertailussa ja varsinkin pidemmän aikavälin johtopäätösten osalta on hyvä tietää, että viime vuonna kuntien saamaa yhteisöverojen jako-osuutta korjattiin useammalta verovuodelta. Tällöin kuntakohtaiset muutokset olivat huomattavia.

Tällaisia tilanteita ei voi vuoden 2002 alusta enää syntyä, niin uskon. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on jo päättänyt, että vuoden 2002 alusta lukien siirrytään yhteisöveron osalta viimeksi valmistuneen verotuksen mukaisiin, kerralla lopullisiin kuntakohtaisiin jako-osuuksiin. Tämä parantaisi yhteisöverotilitysten ennakoitavuutta ja maksuvalmiuden hallintaa kunnissa, jolloin viime vuoden kaltaiset ongelmat voitaisiin välttää.

Kunnallisverotuksessa tehtiin viime vuonna niinikään oikaisukirjaus kahteen kertaan yhden sijasta. Ilman ylimääräistä kunnallisveron oikaisua negatiivisen vuosikatteen kuntia olisi ollut 194 kunnan sijasta 126 kuntaa. Mikäli sekä yhteisöverojen että kunnallisveron oikaisu jätetään huomioimatta, negatiivisen katteen kuntia olisi ollut viime vuonna 94. Näin tarkasteltuna muuttuu välikysymyksessä kuntataloudesta annettu synkkä kuva. Yhden vuoden perusteella ei voida tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuntien tarjoamien palveluiden suhteen.

Tämän vuoden neljän ensimmäisen kuukauden ajalta kuntien verokertymät näyttävät vahvasti kasvavan. Ansio- ja pääomaverotulot kasvoivat tämän vuoden tammi—huhtikuussa viime vuoden vastaavasta ajankohdasta noin 15 prosenttia ja yhteisöverot vajaat 40 prosenttia. Kuntien verokertymä on alkuvuonna yhteensä 18 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten.

Arvoisa puhemies! Kuntien taloudet eivät siis ole kriisissä, mikäli taloudellisia lukuja tarkastellaan keskimääräisinä lukuina. Ongelmana on kuntien eriarvoisuus. Tilanteessa, jossa esimerkiksi kaksi pääkaupunkiseudun kuntaa voivat saada miljardeja ennakoimattomia yhteisöverotuottoja, runsaassa parissa sadassa kunnassa talous heikkeni. Tilanne ei voi tällöin olla kuntataloudessa terveellä ja kestävällä pohjalla.

Kuntien eriarvoista tilannetta selvittävät osin maakunnalliset suuret erot. Mikäli huomioidaan kaikki valtion talousarvion kautta kulkevat määrärahat alueille, erot ovat todella suuret. Vähiten valtion rahaa ohjautuu Itä-Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen. Erot parhaimpiin maakuntiin ovat yli 10 000 markkaa asukasta kohden vuodessa. Itä-Uusimaa ja Päijät-Häme ovatkin Uudenmaan ohella suurimpia nettomaksajia valtiolle. Eriarvoiset lähtökohdat eivät voi olla heijastumatta kuntien talouksiin.

Alueiden eriarvoisuuden yksi lääke on valtion toimintojen hajasijoitus. Tämänkin osalta hallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin, kun se teki tänä keväänä hajasijoittamista koskevat uudet ohjeet. Myöhemmin hajasijoittamisesta saatetaan säätää laki. Toukokuun alusta voimaan astuvien hajasijoitusohjeiden mukaan valtion ja sen yksiköiden toimintojen sijoittamisessa tulee aina selvittää hajasijoituksen mahdollisuudet. Konkreettisia päätöksiäkin on jo tehty. Erityisen tärkeää on korkeatasoisen koulutuksen järjestämismahdollisuus kaikissa kunnissa.

Hajasijoitukset eivät kuitenkaan ratkaise kuntien eriarvoisuuteen liittyviä ongelmia. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä kuntatalouden keskimääräiset tunnusluvut eivät takaa sitä, että jokainen kansalaisen saa tarvitsemansa terveyspalvelut tai että kaikilla lapsilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet laadukkaaseen koulutukseen.

Arvoisa puhemies! Tasa-arvoisten palveluiden takaamiseksi kaikkien kuntien asukkaille sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee niitä esityksiä, joita selvitysmies Jukka Pekkarinen on esittänyt, ja kiirehtii vielä keskeneräisten kohtien valmistelua. Uudistusten nopeatempoinen valmistelu on erityisen tärkeää kuntien vastuulla olevien peruspalveluiden turvaamiseksi maan kaikissa osissa.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta on jo päättänyt, että vuoden 2002 alusta lukien siirrytään yhteisöveron osalta viimeksi valmistuneen verotuksen mukaisiin kerralla lopullisiin kuntakohtaisiin jako-osuuksiin. Tehdyn ministerivaliokunnan päätöksen mukaan luovutaan arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä. Lisäksi verotulojen tasausviiveen reaaliaikaistamisesta on jo tehty päätös. Näin on hyvä.

Jatkovalmisteluun on siirtynyt veropohjan tasausvaihtoehtojen etsiminen ja niiden rahoitus. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että erillinen verotulon täydennyksen luominen heikoimmille kunnille toteutetaan selvitysmies Pekkarisen alkuperäisen mallin mukaan. Kiinteistöveron poistaminen tasauksen piiristä on kannatettava ehdotus.

Jatkoselvityksessä on myös perusteellisesti arvioitava, voidaanko nykyinen kiinteään kuntien ja valtion väliseen kustannustenjakoon perustuva järjestelmä korvata peruspalvelubudjetiksi nimitetyllä suunnitelmalla ja tähän liittyvällä neuvottelujärjestelmällä. Selvityksessä on kiinnitettävä huomiota ennen kaikkea järjestelmän toimivuuteen sekä kunnallisen itsehallinnon periaatteeseen, joka on keskeinen lähtökohta suomalaisessa hyvinvointipalvelujen järjestämisen mallissa.

Arvoisa puhemies! Oppositio antaa välikysymyksessä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tilasta varsin synkän kuvan. Onkin kysyttävä, haluaako oppositio yliampuvilla, perusteettomilla heitoilla lietsoa turvattomuutta kansalaisten keskuudessa?

Sosialidemokraatit pitävät erityisen tärkeänä sitä, että opetuksen yksikköhinnat nousevat merkittävästi. Opetuksen kehittäminen onkin ollut selkeä painopistealue, mutta ryhmämme on useaan otteeseen vaatinut myös sosiaali- ja terveyspalveluiden valtionosuuksien nostamista.

Stakesin tutkimusten mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanne oli vuosituhannen vaihteessa hieman parempi kuin vielä muutama vuosi sitten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että palveluiden tila olisi kaikin puolin hyvä eikä mitään tarvitsisi tehdä. Hoivan puutteet edellyttävät pikaisia toimenpiteitä erityisesti vanhusten pitkäaikaisessa laitoshoidossa, kotipalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdehuollossa. Lapsia ja heidän perheitään tukevia palveluja on kohennettava niin, että ongelmia ennalta ehkäistään. Keskeisiä kehittämiskohteita ovat neuvoloiden, päivähoidon ja koulujen tukipalvelut ja kerhotoiminta.

Terveydenhuoltojärjestelmä on kuitenkin joutumassa vaikeuksiin sitä kautta, että järjestelmä on hajautettu ja yksittäiset kunnat ovat liian pieniä hoitamaan tarpeellisia palveluja. Tarve laajalle kuntien väliselle yhteistyölle on ilmeinen tässäkin palvelujen järjestämisasiassa.

Stakesin tutkimuksen mukaan kuntien taloudelliset erot selittävät vain vähän kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menoja. Eroja selittävät tutkijoiden mukaan erityisesti väestörakenteet, erilaiset palvelurakenteet sekä kuntien harjoittama oma terveys- ja sosiaalipolitiikka. Kuntien palvelujen välillä on myös suuria tehokkuus- ja tuottavuuseroja. Rikkaat ja hyvinvoivat kunnatkaan eivät välttämättä panosta peruspalveluihin. Kuntapäättäjien tulee siis myös itse katsoa peiliin palveluja kritisoidessaan.

Julkinen terveydenhuolto ja kuntatalous kärsivät pitkittyneestä lääkärilakosta. Lakon pitkittyessä inhimilliset kärsitykset lisääntyvät. Lääkärilakko on järjestetty niin, että kustannukset sairaanhoitopiireille ovat korkeat. Sosialidemokraatit vetoavat työmarkkinaosapuoliin, Kunnalliseen työmarkkinalaitokseen ja Lääkäriliittoon, että ne mahdollisimman pian aloittavat sopimukseen päätyvät ja lakon lopettavat neuvottelut lääkäreiden palkkojen ja työolojen korjaamiseksi. Haluamme kuitenkin korostaa sitä, että lopputuloksen on oltava kohtuullinen julkisen sektorin koko henkilökunnan näkökulmasta. Myös muiden ammattilaisten kuin hyvätuloisten lääkäreiden palkkoja ja työoloja on voitava kehittää jatkossa.

Arvoisa puhemies! Kiirehtiessään selvitysmies Pekkarisen esityksen toteuttamista sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa, että hallituksen vastaus tyydyttää eduskuntaryhmäämme, ja esittää yksinkertaista päiväjärjestykseen siirtymistä.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Syö enemmän kuin tienaa" on vanha sanonta Huittisten hullusta miehestä. Viime vuonna 194 kuntaa, joissa asui yli miljoona ihmistä, joutui käyttäytymään Huittisten hullun miehen tavoin, ei omasta halustaan, ei vapaasta tahdostaan, vaan Lipposen hallitusten leikkausten pakottamina ja nurkkaan ahdistamina. Eikä tämäkään kuvaa vielä kuntatalouden koko ahdinkoa. Näiden 194 kunnan lisäksi on yli sata kuntaa, joiden tilinpäätös oli tappiollinen. Toisin sanoen, ne eivät pysty lyhentämään velkojaan eivätkä korjaamaan homehtuvia ja rapistuvia rakennuksiaan puhumattakaan uudisrakentamisesta. Samanaikaisesti muutamalla kymmenellä kunnalla menee paremmin kuin koskaan yhteisöveron hurjan kasvun vuoksi. Tasan ei käy onnen lahjat, kuten vanha kansanviisaus osuvasti toteaa.

"Kun otetaan kunnilta, se ei ole keneltäkään pois", tokaisi valtiovarainministeri kerran kuntaleikkausten yhteydessä. Tausta-ajatuksena lienee ollut, etteivät kunnat äänestä. Kysymys ei ole kuitenkaan todellisuudessa kunnista, vaan kuntalaisista ja heidän palveluistaan. Kysymys on ihmisten välisestä oikeudenmukaisuudesta, oikeudesta terveyspalveluihin, oikeudesta vammaispalveluihin ja oikeudesta hyvään vanhustenhoitoon sekä oikeudesta turvalliseen kouluun ja päivähoitoon asuinkunnasta riippumatta. Näitä oikeuksia hallitus on leikkauksillaan pakottanut monet kunnat rikkomaan.

Vaikeuksissa olevat kunnat ovat saneeranneet toimintojaan. Kustannuksia on vähennetty henkilöstön lomautuksilla ja irtisanomisilla, hankinnat ja rakentamisrahat on vedetty lähes nollille, äyrin hintoja on nostettu rajusti, seutuyhteistyötä on lisätty. Toimenpiteistä huolimatta raha ei riitä edes tärkeimpiin peruspalveluihin. Umpikuja on jo monilla edessä. Tätä kujanjuoksua Lipposen hallitus on seurannut hämmästyttävällä välinpitämättömyydellä ja omilla toimillaan jopa nopeuttanut sitä. Näin ei voi jatkua.

Hallituksen taktiikkana on ollut kuntien päättäjien syyllistäminen nykytilanteesta. Osoite on kuitenkin väärä. Kysymys on yksinkertaisesti hallituksen kohtuuttomista kuntaleikkauksista.

Tilastot kertovat karua kieltä. Verotulojen ja valtionosuuksien yhteismäärä oli toissa vuonna yli 300 kunnassa reaalisesti pienempi kuin 1990-luvun alussa. Kun samanaikaisesti kunnille on annettu jatkuvasti uusia velvollisuuksia, eivät kaikki kunnat voi mitenkään selvitä tehtävistään.

Kuntalain uuden tasapainottamissäännön mukaan, jos kunnan tilinpäätös oli alijäämäinen, on kunnan esitettävä, miten talous tasapainotetaan seuraavan kolmen vuoden aikana. Jo nyt on selvää, että monet kunnat eivät pysty tätä tekemään. Näistä kunnista tulee lainrikkojia. Useat kunnat ovatkin ottaneet yhteyttä ja tiedustelleet, mitä tällaisessa tilanteessa on tehtävä. Kuntien omien toimenpiteiden lisäksi olen kehottanut saattamaan syntymässä olevan laittoman tilan myös sisäasiainministeriön tietoon.

Arvoisa puhemies! Myös kansalaisten mitta on täyttymässä. Terveyspalvelut ruuhkautuvat, leikkausjonot kasvavat ja pitkäaikaissairaat jäävät usein vaille asianmukaista hoitoa. Kunnilla ei ole varaa palkata hoitohenkilöstöä riittävästi. Nykyiset työntekijät kärsivät kiireestä ja työuupumuksesta. Myös matala palkkataso vaatii korjausta.

Keskustan eduskuntaryhmän viimesyksyisen selvityksen mukaan sosiaali- ja terveystoimeen tarvitaan 10 000 uutta työntekijää. Terveydenhoidon tason nostaminen hyvinvointivaltioiden etujoukkoon vaatii siten valtiolta miljardien menolisäyksiä lähivuosina. Jos näin ei tehdä; julkinen terveydenhuolto rappeutuu. Se johtaa siihen, että hyvätuloiset käyttävät entistä enemmän yksityisiä palveluja ja heikompi julkinen terveydenhuolto vastaa vain köyhimpien terveyspalveluista. Tällaista kahtiajakoa keskusta ei hyväksy.

Nurinkurinen meno jatkuu myös koulutuksessa. Viime vuosikymmenellä joka viides peruskoulu lakkautettiin. Opetushallituksen juuri julkaiseman selvityksen mukaan vielä kaksi kolmasosaa jäljellä olevista on vaarassa. Myös pienet lukiot ovat liipaisimella. Jos arvio toteutuu, tietää se entistäkin kiivaampaa poismuuttoa näistä kunnista.

Säästöjen seurauksena koulujen ryhmäkoot ovat kasvaneet ylisuuriksi, erityis- ja tukiopetus ovat vähentyneet ja kerhotunnit miltei loppuneet. Koulupsykologin palveluja saa vain joka kolmannessa koulussa. Koulukiusaus ja -väkivalta ovat raaistuneet. Myös huumeongelma on pesiytynyt kouluihin. Opettajat vähenevine voimavaroineen on asetettu liki mahdottoman tehtävän eteen.

Jos mitään ei tehdä, kuntien väliset erot syvenevät edelleen. Lomautukset ja irtisanomiset uhkaavat jälleen suurta kuntatyöntekijäjoukkoa. Onkin kysyttävä vakavasti, aikooko Lipposen hallitus jälleen maksattaa säästölaskunsa matalapalkkaisilla toimisto-, koulu-, sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöillä.

Arvoisa puhemies! Lipposen hallituksen ohjelmassa todetaan, että kunnallisten peruspalveluiden laatu ja saatavuus turvataan. Samoin luvataan tarkistaa kuntien valtionosuusjärjestelmän perusteita vuoteen 2002 mennessä. Hallitus on kuitenkin vitkastellut ohjelman toteuttamisessa. Yksistään selvitysmiehen nimittämiseen ja työtehtävän määrittämiseen kului lähes vuosi. Selvityksen saatuaan hallitus ei ole kyennyt todellisiin päätöksiin.

Jo nyt on selvää, että hallitus ei pysty lunastamaan ohjelmaansa kuntatalouden osalta. Hallitus on nukkunut ruususenunta ja aika tiimalasissa loppuu. Laskun siitä maksavat köyhimpien kuntien asukkaat. Vaikein tilanne on Etelä-Savon, Päijät-Hämeen, Lapin ja Kainuun kunnissa. Sen lisäksi on lukuisia syöksykierteessä olevia kuntia joka puolella maan. Näillä kunnilla on hätä, ei kunnan itsensä vaan kuntalaistensa palvelujen puolesta.

Arvoisa puhemies! Hallituksella on käytettävissään sekä selvitysmies Pekkarisen ehdotus että arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmää koskeva muutosesitys. Kunnat odottavat molemmista pikaisia päätöksiä. Vaikka ne eivät yksistään ratkaisekaan ongelmia, olisivat ne selkeä askel eteenpäin.

Lipposen hallitus on selkeästi ilmoittanut, että valtio ei anna lisärahaa kuntien palveluiden turvaamiseen. Se johtaa väistämättä nykyistä huomattavasti voimakkaampaan tasaukseen kuntien välillä. Keskustan eduskuntaryhmä kuitenkin vaatii, että valtio antaa kunnille sekä selvitysmies Pekkarisen että Helsingin esittämässä mallissa esillä olleen noin puolitoista miljardia markkaa.

Keskustan lähtökohta on, että laadukkaat kunnalliset palvelut on pystyttävä tarjoamaan kaikissa maamme kunnissa. Se koskee niin väestökadosta kuin väestökasvustakin kärsiviä kuntia.

Arvoisa puhemies! Selvitysmies Pekkarisen malli ei ole keskustankaan mielestä mikään ihannemalli. Olemme kuitenkin valmiit hyväksymään sen tietyin tarkistuksin päätöksenteon pohjaksi. Se antaisi verotulotasauksen ajantasaistamisen vuoksi etuja myös köyhimmille kunnille. Se toisi kipeästi kaivattua lisärahaa myös Pääkaupunkiseudulla Vantaan, Keravan, Järvenpään ja Nurmijärven sekä Oulun ympäristössä Kempeleen ja Haukiputaan kaltaisille muuttovoittokunnille.

Arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmä on saattanut pienillä käyttömenoilla selviävät ja vähän rakentavat kunnat toisten kuntien maksumiehiksi. Järjestelmän muuttaminen onkin välttämätöntä. Esitetty uusi mallikaan ei kohdennu täysin oikealla tavalla. Työryhmä ei ole parempaakaan mallia löytänyt, joten esitys olisi kuitenkin parannus nykytilanteeseen ja voitaisiin toteuttaa siirtymäaikaa hyväksikäyttäen.

Uudistusten perusongelma on eräiden kuntien menetykset. Asianomaiset kunnat ovat pitäneet niitä kohtuuttoman suurina. Siksi asiaa on tarkasteltava rehellisesti ja oikeudenmukaisesti eri näkökannoilta kysymällä seuraavasti: Onko oikein, että Vantaan, Kuopion, Turun, Oulun, Keravan tai Järvenpään verotulojen kasvusta leikataan 40 prosenttia ja Helsingin, Espoon, Salon ja Kauniaisten kasvusta vain 15 prosenttia, kuten nykyisessä verotulontasausjärjestelmässä tapahtuu? Onko kohtuullista, että kaksi kuntaa 15 prosentin väestöosuudella saa yli puolet kaikkien kuntien vuosikatteesta, kuten viime vuonna tapahtui? Onko kohtuutonta, jos joltakin kunnalta leikataan puolet tai vaikka kokonaan yhden vuoden yhteisöverotulon kasvu, kun maassa on joukko kuntia, joiden verotulot eivät ole juurikaan kasvaneet kymmeneen vuoteen?

Kokonaisarviota ei voi tehdä markkamääräisten leikkausten perusteella, vaan on arvioitava, pystyvätkö nämä kunnat hoitamaan lainmukaiset ja esimerkiksi Pääkaupunkiseudun asettamat erityisvelvoitteet menetysten jälkeenkin. Jos vastaus on myönteinen, uudistukset voidaan toteuttaa. Jos taas vastaus on kielteinen, silloin esityksiä on muutettava. Keskustan tinkimätön lähtökohta on, että jokaisen kunnan niin Pääkaupunkiseudulla kuin syrjäisimmillä Lapin perukoillakin on pystyttävä tarjoamaan laadukkaat peruspalvelut kaikille asukkailleen. Nyt näin ei tapahdu.

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen on eilen luonnehtinut kuntajakoamme sietämättömäksi, jolle on mahdotonta luoda valtionosuusjärjestelmää. Lausunto osoittaa hallituksen neuvottomuuden ja antautumismielialan. Avuttomuuden tuskankaan ei tulisi johtaa tällaiseen kunnallista itsehallintoamme halventavaan lausuntoon.

Käsitys kuntatalouden ongelmien ratkaisemisesta kuntaliitoksilla perustuu asioiden mittasuhteiden ymmärtämättömyyteen. Sadan pienimmän kunnan yhteenlasketut menot ovat vain reilut kaksi prosenttia kuntien kokonaismenoista. Näistäkin menoista 90 prosenttia kuluu terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluihin. Näin ollen sadan kunnan lopettamisella saataisiin enimmillään muutaman sadan miljoonan markan säästö, mutta menetettäisiin paljon itsehallintoon ja demokratiaan liittyviä arvoja.

Eräs tärkeä asia keskustelussa on myös unohtunut. Jokainen itsenäinen kunta toimii oman alueensa kehittämiskeskuksena. Siten sadan kunnan lakkauttaminen lopettaisi sata kehittämiskeskusta, sillä uudessa kymmenien kilometrien päässä olevassa kuntakeskuksessa kehittämisen painopiste muuttuisi. Näin menetetyllä omaehtoisuuteen perustuvalla kehittämispanoksella olisi koko yhteiskunnan menestystä selvästi heikentäviä vaikutuksia. Reikäleipäkuntien osalta tilanne on osin toinen.

Arvoisa puhemies! Julkisuuteen ruokitaan jatkuvasti käsitystä, että keskusta ylipäätään vastustaa kaikkia kuntaliitoksia. Haluan selkeästi oikaista tämän väärinkäsityksen. Keskustan mielestä kuntaliitos sinänsä ei ole hyvä tai huono.

Olemassaolosta päättäminen on kuitenkin jokaisen kunnan tärkein päätös. Siksi siitä tulee järjestää aina kansanäänestys. Keskusta hyväksyy kaikki kuntaliitokset, jotka perustuvat kuntalaisten kansanäänestyksessä ilmaisemaan tahtoon. Sen sijaan emme hyväksy ylhäältä määrättyjä pakkoliitoksia emmekä valtion taloudellista kiristystä liitoksiin pakottamisessa. Emme tuomitse myöskään niitä kokoomuslaisia tai sosialidemokraatteja, jotka ovat estäneet Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan liitoksen tai Nurmon ja Seinäjoen liitosselvityksen tekemisen. Päinvastoin keskusta tukee vapaaehtoisia kuntaliitoksia.

Kuntien hätä on todella suuri. Nyt tarvitaan välittömiä toimenpiteitä. Keskusta vaatiikin, että jo lisäbudjetissa nostetaan harkinnanvaraisia avustuksia tuntuvasti. Sen lisäksi hallituksen on laadittava jo ensi syksyksi toimenpideohjelma heikoimpien kuntien pelastamiseksi. Edellytämme myös, että ensi vuoden kuntapolitiikkaa linjataan merkittävällä tavalla:

• kunnille ei määrätä uusia tehtäviä
• työmarkkinatuen siirrosta kunnille luovutaan
• kunnallisverovähennysten korotukset korvataan hallitusohjelman mukaisesti
• valtionosuuksien indeksitarkistukset toteutetaan täysimääräisinä ja nykyisen valtionosuusjärjestelmän siirtymätasausta jatketaan ensi vuoden jälkeenkin.

Verotulotasausjärjestelmän ja arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmän osalta viittaan ed. Pekkarisen puheenvuoroon.

Arvoisa puhemies! Suomalainen kunnallishallinto oikein käytettynä on mahtava voimavara. Lipposen hallitus on sekä toimillaan että toimettomuudellaan vakavasti vaurioittanut kunnallishallintomme toimintaedellytyksiä.

Välikysymysvastauksen perusteella näyttää siltä, että hallitus ei tiedä, mikä on kuntien talouden sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden todellinen tila. Se on vaarallista koko hyvinvointiyhteiskunnalle. Hallituksen irtautuminen arjen todellisuudesta ja otteen menettäminen panee kysymään, onko tilanne enää ollenkaan hallituksen käsissä. Juuri tähän me haluamme välikysymyksellämme saada vastauksen.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Kuntatalouden kehitykselle on tyypillistä toisaalta hyvä ja oikean suuntainen kokonaiskehitys, toisaalta kuntien taloudellinen erilaisuus. Taloudellisesti heikoimmista kunnista on toki kannettava huolta, mutta samaan hengenvetoon voi todeta, että suurin osa suomalaisista, yli 4 miljoonaa, asuu kunnissa, joiden taloudelliset edellytykset hoitaa peruspalveluja ovat vähintään kohtuullisessa kunnossa. Niin kuntien kuin valtion taloudellista kehitystä tarkasteltaessa on kuitenkin huomioitava se usein toisarvoiseksi jäävä totuus, että julkinen talous on yksi kokonaisuus. Voidaan sanoa, että kansalaiset, veronmaksajat ja palvelujen käyttäjät, ovat sekä valtion että kuntien isäntiä ja emäntiä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei halua heittää vettä myllyyn perinteisessä kunnallistalouden ja valtiontalouden vastakkainasettelussa, pikemminkin päinvastoin. Yhteistyön ja pitkäjänteisen toiminnan on oltava avainasemassa. Mielestämme tähän ovat tähdänneet myös aikaisemmat valtionosuusuudistukset, joilla kunnille on osoitettu valtaa, mutta myös vastuuta ja tätä kautta korostettu kunnallisen itsehallinnon ja kuntalaisten oman päätäntävallan asemaa. Yksi keskeinen kysymys onkin, ovatko kaikki kunnat tämän luottamuksen arvoisia.

Hallitus on järjestelmällisesti vahvistanut kuntataloutta budjettitalouden mahdollisuuksien rajoissa. Valtionosuustehtävien kustannustenjaon tarkistus lisää kuntien valtionosuuksia tänä ja seuraavana vuonna yhteensä noin 2,7 miljardia markkaa. Tänä vuonna kuntien harkinnanvaraisiin avustuksiin on budjetoitu 320 miljoonaa markkaa. Viime vuonna kunnille maksettiin ennätykselliset 420 miljoonaa markkaa harkinnanvaraisia avustuksia. Hallitus on määrätietoisesti kohdentanut harkinnanvaraisia avustuksia mahdollisimman oikeudenmukaisesti koko maahan. Kuntien talous on myös vahvasti huomioitu ensi vuoden talousarvioesityksen kehysratkaisussa.

Hallitus on aloittanut kuntien vero- ja valtionosuustulopohjan tasausta koskevan valmistelun. Siksi keskustan väitteet hallituksen välinpitämättömyydestä kuntien välisen eriarvoisuuden poistamisessa ovat täysin perättömiä. On kummallista, että välikysymys jätetään tilanteessa, jossa keskusta varsin hyvin tietää, että parhaillaan valtiosihteeri Sailaksen johtama työryhmä valmistelee keinoja ja ratkaisuja erityisesti juuri kuntien verotulojen tasaamiseksi. (Välihuutoja keskustan eduskuntaryhmästä) Yhtenä varsin painavana syynä tämän työryhmän perustamiselle ja selvitysmies Pekkarisen ehdotusten jatkojalostamiselle oli se nimenomainen seikka, että esitetyt ehdotukset eivät näyttäneet kohdistuvan riittävästi sinne, missä niitä kipeimmin tarvittaisiin, eli kaikista köyhimpiin kuntiin.

Keskustan välikysymyksestä saa nyt sen käsityksen, että keskusta olisi avosylin hyväksymässä selvitysmies Pekkarisen esitykset ilman perusteellista ja tulevaisuuspainotteista asiantuntija-arviota ja analyysia. Ed. Pekkarinenkin on yli 20 vuoden kokemuksella Jyväskylän kaupunginvaltuustosta täällä nyt kiirehtimässä kaimansa Pekkarisen esittämää mallia, jolla Jyväskylä rikastuu alustavien koelaskelmien mukaan lähes 50 miljoonaa markkaa vuodessa, kun taas köyhemmät kunnat jäävät paljon vähemmälle. Onko kuntapäättäjä Pekkarinen valmis jakamaan tätä pottia myös niille keskisuomalaisille kunnille, jotka ovat taloudellisesti Jyväskylää heikommassa asemassa? (Välihuutoja keskustan eduskuntaryhmästä)

Kuntatalouden lisäksi on pidettävä mielessä kunta- ja aluetasolle kohdistuvien toimenpiteiden muodostama kokonaisuus. Yksinomaan raha ei ratkaise. Vaaditaan pitkän tähtäimen suunnitelmia samoin kuin sisällöltään laadukkaita päätöksiä. Haluaisinkin tässä yhteydessä muistuttaa, että hallitus on tehostanut viime vuoden aikana määrätietoisesti kansallista aluepolitiikkaansa. (Ed. S. Lahtela: Missä se näkyy?) Aluepoliittisen työohjelman mukainen seutukuntien tukihanke tähtää kuntien vapaaehtoisen seudullisen yhteistyön laajenemiseen ja syvenemiseen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä seudullisen yhteistyön vahvistaminen muodostaa tärkeän lähtökohdan tämän päivän kuntapolitiikassa, jossa yhä tärkeämpää on kuntien oma-aloitteinen yhteistyö. Erityisen tärkeää seudullinen yhteistyö ja verkottuminen ovat taloudeltaan heikompien kuntien kannalta.

Korostamisen arvoista on, että kuntakohtaisesti on etsittävä sopivia ratkaisuja kansalaisten palvelutarpeiden ja toisaalta rajallisten resurssien yhteensovittamisessa. Kuntarajoista kiinni pitäminen ei tässä suhteessa voi olla itsetarkoitus. Itsetarkoitus on kuntalaisten saamat palvelut. Palvelujen taloudellinen ja tarkoituksenmukainen tuottaminen edellyttää kunnilta ennakkoluulottomuutta. Kuntalaiselle on yleensä toisarvoista se, kuka palvelut tuottaa, kunhan ne ovat saatavilla, laadukkaita ja kohtuuhintaisia.

Viime vuosina hallitus on johdonmukaisesti sijoittanut koulutukseen. Yhteenlaskettuna summana nämä koulutuspanostukset ovat vuodesta 1999 lähtien olleet noin kuusi miljardia markkaa lisää opetusministeriön hallinnonalalle. Niin tämän kuin ensi vuodenkin talousarviossa yksi selkeä koulutuksellinen painopiste on valtionosuuksien jälkeenjääneisyyden korjaaminen sekä indeksikorotukset.

Tuore Rajaseutuliiton teettämä tutkimus kyläkoulujen lakkauttamisesta on nostanut esiin uudenlaisia kysymyksiä koulutuksen järjestämisen muodoista. Pienten koulujen lakkauttamisen suhteen merkittäviä olivat 90-luvun alkupuolen valtionosuusjärjestelmän muutokset, joiden perusteella kunnat päättävät nyt itse koulutusmäärärahojensa käytöstä. Uudistusten jälkeen lisääntynyt kyläkoulujen lakkauttaminen ei näin ollen olekaan aivan yksiselitteistä. Näistä päätöksistä vastuu on kunnassa.

Kyläkoulujen lakkauttamisessa on kysymys ennen kaikkea arvovalinnasta. Todellisuudessa säästöjä ei synny välttämättä lainkaan, kun oppilaiden kuljetuskustannukset ja valtionosuuksien pieneneminen otetaan huomioon. Taaskaan kyse ei siis ole vain rahasta.

Haluan tässä yhteydessä nostaa esille myös valtioneuvoston periaatepäätöksen huumausainepolitiikan tehostamiseksi. Tämä päätös kohdistuu selkeästi myös kuntatasolle. Kokonaisuudessaan ennalta ehkäisevä työ, valistus ja nuorten huomioiminen erityisenä kohdealueena muodostavat ensiarvoisen tärkeän yhteistyökokonaisuuden huumeidenvastaisessa työssä.

Vastikään julkaistu kunnallisen nuorisotyön arviointi muodostaa tärkeän keskustelunavauksen nuorisotyön kehittämiselle ja tulevaisuudelle kunnissa. Myös tämä tutkimus korostaa seudullisen yhteistyön merkitystä nuorisotyötä kehitettäessä. Arvioinnin mukaan seudullinen yhteistyö on usein tarpeen paitsi koulunkäynnissä myös nuorten harrastusmahdollisuuksien tarjonnassa.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kuntien on nähtävä myös oma vastuunsa hyvinvointipalvelujen järjestämisessä ja alueellisen tasa-arvon ylläpitämisessä. Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen parhaan kykynsä mukaan on jokaisen kunnan päättäjän ja virkamiehen ensisijainen tehtävä. Valtion selän taakse piiloutuminen ei tässäkään ole moraalisesti uskottavaa politiikkaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaakin, että kuntien on ensin syytä hoitaa peruspalvelut kuntoon ennen kuin lähdetään toteuttamaan uusia, vähemmän tärkeitä tehtäviä. Harvinainen näky pienissäkään kunnissa ei ole palatsimainen kunnantalo tai uutuuttaan kiiltelevä jäähalli, vaikka terveyskeskus tai vanhainkoti saavat odottaa määrärahojaan vuositolkulla. Ei ole mieltä pitää yllä kunnanherrojen virkoja ja vanhanaikaisia hierarkkisia virkarakenteita niin kauan kuin yksikin vanhus tai pieni lapsi jää ilman hoitoa.

Monet kunnat valitettavasti jatkavat laman aikana aloitettua säästökuuria erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla, joka on muutenkin suurten haasteiden edessä lähivuosina. Nykyinen hoitohenkilökunta ikääntyy ja on jäämässä eläkkeelle seuraavien viiden tai kymmenen vuoden kuluessa. Miten käy, kun kasvavaa ikääntyneiden joukkoa hoitaa itsekin vanheneva sukupolvi? Nuoria ei valitettavasti hakeudu alan koulutukseen riittävästi. Jo nyt monissa kunnissa on vaikeuksia saada työvoimaa ja sijaisia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on huolissaan myös siitä, että julkisella sektorilla henkilöstön riittävyys ja jaksaminen ovat selkeitä ongelmia. Henkilöstön vähäinen määrä johtaa kierteeseen, jonka seurauksia ovat työntekijöiden loppuunpalaminen, alentunut hoidon laatu sekä vähäinen potilaan kanssa yhdessä vietetty aika. Myös pätkätyöt ovat hyvin yleisiä. Jopa kolmannes henkilökunnasta saattaa olla määräaikaista. Tällainen henkilöstöpolitiikka on hyvin lyhytnäköistä ja epäinhimillistä. Kaukaa viisaat kunnat ovat onneksi aloittaneet henkilökuntansa vakinaistamisen.

Myös opetuspuolella taistelu hyvistä opettajista tiukkenee tulevina vuosina. Opettajan koulutuksen saaneilla on kysyntää myös koulumaailman ulkopuolella. Monet opettajat hakeutuvatkin leveämmän leivän ääreen mielenkiintoisiin yksityisen sektorin työpaikkoihin. Kärjistäen sanottuna homeiset, ahtaat koulut, suuret opetusryhmät, lisääntyvä lasten masentuneisuus ja sitä kautta häiriökäyttäytyminen, alati uudistuvat opettamiseen liittyvät vaatimukset sekä vaativaan koulutukseen nähden vaatimaton palkka muodostavat liian suuren taakan opettajien jaksamiselle tänä päivänä.

Kunnissa tarvitaankin uusia ideoita, yhteistyömuotoja ja toimivia markkinoita palveluille. Kuntien olisi nähtävä muuttuva roolinsa palvelujen tuottajasta niiden ohjaajaksi ja kehittäjäksi. Myös hallintokuntien välisiä raja-aitoja on aidosti pyrittävä kaatamaan. Yksityisen sektorin lisäksi palvelutarjonnassa on nähtävä myös seurakuntien ja kolmannen sektorin kautta avautuvat mahdollisuudet unohtamatta vapaaehtoistyötä.

Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt pitkäjänteistä työtä niin kuntien itsehallinnon kuin kuntatalouden vahvistamiseksi sekä kuntien eriarvoisuuden vähentämiseksi ja kuntatalouden ongelmien tasapainottamiseksi. Yhtenä tärkeänä elementtinä on pidetty kuntien tulopohjan ennustettavuuden parantamista samoin kuin oikeudenmukaisen ja riittävän tehokkaan tasausjärjestelmän kehittämistä. Parhaillaan pohdittava verotulojen tasausjärjestelmä kohdistuu juuri peruspalveluihin, kuten opetukseen sekä terveyden- ja vanhustenhoitoon.

Keskustan välikysymys nojautuu kuntia koskeviin tilastoihin, jotka puolestaan perustuvat ainoastaan yhteen tunnuslukuun, vuosikatteeseen. Näitä tunnuslukuja tarkasteltaessa on huomioitava, että ne eivät tilastollisesti kerro koko totuutta, että viime vuosien vuosikatteet eivät ole yksioikoisesti vertailukelpoisia.

Eduskuntaryhmämme pitää tärkeänä, että kuntatalouteen kohdistuvissa toimenpiteissä kokonaisuudessaan huomioidaan niin ennustettavuus kuin kannustavuus. Tarkoituksenmukaista ei ole synnyttää kuntien kannustinloukkuja vaan kannustaa kuntia pitkäjänteiseen taloussuunnitteluun sekä uusien toimintatapojen ja yhteistyömuotojen etsimiseen peruspalveluiden järjestämisessä. Tämä kuntatalouden vakauttaminen on kuitenkin toteutettava niin, että toimenpiteet eivät lisää reaalisia julkisia kokonaismenoja.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä lähtee siitä, että hallituksessa nyt valmisteilla olevan työn lopputulos on siten oikeudenmukainen, että se kannustaa toisaalta taloudeltaan heikoimpia kuntia aktiivisuuteen oman taloutensa kuntoon saattamiseksi ja toisaalta palkitsee elinkeinopolitiikkaansa hyvin hoitaneita kuntia.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä yhtyy esitykseen yksinkertaisesta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kunnat suomalaisessa demokratiassa ovat aina olleet tärkeä osa maassamme toteutettua tasa-arvopolitiikkaa. Kansalaisten tasa-arvoisuuden lisäämisessä kuntien toiminta on viime vuosikymmenien kuluessa ollut ratkaisevan tärkeä. Samalla hyvinvointipalvelujen piiri on laajentunut. Monet perustuslain mukaan julkisen vallan vastuuseen kuuluvat hyvinvointipalvelutehtävät ja niiden toteutus on annettu kuntien suoritettavaksi.

Sekä valtiovalta että kansalaiset luottavat kunnallisiin palveluihin ja pitävät tärkeänä näiden palvelujen edelleenkehittämistä. Kansalaisten näkemyksiä on mitattu ja testattu viime vuosina monissa kyselyissä ja tutkimuksissa. Kaikki nämä kansalaismielipiteen kartoitukset osoittavat, että suomalaiset pitävät hyvänä perusratkaisuna sitä, että kunnat vastaavat peruspalvelujen järjestämisestä. Mielipidemittaukset ja tehdyt selvitykset osoittavat tämän luottamuksen lisäksi, että kuntakohtaiset erot palvelutuotannossa ovat suuria ja yksittäisissä palveluissa on edelleenkin puutteita.

Hallituksen ohjelmassa on sovittu, että kunnallisten peruspalvelujen laatu ja saatavuus turvataan maan kaikissa osissa. Kuntien valtionosuusjärjestelmän tarkistus on määritelty toteutuvaksi vuoteen 2002 mennessä. Uudistuksen tavoitteena ja reunaehtoina on mainittu erikseen muun muassa valtionosuusjärjestelmän kannustavuuden lisääminen, kuntien erilaisen palvelutarpeen ja rakenteen sekä erilaisen kustannusrakenteen huomioon ottaminen, vaihtoehtoisten palvelujen järjestämistapojen mahdollistaminen sekä järjestelmän läpinäkyvyyden parantaminen. Hallitusohjelma edellyttää, että ansiotulovähennyksen korottamisesta kunnille aiheutuvat tulonmenetykset kompensoidaan ja tällä vaalikaudella selvitetään mahdollisuudet tasata kuntien yhteisövero-osuuksien suhdanneluonteisten vaihteluiden vaikutuksia kuntien verotuottoihin.

Tämän tehtävän suorittamiseksi selvitysmies Jukka Pekkarinen on antanut oman raporttinsa. Selvitysmies Pekkarinen arvioi selvityksessään kuntien peruspalveluiden rahoituksen keskeiseksi ongelmaksi kuntien saamien verokertymien epävakaisuuden ja tehtäväkseen sen ennakoitavuuden parantamisen. Kuntatalouden selvitysmies Jukka Pekkarinen katsookin omassa raportissaan, että yhteisöveron ongelmat ovat kuntatalouden kannalta niin ilmeiset, ettei yhteisöveroa voida pitää luontevana eikä järkevänä kuntien palvelujen rahoituslähteenä. Pekkarinen tosin toteaa, että hänellä ei ole ollut edellytyksiä tehdä olennaisia yhteisöveroa koskevia muutosehdotuksia, mutta hän selvittää raportissaan niitä moninaisia epäkohtia, joita yhteisöveroon liittyy.

Tämän vuoksi vasemmistoliitto pitää myönteisenä sitä, että hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on päättänyt toteuttaa Pekkarisen ehdotuksen yhteisöveron kuntakohtaisten jako-osuuksien määrittelemisestä kerralla lopullisiksi. Tämän uskotaan olennaisesti vakauttavan yksittäisten kuntien taloutta. Vasemmistoliitto kuitenkin katsoo, että yhteisöveron rooli kuntien rahoituslähteenä tulee vielä jatkossa uudelleenarvioida, koska se aivan ilmeisesti vääristää peruspalvelujen rahoitusrakennetta ja rasittaa kuntien ja valtion välistä neuvottelusuhdetta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei myöskään halua luopua harkinnanvaraisten tukien käytöstä. Tasausvähennykset ja tasauslisät eivät kaikissa tilanteissa yksistään takaa oikeudenmukaisuutta, vaikka siihen tähtäävätkin.

Selvitysmies Pekkarisen keskeinen ehdotus oli verotulotasausten ja -täydennysten ajantasaistaminen. Toisin kuin julkisuudessa on esitetty, verotulojen täydennyksen ajantasaistaminen hyödyttäisi nykytilanteeseen verrattuna köyhiä kuntia. Pekkarinen katsoi, että selkeää pysyvästi heikon tasapainon kuntajoukkoa meillä ei varsinaisesti ole. Tilannetta voitaisiin kuvata niin, että erityisesti yksittäiset pienet kunnat joutuvat ajoittain talouden alijäämätilanteeseen mutta näidenkin kuntien talouden epätasapaino on vain väliaikaista. Vaikka meillä on sinänsä kohtuullinen verotulojen tasausjärjestelmä, tämä järjestelmä on tasauksen kahden vuoden viiveen takia tehoton nopeasti muuttuvassa yhteisöveromaailmassa. Niinpä muun muassa tutkija Heikki Helin on todennut uusimmassa kuntataloutta koskevassa julkaisussaan Vuoristorata jatkuu, että ratkaisevaa kuntien talouden tasapainottamisessa on verotulojen tasauksen ajantasaistaminen. Myös valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota tasauksen viiveestä johtuvaan tasausjärjestelmän tehottomuuteen.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten on usein vaikea ymmärtää, kuinka paljon kunnallisissa vaaleissa valitut edustajat vaikuttavat kuntakohtaisiin talousratkaisuihin. Vaikka viime vuosien talouskasvun alueellisesti eriarvoinen toteutuminen, talouslaman peruspalvelutehtäville aiheuttamat vahingot sekä väestön ikääntyminen ovat todellisia ongelmia, Suomen keskustan poliittinen retoriikka kuntatalouden vaikeuksista tässä ja aiemmissa välikysymyksissä antaa asioiden syistä ja seurauksista yhtä todellisen kuvan kuin tivolin peilihuone. Samalla kun keskustapuolue hallitsee lukuisia pieniä kuntia yksinkertaisella enemmistöllään, se voi vaatia oppositioasemastaan käsin eduskunnassa samanaikaisesti valtiontalouden kasvun hillitsemistä, miljardipanostuksia perustoimeentulomenoihin ja lisärahaa kuntien talousvaikeuksien ratkaisemiseksi. Keskustan nyt esittämän välikysymyksen ajankohta on sikäli erikoinen, että hallitus on juuri valmistelemassa niitä päätöksiä, joilla välikysymyksessä esitettyihin ongelmiin pyritään hakemaan kestäviä ratkaisuja.

Hyvät ystävät, peruskuvio edelleen on se, että kunnallisvaaleissa valitut luottamushenkilöt tekevät kuntatalouden pitkän linjan päätökset palveluiden rahoittamisesta ja muista kuntien menoista samoin kuin myös päätökset kuntien yhdistämisestä ja kuntien välisestä yhteistoiminnasta.

Valtiovallan toimet kuntien asemaan nähden eivät aina ole olleet kovin johdonmukaisia. Toisaalta valtion päätöksentekijät niin virkamieskunnassa, hallituksessa kuin eduskunnassakin mitä ilmeisimmin luottavat kuntien kykyyn ja taitoon hoitaa kansalaisten kannalta tärkeitä tehtäviä. Tästä osoituksena on se, että kuntien tehtävät jatkuvasti lisääntyvät. Nykyisen hallituksen aikana olemme tehneet useita sellaisia päätöksiä, jotka ovat merkinneet kunnille uusia ja varsin vaativiakin tehtäviä. Julkisen sektorin sisäisessä työnjaossa suuntaus on ollut se, että erilaiset palvelut ja vastuu yhteiskunnallisten ongelmien hoitamisesta viedään lähemmäs kansalaisia eli kuntiin.

Mutta vaikka valtiovalta on osoittanut näin luottamustaan käytännössä kuntien toimintakykyyn, se on sittenkin ollut sangen kitsas osoittamaan kunnille uusia resursseja näiden tehtävien hoitamiseen. On ajateltu, että kun maassa keskimääräinen talouden kokonaiskasvu on ollut huomattavan voimakasta, tämä hyvinvoinnin lisääntyminen myöskin jakaantuisi kaikille. Näinhän asia ei suinkaan ole ollut. Osa kunnista kamppailee vakavien talousongelmien edessä.

Kuntatalouden epävakauden ja erilaistumisen tausta on moninainen. Kuntien rahoitusasema muodostuu monista eri tekijöistä. Eri kuntien talousongelmien perimmäisiä syitä on osittain vaikea hahmottaa. Oikeaan osuvien lääkkeiden löytyminen tähän ongelmaan ei siten ole varsin yksinkertainen asia.

Maamme tuotannon rakenne on muuttunut hyvin voimakkaasti ja suuntautunut it-tuotantoon panostavaan globaalitalouteen. On myös selvää, että koko taloutemme rakennemuutos on näkynyt myös kuntien taloudessa. Nykyinen talouskasvu on aikaisempaa vientivetoisempaa ja yksityisiin yrityksiin pohjautuvaa. Vain osa talouskasvun luomista investointipanoksista jää näin kotimaahan. Uudessa talouden noususuhdanteessa myöskään julkinen sektori ei aikaisemmista ajoista poiketen ole mainittavasti pystynyt lisäämään työvoimaansa.

Valtionosuusjärjestelmän ja kuntien rahoitusrakenteen muutokset ovat myös kuntatalouden ristiriitojen taustalla.

Kuntatalouden ongelmista puhuttaessa ei voida sivuuttaa myöskään kuntajaotustamme. Suuri osa suomalaisista kunnista on liian pieniä selviytyäkseen yksin valtion antamien ja itsehallintoonsa kuuluvien tehtävien hoitamisesta. Kuntien tehtävävalikko on meillä laajempi kuin missään muualla Euroopassa, mutta suurimmassa osassa kuntia on alle 10 000 asukasta. Kaikki nämä lähes 350 kuntaa ovat olosuhteiltaan ja palvelutarpeiltaan varsin erilaisia. Oikeudenmukaisen rahoitusjärjestelmän rakentaminen tällaiseen kuntakenttään on sellainen palapeli, josta aina puuttuu hyvin paljon paloja.

Vielä viime lokakuussa kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunta arvioi, että negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärä vuonna 2000 olisi noin 60. Helmikuussa Tilastokeskus ennakoi, että negatiivisen katteen kuntia olisikin yli kaksinkertainen määrä eli 163. Suomen Kuntaliitto on päätynyt siihen, että ongelmakuntien määrä kipuaakin peräti 194 kuntaan. Negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärän seuraaminen ei valitettavasti edes riitä antamaan kokonaiskuvaa yksittäisten kuntien ongelmien mittakaavasta.

Olemme todella vakavan paikan edessä. Jos yksittäisten kuntien talouden perusta murtuu, jokaisen oikeus koulutukseen sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon vaarantuu, mikä olisi sekä perustuslakimme että sateenkaarihallituksemme ohjelmien turvaamien periaatteiden vastaista.

Kunnat ovat viime vuosina osallistuneet ja myötävaikuttaneet vahvasti alueelliseen kehittämiseen. Tämä kuntien aikaisempaa suurempi vastuu alueellisesti tasapainoisesta kehityksestä edellyttää, että kunnilla on edes jonkinlaista liikkumavaraa omassa taloudessaan.

Toisaalta muun muassa Talousneuvosto on viime syksynä antamassaan raportissa todennut, että yleisen hyvinvointipolitiikan rooli on ollut Suomessa keskeinen tekijä siinä, että eri väestöryhmien väliset ja siten myös alueelliset hyvinvointierot ovat olleet pienet. Talousneuvosto katsoo, että peruspalveluiden saatavuuden turvaaminen luo jatkossakin edellytykset hyvinvointierojen kurissa pitämiseen. Tästäkin näkökulmasta kuntien talouden tervehdyttäminen on elintärkeää.

On syytä muistuttaa siitä, että tässäkin salissa olemme tämän hallituskauden aikana usein puhuneet kansalaisten turvallisuuteen liittyvistä uhkakuvista ja keskustelleet siihen liittyen muun muassa poliisien resurssien riittävyydestä. Rikollisuutta suurempi riski kansalaisen turvallisuudelle tänä päivänä on se, että hän on sattunut syntymään tai muuttamaan kuntaan, jonka väestöpohja ei enää riitä välttämättömimpienkään palvelujen kustantamiseen.

Vasemmistoliiton näkemys on, että sosiaaliturvan ja peruspalvelujärjestelmän toimivuudesta huolehtiminen ja tasapainoisen aluekehityksen edellytysten turvaaminen ovat ydintehtäviä silloin, kun kannamme huolta kansalaistemme arkielämän turvallisuudesta. Kuntien rahoitusaseman turvaaminen edellyttää, että kuntien ja valtion välinen kustannustenjako on peruspalvelujen turvaamisen kannalta kohtuullinen ja että kuntien keskinäinen tulonjako on oikeudenmukainen.

Julkisuudessa on seurattu, sinänsä aivan aiheellisesti, ainoastaan negatiivisen vuosikatteen kuntien määrää. Sen sijaan vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, mihin edellä kuvattu kuntatalouden yleinen kasvu suuntautuu. Vuonna 1998 kuntien yhteenlaskettu vuosikate kasvoi reippaasti ja oli noin 7,5 miljardia markkaa.

Mutta jo tuolloin näkyi kuntatalouden sisäinen keskittymiskehitys. Tässä suhteessa tilanne näyttää kärjistyneen viime vuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että kuntatalouden kasvu on viime vuonna keskittynyt yhä voimakkaammin maamme kuuteen suurimpaan kaupunkiin. Kyse on siis kuntien keskinäisestä hyvin epätasaisesta tulonjaosta ja siitä, että kuntatalouden kasvu on käytännössä aivan liian yksipuolisesti kytkeytynyt yhteisöveron tuottoon ja sen kuntakohtaiseen jakautumiseen.

Kuntien talouden eriytyminen on hyvin jyrkkä. Meillä on suuri joukko heikossa asemassa olevia kuntia, joiden tulot eivät riitä kattamaan edes käyttötalousmenoja. Toisaalta kansantalouden kasvusta hyötyjien kärki on huikean kapea: muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yli 100 000 asukkaan kunnille kasvu näyttää tuoneen todellista liikkumavaraa talouteen. Näin ollen on elintärkeää, että tähän kuntien kesken vallitsevaan tulorahoituksen vääristymään tehdään sellaisia rakenteellisia korjauksia, jotka tasapainottavat sekä keskisuurien että pienten kuntien talouden kestokykyä. Kuntien on pystyttävä hoitamaan peruspalvelut, niille osoitetut muut lisääntyneet tehtävät sekä vastaamaan omalta osaltaan tasapainoisen alueellisen kehityksen turvaamisesta.

Vasemmistoliittokin viittaa tässä yhteydessä hallitusohjelmaan, jossa on sovittu, että kuntien valtionosuusjärjestelmää tarkistetaan vuoteen 2002 mennessä. Tämä ei voi tarkoittaa esimerkiksi harkinnanvaraisten avustusten vuosittaista edestakaista veivaamista tai vastaavia järjestelyjä, vaan pysyväisluonteisia rakenteellisia muutoksia kuntien keskinäiseen tulonjakoon. Mielestämme tämä edellyttää sekä tasausjärjestelmän että valtionosuuskriteereiden tarkistusta.

Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliitto pitää erityisen tärkeänä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkastelua ja uudelleenarviointia. Kuntatalouden ongelmat ja kuntien lisääntyneet tehtävät ovat tehneet tämänkin tarkastelun ajankohtaiseksi. Selvitysmies Pekkarisen esitykseen sisältyy ehdotuksia peruspalvelubudjetin ja -ohjelman aikaansaamisesta sekä kuntataloutta koskevan neuvottelu- ja päätöksentekomenettelyn kehittämisestä.

Vasemmistoliiton mielestä nämä selvitysmiehen ehdotukset muodostavat vertaansa vailla olevan kokonaisnäkemyksen niistä monista eri tekijöistä, jotka vaikuttavat lopulta siihen, millaiseksi yksittäisen kunnan mahdollisuus peruspalvelujen ja muiden tehtävien hoitoon muodostuu. Näiden selvitysmiehen ehdotusten jatkokehittely on vasemmistoliiton mielestä tärkeää, ja niiden myötä meillä on myös jatkossa mahdollisuus objektiivisesti arvioida sitä, missä määrin kuntien palvelujen rahoitukseen liittyvää valtion ja kuntien välistä yhteisrahoitusvastuuta tulisi muuttaa.

Kuntien arvolisäveron palautusten takaisinperintä on tänä vuonna 5,1 miljardia markkaa eli jokainen kunta maksaa alv-takaisinperintää 991 markkaa asukasta kohden täysin riippumatta siitä, onko kunta saanut arvolisäveron palautusta vaiko ei. Arvolisäveron palautusten takaisinperinnästä säädettiin lailla vuonna 1994, ja koko järjestelmän voimassaoloajan kuntasektori on kritisoinut sitä. Kuntien arvolisäverojärjestelmää on pidetty sekavana. Se on teettänyt kunnilla paljon tuottamatonta lisätyötä, ja erityisesti takaisinperintä on vääristänyt kuntien välisiä taloussuhteita. Viime vuosina erityisesti pienet ja köyhät, siis harkinnanvaraisia avustuksia hakevat, kunnat ovat voimakkaasti arvostelleet takaisinperintää.

Ei siten ole pidettävä aivan mitättömänä asiana sitä, että hallitus on — toisin kuin välikysymyksessä väitetään — tehnyt periaatepäätöksen siitä, että kuntien arvonlisäveron palautusten takaisinperintäjärjestelmä lakkautetaan niin sanottua kuittausmallia soveltaen. Jotta toimenpiteellä saavutettaisiin se, että takaisinperinnän lakkauttaminen vahvistaisi nimenomaan köyhien kuntien taloutta, tulee auki oleva kysymys kuittauksesta ratkaista siten, että uudistuksen toteuttamista ei rahoiteta niiden samojen kuntien kukkarosta, joita sen pitäisi hyödyntää. Tämän vuoksi vasemmistoliitto tukee sitä, että takaisinperinnän lakkauttaminen rahoitetaan ensisijaisesti kuntien yhteisöveron tuottoa alentamalla.

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus on tunnistanut kuntatalouden ongelmat, ja me uskomme siihen, että hallitus saavuttaa järkeviä ratkaisuja näihin pulmiin, ja näin ollen vasemmistoliitto kannattaa yksinkertaista päiväjärjestykseen siirtymistä.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! Oppositionens interpellation handlar om ett av välfärdssamhällets mest grundläggande element, nämligen basservicen och dess finansiering. Dagens debatt kommer därför att likna den nyligen förda interpellationsdebatten om välfärdssamhällets grundläggande strukturer, något som svenska riksdagsgruppen på grund av ärendets centrala betydelse dock gärna debatterar flera gånger. Repetition sägs ju också vara all lärdoms moder.

Det är utan tvekan lätt att hålla med om att ekonomin i många kommuner i dag är trängd och att en nödvändig förutsättning för en god sam- hällsservice är en god ekonomi, framför allt en god kommunal ekonomi. Det gäller därför att bedriva en tillväxtpolitik som skapar förutsättningar för en god ekonomisk utveckling. Detta är ett nödvändigt, men inte tillräckligt villkor för en hållbar och solidarisk välfärd. Samhället måste också värdesätta och värna om upprätthållandet av ett solidariskt välfärdssystem. Lägg därtill att serviceproduktionen skall vara effektiv och av god kvalitet så har vi de grundelement som behövs för en hållbar välfärd.

Arvoisa puhemies! Julkinen talous kokonaisuudessaan on ollut ahtaalla koko 90-luvun. Laman jäljet ovat edelleen yhteiskunnassamme näkyvissä. Ainoastaan valtion suurella lainanotolla hyvinvointirakenteiden perusteet pystyttiin säilyttämään vaikeina vuosina, ja vasta seitsemän vuoden melko vahvan taloudellisen kasvun jälkeen valtiontalouteen on aikaansaatu ylijäämä.

Hyvinvoinnin turvaamiseksi ja lisäämiseksi panostusten kasvupolitiikkaan on oltava tärkeysjärjestyksessä korkealla. Taloudellinen kasvupolitiikka ja siihen liittyvä elinkeinoelämän tuottavuus luovat työpaikkoja ja tuovat verovaroja julkiseen talouteen. Tuottavan elinkeinoelämän edellytykset on luotava maamme kaikkiin osiin. Alueiden hyvinvoinnin pohjana tulee edelleenkin olla monipuolisen ja tuottavan elinkeinoelämän. Toimenpiteet yrittäjyyden lisäämiseksi, työllisyyden nostamiseksi ja työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi, tuloveron alennukset ja resurssien luominen osaavalle, työssään jaksavalle ja viihtyvälle työvoimalle ovat tämän lisäksi pitkän tähtäyksen panostuksia, joiden hedelmiä myös tulevat sukupolvet — ja hallitukset — voivat nauttia.

Työllisyys on kohentunut, ja julkinen talous osoittaa ylijäämää. Talouskasvu on ollut voimakasta, ja sen odotetaan edelleen olevan melko vahvaa, mutta kuitenkin hidastuvaa. Verotulojen tuotot eivät lisäänny samaa vauhtia kasvun kanssa, mutta ne lisääntyvät kuitenkin. Monet indikaattorit ovat siis positiivisia, ja kehitys kokonaisuudessaan etenee oikeaan suuntaan. Julkisen sektorin talous on vahvistunut, ja perusta hyvinvoinnin edelleenkehittämiselle on olemassa.

Ongelmana ovat kuitenkin edelleen suuret alueiden ja kuntien väliset erot. Varsinkin pienten kuntien talouskehitys on huolestuttava. Suurena ongelmana on myös se, ettei kuntien rahoituspohja ole enää yhtä helposti ennakoitavissa. Kehitykseen ja eroihin on monia syitä, ja parannukset vaativat niin kuntien rahoitusjärjestelmän muutoksia kuin alue- ja maaseutupoliittisia panostuksiakin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus ryhtyy tässä tarkoituksessa jatkotoimenpiteisiin ja että toteutetut toimenpiteet saavat vahvaa jatkoa, mikä näkyy myös ensi vuoden talousarviossa.

Arvoisa puhemies! Valtionosuusuudistus 90-luvulla on johtanut kuntien palvelurakenteen keskusohjauksen selkeään vähenemiseen. Samanaikaisesti valtionosuudet ovat vähentyneet ja kuntien omien verotulojen merkitys on kasvanut peruspalvelujen rahoituksessa. Tämän ohella verotulojen rakenne on muuttunut yhteisöveron voimakkaamman kasvun myötä. Tuloksena on kuntien välisten erojen kasvaminen samanaikaisesti, kun rahoituspohja on menettänyt paljon vakaudestaan.

Jukka Pekkarisen selvitys kuntien peruspalvelujen rahoituksesta on merkittävä osa kuntien rahoitustilanteen parantamiseksi tehtävää työtä. Selvityksen ehdotukset tulevat toteutuessaan antamaan kunnille tasaisemmat, vakaammat ja paremmin ennakoitavissa olevat verotulot. Ruotsalainen eduskuntaryhmä katsoo sillä olevan suuri merkitys, että kuntien peruspalvelujen turvaamiseen tähtäävät ehdotukset valmistellaan siten, että uudistus voidaan toteuttaa jo ensi vuoden alusta.

Pekkarisen ehdottamassa mallissa tasatut verotulot nousisivat ensisijaisesti alue- ja maakuntakeskuksissa sijaitsevissa kunnissa, joiden laskennalliset verotulot ovat 80—140 prosenttia kuntien verotulojen keskiarvosta. Myös kunnat, joiden verotulot ovat alle 80 prosenttia keskiarvosta, voittaisivat, koska verotulojen tasaus tapahtuisi reaaliajassa, mikä itse asiassa merkitsee taloudellisesti heikommassa asemassa oleville kunnille suurempaa verotulojen täydennystä kuin nykyisessä mallissa, jonka tasausraja on 90 prosenttia.

Ehdotetun verontasausmallin rakenne estää nykyistä tehokkaammin kovin suurien erojen syntymisen kuntien verotuloissa, mikä on sinänsä perusteltua ja myös hyvä, kun otetaan huomioon kunnat, joiden muuttovoitto on nykyisellään suuri. Kaikki kunnat eivät määritelmän mukaisesti voi olla voittajia uudelleenjakomallissa. Kaikki kunnat voittavat kuitenkin siinä, että tasaus tapahtuu reaaliajassa ja että yhteisöveron jako on lopullinen. Jatkotyöskentelyssä on myös tärkeää ottaa riittävässä määrin huomioon erityiset olosuhteet, varsinkin syrjäisen asutuksen aste, saaristoisuus ja kieliolot.

Suoriteperusteisten valtionosuuksien osalta on erityistä huomiota kiinnitettävä päivähoidon tarpeeseen. Maanviljelijöiden määrä ei vaikuta päivähoidon tarpeeseen eikä sen pidä tämän vuoksi vaikuttaa valtionosuuksien työllisyyskertoimeen, koska nykytodellisuutta on se, että molemmat vanhemmat ovat työssä, minkä vuoksi mallia ei pidä jatkaa nykyisessä muodossa.

Fru talman! Regeringens aftonskola beslöt 4.10.2000 om åtta omfattande regional- och landsbygdspolitiska åtgärdshelheter. Förverkligandet av dessa beslut pågår som bäst, bl.a. två beslut om förverkligande, som regeringen fattat under april månad, dvs. statsrådets principbeslut om landsbygdspolitiska linjedragningar och statsrådets anvisningar om beredning och behandling av placeringen av statens enheter och funktioner.

Det är ännu för tidigt att peka på konkreta resultat av denna stora åtgärdshelhet. Ändå är det klart att till exempel de ovan nämnda besluten kommer att ha en utjämnande effekt på kommunernas skattebas. En huvudmålsättning i regeringens landsbygdspolitik är att skapa lika förutsättningar för företagen att verka i landets alla delar, att befrämja bildandet av lokala och regionala kluster som kan växa till branschvisa kunskapscentra på toppnivå.

Mycket återstår ännu att göra då det gäller regionalpolitiska satsningar, men huvudlinjen i regeringens regionalpolitik är helt klar: Regionalpolitiken är inte längre, och den får inte vara, ett isolerat område av regeringens politik. I stället bör vi väga in regional- och landsbygdspolitiska aspekter i varje enskilt beslut som görs, dvs. göra regionalpolitiska konsekvensbedömningar, någonting som också konstateras i regeringsprogrammet. Då det gäller att stävja den nuvarande flyttningsrörelsen från landsbygden till städerna har landets olika delar starka gemensamma intressen.

Fru talman! Basservicen och kommunernas finansieringsproblem kräver naturligtvis ett fortsatt målmedvetet arbete. Den ekonomiska politiken bör vara fortsatt tillväxtinriktad och bör värna om ett solidariskt välfärdssamhälle. Regeringens åtgärder vad beträffar regional- och landsbygdspolitiken går i rätt riktning och bör fortsätta. Reformen av finansieringssystemen borde inledas redan från och med nästa år och utvecklas vidare.

Svenska riksdagsgruppen förordar en enkel övergång till dagordningen.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskusta väittää välikysymyksessään, että hallitus seuraa toimettomana vierestä, kun kuntien taloudellinen tilanne kärjistyy ja peruspalvelut vaarantuvat. (Ed. S. Lahtela: Tottahan se on!) Kuten ministeri Korhonen hallituksen vastauksessa perusteli, kuntatalous ei suinkaan ole kokonaisuudessaan kriisissä. (Ed. Pekkarinen: Kyllä se on!) Ongelmana ovat kuntien väliset suuret erot sekä varallisuudessa että verotulojen kertymässä.

Mutta onko kuntien taloudellisten ongelmien ja eriarvoistumisen takana valtio, joka antaa kunnalle kyllä normeja palveluiden järjestämisestä mutta pihtaa valtionosuuksien kanssa, vai löytyisikö selitys kuntien heikosta taloudenhoidosta ja omista poliittisista valinnoista? (Ed. Pekkarinen: Mikä on puhujan kanta?) Samaan aikaan tapahtuva kokonaistaloudellisen tilanteen parantuminen ja kuntien välinen eriarvoistuminen viittaavat siihen, että kyse on pikemminkin kuntien hyvin erilaisista lähtökohdista sekä yhteisöveron epätasaisesta jakautumisesta, jota on ollut erittäin vaikea ennakoida.

Kuten ministeri jo totesi, on osaamiseen ja uuteen teknologiaan perustuva kasvu painottunut kasvukeskuksiin. Tämä kehitys on johtanut siihen, että yhteisöveron jakaantuminen on muodostunut aikaisempaa epätasaisemmaksi. Hallitus on osaltaan ryhtynyt toimiin kasvun tasaamiseksi, mutta monella tapaa kysymys on omalakisesta kehittymisestä. Valtion ja kuntien rinnalla kehitys riippuu hyvin paljon yritysten päätöksistä sekä siitä, missä ihmiset haluavat asua ja tehdä työtä.

Yhteisöveron nopea kasvu selittää pitkälti sen, miksi joillakin kunnilla menee erityisen hyvin, mutta ei välttämättä sitä, miksi joillakin kunnilla menee heikosti. Tiedot monien kuntien negatiivisesta vuosikatteesta tiettynä vuonna eivät vastaa tähän kysymykseen.

Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että Kuntaliiton tilastojen rinnalle tarvitsisimme perusteellisemman selvityksen siitä, mikä on köyhtyvien kuntien tilanteen taustalla: ovatko köyhimmät kunnat järjestään muuttotappiokuntia tai kuntia, joissa huoltosuhde on keskimääräistä raskaampi, vai löytyykö heikon talouden taustalta yllättäviä investointeja, jotka ovat syöneet varallisuutta? Selvää on ainakin se, että johtopäätöksiä on vaikea tehdä yhden vuoden tilastoista. Siihen tarvitaan pidemmän aikavälin seurantaa. Ainakaan niitä ei pitäisi tehdä Kuntaliiton tämän vuoden tilastoista, joissa poikkeuksellisesti on kahdet korjaukset.

Valtiolla on kaksi tärkeää välinettä kuntien väliseen varojen tasaukseen ja peruspalveluiden rahoittamiseen: verotulojen tasausjärjestelmä ja valtionosuudet. Ongelma vaatii vastaavaa kohdentamista kuin harjoitettiin köyhyyspaketin kohdalla. Yleinen vaatimus valtion rahoitusosuuden kasvattamisesta tulee liian kalliiksi. Siksi on pureuduttava syvemmälle kuntien eriarvoistumisen taustoihin.

Arvoisa puhemies! Kuntien verotulojen tasaamisella pyritään tasoittamaan köyhien ja rikkaiden kuntien tuloeroja. Tasausjärjestelmä nojaa kuntien väliseen verotulojen jakoon, ei siis ensi sijassa valtion ja kuntien väliseen taakanjakoon. Vihreä eduskuntaryhmä yhtyy näkemykseen, että nykyinen verotulojen tasausjärjestelmä ei toimi. Ongelmana on, että tasausjärjestelmä ei tarpeeksi tue kaikkein köyhimpiä kuntia.

Toinen keskeinen ongelma on ollut tasaukseen liittyvä kahden vuoden viive. Hallitus on aivan oikein ryhtynyt korjaamaan tilannetta ja etsii paraikaa mallia, jolla tasaus kohdentuisi paremmin näihin kaikkein köyhimpiin kuntiin. Jos uusi tasausjärjestelmä saadaan käyttöön ensi vuoden alusta, on vihreä eduskuntaryhmä myös aikatauluun tyytyväinen.

Keskustan ajoitus välikysymykselle on oikea. (Ed. Pekkarinen: Hyvä!) Hetki on otollinen erilaisten mallien vertailuille ja tavoitteiden asettamiselle. Julkisuudessa poliittinen valinta on asetettu kutakuinkin näin: pidättäydytäänkö alkuperäisessä tavoitteessa köyhimpien kuntien talouden ja sitä kautta peruspalveluiden turvaamisessa vai harjoitetaanko verojen tasausjärjestelmällä aluepolitiikkaa?

Selvitysmies Pekkarisen alkuperäinen toimeksianto koski nimenomaan köyhimpien kuntien aseman parantamista. Koelaskelmien mukaan selvitysmies Pekkarisen esittämästä tasausjärjestelmästä hyötyisivät ensi sijassa verrattain hyvässä taloudellisessa asemassa olevat aluekeskukset eivätkä köyhimmät kunnat. Mallin yksi ongelma on järjestelmän huomattava alijäämä, joka pitäisi ratkaista. Muutoin tasauksesta tulee kohtuuton.

Valinta mallien välillä ei valitettavasti ole niin yksinkertainen, että olisi ratkaistava, voittavatko köyhimmät kunnat vai aluekeskukset. Voidaanhan olettaa, että ainakin jossain määrin aluekeskusten vahvistuminen heijastuisi ympäröiviin kuntiin ja sitä kautta vahvistaisi niiden taloutta.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää alkuperäistä tavoitetta köyhimpien kuntien talouden parantamisesta tärkeänä. Siihen on kuitenkin vaihtoehtoisia teitä. Jos tavoite on mahdollista saavuttaa aluekeskusten imuun ja säteilyvoimaan luottaen, olemme valmiita harkitsemaan myös tätä vaihtoehtoa. Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, miksei rahoja kohdennettaisi köyhimmille kunnille ilman välikäsiä. Uskomme, että näiden kahden pääsuunnan väliltä on löydettävissä toimiva kompromissi, kun ensisijainen tavoite köyhimpien kuntien tilanteen parantamisesta on selvä.

Verotulojen tasauksen ajantasaistaminen on joka tapauksessa otettava käyttöön. Reaaliaikaisuus antaa kunnanvaltuustoille huomattavasti paremmat mahdollisuudet talousarvion ja taloussuunnitelman laatimiseen ja kunnan toiminnallisten tavoitteiden asettamiseen ja arviointiin.

Sekä Pekkarisen että Helsingin malleissa kiinteistöverot poistettaisiin tasausjärjestelmän piiristä. Hyötyjiä olisivat kunnat, jotka saavat paljon kiinteistöverotuloja: Pääkaupunkiseutu, voimalaitoskunnat ja kesämökkikunnat. Vihreä ryhmä pitää valintaa hyvänä. Kesämökkikunnissa on paljon pieniä muuttotappiokuntia. Lisäksi tasausjärjestelmän ulkopuolelle jäävä kiinteistövero antaa kunnille liikkumatilaa oman taloutensa hoidossa.

Verontasaus ei kuitenkaan ole valtion ja kuntien taloussuhteiden ainoa palikka. Verontasausjärjestelmän kaikkein suurimpia epäkohtia paikkaillaan harkinnanvaraisten valtionapujen avulla. Viime vuonna harkinnanvaraisen valtionavun suuruus oli 420 miljoonaa markkaa, joka on kaksinkertainen viime vuosien keskiarvoon verrattuna. Lisäksi valtio kustantaa kunnan tuottamia peruspalveluita osittain valtionosuuksien kautta.

Arvoisa puhemies! Todettakoon, että valtionosuuksia ei ole leikattu sitten vuoden 98 eikä leikkauksia suunnitella myöskään ensi vuodeksi. Vihreä ryhmä on tyytyväinen siihen, kuinka valtion viime ja tämän vuoden talousarviot parantavat pitkästä aikaa kuntien taloustilannetta ja vähentävät negatiivisen vuosikatteen saavien kuntien määrää. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidon menoihin valtionosuuksia tulee tänä vuonna lisää yli 800 miljoonaa markkaa.

Nyt on siis kuntien peruspalvelujen kohentamisen aika, mikäli kunnanvaltuustot niin tahtovat. Mutta koska raha ei enää tule korvamerkittynä, voivat kunnat käyttää rahat miten parhaaksi katsovat. Kuntien peruspalveluiden huonosta tilasta ei siten voi syyttää yksinomaan valtiota.

Seuraavaksi tulisi arvioida sitä, ovatko nykyiset valtionosuuksien painotukset oikeudenmukaisia. Jos kuntalaisten ikääntyminen systemaattisesti ja kohtuuttomasti rasittaa terveesti hoidetun kunnan taloutta, on vihreä ryhmä valmis muuttamaan valtionosuuksien painopisteitä. Valtionosuusjärjestelmää tarkistetaan seuraavan kerran ensi vuonna, joten selvitykset kuntatalouden ongelmien syistä ja peruspalveluiden tasosta on aloitettava pikaisesti.

Lääninhallitusten tekemät arviot peruspalveluiden toteutumisesta alueillaan antavat toivottavasti hyvän pohjan tälle työlle. Arvioinnin tuottama tieto pitää niin valtiolliset kuin kunnalliset päätöksentekijät ajan tasalla siitä, miten päätökset vaikuttavat ihmisen arkielämään. Tämä tieto on kullanarvoista.

Kuntien on käytettävä itsemääräämisoikeuttaan viisaasti muistaen, että kunnan tehtävänä on ensisijaisesti peruspalvelujen järjestäminen kuntalaisille. Hallitus auttaa kuntia peruspalvelujen järjestämisessä informaatio-ohjauksella. Paluuta vanhaan normiohjaukseen ei ole, mutta toisaalta kansalaisten yhdenvertaisuuden ja toisaalta kuntien auttamisen nimissä hallitus valmistelee laatusuosituksia ja oppaita. Etenkin pienissä kunnissa omat resurssit eivät riitä tarvittavan aineiston laatimiseen.

Yksipuolisen normien asettamisen sijaan hallitus on valinnut yhteistyön kuntien kanssa. Juuri valmistuneet vanhustenhoidon laatusuositukset, jotka sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto julkaisevat yhdessä, ovat toiveita herättävä avaus, jossa tavoitellaan yhtenäistä palvelutasoa koko maassa ilman jäykän normiohjauksen haittapuolia. Tällä tiellä kannattaa jatkaa, mutta jos osoittautuu, etteivät kunnat piittaa ohjeista, joudutaan harkitsemaan uudelleen valikoivaa normiohjausta haavoittuvien väestönosien, kuten vanhusten tai mielenterveyspotilaiden, suojaksi.

Joillakin kunnilla on ollut haluttomuutta kuntayhtymiin. Vihreä ryhmä katsoo, että kuntien kannustaminen yhä laajempaan yhteistyöhön muun muassa koulutoimessa ja terveydenhuollon järjestämisessä on toivottavaa. Kannustimena voitaisiin harkita esimerkiksi korotettua valtionosuutta seudullisille toisen asteen kouluhankkeille tai muita vastaavia yhteistyötä palkitsevia järjestelmiä.

Arvoisa puhemies! Vihreä ryhmä keskittyi puheenvuorossaan välikysymyksen ytimeen eli kuntien keskinäisiin sekä valtion ja kuntien välisiin rahavirtoihin. Kuntatalous on kuitenkin kiinni myös monista muista tekijöistä kuin verotulojen tasausjärjestelmästä tai valtionosuuksista. Paljon riippuu kunnan omista ratkaisuista eli käytännössä muun muassa siitä, saadaanko alueelle houkuteltua yrityksiä ja saadaanko uudet työntekijät muuttamaan paikkakunnalle. Ihmisten houkuttelemisessa menestystekijät voivat olla hyvinkin yksinkertaisia: perheet kaipaavat tasokkaita peruspalveluita, lapset hyvän hoitopaikan, ja useimmat meistä arvostavat vireää kulttuurielämää ja luonnonläheisyyttä.

Paikallisen politiikan tueksi tarvitaan kuitenkin edelleen valtiovallalta vahvaa otetta aluekehitykseen. Hallitus hyväksyi tämän kuun alussa ohjelman maaltamuuton hillitsemiseksi. Ohjelmassa on monia kannatettavia toimenpiteitä, kuten luonnontuotteiden verotuksen muuttaminen ja valtion virastojen hajasijoittaminen. Sisäministeriö arvioi tällä hetkellä kolmentoista hajasijoitushankkeen realistisuutta. Myös etätyömahdollisuuksien parantaminen ja toimivien tietoliikenneyhteyksien turvaaminen myös kasvukeskusten ulkopuolelle ovat asioita, joiden eteen kannattaa ponnistella.

Näiden toimien ohella vihreät haluavat korostaa Kerava—Lahti-radan rakentamista sekä pääradan vahvistamista välillä Kerava—Tampere. Kummallakin hankkeella on aluepoliittista merkitystä. Muutto Pääkaupunkiseudulle tasaantuu, kun asutusta voidaan ohjata toimivan raideliikenteen ulottuville rataverkon varrelle. Uusi ratayhteys myös lyhentää junamatkaa Helsingistä Kuopioon lähes puolellatoista tunnilla.

Kasvukeskusten ulkopuolisen maaseudun työllisyyden turvaamisessa vihreiden lääke on luomuvoittoiseen maatalouteen siirtyminen sekä maaseudun monialayrittäjyyden tukeminen. Esimerkiksi metsänhoitotyöt, uusiutuvien energialähteiden — kuten puuhakkeen — hyödyntäminen ja pienimuotoinen elintarvikejalostus ovat aloja, joilla maaseudulla löytyy kasvupotentiaalia.

Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että hallitus on ryhtynyt oikeansuuntaisiin toimiin köyhimpien kuntien tilanteen parantamiseksi, ja suosittaa yksinkertaista päiväjärjestykseen siirtymistä.

Bjarne Kallis /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Rikasta kaksikielisyyttä haluan vahvistaa pitämällä lopussa osan puheenvuorostani ruotsiksi ja samalla noudatan presidentti Tarja Halosen pyyntöä, että puhuttaisiin enemmän ruotsia.

Monet tahot ovat peräänkuuluttaneet eduskuntaan kunnon debattia. Mitään esteitä debateille ei ole, mutta siihen tarvitaan aina kaksi osapuolta.

Yleispiirre Lipposen hallitusten aikana on ollut se, että hallituksen esityksiä on kovin harva edustaja lähtenyt puolustamaan. Hallituspuolueiden edustajat ovat sen sijaan aika usein niitä moittineet ja tämän salin ulkopuolella julkisissa medioissa vaatineet niihin korjauksia.

Oppositio on esittänyt vaihtoehtoja ja kehottanut hallituspuolueiden edustajia käymään debattia vaihtoehtojen paremmuudesta. Pääministeri ja ministerit ovat useimmiten loistaneet poissaoloillaan ja tyytyneet heittämään ilmaan tyhjiä väitteitä vaihtoehtojen puuttumisesta. Sen takia totean tyydytyksellä, että pääministeri on nyt läsnä.

Kun oppositio sitten välikysymyksen kautta pakottaa hallituksen käymään keskustelua keskeisissä kansalaisia koskevissa asioissa, kyseenalaistetaan välikysymyksen tarpeellisuutta. Välikysymyksen päätarkoituksena ei suinkaan aina tarvitse olla hallituksen kaataminen, vaan hyvin usein sillä pakotetaan hallitus esittämään kantansa tehtyyn välikysymykseen. Jos hallituksen vastauksesta käy ilmi, että se on ymmärtänyt välikysymyksessä esitetyn huolen ja että sillä on konkreettisia esityksiä toimenpiteistä, joiden kautta ongelma tulee hoidetuksi, me kristillisessä liitossa äänestäisimme luottamuslauseen puolesta. Jos sen sijaan hallitus vähättelee välikysymyksen aihetta eikä sen ratkaisemiseksi anneta kuin tyhjiä lupauksia, joiden vaikutus on plus miinus nolla, tulee hallituksen siirtyä sivuun ja antaa tilaa sellaiselle hallitusvaihtoehdolle, joka haluaa katkaista ja kykenee katkaisemaan tämän osaa kansalaisia epäoikeudenmukaisesti kohtelevan kierteen.

Hallitus voi syystä pitää välikysymykseen ryhtymistä aiheettomana, mikäli oppositio ei ole muulla tavoin yrittänyt kiinnittää huomiota välikysymyksessä mainittuun ongelmaan. Totean kristillisen liiton osalta, että olemme joka kerta budjettikeskustelujen yhteydessä tuoneet esille kuntien yhä pahenevan taloudellisen aseman ja esittäneet myös korjausta siihen ilman, että budjettivaihtoehtomme olisi huonontanut valtion taloutta.

Yhteenvetona totean, että olisi merkillistä, mikäli eduskunnassa kukaan ei reagoisi, kun tiedetään, että kehitys monessa kunnassa on sellainen, että se uhkaa jo kuntalaisten peruspalvelujen saamista.

Poliitikkojen ja kuntavirkamiesten lisäksi ovat monet hallituspuolueita lähellä olevat lehdet pääkirjoituksissaan ilmaisseet huolestuneisuutensa kuntien tilanteesta ja peräänkuuluttaneet nopeita ratkaisuja. Pääkirjoitusten otsikot ovat olleet hyvin kuvaavia: "Kunnissa tikittää aikapommi", Pohjalainen 19.4., "Yhä enemmän kriisikuntia", Vasabladet 18.4., "Kierre ei hevin katkea", Keski-Pohjanmaa 19.4., ja Kalevan pääkirjoituksessa — tämä ei ollut otsikossa — todetaan 19.4., että Suomea uhkaa kuntakriisi. Keskisuomalainen totesi 20.4. pääkirjoituksessa: "Hallituksen ja eduskunnan on puututtava kuntien ahdinkoon." Mainitakseni nyt vain muutamia. Tuossa oli viisi lehteä.

Eri puolueiden piirikokouksissa kuntatalous on myös ollut esillä. Panin merkille, että välikysymyksen jättämisestä huolimatta Pohjanmaan sosialidemokraatit antoivat viime lauantaina julkilausuman, jossa vaaditaan nopeita toimenpiteitä ja tuntuva lisäbudjetti, jotta vaikeuksiin joutuneiden kuntien asukkaille voidaan turvata peruspalvelut. (Ed. Pekkarinen: Mehän kannatamme sitä!) Piiri esitti, mitä oppositio eduskunnassa esittää. Yleinen mielipide ja poliittiset tahot ovat siis sitä mieltä, että monien kuntien vaikeaan asemaan pitää puuttua.

Kuntien tilanne kuvataan hyvin välikysymyksen tekstissä. Siinä viitataan tilastoihin, joiden viimeistään pitäisi herättää päätöksentekijöitä. Tosiasia on, että kuntien reaalitulot ovat yleisesti ottaen vuoden 1990 tasolla. Siitä huolimatta, että kunnat ovat nostaneet veroprosenttia yli yhdellä prosenttiyksiköllä, että kunnat ovat korottaneet kiinteistöveroa, reaalitaso on kuitenkin sama kuin vuonna 90. Vain harvassa kunnassa reaalitulot ovat kasvaneet. Yli 300 kunnassa ne ovat laskeneet. Mutta kuten aikaisemmin totesin, keskimäärin ne ovat siis vuoden 90 tasolla.

Kun kunnat ovat joutuneet veroprosenttiansa nostamaan, se on aina koskenut ennen kaikkea köyhiä ja vähätuloisia kansalaisia kunnan jakoveron takia. Valtio alentaa tuloveroa. Siitä pientuloinen hyvin vähän hyötyy, mutta sen seurauksena kunnat joutuvat nostamaan veroprosenttinsa, joka koskee aina pienituloista.

Kehitys olisi vielä tyydyttävä, jos kuntien velvoitteet olisivat vähentyneet tai pysyneet edes entisellään, mutta ne ovat lisääntyneet. Näin on tapahtunut päivähoidon ja esiopetuksen kohdalla sekä ammattikorkeakouluopetuksessa. Vastuu opettajan eläkerahoituksesta on siirtynyt valtiolta kunnille. Kunnat ovat yrittäneet selviytyä tilanteesta, jossa lisää pakollisia tehtäviä pitää hoitaa, samalla tai pienemmällä rahamäärällä vähentämällä muita menoja, siis karsimalla tai heikentämällä palveluja. Ensin otettiin niin sanotut löysät pois, ja kun se ei enää riittänyt, on ollut pakko kohdistaa menoleikkaukset aivan peruspalveluihin saakka, joista puolueiden paikallispoliitikot laidasta laitaan ovat nyt huolestuneita.

Lähes joka kunnassa menoleikkaukset ovat kohdistuneet lapsiin, nuoriin, vanhuksiin ja sairaisiin eli juuri niihin ryhmiin, joista kunta ensisijaisesti vastaa. Kouluja on lakkautettu, opetusryhmiä suurennettu, kerhotoimintaa lopetettu. Ei ole ihme, että lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Vanhustenhoidon puolella tilanne on vielä huonompi. Kaikille ei löydy edes hoitopaikkaa, vaan vanhus saa yrittää pärjätä asunnossaan omin voimin. Järkyttäviä esimerkkejä laiminlyönneistä on tullut julkisuuteen aina silloin tällöin, eikä lopputulos ole useinkaan edes taloudellinen. Kun kunta esimerkiksi säästää vanhusten liikkumista helpottavien rollaattoreiden hankinnassa, se joutuu paljon todennäköisemmin kaatumisesta aiheutuneen kalliin lonkkaleikkauksen maksajaksi.

Arvoisa puhemies! Olemme olleet ylpeitä pohjoismaisesta hyvinvointimallistamme, jonka puolesta vaaleissa kuin vaaleissa kaikki puolueet ja presidenttiehdokkaat ovat sanoneet taistelevansa. Hyvinvointimallin tunnusmerkki on peruspalvelujen takaaminen kaikille riippumatta kansalaisen taloudellisesta asemasta taikka hänen asuinpaikastaan. Hyvinvointiyhteiskunnassa palvelujen tuottaminen kansalaisille on uskottu kunnille, koska näillä on valtiota paremmat mahdollisuudet tuottaa ne. Kun kunnilta vähennetään rahaa samalla, kun tehtäviä lisätään, käy palvelujen ylläpitäminen mahdottomaksi. Tämän tietävät hyvin varsinkin ne henkilöt, jotka kunnissa asioita valmistavat tai asioista päättävät, ja sellaisia henkilöitä löytyy eduskunnasta hyvinkin paljon. Kansanedustajat eivät voi siis sanoa, etteivätkö he olisi tietoisia kuntien puuttuvista resursseista hoitaa niille uskotut tehtävät.

Kun me sanomme vaalivamme hyvinvointiyhteiskuntaa, tulee meidän myös teoin osoittaa, että tarkoitamme sitä. Haluammeko todella antaa kaikille samat peruspalvelut kansalaisen varallisuusasemasta tai asuinpaikasta riippumatta? Jos tämän hyväksymme, on meidän oltava silloin myös valmiita turvaamaan riittävästi resursseja kunnille. Hyvinvointiyhteiskunnasta ei voi puhua, kun sairaat jonottavat päivystysvastaanotolle pääsyä terveyskeskuksissa 5—6 tuntia, odotusajat erikoislääkäreille sairaaloihin ovat kuukausia tai leikkauksiin jopa vuosia taikka kun huume- ja alkoholiongelmista kärsiville ei löydy hoitopaikkoja. Luetteloa tältä sektorilta valitettavasti löytyy.

Yhteiskuntakehitykseen liittyy yleensä niin myönteistä kuin kielteistä. Myönteistä on tällä hetkellä se, että kansantalous on kehittynyt suotuisasti. Suomi on tänään rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin. Monella menee todella hyvin, jopa uskomattoman hyvin. Tämä koskee niin ihmisiä kuin alueita.

Mitalin ikävämpi puoli on se, että melkoinen ryhmä kansalaisia on jäänyt osattomaksi tästä myönteisestä kehityksestä ja osalla menee todella surkeasti. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat yhteiskunnasta syrjäytetyt tai syrjäytymisriskissä olevat. Tähän kuuluvat muun muassa peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella elävät pitkäaikaistyöttömät sekä lapset ja nuoret, jotka jo varhaisessa iässä ovat joutuneet tai joutumassa alkoholi- tai huumekierteeseen. Yhteistä näille ihmisryhmille on se, että kunnalla on selvästi paremmat mahdollisuudet kuin valtiolla auttaa näitä, mutta siihen tarvitaan rahaa.

On useimmiten täysin väärin syyttää kunnan virkamiehiä, päättäjiä taikka kuntalaisia siitä, jos kehitys kunnassa on ollut huono. Vain harvassa tapauksessa pääsyyllinen huonoon kehitykseen löytyy edellä mainituista, ja silloinkin syynä useimmiten on hallitsemattomien riskien realisoituminen. Tämän päivän ongelmat johtuvat puuttuvasta aluepolitiikasta, joka puolestaan on johtanut hallitsemattomaan muuttoliikkeeseen. Muuttotappiokunnat ja -alueet menettävät asukkaiden lisäksi verotuloja ja asukaslukuun perustuvia valtionosuuksia. Valmiiksi rakennettu infrastruktuuri käy liian suureksi ja sitä aletaan purkaa.

Muuttovoittoisissa kunnissa vain harvoin verotulojen ja valtionosuuksien kasvu riittää enää kattamaan niitä kustannuksia, joita asukaskasvu tuo mukanaan. Tilanne on yksinkertaisesti se, että siellä, mistä palveluja löytyy, niitä ei enää tarvita, ja siellä, missä niitä tarvitaan, niitä ei ole. Kun tilanne on ryöstäytynyt tällaiseksi, on valta samanaikaisesti siirtynyt hallitukselta markkinavoimille, jotka perivät kovan hinnan kaikilta, jotka ovat niistä riippuvaisia. Tässä tapauksessa markkinavoimien armoilla ovat muuttovoittokunnissa asunnon ostaja ja vuokralainen ja muuttotappiokunnissa asunnon myyjä ja vuokranantaja. Tästäkään kehityksestä kukaan ei voi olla tietämätön.

Kristillisen liiton eduskuntaryhmä myöntää, että kielteisen kehityksen suunnan muuttaminen ei ole helppoa eikä se onnistu ilman merkittävää määrärahaa tietyille sektoreille. Korostamme kuitenkin, että kaikkein huonoin ja pitkässä juoksussa kallein vaihtoehto on sallia tämän kehityksen jatkuminen.

Hallituksen toimenpiteet aluepolitiikan puolella ovat olleet todella vaisuja. Lähes viime päiviin saakka linjana on ollut se, että jos jotakin valtionhallintoa on pitänyt keventää, on leikkaus kohdistunut alueelle, jossa käyrät muutenkin menevät alaspäin, vaikka täysin päinvastainen vaihtoehto olisi ollut mahdollinen. Kristillisen liiton ajama linja näissä asioissa on alkanut saada pientä tukea, kun tämän vuoden puolella joitakin toimintoja ollaan siirtämässä ruuhka-alueelta pois.

Esityksiä aluepoliittisista toimenpiteistä ei ole puuttunut. Valtaosa niistä on kuitenkin enemmän tai vähemmän rahaa vaativia. Hallittu muuttoliike vaatii rahaa, mutta hallitsematon vaatii vielä enemmän. Tämä on kristillisen liiton näkemys. Hallituksella on ilmeisesti se käsitys, että hallitsematon muuttoliike on edullisempi kuin hallittu. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla.

Rouva puhemies! Totesin aiemmin, että kunnilla on paremmat mahdollisuudet kuin valtiolla huolehtia eräiden ryhmien syrjäytymisriskin eliminoimisesta. Kun köyhyyspakettia käsiteltiin eduskunnassa, pyysivät sekä pääministeri että valtiovarainministeri, että toimenpiteet keskitettäisiin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin. Siinä keskustelussa kristillinen liitto nosti esille ne pitkäaikaistyöttömät, jotka saavat pelkän peruspäivärahan tai työmarkkinatuen. Esitimme, ettei kenenkään tähän ryhmään kuuluvan tarvitsisi olla työttömänä kuutta kuukautta pitempään. Tyydytyksellä olemme todenneet, että saman suuntaisia ajatuksia on tullut hallituksen taholta, mutta valitettavasti rahoittamisvastuu halutaan siirtää kunnille. Kunnat ovat ilmoittaneet olevansa valmiit hoitamaan tämän velvoitteen, kunhan rahasta sovitaan. Jos esitys työllistämisvelvoitteesta oli vakavassa mielessä tehty, on edesvastuutonta olla neuvottelematta kustannusten jakamisesta.

Hallitus sai selvitysmies Jukka Pekkariselta esityksen kuntien peruspalvelujen rahoittamiseksi. Selvitystä on pääasiallisesti kiitetty, ja siinä esitetyt toimenpiteet olisivat kriisikuntien kannalta tarpeellisia. Kuten niin monet hyvät hankkeet, tämäkin vaatii rahaa noin 1,5 miljardia markkaa selvitysmiehen laskelmien mukaan.

Pekkarisen selvitys on jo poikinut ja poikii vielä uusia vaihtoehtoja palvelujen rahoittamiseksi. Joka tapauksessa selvää kuitenkin on, että useimmat kunnat tarvitsevat lisää rahaa kuntalaistensa peruspalvelujen tyydyttämiseen. Otetaanko rahat niiltä kunnilta, joilla menee hyvin tai kohtuullisen hyvin, vai otetaanko ne valtion kassasta? Taas kerran joudun toteamaan, että kaikkein huonoin ratkaisu on antaa nykytilanteen jatkua.

Ymmärrämme hyvin hallituksen ja erityisesti valtiovarainministerin nihkeän suhtautumisen kaikkiin lisämenoihin, mutta kuten pääministeri niin monta kertaa on todennut, asiat on pantava tärkeysjärjestykseen. Kaikki menokohteet kilpailevat keskenään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että esimerkiksi puolustusmäärärahakehyksiin tulisi noin 1,3 miljardin markan vuotuinen lisäraha. Summa vastaa aika hyvin sitä, mitä kuntalaisten peruspalvelujen turvaaminen kaikissa kunnissa edellyttää. Molemmat ovat tärkeitä, mutta hallituksen pitää panna asiat tärkeysjärjestykseen. Rahat aseisiin vai peruspalveluihin, siinä vasemmistoliittokin joutuu valitsemaan.

Kristillinen liitto on tarjonnut monen hyvän hankkeen rahoittamiseksi niin sanotun pörssiveron käyttöönottamista. Vaatimaton 0,15 prosentin suuruinen vero olisi viime vuonna tuottanut reippaasti yli 2 miljardia markkaa. Uudistamme taas kerran tarjouksemme.

Vielä haluan yhden epäkohdan valtionosuuksista todeta, ja tänä päivänä on myöskin muissa ryhmäpuheenvuoroissa todettu sama epäkohta. On ehkä joskus ollut oikein olettaa, etteivät maatalousyrittäjien lapset tarvitse päivähoitopaikkaa, mutta tilanne on tänään täysin toisenlainen. Siinä kuin minkä muun ammattiryhmän lapsi tahansa tarvitsee myös viljelijän lapsi päivähoitopaikkaa. On täysin väärin olla ottamatta näitä lapsia huomioon, kun laskennallinen valtionosuus päivähoidosta määrätään. Maatalousvaltaiset kunnat joutuvat tämän epäkohdan takia perusteettomasti eriarvoiseen asemaan muihin kuntiin nähden. Tämä on epäkohta, johon hallituksen tulee puuttua. Kaikkein eniten tästä kärsii Keski-Pohjanmaan Ullavan kunta, joka menettää vajaat 1 000 markkaa — tarkka luku on 998 markkaa — asukasta kohti. Sen voi muuttaa oman kunnan luvuksi, kun laskee, että se on noin 10 miljoonaa markkaa 10 000:ta asukasta kohti eli miljoona 1 000:ta asukasta kohti. Melkoinen summa.

Arvoisa puhemies! Kun hallitus ei vastauksessaan ole esittänyt mitään sellaista, josta voisi päätellä, että hallitsematon muuttoliike saadaan hallintaan, eikä myöskään mitään sellaista, jonka kautta kuntien peruspalvelujen rahoitus turvattaisiin, kannatan ed. Pekkarisen ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodosta.

Nyt toteutan presidentti Tarja Halosen toivomusta ja puhun ruotsiksi osan puheesta.

Värderade fru talman! Då alla försök att få förbättringar i kommunernas ekonomiska situation har fallit på regeringspartiernas motstånd såg vi det som riktigt att göra en interpellation i frågan. Statistiken talar sitt tydliga språk. De flesta kommuners ekonomiska situation har trots den starka ekonomiska tillväxten försämrats. Trots att kommunerna höjt skatteprocenten och fastighetsskatten är kommunernas reella inkomster på samma nivå som 1990. Över 300 kommuner har en lägre reell inkomst än 1990. Några få har en högre. Därtill har staten ålagt kommunerna att handha nya kostsamma uppgifter.

Problemen är bekanta för den vanliga människan, för tjänstemännen och beslutsfattarna i kommunerna runtom i landet. Den trängda ekonomiska situationen har lett till indragning av skolor, större elevgrupper, längre väntetider vid hälsocentralerna, månadslånga köer vid sjukhus, enorm arbetsbörda för anställda inom vården. Mot denna utveckling har den stora allmänheten reagerat. I tidningarnas ledare och insändarspalter har man vädjat till beslutsfattarna att åtgärda problemen och ge mera pengar åt kommunerna. (Ed. Ala-Nissilä: Det stämmer nog!) Det finns knappast någon riksdagsman som inte skulle vara medveten om dessa problem och de flesta riksdagsmän har också sagt sig arbeta för att situationen skall förbättras.

I varje val, det må gälla riksdags-, kommunal- eller presidentval, har bevarandet av den nordiska välfärdsmodellen varit ett av partiernas huvudtema. Trots dessa löften har situationen, som jag tidigare konstaterade, försämrats. Välfärd kan inte upprätthållas med ord, det behövs pengar.

Den största orsaken till de stora olikheterna i kommunernas ekonomi ligger i den stora flyttningsrörelsen som pågått i flera år utan att regeringen skulle ha vidtagit tillräckliga åtgärder för att kunna behärska den. Flyttningsrörelsen drabbar såväl de kommuner som förlorar invånare som dem som får en stor inflyttning. Slutresultatet blir att service finns där ingen efterfråga finns och saknas där efterfrågan är stor.

Utredningsman Jukka Pekkarinen har kommit med förslag till ändringar av finansieringen av kommunernas basservice. Det centrala i reformförslaget är att cirka 1,5 miljarder mark borde tillskjutas kriskommunerna. Nu borde man inte låta denna fråga fälla förslaget med den påföljd att kommunernas situation ytterligare försämras.

I samband med en reform borde samtidigt också beräkningsgrunderna för statsandelarna för barndagvården fastställas. Speciellt jordbruksdominerade kommuner drabbas av nu gällande system, där man utgår ifrån att efterfrågan på dagvård endast finns hos personer som arbetar inom industrin och servicebranschen. Alla barn har en subjektiv rätt till dagvård och den utnyttjas av de flesta i form eller annan. P.g.a. gällande bestämmelser förlorar exempelvis Pedersöre kommun statsbidrag på knappa 380 mark per person eller cirka 4 miljoner mark. Ännu större är förlusten för Korsnäs kommun som tappar 556 mark per invånare. I många svenskspråkiga kommuner är situationen likadan. Detta missförhållande borde regeringen rätta till.

Värderade talman! Då regeringen mer eller mindre nonchalerat interpellationen och inte framfört några konkreta förslag i syfte att förbättra kriskommunernas situation understöder jag riksdagsledamot Pekkarinens förslag till ordalydelse för övergång till dagordningen.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset pitävät välikysymystä perusteltuna ja aiheellisena. Nyt ei ole ensisijaisesti kysymys kuntatalouden lukujen pyörittämisestä tai tilikikkailusta. Kysymys on peruspalvelujen saatavuudesta ja turvaamisesta koko maassa. Kysymys on tasa-arvosta ja demokratiasta.

On päivänselvää, että köyhiä maaseutukuntia ja Pääkaupunkiseutua ei pidä asettaa keinotekoisesti vastakkain, kiihottaa mieliä ja ihmisiä toisiaan vastaan. Korjauksia ja toimenpiteitä vaativia tekoja tarvitaan sekä haja-asutusalueilla että Ruuhka-Suomessa.

Kunta- ja aluepolitiikka on perinteisesti ollut vanhojen puolueiden poliittisten intohimojen temmellyskenttä, jolla omat rivit on tiivistetty pelottelemalla joko kepulla tai sosialisteilla. Nuo ovat menneisyyden asenteita ja toimintatapoja. Tosiasia on, että kunnista puhuttaessa kysymys on ihmisistä ja heidän päivittäisten asioidensa hoitamisesta. Kunta ei ole itsetarkoitus, vaan väline, jolla ihmisiä palvellaan.

Voimakas muuttoliike on se tekijä, joka pääasiassa aiheuttaa ongelmat sekä väkeä menettävissä kunnissa että ihmisiä vastaanottavissa kunnissa. Väkeä menettävä ja taantuva kunta ei pysty kilpailemaan yritysten sijoittumisesta, joka on aluekehityksen kannalta ratkaiseva tekijä nykytilanteessa. On täysin selvää, että mikään yritys ei investoi kuntaan, jossa peruspalvelut eivät ole kunnossa. Kuntapalvelut ovat elinkeinoelämän kivijalka. Mikäli perusta ei kestä, ei kehitystä ole luvassa.

Kuntalaisten sosiaali- ja terveys- ja koulupalveluissa on jo nyt eri puolilla maata vakavia puutteita. Leikkausjonot ovat huolena sekä maaseudulla että kaupungeissa. Omaishoidossa ja vanhustenhuollossa on vakavia puutteita. Esimerkiksi Outokummun kaupungissa Pohjois-Karjalassa omaishoidon määrärahat ovat käytännössä loppuneet ja omaishoidon tukeen oikeutetut henkilöt ovat jääneet ilman kipeästi tarvitsemiaan rahoja. Usein tällaisissa tilanteissa toimitaan mielestäni jopa perustuslain 21 §:n vastaisesti. Kyseisen pykälän mukaanhan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaisesti. Lisäksi perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut siten kuin lailla tarkemmin säädetään. Perustuslain 22 §:ssä on lisäksi säädetty julkiselle vallalle yleinen velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Useiden kanteluiden perusteella eduskunnan apulaisoikeusasiamies Paunio on ilmaissut kantanaan, että esimerkiksi vammaispalveluasiat tulee asian laadun vuoksi käsitellä aina viivytyksettä. Uskallan väittää, että monessa kunnassa tämä viivytyksettä käsittely on unohtunut. Onko todellisena syynä sitten kunnan määrärahojen loppuminen, siihen en halua ottaa kantaa.

Viime syksynä uutisoitiin kaikissa medioissa näyttävästi, että kyläkoulujen lakkauttamiset ovat osoittautuneet kannattamattomiksi. Koulutusmenot ovat suurimmassa osassa kuntia kasvaneet 1990-luvun puolivälin jälkeen lakkautuksista huolimatta. Kotipitäjässäni Alajärvellä kouluntappoja on pyritty välttämään viimeiseen asti muun muassa kokeilemalla pienten koulujen järkevää yhteistyötä esimerkiksi keskittämällä määrättyjä vuosiluokkia yhteen kouluun. Tätä uskaltaa kyllä mainostaa eduskunnan puhujakorokkeeltakin, sillä kouluntapot ovat paljon laajempi kysymys kuin usein ymmärretään.

Tappolinjalla ja jyräämisellä on ympäri Suomea myrkytetty mieliä, pilattu henkilösuhteita ja aiheutettu katkeruutta. Kuka sellaiselle kylälle haluaa muuttaa, joka on sisältäpäin myrkyttynyt. Keskisuurten koulujen lakkauttaminen on siis usein taloudellisestikin älytöntä; kulttuuri- ja sivistyspoliittiset päätökset ovat tietenkin yhtä kestämättömiä. Kuntapäättäjien ja kouluntappolinjan kannattajien on syytä katsoa myös peiliin. On turha olla huolissaan maaseudun ja kylien tyhjenemisestä, jos niiden terveitä perusrakenteita ollaan itse tuhoamassa.

Vastaavasti ruuhka-Suomi joutuu rakentamaan uusia kouluja valtavalla tahdilla ja usein suhteellisen uusikin koulu käy pian ahtaaksi, koska väkeä tulee koko ajan lisää. Esimerkiksi Espoon kaupunki, jossa asun eduskuntaviikot, kasvaa tuhansien asukkaiden vuosivauhdilla ja on jatkuva koulujen rakennustyömaa. Ei Alajärveä ja Espoota, sen paremmin kuin Outokumpua tai Helsinkiä, pidä asettaa toisiaan vastaan. Samoja suomalaisia niissä kaikissa asuu.

Arvoisa puhemies! Suomen tasapainoisen kehityksen tukeminen on tärkeää. Julkinen keskustelu on paljolti pyörinyt Pekkarisen maagisen nimen ympärillä. Ilmeisesti on niin, että kunta-asioista puhuttaessa Pekkarisia ei voi välttää, joten on siis tehtävä omat "pekkariset". Perussuomalaisten mieleen on inhimillinen "pekkarismalli", jossa uudistusten kestävälle toteuttamiselle selvitetään nykyjärjestelmän toimivuus, arvioidaan tulolaskelmien avulla muutosten vaikutuksia eri aikaväleillä ja eri suhdannetilanteissa. Lopputuloksena pitää olla sellainen malli, joka on oikeudenmukainen ja kohtuullinen sekä laajalle maaseudulle että Ruuhka-Suomelle. On tärkeää, että jakomalli mietitään perusteellisesti, jotta uudistukset, joita varmasti tarvitaan, saadaan kerralla kunnolla tehdyiksi.

Välikysymyksen keskeisenä ja oikeutettuna perusteena olleiden heikkojen kuntien aseman parantaminen vaatii kuitenkin välittömiä ja kiireellisiä toimenpiteitä. Perusteltua lisärahoitusta on järjestettävissä muun muassa harkinnanvaraisen valtionosuuden avulla. Tätä mahdollisuutta on uskallettava rohkeasti käyttää ja estää vaikeuksissa olevien kuntien ajautuminen umpikujaan. Uuden mallin suurin haaste ja vaikeus onkin se, että saadaan luotua sellainen toimiva järjestelmä, ettei erityisjärjestelyihin tarvitsisi jatkuvasti turvautua. Harkinnanvarainen valtionapu on kuitenkin syytä säilyttää keinovalikoimassa jatkossakin, sillä mikään malli ei ole aukoton.

Monissa kunnissa kestämätön taloustilanne on johtanut siihen, että esimerkiksi eläkkeelle jäämisten jälkeen ei vastaaviin tehtäviin ole enää palkattu uusia työntekijöitä. Tämä puolestaan on merkinnyt sitä, että muun henkilökunnan työpaine ja tehtävät ovat entisestään kasvaneet ja kuormitus näkyy lisääntyvinä sairaslomina, mikä entisestään lisää jo tiukalla olevan henkilökunnan työpaineita. Näin on erityisesti tapahtunut sairaanhoidossa ja vanhustenhuollossa.

Vakavana yksittäistapauksena voidaan ottaa esille omassa vaalipiirissäni sijaitsevan Evijärven kunnan päätös lomauttaa koko henkilökuntansa kahdeksi viikoksi. Koko henkilökunnan lomautusta perustellaan jopa tasa-arvokysymyksellä. Mikäli lomautus toteutetaan, tullaan mielenkiintoisten oikeudellisten kysymysten äärelle, kun muistetaan aikaisemmin mainittu perustuslain 22 §:n nimenomainen velvoite julkiselle vallalle toteuttaa perus- ja ihmisoikeudet.

Eduskunnan oikeusasiamies on erään kantelun ratkaisussaan todennut: "Sosiaalilautakunnan tulee huolehtia myös siitä, että kunnan viraston suljettuna pitäminen ei johda yksittäisen henkilön oikeuksien tai etuuksien menetyksiin." Tällä perustelulla apulaisoikeusasiamies käsitykseni mukaan painottaa sitä, että laissa säädetyt sosiaali- ja terveyspalvelut tulee toteuttaa kaikissa tilanteissa myös käytännössä.

Edellä mainituissa tapauksissa korostuu lääninhallitusten ja ministeriöiden valvontavastuu, että voimassa olevia lakeja noudatetaan. Mielestäni tällä hetkellä mainitut tahot pyrkivät suorastaan laistamaan mainittua velvollisuutta. Tästäkin on lukuisia esimerkkejä, kuten Ähtärin kaupungin vanhustenhuoltoasiaselvitys, jossa niin sanottua asiantuntijatyöryhmää ei edes päästetty tarkastamaan, oliko vaaditut toimenpiteet täytetty, joihin eräässä tarkastuksessa oli kiinnitetty huomiota. Näin siitä huolimatta, että eduskunnan apulaisoikeusasiamies Paunio on jo vuonna 1997 antamassaan päätöksessä Kynnys ry:n kanteluun mielestäni täysin yksiselitteisesti todennut, että sosiaali- ja terveysministeriön tulisi selventää erityisesti valtion toimielinten kuntiin kohdistuvan valvonnan sisältöä sosiaalihuollon alueella.

Arvoisa puhemies! Olen useasti tältä paikalta arvostellut suomalaista laillisuusvalvontaa. En halua siltä osin muuttaa mielipidettäni, mutta myönnän ja annan tunnustuksen apulaisoikeusasiamies Paunion merkittäville päätöksille sosiaalihuoltoa koskeviin kanteluihin, joihin olen henkilökohtaisesti tutustunut.

Arvoisa puhemies! Kuntakentän vaikeuksien syinä voidaan perustellusti nähdä erilaisia välikysymystekstissäkin mainittuja asioita, kuten esimerkiksi valtionosuus- ja verotuloleikkaukset. Yhteisöveron jakoperusteiden muutos jyrkensi puolestaan useimpien maaseutu- ja metsävaltaisten pienten kuntien syöksykierrettä. Kuntien suurimmat ongelmat sekä maaseudulla että kaupungeissa johtuvat kuitenkin muuttoliikkeestä. Tärkeää on myös huomata, ketkä muuttavat, eli nuoret ja koulutetut ihmiset, joita maaseutu kipeästi tarvitsisi selvitäkseen tulevista haasteista. Paljon aikoinaan puhuttu etätyö on suurelta osin jäänyt suureksi lupaukseksi. Tietotekniikka, joka mahdollistaa työskentelyn missä vain, näyttää sittenkin vain lisänneen keskittymistä. Tietysti voi olla niinkin, että ilman tietotekniikan voimakasta kehittymistä tilanne olisi vielä nykyistäkin pahempi.

Valtion rooli on ollut perinteisesti pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa vahva, ja tulonsiirtojen kautta on tasattu alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta. Valtion panostuksella on saatu alkuun merkittävää teollisuutta ja toimeliaisuutta eri puolilla maata. Valtiovalta on ollut myös apuna siinä, että perustuslaissa mainittu asuinpaikan vapaa valitseminen on todella käytännössä ollut mahdollista eikä vain kaunis koukero lakikirjassa.

Tämä tilanne on myös muuttumassa. Työministeriön varsin tuoreet määräykset niin kutsutuista työssäkäyntialueista johtavat monin paikoin kohtuuttomuuksiin laajentaessaan työssäkäyntialueen järjettömän suureksi. Millä rahalla puolipäivätöihin reilun 3 000 markan kuukausipalkalla osoitettu pitkäaikaistyötön maksaa jopa 50 kilometrin yhdensuuntaisesta työmatkasta koituvat polttoainekustannukset ja mahdollisesti jopa ajokortin ja auton hankinnan, kun julkisia kulkuyhteyksiä ei ole taikka otat karenssin?

Valtiovalta on omilla toimenpiteillään, muun muassa järjettömän korkealla polttonesteiden verotuksella, aiheuttamassa kohtuuttomia vaikeuksia haja-asutusalueiden ihmisille, yrittäjille ja elinkeinotoiminnalle. Polttonesteiden verokuppaus vaarantaa jo lyhyellä tähtäimellä monet peruspalvelut. Nykyverolinjan jatkuessa poliisin, kotipalveluiden, koulukyytien ja sairaankuljetusten määrärahat joutuvat kovalle koetukselle. Näiden ja monien muiden tarpeellisten yhteiskunnan palveluiden menokehykset paukkuvat kehyskatoissaan. Tämä taas aiheuttaa lisää leikkauspaineita, ja kierre jatkuu ja pahenee.

Samalla tavoin valtiovalta on aiheuttamassa maaseudulle suuria ongelmia pitämällä perustienpidon määrärahoja käsittämättömän alhaisella tasolla. Tämä asia ei ole meille kenellekään vieras. Näin keväisin moni pienyrittäjä ei saa kuorma-autolla toimitettuna raaka-aineita tai vietyä valmiita tuotteita tilaajille taikka maatalousyrittäjä ei voi tilata esimerkiksi välttämättömiä lannoitteita tilalleen ilman tiehallinnolta saatavaa erityislupaa, koska tielle on asetettu kelirikon johdosta painorajoitukset. Voi vain kysyä, kuka yrittäjä lähtee perustamaan yritystään sellaisen kunnan alueelle, jossa tiestö on siinä kunnossa, että kuljetuksiin pitää aina hakea ja saada erityislupa. Muutenkin perustienpidon heikko kunto on aiheuttamassa yhä enenevässä määrin ongelmia vaikeuksissa oleville kunnille.

Arvoisa puhemies! Valtiovallan taholta on viime vuosien aikana sysätty lainsäädännön kautta kunnille yhä uusia tehtäviä ja velvollisuuksia. Tästä huolimatta valtiovalta ei ole osoittanut kunnille vastaavia resursseja näiden siirrettyjen tehtävien hoitamiseen. Ongelmista puhuttaessa valtiovalta haluaa vain korostaa kunnallista itsehallintoa ja sysää siten ongelmat pääasiassa kuntien omalle vastuulle, vaikka valtiovallan oma rooli ja panos on tässä kehityksessä ollut täysin ratkaisevaa.

Edellä mainitun perusteella katson, että hallitus on täysin epäonnistunut harjoittamassaan kuntapolitiikassa.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää ed. Pekkarista siitä, että minut on niin juhlallisesti toivotettu tervetulleeksi tämän päivän keskusteluun. Ehkäpä joka kerta sitten juhlitaan erikseen tällä tavalla minun läsnäoloani. Olen ollut paikalla mutta en lupaa jokaiseen seminaariin osallistua, joka eduskunnassa järjestetään.

Tämän päivän keskustelu on ollut hyvin asiallista. Eihän tämä seminaari ole vaan välikysymyskeskustelu, mutta tässä on tullut paljon hyödyllistä aineistoa siihen hallituksen selvitykseen ja päätöksentekoon, joka on edessä koskien kuntataloutta. Tavoitteena on kuntatalouden vakauttaminen siten, että peruspalvelut turvataan, koska kunnat niistä vastaavat. Siihen liittyy se, että erilaisten, erilaisessa asemassa olevien kuntien mahdollisuudet tuottaa peruspalvelut turvataan eli tarvitaan ainakin kuntien välistä tasausta.

Kun minua lainattiin, että olisin sanonut, niin kuin sanoin, että nyt on kuntien aika, niin näinhän on ollut. Hallituksen talouspolitiikka tuottaa tuloksia, kun kuntien verotulot ovat kasvaneet tällä vaalikaudella 10 miljardilla markalla yli 80 miljardiin. Kuntien aika näkyy myös siinä, että kuntien valtionosuudet ovat nousseet 3 miljardilla markalla.

Kun puhutaan Vantaasta, joka on nostettu esille, vantaalaisen koululaisen koulunkäyntiin saadaan ensi vuonna 3 600 markkaa enemmän tukea kuin viime vuonna. Siis kahdessa vuodessa näin selvästi reippaasti parannetaan Vantaan mahdollisuuksia turvata lastensa tulevaisuus.

On jo kerrottu se, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon panostetaan lisää, eikä ole tietenkään mahdotonta se, että näitä panostuksia vahvistetaan, jos asioita sellaiseen tärkeysjärjestykseen halutaan laittaa. Ilmeisesti ed. Kallis tarkoittaa, että puolustus jätetään hoitamatta, kun hän tällä tavalla panee vastakkain asioita. Minusta on hyvä todellakin keskittyä nyt kuntatalouteen. Ymmärrän sen, että oppositiolla on koko programmi täällä ja hallitus haukutaan kaikista muistakin asioista, mutta minusta tästä moittiminen on vähintäänkin kohtuutonta, jos puhutaan siitä, miten kaiken kaikkiaan kuntatalous kehittyy. Kuntataloutta koskevan yhteisen selvityksen mukaan, siis Kuntaliiton kanssa tehdyn selvityksen mukaan, kuntien vuosikatteet tulevat olemaan lähivuosina erittäin vahvoja, niin että investoinnitkin voidaan rahoittaa. Tässä on siis kokonaistason kehitys, ja tässä nojataan sekä yleiseen talouskehitykseen että myöskin siihen, että valtionosuuksiin tulee vahvistusta.

Eilen kerrottiin Tilastokeskuksesta, että töissä on 72 000 suomalaista enemmän kuin viime vuonna. Se on valtava määrä. Työttömyys on laskenut ennakoitua enemmän, me siis voimme sekä laskea työttömyyttä että työllistää niitä, jotka tulevat hakemaan työmarkkinoiden ulkopuolelta työtä. Tällä tavoin parhaiten hyvinvointivaltion tulevaisuus turvataan. 90-luvulla loppusaldoksi jää se, että monin tavoin, kun puhutaan nimenomaan kunnallisista palveluista, on tapahtunut vahvistusta, nimenomaan lasten päivähoitoa on kehitetty, sen henkilöstömäärä on kasvanut reippaasti. Jos jossakin tällä tavalla mitattuna voi nähdä kehittämisen tarvetta, se on varmaankin terveydenhuolto ja nimenomaan sairaanhoito. Nyt sen lisäksi, että panostetaan kouluihin, laajennetaan julkista hammashuoltoa ennen pitkää koko väestölle, esikoulu on toteutusvaiheessa ja eduskunta on huolehtinut siitä, että on myöskin korvamerkittyä panostusta muun muassa mielenterveyspalveluihin. Tällaista suuntaa voidaan hyvän talouskehityksen turvin jatkaa.

Mutta sitten kysymykseen niistä selvityksistä, joita on tekeillä, ja kuntien väliseen tasoitukseen. Ensinnäkin arvonlisäveron palautusjärjestelmästä luopumisesta on jo periaatteessa päätetty. Samoin voidaan huolehtia tasauksen nopeuttamisesta, ja tasaus nopeutuu kuntien välillä. Nyt on sitten jäljellä kysymys siitä, mitä muuta tehdään ja miten tasaus rahoitetaan.

On vahvasti nostettu esiin niin sanottu selvitysmies Pekkarisen esitys. Kysymys on minun käsittääkseni kuitenkin laskuesimerkistä, jolla valaistaan sitä selvitystä, jonka hän on tehnyt. Laskuesimerkissä rahoitus on merkittävältä osaltaan auki. Minä korostan sitä, että olipa kysymys sitten kasvukunnista, joista jotkin ovat niin sanotusti todella varakkaita, tai sitten niin sanotuista keskisuurista kunnista tai niin sanotuista heikommista kunnista, peruskysymys on se, että kaikissa näissä kuntatyypeissä voidaan vastata kansalaisten tarpeisiin ja huolehtia peruspalveluista. Minusta ei pitäisi nyt liikaa keskittyä siihen, että asetetaan vastakkain erilaisia kuntia, eikä voida odottaa, että tässä ikään kuin jotkin vetäisivät isomman siivun välistä kuin muut. Kaikkien näiden näkökohtien yhteensovittaminen on erittäin vaikea ongelma myöskin teknisesti, eli pyydän tässä myöskin ymmärtämystä hallitusta kohtaan, kun näitä selvityksiä tehdään.

Mutta kohtuuratkaisuun on päästävä, ja tässä vaiheessa huomio todellakin kiinnittyy kaikkein heikoimpiin kuntiin. Alun perinhän lähtökohtana on se, että valtio—kunta-suhteessa on kysymys kustannusneutraaliudesta, ja sitten on keskusteltava siitä, mistä rahoitus tulee, yhteisöverotuotosta vai valtionosuuksista. Erilaisia malleja on tässä tarjolla, ja tämä keskustelu on ollut hyvin hyödyllistä. Lopputulos on sellainen, että etukäteen haluan varoittaa siitä, että varmaankaan mikään näistä kuntatyypeistä ei ole täysin tyytyväinen vaan kaikkien näkökohdat on otettava huomioon.

Tässä keskustelussa on tuotu vahvasti esiin se, että meillä on paljon heikkoja kuntia, kolmisensataa kuntaa, jotka ovat pieniä kuntia. Minusta — kuka se nyt olikaan, joka huomautti siitä, se oli ed. Turtiainen — kunnille on meidän järjestelmässämme sälytetty hyvin laajat palveluvelvoitteet, ja voidaan kysyä, voidaanko tänä päivänä odottaakaan, että pienet ja nimenomaan hyvin pienikokoiset maaseutukunnat voisivatkaan vastata kaikista palveluista. Minä toivoisin, että otettaisiin vakavasti kysymys kuntarakenteesta. Varmaankaan ei ole tarpeen eikä viisasta millään pakolla yrittää kuntia ajaa yhteen. Nythän yhteistyö on jo kehittynyt monilla tahoilla eri puolilla maata. Kun Jyväskyläkin mainittiin, sielläkin on päästy niin pitkälle, että Jyväskylän seudun elinkeinoyhteistyö toimii varsin hyvin. Ei välttämättä, vaikka voi toivoa, että kunnat menevät yhteen, sitäkään tarvitse vaatia, jos ollaan menossa kohti tiiviimpää yhteistyötä. Rovaseutu on toinen esimerkki, jossa toivoisi päästävän eteenpäin, ja sielläkin ollaan elinkeinotoiminta saamassa paremmin yhteiseen hallintaan.

Joka tapauksessa järjestelmään täytyisi saada sellaisia tekijöitä, jotka rohkaisisivat kuntia yhteistoimintaan ja jopa yhdistymään. Siinä mielessä ehkä enemmänkin voidaan puhua porkkanoista. Mikkelin tapaus minusta on hyvä esimerkki juuri siitä. Tähän suuntaan mielestäni on mentävä. Kun mukaan tulee aluepolitiikka eli aluekeskukset, seutukuntayhteistyö, toivottavasti tästä on lopputuloksena sellainen rakenne, joka kestää nykyisessä maailmantalouden tilanteessa, koska koko ajan täytyy lähteä siitä, että on pärjättävä kansainvälisessä ympäristössä, jotta kunnan palvelut voidaan sitten myöskin tuottaa.

Kun erityisesti nyt on haluttu jälleen ottaa esille aluekehitys, tässäkin hallituksen strategia toimii, eli kun on panostettu kasvua edistävään talouspolitiikkaan ja tutkimukseen ja kehitykseen, korkeakouluihin, se näkyy siinä, että meillä, vaikka näyttäisi siltä, että Suomi ei voisi pärjätä, Suomi pärjää aivan maailman kärkimaiden joukossa, että meillä on sellainenkin keskus kuin Oulu, joka Luojan kiitos heijastuu koko Pohjois-Suomeen. Tämä toimintalinja alkaa sitten tuottaa tuloksia. Minä katselin, mitä Kuopiossa tapahtuu lähitulevaisuudessa. Sinne tulee korkeakoulualueelle tuhansia työpaikkoja lähivuosina lisää. Joensuussa on aivan toisenlainen meininki. Siellä on muuttovoittoa, samoin Lappeenrannassa. Minusta pikemminkin nyt pitäisi valaa uskoa siihen, että näillä ponnistuksilla on saatu tuloksia ja voidaan jatkossakin saada tuloksia ja että ainakin, mikäli hallituksesta on kiinni, huolta kannetaan koko maasta ja myöskin kaikkein heikoimmista alueista ja kunnista.

Kiitän keskustelusta! Me pyrimme parhaamme mukaan hallituksessa tekemään sellaisia esityksiä, että kunnat voivat tuottaa kansalaisten tarvitsemat palvelut.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Kuntataloutta kun käydään läpi, kuntataloudessa on se piirre, joka tänäänkin on hyvin selvästi tullut esille, että sitä voi tarkastella kokonaisuutena tai siitä voi ottaa irrallisia osioita ja tarkastella sitten niiden osioitten kautta. Niin kuin olen varmaan ehkä jo kymmeniä kertoja sanonut, kuntatalouden kokonaiskuva on hyvä, mutta ongelma on eriytymiskehitys. Sanottakoon se taas kerran, koska näyttää, että se ei mene perille.

Edustajat Pekkarinen, Manninen, Vistbacka, ja taisi siinä olla joku muukin, ihmettelivät ja kysyivät, mitä hallitus aikoo sitten tehdä tänä vuonna ja mitä se aikoo tehdä tulevaisuudessa. Ymmärränhän minä sen, että tämän välikysymyskeskustelun ongelma on tietenkin siinä, että puheet on kirjoitettu ennen kuin on luettu vastausta, mutta se on vanha tapa ja niin kuuluu ollakin. Sen verran kuitenkin näitä lukuarvoja, että ne tulevat selviksi.

Vastauksessa kerrottiin hyvin selkeästi ja selvillä lukuarvoilla, että harkinnanvaraiset rahoitusavustukset on kaksinkertaistettu itse asiassa siitä keskiarvosta, mitä ne ovat aiemmin olleet. Verotulojen tasaus lisää valtionosuuksia tänä vuonna 690 miljoonaa markkaa. Valtionosuudet lisääntyvät tänä vuonna 1,2 miljardia markkaa, ensi vuonna noin 1,4 miljardia markkaa. Kyllä nämä kohtuullisen merkittäviä rahamääriä kaikkinensa ovat, kun ne kohdentuvat nimenomaan niihin kuntiin, joista ymmärtääkseni tässä on kannettu huolta tai joista olen ymmärtänyt, että ainakin puheissa kannetaan huolta, sinne pieniin ja heikkoihin kuntiin ja niihin kuntiin, joissa palveluvarustus ei ehkä toimi tai ei ole riittävää. Indeksitarkistuksien kautta tulee 340 miljoonaa markkaa vuonna 2001. Tästä se potti tänä vuonna koostuu.

Toinen asia on sitten se, miten ne rahat kunnissa käytetään, kohdentuvatko ne sosiaali- ja terveystoimeen, kohdentuvatko ne opetustoimeen vai kohdentuvatko ne johonkin muualle. Ne ovat sitten niitä valintoja, joita kuntatasolla tehdään. Tässäkin salissa melkoinen määrä kuntapäättäjiä on.

Vuonna 2000 valtionosuudet kaiken kaikkiaan ovat sen, minkä pääministerikin sanoi, suuruusluokkaa 26 miljardia markkaa. Ensi vuonna valtionosuudet ovat 29,5 miljardia markkaa. Silti taas väitetään, että valtionosuuksia leikataan. On tämä kummallista leikkausta etumerkistä päätellen, mutta kaikki voi muuttua näköjään toisen suuntaiseksi, kun puhutaan.

Yhdestä asiasta täytyy sanoa ed. Pekkariselle: Olen iloinen, että hänkin on herännyt arvonlisäverojärjestelmään liittyen. Ymmärtääkseni, jos oikein muistan, arvonlisäverojärjestelmä säädettiin vuonna 93, astui voimaan vuonna 94. Siinä mielessä ehkä tämä hallitus on toiminut kumminkin pitemmällä jänteellä kuin silloin, kun valtioneuvoston jäsenenä oli ed. Pekkarinen. (Ed. Pekkarinen: Ministeri kertoo, mitä silloin päätettiin!)

Rahan alueellisesta jaostakin voisi kertoa tietenkin jonkinlaisia lukuarvoja, kun tuntuu, että niihin ei hirveästi jakseta kumminkaan perehtyä. Esimerkiksi Lapin näkökulmasta, jos vertailuvuosi on 97, jota käytettiin nyt verotulotasauksien laskentavuotena, verotulotasaukset koko maakunnassa olivat silloin suuruusluokkaa 78 miljoonaa markkaa. Vuonna 2001 verotulotasaukset ovat 262 miljoonaa markkaa. Myös alueellisesti kohdentumiset ovat ihan oikean suuntaiset minun mielestäni, mutta voi olla, että jonkun muun mielestä ehkä eivät.

Ed. Mannisen puheenvuoroa kun kuunteli, kun hän siinä käytti esimerkkejä, minullakin tuli mieleen monenlaisia ajatuksia ja ehkä pilatuksen käsienpesu päällimmäisenä. Ei mistään mitään vastuuta. "Kannetaan vastuu" kaataen se muille, kun kuunteli esimerkiksi kannanottoa siitä, mikä on kuntien lukumäärä tai mikä on oikea kuntarakenne, joka minusta paremminkin on kyseessä. Ei kuntien lukumäärä ole itse asiassa mikään mittari. Itseisarvonhan pitää olla sen, mitä kunnalla tuotetaan. Ei kai se kunta voi olla itseisarvo, tai jokin siinä perusajattelussa ei mielestäni ole kohdallaan.

Kun kuntajakoa tarkastellaan, kyllä kai siitä pitäisi uskaltaa käydä myös se poliittinen keskustelu, jota tässä huoneessa on kaivattu. Ed. Manninen sanoi, että me olemme aina sitä mieltä, mitä kansanäänestys on päättämässä. Ehkä poliittisella puolueella voisi olla jokin tahtotilakin, jokin näkemys, visio, tulevaisuudesta ja siitä, mihin ollaan menemässä.

Mikä on oikea kuntakoko, en minä sitä pysty määrittelemään eikä varmaan kukaan muukaan pysty sitä määrittelemään. Mutta sen voin kyllä määritellä, että nykyinen kuntamäärä, mikä meillä on, johtaa siihen, että esimerkiksi Helsingin, joka ei maailman mittakaavassa vielä kumminkaan ole mikään suurkaupunki, jos sitä verrataan pienimpään kuntaan eli Sottungan kuntaan, ero on 2 500-kertainen. Jos me vertaamme vielä maantieteellisellä fyysisellä koolla, erot ovat niin, että suurimman ja pienimmän ero on 2 000-kertainen. Ja kun ne eivät mene edes sillä tavalla kohdakkain, että väestömäärät ja maantieteelliset pinta-alat olisivat samassa suhteessa, niin ehkä jotakin sillekin asialle voisi tehdä.

Siinäkin on ehkä hyvä muistaa, että kuntarakenteemme historia pitää sisällään sellaisen asian, että kirkonkylät muodostuivat aikoinaan sitä kautta, mihin oli helpoin vesireittiä tai kävellen kirkkoon mennä. Ehkä tässä maailmassa on jokin muuttunut siitä ajasta. Silti sitäkin asiaa pitäisi uskaltaa käsitellä.

Rahoitusrakenteesta, joka liittyy kuntarahoituksen tasapainottamiseen, oli mielenkiintoista kuunnella ed. Mannisen tai sitten ryhmän kanta, jonka hän esitti, että otetaan valtion varoista ja siirretään tasapainottamistehtävään. Luin jokin aika sitten sen selvitysmies Mannisen kannan, joka teki kuntatalousselvityksen. Siinä hän esitti, että vuosikatteesta, joka on hyvillä kunnilla noussut merkittävästi, otetaan 1,3 miljardia ja siirretään heikommille kunnille. Näin mielipiteet muuttuvat.

Ed. Kallikselle voisi lopuksi sanoa: Eikö missään mene hyvin? Onko kaikissa kunnissa näin kurjaa kuin te väitätte? Kumminkin perusasiahan oli se, että neljä miljoonaa ihmistä asuu kuitenkin kunnissa, joissa kohtuullisen hyvin talouden näkökulmasta asiat ovat. Eikö sielläkään ole hoidettu yhtään mitään kunnolla?

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, siitähän me olemme yhtä mieltä, että kunnilla menee keskimäärin paremmin kuin aikaisemmin. Se on totta, se. Mutta eihän se ole tämän keskustelun ydin. Tämän keskustelun ydin on se, että kuntien talouden perusta eriarvoistuu nopeammin ja syvemmin kuin koskaan aikaisemmin ja sen seurauksena kuntalaisten eri puolilla Suomea edellytykset saada tasavertaisia palveluja epätasa-arvoistuvat, ja sen perään me tässä kysymme.

Ministeri Korhonen, kiinnitin samaan asiaan puheessanne huomiota. Hän perustelee sillä, että keskimäärin menee hyvin. Keskimääräislukujen takaa pitää nähdä totuus, ne erot, jotka kasvavat. Sama koskee myöskin aluekehitystä. Kyllä nimenomaan alueellisen erilaistumisen ja eriarvoistumisen tiimoilta viikko toisensa jälkeen luetaan julkisuudessa tietoja, kuinka nämä erot kasvavat. Eivät nämä automaattisesti kasva. Ne ovat tietoisten poliittisten valintojen seurausta ne. Ja tähän kaikkeen me vaadimme näillä välikysymyspuheillamme ja sanomallamme muutosta.

Ministeri Korhoselle vielä, kun hän muistuttaa arvonlisäverojärjestelmästä: Kun se järjestelmä säädettiin, siinä yhteydessä sovittiin pitkästä siirtymäajasta, jonka aikaan kunnat eivät menettäneet sitä, mitä nyt menettävät. Niiden vuosien aikaan, niin kuin ministeri Niinistö voi varmaan teille opettaa, oli tarkoitus ja puhe, että korjataan tämä järjestelmä, haetaan malli, joka tekee oikeutta kunta—valtio-suhteelle.

Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen hiukan, koska pidän ed. Pekkarista erittäin tarkkana edustajana tietojen suhteen. Hän puheenvuorossaan totesi, että vain muutamaa kymmentä kuntaa koskisi erilaisten kirjausmenetelmien vaikutus vuosikatteeseen. Tämän päivän Kuntaliiton tiedotteen mukaan se koskee kuitenkin noin sataa kuntaa. Sehän ei tietystikään poista sitä tosiasiaa, että huonosti voivia kuntia on myöskin olemassa ihan liian paljon.

Minua myöskin ihmetyttää se, kun kuuntelee näitä puheita, miten hirveän huonoja palveluita Suomessa tarjotaan. Täällä on monessa puheenvuorossa viitattu Päijät-Hämeeseen ja Lahteen, ja voin kyllä ilmoittaa, että minun mielestäni meillä kaikesta huolimatta on pyritty järjestämään erittäin hyvät palvelut, myöskin sairaanhoitopalvelut. Niitä on Stakesin kanssa selvitetty ja ne on järjestetty edullisesti, mutta tehokkaasti.

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhoselle toteaisin siitä, kun te toteatte, mikä logiikka on siinä, että väitetään, että valtionosuuksia on leikattu. Jos lain mukaan eläkeläisille kuuluu eläkeindeksi ja te teette lainmuutoksen eduskunnassa tai me teemme, jolla eläkeindeksi puolitetaan, voitteko te mennä eläkeläisten eteen ja sanoa, että teiltä ei ole mitään leikattu, niin kuin te nyt kunnille väitätte? Näinhän juuri tapahtui, että nelivuotistarkistukset puolitettiin.

Mitä tulee Lapin kuntien täydennysavustuksiin, niin se 200 miljoonaa on ilmeisesti liian vähän, koska 22:sta Lapin kunnasta 17 teki negatiivisen vuosikatteen viime vuonna.

Mitä tulee kuntarakenteeseen ja kansanäänestykseen, olen sanonut, että me tuemme vapaaehtoisia kuntaliitoksia aktiivisesti, mutta perustamme päätöksemme kansan tahtoon.

Bjarne  Kallis  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ei minun tarvitse puhua hyvin menevien kuntien puolesta. Siitä huolehtii vasemmistoliitto. Minun tehtäväni on puhua niitten kuntien puolesta, joilla menee huonosti, ja niitä on noin 300. Minä totesin, että keskimäärin menee hyvin, mutta 300:lla on pienempi reaalinen tulo tänä päivänä kuin vuonna 90, siis 300:lla on pienempi. Niistä meidän pitää puhua, kun hallitus ei puhu.

Ihan lopuksi sanon, että vasemmistoliitto puhuu hyvin menevien kuntien puolesta. Kristilliset puhuvat niitten kuntien puolesta, joilla menee huonosti. Tämä on johtanut siihen, että vasemmistoliitolla menee huonosti ja meillä menee hyvin. (Naurua)

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu siitä, että peruspalvelut turvataan kaikissa olosuhteissa. Minusta se ei ole aina välttämättä rahakysymys eikä kunta—valtio-suhdekysymys, vaan kysymys on eräänlaisesta kurinalaisuudesta.

Myöskin perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt viime syyskuun 6. päivä antaessaan mietinnön Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta huomionsa siihen, että kunnat eivät aina huolehdi perusoikeuksien toteuttamisesta. Näin on sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. Tuossa mietinnössä patisteltiin käyttämään kaikkia olemassa olevia keinoja ja myöskin valtioneuvostoa keksimään uusia keinoja, jos vanhat eivät pure. Tästä haluaisin muistuttaa.

Ministeri Korhonen totesi tiettyjä terveydenhuollon lukuja. Olisitte voinut myöskin kertoa, että Suomessa käytetään enemmän psyykenlääkkeitä ja masennuslääkkeitä, kohta ehkä allergialääkkeitäkin huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Eli kannattaa sairastavuuteen suhteuttaa nämä luvut eikä ikävakioituun väestöön.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tätä keskustelua on kuullut, on palannut mieleen se, että eihän kunta voi tehdä konkurssia. Olennainen pointti on vain siinä, missä liikutaan sillä rajalla, että se vaikuttaa koko julkisen hallinnon reittausluokkaan elikkä korkotasoon ja missä vaiheessa ollaan Lex Karkkila -vaiheessa elikkä yhteiskunta elikkä valtio tulee riittävän ajoissa mukaan.

Herra pääministerille kommentti siitä, että hän esitti aivan oikean laskuesimerkin työllisyyden kehittymisestä. Kiinnitän vaan huomiota siihen, että meillä hallituspuolella kannattaisi olla kriittinen sen suhteen, että kun nuoret onneksi hyvin työllistyvät, iäkkäät siirtyvät eläkkeelle, siinä välissä on pitkäaikaistyöttömien joukko. Heille tarkoitettuja varoja jäi viime vuonna 200 miljoonaa markkaa käyttämättä.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Terveydenhuollon ongelmien vakavuutta ei meillä tiedosteta. Kun ministeri Korhonen moneen kertaan vakuuttaa, että näitä harkinnanvaraisia annetaan yhä enemmän ja enemmän, niin jos kunta elää jatkuvasti valtion harkinnanvaraisilla avustuksilla, se ei voi suunnitella palvelujaan pitkällä tähtäimellä eikä taloudellisesti. Tämä taas on terveyspalvelujen suunnittelun lähtökohta. Ministeriö on yrittänyt ratkoa näitä ongelmia hallinnollisesti ja nyt tekee tällaisia suuria terveyspiirejä. Voin vakuuttaa, että hallinto ei ratkaise ongelmia. Tästä henkilöstömäärästä, näistä lääkäreistä ja hoitajista, ei saada yhtään enempää irti millään hallinnollisilla ratkaisuilla. Jos työtä yritetään pumpata enemmän irti, koko järjestelmä kaatuu.

Pääministerille sanoisin, kun hän kertoi, että pienet kunnat ovat vaikeuksissa, että varmasti jotkut ovatkin, mutta on myös hyviä esimerkkejä esimerkiksi hammashuollon alueelta. Ne kunnat, jotka järjestävät kaikille asukkailleen kunnallisen hammashuollon, ovat pieniä kuntia, arvoisa pääministeri.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Se minusta tässä on kuitenkin käynyt jo selville alkuvaiheessa, että keskustan välikysymys siinä ydinkohdassaan perustuu suurelle väärinkäsitykselle, siis siinä, että olisi tapahtunut äkillinen turmiollinen muutos kuntien talouskehityksessä, että negatiivisen katteen kuntien määrä olisi räjähtänyt nousuun. Hallitus jo vastauksessaan sen kertoi.

Tässä minusta nyt olisi syytä olla yhtä mieltä ja tehdä se johtopäätös, että tässä keskustelussa ei niinkään ole syytä keskittyä välikysymyksen, voi sanoa, alkuperäiseen tarkoitukseen ja tavoitteeseen, vaan mielellään kohtuullisessa sovussa siihen, että puhutaan kuntarakenteesta, aluekehittämisestä, sen peruslinjoista, välineistä, siinä kuntien palvelukyvystä, näistä keskeisistä asioista eikä siitä, mihin minusta keskusta ikään kuin iskien kiinni yhteen tietoon erehtyi välikysymyksensä perustan rakentamaan.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sekä ed. Kalliomäelle että ed. Juurolalle: Ministeri Korhonen kertoi minusta ensimmäisessä omassa puheenvuorossaan tilanteen aivan oikein. Hän tunnusti sen, että erot kuntien välillä ovat radikaalisti ja voimakkaasti kasvaneet ja että viime vuodelta alijäämäisten vuosikatteitten määrä todella on merkittävästi lisääntynyt. Kuntaliiton paperin, johon te, ed. Kalliomäki, viittaatte, lopussa sanotaan näin, kun ensin kerrotaan siitä laskutavasta, mistä te ja ed. Juurola puhutte: "Näinkin voi laskea, mutta oikaisuerien tekemättä jättäminen olisi merkinnyt silmien sulkemista tosiasialta ja verovelan piilottamista." Mielestäni tämä todistaa, että todellakin tilanne on se, mitä sanoimme. Erot kuntien välillä kasvavat, ja heikkoon suuntaan kulkevien kuntien määrä radikaalisti lisääntyy.

Arvoisa puhemies! Samalla sanon ed. Tiuralle, kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttäjälle, että siinä puheenvuorossa oli enemmän fiktiota kuin faktaa, mutta erityisesti siltä osin, mikä koskee keskustan näkemystä. Me olemme hyväksyneet selvitysmies Pekkarisen työn korjausten pohjaksi, mutta me vaadimme siihen korjauksia, niitä korjauksia, mitä molemmat sanoimme, sekä ed. Manninen että minä, ja ne korjaukset tietävät heikoimpien auttamista enemmän kuin Pekkarinen esittää.

Antti  Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Teidän lähtökohtanne on juuri se, että 194 kuntaa olisi tuosta vain yhtäkkiä pudonnut tai romahtanut negatiivisen katteen puolelle. Jos se on välikysymyksen perusta, minusta hallituksen vastaus kertoo, että se ei ole se kattava, oikea perusta, jolle välikysymys pitäisi ja voitaisiin ehkä rakentaa, jos opposition näkökulmaakin katsoo. Kyse on kertaluontoisesta, voi sanoa, verohallinnon hyvästä aktiivisuudesta ja sen synnyttämästä tietystä tilastotappiosta (Ed. Ala-Nissilä: Ei ole!) tässä kirjauksessa. Edelleen lähden siitä, että olisi syytä keskustella itse asioista, niistä, jotka ongelmina ovat meille yhteisiä, ja ne jo äsken mainitsin.

Ulla Juurola /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Kalliomäki sanoi, ainakin minä puheenvuorossani ilmoitin ja tunnustinkin, että kuntien erot ovat kasvaneet, mutta tämä kirjaus kertaluontoisesti muuttaa tilannetta. Tottahan nämä kirjaukset on ollut tehtävä, ei siitä ole kysymys, mutta ei jatkotilanne ole välttämättä tämä 194 kunnan osalta.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä puutun siihen, mitä puheenvuorossani sanoin, ja ymmärtääkseni ed. Mannisen puheenvuoro oli saman sisältöinen. Kertaan sen, mitä sanoin näiltä osin.

Peräti yli 300 kunnassa, joissa asuu noin 2 miljoonaa ihmistä, tilinpäätös oli alijäämäinen. Tilinpäätösten kirjausten menettelymuutos selittää vain muutaman kymmenen kunnan miinuslukemat. Tähän samaan ymmärtääkseni ministeri Korhonen puheenvuorossaan viittasi. Totuus on se, että kuntien väliset erot radikaalisti kasvavat. Totuus on se, että siitä, mitä täällä luvattiin viime syksynä, kehitys on poikennut erittäin radikaalisti nimenomaan talouseroja kasvattavaan suuntaan.

Pääministeri  Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Ed. Manninen edelleen väittää, että leikataan, vaikka vuoteen 95 verrattuna vuonna 99 kunnat käyttivät 7 miljardia enemmän peruspalveluihinsa. Puhutaan silloin 99:n rahasta. Vuonna 99 käytettiin jopa enemmän kuin vuonna 90 eli siis ennen lamaa. Näin ollen siis verotulot ja valtionosuuksien vahvistuminen tuottavat sen lopputuloksen, että kuntien peruspalveluista voidaan huolehtia ja ollaan menossa parempaan suuntaan. Kunnat ovat vapautuneet veloistaan, 4 500 markkaa per asukas on velkataso tällä hetkellä, joten rahoitusasema on hyvä. Tasaus on myös välttämätön. Kuntien välillä on eroja, mutta sitäkään ei pidä liioitella. Ei pidä myöskään liioitella sitä ongelmaa, ettei tulevissa ratkaisuissa, joita hallitus valmistelee, tätä voitaisi hoitaa, niin että heikoimmassakin asemassa olevat kunnat voivat hoitaa palvelunsa.

Hannes   Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Herra pääministeri puhuu jälleen keskiarvotasoilla hyvin pitkälle. Meillä on maassa hyvin paljon sellaisia kuntia, joilla vuonna 99 oli yli 2 500 markkaa asukasta kohden reaalisesti vähemmän verotuloja ja valtionosuuksia yhteenlaskettuina kuin vuonna 91, jolloin oli vertailukelpoiset luvut, eli todella dramaattiset, yli 10 prosenttia alemmat reaaliset tulot.

Edelleen totean, että leikkausta voi tietysti määritellä monella tavalla, mutta jos vähennetään voimassa olevan lainsäädännön mukaista etuutta, mielestäni kysymyksessä on leikkaus.

Bjarne   Kallis  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lisäisin ed. Mannisen puheenvuoroon, että tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että kunnat ovat veroprosentteja nostaneet ja saaneet kiinteistöveroa lisää. Siis reaalitulot ovat siitä huolimatta pienemmät kuin vuonna 90. Tämähän osoittaa hyvin selkeästi ja hyvin selvästi, että jossakin on tapahtunut leikkaus, ja leikkaus on silloin tapahtunut valtion taholta. Ei sitä kukaan voi kieltää.

Pääministeri  Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Ed. Manninenhan puhui siitä, että on leikattu, ja minä vastasin. Siis puhuin näistä kokonaissummista. En ole ollenkaan kiistänyt sitä, että on kuntia, joilla menee heikosti. Mutta ei tätä ongelmaa sillä tavalla tarvitse ratkaista. Kun koetin ed. Mannisen esittämällä tavalla laskea, niin 2,5, ehkä 3 miljardia lisää valtionosuuksiin pitäisi nyt panna rahaa, vai oliko siinä kaikki? Muistelen ed. Mannisen selvitystä, josta päättelin, että tämä ei riitä alkuunkaan. Eikö nyt todellakaan tällä tasauksella voida huolehtia tämmöisistä ongelmista, jotka ovat satojen miljoonien luokkaa, niin kuin aikaisemmin selvisi, kuinka paljon negatiivisen katteen kuntien yhteinen miinuskate on? Kyllä se ongelma on hoidettavissa. Jo pelkästään harkinnanvaraiset avustukset ovat samaa luokkaa.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Ed. Manniselle pitää sanoa, että ei nelivuotistarkistuksia ole puolitettu. Ne tulevat täysimääräisinä. Ne tulevat jaksotettuina. Pitää muistaa, mistä puhuu. Tämä on vaikea asia, mutta pitää yrittää sisäistää.

Ed. Kallikselle: En tiedä, miten näitä pitää lukea, mutta kun luen teidän puhettanne, te sanotte, että lähes joka kunnassa menoleikkaukset ovat kohdistuneet lapsiin jne., lähes joka kunnassa. (Ed. Kallis: Kyllä!) Eihän se ihan kuitenkaan pidä paikkaansa kaiken kaikkiaan, mutta tämä on varmaan stilistiikkaa. Ei siitä kannata väitellä. Isompi huoli pitää kantaa siitä, että saadaan tilanne normalisoitumaan ja paranemaan ja hommat hoitumaan.

Ed. Hyssälä puhui esimerkiksi harkinnanvaraisista. Kun olen joskus sanonut sellaisen lauseen, että mielestäni harkinnanvaraisista pitää pyrkiä eroon, voi sitä huutoa leiristä, joka on siinä keskellä. Kyllä mahdoton mekkala on noussut. Eihän harkinnanvarainen voi olla sellainen, jonka varaan rakennetaan. Sen pitää olla väline, jolla poikkeuksellisia ja tilapäisiä häiriöitä hoidetaan. (Ed. Mölsä: Mutta vähennykset pitää korvata!) Mutta kun haetaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, tulemme siihen, että kyllä kuntataloudessa on se ongelma, että siellä ovat arvonlisäverotasausjärjestelmän viipeet, kahdet oikaisuerät. Siitähän tämä kaikki johtuu.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Olisi tietysti hyvä, jos tässä keskustelussa jollakin tavalla yritettäisiin muistaa, mistä se alkoi. Olen ollut ymmärtävinäni keskustapuolueen ryhmäpuheenvuoron sillä tavalla, että siellä myönnetään, että kuntasektorilla yhteenlaskettuna menee hyvin, mutta kuntien väliset erot ovat kovin suuria. (Ed. Pekkarinen: Oikein ymmärretty!) Tähän analyysiin sinänsä voisi yhtyä, mutta on hyvin vaikea ymmärtää ed. Mannisen lääkettä, että tätä alettaisiin hoitaa täysimääräisillä indeksikorjauksilla, jotka tulisivat koko kuntakentälle ja auttaisivat nimenomaan kuntien keskimääräistä selviytymistä, joka kuitenkin oli hyvä, mutta ei vaikuttaisi kuntien eroihin mitään. Sen takia minusta tässä keskustelussa pitäisi vähän miettiä, mitä lääkkeitä käytetään mihinkin sairauteen.

Ismo   Seivästö  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuntien väliset erot ovat kasvaneet, ja saman tien myös tiettyjen kuntien sisällä erot ovat kasvaneet hyvin voimakkaasti. Kysyisin nyt ministeri Korhoselta:

Mitkä ovat kuntien realistiset mahdollisuudet korjata tulopohjaansa: veronkorotukset, palvelumaksujen lisäämiset vai palvelutason selvä heikkeneminen? Valtiovallalla on paljon keinoja lisätä tulojaan, ed. Kallis mainitsi muun muassa pörssiveron ja keinotteluveron; veroratkaisut voidaan suunnata toisella tavalla kuin hallitus on tehnyt. Mutta mitkä ovat konkreettiset lääkkeet niille kunnille, ministeri Korhonen, jotka tällä hetkellä kamppailevat sen keskellä, kun eivät pysty tuottamaan kunnollisia palveluja kuntalaisille?

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen taholta ei ole täällä todettu sitä, että kuntien palvelutuotannossa kustannustaso olisi ollut väärä, vaan se on ollut yleisesti ottaen hyväksyttävä ja palvelut on tuotettu tehokkaasti ja suhteellisen hyvin niillä resursseilla, mitä on käytettävissä.

Mutta 90-luvulla lainsäädännöllisesti kajottiin kuntien tulopohjaan, valtionosuuksiin ja yhteisöveron tuottoon, ja tästä johtuu kuntien tulopohjan pettäminen. Siinä mielessä olisi odottanut, että ministeri Korhonen olisi vastauksessaan esittänyt ne keinot, millä nämä 192 kuntaa saatetaan vuosikatteella positiiviseen tilanteeseen ja miten kaikki ne 300 kuntaa saatetaan tulokseltaan kokonaisuudessaan myönteiseen tilaan. Vain tällä keinolla pääsemme siihen, että kykenemme palauttamaan kuntakentän normaaliin tulotasoon ja takaamaan kaikille lakisääteiset kunnalliset peruspalvelut.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuoreet tilastot todellakin varmasti osoittavat, että kuntien taloudellinen tilanne on heikentynyt, mutta mikä kunnissa sitten on otettu lääkkeeksi?

Täällä on tänään puhuttu hyvin paljon siitä, että tulopohja on pettänyt ja valtionosuuksia on leikattu, mutta monta kertaa yksityistaloudessakin pienet menot voivat myöskin olla yksi lääke. Katsotaan, miten voitaisiin hillitä menoja kunnissa. Avainsana tulevaisuuden palvelutarjonnassa varmasti on yhteistyö. Olen ymmärtänyt, että monissa seutukunnissa, joissa on hyvin vireää kuntien välistä yhteistyötä kuntien kesken palvelutuotannossa, on onnistuttu myöskin hillitsemään kuntien taloudellisen tilan heikkenemistä. Kysyisinkin, mitä ed. Manninen, joka käytti keskustan ryhmäpuheenvuoron, ymmärtää yhteistyöllä niissä seutukunnissa, joissa on heikosti menestyviä kuntia.

Matti Vähänäkki /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pääministeri kajosi ensimmäisessä täällä tänään käyttämässään puheenvuorossa kuntien, nimenomaan pienten kuntien, huonon taloudellisen aseman perimmäiseen syyhyn: vain aniharva kuntaliitos tapahtuu, kun kuntaliitosten yhteydessä ollaan pelkästään "porkkanan" armoilla.

Päällekkäiset organisaatiot, kuntayhtymät ja muut neuvottelukokoukset, eivät korvaa sitä, jos kahdesta tai useammasta kunnasta muodostetaan yksi kunta. Ihmiset etsivät tätä nykyä Suomessa ja muualla maailmassa palveluja ja työpaikkoja. Pienissä kunnissa ei pystytä hoitamaan sitä kunnallista sektoria, mikä liittyy näihin kumpaankin asiaan. Lääninuudistus suoritettiin ja se oli kivulias, mutta on osoittautunut hyväksi. Eikö olisi jo aika käyttää myös kuntaliitoksissa keppiä?

Ossi  Korteniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastaus, jonka hallitus antoi, ei tyydytä. Kuntatalouden ongelmat ovat kiistattomia. Samalla kun osalla kunnista menee todella hyvin, monet kunnat ovat suurissa vaikeuksissa. Senhän me kaikki tiedämme. Vaikeuksissa olevien kuntien määrä on jopa lisääntynyt. Tämä on outoa, kun katsomme ja vertaamme sitä valtion talouden tilaan tällä hetkellä. Tällainen kehitys minusta todistaa sen tosiasian, että oikeudenmukainen tasaus on jäänyt hurskaaksi toiveeksi. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tämähän on totuus tällä hetkellä.

Vastaus, jonka hallitus antoi välikysymykseen, ei lupaa mitään uutta. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Vahinko, että näin tapahtuu. Nyt jos koskaan olisi aika korjata kuntatalouden ongelmat antamalla enemmän rahaa köyhille kunnille.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ollessani salin ulkopuolella ed. Pekkarinen oli täällä arvostellut ryhmäpuheenvuoroani, että siinä oli enemmän fiktiota kuin faktaa. En tiedä, mitä ed. Pekkarinen tarkoitti tällä repliikillään.

Otetaan huomioon se, kuinka paljon kuntien valtionosuuksia on lisätty tänä vuonna, ja ensi vuonna lisätään yhteensä 2,7 miljardia markkaa, ja todellakin harkinnanvaraisiin avustuksiin on tälle vuodelle budjetoitu 320 miljoonaa markkaa, ja viime vuonna maksettiin ennätykselliset 420 miljoonaa markkaa. Tähän vielä lisäksi täytyy ottaa huomioon alueellisten rakennerahasto-ohjelmien kautta tuleva raha kuntatalouksiin alueellisesti. Muihin EU-maihin verrattuna meidän rahoitusosuutemme on erittäin korkea.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallitus puhuu täällä hyvin voimakkaasti kuntarakenteen muuttamisesta. Tiedetään, että jos kaksi tai kolme köyhää kuntaa liitetään yhteen, ei siitä rikasta tule, elleivät valtiovalta ja kunta pääse perusasioista toisenlaiseen tulokseen kuin tällä hetkellä. Tästä löytyy esimerkkejä menneiltä vuosilta, kun näin on käynyt.

Kysyisin lähinnä kuntaministeriltä, kun ed. Vähänäkin puheenvuorossa puhuttiin porkkanoista, mutta myöskin esitettiin jo keppiä, onko hallituksella nyt tulossa keppiä vai kenties porkkanoita mahdollisiin kuntaliitoksiin.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ydinlääkkeeksi kuntakeskustelussa näyttää nousevan kuntarakenteen muuttaminen, rupesin miettimään, kun tiedossani on muuan esimerkkimaakunta, jossa kaikissa kunnissa ed. Kalliksen ja Mannisen mainitsema reaalinen, asukaskohtainen tulo on 1 000—3 500 markkaa pienentynyt, jossa puolessa maakunnan kunnista on tehty negatiivinen vuosikate viime vuonna, jossa palveluverkkoa ei yhteistyölläkään voida paljon karsia nimenomaan pitkien etäisyyksien takia, mahtaako kuntayhteistyö tai peräti -liitokset olla ainoa ja pelastava lääke kuntatalouden ongelmaan. Vielä tuli huoli mieleen siitä, että jos tällaisessa maakunnassa esimerkiksi kuntien lukumäärä tipahtaa viiteen, onko meillä jatkossa sen jälkeen valtionhallinnon maakunnallisia orgaaneja, esimerkiksi te-keskusta, tällaisessa maakunnassa.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Seuraavien kymmenen vuoden aikana kuntakokoa on pakko kasvattaa sen takia, että 700 000 ihmistä poistuu työelämästä eläkkeelle ja 500 000 ihmistä tulee tilalle uusia työnhakijoita. 200 000 työntekijää puuttuu. Tässä vaiheessa olisi vähintään jo viisasta yhdistää kuntia suuremmiksi, että julkisen sektorin ei tarvitse kilpailla yksityisen sektorin kanssa samasta työvoimasta. Jokainen meistä tietää, että kuntalaista kiinnostavat ainoastaan hyvät kunnan peruspalvelut.

Otan Pohjois-Kymenlaaksosta esimerkin: Meillä on 100 000 asukasta, ja 10 000 on muuttotappio kymmenen vuoden aikana meidän kuntamme alueella. Jos yksi suurkunta olisi Pohjois-Kymenlaaksossa, 250 miljoonaa markkaa säästäisimme menoissa, mikä raha voitaisiin siirtää palvelutuotantoon.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta pääministeri puheenvuorossaan vähätteli eriarvoisuuden kasvua, kun hän haki ratkaisua pelkästään kuntauudistuksista ja kuntaliitoksista, niin kuin täällä muutama muukin edustaja on sen jälkeen hakenut. Eihän se ole kokonaisratkaisu kuntatalouden ongelmiin. Kyllä minusta pitäisi nähdä perusongelma siellä taustalla. Jos on heikko tulonmuodostus ja yksipuolinen elinkeinorakenne ja väestörakenne, eihän se kuntaliitoksilla siitä miksikään muutu. Silloin yhden pienen köyhän kunnan tilalle tulee suuri köyhä kunta. Se on ainoa muutos. Ongelma poistuu vain puuttumalla syyhyn, ja silloin pitää kattaa tehdyt leikkaukset ja kattaa kunnille annetut lisävelvollisuudet ja antaa todelliset mahdollisuudet turvata peruspalvelut kuntalaisille.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu kyllä pyörii ihan uskomattomasti, mutta sanon nyt kolmannen vai neljännen kerranko jo, että valtionosuuksia lisätään, se on ihan selvä, tasausjärjestelmien kautta tulonmuodostusta parannetaan. Sen lisäksi arvonlisäverojärjestelyihin haetaan uusia lääkkeitä ja käymme läpi muuta puolta vielä tämän ja ensi kuukauden aikana ja katsotaan, mitä sieltä on löydettävissä.

Eiväthän kuntaliitokset mikään itseisarvo ole, vaan itseisarvo on se, mitä kuntien kautta tuotetaan. Onhan aivan selvä, että nykyiselle rakenteelle tulevaisuudessa — jos vähänkään osaa visioida tai katsoa tai aavistaa kymmenen vuotta eteenpäin — jotakinhan siellä pitää tehdä. Keppi, johon ed. Vihriälä viittasi, luultavasti tulee jonkun muun sanelemana, ei tällä hallituksella ole suunnitelmia kepistä.

Ed. Seivästö kysyi ja ed. Hemmilä itse asiassa vastasi, että on kaksi puolta, on tulopuoli ja menopuoli. Kyllä esimerkiksi, jos katsotaan teidän alueenne kuntarakennetta — olen joskus katsonut kuntien menopuolta — ehkä sielläkin voisi jotakin tapahtua. Siellä on tietyillä alueilla jopa kaksinkertaisia yksikköhintoja esimerkiksi sosiaali- ja terveyden- tai opetustoimen puolella hyvin samanlaisilla kuntarakenteilla. Kyllä sekin on sellainen asia, joka pitää uskaltaa joskus käydä läpi.

Marja-Leena Kemppainen /skl(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ministeri Korhonen omassa puheenvuorossaan otti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstökysymyksen esille nimenomaan siitä näkökulmasta, että tällä hetkellä ja tulevaisuudessakin on vaikea saada ammattitaitoista henkilökuntaa. Tämä on ikävä tosiasia, ja se tuleekin ottaa vakavasti. Kysymyshän ei ole siitä, ettei olisi ammattitaitoista henkilökuntaa olemassa, vaan siitä, että kuntatyönantaja ei ole enää houkutteleva. Minusta pitäisi miettiä myös, mitä tehdään, että kunta työnantajana pystyy kilpailemaan muiden työnantajien ja ulkomaidenkin kanssa, koska meidän hoitajistamme ja lääkäreistämme menee hyvin paljon esimerkiksi Norjaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on lääkärilakko, jossa yhtenä tärkeänä tekijänä on nimenomaan myös työnantajan näkökulma, se, millä tavalla kunta työnantajana työntekijöitään kohtelee.

Jouko  Skinnari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pari näkökulmaa, ensinnäkin valtion velkaantuneisuus verrattuna kuntiin tai jopa yrityksiinkin. Sehän on tavattoman suuri. Toinen näkökulma, joka vaikuttaa, on, että monilla vaikeilla kunta-alueilla on pienet palkat, eli kun on pienet palkat ihmisten siirtyessä eläkkeelle, on myös pienet eläkkeet. Tämä on yksi tekijä, joka vaikuttaa verotuloihin. On myös vanheneva väestö, joka myös omalta osaltaan tähän vaikuttaa. Joten palkkataso on asia myös, joka pitäisi ottaa huomioon.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustajat Kalliomäki ja Juurola totesivat, että miinusvuosikatteisten kuntien suuri määrä on enemmän kirjaamisongelma. Omassa maakunnassani Etelä-Pohjanmaalla, jossa on 27 kuntaa, on kolmasosalla miinusmerkkinen vuosikate, ja jos harkinnanvaraisia ei oteta huomioon, joka toisella kunnalla. Samat kunnat ovat nostaneet veroäyrin 19 penniin. Se on pitemmän kehityksen tulos ja johtuu siitä, että valtionosuudet ovat kiistatta vähentyneet vuodesta 94 tähän mennessä 30 prosenttia jokaisessa kunnassa. Olen tarkkaan sen tutkinut, omassa kunnassani 74 miljoonasta 46 miljoonaan markkaan. Olisin kysynyt, onko tähän paljon puhuttuun seutuyhteistyöhön, kun se mielestäni tällaista keskikokoista kuntaa ei kovin paljon hyödytä, muuta kuin elinkeinotoimessa se toki hyödyttää, hallituksella joitakin todellisia porkkanoita suunnitteilla?

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Pyysin vasta keskustelun alkaessa sen puheenvuoron.

Ed. Manninen, kun kansanäänestyksiä tarvitaan ilmeisesti keskustan kantojen luomiseen, niin ettekö te nyt kykene sanomaan edes seutukunnista yhtään mitään? Vuonna 99 oltiin tilanteessa, jossa kunnista lähes 20 prosenttia teki negatiivista vuosikatetta, mutta seutukunnista vain 3—4 prosenttia olisi tehnyt negatiivista vuosikatetta. Jos kunnat olisi yhdistetty seutukunniksi, vain nelisen prosenttia niistä olisi ollut vaikeuksissa, kun sen sijaan kunnista yksinään oli vaikeuksissa lähes 20 prosenttia.

Ymmärrän hyvin, kun ed. Ryynänen sanoi, että ehkei se ratkaise koko ongelmaa, mutta onko sitten pienikin apu kielletty? Haluatteko te pitää kunnat tällä tavalla vaikeuksissa, että jos ei kerran tule täyttä ratkaisua, niin kaikki askeleet eteenpäin ovat teidän mielestänne kiellettyjä? Niinkö?

Hannes  Manninen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totean seutukuntien osalta, että laskennallisesti varmasti voi olla, että lukumääräisesti voidaan ongelmia lakaista maton alle, mutta sinänsä viidelläkympillä, satasella tai viidellä sadallakaan plussamerkkinen vuosikate ei tarkoita ollenkaan sitä, että talous on kunnossa. Talous on kunnossa vasta silloin, kun myös kirjanpidollinen tulos on plusmerkkinen. Silloin kunta voi kestävällä tavalla huolehtia asioista.

Vielä haluan ministeri Korhoselle todeta, kun hän sanoi, että en ole sisäistänyt ja että väitän virheellisesti, kun sanon, että vuonna 2001 nelivuotistarkistus on puolitettu, että jos te väitätte muuta, niin olen valmis antamaan tukiopetusta teille.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! No sieltähän se vastaus tuli, vähän kierrellen kyllä. Siis teidän mielestänne ei ole ollenkaan hyvä asia, jos negatiivinen vuosikate vaihtuisi positiiviseksi, vaikkakin huononlaiseksi tuloksen muodossa. Siis pieni askel eteenpäin ei ole sallittua, vaan tilanteen pitää olla joko näin tai sitten pitää hakea kaikkein pahiten velkaantunut yksikkö eli valtio apuun. Suomesta ei löydy toimivaa hyvää yritystä, ei kuntaa, jonka tase olisi niin heikoissa kuin valtion tase. Tämähän on tosiasia. Sallikaa nyt niiden kuntien keskenään hivenen parantaa heikoimpien kuntien asemaa, kun siihen olisi selvä mahdollisuus. (Ed. Manninen: Emme ole koskaan kieltäneet!) — Äsken käytännössä ilmoititte, että ei siitä mitään iloa ole, että päästään vain vähän eteenpäin.

Peruspalveluministeri  Osmo  Soininvaara

Arvoisa puhemies! Eräs syy, minkä takia kuntien välillä on suuria taloudellisia eroja, on myös terveydenhuoltomenojen sattumanvaraisuus. Tähän sattumanvaraisuuteen kyllä joko kuntien yhdistäminen tai sitten vierekkäisten kuntien yhteistyö vaikuttaisi aika paljon.

Kun tässä on yritetty korjata meidän valtionosuusjärjestelmäämme sillä tavalla, että se paremmin vastaisi kuntien välisiin eroihin terveydenhuollon kustannuksissa ja sairastavuudessa, niin on käynyt ilmi, että se on täysin mahdotonta, koska ilmiö on aidosti satunnainen eikä sitä laskennallisen valtionosuusjärjestelmän puitteissa voida korjata. Missään muualla maailmassa vastuuta asukkaiden sairausmenoista ei ole annettu niin pienille yksiköille kuin Suomessa, eikä STM koskaan antaisi niin pienille sairausvakuutusyhtiölle lupaa toimia kuin meidän kunnat ovat. Tässä suhteessa auttaisi joko kuntien yhdistäminen tai sitten sellainen alueellinen yhteistyö, jota STM tällä hetkellä yrittää vähän sponsoroida kuntien välillä.

Ed. Lehtomäelle todettakoon, että myös Kainuussa tällä hetkellä tällaisia kokeiluja on olemassa. Analyysi on kyllä se, että Kainuussa voitaisiin terveydenhuollosta saada paljon parempi ja halvempi, jos kunnat pystyisivät Kainuussa yhtä hyvään yhteistyöhön kuin ne pystyvät esimerkiksi Varsinais-Suomessa.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Nyt, kun ed. Manninen tarkensi, niin näinhän se on. Vuonna 2001 tilanne on toinen, mutta te ette sanonut puheenvuorossanne sitä näin.

Ed. Kemppainen, kunta työnantajana on minusta erittäin tärkeä asia, ja olen iloinen, että myös joku muu kiinnittää siihen huomiota. Olen yrittänyt sitä keskustelua nostaa. Se on iso haaste tulevaisuudessa, eikä tässä varmaan kannata alkaa sitä käydä, mutta jos kunta työnantajana ei pysty parantamaan kuvaansa siitä, mikä se on, niin me varmaan tulemme olemaan kummallisen näköisessä tilanteessa tulevaisuudessa.

Sitten liittyen kuntayhteistyöhön, kun sanotaan, että hallitus ei tee mitään eikä ole mitään toimia: En tiedä, sokeita kai nämä sanojat ovat tai kuuroja, jos he eivät kuuntele eivätkä näe mitään. Meillä on seutuhankkeet menossa, meillä on aluekeskushankkeet menossa, siellä on erittäin hyviä ohjelmia. Olen siitäkin oikein iloinen, että alueilla todella on panostettu niihin ja haettu erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Haetaan niitä vaihtoehtoja, millä pystytään vahvistamaan koko aluetta. Sehän on se, mihin me nyt yritämme tähdätä. Niin kuin äskettäin ministeri Soininvaara sanoi, me olemme liian sirpaleisessa mallissa tällä hetkellä.

Mari  Kiviniemi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen totesi jossain aikaisemmassa puheenvuorossaan, että poliittisilla puolueilla pitäisi olla tahtotila kuntarakenteen ja kuntatalouden osalta. Mutta kun kuunteli hallituksen vastausta välikysymykseen, siitä kävi selvästi ilmi, ettei hallituksella ole tahtotilasta tietoakaan kuntarakenteen osalta nyt esimerkiksi.

Ministeri Niinistö viittasi siihen, että pitäisi siirtyä seutukuntakokoisiin kuntiin. Jos hallitus kerran haluaa kuntakokoa pakkoliitoksin kasvattaa, niin miksei sitten tuoda tänne kunnon esitystä? Kiertotietä tällaiseen kirjoittamattomaan tavoitteeseen eteneminen, kun kurjistetaan kuntien taloutta ja sillä tavalla ajetaan kuntia pakonomaisiin ratkaisuihin, on epärehellistä toimintaa. Varmasti keskusteluun ollaan valmiita, mutta ei ole olemassa mitään optimaalista kuntakokoa kaikkien kuntien kannalta. Meillä on hyvin pärjääviä pieniä kuntia, on sellaisia isoja kuntia, joilla tässä tilanteessa menee huonosti. Me tarvitsemme varmasti tässä maassa edelleenkin eri kokoisia kuntia. Yksi malli ja yksi muotti ei tätä maata palvele.

Leena  Luhtanen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Jatkan ed. Kiviniemen puheesta. Minun käsitykseni on, että täällä ei ole kukaan edes esittänyt sitä, että meillä olisi yksi ainoa kuntatyyli, kuntatyyppi, vaan ongelma on se nimenomaan, että kuntarakenne tässä maassa on erittäin heterogeeninen. Se koskee niin asukasmäärää ja elinkeinorakennetta kuin kaikkea muutakin, kunnan luonnetta sinänsä. Olisin odottanut sekä kysymyksessä että vastauksessa, myös kysymyksessä, kajoamista nimenomaan kuntien rakenteeseen. Minusta on käynyt selväksi se, että vaikka yhtä mallia ei olekaan, niin se, että yhteistyöllä ... Viittaan ed. Soininvaaran sanomaan: palveluyksiköt ovat liian pieniä tuottajina ja kaikella tavalla. Rakenteellisesta yhteistyöstä ja sitten myös ihan rakenteellisista ratkaisuista olisi pitänyt olla myös vastauksessa mielestäni selvempiä säveliä, mutta niin myös kysymyksessä itse asiassa. Minusta on aika ällistyttävää, että täällä todetaan: "kunnat — odottaessaan valtion toimenpiteitä kuntatalouden tasapainottamiseksi". Odottaessaan! Voi sanoa myös, että kunnallakin pitää olla jokin tahtotila silloin, kun asiat ovat huonosti.

Valtiovarainministeri  Sauli  Niinistö

Arvoisa puhemies! Ed. Kiviniemi, teidän välikysymyksenne perustuu väitteeseen, että Suomi jaetaan kahtia. Mutta te äsken puolustitte voimakkaasti sitä, että seutukunta voi olla kyllä kahtiajakautunut niin, että naapurikunta on rikas ja toinen naapuri köyhä. Te puolustitte sitä äsken. Eikö voitaisi tasata, ikään kuin lähteä lähitasaamisesta liikkeelle? En minä ole puhunut, että pitäisi seutukuntiin pakkoliittyä. Mutta seutukunta voi olla sellainen yhteistyökokonaisuus, jossa pieniä kuntia ja suuria kuntia voi olla mukana viime kädessä sitten, kun opitaan yhteistyö tekemällä esimerkiksi yhteinen budjetti. Te haluatte jakaa seutukunnatkin kahtia, ei riitä edes maan jakaminen kahtia.

Olavi Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella seutukunnatkin jakaantuvat kahteen, muun muassa Salon seutukunta. Jos on visioita ja menetelmiä, niin hallitus tekee esityksen. Kyllä minä ymmärrän, että seutukunnallisesti pitää tasoittaa.

Mistä johtuu sitten, että kunnallistalous jakaantuu tällä tavalla? Siihen on tietysti yleisiä syitä, on juuri uusi talous, maaseudun murros, muuttoliike ja myöskin väestörakenteen muutos. Mutta sitten on järjestelmämuutoksia. Esimerkiksi on monta sellaista järjestelmää, jotka sorsivat pieniä maaseutuvaltaisia kuntia. Täällä on puhuttu lasten päivähoidosta, on puhuttu arvonlisäverojärjestelmästä, on puhuttu leikkauksista. Ne kohdistuvat nyt samoihin pieniin maaseutumaisiin kuntiin ja rassaavat niitä. Toisaalta Nokia-vetoiset kunnat tulevat tänä vuonna röyhimään uskomattomalla tavalla rahassa. Nyt Helsinki saa 1,7 miljardia verotuloja yli arvioidun. Kun näemme, mikä on Nokian tulos, emme uskalla edes arvioida, miten nämä kunnat tulevat suorastaan röyhimään rahassa samaan aikaan, kun meillä pienet maaseutumaiset kunnat ovat tosi vaikeuksissa. Siis on sekä tätä yleistä että myöskin järjestelmämuutokset nyt eriyttävät tätä kenttää. Tämä tosiasia pitäisi nyt uskaltaa tunnustaa.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin äskeiseen puheenvuoroon. Jos me kymmenen vuoden aikajanalla katsomme, mitä kuntakentässä on tapahtunut, se on hyvin mielenkiintoista. Eihän siellä sama kuntajoukko ole ollut se, joka on vaikeuksissa, vaan se joukkohan on koko kymmenen vuoden aikana muuttunut ja eri tyyppisiksi kunniksi. Jos edustajat muistavat 90-luvun puolenvälin, kaikkein suurimmissa vaikeuksissa olivat aluekeskuksien kaupungit, suuret kaupungit, keskikokoiset kaupungit. Pienet maaseutuvaltaiset kunnat menestyivät erittäin hyvin. Tämä vuoristorataliikehän tässä on, joka pitää pystyä seisauttamaan ja saamaan ennustettavuutta, tasaisuutta. Siihen liittyy myös seutukuntayhteistyö. Sanokaa tällä hetkellä Suomessa tai Euroopassa yksi menestynyt alue, joka perustuu yhteen paikkakuntaan? Otetaan nyt se Salo pois. Kaikki muut ovat seutukuntayhteistyön kautta synnytettyjä menestystarinoita, koko Suomen alueella joka ainut. Niin se pääsääntöisesti on muuallakin, ja niin kuin sanoin, aluekeskuksien seutukuntahankkeiden kautta yritetään luoda lisää näitä menestystarinoita tähän maahan.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen vastaus oli ongelmat tunnustava ja samanaikaisesti myös, että ongelmia on korjattava elikkä ongelmat on poistettava. Harkinnanvaraisten apujen käyttö viime vuosina on ollut hyvä keino poistaa ne ongelmat, jotka ovat syntyneet edellisen vuoden aikana tai edellisten vuosien aikana. Tässä ministeri Korhonen on hyvin osaltaan onnistunut. Mutta nyt kuntien verotulon kasvu on varsinainen kummajainen, siis toisille kasvavat verotulot huomattavasti enemmän kuin toisille, ja tässä on erityinen ongelma: tulopoliittiset ratkaisut on tehty kuntien kustannuksella. Hallitus lupasi hyvittää tulopoliittisesta ratkaisusta johtuvat verotulon vähennykset kunnille, mutta ikävä kyllä, ne ovat jääneet hyvittämättä. Kysynkin ministeri Korhoselta, ollaanko tähän asiaan jossain vaiheessa edes palaamassa.

Katri   Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lasten huostaanottojen määrä on esimerkiksi Etelä-Savossa viime vuosina yli kolminkertaistunut ja muuallakin mielenterveyspalvelujen, perhekotien ja muitten hoitopalveluitten ja näitten alojen lisävirkojen tarve on kasvanut. Samalla kuitenkin kuntien vastuukenttä on laajentunut entisestään muillekin sektoreille ja ilman kattavaa rahoitusta valtion taholta. Joillain alueilla, kuten Etelä-Savossa, Lapissa ja Keski-Pohjanmaalla, moni kunta kamppaileekin järjestääkseen edes välttävät peruspalvelut. Näin ollen vaadittavan lisäkapasiteetin saaminen, josta nyt puhutaan, esimerkiksi sosiaali- ja terveys- tai sivistystoimeen on kunnan budjetista mahdotonta näillä tunnusluvuilla. Viime aikoina ja täälläkin puhuttiin vanhustenhuollon hoitosuosituksista tai esiopetuksen ryhmäkoosta ja niihin tarvittavista lisäviroista. On hyvä, jos hallitus tulee näissä toimimaan lähiaikoina, toivottavasti mahdollisimman nopeasti.

Pääministeri viittasi kuntaliitoksessa Mikkeliin ja porkkanarahoihin. On tietysti ihan hyvä, jos on porkkanarahoja, mutta se ei auta, jos porkkanarahat kitketään sieltä maakunnan muista kunnista, maakunnan raamista.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä myöskin olisin halunnut kommentoida ed. Kiviniemen puheenvuoroa — hän ei itse taida ollakaan enää paikalla kuuntelemassa — negatiivisesta suhtautumisesta seutukuntayhteistyöhön. Yhteistyöstä on erittäin hyviä kokemuksia, eikä sellaista yleistä johtopäätöstä todellakaan voi vetää, että pienet kunnat kärsisivät yhteistyöstä, päinvastoin. Nimenomaan verkostoituminen ja uusien toimintamallien etsiminen on tätä päivää. Se on mielestäni ihan hyvä asia, kun esimerkiksi toimintoja järjestellään uudelleen alueellisesti esimerkiksi sairaanhoidon osalta. Nuorisotyön osalta on erittäin hyviä kokemuksia olemassa. Ihmettelen suuresti tämmöistä negatiivista suhtautumista kaikkiin uusiin hankkeisiin ja kaikkiin uusiin mielestäni erittäin hyviin eteenpäin vietäviin ajatuksiin ed. Kiviniemen puheenvuorossa.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiinnittäisin huomiota ed. Kiviniemen puheenvuoron johdosta siihen, että kuntaliitokset ovat muuten pääsääntöisesti onnistuneet erinomaisen hyvin. Katsokaa viimeaikaisia malleja, miten hyvin kunnat ovat pärjänneet. Rohkaisen kuntia liitoksiin. Katsokaa, hyvät kollegat, pienten kuntien tilinpäätöksiä. Siellä on kolme p:tä, peruskoulu, päiväkoti ja pururata, kaikki muu menee kuntayhtymille. Todellista itsehallintoa ei pienissä kunnissa ole. Siellä on kunnan virastotalon oven päällä kunnanvaakuna. Siinä se alkaa sitten olla. Rahat menevät siis kuntayhtymille.

Sitten on sellaisia tilanteita, joissa kunnan pyhin laitos eli virastotalo sijaitsee naapurikunnan puolella. Eikö se jo todista, että kuntarakenteessa on jotain todella outoa, jos näin on toimittu? Sellaiset liitokset pitäisi ainakin tehdä. On muitakin perusteita. Rohkeasti vain kuntaliitoksia tekemään! Niistä hyötyvät kaikki.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ei varmaan kukaan tässä salissa vastusta seutukuntayhteistyötä, päinvastoin. Mutta sitä vastustamme, että hallituksen hivuttava työ liittää kuntia toisiinsa on naamioitu tälle pakkoliitoslinjalle. Silloin kun ollaan reilusti liikkeellä, ei siinä mitään. Varmasti liitokset ovat myöskin perusteltuja.

Kuntien tuloeroja ei ainakaan kavenneta eikä tulopohjaa laajenneta sillä toimenpiteellä, joka tehtiin esimerkiksi yrityslainsäädännön muutoksessa, jolloin kunnalla ei ole enää mahdollisuutta saamillaan toimitila-avustuksilla alentaa yritysten vuokra- ja lunastushintaa. Tällä toimenpiteellä vietiin pois Itä- ja Pohjois-Suomesta yksi merkittävä tasapainottaja ja vetovoimatekijä. Miksi hallitus ei käynyt neuvotteluja EU-komission kanssa siitä, että olisi jatkettu entistä käytäntöä ykköstukialueella? Miksi ei? Aikooko hallitus nyt sitten laajentaa ja voimakkaammin tuoda esiin kauppa- ja teollisuusministeriön halliavustuksia kunnille, jotta myöskin Itä- ja Pohjois-Suomessa entistä voimakkaammin syntyisi uusia työpaikkoja?

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällähän on tullut selväksi hallituksen aluerakenne- ja kuntapolitiikan linja. Tavoitteena on ajaa maa aivan uuteen järjestykseen: muutamiin kasvukeskuksiin ja niitten ympärille muodostuneeseen kuntakenttään. Eihän tätä politiikkaa, joka tähtää muuttoliikkeen kiihdyttämiseen ja syrjäisten alueitten palveluitten heikentämiseen ja sitä kautta taloudellisten toimintaedellytyksien alasajamiseen kunnilta, voi muuten selittää. On siinä, ministeri Korhonen, aivan turha puhua kuntien vastuusta aluekehittämisessä, kun te ette anna perusrahoitusta kunnille, jotta ne voisivat edes peruspalvelut hoitaa.

Pohjois-Pohjanmaan osalta on esimerkiksi se tilanne, että meillä on yksi kasvava seutukunta, mikä on sinänsä hyvä asia, Oulu, mutta kaikki muut seutukunnat menettävät väestöään ja kaikilla muilla seutukunnilla on vaikeuksia tuottaa peruspalvelut. Ei siinä silloin seutukuntayhteistyökään auta, jos perusongelma ei ole kunnossa. Tämä on faktaa, ministeri Korhonen.

Toimi  Kankaanniemi  /skl(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lipposen ensimmäinen hallitus, jossa vasemmistoliittokin oli mukana, ei tosin ministeri Korhonen, leikkasi kuntien valtionosuuksia noin 7,5 miljardia markkaa vuosina 96—98. Tämä leikkaus valtionosuuksiin kohdistui kaikkiin kuntiin, mutta yhteisövero, jonka kasvu on sen korvannut, on korvannut sen vain osalle kuntia, mutta ei läheskään kaikille. Nyt näkyy juuri tämän tilanteen vaikutus kaikkein karmeimmalla tavalla monissa monissa kunnissa, itse asiassa niissä 300 kunnassa, jotka ovat vaikeuksissa, eikä mitään selkeää parannusta ole näkyvissä. On vain lupauksia, että työryhmät miettivät, voidaanko Jukka Pekkarisen mallia, Helsingin mallia tai jotakin muuta mallia ehkä harkita.

Ministeri Korhonen, te vähättelitte niitä yli miljoonaa ihmistä, jotka asuvat niissä kunnissa, joissa talous on nyt todella vaikeuksissa. Ihmettelen, että vasemmistoliitto ei ole huolissaan juuri näistä ihmisistä. Me olemme.

Markku Rossi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on osoittanut selkeästi sen, että hallituspuolueiden parissa on yhä enemmän halua kuntien yhteenliittämiseen, onko se sitten pakkoliittämistä vai mitä, mutta se on käytännössä juuri sitä työtä, että kuntien halutaan menevän yhteen.

Kun ministeri Niinistö viittasi siihen, että keskusta haluaa kansanäänestyksiä muodostaakseen omaa kantaansa näihin asioihin, on niin, että kunnilla on oma itsehallinto ja kuntalaisilla on sitä kautta myös omaa päätöksenteko-oikeutta siitä, mihin kuntaan he haluavat kuulua. Kun Suomi järjesti myös EU-jäsenyydestä kansanäänestyksen, niin kyllä se kuntakentässä on ihan yhtä tärkeä tekijä.

Kun ministeri Korhonen on käyttänyt sellaistakin sanontaa, että kuntajaotus on sietämätön, niin jos näin on, mielellään tähän haluaisin vähän kuulla tarkemmin täsmennystä, miksi se on sietämätön. Onko juuri niin, että kuntaliitos onkin sitten ratkaisu näihin kysymyksiin, joita täällä myös on esitetty?

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aina arvostamani ajattelija ed. Saarinen käytti hyvän puheenvuoron, joka antaa kuitenkin aiheen pieneen huomautukseen, huomautukseen siitä, että vielä toistan: kerta kaikkiaan kenenkään on vaikeaa saada keskustaa vastustamaan vapaaehtoisia kuntaliitoksia. Vielä kerran: me kannatamme niitä. Äsken katsoin televisiovälähdyksen tästä keskustelusta. Siellä toimitus oli pannut poikki siitä kohdasta, jossa problematisoin ministerin puhetta, mutta ei enää kertonut sitä, minkä täällä sanoin, että me kannatamme vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja olemme itse niitä olleet päättämässä enemmän kuin ministeri Korhonen. Mutta me emme hyväksy pakkoa. Siinä on asian ydin. Me emme hyväksy asiallista pakkoa emmekä myöskään taloudellisen pakon käyttöä. Se ei meistä ole oikein. Siinä kunnallisen itsehallinnon idea on tärkein tekijä, joka meistä estää pakkoliitosten käytön. Kuunnellaan kansan ääntä. Voi olla, että käy niin kuin vasemmistoenemmistöisessä Suolahdessa kävi. Kun siellä katsottiin, mennäänkö yhteen, vasemmistolaiset olivat sitä mieltä, että ei mennä, eikä menty. Tai Nurmon seudulla tällä hetkellä meneillään oleva prosessi; siellä kai oikeisto on sitä mieltä, ettei se vain käy päinsä, että tällaiseen liitokseen mennään. Näin näitä esimerkkejä löytyy poliittisesti sieltä sun täältä.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa puhemies! Ehkä syytä onkin puhujalistaan mennä, kun viimeiset puheenvuorot alkoivat menettää otettaan ja alkoi tulla salaliittoteoriaa ja kaikenlaista muuta. Ehkä tässä nyt ei kumminkaan mitään salaliittoja ole kenenkään liiveissä.

Jos asiat ymmärtää aina toisin päin kuin toimitaan, niin kuin ed. Rantakankaalla näyttää olevan tapana, niin jos haetaan 30—40 aluekeskusta tähän maahan, kun niitä nyt on 5 tai 6, se on muuttoliikkeen kiihdyttämistä. On se kummallinen näkemys tästä asiasta, jota minä en ymmärrä, kun tarkoitus on nimenomaan padota hyvin moneen, useampaan kuin tällä hetkellä. Toisaalta Pohjois-Pohjanmaalla esimerkiksi Oulun eteläinen on tällä hetkellä muuttovoittoinen alue. Raahen seutukunta on muuttonegatiivinen alue, vaikka siellä kaikki muut tekijät alkavat olla kunnossa. Nämä ovat osaksi henkimaailman asioita.

Mutta joka tapauksessa, kun ed. Rossi viittasi siihen, että olen jossakin sanonut, että kuntarakenne on sietämätön, niin siinä voisi sanoa, mistä kohti leikataan. Jos valtionosuusjärjestelmän toimivuuden kannalta katsotaan, niin kyllä se melko sietämätön on, niin kuin esimerkiksi tämä keskustelu tänään osoittaa. Siellähän se ongelman ydin on. Siellä on liian monta muuttuvaa tekijää liian monenlaiseen kuntarakenteeseen, että kaikki pysyisivät siinä mukana. Siitä, mihin ed. Kankaanniemi viittasi: tasausjärjestelmän kautta tilanteet korjautuvat, mutta ne korjautuvat liian pitkällä viiveellä.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kun koko päivän olen kuunnellut tätä keskustelua, niin myös alkoi tulla sellainen tunne, että riippumatta siitä, mitä oli kysytty välikysymyksessä ja mitä hallitus vastasi, niin keskustelu alkoi debatin muodossa elättää itse itseään. Onneksi se on nyt poikki. Palataan asiaan.

Keskustapuolue on halunnut käyttää välikysymystä, erittäin vakavaa työvälinettä, tämän, sanotaanko, eduskunnan yhteisen huolen esille nostamiseen keskusteluun. Voikin ajatella, että hallitus on saanut eräänlaista evästystä, kun se miettii omaa strategiaansa ja esitystään siitä, kuinka kuntien välistä tulonjakoa tai verotulojen jakoa tullaan jatkossa toteuttamaan ja sillä tavalla myös edistämään kuntien välistä tasa-arvoa. Kuitenkin tuntuu siltä, että välikysymys työmuotona saattaa kärsiä inflaation, jos sitä kerran kuukaudessa käytetään.

Keskustelussa on hyvin useaan otteeseen vedottu siihen, että kunnat eriarvoistuvat keskenään ja että hallituksen toimilla sitä kehitystä on viimeisen kymmenen vuoden aikana edistetty. Haluan tuoda esille myös sen, että niin sanottujen hyvinvoivien alueiden sisällä on huonovointisuutta.

Helsingissä on nyt menty ohi Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Lapin. Nimittäin miesten kuolleisuus Helsingissä on maan korkein. Kalliossa asuvan miehen odotettavissa oleva elinikä on 66 vuotta, kun se sitten paremmilla alueilla on 77 vuotta. Tämä esimerkki kertokoon sen, että suurkaupunkielämän sisällä on hyvin suuret uhkat syrjäytymiseen, alkoholi- ja huumeongelmiin ja myös irralliseen otteeseen omasta elämästä ja yhteiskunnasta.

Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, erityisesti Helsingin lisäksi Vantaalla, myös talouskasvun aikoina tuloerot ovat voimakkaasti kasvaneet. Se, mikä täällä näyttäytyy yhteisöverokasvuna, odotettua suurempana, on eräs osa Helsingin ja menestyvän kunnan elämää. Toinen asia on se esimerkiksi Helsingissä, että tuloverotaso on ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen ollut plusmerkkinen viime vuonna. Yhteisöverotulot ovat kasvaneet.

Kun hallituksen toimia perätään sen suhteen, että verotasausta tulee nyt ryhtyä toteuttamaan siten, että kannetaan huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kunnista, haluan kertoa sen, että Helsingissäkin oli varauduttu siihen, että verotulotasausta tullaan suorittamaan. Selvitysmies Pekkarisen esitys sinänsä oli hyväksyttävä, ja ajattelinkin niin, että mikäli pääministeri Lipponen omassa sinänsä yhteensovittavassa ja koostavassa vastauksessaan hallituksen puolesta olisi unohtanut yhden sanan, kustannusneutraalius, niin jopa ed. Pekkarinen olisi saattanut vetää välikysymyksen pois. Yhteinen huoli eduskunnalla on siitä, että valtio ei näytä tulevan mukaan tasaustalkoisiin eli kattamaan sitä 1,5 miljardin rahoitusaukkoa, joka nyt on olemassa.

Haluan myös vielä kertoa sen, että vaikka suurkaupunki tarjoaa ihmisille menestymisen mahdollisuuksia, hyvän elämän mahdollisuuksia, niin myös eduskunnan ja hallituksen tulee avata katseita ja, sanotaanko, tietoväylää siihen elämään, joka on suurkaupungin varjopuolta, joka edellyttää erilaisia mittareita, kun mitataan sitä, kuinka voidaan tasapuolisesti turvata ihmisille peruspalvelut.

Kaiken kaikkiaan haluan uskoa siihen, että tämänkin keskustelun kuultuaan hallitus haluaa nyt löytää sellaisen ratkaisun, joka on kohtuullinen kaikkien kuntien osalta, joskin pääministeri jo ennakoi, että pienet, heikot kunnat menestyvät tai suuret ja keskisuuret kunnat ovat samassa asetelmassa, kun hallituksen esitys aikanaan saadaan. Eli kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Vielä totean, että tyytyväisiä uskoisin olevan kaikkien, mikäli valtio avaisi sen 1,5 miljardin oman osuutensa tähän talkooseen.

Mirja Ryynänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kansalaisten tasa-arvon kannalta kuntatalouden kriisi on sikälikin hyvin kohtalokas, että vaikeimmassa asemassa ovat lähes poikkeuksetta juuri ne kunnat, joissa peruspalvelut ovat jo tällä hetkellä kaikkein heikoimmat ja vastaavasti taas velat asukasta kohti suurimmat ja myöskin tulotaso on alhaisin. Näin tämä kuntatalouden kriisi kärjistää entisestään alueellista ja sosiaalista epätasa-arvoa.

Lipposen hallitusten valitsema linja, joka valtionosuuksia on vähentänyt ja lisävelvoitteita tuonut ja jättänyt kuntien tulorahoituksen entistä suuremmassa määrin yhteisöverotulon varaan, on kyllä osoittanut piittaamattomuutta, jota voi luonnehtia näitten kaikkein heikoimpien heitteillejätöksi. Täällä tarjoiltu resepti kuntarakenteen uudistamisesta kyllä minusta osaltaan kertoo tämän valitun linjan luonteesta, kun kuntakenttää halutaan tavallaan hiostamalla painostaa uudistamaan rakenteita.

Niin kuin äsken keskustelussa todettiin, vapaaehtoiselta pohjalta lähtevä kuntien yhdistyminen on kokonaan eri asia. Sitä tuemme ja Ahon hallituksen aikana näitä yhdistämisiä tehtiin enemmän kuin sitä ennen tai sen jälkeen. Mutta aina pitää muistaa, että myöskin suurkunnan sisällä tai seutukunnan sisällä hyvin helposti kehitys keskittyy, reuna-alueet jäävät vähemmälle. Eli sitä tasausta tarvitaan eikä tämä säteilyvaikutus ollenkaan niin hyvin toimi. Keskittymisen trendi on niin vahva. Siinä tarvitaan vielä hyvin paljon ponnisteluja. Mutta on turha kuvitella, että kuntarakenteen uudistaminen olisi jokin ratkaisu kuntien kriisiytyvään talouteen. Kaikissa tilanteissa se ei todellakaan ratkaise sitä ongelmaa. Tähän perussyyhyn pitää puuttua.

Kuntatalouden kriisi on myöskin synnyttänyt hyvin vakavan taseongelman. Se on johtamassa uuden kuntalain kanssa ristiriitaan lähivuosien aikana. Useat tappiolliset tilinpäätökset ovat synnyttäneet kattamatonta alijäämää, joka on kuntalain mukaan tasoitettava kolmen vuoden suunnittelukauden aikana. Tähänhän useimmat alijäämäkunnat eivät todellakaan pysty. Pelkästään Pohjois-Savossa kattamatonta alijäämää on kertynyt kuntiin yli 200 miljoonaa markkaa. Monissa kunnissa tämä asetelma on kyllä täysin mahdoton. Ilman maakunnallisen sähköyhtiön myynnistä saatuja tilapäisiä tuloja tilanne olisi esimerkiksi Pohjois-Savossa vieläkin paljon pahempi. Tällainen kattamisvelvollisuus ajaa kunnat lainrikkojiksi.

Kyllä tätä vastuuta tilanteesta ei voi kunnille enää siirtää. Vastuu on valtiovallalla. Ei kai ole nyt niin, että tasapainottamisvelvoite voi ajaa kunnan perustehtävän eli lakisääteisten peruspalvelujen turvaamisvelvoitteen yli.

Tietenkin ensimmäinen kiireellinen johtopäätös on kuntien valtionosuusjärjestelmän rahoitusjärjestelmän uudistaminen. Tämä nykyisen paikkaaminen harkinnanvaraisilla valtionavuilla, niin välttämätöntä kuin se onkin, on tietysti vain kosmeettinen keino. Niin kuin täällä on puhuttu, esillä olleet mallit, Pekkarisen malli ja Helsingin malli, antavat kyllä pohjaa tälle uudelle rahoitusmallille, mutta edellyttäen, että kuntien sisäisten tulonsiirtojen lisäksi katetaan 1,5 miljardin markan vajaus köyhimmille kunnille. Samanaikaisesti on pantava toimeen yhteisöveron jakoperusteitten uudistus. Yhteisövero on todella liian suhdanneherkkä ja samalla hyvin voimakkaasti eriarvoisuutta ruokkiva mekanismi ollakseen kuntarahoituksessa niin voimakas elementti. Viime vuosina se on nimenomaan ollut keskeinen eriarvoisuutta lisäävä tekijä alueellisesti ja sosiaalisesti. Jakojärjestelmän uudistamista on esitetty, mutta kuuroille korville se tähän saakka on kaikunut. On ihan hyvä, että esimerkiksi ministeri Tuomioja on tähän asiaan voimakkaasti puuttunut nyt julkisuudessa — hänelle siitä tuki.

Valtion on otettava nykyistä suurempi vastuu siitä, että lakisääteiset peruspalvelut voidaan kaikkialla turvata. Ei kansalaisten yhdenvertaisuus voi olla kiinni kuntien keskenään vaihtelevista ja kauttaaltaan hyvin epävakaisista yhteisöverotuotoista.

Tietysti voi sanoa, että sosiaalisten ja alueellisten erojen kasvu on tämän ajan megatrendejä. Mutta meidän tulevaisuutemme kannalta on aivan oleellista, miten tähän kasvavaan uhkaan suhtaudutaan juuri nyt, miten vakavasti se nyt otetaan. Tämän pitäisi todella olla vahvasti yhteinen asia, sillä suomalaisen yhteiskunnan eheydestä tässä on kyse, meidän perusvahvuudestamme tai sen murtumisesta.

Iivo Polvi /vas:

Herra puhemies! Välikysymyksellä oppositio on nostanut keskusteluun sinänsä ajankohtaisen asian. Kuntien tilinpäätökset poikkeavat merkittävästi aikaisemmin ennakoidusta, valitettavasti useimpien osalta tosin negatiiviseen suuntaan. Kysyjät ovat aivan oikeassa todetessaan tuoreiden tilastojen osoittavan kuntien taloudellisen tilanteen kärjistyneen odottamattomalla tavalla. Näinhän on, jos verrataan niitä arvioita, joita jokin aika sitten asiasta esitettiin kunnallistalouden ja -hallinnon neuvottelukunnasta, Tilastokeskuksen ennakkotietoja ja nyt viimeisiä Suomen Kuntaliiton kokoamia laskelmia.

Suomen Kuntaliiton keräämien tietojen mukaan vuosikate parani edelliseen vuoteen verrattuna 111 kunnassa mutta heikkeni kaikkiaan 252:ssa. 49:ssä vuosikate oli negatiivinen sekä vuonna 99 että 2000. Niiden osalta tilanne on tietenkin oleellisesti heikompi kuin niiden, joilla vuosikate on pelkästään viime vuodelta negatiivinen. Kun negatiivisen vuosikatteen omaavissa kunnissa asuu kuitenkin yli miljoona ihmistä, kertoo se omalta osaltaan ongelman laajuuden. Tuo lukumäärä sinänsä ei kuitenkaan vielä kerro koko totuutta asiasta. Se osoittaa, niin kuin joku aikaisemmin on todennut, pelkästään sen, että kunnan tulot eivät riittäneet juoksevien menojen kattamiseen. Pidemmällä aikavälillä kunnan on joka tapauksessa kyettävä kattamaan myös käyttö-omaisuuden kulumisesta aiheutuvat kustannukset eli poistot, mitä jo nyt voimassa oleva kuntalaki sinänsä edellyttää. Sellaisia kuntia, jotka siihen eivät vuoden 2000 tilinpäätöksissä yltäneet, on noin 300.

Kuntien viime vuoden tilinpäätöksiä analysoitaessa ja negatiivisen vuosikatteen omaavia kuntia laskettaessa on kuitenkin syytä rehellisyyden nimissä todeta se, että verotulojen jakoperusteiden aikaistetut tarkistukset ja kirjanpitoperiaatteiden muutos vaikuttivat huomattavalta osin lopputuloksiin. Verotulojen kirjanpitoperiaatteiden muutos lisäsi negatiivisen vuosikatteen omaavien kuntien lukumäärää sadalla. Se ei ole pelkästään muutama kymmenen, niin kuin ed. Pekkarinen puheenvuorossaan aikaisemmin vakuutti. Tosin ed. Juurola sen aikaisemmin vastauspuheenvuorossaan jo oikaisi.

Toteutettu kirjanpidon periaatteiden muutos sinänsä on aivan perusteltu sen vuoksi, että kirjanpito antaa sen jälkeen realistisemman kuvan todellisesta tilanteesta aikaisempaan verrattuna. Kun näitä vertailuja tehdään eri vuosien välillä, verrataan lukumääriä, on syytä tiedostaa se, että tiedot eivät ole vertailukelpoisia. On väärin käyttää niitä saman mittaisina.

Kokonaisuutena ottaen kuntatalous on edellisiin vuosiin verrattuna vahvistunut vuosina 98, 99 ja 2000. Kunakin mainittuna vuonna vuosikate on ylittänyt selvästi poistojen kokonaismäärän. Vahvin tilanne on viime vuoden päättyessä. Vuosikate ylittää yli neljänneksellä poistojen kokonaismäärän, joten kokonaisuutena ottaen kuntataloutta voi pitää vahvana tällä hetkellä. Näin kai se on yksiselitteisesti todettavissa.

Kun kuntatalous kokonaisuutena on vahvistunut viime vuosien aikana ja samanaikaisesti negatiivisten kuntien lukumäärä on kasvanut, on kyse ensisijaisesti kuntien palvelujen rahoittamiseen ohjattujen verotulojen ja valtionosuuksien epäoikeudenmukaisesta kohdentumisesta. Se on minusta syytä aivan selvästi todeta ja tiedostaa. Viime vuosina tuota tilannetta ovat erityisesti kärjistäneet yhteisöveron voimakas kasvu ja sen voimassa olevat jakoperusteet. Sen vuoksi on aivan perusteltua niitä tarkistaa. Niinpä selvitysmies Pekkarisen esitys on hyvä pohja tarkistelutyöhön. Sitä on kuitenkin jonkin verran jalostettava, koska se ei välttämättä tuo tarpeellista rahoitusta kaikkein heikoimmin toimeentuleville kunnille vaan vahvistaa kohtalaisen hyvin tai siedettävästi menestyvien kuntien asemaa ensisijaisesti.

Heikoimmassa asemassa olevien kuntien tulopohjaa on välttämättä vahvistettava. Se on välttämätöntä sen takia, että joka alueella kyetään turvaamaan peruspalvelujen saatavuus, muuten se ei ole lähivuosina mahdollista, mikäli tasoitusta ei tehdä. Niinpä, aivan oikein, hallitus on periaatteessa linjannut valtionosuusjärjestelmän ja verotulotasausjärjestelmän muutoksen toteuttamisen vuoteen 2002 mennessä. Toivottavasti tuossa aikataulussa pysytään.

Voimassa oleva verotulojen tasausjärjestelmä on tasoittanut kohtuullisesti kuntien välisiä verotuloeroja aivan viime vuosiin saakka. Yhteisöveron poikkeuksellisen voimakas kasvu ja tasauksen viive on kuitenkin kärjistänyt viime vuosina näitä eroja. Sen vuoksi myös verotulotasausten ja -täydennysten ajantasaistaminen on perusteltua. Se hyödyttää erityisesti heikoimmassa asemassa olevia kuntia. Niin myös siltä osin hallituksen tekemä periaatelinjaus on aivan oikea eli palvelee nimenomaan tuota tavoitetta.

Tänä vuonna kunnilta peritään arvonlisäveroa noin tonni jokaista nuppia kohti. Kun takaisinperintä tapahtuu pääluvun mukaan, kohtelee se epäoikeudenmukaisesti kuntia ja erityisesti niitä kuntia, joilla ei ole käytännössä investointeihin varaa, ja hyödyttää niitä kuntia, jotka investoivat paljon. Sen vuoksi tuon järjestelmän muuttaminen on myöskin perusteltua. Myönteistä oli se, että myös keskustapuolueen puheenvuorossa siihen näkemykseen yhdyttiin. Keskusta oli hallituksessa silloin, kun tuo epäonnistunut järjestelmä luotiin.

Marja-Leena  Kemppainen  /skl:

Arvoisa puhemies! Välikysymys kuntien talouden ja palveluiden turvaamisesta on erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Yli miljoona suomalaista asuu kunnissa, joissa tulot, verotulot ja valtionosuudet yhdessä eivät riitä edes juoksevien menojen kattamiseen. Esimerkiksi omassa läänissäni, Oulun läänissä, tällaisia kuntia 52:sta on 27, puhumattakaan naapurimaakunnista, Lapista ja Keski-Pohjanmaasta. Tappiollisten kuntien asukkaat ovat menettämässä mahdollisuudet saada niitä peruspalveluita, joihin heillä on perustuslain nojalla oikeus.

Viime vuosikymmenellä annettiin kunnallisen itsehallinnon nimissä kunnille itsenäisyyttä määrärahojen käytössä. Kuntien tehtäviä ja vastuuta on lisätty mutta samanaikaisesti valtionosuuksia on pienennetty. Valtio ei ole huolehtinut siitä, että tehtävien hoidon tarvitsemat varat olisivat riittävät. Kuntien osuus on muuttunut kohtuuttomaksi.

Yhteisöveron tuotto jakautuu nykyisellään epäoikeudenmukaisesti. Jotkin kunnat saavat sitä ylenpalttisesti, kun taas huomattava osa kunnista ei saa juuri mitään. Kun selvitysmies Pekkarinen jätti esityksensä, syntyi suuri meteli, kun suurten yhteisöverotuottojen kunnat, lähinnä Pääkaupunkiseudulla, olisivat joutuneet luovuttamaan osan tuotosta lähinnä kasvukeskuskunniksi määritellyille kunnille. Pekkarisen mallissa esimerkiksi Kainuun kunnista vain Kajaani olisi hyötynyt, muut eivät mitään.

Koska kuntien ongelmana on valtion verotulojen tasauksen hitaus ja yhteisöverotulojen suhdanneherkkyys, on ymmärrettävää, että Helsinki ja Espoo haluavat jakamisen sijasta esimerkiksi rahastoida osan suureksi kasvaneesta yhteisöverotuotostaan. Niille on myös annettava tunnustusta siitä, että ne ovat tehneet oman esityksensä yhteisöverotuoton jakamisesta. Esitys on jopa parempi, koska siinä tuottoa ohjattaisiin enemmän nimenomaan köyhille kunnille. Tosin kokonaissumma on pienempi kuin Pekkarisen ehdotuksessa ja tasaus tapahtuu jälkijättöisesti.

Mielenkiintoista onkin nähdä, minkälainen kompromissiratkaisuehdotus on valmisteilla valtiosihteeri Sailaksen johdolla. Löytyykö siitä lopultakin realistinen ja oikeudenmukainen ratkaisumalli kuntien tasavertaiseen kohteluun ja mahdollisuuteen hoitaa velvoitteensa pitkäjänteisesti ja kestävästi?

Hallitusohjelmassa todetaan, että kunnallisten peruspalveluiden laatu ja saatavuus turvataan. Lisäksi aiotaan kehittää peruspalveluiden arviointijärjestelmää siten, että turvataan palvelujen yhdenvertainen saatavuus ja laatu. Perustellusti voidaan väittää, että tätä tavoitetta ei ole tähän mennessä saavutettu, pikemminkin päinvastoin: monia palveluita on supistettu ja supistetaan edelleen.

Jo aikaisemmin mainitussa Rajaseutuliiton Jyväskylän yliopistolla teettämässä tutkimuksessa selvitettiin 72 rajaseutukunnan kyläkoulutilanne. Selvityksen mukaan tullaan kyläkouluja vähentämään 30,1 prosentilla vuoteen 2010 mennessä. Vuoden 90 jälkeen on saman verran lakkautettu. Sama lähtölaskenta koskee myös pieniä maalaislukioita.

Peruskouluissa tukiopetus- ja kerhotunnit ovat vähentyneet ja jopa loppuneet kokonaan. Tämä on nurinkurinen asia, koska niiden tarve, samoin kuin erityisopetuksenkin, on samanaikaisesti entisestään lisääntynyt. Luokkakoot ja niiden kasvu ovat toinen ristiriita-asia, koska tämän päivän tarve on juuri päinvastainen. Miten viimeisetkin kunnat pystyvät järjestämään esiopetuksen elokuun alusta? Onko jostain muusta silloin tingittävä?

Sosiaali- ja terveyspalvelut takkuavat hyvin monissa kunnissa. Jonot ovat arkipäivää, ja palvelujen tasossa on suuria heittoja. Omaishoidon tukeen ei juurikaan missään kunnassa ole varattu riittäviä määrärahoja, vaikka se olisi taloudellisesti huomattavasti edullisempaa kuin laitoshoito. Kotipalveluja lapsiperheille ja vanhuksille on aivan liian vähän, eikä ennalta ehkäisevään työhön riitä enää juuri ollenkaan voimavaroja.

Arvoisa puhemies! Kun tätä luetteloa tekee, tuntuu, että kaikkialla työ huutaa tekijäänsä. Ei luulisi tässä puhuttavan yhdestä maailman varakkaimpien joukkoon kuuluvasta maasta. Bruttokansantuote on kasvanut jo 7—8 vuotta peräkkäin, mutta palvelut ovat kaiken aikaa heikentyneet. Joutuu kysymään myös sitä, ovatko kunnat osanneet käyttää oikein niille suotua suurempaa itsenäistä taloudellista päätöksentekoa. Monissa kunnissa on käyty arvokeskustelua tehtävien tärkeysjärjestyksestä, mutta jos sitä ei ole osattu käydä vielä, nyt se viimeistään on tehtävä. Vähemmän tärkeästä tehtävästä on yleensä luovuttu, mutta tiedossa on, että kuntalaiset arvostavat sosiaali- ja terveyspalveluja sekä koulutuspalveluja ja ovat jopa valmiit maksamaan veroja niiden saamiseksi.

Kunnallista veroprosenttia ei voi kuitenkaan nostaa loputtomiin. Jo nyt se heikoimmissa kunnissa lähentelee 20:tä prosenttia. Veronmaksukyky ei useinkaan juuri näissä samoissa kunnissa riitä turvaamaan palveluja. Avuksi tarvitaan usein kuntaliitoksia, mutta en ymmärrä, kuinka kahdesta tai useammastakaan varattomasta kunnasta tulisi yhdessä sen varakkaampi. Toki joidenkin hallinnollisten virkojen yhdistäminen voisi tuoda säästöjä.

Heikoissa ja köyhissä kunnissa työttömyysluvut ovat korkeat. Kunnissa on ymmärretty uusien työpaikkojen saamisen tärkeys. Kunnat suorastaan kilpailevat elinkeinopolitiikallaan yritysten saamiseksi kuntaan. Kuitenkin yleisen keskittymissuuntauksen vallitessa näin tapahtuu entistä harvemmin. Aina ei edes seutuyhteiskuntatyön avulla päästä toivottuihin tuloksiin. Mitä tehdä? On mielestäni oikeutettua odottaa valtion puuttuvan kehityksen suuntaan. Maamme etu ei voi olla laajojen Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden autioituminen. Tämä on myös turvallisuuskysymys.

Kunnalliset päättäjät ovat lähellä kuntalaisia ja joutuvat vastaamaan päätöksistään kasvotusten. Haluan ajatella, että kuntapäättäjät ovat yrittäneet parhaansa, mutta usein he ovat myös kasvotusten sen karun tosiasian kanssa, että tilanne on mahdoton. Puitteet kunnille luodaan hallituksen ja eduskunnan toimesta. Kehityksen suuntaa on käännettävä. Muutoin meillä on pian kymmeniä kuntia valtion ylläpidettävinä "reservaatteina", joissa viimeisetkään asukkaat eivät halua elää.

Arvoisa puhemies! Haluan korostaa tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta kuntien kesken. Valtio kantaa niiden toteuttamisesta vastuun yhdessä kuntien kanssa. Nyt niin ei tapahdu.

Lopuksi haluan vielä puuttua aikaisemminkin täällä esillä olleeseen lääkärilakkoon. Mielestäni tällaisten lakkotarpeiden ennalta hoitamiseksi tarvitaan tätä kuntien ja valtion yhteisvastuuta. Kansalaisille tärkeiden palveluiden saannin estyminen tällä tavalla ei voi olla hyvin toimivan yhteiskunnan etu. Tästä on otettava opiksi, jotta vastaavaan tilanteeseen tärkeiden kunnallisten palveluiden osalta ei tulevaisuudessa jouduttaisi.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kuntatalouden kiristyminen on tosiasia, joka koskee pääosaa kunnista. Yhden vuoden perusteella ei pidä kuitenkaan tehdä liian dramaattisia johtopäätöksiä. Muuttoliike, työttömyyden hidas leikkautuminen, ansiotulovähennyksen korottaminen, arvonlisäveron palautusten takaisinperintäjärjestelmä, yhteisöverouudistus eli jakoperusteiden muutos, valtionosuuden leikkaukset jne. ovat syitä, jotka ovat viime vuosien aikana johtaneet kuntien talouden kiristymiseen. Viime vuodelle kirjattu ylimääräinen verotulojen oikaisu heikensi osaltaan kuntien viime vuoden vuosikatteita. Koska vuoteen 2000 kohdistui verotilitysoikaisuja kaksi kappaletta, niin tämä vuosi tulee olemaan tästä syystä joka tapauksessa jossakin määrin parempi.

Hallitus on päättänyt yhteisöveron kunnittaisten jako-osuuksien määrittämisen vuosittain kerralla lopullisesti, joten jatkossa ei tule sellaisia yllätyksiä kuin mitä kohdistui vuoteen 2000. Hyvä näin.

Edelleen hallitus on päättänyt uudistaa kuntia koskevan arvonlisäveron palautusten takaisinpalautusjärjestelmän. On oikein, että tästä luovutaan, sillä järjestelmä on epäoikeudenmukainen esimerkiksi niille kunnille, jotka eivät ole pystyneet investoimaan koko maan tasoa vastaavasti, koska toisaalta kunnilta takaisin perintä on asukasta kohti saman suuruinen. Nykyinen käytäntö teettää paljon työtä, niin kuin täällä on todettu, ja se on todella tulonsiirto menestyville kunnille. Esimerkiksi omassa maakunnassani vuonna 99 menoerä vastasi 0,6 tuloveroprosentin tuottoa.

Kuittaustapa on vielä epävarma. Todennäköisin on yhteisöveron kautta tapahtuva, ja jos se näin tapahtuu, pidän menettelyä oikeana. Muun muassa alv:n kuittaustapaa ja eri verontasausmalleja pohtii talouspoliittisen ministerivaliokunnan asettama Sailaksen työryhmä. Mitä tulee siihen, että asioita on siirretty tähän työryhmään, niin uskoa sopii, että työryhmältä tulee esityksiä, jotka paremmin kuin pohjana olevat ehdotukset ottavat huomioon vähävaraisten kuntien rahoitustarpeet.

Arvoisa puhemies! Valtion ja kuntien välisessä yhteistyössä tulisi päästä nykyistä pitkäjänteisempään, ennustettavissa olevaan yhteistyöhön. Lisäksi haluan muistuttaa, että hallitusohjelmassa on luvattu korvata kunnille ansiotulovähennyksen korottamisesta johtuvat tulonmenetykset. Kysyn, onko tämä nyt hallitukselta unohtunut. Toisaalta tässä tilanteessa tänä vuonna on tarve harkinnanvaraisiin rahoitusavustuksiin vähintään yhtä suuri kuin viime vuonna, mutta budjetissa ei ole varattu sitä rahasummaa, 100 miljoonaa vähemmän suunnilleen.

Selvitysmies Pekkarisen toimeksiantoon eivät suoranaisesti sisältyneet tehtäväkohtaisten valtionosuuskriteereiden muutokset. Hallitusohjelmassa on kuitenkin sovittu, että järjestelmää tarkistetaan ensi vuoden alkuun mennessä. Tutkimustulokset osoittavat kiistatta valtionosuuskriteereiden muutostarpeet. Erityisesti tulee miettiä, miten olosuhdetekijät, kuten syrjäisyys, pitkät välimatkat jne., huomioidaan tarpeeksi painokkaasti valtionosuuskriteereissä. Myös negatiivinen muuttoliike on yksikkökustannuksia lisäävä tekijä, mitä nykyisellään ei ole huomioitu näissä kriteereissä. Nopealla aikataululla olisi realistista saada nämä muutokset aikaan, toivottavasti jo vuonna 2003. Niin kuin Pekkarisen selvityksessä todettiin, näitä tutkimustuloksia on kuitenkin käytettävissä. Tähdennän vielä, että valtionosuuksien määrittelyn tulee tapahtua mahdollisimman oikeudenmukaisesti huomioiden eri olosuhdetekijät ja tietysti eri erityistekijät. Jos ja kun tässä tarvitaan pilottimaakuntia, oma maakuntani Pohjois-Karjala on siihen valmis.

Oppositioedustajat erityisesti, muun muassa ed. Manninen, luettelivat laajan listan päätöksiä, joilla on tai joiden kautta on supistettu ja laskettu palvelujen tasoa tai ne on lopetettu kokonaan. Onko tämä tehty pakkotilanteessa? Osassa kunnista on, osassa ei. Vähättelemättä kuntatalouden vaikeaa tilannetta väitän, että osassa kunnista on säästetty enemmän kuin on tarpeen. Tätä tautia on myös tässä talossa, väitän, erityisesti meidän valtiovarainministerillämme. Eli velattomuus on nähty tärkeämmäksi kuin kuntalaisten peruspalvelut. Kaikki kunnat eivät siis välttämättä panosta palveluihin. Kuntien luottamushenkilöiden tulee siis myös itse katsoa peiliin palveluja kritisoidessaan.

Mari  Kiviniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi on syytä katkaista muutamalta väärinymmärrykseltä siivet. Ministeri Niinistö ja muistaakseni ed. Saarinen tulkitsivat vastauspuheenvuoroani sillä tavalla, että en kannattaisi seutukuntayhteistyötä. Olen mitä lämpimin seutukuntayhteistyön kannattaja. Puheenvuorossani vain toin ilmi sen, että ei mielestäni ole olemassa optimaalista kuntakokoa. Seutukunnat voivat olla hyvä pohja, jos hallitus sellaisia haluaa, mutta palvelujen järjestämisen näkökulmasta ne voidaan järjestää joko pienissä tai isoissa kunnissa. Todellakin, kannatan hyvinkin lämpimästi seutukuntayhteistyötä. Se on äärimmäisen tarpeellista.

Mitä tulee itse välikysymykseen, keskustelu on osoittanut, että se on hyvinkin ajankohtainen ja tarpeellinen. Joillekin on ollut ihan hyvä, että lukuja kuntatalouden tilasta on kerrattu, koska muutamat puhujat ovat jokseenkin selvästi kuntatalouden tilaa vähätelleet. Kyllä luvut 194 kunnasta, joissa tulot eivät viime vuonna riittäneet edes juoksevien menojen kattamiseen jne., niitä tässä toistamatta, kertovat karua kieltään, eikä niitä todellakaan ole syytä vähätellä. Nämä luvut eivät selity kirjanpitomenettelyllä tai poikkeuksellisella verotilityksillä, ja ne eivät ole opposition tarkoitushakuisuutta. Kyllä kuntien talousongelmien laajeneminen on tosiasia, ja se koskettaa erityisesti taloudeltaan hyvin heikkojen kuntien yli miljoonaa asukasta.

Negatiivisen vuosikatteen kunnat ovat monesti ajautuneet velanoton, omaisuuden myynnin ja toimintojen supistamisen linjalle. Kuntia on kuitenkin aivan turha syyllistää näistä päätöksistä, sillä ne ovat toimineet hankalassa pakkoraossa. Hallituksen ajamat tiukat valtionosuus- ja verotuloleikkaukset eivät ole voineet olla vaikuttamatta kunnissa tehtyihin päätöksiin.

Kuntien taloutta on leikkausten lisäksi kuormitettu uusilla velvoitteilla. Valtiolle ennen kuuluneet kustannukset, kuten lasten päivähoidon, esiopetuksen ja opettajien eläkevakuutuksen rahoitus, ovat uusilta osin siirtyneet kunnille. Jotta näiden uusien tehtävien rahoitus on pystytty hoitamaan, on usein muusta jouduttu vastaavasti tinkimään. Koulujen lakkauttamiset, säästöt sosiaali- ja terveystoimen puolella ja kunnan työntekijöiden lomautukset ovat monen kunnan jo aikaa sitten käyttämiä keinoja, joilla on yritetty siistiä kuntatalouden lukemia. Sairaaloiden ja terveysasemien on ollut pakko kotiuttaa potilaita, joista monet olisivat ehdottomasti olleet vielä hoidon tarpeessa.

Kuntalaisten saamat palvelut ovat siis alituisesti leikkausuhan alla. Voikin sanoa, että asianmukaisen terveydenhoidon saamisesta on jopa tullut rikkaimpien kuntien herkkua. Ainakin köyhimmissä kunnissa terveydenhuoltoon meneviä kustannuksia on jouduttu karsimaan kovalla kädellä. Myös kuntien mahdollisuudet tarjota kuntalaisille harraste- ja kerhotoimintaa ovat kaventuneet. Köyhimpien kuntien on jatkossa keskityttävä pelkästään peruspalveluiden tarjoamiseen, jos rahat riittävät siihenkään.

Kuten jo totesin, on ollut hämmentävää, että välikysymyskeskustelussa kuntien talousongelmia on vähätelty, ei tosin kaikissa puheenvuoroissa. Viestit kunnista ovat kuitenkin yksiselitteiset. Pitää myös muistaa, että jo Lipposen toisen hallituksen hallitusohjelmassa luvattiin puuttua kuntien ongelmiin, joita ykköshallitus toimillaan osaltaan aiheutti. Mitään ei juurikaan ole tapahtunut. Ministeri Korhonen ja useat muut täällä vannovat ensi kuussa valmistuvan selvityksen nimiin. Ei ole ensimmäinen kerta, kun hallitus pakenee kunta-asioissa selvitysmiehen taakse.

Jukka Pekkarisen raportin tuloksia odotettiin aikaisemmin kuin kuuta nousevaa. Sen myötä piti hallituksenkin mielestä kaikkien ongelmien kuntakentässä ratketa. Tuo työ ei hallitukselle kuitenkaan kelvannut, mitä on syytä ihmetellä. Aiheellisestakin kritiikistä huolimatta se tarjoaa kyllä aivan kelvollisen pohjan jatkovalmisteluille. Totta kai siitä korjattavaa löytyy. Esimerkiksi kuntien palveluiden kustannuksiin vaikuttavat olosuhdetekijät, kuten pitkät etäisyydet ja harva asutus sekä palvelutarvetekijät eli muun muassa päivähoito ja peruskouluikäisten sekä vanhusten määrä ja työttömyys pitäisi ottaa täysimääräisinä huomioon. Mutta puutteista huolimatta Pekkarisen mallista olisi verotulojen 1,5 miljardin markan täydennyksellä saatu varmasti toimiva ratkaisu kuntien talousongelmiin jo ensi vuodeksi.

Arvoisa puhemies! Olen ollut myös hämmentynyt ministeri Korhosen ja myös tänään ministeri Niinistön esiintymisistä kuntakoko- ja kuntarakenneasiassa. Molempien mielestä, jos olen oikein puheita tulkinnut — väärinymmärrystä nyt on ollut vähän puolin ja toisin — minun tulkintani mukaan kuntarakenne on kestämätön, ja koska keskusta ei suostu asiasta keskustelemaan, asialle ei voi tehdä yhtään mitään. Tämä logiikka on kyllä käsittämätön. Jos hallitus on kerran sitä mieltä, että kuntia pitää pakolla yhdistää, niin tuokaa sitten sellaiset esitykset eduskuntaan. Laajaa tukea ne tuskin tulevat saamaan. Epärehellistä on tällainen kiertopolitiikka, eli kuntien kurjistamisen kautta pakotettaisiin kunnat pakkoliitoksiin. Jos hallitus kerran haluaa rankalla kädellä kuntia yhdistää, se pitää tehdä avoimin esityksin ja avoimin päätöksin.

Keskustan ryhmäpuheenvuorossa jo tuotiin selkeästi esiin se, ettei keskusta kannata pakkoliitoksia. Kuntien mahdollisen yhdistymisen pitää olla edelleen kuntalaisten päätettävissä. Vain kansanäänestyksen kautta voidaan sellaiseen ratkaisuun kussakin kunnassa edetä. On väärä luulo, kuten täällä on jo myöskin tullut esille, että keskusta kategorisesti vastustaisi kuntaliitoksia. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Nurmon kunta ei osallistunut edes kuntaliitosselvitykseen naapurikuntien kanssa kokoomuksen ja SDP:n vastustuksen takia. Kuntarakennekeskustelun vastustajia siis löytyy joka puolueesta. Keskusta on varmasti valmis uudenlaistenkin ratkaisujen etsimiseen.

Yleisesti ottaen kuitenkin sellainen ajattelutapa, että kuntia yhdistelemällä saataisiin kaikki ongelmat ratkaistua, on kummallinen. Tuskin on olemassa optimaalista kuntakokoa. Suomessa on nimittäin palvelunsa hyvin hoitavia, taloudellisesti pärjääviä pieniä kuntia, kuten Luumäki, sekä toisaalta tehtävänsä huonosti suorittavia köyhiä isoja kuntia, kuten Lahti, ja päinvastoin. Negatiiviset vuosikatteet eivät häviä kuntaliitoksin, vaikka ne joissain tapauksissa saattaisivat olla ratkaisu. Tärkein edellytys kuntien toiminnassa on se, että palvelut kuntalaisille tuotetaan. Kuntarakennekeskustelua pitääkin käydä palvelujen tarjoamisen eikä hallinnollisten ratkaisujen näkökulmasta.

Mutta se on kuitenkin selvää, että jatkossa valtio ei voi vetäytyä palveluja koskevasta kustannusvastuusta. Tällä hetkellä rahaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Perustuslain takaamat tehtävät ovat nyt vaarassa.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen vahvan talouskasvun myötä toiset kunnat voivat hyvin ja elävät vahvan talouskasvun aikaa. Samaan aikaan toiset kunnat kituuttavat kriisirajoilla. Kokonaisuutena kuntatalous on ylijäämäinen, mutta yhteisöverot jakautuvat kuntien kesken hyvin epätasaisesti. Kuntien mahdollisuudet selviytyä palveluiden järjestämisestä vaihtelevat huomattavasti.

Niille, jotka ovat esittäneet epäilyjä kuntien yhteisöverojen tilastoinnin tarkkuuden suhteen, voin vain todeta, että kuntien talousongelmat eivät johdu tilastointitavasta tai kirjanpitokäytännön muutoksista. Tilastojen mukaan vuonna 2000 talous on heikennyt ennakoitua useammassa kunnassa. Vuosikate näyttää jäävän miinukselle peräti 194 kunnassa. Tämä johtuu kuntakoosta ja siitä, että kuntien kustannuksia on lisätty uusilla tehtävillä. Jokaisella kuntalaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan toimin kuntalaisille on turvattava riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä asumis- ja kouluolot. Monessa kunnassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista samoin kuin vanhustenhuollosta on jouduttu tinkimään. Valtion on pidettävä huoli, ettei näihin menoeriin jouduta tekemään leikkauksia, koska ne myöhemmin kostautuvat moninkertaisesti. Kuntien ahdinko on todellisuutta, mutta syyllistämisen sijaan oppositio voisi ehdottaa konkreettisia keinoja eikä tehdä niin kuin entinen poliitikko, joka vaati ja vaati lisää, mutta ei koskaan kertonut, mistä rahaa saadaan lisää kattamaan vaatimuksia.

Alueellisen yhteistyön lisääminen ja aluekeskusten kehittäminen kasvukeskusten vastapainoksi on hyvää politiikkaa, vaikka osa keskustan edustajista kuuluu sitä maakunnassa jarruttavan. Aluekeskukset tuovat pienille kunnille synergiaetua ja hidastavat muuttoliikettä. Tämä on tosiasia. Julkisuudessa on myös turhaan haukuttu ministeri Korhosta, joka on tehnyt hyviä aloitteita ja hoitanut kuntien asioita ihan hyvin, mutta hyvien päätösten tulokset näkyvät viipeellä.

Täällä on paljon puhuttu tänä iltana siitä, pitäisikö kuntia yhdistää ja pitäisikö seutuyhteistyötä tiivistää. Niin kuin täällä on todettu monella suulla, kaikki menestyvät seutukunnat ovat olleet niitä, jotka ovat tiivistäneet yhteistyötä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Se on ainoa resepti; jos nyt ei haluta kuntaliitoksia tehdä, niin ainakin tiivis yhteistyö. Tähänhän on perustunut kotiseutuni Jyvässeudun menestyminen. Siellä riideltiin kuntaliitoksista ja sitten yhtenä päivänä todettiin, että se lopetetaan ja ruvetaan yhteistyöhön. Se on mielestäni ollut menestyksen pohjana.

Kuntien palvelujen kehittämiseksi tarvitaan paluuta sosiaali- ja koulutusrahojen korvamerkintään. Jos tähän ei olla halukkaita, niin ainakin tulee ottaa Ruotsin malli, että tulee hoitotakuu ihmisille. Kunta takaa hoidon ja sen, milloin se tulee. Meillä on monista maakunnista esimerkkejä, että vanhustenhuoltoon ja sairaanhoitoon varattuja valtionosuuksia on käytetty täysin muihin hankkeisiin. Tämä on jatkossa estettävä niin, että rahat menevät sinne, mihin ne on alun perin tarkoitettu. Valtiolta kaivataan lisäpanostusta, ja hallituksen olisi toteutettava valtionosuuksien korvamerkintä, mutta myös kuntien on tunnettava oma vastuunsa palvelujen järjestämisestä ja varojen käyttämisestä. Harkinnanvaraiset valtionavut tulee säilyttää nykyisellä tasolla ja selvittää mahdollisuuksia kasvattaa niitä tarpeen mukaan.

Omaa kuntaa ja maakuntaa puolustetaan parhaiten tukemalla oman alueen tuotantoa ja työllisyyttä. Onko keskusta tyytyväinen Jyväskylän kaupungin päätökseen ostaa sähköä Vantaan Energialta, vaikka omasta maakunnasta olisi saatu energiaa kilpailukykyiseen hintaan, kun lasketaan kaikki vaikutukset? Keskusta aiheutti omalla käyttäytymisellään 8 miljoonan markan tulonsiirron maakunnan ulkopuolelle. Siitä ei voi sanoa, että olisitte ajatelleet kunnan ja maakunnan etua kokonaisuutena. Se ei ainakaan ole hallituksen ja Korhosen virhe, eikä heidän piikkiinsä sitä voi laittaa.

Toimi Kankaanniemi /skl:

Herra puhemies! Hallituksen vastausta välikysymykseen lukiessa tulee ehkä väistämättä mieleen, että ministerit, jotka nykyisessä hallituksessa istuvat, ovat etääntyneet varsin kauas kunnallispolitiikasta ja niistä ihmisistä, jotka kunnissa asuvat. Kunnat sinänsä eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden kautta ja niiden toimesta hoidetaan ihmisille ja erityisesti yhteiskunnan tuen ja avun tarpeessa oleville ihmisille peruspalvelut. Tällä hetkellä tilanne lukuisissa kunnissa on se, että ne eivät kykene näitä tehtäviä kohtuudella hoitamaan. Tämä tilanne, joka on nyt jo päällä ja joka yhä pahenee, ellei tuntuviin ja tehokkaisiin, määrätietoisiin ja nopeisiin toimenpiteisiin ryhdytä, on johtamassa perustuslainvastaiseen tilanteeseen. Kuntalaiset, Suomen kansalaiset, eivät ole yhdenvertaisessa asemassa, niin kuin perustuslaki edellyttää. Syy on siinä, että heidän kotikuntansa eivät pysty turvaamaan kuntalaisille kuuluvia peruspalveluita.

Näin sanoessani totean, että valtion, lainsäätäjän, eduskunnan, vastuulla ja tehtävänä on säätää verolait, verojen jakamisjärjestelmä, veron tasausjärjestelmä ja kuntien valtionosuusjärjestelmä. Ne ovat lain tasoisia päätöksiä, ja ne säädetään eduskunnan toimesta hallituksen esitysten pohjalta. Jos hallitus ei esityksiä tuo, niin kuin nyt ei ole tuonut viiteen vuoteen todellisia esityksiä eduskuntaan, vastuu on hallituksella siitä, että kansalaisten eriarvoisuus räjähtää käteen ja että perustuslakia tässä maassa ei enää noudateta.

Kun todella lukee hallituksen vastausta välikysymykseen, joutuu toteamaan, että se ei lupaa muutosta, mitään varmuutta se ei anna siitä, että tähän kehitykseen puututtaisiin. Kun toisaalta katsomme niitä tunnuslukuja, joita yhteiskunnassa ja kansantaloudessa esiin tulee joka päivä, ne kertovat siitä, että taloudellinen kasvu on hidastumassa. Kuinka paljon se hidastuu, meneekö taantuman jälkeen jopa laman puolelle, sitä emme tiedä, mutta melko selvältä näyttää, että vaikeuksia on entistä enemmän. Tämä heijastuu myös yhteisöveron tuottoon varsin välittömästi ja suoraan ja heijastuu helposti myös sitten muiden veromuotojen tuottoon. Tätä kautta vaikeudet lisääntyvät, eli helpompia aikoja ei ole edessä.

Minä en ole ensisijaisesti yhtymässä niihin, jotka vaativat lisää menoja valtiontalouteen eli budjetin loppusumman kasvattamista. Yhdyn jopa puolueeni puheenjohtajan esitykseen siitä, että esimerkiksi vasemmiston kannattaisi menneisyyttäänkin ajatellen hieman harkita, kuinka suuret menot pannaan armeijalle, kun samanaikaisesti ei tahdo olla vanhuksilla hoitoa ja lapsilla riittävää turvaa päiväkodeissa ja kouluissa. Näitä joudutaan punnitsemaan valtion budjetin sisällä.

Ennen kaikkea kuntien välisiä eroja tulee todella voimakkaasti tasata. Tänä vuonna tulee aivan varmasti hurja kasvu muutamalle, ehkä viidelle kunnalle tai kaupungille tässä maassa yhteisöveron tuoton kasvuna. Se summa, joka on selvillä jo vajaan vuoden päästä, voi olla todella suuri siitä huolimatta, että taloudessa nyt monet ennusmerkit osoittavat, että ollaan menossa heikompaan suuntaan ainakin vähän pitemmällä aikavälillä. Tämä tilanne tulee nyt korjata, ei sitten kun ne rahat on annettu Helsingille, Espoolle, Salolle ja joillekin muille kunnille. Niitä ei enää sen jälkeen ole kohtuullista pois leikata, vaan nyt tarvittaisiin nopeita, kiireellisiä toimenpiteitä. Kaikki vastuu näistä toimenpiteistä ja Suomen kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta on hallituksella.

Hallitus asettaa työryhmiä työryhmän perään, riitelee näistä asioista eikä saa esityksiä eduskuntaan. Tämä on syy, joka on riittävä välikysymyksen tekemiseen, hallituksen kyvyttömyys puuttua näihin asioihin riittävän voimakkaasti.

Arvoisa puhemies! Kun vuonna 96 joulukuussa täällä äänesteltiin Lipposen ensimmäisen hallituksen valtionosuusjärjestelmän uudistuksesta, silloin me oppositiossa teimme esitykset, joiden hyväksymisen tuloksena olisi nyt paljon helpompi tilanne. Jos ne olisi hyväksytty silloin, olisi paljon helpompi tilanne niissä kunnissa, joissa vaikeudet ovat nyt kaikkein suurimpia. Pyydän, että edustajat hakevat hallintovaliokunnan mietinnön n:o 24 vuodelta 96 ja lukevat sen vastalauseen. Se kuvaa hyvin tilanteen, joka on tänä päivänä. Siinä olisi ollut myös ne toimenpiteet, jotka olisi pitänyt toteuttaa, niin olisimme paljon paremmassa tilanteessa. Nyt on syytä niihin paneutua.

Täällä on puhuttu seutukuntayhteistyöstä. Se on hyvä. Kannatan sitä lämpimästi, mutta tässä laajassa maassa on monia alueita, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä minkäänlaisella seutukuntayhteistyölläkään saada aikaan todellisia muutoksia, jos maan hallitus ja eduskunta eivät asioihin puutu kuntien välisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseksi. Lainsäädäntövallan käyttäminen kuuluu tälle salille, ja sitä tarvitaan, jotta nämä ongelmat saadaan korjattua.

Matti  Saarinen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Keskustan välikysymys osoittaa, kuinka kaksinaamaista peliä puolue todellisuudessa harrastaa. Kun aikanaan nykyisestä yhteisöverokertymämallista päätettiin vuonna 1998, eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen vastusti silloista Kuntaliitossa saavutettua kompromissia. Tuo kompromissi helmikuussa 98 lähti siitä, että kunnille annettavan yhteisöveron tuotosta 25 prosenttia jaettaisiin asukasluvun perusteella ja 75 prosenttia silloisen työryhmän laatiman ehdotuksen mukaan. Kuntaliiton hallituksessa osa keskustan edustajista yhtyi enemmistön kantaan, osa keskustan edustajista samoin kuin osa Pääkaupunkiseudun edustajistakin poistui mielenosoituksellisesti kokouksesta ennen äänestystä.

Työryhmän esitys voitti maan hallituksessa ja, kuten tunnettua, kunnille tuleva yhteisövero jaetaan siten, että kunnassa toimivalle yritykselle maksuunpantu vero olisi sijaintikunnan jako-osuuden laskentaperusteena. Useassa kunnassa toimivalle yritykselle maksuunpantu vero jaetaan yrityksen toimipaikkakuntien kesken toimipaikkojen henkilöstömäärien suhteessa. Yhteisöveron jakomallin lisäksi Kuntaliiton esitys piti sisällään verotulojen ajantasauksen kiirehtimisen.

Kuntaliiton kompromissimallista totesi tuolloinen keskustan kansanedustaja Raimo Liikkanen muun muassa seuraavasti Suomenmaassa helmikuussa vuonna 98: "Minusta se on hyvä saavutus. Ne maaseudun kunnat, jotka hävisivät aiemmassa esityksessä, saavat kautta linjan noin 100 markkaa asukasta kohden lisää, ja Helsinki menettää 400 miljoonaa." Kuntaliiton hallituksen esitys olisi nykyiseen verrattuna antanut selvästi enemmän rahaa niille kunnille, joissa yhteisöveron tuotto on alhainen, ja menettäjiä olisivat olleet suuria yhteisöverotuottoja saavat kunnat. Tästä osoituksena, hyvät kollegat ja läsnäolijat, esitän teille tältä paikalta Suomenmaa-lehden 27. helmikuuta 98 koko sivun. Täällä lukee: "Pekkarinen täysin tyrmistynyt yhteisöveromallin valmisteluun" ja paljon paljon muuta. Keskusta ei jättänyt kaksinaamaista peliään vielä tähänkään vaan jatkoi sitä sitten eduskunnassa, kun tätä kyseistä lakia käsiteltiin. Hallintovaliokunta antoi kyseisestä lakiesityksestä lausunnon valtiovarainvaliokunnalle, ja sen eriävässä mielipiteessä keskustan kansanedustajat Hannes Manninen, Matti Väistö ja Aulis Ranta-Muotio esittivät veron jakomalliksi tuota Kuntaliiton ja keskustan aiemmin hylkäämää mallia. Uskomatonta, mutta totta.

Täysistuntokäsittelyssä 10. päivänä kesäkuuta 1998 keskusta esitti ja kaikki paikalla olleet keskustan edustajat kannattivat kunnan jako-osuuden määräytymistä 75-prosenttisesti työntekijöiden perusteella ja 25-prosenttisesti asukasluvun mukaan. Ed. Pekkarinen oli poissa tuosta äänestyksestä äänestyskartan mukaan.

Arvoisa puhemies! Jos keskusta olisi aikanaan tukenut täydellä voimallaan kuntaliiton kompromissiesitystä, tämänpäiväistä keskustelua ei ehkä tarvitsisi edes käydä. Kun aikaa on, ehkä voin vielä varmemmaksi vakuudeksi muutaman lainauksen ottaa tästä mainiosta Suomenmaan sivusta.

"Kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen tyrmää Kuntaliiton hallituksen valmistelevan esityksen kuntien yhteisöveroremontiksi. Pekkarisen mukaan keskustan eduskuntaryhmä ei missään olosuhteissa tule hyväksymään Kuntaliiton hallituksen hyväksymää yhteisöveromallia." Kuitenkin asia eduskuntakäsittelyssä oli kovin toisessa valossa. Tämä pikkuisen kuvaa sitä ristiriitaista suhtautumista, ettei oikein tiedä, mihin uskoo ja luottaa, jos tällä tavalla edetään useammalla kärjellä.

Herra puhemies! Ei tässä yhteydessä tämän enempää.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin mitä tulee Kuntaliiton kannanottoihin, en ole Kuntaliiton hallituksen jäsen enkä siellä ota kantaa.

Mitä haastatteluun tulee, niin, ed. Saarinen, minua todellakin harmittaa tällä hetkellä se, että emme olleet voimakkaammin vaatimassa sitä tasausta eri tyyppisten kuntien kesken kuin silloin teimme. Meidän olisi pitänyt toimia vielä voimakkaammin siihen suuntaan, mitä minä siinä haastattelussa sanoin, vielä voimakkaammin siihen suuntaan, koska minun sanomanihan oli, jos sen muuttaa käytännön kielelle, miten se kuntia kohtelisi, ottaa niiltä, jotka saavat eniten, vielä enemmän ja antaa enemmän heikommille kuin se ratkaisu oli, joka silloin tehtiin. Eikö niin, ed. Saarinen?

Se kanta, mitä silloin mielestäni edustin, on kyllä aika lailla yksi yhteen sen sanoman kanssa, joka meillä täällä on. Sanon: meidän olisi pitänyt keskustalaistenkin olla vielä voimakkaammin tasapuolisemman mallin puolesta kuin silloin konsanaan jaksoimme olla.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Voin kyllä näistä lähteistä vahvistaa, minkä ed. Pekkarinen sanoi, ja hän on tämän artikkelin mukaan ollut sitä mieltä, että näiden prosenttien, jotka mainitsin, pitäisi olla 50 ja 50. Eli 50 prosenttia asukasmäärän mukaan. Tässä on nyt vain, ed. Pekkarinen, käynyt valitettavasti sillä tavalla, että kun on menty sutta pakoon, on tullut karhu vastaan. Eli olisi ollut parempi sittenkin ottaa se 25 prosenttia kuin tämä sata—nolla-periaate. Siinä mielessä on yritetty vähän liian korkealla olevan riman yli, ja olen pahoillani siitä, että tämä ei onnistunut. Kun tässä on niin ristiriitaisia kantoja, niin tämän tohdin tuoda asian käsittelyn yhteydessä julki.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä mieluusti yrittäisin ymmärtää tuota logiikkaa, mutta en sittenkään oikein jaksa ymmärtää. Jos hallitus oli valmis vähän tulemaan vastaan heikompia kuntia emmekä me siihen olleet tyytyväisiä, niin minkä takia se olisi ottanut meiltä oikeutuksen pois sanoa se, mikä oli välttämätöntä? Välttämätöntä olisi ollut tulla enemmän vastaan jo silloin. Valitettavasti emme saaneet tahtoamme läpi ja joudumme täällä kompromissin hakemiseen. Jos olisi, ed. Saarinen, menetelty tuolloin niin kuin siinä haastattelussa näköjään olen sanonut, tilanne eri kuntien kesken, eikö niin, olemme kai siitä yksimielisiä, olisi tänä päivänä paljon tasapuolisempi kuin se nyt on.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiinnitän myös huomiota siihen, että kun ensimmäisessä vaiheessa tämä 75—25 prosentin malli raivostutti, tai anteeksi, ed. Pekkarinen oli täysin tyrmistynyt, siis se tyrmistytti ed. Pekkarista, niin aika lyhyen ajan kuluttua teidän eduskuntaryhmänne kuitenkin eduskuntakäsittelyssä rakensi vastalauseen tämän 75—25 prosentin mallin pohjalle, ja tämä hämmästyttää. Tämä olisi kannattanut alusta asti. Teidän vastalauseenne olisi tullut hyväksytyksi, jos olisitte sen tehneet alusta asti.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näköjään rupesimme tarpeettomasti lepsuilemaan. Kyllä minä tämän kaiken jälkeen olen täysin vakuuttunut siitä, että ei tämän hallituksen kanssa kannata alkaa lepsuilla. Jos on eri mieltä sen kanssa, pitää näköjään olla kaikissa tilanteissa ja johdonmukaisesti eri mieltä. Siinä oli meillä halu hakea kompromissia, mutta jälkikäteen, pientäkin kompromissia haettaessa tämän hallituksen kanssa sillä tiellä tulee näköjään karhu vastaan. Emme lähde siihen marjaan toista kertaa.

Mika  Lintilä  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Maamme kokonaistuotanto on seitsemän viime vuoden aikana kasvanut merkittävästi. Vahva talouskasvu on vaikuttanut suotuisasti myös valtiontalouteen, joka on vahvasti ylijäämäinen. Myös valtion rahoitusasemaa voidaan pitää jopa merkittävän hyvänä. Viimeksi valtion rahoitusasema on ollut näin hyvä vuonna 1976. Valtiontalous on saatu siis verrattain hyvään tilaan, mutta hinta, joka siitä on maksettu, on ollut liian kova katsottuna niiden 252 kunnan kannalta, joissa vuosikate heikkeni viime vuonna. Valtiontaloutta on laitettu kuntoon kuntien kustannuksella. Nyt on tullut tilinpäätöksissä nähtäväksi se, mistä keskustapuolue on jo useiden vuosien ajan varoittanut. Kunnat eivät kykene suoriutumaan niille asetetuista velvoitteista kunnilla käytössä olevien taloudellisten resurssien puitteissa.

Kuntien talouskriisi on saanut aikaan sen, että useissa kunnissa ollaan hyvin lähellä sitä tilannetta, jossa kunnat eivät kykene tarjoamaan kuntalaisille edes heille perustuslain mukaan kuuluvia riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita. Palveluiden rappeutuminen monissa kunnissa asettaa ihmiset valitettavan eriarvoiseen asemaan asuinpaikkansa mukaan. Puheet sosiaalisesti eheästä Suomesta voidaan näiltä osin unohtaa.

Peruspalveluiden heikentyminen tulee jatkumaan myös siinä vaiheessa, kun ne noin 200 Suomen kuntaa, joilla on taseessa kattamattomia tappioita, ryhtyvät toteuttamaan niille säädettyä kolmen vuoden talouden tasapainotusohjelmaa. Juustohöyläsäästöt kunnissa on käyty jo läpi, ja rakenteisiin tehtävät muutokset tuovat hitaasti helpotusta kuntien akuuttiin talouskriisiin. Pelkään pahoin, että saamme vielä usein lukea kuntien päätöksiä lomautuksista, irtisanomisista, koulujen lakkauttamisista jne. Olemme erittäin vaikeassa tilanteessa, jossa kunnat saattavat olla pakotettuja esimerkiksi hoitohenkilökunnan lomautuksiin aikana, jolloin päinvastoin tulisi voimakkaasti lisätä resursseja ikääntyvän väestön hoitamiseksi. Tilanteessa, jossa 194 kuntaa tekee tappiollista vuosikatetta, ongelma ei rajoitu vain kyseisiin kuntiin, vaan se koskee kokonaisia maakuntia. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan 12 kunnasta 7 teki tappiollisen vuosikatteen. Tällä on suoraan vaikutukset myös maakunnallisten kuntayhtymien toimintaan ja kehittämiseen esimerkiksi terveys- ja koulutuspuolella.

Maakunnista löytyy paljon tahoja, jotka ovat halukkaita ja sitoutuneita alueiden kehittämiseen. Ongelmana vain on, että kunnilta ja maakunnilta ei löydy varoja esimerkiksi vastinerahoiksi ja kehittämisen sijaan toiminta kunnissa onkin kamppailua elämisen edellytyksistä. Maakuntien kunnat eivät suinkaan ole antaneet periksi kehittämisessä, vaikka ministeri Soininvaara onkin ilmoittanut, että on parempi auttaa kasvukeskuksia kuin maalaiskyliä, jotka kuolevat kuitenkin.

Arvoisa puhemies! Jos tarkastelee niitä toimia, joita hallitus on tehnyt kuntatalouteen, sekä niitä kannanottoja, joita kuntarakenteesta on kuultu täällä tänäkin päivänä, ei voi välttyä ajatukselta, että tämän hallituksen suuri missio on kuntien määrän radikaali vähentäminen. Hyvin kyseenalaisia ovat vain ne säästöt, joihin näillä liitoksilla päästäisiin. Useissa pienissä kunnissa organisaatio on ajettu jo niin alas, ettei kuntaa kuvaa oikeastaan muu kuin nimi ja oma vaakuna. Myös pienet kunnat voivat olla tehokkaita. Palvelujen tarjonnan taloustehokkuutta on parannettu kuntien välisellä yhteistyöllä sekä seutukunnallisesti että seutukuntarajat ylittäen. Yhteistyön kauttakin saatavan taloudellisen edun saaminen on vain rajallista.

Kunnat itsekään eivät varmasti ole täysin syyttömiä katastrofaaliseen taloustilanteeseen, mutta päävastuu talouden tiukentumisesta tulee kohtuuttomien valtionosuus- ja veroleikkauksien, yhteisöveron jakomuutoksen sekä erityisesti valtiolta kunnille siirtyneiden lisävelvoitteitten kautta. Kuvaavaa on esimerkki, että reaalisesti kunnilla oli vuonna 90 saman verran rahaa käytettävänä kuin nyt, mutta velvoitteitten määrä huomattavasti pienempi.

Kuntien taloustilannetta tulee vahvistaa nopeilla toimenpiteillä, sillä nyt heikko taloustilanne näkyy kuntalaisten päivittäisessä elämässä. Kannatan lämpimästi Pohjanmaan sosialidemokraattien kevätkokouksen julkilausumaa, jossa he peräävät toimenpiteitä kuntalaisten peruspalveluiden turvaamiseksi ja tuntuvia lisäyksiä harkinnanvaraisiin avustuksiin. Ensimmäinen tilaisuus parantaa kuntien taloudellista tilannetta tulee olemaan lisäbudjetin yhteydessä.

Jotta taloustilanne kunnissa voitaisiin rakentaa kestävälle pohjalle, tulisi kuntien indeksitarkistukset tehdä täysimääräisinä sekä ottaa Pekkarisen mallin vaatimat 1,5 miljardia esimerkiksi kunnallisveron vähennyksen vuosilta 2000—2002 kompensoimatta olevasta määrästä. Hyvin mielelläni näkisin hallituksen kokeilevan myös alueita tukevia verotuksellisia keinoja. Hallituksen päätös vähentää tälle vuodelle harkinnanvaraisia avustuksia oli taloudellisen tilanteen huomioiden täysin ristiriitainen teko vallitsevaan tilanteeseen nähden.

Kuten täällä on useissa puheenvuoroissa todettu, kuntatalous ei ole ongelmallinen keskimäärillä mitattuna. Ongelma on kuntien yhä voimakkaampi eriarvoistuminen, jossa kärsijöinä ovat vielä usein heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat kuntalaiset. Kuntien voimavarat tulee suunnata kuntien peruspalveluiden hoitamiseen kuntien tervettä kehittämistä unohtamatta.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Yhteisöveron tuoton jakoperusteet ovat suurin syypää kuntien eriarvoistumiskehitykseen. Onneksi sentään muutokset arvonlisäveron palautus- ja takaisinperintäjärjestelmässä ovat menossa hyvään suuntaan. Nämä hallituksen toimet ovat nimenomaan parantamassa heikossa asemassa olevien kuntien asemaa. Tämän vuoden talousarviossa vahvistetaan edelleen kuntataloutta nettomääräisesti jopa lähes miljardi markkaa edellisvuoteen verrattuna. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuntia varten on harkinnanvaraisiin avustuksiin varattu 320 miljoonaa markkaa. Hallitusta ei nyt voikaan syyttää kuntatalouden kurjistamisesta. Sen sijaan keskustan edustajat voisivat syventyä tarkastelemaan sitä, miten ovat toimineet kuntien taloudenpidosta vastuulliset paikalliset luottamushenkilöt.

On turha vedota maan hallitukseen asiassa, jossa päätösvalta on viime kädessä kuntien valtuutetuilla. Erityisesti vanhenevan väestön palveluissa olisi mahdollista hyödyntää kunnan alueella toimivia yksityisiäkin yrittäjiä, jotka samalla tuovat kuntaan lisää verotuloja. Palvelujen laatuakin voidaan parantaa ja valvoa ihan yhtä lailla, vaikkei kunta olisikaan itse palvelujen tuottaja. Päinvastoin, monessa tapauksessa palvelut saattavat jopa parantua.

Nykyinen kuntalaki on ollut voimassa kohta kuusi vuotta. Lainuudistuksen tarkoituksena oli nimenomaan antaa kunnille mahdollisuus järjestää palvelunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Kunnallisilla luottamushenkilöillä onkin todellista valtaa ja vastuuta. Kuluneen kuuden vuoden aikana monissa kunnissa on tapahtunut huomattavia taloudellisen tilanteen muutoksia luottamushenkilöiden päätöksistä johtuen. Joissakin on rakennettu kunnantaloja ja kulttuurikeskuksia, mutta toisaalla taas on panostettu kansalaisten peruspalveluihin.

Seudullinen yhteistyö on talouden realiteetti. Jokainen pieni kunta ei voi ylläpitää kaikkia peruspalveluja yksin. Tarvitaan yhteisiä investointeja ja myös yhteisiä toimia, yhteisiä virkoja. Usean kunnan yhteiset viranhaltijat lisäävät asiantuntemusta ja samalla taloudellista tehokkuutta. Ehkä joissain pienissä kunnissa osasyy ahdinkoon on myös se, että sama henkilö hoitaa jopa viittä virkaa, ja kaikkia näitä tehtäviä tietysti osa-aikaisesti. Ei ole inhimillisestikään mahdollista olla yhtä aikaa monen eri alan täysipäiväinen ammattilainen.

Kunnan on osattava järjestää palvelunsa niin, ettei niiden tuottaminen johda kunnan velkakierteeseen. Itsepäisellä yksin yrittämisellä voidaan joutua taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen. Jo olemassa olevia virkoja voidaan uudelleenjärjestellä ja sillä tavalla parantaa kansalaisten saamia palveluita ja näitten palveluitten tehokkuutta. Esimerkiksi työvoiman painopisteen siirtäminen johtavista ja työnjohdollisista tehtävistä ihan käytännön työn suorittamiseen voi parantaa palvelua ja säästää kunnan kustannuksia.

Luottamushenkilöiden tulisi suhtautua oman kuntansa talouteen samalla tavoin kuin omankin taloutensa hoitamiseen eli harkitsevasti ja suunnittelemalla. Olemassa olevilla tuloilla on pystyttävä selviytymään menoista. Jos oman talouden vuosikate on negatiivinen, ensimmäiseksi tietysti katsotaan, onko rahaa käytetty johonkin harkitsemattomasti. Kunnassa investoinnit on suunniteltava todellisten tarpeiden mukaan ja siten, että rahoituksen pohja kestää. Myöskään uusia virkoja ei pitäisi perustaa muutoin kuin perusteellisen tarveharkinnan seurauksena. Eihän yksityisyrittäjäkään palkkaa työvoimaa ilman laskelmia. Näissä laskelmissa tulee ottaa huomioon, onko työtehtäviä ja onko rahaa näitten tehtävien hoitamiseen.

Kuntien välillä on toki suuria eroja. Erityisesti juuri mainitsemani yhteisöverotuotot aiheuttavat yllätyksiä suuntaan jos toiseen. Valtionosuusjärjestelmä ja kuntien harkinnanvaraiset avustukset ovat vastauksia näihin ongelmiin. Kuntien on toki hyväksyttävä se, ettei valtio ole mikään pankkiautomaatti, joka vähentää valtuutettujen vastuuta päätöksistä.

Kun vuonna 1994 yhteisöveron jakoa suunniteltiin, silloinen kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen esitti mallia, jossa yhteisövero olisi kerätty kokonaan valtiolle, joka olisi silloinkin voimassa olevan valtionosuusjärjestelmän puitteissa jakanut nämä tuotot kunnille. Sen sijaan silloinen sisäministeri Mauri Pekkarinen vastusti jyrkästi tätä mallia. Siis Iiro Viinanen puolusti juuri sitä mallia, mistä nyt ed. Pekkarinen hallitusta moittii ja arvostelee, että hallitus ei toimi tämän itse silloin voimakkaasti ajamansa järjestelmän mukaisesti. Taitaa olla niin, että ed. Pekkarinen ei näe malkaa omassa silmässään.

Osmo  Puhakka  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun on vaikea ymmärtää sitä matemaattista logiikkaa, joka sisältyy ed. Hemmilän puheenvuoroon, kun hän sanoo, että kunnallisten palvelujen yksityistäminen tehostaa ja nostaa palvelujen tasoa ja tulee halvemmaksi. Jos ajattelen esimerkiksi hoitohenkilökunnan näkökulmasta, minä en ainakaan voi tällaista väitettä hyväksyä hoitohenkilökunnan kohdalla, joka on alimitoitettu, työn ja uupumuksen rasittama. Minä en käsitä tätä ja kysyisin, mihin tämä kahteen kertaan esitetty väite perustuu.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllähän kunnat järjestävät ja itse tuottavat paljon muitakin palveluita kuin hoitoalalla. (Ed. Puhakka: Esimerkiksi?) — Tiedän monia kuntia, jotka yrittävät järjestää esimerkiksi jätehuollon kunnallisena toimintana. Ei ole kovin suurta järkeä hoitaa tällaista palvelutuotantoa kunnan palveluna, vaan nimenomaan yksityinen yrittäjä tekee nämä asiat varmasti kustannustehokkaimmin.

Matti  Huutola  /vas:

Arvoisa puhemies! Kunnat saavat tänä päivänä tuloja valtionapujen supistumisesta huolimatta jokseenkin saman verran kuin 90-luvulla. Tulojen kokonaismäärässä ei ole tapahtunut mitään olennaista muutosta. Olennainen muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että tänä päivänä omien verotulojen merkitys kuntien rahoituksessa on kasvanut varsin voimakkaasti. Kun vuonna 90 kuntien keräämät verot olivat 48,4 miljardia markkaa, viime vuonna kunnat saivat 77,5 miljardia markkaa verotuloja. Samanaikaisesti valtionapujen osuus kunnallistalouden rahoituksessa putosi vuoden 93 huippulukemasta 41 miljardia markkaa vuoden 98 pohjalukemiin 24,6 miljardia markkaa. Valtionosuuksien on ennakoitu kasvavan kuluvana vuonna noin 28 miljardiin markkaan.

Suureksi ongelmaksi nykyisessä verorahoituksessa on koettu kuntien peruspalveluiden rahoitus vaihtelevilla yhteisöverojen tuotoilla ja se, ettei vaihteluita kyetä ennakoimaan. Peruspalveluiden kunnille aiheuttamat menot ovat lakisääteisiä ja suhteellisen pysyviä suhdannevaihteluista riippumatta.

Kuten täällä jo aiemminkin todettiin vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa, selvitysmies Pekkarinen arvioi kuntien peruspalveluiden rahoituksen keskeiseksi ongelmaksi kuntien saamien verokertymien epävakaisuuden ja tehtäväkseen sen ennakoitavuuden parantamisen. Kuntatalouden selvitysmies katsoi myös, että yhteisöveron ongelmat ovat kuntatalouden kannalta niin ilmeiset, ettei yhteisöveroa voida pitää luontevana eikä järkevänä kuntien palveluiden rahoituslähteenä. Pekkarinen tosin toteaa, että hänellä ei ollut edellytyksiä tehdä olennaisia yhteisöveroa koskevia muutosehdotuksia, mutta hän kuitenkin selvittää raportissaan niitä moninaisia epäkohtia, joita yhteisöveroon liittyy.

Eräs yksityiskohta selvitysmiehen ansiokkaassa raportissa herättää pohdintoja, nimittäin kysymys tarpeesta hoitaa tällä hetkellä noin 10—15:tä katastrofaalisissa talousvaikeuksissa olevaa kuntaa ja niiden ongelmia. Selvitysmiehen esitys verotulojen uudeksi tasausmalliksi, jossa tasausraja nousee nykyisestä 90 prosentista 100 prosenttiin ja jossa käytetään verotulojen täydennystä, tähtää siihen, että harkinnanvaraisesta valtionavusta luovuttaisiin. On kuitenkin rehellistä tunnustaa, että tällä hetkellä kuntatalouden ongelmat ovat eräissä kunnissa niin suuret, että niihin on vastattava nyt harkinnanvaraisin määrärahoin. Esimerkiksi Lapissa, niin kuin täällä tuli esillekin, 22 kunnasta 17 kuntaa tekee negatiivisen tuloksen, ja se kehitys on tietysti huono.

En pidä realistisena sitä, että yleisessä valtionapujärjestelmässä voitaisiin luopua erityisen suurissa vaikeuksissa olevien kuntien harkinnanvaraisesta tukemisesta, vaikka järjestelmän tulisi olla sen kaltainen, ettei harkinnanvaraisia määrärahoja tarvittaisi. Tasausvähennykset ja -lisät eivät kaikissa tilanteissa yksistään takaa oikeudenmukaisuutta, vaikka ne siihen tähtäävätkin.

Tälle vuodelle on varattu 320 miljoonaa markkaa jaettavaksi kunnille harkinnanvaraisesti. Koska nyt näyttää siltä, että useilla kunnilla on edelleenkin suuria vaikeuksia, on tuota summaa tarkasteltava nyt uudelleen ja hallituksen tulisikin katsoa, voitaisiinko sitä korottaa esimerkiksi viimevuotiselle 420 miljoonan markan tasolle.

Puheeni alussa totesin, että kuntien omat verotulot ovat ratkaisevassa asemassa kuntien palvelujen järjestämisen kannalta. Kyllä myös elinkeinopolitiikka on avainkysymys, jolla voidaan tulevaisuudessa myös kuntien talous tasapainottaa niin, että siellä on työpaikkoja, syntyy työpaikkoja, joista verotulotkin kertyvät. Tämä jos jokin vaatii yhteistyötä. On turha kuvitella, että jokainen kunta yksinänsä kykenee elinkeinopoliittisiin saavutuksiin, ellei yhteistyötä seutukunnittain löydy. Tässä suhteessa hallituksen tekemä linjaus alueellisista kasvukeskuksista on tärkeä ja luo mahdollisuuden myös alueelliseen kehitykseen.

Täällä on erityisesti noussut esille myös maamme kuntarakenne. Kyllä nyt on vakavasti katsottava kuntarakenteen järkevyyttä. Kansalaisten kannalta on tärkeintä palveluiden järjestäminen eikä se, missä kunnantalo sijaitsee ja miten siellä kuntapoliitikot toimivat. Tärkeintä on palveluiden järjestäminen ja tähän yhdistettynä elinkeinopolitiikan hoitaminen. Kyllä nyt on vakavasti kuntataloudessa ja kuntapoliitikoiden mietittävä myös järkeviä kuntaliitoksia.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En millään voi olla puuttumatta ed. Huutolan puheenvuoroon, kun hän sälytti päävastuun kuntapäättäjille elinkeinopolitiikan hoitamisesta. Jos esimerkiksi Lapin kunnilla ei ole taloudellisia voimavaroja peruspalveluiden tuottamiseen, niin mikä yritys sijoittaa toimintoja sellaiseen kuntaan, josta valtio vetäytyy pois, jossa ei ole terveydenhoito-, koulutus- ja muita palveluita? Eikö vasemmistoliiton toiminta ole aika lailla käsittämätöntä tällä hetkellä? Aivan käsittämätöntä! Sälytätte kuntapäättäjille vastuun ja olette heikentämässä nimenomaan heikkojen kuntien talousresursseja.

Matti  Huutola  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän voisi vastata edustajalle, että ensinnäkin Lapin osalta kuntapalvelut ovat selvästi paremmin hoidettuja kuin keskimäärin Suomessa, niin ettei voida sanoa, että ne on huonosti hoidettu. Vetoan tässä esimerkiksi siihen, että me puhumme Rovaniemen seudusta. Täällä pääministerikin otti asian esille. Keskeistä on se, pystymmekö luomaan Lappiin vahvoja kasvualueita, jotka pysäyttävät muuttoliikkeen. Rovaniemen seudun keskeinen kehitysongelma on se, että kunnat eivät kykene riittävään yhteistyöhön elinkeinopolitiikassa.

Reijo Laitinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kunnilla ja valtiolla on yhteisvastuu kansalaisten tarvitsemien palveluiden rahoittamisesta siten, että kunnallinen verotus koko maassa säilyy kohtuullisena. Tässä yhteistyössä korostuu pitkäjänteisyyden, ennustettavuuden ja vakauden merkitys. Peruspalveluiden rahoitukseen liittyvä valtionosuusjärjestelmä on uudistettu meillä 1990-luvulla perin pohjin. Järjestelmään sisältyvää taloudellista ohjausta on purettu siirtymällä kustannusperusteisista, korvamerkityistä valtionavuista suurelta osin laskennallisiin, asukaskohtaisiin valtionosuuksiin.

Valtionosuusjärjestelmän uudistuksen ohella toinen muutos on kuntien omien verotulojen merkityksen kasvu peruspalvelujen rahoituksessa. Samalla kuntien verotulojen rakenne on muuttunut yhteisöveron voimakkaan kasvun myötä. Tämä on lisännyt eroa yhteisöveron tuoton suhteen eri asemassa olevien kuntien välillä ja heikentänyt samalla peruspalveluiden rahoituspohjan vakautta ja ennustettavuutta. Tämä on rehellisesti todettava.

Kansalaisten yhdenvertaisuuden aseman ja peruspalvelujen turvaamiseksi kuntatalouden ongelmiin on puututtava nopeasti, niin kuin nyt hallitus on tekemässä. Selvitysmies Jukka Pekkarisen esityksiä kuntien peruspalvelujen vakaan rahoituksen turvaamisesta on ryhdyttävä toteuttamaan viimeistään vuoden 2002 alussa. Valtion on turvattava huonoimmassa asemassa olevien kuntien taloudellinen asema lisäpanostuksella. Tämä tarve on useita satoja miljoonia markkoja.

Kunnalliset palvelut on turvattava koko maassa ja kaikille ihmisille. Erityisesti ikäihmisten palvelutarpeet on turvattava kuntakohtaisin palvelusitoumuksin. Perinteiset sektori- ja kuntarajat ylittävällä yhteistoiminnalla on sitouduttava erillissuunnitelmin ja -ohjelmin vastaamaan ikääntyvän väestömme palvelutarpeisiin. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä ja syrjäytymis- ja köyhyysongelman ratkaisussa on keskeistä kuntien tasavertaiset mahdollisuudet tuottaa palveluja. Kunnallisten palvelujen tasapuolisen saatavuuden turvaamiseksi on myös kehitettävä seutukuntayhteistyötä.

Esimerkiksi Jyväskylän seudulla on seutukuntayhteistyötä monella hallinnonalalla ja erityisesti elinkeinopolitiikassa. Silloin, kun on ollut mahdollisuus itse olla rakentamassa tätä yhteistyötä ja ollut mahdollisuus vetää Jyväskylän seudun kehittämisyhtiötä, joka on elinkeinoyhtiö, joka vastaa seudun elinkeinopolitiikasta, Jyväskylän seudun kunnat tekivät merkittäviä ja todella rajuja valintoja tilanteessa, jolloin elettiin Ahon hallituksen aikaa ja valtiontalous, kansantalous ja myöskin kuntien talous romahti ja syöksyttiin kovaan lamaan. Silloin Jyväskylän seudulla kunnat päättivät, että nyt on täältä noustava ja panostettava elinkeinopolitiikkaan. Tilanteessa, jossa kuntien budjetteja leikattiin, samanaikaisesti Jyväskylän seudun kunnat päättivät panostaa kymmeniä miljoonia markkoja vuositasolla elinkeinopolitiikan hoitamiseen. Uskon, että nyt tuon yhteistyön tulokset näkyvät Jyväskylän seutukunnan vetovoimaisuuden lisääntymisenä. Se on kiistaton tosiasia, monilla mittareilla mitattuna.

Nyt Jyväskylän seudun neljä kuntaa ovat valmistelemassa yhteistä seutustrategiaa kuntien kaikkia hallinnonaloja koskevana. Tässä yhteistyössä unohdetaan kuntien hallinnolliset rajat ja palvelut pyritään järjestämään joustavasti palvelujen käyttäjien kannalta. Minä uskon, että tämä tuo tulosta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että todellakin kaikilla hallinnonaloilla yhteistyö etenee. Sitä on jo tänä päivänä paljon, mutta se etenee, laajenee ja syvenee.

Arvoisa puhemies! On muistettava, että valtiontalouden ohella myös kuntatalous on ollut viime vuosina tiukoilla. Säästötoimet ja yhteisöverojen nopea kasvu ovat pitemmällä aikavälillä kuitenkin kohentaneet kuntien keskimääräistä rahoitusasemaa. Tilanne kuitenkin vaihtelee suuresti maan eri alueilla. Siksi järjestelmää on parannettava heikompien kuntien eduksi. Kuntien väliset erot ovat kiistämättä kasvussa.

Stakesin alkuvuonna valmistuneen tutkimuksen mukaan Suomi ei jakaudu yksiselitteisesti köyhäksi pohjoiseksi ja idäksi sekä rikkaaksi länneksi ja eteläksi tai hyvinvoivaksi kaupungiksi ja pahoinvoivaksi maaseuduksi. Ei näin. Raja kulkee maaseudun sisällä. Kaupunkien ja kasvukeskusten vaikutuspiirissä oleva maaseutu noudattaa kaupunkien käyriä eli voi suhtkoht hyvin ja jonkin verran myös vaurastuu. Harvaanasutulla maaseudulla hyvinvointi ei kasva tai se jopa vähenee. Niiden väliin jää perinteinen ydinmaaseutu, jolla voi mennä hyvin tai huonosti. Suurin osa uudesta tuotannosta keskittyy kaupunkialueille. Kaupungit toimivat koko kansantalouden kannalta kasvun luojina.

Myös maaseudun kehitys riippuu hyvin pitkälle kaupunkiseutujen kyvystä luoda kasvua. Aluepoliittisten toimenpiteiden suuntaaminen entistä enemmän kaupunkiseuduille on alueellisesti tasapainoisen kehityksen edellytys yhä useammin. Harvaanasutussa Suomessa ei kaupunkipolitiikkaa pidä rajoittaa muutamaan suurimpaan keskukseen, vaan sen tulee ulottua koko maahan.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa puhemies! "Elämä on taistelua, mutta ei sodankäyntiä." Näin on John Burroughs todennut. Ikävä kyllä, monen suomalaisen elämä on muuttumassa sodankäynniksi arkielämän realiteetteja vastaan taloudellisista ongelmista kärsivissä kunnissa, joista osa on pieniä ja kaukana suurista kasvukeskuksista. Näissä pitkäaikaistyöttömyys on muuttunut rakenteelliseksi ja palveluiden saatavuus on heikentynyt. Tämä on tuonut mukanaan runsaasti syrjäytyneitä, päihteitten väärinkäyttäjiä ja mielenterveysongelmaisia. Sama negatiivinen kehitys näkyy muuttoliikkeen seurauksena myös muuttovoittoa saavissa kunnissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan Helsingissä on noustu kärkeen miesten varhaisessa kuolleisuudessa. Ja mikä pahinta, oireilu näkyy yhä useammin lapsissa ja nuorissa ympäri maata. Voi todeta, että aluepolitiikan puute näkyy myös kuntataloudessa.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan muutosten myötä myös sosiaaliset ja yksilöä koskevat ongelmat ovat muuttuneet. Esimerkiksi mielenterveysongelmia ei nykyään hoideta yksinään, vaan niihin usein täytyy hoidon kokonaisvaltaisuuden vuoksi nivoa päihdevierotusta. Samaa kokonaisvaltaisuuden pyrkimystä palvelee koko perheen hoitaminen oireilevan yksilön sijaan. Muuttuneet olosuhteet vaativat muuttuneita hoitotapoja, mikä taas vaatii henkilöstön lisäkoulutusta sekä uusien hoitostrategioiden suunnittelua. Nyt voikin kysyä, mistä rahat?

Hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevien yksilöiden määrän lisäännyttyä kaikki käytettävissä olevat voimavarat käytetään talousongelmaisissa kunnissa usein kiireellisten tapausten hoitoon, ja silloinkin jonot saattavat olla kohtuuttoman pitkiä. Tällöin rahaa ensiarvoisen tärkeään ennalta ehkäisyyn ei enää riitä. Tämä osaltaan taas pitkällä tähtäimellä lisää kustannuksia, samoin kuin terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstön ajaminen loppuun kohtuuttomalla työtaakalla tekee. Lama-aikaisia henkilöstön piiputustapauksia maksetaan ja hoidetaan vieläkin paikoin tehostetulla työnohjaus- ja terapiajaksoilla, joita ilman hoitohenkilökunta ei enää jaksaisi tehdä työtään. Voi kysyä: mistä rahat kuntien työntekijöiden huoltoon?

Entistä enemmän ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi läheisneuvonpitoon ja rikos- ja riita-asioiden sovitteluun. Molemmilla on yksilöä yhteiskuntaan integroiva ja yhteiseen vastuunottoon kannustava merkitys. Sovittelun mahdollistaminen tulisi taata yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikille kansalaisille kunnan taloudellisesta tilanteesta riippumatta, kuten asia ei tällä hetkellä ole. Rahoituksen järjestämisessä kunnille pitäisi katsoa rohkeasti ministeriörajojen ylitse, sillä sovittelun hyödyt jakaantuvat niin sosiaali- ja terveysministeriön kuin oikeus- tai sisäministeriönkin tonteille.

Arvoisa puhemies! Kunnat voidaan valtion taholta velvoittaa järjestämään riittävät palvelut. Vaatimuksesta tulee kuitenkin lähinnä vitsi, mikäli maa samalla kaivetaan palvelujen järjestämisen edellytysten alta. Vaikka kokonaisuutena kuntien rahoitustilanne oli viime vuonna hyvä, kuntaryhmittäin ja alueellisesti yhä kasvaneet erot ovat huolestuttavia. Kun esimerkiksi käyttötalouden valtionosuuksien korotukset vuodelle 2002 vastaavat vain noin puolta kustannustasojen noususta, ei tämä tule riittämään kunnissa, joissa vaikkapa yrityksiltä tuleva yhteisöveron osuus on pieni. Edellytyksiä kuntien tasa-arvoiseen kehitykseen ja kiinnostavuuteen yrittäjille ei ole edistetty valtion taholta. Voisi sanoa jopa pikemminkin päinvastoin.

Arvoisa puhemies! Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme. Mikäli annamme perheiden voida pahoin, turmelemme huomisen yhteiskunnan kantavia voimia. Ministeri Soininvaara vastasi taannoin tekemääni kysymykseen, että mielenterveystyöhön ja huumeidenkäyttäjien hoitoon on suunnitteilla yli 300 miljoonan markan lisäpanostukset kunnille ensi vuodelle. Hyvä niin, mutta valtion osuus tästä summasta on kuitenkin vain noin 25 prosenttia. Kysymys kuuluukin nykyisillä kuntatalouden tunnusluvuilla: kuinka monelta kunnalta riittävä omarahoitus löytyy, ja mikä kiinnostavampaa, kuinka monelta ei?

Ossi Korteniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kunnat suorittavat tärkeää tehtävää huolehtiessaan kansalaisten peruspalveluista. Kunnat eivät pysty tätä tehtävää suorittamaan, jos valtio ei huolehdi omasta osuudestaan. On huomattava, että kuntien mahdollisuudet ovat rajallisia, ja sen takia valtion tulisi nykyistä enemmän ottaa vastuuta näissä asioissa.

Miksi yleensä kuntalaisten tulee saada palveluja kunnalta? Luonnollisesti siksi, että valtion ja kuntien sekä yhteiskunnan työnjaossa peruspalveluiden tuottaminen on sovittu kuntien tehtäväksi. Jos kunnat eivät selviä kunnialla tästä tehtävästä, kuntalaiset kärsivät. Kannattaa myös muistaa, että yhteiskunnan tarjoamista palveluista ovat eniten riippuvaisia köyhimmät ihmiset. Heillä ei ole varaa paikata niitä aukkoja, joita julkinen palvelu, valtio ja kunnat, jättävät. Juuri nykyisessä tilanteessa julkinen valta tinkii omien tehtäviensä hoidosta. Tämä todellakin koskettaa kipeimmin juuri köyhiä ihmisiä. Tämä ei voi olla oikein.

Ei voi olla oikein, että rikkaat ja varakkaat kunnat selviävät, mutta köyhillä ei ole vaihtoehtoja. Julkisen vallan tarjoamien palveluiden heikkenemistä köyhä ei voi korvata mitenkään. Juuri siksi laman ja taantuman seuraukset koetaan pahimpina siellä, missä kantokyky on heikoin.

Taas kerran puhutaan yllättävästä tilanteesta. Sopii kysyä, mitä tekee virkamiesten armeija, jonka vastuulla seuranta on. Vetoaminen yllätykseen on helppo pakotie. Siksipä vastuun kantajia olisi löydettävä ja laiminlyönnit selvitettävä. Muuten emme koskaan selviä tilanteeseen, jossa ei enää vedottaisi yllätykseen tai odottamattomaan käänteeseen silloinkin, kun kysymys on suoranaisesta laiminlyönnistä.

Olemme nyt tilanteessa, jossa voivottelut eivät enää auta. Virheistä tulee ottaa opiksi, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Käsillä olevien ongelmien kanssa on vain elettävä. Tosiasia on myös, että kaikki kunnat eivät kuitenkaan niistä ongelmista selviä ja siksi niitä on tuettava. Olisi onnellista, jos kaikki kunnat pystyisivät selviytymään niin, ettei tarvittaisi jokavuotista vääntöä köyhien kuntien avustamisesta. Toivottavasti sellaiseen tilanteeseen joskus vielä päästään. Nyt ollaan kaukana tästä. Ei pitäisi jäädä voivottelemaan syntynyttä tilannetta, vaan vastaisuutta varten valtion jako-osuuksien jakoperusteita olisi korjattava vastaamaan kaikkien kuntien todellisia tarpeita, eikä tässä pidä tuijottaa vain köyhiä kuntia, vaan yhtä tärkeää on valvoa niin sanottujen rikkaiden kuntien tulopohjia. Silloin ollaan pahasti viassa, jos kaksi kuntaa saa yli puolet valtiontalouden tulojen kasvusta. Nythän Helsinki ja Espoo kuorivat kerman kasvusta ja köyhät kunnat alistetaan entistä ahtaammalle.

Tarvitaan siis oikeudenmukainen tasaus, joka joustaa riittävästi niin, että tapahtuneet muutokset kuntien taloudessa otetaan huomioon ja että jokainen kunta pystyy selviämään yllättävissä tilanteissa ilman, että kuntakentältä kuuluu jatkuva parku. Niin kauan kuin suuri joukko kuntia kiikuttaa avustusanomuksia valtiolle, tilanne ei ole hallinnassa ja valtiovalta on epäonnistunut tehtäviensä hoidossa. Tähän sanotaan, että kunnat ruikuttavat aina joka tapauksessa. Tätä syytettä en hyväksy. Meillä ei ole ollut aidosti tilannetta, jossa olisi voitu vedota siihen, että rajat on arvioitu ja tasaus on tehty oikeudenmukaisesti.

Kun meillä on jatkuvasti kuntia, joiden vuosikate on kymmeniä miljoonia miinuksella, työ on puolitiessä. Haluaisin nähdä tilanteen, jossa todellinen ja oikeudenmukainen tasaus on kaikkien kuntien kesken tehty. Vasta silloin on mahdollisuus lähteä puhtaalta pöydältä. Tätä odotan, ja niin kauan kuin tähän ei ole päästy, hallitus ei ansaitse myöskään luottamuslausetta.

Osmo  Puhakka  /kesk:

Arvoisa puhemies! Parin viime istuntopäivän aikana olemme varsin yksituumaisesti, liikuttavan yksituumaisesti tarjonneet terveysoppia lääkkeeksi lasten ja nuorten hälyttävään syrjäytymiskehitykseen. Vaikka ensi alkuun aiheesta tuntuukin olevan pitkä hyppäys käynnissä olevaan välikysymyskeskusteluun, todellisuus on kuitenkin tyystin toinen. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat muuttotilaston ääripäitä edustavien kuntatyyppien lapset ja nuoret, muuttotappiollisten ja -voittoisten kuntien nuoret.

Lääninhallitusten varsin tuore ja varmasti, taatusti puolueeton arviointi kuntien peruspalveluista kertoo karua kieltään kuntien säästökohteista: opetusryhmien koon suurentaminen, koulujen yhdistäminen ja lakkauttaminen, sijaiskustannusten ja tukiopetuksen karsiminen sekä opetustoimen henkilöstön lomautukset. Karsinnan kohteiden keskeisyyteen viitaten en pidä kovinkaan hedelmällisinä epäilyjä kuntapäättäjien arvovalintojen laadusta tai tänäänkin kuultuja kepeitä heittoja jäähalleista kuntapalatseihin. Omaamatta pienintäkään eli yhdenkään päivän kokemusta kunnallisesta päätöksenteosta rohkenen kuitenkin epäillä, että tehdyt leikkaukset ovat olleet päättäjille äärimmäisen vaikeita niin moraalisesti kuin poliittisestikin. Mikäli tällaisiin heittoihin turvaudutaan, se kielii jonkin asteisesta halusta työntää pää pensaaseen ison ongelman edessä. Mikäli siis olemme syrjäytymisen torjunnassamme vakavissamme, silloin emme voi sulkea silmiämme esiopetuksen ongelmilta kautta koko kuntakentän.

Julkisuudessakin on aivan tuoreeltaan kiinnitetty huomiota ryhmäkokojen suuruuteen. Lääninhallitusten tutkimus nimittäin paljastaa jopa yli 30 oppilaan opetusryhmiä, minkä lisäksi tiedot kuntakentältä kertovat karua kieltään siitä, miten esiopetuslaisia on sijoitettu ala-asteen alimpien luokkien yhteyteen sellaisenaan ilman kouluavustajia. Kaikki tämä ei suinkaan kerro piittaamattomuudesta vaan kukkaron nyörien kiristymisestä äärimmilleen. Tulevaisuuden kannalta kohtalokkaaksi tämän kehityksen tekeekin se, että massoittuminen estää niiden lasten auttamisen, jotka kehityksensä tai sosiaalisten ongelmiensa takia sitä kaikkein kiireellisimmin tarvitsisivat tässä ja nyt. Niin esiopetukseen kuin koko koulutoimeenkin kohdistuneet leikkaukset ovat omiaan vaikuttamaan siihen, että oppimisen, sosiaalisen kasvun ja opetuksen edellytykset ovat heikentyneet kautta koko 1990-luvun. Samanaikaisesti erityisopetuksen ja oppilashuollon määrä ja laatu ovat käytännössä romahtaneet koulunkäyntiavustajien, kouluterveydenhoitajien, psykologien ja kuraattorien poistumisen myötä.

Kun heikon talouden kunnissa asuu yli miljoona ihmistä, ongelmamme mittasuhteet ovat siten valtaisat. Ne ovat sitä paitsi taloudellisesti, ennen kaikkea henkisesti. Joillakuilla on toki oman elämäntilanteensa puitteissa mahdollisuus muuttaa uusille asuinsijoille. Läheskään kaikille tämä ei enää onnistu ja luonnistu. Mikäli nykysuuntainen eriarvoistuminen jatkuu niin kuntien kuin niiden tarjoamien peruspalveluidenkin välillä, seuraamukset ovat todella kauaskantoiset ja vakavat. Silloin lienee myös tyystin yhdentekevää, kuka on nyt hallitusvastuussa ja ketkä taas oppositiossa.

Tässä mielessä ainakin minun on äärimmäisen vaikea yhtyä siihen vähättelyyn, joka on tänäänkin kohdistunut hoitohenkilökunnan määrään ja sen seuraamuksena koettavaan uupumukseen. Tosiasia näet on, että sijais- sekä lisätyövoiman palkkaaminen on hoitoalalla tänä päivänä äärimmäisen vaikeaa, käytännössä ylivoimaista. Työuupumus ja sitä seuraava sairastuvuus ovat sairaaloiden ja siten hoitajien arkea enemmän kuin haluammekaan tai rohkenemmekaan uskoa. On varmasti aiheellista puhua eräitä paikkakuntia jo nyt koettelevasta hoitajapulasta, mutta monin verroin ajankohtaisempaa olisi kuitenkin puhua siitä työpaineesta, jonka keskellä hoitajat yleisesti tänä päivänä ovat ja kituuttavat.

Arvoisa puhemies! Me voimme toki puhua suureen ääneen ja kauniin sanankääntein kuntaliitoksista sun muista vippaskonsteista. En kuitenkaan usko niiden kaikkivoipaisuuteen massoittuneissa opetusryhmissä, pitkissä potilasjonoissa tai vaikkapa erään kaikkein keskeisimmän palvelumuodon, kirjaston, oven takana, sekin kun tuppaa olemaan kiinni aina tarvittaessa. Kysymys on rahasta, ei enempää eikä vähempää.

Antti  Rantakangas  /kesk:

Arvoisa puhemies! Minusta käyty välikysymyskeskustelu on ollut oikein hyvä keskustelu. Se on ensinnäkin paljastanut eri poliittisten puolueitten ideologiat suhteessa kuntapalveluihin ja suhteessa kuntarakenteeseen. Tämä keskustelu on siinä mielessä ollut aivan historiallinen. Tulevaisuus tulee sitten näyttämään, mikä linja on oikea. Tällä erityisesti viittaan siihen, että hallituksen ministerit ovat hyvin selkeäsanaisesti sanoneet, että kuntaliitokset ja kuntarakenteen muutos ovat itse asiassa pääkysymys kuntapalveluitten turvaamisessa heikoimmissakin kunnissa. Itse olen vahvasti eri mieltä ja koen, että hallituksen nyt valitsema linja ajaa suuren joukon kuntia taloudellisesti niin ahtaalle, että niiden palvelut heikkenevät ja sillä tavalla kunnat ajetaan pakkoliitokseen. Se on mielestäni väärää politiikkaa ja väärä strateginen linja.

Kuntien talous on heikentynyt. Voi sanoa, että jokaisessa maakunnassa on kuntia, joitten tilanne on viime vuosina mennyt väärään suuntaan. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla viime vuoden tilinpäätösten mukaan 41 kunnasta oli 23 kuntaa, jotka tekivät miinusmerkkisen vuosikatteen, ja 30 kunnan tulos heikkeni. Pohjois-Pohjanmaa käy siis eräällä tavalla esimerkkimaakuntana kuntarakenteen ja kuntapalveluitten ongelmallisuudestakin. Meillä on vahvasti kasvava Oulun seutu, mikä on tietysti myönteinen ja hyvä asia, mutta sitten kuusi muuta seutukuntaa, joitten kehitysnäkymät ja taloustilanne ovat heikkenemässä.

Ministeri Korhonen aiemmin totesi, että Oulun eteläisten seutukuntien väestökehitys on positiivinen. Tarkistin asian äskettäin, ja valitettavasti tilanne ei ole näin vaan kolmen eteläisen seutukunnan väestökehitys on viime vuonnakin ollut miinusmerkkinen. Samoin maininnasta, että Raahen seudulla menee muuten hyvin, kun muutto saataisiin kääntymään, olen eri mieltä. En tiedä, mitä mieltä ed. Valpas on, kun viime vuoden tilinpäätösten mukaan Raahen seutukunnan kuudesta kunnasta viisi teki negatiivisen vuosikatteen. Se kertoo, että eivät ongelmat sieltäkään ole poistuneet.

Näyttää valitettavasti siltä, että hallitus on vesittämässä selvitysmies Jukka Pekkarisen esitystä valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Tämä on sillä tavalla valitettava asia, että Jukka Pekkarisen esityshän oli kokonaisuus. Jos esityksestä toteutetaan vain pienet osat, se merkitsee sitä, että erityisesti heikoimpien kuntien kannalta tärkeät tasaus- ja täydennysjärjestelmät jäävät nyt erillisten selvitysten varaan. On pelättävissä, että myönteisiä ratkaisuja alhaisimman tulotason kuntien kannalta ei ole odotettavissa.

Yksi tekijä, joka on lisännyt kuntien välisiä eroja, on kansallisen aluepolitiikan puuttuminen ja muuttuminen. Näin voi sanoa. Hallitushan tavoittelee kasvukeskuspolitiikalla kehittämislinjaa, jonka nimiin se vannoo. Ministeri Korhonen epäili, että en pitäisi hyvänä sitä, että maahan tulee 30—40 aluekeskusta. Minä pidän myönteisenä, jos nykyisten viiden keskuksen rinnalle saadaan näinkin paljon uusia keskuksia. Se on ilman muuta hyvä asia. Mutta kun tämänhetkisiin suunnitelmiin ei valitettavasti liity uusia taloudellisia voimavaroja, joilla aluekeskusohjelmia vietäisiin eteenpäin, epäilen, että maaseutukunnilta entisestäänkin siirrettäisiin voimavaroja näitten 30—40 keskuksen hyväksi. Se ei voi olla oikeaa ja hyväksyttävää aluekehityspolitiikkaa.

Joka tapauksessa keskustelussa ovat tulleet hyvin esille ne ideologiset linjat, joita kuntapolitiikkaan liittyy. Erityisesti SDP:n ja kokoomuksen suunnaltahan on sanottu suoraan, että kuntien yhdistämistä pitää viedä eteenpäin. Nyt on hankkeen puuhamieheksi saatu myöskin vasemmistoliittolainen kuntaministeri. Kuntaliitoshan merkitsee ainakin Pohjois- ja Itä-Suomessa pitkien etäisyyksien kunnissa tosiasiallisesti palvelujen heikkenemistä ja etääntymistä kuntalaisnäkökulmasta. Se merkitsee työttömyyden lisääntymistä silloin, kun palvelut tuotetaan pienemmällä henkilökunnalla. Siinä mielessä ei voi yhtyä siihen, että kuntaliitos voisi parantaa palveluita. Samalla se merkitsee sitä, että ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan lain edessä.

Kuntakentän kahtiajakohan tuo suuria ongelmia myös elinkeinoelämän kehittämiseen. On täysin mahdotonta sanoa, että kunnilla on aluekehitysvastuu, jos niitten perusrahoitus ei ole kunnossa ja peruspalvelut, sosiaali- ja terveys- sekä opetustoimen peruspalvelut, ontuvat. Siinä mielessä kuntapalvelujen romahtaminen osassa maata merkitsee sitä, että myös elinkeinopolitiikan edellytykset leikataan ja aluekehitys vinoutuu. Tämä on seurausvaikutus kuntien rahoituksen alentamisesta. Tämäkin pitäisi aluepolitiikan lähtökohdista ottaa erityisellä huomiolla hoidettavaksi, ja nimenomaan politiikan muutos tässä on välttämätön.

Arvoisa puhemies! Ongelmia on siis olemassa kuntarahoitukseen liittyen. Nyt hallituksen linja ei ole oikea pienten kuntien eikä alhaisen tulotason kuntien kannalta. Tähän tarvittaisiin nimenomaan muutos.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Perustuslain mukaan jokaisella suomalaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännöksen mukaan julkisen vallan on muun muassa turvattava, siten kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, tuettava perhettä lasten huolenpidossa, edistettävä lasten hyvinvointia ja yksilöllistä kasvua sekä jokaisen oikeutta asuntoon ja tuettava asumisen omatoimista järjestämistä.

Edellä mainittu perustuslain säännös asettaa kyseiset velvoitteet julkiselle vallalle, siis kunnille ja valtiolle. Laki ei tarkemmin määrittele, miten vastuu jaetaan kuntien ja valtion kesken, mutta perustuslakia säädettäessä perustuslakivaliokunta nimenomaan on todennut, että valtio ei voi vapautua sille perustuslain mukaan kuuluvasta perusoikeuksien toteuttamisvastuusta siirtämällä tehtävän suorittaminen kunnalle ilman tehtävän suorittamiseen vaadittavia varoja.

Näin ollen valtion rooliin perusoikeuksien toteuttajana kuuluu huolehtia siitä, että kunnilla on tosiasialliset taloudelliset edellytykset huolehtia niille annetuista peruspalvelutehtävistä. Kunnille voidaan antaa siis tehtäviä tai muuttaa niitä vain lailla, ja toisaalta — täällä käytiin varsin paljon debatissa keskustelua kuntarakenteesta — toki perustuslakikaan ei suojaa kuntien itsenäisyyttä, vaan myöskin kuntajaotuksesta voidaan säätää lailla.

Vaikka kunnilla on perustuslain mukaan verotusoikeus, ei tuota kunnalliseen itsehallintoon kuuluvaa verotusoikeutta voida vaatia käyttämään siten, että sillä velvoitettaisiin kuntaa käyttämään varsin korkeita tuloveroprosentteja, koska ne saattavat murentua verotulojen tasauksessa pois, vaan kyllä lähtökohta on se, että kuntien tulopohjan tulee olla vakaa kunnallisveron, yhteisöveron, valtionosuuksien ja kunnallisten maksujen kautta.

Suomen talous on kasvanut laman jälkeen jo seitsemän vuotta. Talouden elpyminen on tuonut merkittävästi lisätuloja valtiontalouteen, joka on kääntynyt ylijäämäiseksi. Myöskin kuntatalous on hyötynyt lähinnä yhteisöveron tuoton lisäyksestä, ja koko kuntatalous on ylijäämäinen. Yhteisöverot jakautuvat kuitenkin kuntien kesken hyvin epätasaisesti. Kuntien talouden eriytymiskehitys on jatkunut jo monta vuotta ja jatkuu edelleen ja jopa syvenee. Tässä tilanteessa keskusta joutui jättämään välikysymyksen huolimatta siitä, että kuntatalouden tilanteesta on keskusteltu varsin runsaasti julkisuudessa.

Nuo kuntien lopulliset tilinpäätöstiedot antoivat aiheen arvioida tilannetta uudelleen. Muun muassa Etelä-Savon maakunnan osalta tilanne on varsin ikävä, sillä maakunnan 25 kunnasta 19 on vuosikatteella mitattuna alijäämäistä ja koko maakunnan kuntatalouden vuosikate on alijäämäinen. Muita heikkoja maakuntia ovat Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Päijät-Häme. Koko maassa alijäämäisiä kuntia, kuten täällä on todettu, vuosikatteella mitattuna on 192 eli lähes puolet kaikista kunnista, ja näissä asuu yli miljoona kansalaista. Kuntatalous heikkeni kaikkiaan 252 kunnassa, ja kirjanpidolliselta tulokseltaan alijäämäisiä kuntia on noin 300. Heikoin tilanne on alle 6 000 asukkaan kunnissa. Niitä on kaikkiaan 145. Tässä tilanteessa joutuu todella kysymään, mitä hallitus aikoo tehdä tämän heikkojen kuntien asiantilan korjaamiseksi. Ministeri Korhonen vastasi hyvin laajasti ja kattavasti, mutta jätti puuttumatta varsinaisesti itse näiden heikko-jen kuntien täsmätilanteen parantamiseen.

Kuntaväki asetti toiveensa selvitysmies Pekkarisen työhön. Hänen tuli saada aikaan rahoitusmalli kuntien tulopohjan vahvistamiseksi siten, että jokaisella kunnalla olisi ollut riittävät resurssit laadukkaiden ja riittävien peruspalveluiden tuottamiseen asukkailleen. Pekkarisen esitys ei kokonaisuudessaan mennyt hallituksessa läpi. Se olisi ollut oikean suuntainen ja tuolla verotulotäydennyksellä lisättynä jopa suhteellisen myönteinen.

Asia jäi jatkovalmisteltavaksi valtiosihteeri Sailaksen työryhmään. Hänen työtään odotamme toukokuun puoliväliin mennessä. Väliaikatiedot kertovat, että Sailas ei ilmeisesti tule esittämään Pekkarisen mallia hyväksyttäväksi eikä tule tarjoamaan myöskään Helsingin kaupungin kompromissimallia, vaan saamme aikanaan nähdä, mikä on tuo Sailaksen malli.

Hätätilanne heikoissa kunnissa jatkuu. Seuraavan talousarvion laadinnan yhteydessä kuntapäättäjät joutuvat arvioimaan, miten he tulevat tasapainottamaan kuntansa talouden seuraavan kolmen vuoden aikana. Korotetaanko veroja vai lomautetaanko henkilöstöä? Nyt on todella tultu siihen tilanteeseen, että tuo perustuslain tulkinta on koetuksella. Mikä on valtiovallan vastuu huolehtia siitä, että kunnilla on tosiasialliset edellytykset palvelujen tuottamiseen ja että kuntalaisilla on perusoikeuksiensa mukaisesti kotikunnissaan saatavilla riittävät ja laadukkaat sosiaali-, terveys- ja koulupalvelut? Henkilöstön lomautukseen mielestäni ei ole enää edellytyksiä. Veroprosentit ovat jo hyvinkin korkealla, ja kuntarakenteen muutos tuskin tuo heikoilla alueilla mitään parannusta tilanteeseen. Nyt tarvitaan järeitä poliittisia toimia kuntatalouden tervehdyttämiseksi, ja niitä jäämme odottamaan viimeistään toukokuun puolivälissä.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tätä keskustelua kuunnellessa tulee mieleen, että elämme kyllä nyt ajassa, jossa hyvin tarkoituksellisesti ja säästeliäästi käytetään totuutta, kun pohditaan ja selitellään tehtyjä päätöksiä tai tekemättä jättämisiä. Me haluamme nähdä asiat toisenlaisina kuin ne todellisuudessa ovat tai ainakin toivotaan niiden olevan. Piiloudutaan mitä erilaisimpien tilastojen antamaan suojaan ja pyritään hakemaan sille omalle mielipiteelle, omille päätöksille, sopivia selityksiä ja pyritään näyttämään asiat vähän toisenlaisina kuin ne ovat tai niin kuin me itse haluamme niiden olevan, vaikka useinkin tiedämme, jopa ministeriaitiosta, että totuus on toisenlainen, kuin mitä asioita esiin tuomme. Hallituskin väittää kuntien voivan paremmin kuin niillä todellisuudessa menee, vaikka totuus tässäkin voidaan tilastollisesti näyttää vähän eri valossa.

Mielestäni on perusteetonta väittää, että nyt erilaisilla kirjanpitotempuilla asiat ovat muuttuneet todellisuudesta toisenlaiseksi. Kyllä se kuntienkin velka on velkaa eikä se siitä miksikään muutu. Olemme monesti kuulleet valtiovarainministerin puhuvan siitä valtionvelasta, joka on maksettava. Niin se on myöskin meillä kunnissa.

Kuntatalouden hoito on asia, joka antaa kyllä paljon erilaisia mahdollisuuksia pohdiskeluihin ja erilaisten neuvojen antamisiin, miten pitää tehdä yksilötasolla kunnissa, jotta asiat hoituisivat todella tehokkaasti ja myöskin taloudellisesti. Yhteistyö mielestäni on aina valttia silloin, kun sitä pystytään järjellisesti toteuttamaan. Tässäkin pitää ottaa huomioon, mitä varten yhteistyötä tehdään, jotta se kokonaishyöty tulee juuri sinne, mihin se on tarkoitettukin, elikkä kuntalaisten hyväksi ja hyödyksi. Mutta hyväkään kuntien välinen yhteistyö ei ole mikään taikasana, joka kaiken ongelman poistaa, mutta aina kuitenkin se on ensisijaisesti varteenotettava vaihtoehto, kun asioita suunnitellaan.

Jotenkin korvaan ottaa pahalta se sanonta, että asiat hoidetaan pienissä kunnissa epätaloudellisesti eikä tehokkaasti eikä myöskään pystytä eikä haluta ryhtyä tähän yhteistyöhön — täällä on monesti seutukuntayhteistyöhön viitattu. On myöskin väläytetty vähän siihen suuntaan, että nämä heikot kunnat ovat silti heikkoja, että siellä on kepulaiset päättäjät, jotka eivät osaa käyttää oikein näitä valtionosuuksia, joita kunnille tulee. Tätä en kyllä haluaisi allekirjoittaa siitäkin huolimatta, että olen siitä kunnasta, jossa kepulaiset kyllä käyttävät sitä todellista päätösvaltaa.

Minusta seutukuntayhteistyö ei ole mikään uusi ajatus. Ainakin omassa seutukunnassani, Kaustisen seutukunnassa, sitä on tehty pitkään, ja väittäisin, että jopa menestyksekkäästikin. Mutta tulee muistaa, että seutukuntia on erilaisia. On laajemmassa mitassa erilaisia maakuntia, joissa vain on tekijöitä, joiden vuoksi ei pystytä toteuttamaan asioita sillä tavalla, että saataisiin todella kaikki asiat järjestymään yhteistyöllä. Siellä on pitkiä etäisyyksiä, jolloin myöskin tulee ottaa huomioon, että se on kuntalainen, joka niistä kärsii. Minusta ei ole oikein se, että palvelut keskittyvät myös seutukunnissa yhteen pisteeseen tai kahteen. Silloin nämä hajallaan olevat kunnat ja kuntalaiset kyllä joutuvat siitä todella kärsimään. Tulee aivan nätisti 100 kilometriä etäisyyttä palvelujen hakemiseen. Silloin joudutaan miettimään, onko sekään aivan se tavoiteltava seikka.

Kunnat ovat varsin erilaisia niin elinkeinorakenteen kuin väestön ikäjakautumankin vuoksi, mikä aiheuttaa kyllä todellisia ongelmia verotulojen muodostumisessa, ja silloin kuntatalouden tulopohja kyllä järkkyy. Mielestäni tämän korjaamiseksi on ehdottomasti muutettava verotulojen tasausrajaa korkeammaksi kuin se tällä hetkellä on. Tuo minimitasausraja olisi nostettava 95 prosenttiin. Uskoisin, että tällä muutettaisiin kyllä pitkäjänteistä taloudenhoitoa ja silloin me saisimme oikeutta myöskin niihin kuntiin, joissa nyt todella ongelmia on.

Näillä heikoilla kunnilla, joista paljon nyt puhutaan, on oikeus saada tätä tulontasausta, koska ne kuitenkin vastaavat niistä peruspalveluista, vastaavat lasten koulutuksesta, joka on hyvin mittava. Joku laskelma osoittaa, että miljoona markkaa per nenä tulee maksamaan lasten kouluttaminen, kunnes he ovat valmiina maailmalle lähtemään. Kun ne siitä ovat vastanneet, ne tarjoavat niille kunnille, kaupungeille, joissa todella on työpaikkoja paljon järjestetty, aivan kuin valmiin pöydän, johon koulutetut tulevat valmiina tekemään työtä, kun vielä yrityksiä on tullut muutamaan, neljään viiteen, kaupunkiin tässä maassa, jotka eivät tarvitse yhteiskunnan palveluja, vaan ovat aivan kuin lottovoittoina tulleet näihin kuntiin tuomaan sitä rahaa ja sitä kautta yhteistä hyvää.

Tulee muistaa, että myöskin näihin pieniin kuntiin on tätä lisärasitusta luotu. On muistettava, että opettajien eläkevastuu on yksi asia, joka esimerkiksi omaan pieneen Perhon kuntaani toi reilut miljoona markkaa per vuosi lisävastuuta. Esiopetukseen ei ole tullut niin paljon rahaa kuin siellä todella tarvitaan. Nämä vaikuttavat todella siihen, mitä palveluita pystytään järjestämään ja pitämään yllä.

Arvoisa puhemies! Minusta tässä on kyse tulonjako-ongelmasta. Rahaa meillä kyllä kohtuullisesti on tässä maassa, minkä ministerikin varmaan hyvin tietää ja allekirjoittaa. Mutta tulonjako-ongelma meillä on se asia, johon meidän pitää pystyä puuttumaan ja käyttämään myöskin aluepoliittisia keinoja, verotuksellisia keinoja ...

... kustannusten vähennysoikeutta, jotta saataisiin yrityksiä myöskin muualle maahan tulemaan.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Mielenkiintoinen kysymys tietenkin on, mikä on sopiva rahamäärä ja mihin se pitää kohdentaa. Tänään on moneen kertaan sanottu jo, että kuntatalouden näkökulmasta valtionosuudet lisääntyvät. Ne lisääntyvät niin, että kun ne vuonna 2000 olivat 26,5 miljardia, vuonna 2001 ne tulevat olemaan 29 miljardia ja vuonna 2002 käyttötalouden valtionosuudet nousevat 31 miljardiin markkaan. Nyt puhutaan vain yhdestä erästä, tasauksesta. Kyllä jossakin pitää nähdä, minkä kaikkien kautta rahaa liikutellaan. Olen ainakin tähän saakka ymmärtänyt, että valtionosuudet ovat heikkojen, pienten kuntien kannalta olennaisin väline, ja niitä nyt nostetaan systemaattisesti. Sen lisäksi tulee tämä, mitä aiemmin sanoin, eli tänä vuonna verotulojen tasausjärjestelmä toimii viipeellä, mutta se tuo 700 miljoonaa markkaa tänä vuonna lisää. Missä on se raja? Riittääkö mikään vai onko se pohjaton kaivo, johon rahaa pannaan?

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hannu Aho äskeisessä puheenvuorossaan päivitteli sitä, että sata kilometriä on palvelujen noutomatka pituudeltaan. Muistutan ed. Hannu Aholle siitä, että meidän perällä on erittäin paljon kepulaisjohtoisia kuntia. Luettelen niitä nyt: Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo, Savukoski, Sodankylä, Salla, Kittilä, ja nyt hengästyin jo luettelemaan niitä. Niissä sata kilometriä ei ole yhtään mitään. On pilipalijuttu käydä se matka palveluja hakemassa, eivätkä nämä kepulaiset johtajat ole hajottamassa näitä kuntia pienempiin yksikköihin, ed. Hannu Aho. Maantiedettä, maantiedettä tietoisuuteen.

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä hyvin ymmärrän, että matkoja on pitempiäkin, mutta ei pidä olla tarkoituksena edelleen pidentää niitä. Meillä on monia asioita, esimerkiksi oma kunta, jossa on pieniä lapsia paljon. Väittäisin, että kyllä sata kilometriä tuntuu monesti pitkälle lähteä lääkärin perään, joka lähtee vierestä johonkin muualle päivystämään.

Sitten ministeri Korhoselle. Näkisin, että pitkäjänteisyyttä pitää olla myöskin rahan tulossa ja pitää muistaa se, että kunnilla on aina rahanmenoja ja korkomenoja silloin, kun viivästyy jokin osuus, joka sille kuuluu. Kokonaisuus on näissä tärkeä, mutta kyllä verotulojen tasaus on myös yksi tärkeä osa sitä, koska siellä se perustoiminta tehdään. Lapset synnytetään, lapset kasvatetaan ja koulutetaan. Se on yksi tekijä.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri kaipasi mallia siitä, miten tasaustäydennysjärjestelmä olisi oikeudenmukaisempi. En tiedä, onko perille tullut, mutta 4.4.2001 ovat Pohjois-Suomen maakuntien liitot, siis Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi, esittäneet sisäministeriölle osoitetussa kirjeessä konkreettiset ehdotukset siitä, miten tasaustäydennysjärjestelmää pitäisi kehittää nimenomaan alhaisen tulotason kuntien kannalta. Jos ministerillä ei tätä ole, mielellämme toimitamme tämän uudelleen. Se sisältää myönteisiä kannustimia ja kannanottoja siitä, että on menty eräissä asioissa oikeaan suuntaan ministeriön toimesta, mutta juuri ongelmakohtiin täällä on hyvin yksityiskohtaisia esityksiä.

Pekka   Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Korhoselle toteaisin, että kunnilla ei ole itsehallintoa lain suomassa mittakaavassa, koska valtio lainsäädännön kautta jo kunnan vuosibudjetista 80 prosenttia sanelee pakollisia menoja. Siinä mielessä valtion on autettava köyhiä kuntia uuden valtiontasausjärjestelmän kautta.

Taas toisaalta, kun ministeri Korhonen on Oulusta, ottaisin esimerkin siitä, kuinka Oulu on vaurastunut Oulun omien kuntalaisten ja seutukunnan kuntalaisten työpanoksella. Esittäisin ministeri Korhoselle, että sitä hyvinvointia, joka on keskittynyt Oulun kaupunkiin, jaettaisiin ympäristökuntiin ja te keksisitte uuden tasausjärjestelmän seutukunnittain köyhiä kuntia varten.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Näinhän Oulun seudulla nimenomaan tehdään seutuyhteistyötä. Siellä on rakennettu polis-malli, jonka kautta on Pohjois-Suomeen luotu 17 000 työpaikkaa. En ala käydä sitä tässä läpi, kun minuutti ei riitä kovin pitkään, mutta tämä malli toimii jo. Ei ole kyse uudesta.

Ed. Rantakankaalle: En kysynyt tai todennut mitään mistään mallista. Kyllä meillä malleja on. Meidän pitää valita painopisteet. Onko valtionosuusjärjestelmä se painopiste, vai onko se tasausjärjestelmä vai onko se jokin muu? Mutta eihän sitä myllyä voi pyörittää kaikkien kautta. Kun yksi sanoo, että pitää olla valtionosuuksia lisää, toinen sanoo, että pitää tasausjärjestelmän kautta luoda jotakin, ja kolmas sanoo jonkin kolmannen ja neljäs neljännen mallin, silloin pitää suorittaa valintoja.

Ed. H. Aholle kuntien velasta ja valtion velasta. Meillä on valtion velkaa tässäkin huoneessa kaikilla 80 000 markkaa per maan asukas. Kuntien velka ja kuntien kassavarat ovat kutakuinkin ensi vuonna siinä tilanteessa, että kassavarat vastaavat noin kuntien velkoja. Mikä on oikea suhde? Sielläkin voidaan puhua kuntakohtaisesta kohdentumisesta. Joka tapauksessa valtio, yhteiskunta, sehän olemme me veronmaksajat.

Tero Mölsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Tätä sinänsä hyvää välikysymyskeskustelua on minusta haitannut tietty epärehellisyys, kun näyttää siltä, että jotkut tietoisesti haluavat puhua nimenomaan koko kuntakentän taloustilanteesta, joka äskenkin tuli ministerin puheenvuorossa esille, ja kun koko välikysymys sinänsä perustui siihen, että Suomessa on heikon talouden kuntien määrä koko ajan lisääntynyt ja viime vuosina entistä nopeampaa tahtia.

Edelleen täällä on kehuttu sitä, että hallitus on lisännyt valtionosuuksien määrää viime vuosien aikana. Samanaikaisesti kuitenkin on jätetty kertomatta, mitä on tapahtunut muutama vuosi aiemmin. Vuosina 96—98 valtionosuuksia kunnilta leikattiin noin 7,6 miljardia markkaa, ja nämä lisäykset, mitä nyt on tehty, eivät tietenkään riitä edes kattamaan tätä.

Sen lisäksi maassa harjoitettu veropolitiikka, jonka sinänsä tietysti ymmärrän tyydyttävän veronmaksajia, on ollut sellainen, että nimenomaan kuntien verotuloja on pienennetty kunnallisverosta tehtävällä vähennyksellä. Tämäkin kokonaisuudessaan on vähentänyt kuntien tuloja vuosina 1997—2000 noin 2,5 miljardilla markalla. On selvää, että kun toisaalta sekä tulot pienenevät että menot kasvavat monien lakisääteisten vaatimusten takia, myös kuntien talous on tätä kautta joutunut kovin ahtaalle. Kuntien taloustilannetta minusta kuvaa oikeastaan se yleinen kehitys, joka tässä maassa muutenkin vallitsee: rikkaat kunnat ovat entisestään rikastuneet ja köyhät kunnat köyhtyneet.

On sanottu, että kunta itsessään ei ole itseisarvo, vaan nimenomaan kuntalaiset ja heidän palvelunsa. Tästä tietysti on syytä olla samaa mieltä, mutta on selvää, että kunnan negatiivinen talouskehitys heijastuu noin miljoonan ihmisen arkipäivään tänä päivänä. Se on tietysti iso määrä suomalaisia ihmisiä. Talousvaikeuksissa olevat kunnat joutuvat nimittäin pakon edessä tinkimään kuntalaisille tarjottavien palvelujen tasosta. Äsken puhuimme juuri velkamäärästä, mikä on valtion velkamäärä ja mikä kuntien. Tässäkin on kysymys siitä, verrataanko koko velkamäärää vai katsotaanko velkamäärää kuntaryhmän sisällä. On selvää, että sielläkin on kuntia, joiden velka on kasvanut kohtuuttomalla määrällä. Siinäkin tulee pää vetävän käteen, kun palveluja yritetään järjestää velkarahalla. Kaiken kaikkiaan tällainen kehitys asettaa ihmiset hyvin eriarvoiseen asemaan sen mukaan, minkälaisessa kunnassa he sattuvat asumaan.

Yleinen käsitys on ollut se, että niin sanottuja heikkoja kuntia ja alueita on nimenomaan Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa, mutta itse eteläsuomalaisena edustajana ja tällä kertaa Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvana voin todeta, että Päijät-Hämeen maakunta on saanut kyseenalaisen kunnian, että se on päässyt koko maakuntana alueeksi, jonka kuntien vuosikatteiden keskiarvo on negatiivinen. Alueen 12 kunnasta kahdeksalla vuosikate oli miinusmerkkinen. Painotettu vuosikatteen keskiarvo oli -87 markkaa per asukas. Siihen, minkä takia tällaisessa maakunnassa kehitys on ollut kuvatun kaltainen, on tietysti syitä erittäin monia, mutta yleisin on tietysti se, että kaikkia näitä kuntia on kohdannut erittäin heikko verotulokertymä. Myöskään Päijät-Hämeessä ei ole korkeakoulua, se ei ole korkeakoulumaakunta, mikä näkyy koko alueella, ja joissakin kunnissa myös väestön ikäjakauma on vääristynyt niin, että vanhusväestön määrä on korostunut suhteessa työikäisiin. Myöskään palvelutuotannon kalleudesta alueen kuntia ei voida syyttää, sillä tilastojen mukaan palvelut tuotetaan yleisesti alle maan keskiarvohintojen.

Arvoisa puhemies! Hallitus on virittänyt kunnat suureen toiveikkuuteen selvitysmies Pekkarisen työn suhteen. On myönnettävä, että selvitystyöstä löytyy erittäin monia kannatettavia kohtia, kuten verotulotasauksen reaaliaikaisuus. Keskustahan on monessa puheenvuorossaan todennut, että Pekkarisen selvitystyön linjalla on jatkettava eteenpäin. Paperin heikkous on kuitenkin mielestäni siinä, että sellaisenaan se ei paranna kaikkein heikoimpien kuntien asemaa, vaan lopputulos on se, että näiden asema säilyy parhaimmillaankin nykyisellään.

Siinä suhteessa, kun Pekkarisen mallin rinnalle on nostettu niin sanottu Helsingin malli, Helsingin esittämä 92 prosentin malli, niin laskelma, joka siltä pohjalta on esitetty, osoittaa kuitenkin, että myös kaikkein heikoimmat kunnat saisivat jonkinlaista apua tasausjärjestelmän kautta. Mutta kun on esitetty tulkinta, että Helsingin malli ei pitäisi sisällään niin sanottua reaaliaikaisuutta, näkisin, että ainoa tapa edetä on, että kumpikin malli — sekä Pekkarisen esittämä että niin sanottu Helsingin malli — yhdistetään niin, että myöskin reaaliaikaisuus toteutetaan Helsingin mallin mukaisesti.

Jos hallitus haluaa olla heikoimpien kuntien puolella, on ratkaisun todella löydyttävä nopeasti. Siihen ei ole paljon aikaa hukattavissa, ja kysymys on siitä, että ratkaisu tulee löytää jo tämän vuoden lisätalousarvion puitteissa. Jos tällaisiin toimiin ei välittömästi ryhdytä, on selvää, että näiden kuntien tilanne entisestään heikkenee ja toisaalta entistä suurempi määrä joutuu turvautumaan harkinnanvaraiseen avustukseen, joka avustusmuotona on sellainen, että kun kunnat eivät voi olla varmoja sen saannista, niin niillä ei ole myöskään mahdollisuutta kehittää palvelujaan suunnitelmallisesti.

Keskustelun nopeatahtinen osa päättyy.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Valtion ja kuntien välisessä suhteessa toteutettiin 1990-luvulla monia uudistuksia, joiden perimmäisenä tavoitteena oli valtion kuntiin kohdistuneen ohjauksen ja norminannon vähentäminen sekä kuntien omavastuun lisääminen kunnallisessa palvelutuotannossa ja muussa kuntien toiminnassa.

Näistä monista uudistuksista tärkeimpiä olivat epäilemättä valtionosuus- ja yhteisöverolainsäädännön uudistukset. Valtionosuusuudistus merkitsi suurta muutosta valtion ja kuntien välisessä rahoitussuhteessa. Kun samaan aikaan toteutettiin yhteisöverojärjestelmän muutoksia, on selvää, että näiden eri muutosten yhteisvaikutuksia on ollut vaikea ennakoida varsinkin yksittäisten kuntien taloudessa. Koko kuntatalouden tasolla on kuitenkin viime vuosina saavutettu suurin piirtein tasapaino. Valtionosuuksien supistumista on kompensoinut verotulojen, erityisesti yhteisöverokertymän, ripeä kasvu. Sinänsä tämä kasvanut riippuvuus yhteisöverotuloista on suuri riski kunnallisten peruspalvelujen rahoitukselle.

Tänään on monta kertaa viitattu Jukka Pekkarisen selvitystyöhön. Tekemässään ansiokkaassa selvityksessä Pekkarinen arvioi kuntasektorilla tehtyjen uudistusten vaikutusta kuntien rahoitusasemaan, rahoitusjärjestelmän rakenteellista toimivuutta sekä kuntien tulorahoituksessa tapahtuneiden muutosten vaikutusta yksittäisten kuntien toimintamahdollisuuksiin. Nyt tarvitaankin mielestäni selvitysmies Pekkarisen esittämiä toimenpiteitä. Tarvitaan sellaisia välittömiä ratkaisuja, jotka huomioivat erityisesti vaikeuksissa olevien kuntien tilanteen ja joilla voidaan ehkäistä yksittäisten kuntien talouden kriisiytymistä.

Hallitus ei ole, kuten oppositio väittää, hämmästyttävällä välinpitämättömyydellä ja toimettomana seurannut kuntakentän tilanteen kehittymistä. Päinvastoin, hallitus on ryhtynyt määrätietoisesti toteuttamaan ja valmistelemaan kuntakentällä tarvittavia toimenpiteitä. Ensi vuoden alusta toteutetaan yhteisöveron kuntaosuuksien määrittäminen vuosittain lopullisiksi. Tämä kuntatalouden vakauden parantaminen on erityisen tärkeää viimeaikaisten yhteisöveron oikaisuja koskevien kokemusten perusteella, mutta ilman muuta maksuvalmiussuunnittelu kunnissa helpottuu. Niin ikään ensi vuoden alusta lukien on päätetty, kylläkin vasta talouspoliittisen ministerivaliokunnan toimesta, että arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä luovutaan. Tätä pidän myös erittäin tarpeellisena. Takaisinperintä on selkeästi vääristänyt kuntien välisiä taloudellisia suhteita.

Hallituksen toimesta valmistellaan myös muita selvitysmies Pekkarisen toimenpiteitä. Nämä ovat juuri niitä toimenpiteitä, joilla puututaan keskustan välikysymyksessään esille nostamiin asioihin. Olisiko opposition pitänytkin hetki malttaa ja odottaa, mitä hallitus on todella esittämässä kuntien toimintaedellytysten turvaamiseksi?

Kuntien verotulotasausta on perusteltua muuttaa selvitysmies Pekkarisen esittämällä tavalla symmetrisenä ja siten, että tasausraja on kuntien verotulojen keskiarvo, tasaus 50-prosenttinen. Näin varmistetaan verotulotasauksen viiveen poistuminen. Menettely lisää myös kaikkien kuntien talouden vakautta. Kiinteistöveron osalta tässä yhteydessä totean, että se on perusteltua jättää tasauksen ulkopuolelle. Jotta kaikki kunnat voisivat selviytyä velvoitteistaan, tarvitaan tasaustäydennys, jolla kaikille kunnille voidaan turvata vähintään 99 prosenttia kuntien keskimääräisistä verotuloista.

Selvitysmies Pekkarisen esittämien muutosten aiheuttama lisärahoituksen tarve ei käsittääkseni ole täsmällisesti tiedossa. Erilaisia laskelmia kylläkin on esitetty, ja tietysti rahoitustarve vaihtelee vuosittain huomattavasti suhdanneluonteisesta verotulokehityksestä sekä kuntien välisen verotulojakauman muutoksista johtuen. Lisärahoitustarve on perusteltua ratkaista valtion varoin. Lisärahoitus kuntakentälle on perusteltua kunnallisverovähennysten luvattuna kompensaationa, nämä hallitusohjelman lupaukset kun ovat edelleen vuosia 2000 ja 2002 koskevien veroratkaisujen osalta lunastamatta. Kuntien harkinnanvaraisten avustusten osalta totean, että ne ovat tarpeen niin kauan, kunnes esitetyt uudistukset on tehty ja niiden vaikutukset nähty.

Arvoisa rouva puhemies! Kuntatalouteen kaivataan tällä hetkellä vakautta ja jatkuvuutta, kaivataan parempaa ennustettavuutta. Esitetyt uudistukset toteutuessaan sitä tuovat. Kuntakentällä on tulevina vuosina edessä monia suuria haasteita. Monissa kunnissa on tietysti päällimmäisenä huoli rahoituksen riittävyydestä peruspalvelujen tuottamiseen. Lähtökohtanahan tulee olla, tietenkin, että kaikki kunnat selviytyvät kunnallisten palvelujen ja välttämättömien tehtävien hoitamisesta. Oman haasteensa tuo myös se, että seuraavien kymmenen vuoden aikana arvioidaan kuntien palveluksesta poistuvan 130 000 työntekijää. Niinpä myös kuntien henkilöstöpolitiikka ja kilpailukyky ovat tärkeässä roolissa, jotta kuntien palvelutuotanto kyetään turvaamaan.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Kuntatalous on keskimäärin kohtuullisessa kunnossa, mutta kuntien välillä on aivan liian suuria eroja. Raahen seutukunnassakin on kuntia, joilla menee huonosti. Uskomme kuitenkin vielä parempaan.

Kuntaministeri Korhosen asettaman selvitysmiehen Jukka Pekkarisen esitys puuttuu mielestäni kuntien väliseen eriarvoisuusongelmaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että rikkaat kunnat uhkaavat itsekkäistä syistä kaataa kuntien välisten erojen tasaamishankkeen. Näin ei saa käydä, vaan Pekkarisen malli on saatava mahdollisimman nopeasti käyttöön. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan nyt kaikkien tahojen yhteistyötä, myöskin keskustan. Kuntien välisiä eroja on voitava vihdoinkin tasoittaa, pelkät puheet eivät riitä.

Yhteisöverojärjestelmää tulee mielestäni jatkossa tarkastella kriittisesti. Kun Suomessa nimenomaan kunnat tuottavat kansalaisten hyvinvointipalvelut, ei ole perusteltua, että niiden rahoitus on riippuvainen voimakkaasti taloudellisten suhdanteiden mukana heilahtelevasta yhteisöverosta.

Kunnilla on velvollisuus järjestää sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja. Peruspalveluiden saatavuus ja taso eivät saa olla kiinni taloudellisista suhdanteista. Kansalaisen on päästävä kohtuullisessa ajassa esimerkiksi kaihileikkaukseen, tai lapselle on taattava oikeus tukiopetukseen riippumatta siitä, onko heidän asuinkuntaansa saatu houkuteltua isoja yrityksiä vai ei.

Yhteisöverojärjestelmä ei sovi pitkäjänteiseen peruspalveluiden rahoittamiseen, sillä verot jakaantuvat eri kuntien välillä erittäin epätasaisesti. Peruspalveluiden rahoitus on saatava vakaammalle pohjalle, jotta maan kaikissa kunnissa kyetään turvaamaan muun muassa tasokas perusopetus ja sairaanhoito. Pekkarisen malli on askel oikeaan suuntaan. Yhteisöverokäytäntöä on sen sijaan tarkasteltava uudelleen.

Myös hallituksen ja Kuntaliiton välistä neuvottelujärjestelmää tulee kehittää. Kunta—valtio-suhteen pitää saada enemmän pitkäjännitteisyyttä. Kuntien ja valtion välille tulee saada aikaan sopimus, jossa molemmat tahot sitoutuvat turvaamaan peruspalveluiden rahoituksen. Nyt taistelu kärjistyy vuosittain elokuun budjettiriihessä. Kuntien yli on kävelty useana vuonna 90-luvulla jättämällä muun muassa indeksikorotuksia tekemättä. Tämä on johtanut siihen, että kuntasektorin osuus supistuu kansantaloudesta, vaikka palveluiden kysyntä kasvaa erityisesti sosiaali- ja terveydenhoidossa väestön ikääntyessä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että kansalaisten eriarvoisuus palveluiden saatavuudessa ja laadussa tulee lisääntymään, ellei kehitykseen pikaisesti puututa.

Muuttoliike kasvukeskuksiin on viime vuosina ollut aivan liian voimakasta. Hallituksen on otettava käyttöön uusia toimia tämän ongelman ratkaisemiseksi. Liian voimakas muuttoliike ei ole hyväksi väestöä menettäville alueille eikä myöskään kasvukeskuksille, jotka joutuvat rakentamaan muuttajille asunnot ja palvelut uudelleen. Muuttoliike ei hidastu, ellei uusia työpaikkoja saada syntymään myös kasvukeskusten ulkopuolelle.

Hallituksen esitys uusista aluekeskuksista maahamme luo mahdollisuuksia tähän ja sitä kautta tasa-arvoisempaan kehitykseen. Toivonkin, että päätös uusista aluekeskuksista tehdään mahdollisimman pian. Monissa seutukunnissa, muun muassa Raahessa, on aluekeskusohjelmaan ladattu paljon toivoa ja odotuksia. Työtä ohjelmien eteen on tehty paljon, nyt ohjelmat vain on saatava toimimaan käytännössä.

Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymys kuntien talouden ja palveluiden turvaamisesta on aiheeltaan oikea. Kuntatalouden ongelmia ei kuitenkaan ratkota välikysymyksellä ja hallituksen kaatamisella, johon välikysymysäänestys tähtää. Kuntatalous vaatii käytännön toimenpiteitä, joita ovat selvitysmies Pekkarisen mallin toteuttaminen ja hankkeet uusista aluekeskuksista. Pidemmällä aikajänteellä on tarkasteltava uudelleen myös yhteisöverojärjestelmän kelpoisuutta kuntien peruspalveluiden rahoituksessa.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Näin oululaisena en nyt hirviän kamalan kauhiasti voi moittia kuntien talouden menoa ottaen huomioon, kuinka hyvin Oulun kaupungilla on viimeiset neljä vuotta mennyt. Emme ole ottaneet lainaa ainakaan neljään vuoteen. Viime vuonna taisi vuosikate nousta 3 500 markasta per asukas peräti yli 5 000 markkaan per asukas. (Ed. Hyssälä: Kumma, että pääsitte EU:n tukialueeksi!) Se on hyvä, että joillakin menee hyvin. Täytyy sanoa, jos meillä Oulun kaupungin tilalla olisi jokin muu kunta, sanotaan nyt kotialueeltani vaikka Vaalan kunta, niin ei Oulun läänissäkään enää olisi ketään. On hyvä, että vähintään yksi veturi on jokaisella alueella.

Oulun kaupunki kasvoi asukasmäärältään yli 3 000 hengellä. Suomessa lienee kymmeniä kuntia, joiden asukasmäärä on pienempi kuin meidän asukasmäärämme nousu. Jos Oulu hoitaisi tonttipolitiikkansa vielä asukkaittensa kannalta paremmin kuin tällä hetkellä, asukasmäärämme olisi noussut vielä huomattavasti enemmän. Toisaalta on ihan hyväkin, että meille ei enempää tule, vaan Oulun kasvusta menee naapurikunnille, ainakin asumismielessä, suuri osa.

Oulussa kävi ulkopuolelta töissä 11 000 henkeä. Toisaalta Oulun kaupungissa on kyllä yli 8 000 henkeä työttömänä, mikä on todellakin melkoinen kummallisuus, mutta siitä ei ole vain kerta kaikkiaan päästy eroon. Oulu on todella koko seutukunnan veturi ja taitaa olla vähän laajemmankin alueen.

Pitää ottaa huomioon kuitenkin, että me saamme tietenkin hyvää yhteisöveroa, joka tässä on meillä taustalla, mutta meidän veroäyrimme on myös korkea, 18 prosenttia. Ei se korkea ole tietenkään tuolla pohjoisen oloissa, mutta jos verrataan vertailukaupunkiimme, se on huomattavan korkea. Olin vielä niiden ensimmäisten joukossa ennen kunnallisvaaleja, jotka pyrkivät suorastaan laskemaan veroäyriä esimerkiksi puoli penniä, mutta sain siinä kyllä aika pahasti nokkiini. Ei kaupungilla monta henkilöä vastaan tullut, joka olisi sitä ymmärtänyt. Meillä olisi ollut siihen täysin varaa, että olisimme voineet laskea veroäyriä puoli penniä. Ajatuksena siinä oli, että kun olisimme laskeneet veroäyriä, niin sitten, kun yhteisövero aikanaan meilläkin pienenee, olisimme voineet nostaa sitä. Olisi voitu pelata näiden kanssa yhteen, ei tässä muuta tarkoitusta ollut. Kun yhteisöverotuottomme pienenee — varmasti 2—3 vuoden päästä tulee näin käymään — me joudumme nostamaan veroäyriä joka tapauksessa, ja olisi ollut parempi tehdä toisella tavalla.

Väitän edelleenkin kyllä niin, että kunnat ovat aika paljon kaikesta huolimatta oman onnensa seppiä. Ei se auta kitistä ja valittaa, että meillä menee niin huonosti, menee niin huonosti. Ei Oulunkaan menestys ole tullut sillä tavalla, että me siellä tumput suorana olemme olleet. Olisi aivan ihan hyvä tulla katsomaan ympäri maata ja tuleekin ympäri maata meille vieraita, mitä me olemme tehneet ja millä menestyksen saavuttaneet. Toki siellä ovat Nokia ja kumppanit vahvasti meille päin, mikä asian ratkaisee niin hyvin kuin on, mutta emme olisi Nokiaa ja kumppaneita saaneet, jollemme olisi tehneet erinomaista työtä sen eteen.

Joka tapauksessa yhteisövero tulisi tulevaisuudessa jakaa eri tavalla. Ilmeisesti Jukka Pekkarisen malli olisi ihan toteuttamiskelpoinen jopa sellaisenaan. Kuntien tulisi ehdottomasti vapaaehtoisesti yhdistyä. Yhteistoiminta ei koskaan ole niin taloudellista eikä niin hyvää, kuin jos asiat hoidettaisiin itsellisesti. Väitän jopa niin hullua, mikä tietenkin hullulta tuntuu, että esimerkiksi jokin Oulun yliopiston sairaala, jos se olisi Oulun kaupungin omistuksessa yksinään, Oulun kaupungin virkamiehet, Oulun kaupungin luottomiehet hoitaisivat sen sairaalan kaiken päätäntävallan, niin se olisi huomattavasti edullisemmin hoidettu kuin se tällä hetkellä on. Ympäri kuntia kerätään sinne hallitukseen ja onko se johtokuntaan ja mitä siellä onkaan kuntapäättäjiä, joista ei kukaan tunne mitään, paha sanoa ettei mitään vastuuta, mutta eivät kuitenkaan tunne sitä vastuuta sillä tavalla, kuin jos se olisi jonkin kunnan omistama sairaala. Me käyttäisimme sitä samalla tavalla yhteisesti toisten kuntien hyväksi, mutta silloin aina kun ei ole selvää vastuuhenkilöä tai vastuukuntaa asiassa, asiat eivät ole parhaalla tavalla hoidetut.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Pitkään piti tänään odottaa, että löytyi opposition puoleltakin yksi kansanedustaja, jolla on ymmärrystä ja näkemystä myös kuntatalouden ja alueiden rakentamisen osalta. Kun tiedän, että hänen edustamansa eduskuntaryhmä tulee ilmeisestikin Ouluun pitämään kesäkokoustaan, toivon, että valistusta voitaisiin jakaa silloin lisää.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ihmettelen sekä ministeri Korhosen puhetta että ed. Myllyniemen puhetta. Nythän kehutaan Oulun erittäin hyvällä taloudella, ja kuulin, että se on vuosia jo ollut hyvä, mikä on tietenkin ihan iloinen ja myönteinen asia. Mutta miten Oulu on tässä tilanteessa onnistunut pääsemään EU:n tavoitealueeksi, jossa EU-tukea tulee näin hyvälle taloudenpidolle ja kaupungille? Onko se palkinto hyvästä taloudesta vai mistä, kun samaan aikaan tavoitealueeksi oli hakemassa esimerkiksi meiltä juuri Loimaan seutu, joka kaikilla mittareilla mitattuna olisi kuulunut tavoite kakkosen piiriin, mutta ei siihen päässyt vaan Oulu pääsi. Ihmettelen kyllä suuresti. Haluankin nyt, kun ministeri on täällä paikalla, kuulla, mitkä olivatkaan perustelut, että Oulu pääsi ja Loimaan seutukunta ei päässyt.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eihän se ole Oulun vika, että olemme tälle tavoitealueelle päässeet. Eiköhän se ole meidän ansiotamme, että olemme päässeet, enkä sitä taivastele ollenkaan. Tulkaa katsomaan Oulun kaupunginhallituksen seiniä, niin näette ne plaketit siellä, mitä Kuntaliitto on meille lahjoittanut kaikenlaisesta toiminnasta, mitä meillä on tehty huomattavasti paremmin kuin muissa kunnissa Suomenmaassa, jopa niin hyvin, että me emme voi ottaa osaa koko kilpailuun. Meidät on karsittu pois sieltä kaksi kolme vuotta sitten. Olemme vain jossakin arviointiporukassa, arvioimme, miten toiset kunnat pärjäävät. Me olemme kerta kaikkiaan tehneet vähän paremmin asiat kuin muut kunnat. Siinä se lähtökohta on.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Selvyyden vuoksi pitää tietenkin sanoa, että eihän kaikki niin ruusuista ole kuin yhtäkkiä saattaa kuulostaa. Kyllähän Pohjois-Suomen ja itse asiassa koko alueenkin ongelma on työttömyys edelleenkin. Esimerkiksi Oulun kaupungin työttömyys on 15 prosentin luokkaa, mihin ed. Myllyniemikin viittasi.

Toisekseen kun niitä valintoja tehtiin, mihin taas ed. Hyssälä kysyi vastausta, silloin katsottiin tunnuslukuja, jotka olivat siellä aiemmin olemassa. Kolmanneksi voisi sanoa, että Pohjois-Suomen kehityksen kannalta olisi ollut typeryyden huipentuma, jos meidän koulutuksemme ydinosaaminen olisi jäänyt rakennerahaston varojen ulkopuolelle. Eihän Oulun kaupunki sinänsä juurikaan ole niitä käyttämässä, vaan ammattikorkeakoulu, yliopistot, muut koulutusjärjestelmät jne. Niitten kautta, niin kuin vastauspuheenvuorossa aiemmin sanoin, on luotu Pohjois-Suomeen, korostan, koko Pohjois-Suomeen polis-verkosto, jonka kautta eri puolille Pohjois-Suomea on työllistetty 17 000 henkilöä, ja se on nimenomaan sitä työtä, johon panostetaan rakennerahastovaroilla.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! En voi olla jatkamatta vähän tästä, mihin ministeri Korhonen lopetti, kun ed. Hyssälä odotusten mukaisesti taas täräytti tämän Loimaan-hommansa esiin. Tässähän on se arkirealismi juuri sillä tavalla, että Pohjois-Suomen kurjuus, työttömyyden puolelta, on tullut Ouluun ja janttautunut sinne. Oulun työttömyysprosentti on ollut koko ajan suurempi kuin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin puhumattakaan, jos verrataan eräisiin muihin alueisiin. Meillä on pitkäaikaistyöttömiä nyt 2 416 muistaakseni viimeisimmän tilaston mukaan, se on ollut 2 700—2 800 koko ajan, vaikka yleensä työllisyys on parantunut. Elikkä siinä se tausta on. Me joudumme hoitamaan tämän ylimääräisen rasitteen siellä Oulussa.

Arvoisa puhemies! Ei tämä nyt ollut se tarkoitus, minkä takia viitsin vaivautua tulemaan tänne puhujakorokkeelle. Ajattelin palauttaa mieleen tähän keskusteluun ja lähinnä käytännössä pöytäkirjaan, kun minulla on runsaat neljä kuulijaa plus administraatio, sen, mikä tässä asiassa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Se on se, että eihän ole olemassa sellaista järjestelmää Suomessa, että jokin kunta voisi jäädä maksukyvyttömäksi. Sellaista tilannetta ei ole, vaikka meillä on perustuslainsäätämisjärjestyksessä itsehallinnon oikeus kaikille kunnille luovutettu. Kaikki kunnat ovat tästä huolimatta valtion piikissä, ja valtio vastaa viime kädessä niiden maksuvalmiudesta. Näin tapahtuu kahdella tavalla: toinen on harkinnanvarainen osa ja toinen on Lex Karkkila -menettely. Kun tilanne menee oikein huonoksi, eduskuntaan tuodaan erityinen laki tämän nimenomaisen kunnan taloudellisen aseman turvaamiseksi, niin kuin Karkkilan kaupungin kohdalla aikoinaan tapahtui. Näin siitä huolimatta, että kunnilla on verotusoikeus. Minusta pitäisi olla sillä tavalla, että me asettaisimme siinä ajassa, jossa elämme, minimiveroprosentin, esimerkiksi 19. Vasta sitten kun se on täyttynyt, ruvetaan rahaa jakamaan. Nythän näin ei ole, vaan tilanne on aivan kokonaan toisenlainen elikkä tässä on annettu poliittiselle pelille mahdollisuus.

Tämän tosiasiallinen tausta on se, että julkinen lohko on Suomessa kansainvälisesti yksi kokonaisuus, jossa yhdenkin kunnan maksuvalmiuden heikentyminen johtaa koko Suomen julkisen lohkon reittausluokan alentumiseen kansainvälisten luokituslaitosten mittauksissa. Siitä tämä tilanne johtuu.

Se, mihin tämän päivän keskustelu keskittyy, on se, että perustuslain mukaan, jonka me olemme näiltä osin yksimielisesti hyväksyneet, joka tuli reilu vuosi sitten voimaan, kansalaiset saavat vapaasti valita asuinpaikkansa. Siitä on sitten sitouduttu maksamaan yhteisesti, vaikka kunnilla on itsehallinto.

Jos poimin käydystä keskustelusta pari avainsanaa, niin ensimmäinen asia on peruspalvelut, toinen on peruspalvelut ja kolmas on peruspalvelut. Niissä puheenvuoroissa, jotka olen tarkoin kuunnellut, kahdessa puheenvuorossa on oltu demokratiasta huolissaan. Kaikki muu on keskittynyt peruspalvelujen turvaamiseen. Toisin sanoen halutaan, että kaikilla suomalaisilla kuntajakoratkaisusta heidän kohdallaan riippumatta on samanlaiset, tasavertaiset peruspalvelut ulottuvillaan.

Miten tämä asia pitäisi ratkaista? Sen lisäksi, mitä täällä on esiintuotu, esitän mallin: valtiollistetaan peruspalvelut niitten kuntien osalta, jotka haluavat tämän ratkaisun osakseen. Se tarkoittaa sitä, että siirrytään tilaaja—tuottaja-malliin, jossa valtio tilaa nämä palvelut kunnilta tai muilta ja pitää huolen, että kunnassa on palvelut olemassa tasavertaisesti niiden normien mukaisina, jotka eduskunta kulloinkin on päättänyt. Meillähän on muun muassa kirjastojen osalta harvinaisen selvästi sanottu, että lainausmaksuja ei peritä jnp. Se on laissa sanottu. Sitä mahdollisuutta ei ole kunnalle annettu, että ruvettaisiin normaalilainaustoimesta perimään maksu.

Edelleen meillä on tällä hetkellä erinomaisen suuri ongelma lääkärit, jotka ovat lakossa nyt. Näyttää siltä, että ainakin kahdeksan viikon lakko siitä tulee, jos ei vähän pitempikin. Millä tavalla tästä voitaisiin selvitä? Tässä on kaksi konstia. Toinen konsti on se, että lääkärit tulevat valtion lääkäreiksi, niin että valtio sijoittaa sitten lääkärit sinne kuntaan, missä tarvetta on. Toinen malli on, että lääkärikoulutusta lisätään niin paljon, että tarjontaa on kaikissa olosuhteissa aivan riittävästi olemassa, sekä yksityiselle että julkiselle puolelle.

Edelleen peruskoulupalvelut voidaan aivan samalla tavalla hoitaa, että ne valtio tilaa taikka jopa tuottaa, jos ketään halukasta tuottajaa ei ole. Silloin tasavertainen kohtelu toteutuu täydellisesti. Tämän mallin viimeinen kehitysaste on se, joka on toteutettu Kanadassa, jossa on provinssien ohella valtion territoriot, joissa valtio, general government, keskushallitus, hoitaa kaikki asiat. Sillä tavalla kaikki syrjäkylienkin inuitit saavat niin lääkäri-, muut terveydenhuolto-, kirjasto- kuin peruskoulupalvelut.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pulliaisen valtio-malli oli aika mielenkiintoinen. Minulla on tässä ed. Kyösti Karjulan kirjallinen kysymys yksityisistä ja julkisista terveyspalveluista, johon ministeri Soininvaara on antanut vastauksen. Vastaus on aika lailla toisen tyyppinen kuin ed. Pulliainen kehitteli puheenvuorossaan. Tässä nimittäin ministeri kertoo lääkärien toiminnasta sanatarkasti, miten lääkärityövoimasta saataisiin lisää panosta: "Lisätyö voidaan tehdä varsinaisen päätyöantajan tiloissa varsinaisen työajan jälkeen." Päätyönantajan tiloissa kehitetään yksityistä yritystoimintaa täydellä ministeriön tuella tämän vastauksen mukaan. Ministeri Soininvaaran vastaus on erittäin kummallinen. Kehotan kuntaministeriä tutustumaan tähän. (Puhemies koputtaa) Elikkä nyt ruvettaisiin yksityistä yritystoimintaa kaikissa kunnissa vaan kehittelemään siellä päätyönantajan tiloissa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käytävä keskustelu kuntien peruspalveluiden hoitamisesta on synnyttänyt pitkän keskustelun, joka on ollut mielestäni hyvin asiallinen ja ennen kaikkea hyvin tarpeellinen ja aiheellinen. Valtio on uskonut kunnille tehtävän huolehtia kansalaisten perustarpeista. Tähän on osoitettava myös tarvittavat voimavarat.

Kun itse toimin kotipaikkakunnallani Keuruulla luottamushenkilönä, valtuuston puheenjohtajana tällä hetkellä, tiedän tuskan, mikä on ihmisten perustarpeista huolehdittaessa, kun rahan puutteen vuoksi on uhka palvelujen heikentämisestä. Tilanne on perin hankala. Kuntalaiset ovat uskoneet luottamustehtävän valitsemilleen henkilöille pitää huolta hyvinvoinnista kunnassa. Ja kuitenkin ehkä yllätyksenä ainakin uusille luottamushenkilöille on saattanut tulla se, että joudutaan etsimään vain keinoja, mitä palveluita on karsittava, mitä heikennettävä, jotta esimerkiksi Keuruun kokoisessa kunnassa saadaan 20 miljoonan markan tilinpäätösvelka parantumaan. Tämän kaltaiset tilanteen johtavat perin hankaliin näköaloihin.

Olemme palkanneet konsultin, Efektian konsultin, tekemään suunnitelmia, mitenkä tuo 20 miljoonaa saataisiin pois nelivuotiskauden aikana. Olenkin sanonut, että tuo konsultti on eräänlainen likaisen työn tekijä kunnassa, joka esittää niitä ratkaisuja, joita kuntalaisia edustavat luottamushenkilöt eivät voi esittää. Mutta olen samassa yhteydessä sanonut myös sen, että konsultti ei ota vastuuta siitä, mitä nuo ratkaisut sitten merkitsevät. Vastuu on, niin kuin kuuluukin olla, luottamushenkilöillä. Mutta tuon vastuun kantaminen tänä aikana ei ole helppo tehtävä. Se on raskas tehtävä.

En väitä, että olisimme niin tyhmiä, ettemmekö pystyisi pääsemään siihen, että tilinpäätöksessä ei olisi velkaa, ei tehtäisi negatiivisia budjetteja. Kyllä jokainen sen verran osaa laskea, että voisi nuo summat saada kokoon. Mutta mitä tapahtuisi silloin niille tehtäville, jotka kunnalla on suhteessa kuntalaisiin? Tämä onkin eri kysymys. Jos joku yrittäjä, kun hän harjoittaa vaikka tuotantotoimintaa tai maanviljelystä tai kaupankäyntiä, huomaa, että jokin artikkeli kaupankäynnissä ei mene hyvin kaupaksi, että siitä tulee vain tappiota, hän ilman muuta luopuu, jos on vähänkin järkevä, tuon tappiollisen tuotteen markkinoinnista. Tai jos maanviljelijä huomaa, että jokin tuotantosuunta tai karjan kasvattaminen, vaikka nautakarjan, ei kannata, kuvitellaan näin, hän luopuu siitä ja tuottaa jotain muuta. Esimerkiksi näin. Ja se on hänelle kenties helppokin ratkaisu tehdä. Ja niin edelleen yrittäjä, jos hän toteaa, että äkeet eivät mene kaupaksi, että autot menisivät paremmin, hän muuttaa kaupan alaa sellaiseen, missä kauppa käy. Tällaisia näkemyksiä eräät luottamushenkilötkin saattavat helposti ajatella kunnalliselämässä.

Mutta kun se ei näin toimi. Meillä on vastuu lapsista, meillä on vastuu kouluikäisistä, meillä on vastuu vanhuksista, meillä on vastuu sairaista. Me emme voi työntää jotakin osa-aluetta, josta tulee vain kuluja, pois sen takia, että sieltä tulee kuluja ja tuntuu tulevan liikaa. Meidän on hoidettava noita tehtäviä, samoin palo- ja pelastustoimessa jne. Voidaan toki ajatella, että ajetaan 400 000 kilometriä ajetulla ambulanssilla vielä yksi vuosi, jos se sattuu kestämään. Voidaan toki ajatella, että siirretään lääkärin yöpäivystykset pois, niin kun on tehty. Voidaan ajatella, että supistetaan vielä muitakin päivystyksiä jne. Mutta jossakin tulee raja vastaan, mikä on oikein kuntalaisia kohtaan, jotka maksavat veroa.

Tämä kysymys on hyvin vakava. Koen varsin hyväksi sen, että kansanedustajana olen myös kunnallisessa vastuussa. Ellen itse joutuisi ottamaan tuskaa tuosta kunnallisesta vastuusta, niin perin kevyesti minä saattaisin tätä keskustelua täällä salissa käydä. Mutta kun joudun ottamaan tuon tuskan vastaan siitä, mitä tämä niille ihmisille merkitsee, jotka maksavat kunnassa veroja, asuvat kunnassa, kauniissa kunnassa, jolla on monia vahvuuksia moneen muuhun kuntaan verrattuna, silloin tämä kysymys onkin paljon vakavampi.

Kotipalvelutyöntekijät valittavat, että eivät tahdo jaksaa, vanhukset valittavat, että kotipalvelutyöntekijät ovat liian kiireisiä, sairaanhoidon alalla tulee sairauslomia, työntekijät uupuvat, opettajat tuntuvat uupuvan koulussa, kun joudutaan opetusryhmiä suurentamaan, tuntikehyksiä leikkausten jälkeenkin leikkaamaan, opettajat väsyvät ja etsivät sielläkin jaksamiseen voimavaroja. Ken uupuu, siinä tulee näitäkin kohtaloita. Joudutaan pohtimaan, mikä kyläkoulu lopetetaan, kun kylillä on vilkasta kylätoimintaa ja ideoita ja sitten joudutaan kuin iskemään suunnitelmat poikki: onko kyläkoulu lopetettava? Se on aika tuhoisa teko jne. Joudutaan pohtimaan, miten käy perinteikkäälle Haapamäen lukiolle. Nämä kaikki ovat takaiskuja, jos niitä joudutaan tekemään. Niillä ei vain kylien toiminta vaan Haapamäen kohdalla koko taajaman ja yhdyskunnan kehittämistoiminta vaarantuu, jos kunnallisilla päätöksillä joudutaan tekemään kipeitä leikkauksia.

Joku konsultti voi sanoa, että pitää sitoutua näihin ratkaisuihin. Hän voi sen sanoa oman psykologiansa pohjalta, mutta kuinka sitoutua ratkaisuihin, joilla tuhotaan paikkakunnan elämän kehittymistä, joilla vahingoitetaan ihmisten perustarpeitten hoitamista. Tämä on vakava kysymys. Sen takia on erittäin hyvä, että tänään tässä salissa keskustelua on käyty, ja sen olen ilokseni havainnut, että hyvin laajalti halutaan tunnustaa se tuska, mikä kunnallispäättäjillä on.

Minä tiedän sen, että puolueista riippumatta kunnissa, joissa ollaan negatiivisen vuosikatteen kunnallishenkilöitä, oltiinpa virkamiehiä tai luottamushenkilöitä, poliittisesta näkemyksestä riippumatta tiedetään tämä elämän vaikeus. Kun tosiasia on se, että eri kuntien kesken verotettavat vuositulot per verovelvollinen vaihtelevat hyvin paljon, niin kyllä tässä on tietty valtionosuuksien tarkistamisen paikka ollut jo hyvin pitkään. Nyt on tultu sille rajalle, että jotain on tehtävä.

Eräs hyvä esitys on Jukka Pekkarisen esitys. Jos joku keksisi vielä paremman näitä vaikeuksissa olevia kuntia auttamaan, niin ilman muuta, mutta tämä on hyvä keskustelulähtökohta. Toivon, että se nopeasti ja kunnallismiesten hyvin laajalti viestittämänä toteutettaisiin. Minä väitän, että se ei olisi vahingoksi myöskään niille kunnille täällä etelässä, jotka ovat voimakkaasti kasvavia. Kyllä silloin myös tulisi tiettyä menosäästöä siitä, että ihmiset, jotka ovat muuttamassa pois maakunnista, voisivat paremmin siellä saada elämänsä jatkumaan ja vältettäisiin niitä nopeasta väestökasvusta aiheutuvia taloudellisiakin ongelmia, joita eräillä Pääkaupunkiseudun kunnilla on.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että ne myönteiset näkemykset, mitä tänään on haluttu tuoda esille kuntien peruspalveluitten hoitamisesta ja kansalaisten perustarpeitten täyttämisestä, voisivat mahdollisimman pikaisesti toteutua valtion päätöstenteossa.

Liisa  Hyssälä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tänään on täällä puhuttu kuntien peruspalveluista, myöskin terveyspalveluista. Vahinko, että ministeri ehti lähteä pois, koska olisi selkeä viesti ollut minulla hänelle näistä terveyspalveluista. Erityisesti tuntuu siltä, että meidän kuntaministerimme ei tiedä, missä kunnissa terveyspalvelujen kohdalla tällä hetkellä mennään. Siellä ovat haasteet erittäin suuret. Ongelmat ovat erittäin suuret. Minusta tuntuu, että ministeriöllä ei ole tällä hetkellä tietoa, miten terveyspolitiikkaa tässä maassa tulisi hoitaa. Meillä on suuret ongelmat henkilöstössä, palvelujen tuotannossa ja rahoituksessa. Ongelma on aivan saman suuruinen kuin silloin, kun Suomessa savupiipputeollisuudesta siirryttiin it-aikaan. Meillä tulisi terveydenhuollossa samanlainen muutos tapahtua, mutta suunta on täysin epäselvä.

Se, mitä ministeriö on tässä vaiheessa kaupannut lääkkeeksi, on suuremmat terveydenhuoltopiirit, joissa lyötäisiin yhteen perusterveydenhuoltoa, mielenterveyttä, etc., alkoholistien hoitoa, päihdeongelmaisten hoitoa jne., ja yritetään ikään kuin hallinnollisilla ratkaisuilla ratkaista sitä kysymystä, että kunnilla ei ole varoja tähän peruspalvelujen tuottamiseen. Meillä Suomessa käytetään EU-maista toiseksi vähiten bruttokansantuotteeseen verrattuna terveyspalveluihin. Se ei voi olla heijastumatta kunnissa palvelujen laatuun ja tasoon.

Näillä hallinnollisilla ratkaisuilla tätä asiaa ei kyetä ratkaisemaan eikä myöskään sillä, että lääkäreistä tai hoitajista otettaisiin enemmän irti. Niistä ei lähde enemmän irti. Jos yritetään pumpata lisää työpanosta siitä ryhmästä, järjestelmä kaatuu sisältä päin. Me tarvitsemme sinne lisää henkilöitä, tarvitsemme lisää lääkärikoulutusta ja tarvitsemme lisää hoitajia. Lääkärikoulutusta on saatava myöskin niille alueille, joissa lääkäripula on kaikkein suurin. Tässä ehdotankin Tampereen yliopiston lääkärikoulutuksen aloittamista Seinäjoen kanssa yhteistyössä, jotenka Seinäjoelta valmistuneet lääkärit voisivat varmastikin paremmin sijoittua Etelä-Pohjanmaalle kuin etelästä valmistuneet. Siellä Pohjanmaalla pula lääkäreistä on erittäin suuri.

Se, missä ministeriö on ollut toimeton, ovat nämä valvonta- ja ohjausjärjestelmät. Meillä on monia esimerkkejä siitä, että se ei toimi. — Onpa hyvä, että kuntaministeri tuli paikalle. Puhun terveydenhuollon valvonta- ja ohjausjärjestelmistä. Ne eivät tällä hetkellä kunnissa toimi. — Meillä lääniuudistuksen myötä ei tehty mitään sen hyväksi, että näitä järjestelmiä olisi kehitetty. Päinvastoin, kun tulivat suurläänit, lääninhallituksista parasta työvoimaa liukui muihin töihin ja sinne jäi kerta kaikkiaan pienempi henkilöstö ja monta kertaa ammattitaidottomampi henkilöstö. Nyt valvonta- ja ohjausjärjestelmät toimivat sillä tavalla, että potilaat tekevät valitukset ja valituksen kautta oikeusteitse tai oikeusturvalautakuntien kautta, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen kautta saadaan ikään kuin valvontajärjestelmä toimimaan. Tästä on osoituksena vanhustenhuollon valvonnan pettäminen, terveydenhuollon valvonnan pettäminen, ja nyt näitä järjestelmiä olisi luotava tähän maahan.

Ehdotankin, että väliportaaseen täytyy jotain uutta kehittää. Mitä se uusi olisi? Se voisi olla tietenkin väliportaan hallinnon uudistus, josta muuten sivumennen sanottuna tein sosiaalipolitiikan cum laude -työn Väliportaan hallinnonuudistus 70-luvun alussa. Ihme ja kumma, siitä 2000-luvulla edelleen puhun täällä puhujakorokkeella. Meillä voitaisiin ajatella maakuntaliittojen, te-keskusten uudistusta siten, että sinne todellakin valittaisiin demokratian nimissä vaaleilla edustajat, mutta lyötäisiin ikään kuin tavaraa isompaan ympäristöön siinä mielessä, että saman demokraattisen kontrollin, valvonnan ja ohjauksen alle tulisi koulutuskuntayhteistyötä ja terveydenhuollon yhteistyötä. Silloin siellä voisivat olla te-keskukset, elinkeinoelämä — miksi se olisi irrallaan tästä asiasta — mukana. Tässä voitaisiin visioita esittää moneen suuntaan. Mutta tällä hetkellä ainoat ministeriön visiot ovat nämä suuret terveyspiirit, joissa en näe mitään järkeä. Vaikka koko Kainuun terveyspiiri lyötäisiin samaan ja palvelut Kajaaniin, se ei yhtään auta näitä ihmisiä. Päinvastoin muuttoliike kiihtyy pitäjistä, joissa ei ole terveyspalveluja. Jos sieltä lääkärit ja terveydenhoitajat ja muut hyväpalkkaiset veronmaksajat siirtyvät muualle, kyllä sieltä siirtyvät ne palvelujen tarvitsijatkin varmasti muualle. Ministeriön hankkeet kiihdyttävät ylikuumenemisilmiöitä muualla.

Arvoisa rouva puhemies! Toinen ministeriön suunnitelma, johon jo äsken viittasin, on selkeästi ministeri Soininvaaran vastauksessa kirjalliseen kysymykseeni: yksityisten palveluiden tulo kuntien tiloihin ja toimintoihin laajenevassa määrin. Tästä ei ole käyty minkäänlaista keskustelua täällä, ei minkäänlaista suuntakeskustelua, haluammeko me yksityisiä palveluja kuntasektorille. Ainoa oli, että havahduin ministeri Soininvaaran vastaukseen, jossa hän selkeästi ilmoittaa, että yksityistä yritystoimintaa voidaan kehittää kuntien tiloissa ylityöajalla. Tämä on aivan uusi suunta meillä, ja haluan, että tästä keskustellaan eduskunnassa, onko tämä yleinenkin hallituksen suunta vai onko tämä vain ministeri Soininvaaran yksityisajattelua. Koska se on ministeri Soininvaaran allekirjoittama paperi ja ministeriön virallinen vastaus kysymykseen, sen takana täytyy olla laajempi suunnittelu, jota tässä ollaan tekemässä.

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin hallitukselta puuttuvat visiot, mitä palveluiden suhteen pitäisi tehdä. Terveyspalveluissa ei ole mitään, mihinpäin ollaan menossa, ei mitään, ei rahoituksessa, ei palvelujen järjestämisessä, ei henkilöstössä, ei ohjaussysteemeissä, ei valvontasysteemeissä. Meillä on Suomessa tapahtumassa kaikkien aikojen suurin murros terveyspalveluissa, jota vertasin siirtymiseen savupiipputeollisuudesta it-aikaan. Se on aivan sama asia. Mutta mitään visioita ei tässä maassa ole. Onneksi täällä on nyt kuuntelemassa ed. Tiusanen, joka on näistä asioista paljon puhunut ja varmasti huolissaan, ja myöskin arvoisa ministeri.

Alue- ja kuntaministeri Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hyssälä otti niin monta asiaa esille, että minuutissa ei varmaan ehdi ihan kaikkia käsitellä, mutta pariin asiaan.

Ensinnäkin ihan vastahan muutettiin lääninhallituslakia, nimenomaan lääninhallituslain arviointipykälää, joka tässäkin salissa herätti laajaa keskustelua: onko tarpeellista vai eikö ole tarpeellista. Sisäministeriömme mielestä se oli tarpeellista. Nimenomaan tästä näkökulmasta saadaan vertailukelpoista tietoa koko maan alueelta, mitä on tapahtumassa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidon puolella. Väitteitä on paljon, mutta tietoa puuttuu. Sitä tietoa nyt lähdetään keräämään ja lääninhallituslakia käytetään siinä hyväksi.

Toiseen asiaan en osaa vastata muuta kuin sen, että ministeriö tietenkin on antanut oman vastauksensa, jonka ministeri Soininvaara on allekirjoittanut. Ei siitä sen laajempaa keskustelua ole käyty.

Muut asiat, joihin ed. Hyssälä viittasi, tulevat varmasti jossakin vaiheessa selvitettäviksi, mutta valvonnan ja arvioinninkin osalta kumminkin luottaisin jollakin lailla kunnalliseen päätöksentekojärjestelmään. Meillä on 12 000 valtuutettua. Onhan se nyt sellainen arviointiporukka tässä maassa, joka on lähellä niitä palveluja ...

... ja jonka pitäisi täsmälleen tietää, mitä siellä tapahtuu. Vieläkö lisää?

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän ministeri Korhosta vastauksesta mutta totean, että eivät toimi valvontajärjestelmät. Ne eivät voi olla yksityisen kunnan kontolla, että kunta ikään kuin valvoo omia palvelujaan, vaan täytyy olla ohjaus- ja valvontajärjestelmät. Olemme nähneet, että ne pettävät. Länsi-Suomen lääni esimerkiksi on aivan liian suuri. Siinä ovat Tampereet, siinä ovat Jyväskylät, siinä ovat Vaasat ja Turut ja kaikki. Se on aivan liian suuri, jos kerran järjestelmäkin puuttuu. Tässä on luotava nyt jotakin uutta systeemiä. Eiväthän tuomioistuimet voi olla se valvontajärjestelmä, niin kuin tällä hetkellä ikävä kyllä on. Rajat haetaan sieltä.

Hannu  Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Välikysymys on järeä ase. Välikysymys on järein ase, mitä oppositio voi käyttää. Tätä järeää asetta ja sen käyttämistä tällä hetkellä on todistamassa minun lisäkseni kolme keskustan, opposition, edustajaa. Me neljästään tällä hetkellä puolustamme opposition oikeutusta järeään aseeseen hallitusta vastaan.

Arvoisa puhemies! Samaan hengenvetoon totean, että niin kuin tämä salikin osoittaa, tämä ase taitaa olla tällä kertaa väärä ase tämän asian hoitamiseen. Nimittäin jollakin tavalla tuntuu siltä, että suomalaisessa keskustelukulttuurissa ja parlamentaarisessa keskustelukulttuurissa ei ole kuin joko on- taikka off-vaihtoehdot. Kuitenkin pitäisi olla laajempi kirjo mahdollisuuksia käsitellä tämän tyyppisiä asioita, hakea ratkaisuja muullakin tavoin kuin aina kovat piipussa, selkä seinää vasten, äärimmäisen järeällä aseella, välikysymyksellä.

Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, ettei kuntien taloudesta tule olla huolissaan. Kuntien taloudesta tulee kantaa huolta. On olemassa tosiasioita, jotka kertovat todellakin siitä, että monien kuntien taloudet ovat olleet miinusmerkkisiä viime vuosina ja negatiivisia vuosikatteita on luettu. Siitä huolimatta uskallan sanoa ja uskallan väittää, että tällä välikysymyksellä emme pysty ratkaisemaan kuntatalouksien ongelmia. Sen vuoksi, arvoisa ministeri, esittäisinkin kumppanuutta tässä asiassa, koska tiedän sen, että ministeri pohjoisen ihmisenä hyvin tuntee monet Oulun ja Lapin läänissä olevat kunnat ja niitten taloudelliset vaikeudet ja tietää, että ne mekanismit, jotka tällä hetkellä ovat käytössä, eivät pysty vastaamaan kaikkiin ongelmiin. Harkinnanvaraisilla voidaan jonkin verran tasoittaa tietä, mutta siitä huolimatta syntyy tässä rakennemuutoksessa tilanteita, että emme pysty vastaamaan kaikkien negatiivisen vuosikatteen kuntien taloudelliseen ahdinkoon ja siihen huutoon, mikä sieltä kuuluu.

En epäile yhtään sitä, ettei pyrkimystä ole. En jaksa uskoa sitä, etteivät kaikki ne, jotka ovat valtiopäiville tulleet valituiksi, haluaisi tehdä Suomen hyväksi töitä ja pyrkiä toimimaan sillä tavalla, että kunnat pärjäisivät ja tietenkin valtio pärjäisi ja sitä kautta voitaisiin sekä valtiontaloutta että kuntataloutta yhteensovittaa niin, että menestyksen edellytykset, mahdollisuuksien tasa-arvon toteutuminen voisi näkyä koko maassa. Tähän on ollut hyviä pyrkimyksiä. On ollut selvitysmies Jukka Pekkarinen, ja sitä kautta voimakas keskustelu kuntien taloudesta on oikeastaan vellonut viime vuoden ajan. Mutta nyt mielestäni enemmän kuin välikysymyksen paikka olisi se paikka, että olisi löydettävä ratkaisut, millä tavalla tästä mennään eteenpäin.

Uskon näin, että tässä myöskin ne visiot — niin kuin ed. Hyssälä puheenvuorossaan kaipasi visioita — joita oppositiossa on, tulisi ottaa voimakkaammin käyttöön. Uskon, että arvon ministerille ovat nämä visiot tulleet selviksi. Omalta osaltani voin vielä vahvistaa, millä tavalla oppositio tällä hetkellä haluaa järjestää tässä maassa kuntatalouden kysymykset, millä tavalla yhteensovittaa valtiontaloutta ja kuntataloutta niin, että tämä yksi, voisiko sanoa universaali periaate mahdollisuuksien tasa-arvosta ja siitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus hyviin koulutus- ja terveyspalveluihin, peruspalveluihin, voisi toteutua.

Mutta niin kuin jo aikaisemmin totesin, keskustelukulttuuri on meillä ollut melko heikkoa. Meiltä puuttuu keskustelukulttuuri. Osittain media on myöskin kaventamassa keskustelukulttuuria johtuen siitä, että emme malta odottaa ratkaisuja, emme malta odottaa selvityksiäkään aina kaikissa asioissa vaan haluamme kiirehtiä niiden edelle. Sen vuoksi tällä hetkellä keskeisin kysymys olisi se, millä tavalla löydetään sellainen kumppanuus tässä salissa, missä yli erilaisten puoluerajojen voisimme hyväksyä ne muutamat Suomessa, väitän, valtaväestön hyväksymät periaatteet, että mahdollisuuksien tasa-arvo voisi toteutua, millä tavalla me pääsisimme siihen tilanteeseen, että sekä valtiontalous että kuntatalous toimisivat sillä tavalla, että kunnat pieninä yksiköinä olisivat todellakin välineitä peruspalvelujen tuottamiseen eivätkä itsetarkoitus. Tämä on lähtökohta. Kuntien tehtävä, kuntien oikeutus on siinä, että ne ovat välineitä, joiden kautta peruspalvelut tuotetaan.

Arvon ministeri, koska on hyödytöntä vain pieksää suutaan, on hyödytöntä vain hyökätä jotakin vastaan, jos ei ole esittää vaihtoehtoa, haluan omalta osaltani esittää vaihtoehdon ja toivon, että tämä vaihtoehto otettaisiin vakavaan harkintaan ja keskusteluun. Voi olla, että se on jo yhtenä vaihtoehtona teidän listoissanne. Mielestäni tällä hetkellä Jukka Pekkarisen paperin ehkä keskeisin sisältö löytyy siitä, että se osoittaa, että yhteisöveron tuotto ei ole oikea muoto tällaisenaan peruspalveluiden tuottamiseen ja turvaamiseen. On löydettävä jokin selkeämpi muoto, millä voidaan turvata peruspalvelut kaikkialla. Vaihtoehto ehkä löytyisi siitä, että yhteisöveron tuotto tuloutettaisiin valtiolle ja valtionosuusjärjestelmää kehitettäisiin, valtion kautta jaettaisiin markkaa per asukas ja maksukriteereissä otettaisiin huomioon esimerkiksi pitkät etäisyydet ja muut. Sillä tavalla voisimme huolehtia siitä, että mahdollisuuksien tasa-arvo säilyy myöskin haja-asutusseudulla, ja sitä kautta katsoa niin, että oikeudenmukaisuuden periaatteet myöskin kuntataloudessa toteutuisivat, ettei tapahdu niin kuin tänä päivänä joidenkin voimakkaan menestyksen kuntien kohdalla, että ne kylpevät rahassa ja jokin toinen, menettäjäkunta, joutuu todellakin elämään velalla ja miettimään tulevaisuutta ja tulevien vuosien peruspalveluiden järjestämistä.

Mutta ehkäpä on näin, että kun keskimäärin on mennyt hyvin ja kun pienet kunnat, eivät aina koollisesti pienet mutta kunnat, jotka ovat nyt taistelleet negatiivisen vuosikatteenkin kanssa, eivät ole ehkä saaneet ääntään tarpeeksi kuuluviin, se peruskysymys on jäänyt esittämättä, miksi muutosta, uudistusta tarvitaan ja nimenomaan suurilla kirjaimilla. Onhan näin, että kun ihminen tiedostaa miksi, hän tietää myöskin miten. Jos me yhdessä tässä parlamentissa tiedostamme, miksi tällä hetkellä 300 kunnassa ollaan miinusmerkkisellä vuosikatteella ja muutamissa kunnissa ollaan siinä tilanteessa, että ollaan lähellä niin sanottua konkurssi- tai selvitystilaa, uskon, että meiltä myöskin löytyy välineet ongelman ratkaisemiseksi.

Täällä on väläytelty muutamana esimerkkinä joidenkin kuntien yhteenliittymistä. Se voi olla joidenkin kohdalla toimiva ja hyvä ratkaisu. Sitä kautta, tiedän, olen nähnyt laskelmia, saadaan satojakin miljoonia markkoja Suomen kuntatalouteen lisää rahaa. On tietenkin selvä, että kun näemme kunnat välineinä, sitä kautta voidaan peruspalveluja turvata ja hyvinkin paljon helpottaa sillä monien kuntien elämää. On tietenkin totta, että se tietää sitä, että nämä kunnat ja niissä asuvat ihmiset eivät menetä demokraattisia oikeuksiaan, päinvastoin. Uudessa kunnassa tai yhdistyneessä kunnassa heillä on samat demokraattiset oikeudet käydä ehdokkaaksi vaaleihin ja päästä mukaan erilaisiin kunnallisiin luottamustoimiin ja muihin.

Mutta jollakin tavalla tällaisesta hedelmättömästä vastakkainasettelusta nyt pitäisi pyrkiä kumppanuuteen, mitä olen korostanut, siihen että me todellakin kantaisimme yhtenä miehenä ja yhtenä eduskuntana huolta siitä, että peruspalvelut ja mahdollisuuksien tasa-arvo voisivat toteutua tässä yhteiskunnassa. Mikä olisi sen parempaa, jos sitten sen jälkeen, kun muutamista perustavaa laatua olevista peruskysymyksistä päästään yhteisymmärrykseen ja konsensukseen, pieniä vivahteita ja aatteellisia eroja — niitä itse asiassa kaipaankin — tulisikin muutamissa muissa käytännön asioissa ja sovellutuksissa?

Arvoisa puhemies! Vielä haluan alleviivata, kun ministeri on paikalla, että minusta on huomionarvoista se, että näin illan hetkillä olette täällä seuraamassa tätä keskustelua. Haluan muistuttaa siitä, että tämä vaihtoehto, joka on yhteisöveron keräämisessä valtiolle ja sitä kautta sen jakamisessa valtionosuusjärjestelmää kehittämällä, otettaisiin vakavaan pohdiskeluun ja sitä kautta nyt, kun kuntien kohdalla selvityksiä tehdään ja mennään budjettiriiheen jne., voitaisiin löytää täsmälääkkeitä ja sitä kautta myöskin uudistusta koko kuntakentän ongelmiin, että todellakin pääsisimme siihen ideaalitilaan, minkä uskon olevan kaikkien kansanedustajien halu ja tahto, että mahdollisuuksien tasa-arvo, keskeinen suomalainen arvo, voisi säilyä.

Arvoisa puhemies! Jostakin syystä kuuden vuoden oppositiotaipaleen jälkeen minä uskon kumppanuuteen. Minä uskon siihen, että yhteistyössä me voimme kehittää tätä maata. Minä uskon siihen, että myöskin aidan toiselta puolelta, oppositiosta, voidaan tuoda rakentavia hyviä ehdotuksia. Tiedän sen, ja me olemme niitä tuomassa, mitä kautta voidaan kehittää tätä maata niin, että tämä on yhteiseksi parhaaksi. Kyllä jokaisen kansanedustajan, voiko sanoa, velvollisuus, kun on valtiopäiville tullut valituksi, on toimia ei ainoastaan oman kunnan ja maakunnan vaan koko yhteiskunnan parhaaksi.

Sen vuoksi voin sanoa lappilaisena, että ei ole meidän etumme, jos Helsinki tai jokin kasvukeskus kärsii, vaan on nähtävä niin, että tasapainossa on kehitettävä niin kasvukeskuksia, Helsinkiä, kuin myöskin Lapin kuntia, ei niin, että tässä olisi vastakkainasettelu tai itsekkyys, mikä ohjaisi näitä toimintoja, vaan niin, että näkisimme, jokainen ihminen, asuipa hän missäpäin tahansa tätä maata, elää ainutkertaista ihmisarvoista elämää, on oikeutettu tasavertaiseen kohteluun, tasavertaisiin palveluihin ja peruspalveluihin.

Arvoisa puhemies! Uskon ja tiedän sen, että omalta osaltaan myös kuntaministeri Korhonen haluaa tehdä parhaansa, että niin pohjoisen kunnissa, negatiivisen vuosikatteen kunnissa, kuin itäisessä Suomessa ja muuallakin, koko maassa, voisivat toteutua tasa-arvon ja mahdollisuuksien kannalta keskeiset arvot niin, että tulevaisuudessa Suomi olisi entistä parempi asua ja elää ja että myöskin tulevaisuudessa säilyisi vahva usko siihen, että niin ministerinä kuin kansanedustajanakin me haluamme edelleen kehittää tätä maata tasapuolisesti ja oikeudenmukaisuuden periaatteita kunnioittaen.

Jos hallitus kaatuu tähän välikysymykseen, uskon ja toivon, että nopeasti sen jälkeen pääsemme yhdessä rakentamaan uutta kuntaohjelmaa. Jos käy jostakin syystä niin, että hallitus ei kaadu tähän välikysymykseen, toivon, että ne rakentavat esitykset, ne yhteistyötarjoukset ja kädenojennukset, mitkä oppositiosta on tässä esitetty, tulevat, ministeri, huomioiduiksi. Me haluamme olla tukemassa suomalaisten ihmisten elämää, me haluamme olla rakentamassa parempaa Suomea, ja sen vuoksi on tärkeää, että ne yhteistyötarjoukset ja kumppanuus, mitä me esitämme, ne huudot, voisivat tulla kuulluksi.

En halua tätä orjallisesti ikään kuin kerjätä ja painostaa, mutta voi sanoa näin, että olemme nähneet sen, että ministerin ja hallituksen pyrkimykset ovat olleet kyllä hyvät, mutta ne eivät ole riittäneet, ja sen vuoksi tarvitaan lisäarvoa, tarvitaan lisäapua. Uskon, että kun oppositiossa oleva potentiaali päästetään käyttöön, sitä kautta myös voi alkaa tulevaisuuden ja toivon näköala sarastaa yli Suomenniemen.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kohta kahdeksan tuntia eduskunta on keskustellut keskustan ja muun opposition tekemästä välikysymyksestä kuntataloudesta. Erityisen iloinen olen myös siitä, että kuntaministeri Korhonen on jaksanut seurata tätä keskustelua ihan loppumetreille saakka. Toivon mukaan tästä on aidosti ollut myös hyötyä hallituksen politiikan linjauksessa. Omalta osaltani tulin tuomaan keskusteluun toivon mukaan myös lisämausteita.

Arvoisa puhemies! Kunnan tuloskuntoa yksittäisenä tunnuslukuna kuvaa parhaiten vuosikate, josta täällä on paljon puhuttu. Se kertoo, paljonko kunnan tuloista jää toiminta- ja rahoitusmenojen jälkeen käytettäväksi investointien rahoittamiseen ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikatteen riittävyydelle ei voida kuitenkaan antaa tavoitearvoja. Kunta, jolla ei ole velkaa tai isoja investointeja ja jossa kuntalaisten palvelutarve on tyydytetty, selviää hyvin myös pienellä vuosikatteella. Asukaskohtaisen vuosikatteen tulisi olla muutaman vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin saman suuruinen kuin suunniteltu poistojen määrä asukasta kohden, eli vuosikatteella tulisi voida rahoittaa korvausinvestoinnit eli käyttöomaisuuden vuosittainen kuluminen.

Vuoden 2000 tilinpäätösten mukaan 21 pohjoissavolaisen kunnan vuosikate ei riittänyt kattamaan käyttöomaisuuden vuosittaista kulumista eli käyttömenot olivat suuremmat kuin tulot. Näistä kunnista 11 täytti kriisitalouden tunnusmerkit, eli vuosikate oli lisäksi miinusmerkkinen. Vuonna 1999 vastaava luku Pohjois-Savossa oli vain 4 kuntaa.

Pohjois-Savossa Vesannon kunnan vuosikate on jo kolmatta vuotta peräkkäin ollut negatiivinen. Keskustan ryhmän puheenjohtaja ed. Mauri Pekkarinen otti Vesannon kunnan esimerkkinä omassa puheenvuorossaan esille. Lisättäköön vielä se, että Vesannolla on myös paha ongelma. Työsuojelupiiri on määrännyt, että Vesannon terveyskeskuksesta, niin sanotusta sairaalasta, on työntekijät poistettava 1.8. mennessä, koska siellä on vakava homeongelma. (Ed. Tiusanen: Entä potilaat?) — Potilaista ei toki työsuojelupiiri ole maininnut mitään. — Leikittä, aivan vakavasti, se on kunnalle suuri ongelma. Reilun 10 miljoonan markan saneeraukseen ei löydy rahaa, sitä ei ole voitu osoittaa läänistä, eikä sitä ole voitu osoittaa myöskään ministeriöiden suunnalta Helsingistä. Tämä omalta osaltaan kuvaa myös yhden kunnan tiettyä yksittäistä hätää vielä kaikkien muiden talousongelmien keskellä.

Pohjois-Savon kuntien heikkous on verotulojen vähäisyys, eli kysymys on samalla myös työn puutteesta. Kun työttömyysasteet, työministeriön sellaiset, liikkuvat tälläkin hetkellä 15 prosentin tuntumassa, niin kyllä se vaan kertoo siitä, että työttömyys on todellinen ongelma. Eräissä kunnissa työttömyys on vielä korkeampikin. Näin ollen ainakaan Pohjois-Savon osalta tuohon samankaltaiseen kehitykseen, mitä koko maassa on onneksi tapahtunut, ei ole valitettavasti päästy vielä mukaan. Veroäyrimäärien vähäisyyttä ei voida kompensoida veroprosenttien korotuksilla, koska nekin ovat jo maan keskiarvojen yläpuolella. Pohjois- ja Itä-Suomessa kunnat menettävät väestökadon mukana verotuloja ja valtionosuuksia. Yhteisöverojen kasvukaan ei pelasta tilannetta yritysten harvalukuisuudesta johtuen.

Vaikeimmassa asemassa ovat kunnat, joilla negatiivisen vuosikatteen lisäksi on vanhoja alijäämiä, jotka uuden kuntalain säännöksen mukaan on katettava kolmen vuoden kuluessa. Pohjois-Savon kuntien taseissa on kattamattomia alijäämiä 210 miljoonaa markkaa. Tuo määrä pitäisi kattaa vuosien 2002—2004 aikana. Kattamatonta alijäämää löytyy yli puolelta Pohjois-Savon kunnista. Esimerkiksi Siilinjärvellä alijäämän eli noin 35 miljoonan markan kattaminen kolmessa vuodessa merkitsisi 1 prosenttiyksikön korotusta veroprosenttiin. Kunnan oman arvion mukaan alijäämän kattaminen eri keinoin vie viisi vuotta.

Arvoisa puhemies! Vaikka tilapäiset ratkaisut eivät saa olla kuntatalouden perustana, on harkinnanvaraisia avustuksia korotettava viime vuoden tasolle, mikä merkitsee noin 100 miljoonaa markkaa tämän vuoden lisäbudjettiin. Kuntien tehtäviä sitä vastoin ei tule lisätä, jollei pidetä huolta niiden rahoituksesta. Mikäli käännettä kunnallistalouden tilanteeseen ei synny, kunnat joutuvat palaamaan samoihin kunnallistalouden sopeuttamiskeinoihin kuin 1990-luvun alkupuolella. Tällöin kyseeseen tulevat peruspalvelujen leikkaukset, säästösopimukset, lomautukset, verotuksen kiristäminen ja taksojen korotukset.

Peruspalvelujen järjestäminen on epävakaalla pohjalla siitä syystä, että kuntien tulot voivat vaihdella paljonkin vuosittain ja rahoitus on riittämätön suuressa osassa kuntia. Tämän vuoksi yhteisövero-osuutta kuntien tulopohjasta tulee supistaa ja vastaava osuus yhteisöverotulosta tulee käyttää valtionosuusjärjestelmän kehittämiseen saman suuntaisesti kuten edellä ed. Takkula myös esitti. Yhteisöveron jakotavan muutos on toteutettava siten, että jakoperusteet vahvistetaan etukäteen lopullisesti, mikä lisää yhteisöveron ennakoitavuutta ja kunnan maksuvalmiuden hallintaa.

Arvoisa puhemies! Perustamishankkeiden valtionosuusjärjestelmästä ei voida luopua. Investointien valtionosuuksien siirtäminen käyttötalouden valtionosuuksiin ei tuo lisää voimavaroja kunnille, vaan pikemminkin on pelättävissä, että tämä rahoitusosuus liukenee aikojen kuluessa kokonaan pois.

Kunnallistalouden rahoituksen riittävyysongelmat kohdistuvat lähivuosina erityisesti asukasluvultaan pieniin kuntiin. Ongelmallista on se, että rahoituksen riittävyys tulee voimakkaasti vaihtelemaan, eriytymiskehitys tulee samalla voimistumaan. Heikointa tuo kehitys on alle 5 000 asukkaan kunnissa ja alkutuotantokunnissa. Yhteisiä piirteitä näille vaikeuksissa oleville kunnille on. Ne velkaantuvat, rahoitusvarallisuus vähenee, veroprosentti on korkea, verotulojen kasvu on hidasta, toimintakulut kasvavat ja ovat keskimääräistä korkeampia sekä investointiaste on alhainen.

Arvoisa puhemies! Tämän noin kahdeksan tunnin keskustelun aikana on käynyt varsin hyvin selville se, että monet pyrkivät kuntarakenteen supistamiseen ja kuntien yhdistämiseen siten, että kunnat liittyvät, ovatko ne sitten pakkoliitoksia tai muita, ihan sama sinällänsä. Mielestäni kuntia ei tule ajaa väkisten liittymään, vaan tulee luoda edellytyksiä yhteistyölle. Tässä suhteessa tuota porkkanaa varmasti tarvitaan ja keskusta sitä omalta osaltaan tulee myös kunnissa kannattamaan. Mutta se politiikka, millä hallitus tällä hetkellä toimii, tuo eittämättä mieleen sellaisen linjan, että hallitus haluaa näivettää kuntia niin, että niillä on sitten pakkoliitokset edessä. Tässä edelleenkin on hyvä aina muistuttaa siitä, että useammankaan köyhän kunnan yhteen liittyminen ei varmasti lisää kuntalaisten peruspalveluja ja paranna tätä kautta kuntatalouden ongelmia.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti haluan paikaltani todeta, että kuntaministeri Martti Korhonen on todella edelleen paikalla. Hän on saanut ihan aiheesta kiitokset siitä, että on seurannut loppuun saakka keskustelun.

Lyhyesti kommentoin edustajien Takkulan ja Hyssälän puheenvuoroja.

Ed. Takkula puhui aivan oikein kumppanuudesta. Yhdyn myös siihen käsitykseen, että tämän illan teema ei ole mikään välikysymysteema, vaan tämän pitäisi olla pohjana teemakeskusteluun nimenomaan kumppanuudesta. Itse olen puhunut diilistä, siitä, että valtiovalta, Kuntaliitto, kunnat yhdessä sopivat ja päättävät siitä, millä tavalla peruspalvelut pystytään tällä hetkellä ja tulevaisuudessa toteuttamaan.

Terveydenhoidon ongelmia on, siinä ed. Hyssälä oli täysin oikeassa. Ministeri Korhonen totesi, että niitä selvitetään. Selvitysmiehenäkin toiminut professori Jussi Huttunen oli vasemmistoliiton vieraana jokin aika sitten. Hän jakoi kolmeen osaan sairaalat ja sairaanhoitopiirit ja totesi, että yhdellä osalla menee kohtuullisen hyvin, jopa hyvin. Toisesta voi todeta niin, että voi hyväksyä sen tilanteen. Kolmas on se, joka kasvaa ja jolla menee entistä huonommin, ja potilaiden odotusajat kasvavat, potilaiden jonotusmäärät lisääntyvät. Esimerkiksi Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä on 1.4. ollut jonossa 4 219 potilasta 180 000 potilaan sairaanhoitopiirissä.

Arvoisa puhemies! Mielestäni peruspalvelut on tärkeä aihe, tätä keskustelua pitää jatkaa. Yhdyn kyllä siihen ajatukseen, että yhteistyössä kaikki yhteiskunnan toimijat ovat tässä samanarvoisia siinä mielessä, että se on meidän yhteinen ongelmamme.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti myös: asiallista keskustelua ja hyviä näkökulmia.

Ihan lyhyesti ed. Takkulan puheenvuoroa haluan myös kommentoida. Hänen arvionsa siitä, että nyt oli väärään aikaan ajoitettu turha välikysymys, oli varmaan oikeaan osunut. Kun hän tarjosi kumppanuutta, niin me olemme valmiita jatkuvasti tähän prosessiin ja hakemaan vaihtoehtoisia positiivisia ratkaisuja. Kun luotan ed. Takkulaan, niin luotan myös siihen, että kun hän näin sanoi ja on näin analysoinut, hän äänestää hallituksen luottamuksen puolesta, jolloin ei synny edes sitä tilannetta, että olisi jokin vaara, että hallitus kaatuisi.

Hannu Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille hyvästä ja rakentavasta kädenojennuksesta vielä aivan keskustelun viime metreillä. Ministerille totesin, että välikysymys on järeä ase ja toivon, että tämmöisessä asiassa ei tarvitsisi välikysymystä tehdä vaan päästäisiin enemmänkin kumppanuuteen. Uskon, että kumppanuus tästä eteenpäin alkaa toimia.

Omalta osaltani totean, että kun sitten äänestykseen käymme, siinä tilanteessa itse kukin meistä ratkaisee tämän prosessin lopun. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että joudun omalta osaltani vielä taipumaan, mikäli emme sitä ennen kumppanuussopimusta ministerin kanssa saa tehtyä, opposition tahtoon, koska ajattelen, että tämä tulee olemaan viimeinen lähtölaukaus sille kumppanuudelle ja keskustelulle, joka vie Suomen kuntatalouden ja kuntatalouden näkymät uudelle tasolle ja sitä kautta myöskin tämän tyyppisestä keskustelusta tässä salissa vapaudutaan. Toivotaan ja uskotaan näin, että tämä on hyvä ja rohkaiseva alku yhteistyölle ja kumppanuudelle.