3) Laki rintamasotilastunnuksesta
Raimo Vistbacka /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Esillä on lakialoite, jonka sisältöä on
monta kertaa täällä talossa yritetty
viedä eteenpäin, ja moni edustaja ottanut tähänkin asiaan
kantaa täällä vuosien saatossa. Eli tässä lakialoitteessa
ehdotetaan, että rintamasotilastunnus myönnettäisiin
rintamasotilaalle, joka on vuosien 39—45 sotien aikana
osallistunut Puolustusvoimien joukoissa varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä,
nostomiehenä, vapaaehtoisena tai vakinaisessa palveluksessa
olevana.
Tämän asian osalta voi sanoa näin,
että meillä on asetuksen osalta tehty monia muutoksia
vuosien varrella ja muun muassa vuoden 69 asetuksen perusteella
rintamasotilastunnuksen saadakseen sotilaan on täytynyt
kuulua rintamavastuujoukkoihin ja toimia sen alueella tai kuulua
ilmatorjunta- ja rannikkojoukkoihin. On huomioitava, että nämä ilmatorjunta-
ja rannikkojoukot saattoivat olla hyvinkin kaukana varsinaisesta rintamasta.
Samalla tavoin tämän asian osalta aikoinaan tässä talossa
linnoitusrakentajien osalta käytiin paljon keskusteluja,
samoin miinanraivaustoimeen osallistuneitten osalta, ja näitten miinanraivaustoimintaan
osallistuneiden osalta tämä saatiin kuntoon vuonna
99, jolloin asianomaisen lain perusteella nyt heillekin myönnetään
tunnus. Suurin ongelma tällä hetkellä on
ollut nimenomaan tämän lakialoitteen osalta koulutuskeskuksen
kirjoissa taikka komennustehtävissä olleet rintamamiehet,
joilta tämä tunnus on toistaiseksi evätty
suurelta joukolta. On väitetty, että ministeriössä on
tehty aikoinaan tältä osin päätös,
että näille vuonna 44 palvelleille miehille ei
tunnuksia myönnettäisi.
Voi sanoa näin, että kun tätä asiaa
on selvitetty — meitä on ollut useampiakin henkilöitä, edustajia,
näissä tilaisuuksissa — niin näitä vuonna
26 syntyneitä nostomiehiä oli yhteensä 24 500.
Näistä kolmannes on tällä hetkellä kuollut,
toinen kolmannes on saanut tämän tunnuksen ja
viimeinen kolmannes, viimeisten tietojen mukaan heitä olisi
noin 8 000 miestä, on edelleenkin ilman tunnusta.
Tämän ikäluokan osalta tunnusten myöntämisessä on
ollut selviä ristiriitaisuuksia.
Tähän lakialoitteeseen olen ottanut lähinnä kaksi
eri syytä, eli joissain aselajeissa, kuten esimerkiksi
ilmatorjunta- ja rannikkojoukoissa, nostomiehet koulutettiin peruskoulutusvaiheen
jälkeen
aselajikoulutuksessa tuliasemissa, jolloin heidän on tulkittu
osallistuneen taisteluun ja tunnus on myönnetty, vaikka
tiettävästi yksikään kyseisistä pattereista
ei avannut lainkaan tulta vihollista kohti. Sitten taas Ilmavoimissa
aikoinaan palvelleet 3 700 miestä ja 2 700
Merivoimissa palvellutta nostomiestä tulkittiin puolestaan
taas erään toisen asetuksen perusteella, joka annettiin
vuonna 69, sillä tavoin, että kun oli näissä erikoisjoukoissa
palvellut, silloin tunnus myönnettiin riippumatta siitä,
oliko heillä missään vaiheessa kosketusta
viholliseen.
Loppu tästä ikäluokasta palveli koulutuskeskuksissa
eri puolilla Suomea. Näistä on merkittävä osa
sitten jäänyt ilman tunnusta, koska koulutuskeskukset
olivat kotijoukkojen esikunnan alaisia eivätkä näin
ollen kuuluneet asetuksessa rajattuihin rintamavastuussa olleisiin
joukkoihin. Mutta niin kuin tässä lakialoitteessa
olen todennut, asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin luulisi,
eli osaa näistä koulutuskeskuksissa palvelleista
nostomiehistä käytettiin desanttien takaa-ajoon
ja rintamakarkureiden kiinni ottamiseen, ja niin kuin tiedätte,
näissä tehtävissä monta kertaa
jouduttiin myös turvautumaan aseeseen.
Ongelmaksi, nyt kun näitä asioita on tutkittu perusteellisemmin,
on muodostunut se, että lähes kaikkien koulutuskeskusten
komppanioiden sotapäiväkirjat päättyivät
vuoden 43 lopulla. Eli näin ollen puheena olevan vuonna
26 syntyneen ja vuonna 44 palvelukseen astuneen ikäluokan osalta
todisteita tunnukseen oikeuttavista palvelutehtävistä ei
löydykään. Tällaiset merkinnät olisivat
taas välttämättömiä todisteita
tunnusta hakeville veteraaneille, varsinkin kun heidän kohdallaan
ei ole hyväksytty rintamanaisten kohdalla kelpuutettua
toverinäyttöä eli toisen paikalla olleen
todistusta. Näinhän naisten osalta kuitenkin on
käytössä, ja hyvin moni nuorikin tyttö, joka
oli silloin sotatoimialueella, sai tunnuksen toverinäytön
perusteella.
Sitten kaiken kukkuraksi voi todeta, että koulutuskeskusten
välillä on sotapäiväkirjojen
kattavuudessa eroja, sillä muun muassa panssarintorjuntakoulutuskeskuksessa
ja muutamassa muussakin on kirjoja pidetty sodan loppuun saakka, mutta
sitten taas esimerkiksi Nurmeksen koulutuskeskuksessa, K25:ssä,
päiväkirjat loppuvat jo vuoteen 43 ja lisäksi
desantintorjuntaoperaatioista ja niihin osallistuneista ei ole merkintöjä lainkaan,
eli Nurmeksen koulutuskeskuksen kohdalla päiväkirjoissa
on vielä tavanomaista pahempi musta aukko.
Kun kaikesta edellä esitetystä käy
kiistatta ilmi se, että rintamasotilastunnuksia on vuonna 26
syntyneille ja vuonna 44 koulutuskeskuksiin palvelukseen astuneille
miehille myönnetty osin ristiriitaisin ja osin puutteellisin
perustein, samalla kun toisille niin kutsutun toverinäytön
perusteella tunnukseen oikeutetuille ei ole myönnetty tunnusta
vuoden 43 jälkeisten sotapäiväkirjojen
puutteellisuuden tai täydellisen paikkansapitämättömyyden
takia ja kun vielä eri koulutuskeskuksissa palvelleet miehet
ovat tämän takia joutuneet keskenään
eriavoiseen asemaan, tuntuu hieman epäoikeudenmukaiselta,
miksi näille lopuillekin ei sitten voitaisi myöntää tätä tunnusta
joko automaattisesti taikka sitten ainakin hyväksyen naisveteraanien
tapaan niin kutsuttu toverinäyttö.
Arvoisa puhemies! Kun Suomi on liittynyt vuonna 90 ihmisoikeussopimukseen
ja sitoutunut samalla siihen, ettei harjoiteta syrjintää,
ja kun ottaa huomioon myöskin sen, millä tavoin tasa-arvovaltuutettu
on puuttunut asiaan vuosien saatossa, ensimmäisenä — mikäli
muistan oikein — nykyinen oikeuskansleri Nikula, joka puuttui
tähän samaan asiaan, ja nyt viimeksi 98, jossa
päätöksessä on todettu, että syrjintää on
tapahtunut nimenomaan tunnusasioitten käsittelyssä sekä naisten
että miesten välillä ja nyt viimeksi
26 syntyneitten osalta erityisesti miesten vahingoksi, niin joskus
tuntuu siltä, että me miehet olemme vähän
heikommassa asemassa kuin naiset, nimenomaan kun pohtii tätä toverinäyttöä.
Lisäksi eduskunnan oikeusasiamies on kahteen otteeseen,
vuosina 98 ja 2001, todennut päätöksissään,
että tunnusten myöntämisessä on
ollut yhdenvertaisuusongelmia ja niiden korjaaminen on poliittisten
päättäjien velvollisuus. Saman suuntainen
päätös on myös apulaisoikeuskanslerilta
vuodelta 99. Samassa päätöksessä apulaisoikeuskansleri
on kiirehtinyt selvitystyön tekemistä sotiin osallistuneiden
veteraanien korkean iänkin takia. Niin kuin kaikki tiedämme,
jos korjauksia pian ei tehdä, tällaisilla tunnusasioilla ei
enää ole sen jälkeen mitään
suurempaa merkitystä.
Arvoisa puhemies! Lakialoitteen loppuosassa todetaan myöskin
puutteita, joita sotilaspassimerkinnöissä on.
Sen johdosta lakialoitteen allekirjoittaneet ovat lähteneet
liikkeelle siitä, että tämä asia
tulisi korjata ja nyt varsinkin, kun on se käsitys, että enää veteraanijärjestöt
eivät sillä tavoin vastusta tätä asiaa
kuin aikoinaan on ollut.
Arvoisa puhemies! Nyt kun tämä lähetetään valiokuntaan,
niin tietysti tiedän, millä tavoin valiokunnassa
näihin suhtaudutaan, mutta mielenkiintoista on myös
se, että kerran tämä asia on jo mennyt
valiokunnassa läpi mutta kokoonpano oli hieman väärä ja
otettiin uusiksi se käsittely. Siinä uudessa käsittelyssä sitten
tämä ei mennytkään läpi,
eli tässä on ollut erittäin monia vaiheita.
Nyt kun hallitusohjelmaa laaditaan, toivoisin, että niitten
puolueitten edustajat, jotka ovat mukana, voisivat viestittää myöskin
hallitusohjelman laatijoille, että tämä asia
nyt olisi hyvä ottaa sinne ohjelmaan, koska kyse ei ole
rahasta vaan periaatteesta.
Timo Soini /ps:
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on tyypillinen
sellainen lakialoite, jolla on huutava tarve. Se on hyvin konkreettinen,
se on hyvin helppo toteuttaa eikä maksa paljon. Se edistää yleistä oikeudenmukaisuutta,
ja sillä varmasti on kansalaisten tuki.
Sotiemme veteraanien asiat vaativat laajemminkin nyt huomiota.
Semminkin kun hallitusohjelmaa näillä hetkillä Säätytalolla
varmasti sorvataan, tämän voi ottaa yleiseen käyttöön
yli puoluerajojen ja hoitaa tämän asian. Tällä asialla on
kyllä kiire, koska 26 syntyneet ovat tänä vuonna
77-vuotiaita, joten aika kyllä korjaa tässä suhteessa
satoaan kohtuuttoman nopeasti.
Aivan kuten ed. Vistbacka totesi, myös veteraanijärjestöt
suhtautuvat tähän nykyisin vähemmän
kriittisesti eli sellaista pahaa verta ei ole siltäkään
suunnalta oletettavissa, joten olisi hyvä, että tämä asia
saataisiin eteenpäin. Tässä voisin muodosteilla
olevalle koivu ja tähti -hallitukselle antaa pienet
evästykset. Kun etenkin eduskuntavaalien alla myös
hallituspuolueeksi nyt tuleva keskusta puhui voimakkaasti sotiemme
veteraanien aseman parantamisesta ja toi ansiokkaasti esiin näitä epäkohtia,
niin toivon, että nyt kun sitten vallan päällä ollaan
ja on mahdollisuus näitä asioita viedä konkreettisesti
eteenpäin, tämäkin asia tulisi hoidettua.
Tämä asia on yhteinen. Se ei katso puoluepolitiikkaa.
Se ei katso hallituksen ja opposition välistä blokkia.
Uskon, että se olisi hyvä alku laajemminkin tämän
veteraaniasian hoitamiseen. Uusi eduskunta mahdollistaa uudet, raikkaat
tuulet yli puoluerajojen. Toivon, että tämä perussuomalaisten
eduskuntaryhmän asiallinen, perusteltu ja tarpeellinen
lakialoite ei hautaudu valiokuntaan vaan tämä asia
kiirii jo hallitusohjelmaan ja sitä kautta toteutukseen.
Arvoisa rouva puhemies! Erityisesti toivon, että uusi
poliittinen hallitus ja uusi poliittinen kulttuuri ottaisi asiat
asioina ja korjaisi näitä epäkohtia etenkin
tällaisissa asioissa, joissa taloudellinen merkitys ei
ole suuri.
Sinikka Hurskainen /sd:
Arvoisa puhemies! Koska olen tasa-arvon kannattaja, nyt täytyy käyttää puheenvuoro
miesten puolesta tässä tilanteessa. Yleensä olen
käyttänyt naisten puolesta puheenvuoron.
Ed. Vistbackan lakialoitteessa ehdotetaan, että rintamasotilastunnus
myönnettäisiin rintamasotilaalle, joka on vuosien
1939—45 sotien aikana osallistunut Puolustusvoimien joukoissa
varsinaisiin sotatoimiin reserviläisenä, nostomiehenä,
vapaahtoisena tai vakinaisessa palveluksessa olevana. Rintamaolosuhteisiin
verrattavissa tehtävissä katsotaan toimineen vuonna
1944 sotatoimiin kutsutut asevelvolliset ja myös koulutuskeskuksissa
palvelleet. Lain mukaan tunnukseen ovat oikeutettuja vuonna 1944
palvelukseen määrätyt, jatkosodan loppuvaiheessa
rintamaolosuhteissa ja niihin verrattavissa sotatehtävissä palvelleet
veteraanit.
Rintamasotilasasetuksen mukaan tunnuksen saadakseen sotilaan
on täytynyt kuulua rintamavastuujoukkoihin ja toimia sen
alueella tai kuulua ilmatorjunta- tai rannikkojoukkoihin, niin kuin
lakialoitteessa on sanottu. Myös linnoitusrakentajat ja
viimeksi miinanraivaustoimiin osallistuneet ovat saaneet vuonna
1999 tämän tunnuksen, mutta samalla seudulla koulutuskeskuksen
kirjoissa tai komennustehtävissä palvelleilta rintamamiehiltä tunnus
on kuitenkin edelleen evätty. Tämä ministeriössä aikoinaan
tehty päätös on aiheuttanut tätä syrjintää,
eli rintamasotilasasetuksen mukaan eri aselajeihin kuuluneet miehet
ovat joutuneet tunnuksen saamisen suhteen eriarvoiseen asemaan.
Siis vuonna 26 syntyneiden rintamasotilastunnuksen myöntämisessä on
esiintynyt ristiriitaisuuksia, niin kuin ed. Vistbacka lakialoitteessa
on perustellusti todennut — en toista kaikkea siitä.
Ongelmana on edelleen dokumenttien puute, koska todisteita tunnukseen
oikeuttavista palvelustehtävistä ei löydy.
Rintamanaisten kohdalla kelpuutetaan niin sanottu toverinäyttö,
mutta sitä ei ole kelpuutettu miesveteraanien kohdalla. Myös
sotapäiväkirjojen kattavuudessa tuntui eri koulutuskeskusten
välillä olevan eroja.
Suomi on ratifioinut ihmisoikeussopimuksen, ja se kieltää syrjinnän
harjoittamisen. Tasa-arvovaltuutettukin on todennut, että syrjintää on
tapahtunut näiden tunnusasioiden käsittelyn yhteydessä.
Tällä kertaa miehet ovat pääasiassa
siitä joutuneet kärsimään.
Arvoisa puhemies! Näkisin tärkeäksi,
että tasa-arvolakia kunnioitettaisiin myös näinpäin eli
rintamapalveluksen epäkohta sukupuolten välillä korjattaisiin
niin, että miehiä ja naisia ei asetettaisi tässä eriarvoiseen
asemaan.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Toisin kuin ed. Vistbacka ja ed. Hurskainen
puheenvuoroissaan julki toivat, en itse ole sitä mieltä,
että tässä olisi kysymys tasa-arvosta taikka
tasa-arvoperusteisesta asiasta ollenkaan. Kysymys on siitä,
mihin raja vedetään ja mistä kulkee rintamasotilastunnukseen
oikeuttavan palveluksen raja ja missä pudotaan sen ulkopuolelle.
Periaatteessa katsoisin, että perussuomalaisen eduskuntaryhmän
tekemä aloite on hyvä mutta se ei johda mihinkään
toimenpiteisiin eikä etene tässä asiassa.
Se on niin hyvä, että kateellisena tätä asiaa
katselen, ja myöskin siihen aikaan, kun tämä on
tehty ja kirjoitettu, keskustaoppositiokin varmaan runsain mitoin
on kadehtinut ja miettinyt, miten olisi halunnut tähän
mukaan.
Mutta kuten ed. Soini puheenvuorossaan totesi, hallitusneuvotteluissa
tämä asia pitäisi hoitaa järjestykseen
ja kuntoon. Mutta se, kuinka tämä asia etenee,
onko tämä oikeassa paikassa vai ei, on sen tyyppinen
asia, että tämän asian ratkaisu etenee
veteraanijärjestöjen yhteistyöllä ja
veteraanijärjestöjen kannanotolla. Siinä mielessä oikea
osoite tälle aloitteelle on veteraaniasiain neuvottelukunta
ja sieltä tuleva myönteinen palaute, signaali.
Silloin tämä asia etenee ja menee johonkin järjestykseen.
Mutta on selkeästi nähtävissä, että tällä kertaa
ei ole valmiutta siihen, että tätä asiaa
voitaisiin avata tai laajentaa, niin tärkeä kuin
tämä on olemassakin.
Ymmärrän erinomaisen hyvin niitä 26
syntyneitä veteraaneja, jotka olivat koulutuskeskuksissa
aseistettuina taisteluunlähtövalmiina ja joille
ei ole voitu myöntää tunnusta. Ymmärrän
sen, että tällä on heille suuri taloudellinen
merkitys, vaikka se summa kuukautta kohti onkin pieni, tämä rintamalisän
osa, mutta ennen kaikkea heille on erittäin suuri merkitys
sillä statuksella, mikä rintamasotilaalla on olemassa,
veteraanitunnuksen omaavalla veteraanilla, ja se on se, mistä nyt
nimenomaan tässä asiassa on kysymys.
Aloitteessa on perusteltu, että tämä liittyy
pitkälti sotapäiväkirjojen puutteellisuuteen
tai sitten niin, että toveritodistusta ei ole hyväksytty eikä otettu
tähän mukaan. Mielestäni se ei ole ongelma
vaan ongelma on siinä, että tämä rajanveto
on ollut vaikea ja sen osalta moni on pudonnut ulkopuolelle. En
väitä, että kukaan olisi helposti onnistunut,
normaalia helpommin, saamaan tunnusta, mutta tietysti alkuvaiheessa
todistus rintamallaolosta vaikkapa vähäisemmässäkin
tehtävässä siviilipuolella, olipa nyt
sitten mikä tehtävä hyvänsä,
on saattanut hyvinkin helposti muodostua sellaiseksi, että tämä tunnus
olisi tullut ja on syntynyt ja saatu. Se on onneksi heille, jotka ovat
sen saaneet, mutta se on erittäin katkeraksi tehnyt ne,
jotka ovat ulkopuolelle jääneet.
Rouva puhemies! Pyysin puheenvuoron sen takia, että kysymys
on periaatteellisesta asiasta ja tulevaisuuteen pitkälti
katsovasta asiasta. On kysymys tämän aloitteen
lähetekeskustelusta. Toivon, että kun tämä valiokunnassa
joskus tavalla taikka toisella tulee esiin otetuksi ja kun ehkä tämän
keskustelun perusteella muodostuva hallituskin ottaa opiksensa ja
ottaa tämän ohjelmaansa, ryhdyttäisiin
samalla miettimään ja katsomaan veteraaniajan
sukupolvien työtä, niin miesten, naisten kuin
lastenkin työtä, jotka pyörittivät tätä yhteiskuntaa
silloin, kun rintamat olivat kireällä ja miehet
olivat rintamalla, jotka pyörittivät yhteiskuntaa
kotona, teollisuudessa, maataloudessa ja kaikissa muissa yhteiskunnan
rattaissa, ja heille löydettäisiin sellainen arvo
ja status, millä voitaisiin todeta, ei niinkään
rahalla vaan arvostuksella, heidän tekemänsä työ kotirintamalla
niin, että varsinaiset rintamat voivat kestää ja
toimia.
Rouva puhemies! Toivon, että tämä otettaisiin
huomioon siinä vaiheessa, kun tätä joskus valmistellaan
ja eteenpäin viedään.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva asia
oli moneen kertaan esimerkiksi viime eduskuntakauden aikana täällä salissa.
Se oli valiokunnassa. Siitä on tehty kyselyitä,
aloitteita, ja monista yrityksistä huolimatta asia ei kuitenkaan
ole edennyt yhtään mihinkään.
Isona ongelmana tässä on ollut veteraanijärjestöjen vastustus,
josta ed. Vistbackan aloitteessa on yllättäen
ihan uutta tietoa.
Asia oli vahvasti esillä muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa
siinä vaiheessa, kun miinanraivaajat saivat oman tunnuksensa.
Täytyy sanoa, että käytössä olevia
varsin laajoja rintamasotilastunnusten myöntämisperusteita
ajatellen vuonna 26 syntyneet olisivat hyvin oikeutettuja tunnukseen.
Asialla on jopa kiire, sillä 26 syntyneiden ikäluokka
on jo varsin pieni ja pienenee vuosittain vauhdilla.
Kyseessä tässä asiassa eivät
ole isot kustannukset, enemmänkin tahto toimia. Toivon,
että tätä tahtoa tältä eduskunnalta
löytyy ja mielellään siinä muodossa,
että saamme asian hallituksen esityksenä eteemme,
mutta totta kai toivon tälle ed. Vistbackan aloitteelle
myös myötätuulta.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn edellisen puhujan ed. Karhun
ajatukseen, että tällä aloitteella 3/2003
vp olisi myötätuuli jatkokäsittelyssä.
Toivon, että asioita rintamasotilastunnuksen myöntämisestä voitaisiin käsitellä uudelleen
niiltä osin, kuin tunnuksia ei ole annettu, ja selvittää,
ketkä olisivat näihin todella oikeutettuja, koska
tuntuu, että näitä epäkohtia
vielä on.
Mutta sitten tuo yksi kysymys, joka jatkuvasti unohtuu, kaiken
aikaa, on kotirintamalotat. Kotirintamalla lotat tekivät
vuosikausia työtä, ja tätä ei
ole oikeastaan huomioitu missään, ellei joku lähiomainen
ole huomannut anoa kotirintamanaisen mitalia. Kotirintamalotat ansaitsisivat myöskin
huomion. Tämä tulisi huomioida eläkkeissä.
Tuota usean vuoden työtä isänmaan hyväksi
ei millään tavalla eläketurvassa huomioida.
Toivon, että tasa-arvo toteutuisi myöskin siten,
että kotirintamalotat tulisivat huomioon otetuiksi vastaavissa
yhteyksissä.
Harry Wallin /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Tätä asiaa on nyt
käsitelty täällä eduskunnassa
jo noin vuodesta 1995 asti, ja täällä on
useita kertoja tästä asiasta äänestetty.
Muun muassa viimeksi ed. Vistbackan aloitteesta äänestettiin
käsiteltäessä budjettia tälle
vuodelle. Kyllä nyt on aika, että tämä asia
pitää saada kuntoon. Ei voi, ed. Seppo Lahtela,
mennä enää minkään
veteraanineuvottelukunnan selän taakse ja sanoa, että koska
he vastustavat, me emme voi täällä tehdä päätöksiä.
Meillä on täällä päätöksentekovalta
ja -voima, me voimme tämän asian hoitaa, ja toivottavasti
näissä hallitusneuvotteluissa tähän
asiaan nyt puututaan tiukasti ja oikeudenmukaisesti. Kyse on 8 000
miehestä, jotka ovat kohta 80-vuotiaita. Kyse ei ole suurista
rahoista vaan periaatteesta.
Nythän on veteraanien neuvottelukunta antanut jo myötämielisyyttä niin,
että jos tätä rintamatunnusta, sitä merkkiä,
ei tule, niin he voivat tähän suostua. Vuonna
26 syntyneet toivovat vain niitä etuisuuksia, mitkä tämän
merkin tai tunnuksen kautta heille tulisivat: kuntoutusta, eläkettä ym.
Toivon, että hallitusneuvotteluissa nyt tältä punamultapohjalta
tämä asia hoidetaan.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. S. Lahtelalle vaan sen
verran, että kyllä minä juristina näen
aika suuren ongelman siinä, että jos toveritodistus
kelpaa naisten osalta, niin miesten osalta se ei kelpaa. Olen pitänyt
ed. S. Lahtelaa sellaisena miehisenä, tasapuolisena henkilönä,
mutta nyt hämmästelen, onko hänen omassa
taustassaan jotakin sellaista, että tällainen
miesten puolustaminen ei olisi paikallaan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Viime sotien jäljiltä on
kolme asiaa kesken jälkihoidollisesti: Yksi on juuri nyt
käsittelyssä oleva 26 syntyneitten asia, noin
8 000 henkilöä. Toinen on partisaanien
uhrien asia, josta on uskallettu ryhtyä puhumaan vasta
nyt, ja se on melkein hoidettu, mutta ei kuitenkaan täysin
hoidettu, viime vuoden aikana, viime valtiopäivillä.
Kolmas on sotaorpoasia. Voisi kuvitella hyvin, että tämä hyvinvointivaltio
kestäisi budjetäärisesti sen, että nämä asiat
hoidettaisiin nyt pois. Jos vihreät olisivat parhaillaan
hallitusneuvotteluissa, olisimme ainakin tuoneet nämä asiat
pöydälle. Papereissa ne ovat näkyvissä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kun ed. Pulliainen totesi hallitusneuvotteluista, olisi
erittäin toivottavaa, että siellä voitaisiin
kokonaisvaltaisesti paneutua näihin rintamasotilastunnuksien
kysymyksiin ja ottaa ne vielä kertaalleen kokonaisuutena
esille. Vuoden 94 jälkeenhän rintamatunnuksia
ei ole jaettu. Näin ollen tuon tunnuksen uudelleen avaaminen
on ollut keskeinen asia, ja siitä on ollut yli sadan kansanedustajan
lakialoitekin viime eduskuntakaudella.
Samoin tässä kohtaa viittaan ihan lyhyesti
esimerkiksi sotainvaliditeettiin ja niihin haitta-astekysymyksiin,
jotka jatkuvasti ovat keskustelussa. Sekin asia olisi hyvä kyllä nyt
huomioida hallitusneuvotteluissa ja sitten ratkaista niin, ettei aina
tarvitsisi uusia ja uusia korvaustaisteluja ihmisten käydä,
jotka ovat jo ikääntyneitä ja menettäneet
hyvin paljon terveyttään, joka meni jo alun pitäen
Suomen sodissa.
Keskustelu päättyy.