Täysistunnon pöytäkirja 5/2005 vp

PTK 5/2005 vp

5. TIISTAINA 8. HELMIKUUTA 2005 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

12) Hallituksen esitys laiksi osakeyhtiölain 7 luvun 6 ja 8 §:n muuttamisesta

 

Jan  Vapaavuori /kok:

Arvoisa puhemies! Olen erittäin iloinen tästä tarpeellisesta esityksestä. Esitys on ajankohtainen ja hyvin perusteltu ja laajoissa elinkeinoelämän piireissä kiireelliseksi tulkittu. Aivan erityisen iloinen olen siitä, että lakiesitys vastaa täysin allekirjoittaneen 11.11. viime syksynä tekemää lakialoitetta. Aivan erityisen iloinen olen siitä, että kun olen nyt vajaat kaksi vuotta istunut täällä eduskunnassa ja tehnyt yhden lakialoitteen, niin ei kulu kuin kolme kuukautta, kun hallitus ryhtyy jo vastaaviin toimenpiteisiin. Se, että asiaa käsitellään täällä hallituksen esityksenä eikä allekirjoittaneen lakialoitteen muodossa, on toinen asia. Pääasia on tietenkin, että hyvä asia etenee. Demokraattisen järjestelmän toiminnan ja sen pelisääntöjen, niin kirjoitettujen kuin kirjoittamattomienkin, kannalta halusin tulla lausumaan tänne muutaman sanan tämän esityksen taustoista.

Edellisen kerran, kun tämä asia oli esillä osakeyhtiölain muutoksen yhteydessä vuonna 96, päädyttiin siihen, että ei noudateta EU:n pääomadirektiivin sallimaa maksimimäärää eli oikeutta julkiselle osakeyhtiölle ostaa 10 prosenttia omista osakkeistaan, vaan varovaisuusperiaatteella päädyttiin 5 prosenttiin. Sen jälkeen on käynyt ilmi, minkä myös tässä hallituksen esityksessä todetaan käytännön osoittaneen, että tämä rajoittaa tarpeettomasti näitten yhtiöitten toimintaa. Osakeyhtiölakityöryhmässä, joka jätti mietintönsä vuonna 2003, toista vuotta sitten, oli mukana esitys siitä, että näitä säännöksiä muutettaisiin siten, että nykyinen 5 prosentin raja nostettaisiin 10 prosenttiin. Tätä esitystä kannatettiin laajasti, mikä käy ilmi oikeusministeriön myöskin vuonna 2003 jo tekemästä koonnista. Osakeyhtiölain kokonaisuudistus on tulossa, kaikki tietävät, että kyse on isosta uudistuksesta ja että sen valmistelu kestää aikansa. Ministeri Pekkarinen saattaa tietää tarkemmin, mutta lienee niin, että se tulee tänne tämän vuoden aikana, ellei keväällä, niin viimeistään syksyllä. Useat elinkeinoelämän piirit, Keskuskauppakamari, elinkeinoelämän keskusjärjestö ja pörssi ovat kuitenkin kiirehtineet nimenomaan tämän säännöksen muuttamista jo ennen kuin osakeyhtiölain kokonaisuudistus tulee eduskuntaan.

Tämän pohjalta tein siis marraskuussa lakialoitteen, jossa esitin, että tätä säännöstä muutettaisiin itse asiassa tismalleen sillä tavalla, kuin osakeyhtiölakityöryhmässä on esitetty. Eduskunta, talousvaliokunta, ei kuitenkaan ottanut tätä esitystä käsittelyyn siitä huolimatta, että asia on laajapohjaisesti selvitetty, siitä huolimatta, että sitä laajasti kannatetaan, siitä huolimatta, että elinkeinoelämän monet tahot ovat sitä kiirehtineet, ja siitä huolimatta, että oikeusministeriö jopa ilmoitti, että se ei vastusta, että tämmöinen erillisuudistus tehdään. Kyse oli siis siitä, että oikeusministeriö ei ehkä työekonomisista tai muista pragmaattisista syistä halunnut tuoda tällaista osittaista uudistusta.

Kun nyt sitten on kulunut vain kolme kuukautta tästä tekemästäni lakialoitteesta, on käynyt ilmi, ettei siis eduskunta ottanut käsittelyyn tätä aloitetta, joka ilmeisesti nauttii eduskunnan luottamusta, koska nyt se tuodaan jo tänne hallituksen esityksenä, ja joka oli laajasti selvitetty ja perusteltu. Hallituskin sitä kannatti, mutta ei siis halunnut tuoda sitä esille. Ja tämä vain sen takia, että esittävä taho silloin marraskuussa oli väärä eli ei hallitus, ja kun esittävä taho oli väärä, niin sitten piti tehdä ihan oma esityksensä, joka nyt sitten onneksi on täällä meidän käsittelyssämme.

Kaiken tämän jälkeen voidaan kysyä, onko kansanedustajien lakialoitteilla tässä talossa vain poliittista viihdearvoa siinäkin tapauksessa, että kyse on esityksestä, jota hallituspiireissä kannatetaan, jota elinkeinoelämässä kannatetaan, josta esittelevä ministeriö on ilmoittanut, ettei se vastusta, jos eduskunta sitä erikseen ryhtyy käsittelemään, vieläpä sellaisessa tilanteessa, että osakeyhtiölaki tuolloin viime syksynä erään muun muutoksen osalta oli talousvaliokunnassa auki. Itse tietenkin toivoisin, että näin ei olisi, vaan eduskunnassa voitaisiin hieman ennakkoluulottomammin arvioida erilaisia aloitteita ja ryhtyä järkeviin toimenpiteisiin sellaisessa tapauksessa, jossa tiedetään, että eduskunnan enemmistön kanta asialle on joka tapauksessa suotuisa.

Herra puhemies! Lakialoitteeni on mainittu hallituksen esityksen perusteluissa. Tätä voinee ehkä hieman rohkeastikin tulkita siten, että tämä lakialoitteeni on omalta osaltaan edistänyt tämän kiireellisen asian kiireellistä käsittelyä. Tämä lienee jo niin suuri asia, että siitä tulee oppositiopuolueen edustajana olla enemmän kuin iloinen. Toivon, että talousvaliokunta käsittelee kiireellisesti tämän kiireellisen lakiesityksen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Silloin 18 vuotta sitten, kun tänne työhön luiskahti, niitä ensimmäisiä oppeja oli se, että täällä aiemmin edustajan toimia hoitaneet opettivat, että paras tapa saada näitä niin sanottuja irtopisteitä on seurata, mitä lakiesityksiä hallituspuolueitten piirissä on valmisteilla, ja sopivasti kaksi—kolme kuukautta ennen tehdä oma sitä koskeva lakiesitys, mieluiten käyttää työryhmän lakitekstiä ja sitten nousta pönttöön, kun se hallituksen esitys tulee ja kerätä pinnat kotiin. Ed. Vapaavuori on oppinut tämän tekniikan ällistyttävän lyhyessä ajassa.

Jan Vapaavuori /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on ollut talossa pitkään ja osaa tämän retoriikan. Jos hän nyt kuunteli tarkkaan puheenvuoroani, hän varmasti ymmärsi, että tästä ei tällä kertaa ollut kysymys. Kaikilla oli tiedossa, että hallitus on tuomassa tämän esityksen, mutta tarkoitus oli, että se tuotaisiin vasta osakeyhtiölain kokonaisuudistuksen joukossa ilmeisesti tämän syksyn aikana. Kuitenkin laajat piirit elinkeinoelämässä olivat sitä mieltä, että se on kiireellisempi ja että se pitäisi saattaa voimaan jo ennen tämän kevään aikana pidettäviä suurten yritysten yhtiökokouksia. Tein tämän lakialoitteen sen takia, että se käsiteltäisiin kiireellisenä, en sen takia, että se ylipäänsä käsiteltäisiin, koska siitä oli yleisesti ottaen jo tieto.

Keskustelu päättyy.