Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan lakia muutettavaksi niin, että kuolleelta tapahtuvaa elimien, kudoksien ja solujen irrottamista koskevaa suostumussäännöstä muutetaan niin, että omaisten veto-oikeus poistetaan, eli edellytetään, että näitä elimiä saadaan irrottaa, mikäli vainaja ei ole elinaikanaan oletettavasti vastustanut toimenpidettä.

Arvoisa puhemies! Tein tästä aiheesta saman sisältöisen lakialoitteen, joka mainitaan myös tässä esittelytekstissä ja joka sai myönteistä palautetta ja laajaa kannatusta eduskunnan täysistunnossa. Olen hyvin iloinen, että hallitus nyt on antanut saman sisältöisen esityksen.

Tämän lainmuutoksen avulla voidaan konkreettisesti pelastaa ihmishenkiä. 5—6 ihmistä voi saada elimen yhdeltä luovuttajalta. Elinsiirto on useimmiten todellakin hengen pelastava toimenpide, ja lisäksi esimerkiksi munuaisten siirron kohdalla se on potilaalle huomattavasti, monin tavoin parempi hoitomuoto kuin munuaisdialyysi.

Ensisijainen tavoite tällä esityksellä on siis lisätä elinsiirtojen määrää. Elinsiirtojen määrähän näyttää kääntyneen laskuun ja jonot kasvavat, sillä näitä luovuttavia vainajia on vuosittain alle sata. Tällä hetkellä Suomessa elinsiirtoa odottaa 200:sta 300:aan ihmistä, ja joka vuosi 20—30 ihmistä kuolee elinsiirtojonoon, kun he eivät ennätä saada elintä. Tarve luovutuselimille on kasvanut muun muassa elintapasairauksien yleistyessä ja toki myös ihmisten pidemmän eliniän vuoksi.

Euroopan parlamentin mietinnössä elinten luovutuksesta ja elinsiirroista on todettu, että EU-maiden välillä on huomattavia eroavuuksia elinten luovutuksissa ja elinsiirroissa, ja näiden maiden väliset vertailut osoittavat, että kansallinen elinluovutusten lopullinen osuus ei aina vastaa sitä prosenttiosuutta väestöstä, joka on aiemmin ilmoittanut olevansa valmis elinluovutukseen. Mietinnön mukaan tämä osoittaa selvästi tehokkaan elinsiirtojärjestelmän merkityksen, jotta varmistetaan, että elinluovutukseen halukkaiden ihmisten elimet saadaan käyttöön, jos he tapaturmaisesti esimerkiksi kuolevat. Esimerkiksi Suomessa suhtautuminen elinsiirtoihin on erittäin myönteistä. Yli 80 prosenttia kansalaisista on mielipidemittausten mukaan valmis luovuttamaan elimensä kuoleman sattuessa, silti kansalaisista keskimäärin vain noin joka viides on allekirjoittanut elinluovutuskortin.

Elinsiirrot onnistuvat Suomessa hyvin, ja ne ovat myös lähes poikkeuksetta kustannushyödyllisiä. Eli hyvin suuri osa niistä henkilöistä, jotka saavat elimen, pystyy palaamaan sairauslomalta tai eläkkeeltä työelämään. Elinsiirtotoiminnan kohdalla kuitenkin se aivan kriittinen tekijä on aikapaine, ja se liittyy nimenomaan tähän esitykseen. Nimittäin koko prosessi elimen hankinnasta sen siirtoon olisi saatava päätökseen muutamassa tunnissa, jotta tuo elin säilyisi siirtokelpoisena.

Elinsiirtotoiminnan perusajatuksena on se, että jokaisella henkilöllä on oikeus ruumiin koskemattomuuteen ja oikeus määrätä elimiensä ja kudostensa käyttämisestä lääketieteelliseen tarkoitukseen, mutta Suomessa tämä läheisten veto-oikeus on käytännössä saanut ylikorostuneen aseman ja hidastanut elinsiirtotoimintaa. Tässä nyt voimassa olevassa laissa sanotaan: "Kuolleen ihmisen elimiä, kudoksia ja soluja saadaan irrottaa, jollei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut sitä taikka että hänen lähiomaisensa tai muu läheisensä vastustaisi sitä." Ja nyt todellakin käytännössä kompastukseksi on muodostunut tämä jälkimmäinen lause eli tämä "taikka että hänen lähiomaisensa tai muu läheisensä vastustaisi sitä". Koska kuolema näissä tilanteissa on yleensä täysin ennalta-arvaamaton, niin omaiset ovat tällaisen kuolintapauksen satuttua, kun esimerkiksi vaikkapa moottoripyöräonnettomuudessa nuori ihminen on kuollut, he ovat hyvin järkyttyneitä, heillä ei ole juuri aikaa valmistautua edes miettimään sitä, että miten he suhtautuvat kun heiltä kysytään, että saako tämän vainajan elimiä irrottaa.

Kaiken lisäksi tässä voimassa olevassa laissa jätetään varsin väljästi määritellyksi tämä lähiomaisten ja läheisten joukko. Omaisten ja läheisten kantaa voi olla vaikea nopeasti selvittää, heitä ei välttämättä edes sen muutaman tunnin sisällä tavoiteta ja kun lääkärit ja hoitohenkilökunta haluavat noudattaa lakia viimeisen päälle, niin kuin heidän tuleekin, niin he usein sitten jäävät odottamaan, että on se viimeinenkin omainen saatu kiinni, ja silloin on aika kulunut umpeen. Ei enää voida sitä elintä siirtää. Lisäksi on tilanteita, joissa lähiomaiset saattavat olla vainajan elinten irrottamisesta keskenään erimielisiä, jolloin estyy tämä elimen luovutus.

Tämä tilanne asettaa todellakin paineita tällä hetkellä terveydenhuoltohenkilöstölle ja aivan erityisesti teho-osastojen vastaaville lääkäreille, joiden tulisi aina ottaa huomioon myös elinsiirtoa tarvitsevien potilaiden vaikea tilanne ja heidän hoitonsa kiireellisyys ja samalla sitten näiden luovuttavan vainajan omaisten tilanne. Sairaaloissa kiire on lisääntynyt, ja suostumuksen pyytämiseen omaisilta on yhä vähemmän aikaa, mikä on arveltu todellakin yhdeksi syyksi siihen, että elinsiirtojen määrä on vähentynyt viime vuosina, vaikka tarve kasvaa.

Arvoisa puhemies! Tämän vuoksi mielestäni todellakin tulee niissä tilanteissa, joissa kuolleen henkilön tahto ei ole erikseen esimerkiksi tällaisen testamentin myötä tiedossa, lähtökohtana olla niin sanottu oletettu suostumus. Eli elimiä, kudoksia ja soluja saadaan irrottaa, jollei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut sitä. Toki sitten esimerkiksi niillä pienillä ryhmillä, vaikkapa Jehovan todistajilla, jotka vastustavat verensiirtoja, vastustavat elintensiirtoa, on mahdollisuus sitten tehdä tällainen ihan kirjallinen kielto elinaikanaan, että eivät hyväksy sitä, että heidän elimiään käytetään kuoleman jälkeen, ja sitä tietenkin sitten kunnioitetaan tämän lainkin mukaan. Sitten tässä laissa aivan oikein todetaan ja kirjataan, aivan niin kuin tuossa omassa lakialoitteessanikin, että niissä tapauksissa, joissa luovuttaja oli kuollessaan alaikäinen tai vajaakykyinen, irrottamiseen tulee olla hänen laillisen edustajansa suostumus.

Arvoisa rouva puhemies! Olen erittäin tyytyväinen ja suorastaan kiitollinen, että tämä asia on etenemässä. Toivon, että tämä voidaan viedä nopeasti läpi niin, että se todellakin astuu voimaan 1. päivä elokuuta tänä vuonna, niin kuin tämän lain tarkoitus on.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa elinsiirtojonoissa on noin 300 ihmistä. Vuosittain 5—10 prosenttia jonottavista ihmisistä kuolee, kun siirrettävää elintä ei ole löytynyt ajoissa. Meillä on keskimäärin 90 elintenluovuttajaa vuodessa, ja yhden luovuttajan elimillä voidaan hoitaa jopa 5—6 vastaanottajapotilasta. Suomessa luovuttajien määrä on ollut melko vähäinen, vaikka kyselytutkimuksen mukaan 90 prosenttia suomalaisista oli vuonna 2009 valmis luovuttamaan elimensä kuoleman sattuessa. Siksi olettamaksi voidaan mielestäni hyvin ottaa se, että elinten luovutus on mahdollista, jollei tiedossa ole erikseen henkilön kielteinen kanta asiaan. Elinsiirrot ovat terveystaloudellisesti erittäin kannattavia. Elinsiirto on useimmille potilaille ainoa vaikuttava vaihtoehto. Munuaispotilailla elinsiirto parantaa elämänlaatua huomattavasti raskaisiin dialyysihoitoihin nähden.

Arvoisa rouva puhemies! Eläviä munuaisen luovuttajia on Suomessa ollut vuosina 2005—2008 vuosittain 3—9. Vuonna 2008 heitä oli miljoonaa asukasta kohden 1,7. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa heitä oli moninkertainen, jopa yli kymmenkertainen määrä: 14,8 Ruotsissa, Norjassa 20,5 ja Tanskassa 13,5 nimenomaan munuaisen luovuttajaa ja miljoonaa asukasta kohden. Siksi on hyvä, että hallituksen esityksessä korjataan elävien luovuttajien kokemia epäkohtia.

Aiemmin luovuttajat ovat joutuneet itse maksamaan poliklinikka- ja sairaalamaksut. Lisäksi elin- ja kudosluovuttajille on koitunut ansionmenetyksiä, joten taloudellisetkin tekijät ovat voineet vähentää luovutushalukkuutta. Suomessa munuaispotilasta pyydetään itse keskustelemaan mahdollisen luovuttajan kanssa. Kannatan esimerkiksi Tanskassa olevaa käytäntöä, jossa lääkäri järjestää munuaispotilaalle ja hänen nimeämilleen sukulaisille ja läheisille koulutustilaisuuden, jossa selvitetään eri vaihtoehtoja mukaan lukien elävältä luovuttajalta tapahtuva munuaisen luovutus. Tällöin potilas ja läheiset saavat asiantuntevaa ja puolueetonta tietoa hoitovaihtoehdoista ja niiden hyödyistä ja haitoista.

Elinten ja kudosten luovuttaminen on eettisesti iso asia, ja ihmisellä on oltava ehdoton oikeus koskemattomuuteen. Siksi on pidettävä huolta siitä, että ihmisillä on asiasta tarpeeksi tietoa. Elintenluovutuksen kiellon tekemisen pitää olla mahdollisimman helppoa, ja siitä tieto on ilmaistava selkeästi esimerkiksi potilasasiakirjojen perustiedoissa ja aikanaan sähköisessä valtakunnallisessa potilastietoarkistossa.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tervehdin ilolla kauan odotettua lakiesitystä, jotta Suomessakin päästään vihdoin järkevälle tasolle elinsiirtojen osalta. Eduskunnan maksa- ja munuaisryhmässä on vuosikausia keskusteltu näistä ongelmista ja asioista. Siinä mielessä lämmittää todella paljon onnekseni toimivaa sydäntä, että nämä asiat lähtevät rullaamaan ja menemään eteenpäin ja suomalaisilla elinsiirtoa tarvitsevilla kansalaisilla on nyt paremmat mahdollisuudet selvitä elämässään eteenpäin. Haluan kiinnittää huomiota myös tekijään, joka on ollut merkittävä kustannuskysymys elävän elin- ja kudosluovuttajan osalta, eli tässä hallituksen esityksessä tutkimukset ja hoito elävän elin- ja kudosluovuttajan osalta säädettäisiin maksuttomiksi, jotta luovutus ei estyisi taloudellisista syistä. Tämä on todella merkittävä ja tärkeä asia.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Nostan esiin vielä sen, että tämän lain myötä myös elinluovutuskortin luonne ja tarve muuttuvat. Eli tämän lain voimaan tultua ei enää tarvita sellaista myönteistä elinluovutuskorttia, jossa ilmaistaisiin, että elimiäni saa irrottaa kuoltuani, vaan pikemminkin sitten niiden, jotka eivät halua, että heidän elimiään käytetään kuoleman jälkeen, tulisi tehdä sitten vastaava kielteinen kortti.