Anni Sinnemäki /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aloitteeni koskee isäkuukausijärjestelmän
parantamista, joustavoittamista.
Tämän vuoden alusta on ollut voimassa järjestelmä,
jossa isä on saanut vanhempainrahakauden jälkeen
ylimääräiset, vain isälle tarkoitetut kaksitoista
isyyspäivää. Tämä edellyttää sitä,
että isä pitää joko äidille
että isälle tarkoitetusta vanhempainrahasta kaksitoista
viimeistä päivää. Tähän
ratkaisuun päädyttiin edellisessä hallituksessa,
kun tavoitteena oli tehdä Ruotsin mallin mukainen kokonaan
vain isän käyttöön tarkoitettu isäkuukausi,
joka olisi edesauttanut sitä, että isät viettäisivät
enemmän aikaa pienten lasten kanssa. Hallitus ilmeisesti
taloudellisista syistä sääti tästä järjestelmästä sellaisen
kuin edellä kuvasin eli kaksi viikkoa omaa aikaa isälle,
jos isä pitää vanhempainrahakauden lopusta
kaksi viikkoa. Sinänsä uudistus on ollut hyvä,
mutta mielestäni ehdot, joilla tätä isän
ylimääräistä puolikasta kuukautta
voi pitää, ovat ehdottomasti liian joustamattomat.
Omassa aloitteessani esitetään muutosta, joka ei
ole suuren suuri, mutta joka uskoakseni kuitenkin tekisi tästä järjestelmästä hieman
käyttökelpoisemman. Esityksen mukaan isä saisi
ylimääräiset kaksi viikkoa, jos hän
pitäisi vanhempainrahakauden ajalla koska tahansa kaksi
viikkoa. Eli jos isä katsoo, että perheelle sopii,
että esimerkiksi isä käyttää vanhempainrahaa
silloin, kun vauva on seitsemän kuukautta vanha, niin isä saisi
siitäkin hyvästä tämän
ylimääräisen ajan, kun se on nyt mahdollista
vain sen tietyn kahden viikon ajan, kun vauva on noin kymmenen kuukautta.
Järjestelmä on ollut käytössä tämän
vuoden. Ensimmäisen viiden kuukauden aikana eli toukokuun
loppuun mennessä 405 isää on hyödyntänyt
tätä ylimääräistä isän
kahta viikkoa, eli luku ei ole suuren suuri.
Muutos, jota tässä laissa esitetään,
ei taloudellisilta vaikutuksiltaan ilmeisestikään
olisi valtava, mutta sen tarkoituksena olisi vain tehdä tästä järjestelmästä hieman
helpompi eri perheiden erilaisiin tilanteisiin. Tällaisen
isäkuukauden tavoitteluhan tietenkin johtuu siitä,
että on katsottu, että se tekisi perheiden elämän
tasa-arvoisemmaksi, jos isät osallistuisivat täysipainoisemmin aika
pienenkin lapsen hoitoon. Tietenkin, jos perheissä lastenhoitovastuu
tulisi tasa-arvoisemmaksi, tällä olisi vaikutusta
myös siihen, miten vanhemmuuden kustannukset jakautuvat
työnantajien kesken, ja sitä kautta vaikutukset
olisivat myös työelämän tasa-arvoistumisessa.
Työelämän tasa-arvoistuminen ja vanhemmuuden
kustannusten jakaminen tietenkin vaatii monia muitakin toimenpiteitä.
Tämä olisi vaan yksi pieni osa niistä.
Kun nyt voimassa olevaa lakia käsiteltiin eduskunnassa
edellisellä kaudella, sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnitti
huomiota siihen, että tämä nykyinen malli
on aika konstikas ja erikoinen omassa tarkkarajaisuudessaan. Sosiaali-
ja terveysvaliokunta silloin totesi, että käyttöön
liittyvät rajoitukset saattavat huomattavastikin vähentää isyysvapaan
käyttöä. Mutta kysymys ei ole suuren
suuresta muutoksesta, joten toivon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta
ottaa tämän esityksen käsittelyyn ja
voisi tehdä tämän parannuksen. Tässä lakialoitteessa
on allekirjoittajia erittäin monista puolueista.
Keskustelu päättyy.