2) Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun
lain 9 §:n muuttamisesta
Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen tavoitteena
on lisätä elinsiirtojen määrää,
ja tässä aloitteessa esitetään
luovuttavaksi lähiomaisten ja muiden läheisten
niin sanotusta veto-oikeudesta niissä tilanteissa, kun
kyseessä on kuollut luovuttaja; niissä tapauksissa,
joissa luovuttaja oli kuollessaan alaikäinen tai vajaakykyinen,
tulisi tämän aloitteen mukaan elinten irrottamiseen
lisäksi olla hänen laillisen edustajansa suostumus. Ja
lyhyesti perusteluna on se, että omaisten mahdollisuus
vastustaa luovutusta on käytännössä hidastanut
elinsiirtoprosesseja eli siirtojonot kasvavat ja ihmisiä kuolee
jonoihin.
Tätä lakialoitetta valmistellessani olen ollut tiiviisti
yhteydessä Suomen johtavaan elinsiirtolääkäriin,
professori Krister Höckerstedtiin, joka on myös
julkisuudessa vedonnut useaan otteeseen lainmuutoksen puolesta.
Tällä hetkellä elinsiirtoa odottaa
200—300 suomalaista, ja jonot ovat kasvamaan päin,
sillä luovuttajia on vuosittain alle 100. Joka vuosi 20—30
ihmistä kuolee elinsiirtojonoon. Elinsiirtojen määrä näyttää kääntyneen
laskuun, ja suurin ongelma on nimenomaan puute luovuttajista. Tarve
luovutuselimille on kasvanut muun muassa elintapasairauksien yleistyessä ja
luonnollisesti ihmisten pidemmän eliniän takia
ja myös parantuneen lääketieteen vuoksi.
Suomen Gallupin vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan
83 prosenttia suomalaisista kertoo, että olisi valmis luovuttamaan
elimensä kuoleman sattuessa, eli suhtautuminen kuoleman
jälkeiseen elinten luovutukseen on varsin myönteistä.
Kuitenkin kansalaisista keskimäärin vain noin joka
viides on allekirjoittanut elinluovutuskortin, ja ehkä tuon
kortin kirjoittamiseen on aika suuri kynnys, siihen, että ryhtyy
ylipäänsä pohtimaan oman kuolemansa jälkeisten
elinten kohtaloa.
Elinsiirrot onnistuvat Suomessa hyvin, ja ne ovat erittäin
kustannushyödyllisiä, vaikka ovatkin kalliita
toimenpiteitä. Elinsiirtotoimintaan kohdistuu kuitenkin
ajallisia paineita. Koko prosessi elimen hankinnasta sen siirtoon
olisi saatava päätökseen ihan muutamassa
tunnissa, jotta tuo siirto onnistuisi ja elin olisi elinkelpoinen. Elinsiirtotoiminnassa
lähtökohtana on toki se, että ihmisellä on
oikeus oman ruumiinsa koskemattomuuteen ja oikeus määrätä elimiensä ja
kudoksiensa käyttämisestä lääketieteelliseen
tarkoitukseen. Suomessa kuitenkin tämä lakiin
kirjattu veto-oikeus eli se, että lain mukaan täytyy selvittää,
vastustavatko lähiomaiset tai muut läheiset tätä luovutusta,
on käytännössä hankaloittanut
tätä elinsiirtotoimintaa.
Ensinnäkin kuolema näissä tilanteissa
on yleensä ennalta arvaamaton, joku nuoren ihmisen onnettomuus,
ja omaiset ovat hyvin järkyttyneitä, eikä heillä ole
juuri aikaa eikä kapasiteettia ryhtyä pohtimaan
tämän oman rakkaan menettämisen rinnalla
jollain lailla sekundääriseltä tuntuvaa
ajatusta eli elimien irrotusta ja luovutusta. Lisäksi tämä nykylaki
jättää hyvin väljästi määritellyksi
tämän lähiomaisten ja läheisten joukon.
Lähiomaisten ja läheisten joukko on aika suuri.
Jos lääkärin velvollisuutena on ryhtyä selvittämään
siinä hyvin lyhyessä ja hektisessä ajassa
lähiomaisten ja läheisten kanta tähän
tilanteeseen, niin voi olla vaikeaa riittävän
nopeasti saada selville, voidaanko tuo elinten irrottaminen tehdä.
Kaiken lisäksi voi olla niin, että lähiomaiset
ovat matkoilla vaikka toisella puolella maailmaa ja heidän
tavoittamisensa viivästyy. Lisäksi eräs
käytännön ongelma, jonka myös
nämä lääkärit ovat
itselleni tuoneet esiin, on se, että lähiomaiset
saattavat olla keskenään erimielisiä vainajan
elinten irrottamisesta. Eli tilanteen vaikeus asettaa ihan erityisiä haasteita
terveydenhuoltohenkilöstölle ja erityisesti teho-osastojen
vastaaville lääkäreille, jotka yrittävät
ottaa huomioon kaikki mahdolliset seikat ja myös toki huolehtivat
elinsiirtoa tarvitsevien potilaiden tilanteesta ja heidän
hoitonsa kiireellisyydestä.
Tilanteissa, joissa kuolleen henkilön tahto ei ole
tiedossa, periaatteessa nykylaissakin lähtökohtana
on niin sanottu oletettu suostumus, eli elimiä, kudoksia
ja soluja saadaan irrottaa, jollei ole syytä olettaa, että vainaja
eläessään olisi sitä vastustanut.
Tässä aloitteessa esitetään
luovuttavaksi lakipykälässä tästä lähiomaisten
ja muiden läheisten kuulemisvelvollisuudesta ja samalla mahdollisuudesta
vastustaa luovutusta. Niissä tilanteissa, joissa henkilö ei
halua, että hänen kuolemansa jälkeen
hänen elimiään irrotetaan, hänellä on
mahdollisuus elämänsä aikana tehdä testamentti
eli elinluovutuksen kieltävä testamentti. Ajattelen,
että Suomessa se koskisi lähinnä ehkä Jehovan
todistajia, jotka eivät hyväksy tätä toimintaa.
Mutta he voivat tehdä aivan niin kuin verensiirron kieltämisen
suhteen myös kiellon omien elimiensä käyttämisestä.
Lisäksi esitän tässä lakiehdotuksessa,
että niissä tapauksissa, joissa luovuttaja oli
kuollessaan alaikäinen tai vajaakykyinen, tulisi olla hänen laillisen
edustajansa suostumus.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Mielestäni
ed. Räsäsen lakialoite on arvokas esitys, ja mielestäni
sitä tulee kaikin keinoin viedä eteenpäin.
Yksi keino, jolla voitaisiin myös asianomaisen henkilön
tahto kirjata ylös, on esimerkiksi tehdä merkintä ajokorttiin
siitä oikeudesta, että elimiä saa kortin
haltijan menehtyessä käyttää siirtotarpeisiin
muille henkilöille.
Tarvetta luovutuselimille on runsaasti, kuten täällä jo
todettiin. Siitähän on kirjoitettu ja puhuttu
hyvin laajasti, ja eri medioissa siitä on ollut luettavissa
ja kuultavissa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikkien ihmisten
elimet eivät — esimerkiksi joidenkin sairauksien
takia — sovi luovutettavaksi, jotenka kyseessä on
hyvin henkilökohtainen asia.
Itse haluaisin haastaa kaikki suomalaiset ja tietenkin meidät
kaikki edustajat etunenässä täyttämään
elinluovutuskortti, niin että kantaisimme sitä lompakossamme
mukanamme jatkuvasti. Mutta toivon, että tästä ei
tule mitään julkisuuskampanjaa, koska siinä sitten
voidaan myös testata, kuka on kelvollinen luovuttamaan
elimiä ja kuka ei. Mielestäni se ei ole taas asiallista
millekään osapuolelle.
Ymmärrän kyllä niitä perheitä ja
tapauksia, joissa Suomessa ei sitten kuolemantapauksen yllättäessä pystytä tekemään
ratkaisua siitä, että kuolleen henkilön
elimiä saa irrottaa ja käyttää apuna
toisen tai toisten ihmisten mahdollisen elämän
tai elämän parantamisen tarpeeseen. Ihmisen koskemattomuus
on hyvin arka asia, ja varsinkin kuoleman yhteydessä, omaisten
joutuessa päättämään
läheisensä kohtalosta, se nousee mielestäni
ehkä vielä suurempaankin, ainakin tunteelliseen,
arvoon, ja se on mielestäni aivan oikein.
Olen huomannut, että useasti se, joka on kokenut onnettomuuden,
kantaa usein lompakossaan elinluovutuskorttia. Nämä ihmiset
ovat perustelleet asiaa sillä, että he ovat saaneet
itse joskus apua ja he itse haluavat myös antaa sitten
sellaisen tilanteen sattuessa jollekin toiselle henkilölle tai
useammalle henkilölle mahdollisuuden uuteen tai parempaan
elämään. Mielestäni se on hyvin
jalo ja hieno ajatus.
Korostan vielä sitä, että kyse on
hyvin henkilökohtaisesta asiasta, mutta haastan kuitenkin kaikki
suomalaiset edelleenkin, edustajat — siis kansanedustajat — etunenässä,
täyttämään elinsiirron luovuttamiseen
oikeuttavan todistuksen eli elinsiirtokortin.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Minustakin ed. Räsäsen
aloite on erinomaisen hyvä, ja tähän
näkemykseen päädyin varsinkin sen jälkeen,
kun luin, mitä viikonvaihteessa Sunday Timesissa ja Aftenpostenissa
kirjoitettiin. Molemmissa lehdissä oli pitkä artikkeli
siitä, miten elinluovutuksista on syntynyt pimeät
markkinat. Siinä artikkelissa kerrottiin ja oli jopa kuva egyptiläisestä pariskunnasta,
josta molemmat olivat pimeillä markkinoilla myyneet munuaisensa
hintaan 2 300 dollaria. Kerrottiin myöskin, että tämä tapa
luovuttaa ja panna omat elimet myyntiin nettisivuille on tullut
Eurooppaan, ja oli mainittu nimeltä toinenkin henkilö,
neljän lapsen isä, joka ei nähnyt muuta
vaihtoehtoa kuin panna munuaisensa myyntiin. Hän sai vastauksen
saksalaiselta pariskunnalta, joka tarvitsi 5-vuotiaalle lapselle
uuden munuaisen, ja he maksoivat siitä 20 000
euroa.
Tässä aloitteessa ed. Räsänen
toteaa, että lainsäädäntö Euroopan
unionin maissa vaihtelee aika paljon. Minä olen sitä mieltä,
että jos lakia muutetaan siihen suuntaan, mitä lakialoitteessa
esitetään, niin sekin omalta osaltaan vähentää pimeillä markkinoilla
olevaa myyntiä. En väitä, että suomalaiset
olisivat näille markkinoille tulleet, mutta sillä,
että tämä elinsiirto yleistyisi, olisi varmasti
vaikutusta tähän.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Minä kannatan ilman muuta tätä ed.
Päivi Räsäsen lakialoitetta koskien näiden
elinsiirtojen yhteydessä tapahtuvaa tiettyä lainsäädännöllistä muutosta
ja perustelen sitä muutamilla asioilla.
Ensinnäkin koko tämä asia on nykyaikaa,
ja se on kehittynyt 1960-luvulta alkaen. Siis yli 40 vuoden ajan,
varmaan viitisenkymmentä vuotta, tätä toimintaa
on maailmalla harrastettu. Suomessa se alkoi munuaistensiirrolla
1960-luvun lopulla, ja vähitellen lähes kaikki
sisäelimet ovat tulleet tähän mukaan
tavalla tai toisella: on sydäntä, keuhkoja, molempia
yhdessä. Kaikki alkoi, kuten sanottu, munuaisista. Nykyään
siirretään maksaa erilaisina osina, ja toisaalta
hyvin pienenä asiana on ihmisen sarveiskalvo, sitäkin siirretään.
Kun näin on tehty — siis teknologia on erittäin
korkealla tasolla, ja hylkimisreaktiot, joissa siis oma kudos hylkii
muualta saatua vierasta kudosta, hallitaan lääkkeillä,
pitkäaikaistulokset ovat erittäin hyviä tästä kaikesta — niin
onhan se tietysti tosi mielenkiintoista, että kun tarve
meillä Suomessa on noin 300 tämmöistä elinsiirtokirurgista
tapausta näiden sisäelinten osalta vuodessa, niin
luovuttajia on vain kolmasosa siitä, noin 100, ja se johtaa
sitten siihen, että 20—30 ihmistä menehtyy.
Totta kai eduskunnan pitäisi herätä tämmöiseen
asiaan aivan poikkeuksellisesti ja muodolliset seikat ja muut vastaavat
silloin poistaa. Siihenhän tämä ed. Räsäsen
aloite jo tähtää. Kun olemme kaksinkertaisia
kollegoja, niin molemmat tiedämme tämän
käytännön kentältä,
mitä tämä kaikki tarkoittaa. Minä en
sitä tarkoita, että tässä pitäisi
kasvoja kaikille ruveta siirtämään. Se
näköjään on ihan viimeisimpää huutoa,
mutta se kuvastaa sitä, miten korkeata teknologiaa siis
käytetään hyväksi.
Nyt kun on sitten niin, että surureaktioiden yhteydessä omaisilla
tai lähisukulaisilla, ehkä vähän
epämääräisestikin rajoitetulla
ihmisjoukolla, on mahdollisuus sanoa "ei" tähän,
niin kyllä minäkin vierastan kovasti sitä,
että he silloin voivat tämmöistä mandaattia
käyttää. Kokonaisvaltainen ajattelu on
se, jolla tätä pitäisi lähestyä, eikä mitenkään
tunteen kannalta, sillä kaikki ne suvut, joissa sitten
on nuoria ihmisiä esimerkiksi elinsiirtokirurgian kautta
tai työikäisiä ja joskus ikääntyneitäkin
saatu takaisin elämään useammaksi vuodeksi,
tietävät, miten suurta kiitollisuutta he kokevat.
Itse tunnen tämmöisiä henkilöitä,
jotka ovat sanoneet, että he aikanaan pitävät
huolta siitä, että heidän elimensä taatusti
luovutetaan eteenpäin. Se on se yleinen mielipide koko
tässä kentässä. Siis tämä puutos
on ongelmallinen, ja kiitos siitä ed. Räsäselle,
että tämän lakialoitteen olette tehnyt!
Suhtautumisesta sanoisin vielä sen, että kun
itsekin olen nähnyt näitä erilaisia hyvin
ikäviä tapahtumia ja siinä yhteydessä läheisten
reaktioita, niin ne ovat niin irrationaalisia, että jos
niiden perusteella perustetaan tämmöinen kielteinen
päätös, niin itse asiassa kyllä lainsäätäjä antaa
ihan väärän vallan sille irrationaaliselle
päätökselle. Olen törmännyt
tilanteisiin, joissa ihmiset ovat myöntäneet allekirjoituksella,
että tiettyjä toimenpiteitä ei enää tietyssä vaiheessa
lainkaan tehdä, ja sitten kun toteutetaan se heidän
halukkuutensa ja ihmisen elämä on tiensä päässä,
niin se reaktio on niin suuri, että lähes oikeusjuttuja nostetaan
niitä vastaan, jotka tekivät sen sopimuksen mukaisesti,
johon omaiset alun perin olivat tyytyneet. Kun varsinainen tilanne
tulee, niin kaikki väliaikaisesti kääntyy
toisinpäin. Se on ehkä koko se ydin tässä.
Tässä täytyy olla myöskin
joku pieni syy siihen, että meillä Suomessa tämä informaatio
mahdollisesti ei leviä ihan oikealla tavalla. Ehkä kaikille
meille kansanedustajille pitäisi muistuttaa, että sopivassa
tilanteessa paikalliset projektit saattavat olla paikallaan. Näitä suostumuksiahan
voi
olla ihan huoltoasemilla, niitä voi kantaa jokaisessa autossa
mukana, miksei rekisteriviranomainenkin voisi tässä asiassa
jotenkin olla liikkeellä. Ja niin kuin ed. Nurmi sanoi,
esimerkiksi tämä ajokorttiin liitetty pieni kruksi
saattaisi olla erittäin hyvä hallinnollinen temppu
myöskin, mutta sehän ei kuulu tämän
lainsäädännön sisältöön.
Mutta voimakas positiivinen reaktio tästä salista
tarvitaan, jotta tämä asia turvattaisiin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Lääkärikansanedustajat
ovat käyttäneet täällä hyvin
asiantuntevia puheenvuoroja. Omasta näkökulmastani
haluan tuoda sen esille, että ihmishenki on arvokas asia
ja sen eteen tulee tehdä kaikki voitava, jotta ihminen
voi säilyttää henkensä onnettomuustilanteen
jälkeen tai vaikeassa sairaudessa. Nyt käsiteltävänä oleva
lakialoite tähtää juuri tähän,
ja sen takia toivon, että lakialoite saa asianomaisessa
valiokunnassa rakentavan ja myönteisen jatkokäsittelyn.
(Ed. Kallis: En minä ole lääkäri!)
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen aloite on todella
erinomainen, kun tästä 9 §:stä poistetaan
tämä läheisten ja omaisten tahto.
Mutta tämä ei kyllä kokonaan tule
ratkaisemaan sitä ongelmaa, että meillä on
pulaa elimistä. Sen takia heti, kun saamme käsittelyyn
terveydenhoitolain, meidän täytyy ottaa se valiokunnassa
yhdessä huomioon, että tämä erityistason
hoito huomioidaan paremmin, sillä nyt keskussairaalat eivät
kaikkia vainajia ilmoita ajoissa, jolloinka näistä elimistä on
jatkuvaa pulaa, mutta jos erityistason sairaanhoito huomioidaan paremmin,
rahoitetaan paremmin, meillä olisi ehkä mahdollisuus
saada elimiä tässä maassa enemmän.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Haluan vielä kiinnittää huomiota
siihen, että Euroopan unionin maiden välillä on
huomattavia eroavuuksia elinten luovutuksessa ja elinsiirtojen määrässä ja
kyllä tämä luovutuselinten saatavuus
korreloi hyvin pitkälti myös siihen lainsäädäntöön,
siihen, miten helpoksi ja yksinkertaiseksi prosessi on tehty.
Ed. Asko-Seljavaara on siinä suhteessa ihan oikeassa,
että pelkästään tämä ei
ratkaise ongelmaa; tarvitaan myös lisää informaatiota
koko sairaalaverkostolle, jotta esimerkiksi onnettomuudessa aivokuolleen
henkilön mahdollinen elinten irrottaminen nopeasti pohditaan
ja toimitaan asianmukaisesti.
Haluan vielä korostaa sitä, että jos
ajatellaan sellaista tilannetta, jossa esimerkiksi 18-vuotias nuori
mies makaa aivokuolleena auto-onnettomuuden jälkeen sairaalassa
ja sitten omaiset saavat tästä tiedon, heidät
kutsutaan paikalle, niin on hyvin ymmärrettävää,
että he ovat sellaisessa sokkitilassa ja järkytystilassa,
että heille ei edes pidä sälyttää sen
asian pohtimista ja ratkaisemista, saako tältä vainajalta
nyt irrottaa maksan tai munuaiset tai sydämen tai sarveiskalvot.
Kyllä tämän kysymyksen pitää olla
lääkärien pohdinnassa.
Suomalaisia pitää vain hyvin informoida myös
siitä vaihtoehdosta, että jos joku haluaa ehdottomasti
vastustaa omien elintensä kuolemanjälkeistä käyttöä,
niin hänen on hyvissä ajoin sitten ilmaistava
tahtonsa esimerkiksi elinsiirtokortin kautta.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä on todella tärkeä asia,
mitä ed. Räsänen on tässä lähtenyt
ajamaan, ja lääkärikansanedustajat ovat
hyvin perustelleet sen tarpeellisuutta.
Mutta yksi vaikeus tässä koko savotassa on
se, että hyvin monesti se elinsiirtotestamentti joutuu hukkaan.
Minäkin joskus parikymmentä vuotta sitten, taitaa
olla 30:kin vuotta sitten, tein semmoisen paperin, mutta kyllä se
rispaantui nopeammin kuin minun sisuskaluni — voi olla,
että ne ovat nyt jo molemmat käyttökelvottomia,
se testamentti ja minun sisuskaluni.
Minä tein muutama vuosi sitten aloitteen, johon sain
kaikkien silloisten lääkärikansanedustajien
nimet alle, siitä, että tehtäisiin tämä elinsiirtotestamentti
tatuoimalla halukkaan ihmisen ihoon, johonkin vakiopaikkaan näkymättömiin, korvanlehden
taakse, nivustaipeeseen, kainalokuoppaan tai mihinkä sovittaisiin.
Silloin heti välittömästi hoitohenkilökunta
kolaripaikalla jo näkisi, että tämä on
suostumuksensa antanut, ja silloin voitaisiin jo panna hälytys
käyntiin, että tämä mahdollisuus
on olemassa.
Kyllä se testamentti on niin hyvin harvoin mukana siinä kolaritilanteessa,
että todella siinä kuluu tarpeettomasti aikaa
kaivella sitä paperia. Mutta tämä on
kanssa erittäin tärkeää, että niillä sivullisilla
ei ole siihen veto-oikeutta todellakaan. Mikä on luvattu,
se on luvattu, eikä se muille kuulu.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Se on ihan totta, niin kuin ed. Vilkuna sanoi,
että kortit rispaantuvat, ja monet ajavat autoa ilman ajokorttiakin.
Silloinhan ei tietenkään ajokorttikaan auta, vaikka
ajokortissa olisi merkintä, jos ajaa ajokortillisena autoa
ja ajaa kolarin mutta ajokortti ei ole mukana. Mutta jostakinhan
se löytyy, se rekisteri, mihin ajokorttikin on rekisteröity,
ja sieltä sitten taas, jos siellä olisi merkintä, että elimiä saa
käyttää, löytyy vastaavasti.
Se voi olla ihan yhtä hyvin Kela-kortti tai tatuointi.
Mielestäni tässä pätee juuri
se sama puheenvuoro, minkä käytin edellisenkin
lakialoitteen kohdalla, että tämä on
hyvä aloite ja kannatan tätä asiaa. Varmasti
tämä aloite vaatii vielä hiomista, mutta
sisältö sinänsä on mielestäni
tärkeä. Ja mikä on tärkeää,
jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa ja ruumiiseensa
ja mielestäni myös oikeus kieltäytyä luovuttamasta
elimiään. Sehän on ihan päivänselvää.
Mielestäni sitä tahtoa pitää myös
pystyä kunnioittamaan ja sallia se.
Surureaktio, mistä ed. Akaan-Penttilä puhui, on
hyvin voimakas. Monelle lähiomaiselle tai rakkaalle on
jo kova paikka se, kun omainen kuolee ja joudutaan tekemään
ruumiinavaus. Se on jo hyvin suuri järkytys usealle henkilölle,
ja se on ihan täysin ymmärrettävää.
Ed. Kalliksen puheenvuoro herätti mielenkiintoni. Tähän
halusin tuoda esille seuraavan seikan: Elinsiirtoihin liittyy laitonta
toimintaa eli, voisi nyt sanoa, elinsiirtovarkautta — elin
otetaan ihmiseltä ilman asianomaisen suostumusta — ja
maailmalla tätä tapahtuu. Toivon, että Suomen
kanta tulee olemaan asiassa selvä, että pyritään
semmoisiin toimenpiteisiin, että elinsiirtoja ja elinsiirteitä saadaan
riittävästi ja lainmukaisesti, ja voimme olla
kansainvälisesti siinä esimerkkinä.
Jos luovutettavien elinten saaminen olisi helppoa, niin asiahan
olisi jo hoidettu tähän päivään mennessä,
mutta se on hyvin vaikea asia hoitaa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Näitä puheenvuoroja kuunnellessani
olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että tarvetta
on. Tuli vaan mieleen semmoinen mahdollisuus, että ei mitään muuta
kuin mikrosiru vaan tuonne johonkin niskan alueelle ihon alle ja
koneella katsotaan heti, kun tämä henkilö tulee,
onko lupa annettu vai ei. Sitä ei voi väärentää millään
tavalla, ja homma on täysin hallinnassa, ja asia yksinkertaistuu. Kaikki
ne meistä, jotka ovat aktiivisesti valmiita tähän,
antavat sen luvan, ja se siru laitetaan tuonne. Laitetaanhan sydämentahdistimet
ja muut ihon alle ihan samalla tavalla.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä selventää,
että näitä elinsiirtokorttejahan on tällä hetkellä noin
viidenneksellä väestöstä, ja jos
tämä lakialoite toteutuu, niin silloin tätä elinsiirtokorttia
ei edes tarvita, koska lähdetään siitä, että on
ikään kuin oletettu suostumus elinten irrottamiseksi.
Itse asiassa jopa voimassa olevassa laissa todetaan kirjaimellisesti
tällä hetkellä näin: "Kuolleen
ihmisen elimiä, kudoksia ja soluja saadaan irrottaa, jollei
ole syytä olettaa, että vainaja eläessään
olisi vastustanut sitä taikka että hänen
lähiomaisensa tai muu läheisensä vastustaisi
sitä." Eli jo tällä hetkellä lähdetään
tästä oletetusta suostumuksesta liikkeelle, ja
elinsiirtokortilla on merkitystä tällä hetkellä lähinnä nimenomaan
lähiomaisten tai muiden läheisten mahdollisen
vastustamisen vuoksi. Kun tämä elinsiirtokortti
on käytännössä hankala järjestelmä,
niin kuin olemme täällä todenneet, niin
mielestäni tämä lainsäädäntö olisi
syytä uudistaa sen mukaiseksi, mitä olen tässä ehdottanut.
Kun ed. Kallis viittasi näihin Euroopan maihin, niin
todellakin on maita, joissa on asiat hoidettu paljon huonommin kuin
Suomessa. Tällä hetkellä Euroopan unionissa
siirtoelintä odottavien määräksi
on arvioitu noin 56 000 potilasta elikkä valtavan
suuri määrä potilaita. Varsinkin itäisen
Euroopan maissa elinsiirtoon on vaikea päästä.
Meillähän oli sosiaali- ja terveysvaliokunnassa
aivan hiljattain käsiteltävänä tämä elindirektiivi,
missä yhteydessä tämä kävi
ilmi.
Markku Pakkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Myös minusta tämä ed.
Räsäsen aloite on hyvin kannatettava. Täällä on
sitä laajasti tulkittu, monella tavalla, ja lääkärikansanedustajat ovat
perustelleet sen myös hyvin.
Itse haluaisin nostaa esille tämän ed. Vilkunan
ja ed. Pulliaisenkin esiin tuoman asian, sen, kuinka se elintestamentti
merkitään. Tuo tatuointi ihmisen ihoon taikka
siru johonkin paikkaan ovat hyviä vaihtoehtoja. Olen elävässä elämässäni
nähnyt tilanteen, jossa kaverilla oli kainalokuoppaansa
tatuoitu oma veriryhmänsä. Pidin sitä sellaisena
hienona ajatuksena, että se olisi sellainen tatuointi,
jonka voisi itselleenkin ottaa. Olisi hyvä, että myös
tämä elintestamentti, mikä se merkintä nyt
sitten olisikin, tavalla tai toisella, varmalla tavalla, olisi sen
ihmisen ihoon sitten merkattu. Näitä molempia,
tatuointia tai sirua, on syytä harkita tässä lakialoitteen
yhteydessä siinä, miten se elintestamentti voitaisiin
merkata.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Kun me saamme tämän kansallisen
terveyskertomuksen, joka on luvattu vuoteen 2011 mennessä — se
valitettavasti kyllä viivästyy — niin
ei nyt kannata oikeastaan vielä ottaa tätä tatuointia
tai mikrosirua itseensä, sillä tähän
kertomukseenhan voidaan sitten merkitä tahto tai se kielto.
Mutta sitten tästä elinkaupasta vielä.
Elinkauppaahan käydään maailmassa erittäin
paljon ja etenkin sellaisissa maissa, missä kuolemantuomio
on voimassa. Kyllä siellä tapahtuu elimien irrotusta
näiltä kuolemaan tuomituilta henkilöiltä.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen otti tämän
mikrosirun esiin. Siitähän on puhuttu tuolla maa-
ja metsätalousvaliokunnassa varsinkin eläinten
yhteydessä, ja juuri sen asian herkkyyden vuoksi en itse
halunnut ottaa sitä esille. Hyvä, että ed.
Pulliainen otti sen esille. Se on yksi mahdollisuus.
Mutta se, miksi mielestäni elinsiirtokortti on varsin
hyvä, on se, että jos siinä on esimerkiksi nimikirjoitus
alla, niin se on kuitenkin niille lähiomaisille viesti
elämästä, ja jos siinä on vielä asianomaisen
allekirjoitus, niin silloin näkee, että tämä oma
rakas on vielä täydessä sielun ja ruumiin
voimissaan antanut sitten luvan tai kiellon käyttää näitä elimiä.
(Ed. Kallis: Siru vain niille, jotka kieltävät!) — Näitä voidaan
miettiä sitten. Ei tämän lakialoitteen
tarvitse tällaisenaan mennä läpi, vaan
voidaan jauhaa tätä asiaa sitten jossakin työryhmässä ja
päätyä sitten johonkin hyvään
lopputulokseen.
Kun ed. Pakkanen otti täällä esille
tatuoinnit, niin huvittuneena totean, että tänään
minulla oli täällä vieraita ja yksi heistä oli
ottanut juuri tatuoinnin, hyvin asiallisen sellaisen. Itse olen
miettinyt näitä tatuoinnin ottamisia ja sitä,
ovatko lävistykset ja tatuoinnit hyviä vai huonoja.
Olemme perheessämme sitä miettineet, ja itse tunnen tämän
tatuointivillityksen sen verran hyvin, että olen itse tänään
ajatellut, että käyn hankkimassa itselleni juuri
tällaisen veriryhmätatuoinnin — aika
on vielä varaamatta, mutta olen sinne menossa. Sekin on
yksi vaihtoehto.
Keskustelu päättyi.