Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi terveydenhuollon lainsäädäntöä hoidon saatavuuden turvaamiseksi. Kyse on Kansallisesta terveyshankkeesta ja valtioneuvoston 11.4.2002 tekemän periaatepäätöksen linjauksista. Terveydenhuoltolainsäädäntömme täsmentämistarpeeseen ovat vuosien mittaan kiinnittäneet huomiota useat eri tahot, kuten eduskunnan oikeusasiamies, ja taustalla on muuttunut, uudistunut, perustuslakimme.

Hallitus esittää, että terveyskeskukseen pitää saada arkipäivisin virka-aikana välitön yhteys ja kiireettömän hoidon tarpeen arviointiin terveydenhuollon ammattihenkilölle on jatkossa päästävä kolmessa arkipäivässä yhteydenotosta. Lääketieteellisesti ja hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä kohtuullisessa ajassa, perusterveydenhuollossa viimeistään kolmessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tämä kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan suun terveydenhuollossa ja perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa ylittää enintään kolmella kuukaudella, mikäli hoidon antamista voidaan perustellusta syystä lykätä potilaan terveydentilan vaarantumatta.

Erikoissairaanhoidossa taas hoidon tarpeen arviointi tulee aloittaa kolmessa viikossa lähetteen saapumisesta terveydenhuollon, siis tässä tapauksessa erikoissairaanhoidon, toimintayksikköön. Tämän tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun hoitoon on päästävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun mainittu hoidon tarve on arvioitu.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tarpeelliseksi todettu hoito on jatkossa järjestettävä kuten nykyisinkin hoidon kiireellisyys huomioon ottaen kolmen kuukauden kuluessa, mikäli lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat eivät muuta edellytä. Tältä osin hallituksen esitys ei muuta mielenterveysasetuksen 6 a §:ssä lapsen tai nuoren hoidon tarpeen arviointiin säädettyä aikaa.

Arvoisa puhemies! Mikäli terveydenhuollon ammattihenkilöstön arvioimaa lääketieteellisesti perusteltua hoitoa ei voida jatkossa antaa hallituksen esityksen mukaisissa säädetyissä enimmäisajoissa, kunnan tai kuntayhtymän on järjestettävä hoito hankkimalla se muilta palveluntuottajilta. Kyse on ikään kuin alihankintasopimuksista, joissa potilaan oma maksuosuus, asiakasmaksulain mukainen maksu, ei muutu. Hoidosta siis päättää edelleenkin kuten nykyisinkin terveydenhuollon ammattihenkilö, viime kädessä lääkäri tai hammaslääkäri.

Hallituksen esityksellä ei luoda potilaalle uutta, subjektiivista oikeutta tai subjektiivisen oikeuden kaltaista järjestelmää päästä hoitoon. Potilaalle ei muodostu rajatonta oikeutta saada mitä tahansa itse haluamaansa hoitoa julkisesti rahoitettuna. Potilaan terveydentilasta johtuva hoidon tarve arvioitaisiin aina terveydenhuollon ammattihenkilön toimesta. Hoitoonpääsy turvataan säädettyjen enimmäisaikojen puitteissa silloin, kun on kyse todellakin lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti perustellusta hoidosta, joka määrittyy kansallisesti yhteneväisten hoitosuositusten tai vakiintuneen hoitokäytännön perusteella.

Potilaan hoidon saatavuuden turvaamisen keskeisenä arvoperustana on oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden parantaminen hoitoonpääsyssä asuinkunnasta ja varallisuudesta riippumatta. Tässä olevaa sairaanhoitopiirien kuntayhtymien vastuuta sairaanhoitopiirin sairaalaan hoitoon lähetettyjen potilaiden hoidon järjestämisestä esitetään selvennettäväksi. Eduskunnan oikeusasiamies on useammassakin eri yhteydessä korostanut tarvetta selkiinnyttää kuntalain ja erikoissairaanhoitolain säännöksien tulkintaa terveyspalveluiden järjestämisen vastuusta.

Kaikille sairaanhoitopiirin jäsenkuntien asukkaille on jatkossa järjestettävä siis nämä palvelut samojen periaatteiden mukaisesti. Samalla potilaan mahdollisuutta saada tietoja hoitoonpääsyyn liittyvistä kysymyksistä ja odotusajoista vahvistetaan siten, että odotusajat eri yksiköissä ovat julkisia ja julkisten lähteiden kautta luettavia, jolloinka läpinäkyvyys tässä lisääntyy. Samalla ehdotetaan muutettavaksi lakia potilaan asemasta ja oikeuksista siten, että potilaalle on selkeästi ilmoitettava hänen hoitoonpääsynsä ajankohta, ja mikäli se muuttuu, on ilmoitettava myöskin muutoksen syy. Lakiin ehdotetaan lisäksi otettavaksi säännös tutkimus- ja hoitosuunnitelmasta, joka vahvistaisi erityisesti pitkäaikaissairaiden ja lääketieteellisessä kuntoutuksessa olevan potilaan asemaa.

Arvoisa puhemies! Myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi. Lääkärien erikoismaksuluokkajärjestelmästä ollaan luopumassa. Ne lääkärit, joilla tämä erikoismaksuluokkaoikeus on, säilyttävät tämän oikeutensa kolmen vuoden ajan, mutta uusia ei enää myönnettäisi. Erikoismaksuluokkajärjestelmästä luopuminen vastaa pääministeri Lipposen hallituksen 11.4.2002 tekemää valtioneuvoston periaatepäätöstä terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Tässä päätöksessähän todetaan, että erikoismaksuluokasta luovutaan asteittain. Tässä asiakasmaksulaissa 9 § kumotaan ja valtio myötävaikuttaa, että tämän erikoismaksuluokan purkuun liittyvän korvaavan kannustinjärjestelmän kehittämisessä edetään siten, että erikoismaksuluokan korvaisi jatkossa erityinen erityispoliklinikkatoiminta. Tästä erikoismaksuluokan purkamisesta on puhuttu vuosikausia, ja nyt siis tässä siirrytään tekoihin. Tätä järjestelmää on pidetty ongelmallisena. On esitetty näkemyksiä, että se olisi tehnyt mahdolliseksi ylimääräisin maksuin päästä hoitoon eri jonojen keskimääräisiä odotusaikoja nopeammin. Tämä käytäntö on jotenkin ainutlaatuinen, eikä tämäntapaista järjestelmää tiettävästi ole käytössä missään muualla.

Arvoisa puhemies! Hoitoonpääsyn turvaaminen on tämän Kansallisen terveyshankkeen ydintä. Tavoitteena on, että me saamme terveydenhuoltomme toimimaan ihmisten kannalta paremmin. Tavoitteena on myöskin tasoittaa niitä eroja, joita meillä on terveyspalvelujen saamisessa, ja yhdenmukaistaa näitä hoitokäytäntöjä. Uutta lainsäädäntöä ja kehittämistyötä on tehty ihmisille tärkeiden peruspalveluiden turvaamiseksi. Tämä yhtenäisten hoidon arviointien kriteeristö on valmistelussa, ja osa on valmiina. Sen käyttöönotto tulee sitten tapahtumaan myöskin tämän lain voimaan tullessa, ja terveydenhuollon ammattilaisen perusteltuun arvioon sitten täytyy päästä myöskin näitten aikojen puitteissa.

Eduskunnalle tehty esitys on toteutettu taloudellisilta raameiltaan pääministeri Lipposen hallituksen valtioneuvoston periaatepäätöksessä arvioiduilla taloudellisilla lisäpanostuksilla, ja nämä ovat siis turvatut täysin sen mukaisesti. Julkisuudessa on suhtauduttu positiivisesti hoidon järjestämisen enimmäisaikoihin ja kritiikkiä on esitetty lähinnä siitä, onko aikataulu liian nopea. Täytyy todeta, että valtioneuvosto on kuitenkin jo lokakuussa 1999 hyväksynyt sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman, jossa olivat jo nämä toimenpidesuositukset hoidon nopeasta suorittamisesta tai hoidosta, joka olisi perustunut nykyistä parempaan käytäntöön, mutta tätä ohjelmakauden tavoitetta ei ole kuitenkaan saavutettu ja terveyspalvelujen kirjavuus on kunnissa ollut havaittavissa näitten aikojen osalta. On esitetty myöskin perusterveydenhuollon lääkäreiden ja eräiden ammattihenkilöiden riittämättömyyttä tässä asiassa, mutta tässä on parannuksia koko ajan kyllä tulossa koulutuspuolelta, ja suhtaudumme siinä esimerkiksi lääkärimäärän lisäyksiin nyt hyvinkin positiivisesti.

Nyt on aika toteuttaa tämä uudistus, jolloin sitten kun ensi vuoden maaliskuussa tämä lähtee vireille, siitä huhtikuusta, jolloin nämä ajat jo täsmällisesti ilmoitettiin, terveysprojektissa on kulunut kolme vuotta, elikkä kyllä tässä on ollut aikaa myöskin valmistautua, ja koko sen ajan on tietysti myöskin rahoitusta ja hankerahoitusta lisätty — edellinen hallitus ja nykyinen hallitus — ja toimintakäytäntöjä on muutettu, ja kaikki kunnissa tähtää siihen, että potilaat pääsisivät sujuvammin hoitoon.

Hallituksen esityksen mukaiset hoidon järjestämisen enimmäisajat ovat kokonaisuus. Ne vastaavat sekä tätä periaatepäätöstä että hallitusohjelmaa, ja ne kaiken kaikkiaan toteuttavat suurempaa organisaatioiden välistä yhteistyötä ja yhteistyötä sairaanhoitopiirien, kuntien, järjestöjen ja yksityissektorin kesken, mutta ennen kaikkea tällä halutaan turvata julkisten palvelujen saatavuus ja niiden laatu ja pitää hinta niin kohtuullisena, että kaikilla olisi niitä mahdollisuus käyttää. Uskon, että tässä se uudistushalu ja -tahto, joka nyt on menossa sekä sairaanhoitopiireissä, kunnissa että luottamusmiesten ja päättävien poliitikkojen kesken, koituu monella tavalla potilaiden parhaaksi. Uskon, että tämä laki tulee olemaan suurin uudistus sitten kansanterveyslain 1972, mutta koituu sitten monella tavalla myöskin väestön terveyden hyväksi.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys HE 77/2004 laiksi hoidon saatavuuden turvaamiseksi on erittäin asiantuntevasti ja täsmällisesti laadittu. Voi vain onnitella sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehiä ja ministeriä tästä esityksestä, jonka siemenet kylvettiin jo Lipposen kakkoshallituksen aikana vuonna 2002, silloin kun ed. Osmo Soininvaara — joka nyt poistuu salista — oli ministerinä.

Suomi käyttää edelleenkin terveydenhuoltoon vähemmän rahaa kuin muut Oecd-maat eli noin 7 prosenttia bkt:stä, kun vastaava luku Ruotsissa on 8,7, Saksassa 11. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat Suomessa 40 prosenttia pienemmät kuin Norjassa, jossa erikoissairaanhoito on kokonaan valtion rahoittama. Tähän malliin, siis valtion rahoitukseen tai sitten vakuutuspohjaiseen rahoitukseen, ei todellakaan kannata Suomessa koskaan ryhtyä. Äsken annoin juuri haastattelun Itävallan televisiolle tästä meidän sairaanhoitouudistuksestamme, ja he halusivat sen sitä varten, että he olivat netistä lukeneet, että Suomessa on erittäin korkeatasoinen terveydenhuolto. Voin vain sanoa heille, että se todella on korkeatasoinen, mutta se ei ole riittävä. He kysyivät kovasti, mitä heidän pitäisi tehdä. Sanoin, että teidän täytyy redusoida kustannuksia. Onneksi me voimme niitä lisätä.

Kun tämä lakiesitys on sitten saatu voimaan ja vähitellen jonot alkavat purkautua ensi vuoden maaliskuusta lähtien, niin on heti myös ryhdyttävä purkamaan tätä kaksikanavaista rahoitusjärjestelmää — Kela, valtio ja kunnat — koska Kelasta todella pitäisi nyt vapautua rahaa, kun sairauspäivärahat vähenevät. Sillä tavalla näitä rahoja mahdollisesti voisi käyttää sairauksien diagnosointiin, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn, joka myöskin tässä nykyisessä esityksessä saattaa jäädä vähemmälle huomiolle.

Arvoisa herra puhemies! Vaikka hallituksen esitys on erinomainen ja toivottavasti parantaa kerralla jonottavien potilaiden asemaa, on siinä tietenkin pieniä parannuksia tehtävä. Esimerkiksi potilaan oikeus päästä hoitoon on, mutta kuitenkaan hänellä ei ole subjektiivista oikeutta, joten siitä saattaa tulla aikamoisia riitakysymyksiä, jos näitä lain pykäliä ei tarkisteta.

Erikoislääkärien koulutusmääriä on lisättävä. Meillä on nyt aikamoinen pula anestesiologeista, radiologeista jne., ja tämän vuoksi evo-rahoitus on ehdottomasti palautettava sille tasolle, mille se kuuluu, eli se on nyt 30 prosenttia pienempi kuin sen kuuluisi olla. Kuten ministeri mainitsi, lääkäreiden eml-palkkiojärjestelmä poistuu ja sen tilalle tarjotaan iltavastaanottotoimintaa. Se on tietenkin isku näille noin 15 prosentille lääkäreistä, jotka ovat hoitaneet työaikanaan eml-potilaita. Itse minulla ei niitä koskaan ole ollut, joten en oikeastaan osaa olla kovinkaan kateellinen muille, mutta jotakin pitäisi tulla tilalle. Ehkä silloin tällainen suoritepalkkausjärjestelmä, ehkä jonkinlainen asiakasmaksulain tarkistus siten, että potilas voisi maksaa vähän enemmän, jotta hän pääsisi mahdollisesti myös päiväsaikaan sen lääkärin hoitoon, mihin varsinaisesti haluaa, voisi hyvittää lääkäreitä, koska meillä on suuri ongelma: lääkärit vuotavat ulos julkisesta terveydenhuollosta. Valtio on luvannut ne rahat, mitkä tähän on suunniteltu, mutta kuntien rahoitus on ehkä vielä ensi vuonnakin huono, vaikka sen kehysbudjetissa piti nyt parantua ensi vuodeksi. Saa sitten nähdä, onko meillä todella rahaa toteuttaa tätä terveysprojektia.

Olen liikkunut kentällä ja eri sairaaloissa ja olen todennut, että keskussairaalat yleensä voivat paremmin kuin yliopistosairaalat. Ne ovat pystyneet purkamaan jonoja, kun taas yliopistosairaaloissa on aivan toivottomia jonoja. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että evo-rahoitus palautetaan sille tasolle, mille se kuuluu, jolloinka mahdollisesti yliopistosairaalat voivat voida vähän paremmin.

Lakiesitys on erinomainen. Voin vain toivottaa sille parasta onnea ja menestystä. Pieni paniikki voi syntyä ensi vuonna 1.3., mutta kyllä me siitä selviämme.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Voi tietysti vain yhtyä niihin onnitteluihin, mitä ed. Asko-Seljavaara totesi, kun meillä nyt on käsittelyssä tämä hallituksen esitys laiksi, jota hoitotakuuksi kutsutaan, vaikka ministeri ei halua tätä sanaa käyttää, jottei syntyisi todella käsitystä siitä, että nyt ollaan antamassa subjektiivinen oikeus hoitoon. Tästä varmaan voidaan keskustella ja kiistellä täällä, mutta hyvää on se, että esitys on annettu.

Haluan kuitenkin vain sanoa, että olen hieman huolissani siitä, että odotukset ovat kansalaisten keskuudessa erittäin suuret, ja pelkäänpä, että niillä rahoituskehyksillä, millä ollaan nyt etenemässä, näihin kansalaisten odotuksiin ei voida vastata. Tarkoitan tällä juuri sitä, että meillä todellakin on erittäin paljon puutteita tällä hetkellä niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa, leikkausjonot ovat edelleen pitkiä ja kyse ei ole pelkästään tehottomuudesta, vaan kyse on siitä, että meillä ei ole riittävästi resursseja, rahallisia resursseja eikä henkilöstöresurssejakaan. Todellakin toivon, että esimerkiksi valiokunta kiinnittää hyvin paljon huomiota siihen, tarvitaanko esimerkiksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa tai jossain muualla lisää resursseja ainakin tämän lain voimaan tullessa, koska uskon, että yhteydenottoja tulee aika paljon, jos tämä ei näytä lähtevän toimimaan.

Mutta taloudellisista resursseista olisin halunnut kiinnittää huomiota siihen — myöskin lausunnonantajat täällä ovat kiinnittäneet tähän huomiota ja nimenomaan täällähän on jopa ehdotettu sitä — että vuosi 2005 voisi olla siirtymä- tai kokeiluvuosi ja varsinaisesti laki tulisi voimaan vasta 2006. Tämä on siis lausunnonantajien näkökohta. Tämähän on ollut hyvin laajalla lausuntokierroksella, ja tietysti on hyvin tärkeää, että näin on toimittu. Mutta valiokunnan on mielestäni hyvin tarkkaan nyt pohdittava tätä asiaa ja nimenomaan varmistuttava siitä, että on riittävät resurssit, kun tämä pannaan täytäntöön. Huonoa lakia ja sellaista, jota ei voida toteuttaa, ei pidä tehdä. Silloin täytyy joko löytää lisää rahaa, ja toivon, että sitä löydetään ja satsataan hieman enemmän, ja toisaalta henkilöstö on myöskin koulutettava tähän. Tämähän ei ole mikään yksinkertainen asia, vaan tämä edellyttää myös valtavan laajaa koulutusta siitä huolimatta, että meillä on ollut tiedossa, että tämä on tulossa. Mutta tämä ei ole mikään yksinkertainen asia.

Haluaisin myös kiinnittää huomiota siihen, että tässä lakiehdotuksessa mainitaan myöskin Euroopan unionin palveludirektiivi, joka on parasta aikaa täällä eduskunnassa käsittelyssä. Täällä tekstissä, mikä lakiesityksen puitteissa on, ei näy sitä kritiikkiä, joka sosiaali- ja terveysministeriön kantana on, eli että sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi kokonaan poistaa tämän palveludirektiivin piiristä. Toivon myöskin, että tältä osin asiaan kiinnitetään huomiota, koska, kuten me tiedämme, meillä perustuslaissa on tietyt säädökset kansalaisten oikeuksista saada palveluja. Kunnilla on järjestämisvastuu. Kunnat voivat itse päättää, miten ne palvelut järjestävät, mutta kansalaisilla on myös oikeus hakeutua hoitoon tietyin edellytyksin ulkomaille. Toisaalta, jos sitten avataan vielä täysin markkinat tänne Suomeen, me voimme joutua sellaiseen tilanteeseen, jota me emme hallitse ja jonka jälkeen emme ole enää siinä tilanteessa, mistä ed. Asko-Seljavaara totesi, että käydään täällä kehumassa ja kuulostelemassa, miten me olemme pystyneet näin hyvän järjestelmän tekemään.

Kyllä minä nyt vaan haluan antaa arvostusta niille menneille sukupolville, jotka loivat alun perin maahamme kansanterveysjärjestelmän, kansanterveyslain. Sitä mukaa kehitettiin hyvä terveyskeskusjärjestelmä, joka nyt ei valitettavasti koskaan oikein ehtinyt täysimääräisesti tänne Etelä-Suomeen, mistä osittain nyt nämä ongelmat juuri johtuvat, koska me emme koskaan päässeet nauttimaan siitä. Ei hammashuoltoa koskaan päästy täällä kehittämään sillä tavoin kuin sitä tehtiin pohjoisessa, jossa tietenkin olikin kaikkein kiireellisin tarve. Hyvää on myöskin se, että tämän hoitotakuujärjestelmän, mitä nimeä haluaisin mielelläni kuitenkin itse käyttää, piirissä on myöskin suun terveydenhoito. Se on hyvä asia.

Todellakin koska kunnilla on mahdollisuus myös itse valita palvelun tuottaja, jolta palvelut hankitaan, toivon erityisesti, että valiokunta kiinnittää huomiota myöskin tähän hankintapuoleen. Valitettavasti minulla on tiedossani, että nämä kilpailuttamisasiat eivät ole kunnissa oikein hallinnassa. Tästäkin syystä, jos vain pelkästään tuijotetaan siihen hintaan, joka on tietysti tärkeä tekijä, mutta ei oteta riittävästi huomioon esimerkiksi laatutekijöitä ja turvallisuustekijöitä, voidaan todellakin joutua harhaan. Toivon, että erityisesti tässä asiassa kuullaan asiantuntijoita, ennen kuin lopullisia päätöksiä tehdään.

Lakiesityksessä todetaan myöskin se, minkä hallitus on minusta erittäin hyvin todennut, että olisi tärkeää, että tässä asiassa hankitaan myös perustuslakivaliokunnan lausunto. Mielestäni se on paikallaan, kun tässä on kuitenkin näin isosta ja merkittävästä asiasta kyse ja kun tähän liittyvät juuri toisaalta kansalaisten perusoikeudet ja toisaalta kunnallinen itsehallinto ja tietyt velvoitteet kuitenkin kunnille, jotka ovat riippumattomia tästä itsehallinnosta. Kyllä tässä on hyvä perustuslakivaliokuntaa kuulla.

Arvoisa puhemies! Olen itse vähän huolissani nyt siitä, että Euroopan unionin tasolla tapahtuu aika paljon tällä hetkellä. Totesin tämän palveludirektiivin, joka on siis laaja puitedirektiivi. Olen kuullut, että komissiolta on myöskin tullut ulos uusi terveydenhoito-ohjelma, johon en ole ehtinyt vielä paneutua. Olen ymmärtänyt kuitenkin ennakkotiedoista, että siinä nyt sitten erityisesti kiinnitetään huomiota tähän potilaiden liikkuvuuteen. Kyllä minusta nyt rupeaa olemaan ehkä aika soittaa vähän hälytyskelloja, sillä vaikka me puhumme paljon pääomien ja tavaroiden ja palveluiden ja ihmisten vapaasta liikkuvuudesta, en minä nyt oikein jaksa uskoa kuitenkaan, että potilaita liikuttelemalla nämä ongelmat ratkaistaan. Täytyy nyt muistaa, että hyvin monilta osin kuitenkin kyse on siitä, että on hyvin intiimeistä, hyvin elintärkeistä asioista kysymys, kun ihmisten kanssa työskennellään ja heidän terveydentilastaan on kyse. Kyse ei ole mistään tavarakaupasta.

Totta kai voidaan liukuhihnalla lähettää potilaita vaikkapa kaihileikkaukseen Viroon tai jonnekin muualle, mutta se kostautuu kyllä pitkän päälle, jos me sen osaamisen menetämme täältä Suomesta. Nimenomaan haluaisin nyt kiinnittää huomiota siihen, että on kaikin tavoin huolehdittava, että säilyy tämä erittäin monipuolinen, laaja osaaminen, mitä meillä Suomessa on kaikilta eri sektoreilta, elikkä että me olemme omavaraisia. Me voimme tässä suhteessa sanoa, että meidän terveydenhuoltojärjestelmämme on sillä tavoin omavarainen, että viimeisimmät hoitomuodot voidaan ottaa täällä käyttöön. Mikäli meillä rahat niihin riittävät, se säilyy myös jatkossa.

Vielä olisin halunnut pari asiaa muistuttaa mieleen, jotka meillä ovat haasteena edessä. Olen sanonut sen jo aikaisemmin ja toistan vielä: Suomi tuottaa erittäin halvalla nämä korkeatasoiset terveydenhuollon palvelut. Sosiaali- ja terveysala ei ole enää työpaikkana samalla tavalla halutuimpien listoilla kuin aikaisemmin. Tämä on huolestuttava merkki. On hyvä myös muistaa, että terveysalalla työskentelevien palkkojen ostovoima on ja yleensä Suomessa olemme alimmassa kvartaalissa ja että, minkä myönnän mieluusti, meillä johtamisjärjestelmissä on valitettavasti paljon kehitettävää. Joskus tuntuu, kun itsekin olen terveydenhuollossa työskennellyt, että liian paljon on sitä vanhaa, autoritaarista järjestelmää siellä olemassa. Mutta toisaalta, jos me haluamme, että kehittäminen tehdään mahdolliseksi, kyllähän näille ihmisille pitää myös antaa aikaa. Nyt aika ei riitä. Siellä juostaan tukka putkella. Näin voin sanoa. Ed. Asko-Seljavaara varmaan tietää, että näin tehdään Töölössä ja näin tehdään Mariassa ja näin tehdään suurimmassa osassa meidän erikoissairaaloitamme, ja siellä kyllä valitettavasti täydennyskoulutus ja muu kärsivät tästä kiireestä.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Niin, ed. Ojala, kyllä niin tehdään myös Kymenlaakson keskussairaalassa ja yleensä siellä, missä tehdään työtä. (Ed. Outi Ojala: Minähän sanoin, että monissa muuallakin!) Mainitaan nyt muitakin kuin vain pääkaupunki.

Mutta joka tapauksessa halvalla ei saa hyvää. Se, että Suomi tosiasiassa on Oecd-maiden häntäpäässä reaalisessa rahassa, siis siinä, mitkä ovat terveydenhuollon kokonaismenot per asukas ostovoimapariteetilla korjattuina USA:n dollareissa. Vuonna 2001 Suomessa terveydenhuollon menot per asukas olivat 1 841 dollaria, kun Oecd-maista ainoastaan Portugali, Espanja, Kreikka ja Uusi-Seelanti olivat Suomen takana, siis vielä pienemmällä summalla tilastoissa. Kaikki EU-maat mainittuja maita lukuun ottamatta olivat edellä. Tietysti USA:n ykkössija tässä on, aivan niin kuin ed. Ojala viittasi, aivan muusta maailmasta, koska siinä ovat erilaiset vakuutukset, oikeudenkäyntikustannukset ja lakimiesten palkkiot ym. Mutta halvalla ei saa hyvää, ja samaan aikaan kuitenkin, niin kuin professori Ilkka Vohlanen vuosia sitten jo totesi tutkimuksessaan, markka-aikana Suomessa tuhlattiin 40 miljardia markkaa vuodessa siihen, ettei hoidettu vaan osoitettiin jonoihin ja jätettiin hoitamatta. Se on todellista tyhjäkäyntiä.

Arvoisa puhemies! Minäkin voin onnitella ministeriötä, että se on pääministeri Paavo Lipposen toisen hallituksen aikana liikkeelle laitetun Kansallisen terveysohjelman erään osion vienyt eteenpäin konkreettisella tavalla, hyvä näin. Ongelma on toki rahoitus, ja pelkään henkilökohtaisesti, että tämän professori Huttusen johdolla tapahtuneen hyvän prosessin toteuttaminen jää kiinni puuttuvasta rahasta. Siinä pää mahdollisesti kolahtaa siihen mainittuun pääministeri Vanhasen hallituksen menokattoon. Onko niin, että meillä ei löydy sitä 350:tä miljoonaa euroa, mikä kuuluisi kuntien rahoitettavaksi ja rahoitusosuudeksi, jotta saataisiin tämä 700 miljoonaa euroa kasaan terveysmenojen, nimenomaan terveys- ja sairaanhoitomenojen, tasokorotukseksi? Tämähän oli se lähtökohta. Tästä on yksimielisesti päätetty ja jaettu kahtia 700 miljoonaa ja saatu 350 miljoonaa euroa valtiovallan, toisaalta kuntien osuudeksi. Tämä on se vesitys, mitä pelkään tässä asiassa.

Edelleenkin hallituksen esitys hoitotakuusta on kyllä löysempi kuin alkuperäinen. Kun tänään eduskuntatalon seminaarissa, missä nyt myös paikalla hienosti oleva ministeri Hyssälä oli mukana, tutustuin tämän lain yksityiskohtiin, huomasin muutamia kohtia, joita kannattaa ehkä katsoa valiokunnassa.

Täällähän todetaan, että hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut sairaanhoitopiirin sairaalaan tai muuhun sen toimintayksikköön. Sitten edelleen hoito on toteutettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu. Tässä nyt mahdollisesti, kun tuntee ongelmia, mitä on käytännön elämässä, tämän hoidon arvion aloittamisen ja sen loppuun suorittamisen väli voi olla harmaa vyöhyke. Se voi olla hyvin lyhyt, pieni ja kapea, mutta se voi olla myös mahdollisesti aika laaja. Tähän olisi hyvä ainakin mietinnössä kiinnittää huomiota, mikä se ajallisesti olisi. On olemassa lomia, muita poissaoloja, sitä että arviointi saattaa olla hankalaa ja vaikeata ja aikaa voi kulua. Siis tämä on eräs yksityiskohta. Myönnän, että tässä ei välttämättä ole ongelmaa.

Mitä tulee erikoismaksuluokan poistamiseen, niin itse pidän sen poistamista erittäin tervetulleena ja hyvänä asiana, ja, niin kuin hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, lainsäädäntöhän sinänsä takaa potilaalle mahdollisuuden "tilanteen sallimissa rajoissa" valita häntä hoitavan lääkärin asianomaisen toimintayksikön lääkäreistä. Tämähän on olemassa olevaa lainsäädäntöä. Tässä mielessä eml eli tämä erikoismaksuluokka ei ole lainkaan ollut varsinaisesti tämän valinnan mahdollistama säädös. Kaikki käytännön työtä tekevät lääkärit tietävät, että tämä on myös ollut ohituskaista ja siitä huolimatta, että jälleen laki ja asetus on sisällöltään ja hengeltään sellainen, että sitä ei saisi siihen itse asiassa käyttää. Eml on taloudellisesti eriarvoistava menetelmä ja jäänne menneiltä ajoilta. Se on syytä poistaa.

Mutta sitten, arvoisa puhemies ja arvoisa ministeri, haluaisin kiinnittää erääseen asiaan huomiota, joka tuli tänään tämänpäiväisessä seminaarissa esille. Se on pisteytysmenetelmä. Jotta niin kutsutusti päästäisiin objektiiviseen tulokseen siitä, kuka kuuluu jonoon ja kuka ei, leikkaus- tai muuhun hoitojonoon, potilaat pisteytetään. Näin ollaan muodostamassa rigidejä, kaavamaisia järjestelmiä pisteiden keräämiseksi. Pisteitä luonnehditaan hyvin tiukalla ja yksiselitteisyyteen pyrkivällä tavalla. No, hyvä näin. Kuitenkin tämä kokonaispistemäärä, mikä pitää niin sanotusti saavuttaa, sanokaamme, vaikka lonkkanivelen kulumaa potevan potilaan, jotta hän saisi mahdollisuuden päästä totaaliproteesikirurgiseen toimenpiteeseen, saattaa olla hyvin korkea, siis se nostetaan korkealle tasolle. Käytettävissä olevat tiedot esimerkiksi lonkka-artroosipotilaan kohdalla kertovat, että pitää liikkua hyvin vaivalloisesti, pitää olla kaksi kyynärsauvaa, tai ehkä yksi riittää; aina saa sitä enemmän pisteitä, mitä vaikeampaa on.

Mutta yhtä kaikki tässä on sellainen ongelma, että jos tehdään kovin korkea rima ennen kuin päästään hoitojonoon, potilaan kunto heikkenee. Esimerkiksi potilaan, joka joutuu todellakin liikkuakseen käyttämään apuneuvoja, esimerkiksi kyynärsauvoja, lihaskunto heikkenee, lihakset yksinkertaisesti häviävät, niin kuin me tiedämme, ja yleiskunto heikkenee. Kun tällainen potilas operoidaan, hän toipuu huonommin, voipa olla, ettei toivu koskaan omatoimisesti kuntoon. Tässä on ehkä tällainen kohta, jota pitää valiokunnassa katsoa tarkoin. Toivon, uskon, että paikalla olevat arvoisat sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet kiinnittävät tähän muutenkin huomiota, että valiokunta tosiaan tähän paneutuisi, jotta ei alettaisi hoitaa jonoja korkean jonokynnyksen avulla. Kyllähän me saamme lyhyet jonot, kun teemme sellaisen kynnyksen, että siihen valtaosa potilaista kompastuu, ja eivät todellakaan pääse edes jonoon. Näin on lyhyitä jonoja, ja tällöin hallinto voi olla iloinen, mutta potilaat eivät. Tämä on asia, joka painokkasti tuli esille myös tämän päivän eduskuntaseminaarissa.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys HE 77/2004 kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta on tärkeä esitys hyvin monesta näkökulmasta katsottuna. Yksittäisen ihmisen kannalta esitys on hyvä, etten sanoisi erinomainen. Sillä varmistetaan, että ihminen saa vaivoihinsa asiantuntijan arvion ja, jos hän sitä tarvitsee, myöskin hoitoa. Kansanterveydellisesti tämä esitys on todella hyvä, kuten totesin. Vaivoihin pyritään puuttumaan mahdollisimman varhain. Tämähän on myöskin kansantaloudellista toimintaa.

Asiaa tulee kuitenkin tarkastella myös muista näkökulmista. Nykyisten hoitojonojen purku maksaa laskelmien mukaan noin 120 miljoonaa euroa, joittenkin laskelmien mukaan jopa 200 miljoonaa euroa. Lisäksi tarvitaan resursseja jonojen hallintajärjestelmän luomiseen, mitä tällä hetkellä tehdäänkin. Valtio toki antaa taloudellista apua tähän, mutta kunnilta vaadittava omavastuuosuus on monelle kunnalle täysin mahdottomuus järjestää. Otan esimerkiksi jonkun pienen kunnan Etelä-Pohjanmaalta; sillä ei välttämättä ole siitä budjetista ottaa tätä niin sanottua omavastuuosuutta.

Toinen kriittinen piste on siinä, että kyseessä oleva hallituksen esitys tulee vähentämään kuntien itsemääräämisoikeutta. Onko siis vaara, että piikki on auki koko ajan ja kuntien terveydenhuollon kustannukset riistäytyvät hallinnasta entistä pahemmin?

Kolmas tässä kriittisten pisteiden luettelossani, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, on se, että tällä esityksellä terveydenhuollon resurssit kohdennetaan ja priorisoidaan hoitoon ja erityisesti erikoissairaanhoitoon. Kuten tiedämme, ennalta ehkäisevää työtä on jouduttu taloudellisista syistä vähentämään kunnissa hyvin pitkän ajan. Otan esimerkiksi kouluterveydenhoitajien määrän: Kouluterveydenhoitajien määrää on jouduttu vähentämään kunnissa noin viiden vuoden aikana hyvin paljon, vaikka samanaikaisesti lasten astma, diabetes, mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat lisääntyneet. Eikö olisi ennalta ehkäisevässäkin mielessä hyvä ja taloudellistakin, että kouluterveydenhoitajien määrä säilytettäisiin? Tämä oli vain yksi esimerkki ennalta ehkäisevästä työstä. Tiedämme, että ennalta ehkäisevään työhön ja perusterveydenhuoltoon panostaminen on pitkällä juoksulla se, mikä todella terveydenhuollon kustannuksia alentaa.

Olen hyvin iloinen tästä lakiesityksestä, aivan niin kuin monet muutkin puhujat täällä ovat sanoneet, mutta suoraan sanoen olen huolissani tästä aiheutuvasta tilanteesta. Joudutaanko perusterveydenhuolto alas ajamaan ja ennalta ehkäisevää työtä vieläkin vähentämään? Siihen meillä Suomessa ei kyllä valitettavasti ole varaa. Samoin olen huolissani kuntien selviämisestä tulevaisuudessa erityisesti taloudellisesti. Joka tapauksessa toivon, että tämän esityksen yhteydessä keskustellaan ja arvioidaan, niin hyvä kuin se onkin, myös sitä, mitä kaikkia vaikutuksia tämä aikaansaa.

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Hyssälä on hyvin innostunut ministeri, ja hän useasti sanoo, että on tekemisen meininki. Se on hieno asia, että olette sen huomannut. Olen viisitoista vuotta kouluttanut laatujärjestelmiin terveydenhuollon organisaatioita ja voin sanoa, että siellä on aina ollut tekemisen meininki. Aina kun on joku kehittämishanke valtakunnasta pykätty, niin heti kaikki ovat innoissaan lähteneet liikkeelle. Elikkä tämä sama rata jatkuu, mutta tietenkin rajansa on kaikella. Me emme voi tätäkään asiaa hoitaa ihmisten selkänahasta. Täytyy miettiä myöskin se, miten säilytetään vetovoima tälle alalle, miten hoidetaan palkkauskysymykset. Ei voi olla siten, että tällaisesta työstä maksetaan semmoista palkkaa, mikä tällä hetkellä monella ammattihenkilöllä terveydenhuoltoalalla on.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta on tarpeellinen. Esitys lähtee asiakkaan ja kansalaisen oikeuksista ja oikeuksien turvaamisesta. Tärkeintä kansalaisten näkökulmasta on hoitoonpääsyn turvaaminen. Perustuslainkin mukaan kansalaisilla on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Tällä hetkellä asiakkaan oikeudet eivät kuitenkaan kaikilta osin toteudu. Tämä esitys tuo kuitenkin parannusta tilanteeseen.

Esityksen mukaan hoidon tarpeen arviointiin pääsee jatkossa 3 vuorokaudessa, polikliinisiin tutkimuksiin 3 viikossa ja lääketieteellisiin hoitotoimenpiteisiin 3—6 kuukaudessa. Tähän niin sanottuun hoitotakuuseen sisältyy kunnan tai kuntayhtymän velvollisuus hankkia kansalaiselle hänen tarvitsemansa hoito tietyssä määräajassa. Jos kunta ei sitä itse pysty tarjoamaan, on se velvollinen järjestämään hoidon muilta palveluntuottajilta, kuitenkin siten, että asiakasmaksu pysyy potilaalla samana.

Pidän hyvänä myös sitä, että lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta on varmistettu hoitoonpääsy erityisen nopeasti. Toivon, ettei enää jatkossa tapahdu sellaista, että pahasti psyykkisesti sairas lapsi joutuu odottamaan hoitoonpääsyä jopa vuoden verran, missä ajassa traumat ovat syventyneet, niiden ratkaiseminen on vaikeampaa sekä myös kalliimpaa.

Tärkeää uudistuksessa on myös valtakunnallisista hoitoonpääsyn perusteista sopiminen. Hoitoonpääsyä tarkastellaan kokonaisuutena ja kehitetään julkinen seurantajärjestelmä hoitoonpääsystä.

Tärkeää on Kansallisen terveyshankkeen valtakunnallinen kattavuus, sillä tällä hetkellä asiakkaat ovat varsin eriarvoisessa asemassa eri paikkakunnilla terveyspalveluidensa suhteen.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on turvata väestön terveystarpeista lähtevä hoidon saatavuus, laatu ja riittävä määrä asukkaan maksukyvystä riippumatta, mikä on laadukkaan palvelun elinehto. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä terveyspalveluja valtion ja kuntien yhteistyönä sekä ottamalla huomioon järjestöjen ja yksityisen sektorin toiminta.

Keskustelu hoidon saatavuudesta on usein keskittynyt leikkausjonojen ja jonotusaikojen tarkasteluun. Kaikilla terveydenhuollon lohkoilla asiakkaat ja potilaat eivät välttämättä kirjaudu varsinaisiin jonoihin, vaikka puutteita palveluiden saannissa olisikin. Tällaista esiintyy muun muassa perusterveydenhuollossa ja erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden rajamailla, kuten päihdehuollossa ja vaikkapa ikäihmisten hoivapalveluissa. Tuleekin varmistaa, etteivät eri terveydenhuollon lohkot joudu eriarvoiseen asemaan hoidon saatavuutta kehitettäessä. Esimerkiksi kaihileikkausjonoasian ratkaiseminen on hyvin erilaista ja monelta osin yksinkertaisempaa kuin vaikkapa päihdepalveluiden puutteiden korjaaminen. Erityisen tärkeää on varmistaa riittävän henkilökunnan määrä, sillä se on laadukkaan palvelun elinehto.

Valtakunnalliset hoitoindikaattorit sekä julkiset tieto- ja seurantajärjestelmät tulevat toivottavasti parantamaan palvelujen laatua ja helpottamaan niiden toteutumisen seurantaa niin terveydenhuollon toimijoille kuin kansalaisillekin. Pidän tarpeellisena myös potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain muuttamista, jolla taataan asiakkaalle oikeus tietää hoitoonpääsynsä ajankohta.

Kansallisen terveyshankkeen yhtenä periaatteena on terveydenhuollon rahoituksen vahvistaminen. Tämä on välttämätöntä muiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on sitouduttu nostamaan tulevina vuosina, mikä on välttämätöntä. Nyt käsiteltävänä oleva esitys edellyttää myös taloudellisten resurssien lisäämistä terveydenhuoltoon. Erikoissairaanhoidon menot ovat nousseet hurjasti viime vuosina ja resurssit ovat olleet hyvin tiukat. Riittävien resurssien turvaaminen on suuri haaste myös tämän uudistuksen yhteydessä. Erityisesti kannan huolta perusterveydenhuollon tilasta. Terveyspuolen menojen jatkuvasta kasvusta johtuen täytyy valtionosuuksia jatkossakin lisätä terveyspalveluiden takaamiseksi tulevaisuudessa.

Suomi panostaa terveydenhuollon sektoriin kansainvälisten vertailujen mukaan suhteellisen vähän. Terveydenhuoltomenomme ovat bruttokansantuotteesta Oecd-maiden keskiarvon alapuolella. Tämäkin haastaa meitä priorisointiin ja ratkaisuihin siten, että resursseja ohjataan yhä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kuntatalouden turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden turvaamiseksi.

Erityisen tärkeää on kuitenkin ennalta ehkäisevä työ, jonka avulla voidaan merkittävästi estää sairauksien ja ongelmien syntyä ja ehkäistä sairauksien pahenemista. Tämä on sekä inhimillistä että taloudellista toimintaa ja on ainoa keino, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon jatkuvaa kustannusten kasvua voidaan hillitä. Tarvitaan myös tehokasta kuntouttavaa palvelua, jotta sairaudesta toipuminen olisi mahdollisimman tehokasta ja hyvää. Näin säästetään myös resursseja, kun voidaan välttyä raskaamman palvelun tarpeelta ja mahdollistetaan myös inhimillisempi elämä henkilölle.

Tärkeää on oikea hoidon porrastus ja tiivis yhteistyö terveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä. Tehokkaampaa yhteistyötä tarvitaan myös muiden sektoreiden kesken.

Meillä jokaisella on myös niin sanottu omavastuuosuutemme terveydestämme, mikä haastaa meidät, jokaisen, huolehtimaan omasta terveydestämme muun muassa liikunnan avulla.

Arvoisa puhemies! Tämä nyt käsittelyssä oleva niin sanottu hoitotakuu palvelee erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia kalliita palveluja yksityiseltä sektorilta. Se palvelee hyvinvointivaltion tarkoitusta ihmisten oikeuksien näkökulmasta. Kannatan Kansallisen terveyshankkeen toteutumista ja edistymistä, jotta voimme taata inhimillisen elämän edellytykset ja ihmisten oikeuksien toteutumisen ja näin olla ylpeitä omasta terveydenhuoltojärjestelmästämme tulevaisuudessakin uusien haasteiden edessä.

Harmittavaa on se, että hoitotakuun voimaan astuminen siirtyy ensi maaliskuun alkuun aiemmin suunnitellun tammikuun sijaan. Tämä mahdollistaa kuitenkin terveydenhuollon järjestelmän tehokkaamman ja paremman sopeutumisen muutokseen, joten sikäli tämä pieni aikalisä voi olla paikallaankin, etenkin kun uudistuksen toteutuksen aikatauluun on kohdistunut paljon epäilyä.

Arvoisa puhemies! Jatkossa tarvitaan vastaava hoivatakuu myös sosiaalialalle, kuten Sosiaalialan kehittämisohjelmassa on ehdotettukin ikäihmisten palveluiden osalta.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Kun hallitus on antanut nyt eduskunnalle esityksensä hoitotakuun toteuttamisesta, minusta tuntuu, että esitys tulisi hylätä. Lain voimaantulon siirtäminen kahdella kuukaudella ei ratkaise ongelmia terveydenhuollossa, minkä johdosta lukuisat sairaanhoitopiirit ovat ottaneet kielteisen kannan nyt esitettävään hoitotakuulakiin. Sairaanhoitopiirit eivät näe nykytilanteessa mahdolliseksi toteuttaa käytännössä esityksessä olevia takuita potilaan pääsemiseksi hoitoon esitetyllä tavalla.

Perusteena kannalleni on se, että toteutuessaan hoitotakuulaki saattaisi romuttaa nykyisen keskussairaalajärjestelmän kahdella tavalla. Suuri huoleni on se, ettei hoitotakuulakia eduskunnassa käsiteltäessä tarpeeksi otettane huomioon sitä, että terveydenhuollon suurista ongelmista huolimatta keskussairaalat ovat yhdessä asiassa toimineet pääosin erinomaisesti: eri erikoisalojen päivystys on toiminut ympäri vuorokauden vuosikymmenet. Hoitotakuulaki voidaan hyväksyä vain, mikäli turvataan keskussairaaloille riittävä henkilökunta, jotta päivystys voisi pyöriä häiriöttä.

Keskussairaalan päivystys ei voi toimia asianmukaisesti, mikäli hoitotakuulaista tuleekin yksityistämislaki, jolloin lääkäreitä siirtyy yksityiselle puolelle töihin. Onhan selvää, että osaavat lääkärit siirtyvät sinne, missä potilaille se varsinainen toimenpidehoito annetaan. Tämä on se suurin uhka, minkä nyt annettu esitys hoitotakuusta hyvin todennäköisesti laukaisee, ja silloin ei keskussairaaloilla ole enää asianmukaisen päivystyksen tarvitsemaa henkilöstöä. Tämän todellisen uhan huomioon ottaminen on aivan keskeistä esityksen eduskuntakäsittelyssä.

Potilaiden hoitoonpääsyn ongelmia on lähdetty ratkaisemaan väärästä päästä. Koko eduskunta tietää tämän vuoden valtion budjetin käsittelyn myötä, että vaikka valtion osuus Kansallisen terveysprojektin rahoituksesta etenee suunnitelmien mukaan, niin kuntien talous on hallituksen antamilla kehyssuunnitelmilla koko vaalikauden alijäämäinen.

Hallituksen esityksessä on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että esimerkiksi hallintovaliokunnan täysin yksimielisen kannan mukaan tämän vuoden budjettilausuntoa laadittaessa kaikki poliittiset ryhmät totesivat kuntien talouden jäävän alijäämäiseksi koko tällä vaalikaudella. Tämän voivat valiokunnan jäsenet, edustajat Asko-Seljavaara, Rehula ja Tölli, vahvistaa. Tämän tosiasian mukaan on päivänselvää, etteivät kuntien rahat riitä parantamaan nykyisiä terveydenhuollon ongelmia. Toisin sanoen kun potilaat eivät nyt pääse ajoissa hoitoon, ei tilanne voi parantua jatkossakaan tällä hoitotakuulailla. Terveydenhuollon ongelmien ratkaisua onkin lähdettävä etsimään kuntien taloutta kohentamalla, määrittämällä niille kokonaan uusi ja oikea taso valtionosuuksien suhteen. Se taas onnistuu vain, mikäli tuloveroalepolitiikasta luovutaan.

Toivonkin, että niin sosiaali- ja terveysvaliokunta kuin perustuslakivaliokuntakin ottaisivat vakavasti huomioon esittämäni huolenaiheet, jotta perustuslainkin turvaama kansalaisten oikeus asianmukaiseen hoitoonpääsyyn voisi toteutua nykyistä paremmin.

Osmo Soininvaara /vihr:

Arvoisa puhemies! Toisin kuin edellinen puhuja pidän tätä lakia pääosin hyvänä ja tätä hoitotakuun periaatetta kannatettavana. Siihen liittyy ongelmia, joista aion jatkossa puhua, mutta vaikka puhun niistä ongelmista pitempään kuin tämän lain hyvästä puolesta, niin pidän tätä kuitenkin erittäin kannatettavana asiana.

Tämmöinen hoitotakuu on Suomessa vielä kannatettavampi kuin esimerkiksi Ruotsissa sen takia, että meidän terveydenhuollon järjestelmäämme häiritsee monikanavainen rahoitus, jossa hoidon odottamisesta maksaa Kansaneläkelaitos ja hoitotoimenpiteistä maksaa sitten kunta. Ruotsissahan sama taho maksaa molemmista, jolloin sellaista älytöntä optimointia, että odotus maksaa paljon enemmän kuin toimenpide, ei siellä ainakaan periaatteessa pitäisi sattua, kun taas meillä näin voi käydä. Ja kun meillä on näin, voi sanoa, epätarkoituksenmukaiset säännöt, niitä pitää sitten vähän korjata sillä tavalla, että estetään osapuolia lähettämästä liian suuria laskuja toisilleen.

Tämä ei kuitenkaan ole ongelmaton asia. Silloin kun Kansallista terveyshanketta valmisteltiin, oli pitkään keskustelussa, otetaanko tämä siihen mukaan vai ei. Haluan myös kiittää yleensäkin hallitusta, vaikka oppositiosta ei yleensä kiitetä, siitä, että tätä Kansallisen terveyshankkeen ohjelmaa on viety eteenpäin kuin junaa ja se näyttää sinänsä toimivan hyvin. Jopa valtiovarainministeriö on antanut sentilleen ne rahat, mitä luvattiin.

Mutta aina kun määrätään subjektiivisia oikeuksia tai kiinnitetään joitakin ehdottomia aikarajoja tai muuta, on semmoinen riski, että ne asiat, jotka ovat harkinnanvaraisia, jäävät vähemmälle huomiolle. Niin kuin ed. Taiveaho täällä minusta aivan oikein sanoi, on sitten sellaisia hoidon muotoja, joita tämä takuu ei koske. Esimerkiksi vaikka psykiatria on tämän piirissä, niin psykiatrian ja kirurgisten toimenpiteitten suhde on hyvin erilainen. Jos lonkka leikataan, sitä ei voi leikata vähempää, vaan se leikataan, kun taas psykiatrista hoitoa voi antaa enemmän tai vähemmän. (Ed. Tiusanen: Lonkka voidaan leikata moneen kertaan!) Sen lisäksi me tiedämme, että kaikista suurimmat erot, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon alalla kunnittain on ihmisten oikeudessa päästä hoitoon, ovat päihdehuollossa. Sitähän ei tässä oikein pystytä määrittelemään mitenkään.

On tietysti olemassa se riski, että jos kunnat ovat kovin varattomia ja sitten on tämmöisiä ehdottomia lakipykäliä, niin kaikki se, mitä näillä lakipykälillä ei ole suojattu, menee entistä huonommaksi. Tämä on se vaara, joka tähän liittyy. Sen takia Ruotsissa tästä hoitotakuusta on peräännytty jonkin verran, koska osoittautui, että se johti järjettömään voimavarojen allokointiin siellä. Mutta Ruotsissahan tilanne, kuten sanottu, on erilainen: siellä tätä kaksikanavaisen rahoituksen automaattista ojaanohjaamisjärjestelmää ei ole, joka meillä on.

Vaikka kiitän siitä, että uusi hallitus on jatkanut edellisen linjoja, niin täytyy sanoa, että aika rohkea tämä hoitotakuuesitys tältä osin on. Silloin kun tätä Kansallista terveyshanketta tehtiin, tarkoituksena ei suinkaan ollut, että hoitotakuu tulisi voimaan yhdellä kertaa ja rysäyksellä. Siihen pantiin määräaika, että siitä päätetään vuoteen 2005 mennessä. Mutta tarkoituksena oli, ja tällä tavalla siihen hankittiin myös pääministerin kanslian suostumus, että tähän lakiin voidaan panna siirtymäsäännöksiä tai jopa asetuksenanto-oikeutta, jos jollakin alalla esimerkiksi vain kertakaikkisesti tätä on mahdotonta saavuttaa, niin kuin nyt näyttää olevan, että on ajateltu, että hammashoidossa sitä ei voida saavuttaa.

Nyt tässä kuitenkin on ilmeisesti sitten harkittu, että maa on niin valmis tähän, että tämä voidaan ottaa kerralla käyttöön. Itse olisin kyllä harkinnut ajatusta, että tämä takuu olisi tullut voimaan ensin perusterveydenhuollossa ja sitten vasta tässä erikoissairaanhoidossa, ja erikoissairaanhoidossakin ehkä vähän sen mukaan, mihin on mahdollisuuksia, mutta perusterveydenhuollossa sen takia, että tämä oikeus sinänsä saada joku vastaus kolmen päivän aikana on myös hyvin häilyvä, koska siinä voidaan ikään kuin tutkia tätä potilasta enemmän tai vähemmän, ja voi sanoa, että tämä perusterveydenhuollossa annettu lupaus ei ole yhtä vahva kuin erikoissairaanhoidossa annettu lupaus. Sen takia olisi ollut hyvä mennä sen perusterveydenhuollon kautta ja antaa sen erikoissairaanhoidon vähän odottaa.

Sitten on pelätty, että ennaltaehkäisy jää tässä syrjään. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että kun kuntia aletaan tässä ohjata, niin esimerkiksi syöpäseulontojen osalta tämä ohjaus voisi nyt sitten olla vähän tiukempaa, jotta tältä osin preventio ei unohtuisi, mutta muusta ennaltaehkäisystä on aika vaikea kirjoittaa mitään järkeviä normeja, jotka eivät veisi tilannetta entistä koomisemmaksi. Mutta olisi ehkä hyvä, jos informaatio-ohjauksella joko Stakes tai ministeriö ohjaisi kuntia kertomalla, mikä on tehokasta ennaltaehkäisyä ja kuinka tavallaan, ainakin joiltakin osin, ennaltaehkäisyyn pantu euro säästää monta euroa sitten myöhemmin, ja jos kuntien talouspäällikötkin tämän tietäisivät, niin ehkä siitä ennaltaehkäisystä ei niin hirveästi säästettäisi.

Arvoisa puhemies! Eduskunta on enemmistöllään allekirjoittanut ed. Ojansuun toivomusaloitteen siitä, että tehtäisiin myös kansallinen mielenterveyshoidon ohjelma. Semmoinenhan tavallaan on ministeriössä kyllä tehty, mutta se on tämmöisessä informaatio-ohjausmuodossa. Jollakin tavoin tulisi kyllä tehostaa sitä, että psykiatria ei tässä jäisi jalkoihin.

Sitten, arvoisa puhemies, eräisiin tämän lain ongelmiin. Tässä kielletään kuntakohtaiset jonot erikoissairaanhoidossa. Se tietysti kuulostaa ensin ihan hyvältä, ja semmoinen ajatus, että potilas pääsisi hitaammin hoitoon sen takia, että asuu väärässä kunnassa, on kyllä tietysti tämän lain hengen vastaista. Mutta tähän liittyy kaksi ongelmaa. Toinen on nämä ehkä liian kireälle tehdyt lonkkaleikkauskriteerit, jos semmoisia tulee. Entäs jos joku kunta päättää, että meidän kunnassamme muuten tätä hoitoindikaatiota alennetaan ja leikataan potilaita nopeammin kuin muualla, ja annetaan tähän oikein rahaa? Nythän tätä voidaan vain tehdä yksityissairaaloissa tämän jälkeen, koska siellä julkisessa sairaalassa ei saada ottaa huomioon sitä, että tämä potilas tulee tästä kunnasta ja häntä pitää kohdella nopeammin, kun tämä kunta on antanut rahaa muita parempaan hoitoon.

Toinen seikka liittyy siihen, että tarkoituksena on poistaa tämä niin sanottu laastarivero ja saada vakuutusyhtiöt hoidattamaan omia potilaitaan, niin että ne maksavat heistä täyden hinnan joko julkisessa sairaanhoidossa tai sitten yksityissairaaloissa. Nyt vakuutusyhtiöllä, joka maksaa myös sairauspäivärahaa tästä potilaastaan, on suuri intressi saada tämä potilas hoidetuksi nopeasti, vaikka se maksaisi vähän enemmänkin. Jos tähän tarjouskilpailuun eivät saa julkiset sairaalat osallistua ollenkaan, silloin koko tämä potilasaines pakotetaan yksityissairaaloihin eikä se ollenkaan paranna niitten ihmisten asemaa, jotka ovat siinä hitaammassa jonossa julkisessa sairaalassa, koska samalla menetetään vakuutusyhtiöitten rahat. Minusta ei ole ollenkaan tarkoituksenmukaista, että tämä laastarivero tätä kautta ohjataan yksityissairaaloihin, jos tätä on tällä lailla tarkoitettu.

Mutta, arvoisa puhemies, todella tietysti meidän pitäisi luottaa siihen, että ministeriössä on tutkittu tilanne sairaanhoitopiireissä ja luotetaan siihen, että tämä laki ilman suurempaa kaaosta saadaan voimaan kertaheitolla, mutta ehkä on kuitenkin varmuuden vuoksi hyvä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta vielä tarkistaa tämän puolen asiasta.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun tänne korokkeelle saapuu tilanteessa, jossa opposition edustajat ovat yksi toisensa jälkeen käyneet kiittämässä tätä lakia ja sen sisältöä, ja nämä puheet eivät ole olleet oikein yhdenmittaisia, varsinkaan kokoomuksen suunnalta, niiden puheiden kanssa, joita julkisuudessa on saatu lukea ennen tätä eduskuntakeskustelua, niin olo on hieman hämmentävä. Mitenkähän ne roolit nyt tänä iltana oikein ovatkaan? Toisaalta voisi tulkita niinkin, että sitoutuminen Kansalliseen terveyshankkeeseen kokonaisuudessaan on jo hankkeen käynnistämisestä lähtien ollut hyvin laajaa ja, niin kuin täällä on tänä iltana tullut useampaan otteeseenkin todistettua, tässä jatketaan niillä urilla, jotka on luotu edellisen vaalikauden aikana, ja nyt sitten ollaan toteuttamassa.

Ed. Soininvaara äskeisessä puheenvuorossaan otti mielenkiintoisen asian esille, joka ainakin itselleni oli jonkin verran uusi, eli voimaantuloon ja lain täytäntöönpanoon liittyen alun alkaen tarkoitus olisi ollut toimia niin, että tämä hoitoonpääsyn turvaaminen olisi toteutettu siirtymäaikojen jälkeen. Tämä oli itselleni ainakin jonkin verran uusi tieto. Toki entisenä ministerinä teillä, ed. Soininvaara, saattaa olla tuosta ajasta paremmat tiedot, kun tätä Kansallisen terveyshankkeen raporttia on kirjoitettu. Mutta kun tästä täytäntöönpanosta on keskusteltu ja puhuttu, niin senkin olisi jotenkin pystynyt ennakoimaan, että jos tuo 1.1.2005 olisi joksikin muuksi muuttunut, niin tämäkin keskustelu olisi saattanut olla toisennäköinen, ja tällä tarkoitan näitä mahdollisia hyvinkin pitkiä siirtymäaikoja.

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin totesin, sitoutuminen terveyshankkeeseen on ollut varsin laajaa. Muistan hyvin, kuinka pääministeri Lipponen aikanaan eduskunnassa hyvin voimakkain sanakääntein tähän hankkeeseen uskoi ja valoi uskoa ja luottamusta meihin kaikkiin siinä, että ollaan tekemässä meidän terveydenhuollossamme asiaa, joka tulee näkymään, ja tämän hankkeen kautta päästään toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat sinne ihmisten elämään ja arkeen.

Tulevaisuuden uhkakuvat ovat isoja, ja on selvää, että jotain on ollut pakko tehdä. Tänään ollaan tilanteessa, jossa käsissämme on konkreettinen esitys, jolla on merkitystä jokaisen suomalaisen kannalta. Käsittelemme kokonaisuutta, joka tukeutuu siis tuohon Kansalliseen terveyshankkeeseen. Siinä aikanaan oli 18 suositusta, joista yksi keskeisimpiä oli tämä hoitoonpääsyn turvaaminen määräajassa. Nuo muutkin suositukset tukevat sitä, että tämä hanke tulee mahdollisimman hyvin onnistumaan. Saatammepa olla käsittelemässä koko tämän vaalikauden merkittävintä uudistusta, mikä sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja kunnallisiin peruspalveluihin liittyy.

Sillä, joka odottaa, että maaliskuun 1. päivänä tulevana vuonna koko maailma — tässä tapauksessa Suomi — olisi terveydenhuollon osalta kunnossa, ei välttämättä ole ihan oikea käsitys. Toisaalta nyt esitetyt tavoitteet, niin määrälliset kuin laadullisetkin, ovat sellaisia, jotka ovat jo toteutuneet. Meillä on lukuisa joukko kuntia ja meillä on sairaanhoitopiirejäkin, joille tämä tilanne ei tuo ainakaan oleellista muutosta siihen tilanteeseen, jossa tänään ollaan. Toisekseen, senkin voi todeta, kyse ei ole minimeistä. Asioita voi hoitaa paremminkin, ja toisaalta nämä tavoitteet, jotka nyt asetetaan hoitoonpääsyyn ja ammattilaisen puheille pääsemiseen, ovat tavoitteellisia; niilläkin, jotka ovat tällä hetkellä näistä määritteistä kaukana ja kauempana, on tekemätöntä työsarkaa, ja sitä riittää. Tärkeää kuitenkin on se, että tavoitellaan tasa-arvoa ihmisten välillä asuinpaikasta riippumatta.

Tämän lakiesityksen yhtenä parhaista puolista näen, että muistetaan, ketä varten julkiset palvelut ovat olemassa: ne ovat olemassa ihmistä varten, ne ovat asiakasta varten, ne ovat sitä ihmistä varten, joka terveyspalveluja tarvitsee. Etukäteen ilmoitetaan, missä ajassa hoidon tarve arvioidaan, missä ajassa hoitoon tulee päästä. Jonotilanteesta on kerrottava. Läpinäkyvyys lisääntyy. Useinhan auttaa sekin, kun on tieto, että hoitoa on saatavilla. Se vie eteenpäin ja, jos ei nyt paranna, niin ainakin auttaa. Tämän vastauksen saa ammattilaiselta. Mehän olemme valitettavan usein olleet menneinä vuosina tilanteessa, että puhelinvastaaja on ainoa, joka terveyskeskuksesta esimerkiksi on vastannut.

Täällä on keskusteltu subjektiivisesta oikeudesta kontra sitten tämän lakiesityksen sisältö. Minusta meidän vastuullamme täällä eduskunnassa on se, että emme ainakaan lietso sitä tilannetta, että ihmiset kokisivat, että se subjektiivinen oikeus syntyy. Sitä ei olla tässä synnyttämässä. Jos se joitakin selvennyksiä vaatii, niin sitä vartenhan tämä lakiesitys nyt valiokuntakäsittelyyn lähtee. Tässä selkiytetään vastuita, todetaan, että edelleenkin terveydenhuolto on kuntien vastuulla, ja toiseksi luodaan tavoitteita, joitten eteen kaikki ovat valmiit tekemään työtä. Rajanveto on ongelmallinen, se ei ole helppo, mutta toistan sen, että esimerkiksi meidän kansanedustajien vastuulla on se, että me emme ainakaan lietso vääriä käsityksiä.

Rintamavastuussa hoidon saatavuudesta ja sen järjestämisestä ovat kunnat ja kuntayhtymät, viime kädessä tietysti valtiovalta. Niin kuin jo aikaisemmin totesin, meillä on alueita, joilla tämä laki ei tuo juurikaan muutoksia nykytilanteeseen. Joka tapauksessa — ja tämä on yksi vastaus ainakin niille, jotka peräävät sitä, että nyt pitää lisäeuroja jostain saada, tämä ei muuten toteudu, jos ei euroja löydy — liikkeellä on lukuisa joukko prosesseja, joista on tulevaisuudessa hyötyä. Tämän lain toteutuminen edellyttää muutoksia olemassa oleviin käytäntöihin. Tämä edellyttää muutoksia nykyisiin rakenteisiin ja sitä, että nämä prosessit viedään loppuun. Siinä on valtiovalta mukana. Esimerkiksi viime viikolla on jaettu kunnille, sairaanhoitopiireille ja seutukunnille hankekohtaista rahoitusta, mikä on selkeä viesti siitä, että jotain pitää tehdä. Näiden hankkeiden, jotka ovat hankerahoituksen piiriin päässeet — siellä ollaan etsimässä jotakin uutta — kautta ollaan edesauttamassa sitä, että pelkästään tämä rahoitus ei ole ratkaisu siihen, että nykytilanteesta selvitään. Toimintakäytännöthän maan eri osissa ovat hyvinkin erilaisia. Eräs koko tämän hankkeen ideahan on se asia, jonka ministeri Hyssäläkin on lukuisia kertoja julkisuuteenkin sanonut: Meillä on hyviä hoitokäytäntöjä. Meillä on hyviä malleja. Ei ole kielletty kopioimasta niitä laajemminkin, kun jossakin toimitaan niin kuin asiat hyvin ovat.

Eräänä asiana nostan tässä yhteydessä esille sen, että paljon puhuttu kuntien välinen yhteistyö aika ajoin tökkii. Itsekin tulen sellaiselta seutukunnalta, jolla asiat eivät ihan parhaalla mahdollisella tavalla ole. Tämä hanke ja tämän lain voimaantulo vääjäämättä ajavat kunnat tekemään yhteistyötä.

Toteuttamiseen ollaan kohdentamassa ne voimavarat, ne taloudelliset resurssit, jotka on luvattu. Me voimme olla aidosti eri mieltä siitä, miten kunnat pystyvät tässä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tämän hankkeen eteenpäin viemään, mutta joka tapauksessa jo se, että tällainen epäilys on olemassa, tarkoittaa sitä, että myös seurantavaiheessa näiden taloudellisten resurssien perään katsotaan ja tullaan katsomaan.

Arvoisa herra puhemies! Hoitoonpääsyn turvaaminen on meneillään olevista prosesseista yksi. Se on yksi vaihe, kenties aivan keskeisin sellainen. Jo tässä vaiheessa voi ennakoida, että palvelujen kysyntään kohdistuvat paineet ja tulevaisuudessa kasvava palvelujen tarve aikaansaavat sen, että me olemme nyt yhden rappusen nousemassa ylöspäin. Seuraavaan vaiheeseen tarvitaan uusia avauksia, ja joudumme jälleen kerran — sitä ei pysty sanomaan milloin, mutta muutaman vuoden päästä — arvioimaan asioita edelleenkin uudella tavalla.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä on käytetty monia hyviä puheenvuoroja, ja voin yhtyä niihin kaikkiin lähes täydellisesti siinä mielessä, että tässä on kyse hyvästä asiasta, jota on odotettu pitkään. Kiitos tietysti puhemiehelle, aikanaan pääministerille, hän laittoi tämän hankkeen liikkeelle, ja silloin luotiin kovat paineet ja kova usko siihen, jotta tämä pitää toteuttaa ja tässä saadaan eteenpäin semmoinen asia, joka lisää tasa-arvoa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Nyt tämä on tässä vaiheessa käsittelyssä, ja näen, että tässä ei enää hirveän pitkiä siirtymäaikoja pidä tehdä tähän. Mitä ymmärsin, niin kun eduskunnan auditoriossa pidettiin joku aika sitten seminaaria ja sitten olen kysellyt ainakin itäsuomalaisista sairaanhoitopiireistä, niin siellähän on aika pitkälle valmistelutyö menossa eli siellä on nyt jo pohjustettu tätä hanketta ja selvitetty niitä mahdollisuuksia, mitkä on mahdollista tehdä omana työnä jonojen puruista ja mitä mahdollisesti ostetaan ostopalveluina. Sen takia olen ymmärtänyt, että kaikissa maan kolkissa on lähdetty jo etenemään siltä varalta, jotta tämä tulee todeksi, koska tämä on nähty ja viestitetty ministerin toimesta ja laajemminkin, jotta tämä toteutetaan.

Sitten itse tähän huoleen siitä, jotta miten kuntien rahat riittävät. Varmasti, jos ihan suppeasti katsotaan, niinkin voi sitä kysyä, mutta kysehän tällä hetkellä on ihan puhtaasti myöhästyneestä maksatuksesta. Jos toimenpiteet myöhästyvät, nehän kuitenkin jäävät kuntien kontolle myöhemmässä vaiheessa. Siinähän niin kuin lainaa on otettu näiltä sairailta ihmisiltä, ei siis otettu pankeilta, vaan se on otettu niiltä ihmisiltä tavallaan lainaksi. Siitä jonosta ei putoa kuin kuolemalla pois tai sitten, jos todetaan, että on toivoton tapaus, että sitä toimenpidettä ei kannata enää tehdä. Sen takia se on minusta aika kovaa peliä. Jos tätä nykyistä järjestelmää ei korjata, tämähän on kaikkein kallein järjestelmä. Oikeastaan ed. Soininvaara sen kuvasi, jotta kun tässä maksajina ovat eri tahot, Kela ja kunnat, että niin tässä ei yhteismitallisuutta lasketa, ei lasketa, mitä maksaa koko se prosessi, kustannus siitä, että ihmistä ei hoideta. Sehän tässä on se ongelmatiikka ollut ja sen takia nyt kuntiin kyllä toivoisi — täällä on suuri osa kuntapäättäjiä myös — viestin menevän, että meidän jopa kunnissa kannattaa ottaa velkaa tätä varten, että homma hoidetaan kuntoon.

Niin kuin joku täällä totesi ja aikanaan seminaarissa todettiin, kun tässä kuitenkin tulee tapahtumaan niin, että Kela tulee säästämään sairauspäivärahoissa, matkakorvauksissa, lääkekorvauksissa, niin miksi ei tässä alkuvaiheessa voisi olla sillä tavalla, jotta Kela tulisi osaltaan mukaan tähän alkupumpsiin, kun puretaan tätä vyyhteä, joka on olemassa? Sen takia odottaisi, että valiokunta voisi myös tätä puolta käydä läpi, jotta onko tässä yksi sellainen keino, jolla pehmennetään sitä ajatusta. Mutta todellisuudessa on kyse siitä, että joka tapauksessa kunnathan joutuvat sen maksamaan, jos eivät nyt maksa heti, niin ne maksavat sitten myöhemmin joka tapauksessa, vaikka mitään ei tehtäisi. Sen takia tämä ei voi olla rahasta kiinni.

Tässä itselläni on kirjattuna ranskalaisin viivoin joitakin semmoisia tähän liittyviä epävarmuustekijöitä, mitkä sinällään ovat jääneet vähän itselle auki, vaikka tätä on kuinka lukenut ja tullut mielikuvia siitä, miten tämä lähtee toimimaan, lähinnä sen yksittäisen ihmisen osalta, joka tarvitsee hoitoa ja mahdollisesti jotain toimenpidettä.

Kun tämä ei ole subjektiivinen oikeus, niin jos terveydenhoidon ammattilainen arvioi tämän tilanteen, että nyt on tämmöinen ja tämmöinen tilanne olemassa, niin missä vaiheessa tämä asiakas, potilas, voi lähteä vaatimaan oikeutta, että tässä on mennyt liian pitkään, tässä on mennyt jo viisi kuukautta ja terveydenhoidon ammattilainen ei ole tarkkaan vielä tehnyt sitä esitystä, mitä tässä tulee tehdä? En tiedä, pystyykö viittä kuukautta menemään, mutta voi joissakin tilanteissa. Jos tätä katsotaan, niin kun tänäkin päivänä määrätyt järjestelmät ovat olemassa, joilla on vetkutettu ja ketkutettu, niin voisiko tässä vielä tapahtua silläkin tavalla, jotta kun kunta kuitenkin ohjastaa näitä terveydenhuollon ammattilaisiakin jonkun verran, tai sairaanhoitopiirin talousjohtaja, niin kuitenkaan se ajatus ei toteudu, mitä tässä ajetaan, eli päästä kolmessa päivässä ensiarviointiin ja sitten toimenpidearviointiin kolmessa viikossa ja sitten toimenpiteeseen kolmessa kuukaudessa, mutta viimeistään kuudessa kuukaudessa? Onko tässä vielä jotain sellaista aukkopaikkaa? Vai siksikö tässä kirjoitetaankin, että tämä ei ole subjektiivinen oikeus? Tiedän sen vaikeuden, mikä tässä arviointitilanteessa voi olla ja vaikeuden asiakkaan näkökulmasta, miten hän asiakkaana voi sanoa, että tämä meni liian pitkälle. Vai meneekö hän toisen lääkärin luokse tai terveydenhoidon ammattilaiselle ja pyytää lausunnon, jotta tämä, jossa hän on käynyt, ei ole tarpeeksi hyvin tätä pohtinut? Tuleeko siitä potilasvahinko vai mikä? Tämä on minulle itselle, kun en ole tämän alan ammattilainen, jäänyt tässä esityksessä auki.

Sitten yhteen asiaan, joka nykyjärjestelmässä on ollut kovin merkillinen ja ihmeellinen, koskien sairaanhoitopiirien ja keskussairaaloiden käytäntöjä. Omassa sairaanhoitopiirissäni, jossa satun asumaan, on kuitenkin hankittu hirveän kalliita tutkimuslaitteita, valtavan hyvät järjestelmät on olemassa, mutta ne seisovat suurimman osan ajasta käyttämättä. Sitten siinä on tietysti rinnalla yksityisiä laitoksia, joissa otetaan kuvia ja tehdään kaikennäköisiä tutkimuksia ja jopa rekassa on tutkimussysteemit. Mutta keskussairaalan värkit ovat jotenkin tyhjäkäynnillä. Ne ovat kuusi seitsemän tuntia päivässä käytössä. Jossakin tietyssä tapauksessa päivystyksessä voidaan mylly lämmittää ja käydä ottamassa kuva tai tutkia. Minusta tämä on jotenkin semmoinen ongelmatiikka, joka pitäisi saada purettua, saada tehokkaaseen käyttöön ne investoinnit, jotka meillä on yhteisin veroeuroin, aikanaan -markoin, pantu pystyyn. Jollakin tavalla pitäisi saada nämä kynnykset purettua.

Olen ymmärtänyt sillä tavalla, että tämä on lääkärien työehtosopimuksista ja sopimusehdoista kiinni, jotta ei lähdetä tekemään vuorossa leikkausta. Nimittäin tätä ei tietysti voi verrata mihinkään tehtaaseen eikä yritystoimintaan, mutta itse kun olen teollisuuden puolelta, niin kyllä siellä ensin katsottiin kuitenkin se, miten saada ne nykyiset koneet, värkit, niin kovaan käyttöön, ympärivuorokautiseen, ympärivuotiseen käyttöön, eikä tehty lisää investointeja, niin kuin tässä tapauksessa tehdään, jotta siellä on monia systeemejä, hankitaan kalliita koneita ja laitteita — ne ovat ulkolaisia lähes kaikki — eikä omia panna käyttöön. Toivon mukaan tähän saataisiin nyt tässä ratkaisu. Tässä esityksessähän on olemassa tämmöiset iltajutut, mutta ei tämä vielä poista sitä ongelmaa, jonka itse näen tällä hetkellä olevan tässä kaiken kaikkiaan näiden tilojen ja laitteistojen käytön tehostamisessa.

Sirpa  Asko-Seljavaara  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin keskustelua näistä siirtymäajoista, joita muutama kansanedustaja on täällä ehdottanut. Kun viime perjantaina sain käsiini tämän lakiehdotuksen, niin kauhuissani aloin siitä lukea, onkohan siinä niitä siirtymäaikoja, ja niitä ei ollut. Onneksi olkoon, rouva ministeri, että niitä ei todellakaan ole siinä esityksessä. Eli kyllä meidän nyt vaan täytyy saada tämä laki voimaan, kuten on suunniteltu, 1.3. lähtien. Valtionosuudet on nyt kasvatettava sen kokoisiksi, että kunnat pystyvät nämä asiat hoitamaan. Kukin sairaanhoitopiiri tutkikoon, kuinka tämän asian hoitaa.

Tästä pisteytysjärjestelmästä ed. Tiusaselle: Ei siinä laissa mitään esitetä, että sen pisteytyksen tekisi joku laki tai muu, vaan kyllähän sairaanhoitopiirin johtava ylilääkäri voi itse konsultoimalla kollegojaan tämän pisteytyksen järjestää. Ei sen sitten niin kauhean ankara tarvitse olla. Se vaan perustuu siihen lääketieteelliseen tuntemukseen, mikä meillä on.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastaan myöhemmin ed. Asko-Seljavaaralle.

Mutta tuohon, mihin ed. Esa Lahtela kiinnitti huomiota, tähän rahaan, ja sanoi, että sitä ikään kuin on taikka se ei voi olla ongelma: Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä on 4 000 ihmistä hoito- ja leikkausjonoissa, 4 000. Se on niin iso määrä potilaita, jotka on leikattava ja hoidettava, että se vaatii lisätiloja. Muun muassa tässä tapauksessa Kotkassa oleva sairaanhoitopiirin keskussairaalan päiväkirurginen yksikkö jouduttaisiin uusimaan, hankkimaan lisää työntekijöitä ja hoitamaan tämä asia. Tämä on erittäin tärkeätä nimenomaan huomata, että se vaatii julkiselle sektorille lisää rahaa, ettei se kaikki mene, valu, todella yksityiselle sektorille, jossa tapahtuu tämä kermankuorinta.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Varmasti on näin, niin kuin ed. Tiusanen toteaa tässä, jotta sinne tarvitaan rahaa, ja toivon mukaan ei käy sillä tavalla, että se valuu kaikki yksityiselle puolelle. Mutta kysehän on kuitenkin siitä, jotta jos joku henkilö x on siellä jonossa, niin ainut poistuma kunnan kannalta tulee siitä, jos hän kuolee pois tai sitä toimenpidettä ei pystytä enää tekemään. Se maksaa. Sehän on viivästettyä maksua. Se potilas siellä jonossa odottaa, ja se maksu kuitenkin lankeaa joskus myöhemmin. Ne 4 000 ihmistä ovat siellä jonossa, ja joskus se lankeaa myöhemmin. Nyt on kyse siitä, jotta tehtäisiin tämmöinen kertapumps, jotta puretaan se ja otetaan vaikka lainaa. Se voi nostaa himpun näiden toimenpiteiden hintoja, sehän voi näinkin olla, mutta se säästää kyllä monessa muussa paikassa. Joka tapauksessa pitkässä pelissä se on säästöä kaikille meille — se on kunnille, Kelalle, se on työnantajille, se on niille ihmisille säästöä — ja saadaan se työpanos siellä käyttöön, siellä on työiässä olevia ihmisiä.

Peruspalveluministeri  Liisa  Hyssälä

Arvoisa puhemies! Minun on todettava aluksi, että täällä on varsin asiantuntevaa joukkoa täällä eduskunnassa, mutta eikö laulussa sanotakin, että tohtoreita, maistereita melkein jokainen. (Ed. Esa Lahtela: Yksi työmies joukossa!) Täällä oli myönteiset arviot tästä laista. Ainoa oli ed. Puhjo, josta voisi sanoa, että hän oli tällainen kyynikko, kliinikko, joka kritisoi tätä kaiken kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Vastaan tässä ensin ed. Asko-Seljavaaralle, joka aloitti tällä subjektiivisella oikeudella, onko tämä subjektiivinen oikeus, ja pohdiskeli sitä. Tässä täytyy todeta, että hoidon tarpeen arvioinnin tekee aina julkisen terveydenhuollon palveluksessa oleva lääkäri riippumatta siitä, mikä taho on lähetteen erikoissairaanhoitoon antanut. Jos ajatellaan meillä jotakin muuta subjektiivista oikeutta, niin kuin lasten päivähoitoa, niin päivähoidon järjestämisestä esimerkkinä voisi todeta, että kuntien velvollisuus on se järjestää ja sitä kautta on muodostunut tämä subjektiivinen oikeus. Tällöin riittää se, että on alle 6-vuotias lapsi, jonka vanhemmat haluavat päivähoidon järjestettävän sillä tavalla, että kunta sen järjestää. Kunta järjestää sen tarveharkinnasta riippumatta. Tässä on täysin toinen tilanne. Tässä aina terveydenhuollon ammattilainen, viime kädessä lääkäri tai hammaslääkäri, tekee sen arvion eikä potilas itse. Tässä on se ero. Mielestäni hyvä esimerkki on tämä päivähoito.

Edelleen ed. Asko-Seljavaara puhui erikoismaksuluokan poistamisesta. Tähän on todellakin päädytty ja sitten vastaavasti siihen, että tätä lisätyömahdollisuutta olisi siellä. Siinä on nimenomaan tarkoitus, että se hinta on korkeampi kuin se olisi muuten sairaalassa tapahtuvassa normaalissa vastaanottotoiminnassa. Uskon, että tällä järjestelmällä on hyvin suuri hyväksyttävyys. Totta kai erikoismaksuluokassa on ollut lääkäreillä myöskin palkkaukseen liittyvä osio, mutta uskon, että tämä uusi järjestelmä tulee saavuttamaan potilaiden täyden luottamuksen. Ed. Outi Ojala, joka lähti jo pois täältä, on terveysalan ammattilainen, ja se kyllä näkyy hänen puheissaan. Hän on pitkään tehnyt itse alan työtä. Hän kaipasi Teolle mahdollisesti resursseja, jos tässä laissa tulee ongelmia. Teon toimialaa ollaan muutenkin lisäämässä yksityisen terveydenhuollon valvontaan, ja tätä kautta toivomme, että saamme Teolle lisää resursseja. On välttämätöntä, että Teo kykenee yksittäisten ammatinharjoittajien lisäksi valvomaan myöskin näitä yksiköitä paremmin kuin tähän saakka.

Ed. Ojala myöskin antoi kiitosta menneille sukupolville kansanterveyslaista 1972. Todellakin, samaan kiitokseen varmaan kaikki voimme yhtyä: nerokas laki aikana, jolloin kansakunta oli varmasti paljon varattomampi. Monenlaisia vaikeuksia, työttömyyttä, oli silloinkin 60-luvun kovien muutosten, mullistusten, jälkeen, mutta kansakunta katsoi, että luodaan terveyskeskusverkosto tällä nerokkaalla kansanterveyslailla. Silloin ponnistettiin kaikki voimat tähän, että ihmiset pääsevät lääkäriin ja terveyskeskuksiin. Tämä on ollut pohjana meillä tämä järjestelmä, jota todellakin ed. Ojalan tavoin voimme kiittää. Ed. Ojala myöskin tuntee hyvin EU-järjestelmiä ja käytti niistä puheenvuoron. Siellä on todella EU:ssa menossa runsaasti nyt asioita liittyen potilaan liikkuvuuteen jne.

Ed. Tiusanen oli huolestunut tästä rahoituksesta, ja ihan parilla virkkeellä ja vähän enemmälläkin voisi todeta, että todellakin me olemme lisäämässä nyt kehyspäätöksen mukaan valtionosuuksia 400 miljoonalla eurolla, käyttökustannusten valtionosuutta ensi vuonna 75 miljoonalla eurolla ja sen lisäksi, kuten tiedämme, meillä valtion ja kuntien kustannustenjaon tarkistus tehdään täysimääräisesti, 290 miljoonaa euroa, joka summa tulee nyt sosiaali- ja terveystoimen pääluokan kautta. Jo aiemmin, edellisellä kaudella, jolloin vasemmistoliitto oli mukana hallituksessa, on tätä jononpurkurahaa myönnetty 25 miljoonaa euroa ja kunnat panivat sen samaan. Se palvelee ihan tätä samaa tarkoitusta, josta me tänään puhumme, ja sillä on saatu myönteistä kehitystä aikaan. Sen lisäksihän me annamme hankerahoitusta tällä vaalikaudella 120 miljoonaa euroa, mutta myöskin sitten sosiaalipuolen hankkeille. Ne ovat monta kertaa yhteneväisiä, ja jos ajatellaan päihdehuoltoa ja vanhustenpalveluja ja tämän tapaisia hankkeita, ne ovat myöskin yhteisiä hankkeita, ja yhteensä näitä rahoja on 50 miljoonaa euroa vuosittain tällä vaalikaudella. Sitten on tietenkin näitä erikseen rahoitettavia, Käypä hoito- ja Rohto-projekti jne., elektronisen sairauskertomuksen kehittämistä, joten kyllä nyt poikkeuksellisen paljon kansakunta myöskin, niin kuin silloin 72, nyt on resursoimassa terveydenhuoltoa. Tästä voimme olla todella ylpeitäkin, että näin nyt tapahtuu ja tässä edetään.

Ed. Risikon puheenvuoro oli myöskin hyvin asiantunteva. Hän on alalla hyvin ansioituneesti toiminut. Hän nosti esiin tärkeän asian, ehkäisevän työn, ja kyllä täytyy sanoa totuuden nimissä, että Kansallisessa terveyshankkeessa ei mielestäni riittävästi alun perinkään korostettu tätä ehkäisevän työn merkitystä. Tässä oli hyvin paljon tämä hoidon korjaava aspekti mukana, ja täytyy toivoa, että pystymme jatkossa edelleen tätä ehkäisevää puolta tässä kehittämään.

Ed. Taiveaho esitti, että myöskin sosiaalipuolella tämä hoitotakuu olisi hyvä asia saada voimaan, ja hän kertoikin esimerkin ikäihmisten palveluista, jotka tulevat kansallisen sosiaalihankkeen myötä vastaavan hoitotakuun piiriin, ja on ihan hyvä asia, että sielläkään ei ikäihmisten ja vanhusten tarvitse jonottaa.

Ed. Puhjo oli huolestunut keskussairaaloiden päivystysjärjestelmästä, ja saattaa olla, että Satakunnassa siinä on vähän isompia ongelmia kuin muualla maassa. Meillä on kaiken kaikkiaan nyt erittäin hyvässäkin kantissa päivystysasioitten järjestely tässä maassa. On paljon tehty keskitettyjä päivystyksiä, joissa on paljon lääkärityövoimaa, hoitajatyövoimaa saatavilla. En näkisi tässä kuitenkaan toisin kuin ed. Puhjo peikkona sitä, että lääkärit siirtyisivät yksityiselle puolelle, jos oikein ymmärsin, niin juuri näitten järjestelyjen takia, vaan päinvastoin tällähän pyritään turvaamaan ja vahvistamaan julkisen puolen resursointia, koska kaikki nämä hankemäärärahathan tulevat julkiselle puolelle, julkisen puolen toimintojen tehostamiseen lisärahoituksella. Täytyy muistaa, että tämä lakihan ei lisää sairastavuutta. Ei meillä sen enempää sairasteta kuin ennenkään; ennenkin olisi pitänyt hoitaa nämä potilaat, ja nyt tällä vauhditetaan: potilaat pitää hoitaa.

Sitten ed. Soininvaara, joka on samaa ministerinpostia hoitanut kuin allekirjoittanut aikaisemmin, tuntee tämän asian kyllä hyvin. Kun hän oli huolissaan tästä, että näitä kriteerejä käytettäisiin eri tavalla yksityisellä puolella ja julkisella puolella, niin kyllä käsitykseni on, että tässä yhtenäistetään sillä tavalla myöskin yksityisellä puolella, että ei Kelalla ole intressejä korvata, jos eivät kriteerit ole yhtenäiset ja samanlaiset. Ei siellä voi löysemmillä perusteilla Kela korvata, kuin millä julkisella puolella hoito tapahtuu. Uskon, että tähän suuntaan ollaan työtä tekemässä, elikkä on yhtenäiset kriteerit koko maassa.

Ed. Soininvaara otti esille hammashoidon, että siellä ei voida saavuttaa näitä tavoitteita. Ei voida, jos ei työtä siellä jaeta. Siellä täytyy nyt kerta kaikkiaan tapahtua työn jakamista suuhygienistien, hammashoitajien, hammaslääkärien kesken. Siellä on vielä aika lailla sellaisia toimintakäytäntöjä — minä olen kiertänyt nyt niin paljon, että voin sanoa tämän syvällä rintaäänellä — että siellä täytyy tapahtua nyt muutoksia. Asennetasolla ne eivät maksa mitään, että työtä jaetaan eri tavalla, mutta sitten käytännössä voi tietenkin tulla näitä ongelmia. Siinä täytyy edetä nyt, ja olen ylihammaslääkäripäivillä kannustanut tähän ylihammaslääkäreitä, että siellä täytyy edetä.

Sitten ed. Soininvaaralle siitä, että tätä ei ole tarkoitus saattaa voimaan. En tiedä, miten on ollut tarkoitus. Tämä on kirjoitettu näin tähän Kansalliseen terveyshankkeeseen, ja olemme sitä toteuttamassa sen mukaisesti. Ja jos meillä vain edelleen joku takaraja on, niin, kuten ne kaikki, jotka ovat lukeneet tentteihin, muistavat, kuinka se viime tippa on kehitetty ja silloinhan se vasta luettiin — ed. Asko-Seljavaara jo siellä puistaa kättä, että hän on lukenut tenttiin juuri tällä menetelmällä — näin tässäkin tulee tapahtumaan. Nyt tsempataan sitten nämä loppuajat, ennen kuin laki tulee voimaan, ja asioita laitetaan kuntoon, ja uskon, että tämä kaikki tässä myönteisesti tapahtuu.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministeri Hyssälälle vastauksesta. On erittäin hyvä, että ministeri on täällä ja on asiantuntija myös itse näissä asioissa. Kyllä tuo kermankuorinta kuitenkin on sellainen ongelma-asia, joka oli hyvin paljon esillä myös ennen 2003 eduskuntavaaleja. Niistä käytiin aika monta keskustelua, ja tällöin myös sosialidemokraattiset kansanedustajaehdokkaat kyllä tässä asiassa olivat aika tavalla hereillä.

Mutta edelleenkin näihin ongelmakohtiin, koska kaikissa asioissa toki on myös sitten se puoli, joka pitää myös etukäteen osata nähdä ja ehkä sitten siitä sanoa tai ainakin säätää niin, ettei se ongelma tosiaan toteudu, sitten kun laki on voimassa. Sanoisin, että se pisteytys on kyllä tällainen ongelmakohta, mistä ed. Asko-Seljavaara hiukan tuossa debatoi, että ei ehkä olisi. Suomen Tekonivelyhdistys ry:n puheenjohtaja Hannele Koponen tästä asiasta on kirjoittanut tämän yhdistyksen julkaisussa, ja se kirjoitus pohjautuu viime vuoden lopussa tapahtuneeseen alustavaan pisteytyksen selvittämistyöhön. Ja nimenomaan esimerkiksi reumapotilaan — hän on myös Reumaliiton hallituksen jäsen — näkökulmasta ja myös artroosipotilaan näkökulmasta tämän pisteytyksen pitäminen sillä tasolla, että se nyt ei vaadi todella sellaista invaliditeettia, että se yleiskunto potilaalla heikkenee, on ihan käytännön kliinikon näkökulma, ei se sen kummempaa tarvitse olla.

Sitten tämä kuntouttaminen. Kaikki tietävät, että jos nelipäinen reisilihas menetetään, niin sen takaisin saamiseen menee todella pitkä aika verrattuna siihen, mikä sen menettämiseen menee. Näin ollen tämä on tällainen käytännön puoli ja sitä asiaa kannattaa edelleenkin pitää mielessä.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti vielä. Näissä puheenvuoroissa ja ministeri Hyssälän puheenvuorossa tuli myöskin tämä Terveydenhuollon oikeusturvakeskus esille, ja toivon, että sitä asiaa ja sen toimintaa tarkasteltaisiin jälleen kerran uudelleen. Se työryhmähän teki esityksen siitä, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimialaa laajennettaisiin myös organisaatioitten ja toimintojen arviointiin ja valvontaan. Minä kyllä kannattaisin ja toivoisinkin sitä, koska nyt muun muassa tämä laki tuo semmoisia elementtejä, että se saattaa olla tarpeen. Mutta tietenkin meidän pitää muistaa, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa on tälläkin hetkellä jo resurssipula; jos siellä sitten vielä laajennetaan niitä toimintoja, niin sitä suuremmalla syyllä tulee niitä resursseja olla.

Minä perustelen tätä sillä, että tällä hetkellä lääninhallituksilla, jotka valvovat yksityisiä palveluntuottajia, on hyvin heterogeeniset resurssit siihen asiaan ja myöskin heterogeenista osaamista, eli myöskin siitä syystä. Ja varsinkin jos tämä sisämarkkinadirektiivi tulee voimaan sellaisena mitä nyt on esitetty, niin silloin me tarvitsemme entistä enemmän sitä valvontaa. Minä luulen, että lääninhallituksen ja Teon yhteistyöllä ja työnjaosta sopimalla saataisiin ihan hyvä synergia aikaiseksi ja se toisaalta ei tulisi ihan niin kalliiksikaan, mitä voitaisiin kuvitella.

Sitten liittyen jonojen hallintaan minä totean tästä uudesta lakiesityksestä vielä sen, että tämä tuo myöskin systemaattisuutta jonojen hallintaan kaiken kaikkiaan. Nyt kun meillä viime vuosina on annettu näitä lisärahoituksia, niin siitä te itsekin totesitte, ministeri Hyssälä, jossain haastattelussa, että ihan niin paljon ei välttämättä saatu aikaiseksi, mitä niillä rahoilla olisi voitu saada. Se oli aika realistisesti sanottu, ja itsekin olen samaa mieltä kanssanne. Ja se, mikä niissä rahoissa oli myöskin, joka oli tällainen pieni lieveilmiö, jota ei välttämättä edes osattu ottaa huomioon, oli se, että se oli aika epätasa-arvoinen eri ammattiryhmille riippuen siitä, miten sairaanhoitopiirissä se järjestettiin. Elikkä joissain sairaanhoitopiirissä saatettiin järjestää sillä tavalla, että maksettiin lisää rahaa hoitohenkilökunnalle, siis kaikille hoitohenkilökuntaan kuuluville, mutta joissakin sattui niin, että vain lääkärit saivat lisäpalkkiota ja sitten hoitajat tekivät — eivätkä he millään lailla hyötyneet siitä taloudellisesti — nämä lisätyöt. Mutta tämä oli nyt semmoinen asia, joka minun mielestäni tämän lakiesityksen kautta sitten ennalta ehkäistään, tällainen epätasa-arvo.

Tässä hoidon saatavuutta ja jonojen hallintaa koskeva työryhmä, jonka työ on tämänkin hallituksen esityksen taustalla, esitti hyvin monia tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä jonojen lyhentämiseksi ja järjestelmän luomiseksi. Yksi niistä oli työnjako eri ammattiryhmien kesken. Haluan nyt vielä tänä iltana, kerran vielä — olen tästä aikaisemminkin puhunut — kiinnittää huomiota tähän työnjakoasiaan. Minä pidän sitä erittäin hyvänä, mutta valitettavasti usein vaan mietitään, että se on lääkärin ja hoitajan välinen työnjako, ja siitähän ei pelkästään saa olla kysymys. Tärkeää on, että me katsomme sitä organisaation toimintaa kokonaisuutena ja mietimme, mitä ammattitaitoa siellä on ja miten voidaan työt jakaa. Todellakaan joka organisaatiossa ihan samanlainen se työnjako ei voi ollakaan.

Työnjako sinänsä on ihan hyvä. Jos minä ajattelen terveydenhuollon koulutusta, terveydenhoitajan koulutusohjelman laajuus on 160 opintoviikkoa, mikä tarkoittaa neljä vuotta, sairaanhoitajalla 140 opintoviikkoa, tarkoittaa 3,5 vuotta, ja kätilöillä 180 opintoviikkoa, 4,5 vuoden koulutus. Minä luulen, että heidän osaamistaan olisi enemmänkin mahdollisuus hyödyntää kuin mitä muun muassa näidenkin ammattihenkilöiden osalta hyödynnetään. Kaiken kaikkiaan tämä työnjako — eihän ihan yksinkertaista ole niitä entisiä kaavoja muuttaa ja käytäntöjä muuttaa — vaatii asennemuutosta, mutta se vaatii myöskin ammattihenkilöiden koulutusohjelmien tarkistamista. Olen itse pohtinut sitä, pitäisikö koulutusohjelmissa, esimerkiksi sairaanhoitajakoulutuksessa, terveydenhuollon ammattikorkeakoulussa esimerkiksi lääketieteellisten opintojen määrää arvioida uudelleen. Mahdollisesti, mahdollisesti jopa lisätä. Ainut ongelma siinä on vaan, kuka sitten opettaa, tällä hetkellä kun ei tahdo lääkäreitä olla joka kuntaan edes siihen kliiniseen työhön, saati sitten opetustyöhön. Sellainen videovälitteinen lääketieteen opetus ei välttämättä ole hyväksi, me olemme sitä kokeilleet Seinäjoella. Siinä on hyvät puolet, mutta sitten keskustelu opettajan kanssa olisi kuitenkin aika tärkeää, niin kuin tiedätte; täällä on henkilöitä, jotka ovat toimineet opettajina.

Sitten tietysti lopuksi tässä on pakko puhua palkkauskysymyksestä jälleen kerran. Kun työnjakoon tehdään muutoksia, niin ei se voi olla niin, että työtä vaan lisätään ja palkka pysyy kuitenkin samana. Meidän täytyy tarkastella toivottavasti myös sitä.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muuttamisesta on hyvin perusteltu ja hyvin valmisteltu, vaikka sen toteuttaminen ja käyttöönotto tulee varmasti olemaan suuri voimainponnistus. Onkin välttämätöntä, että kunnissa ja kuntayhtymissä juuri nyt määrätietoisesti aletaan toimia sen hyväksi, että tämän kokonaisuuden käyttöönotto ja läpivienti onnistuu.

Koska tämä lakiesitys tulee sosiaali- ja terveysvaliokunnan perusteelliseen käsittelyyn ja itse olen sen valiokunnan jäsen, puutun vain muutamaan asiaan.

Keskeisenä tavoitteena tällä esityksellä on hoidon saatavuuden turvaaminen. Tämä merkitsee järjestelmän tavoitteellista kehittämistä. On hyvä tässä yhteydessä kuitenkin todeta, että lähtökohtaisesti meidän nykyinen terveydenhoitojärjestelmämme on hyvä, jopa mainettaan parempi. Tässä pitää paikkansa vanha sanonta, että hyvää on hyvä kehittää.

Herra puhemies! Tällä uudistuksella ei luoda subjektiivista oikeutta päästä hoitoon eikä rajatonta oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa, vaan ihmisen terveydentilasta johtuvan hoidon tarpeen arvioi terveydenhuollon ammattihenkilö. Merkittävää on, että hoidon saatavuuden arvoperustana on oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen. Tämä esitys vahvistaa mielestäni hoitoketjun toimivuutta kokonaisuutena ja parantaa potilaan asemaa ja hoidon vaikuttavuutta. On syytä todeta, koska tässä keskeinen rooli on erikoissairaanhoidolla, että muistetaan perusterveydenhuollon kehittäminen ja erityisesti ennalta ehkäisevän toiminnan kehittäminen.

Tämän hetken yksi ongelma meidän sairaanhoidossamme on spesialisoituminen, joka sinänsä on erittäin tärkeää, hyvää ja merkittävää. Joissakin tapauksissa hoidetaan vain tautia ja ihmisen yhtä osaa, mutta ei niinkään ihmistä. Uskon, että tämäkin asia tämän uudistuksen myötä parantuu.

Kun tämän esityksen perusteella laaditaan sinänsä hyvin välttämättömiä erilaisia kriteereitä, luokituksia, pisteytyksiä ja mittareita, on tärkeää, että näissä asioissa ei olla liian tiukkoja tai liian "oikeaoppisia", ettei seurata vain mittareita ja todellinen tulos unohdu. On tärkeää, että silloin kun ihminen on sairas ja tarvitsee hoitoa, hän pääsee hoitoon, vaikkei pisteitä olisikaan riittävästi. Uskon kuitenkin, että nämä järjestelmät osataan onnistuneesti laatia.

Tulee kuitenkin mieleen, kun eräitä vuosia sitten julkishallinnossakin otettiin käyttöön tulosjohtaminen, jolla saavutettiin monia hyviä tuloksia, laadittiin hyviä ja monipuolisia mittareita, hyvin tarkkaan määriteltyjä, ja kun niitä mittareita joissakin tapauksissa seurattiin, tulokset näyttivät hyviltä ja mittareiden seuraaminen jäi jopa itsetarkoitukseksi, mutta unohtui sitten tuloksellinen johtaminen.

Niinpä tässäkin asiassa, hoitoonpääsyn turvaamisessa määräajassa, on keskeistä, että se on tuloksellista sekä ihmisten että kokonaisuuden kannalta. On syytä tämän tästä nostaa esille tämän hankkeen perustavoitteet ja muistuttaa niitä mieliimme, niin että yksityiskohdat eivät peittäisi kokonaisuutta.

Herra puhemies! Täällä on ollut tänä iltana esillä myös kuntien rahoitustilanne. On hyvin selvä asia se, että kuntien rahoitustilanne tällä hetkellä on tiukka eikä kunnilla ole oleellisia lisäresursseja mahdollista lisätä. Lisäresursseja tulee toimintojen tehostumisen kautta. Meidän on kuitenkin hyvä todeta itsellemme se, että kun tämä otetaan käyttöön ja tulee voimaan ensi vuonna, alkuvaiheessa tulee käynnistysvaikeuksia, vaikka me miten hyvin valmistaudumme. Näin aina uusien asioiden käyttöönotossa tapahtuu. Saattaa tulla hetkellisesti lisäkustannuksia. Niitä ei ole kuitenkaan syytä säikähtää, vaan meidän on syytä tarkastella asioita pitemmällä tähtäyksellä. Meidän on kuitenkin yhteisesti huolehdittava, että kokonaisuuden resurssit turvataan.

Herra puhemies! Tämä uudistus on jo nyt käynnistänyt monissa kunnissa muutoksia, ja kuntien välinen yhteistyö on tiivistynyt. Kun tätä uudistusta vuosien kuluttua tarkastellaan, uskon, että voimme olla tyytyväisiä siihen, että se toteutettiin. Uskon, että tämä on sekä yksittäisen ihmisen että hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta merkittävä ja hyvä hanke.

Veijo Puhjo /vas:

Herra puhemies! Ettei ministeri Hyssälälle jäisi ihan väärää kuvaa puheeni tarkoituksesta, haluan sanoa, että en pyrkinyt viestittämään sitä, että nimenomaan hoitotakuulain voimaan saattamisella lääkärit siirtyisivät yksityiselle puolelle, vaan painotin vähän samaa asiaa, mitä ed. Tölli äsken, eli jos kuntien voimavaroja ei saada riittäviksi ja siihen tulee päälle sitten vielä hoitotakuulaki eikä sitten kunnallisessa laitoksessa pystytä leikkaamaan, niin silloin, mikäli potilaita lähetetään yksityisen puolen hoitoon, on luonnollista, että perässä siirtyvät tekijät. Tämä vaarantaa asianmukaisen päivystyksen.

Mutta miksi varasin puheenvuoron, niin halusin sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyä varten ottaa vielä yhden asian esiin. Täällä on puhuttu erilaisista hoitokäytännöistä eri puolilla maata ja siitä, että kansalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa riippuen siitä, mistä kunnasta ovat kotoisin. Ongelma on ollut luonnollisesti Uudellamaalla kovin. Tätä kuntaongelmaa en ainakaan meillä Satakunnan maakunnassa tunnista, mutta esimerkkinä vain hoitokäytännöistä se, että kun 20 vuotta sitten leikkasin uusmaalaisia lapsia ja samaan sairaalaan tuli sitten aina vantaalainen lääkäri leikkaamaan samaa leikkausta vantaalaisille lapsille, he olivat kuusi tuntia sairaalassa ja uusmaalaiset olivat kaksi yötä eli yhden yön ennen leikkausta ja yhden yön sen jälkeen. Nyt vantaalaisten käytäntö on maan tapa. Voidaan hoitokäytäntöjä parantaa ja yhtenäistää, mutta sen haluan sanoa, että sellaista pakkoyhtenäistämistä ei saisi tehdä. Nimittäin monilla erilaisilla käytännöillä tai leikkaus- tai hoitotilastoilla voi olla ihan luonnollisia selityksiä.

Silloin kun ministeri Hyssälä, silloinen edustaja, ja ed. Tiusanen ja minä tulimme yhdeksän vuotta sitten eduskuntaan, viikko sen jälkeen näin Stakesin oikein kauniit värikalvot, missä oli sitten havainnollisesti ilmaistu paikkakunnat, missä mitäkin toimenpidettä tehtiin paljon tai vähän. Mieleeni jäi erityisesti Pori, missä oli oikein iso punainen läiskä, ja myöskin Forssa, missä oli oikein iso punainen läiskä. Se tarkoitti sitä, että forssalaiset naiset pääsivät liukkaimmin kohdustaan eroon ja porilaiset nielurisoistaan. Kyse oli vain siitä, että sattui olemaan sellaiset ahkerat tekijät tai tilanne, että juuri näitä toimenpiteitä on suosittu. Ihan yksinkertainen selitys oli Porissa: ei ollut erikoislääkäreitä. Silloin nielurisaleikkaus oli nuorelle lääkärille erittäin hyvä toimenpide ensimmäiseksi toimenpiteeksi ennen kuin hän siirtyi yliopistoon erikoistumaan. Meidän onneksemme me saimme nuoria lääkäreitä ja he leikkasivat porilaisten nielurisat sitten pois. Mutta tilaston mukaan me olimme huono, musta paikkakunta.

Näitä tilastoja pitää suhteuttaa myöskin olemassa oleviin voimavaroihin. Voi olla, että tilastoja tulee, lainausmerkeissä vääränlaisia esimerkiksi sellaisista käytännöistä, mitä meillä Porissa korvapuolella oli. Tiesimme Mikkelissä olevan yhden erittäin hyvän kirurgin yhteen leikkaustyyppiin. Me lähetimme kaikki sinne. He saivat paremman hoidon siellä kuin meillä Porissa, ja meiltä puuttuivat tietysti sellaiset leikkaukset, ja Mikkelissä niitä oli ehkä sitten enemmän. Korostaisin, että pakkoyhtenäistämisessä otetaan myös kulloinenkin paikallinen voimavara huomioon.