Täysistunnon pöytäkirja 54/2008 vp

PTK 54/2008 vp

54. TIISTAINA 20. TOUKOKUUTA 2008 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laiksi yliopistolain voimaanpanosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta

 

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys 29/2008 vp merkitsee yliopistolain voimaanpanosta annetun lain 3 §:n muuttamista. Käytännössä se on kuolinisku Kouvolan kaupungissa sijaitsevalle käännöstieteen laitokselle, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Arvoisa puhemies! Esitän tämän hallituksen esityksen hylkäämistä ja viittaan tässä sivistysvaliokunnassa laadittuun ed. Claes Anderssonin ja ed. Rauhalan nimissä olevaan eriävään mielipiteeseen.

Claes Andersson /vas:

Arvoisa puhemies! Olen vastustanut tätä esitystä monestakin syystä.

Ensinnäkin, käännöstieteen laitos Kouvolassa toimii hyvin, se on toiminut siellä kauan, se perustettiin sinne. Helsingin yliopisto tuli mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa. Mitään laadullisia syitä siirtää se Helsinkiin ei ole olemassa eikä niitä ole myöskään tullut asiantuntijakuulemisissa esille.

Ehkä painavin syy on aluepoliittinen. Hallitus puhuu siitä, että pitää hajakeskittää ja katsoa, että ympäri Suomea on resursseja ja myöskin opetusta. Kouvolassa tämä käännöstieteen laitos on kehittynyt erittäin myönteisesti. Siellä on hyvät kampukset, siellä on noin 300 oppilasta, 30 ihmistä töissä, joista 15 vakitöissä. Ja oikeastaan se informaatio, mitä on saatu tästä siirtämisestä, ei ole puoltanut siirtämistä Helsinkiin. Kouvolan kaupunki, Kouvolan valtuusto, käännöstieteen laitos itse vastustavat tätä siirtämistä. Minun mielestäni ei ole syytä mennä tämmöiseen keskittämistoimenpiteeseen ja poistaa Kouvolasta laitosta, jolla on suuri merkitys koko alueen hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Myös minä kannatan ed. Tiusasen tekemää hylkäysesitystä. Katson, että tämä hallituksen esitys on yksi esimerkki taas tästä omituisesta aluepolitiikasta, jossa metropolipolitiikan mukaisesti kaikki keskitetään suuriin yksikköihin Helsinkiin ja unohdetaan se, että erityyppiset yliopistotoiminnot ovat monella Pääkaupunkiseudun ulkopuolisella paikkakunnalla se vetovoimatekijä, jonka ympärille myös elinkeinoelämä ja kaupalliset palvelut tavalla tai toisella kytkeytyvät.

Mielestäni on erittäin huono signaali, että Kouvolan seudulta, joka elää erittäin rankkaa rakennemuutosta ja jolla varmaan on muiden vastaavien kuntien tavoin ongelmana se, että nuoret, muualle opiskelemaan lähtevät eivät enää palaa paikkakunnalle, viedään yksi tämmöinen tulevaisuuden tekijä eli tämä kyseinen yksikkö, joka takaisi edes sen, että osa näistä opiskelijoista todennäköisesti sitoutuisi myös perustamaan perhettä ja elämään kyseisellä alueella ja siten varmistamaan, että Kouvolalla ja Kouvolan seutukunnalla on tulevaisuutta.

Eli mielestäni tämä päätös on täysin käsittämätön ja hämmentävä sen takia, että tiedän, että kaikillakin hallituspuolueilla on edustajia, jotka ovat vahvoja toimijoita juuri kyseisellä alueella. Miksi he antavat omassa maakunnassaan tapahtua tällaisen vääryyden?

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Olen täysin samoilla linjoilla aiempien puhujien kanssa. Olen henkilökohtaisesti miettinyt, onko tässäkin asiassa tarkoitus myydä sivistysvaltiomme peruspilari, tukipilari, pääomasijoittajille vapaaseen käyttöön. Yliopistouudistuksen ongelmat kiteytyvät maagiseen innovaatioyliopistohankkeeseen, jota on lähdetty toteuttamaan lähinnä hyvin ideologisista lähtökohdista ilman sen suurempaa suunnittelua ja selvittelyä. Ja se, että ylin päätösvalta nimetään säätiön hallitukselle, joka tulee kokonaan yliopiston ulkopuolelta, asettaa kyllä sen kysymyksen, onko opiskelijoilla ja yliopiston työntekijöillä enää minkäänlaista valtaa päättää yliopistoasioissa ja siirretäänkö se kokonaan pois akateemisilta yhteisöiltä, jolloin yliopistodemokratia kokee hitaan kuoleman.

Sen lisäksi olen pohtinut tämän Kouvolan tilanteen tiimoilta myös sitä kysymystä, miten käy yliopistolain muutospyörteessä alueellisille yliopistokeskuksille, jotka ovat myös syrjäseutujen kehittymisen kannalta elintärkeitä. Ellei minkäänlaista korkeakouluyhteyttä alueella ole, se kyllä tarkoittaa myös kaiken muun koulutuksen pikkuhiljaista rapautumista ja myös yritystoiminnan pakenemista alueelta.

Puhemies:

Tulkitsen tämän käydyn keskustelun siis niin, että ed. Tiusanen ehdottaa ja ed. Sirnö kannattaa hylkäämistä.

Keskustelu päättyi.