Täysistunnon pöytäkirja 54/2011 vp

PTK 54/2011 vp

54. TIISTAINA 18. LOKAKUUTA 2011 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

14) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta

 

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Vuorotteluvapaan tarkoitus on edistää työntekijän työssäjaksamista. Ei kukaan jää vuorotteluvapaalle köykäisin perustein. Vuorotteluvapaan tarkoitushan on ladata akkuja ja parhaassa tapauksessa antaa aikaa työntekijälle itselleen sekä hänen perheelleen, jotta hän uudistuisi ja jaksaisi usein hyvinkin haastavassa työtehtävässä. Tätä vuorotteluvapaan kannustavaa vaikutusta ei saa murentaa pienen näennäissäästön toivossa, jota nyt tässä haetaan. Eikö riitä se, että vuorotteluvapaalla olevan henkilön ansiotulot pienenevät sekä myös eläkekertymä on normaalia huomattavasti heikompi?

Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että vuorotteluvapaa antaa mahdollisuuden työttömälle työnhakijalle saada määräaikainen työpaikka ja siitä työstä kokemusta.

Ehdotankin, arvoisa puheenjohtaja, tai toivon, että vuorotteluvapaan heikentämistä ei tulla jatkamaan tässä salissa, ja sitä tuleekin välttää loppuun asti.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Lohdutuksena edustaja Niikolle nyt voin sanoa, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä, tai toivottavasti, tätä lakiesitystä täällä ei todellakaan tarvitse viedä loppuun saakka, koska jos tämä nyt työmarkkinaratkaisuun liittyvä raami-sopimus hyväksytään, niin se tulee tarkoittamaan myöskin sitä, että tämä lakiesitys vedetään täältä hallituksen toimesta pois.

Todettakoon nyt tässä yhteydessä, että vaikka itsekään en pidä tavasta, jolla tämä alkuperäinen vuorotteluvapaamaksun leikkaus nyt hallitusohjelmaan ilmestyi, niin tosiasia tietenkin on, että kun työttömyysturva paranee satasella ja kun myöskin vuorotteluvapaan taso on toisaalta ollut sitten sidottu tähän työttömyysturvan tasoon, niin tämä leikkaus ja toisaalta sitten tämä nousu olisivat aika pitkälle kompensoineet toisensa.

Mutta ei todellakaan ole mitään erityistä syytä sen vuorotteluvapaan korvauksen leikkaamiseen, joten toivotaan, että saadaan aikaiseksi tämä sopimus ja sen myötä hallitus voi vetää esityksensä pois.

Keskustelu päättyi.