Leea Hiltunen /skl:

Arvoisa puhemies! Tänä päivänä on monella tapaa nähtävissä, miten lasten päihteidenkäyttö on lisääntynyt. Samanaikaisesti on myöskin yhteiskunnassa tapahtunut muutosta, perheet ovat pirstoutuneet, suku- tai kyläyhteisöjen kontrolli on menettänyt merkitystänsä. Tällä lakialoitteella ehdotetaan säädettäväksi lastensuojelulain 40 §:ään uusi momentti, joka velvoittaa eräät lasten parissa työskentelevät tahot ilmoittamaan lapsen vanhemmille tai muulle lasta hoitavalle lapsen päihteiden tai huumeiden käytöstä. Uudella säännöksellä halutaan ennen kaikkea tukea vanhempien valvonta- ja kasvatusvastuuta. Tavoitteena on varhainen puuttuminen ja sen kautta estää lasta syrjäytymästä ja vahingoittamasta terveyttään tai kehitystään.

Lastensuojelun keskeisiin periaatteisiin kuuluu lapsen edun pitäminen ensisijaisena, ja lastensuojelulaissa lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä. Ikäraja on yhteneväinen alkoholilainsäädännön alaikärajan kanssa. Alkoholi- ja huumausainelain säätämiä puitteita vasten on uskomaton se tilanne, jossa joudumme kuitenkin näkemään päihtyneitä lapsia viikonloppuiltoina kaduilla. Huumausainelain 3 § kieltää huumeiden hallussapidon ja käytön, samoin alkoholilain 34 § kieltää alle 18-vuotiailta kaikenlaisen alkoholijuomien hallussapidon ja kuljettamisen. Näiden säännösten valossa on nähtävissä, ettei ilmoitusvelvollisuus kavenna lapsen itsemääräämisoikeutta vaan toimii alkoholilainsäädännön ohella lapsen elämää suojaten.

Lapset ja nuoret ovat viime vuosina alkaneet kokeilla ja käyttää päihteitä entistä useammin ja nuorempina. Esimerkiksi Helsingissä 13—15-vuotiaan huostaanoton yleisin syy oli nuoren oirehtiminen ja päihteiden käyttö. Lapsen päihteiden käytön tiedetään ennustavan terveydellisiä, sosiaalisia ja koulutuksellisia ongelmia sekä rikollisuuteen liittyvää syrjäytymisriskiä. Nuorten huumeidenkäyttö ei ole Suomessa alkoholin ja tupakan käytöstä ja kulttuurisesta asemasta riippumaton ilmiö eikä myöskään niiden vastakohta tai vaihtoehto. Huumekokeiluja edeltää edelleen lähes aina varhain aloitettu tupakointi ja alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö.

Nuorten päihteidenkäyttökulttuuria tutkittaessa on todettu, että vain noin 10 prosenttia peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista on täysin raittiita, noin 75 prosenttia tämän ikäisistä nuorista oli jo kokenut humalan ja noin puolet nuorista oli ollut humalassa kyselyä edeltäneen kuukauden aikana. Esimerkiksi Helsingissä, jossa huumeiden käytön arvellaan olevan yleisintä, noin joka neljäs 15-vuotias ilmoitti Stakesin ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa kokeilleensa jotakin huumaavaa ainetta, kun taas alkoholia käytti vähintään kahdesti kuussa 39 prosenttia tämän ikäisistä. Huumeita koskevissa kyselytiedoissa on tietysti aina omat ongelmansa, mutta tulos osoittanee karkean suuruusluokan, ja nämä tiedot ovat huolestuttavia.

Vuonna 95 suomalaiset nuoret olivat humalajuomisessa Euroopan kärjessä yhdessä Britannian ja Tanskan nuorten kanssa. Neljän vuoden aikana alkoholin käytössä ja humalajuomisessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Rauhoittavien lääkkeiden ja unilääkkeiden päihdekäytössä sekä liimojen ja liuottimien ja muiden haisteltavien aineiden käytössä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia tarkasteluajanjaksona. Alkoholin ja pillereiden yhteiskäyttö on ollut tyttöjen suosima päihde, kannabiksen käyttö on yleistynyt nuorten keskuudessa.

Tarvitaan asioiden esille nostamista, keinoja, lainsäädäntömuutosta ja monenlaisia, eritasoisia toimenpiteitä tämän kipeän ongelman ratkaisemiseksi. Lapsi tarvitsee aikuisen ohjaavaa ja tukevaa vuorovaikutusta sekä kontrollia. Vanhempien tehtävä on asettaa lapselle rajat tämän parhaaksi ja myöskin seuraukset rajojen rikkomisesta, jotta lapsi oppisi myöhemmin itse säätelemään käyttäytymistään.

Erityisesti on huomattava, minkälaisessa ympäristössä lapsemme kasvavat. Huumeiden tarjonta on lisääntynyt valtavasti kymmenen viime vuoden aikana, samana aikana luvut huumausainerikollisuudesta ja takavarikoiduista huume-eristä ovat moninkertaistuneet. Huumeiden ja alkoholin saatavuus on lapsillekin taattu pienilläkin paikkakunnilla. Tätä taustaa vasten on herättävä toimimaan maamme lasten parhaaksi. Kun lasten kasvuympäristö on muuttunut näin voimakkaasti, täytyy vastakkaissuuntaisiakin toimenpiteitä terävöittää.

Huomattava muutos on tapahtunut myös suhtautumisessa alkoholipoliittisiin rajoituksiin. Tammikuussa 2001 tehdyn tutkimuksen mukaan rajoitusten tiukentamista kannatti 22 ja väljentämistä 17 prosenttia. Suuri osa, 58 prosenttia, piti rajoituksia sopivana. Kuudessa vuodessa rajoitusten tiukentamista kannattavien osuus on kaksinkertaistunut ja väljentämistä kannattavien osuus on pudonnut puoleen.

Tutkijat osoittavat muutokseen kolme syytä: Kansalaiset näkevät arkielämässään entistä enemmän alkoholista johtuvia ongelmia. Toisaalta tiedotusvälineissä on ollut aiempaa enemmän kriittistä aineistoa alkoholiasioista. Kolmanneksi tutkimukset sekä tilastot osoittavat, että useat alkoholihaitat lisääntyivät 90-luvun lopulla.

Alkoholi ja huumeet ovat kiistatta haitallisia kasvavalle lapselle. Varhainen puuttuminen päihdeongelmaan ja ohjaaminen päihteettömään elämäntapaan säästävät yhteiskunnan kustannuksia jatkossa, aiheuttavathan päihteet suuria välittömiä ja välillisiä kustannuksia muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollossa, rikollisuutena, menetettyinä työtunteina sekä syrjäytymisenä. Vanhempien mahdollisuutta puuttua lapsen päihteiden käyttöön rajoittaa usein tietämättömyys vallitsevasta tilanteesta, onhan lasten pyrkimys useimmiten salata asiat, joita he tietävät vanhempiensa paheksuvan tai pyrkivän rajoittamaan.

Useissa tilanteissa, kun tapahtumat ovat edenneet jo liian pitkälle, jopa lapsen menehtymiseen, vanhemmat kertovat olleensa täysin tietämättömiä lapsensa ongelmasta. Näin tapahtuu muun muassa siitä syystä, että vanhemmat uskovat lapsistaan mielellään pelkkää hyvää. Kun vanhemmat ovat sekä juridisessa että taloudellisessa vastuussa alaikäisestä lapsestaan, on heidän perusteltua saada tietää myös lapsen päihteiden käytöstä. Vanhemmilla tulisi olla riittävästi tietoa nuorten päihteiden käytöstä sekä keinoja ehkäistä ongelmia ennalta ja puuttua tilanteeseen mahdollisimman varhain. Huumeiden käyttöä ei ole etenkään kokeiluvaiheessa tai satunnaiskäytössä helppo havaita. On tärkeää kyetä tunnistamaan oireita, kuten koulusuoritusten huononemista, luvattomia poissaoloja koulusta, rötöstelyä, äkillisiä muutoksia toveripiirissä tai rahan käytössä. Näiden kaiken taustalla voi olla päihteiden käyttö.

Kotien merkitys kasvatustyössä on ensisijainen. Koulun tehtävänä on tukea kotien kasvatustyötä ja toimia päihteiden käytön ehkäisemiseksi. Koulun antaman valistuksen ja kasvatuksen vahvuus on siinä, että se tavoittaa koko ikäluokan. Kasvatustehtävään kuuluu kotien vastuunotto siitä, miten lapset ja nuoret käyttävät vapaa-aikaansa. Vanhemmat tarvitsevat aiempaa enemmän tukea tässä tehtävässään. Murrosikäisten nuorten kohdalla yhteistyö kotien ja koulun kanssa on entistä tärkeämpää.

Päihdekokeiluihin liittyvissä ongelmissa vanhemmat tuntevat usein itsensä avuttomiksi. Varhainen tiedonsaanti onkin vanhemmille ydinkysymys. Vanhempien tietoisuus asiasta ja varhainen puuttuminen on siis avaintekijä, kun lapsen päihde- tai huumekierre pyritään katkaisemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Velvollisuus, jonka mukaan vanhemmat on saatettava tietoisiksi lapsen päihteiden käytöstä, on lastensuojelun keskeisimpien periaatteiden mukainen. Näihin periaatteisiin kuuluu lapsen vanhempien ja muiden lasta hoitavien henkilöiden kasvatusmahdollisuuksien tukeminen lapsille suotuisten kasvuolojen vakiinnuttamiseksi. Vanhemmilla on paitsi velvollisuus valvoa lapsiaan myös oikeus saada tieto lasta koskevista merkityksellisistä asioista.

Laissa ilmoitukseen velvoitettujen piiri on sama kuin 40 §:n 1 momentin mukainen ilmoitusvelvollisuus ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeesta. Lisäksi ilmoitusvelvollisuus on nuorisotoimen työntekijöillä. Kyseessä on henkilöpiiri, joka työssään tapaa lapsia ja jolla on näin mahdollisuus puuttua lapsen päihteiden käyttöön lapsen parhaaksi. Edellä mainittu henkilöpiiri on muutenkin työssään ohjaamassa lapsia päihteettömään elämäntapaan. Jonkin verran tällaista ilmoituskäytäntöä on jo olemassa maassamme, mutta tarvitaan myöskin rohkaisua tällaiseen käytäntöön, ja siksi olen lakialoitteen tehnyt. Nyt ilmoituskäytäntö on sellainen, että se ei ole kattava koko maassa vaan se on oma-aloitteista eri kunnissa, yhdistyksillä ja piireillä.

Lapsen päihteiden käytöstä tulisi siis ilmoittaa muulle lasta hoitavalle henkilölle silloin, kun lapsi ei ole vanhempiensa hoidossa tai jos on nähtävissä, ettei vanhemmilla ole edellytyksiä puuttua lapsen päihteiden käyttöön. Näin olisi erityisesti silloin, jos lapsi ilmoituksen johdosta joutuisi vanhempiensa taholta esimerkiksi väkivallan vaaraan tai kohteeksi. Kaiken kaikkiaan on ilmoitusta tehtäessä toimittava mahdollisimman hienovaraisesti. Säännös ei tähtää lapsen rankaisemiseen vaan kasvatukselliseen ohjaamiseen lapsen parhaaksi.

Toivon, että näillä perusteilla lakialoitteeni saa tarkoituksenmukaisen ja nopean käsittelyn.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Leea Hiltunen perusteli aloitteensa oikeastaan niin perusteellisen hyvin, että siihen ei juuri mitään uutta kulmaa löydy. Erityisesti minua lämmittää kuitenkin siinä asiassa nähty toteamus, että perheiden vastuu, vanhempien vastuu lapsistaan ja lasten kasvatuksesta alkaa horjua ja olla jopa hyvin kyseenalaista maassamme. Tältä osin vastuun laajentaminen niin, että kaikilla lasta hoitavilla osapuolilla olisi ilmoittamisvelvollisuus ja -vastuu kasvatuksesta erityisesti päihteiden ja huumeiden osalta kokonaisuutena, on oikein. Tämän näen todella hyvänä ja toivon, että tämä vastuu sellaisenaan tulee eduskunnan taholta laajemmin nähtäväksi ja hyväksytyksi.

Vähääkään epäilemättä sitä, ettei alkoholi ole todellinen ongelma olemassa, ihmettelen kuitenkin viime viikonvaihteessakin kuultua peruspalveluministeri Soininvaaran lausumaa tässä asiassa. Hän totesi, että alkoholi on vaarallinen mutta huumeista ei nyt niin paljon haittaa ole olemassa. Mielestäni ensimmäinenkin huumeen käyttäjä nuorisossa ja kouluikäisessä väestössä on todellinen ongelma. Näitä ei voi ollenkaan toisistaan erottaa, vaan molemmat ovat aivan yhtä tärkeitä, ja on välttämätöntä, että saadaan katkaistua jo alkutekijöissään tämä asia sellaiseksi, että se ei leviä, ja että erityisesti vastuu siirtyy myöskin osittain vanhemmille siinä asiassa.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen allekirjoittanut tämän lakialoitteen lastensuojelulain 40 §:n muuttamisesta. Oikeastaan perusajatukseni on se, että lasten kasvatuksen ydinvastuu kuuluu vanhemmille, mutta on erittäin tärkeää, että myös lähiyhteisö ottaa vastuun lasten kasvattamisesta. Jostakin syystä meillä suomalaisessa yhteiskuntakulttuurissa vallitsee vääränkinlainen yksityisyyden suoja tällä alueella: me koemme, että on ikään kuin epäkohteliasta tarttua lasten toimiin, valitettavan monta kertaa jopa ihan omienkin lasten toimiin, saati sitten lähiyhteisössä elävien lasten toimiin. Päinvastoin korostan sitä, että on ennen kaikkea kysymys lähimmäisenrakkaudesta, lähimmäisen arvostamisesta ja kunnioittamisesta, silloin, kun on kysymys alaikäisistä lapsista.

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen allekirjoittamisen jälkeen ihan omassa maakunnassani Pohjois-Pohjanmaalla kuulin esimerkin pienen maalaiskunnan tilanteesta, jossa eräässä ihan tavallisessa perheessä kaksi alle 13-vuotiasta tytärtä on varsin lyhyellä aikajänteellä tavoitettu huumeiden käyttäjinä. Asia tuli täydellisenä yllätyksenä vanhemmille, vaikka on kysymys ihan normaalista vanhemman ja lasten välisestä suhteesta. Tässä mielessä se, millä tavalla nämä ilmiöt tavallaan ovat tunkeutumassa perheisiin, kouluihin, lähiyhteisöihin, vaativat jotain sellaista toimenpidettä, jolla me todella havahdutamme yhteiskuntaa laajemminkin. Sen vuoksi näen tärkeänä, että tämä asia otetaan käsittelyyn ja viedään varsin nopeasti eteenpäin.

Lauri  Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. L. Hiltunen on tehnyt erinomaisen hyvän lakialoitteen n:o 42 vuoden 2001 valtiopäivillä, jonka yhtenä allekirjoittajana olen halunnut myös olla, kuten monet muutkin edustajakollegat. Kysymys on varsin tärkeästä asiasta. Juuri kun äsken piipahdin salista pois, minulle oli tullut oman kotipaikkakuntani nuorisotyöntekijältä sähköpostiviesti, jossa hän kehotti puuttumaan tämän kaltaisiin asioihin täysin tietämättä siitä, että eduskunnassa juuri parhaillaan on tämä lakialoite käsittelyssä. Elikkä tämä on todella ajankohtainen, aktuelli kysymys, ja tämän vuoksi sopii toivoa, että aloite saa nopean, myönteisen käsittelyn, ja jos jotakin vielä saadaan parempaan muotoon, se on vain sitä toivottavampi asia.

Afrikkalainen sananlasku kuuluu: "Lasta eivät kasvata vain vanhemmat vaan siihen tarvitaan kokonainen kylä." Juuri näin on. Tarvitaan vastuuta laajemmalti. Meillä valitettavasti perheyhteydet ovat pirstoutuneet, suku- tai kyläyhteisön kontrolli on menettänyt merkitystään. Tämä on hyvin valitettava asia. Siksi tarvitaan juuri yhteiskunnalta niitä toimia, jotka ovat tukemassa myönteisiä asioita, kun on kysymys lasten ja nuorten kasvusta kohti aikuisuutta.

Tietysti on hieman intiimi kysymys vanhemmille mennä kertomaan, missä ongelmissa lapset tai nuoret ovat, mutta se on kyllä tarpeen ja välttämätöntä, aivan kuten aloitteessa on viitattu. Jos tämä osataan tehdä vielä taidolla ja hienotunteisesti, niin tuo on ehdottomasti hyvä. Kyllä alaikäisten lasten käyttäytymisestä pitää vanhempien olla tietoisia. Ongelma on vain sitten, että monta kertaa vanhemmat eivät ole sillä tasolla, jota vastuullinen vanhemmuus edellyttäisi. Saattaa olla, että niitä vanhempia ei aina edes sieltä kotoa löydy, ja vanhemmilla itsellään on järkyttävän paljon myöskin näitä ongelmia, jotka sitten periytyvät tuollaisena negatiivisena periytymisenä käyttäytymisessä ja elämässä aina vain uusillekin sukupolville.

Se, että alkoholilain 34 § kieltää alle 18-vuotiaalta kaikenlaisten alkoholijuomien hallussapidon ja kuljettamisen, on tavattoman hyvä. Valitettavasti tuota pykälää ei käytännössä pystytä valvomaan, ja siksi alkoholiongelmat näkyvät tuolla julkisessa elämänkulussa hyvinkin paljon. Usein on erityisesti harmittanut se, että kun esimerkiksi koulut päättyvät, niin aamupäivällä lapset ja nuoret ovat olleet kauniisti juhlapuvuissa laulamassa suvivirttä, ja illalla sitten lapsi- ja nuorisojoukot parveilevat siellä, missä kullakin paikkakunnalla ovat, keskikaljapullojen kanssa päihtyneinä. Eikä ainoastaan keskikaljaa, vaan myöskin muita aineita, jopa huumeitakin hyvin helposti tuossa joukossa on.

Todella toivoisi, että alkoholilain 34 § jollakin lailla saataisiin myös käytännössä toteutettua. Silloin voitettaisiin hyvinkin paljon. Jos yleensä nuori saadaan pois päihteitten parista, on todennäköistä, että hän ei sorru myöskään huumeisiin. Se on hyvin mahdollista ja hyvin todennäköistä, ja sen takia ymmärrän hyvin ministeri Soininvaaraa ja annan tunnustusta hänelle, että hän on rohjennut tuoda esille juuri nämä alkoholipitoiset juomat ongelmana. Me helposti puhumme vain huumeista, joka on vakava ongelma, ehdottomasti vakava ja paha ongelma. Mutta meidän pitää nähdä myöskin kaikki muu, mikä on turmiollista, ja silloin juuri alkoholin merkitys on tänä aikana valitettavasti hyvinkin kielteinen. Jos alkoholista saadaan nuori varjeltua, silloin todella on hyviä edellytyksiä voittaa myöskin tuota huumeongelmaa.

Kun tämä aloite lastensuojelulain 40 §:n muuttamisesta on tehty, minä uskon, että tässä on haluttu hyvin vastuullisesti ajatella lasten ja nuorten parasta, ja toivon, arvoisa herra puhemies, että tämä lakialoite etenee nopeasti ja myönteisesti eteenpäin.

Ismo  Seivästö  /skl:

Arvoisa puhemies! Eräs suomalaisen yhteiskunnan tämän hetken kipeimmistä ongelmista syrjäytymisen ja työttömyyden lisäksi on se, että työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on valtavan suuria ongelmia. Osa lapsista ja nuorista joutuu viettämään aikaa yksin ja vailla aikuisen läsnäoloa ja sitä turvaa, mitä se tuo tullessaan. Ne ongelmat, jotka ed. L. Hiltusen lakialoitteessa ovat kuvattuina, ovat osittain seurauksia tästä tilanteesta. Samoin tietenkin tilanne, jossa molemmat perheen huoltajat ovat työttöminä, koituu pitkällä tähtäimellä myös lapsille ja nuorille, jotka siinä elävät, hyvin raskaaksi.

Ed. Hiltusen lakialoitteessa aluksi viitataan siihen, miten 13—15-vuotiaiden huostaanoton yleisin syy on nuorten oirehtiminen ja päihteiden käyttö. On valitettavaa, että meidän rajamme sen verran edelleen vuotavat huumausaineita maahan ja alkoholia on saatavilla alaikäisille, että tämä ongelma tuntuu valitettavasti vaan olevan kasvamaan päin. Tämä on hyvin salakavala tauti, salakavala ongelma, joka heijastuu valitettavasti pitkälle suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen, ja kaikilla keinoilla pitäisi tämä problematiikka saada torjuttua.