Valto Koski /sd:
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja on varmasti tästä asiasta puhunut
silloin, kun tämä on ensimmäisen kerran
täällä ollut, mutta katson, että on
syytä vielä muutamaan kohtaan puuttua.
Yksi koskee tätä kolmen taikka kuuden kuukauden
aikaa, jonka työelämä- ja tasa-arvoasiainvaliokunta
otti esille, ja sen on ottanut esiin myös YK:n pakolaisasiain
päävaltuutettu Baltian ja Pohjoismaiden aluetoimistosta.
Molemmat ovat olleet sitä mieltä, että tätä ei
pitäisi muuttaa kuudeksi kuukaudeksi vaan se pitää säilyttää kolmena
kuukautena. Tältä osin olen itsekin ollut sitä mieltä,
että tähän suuntaan olisi pitänyt
mennä.
Sen lisäksi sitten valiokunta on oman lausumaehdotuksensa
kautta halunnut kiinnittää aika oleelliseen asiaan
huomiota, kun on halunnut tällä omalla lausumaehdotuksellaan
ministeriön velvoittaa selvittämään
nämä maahanmuuttokustannukset jne.
Vähän olin yllättynyt siitä vastauksesta,
kun hallintovaliokunta ensimmäisessä vaiheessa pyysi
opetusministeriöltä selvitystä siitä,
mihin opetusministeriön hallinnonalan etuuksiin maahanmuuttaja
tai hänen perheenjäsenensä — ainakin
lasten koulunkäyntiin liittyen — ovat oikeutettuja
maahanmuuttajan saatua a) tilapäisen tai b) pysyvän
oleskeluluvan. Meille annettiin sitten kyllä tällainen
selvitys, joka pitää sisällään
sen, mitä nämä maahanmuuttajan koulutusetuudet ovat,
ja ne ovat sitten luettavissa tästä vastauksesta.
Mutta sitten kun kysyttiin toisen kerran näitä kokonaiskustannuksia,
siinä yhteydessä selvisi, ettei tätä ole
opetusministeriön puolelta selvitetty eikä sitä ole
selvitetty muiltakaan osin. Kun kuitenkin tähän
maahanmuuttopolitiikkaan näyttää oleellisesti
liittyvän kansalaisten keskuudessa keskustelu siitä,
mitä maahanmuuttopolitiikka maksaa, olisi tietysti ollut
hyvä, että olisi voitu osoittaa ne kustannukset,
jotka tästä maahanmuutosta tulevat.
Kun tätä maahanmuuttajan sosiaaliturvaa selvitettiin,
niin ihan lyhyesti haluan vaan todeta, että se jakaantuu
hyvin moneen osaan. Ensin on tämä tavanomainen
maahanmuutto, jossa on ihan omat säännöksensä,
sen lisäksi on kolmannen maan kansalainen kolmannesta maasta,
ja sitten on vielä erikseen EU-kansalaiset ja EU-maista tulevat
kolmansien maiden kansalaiset, ja näillä kaikilla
on erilaiset järjestelmät, millä perusteilla näitä maksetaan.
Kun ei näitä kokonaiskustannuksia saatu selville,
niin täytyy tietysti toivoa, että tämä valiokunnan
kannanottolausuma johtaisi siihen, että voitaisiin nyt
sitten syksyn aikana, niin kuin valiokunta on edellyttänytkin,
päästä niistä selville ja saataisiin
tämä keskustelu näitten kustannustenkin
osalta sille tasolle, jota kansalaiset edellyttävät.
Keskustelu päättyi.