Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! Vi behöver målmedvetna förändringar i handikappolitiken. Var och en skall ha rätt till ett gott och meningsfullt liv utgående från egna förutsättningar och målsättningar — oavsett eventuella funktionsnedsättningar. Detta finns nedtecknat i våra grundläggande fri- och rättigheter i Finlands grundlag, samt även i EU:s grundstadga.

Puhemies! Vammaiset kohtaavat päivittäin erilaisia toiminnallisia esteitä ympäristössään. Monet esteistä voitaisiin poistaa parantamalla yhteiskuntasuunnittelua ja tukitoimintoja. Kaiken yhteiskuntasuunnittelun yhtenä lähtökohtana tulisi olla yhteiskunnan esteettömyys kaikille. Edelleen rakennetaan hissittömiä kerrostaloja, katuja ja teitä rakennetaan ja varoitusmerkkejä asetetaan liikenteeseen uhraamatta ajatustakaan liikunta-, näkö- tai kuulovammaisille. Näin siitä huolimatta, että käytettävissä olisi hyviä teknisiä ratkaisuja. Eivät edes julkiset rakennukset kaiken kaikkiaan voi saada hyväksyvää arvosanaa. Surullinen esimerkki on tämä talo, joka eräistä lisärakentamis- ja parannustöistä huolimatta on edelleenkin hyvin hankala esimerkiksi pyörätuolia käyttäville. Kun ja jos eduskunnan lisärakennus toteutuu, yhtenä suunnittelun perusperiaatteena tulee olla, että siitä tulee talo, joka on kaikille fyysisesti esteetön.

Eri apuvälineet parantavat huomattavasti vammaisten mahdollisuutta itsenäiseen selviytymiseen ja kannustavat aktiiviseen osallistumiseen yhteiskuntaelämään. Vammaispalvelulaki on käytännössä kuitenkin osoittautunut hampaattomaksi. Kunnat tulkitsevat lakia eri tavoin, ja vammaisten tilanne vaihtelee paljon kuntakohtaisesti. Etuuksien lakisääteiset vähimmäisrajat tulkitaan joskus ehdottomiksi enimmäisrajoiksi. Oikeutta apuvälineisiin tulkitaan siten, että "mitä halvempaa, sitä parempi".

Fru talman! Det tycks också råda skillnader mellan olika handikappgrupper. Vissa grupper har svårare att få service än andra. En speciellt utsatt grupp är mentalvårdspatienterna.

Ett problem är också informationen till den handikappade om rätten till förmåner och tjänster. Alltför ofta kommer det fram exempel där en person gått miste om förmåner på grund av att ingen informerat honom eller henne om vilka möjligheter som finns.

Haluan mielelläni toistaa tässä yhteydessä vaatimuksen, jonka olen tuonut esiin aikaisemminkin eduskunnassa: vammaisten oikeuksien valvonnan parantamiseksi Suomessa tarvittaisiin vammaisvaltuutettu.

Erityistukea tarvitseviin lapsiin on kiinnitettävä erityistä huomiota päiväkodeissa ja kouluissa. Voimassa olevat koululait koskevat kaikkia, myös vaikeavammaisia lapsia. Kasvatuksellisten ja muiden olosuhteiden tulee ottaa huomioon oppilaan oppimiskyky, ja välttämättömiä tukitoimenpiteitä tulisi olla käytettävissä. Koulunkäyntiavustajat ja henkilökohtaiset avustajat ovat tärkeitä tukihenkilöitä, jotta vammaiset lapset voisivat osallistua integroituun kouluun. Erityistarpeita vaativien lasten lukumäärä kasvaa kouluissamme, varsinkin lasten, joiden vammat ja ongelmat ovat enemmässä määrin näkymättömiä: lukihäiriö, vakava puhehäiriö, autismi ja neurologisia ongelmia. Opettajat tarvitsevat enemmän tietoa eri vammoista ja näille lapsille sopivista opetusmenetelmistä. Tämän vuoksi opettajankoulutuksen, sekä peruskoulutuksen että täydennyskoulutuksen, tulisi tarjota opettajille valmiuksia näiden lasten kohtaamiseen ja menestykselliseen työskentelyyn heidän kanssaan.

Vammaispalvelut ovat keskeisiä aikuisen vammaisen perusoikeuksien turvaamisessa. Parantamalla vammaisten toiminta- ja työskentelymahdollisuuksia edistetään heidän integroitumistaan yhteiskuntaan. Hyvät ja hyvin suunnitellut asunnot ovat yksi itsenäisen elämän edellytys. Yhdyn itse vammaisjärjestöjen vaatimukseen siitä, että oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan tulisi tehdä subjektiivinen oikeus.

Työelämässä tarvitaan uusia otteita. Erityinen prosentti yritysten ja organisaatioiden työpaikoista voitaisiin varata vammaisille. Valtion ja kuntien työpaikat voisivat näyttää hyvää esimerkkiä. Vammaistyöryhmä 96 esitti monia hyviä ehdotuksia. Kovin harvat ehdotetuista toimenpiteistä ovat toteutuneet. Nyt ehdotukset on jälleen otettu esiin, ja ne odottavat toteutumistaan. Yhtenä ongelmana on se, että tarkoitus on toteuttaa toimenpiteet kustannusneutraalisti, mikä merkitsee sitä, että yksi vammaisetuus voi joutua väistymään toisen tieltä. Henkilökohtaisesti voin hyväksyä sen, että toimenpiteet toteutetaan kustannusneutraalisti sosiaali- ja terveydenhuoltosektorilla, mutta mielestäni säästökohteita pitäisi pyrkiä löytämään muilta momenteilta eikä vammaissektorilta.

Fru talman! Jämlikhet och full delaktighet i samhället är målsättningar för handikappolitiken. Målen är gemensamma i alla de nordiska länderna. Som ordförande för Nordiska handikappolitiska rådet har jag blivit synnerligen medveten om att man givit handikappfrågorna betydligt större politisk tyngd i Danmark, Norge och Sverige än i Finland. I dessa länder har man på regeringsnivå utarbetat handikappolitiska redogörelser eller handlingsplaner. Det har vi ännu inte gjort i Finland. Jag efterlyser en dylik redogörelse från regeringen också i Finland. Servicen för handikappade medborgare är intimt sammankopplad med tryggandet av de mänskliga rättigheterna och rättigheterna som medborgare i Finland.

Olen siis perännyt myös Suomessa selontekoa hallitukselta. Vammaisten kansalaisten palvelut ovat kiinteässä yhteydessä ihmisoikeuksien ja kansalaisten oikeuksien turvaamiseen Suomessa.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Heini Saraste on koonnut kirjaansa nimeltään "Mikä nainen" eri-ikäisten vammaisten naisten tarinoita naiseudesta, äitiydestä, lapsettomuudesta, seksuaalisuudesta ja selviytymisestä. Yhteistä kirjan kuudelle tarinalle on vahva usko tulevaisuuteen, myös itsemurhayrityksessä vammautuneelle Eevalle, joka kirjoitti päiväkirjaansa: "Olisiko taivaassa tilaa pienelle tytölle, jonka haaveet olivat kuolleet, kysyi tyttö, joka istui sillan kaiteella. Ei, sanoi Pietari taivaan portilla, sinun haaveesi otan kyllä tänne, mutta sinä et vielä tule, sinulla on tilaa maailmassa ja sinä tulet saamaan uudet haaveet."

Näihin haaveisiin kuuluu varmasti mahdollisuus kasvuun, koulunkäyntiin, opiskeluun, työntekoon, hyvään ympäristöön, harrastuksiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Tarinoiden lukeminen on antanut minulle itselleni eväitä tähän keskusteluun, jossa on tarkoitus puhua konkreettisista mahdollisuuksista toteuttaa näitä haaveita.

Suomen vammaispolitiikan ja muun muassa vammaispalvelulain perustana ovat YK:n suositukset. Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet takaavan politiikan toteuttaminen puolestaan perustuu siihen, että eri toimijat, eri hallinnonalat, toiminnassaan ottavat huomioon vammaisten tarpeet, tekevät keskinäistä yhteistyötä ja yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa. Hyvin olennaista, kuten ed. M. Pietikäinen totesi, on ympäristön esteettömyys, jota koskeva lainsäädäntö ja muu ohjeistus on kutakuinkin ajan tasalla. Toteutus sen sijaan vaihtelee. Alan viranomaisten, vammaisneuvostojen ja -järjestöjen pysyvä tehtävä on muistuttaa suunnittelijoita esteettömän rakentamisen välttämättömyydestä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tärkeimpiä hankkeita tällä hetkellä vammaispalvelujen kehittämiseksi ovat seuraavat:

Verkostoituvat erityispalvelut -hanke, jossa etsitään alueellista ja seudullista yhteistyötä erityisasiantuntemuksen kerryttämiseksi ja sen parantamiseksi koskien myös vammaispalveluja.

Samaan pyritään sosiaalialan osaamiskeskusten luomisella.

Tulkkipalveluja on tarkoitus kehittää alueellisen vastuun periaatteella sekä sopimusmallien kehittämisellä tulkkipalvelujen ostamiseen.

Hallitusohjelmassa on otettu huomioon pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja heidän perheidensä tilanne, ja siksi on lähtenyt liikkeelle palveluohjauskokeilu, jonka tavoitteena on edistää lapsen ja hänen perheensä tiedonsaantia, palvelukokonaisuuden muodostamista, eri tahojen vuorovaikutusta ja yhteistyötä sekä asiakkaan omien voimavarojen käyttöönottoa. Ministeriö ostaa kokeilun käytännön järjestelyt Kehitysvammaliitolta. Kunnissa tehdään suunnitelmat syksyllä, ja kokeilu kestää ensi vuoden loppuun.

Edelleen on tarkoitus laatia laatusuositukset vammaisten asumispalveluille yhteistyössä ministeriön, Stakesin, Kuntaliiton ja palvelujen käyttäjien kanssa ensi vuoden aikana.

Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön toimien lisäksi vammaispolitiikan kehittämiseen tähtääviä hankkeita on ainakin kauppa- ja teollisuusministeriössä, joka on käynnistänyt vaikeavammaisten yrittäjyyden ja arvonlisäverotuksen kehittämisen, opetusministeriössä, joka on asettanut ammatillisen erityisopetuksen strategiaa valmistelevan työryhmän, sekä liikenne- ja viestintäministeriössä, jossa työryhmä pohtii esteetöntä ja helppokäyttöistä liikennettä.

Selvitysmies Matti Marjanen jätti esityksensä vammaisten henkilöiden työllistymisen edistämiseksi viime vuoden lopulla. Nykyisten säädösten joustamattomuus on estänyt työhön osallistumista, ja kehittämistarve on aivan ilmeinen. Siksi valtioneuvosto kehysriihen yhteydessäkin jo teki tähän selvitystyöhön liittyviä päätöksiä. Muun muassa nuorten kuntoutusrahakautta on tarkoitus jatkaa 18 vuodesta 20 vuoteen, kansaneläkelakia on tarkoitus selkeyttää määrittelemällä ansiotuloraja, jonka jälkeen kansaneläke jää lepäämään. Lisäksi nykyistä kansaneläkkeen lepäämäänjättämisaikaa on tarkoitus jatkaa kahdesta vuodesta viiteen vuoteen. Sairausvakuutuslakia puolestaan on tarkoitus muuttaa siten, että päivärahan maksaminen on mahdollista myös työkyvyttömyyseläkettä saavalle työntekijälle tai hänen työnantajalleen.

Lisäksi ministeriön valmistelussa on vanhentuneiden invalidihuoltolain mukaista suojatyötä koskevien säädösten ajanmukaistaminen. Samassa yhteydessä on tarkoitus säätää myös vammaisten työtoiminnasta. On tärkeätä, että työkeskukset kehittyvät asiantuntijayksiköiksi, jotka paitsi järjestävät työtoimintaa myös välittävät vammaisille soveltuvia työkohteita.

Ministeriön asettama vammaistyöryhmä 96 on selvittänyt vammaispalveluiden kehittämistä, ja työryhmä esitti, kuten ed. Pietikäinen totesi, näiden monien uudistusten toteuttamista invalidivähennyksen poistamisen kautta. Näitä rahoja olisi tarkoitus suunnata Kelan vammaisetuuksiin, vammaispalvelujen mukaisten palvelujen sekä Kelan järjestämän kuntoutuksen kehittämiseen ja auton hankinnan tuen uudistamiseen. Näistä kaikkein keskeisimmäksi vammaisjärjestöjen yhteisenä tahtona on noussut henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittäminen.

Ideana oli siirtää passiivitukia aktiivista osallisuutta lisääviin tukiin, mikä on mielestäni periaatteessa oikein ja tarkoituksenmukaista, mutta ongelmaksi muodostuu se, että heikennykset kohdistuisivat, vaikka pienetkin, eläkkeen saajiin. Hallitusohjelmassa on sovittu tämä vammaistyöryhmän ehdotuksen periaate siten, että ohjelmassa lukee, että verotuksen kautta kanavoitua tukea muutetaan suoraksi tueksi ja palveluiksi. Vammaisjärjestöjen selkeistä viesteistä huolimatta työryhmän ehdotukset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Palveluiden kehittäminen on kautta linjan nähty välttämättömäksi, mutta niiden rahoittamisesta työryhmän esittämällä tavalla ei ole syntynyt yhteisymmärrystä. (Puhemies koputtaa)

Uudistusten toteuttamisjärjestys ja -vauhti riippuukin juuri siitä, kuinka tärkeiksi nämä asiat koetaan ja löytyykö rahoituksesta yhteinen näkemys ja tahto. Joka tapauksessa on selvää, että hyvin monella alalla tarvitaan parannuksia, mutta yksi keskeisimpiä on juuri se, mitä ed. Pietikäinen painotti, se, millaista ympäristöä me rakennamme ja millä tavoin tätä ympäristöämme parannamme vammaisille yhä paremmin soveltuvaksi niin, että tämä vammaispalvelulain (Puhemies koputtaa) ja vammaispolitiikan yhteinen tavoite, yhdenvertaisuuden periaate toteutuu.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan Suomessa vammaisten asema sinänsä on huomattavasti parantunut. Fyysistä ympäristöä on pikkuhiljaa, pienin askelin, parannettu. On tuotu luiskia ja hissejä ja kaikkea tällaista. Niinpä kaupungit yleensä ovat vammaisten kannalta olennaisesti parempia ja helppokulkuisempia kuin ne olivat vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Uusi teknologia on helpottanut apuvälineitä, ja moni semmoinen vammainen, joka selviytyäkseen tarvitsi jatkuvasti toisen apua tai ei sitten selviytynyt ollenkaan, pystyy nyt sähköpyörätuolien ja monen hyvinkin kehittyneen apuvälineen avulla tekemään sellaista, joka aikaisemmin liikuntavammaisille oli täysin mahdotonta, jne.

Meillä on yksi vammaisten ryhmä, joka vielä ei ole tästä parantuneesta avusta päässyt osalliseksi. Se on kommunikaatiovammaiset, joita aikaisemmin väärin tulkiten pidettiin kovin heikkolahjaisina ja henkilöinä, joiden koulutukseen ei paljon kannatakaan panostaa. Nyt on havaittu, että heidänkin ongelmansa on vain kommunikaatiossa mutta ei ajattelukyvyn puutteessa. Varmaan heidänkin osaltaan koulutus ja tavallaan elämän edellytykset tulevat tämän uuden tietämyksen perusteella paranemaan.

Vammaispolitiikan tavoite on siirtynyt selviytymisen esteistä vammaisten mahdollisuuksiin osallistua normaaliin ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja työhön. Työhön osallistumisesta on olemassa kaksikin työryhmämietintöä, tai oikeastaan se toinen on selvitysmies Matti Marjasen mietintö, jota tällä hetkellä ollaan panemassa täytäntöön ja jota ministeri Perho tässä kovasti esitti. Toinen on vammaistyöryhmä 96:n mietintö, jossa passiivisia verotukia siirretään aktiivitukeen ja, kuten sanottu, ennen kaikkea henkilökohtaisen avustajajärjestelmän laajentamiseen. Tämän työryhmän osalta tilanne ei ole ollenkaan niin hyvä kuin sen pitäisi olla. Hallitusohjelmassa sinänsä kaikki hallituspuolueet ovat tähän sitoutuneet ja sosiaali- ja terveysministeri tietysti lähtee tältä osin hallitusohjelman noudattamisesta.

Minusta on eräässä tapauksessa aika mielenkiintoista ja voi sanoa, että suorastaan tuntuu epäreilulta se, että kun vammaistyöryhmä 96 aikanaan teki esityksen, joka oli tasapainossa, jossa ei ollut mietitty ainoastaan sitä, mitä kaikkea hyvää maailmassa tarvittaisiin, vaan myös sitä, mitenkä se voitaisiin rahoittaa, ja tällä tavalla teki ansiokasta työtä, niin nimenomaan tämän ansiokkuuden takia se esitys ei sitten etene, koska siinä on merkitty, mitenkä se rahoitetaan, ja kun tämä rahoitustapa ei sitten saavuta suurta suosiota, niin esitykset tällä hetkellä makaavat eivätkä mene eteenpäin.

Haluan aika painokkaasti sanoa, että sosiaalipolitiikkaa on kyllä täysin mahdoton uudistaa ja modernisoida ja pitää ajan tasalla, jos lähtökohtana on se, että mitään tukimuotoa, kuinka vanhentunutta ja ajankohtaisuutensa menettänyttä hyvänsä, ei koskaan voida toisesta päästä vähentää. Tässä mielessä minusta pitäisi harkita edelleen tämän mietinnön toteuttamista kokonaisuudessaan, mikä johtaisi minusta selvästi oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan ja yhteiskuntaan, jossa vammaisten mahdollisuudet osallistua elämään ovat parempia.

Haluan tuosta invalidivähennyksestä sen sanoa, että totta kai aina kun keneltä tahansa otetaan rahaa pois, se on ikävää, mutta kysyn, kuinka looginen on tämmöinen vähennys, jonka saa automaattisesti aina koko loppuelämäkseen, kun vaan jää ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Mikä on se peruste, että ... (Sos.dem. ryhmästä: Paranevatko ne ihmiset sitten?) — No, usein on kysymys sellaisesta vammasta, joka estää työn tekemisen mutta josta ei ole sanottavaa haittaa eläkkeellä ollessa. — Mikä on peruste siihen, että sitten 70-vuotiaana se, joka on sinnitellyt työelämässä 65-vuotiaaksi asti, mutta 70-vuotiaana on aivan yhtä remppainen kuin se toinenkin, ei saa mitään tukea, mutta se, joka ei ollut työelämässä loppuun ja on täsmälleen samassa kunnossa tässä vaiheessa, saakin tämän tuen. Minusta tämä ei tukimuotona ole kovin hyvin kohdistuva. Minusta se kompromissi, jota on esitetty, että otetaan invalidivähennys pois valtionverotuksesta, jolloin vähennyksen poistaminen koskisi kuitenkin vain niitä eläkeläisiä, jotka maksavat valtionveroa, pitäisi voida hyväksyä. Tällä tavalla voitaisiin asiassa päästä eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Ed. M. Pietikäinen sanoi, että hän hyväksyy kyllä kustannusvastaavuuden, mutta että se pitäisi rahoittaa säästöinä muualta sosiaali- ja terveysministeriön alueelta. Odotan innolla ehdotuksia ja täsmennyksiä niistä, koska minulla ei ole tiedossa sosiaali- ja terveysministeriössä menoja, jotka olisivat niin tarpeettomia, että niistä kannattaisi ryhtyä säästämään.

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Koulutus on parasta syrjäytymisen ehkäisyä. Hallituksen koulutuspoliittinen linjaus on kirjattu koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Hyvät ihmiset, vammaisen ihmisen tasavertaiset mahdollisuudet hyvään ja mielekkääseen elämään toteutuvat vain, kun vammaisten ihmisoikeudet tunnistetaan ja tunnustetaan, ja tähän liittyy opetus, tasokas perusopetus, hyvin kiinteästi. Opetus tulee aina järjestää oppilaan ikäkauden ja edellytysten mukaisesti yhteistyössä kodin kanssa sekä antaa oppilaalle hänen opetuksensa osallistumiseen riittävät tukipalvelut.

Tämän eduskunnan aikana on hyväksytty esiopetus, jonka perusidea on se, että mahdollisimman varhain saadaan selville oppimisvaikeudet, pystytään niitä oppimisvaikeuksia ennakoimaan ja myös ennalta ehkäisemään esimerkiksi käyttäytymishäiriöiden syntyä.

Tilastokeskuksen perusopetusta koskevien tietojen mukaan, aivan kuten ed. M. Pietikäinen totesi, erityisopetuksen tarve on suunnattomasti lisääntynyt. Vuonna 98 erityisopetuksessa oli lähes 18 prosenttia oppilaista, yli 100 000 oppilasta. Perusopetusta järjestäviä erityiskouluja on Suomessa lähes 300. Perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset vaihtelevat. Ne vaihtelevat noin 104 000 markasta jopa 275 000 markkaan oppilasta kohden vuodessa. Opetuksen yksikköhintoja on päätetty korottaa, ja tämä korotus koskee myös näitä yksikköhintoja.

Missä sitten vammaisen lapsen ja nuoren opetus pitäisi järjestää ja miten? Vammaisten lasten täysiaikaista integraatiota omiin lähikouluihinsa tulisi kaikin tavoin tukea. Lähtökohta on se, että oppilaalla on oikeus saada opetusta yhdessä muiden kanssa. Oppilaalle on pyrittävä järjestämään opetus yhdessä muiden kanssa yleisopetuksessa niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää riittävästi tukitoimenpiteitä, esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa. Avustajien riittävään ja tasokkaaseen kouluttamiseen tulee myös kiinnittää huomiota. Ei voi olla niin, että avustajien palkkaus tapahtuu pääsääntöisesti työllistämistuella, mikä aiheuttaa sen, että avustajat vaihtuvat jatkuvasti. Se ei ole lapsen etu eikä se ole myöskään työntekijän etu.

Rouva puhemies! Monet erityisluokista on integroitu fyysisesti peruskoulujen yhteyteen. Järjestettäessä erityisopetus omana luokkanaan tai ryhmänään sen tulisi tapahtua mielellään saman katon alla muiden oppilaiden kanssa. Näin voidaan hyödyntää yhteiset tilat, voidaan viettää mahdollisimman paljon yhteisiä tilaisuuksia, voi olla yhteiset opettajat ja opitaan toisilta puolin ja toisin. On aivan selvää, että tulevaisuudessa meidän selviytymisarvojamme ovat erilaisuuden sietokyky ja suvaitsevaisuus.

Rouva puhemies! Opettajien koulutus on tässä hyvin tärkeä asia. Opettajien koulutuksessa on tarkoitus tulevaisuudessa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota opettajien erityisopetusvalmiuksiin. Integraation esteeksi ei saa tulla se, että opettaja tuntee, ettei hänellä ole riittävästi valmiuksia ja osaamista. Näen hyvin tärkeänä tulevaisuudessa, kun meillä on erityisopettajista pula tulevaisuudessa, vielä suurempi pula, vaikka erityisopettajien koulutusta lisätään, että kaikille luokanopettajille annettaisiin nykyistä paremmat valmiudet erityispedagogiikkaan, jotta pystyttäisiin luokkatilanteissa havaitsemaan, jos lapsella on erityisopetuksen tarpeet ja ohjaamaan mahdollisimman pian erityisopetuksen tai tukiopetuksen piiriin.

Arvoisa puhemies! Vammaisten lasten vanhemmat ovat kaikkein parhaita asiantuntijoita koulunkäynnin järjestämiseen liittyvissä ratkaisuissa. Heidän mielipiteitään pitää kuulla, kun otetaan kantaa siitä, miten lapsen opetus järjestetään, halutaanko se järjestettävän erityiskoulussa vai tavallisessa lähikoulussa. Oppilaan lähikouluun on pyrittävä järjestämään kaikki se tuki ja palvelut, joiden avulla vammaisten lasten koulunkäynti lähikoulussa on mahdollista ja tuloksellista. Mutta kaikkein tärkein asia näitä kysymyksiä harkittaessa on se, että opetus lähtee lapsen edellytyksistä ja tarpeista, yksilöllisistä edellytyksistä ja tarpeista.

Rouva puhemies! Tässä yhteydessä haluan ottaa kantaa myös hiljattain esille tuotuun asiaan, että me tarvitsisimme tasokurssit perusopetukseen. Vastaukseni on siihen: ei. Mielestäni ei ole mitään syytä siihen, että varhain valikoitaisiin lapset eri tasoille ja sen perusteella heille annettaisiin opetusta, vaan me tarvitsemme täysimääräistä oppimisen tukea. Kaikkein tärkein asia, kun on kysymys opetuksesta, on se, että luokkaryhmät olisivat mahdollisimman pienet, koska silloin varmistetaan opetuksen tasokkuus, on sitten kysymys normaalista peruskoulusta tai erityisopetuksesta. Tämän lisäksi riittävä tukiopetus ja erityisopetus pitää turvata. Tämän päivän suomalainen peruskoulu pystyy kyllä huolehtimaan myös lahjakkaiden eriyttämisestä. Se on täysin mahdollista myös nykyisten säännösten parissa.

Tässä yhteydessä haluan kyllä peräänkuuluttaa sitä, että kunnissa käytettäisiin kaikki se lisäraha, joka hallituksen ja eduskunnan taholta on ohjattu koulutukseen, jotta se mahdollistaa mahdollisimman hyvän opetuksen kaikille Suomen koululaisille, niin myös vammaisille koululaisille.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa puhemies! Noin puolella miljoonalla suomalaisella on jokin elämää vaikeuttava vamma. Vähän yli prosentilla väestöstä on vaikeavammaisuutta. Suurimmalla osalla meistä on lähi- ja tuttavapiirissämme vammaisia ihmisiä. Vammaisuus on osa inhimillistä elämää.

Viime vuosien trendit: tehokkuuden ylikorostaminen, omillaan pärjäämisen "ilosanoma" ja täydellisyyden tavoittelun eetos, johtavat ihmisten ahdistumiseen. Nopea kehitys esimerkiksi lääketieteessä ja lisääntymisteknologiassa näyttää luovan harhaa täydellisestä ihmisestä ja elämänhallinnasta. Vammaisuus ei istu näihin trendeihin; eettisten arvojen pohdinta on ollut julkisuudessa vähäistä. Toivon, että tämä keskustelu paikkaa aukkoa.

Vammaisuus ei vähennä kenenkään ihmisarvoa tai elämän ainutkertaisuutta. Vammaisuus on ominaisuus, johon muilla kuin itse vammaisella voi olla vaikeinta suhtautua. Onneksi asenteet vammaisuutta ja vammaisia henkilöitä kohtaan ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä pääsääntöisesti hyvään suuntaan. Vammaispalvelulain henki on tästä erinomainen esimerkki — sen humaanimmin kirjoitettua lakia saa etsiä. Uusittu perustuslakimme on nostanut ihmisoikeuksien ja syrjimättömyyden vaatimukset aivan uudelle tasolle. Ajankohtaiskeskustelun aihe nousee siitä huolesta, ettei käytäntö aina mene kirjan mukaan.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on puuttunut ansiokkaalla tavalla vammaispolitiikassa esiintyviin epäkohtiin muistuttaen, että julkisen vallan on suunnattava taloudellisia voimavaroja tavalla, joka mahdollistaa perusoikeuksien toteutumisen käytännössä. Perusoikeudet ovat ehdottomia, eikä esimerkiksi määrärahojen puute ole laillinen este ohittaa perustuslain lupauksia. Paunio toteaa, ettei maassamme ole kattavaa selvitystä perusoikeuksien merkityksestä vammaisten kannalta. Sosialidemokraatit näkevät, että tällainen selvitys on pikimmiten saatava.

Vammaiset joutuvat seikkailemaan todellisessa sosiaaliturva- ja palveluviidakossa. Erilaisia tukimuotoja on noin 40. Arjen taloutta kiristävät monet etuuksien saamiseksi vaadittavat toistuvat maksulliset lääkärin- ym. todistukset. Kuntien säästövaatimukset heijastuvat vammaisiin kirjallisten päätösten puuttumisena, hakemusten uusimisvaatimuksina, viivytyksinä ja laittomina epäämisinä. Vammaishuollon ongelmat ovat tiedossamme.

Missä määrin sitten hallitus ja eduskunta ovat olleet kiinnostuneita vammaispolitiikasta? Sosiaali- ja terveysvaliokunta on vuoden 2000 aikana hankkinut selvitystä sosiaali- ja terveysministeriöltä keliakiasta ja laajemminkin vammaispalveluista. Valiokunta on yksimielisesti esittänyt korvauksia keliaakikoille sekä tehnyt useita parannusehdotuksia vammaispalveluihin. Vammaisjärjestöt ottivat ehdotuksemme vastaan optimistisesti.

Tärkeimpänä kehittämiskohteena sosiaali- ja terveysvaliokunta näki henkilökohtaisen avustajan saamisen vaikeavammaisen subjektiiviseksi oikeudeksi. Korostimme, että tulkkipalvelujen tuntimäärää on korotettava ja että kuljetuspalvelujen tulkinnoissa on varmistettava lain tarkoittama taso. Painotimme mielenterveyspotilaiden oikeutta tasavertaiseen kohteluun muiden vammais- ja sairausryhmien kanssa vammaispalveluja toteutettaessa. Näiden lisäksi ehdotimme lukuisia muita muutoksia, joilla lainsäädäntöä selkeytettäisiin, vammaisen asemaa kohennettaisiin ja kuntien valvontaa tehostettaisiin. Valiokunnan ehdottamaa koordinoitua vammaisopasta ei ministeriö ole vielä toimittanut.

Lipposen toisen hallituksen ohjelmaan sisältyy lupaus vammaistyöryhmä 96:n esitysten toteuttamisesta. Ensi vuoden budjetin valmisteluissa vammaispolitiikka on ollut vahvasti esillä, ja kaikille on selvää, että vammaistyöryhmän esitykset on toteutettava. Poliittisesti kiistanalaista on ollut vain, miten toimenpiteet rahoitetaan. Sosialidemokraatit korostavat sitä, että hyvänä taloudellisena aikana vammaispalveluita on kyettävä kohentamaan ilman, että voimavarat otetaan lievemmin vammaisilta. Sosialidemokraattien mielestä työelämässä tai eläkkeellä olevien vammaisten verotuksen kiristäminen ei ole hyväksyttävä tapa ratkaista vammaispalvelujen laajentamisen rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Kuntien vastuulle annetut vammaispalvelut toteutuvat erittäin kirjavasti tässä maassa. Osin tämä johtuu vammaispalvelulain säännösten tulkinnanvaraisuudesta ja osin tiedon puutteesta ja uppiniskaisuudesta. Ongelmia aiheuttavat monien kuntien pieni koko ja voimavarat sekä vammaisuuden esiintymisluvuissa oleva satunnaisvaihtelu, mutta myös poliittiset painotukset ja asenteet.

Näiden epäkohtien poistamiseksi sosialidemokraatit ovat valmiita harkitsemaan tiiviimpää vammaispalvelujen normittamista psykiatrian tapaan tai vammaispalvelun tasausrahastoa tai viimeisenä keinona jopa vammaisetuuksien palauttamista Kelan ja valtion vastuulle.

Niilo   Keränen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Vuosikymmenten kuluessa vammaisten ja vajaakuntoisten asema on parantunut. Lama kuitenkin taittoi tämän kehityksen. Vielä tänä päivänä on ongelmana, etteivät edes lakien edellyttämät oikeudet vammaisten tasavertaiseen elämään toteudu. Syynä on ainakin osittain monien kuntien heikko taloudellinen tilanne ja valtion lisääntyvien resurssien sitominen lähes yksinomaan velan maksuun. Tähän syynä taas ovat asenteet. Vammaisasioita ei pidetä riittävän tärkeinä.

Vammaisten asemasta on viime vuosina kyllä keskusteltu paljon. Vuonna 95 vammaisneuvosto julkisti vammaispoliittisen ohjelmansa "Kohti yhteiskuntaa kaikille". Seuraavana vuonna STM asetti vammaistyöryhmän, joka julkaisi perusteellisen raporttinsa vuonna 97, raportin, johon sisältyi lukuisia hyvin perusteltuja toimenpide-ehdotuksia. Keskusteluun on osallistunut myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuten äsken kuulimme. Myös vammaisjärjestöt ovat keskustelleet aktiivisesti.

Mikään — korostan: mikään — näistä keskustelun avauksista, huomioista, esityksistä tai vaatimuksista ei ole johtanut juuri mihinkään konkreettiseen, ei, vaikka nyt, kun lama on ohi, luulisi olevan varaa myös vammaisten sosiaaliturvaan, ei, vaikka Lipposen kakkoshallituksen ohjelma toteaa: "Vammaispolitiikan voimavaroja kohdennetaan vammaistyöryhmä 96:n ehdotusten suuntaisesti." Hallitus näyttää toimivan vain aktiivikansalaisten hallituksena. Vähempiosaiset on unohdettu hallitusohjelman monista hyvistä kirjauksista huolimatta.

Arvoisa puhemies! Vammaispolitiikan lähtökohdan tulee olla, että eri tavoin vammaiset, niin nuoret kuin myös ikääntyneet vammaiset, ovat samalla tavalla itsellisiä ihmisiä kuin mekin, joiden vamma ei kenties niin helposti ole nähtävissä. Siis vammaishuoltoa ei tehdä ulkopuolelta, vaan vammainen on itse toimija. Hän järjestää työnsä, toimintansa, vapaa-aikansa, perheensä, elämänsä itse kuten kuka tahansa meistä. Meidän, muun muassa eduskunnan, tehtävänä on luoda yhteiskuntaan sellaiset olosuhteet, että tämä järjestely onnistuu riippumatta siitä, toimivatko kädet tai jalat tai aistit tai kommunikointikyvyt tai keskushermosto tai mieli samalla tavalla kuin niin kutsutulla enemmistöllä.

Elinympäristö on tehtävä esteettömäksi, sopivaksi ja käyttökelpoiseksi kaikille. Rakenteiden ohella esteettömyys tarkoittaa myös kommunikointimahdollisuuksia, myös tähän tarvittavan teknologian kehittämistä ja käyttöä. Tarvitaan riittävää avustusta työssä, liikkumisessa, vapaa-ajan harrastuksissa, ostoksilla, sukulaisissa. Tähän liittyy myöskin jokaisen perusoikeus valita itse asuinpaikkansa ja asumismuotonsa. Asiakkaan, siis ihmisen itsensä ja hänen läheistensä, hyväksymien yhdessä laadittujen palvelusuunnitelmien tulee olla se apuväline, jolla vajaakuntoisen omaa elämänhallintaa parannetaan.

Sama koskee myös työtä. Liian usein vajaakuntoinen vain siirretään määrätyssä iässä eläkkeelle, minkä jälkeen korkeintaan suojatyö on mahdollista. Lääkinnälliseen ja ammatilliseen kuntoutukseen sekä koulutukseen tulee kiinnittää tarpeeksi huomiota jo primääristi, mutta myös myöhemmissä elämänvaiheissa.

Jo nykyisin työnantaja voi saada tukea vajaakuntoisen henkilön työllistämisessä. Jatkossa tulee mahdollistaa myös pitkäaikainen työllistäminen ja nykyistä joustavammat, räätälöidyt yrittämis- ja työllistymismallit. Eri tavoin vajaakuntoiset pystyvät todella toimimaan mitä erilaisimmissa tehtävissä.

Arvoisa puhemies! Työ- ja koulutusmatkojen lisäksi vammaisella on lain mukaiset oikeudet kuljetuspalveluihin. Laista huolimatta yhteiskunta rajoittaa kuljetuksia resurssipulaan vedoten. Käytän tässä tahallani käsitettä yhteiskunta, en kunta. Resurssien suuntaaminen ei tosiaankaan ole yksin kuntien asia. Tässä yhteydessä todettakoon, että saattaisi tulevaisuudessa olla viisasta, jos vammaispalveluiden kustantaminen tapahtuisi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista erillään kenties omana valtionosuutenaan, joka huomioisi kunnan vammaispalvelutarpeen ehkä erilaisin tasausjärjestelmin tai esimerkiksi Kelan kautta. Yhdenvertaisuuden toteutuminen laajassa maassa ei pelkillä ohjeistuksilla taida helposti onnistua.

Vaikeimmin vammaiset eivät selviä ilman apua. Henkilökohtaisen avustajan tulisi vaikeavammaiselle olla subjektiiviseen oikeuteen verrattava palvelu. Tähän liittyy myös kuljetusten ja matkojen saattajapalvelu sekä kuljetusten muutoinkin tapahtuva asianmukainen järjestäminen. Kun tähän tulevaisuudessa mennään, tämä vaatii varmasti myös sen pohtimista, kuka on vaikeavammainen.

Omaishoidossa esiintyy myös ongelmia erityisesti vammaisten lasten ja nuorten kohdalla, joiden aikaa leimaa koulunkäynti. Omaishoidon tuen maksamisperusteet vaihtelevat, tilapäishoitojärjestelyt ontuvat ja tilapäiset laitossijoitukset katkaisevat lapsen yhteyden läheisiinsä, ilman että tätä tultaisiin edes ajatelleeksi. Niin ikään tulee selvittää, miten työelämä pystyisi oikeasti huomioimaan sen, että työssäolevilla voisi olla tärkeitä velvoitteita myös kotona.

Arvoisa puhemies, lopuksi: Kehitys ja yksilöllistyminen näyttää johtavan yhä kovempaan yhteiskuntaan. Vain se pärjää, joka on kova ja jolla on riittävät kovat kyynärpäät, suhteita ja paljon maallista mammonaa. Tätäkö me haluamme? Vammaistyöryhmä on muistiossaan laskenut myös tarvittavien uudistusten kustannuksia, eikä vammaisten ja vajaakuntoisten aseman parantaminen muistiossa esitetyillä toimilla todellakaan olisi liian kallista tämän ylenpalttisen hyvinvoinnin keskellä. Ihmisten yhteiskunnassa pitää olla myös muita kuin rahallisia arvoja.

Eero   Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Vammaispolitiikka on mainittu omana kokonaisuutenaan hallitusohjelman tasolla ensimmäistä kertaa Lipposen toisen hallituksen hallitusohjelmassa. Tämä on erittäin perusteltua jo senkin vuoksi, että vammaisten asiat ovat luonnollinen osa yhteiskuntaa. Vain alati kehittyvä ja tavoitteellinen vammaispolitiikka edesauttaa vammaisten integroitumista yhteiskuntaamme.

Vammaispalvelulaki on nyt ollut voimassa 14 vuotta. Laki on kuitenkin säädetty toissijaiseksi. Myös monista muista syistä johtuen vammaispalvelulaki on vain osittain täyttänyt tehtävänsä. Lain henki eli vammaisen henkilön saattaminen tasa-arvoiseen asemaan vammattomien kanssa muuttamalla yhteiskuntaa esteettömäksi sekä turvaamalla palvelut ja tukitoimet on kunnissa valitettavasti osittain unohdettu.

Vammaispalvelujen saatavuudessa onkin todettu suuria kuntakohtaisia eroja. Vammaispalvelulakia sovelletaan hyvin eritasoisesti, vaikka lain määräämät edellytykset ovat selvät. Kunnat eivät läheskään aina varaa riittäviä määrärahoja palvelujen toteuttamiseen, huom., läheskään aina. Esimerkiksi vammaisten kuljetuspalveluja on lain vastaisesti, toistan: lain vastaisesti, rajoitettu matkan pituuden tai vammaisen iän mukaan. Kuntien puutteellisen toiminnan ja riittämättömien määrärahojen takia monesti esitetyt toiveet laajentaa subjektiivisia oikeuksia ovat ymmärrettäviä.

Vammaispalvelut on nähtävä tärkeänä osana sosiaaliturvaamme. Myös vammaisten aivan kuten muunkin sosiaaliturvan perusteita ja sisältöä tulee jatkuvasti arvioida ja ajanmukaistaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä voimavarat on kohdennettava niin, että ne kannustavat vammaisia aktiivisuuteen, oman elämän hallintaan ja omatoimisuuteen sekä kohtelevat tasapuolisesti eri vammaisryhmiä. Painopisteen tulee kuitenkin olla vaikeavammaisten tukemisessa. Omatoimisuuden ohella on syytä tukea vammaisten itsenäistä asumista ja edistää yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin.

Vammaisuuden määrittely on ongelmallinen sekä vammaisuuden että vaikeavammaisuuden osalta. Laista ei löydy selkeitä perusteluita asianomaiselle määritelmälle, vaikka palvelutarve tulisi määritellä vammaisuuden eikä esimerkiksi iän perusteella. Tähän asti näin on ollut esimerkiksi kuljetuspalvelutukien suhteen. Mainittujen epäselvyyksien korvaamiseen tarvitaan selkeämpää ohjeistusta ja tiedottamista sekä mahdollisesti säädösmuutoksia.

Lain mukaan vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen tukitoimien selvittämiseksi on yhdessä hänen ja hänen huoltajansa kanssa tarvittaessa laadittava palvelusuunnitelma, joka on analyysi kunkin vammaisen henkilön henkilökohtaisesta tilanteesta ja tarvitsemasta avusta. Tämä palvelusuunnitelma ennakoi palvelutarvetta pitkällä tähtäimellä ja mahdollistaa näin paremman arvioinnin. Sen tekeminen ei lisää kunnan kuluja, huom., se ei lisää kunnan kuluja. Tämä henkilökunta on jo olemassa. Päinvastoin, ammattihenkilöstön tekemän suunnitelman perusteella sekä sosiaalipalvelut että terveydenhuoltopalvelut voivat olla täsmäohjattuja.

Henkilökohtaista avustajajärjestelmää tulee vahvistaa osana vammaisen itsenäistä elämää. Avustajakoulutusta ja -palkkausta on parannettava. On erikoista, että vaikeasti vammainenkin henkilö voi joutua työnantajaksi henkilökohtaiselle avustajalleen voimassa olevan työsopimuslain mukaisten työehtojen mukaan aivan kuin täysin terve ihminen. Tämä on käytännössä aiheuttanut jo meillä Suomessa selkeitä vaikeuksia ja tietojeni mukaan, arvoisa puhemies, jopa oikeudenkäyntiprosesseja vammaista henkilöä vastaan. Aivan omituinen ja paradoksaali tilanne! Muita keskeisiä vammaispalveluiden kehittämiskohteita ovat tulkki- ja kuljetuspalvelut.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä vammaispalvelujen toteuttamisessa on vuosikymmenien kuluessa menty oikeaan suuntaan. Paljon tekemätöntä työtä on kuitenkin edessä. Kuntien toiminta vaatii selkeästi tiukempaa ohjausta suurten kuntakohtaisten erojen vuoksi. On myös perusteellisesti harkittava, miten vammaisten subjektiivisia oikeuksia tulevaisuudessa voidaan laajentaa koskemaan sekä palvelusuunnitelmien laadintaa että henkilökohtaisen avustajan käyttöönottoa.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! "Meistä on kirjoitettu paljon. Meitä on tutkittu paljon. Meitä on loukattu paljon. Meitä on leimattu paljon. Jopa meidän oikeutemme elämään on kyseenalaistettu. Olemme aina olleet kohteena. Nyt saa riittää!"

Näin kirjoittivat helmikuussa 99 Hyvä elämä — Me Itse -vammaispoliittisen ohjelman laatijat, jotka ovat vammaisia. He halusivat osoittaa, mihin kaikkeen pystyvät, kun tarttuvat itse asioihin. He halusivat osoittaa, että oppimisvaikeus ei estä osallistumista. Tämä on paras vammaispoliittinen ohjelma. Siinä on sanottu kaikki — selkokielellä.

Vammaisilla ihmisillä on oltava oikeus vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin riippumatta siitä, missä he asuvat ja millainen vamma heillä on, sanotaan ohjelmassa. Tämä on vammaispalvelulain ydin, ja sen noudattamatta jättäminen on lain soveltamisen suurin ongelma. Rohkenen väittää, että vammaispalvelulaki on yksi maamme eniten rikotuista laeista. Mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset kuuluvat lain piiriin, vaikka sitä ei tunnu vieläkään kaikissa kunnissa tiedettävän.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta teki vuosi sitten lausunnon, kuten täällä on kerrottu, vammaispalveluista. Siinä asetetut tavoitteet eivät ole edenneet toivotulla tavalla. Edes vammaispalvelulain soveltamisopas ei ole valmistunut, vaikkei siinä ole kysymys lisämenoista valtiolle, kunnille kyllä.

Vammaisuudesta aiheutuvat kustannukset eivät saa jäädä vammaisten kansalaisten maksettaviksi, vaaditaan ohjelmassa. Tämän tavoitteen pitäisi olla perusoikeuksien ja tasa-arvon keskeinen lähtökohta. Vammaispalveluiden ja vammaisten taloudelliseen tukemiseen itsenäisen elämän edistämiseksi on etsittävä lisäpanostus, jota ei oteta keneltäkään toiselta vammaiselta tai sairaalta. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä vammaisille on taattava riittävät tukitoimet yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

Ympäröivää yhteiskuntaa on muokattava esteettömäksi. Kaikki eivät kuitenkaan yksin selviydy. Vammaisjärjestöt ovat asettaneet tärkeimmäksi tavoitteeksi henkilökohtaisten avustajien saamisen subjektiiviseksi oikeudeksi vaikeavammaisille. Tähän on saatava määrärahat ensi vuoden budjettiin.

Kuljetuspalveluista on ehkä eniten käyty kiistaa kunnissa. Korkeimman hallinto-oikeuden viimeiset tulkinnat rajoittavat vammaisen omaa valinnanmahdollisuutta. Matkojen yhdistelykeskukset ovat uusimpia keinoja pyrkiä säästämään kuntien menoja. Kuntien järjestämät palvelubussit ja muut yhteiskuljetukset ovat tervetulleita, mutta ne eivät saa rajata vammaisen oikeutta valita itse aika, milloin hän liikkuu, ja paikka, mihin hän menee. Lailla ja sen tulkinnalla on turvattava valinnanvapaus. Ilman sitä ei ole itsenäistä elämää.

Kuljetuspalvelujen yhteydessä on alettu vaatia vanhusten oikeuksien rajaamista. Vanhusten liikkumisvaikeudet johtuvat vammoista ja sairauksista. Ikä ei voi olla peruste palvelujen rajaamiselle. Ei kai voida ajatella, että vaikeavammaisen täyttäessä 65 vuotta hänen oikeuttaan kuljetuspalveluihin aletaan rajoittaa, niin kuin nyt rajoitetaan oikeutta kuntoutukseen. Kaiken ikäisten vammaisten kotona asuminen vaatii tukitoimia. Kuljetuspalvelut ovat tärkeällä sijalla, omaishoidon tuen kehittäminen samoin. Vaikeavammaisten oikeus kuntoutukseen tulisi laajentaa myös 65 vuotta täyttäneisiin. Harkinnanvaraisten kuntoutusmäärärahojen lisääminen on kaiken ikäisille erittäin tärkeää.

Työikäisten vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämiseen on olemassa jo paljon hyviäkin pykäliä, mutta määrärahat puuttuvat. Verotulojen miljardien ennakoitua suuremmasta kertymästä on löydyttävä myös vammaisille osuus. Siksi jo lisäbudjetissa tulisi osoittaa lisämäärärahoja vajaakuntoisten työllistämiseen. Selvitysmies Marjasen ehdotusten valmistelu on erittäin hyvä asia.

Tärkeintä on vammaisten lasten ja nuorten tukeminen niin kouluissa kuin myöhemmin pääsyssä työelämään. Työpaikoilla tarvitaan asennemuutosta: valmiutta ottaa joukkoon myös vammainen. Hän saattaa osoittautua ainoaksi, joka aamulla töihin tullessaan on iloinen ja tyytyväinen. Se on piristysruiske koko työyhteisölle.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman, arvoisa rouva puhemies! Situationen för många handikappade och deras familjer är inte bra i dagens Finland. Detta beror för det första på att handikappservicen inte tillräckligt beaktar den enskildes situation utan bygger på lösningar planerade för grupper. Den andra orsaken är att många kommuner inte följer handikappservicelagens bestämmelser, som utgår ifrån att den handikappade skall ha ett så normalt och självständigt liv som möjligt. Orsaken till detta beror i en del fall på svag kommunal ekonomi, men tyvärr alltför ofta på negativa attityder och felaktiga prioriteringar till de svagas nackdel.

Speciellt besvärligt har familjer med svårt handikappade, som behöver vård dygnet runt. I dessa familjer kan den ena föräldern inte ta arbete utanför hemmet och man får inte förståelse för behov av avlastning, skälig lön för anhörigvården, tillräcklig färdtjänst m.m.

Puhemies! Monien vammaisten ja heidän perheidensä tilanne ei ole hyvä tämän päivän Suomessa. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että vammaispalvelut eivät ota riittävästi huomioon yksittäisen vammaisen tilannetta, vaan perustuvat ryhmille suunniteltuihin ratkaisuihin. Toisena syynä on, että monet kunnat eivät noudata vammaispalvelulain säännöksiä, joiden lähtökohtana on vammaisen mahdollisimman normaali ja itsenäinen elämä. Syynä tähän on joissakin tapauksissa heikko kuntatalous, mutta valitettavan usein kyse on kielteisistä asenteista ja vääristä priorisoinneista heikossa asemassa olevien vahingoksi.

Erityisen hankalaa on perheillä, joilla on hoitoa vuorokauden ympäri tarvitseva vaikeavammainen. Näissä perheissä toinen vanhemmista ei voi ottaa kodin ulkopuolista työtä. Myöskään ymmärtämystä ei löydy kuormituksen keventämistarpeelle, omaishoidon kohtuulliselle palkalle, kuljetuspalveluiden riittävyydelle jne.

En värdig handikappservice innebär att de handikappade bor bra, helst har ett arbete så att de känner sig nyttiga och har en ändamålsenlig fritid. Den service de handikappade behöver måste finnas i närmiljön, det betyder hinderfrihet i både fysiskt och socialt hänseende. Handikapparbetsgruppen 96:s målsättningar är mycket bra, resurser till de handikappade bör stimulera till aktivitet och eget initiativ. De handikappade skall inte vara passiva objekt utan aktiva aktörer, som har rätt och skyldighet att påverka sin livsplanering.

En del har också hänt. I augusti 1999 fick vi en ny lag om handikappades sysselsättning och utbildning. Lagens intention är att det för den handikappade skall löna sig att utbilda sig eller ta emot ett arbete framom att vara passiv pensionstagare. Enligt lagen får 16— 18-åringarna rehabilteringspenning i stället för pension. Pension beviljas inte innan den första utbildningen avklarats eller att man uttryckligen visat att den handikappade inte kan rehabiliteras. Den handikappades egna önskemål och förutsättningar beaktas i det individuella studie- och rehabiliteringsprogrammet. Vidare, pensionen kan lämnas vilande trots att man börjar arbeta och rehabiliteringspenning kan utbetalas också under en läroavtalsperiod. De första erfarenheterna av lagen är positiva, men fällor finns fortfarande i systemet, som behöver utvecklas. Mycket återstår alltså att göra för de handikappades livskvalitet.

Puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysi joulukuussa 1999 selvitystä vammaispalvelujen tilanteesta kunnissa. Selvitys paljasti monia puutteita, ja valiokunta määrittelikin lausunnossaan tarvittavat toimenpiteet. Valiokunta saattoi todeta, että vammaistyöryhmän suositusten toteuttamisen lisäksi puutteita on kuntien tiedottamisessa ja henkilökohtaisten palvelusuunnitelmien laatimisessa.

Arvokkuutemme hyvinvointivaltiona edellyttää, että kehitys etenee jatkossa myönteisesti. Varmasti ajankohtaiseksi tulee valtion taholta selkeiden laatusuositusten antaminen, jopa varojen korvamerkitseminen, jos mikään muu ei auta. Erityisen valitettavaa on, että kehitysvammaiset, mielenterveyspotilaat ja aivovammaiset eivät useinkaan saa vammaispalvelulain säännösten mukaisia palveluita.

Talman! Enligt regeringsprogrammet och målsättnings- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården skall de stöd som ges via beskattningen kanaliseras till direkta stöd och service. I enlighet med handikapparbetsgruppens intentioner kunde handikappbidraget då höjas med 200 mark per månad. En justering av invaliditetsgraden skulle göras, tolktjänsterna skulle utökas från 120 timmar till 240 timmar per år, färdtjänsten — en mycket viktig sak — skulle förbättras och rätten till personlig assistent skulle utökas till 40 timmar per vecka, vilket skulle möjliggöra assistenthjälp på arbetsplatsen i större utsträckning.

Talman! Handikappservicen måste enligt svenska riksdagsgruppen förbättras under riksdagsperioden i enlighet med handikapparbetsgruppens intentioner. Ifall ny finansiering inte kan hittas måste förbättringarna, i rättvisans namn, ordnas till exempel genom en minskning av invalidavdraget till förmån för riktade individuella stödåtgärder till de mest behövande.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Vaikeavammaisten henkilöiden aseman parantaminen on vihreän eduskuntaryhmän mielestä lähitulevaisuuden keskeisin vammaispoliittinen tavoite. Huolimatta siitä, että vammaispalvelulaki on periaatteessa kohtuullisen selkeä, vaikeavammaisilla on usein ongelmia esimerkiksi riittävien avustaja- ja tulkkipalvelujen saamisessa.

Vihreä eduskuntaryhmä kiirehtii vammaistyöryhmä 96:n tekemien parannusehdotusten toteuttamista ja on valmis hyväksymään sen, että uudistus rahoitetaan invalidivähennyksen poistamisella. Valitettavasti hallitus ei ole päässyt yhteisymmärrykseen hankkeen tuomisesta eduskunnan käsittelyyn.

Vaikeavammaisten henkilöiden tarvitsemilla palveluilla on kiire. Avustajapalvelut ovat tärkeitä itsenäisen elämän kannalta. Vastaavasti tulkkipalvelut ovat monelle väylä kommunikaatioon muiden ihmisten kanssa. Poliittinen erimielisyys invalidivähennyksestä ei saa olla este vaikeavammaisten palvelujen parantamiselle. Näin ollen on neuvoteltava nopeasti ratkaisu, joka turvaa juuri näiden palvelujen parantamisen.

90-luvulla kuntien normiohjausta lievennettiin. Vammaispalveluiden osalta ollaan kuitenkin nyt tilanteessa, jossa on pakko miettiä ohjeistuksen tai normiohjauksen lisäämistä. Avustajapalveluiden lisäksi lisää säätelyä tarvitaan ainakin apuvälineisiin ja omaishoitajien asemaan. Vammaiset henkilöt eivät välttämättä saa riittäviä apuvälineitä, eikä heillä ole valitusoikeutta esimerkiksi sairaaloiden apuvälinepäätöksiin. Ohjeistus apuvälineistä parantaisi vammaisten henkilöiden oikeusturvaa. STM:n on myös selvitettävä, miten apuvälinepäätösten muutoksenhakuoikeus turvattaisiin.

Omaishoitajilla ei ole subjektiivista oikeutta omaishoidon tukeen. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että kuntien epäyhtenäistä käytäntöä tuen myöntämisessä selkeytetään. Eräs mahdollinen malli olisi ohjeistus tuen porrastamiseksi vaikkapa kolmeen luokkaan, jotka suhteutetaan hoidon vaativuuteen. Omaishoitajien jaksamisen kannalta on tärkeää myös mahdollistaa käytännössä oikeus vapaapäiviin.

Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät ovat kehittyneet ratkaisevasti kuluneiden kymmenen vuoden aikana Suomessa. Tämän vuoksi monien kehitysvammaisten, autistien tai muuten puhevammaisten henkilöiden mahdollisuudet kommunikoida ovat parantuneet. Mutta valitettavasti edelleen monilla vammaisten henkilöiden läheisillä tai heidän kanssaan työskentelevillä on puutteelliset tiedot puhetta tukevasta tai korvaavasta kommunikaatiosta. Vihreä eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että puhetta tukevan tai korvaavan kommunikaation koulutusta järjestetään riittävästi ja eri puolilla maata. Puhevammaisten kommunikaatiomenetelmien kehittäminen liittyy olennaisesti heidän ilmaisumahdollisuuksiinsa eli perusihmisoikeuksien toteutumiseen.

Neurologinen tutkimus tuo uutta tietoa myös lievistä vammoista ja oppimisvaikeuksista. Suuri haaste on edistää myös lievistä neurologisista häiriöistä kärsivien integraatiota yhteiskuntaan. Esimerkiksi monien lukihäiriöstä kärsivien tilannetta voidaan ratkaisevasti helpottaa ja estää heidän syrjäytymistään tarjoamalla heille tietokone ja asianmukainen puhesyntetisaattori. On välttämätöntä huolehtia myös näiden apuvälineiden tasapuolisesta saatavuudesta.

Arvoisa puhemies! Liikuntaesteettömän ympäristön kehittäminen on tärkeää vammaisten henkilöiden aseman kannalta. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa rakennusmääräysten muuttamista edistämään liikuntaesteettömyyttä sekä joukkoliikennevälineiden muuttamista mahdollisimman helppokulkuisiksi myös vammaisille henkilöille.

Leena  Rauhala  /skl:

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain ja EU:n perusoikeusasiakirjan mukaan jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus hyvään ja mielekkääseen elämään omista edellytyksistään ja tavoitteistaan lähtien — henkilön toimintakyvystä riippumatta. Vammaiset kohtaavat päivittäin erilaisia toiminnallisia, asenteellisia ja vuorovaikutukseen liittyviä esteitä ympäristössään. Monet näistä esteistä voitaisiin poistaa paremmalla yhteiskuntasuunnittelulla, asennekasvatuksella ja tukemalla suoraan erilaisten vammaisille tarkoitettujen apuvälineiden saantia. Näiden esteiden poistumisen myötä häviäisi myös vammaisuuden vaikutus olennaisena ihmistä määrittelevänä tekijänä.

Joka kymmenennellä suomalaisella eli noin puolella miljoonalla kansalaisella on jokin elämään vaikuttava vamma. Asiakaslähtöisyyden, yksilöllisyyden ja joustavuuden tulee olla vammaispolitiikan merkittävinä lähtökohtina.

Tasavertaisuus ja palvelujen saaminen nyky-yhteiskunnassa eivät kuitenkaan ole vammaiselle itsestäänselvyys. Eräät kunnat ovat rajoittaneet vammaisten kuljetuspalveluja lain vastaisesti tai niille on asetettu ikärajoja. Kattavia palvelusuunnitelmia tehdään hyvin harvoissa kunnissa. Kunnissa ei tehdä riittävästi selvityksiä, minkä verran palveluja kunnan vammaiset tarvitsisivat, ja näin palvelut jäävät saamatta.

Hallitusohjelmassa todetaan muun muassa, että "vammaispolitiikan voimavaroja kohdennetaan vammaistyöryhmä 96:n ehdotusten suuntaisesti siten, että verotuksen kautta kanavoitua tukea muutetaan suoraksi tueksi ja palveluiksi. Pitkäaikaissairaita ja vammaisia lapsia koskevat säädökset kootaan erillislainsäädäntöön". Nämä kirjaukset eivät saa jäädä ilman toimenpiteitä ja rahoitusta. Niin kuin täällä puheenvuorossa muun muassa ed. Löv jo toi esille, jos ei muu auta, niin nyt tarvitaan korvamerkittyjä rahoja ja konkreettisia toimenpiteitä.

Vammaiset joutuvat valitettavan usein hakemaan heille lain mukaan kuuluvia palveluja oikeusteitse. Kuntien tulkintoja vammaispalvelulaista testataan korkeimmassa hallinto-oikeudessa useita kertoja vuodessa. Kuntakohtaiset erot ovat siis huomattavia. Kaikkein pahinta on, ettei asiakas ehkä saa parikin vuotta kestävän oikeudenkäynnin aikana välttämättä mitään palveluja. Hallituksen tulee puuttua tähän problematiikkaan ja pyrkiä myös käytännössä takaamaan kaikille tasavertaisten palvelujen sekä apu- ja hoitovälineiden saantimahdollisuus.

Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä tilanteen korjaamiseksi on vammaispalveluihin kehitettävä toimiva valtion ohjausjärjestelmä, joka takaa kaikille vammaisille mahdollisuudet heille kuuluviin lain mukaisiin palveluihin. Samalla tulee kehittää kunnille aiheutuvien kustannusten tasausjärjestelmä.

Kristillisen liiton tavoitteena on, että vammaiset saisivat terveiden kanssa tasavertaiset mahdollisuudet mielekkääseen elämään. Vaikeavammaisen henkilön mahdollisuus henkilökohtaiseen avustajaan ja näin myös itsenäiseen elämään on olennaista edellä mainitun tavoitteen saavuttamisessa. Henkilökohtaisen avustajan saaminen tulee olla subjektiivinen oikeus. Pahoittelemme, ettei hallitus ole valiokunnan yksimielisestä kannasta huolimatta ryhtynyt aktiivisiin toimiin vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämiseksi.

Arvoisa puhemies! Vammaisten ja vajaakuntoisten työllisyysaste on olennaisesti alempi kuin muun väestön. Huomattava osa työikäisistä vammaisista on kokonaan työelämän ulkopuolella, vaikka vamman laatu ja haitta eivät useinkaan työkykyä täysin vie. Vammaisten työllistymisessä ja toiminnan aktivoitumisessa tarvitaan nyt yhteiskunnan tukea. Parantamalla vammaisten toiminta- ja työmahdollisuuksia edistetään vammaisten integroitumista yhteiskuntaan.

Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä on erityisesti kiinnitettävä huomiota vammaisten lasten tukitoimintoihin ja vammaisten lasten vanhempien tukemiseen. Kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, isä ja äiti kaipaavat erityistä tukea jo vanhemmuuden alkuvaiheessa. Vanhemmat tarvitsevat aikaa lapsen kuntoutuksen ja lääkinnällisen hoidon ohella myös todelliseen läsnäoloon lapsen kanssa. Tätä yhteyttä ja kiintymystä luovaa yhdessäoloa tulee tukea erilaisin yhteiskunnan tukijärjestelmin. Voimavarat ovat siis myös päättäjien vastuulla. Vanhemmat ovat avainhenkilöitä, mutta se ei riitä. Pitkään työsuhteeseen sitoutuva ja koulutusta kaihtamaton avustaja (Puhemies koputtaa) kotiin, päiväkotiin ja kouluun ja myös säännöllisesti konsultoiva asiantuntija tarvitaan nyt kuntoutuksen tueksi ...

... ja erityisesti tarvitaan kuntoutusta.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Kansalaisten tulee voida elää kykyjensä mukaan mahdollisimman täysipainoista ja olosuhteiltaan tasavertaista elämää, olivatpa he sitten terveitä tai vammaisia. Tämä on sivistys- ja hyvinvointivaltion perusvastuu kansalaisiaan kohtaan. Tätä päämäärää on haluttu edesauttaa ja varmentaa lainsäädännön avulla. Suomessa on säädetty esimerkiksi vammaispalvelu-, sosiaalihuolto- ja kehitysvammalaki. Lainsäädäntö onkin pääsääntöisesti riittävä takaamaan eri tavoin ja eri vaikeusasteisille vammaisille heidän tarvitsemansa palvelut ja tuet. Lainsäädännöstä järjestelmän toimivuus ei ole ainakaan kiinni.

Valitettavasti täytyy kuitenkin heti todeta, etteivät vammaisten mahdollisuudet äsken mainitsemaani laadukkaaseen elämään läheskään aina toteudu maassamme. Tämä johtuu siitä, että laki ei takaa vammaisille subjektiivista oikeutta sen muuten tuomiin palveluihin ja tukimuotoihin. Pahiten näistä lain lupaamista oikeuksista vuotaa mielestäni vammaispalvelulaki ja pitkälti myös sosiaalihuoltolaki.

Vammaispalvelulaki lupaa vammaiselle hänen tarvitsemansa palvelut, kuten avustajat ja asumispalvelut sekä avustuksen jokapäiväisessä elämässä riittäviin apuvälineisiin. Valitettavasti hyvä laki jää subjektiivisen oikeuden puuttuessa torsoksi, kun kunnat säästösyistä jättävät varaamatta riittävästi määrärahoja lain takaamiin palveluihin ja avustuksiin. Tämä käytäntö näyttää muodostuneen lähes säännöksi huolimatta korkeimman hallinto-oikeuden useista lain toteuttamatta jättämistä koskeneista langettavista päätöksistä.

Kunnallistalous kävelee vammaisen ihmisen arvon yli, ja tähän ovat omalta osaltaan syyllisiä myös hallitus ja valtiovarainministeriö noudattamansa epäinhimillisen säästöpolitiikan takia. Tyhjäkassaiset kunnat ovat pakotettuja rikkomaan muun muassa vammaispalvelulakia kuten kehitysmaiden nälkäinen köyhä varastamaan ruokansa.

Sosiaalihuoltolaki takaa vammaiselle henkilölle avustajan jokapäiväisistä toiminnoista selviämiseksi. Eräs tätä varten luotu ja toimivaksi ja yhteiskunnalle erittäin edulliseksi todettu järjestelmä on omaishoitojärjestelmä ja siihen myönnettävä omaishoidon tuki. Myös tämän tukimuodon heikkous on sen harkinnanvaraisuus kunnissa eli sen määrärahasidonnaisuus. Tämän porsaanreiän avulla useat kunnat luistelevat laajassa mitassa irti lain takaamista palveluista määrärahojensa riittämättömyyteen vedoten. Menot voidaan helpommin saada valtion pussiin maksettaessa vammaisen hoidosta terveyskeskuksissa jopa kymmeniätuhansia markkoja kuukaudessa sen sijaan, että omaishoitajalle taattaisiin 2 000—3 000 markan kuukausikorvaus. Älytöntä säästämistä mielestäni valtiontaloudellisesti. Voi vain kysyä, mitä hallituksen ekonomistit tällaisesta tilanteesta ajattelevat.

Maassamme tuleekin kiinnittää enemmän huomiota niin perustuslain 19 §:n 3 momentin kuin vammaispalvelu-, sosiaalihuolto- ja kehitysvammalain takaamien oikeuksien toteutumiseen. Laissa taatut sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava muun muassa eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ja korkeimman hallinto-oikeuden kantojen mukaisesti ja lääninhallitusten ja ministeriöiden on kannettava niille kuuluva valvontavastuu lakien noudattamisesta kunnissa. Näin valitettavasti ei vain tällä hetkellä tapahdu.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Täällä hyvin monessa puheenvuorossa nousi esille vammaisten työllistyminen joko avoimella sektorilla tai tuetusti. Tämä on yksi niitä aiheita, joita olemme aika perusteellisesti käyneet läpi sosiaalipoliittisessa ministerityöryhmässä. Tätä koskevaa selvittelyä ja kehitystyötä on varsin paljon tehty, ja kysymys on ennen kaikkea asenteista. Tällä hetkellä esimerkiksi suojatyökeskuksissa työskentelevistä vain vajaat 4 prosenttia työskentelee suojatyökeskusten ulkopuolella.

Meillä on kuitenkin hyviä malleja, hyviä käytännön kokeiluja, esimerkiksi niin sanotusta työvalmentajajärjestelmästä, jossa suojatyökeskusvaiheen jälkeen työvalmentaja seuraa vammaista työpaikkaan ja selvittelee siellä mahdolliset ongelmat ja pikkuhiljaa tilanne normalisoituu ja tapahtuu ihan normaalia tietä työllistymistä. Näitä kokeiluja on tarkoitus hyödyntää ja katsoa, missä määrin työministeriö kantaa rahoitusvastuuta ja mikä jää sosiaali- ja terveysministeriön kontolle. Sen jälkeen kun alkupuheenvuorossani mainitut toimenpiteet on muutettu lainsäädännöksi, nämä työkokeilut ja työllistämistoimenpiteet ovat yhä useamman vammaisen ulottuvilla ilman, että joudutaan valintatilanteeseen, ollaanko eläkkeellä vai työssä. Tässä on välittäviä mahdollisuuksia tulossa.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ed. Keränen sanoi puheenvuorossaan, että avustajajärjestelmä pitäisi siirtää valtiolle tai Kelalle. Aivan oikein, sitä on pohdittu siinä esityksessä, jota ministeriössä on valmisteltu mutta joka nyt odottaa ratkaisua rahoituksen järjestämisestä, koska avustajajärjestelmä on erittäin kallis ja jonkin pienen kunnan kannalta tosiasiassa muodostaa joko esteen sille, että avustaja saadaan, tai sitten leimaa vammaisen siinä kunnassa oikein pahasti, koska kaikki tietävät, että tuo pyörätuoli maksaa niin ja niin paljon veronmaksajille. On tarkoituksena, että vastuu siirtyy suurelta osin Kansaneläkelaitokselle, jolloin alueellinen kohdentuminen olisi oikeudenmukaisempaa.

Ed. U. Anttila ja moni muu täällä ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että vammaisten tarvitsemien tarvikkeitten saaminen vaihtelee maassa kovin paljon ja yleensä normitasosta alaspäin. Tämä on seikka, johon myös ministeriö on kiinnittänyt huomiota, ja mietimme keinoja, joilla voisimme taata sen, että kaikki sairaanhoitopiirit ja kunnat riittävässä määrin vastuunsa kantaisivat joko hyvällä tai sitten käskemällä.

Ed. Vistbacka oli huolissaan hallituksen ekonomistien järjenjuoksusta, kun ei myönnetä omaishoidon tukea vaan pannaan kalliiseen laitokseen. Minustakin tässä ekonomistien järjenjuoksussa on jonkin verran toivomisen varaa, mutta tämä päätös tehdään kyllä kunnassa eikä hallituksessa. En tiedä, voimmeko me tehdä sellaista lakia, jossa kunta velvoitetaan tekemään edes itsensä kannalta järkeviä päätöksiä, mutta ehkä tarvittaisiin jonkinlainen ohjeistus, että opetetaan kuntaa edes laskemaan, mikä on taloudellista.

Juha Rehula /kesk:

Rouva puhemies! Käyty keskustelu on valitettavasti noudattanut niin yleistä sosiaalipolitiikkaan liittyvää kaavaa tässä eduskuntasalissa, mitä viime aikoina on joutunut kuuntelemaan. Kritiikkiä on tullut ja esitetty, ministerit ovat virkansa puolesta vastanneet virkansa edellyttämällä tavalla. Useissa puheenvuoroissa viitattiin muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan noin vuosi sitten tekemään työhön, jossa joulukuulta 99 valiokunta kirjelmöi ministeriölle vammaispalvelulain toteutumisesta. Hyvin laajan asiantuntijakuulemisen jälkeen valiokunta päätyi antamaan asiasta kesäkuussa 2000 lausumansa, jossa kiinnitettiin yhdeksään kohtaan huomiota. Ei tarvitse lukea kuin otsikot tästä lausunnosta — Vammaispalvelulain soveltaminen, Palvelusuunnitelma, Kuljetuspalvelut, Tulkkipalvelut, Henkilökohtainen avustaja, Työtoiminta, Lainsäädännön selkeys, Tiedottaminen, Kuntien toiminnan ohjaus — kun voi todeta, että vammaispalvelulaki ei todellakaan toimi niin kuin sen pitäisi.

Kun täällä hyvin hanakasti puhutaan arvokeskustelusta ja asioitten priorisoinnista, niin toivoisin, että tämä valiokunnan aivan yksimielinen ja — totean uudemman kerran — pitkään ja hyvin tehtyyn asiantuntijakuulemiseen perustuva lausunto voitaisiin edes jollain lailla ottaa huomioon jatkosta päätettäessä ja eteenpäin mentäessä. Mehän puhumme ihmisistä, jotka eivät kenties pidä itsestään eniten ääntä tai eivät ole ensimmäisinä lähdössä barrikadeille. On kyse ihmisistä, jotka ovat hyvin pieneenkin apuun ja välittämiseen tyytyväisiä, kun heidän oman elämänsä edellytyksiä parannetaan. Meillä on heistä vastuu, ja se meidän tulee kaikissa olosuhteissa muistaa.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on arviolta noin 100 000 pitkäaikaissairasta ja vammaista lasta. Vammaisjärjestöt ja vanhempainyhdistykset arvioivatkin, että monivammaisten lasten perheillä on tällä hetkellä suurin syrjäytymisriski. Järjestöt ovat aivan oikeutetusti huolissaan näiden perheiden henkisestä hyvinvoinnista. Perheen uupumiseen vaikuttavat henkisen ja taloudellisen tuen ohella myös kotiin saatava hoito ja tilapäisapu tai pikemminkin niiden riittämättömyys tällä hetkellä.

130 lasta sairastuu vuosittain syöpään. Hoito voi kestää muutamasta kuukaudesta yli kahteen vuoteen. Sairaalajakson jälkeen jotkut tarvitsevat kotiopetusta. Nyt koulunkäynti omassa koulussa saattaa vaatia aputoimia, tarvitaan kuljetusapua ja toisinaan myös henkilökohtaista koulunkäyntiavustajaa.

Paitsi vammaislakia myös koululainsäädäntöä toteutetaan kunnissa epätasaisesti ja hyvin väljin tulkinnoin. Vaikka kunnalla onkin velvollisuus opetuksen järjestämiseen, kaikki kunnat eivät varaa sairaiden lasten koulunkäynnin järjestämiseen riittävästi määrärahoja. Opiskelumahdollisuuden turvaaminen on varmasti lapsen ja nuoren elämänlaadun hoitamista. Tarvittaisiinkin varmasti tiiviimpää seurantaa siitä, että kunnat pitävät huolta siitä, että sairaita ja vammaisia lapsia ja heidän perheitään ei jätetä yksin ja että sairaat lapset ja nuoret saavat heille kuuluvan perusopetuksen.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, jonka haluan nostaa esiin, liittyy vaikeavammaisten autoveron palautusjärjestelmän uudistukseen. Sitä on odotettu valtiovarainministeriöstä, ja edelleenkin on näin, että liikuntavammainen voi 80 prosentin haitta-asteella saada täyden autoveron palautuksen, kun vastaavasti 100-prosenttisesti vaikeavammainen ei. Vaikeavammaisten autoveron palautusjärjestelmän korvaaminen siten, että kaikkien vaikeavammaisten korvausasiat saadaan saman pykälän alle, maksaisi vuositasolla noin 5 miljoonaa markkaa. Tämä olisi asia, joka (Puhemies koputtaa) korjattuna toisi jonkinnäköistä oikeudenmukaisuutta.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Yritin kuunnella herkällä korvalla tätä keskustelua ja sitä, mitä ministerit sanoivat. Mielestäni tässä keskustelussa monin paikoin vammaiset niputettiin ikään kuin suureksi yhdeksi ryhmäksi. Meidän pitää muistaa, että ihminen on mahdollisesta vammastaan huolimatta aina yksilö. Ihmiset ovat eri tavoin vammaisia.

Ministeri Soininvaara muun muassa puhui esteettömyydestä. Pyörätuolipotilaalle esteettömyys on eri asia kuin kuulovammaiselle. Se on eri asia näkövammaiselle. Meidän pitää muistaa, että kuulovammaiselle esimerkiksi se, että hän kuulee vaikkapa nyt asemalla kuulutukset, on keskeinen asia. Näkövammainen tarvitsee esimerkiksi portaisiin kontrastiraidat, jne.

Meillä on monenlaisia keinoja, joilla me voimme ilman erityisen suuria kustannuksia esimerkiksi parantaa ihmisten asemaa. On keskustelussa tullut selväksi ja minustakin on hyvin selvä, että vammaisten perusoikeudet eivät tänä päivänä toteudu kaikkien vammaisten kohdalla — en halua heitä nyt niputtaa, mutta siitä huolimatta puhun heistä nyt myös ryhmänä. Tässä ylin johto, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Jälleen kerran kysyisin, miten ministeri Soininvaara arvelee, että nämä voitaisiin nykyistä paremmin toteuttaa.

Sitten haluaisin puuttua siihen kysymykseen, että nämä kuljetuspalvelu- tai matkojen yhdistämiskeskukset on perustettu — en ymmärrä, kenen keksintö se on. Se on selvästi kirjoituspöydän ääressä tehty ratkaisu. Kannattaa muistaa, että vammaiset tarvitsevat aivan samanlaista yksilöllisyyttä. Heillä on oikeus tietosuojaan niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä. Heillä on oikeus valita seuransa. Ei ole minusta kohtuullista, että ihmiset joutuvat kulkemaan milloin kenenkin kanssa, milloin kenenkin seurassa. He voivat haluta mennä paikkaan, jota eivät halua yleisesti muitten ihmisten tietoon, jne.

Katselin maailmaa viime lauantaina pyörätuolista. Voin sanoa, että se on hyvin avartava kokemus, ja suosittelen sitä muillekin. Helsinki on suhteellisen esteetön esimerkiksi liikuntaesteisille, mutta Helsinki on vielä hyvin ainutlaatuinen tässä. Toivon, että meillä yleisemmin politiikkaa hoidetaan (Puhemies koputtaa) sillä tavalla, että muuallakin maassa pystytään nykyistä paremmin huolehtimaan vammaisten oikeuksista.

Outi Ojala  /vas:

Arvoisa puhemies! Yhdyn ed. Kokkoseen siinä mielessä, että meillä suhtautuminen vammaisiin helposti on niin, että puhumme vain vammaisryhmistä ja tavallaan unohdamme sen, että on kyseessä henkilö, yksilö, jolla on omat tarpeet, eikä hän ole mikään diagnoosiryhmänsä edustaja. Tämä on tärkeää muistaa. Tämä tietysti heijastaa yhteiskunnassa vallitsevia asenteita valitettavan usein.

Ministeri Perho puhui muun muassa vammaisten työllistämisestä niin kuin monet muutkin. Kyllähän asenteet valitettavasti työpaikoilla, niin työnantajien kuin työntekijöidenkin asenteet, ovat tässä suhteessa monesti rajoitteina, vaikka positiivisiakin kokemuksia viime aikoina on tullut. Tarvitaan varmaan työhönvalmentajia, tarvitaan monia muitakin toimia, jotta vammaiset voisivat yhä useammin työllistyä avoimille työmarkkinoille, mutta silloin täytyy myöskin olla valmiutta räätälöidä työtä vammaisen tarpeiden mukaan. Tässä suhteessa voimme tietenkin kysyä, millainen työpaikka eduskunta esimerkiksi tässä suhteessa on. Onko eduskunta omalta osaltaan valmis räätälöimään tiettyjä työtehtäviä niin, että voisimme tänne työllistää vammaisia?

Ed. Kokkonen mainitsi myöskin esteettömyydestä ja omakohtaisista kokemuksista. Viime lauantaina teimme yhteistä matkaa siitä, mitä on olla vammaisena. Vaikka meillä tämä matka oli hyvin lyhyt — itse liikuin rollaattorilla eduskuntatalon edestä Itäkeskukseen — täytyy sanoa, että se oli hyvin hyvä ja opettavainen kokemus siitä lähtien kun jalkakäytävän reuna oli sellainen, että ensimmäisen kerran tökkäsi rollaattorin reuna niin, että meinasi mennä nurin siinä. Sen jälkeen menimme mukulakivikatua Kiasman edessä, jotta ei tarvinnut jäädä pyöräilijöiden alle. Seuraavaksi haimme hissiä, jotta pääsimme sitten metroasemalle, jne. Näitä kokemuksia voi ihan lyhyenkin ajan perusteella saada henkilökohtaisesti siitä, mitä on olla vammainen. Meillä se oli vain lyhyt kokemus, mutta monilla vammaisilla (Puhemies koputtaa) se on elinikäinen kokemus. Kaupunkien esteettömyys on tavattoman tärkeä asia. Onneksi Helsinki on nyt puuttumassa tähän.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Minäkin jatkan vaikeavammaisten työllistymisestä. Sehän on tunnetusti avoimille työmarkkinoille vaikea asia. Ministeri Perho toisessa puheenvuorossaan mainitsi joitakin mahdollisuuksia. Kiinnitän erityisesti huomiota sosiaalisiin yrityksiin, jotka ovat uusi suomalainenkin muoto tässä. Siinä on vain se ongelma, että yleishyödyllisyys rajoittaa sitä liiketoimintaa, joka sosiaalisissa yrityksissä on toimenkuvana. Tämä tarvitsisi erityisen lainsäädännön, siis sosiaalisia yrityksiä koskevan lainsäädännön tai vaihtoehtoisesti osakeyhtiölakiin uuden tätä koskevan luvun. Jos tämä tuottaa suomalaisille lainsäätäjille vaikeuksia, meillä on mahdollisuus Saksasta kopioida vaikeavammaislaista sen 11 luku, joka antaa suoran mallin, kuinka tämä järjestelmä siellä hyvin toimii. Se on kelpoinen myöskin täällä. Siellä puhutaan integraatioyrityksistä. Siinä tarvitaan myöskin rahoitusjärjestelmä tukemaan. Saksassa tämä on työ- ja sosiaaliministeriön tukirahasto. Meillä se voisi olla RAYn rahoja tai jotakin muuta sellaista, jotka kanavoitaisiin tähän tehtävään.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen esille ottamaan asiaan: Kauppa- ja teollisuusministeriössä on tätä sosiaalisen yrityksen kokonaisuutta selvitelty ja todettu tiettyjä lainsäädäntömuutostarpeita jne. Tässä on tehty jo aika perusteellista työtä ja myös mietitty sitten, mikä taho, lähinnä varmaan te-keskus, on se taho, joka näitä yrityksiä neuvoo jne. Tässä on tietysti tiettyjä verotukseen ja muihin seikkoihin liittyviä asioita, jotka pitää ratkaista, mutta tämä työ on osana Yrittäjyys-hanketta aika pitkälle viety. Ministeri Mönkäreeltä sain asiaa koskevan kolmisivuisen muistion tätä tilaisuutta varten.

Toteaisin vielä esteettömyyskysymyksestä. Omalta osaltani yhdyn siihen, mitä edustajat Kokkonen ja Ojala tästä sanoivat. Kysymys on tieto-, tiedostamis- ja asennekysymyksestä hyvin pitkälle. Sen pitäisi olla tämmöinen sisään rakennettu asia, silloin kun kuntien rakennussuunnitteluvirastoissa mietitään asioita. Sen pitäisi olla arkkitehdeille aivan selkeä lähtökohta, että näitä seikkoja otetaan huomioon, ja näitä pieniä parannuksia on todella mahdollisuus tehdä varsin pienin kustannuksin.

Vielä haluaisin vammaisten lasten perheiden asemasta todeta sen, että palveluohjauskokeilu toivottavasti tuo vastauksia juuri siihen tilanteeseen, jos perheeseen syntyy esimerkiksi monivammainen lapsi. Tämä perhe joutuu todella monen tahon kanssa asioimaan. On tavattoman paljon erilaisia kysymyksiä, joita pitää selvittää. Tämmöisessä vaiheessa tuen tarve on erityisen polttava.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Arvoisalle ministerille kommentti, että minä tein äsken mainitusta asiasta kirjallisen kysymyksen n:o 75 näillä valtiopäivillä. Siihen juuri ministeri Johannes Koskinen vastasi. Se vastaus oli täysin poikkeava siitä, mitä ministeri Perho juuri äsken totesi. Minä toivon, että tuo kolmisivuinen muistio menee välittömästi pikapostissa ministeri Johannes Koskiselle toimenpiteitä varten.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun postipalvelulaki säädettiin, tavoitteena oli hyvänlaatuisten postipalvelujen turvaaminen kaikille kansalaisille. Laki ei sisällä erityisiä säädöksiä palvelutilojen liikkumisesteettömyydestä. Tarkempia säännöksiä postipalvelujen saatavuudesta ei ole toistaiseksi annettu asetuksella. Monet liikuntavammaiset ihmiset ovat huolestuneita postipalveluiden saatavuuden heikkenemisestä. Tapahtunut asiointimatkojen pidentyminen on sinänsä jo haitta heikosti liikkuvalle, mutta erityisesti kun on siirrytty asiamiesposteihin, on käynyt niin, että siellä on useita portaita, kaiteet puuttuvat jne. ja vieressä saattaa olla tyhjät liikkumisesteettömät Postin tilat. Eikö nyt pitäisikin Postin ja yrittäjien välisiin sopimuksiin sisällyttää selkeästi vaatimus tilojen esteettömyydestä?

Arvoisa puhemies! Maamme perustuslain 6 § kieltää asettamasta ketään eri asemaan muun muassa vammaisuuden perusteella. Myös tämän vuoden alussa voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki ja siihen liittyvä asetus sisältävät useita kohtia, jotka säätelevät esteetöntä rakentamista. Tasa-arvon näkökulmasta kaikilla on oltava mahdollisuus päästä postin kaltaiseen palvelutilaan, myös heidän, joiden kyky liikkua on rajoittunut. Joidenkuiden ihmisten kohdalla postilaatikko on myös siirtynyt vamman huomioon ottaen kohtuuttoman kauaksi. Näiden ihmisten kohdalla posti pitäisi kantaa kotiin saakka.

Esimerkiksi Ruotsissa valtio tukee vammaisten erityispostipalveluista aiheutuvia kustannuksia. Siellä on varmistettu, että henkilö, joka vammansa vuoksi tarvitsee postinkannon kotiovelle, sen myös saa. Uuteen postipalvelulakiimme ei sisällytetty erityisiä säädöksiä niin sanotuista sosiaalipalveluista. Asia on tähän saakka toiminut meillä suhteellisen hyvin. Tässä suhteessa tilanteen toivoisi myös pysyvän vielä ennallaan tai paranevan. Postin tulee tulevaisuudessakin sisäisillä ohjeillaan taata postin saanti kaikille kansalaisille kaikissa osissa maata ja erityisesti vammaisille.

Heli Paasio /sd:

Arvoisa puhemies! Kuulostaa siltä ainakin, ettei tässä salissa kauheasti olla eri mieltä asioista. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän samaa mieltä, että lait ovat aika hyvin kohdallaan, kuntien toteutus vain mättää.

Tämä on erinomaisen mielenkiintoinen tai erikoinen ongelma. Olen tähän asti ymmärtänyt, että lait on laadittu noudattamista varten. Sen jälkeen päästään tähän ongelmaan, että eri kunnat toteuttavat eri tavalla tulkkipalveluja, vammaispalvelulakia, kuljetuksia. Sinnehän tarvitsisi selkeästi viestittää, mitä perustuslakimmekin sanoo ja mitä tässä salissa on todettu yhdenvertaisuudesta, eikä mistään syrjimisestä tiettyjen ominaisuuksien perusteella. Tulee vain monesti mieleen, että tässä on oikeastaan kyse erilaisuudesta, ja kukapa meistä tässäkään salissa olisi minkään tietyn normistandardin mukainen. Jokaisella on tietyt ominaisuudet, ja se meille kaikille suotakoon.

Olen itse ollut erityisesti juuri kuurojen ihmisten kanssa tekemisissä. Se oli minulle kauhean hyvä kokemus kovana puhujana ja muuten olla joskus ihan hiljaisessa maailmassa, seurata heidän elämäänsä, kuulla heidän kertovan omasta elämästään, omista mahdollisuuksistaan tai rajoituksistaan, koska on hirveän vaikea ulkopuolisen edes tiedostaa tai ymmärtää sitä kokonaisuutta. Sen takia meidän tulee pitää korvat avoinna, kuunnella niitä ihmisiä, jotka tietävät omasta asemastaan ja tilanteestaan kaikkein parhaiten.

Eivät asiat ole ihan niin huonosti kuin monesti luullaan. Tekniikkakin tulee aika pitkälti apuun. Erityisesti juuri kuurot ovat todenneet, kuinka paljon esimerkiksi kännykän tekstiviestit, meille kaikille kauhean tuttua ja jokapäiväistä, ovat helpottaneet heidän elämäänsä, aivan radikaalisti. Seuraavaksi tullaan paljon puhuttuun digitaalitelevisioon. Luoko se mahdollisuuden tuoda myös vaikka nappia painamalla viittomakielen tulkin johonkin ruutuun? Toiset väittävät, että teoriassa kyllä, käytäntö maksaa. Kuurojen ihmisten äidinkieli ei ole suomen kieli vaan viittomakieli, jolloin he eivät saa edes palvelua omalla äidinkielellään katsomalla televisiota, jossa on tekstitys. Se ei ole heidän äidinkielensä. Tekstitystäkin on ihan hävyttömän vähän. Aina ilmoitetaan, että kaikki maksaa. Totta ihmeessä kaikki maksaa. (Puhemies koputtaa) Kyse on vain siitä, mitä me haluamme tarjota ihmisille ja miten tästä eteenpäin.

Toivotaan, että kunnat rupeavat myös noudattamaan lakeja.

Pirjo-Riitta  Antvuori  /kok:

Arvoisa puhemies! Haluaisin omalta osaltani myös kiinnittää huomiota muutamiin näkökohtiin, jotka koskevat vammaisten asemaa kaikin puolin tehokkuutta ja onnistumista vaalivassa yhteiskunnassamme.

Kuntien järjestämissä vammaispalveluissa on todettu muun muassa lääninhallitusten tekemillä kartoituksilla huomattavia heikkouksia. Järkyttävää onkin, että ihmiset joutuvat yllättävän usein hakemaan palveluja jopa tuomioistuinten kautta. Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuli esille, esimerkiksi kuljetuspalveluissa on paljon käytännön ongelmia, mutta myös vammaisen yksityisyys on joutunut niiden osalta kyseenalaiseksi. Vammainen asiakas joutuu usein selittämään asiaankuulumattomille henkilöille, miksi hän tarvitsee kuljetusta, ja erilaiset yhteiskuljetusmuodot pakottavat hänet suunnittelemaan menonsa vastoin ehkä oman toiveensa mukaista aikataulua.

Jokaiselle ihmiselle on annettava yhdenvertainen mahdollisuus elää itse valitsemallaan tavalla. Tämä sisältää myös vammaisten ihmisten yhtäläisen mahdollisuuden koulutukseen sekä taitoja ja kykyjä vastaavaan työhön. Yhteiskunnalla olisi niin halutessaan mahdollisuus käyttää lukuisten vammaisten yksilöllisiä kykyjä ja lahjakkuuksia hyväkseen motivoituneena työvoimana.

Nuoruusikä on vammaiselle ehkä jopa kriittisempi elämänvaihe kuin ei-vammaiselle. Vammaisen nuoren identiteetin muodostuminen on ratkaisevasti yhteydessä siihen, kuinka hän määrittelee itse oman vammansa, vammaisuuden paikan elämässään, ja kuinka hän kokee ympäröivän yhteisön suhtautuvan siihen. Kun vammainen kokee jo nuorena olevansa tasavertainen kansalainen, hänen mahdollisuutensa sopeutua yhteiskuntaan ja mahdolliseen (Puhemies koputtaa) työelämään paranevat huomattavasti.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! Då man bedömer de handikappades situation bör man ha som utgångspunkt att alla människor är likvärdiga och lika berättigade att leva ett fullvärdigt liv. Ingen handikappad har själv valt sitt liv eller sitt handikapp och då är det en välfärdsstats skyldighet att se till att den handikappades situation är så bra som möjligt. Handikapp finns i olika grader. Det finns de som alltid är beroende av hjälp och lindrigare fall som kan ges ett någorlunda självständigt liv med en rätt avvägd utomstående hjälp.

Arvoisa puhemies! Vaikein tilanne on tietysti vaikeavammaisilla ja heidän läheisillään. Jos perhe on päättänyt huolehtia itse vaikeavammaisesta jäsenestään, on ymmärrettävä, että riittävä yhteiskunnallinen tuki on halvin ja paras tapa toteuttaa hoito. Kunnollinen palkka omaishoitajalle ja mahdollisuus lomaan ovat edellytyksenä tämän ratkaisun toimivuudelle.

Mahdollisimman moni vammainen on integroitava yhteiskuntaan. Meidän on opittava näkemään ihminen vamman takaa ja autettava häntä täysipainoiseen elämään. Keskeinen asia on järjestää opiskelumahdollisuudet vammaisten ehdoilla, jotka antavat yksilölle parhaan mahdollisen tulevaisuuden. Tukihenkilöitä ja henkilökohtaisia avustajia tarvitaan vammaisille, jotta kaikki voisivat osallistua tapahtumiin ja elämään niiden pienten piirien ulkopuolella, jotka usein ovat vammaisten arkipäivää. Vammaispolitiikan johtotähtenä tulee olla vammaisten integraatio yhteiskuntaan. Jokaisella ihmisellä on oikeus tuntea itsensä arvostetuksi omien ehtojensa mukaisesti.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tehoyhteiskunta on jättänyt vammaiset henkilöt yhä kauemmas työelämään pääsyn viivalta. Tässä on erikoistunut työministeriökin eliminoimalla työsuhteita, niiden käyttömahdollisuuksia muun muassa kunnilta ja valtiolta erikoisesti vajaakuntoisten kohdalta. Kun hallituspuolueet ovat tänä iltana kantaneet edellä mainitusta asiasta huolta, otaksunkin, että seuraavassa budjetissa kyseiseen toimintaan löytyy resursseja ilman turhia rajoituksia, kuten nyt tapahtuu.

Siitä huolimatta, että terveiden töihinpääsyn esteet ovat toisenlaiset kuin vammaisilla henkilöillä, on vammaisten asema työelämässä arvotettava oikealle kohdalle. Tässä ovat avainasemassa työntekijämäärältään isot yritykset, joissa työn taakkaa voidaan jakaa inhimillisesti työntekijöiden kesken. Korostan myös valtion toimien tärkeyttä sosiaaliturvan ja palkkauksen yhteensovittamisessa pienten yritysten kohdalla.

Työ on ihmisen perusoikeuksia meillä kaikilla ihmisillä, myös vammaisilla. Se pitää yllä tiettyä itsetuntoa jokapäiväisessä työssä. Nykyisellä järjestelmällä työkyvyttömyyseläkekustannusten pelko yritykselle kuitenkin usein eliminoi työllistämistä. Haluaisinkin kysyä, kun Invalidiliitto on esittänyt rahastoa, jolla tätä kuilua kavennettaisiin, kuinka ministeriössä suhtaudutaan kyseiseen rahastoasiaan.

Matti  Vähänäkki  /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty erinomaisia puheenvuoroja vammaisten osan parantamisesta lainsäädännön parantamisella jne. ja siitä, että tavoitteiden toteutus pääsee liikkeelle sitä myöten kuin resursseja valtiontalous antaa.

Minä haluaisin ottaa esille nimenomaan erään vammaisryhmän, joka ei ole tullut esille, nimittäin sotavammaiset. Me tiedämme varsin hyvin, että sotainvalideilla on erityislainsäädäntöä, jossa on tiettyjä subjektiivisia oikeuksia jne., mutta joka tapauksessa sielläkin puolella on aika lailla vaikeuksia. Kuntien talous heijastuu myös sotainvalidien saamiin etuisuuksiin. Erityisesti palvelujen saaminen sotainvalideille itselleen, puolisoille ja leskille on ollut monissa kunnissa hyvin suurissa vaikeuksissa.

Edelleen, lievävammaisten eli 10—25 prosentin vammaisasteessa olevien pääsemistä terveys- ja sosiaalitoimen palveluihin ja hoitoon on kehitettävä lainsäädännöllä. Edelleen puolisoiden ja leskien kuntoutusrahat ovat pienet ja monesti, vaikka sotainvalidimies yleensä osoitetaan erilaiseen kuntoutustilaisuuteen, jos vaimo otetaan mukaan, miehen luvattu aika puolitetaan. Tämä ei voi olla oikein. Edelleen asuntojen korjaamiseen osoitetut määrärahat (Puhemies koputtaa) ovat liian pieniä ja hakuajat lyhyitä.

Unto  Valpas  /vas:

Rouva puhemies! Vammaisia kuten muitakin kansalaisia vaivaa se, että kuntien väliset erot palveluiden saatavuudessa ja laadussa ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen kuntatalouden eriytyessä. Palveluiden saatavuudessa vallitsevat erot alkavat murtaa monin paikoin perustuslain kirjainta erityisesti juuri niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat heikoimpia puolustamaan oikeuksiaan. Vammaispalvelulain henkeä noudatetaan kirjavasti eri kunnissa. Vammaisten asumisen ja heidän omaishoitajiensa asemaan liittyvät asiat ovat nyt ajankohtaisia monissa kunnissa. Esimerkiksi näissä asioissa on liian paljon erilaista käytäntöä.

Yhteiskuntamme on rakennettu enemmistön ehdoilla. Nämä ehdot loukkaavat usein vammaisten ja muiden toimintarajoitteisten osallistumista päätöksentekoon, opiskeluun, työelämään ja vapaa-aikaan. Niitä vammaisia, joilla on halua opiskella ja pyrkimyksiä työelämään, tulee tukea kaikin keinoin. Erityisesti ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksia vammaisille tulee helpottaa. Samoin heille on tarjottava tukipalveluita henkilökohtaisine avustajineen, jotka mahdollistavat osallistumisen työelämään tai oppimiseen. Vammaiset ovat integroitavissa yhtenäiseen opetukseen. Usein kuvitellaan, että vain lievästi liikuntavammaiset soveltuvat luokkatilanteisiin. Tämä on harhakäsitys. Mikään ei mahdollistu kivuttomasti, mutta koulutus on perustuslain takaama oikeus, jonka eteen tulee nähdä vaivaa, että kaikki kansalaiset pääsevät siitä osallisiksi.

Arvoisa puhemies! Vammaisuuteen liittyy paljon asenteellisuutta ja ennakkoluuloisuutta. Koulu ja koulutus ovat tasa-arvoisuuden perusta, ja se on kasvatuksen keskiössä. Tämän takia ennakkoasenteiden syntymistä voidaan siellä estää ja luoda tervettä suhtautumista erilaisuuteen. On tärkeää, että erilaisuutta kohdataan ja opitaan jo kouluissa. Se on samalla tavalla tärkeää (Puhemies koputtaa) kuin esimerkiksi suhtautuminen ulkomaalaisiin.

Petri  Salo  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kuten on useasti jo todettu, kuntien välillä vallitsee suuria eroja siinä, millaista ja mitä tukea vammaiset saavat elääkseen tasavertaisina kuntalaisina. Tähän eriarvoiseen käytäntöön sosiaalihuollossa on syynä lain tulkinta vastoin lain henkeä. Kysynkin: Onko vammaispalvelulain, erityishuoltolain ja sosiaalipalvelulain välillä yhteensovittamisen tarvetta, vai onko niiden välillä jopa ihan selviä ristiriitaisuuksia?

Esimerkiksi sosiaalipalvelulaki tuntee palvelumaksut, kun taas erityishuoltolaki ei niitä tunne. Käytännön esimerkkejä asiasta riittää. Avohuollossa autetussa asumisessa asuva kehitysvammainen kuntalainen maksaa eläkkeestään asumisen lisäksi niin sanottuja palvelumaksuja ruoasta, pyykinpesusta, kylvetyksestä ym. jopa niin paljon, että eläkkeestä ei jää omaan käyttöön markkaakaan. Jossain toisessa kunnassa taas toinen kehitysvammainen saa palveluja erityishuoltolain mukaan. Erityishuoltolaki ei tunne palvelumaksuja. Samoin asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista määrää minimin, noin 450 markkaa, mikä tulee eläkkeestä ja jää eläkeläisen omaan käyttöön kuukaudessa. Joitakin vuosia sitten tuo summa oli vielä saman suuruinen kuin eläkkeen pohjaosa.

Huutolaisaikana kunnat ostivat sosiaalihuollon palveluja sieltä, mistä halvimmalla saivat. Onko tämän ajan henki tullut takaisin, sillä kunnat ostavat palvelut sieltä, mistä ne halvimmalla saadaan, eikä hinta—laatu-suhde ole aina alkuunkaan kohdallaan? Esitänkin, että meidän lainsäätäjien on tehtävä asialle jotakin, jotta kunnissa ei tulkittaisi vammaispalvelulakia, erityishuoltolakia ja sosiaalipalvelulakia lain hengen vastaisella tavalla. Näiden lakien kesken on varmasti yhteensovittamisen tarvetta, ja on myöskin huolehdittava siitä, ettei viedä vammaisen eläkkeestä viimeistä markkaa.

Toimi  Kankaanniemi  /skl:

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitän huomiota sellaiseen hyvin ajankohtaiseen asiaan kuin siirtymiseen euron käyttöön ensi vuoden alusta. Sitä ovat jotkut näkövammaiset pitäneet ongelmana. Toivottavasti se on otettu riittävästi huomioon, kun uusia rahoja otetaan käyttöön. On todennäköistä, että uudistuksen myötä pankkiautomaattien käyttö edelleen lisääntyy. Tällöin erityisesti sokeat henkilöt joutuvat ongelmiin ainakin siellä, missä pankkipalvelut ovat etäällä. Heidän vapauttamisensa pankkien palvelumaksuista olisi perusteltua, koska he eivät voi täyttää lomakkeita itse, ja tiliotteet ja turvakortit tulisi saada pistekirjoituksilla ja niissä tulisi erityisesti ottaa huomioon heidän osaltaan turvallisuustekijät.

Edelleen kiinnitän huomiota siihen, mistä on tänään puhuttu jo aika paljon, eli omaishoidon tukea koskevat asiat koskettavat vammaisia, ja niissä on merkittäviä eroja kunnittain. Tämä kysymys pitäisi vammaisten keskinäisenkin tasa-arvon toteuttamiseksi ottaa vakavasti huomioon ja siinä saada aikaan yhtenäisyyttä, niin että kunnat vastaisivat omaishoidon tuesta mahdollisimman tehokkaasti ja tasapuolisesti, niin että kotikunta ei olisi se tekijä, joka asettaa eriarvoiseen asemaan vammaiset. Kunnat ovat kytkeneet omaishoidon tuen osaksi kunnallista kotipalvelua ja vähentäneet rahallisen tuen määrää. Tuki tulee tällöin muina palveluina. Tulisi kuitenkin toimia niin, että omaishoidon tuki olisi todella sellainen kuin miksi se on tarkoitettu vammaisten kannalta. Tällöin se olisi varmasti myös kunnille edullinen muoto.

Merikukka Forsius /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Keskityn puheenvuorossani ainoastaan vaikeasti vammaisten lasten perheiden asemaan, johon ministeri Perho jo äsken viittasikin.

Vammaisen lapsen syntyminen aiheuttaa useimmille perheille kriisin. Siksi kuntien sosiaalitoimessa pitäisi olla selkeä toimintamalli näiden tilanteiden varalle. Vanhemmille olisi tiedotettava lakisääteisistä tuista ja kunnan olisi huolehdittava, että nämä tuet järjestyvät perheelle automaattisesti. Kuntien ohjauksen ja valvonnan tehostaminen varmistaisi perheiden tasapuolisen kohtelun. Suurimmat puutteet löytyvät kuljetuspalveluista, henkilökohtaisen avustajan palkkauksesta, tulkkipalveluista ja omaishoidon tukipäätöksistä.

Omaishoidon tuen epäkohtien korjaamiseksi olisi paikallaan säätää asiasta nykyistä yksityiskohtaisemmin. Vammaisten lasten kohdalla tukea liian usein vähentää se, että lasta hoidetaan osa-aikaisesti kodin ulkopuolella. Kuitenkin vaikeasti vammaisen lapsen hoitaminen on sitovampaa ja fyysisesti raskaampaa kuin niin sanotun tavallisen lapsen, eikä päivähoito tai koulunkäynti saisi vaikuttaa omaishoidon tuen määrään. Byrokratiaa on karsittava, jokavuotista hakemusten täyttöurakkaa olisi helpotettava esimerkiksi siten, että viranomaiset lähettäisivät vanhemmille esitäytettyjä lomakkeita silloin, kun lapsen vamma pysyy vuodesta toiseen samana. Ehkä myös kannattaisi harkita mallia, jossa kerran tehty hakemus olisi voimassa siihen asti, kunnes lapsen tai perheen tilanne muuttuu merkittävästi. Nykyisin osa lapselle kuuluvista palveluista joudutaan hakemaan valitusten kautta, sillä Kelassa päätökset tekee henkilö, joka ei ole lasta koskaan nähnyt.

Jätän myös harkittavaksi, olisiko tarpeen lisätä isyysrahaan oikeuttavia päiviä siinä tapauksessa, kun perheeseen syntyy vaikeasti vammainen lapsi. Molempien vanhempien työpanosta tarvitaan ympärivuorokautisesti, etenkin jos perheessä on muitakin lapsia.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitän huomiota erääseen perustuslailliseen oikeuteen, joka ei toteudu vaikeavammaisten osalta. Vaikeavammainen, joka tarvitsee palvelutaloasumista, ei voi muuttaa asuinpaikkaa, jos hänen kotikuntansa ei anna maksusitoumusta toisella paikkakunnalla olevaan palvelutaloon, eli perustuslaillinen oikeus vapaasti valita asuinpaikkansa on riistetty häneltä. Vaikka palvelutaloasuminen on vaikeavammaisille subjektiivinen oikeus, niin kunnat tulkitsevat lakia talousvaikeuksissaan ja muutoinkin eri tavalla eivätkä anna ainakaan kalliimpaan, hyvin useassa tapauksessa toisella paikkakunnalla olevaan asuntoon sitoumusta.

Olen sitä mieltä, että vaikeavammaisten subjektiivisista oikeuksista päättäminen ja kustannusvastuu on siirrettävä Kansaneläkelaitokselle. Tällöin vaikeavammaiset voisivat vaihtaa kotikuntaa ja asuinpaikkaansa vapaasti, kuten muutkin kansalaiset tekevät. Vasta se toteuttaisi käytännössä vammaisten perustuslailliset oikeudet tältä osin.

Ministeri Perho vastasi tätä asiaa koskevaan kirjalliseen kysymykseeni, että näin ei aiota tehdä. Kehottaisin kyllä harkitsemaan, kuinka kauan tätä vammaisten perustuslaillista oikeutta voidaan rikkoa.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä salissa on joissakin puheenvuoroissa noussut esiin meidän ei-vammaisten asenneongelma vammaisia kohtaan. Uskallanpa väittää, että se saattaakin olla suurin este ja ongelma vammaisten elämän tiellä. Tässä on suuri merkitys sillä, että me tutustuisimme vammaisiin ja huomaisimme, että ihan tavallisia ihmisiä siellä vamman takana on. Erityisen tärkeää olisi, että lapset ja nuoret pääsisivät tutustumaan vammaisiin ihmisiin. Tässä on suuri merkitys paitsi tietysti koululla — ikuisesti aina pyydetään opettajia apuun — mutta ennen muuta isillä ja äideillä, että he kantaisivat tämän vastuun. Uskoisin, että kun todetaan, että vamma on vamma ja sen takana on ihminen, niin se saattaisi pikkuisen uudenlaista tulevaisuuden uskoa myös tähän asenneongelmaan tulevaisuudessa.

Nykytilanteesta haluaisin sanoa sen verran, että Pirkanmaalla tuli juttelemaan nuori äiti, omaishoitaja vaikeavammaiselle lapselle. Hän kertoi apuvälineongelmasta, joka kyseisessä kunnassa oli todella hankala, ja rahaa apuvälineisiin ei ollut. Kun keskustelimme, en ole ihan varma, oliko kysymys kuitenkaan rahasta vai ymmärryksestä apuvälineiden saatavuuden turvaamiseksi kyseisessä kunnassa. Oikeastaan jutellessa tuli selväksi myös, että ei pelkästään kaikkein vaikeavammaisimpien lasten vaan myös sellaisten lasten, joilla on lievempiä vammoja, olisi aiheellista saada terapiaa ajoissa, jotta vamman haitta saataisiin minimoitua mahdollisimman pieneksi.

Selvää on, että täällä salissa on ollut hyvin ymmärtämystä vammaisia kohtaan, mutta toivon mukaan koko eduskunnasta löytyy sitä ymmärtämystä, koska riittävä arvostus vammaisia kohtaan vaatii myös riittävän rahoituksen. Tyhjästä ei mitään nyhjästä. Vammaistyöryhmä 96:n tärkeät linjaukset, jotka ovat täällä myös nousseet useassa kohdin esiin, olisi syytä saada pikapikaa konkretiaksi, mutta muuten kuin toisilta vammaisilta ottamalla. Minusta on huono peruste, jos sanotaan, että joillakuilla on vähemmän vammaa, otetaan sieltä pois. Se ei voi olla tässä yhteiskunnassa, jossa on kuitenkin aika hyvin valtiollakin tuloja, (Puhemies koputtaa) näin. Invalidivähennyksen poistamisen käyttö rahoituksessa on kuin hölmöläisen vanha peitto. Mielellään rahaa jostain muualta tähän tarkoitukseen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Olen samaa mieltä kuin puhujat täällä, jotka viittaavat siihen, että yksi ongelma on todellakin tämä asenne ja poikkeavan ihmisen kohtaamiseen liittyvä ahdistumisen tunne. Se on varmasti ihan totta, mutta yhtä kaikki pitää todeta, että yleisnimitys vammainen sisältää paljon erilaisia ryhmiä ja ihmisiä, nimenomaan yksilöitä, ja haluaisin sitä painottaa, että vammaisuus ja sairaus eivät ole suinkaan sama asia. Mielestäni on hyvinkin terveitä ihmisiä, jotka kuuluvat esimerkiksi vammaisten saamien erilaisten etuuksien piiriin. Toisin sanoen ihmisillä saattaa olla liikuntaeste, mutta se ei tee hänestä vielä sairasta, vaan hänen toimintamahdollisuutensa ovat hyvinkin voimakkaat.

Tänä aamuna olin Invalidiliiton seminaarissa, jossa paikalla oli myös Suomen Invalidiliiton puheenjohtaja. Hän otti esiin asian, jota myöskin peruspalveluministeri Soininvaara kommentoi, ja käytti siinä puheenvuoron nimenomaan eläkepoolista, joka on lainsäädännöllinen kysymys. Meidän pitäisi todellakin helpottaa vammaisten työllistämistä, ja tässä eläkevastuun jakaminen laajemmin kuin tällä hetkellä on hyvin tärkeä asia. Tässä olisi myös todellakin eduskunnalla ja ministeriöllä tekemistä.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tähän keskusteluun briifausta Merikosken laitoksessa Oulussa opiskelevalta pyörätuolipojalta. Tässä kirjeessä, muutamalla rivillä, selvästi nyt viimeisissä puheenvuoroissa havaittu pulma tunnetaan suurimpana. Jos vammaisilta kysytään, lisääkö rahaa ja palveluita vai muutos meidän niin sanottujen terveiden asenteissa, ne kuntoon, niin kyllä meidän asenteidemme parantaminen on heidän kannaltaan kaikkein tärkein asia.

Luen tästä muutamia lauseita: "Vammaiset pitäisi saada toimimaan mahdollisimman paljon vammattomien parissa." Eli vammaiset pitäisi siis integroida yhteiskuntaan. Sitä kautta meidän niin sanottujen terveiden asennevamma paranisi. Hän kirjoittaa, että on liian paljon tapauksia, että kun huomataan, että jalat eivät toimi, niin luullaan, ettei pääkään toimi. Tapauksia, että ei mielellään palkkaa liikuntaesteisiä, on liian paljon tänä päivänä. Julkisten rakennusten rampeista ja hisseistä on täällä puhuttu paljon, ja se on hyvä asia.

Mutta kaksi viimeistä kappaletta ovat minusta hyvin merkittäviä. Hän kirjoittaa, että vammaisia pitäisi myös kannustaa itsenäiseen elämään, siis palveluasuntoja järjestäviä tahoja on tuettava myös pienissä kunnissa. Esimerkiksi Oulussa Invalidiliiton palvelutaloon on koko ajan parinkymmenen ihmisen jono, koska paikkoja ei ole tarpeeksi. Viimeisenä on kaikkein tärkein lause. Tämä on nimenomaan sanasta sanaan tämän pyörätuolipojan kirjoittama: "Kannattaa kuitenkin vielä muistaa, että niin kuin kaikki muutkin on vammainenkin vastuussa yhteiskunnassa pärjäämisestään viime kädessä itse."

Raija   Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan puheenvuorossani korostaa vammaisten työllistymisen ja työllistymismahdollisuuksien turvaamisen tärkeyttä. Myös EU:n tasolla on puututtu ja ollaan puuttumassa työsyrjintään sekä vammaisten henkilöiden huomioimiseen erityisenä työntekijäryhmänä.

EU:n uusi työsyrjintädirektiivi kieltää täysin yksiselitteisesti sekä välittömän että välillisen syrjinnän tietyillä perusteilla, joista yksi on vammaisuus. Vammaisten kannalta erityisen merkittävänä ja olennaisena voidaan pitää sitä direktiivin kohtaa, jossa säännellään vammaisia koskevista niin sanotuista kohtuullisista mukautuksista. Tämä tarkoittaa, että työnantajan on tultava vammaista henkilöä vastaan siten, että työnantajataho toteuttaa asianmukaiset ja asiantilan edellyttämät toimenpiteet, jotta vammaiset henkilöt voivat harjoittaa tiettyjä toimia. Tämän kaltaisten edellytysten luominen tähtää kokonaisvaltaisesti työ- ja koulutusmahdollisuuksien turvaamiseen ja esimerkiksi mahdollisuuksiin edetä tasavertaisesti uralla.

Mielestäni tällainen sääntely palvelee niin vammaista henkilöä kuin työnantajaa, mutta vaatii toki kummaltakin osapuolelta ennakkoluulottomuutta, aloitteellisuutta ja aktiivisuutta. Parhaimmillaan työympäristön mukauttaminen tuo suuren lisäarvon työn tekemiseen. Mielestäni vammaisten henkilöiden työllistyminen vaikuttaa myönteisesti myös yleiseen asenneilmastoon ja erilaisuuden hyväksymiseen.

Rakel  Hiltunen  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämän hyvän keskustelun jatkeeksi minä haluan nostaa esille vielä yhden asian, joka ei ole aiemmin tullut esille. Se on se, että mielestäni eduskunnan ja hallituksen on turvattava vammaisjärjestöjen toimintaedellytykset tulevaisuudessakin.

Vuosikymmenen kuluessa järjestöt ovat olleet airueina tuomassa esille herkällä tavalla yhteiskunnalliseen keskusteluun niitä epäkohtia, jotka kulloinkin ovat vammaisten tasa-arvoisen elämän toteutumisessa vaatineet parannuksia. Niin myös tänä päivänä, ja uskon, että jatkossakin. Järjestöt ovat myös tuottaneet sellaisia palveluita, joita yhteiskunta muutoin ei ole pystynyt järjestämään julkisen järjestelmän kautta. Kun kilpailu kovenee ja myös EU-lainsäädäntö ja kotimainen kilpailulainsäädännön tulkinta saattaa olla uhkana, haluan viestittää arvoisille ministereille huolen tästä ja vastuuttaa meitä yhdessä toimimaan siten, että järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen edellytykset myös raha-automaattiavustuksen turvin turvataan.

Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, haluan korostaa, että vammaistyöryhmä 96:n esitykset ovat hyvä pohja edetä parannusten tiellä, joita täällä on vaadittu, mutta tosiasia on, että niitä ei saa toteuttaa siten, että tarvittavat lisävarat otetaan toisilta vammaisilta tai pitkäaikaissairailta. Mielestäni siihen täytyy eduskunnassa ja hallituksessa löytyä tahto, että resursseja lisää myös rahallisesti tähän löytyy.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Järjestöjen rahoituksen turvaamisen pitää olla keskeisellä sijalla myös siinä lainsäädäntötyössä, jota nyt eduskunnassa parhaillaan olemme tekemässä koskien myös Raha-automaattiyhdistystä koskevaa rahapelitoimintaa. Mielestäni tähän keskusteluun ei pitäisi tuoda enää epävarmuutta sillä, lähdetäänkö Veikkausta ja Raha-automaattiyhdistystä yhdistämään, niin kuin eräs kansanedustaja on ehdottanut. Nyt pitäisi todella turvata se, että järjestöt voisivat vakaasti hoitaa jatkossakin omat rahoituksensa ja että Raha-automaattiyhdistyksen rahoitus kyetään myös lailla varmistamaan niin, että meillä säilyy tämä mahdollisuus.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on kiinnitetty mielestäni hyvin tärkeisiin kysymyksiin huomiota. Ylipäätänsä vammaisuuden osalta asenneasian, ihmisarvoasian, pitää jokaisen kohdalla olla mielessä ja myös pitää turvata mahdollisuus toimia tasa-vertaisena, osallistuvana yhteiskunnan jäsenenä. Myös työhön pääsyyn pitää panostaa. Minusta ed. Pulliainen otti hyvin esille sosiaalisen yrittäjyyden. Ylipäätänsä yritystoiminnan edistämisen myös vammaisten osalta, pienyrittäjyyden edistämisen ja siihen räätälöityjen toimenpiteiden hakemisen, pitäisi olla kyllä tärkeällä sijalla.

Arvoisa puhemies! Tekisi mieli kysyä, eikö joitakin kokeiluprojekteja pitäisi käynnistää, jotta nähdään, millä tavoin ja miten sekä koulutuksen, ammattiin valmistumisen, työharjoittelun että työssä onnistumisen ja ylipäätänsä työhön pääsyn asiaa voitaisiin edistää.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Kysymystä vammaisista ja yhteiskunnasta voidaan tarkastella kaksisuuntaisena. Toisaalta voidaan kysyä, mitä vammaiset odottavat yhteiskunnalta, ja toisaalta sitä, mitä he voivat tehdä yhteiskunnan hyväksi. Jälkimmäinen on usein unohdettu.

Vammaisuus rajoittaa joiltakin osin vammaisten elämää, mutta on huomattava, että vamma on vain osa heitä. Heillä on myös kykyjä, joilla he voivat rikastuttaa myös koko yhteiskunnan elämää. Erityisen helposti tämä unohtuu kehitysvammaisten kohdalla. Jos joku esimerkiksi täällä salissa tällä hetkellä olevista haluaa tutustua heidän osaamiseensa, voi vaikkapa käydä ensi helmikuussa tutustumassa lieksalaisen Kirsi-kodin taiteilijoiden näyttelyyn Kiasmassa.

Jotta vammaiset voivat kehittää kykyjään, he tarvitsevat, kuten kaikki muutkin, koulutusta. Siihen täällä on monessa puheenvuorossa puututtu. Niinpä nyt onkin kiinnitettävä huomiota siihen, että opetusministeriössä meneillään oleva niin perusopetuksen kuin toisen asteen koulutuksen kehittäminen saa riittävästi resursseja myös vammaisten koulutuksen järjestämiseen tarkoituksenmukaisella tavalla. Edelleen on kiinnitettävä huomiota siihen, että ammattikoulutus ei tapahdu pelkästään sen itsensä vuoksi, vaan että työmarkkinoilla etsitään sopivia työtehtäviä ja työnantajien asenteita muokataan vammaismyönteisiksi.

Mitä vammaiset yhteiskunnalta odottavat? Vammaiset odottavat vain tarkoituksenmukaista asumista, toimintakyvyn takaavaa kuntoutusta, sopivaa koulutusta ja oma-aloitteisuutta tukevia apuvälineitä, eivät kuuta taivaalta.

Arvoisa puhemies! Vammaiset ovat pieni, kirjava joukko yhteiskuntamme jäseniä. Heistä puhutaan usein vanhusten kanssa samassa yhteydessä. Kuitenkin ongelmat ovat monesti erilaisia kuin (Puhemies koputtaa) vanhuksilla, ja toisaalta ryhmän pienuuden takia heitä ei kuulu niin yleisesti vaikkapa kansanedustajien tuttavapiiriin kuin vanhuksia.

Niinpä kun etsitään ratkaisuja vammaisten elämän parantamiseksi, olisi syytä kuunnella heitä ja heidän läheisiään erityisen tarkasti. — Anteeksi!

Ossi Korteniemi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Säädösten mukaan vaikeavammaisilla on oikeus saada kuljetuspalveluja sen lisäksi, mitä he tarvitsevat välttämättömiin työhön ja opiskeluun liittyviin matkoihinsa. Voimassa olevan asetuksen mukaan tällaisia matkoja hyväksytään korvattavaksi enintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Tämä merkitsee sitä, että edestakaisia matkoja korvataan kuukaudessa enintään 9. Tämä on ehdottomasti liian vähän. Vaikeavammaiset tarvitsevat runsaasti kontakteja voidakseen pitää yhteyttä muun muassa sukulaisiinsa ja ystäviinsä, ja myös harrastuksiin osallistuminen edellyttää usein matkustamista.

Vaikeavammaisille kontaktit ovat erityisen tärkeitä, koska heidän elämänsä on vammojen takia rajattu. Juuri siksi vapaiden, ilmaisten matkojen määrä tulisi välittömästi vähintään kaksinkertaistaa.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Pohjanmaan kansanedustajat oli kutsuttu evästystilaisuuteen erääseen kehitysvammaisten keskuslaitokseen. Tilaisuudessa kehitysvammaisten tukipiirin puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jonka lopuksi hän lausui pienen runon: "Ihminen tarvitsee kaksi sydäntä, toisen pienen, joka on täynnä hellyyttä, ja toisen, joka on täyttä terästä." Runossa on sanottu aika paljon, joka liittyy tähänkin keskusteluun.

Tuon tilaisuuden sanoma oli selkeä: vammaisetkin tarvitsevat ihmisarvoisen elämän. Länsimaisen sivistysvaltion mitta on, kuinka se suhtautuu heikommassa asemassa olevaan, miten se tasapuolisesti pitää huolta siitä, että kaikki kansalaiset erilaisuudestaan huolimatta saavat mahdollisuuden hyvään elämään.

Yksi keino siihen on tietenkin täälläkin monta kertaa esillä ollut mahdollisuus saada koulutusta, joka antaa vaikeavammaisellekin mahdollisuuden hallita elämäänsä omin ehdoin. Tässä mielessä haluan kiinnittää huomiota erityiskansanopistojen asemaan. Meillä on tietääkseni kolme erityiskansanopistoa tässä valtakunnassa: Lehtimäen opisto, Hoikan opisto ja Kuurojen opisto. Kun tunnen erittäin hyvin Lehtimäen opiston, voin todeta, että varsinkin tämä opisto tekee työtään todella vaikeavammaisten, usein monivammaisten parissa.

Nämä opistot joutuivat isoihin ongelmiin, kun vapaan sivistystyön oppilaitoksissa siirryttiin kerralla laskennallisista tuloista todellisiin kuluihin. Nämä kolme erityiskansanopistoa ovat vuodesta 94 saaneet 75 prosentilla korotettua valtionosuutta, mutta vaikeavammaisten opetuksessa opiskelijat ovat yhä vaikeammin vammaisia, joten oman yksikköhinnan määritteleminen olisi todella tärkeää.

Arvoisa puhemies! Haluankin esittää paikalla oleville valtioneuvoston jäsenille toivomuksen, että vaikuttaisitte kansanopistotyöryhmän asettamiseen, jonka tehtäviin kuuluisi muun muassa oman yksikköhinnan määrääminen vaikeavammaisten opetukseen.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Meidän tulee muistaa, että vammaisten asian hoitaminen on meille kaksitahoinen: se vaatii meiltä asennemuutosta ja se on meille kaikille henkilökohtainen. Se vaatii meiltä vastuuta, ja se vastuu on kyllä mielestäni kaksitahoinen: Vastuuta pitää kantaa tässä salissa niin edustajien kuin hallituksen jäsenten, mutta vastuuta pitää kantaa myöskin kunnissa.

Minun korvaani särähtää aika pahalta se heitto, että asioita ei oikein hoideta kunnissa eikä haluta hoitaa. Satun olemaan siitä kunnasta kotoisin, jossa vammaisia on keskimääräistä enemmän hoidettavana, mutta siitä huolimatta olemme pyrkineet ja pystyneet mielestäni hoitamaan asiaa niillä resursseilla, mitä valtio meille antaa ja mihin veronmaksajilla on ollut varaa. Kysymys on paljon enemmän asenteista, todellisesta paneutumisesta siihen, miten vammaisten asioita pitää hoitaa, ja myöskin siitä, että voidaan hoitaa jopa laitosmaisesti mutta läheisesti, ei aina suurissa laitoksissa vaan sillä tavalla, että vammaiset kotiutetaan omaan kotikuntaansa. Toivon, että hallitukselta tulee esitys ja tässä salissa annetaan rahavaroja, jotta voimme hoitaa jokaisessa kunnassa paremmin näitä asioita.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Suomi on todella hyvinvointivaltio siinä mielessä, että kahdenkymmenen viime vuoden aikana me olemme pystyneet hoitamaan vammaisten asiaa pienin askelin aina parempaan suuntaan. Tänä päivänä suurin ongelma vammaisten asian hoitamisessa Suomessa ovat kunnat. Kuntien virkamiesten asenne ja kuntien päättäjien asenne on monta kertaa hyvin negatiivinen vammaisia kohtaan. Meillä on ajan tasalla oleva vammaislainsäädäntö, joka velvoittaa kuntia huolehtimaan vammaisista lain edellyttämällä tavalla, mutta kunnille ei ole mitään sanktioita määrätty siitä, jos vammaisten asiat jätetään hoitamatta.

Sosiaali- ja terveysministeriön vammaistyöryhmä 96 on mielestäni tehnyt erittäin hyvää työtä vammaisten asian ajankohtaiseksi hoitamiseksi, ja toivonkin nyt, että vammaistyöryhmä 96:n esitykset tulisivat seuraavan tulo- ja menoarvion esityksiksi siinä mielessä, että itse olen kerännyt täällä eduskunnassa yli 80 nimeä toimenpidealoitteeseen vammaisten sosiaaliturvan kehittämiseksi, koska sosiaalipoliittisessa ministeriötyöryhmässä helmikuussa toivottiin, että eduskunnan täytyy vihreätä valoa näyttää vammaisten asialle, muuten se ei onnistu. Tarkoituksena on kerätä 100 nimeä tähän.

Samoin sotainvalidien asia olisi nyt viimeistään hoidettava, koska maassamme eläviä sotainvalideja tällä hetkellä on vain 24 000. Siellä on erittäin paljon lievävammaisia, ja vammaisuusaste ehdottomasti pitäisi pudottaa 30:stä 20 prosenttiin, koska näitten henkilöitten keski-ikä on yli 80 vuotta. Toivon, (Puhemies koputtaa) että molemmat sosiaaliministerit huomaisivat tämän asian ja hoitaisivat sen pikaisesti.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minä puhuisin myös sotainvalidien muuttuvista palvelutarpeista. Kuten ed. Kuosmanen totesi, meillä on keskuudessamme noin 24 000 sotainvalidia ja keski-ikä on todella yli 80 vuotta. Osa sotainvalideista on jo laitoshoidossa, osa on kotona asuvia ja käyttää siten kuntien avohuollon palveluja. Sotainvalidien kotipalveluthan korvataan Valtiokonttorin toimesta ja ne järjestetään heitä koskevan erityislainsäädännön turvin. Nyt on kuitenkin usein käynyt niin, että kun kunnat järjestävät sekä kotipalvelua että erityisiä ateriapalveluja, nuo ateriapalvelut ovat tarjolla kenties yhdessä palvelukeskuksessa tai ravitsemusliikkeessä kuntakeskuksessa eivätkä maaseudulla asuvat sotainvalidit pääse käyttämään noita palveluja hyväkseen joko liikuntaesteen takia taikka siksi, että kotona on vaimo, jonka on vaikea liikkua. Sen takia minusta olisi tärkeätä, että sotainvalidien osalta, tämän vähenevän ryhmän osalta, sosiaalipalvelujen toimeenpanossa tehtäisiin tarvekartoitus ja muutettaisiin palvelujärjestelmiä tarpeiden mukaisesti ja siten pidettäisiin huoli siitä, että kaikilla sotainvalideilla on mahdollisuus käyttää lain tarjoamia palveluja asuinpaikan sijainnista riippumatta.

Kuntoutuksesta toteaisin, että monta kertaa, jos puoliso ja sotainvalidi asuvat yhdessä, sotainvalidi ei voi lähteä kuntoutukseen, jos kotiin jää vanha, heikossa kunnossa oleva puoliso. Siinä suhteessa myös tässä on syytä järjestää puolisoiden kuntoutus siten, että molemmat pystyvät käymään kuntoutuksessa ja toinen toistaan tukien voivat asua (Puhemies koputtaa) ja elää edelleen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On erittäin hyvä, että käydään eduskunnassa tärkeästä asiasta, vammaisten ongelmista, tämä laajamittainen, hyvä keskustelu. Meillä ilmeisesti lainsäädäntö ja yleensä säädökset ovat perusasioissa kunnossa, mutta yksittäisissä asioissa varmasti on paljonkin korjattavaa. Ongelma on se, että systeemi ei toimi kunnissa. Osaltaan se on siellä arvostus- ja asennekysymys mutta hyvin paljolti taloudellinen rahakysymys. On tietysti niin, että vammaiset harvoin ovat valtuutettuja tai lautakuntien jäseniä, ja senkin vuoksi tämä asia saattaa unohtua. Mutta on ihan tosiasia se, että jos on kuntatalous kunnossa, vuosikatteet positiiviset, ja jos kunnat eivät ole kovin velkaantuneita, silloin voidaan hoitaa niitä asioita paremmin, joita arvostetaan. Tällä hetkellä on valitettava asia se, että kunnat eivät oikein pysty edes kolmatta sektoria avustamaan, joka hyvin edullisesti auttaisi monta kertaa näissä kysymyksissä. Samoin omaishoitajat ja omatoimisuus ovat asioita, joita tulee kannustaa ja tukea.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon tässäkin asiassa, että kunnille annetaan voimavarat, joilla tätä tärkeää tehtävää voidaan hoitaa.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Monivammaisten tai vammaisten lasten perheiden tilanteesta tuli mieleeni Marjo-Riitta Mattuksen kaksi kirjaa, joissa hän kertoo hyvin vaikeavammaisen tyttärensä kaikki elämänvaiheet. Mielestäni näiden kirjojen pitäisi kuulua siihen oppisisältöön, jota terveydenhuoltoalan oppilaitoksissa ja lääkärikoulutuksessa opiskellaan. Niistä käy hyvin konkreettisesti ilmi se monimutkaisuus, joka tällä alueella vallitsee. Tästä syystä palveluohjauksen kehittäminen eli se, että joku ottaa vastuun perheen tukemisesta, on äärettömän tärkeä asia.

Vammaisuushan on usein vammaisuutta suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, rakennettuun ympäristöön tai ihmisiin, ja vammaisuus tietyllä tavalla voidaan poistaa erilaisin keinoin, ja siitä perimmältään on kysymys. Täällä on tullut erittäin paljon ehdotuksia liittyen apuvälineisiin ja niin edespäin. On varmasti paikallaan, että ministeriö analysoi täällä käytetyt puheenvuorot, katsoo ja siivilöi sieltä näitä uusia ehdotuksia, mutta kaiken kaikkiaan meidän on tietysti tehtävä tärkeysjärjestys siitä, mitä me seuraavaksi teemme.

Haluaisin vielä yhdestä yksityiskohdasta mainita. Se tuli taas mieleeni, kun täällä on Kehitysvammaisten tukiliiton edustajia. Minulla oli ilo vierailla heidän toimintapisteessään, ja siellä minulle esiteltiin vammaisten oppisopimuskoulutusprojektia, joka vaikutti erittäin hyvältä, perustellulta, ja se on varmasti yksi tie, jota tämän vammaisten ammatillista koulutusta pohtivan työryhmänkin kannattaisi kehittää ja laatia sille selkeät ja hyvät pelisäännöt.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Täällä on pidetty monta hyvää ja tunteikasta puheenvuoroa. Kuten ministeri Perho sanoi, tietysti analysoimme nämä tarkkaan. Tästä keskustelusta oikeastaan nousee esille se, että hyvin paljon arvostellaan kuntia ja sitä, että kunnat eivät toteuta lainsäädäntöä, että lainsäädäntö on kunnossa. Olisi mielenkiintoista — jos me pitäisimme täällä keskustelun kuntien itsehallinnon korostamisesta, niin täällä varmaan käytettäisiin monta kaunista puheenvuoroa siitä, kuinka kunnallinen itsehallinto on tärkeä ja arvokas asia. (Ed. Stenius-Kaukonen: Täällä olisi aivan eri porukka!) Tämä dilemma on kyllä nyt aika hankala, millä tavalla me pystymme kunnallista itsehallintoa kunnioittaen kuitenkin takaamaan sen, että palvelut ovat samat kaikkialla. Erittäin ikävää on ollut joskus havaita se, että joillakin kunnilla on ehkä jopa semmoista kyynistä ajattelua, että jos me hoidamme vähän huonommin vammaiset kuin naapurikunnassa, niin ehkä he ymmärtävät muuttaa naapurikuntaan. Tällaistakin palautetta on joskus tullut, ja se on tietysti hyvin hankalaa.

Täällä minusta on aivan oikein puututtu siihen, että apuvälineitten saanti on vaikeuksissa. On tietysti turhaa, että meillä insinöörit keksivät mitä hienoimpia apuvälineitä, jos niitä ei ole käytettävissä.

Yllättävän vähän täällä on puhuttu vammaisten mahdollisuuksista päästä töihin ja työllistyä ja siitä, että fyysisiä ja hallinnollisia ja juridisia esteitä pitäisi poistaa. Kuitenkin eniten tällä hetkellä ollaan etenemässä juuri tällä saralla, ja sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan vammaisten työllistymisen tieltä esteitä poistamassa.

En voi olla sanomatta, kun ed. Oinonen sanoi, että vammaiset harvoin ovat valtuustoissa ja lautakunnissa, että Helsingin kaupungissa (Puhemies koputtaa) kuitenkin sekä terveyslautakuntaa että sosiaalilautakuntaa johtaa pyörätuolivammainen, eri henkilö kuitenkin molemmissa.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Odotin debattimahdollisuutta tänä iltana, mutta sitä oikein ei ole tullut.

Ministeri Soininvaara on hallitusohjelman uudistamisesta puhunut viime aikoina ponnekkaasti, mutta hänen ensimmäinen puheenvuoronsa tänään oli kuitenkin sellainen, että hän ei ollut valmis vammaisten osalta sitä hallitusohjelmaa nyt muuttamaan, vaan ehdotti, että vammaistyöryhmä 96:n ehdotukset hoidetaan kuntoon hallitusohjelman mukaisesti poistamalla verotuksen invalidivähennys. Mietin sitä tässä, miksi näin on. Onko syynä se, että budjettiriiheen ei pantu sisään muhimaan tätä kysymystä, vai onko todella kysymys siitä — pelkään näinkin voivan olla — että invalidivähennyksen koko luonnetta ei nyt välttämättä tunneta? Tämä ehdotus on mielestäni jonkinlainen osoitus siitä kaupankäyntimentaliteetista, joka yhteiskunnassamme vielä vallitsee ja jossa vammaiset asetetaan vastakkain: saat tämän, jos luovut tästä. Tämä sama mentaliteetti estää vammaisia kotikunnissaan saamasta heille lain mukaan kuuluvia palveluja mielestäni. Vammaiset joutuvat sielläkin käymään jatkuvaa kauppaa siitä, mikä on tarve ja mikä tosi tarve. Mielestäni nyt on aika nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon ja siinä sisällä vammaispolitiikan asema sille kuuluvaan prioriteettiasemaan sisäpolitiikassamme.

Sitten haluaisin jatkaa keskustelua henkilökohtaisen avustajan rahoittamisen siirtämisestä Kansaneläkelaitokselle. Minusta se on tässä vaiheessa vielä keskeneräinen ajatus. Pitää sitten ajatella minusta koko homman vastuun siirtämistä eikä ehkä monimutkaistaa vielä nykyisestä, sekaannuttaa tätä järjestelmää, joka meillä tällä hetkellä on.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Minä aloittaisin asenteellisuudesta. Jos se olisi toisenlainen Suomessa, monet asiat vammaisten kohdalla olisivat aivan toisella lailla. Sikäli salipuheenvuoroissa on oltu aivan oikeassa. Jos vammaispalvelulaki toteutuisi kaikilta osiltaan, moni asia olisi toisella lailla. Jos esimerkiksi rakennusmääräyskokoelmaa, joka on vuonna 58 kirjoitettu ensimmäisen kerran, toteutettaisiin, aika monet esteettömyysongelmat olisivat poistuneet liikuntaesteellisiltä pelkästään sitä kautta. Perustuslain 6 § kaikkine yksityiskohtineen ihmisen arvoisesta elämästä, välttämättömästä toimeentulosta, huolenpidosta ja riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluista velvoittaa kyllä kunnat hyvin moneen. Jos näitä arvostettaisiin oikealla lailla, arvoisa puhemies, vammaisten asiat olisivat silloin toisella lailla.

Tästä pääsen siihen, että vähän jään ihmettelemään, kun kumpikaan ministereistä ei lämpene täällä näille subjektiivisille oikeuksille edes palvelusuunnitelman osalta, josta henkilöstö on jo olemassa kentällä. He vain eivät niitä tee. He eivät tee niitä, koska ei ole sanktioita, joilla heidät pakotetaan. Jos te ottaisitte tämän subjektiiviseksi oikeudeksi, palvelusuunnitelmia olisi pakko tehdä. Moni asia tulisi harkinnanvaraisesti aivan oikein toteutettua.

Se, että henkilökohtaisen avustajan yhteydessä tarvitaan lisää määrärahoja, on toinen asia. Mutta minä sanon, että näitä kahta seikkaa pitäisi aivan erityisesti nyt korostaa subjektiivisten oikeuksien laajentamisen tiellä. Se, että täällä terveet puhuvat keskenään, on yksi ongelma myöskin. (Ed. Kokkonen: Miten niin terveet?) — Kyllä te olette terve vammaisiin nähden ilman muuta. — Toisaalta se, että puhutaan vammaisista, mutta ei puhuta vammaisille, tuo tähän oman sävynsä.

Me olemme, arvoisa puhemies, eräänlaisessa pattitilanteessa. Tämä sali on ollut hyvää puhetta täynnä kaksi tuntia. Minä pelkään, että tämä konkretisoituu hyvin vähän. Sen takia vielä lopuksi sanon uudestaan, että toivon, (Puhemies koputtaa) että näitä kahta subjektiivista oikeutta aivan erityisesti tutkittaisiin.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Vammaisuutta ei voi aina apuvälinein eikä lääkkein poistaa. Vamma ja pitkäaikaissairaus, joka näkyy, aiheuttaa syrjintää siksi, että se näkyy. Vamma tai pitkäaikaissairaus, joka ei näy, aiheuttaa syrjintää siksi, että se ei näy. Ei ymmärretä, että se on olemassa. Sekä vammat että pitkäaikaissairaudet aiheuttavat usein rasitusta, fyysistä ja henkistä kipua, ja ne saattavat vaikuttaa myöskin ihmisen käyttäytymiseen esimerkiksi tilapäisesti. Ne on otettava joka päivä huomioon. Ne vaativat ylimääräistä ponnistelua selviytyä jokapäiväisestä elämästä. Ne aiheuttavat kustannuksia.

Osa vammaisista on töissä. Monet ovat työttöminä juuri vamman vuoksi. Osa on työkyvyttömyyseläkkeellä. Pyydän, ministeri Soininvaara, että perehtyisitte vähän paremmin vielä invalidivähennykseen ja sen saajiin. Sitähän voidaan myöskin myöntää työelämässä oleville ja myöskin työttömille ja työkyvyttömyyseläkkeen saajille. Työkyvyttömyyseläke myönnetään vain sairaalle. Siitä varmasti aiheutuu hyvin paljon haittaa elämässä. Mutta en mene pidemmälle tähän.

Ministeri Perholle haluaisin vielä todeta, että me olimme valtiosihteeri Sailaksen kanssa myöskin vierailulla siellä Tulppaanitalossa. Lähetin sitten terveisiä myöskin sosiaalipoliittiselle ministerityöryhmälle erityisesti siitä, että työhön valmentajia voitaisiin palkata oppisopimuskoulutuksen, työvoimapoliittisen koulutuksen ja työkokeilun ajalle. On myöskin tilanteita, joissa ei riitä, että valmentaja on vain tämän ajan, vaan häntä tarvitaan pysyvästi. Kun Marjasen työryhmän esityksiä viedään eteenpäin, toivon, että tätä vielä tarkennetaan.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota siihen, että kouluasiat ovat erittäinkin tärkeitä. Ministeri Rask mainitsi integraatioperiaatteen. Se on tärkeä periaate. Hän mainitsi myös sen, että lasten vanhempia pitää ensisijaisesti kuunnella, kun tehdään kouluratkaisu. Pitäisin itse tärkeänä, että vammaista lasta kuunnellaan. Vaikka hän olisi kommunikaatiovammainen, etsittäisiin ne keinot, joilla löydettäisiin sellainen kouluratkaisu, joka lapsen mielestä on paras ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa ilmaista omia ajatuksiaan.

Sinänsä esimerkiksi ed. Forsius on puhunut vammaisten lasten asemasta. Pidän hyvin tärkeänä sitä, että varhaiskuntoutusta kehitetään. Usein päiväkoti on siinä paras muoto. Se on yksi tapa myös kehittää vammaisen lapsen integraatiota yhteiskuntaan, jos hän voi olla tavallisten lasten seurassa päiväkotiryhmässä.

Ministeri Rask kiinnitti aivan oikein huomiota siihen, että opettajien koulutuksessa pitää pyrkiä ylittämään raja luokanopettajien ja erityisopettajien välillä eli luokanopettajille täytyy saada lisää tietoutta erilaisista oppimisvaikeuksista.

Mitä tulee ympäristön kehittämiseen, täällä on puhuttu paljon esteettömästä ympäristöstä esimerkiksi liikuntaesteiden kannalta. Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että visuaalinen tuki on monille vammaisille henkilöille, esimerkiksi autisteille, hyvin tärkeä. Se saattaa olla apuna myös kuulovammaisille tai kuuroille henkilöille, eli monella tavalla, myös sellaisilla menetelmillä, jotka eivät kovin paljon maksa, me voimme kehittää ympäristöämme sellaiseksi, että se on helpompi tulkita, vaikka kyseisellä henkilöllä olisi jokin aistivamma tai vamma tulkinnassa.

Kiinnittäisin vielä, arvoisa puhemies, huomiota siihen, että ammatillisen koulutuksen kehittäminen on väylä työelämään. Esimerkiksi autististen henkilöiden ja kehitysvammaisten (Puhemies koputtaa) kohdalla juuri ammatillisen koulutuksen kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! Olisin toivonut, että ministerit keskustelun aikana olisivat ottaneet kantaa myöskin esitykseeni siitä, että myös Suomessa pitäisi laatia hallitustasolla vammaispoliittinen selonteko ihan niin kuin muissa Pohjoismaissa, ja toiseksi myös esitykseeni vammaisvaltuutetun viran perustamisen puolesta.

Haluan vielä, kun en saanut kommenttipuheenvuoroa aikaisemmin, ministeri Soininvaaralle todeta hänen ensimmäisen puheenvuoronsa johdosta, että totta kai minunkin mielestäni pitäisi löytää lisää rahaa vammaistyöryhmän esityksiin. Mutta kun totesin, että muita säästökohteita ehkä löytyisi myös sosiaali- ja terveyssektorin sisältä — ja nimenomaan ei niin, että vammaissektorin sisältä — niin ainakin itse invalidivähennyksen poistamisen sijasta karsisin niitä mahdollisia päällekkäisyyksiä, joita on olemassa, kun minun mielestäni esimerkiksi Stakes ja Kela tutkivat osittain samoja asioita. Tähän varmasti menee myöskin aika paljon rahaa.

Mutta vielä toistan: totta kai lisää rahaa minäkin toivon.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Kun ed. Vehkaoja ihmetteli, miksi puolustan hallitusohjelmaa, vaikka olen ollut sitä mieltä, että sitä voisi silloin tällöin päivittää, niin ministerin tehtävä on puolustaa hallitusohjelmaa, kunnes sitä muutetaan. Hallitusohjelmaa voidaan muuttaa vain sillä tavalla, että hallituspuolueitten puheenjohtajat osallistuvat sen muuttamiseen.

On todettava, että sosiaali- ja terveysministeriön budjettiesitys on tällä hetkellä 1,2 miljardia markkaa yli kehyksen, että emme me kovin hyvin ole hallitusohjelmassa pysyneet.

Sitten tekisin vastakysymyksen ed. Vehkaojalle: Jos meillä tällä hetkellä ei olisi invalidivähennystä ja joku tekisi aloitteen, että se tulisi, niin olisitteko valmis käyttämään sen rahasumman juuri invalidivähennykseen, jos se puhtaalta pöydältä laadittaisiin?

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho

Arvoisa puhemies! Ed. M. Pietikäisen kysymykseen selonteosta: Mielestäni voidaan lähteä ainakin liikkeelle siitä, että sosiaali- ja terveyskertomuksessa painotetaan vammaispolitiikkaa. Mutta niin kuin täällä on selkeästi käynyt ilmi, vammaisten asemaan liittyy myös muiden ministeriöiden olennaisia alueita: opetuspuolelta, ympäristöministeriön puolelta, liikenneministeriön puolelta jnp. Mietimme tätä. Selontekojen määrä on tietysti yksi kysymys, joka pitää ottaa huomioon, mutta tavalla tai toisella varmasti on syytä nostaa vammaisasiat koordinoidummin esille.

Vammaisasiamiehestä: Meillähän on, taisi olla sekin ed. Pietikäisen aloite, pitkään ollut lapsiasiainvaltuutetun viran perustaminen ja siinä ei ole päästy eteenpäin. Ehkä joudumme pistämään näitä peräkkäin ja katsomaan, onnistuisiko lapsiasiainvaltuutettu jossakin vaiheessa ensin.