4) Laki arvonlisäverolain 36 §:n muuttamisesta
Oras Tynkkynen /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Väestöliitto kiinnitti maaliskuisessa
kannanotossaan huomiota siihen, että nuoret eivät
saa tällä hetkellä riittävästi ja
asianmukaisia, tarpeeksi laadukkaita seksuaaliterveyden palveluita.
Vielä 1990-luvun alkupuolella suomalaisten nuorten seksuaaliterveys oli
ihan maailman huippuluokkaa, mutta vuodesta 1994 se on todennetusti
heikentynyt, ja siinä on monia syitä, joita täällä eduskunnassakin
on useaan otteeseen käsitelty.
Tämä seksuaaliterveyden heikentyminen näkyy
käytännössä muun muassa raskaudenkeskeytysten,
teiniraskauksien ja erilaisten sukupuolitautien määrän
lisääntymisenä. Esimerkiksi alle 20-vuotiaille
tytöille ja naisille tehtyjen aborttien määrä on
kymmenen viime vuoden aikana väestöön
suhteutettuna kasvanut suunnilleen 40 prosenttia ja 20—24-vuotiaiden
nuorten naisten aborttien määrä on sekin
lisääntynyt neljänneksellä samassa
ajassa. Vastaavasti suunnilleen kymmenessä vuodessa Suomessa
todettujen hiv-tartuntojen määrä on kasvanut
peräti 90 prosenttia, eli todella huolestuttava kehitys
sielläkin.
Väestöliitto tarjoaa ratkaisuna tähän
ongelmaan sitä, että kondomit ja muut raskaudenehkäisymenetelmät
tehtäisiin nuorille maksuttomiksi ja että kouluterveydenhoitajien,
ehkäisyneuvoloiden ja muiden nuoria palvelevien hoitopaikkojen
tulisi voida antaa kondomeja ja ehkäisypillereitä niitä tarvitseville
alle 20-vuotiaille nuorille veloituksetta. Tämä on
varmaan ihan harkinnan arvoinen ratkaisumalli.
Itse olen tässä omassa lakialoitteessani lähestynyt
asiaa vähän toiselta suunnalta. Tässä lakialoitteessa
ehdotan, että kondomien arvonlisävero poistettaisiin,
ja se toivottavasti johtaisi kondomien hinnan alenemiseen ja siihen,
että ne olisivat yhä useampien suomalaisten saatavilla
helposti ja toivottavasti erityisesti nuorten ja vähävaraisten
ihmisten saatavilla.
Vuonna 2003 Suomessa myytiin noin 12,5 miljoonaa kondomia ja
näitten myynnin kokonaissumma oli suunnilleen 15 miljoonaa
euroa. Tästä arvonlisäveron osuus oli
rapiat 3 miljoonaa euroa. Eli valtiontaloudelle tämän
arvonlisäveron poiston vaikutukset olisivat suhteellisen vähäisiä,
mutta toivottavasti sen seurauksena saatavat, vuosien varrella kertyvät
sivuhyödyt voisivat olla ihan kohtuullisen suuria.
Hyvä seksuaaliterveys ja harkitsemattomien raskauksien
ja muitten lieveilmiöiden väheneminen on tietysti
hyvin perusteltu tavoite ihan jo suomalaisten kansalaisten hyvinvoinnin
kannalta, mutta siinä ikään kuin bonuksena
päälle tulisivat vielä valtiolle koituvat
säästöt erilaisten sosiaali- ja terveysmenojen
pienenemisen kautta. Eli tätä kondomien käytön
edistämistä puoltavat sekä pehmeät
että vähän kovemmat syyt.
Jyrki Kasvi /vihr:
Arvoisa puhemies! Nuorten seksuaalisuus ei katoa mihinkään,
vaikka meidän aikuisten on siitä välillä niin
vaikea puhua. Jostain kumman syystä meidän omat teinimuistomme näyttävät katoavan
siinä vaiheessa,
kun omat lapset tulevat murrosikään,
tai viimeistään siinä vaiheessa, kun
meidät valitaan eduskuntaan.
Ed. Tynkkysen lakialoite kiinnittää erityistä huomiota suomalaisten nuorten
seksuaaliterveyden heikkoon tilaan. Ei pidä ihmetellä teiniraskauksien
tai sukupuolitautien yleistymistä nuorilla, jos esimerkiksi
kuudesosa sukupuoliyhteydessä olevista peruskoululaisista
ei käytä mitään ehkäisyä,
kondomista puhumattakaan. Sukupuolikasvatuksen ilmeisen epäonnistumisen lisäksi
nuorten ongelmana on kondomien hinta. Harvalla teinillä on
kanttia pyytää vanhemmiltaan ulos lähtiessään
rahaa mäkkäriin ja suvikumeihin. Ne on säästettävä muista
taskurahoista, ja jokainen meistä muistaa, millaista se
oli. Juuri tästä syystä ed. Tynkkysen
aloite on niin tärkeä. Hinta ei saa olla este
kondomien käytölle.
Menetetyt verotulot tulisikin nähdä investointina.
Teiniraskaudet ja sukupuolitaudit aiheuttavat suuret inhimilliset
ja taloudelliset kustannukset. Niihin verrattuina tämän
lakialoitteen menot olisivat täysin mitättömiä.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan muistuttaa, että tämä kysymys
ei tule katoamaan lähivuosina mihinkään,
pikemminkin päinvastoin. Murrosiän alkamisikä alenee
edelleen, ja ero fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen sukukypsyyden
saavuttamisen välillä kasvaa. Asiasta puhumattomuus
ei auta, vaan tarvitaan entistä määrätietoisempia
toimia sukupuolikasvatuksen kehittämiseksi ja kondomien
käytön esteiden poistamiseksi, ja arvonlisäveron
poistaminen kondomeilta olisi nimenomaan yksi tällainen
toimenpide.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä ed. Tynkkysen aloite
on oikean suuntainen mutta riittämätön,
niin kuin aina todetaan. Minusta tämän pitäisi
lähteä siitä näkökulmasta,
että alle 20-vuotiaille annettaisiin kondomit maksutta. Nimittäin
alvin poistamisella, jos viidennes hinnasta otetaan pois, ei kyllä ole
mitään merkitystä siinä tilanteessa.
Kun ottaa huomioon kuitenkin, että näitä hyvin
harvoin sinällään väärin
käytetään, niin ne ilmeisesti olisivat
kuitenkin aina tarvittavassa käytössä.
Jos valtio ostaisi tarjouskilpailun perusteella ison määrän
kondomeja, niin todennäköisesti hintakin olisi
sen verran halpa, että tässä se etu, joka
tulisi, voisi olla paljon isompi vielä kaiken lisäksi
kuin näin, kun se menee monien välikäsien
kautta. Sen takia kannatan ehdottomasti, että näitä jaettaisiin
maksutta kaikissa semmoisissa julkisissa paikoissa tuolla.
En näkisi pahaksi, vaikka vanhemmatkin voisivat saada
maksutta. Miksi lähteä rajaamaan? Nimittäin
ne perustelut, mitä tässä lakialoitteessa
on, ovat aivan oikeat, ja äsken puheenvuoroissakin todettiin
niitä haittoja. Todennäköisesti se olisi
investointi kaiken kaikkiaan myös kokonaisuutena. Kyllä tahtoo
olla sillä tavalla, että vanhemmiten käyttökin
harvenee, niin että todennäköisesti ne
ohjautuisivat nuorille kaiken lisäksi.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Edessämme on mielestäni
hyvin laadittu lakialoite, jonka perustelut kestävät
tarkemmankin tarkastelun. Mielestäni aloite on perin tervehenkinen. Onhan
sukupuolivietti täysin normaali ja voimakas vietti.
Meidän täytyy miettiä myös
sitä, että virusinfektiot, mikäli semmoisen
saa kohdunkaulaansa, saattavat johtaa jopa syöpään,
eli se, että kondomit ovat helpommin hankittavissa ja käytettävissä ja
edullisempia käyttäjille, varmasti myös osaltaan
lisää niiden käyttöä tarvittaessa
ja ehkäisee täten myös syöpää,
koska papilloomavirus ei tartu sitten henkilöstä toiseen,
puhumattakaan siitä, että voidaan ehkäistä ei-toivottuja
raskauksia.
On perin ikävää joutua kokemaan ei-toivottu raskaus,
saati sitten joutua keskeyttämään se ehkä vastoin
tahtoaan tai vakaumustaan. Ottihan paavikin myönteisen
kannan kondomien käyttöön muistaakseni
tämän päivän lehdissä.
Aikoinaan Puolustusvoimien terveydenhuollossa yleislääkäritasolla
jaettiin kyseessä olevia välineitä, mutta
sitten resurssit loppuivat ja tämä toiminta loppui
ja sitä kyllä kaivattiin.
Täytyy myös muistaa, kun meillä on
käsittelyssä hedelmöityshoitolaki, että hoitamattomat klamydiainfektiot
johtavat hedelmättömyyteen, ja siinäkin
suhteessa mielestäni tämä lakialoite on
oikean suuntainen.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Lain perustelut ovat äärimmäisen
hyvät ja esitys tietenkin kannatettava, kun perustelut
ovat hyvät. Tässä on yksi ainut
pieni kauneusvirhe, ja se on se, että tästä puuttuu
99 allekirjoitusta, jotta valtiovarat ottaisivat varmaankin sovittujen
pelisääntöjen mukaan tämän
käsiteltäväksi. Olkoon se ratkaisu mikä tahansa,
joka tapauksessa silloin hallituskin joutuisi ottamaan tähän kantaa
ja nähtäisiin, onko tämän laatuisilla
terveyspoliittisilla argumenteilla mitään merkitystä nykyaikana.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Todella ed. Tynkkynen on tehnyt tapansa mukaan
hyvää työtä ja tämä lakiesitys
on todella hyvin laadittu, tasokasta kansanedustajatyötä. Mutta
tämä itse vaikuttavuus on tietysti varsin, voisiko
sanoa, vähäinen tai hintaansa nähden
tietysti yksi viidesosa, oikeaan suuntaan ja hyvä näinkin,
ei tämä sitä heikennä.
Mutta tämä pohdinta tietysti suuntautuu siihen,
miten yleensä voidaan sukupuolitauteja estää,
seksuaaliterveyttä edistää ja ei-toivottuja
raskauksia vähentää. Kuitenkin abortoinnit
ovat suuri ongelma, ja ne ovat aina erittäin raskas asia.
Tässä itse lakialoitteessakin todetaan ehkäisypillereiden
käytön lisääntyminen ja todetaan
se, että näin on siirrytty kondomien käytöstä ehkäisymenetelmänä ehkäisypillereiden
käyttöön.
Aivan niin kuin tulee vähän epäsuorasti
todettua myös lakialoitteessa, tämä kahden
ehkäisyvälinemenetelmän yhtäaikainen
käyttö on kyllä perusteltua, eli naisen
terveyden kannalta, etenkin nuoren tytön terveyden kannalta,
niin kuin ed. Tuija Nurmi viittasi, on erittäin tärkeätä myös käyttää kondomia,
etenkin jos ei ole kysymys pysyvästä suhteesta,
ja näin ollen toisaalta se raskauden tosiasiallinen estäminen
vaatii kyllä usein ehkäisypillereiden käyttöä.
Kondomi sinänsä ei mielestäni ole yksin
luotettava.
Keskustelu päättyy.