3) Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomus
2005
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Kansaneläkelaitoksen toiminta on
tietysti eduskunnan näkökulmasta erittäin
tärkeä, koska siinä on kysymys eduskunnan
alaisesta toimijasta, ja toisaalta, kun meidän pitäisi
edustaa Suomen kansaa ja kansalaisten etua, on myöskin
tärkeistä asioista kysymys, sairaanhoidosta, terveydenhoidosta,
eläkkeistä, kansaneläkkeistä ja
eläkkeistä kaiken kaikkiaan, sairausvakuutusmaksuista
ja lääkkeistä ja lääkekorvauksista.
Kun viime vuosina nimenomaan lääkkeiden hinnat
ovat jatkuvasti nousseet ja Kansaneläkelaitos on kovaan ääneen
kuuluttanut sitä, että myöskin Kansaneläkelaitoksen
maksamat korvaukset ovat vahvasti nousseet, niin toisaalta sitten kaikuna
me kuulemme kansalaisten, ihmisten, kertovan, että myös
heidän maksamansa lääkemaksut ja hinnat,
lääkemenot ovat nousseet. Näitä asioita
on pyritty hallitsemaan, ja yhtenä asian hallintaan osallistuvana
on Kansaneläkelaitos. Aivan uusi ja viime päivien
asia on nimenomaan kolesterolilääkkeet eli niin
kutsutut statiinit ja niiden korvattavuus.
Puhemies! Haluan painottaa todella Kansaneläkelaitoksen
merkitystä ja sitä, että eduskunnan tulee
toimia niin, että sen toimintamahdollisuuksia puolustetaan,
koska samalla puolustetaan myös tavallisen kansalaisen
mahdollisuuksia saada terveyden- ja sairaanhoidon palveluja. Myöskin
nimenomaan eläkeratkaisujen kohdalla meidän pitäisi
edelleenkin terävöittää ja nopeuttaa
päätöksiä. Tällä hetkellä esimerkiksi
Kansaneläkelaitoksen tarkastuslautakunnan jonotusaika on
vähintään 9 kuukautta, mikä liittyy
myös monien etuuskysymysten ratkaisemiseen.
Maija Perho /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Anteeksi myöhästyminen.
Kunta- ja palvelurakenneryhmä siellä vielä lopetteli kokoustaan äsken.
Kansaneläkelaitos todella on merkittävä perusturvalaitos,
joka palvelee suomalaisia vauvasta vaariin. Tätä kuvaa
hyvin se summa, jota Kela pyörittää.
Kokonaiskulut ovat viime vuonna olleet 10,7 miljardia ja etuuksina
tästä summasta maksettiin runsas 10 miljardia,
mikä merkitsee bruttokansantuotteesta liki 7:ää prosenttia.
Suomalaisia palvelee yli 6 000 henkilöä välittömästi tai
välillisesti, ja päätöksiä tehtiin
viime vuonna liki 60 miljoonaa.
Kelan hallintoa ja palvelujärjestelmää on
määrätietoisesti kehitetty monestakin
eri syystä. Yksi syy on se, että Kelankin tulee
varautua siihen tilanteeseen, jossa eläköityminen
kiihtyy ja kilpailu osaavasta työvoimasta sen myötä.
Tätä silmällä pitäen
on kehitetty Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmiä sillä tavalla,
että työtä voidaan tasata niiltä alueilta
ja niistä toimistoista, joissa on ruuhkaa, ja voidaan siirtää näiden
etuuksien käsittelyä muihin toimistoihin ja näin
saada läpimenoaikoja, etuuksien käsittelyaikoja
lyhyemmiksi. Tämä on myöskin osa aluepolitiikkaa
ja ennen kaikkea keino pitää Kelan palvelut kansalaisten
ulottuvilla mahdollisimman lähellä.
Kelan toimistoja on edelleenkin 263, sivuvastaanottoja 47 ja
yhteispalvelupisteitä, jotka ovat tulevaisuuden kehittämiskohde, on kaiken kaikkiaan
152 viime vuoden lopussa. Sen sijaan vakuutuspiirejä on
yhdistetty ja erityisosaamista ja asiantuntemusta vaativia toimintoja
on keskitetty, jotta todellakin asiakkaat tulisivat palvelluiksi
vielä nykyistä paremmin.
Vaikka jokainen kansanedustaja varmasti saa aika ajoin valituksia
kansalaisilta koskien Kelan toimintaa, niin asiakaspalvelun sisältöä koskevissa
kyselyissä Kela on saanut erittäin hyviä arvosanoja.
Elokuussa viime vuonna tehdyssä barometrikyselyssä Kela
saavutti peräti kouluarvosanan 9.
Kansalaisen kannalta todella se, että hän
saa tarvitsemansa etuudet, varsinkin silloin, kun on kysymys vähimmäisetuuksista,
on tavattoman tärkeää. Kela asettaa vuosittain
tavoitteet kaikille vakuutuspiireille siitä, mikä on
tavoitekäsittelyaika, ja viime vuonna punaisella elikkä yli
tämän tavoiteajan oli enää pari
toimistoa ja nekin vain tietyissä etuuslajeissa koskien
muun muassa vaikeavammaisten etuuksia ja sairausvakuutusetuuksia.
Tässä pyritään vielä vuosi
vuodelta parantamaan tätä tilannetta, niin että tämä käsittelyaika
olisi mahdollisimman kohtuullinen.
Eduskuntaa ajatellen Kelan valtuutettujen toistuva vaatimus
on ollut se, että Kelan toimeenpantavaa lainsäädäntöä voitaisiin
täällä käsitellä niin,
että toimeenpanoon olisi riittävä valmisteluaika.
Tätä toivomusta ei valitettavasti ole pystytty
toteuttamaan, ja siksi toistaminen on edelleen paikallaan, koska
voimaanpano vaatii sekä henkilöstö- että tietoteknisiä resursseja.
Ja jotta oikeellisuus, tasapuolisuus toteutuisi, täytäntöönpanoon
pitäisi olla kohtuullinen aika.
Viime vuoden aikana on paneuduttu erityisesti muutamiin kysymyksiin.
Voi sanoa, että tämmöinen iäisyysasia
on Kelan tilintarkastajien säännöllisesti
esiin tuoma kysymys etuuksien takaisinperinnästä.
Kysymys on aika mittavista summista. Viime vuonna perittävää oli
114 miljoonaa euroa ja lisäksi opintotuen valtiontakaussaatavia
182 miljoonaa euroa. Perinnän tehostumisen kautta on päästy
parempaan tulokseen tässä perinnässä ja
sitä on aktiivisesti kehitetty, mutta vielä on
paljon tehtävää.
Eräs erillinen kysymys oli lainsäädäntö,
sairausvakuutuslain osamuutos, jossa olivat esillä 65 vuotta
täyttäneiden vaikeavammaisten kuntoutusetuudet.
Tältä osin vastuu on julkisella sektorilla, ja
siitä syystä Kelan valtuutetut ovat halunneet,
että sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä Kelan
kanssa etsii ratkaisuja siihen, että kun tämä ikäraja
tulee täyteen, niin henkilö ei tippuisi pois riittävän
kuntoutuksen piiristä, vaan tämä velvollisuus
ihan aidosti ja oikeasti siirtyisi julkiselle sektorille. Vammaispalveluja
koskevan selonteon yhteydessähän tämä asia
oli esillä, ja tätä on syytä edelleenkin
tiukasti seurata.
Vaikeavammaisten kuntoutukseen liittyvien etuuksien kohdalla
viime vuonna Kelassa on pyritty mahdollisimman yhdenmukaiseen käytäntöön,
ja tämä on käytännössä merkinnyt
sitä, että joidenkin vaikeavammaisten kohdalla
etuudet ovat heikentyneet, joidenkin kohdalla parantuneet. Parasta
aikaa eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyssä on
valituksia siitä, että tätä menettelyä ei
ole pidetty oikeana, ja tärkeää on, että tähän
vaikeavammaisuuden määrittelyyn todella saadaan
yhtäpitävät kriteerit.
Tässä salissa usein käsitellään
myös työkyvyttömyyseläkehakemusten
hylkäämiseen liittyviä kysymyksiä.
Kela on tarttunut härkää sarvista ja kehittänyt
yhdessä sosiaalivakuutus- ja eläkevakuutusasiantuntijoiden
kanssa menetelmän työ- ja toimintakyvyn paremmaksi
arvioimiseksi. Tästä arviointimenetelmästä on
saatu hyviä kokemuksia. Se on merkinnyt käytännössä sitä,
että henkilöt, joiden anomus aikaisemmin on hylätty, ovat
saaneet myönteisen eläkepäätöksen,
kun tätä toimintakykyä on osattu arvioida
monipuolisemmin. Nyt on tärkeää se, että tämä järjestelmä otetaan
käyttöön, koulutetaan asianomaisia lääkäreitä ja
tätä kautta päästään
oikeudenmukaiseen ja asiantuntevaan järjestelyyn.
Asiakaspalautejärjestelmää on myös
kehitetty, ja se on tärkeä, jotta systemaattisesti
kerätään esille tulleita epäkohtia
ja niiden pohjalta Kela osaltaan voi esittää ministeriölle
lainmuutostarpeita.
Kelan yhteydessä toimii myöskin tutkimuslaitos,
ja tämä Kelan omaa toimintaansa, kansalaisten
perusturvaa ja vaikkapa tätä lääkehuoltoa koskeva
tutkimustoiminta antaa myös tärkeitä viitteitä siitä,
mitkä ovat tarpeellisia kehittämistoimenpiteitä.
Muun muassa tämä mainittu kolesterolilääkkeiden
oikea määrittäminen on yksi näistä tutkimuskohteista.
Toinen olennainen on kysymys siitä, miten kansaneläkkeensaajien
tilanne kehittyy, ja eräs, ehkä aika yllättäväkin,
havainto on se, että mielenterveyssyistä myönnetyt eläkkeet
kohdistuvat kansaneläkeläisiin mutta puolestaan
eivät lainkaan niihin, joilla on pelkkä työeläke.
Tässäkin on varmasti paljon jatkotutkimuksen paikkaa.
Yhteenvetona viime vuoden toiminnasta voin kertoa, että se
on ollut voimakkaan tietohallinnon asiakaspalvelun kehittämisen
vuosi mutta samalla myös valtuutettujen näkökulmasta
niiden kehittämistarpeiden ja kipukohtien esille tuomisen
vuosi, joita kansanedustajatkin kohtaavat omassa työssään.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Täytyy
ensiksi todeta, että olen pahoillani, että vieraani
Vääksyn lukiosta joutuvat odottamaan ja joudun
antamaan huonoa esimerkkiä, että en saavu sovittuun
tapaamiseen sen takia, että en saanut puheenvuoroa, kun
protokolla antaa puheenvuoron ensiksi esittelypuheenvuorolle, vaikka
puhuja ei ole salissa, kun puheenvuoro on. Ymmärrän
sen ja tulen selittämään asian, mutta
on ikävää näyttää tässä tehtävässä huonoa
esimerkkiä.
Kun nyt puhutaan Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen
toimintakertomuksesta, niin haluan sanoa juuri niin kuin ed. Tiusanen
täällä totesi. Kyllä lääkkeiden,
jotka todetaan hyviksi, pitää olla potilaille
ja sairaille korvattavia, ajatellaanpa esimerkiksi juuri korkeaan
kolesteroliin määrättäviä arvokkaita
lääkkeitä.
Toinen asia, johon on saatava korjausta ja johon on jo Kansaneläkelaitoksen
johtaja puuttunut, on lääkärissäkäynteihin
liittyvien kelakorvauksien ajanmukaistaminen, niitten taksojen nosto.
Sama probleema on yksityisellä puolella toimivien hammaslääkäreiden
korvauksien taksojen nosto. Koska ihmiset eivät pääse
julkiselle puolelle hammaslääkäriin,
niin silloin olisi syytä miettiä, että ei
ihan totaalisesti sosialisoida systeemiä, koska yksityisellä puolella
on kuitenkin resursseja käytettävissä.
Miksi sitten niitä olosuhteita kiristetään,
kun se kohdistuu juuri meidän äänestäjiimme,
tavallisiin suomalaisiin?
Selkeä ongelma, mihinkä valtuutetut ovat toimintavuotenaan
puuttuneet, on 65 vuotta täyttäneiden vaikeavammaisten
kuntoutukseen liittyvä väliinputoamisriski, koska
he eivät enää kuulu ... (Ed. Kuopan välihuuto) — Se
on todellisuus, sen takia minä siihen puutunkin, aivan
oikein, ed. Kuoppa. — Ennen vanhaan he pääsivät Kelan
kuntoutukseen, ja tällä hetkellä he ovat kuntien
kuntoutettavia, ja me tiedämme, että kymmeneen
vuoteen kunnilla ei ole ollut talous näin huonossa jamassa
kuin nyt. Näin on, että esimerkiksi tiedän
afasia- ja aivohalvauspotilaita ja ms-potilaita, jotka näin
ollen jäävät vaille asianmukaista kuntoutusta,
koska kotikunnassa ei siihen ole varaa. Mielestäni tämä on
selkeä epäkohta ja hallituksen tulee tähän
pikaisesti puuttua ja korjata se ensi tilassa.
Kelan työntekijöitten kannalta sosiaalilainsäädäntö on
täysin mahdoton. Työntekijät joutuvat tulkitsemaan
yli 150:tä määräystä ja
ohjetta, ja siitä tietenkin asiakkaat sitten kärsivät.
Mielestäni on syytä aika rohkeasti yksinkertaistaa
sosiaalilainsäädäntöä,
jonka yksinkertaistamista on tietenkin aloitettu jo aiempina vuosina
ja varmasti jatketaankin, mutta toivon siinä reippaita
otteita samaan malliin kuin Nokian Ollila sanoi, että uudistuksia
on tehtävä. Kyllä on myös meidän
uskallettava tehdä uudistuksia. Turha siinä on
Kelaa syyttää, ne ovat eduskunta ja hallitus,
jotka nämä asiat määrittelevät.
Tähän liittyen on ehdottomasti uusittava erikoissairaanhoito-
ja kansanterveyslaki. Kansanterveyslaki on tehty 70-luvulla ja erikoissairaanhoitolaki
80-luvun lopulla, ja ne ovat jo aikansa eläneitä.
Uudistuksia voidaan tehdä nykylainsäädännön
puitteissa, mutta ehdottomasti ne on uusittava, koska avoterveydenhuolto,
perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat muuttaneet muotoaan
ja voidaan toimia niin kuin esimerkiksi Päijät-Hämeessä,
missä on sairaanhoitopiirihanke, jossa on tarkoituksena
tuoda erikoissairaanhoitopalvelut, muun muassa avoterveydenhuolto,
perusterveydenhuollon tasolle. Toivon tässä hallitukselta
reippaita otteita ja odotan, että sieltä tulee
myös lainsäädäntöön
uudistuksia.
Mutta ei riitä, että nämä kaksi
lakia yhdistetään ja uudistetaan, vaan samaan
aikaan on myös tämä meidän lainsäädäntöviidakkomme
täältä sosiaalilainsäädäntöpuolelta
yhteensovitettava tähän uudistettuun yhteen lakiin,
josta aiemmin olen puhunut. Tämä monesta syystä:
sen takia, että potilaat saavat asianmukaista hoitoa, että Kelan
työntekijöille on helpompi tulkita meidän lainsäätäjien
tekemiä lakeja, ja myös sen takia, että meidän
pitää pitää huoli, että työolosuhteet ovat
työntekijöille asianmukaiset. Tällä hetkellä sairaanhoitajat
pakenevat sairaanhoitajan työtä eivätkä syyttä:
palkkaus on aliarvostettua työhön nähden.
Työ on raskasta, ja myös lääkärit
joutuvat tekemään muita tehtäviä kuin
varsinaisesti lääkärin tehtäviä.
Myös asiakirjojen sähköiseen muotoon
saattaminen on ollut Kelassa hyvällä mallilla,
mutta kuitenkin moitin sitä, mitä esimerkiksi,
kun toimin 90-luvulla sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana,
ihmettelin: miksi kuntiin hankitaan erilaiset atk-laitteet kuin
esimerkiksi keskussairaaloihin ja Kelalla on omat systeeminsä ja nämä eivät
keskustele keskenään? Vasta nyt sitten herätään,
että ohoh, menipäs siihen paljon rahaa. Tämä olisi
voitu ennakoida.
Muutama sana vielä, arvoisa puhemies. Kura-rahan suhteen
on paljon korjattavaa, mutta en pitkitä nyt puheenvuoroa,
että muutkin pääsevät ehkä vielä mahdollisesti ääneen.
Lisäksi on katsottava, että omaishoitajat pääsevät
intervallihoitoon, jota tällä hetkellä ei
ole. Omaishoito, tuleeko se Kelan piikkiin vai ei, on pikaisesti
selvitettävä, että tämä epäselvyys
selviää. Kun kansaneläkelakia uudistetaan,
on pidettävä huoli, että kotiäidin
tai koti-isän eläke hoidetaan siellä siihen
saakka, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
Kun kansaneläkelakia muutetaan, niin eläkelainsäädännön
yhteydessä on puututtava myös niitten opiskelijoitten
tilanteeseen, jotka kesken opiskelun sairastuvat ja jotka eivät
ole olleet yli vuoteen töissä tai kesätöissä,
koska he putoavat äärettömän
pienille tuloille. (Ed. Huotari: Onko se kokoomuksen vaaliohjelma?) — Kysykää se
kokoomukselta! Nämä ovat ed. Tuija Nurmen mielipiteet.
Vähän alkua, uskoisin.
Sitten toivoisin, että Kelan sivuilta korjattaisiin
se virhe, mikä liittyy kansaneläkkeen korotukseen
liittyvään verotukseen. Olen saanut kentältä palautteena,
että siellä on virheitä ja se on aiheuttanut
paljon esimerkiksi mielenterveyspotilaitten keskuudessa ahdistusta,
koska he eivät ole tienneet, mikä on tilanne.
He lukevat nettisivuja eivätkä saa vastausta,
ja sitten otetaan yhteyttä kansanedustajaan, joka selvittää asian.
Puhemies:
Huomautan arvoisille edustajille, että täysistunto
menee kaiken muun talossa tapahtuvan toiminnan edelle. Omaksutun
käytännön mukaisesti esittelypuheenvuoro
käytetään ennen muita puheenvuoroja,
silloin kun sellainen on tarpeen.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa herra puhemies! Se väestöryhmä,
joka on varmasti eniten pettynyt Vanhasen hallituksen politiikkaan,
on kyllä eläkkeensaajat. Se tulee vastaan tuolla
turuilla ja toreilla jatkuvasti. Tämä pettymys
eläkeläisten keskuudessa johtuu osin niistä ylisuurista lupauksista,
jotka silloinen oppositiopuolue ja nykyinen hallituspuolue keskusta
vaalien alla eläkkeensaajille antoi. Surullisenkuuluisahan
on tämä ed. Hyssälän vaaliesite,
jossa hän lupasi 300 euron korotuksen kansaneläkkeeseen
ja esimerkiksi kansaneläkkeen pohjaosan poiston korjaamista.
(Ed. Pulliainen: Tulee syksyn lisätalousarviossa!)
Mistä tällä hetkellä tietää,
herra puhemies, että vaalit ovat lähellä?
Tietää siitä, että kepu puhuu taas
elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisesta ja kansaneläkkeen
korottamisesta. Esimerkiksi tässä tuore lehtileike
Ilkka-lehdestä, jossa viidellä palstalla kansanedustaja,
varapuhemies Anttila "patistaa hallitusta selvittämään
keinot poistaa eläkeläisten köyhyys".
Herra puhemies! Toivon, että kun keskustelu jatkuu
tiistaina, hallituksen piiristä joku vastuunalainen ministeri
voisi meille kansanedustajille kertoa, mihin toimenpiteisiin hallitus
on tämän ed. Anttilan patistuksen perusteella
ryhtymässä. (Naurua)
Mikko Kuoppa /vas:
Herra puhemies! Kelan kertomus on varsin informatiivinen, ja
siitä saa paljon hyvää tietoa, mutta
se myöskin hätkähdyttää.
Tässä todetaan muun muassa, että työkyvyttömyyseläkkeistä virta
vie entistä enemmän kansaneläkkeelle.
Se merkitsee sitä, että työkyvyttömyyseläkkeet
jäävät niin pieniksi, että ihmiset ovat
oikeutettuja kansaneläkkeeseen. Sitähän
se merkitsee. Tämähän tietenkin johtuu
siitä, että meillä on paljon pätkätöitä,
työttömyyttä, ja meille todella syntyy
uusi eläkeläisköyhälistö sen
nykyisen eläkeläisköyhälistön
lisäksi, joka on jo olemassa. Mielestäni tähän
tulisi kiinnittää erityisen paljon huomiota.
Nämä eläkekarttumat ovat nyt pienestä palkasta
johtuen niin pieniä, että työeläke
jää lähes olemattomaksi. Ihmiset joutuvat
sen johdosta kansaneläkkeen saajiksi. Mielestäni
tähän pitäisi todella puuttua ja hakea
parannukset, niin että ne, joilla on työura, jotka
ovat tehneet työtä, saisivat työeläkkeen
eivätkä joutuisi sitten tosiaan tälle kansaneläkkeelle,
koska sitten taas esimerkiksi mielenterveyspotilaille ja muille,
joilla ei ehkä koskaan ole ollut työuraa, ilman
muuta tulee oikeus kansaneläkkeeseen. Kansaneläke
on se viimeinen turva eläkkeelle joutuneelle ihmiselle.
Mutta olen erittäin huolestunut juuri siitä,
että meillä ei niinkään tule
suuria eläkkeitä vaan meillä tulee erittäin
paljon pieniä eläkkeitä. Tähän
pitäisi mielestäni myöskin lainsäätäjien
tässä talossa puuttua. Tämä ei
ole Kelan vika vaan nimenomaan tämän talon ja
hallituksen vika.
Puhemies:
Asian käsittely keskeytetään.