2) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuulivoiman kompensaatioalueista
ja laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun
sähkön tuotantotuesta annetun lain 54 §:n muuttamisesta
Pauli Kiuru /kok:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä laiksi
tuulivoiman kompensaatioalueista ja laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun
sähkön tuotantotuesta.
Suomen sitova tavoite on nostaa uusiutuvan energian osuus kokonaiskulutuksesta
38 prosenttiin vuonna 2020. Tavoitteen saavuttamiseksi tuulivoimaloiden
määrää on lisättävä niin,
että niitä olisi noin 800 kappaletta vuonna 2020
ja edelleen vuonna 2025 runsas 1 200 kappaletta. Tuulivoiman
käytön lisääminen on yksi keino uusiutuvan
energian käyttötavoitteiden saavuttamisessa. Nykytilanteessa
ongelmaksi on osoittautunut Puolustusvoimien aluevalvonnan turvaaminen
ja tuulivoimarakentamisen yhteensovittaminen. Esitetyillä lakimuutoksilla
poistetaan yksi merkittävä pullonkaula tuulivoiman
rakentamisen tieltä. Työ on jatkoa ministeri Lauri Tarastin
tuulivoimaselvitykselle, jonka hän esitti parannusehdotuksineen
vaalikauden alussa. Lakimuutoksilla päästään
kiinni konkretiaan toivotulla tavalla. Kiitos asian edistämisestä muun muassa
ex-ministeri Häkämiehelle ja ministeri Vapaavuorelle!
Lisätalousarvioesityksessä kompensaatioratkaisut
on huomioitu ja nyt tutka-asiat laitetaan kuntoon Perämeren
tuulivoima-alueilla. Tutka-asian vuoksi alueella ovat jumissa satojen
miljoonien investoinnit. Alueelle rakennuttavien tuulivoiman tuottajien
on maksettava jokaisesta turbiinistaan 50 000 euron tuulivoimamaksu,
ja kertyvällä niin sanotulla kompensaatiosummalla rahoitetaan
tutkahanketta. Nopean liikkeellelähdön varmistamiseksi
valtio osallistuu lisätalousarvion avulla rahoitukseen
niin, että Puolustusvoimat voivat tilata lisätutkan
jo kesällä. Etenemistapa on mielestäni
hyvä.
Arvoisa herra puhemies! Suomen ilmastopaneelin raportissa 6/2013
on kerrottu niin sanotusta Porter-hypoteesista tutkija Michael Porterin mukaan.
Tässä hypoteesissä väitetään,
että kiristyvä ympäristöohjaus
johtaa yritysten voittojen kasvuun uusien innovaatioiden ja edelläkävijyyden
tuomien etujen myötä. Merkittävä havainto on,
että kiristyvä ympäristöohjaus
ei ole aikasarjojen valossa laskenut kansantalouksien tuottavuutta
ja kilpailukykyä. Löydös on merkittävä, koska
ympäristöohjaukselle ei nähdäkseni
ole vaihtoehtoja pitkällä aikajänteellä.
Jos tämä Porter-hypoteesi pitää paikkansa,
niin ympäristön kilpailukyvyn ja talouden intressit
ovat yhteneväiset, vaikka kovin epäileviä ajatuksia
täällä on tänäänkin
esitetty asian tiimoilta. Ymmärrän tietysti, että yksittäisissä tapauksissa
lyhyellä aikavälillä näin varmasti
voikin olla.
Saksa on kiinnostava maa energia- ja ilmastopolitiikassa. Jos
Saksan kokoinen teollisuusmaa onnistuu pyrkimyksissään
turvata energiahuoltonsa pääosin uusiutuvilla
energialähteillä, niin myös Suomella
voi tulevaisuudessa olla työllisyyden, energiaomavaraisuuden
ja viennin kannalta edessään lupaava tulevaisuus.
Anu Urpalainen /kok:
Arvoisa puhemies! Harmi, että täällä ei
ole talousvaliokunnan jäseniä — no, puolustusvaliokunnan
jäseniä kyllä on — sillä tämä lakiehdotus
on sinällään hyvä, mutta niin
kuin laissa todetaan, siinä säädetään
tietyn alueen nimeämisestä tuulivoiman kompensaatioalueeksi,
eli Perämeren tuulivoima-alueen. Eli tässä kohtaa
laki ei ota koko Suomea huomioon eikä koko Suomen alueella
olevia hankkeita huomioon.
Olisikin nyt hyvä, että erityisesti puolustusvaliokunnassa
pistettäisiin vauhtia siihen, että Puolustusvoimat
julkaisisivat mahdollisimman pikaisella aikataululla suunnitelman
siitä, mille alueille Puolustusvoimat tulevat esittämään
lisää näitä tuulivoiman kehittämisalueita,
jolloin vastaavasti muilla hanketoimijoilla olisi mahdollisuus arvioida
vireillä olevien hankkeidensa etenemismahdollisuuksia ja
mahdollisia lisäkustannuspaineita. Samalla saataisiin valtakunnallinen kokonaiskuva.
Toinen asia, joka tässä lainsäädännössä on
vähän huonosti perusteltu, tai oikeastaan sitä ei
ole arvioitu, on se, että nyt yhdellä alueella
tällainen kompensaatio tapahtuu ja siellä vapautetaan
tuulivoimarakentamista. Kysymys kuuluu, onko lailla markkinoita
vääristäviä vaikutuksia. Toivoisinkin,
että talousvaliokunnassa vastaavasti tätä asiaa
erityisesti selvitettäisiin, kunhan tämä sinne
etenee.
Jussi Niinistö /ps:
Arvoisa puhemies! Nyt lähetekeskustelussa olevassa
hallituksen esityksessä olevan kompensaatioratkaisun sanotaan
mahdollistavan tuulivoimaloiden rakentamisen Perämeren
tuulivoima-alueelle siten, että Puolustusvoimien toimintaedellytykset
eivät häiriinny. Valiokuntakäsittelyssä meidän
tuleekin saada varmuus sille, ettei Puolustusvoimien toimintoja tällä ratkaisulla
vaikeuteta. Asiaa on tarkasteltava myös koko maan näkökulmasta,
kuten edustaja Urpalainen evästi. On siis saatava varmuus, että Puolustusvoimien
toimintoja ei vaikeuteta, nimittäin tämän
hallituksen toimesta sitä on tehty jo aivan riittävästi.
On totta, että tuulivoimaloista on haittaa aluevalvonnalle:
ne häiritsevät tutkia. Roottorin siivet voivat
ulottua jopa 200 metrin korkeuteen. Häiriöt ovat
tutkien katvealueita, kantaman lyhentymiä tai virhehavaintoja.
Jos tuulivoimaloiden sijoittamista ei harkita tarkoin tai täydentäviin
tutkiin ei riitä rahaa, tulevat tuulimyllyt häiritsemään
maanpuolustuksemme toimintaedellytyksiä. Joissain maissa
tutkien ympärille onkin säädetty tietty
suojavyöhyke, jolla tuulivoimarakentaminen on kielletty.
Esimerkiksi Isossa-Britanniassa suojavyöhyke on 50 kilometriä.
Suomessa ei tähän kuitenkaan olla menemässä.
On toimittu tapauskohtaisesti, vaikka suojavyöhykkeiden
asettaminen voisi sekin olla harkitsemisen arvoinen malli.
Nyt lähetekeskustelussa oleva kompensaatioratkaisu
ei tarkoita sitä, että tämän
esityksen hyväksymisen jälkeen jokainen tuulivoimalahanke hyväksytään.
Yleisesti ottaen voi sanoa, että jos tuulivoimalasta on
haittaa tutkalle, niin rakentamista ei saa aloittaa. Tämä on
hyvä periaate. Maanpuolustuksen tarpeet olkoot jatkossakin
rakentamisen estäviä tekijöitä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys mahdollistaisi tuulivoimarakentamisen
sellaisille alueille, joille tuulivoimarakentamista ei aiemmin ole voitu
harkita muun muassa armeijan tutkatoiminnan ja aluevalvonnan häiriintymisen
vuoksi. Ensivaiheessa tällainen kompensaatioalue olisi
siis tulossa Perämerelle. Kyseinen tuulivoima-alue sijoittuisi
Hailuodon, Lumijoen, Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen kuntien
alueelle. Alueelle tulevilta tuulivoimarakentajilta kerättäisiin
kompensaatiomaksua, jolla korvattaisiin Puolustusvoimille tuulivoimaloista
aiheutuvia kustannuksia, kuten uusien tutkien hankkimista.
On syytä selvittää, miten varmistetaan
se, että tuulivoimarakentajien maksama kompensaatiomaksu
todella kohdennetaan Puolustusvoimien käyttöön.
Nyt puolustusministeriö on saanut ensimmäiseen
lisätalousarvioesitykseen 15,5 miljoonan euron lisämäärärahaesityksen
tutkahankintoja varten, mutta miten rahan kohdentaminen jatkossa
hoidetaan? Menevätkö kompensaatiomaksut Puolustusvoimille,
vai — kärjistäen sanottuna — lähetetäänkö nekin
rahat etelän helmaan?
Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä haluan todeta, että esitys
on hyväksyttävissä, jos se ei vaaranna
maanpuolustustamme ja Puolustusvoimien näkökannat
otetaan riittävästi huomioon. Armeijan toimintoja
ei saa enää vaikeuttaa, sillä alasajoja
on tehty jo aivan liikaa.
Jukka Kopra /kok:
Arvoisa puhemies! Nyt valmistelemme lakia tuulivoiman kehittämisalueista
ja olemme muuttamassa uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun
sähkön tuotantotukea koskevaa lakia. Olen hieman
huolestunut siitä, ovatko nämä uudistukset
reiluja kaikkia alan yrittäjiä kohtaan ja ollaanko
kilpailumielessä tasapuolisia eri alueiden yrityksiä kohtaan.
Meillä on olemassa laki niin kutsutusta syöttötariffista,
ja sitä toimeenpannaan tukiohjelmalla. Tukiohjelma tarkoittaa
sitä, että tuulivoimala, joka on hyväksytty
syöttötariffijärjestelmään, saa
määräaikaisesti sähkön
tai päästöoikeuden markkinahinnan perusteella
maksettavaa muuttuvaa tukea tuotannostaan. Lain mukaan tähän järjestelmään
hyväksytään tuulivoimaloita, kunnes mukana
olevien voimaloiden generaattoreiden yhteenlaskettu teho ylittää 2,5
gigavolttiampeeria, minkä jälkeen järjestelmä sulkeutuu.
Nykyisin yrityksen, joka on aikeissa rakentaa tuulivoimalan,
on pyydettävä suunnitelmilleen hyväksyntä Puolustusvoimilta.
Näkökulma on se, häiritsevätkö tuulivoimalat
Puolustusvoimien tutkavalvontaverkoston toimintaa. Tämä on
täysin ymmärrettävää,
ja tuulivoimaverkostoa on kehitettävä siten, etteivät
maanpuolustukselliset tavoitteet vaarannu. On yleisessä tiedossa,
että Puolustusvoimien lausunnon saaminen kuitenkin kestää useita
kuukausia. Se olisi syytä saada nopeammaksi. Mikäli
Puolustusvoimien lausunto on kielteinen, voi rakentaminen estyä kokonaan
tai viivästyä vuosiksi.
Tämä ongelma on kuitenkin ratkaistavissa ja vielä siten,
ettei tuulivoimaloiden rakentaminen tarpeettomasti hidastu. Tämä kompensaatiolaki
mahdollistaa
tuulivoimaloiden rakentamisen alueellisesti. Tuulivoimayritykset
maksavat tuulivoimaloista aiheutuvan haitan korvaavan maksun Puolustusvoimille.
Näin Puolustusvoimat voi kiertää tuulivoimaloista
tutkille aiheutuvat haitat ja voimalat voidaan ylipäätään
rakentaa.
Ongelma tässä esityksessä on se,
että se on alueellinen ja koskee lähinnä joitain
Perämeren alueella olevia kuntia. Tämä vääristää kilpailua ja
saattaa alalla toimivat yrittäjät eriarvoiseen asemaan
riippuen siitä, missä päin Suomea yritys
toimii. Lain määrittämällä alueella
toimivat yritykset saavat rakennuslupansa huomattavasti nopeammin
kuin muualla Suomessa toimivat yritykset. Tästä johtuen
Perämeren alueella toimivat yritykset saavat myös
voimalansa syöttötariffituen piiriin nopeammin
kuin muualla olevat tuulivoimalat ja saavat näin ollen
etulyöntiaseman myös tämän valtion
tuen kuittaamiseen. Voi jopa olla, että muualla Suomessa
toimivat voimalat jäävät kokonaan syöttötariffin
ulkopuolelle, mikäli tämä 2,5 gigavolttiampeerin
raja tulee täyteen jo aiemmin.
Arvoisa puhemies! Nämä näkökohdat
tulisi ehdottomasti huomioida valiokuntakäsittelyssä. Toivon,
että asiaa käsittelevä valiokunta, siis
talousvaliokunta, ottaisi huomioon tasavertaiset kilpailun edellytykset
koko Suomessa asiaa käsitellessään. Kyse
on suomalaisten pienten yritysten kilpailukyvystä. Kyse
on tässäkin tapauksessa Suomen hyvinvoinnista.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Maanpuolustusta ei saa heikentää siitä,
mitä se nyt tällä hetkellä on.
Toinen, mitä edustaja Kopra sanoi, oli, että maanpuolustus
on tosiaan koko valtakunnan kattavaa. Näin sen ainakin
tulisi olla: kyse ei ole mistään alueellisesta
jutusta, vaan tämän pitäisi olla koko
valtakunnan tasoinen.
Nyt varataan siis rahaa tutkiin, tutkien hankkimiseen ja näitten
häiriöiden kompensointiin. Toinen asia, mihin
pitäisi myös varata rahaa, on, että nämä häiriöt,
mitkä tulevat siis tutkalle, tulevat myös televisiokuvaan.
Jos tämmöinen tuulimylly on televisiomaston ja
antennin välillä, se aiheuttaa häiriöitä,
mutta myös silloin, jos se on tämän linjan
takana, se toimii ikään kuin peilinä. Pahin
tilanne on silloin, kun ne ovat molemmin puolin tätä asuntoa,
missä tämä antenni on ja televisiokuva
häiriintyy. Silloin pitäisi varata rahaa myös
tämmöisen ongelma-alueen kaapelointiin, on se
sitten valokuidulla tai jollakin kaapelikanavalla, siihen on varauduttava.
Toinen asia on tosiaan tämä tuulivoimatuki. Vääristääkö tämä sekä tuulivoimarakentamista
että myös
laajemmassa mittakaavassa koko energiapolitiikkaa? Tekeekö tämä pahimmassa
tapauksessa sen, että kun tukirahoista on tämmöinen niin
sanottu kilvanjuoksu, niin rakennetaan niille paikoille, missä on
kaavat valmiina, luvat valmiina, vaikkei se olisikaan se paras mahdollinen
ja vähiten häiriöitä aiheuttava
paikka? Eli nyt olisi tarkasteltava tätä kokonaisuutta.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Muutama vuosi sitten, edellisen eduskunnan
aikaan, silloinen hallitus ja eduskunta viime kädessä tekivät
hyvin kunnianhimoiset päätökset lisätä uusiutuvaa
energiaa, täyttää myös ne velvoitteet,
mitä Euroopan unionissa Suomelle annettiin uusiutuvan lisäämisessä.
Tuo uudistustyö uusiutuvan lisäämisen
osalta perustui siihen ideaan, silloinen hallitus lähti
siitä, että eniten lisätään,
niin paljon kuin mahdollista on, sellaista uusiutuvaa energiaa,
mikä ei tarvitse julkista tukea lainkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa
vesivoimaa. Siinä kuitenkin tulee omat suojelurajoitteensa.
Kovin paljon sitä ei kyetty lisäämään,
asiallisesti ottaen ei juuri lainkaan.
Tämän jälkeen edettiin seuraavaksi
edullisempiin vaihtoehtoihin, ja siellä vastaan tuli puu,
ja puun tukijärjestelmät otettiin käyttöön.
Niitä tämä nykyinen hallitus on nyt jo
leikannut ja leikkaa tällä lisätalousarviolla,
mikä äsken käsiteltiin, edelleen, mikä on äärimmäisen
valitettavaa. Puun käytössä on paitsi
sen tuen osalta omat rajoitteet, minkä verran tuo tuki
innostaa sen käyttöä, myöskin
tiettynä rajoitteena se, että suomalainen metsäteollisuus
oli alun perin, kun näitä säädöksiä laadittiin,
ja on edelleenkin, erittäin tarkkana, etteivät
järjestelmät olisi sellaisia, että ne
johtavat ainespuun energiakäyttöön. Oli
kova "sota" siitäkin, että kyettiin sopimaan 13,5
miljoonan kiintokuutiometrin energiapuun käytöstä vuoteen
2020 mennessä.
Kun oli arvioitu, minkä verran vedestä ja puusta
maksimaalisesti uusiutuvaa saadaan, ja kun velvoite piti käyttää,
piti mennä seuraaviin uusiutuviin vaihtoehtoihin, joita
ovat tuuli, aurinkovoima, aaltovoima, tämäntapaiset.
Näistä vain tuulivoima katsottiin sillä tavalla
kilpailukykyiseksi ja valmiiksi uusiutuvaksi energianlähteeksi,
että sille rakennettiin oma syöttötariffijärjestelmä.
Tuon syöttötariffijärjestelmän
idea on se, että sen puitteissa saataisiin 2020:een mennessä noin
2 000 megawatin suuruiset tehot uusiutuvaa, siis tuulivoimaa,
mikä tarkoittaa loppukulutuksena noin 6:ta terawattituntia
sähköä Suomeen. Mutta kun tuosta syntyivät
päätökset yksimielisesti täällä eduskunnassa,
kuinka ollakaan, sen jälkeen alkoi sitten uusi taisto.
Se taisto liittyi siihen, että kaikilla mahdollisilla tahoilla
oli jonkunlainenkaan intressi vaalittavana suhteessa ainakin ajatuksellisesti
siihen, voiko uusiutuva tuulienergia aiheuttaa meille jonkunlaista
ongelmaa. Tai myöskin osa niistä tahoista katsoi,
että kun tuulivoimaa rakennetaan, sehän voi maksaa korvausta
noille ja näille, kun se niillekin maksaa, ja mulle kanssa
tai meille kanssa. Syntyi tällainen tilanne, jonka kanssa
on nyt oltu tekemisissä viimeiset puolitoista vuotta — aika
korni tilanne kaiken kaikkinensa.
Yksi osa näitä tällaisia vähän
hassunkurisuuksia — en sano, että tämä on
korni, mihin nyt tämä hallituksen esitys liittyy,
mutta kyllä vähän erikoisia piirteitä on
tässäkin — vielä kertaalleen: Suomeen
on tarkoitus rakentaa siis noin 2 000 megawattia 2020:een
mennessä uusiutuvaa tuulienergiaa. Se tarkoittaa noin 700:aa
kappaletta tuulimyllyjä eri puolille Suomeen. Saksassa,
joka on Nato-maa ja kaikkea muuta, on tällä hetkellä noin
24 000 kappaletta — nyt jo noin 24 000 kappaletta — tuulimyllyjä.
Saksaan, joka maantieteelliseltä pinta-alaltaan on suurin
piirtein Suomen kokoinen, jonkun verran toki isompi kuin Suomi,
nyt jo sopii näin paljon, ja suunnitelmissa on ydinvoiman
alasajon jälkeen, että Saksaan rakentuisi 60 000—70 000
kappaletta tuulivoimalaitoksia. Meillä Suomessa on muutama kymmen
niitä, ja meinaa olla ylivoimaisen vaikeaa, että tänne
saataisiin sopimaan ne 700 tuulimyllyä. Puolustusvoimien
tutkajärjestelmä on yksi semmoinen osa, jota tämän
kerrotaan häiritsevän. Tässä äsken
kuultiin, että televisionkatselijatkin ovat niitä,
jotka tästä joutuvat kärsimään ja
niin poispäin. On erilaisia ötököitä,
joita on löydetty sellaisilla alueilla, joilla tuulivoimaa
aiotaan rakentaa, ja ympäristöministeriössä tuntuu olevan
jokaista ötökkää kohti oma virkamies, jonka
tehtävänä on vaalia, että tämän ötökän
etu ei ainakaan vaarantuisi silloin, kun koko kansakunnan etua yritetään
vaalia ja koko kansakunnalle rakentaa yhteistä puhdasta,
päästötöntä energiaa.
Tämä on mennyt aika kummalliseksi järjestelyksi.
Tämä hallituksen esitys, mistä nyt
tässä on kysymys, on mielestäni kuitenkin
lähtökohtaisesti ihan hyvä esitys. Tässä haetaan
eräälle alueelle ratkaisua. No, se on nyt tällainen
kuin se on. Tämä ratkaisuhan, se kannattaa muistaa,
maksatetaan nyt uusiutuvan energian käytöllä.
Uusiutuvasta energiasta otetaan se raha pois, 7—7,5 miljoonaa
euroa, ja siirretään Puolustusvoimille, millä rahoitetaan
puolustusministeriön osuus, valtaosa siitä puolustusministeriön
osuudesta. Toinen osa tulee näiltä tuulivoimatuottajilta
itseltään. He sitoutuvat toiseen osaan tästä 18
miljoonan euron kokonaisuudesta. Mielestäni tämä on kuitenkin
parempi ja hyvä ratkaisu sillä tavalla verrattuna
siihen, että olisi jääty vuosia ja vuosia odottelemaan,
milloin nämä ratkaisut syntyvät.
Mutta edustaja Kopra täällä kyllä mielestäni käytti
aiheellisen puheenvuoron siitä ja sen suhteen, että on
kyllä tarkkaan nyt arvioitava, onko tässä vaara,
että tämä johtaa valtion toimenpiteitten
seurauksena jollakin alueella tuulivoiman rakentajien muita alueita
kohtuuttomasti parempaan kohteluun, niin että tosiasiassa
tuulisuuden ja muiden olosuhteitten perusteella jonnekin muualle
kannattaisikin rakentaa mieluummin kuin jonnekin toiselle alueelle.
Tämä balanssi, siis tasapuolinen kohtelu kaikkia
toimijoita kohtaan — minä uskon, että valiokunta
on tässä valmis tekemään työtä ja
varmistamaan, että tällaiseen päästäisiin.
Mielestäni muuallakin kuin vain tuolla äsken sanotulla
alueella, tuolla Perämeren pohjukassa, tämä sama
menettely pitäisi ottaa käyttöön
ja luoda edellytykset sille, että... Niitä ei
ole Suomessa kuin pari kolme sellaista aluetta, joilla ymmärtääkseni
tarvittaisiin tällaisia alitutkajärjestelyjä,
mitä tuolla Raahen seudulla nyt tarvitaan. Voisin edellisen
puheenvuoron käyttäjälle vakuuttaa, että minun
on vaikea ymmärtää, että kun kysymys
on tuonne Ruotsin suuntaan katsovista tutkista ja sieltä sitten
vähän itäänkin päin
katsovista tutkista, niin Suomen ulkoinen turvallisuus siitä nyt
mitenkään erityisesti kärsisi tämän
ratkaisun seurauksena. Ruotsi ei minun tietääkseni hyökkää Suomeen,
ei ole ajatellut ainakaan sellaista, eikä tuskin kukaan
muukaan koukkaa Ruotsin kautta Suomeen. Minun tiedossani ei ole mitään
sellaisia.
Arvoisa puhemies! Vielä jatkan sen verran, että sen
ohella, että tämä tutkakysymys on ollut ongelma
Suomessa tuulivoimarakentajille, kyllä meillä näitten ötököitten
ohella on ollut monia muitakin. Yksi tällainen esimerkki
on tällä hetkellä nämä melunormit.
Nyt ympäristöministeriön ohje lähtee
siitä, että 35 desibeliä pitää olla
se raja, että se ei saa ylittyä mihinkään
aikaan vuodesta. 35 desibeliä tarkoittaa suurin piirtein,
että jos kotona menette jääkaapille vaimolta
varkain tai mieheltä varkain, niin lähestyessänne
sitä jääkaappia kuulette semmoisina yön
hiljaisina hetkinä semmoista pientä surinaa — jos
kuulette, jos teillä on hyvä kuulo, minulla on
sen verran huono, etten kunnolla kuule, mutta jolla on hyvä kuulo,
voi kuulla pientä, pientä sirinää,
mutta sekin silloin, jos kukaan ei kuorsaa eikä ulkona
ole suurempaa tuulta. Kun lähestytte jääkaappia,
jotain suurin piirtein tällaista kuulette, ja tällaiselle tasolle
tämä nyt yritetään laittaa.
Arvoisa puhemies! Mielestäni nyt kohtuu kaikessa pitäisi
kuitenkin olla, ja minä toivon vähän nyt
näin poleemisesti tässä, että kun
ympäristöministeriössä nyt rakennetaan
sitä mallinnosta, niin sen mallinnoksen jälkeen
mahdollisimman nopeasti päästäisiin arvioimaan
nämä desibeliarvot ja palattaisiin tuohon 40 desibelin
järjestelyyn, joka käytännössä tarkoittaisi
sitä, että yksittäisen myllyn kohdalta
pitäisi olla noin 800—900 metriä se etäisyys,
että sitä lähemmäksi ei saisi
rakentaa. Mutta se, että pitäisi tuon etäisyyden
olla 1,5 kilometriä minimissään tai vielä pitempi,
on kyllä kohtuuton vaade. Minä uskon, että me
kaikki tässä salissakin, runsaslukuisasti paikalla
olevat, olemme käyneet jonkun myllyn läheisyydessä — siis
tuulimyllyä lähinnä tarkoitan — ja
tiedämme, että jos 1,5 kilometrin, runsaan kilometrin
päässä siitä ollaan, niin ei
se herätä.
Arvoisa puhemies! Tämä on mielenkiintoinen tarina,
kuinka erittäin väestörikkaaseen Saksaan, jossa
on noin 90 miljoonaa asukasta ja joka on suurin piirtein samankokoinen
maa kuin Suomi, sopii arvion mukaan 70 000, 60 000
tuulimyllyä, mutta Suomeen muutaman sadan ahtaminen näyttää ja
vaikuttaa erittäin vaikealta. Hallitus on tässä tehnyt
kuitenkin lakipuolella hyvän ratkaisun mutta huonon sikäli,
että tämänkin mukaantulemisensa, aineellisen,
se nyt sitten maksattaa lähinnä puuraaka-aineen,
uusiutuvan energian, käytöllä, ja se
on kyllä niin väärin kuin olla ja mahtaa,
koska sen korvaa taas sitten kivihiili, tuolta maan ääristä tänne
tuotava kivihiili.
Palaan vielä toistamiseen siihen, mistä aikaisemmin
täällä puhuin. Oli se tämä vihreitten
puoluekokous vertaansa vailla. Siellä moitittiin todellakin
Elinkeinoelämän keskusliittoa, kun eivät
ymmärrä uusiutuvan merkitystä. Siis moittijana
oli puolue, joka on tehnyt ratkaisuja muun hallituksen mukana, jossa
kivihiili tehdään radikaalisti edullisemmaksi
suomalaiseen puuhun ja turpeeseen verrattuna. Että se siitä johdonmukaisuudesta
silloin, kun puolue rustaa näitä kannanottoja.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarisen puheen jälkeen
on pakko ihmetellä: en olisi ikinä uskonut, että edustaja
Pekkarinen mainitsee, että Suomenmaata ei pidä puolustaa koko
maan osalta ja jokaisesta ilmansuunnasta, ja että edustaja
Pekkarinen väheksyy tutkittua tietoa, mitä on
melun terveyshaitoista todettu.
Mutta itse asiaan. Kun tämä laki nyt on auki, niin
esimerkiksi aurinkoenergiaa on useiden omakotitalojen katolla, haja-asutusalueella
esimerkiksi, joku pieni tuulivipperäkin siellä voi
olla, ja siitä otetaan taloon energiaa. Jos sen talon energiantarve
ylittyy, niin se energia syötetään valtakunnanverkkoon.
Tämä on hyvä sen takia, että saadaan
tämmöistä tiettyä hajasijoittamista myös
sinne haja-asutusalueelle, mistä edustaja Pekkarisenkin
uskon puhuvan seuraavassa puheenvuorossa, minkä hän
juuri varasi. Olisi hyvä myös tukea tätä,
että tästä energiamäärästä,
mikä menee sieltä omakotitalosta, tai mistä talosta
tahansa, valtakunnanverkkoon, saisi myös sitten kohtuullisen
korvauksen, ja tämä vastaisi moneen ongelmaan
tässä yhteiskunnassa.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Puheenjohtaja! Ensinnäkin näihin terveysjuttuihin.
Useissa maissa Euroopassa on 40 desibelin raja, ja kyllä niiden maiden
päättäjät ja hallintovirkamiehet
ja tiedemiehet ovat yhtä sivistyneitä, yhtä lääketieteellisesti
korkeasti koulutettuja kuin Suomessa. Näin tämä asia
on.
Mitä tulee taas sitten siihen, haluanko minä puolustaa
koko maata, no, kyllä haluan, minähän kannatin
tätä hallituksen esitystä. Totesin, että ei se
puolustuskyky tästä nyt heikkene, tämän
seurauksena, niin että tämän jälkeen
esimerkiksi ruotsalaiset tänne hyökkäisivät.
Olen edelleen tällä kannalla, että näin
tämä menee.
Mitä taas tulee sitten aurinkovoimaan, minäkin
kannatan — olen vuosia kannattanut — sitä, että tämmöisen
hajautetun pienvoiman verkkoonpääsyä helpotetaan.
Mutta, edustaja hyvä, se ei ole vaihtoehto tuulivoimalle.
Se on erittäin kallis järjestelmä, jos
siitä maksettaisiin se hinta, mikä siitä pitäisi
maksaa oikeastaan, koska ne samat tuottajat tarvitsevat sitä sähköä silloin,
kun sähkön hinta maassa on kaikista kalleimmillaan, ja
ne useimmiten tuottavat sitä sähköä silloin, kun
sitä kovin moni ei tarvitse. Minä uskon, että aurinkoenergialla
meilläkin on tietty merkitys, ilman muuta, mutta se ei
voi olla pitkään aikaan sama kuin tuulivoimalla.
Teknologiassa sen pitää ottaa hirveän
monta askelta, ennen kuin sen merkitys on sama kuin tuulivoiman,
joka syöttötariffin jälkeen on ihan markkinaehtoinen.
Siinä ei sen jälkeen ole muita tukielementtejä.
Risto Kalliorinne /vas:
Arvoisa puhemies! Tässä ovat nousseet esille
nämä Puolustusvoimain ja maanpuolustuksen tarpeet.
Kyllä arkijärjen käyttäminen
myöskin Puolustusvoimissa olisi tärkeää.
Kyllähän se on nyt tutkittu monella ihan maanpuolustustiedotuksen
tutkimuksellakin, että Suomeen ei koskaan itsenäisen
historian aikana ole kohdistunut näin vähäistä sodan uhkaa
kuin tällä hetkellä. Ja minne se sodan
uhka kyllä vähiten kohdistuu — siis olen
syntyisin Raahesta, missä tämä tutkaongelma
nyt on — niin siihen, että Ruotsi hyökkää Raaheen.
Ei sellaista skenaariota ole olemassakaan. Kun tämmöinen
Puolustusvoimain tutka-asema meinasi estää kaikkien
näiden jo tutkittujen, laajojen tuulivoimaselvitysten ja
kaavoitusten etenemisen, kun pelätään
Ruotsin hyökkäystä Raaheen, niin onhan
se aivan absurdi esitys. No, nyt se ratkaistaan tällä 15,5
miljoonan investoinnilla, mutta aivan samalla lailla se oltaisiin
voitu ratkaista järjenkäytöllä ja
jättää tutkainvestointi tekemättä ja rakentaa
tuulivoimapuistot siitä huolimatta. Kukaan suomalainen
ihminen ei olisi sitä ainakaan sataan vuoteen edes huomannut,
tuleeko tuo tutka tuonne vai ei, mutta nyt se on ratkaistu näin,
ja hyvä, että se on jollakin tavalla ratkaistu,
koska järjettömintä olisi ollut se, että täysin
mielikuvituksellisten uhkakuvien vuoksi olisi jätetty nämä kaikki
hyvät hankkeet tekemättä.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkariselle vielä: En
mitenkään rinnasta aurinkovoimaa ja tuulivoimaa
keskenään, mutta ne ovat osa ratkaisua, ja aurinkoenergiatekniikka
on kehittynyt huomattavasti ja alkaa olemaan jo varteenotettava
vaihtoehto omakotitalojenkin lämmityksessä. Eli
kyse on osaratkaisusta. Säätöenergia
on se iso kysymys, mihin tarvitsee löytää ratkaisu,
ja siihen tällä hallituksella ei kyllä ole kovin
paljon ratkaisuja ollut. Vesivoiman lisääminen
on siihen mitä parhain ratkaisu.
Keskustelu päättyi.