3) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kilpailulain muuttamisesta
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Kilpailulain muutos on mielestäni
sen verran tärkeä asia, että myös
tässä toisessa käsittelyssä on
syytä muutama sana asiasta sanoa, semminkin kun myös
maa- ja metsätalousvaliokunta antoi talousvaliokunnalle
lausunnon lakimuutoksesta ja talousvaliokunta edustaja, puheenjohtaja
Pekkarisen johdolla otti maa- ja metsätalousvaliokunnan
lausunnosta erittäin paljon huomioon omassa mietintötekstissään.
Puhemies! Alkuun pitää sanoa, että kaiken kaikkiaan
tämä kuuleminen kilpailulain muutoksesta ja uudistuksesta
oli aika lailla eriskummallinen. Valiokunnalla oli vaikeuksia saada
asiantuntijoita tulemaan paikan päälle tämän
asian osalta ja esittämään varsinkin
kirjallisia materiaaleja asian suhteen ja omia mielipiteitään.
Tästä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin
sen, että se koettiin hankalaksi heidän omien
liiketoimintojensa osalta ja koettiin myöskin mahdollisuuksien
mukaan sellaiseksi, että jos he kertovat täällä jotain
sellaista lainsäätäjälle, joka
voisi mennä sitten kaupan korviin, niin liikesuhde saattaisi olla
katkolla. Tämä tilanne oli kyllä aika
erikoinen. En pidä sitä eikä koko valiokunta
pitänyt sitä lainkaan hyvänä.
Me kuitenkin saimme mielestämme kaikesta huolimatta erinomaisen
kuvan siitä, minkälainen se tilanne tällä hetkellä markkinoilla
on, ja sen myötä myöskin tuo valiokunnan
lausunto on asiasta annettu. Mutta vähän sellainen
pelon ja arkuuden ilmapiiri oli havaittavissa tämän
lain käsittelyn yhteydessä.
Puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunta myöskin
katsoi lain tarpeelliseksi, jotta kahden kaupparyhmän yksipuolisiin
kilpailua rajoittaviin toimenpiteisiin voidaan puuttua. Yhteiskunnalla
on perusteltu intressi valvoa ja tarvittaessa puuttua poikkeuksellisen
keskittyneen ja kuluttajan jokapäiväisiä tarpeita
tyydyttävän alan mahdolliseen kilpailun vastaiseen
tai ainakin sitä sivuavaan käyttäytymiseen.
Samalla huolehditaan siitä, että sellaisia markkinoillepääsyn
esteitä, joita nykyisessä toimintatavassa on,
puretaan.
Kauppa ei ole varmastikaan tehnyt tahallaan sitä tilannetta,
johon nyt on jouduttu ja mihin on tultu, vaan se on omalla toiminnallaan
tehostanut käytänteitään niin
paljon, että ollaan tultu tähän tilanteeseen,
jossa se määräävä markkina-asema
ja ostajavoima on niin kova kuin mitä se tällä hetkellä on.
Oligopoliset markkinat ovat aivan selkeästi olemassa, ja
siksi yhteiskunnan on lainsäädäntöteitse
pystyttävä puuttumaan tilanteeseen, koska se on
tällaiseksi ajan saatossa muodostunut. Elikkä neuvotteluvoima
alan suurilla toimijoilla on kohtuullisen ja kohtuuttoman korkea,
ja siksi tällä lailla sitä pystytään
ei suitsimaan vaan valvomaan niin, ettei tätä ostajavoimaa
käytetä huonolla tavalla niin, että se
sorsisi merkittävästi muita alan toimijoita.
Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että näitä väärinkäyttöasioita
on tullut esille sekä vähittäismyynnissä että myöskin hankinnan
osalta. Elikkä useammassa kohdassa markkinoita on voitu
osoittaa esimerkkejä siitä, että on ollut
hyllymaksuja ja markkinointimaksuja, riskinsiirtoja, ostoista kieltäytymistä,
ja myöskin se kaupan omien merkkien voimakas esiinmarssi
ja niiden valikoiman lisääntyminen on tiennyt
sitä, että markkinoiden yhdellä taholla
eli kaupalla on koko ketjun hinnanmuodostus tiedossa ilman, että sitä on
kenelläkään muulla, ja tätä on
voitu käyttää myöskin hyväksi.
Siksi valiokunta pitää välttämättömänä,
että tämä lakiehdotus mahdollistaa kilpailuviranomaisen
tehokkaan puuttumisen sellaiseen markkina- ja ostajavoiman käyttöön,
joka on luonteeltaan muuta kuin tavanomaista yritysten välistä kilpailua
ja joka johtaa kilpailun vähentymiseen.
Puhemies! Kauppa varsinkin on ehdottanut ja esittänyt
ja tuonut julki, että tämä lakiesitys
nostaisi ruuan hintaa, vähentäisi kotimaisten
elintarvikkeiden suosituimmuusasemaa, lisäisi tuontia elikkä toimisi
juuri päinvastoin kuin mikä tämän lain
tarkoitus on. Valiokunta ei, niin kuin ei talousvaliokuntakaan,
kumpikaan, nähnyt tällaisia uhkia olevan olemassa,
vaan selkeästi totesimme, että kuitenkin ruuan
kotimaisuuden kannalta keskeisiä ovat kuluttajien valinnat
ja valintamahdollisuudet, ja valiokunta katsoo, että ehdotuksella
on myönteinen vaikutus kuluttajien valintamahdollisuuksiin,
koska laki parantaa myös kotimaisten yritysten mahdollisuuksia
saada tuotteitansa valtakunnalliseen jakelukanavaan ja valikoimaan
tasapuolisin ja kohtuullisin ehdoin. Elikkä perusteita
kaupan viestille siitä, että ruuan tuonti lisääntyisi
tai hinta nousisi, ei siis ole olemassa, ja se on selkeästi
myöskin kirjoittu ylös molempiin, sekä mietintöön
että lausuntoon. Varsinkin kaupan vahva asema on selvästi nähty
hyväksikäyttönä suhteessa alkutuottajiin. Alkutuottajat
tietenkään eivät ole valtaosiltaan suorassa
suhteessa kauppaan, välillisesti teollisuuden kautta kylläkin,
mutta ne vaikutukset tulevat suoraan alkutuottajiin.
Elikkä tämä laki
on hyvä alku sille, että tasapainoinen
markkinatilanne kauppaan ja elintarvikemarkkinoille aikaansaadaan.
Valiokunta myöskin toteaa, että pelkästään
kilpailulain nojalla maataloustuotteiden kilpailuasemaa ei pystytä parantamaan,
vaan tarvitaan myöskin muita toimia muilta osin. Ne ovat
esimerkiksi sitä, että alkuperämerkinnät
ovat olemassa ja ne ovat eksaktit ja niissä ei ole mitään
tulkinnanvaraa ja ne ovat myöskin pakolliset ja että jo
mainittu private label — kaupan omat tuotemerkit — pitää sisällään
sen saman informaation kuin mitä me vaadimme kotimaisilta
tuotteilta, ja myöskin tuottaja- ja toimialaorganisaatioille
annetaan mahdollisuus toimia niin, että ne ovat tasapuolisessa
ja tasavertaisessa asemassa kaupan ostajavoiman kanssa, elikkä myöskin
sillä puolella pystytään sitten, ei lakia
rikkoen taikka rajoja koetellen vaan hyvässä järjestyksessä ja
hyvien markkinatapojen ja kauppatapojen puitteissa, tekemään
yhteistyötä niin, että se markkinatilanne olisi
tasapainoisempi suhteessa vahvaan kauppaan.
Puhemies! Tämä laki on erinomaisen hyvä,
ja täytyy lopuksi antaa kiitokset hallitukselle ja erityisesti
ministeri Ihalaiselle. Hän vei erittäin vaikeissa
olosuhteissa tätä lakia määrätietoisesti eteenpäin,
ei antanut sen voimakkaan kaupan lobbauksen, jota tapahtui, vaikuttaa
omiin mielipiteisiinsä vaan teki tästä laista
hyvän esityksen, jota sitten talousvaliokunta vielä entisestäänkin paransi.
Elikkä tällaisia toimenpiteitä toivon
ruuan ympärille rakentuvan hallituksessa enemmänkin.
Tämä on nyt tämän hallituskauden
ensimmäinen selkeästi myönteinen asia
ruuantuottajille ja kotimaisuudelle ja sille, että me tällä tavoin pystymme
tasapainoisesti kilpailemaan tuonnin kanssa.
Katja Taimela /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen
tavoitteena on todellakin varmistaa markkinoiden toimivuus Suomen erittäin
keskittyneillä päivittäistavaramarkkinoilla,
ja meillä on varsin laaja yhteisymmärrys tämänkaltaisten
esityksien tarpeellisuudesta tässä eduskunnassa
laajemminkin.
Esityksen ajatus on siis rajoittaa vain kaupan keskusliikkeiden
toimintaa, ja kun yleensä kaikkiin hallituksen lakiesityksiin
aina jonkun verran tulee myös sitä kritiikkiä,
niin tässähän kauppa on esittänyt
uudistukselle mahdollisia haittavaikutuksia, muun muassa että ruuan
hinta nousisi, tuonti kasvaa ja että lähi- ja
luomuruokaa ei voisi enää suosia samalla tavalla.
Yllättäen kuitenkin kaikki muut tahot paitsi kauppa
ovat tyrmänneet nämä väitteet
kerta kerran jälkeen, ja muun muassa talousvaliokunta,
Kuluttajavirasto ja Kuluttajaliitto pitävät lakimuutosta
erittäin hyvänä ja ovat olleet mukana
sen valmistelussa, kuten myös oma valiokuntani lausuntovaliokunnan roolissa.
Valiokunnan tekemässä työssä törmäsimme myös
tilanteisiin, jotka eivät mielestäni kuulu asiantuntijakuulemisiin
eivätkä lainsäädännön valmisteluprosessiin
laisinkaan, eli yksinkertaisesti kaikki toivotut asiantuntijat eivät
rohjenneet ollenkaan kokouksiin paikalle tai osa heistä kertoi
paljon enemmän suullisesti kuin oli valmis kirjallisesti
esittämään. Tästä sitten
tietysti kaikki voivat tehdä omat johtopäätelmänsä,
mistä tämä kaikki johtui, ja ehkä myös
tässä valiokunnan puheenjohtaja Leppä vähän
analysoi tätä tilannetta laajemminkin.
Minä koen kaiken kaikkiaan, että tämä esitys on
tärkeä askel kohti oikeudenmukaisempaa tulonjakoa
elintarvikeketjussa ja varmasti hieman parantaa pahasti alakynnessä olevien
tuottajienkin neuvotteluasemia jatkossa. Toisaalta myös kentältä on
tullut sen tyyppistä palautetta, että sitä on
ollut mieluisa kuunnella, koska tämän lain valmistelun
aikana on jo tehty kohtuullistamisratkaisuja käytännön
toimissa. Elikkä hyvä aloitus, mutta tämäntyylisiä lakiesityksiä täytyy
vielä saada kyllä lisää.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Itse olen hivenen ollut tämän
lainsäädännön kriitikko ja näen
tässä kyllä sellaisia merkkejä,
jotka eivät välttämättä vie
asioita hyvään suuntaan. Talousvaliokuntakin omassa
mietinnössään kuitenkin toteaa, että tämä tulee
lisäämään ruuan tuontia Suomeen.
Heidän mietinnössään todetaan, että ruuan
tuonti ei merkittävästi lisäänny,
mutta he myöntävät näin ollen
sen, että ruuan tuonti tulee lisääntymään
tämän lainsäädännön
myötä, ja minun mielestäni se on väärä signaali.
On myös pelko siitä, miten pienet lähituottajat
tulevat saamaan ruokaa kaupan hyllyille, on esitetty tällaista
huolta. Toivottavasti ne ovat vääriä,
niin kuin tässä keskustelussa on esille tullut.
Myös sitä pidin itse hivenen kyseenalaisena
ja hämmästyttävänä,
että tässä otettiin määräävän markkinaosuuden
rajaksi muu kuin EU:ssa normaalisti oleva 40 prosentin raja. Pidän
sitä hivenen keinotekoisena jaotteluna. Meillä ei
myöskään ole ilmennyt sentyyppisiä rikkeitä,
joihin tällä lainsäädännöllä voitaisiin
puuttua.
Toivotaan, että asiat menevät parempaan suuntaan,
niin kuin täällä oppositiosta ja hallituksen
riveistä noin yleisesti vakuutetaan. Itse epäilen,
että ruuan hinta tulee edelleen nousemaan ja — niin
kuin talousvaliokuntakin toteaa — ruuan tuonti myös
lisääntyy.
Jari Leppä /kesk:
Arvoisa puhemies! Jos ruuan hinta tämän myötä nousee,
niin silloin on syytä ottaa tämä laki
käyttöön. Silloin on syytä tarkistella
ja tarkastaa ne kaupan tekemät toimenpiteet: mitä ne
ovat ja millä tavoin kauppa on soveltanut sitä lakia
ja mikä on se kaupan peruste nostaa ruuan hintaa. En löydä yhtäkään
kohtaa tästä laista, jotta näin voisi
tapahtua. Ja siinäkin mielessä on äärimmäisen
tärkeätä, että se määräävän
markkina-aseman tarkemman tarkastelun prosenttiosuus on se 30 prosenttia
markkinoista, jolloinka se ei tiedä yhtään
mitään muuta, muuta kuin sen, että viranomainen
pystyy laajemmin ja paremmin ja perusteellisemmin tutustumaan siihen
hinnan muodostukseen, jota markkinoilla tapahtuu. Eli jos puhtaat
jauhot, niin sanotusti, kaupalla on pussissa, niin mitään
pelättävää, mitään
uutta, mitään ihmeellistä, mitään
rajoittavaa ei tapahdu. Mutta, edustaja Heinonen, jos kaupalla ei
ole puhtaat jauhot pussissa, niin silloin se joutaakin tarkempaan
syyniin ja se pitää syynätä silloin
tarkemmin, koska silloin se juuri on käyttänyt
väärin sitä omaa markkina-asemaansa, omaa
ostajavoimaansa, joka sillä on. Ja juuri siihen tämä laki
puuttuu. Siksi oli perusteltua suomalaisiin olosuhteisiin, ajatellen
suomalaista markkinaa, ottaa mieluummin se 30 prosenttia kuin että se
olisi ollut se 40. Siinä mielessä uskon, että tämä laki
vie asioita parempaan suuntaan.
Olen huomannut myöskin sen, että ihan viime aikoina,
nyt kun on tullut selväksi, että tämä laki voimaan
tulee, kauppa ei ole enää sillä tavoin nostanut ääntään
tämän asian osalta. Elikkä sielläkin
on huomattu, että eipä kannatakaan enää metelöidä vaan
kannattaa tehdä omat työnsä hyvin ja
sillä tavoin turvata merkittävästi oma
kilpailukykynsä.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! En tuosta valiokunnan mietinnöstä löytänyt
vastausta siihen, onko valiokunta tullut siihen johtopäätökseen,
että meillä Suomessa on tällä hetkellä lainvastaista,
kohtuutonta hinnoittelua. Sitä en tästä mietinnöstä ole
löytänyt, ja minun mielestäni se olisi
ollut yksi ihan perusteltu asia selvittää: onko
niin, että Suomessa on lainvastaista, kohtuutonta hinnoittelua,
joka olisi siis rikkomus kilpailulain näkökulmasta.
Siihen tämä mietintö ei vastausta anna.
Myös Tampereen yliopiston yritysjuridiikan professori
Pertti Virtanen arvioi, että tämä lainsäädäntö kyseenalaistaa
myös kanta-asiakkuusjärjestelmät, ja
se on minun mielestäni yksi mielenkiintoinen näkökulma,
ja nähtäväksi jää,
mitä se tarkoittaa. Hänen mukaansa ainakin ketjun
ulkopuolisten liikkeiden tarjoamat bonukset tullaan tämän
lainsäädännön mukaan kieltämään. Se
jää nyt sitten nähtäväksi,
kun laki voimaan astuu.
Keskustelu päättyi.