Täysistunnon pöytäkirja 6/2010 vp

PTK 6/2010 vp

6. KESKIVIIKKONA 10. HELMIKUUTA 2010 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

 

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan, että yliopistot maksaisivat väliaikaisesti alempaa työttömyysvakuutusmaksua vuosien 2010 ja 2011 ajan. Esitys liittyy vuoden 2010 alussa voimaan tulleeseen yliopistouudistukseen, jossa valtion tilivirastoina toimivista yliopistoista muodostettiin itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain mukaisia säätiöitä. Uuden lain seurauksena yliopistoille tuli velvollisuus maksaa työttömyysvakuutusmaksuja. Tällä esityksellä pyritään toki turvaamaan yliopistojen taloutta uudistuksen siirtymävaiheessa, mutta väärin keinoin.

Haluaisin muistuttaa, että yliopistolakia säädettäessä luvattiin, ettei uudesta oikeusasemasta jää yliopistoille maksettavaksi uusia menoja. Toisin näytti käyneen, ja nyt työttömyysvakuutusmaksun tuomat uudet kustannukset ovat jääneet budjetissa huomioimatta. Tämä tarkoittaa käytännössä, että yliopistojen rahoituksessa on 40 miljoonan euron vaje, jota nyt yritetään paikata kyseenalaisella poikkeuslailla, jolla muut työnantajat laitetaan maksamaan tämä vaje. Asia aiheutti kummastusta jo ennen joulua, ja eduskunta päätti saattaa lain perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Osallistuin itse asian käsittelyyn perustuslakivaliokunnassa. Harmillista oli, ettei perustuslakivaliokunnassa saatu näkemystä esityksen yhdenvertaisuutta vaarantavaan seikkaan, vaikkakin huoli perusrahoituksen riittävyydestä tuotiinkin esille.

Arvoisa puhemies! Yliopistoille jää tämän järjestelyn jälkeenkin reilu 10 miljoonaa vajetta, jota nyt eduskunta paikkaa 6 miljoonalla. Edelleen siis uusi asema tuo lisäkustannuksia yli 4 miljoonaa euroa. Kaiken lisäksi rahoitusjärjestely ei ole pysyvä, ja näin ollen parin vuoden päästä yliopistot löytävät edestään kattamattoman 40 miljoonan aukon. Yliopistojen tilanne ei muutoinkaan tällä hetkellä näytä hohdokkaalta. Viittaan tässä muun muassa Oulun yliopiston yt-neuvotteluihin, joilla haetaan nyt henkilöstöpoistojen kautta katetta 8—9 miljoonan vajeelle. Täytyy kysyä, tämäkö on sitten se hallituksen tapa pitää lupaukset. Yliopistolain yhteydessä puhuttiin kyllä suomalaisten rahoituksen turvaamisesta ja siitä, että valtion tuottavuusohjelma ei tulisi syömään yliopistoja. Ja pah, sanon minä. Asia tulisi hoitaa kuntoon välittömästi yliopistojen perusrahoituksen kautta.

Sosialidemokraatit ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa esittäneet tämän esityksen hylkyä yhdenvertaisuuteen vedoten, ja näin tätä edelleen ehdotamme, että lakiehdotus hylätään.

Työttömyysvakuutusmaksujen tarkoituksena on turvata työttömyysetuuksien maksaminen. Nykyhallitus sen sijaan käyttää työttömyysvakuutusmaksuja suhdannepolitiikan välineenä. Hallituksen mukaan maksun väliaikaisen alentamisen perusteena on yliopistojen taloudellisen tilanteen turvaaminen yliopistouudistuksen läpiviennin aikana. Moni yritys ja julkisoikeudellinen laitos on parhaillaan suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, ja niiden on varmasti vaikea ymmärtää, mikseivät ne voisi saada vastaavaa maksunhuojennusta, vaikka ne täyttävät samat asialliset edellytykset veronmaksukyvyn näkökulmasta. Nythän muut maksuvelvolliset itse asiassa joutuisivat maksamaan yliopistoilta saamatta jäävän maksuosuuden, vaikka niiden palveluksessa olevan henkilöstön työttömyysturva on identtinen, eli vakuutusperiaatetta ei siis tässä sovelleta.

Työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 §:n 3 momentin mukaan "palkansaajan ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksujen muutokset on määrättävä siten, että ne jakautuvat tasan työnantajan keskimääräisen työttömyysvakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun kesken". Nyt tehty hallituksen esitys johtaa ristiriitaan tämän periaatteen kanssa erityisesti vuotta 2011 koskien. Hallituksen esitys johtaisi työnantajien keskimääräisen maksun palkansaajien maksuun nähden pienempään korottamiseen. Eli vuonna 2011 Työttömyysvakuutusrahastolla on edelleen lakiin perustuva oikeus työnantajan maksun määrittämiseen, mutta jos yliopistojen maksu olisi jo määrätty työnantajan alemman maksun mukaan, pitäisi rahaston korottaa muiden työnantajien maksuja siten, että työnantajan keskimääräinen maksu nousisi riittävästi suhteessa palkansaajan maksuun. Esitetty lakiuudistus voimaan tullessaan johtaisi siihen, että työnantajan työttömyysvakuutusmaksu määräytyisi epätasa-arvoisesti lain soveltamisalan piiriin kuuluvien työnantajien kesken. Yksittäisen työnantajan tai työnantajaryhmän taloudellinen tilanne ei voi olla perusteena poiketa yleisestä maksuvelvollisuudesta. Yliopistot eivät muodosta tässä poikkeusta.

Arvoisa puhemies! Yliopistojen taloudellinen tilanne pitää jo nyt turvata niin, että yliopistot voivat hoitaa työantajan velvoitteet aivan samalla tavoin kuin muidenkin työnantajien on hoidettava riippumatta työnantajan mahdollisista rahoitusvaikeuksista.

Reijo Laitinen /sd:

Herra puhemies! Ed. Tuula Peltonen perusteli hyvin perusteellisesti, miksi tämä lakiehdotus tulisi hylätä. Kun lukee tätä mietintöä, niin voisi todeta, että aika paljon samanlaisia näkemyksiä oli myöskin, vaikkei niitä suoraan ole kirjattukaan tähän mietintöön, eräillä hallituspuolueiden edustajilla valiokuntakäsittelyssä. Yhtyen ed. Tuula Peltosen käyttämiin puheenvuoroihin ja niissä esitettyihin perusteluihin kannatan hylkäysehdotusta.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Näinkin tietysti voidaan asia nähdä, kuten edustajat Peltonen ja Laitinen, keskisuomalaiset kollegat, asian näkevät. Tälle näkemykselle, jonka he tuovat esille, on toki olemassa vahvat perustelut, mutta toisaalta yliopistot ovat nyt siinä tilanteessa, joka myös on todellisuutta, ja tilanteesta tulee mennä eteenpäin. (Ed. Peltonen: No miksi?) Silloin tämä hallituksen esitys yliopistojen työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta on tässä tilanteessa vaihe, jolla voidaan mennä askeleita eteenpäin.

Aivan kuten edustajakollegat edellä toivat esille, niin jo yliopistolakiuudistuksen yhteydessä, ainakin minä itse henkilökohtaisesti näin, nämä ongelmat olivat nähtävissä, ja samoin kaiken aikaa näin ne ongelmat jo silloin, kun tätä yliopistolakiuudistusta oltiin voimakkaasti ajamassa. Ongelmat tulevat juuri tästä yksityiseltä, vapaalta sektorilta saatavan rahoituksen eriarvoisuudesta. Kritiikki, jota silloin esitin, on nyt ollut lehdissä luettavaa todellisuutta, ja tässä tilanteessa nyt ollaan ja tähän on jouduttu, ja silloin minä ymmärrän, että tältä pohjalta myös tämä hallituksen esitys tilanteessa eteenpäinmenemiseksi on annettu.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa puhemies! Opposition vastalause on valitettavasti nyt vähän myöhässä eikä ole enää ajankohtainen, koska kun te silloin 10.12. vaaditte tämän hallituksen esityksen perustuslakivaliokuntaan, joka muuten oli hukkareissu, kuten ed. Peltonen sanoi, niin nyt on kaksi kuukautta vierähtänyt ja nyt yliopistot ehdottomasti tarvitsevat nämä säästöt tässä ja nyt palkanmaksun yhteydessä, niin että tämä laki on nyt hyväksyttävä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Lauri Oinoselle kommenttina, että ei tässä mitään edistetä eikä viedä eteenpäin. Tässä paikataan akuuttia kassakriisiä ja sillä siisti. Meillä on eri kieli. Ei ole koskaan samaa kieltä ed. Lauri Oinosen kanssa puhuttu.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle täytyy sanoa, että ei tässä todellakaan mitään edistetä muuta kuin mennään eteenpäin pakkotilanteessa, mihinkä on jouduttu, koska yliopistorahoituksen tilanne on se, minkä me kaikki tunnemme. Aalto-yliopisto saa tätä yksityistä rahaa ja muut saavat sitten huomattavasti vähemmän ja jotkut vieläkin vähemmän. Tilanne on se, että siitä selviytymiseksi on tämä ratkaisu tehty. Olen aikanaan nähnyt, että tämä epäkohta on edessä, ja tähän on tultu.

Keskustelu päättyi.