Paula  Risikko  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä 7/2005 otetaan kantaa hallituksen esitykseen 59. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa mainittu hammashuoltaja-nimike suuhygienistiksi.

Tämä hallituksen esityshän on erinomaisen hyvä, ja niin kuin tästä mietinnöstäkin toteatte, niin olemme yksimielisesti sitä mieltä, että näin pitää juuri toimiakin — muuttaa hammashuoltajan nimike suuhygienistiksi. Aikaisemmassa lähetekeskustelussa jo perustelin sitä, joten en siihen nyt palaa. Itse olin kyllä sitä mieltä, että olisi voinut pohtia myöskin optikon ja laboratoriohoitajan muuttamista nykyaikaisempaan muotoon tai ajantasaistaa niitä. Tässä 5 §:ssähän luetellaan, mitkä kaikki ammattiryhmät tähän kuuluvat. Siellä nyt puhutaan vielä optikoista ja laboratoriohoitajista, vaikka näitten koulutustutkintonimikkeet eivät enää ole nämä, vaan ovat optometristi ja bioanalyytikko. Oman kokemukseni mukaan lähes kaikissa organisaatioissa esimerkiksi laboratoriohoitaja-nimikettä ei enää käytetä, vaan puhutaan bioanalyytikoista, ja siitä syystä olisin nähnyt, että tässä vaiheessa olisi voinut nekin jo muuttaa, aivan kuten opetusministeriö asiantuntijakuulemisessa totesi.

Mutta sitten varsinaisesti syy siihen, miksi tulin tänne korokkeelle puhumaan, on tämä vastalause, minkä yhtenä allekirjoittajana olen. Tämä vastalausehan koskee sitä, että tässä 5 §:n luettelossa tulisi mainita myöskin geronomit. Koska geronomi on niin kovin vieras tutkintonimike vielä tällä hetkellä, niin tulin ihan kertomaan, mikä se tällainen geronomi on.

Geronomi on sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntija, jonka tehtävänä yhteiskunnassa on edistää vanhusten hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja sosiaalista osallisuutta. Geronomi on eettisesti sitoutunut vanhuksen hyvän edistämiseen palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla. Geronomin toimintaa ohjaavat hoitotyön ja sosiaalityön eettiset periaatteet sekä vanhusten hyvän hoidon ja kohtelun perusperiaatteet. Geronomin osaamisessa painottuvat palveluprosessiosaamisen ohella eettinen osaaminen, kulttuuriosaaminen, vuorovaikutusosaaminen, teknologinen osaaminen, opetus- ja ohjausosaaminen, johtamisosaaminen, yhteiskunnallinen osaaminen sekä tutkimus- ja kehittämisosaaminen.

Geronomin osaaminen perustuu koulutuksen aikana hankittuun tietoon monialaisesta vanhustyöstä, hoitotyöstä ja sosiaalialan työstä sekä näiden taustalla olevaan monitieteiseen tietoon. Koulutuksen aikana geronomi harjaantuu sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä sekä muissa vanhusten palveluja tuottavissa kohteissa suoritetun ohjatun harjoittelun kautta integroimaan vanhustyön teoriatietoa ja vanhustyön käytännön toimintaa. Geronomin tuottama palvelu on ennalta ehkäisevää, tukevaa ja korjaavaa sekä kuntouttavaa vanhuspalvelutoimintaa. Työssä painottuvat vanhuksen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn sekä palvelutarpeiden arviointi, henkilökohtainen palveluohjaus, omaisten ja läheisten tukeminen, saumattomien palveluketjujen rakentaminen, moniammatillinen vanhustyö sekä sen koordinointi ja kehittäminen. Yhteiskunnan tasolla työssä korostuvat erilaisten vanhuspalvelujen suunnittelu, arviointi ja kehittäminen, toiminnan ja henkilöstön ohjaus, palvelujärjestelmän toimivuuden evaluointi ja kehittäminen, sekä vanhuspoliittinen ja yhteiskunnallinen vaikuttamistyö.

Geronomin tutkintohan on ammattikorkeakoulututkinto, ja se toteutetaan vanhustyön koulutusohjelmassa. Jos nyt puhutaan opintoviikoista vielä, niin sen laajuus on 140 opintoviikkoa ja sen kesto on noin 3,5 vuotta täyspäiväistä opiskelua. Näistä tutkinnon suorittaneista on erittäin hyviä kokemuksia työelämässä, ja tällä hetkellä jos ajattelee, mitä osaamista tulevaisuudessa erityisesti tarvitaan, niin kyllä se on nimenomaan vanhustenhuollon ja ikäihmisten hoito- ja hoivatyön osaaminen ja kuntouttava työ, ja geronomit vastaavat juuri siihen tarpeeseen. Siitä syystä olisin pitänyt ihan perusteltuna, että geronomi olisi liitetty 5 §:ään.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 5 §:n muuttamisesta on kysymys yhdestä kohdasta eli, niin kuin täällä edellä ed. Risikko toi hyvin esille, tämän hammashuoltaja-nimikkeen muuttamisesta suuhygienistin nimikkeeksi. Se on todella hyvä, koska se on jo tutkintonimikkeenä. Tässä yhteydessä on tietenkin hyvä, että tarkastellaan laajemminkin tätä, mitä ammattirekisterillä on merkitystä. Täällä ed. Risikko toi hyvin esille sen, että tässä yhteydessä olisi voitu ottaa mukaan muitakin, jotka ovat jo käytännön elämässä paitsi tutkintoina myös vakiintuneina nimikkeinä, ja myös opetusministeriön asiantuntijat ovat niitä tuoneet esille, että ne voitaisiin myös liittää mukaan. Mutta eräs perustelu on se, että jos jostakin ei olla täysin yksimielisiä, on jokin epävarmuustekijä, niin se sitten jää ulkopuolelle, ja niin ovat nämä nimikkeet jääneet, samoin kuin on muitakin nimikkeitä. Tässä vastalauseessa, jonka olemme esittämässä, on esitetty nyt sitten tämä geronomin tutkinto, josta ed. Risikko toi hyvän kuvauksen, minkälaisesta tutkinnosta kaiken kaikkiaan on kysymys.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on aikaisemmin kiinnittänyt jo mietinnössään vuonna 2000 huomiota terveydenhuollon ammattihenkilöiden nimikkeistöön sekä erikoispätevyyksien myöntämiseen ja rekisteröintiin liittyvien muutostarpeiden selvittämiseen. Hallituksen esityksen mukaan ammattihenkilölain mukaisia nimikkeitä ehdotetaan uudistettavaksi tässä vaiheessa vain siltä osin, kuin terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädäntöä koskeneessa selvityksessä vuodelta 2001 ehdotetaan. Siis tämä on työryhmän muistio 2001/4, ja se on tämä, johonka valiokuntakin sitten todella yhtyy, että hammashuoltajan nimikkeen muuttaminen suuhygienistiksi on siinä työryhmän muistiossa esillä.

Mielestäni valiokunta toteaa hyvin, että EU:ssa on valmisteilla direktiivi ammattipätevyyden tunnustamisesta, jolla on tarkoitus korvata nykyiset 16 ammattipätevyyttä sääntelevää direktiiviä, ja direktiivin kansallinen voimaan saattaminen tulee todennäköisesti edellyttämään terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön tarkistuksia laajemminkin. Näin tässä yhteydessä, koska odotetaan tätä, niin tämä jäi sitten pois.

Mutta, arvoisa puhemies, vielä haluan tuoda esille nimenomaan sen, että yhteiskunta muuttuu koko ajan, ja erityisesti väestökehityksen, jos ajattelemme suomalaistakin väestökehitystä ja kuntien palvelurakennetta, ja näihin kahteenkin tilanteeseen, kuntien palvelurakenteeseen sekä myös kuntien taloustilanteeseen, liittyen näkisin erittäin tärkeänä sen, että katsottaisiin tämänkinlaista kuin tutkintonimikeasiaa uudelleen ja otettaisiin huomioon, että vanhuspalvelussa, vanhustyössä on tarvetta sellaisille työntekijöille, jotka ovat saaneet vahvaa, monialaista koulutusta ja jotka voivat antaa perustyöhön vahvaa osaamistaan, niin kuin täällä edellä kuvattiin, mitkä ne osaamisalueet ovat.

Mutta erityisesti niistä osaamisalueista haluaisin nostaa esiin paitsi palvelujen johtamisen myös palvelujen kehittämisen. Näin näen, että tämä geronomitutkinto sisältää hyvin paljon sellaista, millä voitaisiin vanhustyöhön liittyvää palvelurakennetta kehittää, ja niin kuin on todettu, ne, jotka ovat valmistuneet ja ovat hyvin töitä saaneet, ovat myös olleet sitä työtä kehittämässä. Tässä on tietysti esitetty ongelmia, koska tämä tutkinto on sosiaalialan ja terveysalan, ja se oli yksi perustelu, minkä vuoksi se on jäänyt ulkopuolelle tämän rekisteröinnin, että se ei ole puhdas terveydenhuoltotutkinto. Kuitenkin ne alat ja opinnot, mitä he käyvät, vahvistavat sen, että puoltaisi paikkaansa tämän tutkinnon ottaminen tähän rekisteriin. Yksinkertaisesti on niin, että geronomitutkintoa on kehitetty pitkäjänteisesti nimenomaan yhteiskunnan väestökehitystä ajatellen ja vanhuspolitiikan sisällön tarpeet huomioiden.

Tiedämme, että vanhustyöllä tulee olemaan entistä merkittävämpi osa sosiaali- ja terveydenhuollon kentässä ja se on kriittinen osa-alue, jolla ratkaistaan peruspalveluidemme toimivuus palveluiden laadun, henkilöstön riittävyyden ja palveluiden rahoituksen osalta. Kysymys on vanhustenhuollon kehittämisestä, uudenlaisten toimintamuotojen kehittämisestä ja vahvistamisesta, jotta tulevista haasteista selvittäisiin. Tälle työlle pitää antaa sen tarvitsema tila ja arvostus, ja käytännössä nimenomaan sen vuoksi, että heillä ei tätä arvostusta ja tätä rekisteröintiä ole, että heitä ei ole tähän otettu mukaan, silloin kun he ovat hakemassa virkoja, joihinka on sitten sairaanhoitajia, he usein jäävät siinä toissijaisiksi, vaikka heidän osaamisensa ehkä paremmin palvelisi vanhustyössä mahdollisesti palvelukodin johtajan tehtävää. Sen vuoksi heillä on mielestäni epäoikeudenmukainen asema kokonaisuudessaan, jos ajatellaan näitä ammattikorkeakoulututkintoja. Heidät pitäisi saada tasaveroiseen asemaan.

Paula  Risikko  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä on käyty keskustelua tästä vastalauseesta, minkä olemme jättäneet geronomiammattihenkilöitten lisäämiseksi 5 §:ään. Kannatan todella lämpimästi sitä vastalausetta, mikä on tehty, mitä äsken kuvaili ed. Rauhalakin tässä.

Ei ole tehty vastalausetta, mutta halusin tulla tuomaan esille, että kyllä tästä luettelosta muitakin vielä puuttuu kuin geronomi. On olemassa muun muassa kaksi ammattikorkeakoulututkintoa, jotka ovat hyvin laaja-alaisia, ja nämä ovat naprapaatin tutkinto ja osteopaatin tutkinto. Molemmat ovat 160 opintoviikon, jos nyt puhutaan vielä opintoviikoista, tutkintoja laajuudeltaan, ja kesto on noin neljä vuotta täyspäiväistä opiskelua. Näistä molemmat tutkinnot ovat nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä, mutta saadakseen vahvemman aseman ja sen, että heidän työnsä vaikuttavuus tulisi paremmin noteerattua, tulisi heidät mielestäni siirtää tähän 5 §:ään myöskin mainintana.

Mitä nämä ammattihenkilöt sitten ovat, siitä pieni kuvaus: Osteopaatti on ihmisen tuki- ja liikuntaelimistön sekä sen toiminnan, kliinisen tutkimuksen ja manuaalisen hoidon asiantuntija. Osteopaatin työn tarkoituksena on tukea asiakasta hänen elämäntilanteessaan auttamalla häntä ylläpitämään työ- ja toimintakykyään. Tavoitteena on asiakkaan elämänlaadun parantaminen. Osteopaatin työ on pehmytosakudosten manuaalisista käsittelytekniikoista koostuvaa sekä nivelten artikulaatio- ja manipulaatiotekniikoista koostuvaa toimintaa. Ennalta ehkäisevä ja ohjaava näkökulma korostuvat hänen työssään. Niin kuin totesin, koulutettu osteopaatti on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö ja toimii tavallisesti yksityisenä ammatinharjoittajana ja tekee yhteistyötä muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Naprapaatti on myöskin ammattihenkilö, joka olisi hyvä luetteloon lisätä. Naprapaatti on suuntautunut tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin ja tuki- ja liikuntaelimistön toimintahäiriöiden tutkimiseen, hoitoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Naprapaatti on manuaalisen lääketieteen asiantuntija, jonka työ on osa laajempaa käsitettä eli kuntoutusta. Kuntoutuksen tavoitteena on, kuten tiedämme, ihmisen työ- ja toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen. Naprapaatti käyttää hoitomenetelminään muun muassa nivelten manipulaatio- ja mobilisaatiotekniikoita, sekä pehmytkudostekniikoita että lääkinnällistä harjoitusterapiaa, ja ergonomista neuvontaa. Naprapaatin toiminta perustuu koululääketieteelliseen terveys- ja sairauskäsitykseen ja sen pohjalta kehittyneeseen diagnostiikkaan ja tautiluokituksiin. Kuten osteopaatti myös koulutettu naprapaatti kuuluu nimikesuojattuihin terveydenhuollon ammattihenkilöihin.

Mutta vielä toivoisin, kun sitten nyt varmasti tämä laki kaiken kaikkiaan vaatii, niin kuin mietinnössäkin todetaan, tarkastelua tässä lähiaikoina, että uudelleen harkittaisiin se, mitkä ammattihenkilöt tähän 5 §:ään luetellaan.