Täysistunnon pöytäkirja 62/2007 vp

PTK 62/2007 vp

62. KESKIVIIKKONA 10. LOKAKUUTA 2007 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

7) Laki sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta

 

Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on sotilasvammalain 17 §:n muuttamisesta tehty lakialoite, joka lähtee siitä, että kaikkien sotainvalidien, myös lievävammaisten sotainvalidien, kuoleman jälkeen maksetaan hautausavustus.

Perustelu tälle on se, että myöskin tässä hautausavustusasiassa, jossa tämänhetkinen lainsäädäntö rajaa sen 20 prosentin tai sen yläpuoliseen, suurempaan haitta-asteeseen, näiden prosenttien mukana pitäminen etuisuuksissa, tässä tapauksessa jälkeenjääneille, on aiheetonta.

Tämän saman perusteen pitäisi olla myöskin erilaisissa kuntoutuskysymyksissä. Siitähän viime päivinä on myös paljon julkisuudessa keskusteltu, että kaikki sotilasvammalain alaiset sotainvalidit voisivat päästä kuntoutukseen.

Arvoisa puhemies! Tämä on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle 102/2007 vp. Tämän on allekirjoittanut 20 kansanedustajaa kuudesta eri eduskuntaryhmästä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Niin kuin ed. Tiusanen esitti, tämä tulee sitten rinnakkaislakialoitteeksi, kun olemme täällä salissa jo keskustelleet tästä hallituksen esityksestä 102, jossa oli sotilasvammalain muuttamisesta kysymys. Silloin kävimme sitä keskustelua, mikä merkitys näillä prosenteilla on. Mieluummin tässä olisi hyvä lähteä siitä, että henkilöt, ihmiset, jotka ovat sotavammaisia, sotainvalideja, saisivat sen kuntoutuksen ja sen hoidon, mitä he tarvitsevat.

Tietenkin tässä nyt, kun on kysymys hautausavusta, on aivan oikeutettua, että myös sen tuen loppuun saakka saa, mikä on heille varmasti hyvin ansaittua. Tässä tietysti nyt oikeudenmukaista olisi suorittaa hautausapua valtion varoista kaikkien vähintään 10 prosentin sotainvalidien kuoleman jälkeen, mutta mieluusti tässä näkisi, että olisivat mukana muutkin sotainvalidit ilman tätä prosenttia.

Itsekin olen tässä allekirjoittajien joukossa ja kysyn edelleenkin, voisiko tässä olla vaikka tämä 10 prosenttia poissa ja lähdettäisiin siitä, että ne, jotka ovat sotavamman saaneet ja sotainvalideja, saisivat määrätyt yhteiskunnan palvelut aivan loppuun saakka.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen.

Matti   Kauppila  /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä on nyt oikeastaan semmoinen viimeinen palvelus sotainvalideille ja -veteraaneille, ja siinä mielessä tämä on hyvinkin perusteltu. Jostakin syystä on tullut semmoinen käsitys niin kunnissa kuin valtiolla, että nyt ei enää ikään kuin tarvitse heitä muistaa, ja vedetään rahaa pois. Tämä kun ei ole mikään laitossidonnainen enää tämä raha, niin voisi kuvitella, että tässä ei säästetä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tiusasen lakialoite on kannatettava monessakin suhteessa. Minua vaan hämmästyttää se, että laki käyttää sekä tässä hautausapupykälässä eli sotilasvammalain 17 §:ssä samalla tavoin kuin sotilasvammalain 6 §:ssäkin prosenteista nimitystä "työkyvyttömyysaste". Minun mielestäni se on aika häpeällistä, että keski-iältään 85—86-vuotiaitten henkilöitten kohdalla joku hoito taikka etuus on kiinni siitä, mikä on työkyvyttömyysaste henkilöllä. On käytetty perusteena sitä, että on liian suuritöistä muuttaa lainsäädäntöä vastaamaan nykytilannetta esimerkiksi siltä osin, että puhutaan haitta-asteesta, kuten ed. Tiusanen täällä sanoi. Mutta minun mielestäni kunnioituksen sotaveteraaneja, tässä tapauksessa sotainvalideja, kohtaan pitäisi olla kuitenkin minun mielestäni sen verran suuri, että niin suuri vaiva nähtäisiin, että muutettaisiin lainsäädäntö vastaamaan nykytilannetta. Tämä on minun mielestäni törkeä loukkaus jo.

Arvoisa puhemies! Olen todella sitä mieltä, että kyllä suomalaisella yhteiskunnalla, valtiovallalla, pitäisi olla varaa maksaa hautausapu vaikka kaikille sotaveteraaneille. Ei tämä maa siitä konkurssiin mene, ei tällaisilla prosenteilla tarvitsisi leikkiä. Minun mielestäni ed. Tiusasen lakialoite on kuitenkin kannatettava tässä vaiheessa, kun se on rinnakkaislakialoitteena jätetty.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen allekirjoittanut tämän lakialoitteen. Tuon pykälän perusteella olen vaan sitä mieltä noin yleisesti ottaen, että silloin kun vedotaan siihen, että tämän ja tämän lakialoitteen kustannusvaikutus on vain hyvin alhainen ja tähän täytyy olla varaa, niin olisi tietysti mukava laskea se ja pyytää laskelma siitä, mitä se maksaa. Silloin se olisi semmoinen reilu peli aina ja se olisi paljon helpompi sitten yrittää markkinoida myöskin sinne, missä nämä rahapäätökset tehdään.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen ihan aiheelliseen huomautukseen voi todeta, että puhutaan 2 000 sotainvalidin poistumasta, vuositasolla 3 000, ja jos sen sitten kertoo tällä 1 599,65 eurolla, niin pääsemme siihen hintaan.

Tuo, mihinkä myös aivan asiallisesti viittasi ed. Vistbacka, tähän termiin työkyvyttömyysaste, sitä olemme vuosien mittaan yhdessä kritisoineet. Se on tässä 17 §:ssä, koska tämä on rinnakkaislakialoite. Eilen keskusteltiin, niin kuin ed. Rauhala viittasi, hallituksen esityksestä 102. Todella on kysymys haitta-asteesta. Tämä työkyvyttömyysaste nyt tässä vaiheessa, kun puhutaan kuolleesta ja vainajasta, on tietysti aiheeton, mutta se on tässä juuri tämän logiikan ja samankaltaisuuden vuoksi, koska tämä on rinnakkaisaloite.

Mutta muuten näistä prosenteista, aivan niin kuin ed. Rauhala totesi, niin tuo 10 prosenttia aivan yhtä hyvin voisi olla pois, tai paremminkin voisi olla tietysti niin, että hautausapu tulisi kaikille niille, joilla on sotainvalidistatus eli ovat saaneet sen statuksen, sen voisi saada ilman tätä prosenttilukua, silloin se on kaikkein matalin tietysti, mutta joka tapauksessa.

Toivon, että tätä asiaa käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jolloinka myös tämä prosenttiasia toivon mukaan otetaan huomioon ja myöskin ehkä koko hallituksen esityksestä muutetaan tämä termi oikeaksi: ei työkyvyttömyysaste, vaan haitta-aste.

Keskustelu päättyi.