Täysistunnon pöytäkirja 62/2009 vp

PTK 62/2009 vp

62. TORSTAINA 4. KESÄKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Valtionyhtiöiden omistajaohjauksen käsittely hallituksessa

Martti Korhonen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Fortum, Stora Enso, Rautaruukki, TeliaSonera, Destia jne. jne. Peruskysymys kuuluu, mikä näitä kaikkia yhdistää? Siihen on vastaus: valtio-omistajuus. Mikä muu näitä sitten yhdistää? Ikävä kyllä niitä yhdistää se, että kohtuuttomat etuudet ovat viime aikoina nousseet voimakkaasti, vahvasti esille. Yhteiskuntavastuun puute on noussut näiden yhtiöiden kohdalla esille ja nyt ikävä kyllä myös räikeät väärinkäytökset.

Herra pääministeri! Kun te olette kumminkin koko valtioneuvostosta vastuussa, siitä, mitä siellä tapahtuu, oletteko te ohjeistanut ja miten ministeri Häkämiestä ja valtion omistajaohjausyksikköä näiden asioiden hoitamisessa, ja jos te olette ohjeistanut, niin milloin te olette ohjeistanut, kun näitä nyt tulee melkein, ei voi sanoa että aivan päivittäin, mutta voi sanoa, että kohta kuukausittain jotakin esille? Onko tässä nyt tahtotila hoitaa tämä asia kuntoon vai annetaanko tämän tilanteen jatkua edelleen ajelehtivana?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Meillä on jäntevöitetty tätä valtionyhtiöiden omistajaohjausta tällä vaalikaudella. Ensimmäisen kerran meillä on asiat keskitetty ja on eri ministerikin, joka vastaa asioista, että tässä suhteessa tätä organisointia on vahvistettu. Koko hallituksen puitteissa lähinnä talouspoliittisen ministerivaliokunnan kautta säännöllisesti seuraamme valtionyhtiökysymyksiä. Itse asiassa tällä viikolla saimme puolivuotisraportin näiden yhtiöiden tilasta. Uskon, että kysyjä aika paljon nyt viittaa näihin Destian viimeisiin tapahtumiin. En ole itse niiden yksityiskohdista täysin kärryillä, mutta hallituksen kanta on selvä, että jos jotain rikollista on tapahtunut, se on viranomaisten tutkittava asia. Näissä kysymyksissä pitää olla nollatoleranssi.

Martti Korhonen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä nyt, herra pääministeri, vastauksen läpi voi arvata, että ette te hirveästi ole niistä keskustelleet. On perustettu valtion omistajaohjauksesta vastaamaan 20 ihmisen yksikkö, joka on yksittäisen ministerin alainen. Nyt näyttää siltä, että sillä ei ole mitään tehoa. Te sanoitte, että sitä on tehostettu ja terävöitetty. En muista, mitä sanoja te käytitte, mutta tätä tarkoititte. Eihän tämä lopputulos, mihin tässä on päästy, nyt sitä osoita, vaan se osoittaa, että ei ole vastuuta ja ei ole moraalia. Nyt minä kysyn seuraavan kerran:

Aiotteko te käsitellä ja milloin te aiotte käsitellä tätä? Aiotteko te ohjata? Teidän puolueenne varapuheenjohtaja viittasi tänään lausunnossaan, että pitää panna poliisitutkinta päälle. Ohjeistatteko te nyt ministeri Häkämiestä, että siellä alkaa oikeasti tahtotila tulla, koska siitä tahtotilastahan tässä nyt on kyse? Ei tämä voi olla enää sattumaa, jos yhtiöissä, jotka ovat kutakuinkin kaikki olleet valtion omistuksessa merkittävässä määrin, kaikissa on jotakin. Jotainhan tässä on pielessä, (Puhemies: Minuutti on mennyt!) ja, herra pääministeri, valtioneuvoston siinä pitää ottaa jämäkkä ote.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kysyjä luetteli suuren joukon yhtiöitä, jotka ovat eri syistä olleet otsikoissa, ja ilmeisesti kokee, että niillä on joku omituinen yhteinen vika, valuvika olemassa. (Välihuutoja — Puhemies koputtaa) Minusta kuitenkin on parasta, että jokaista kysymystä käsitellään erikseen. Toistan sen, että jos rikollista on tapahtunut, se on viranomaisten hoidettava.

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Ilmeisesti on niin, että yleensä hyökkäys on paras puolustus, ja kysyisin: Onko pääministeri tietoinen ministeri Häkämiehen valtionyhtiöseminaarissa käyttämästä puheenvuorosta, jossa hän hyökkäsi voimakkaasti opposition kantoja vastaan ilman, että tuossa tilaisuudessa oli oppositiolla mahdollisuus puolustautua? Onko tämä osa sitä politiikkaa, jolla yritetään hämätä näissä asioissa silloin, kun ongelmia esiintyy?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! En ole tästä puheenvuorosta kuullut. Mutta Suomi on kyllä tässä suhteessa vapaa maa, että kyllä täällä saavat ministeri ja opposition edustajat arvostella toisiaan ihan niillä foorumeilla kuin haluaa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Hallitus on pannut Suomi-brändin kirkastamisporukan pystyyn, ja nyt kun ovat tulleet esille nämä Patrian sotkut ja rikosepäilyt ja sitten tämä Destia, josta nyt väitettiin, että se on jo vuosi sitten ollut tiedossa, että siellä on tällaista, mitä nyt on tapahtumassa, niin kysyn:

Miksi hallitus, pääministeri, on näin hitaasti tässä asiassa edennyt? Eikö olisi juuri Suomen maineen kannalta äärettömän tärkeää, että nämä epäselvyydet poliisitutkintaan pantaisiin välittömästi eikä annettaisi tätä korruptiomielikuvaa, josta Suomi on ollut puhdas, nyt syntyä? Jopa vuoden ajan on menty eteenpäin, ennen kuin on lähdetty toimenpiteisiin, eikä ole tainnut vielä valtionyhtiöministeri edes nytkään tarttua tähän Destia-asiaan sillä tavalla kuin pitäisi.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tiedän sen, että ministeri Häkämies on tähän Destia-asiaan tarttunut. Parhaillaan näissä selvityksissä muun muassa pitää tulla vastaus siihen, mitä on jo vuosi sitten tiedetty. Ainakaan pääministerille asti eivät ole tiedot yhtiöstä tulleet. Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita pitää selvittää. Mikäli on tapahtunut jotain rikollista, silloin asia kuuluu poliisiviranomaisille.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa puhemies! On tärkeää, niin kuin pääministeri sanoi, että jos valtionhallinnossa tai valtionyhtiössä havaitaan epäselvyyksiä, ne tutkitaan ja saatetaan asianmukaisella tavalla viranomaisten selvitettäväksi ja asianomaiset henkilöt vastuuseen. Se tässä tapaus Destiassa ihmetyttää, että jos valtion omistajapolitiikan yksiköllä, en tiedä onko ministerillä, mutta ainakin yksiköllä, on ollut jo vuosi sitten tietoja Destian toimitusjohtajaan liittyvistä epäselvyyksistä, niin asia saatetaan tutkintaan vasta sen jälkeen, kun Yleisradion A-studio kertoo dokumentteihin viitaten tämän prosessin. (Ed. Skinnari: Toimittajat ovat valvojia!) Minusta on selvää, että tämä Destian toimitusjohtajan toiminta pitää laajemmin tutkia ja antaa poliisin tutkittavaksi selvittää myös muut tapaukset ja tällä tavalla osoittaa valtion omistajapolitiikassa selkeää linjausta. Tässä mielessä eiliset ministeri Häkämiehen lausunnot olivat hivenen epäröiviä. Tässä tarvitaan selkeä linja, joka viedään päätökseen, ja asianomaiset henkilöt tulee saattaa vastuuseen.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä oli enemmän tämmöinen lähetepuheenvuoro. Voin pitkälti yhtyä siihen, mitä kysyjä esitti. Näissä selvityksissä, jotka ovat parhaillaan menossa, tulee myös selviämään se, mitä tiedettiin missäkin vaiheessa, ja siitä pitää tietysti selvyys saada.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ministeri Häkämies on poissa, joten on kohtuutonta jatkaa tätä keskustelua tässä vaiheessa. Palataan sitten, kun tarvetta ilmenee uudelleen.

Tämä kysymys on loppuun käsitelty.