Anna Kontula /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomessa kodin ulkopuolelle sijoitettuina on poikkeuksellisen paljon lapsia, noin 18 000 lasta. Sijaishuoltopaikkojen kirjo on laaja, aina yksityiskodeista hyvin ammatillisiin lastensuojelulaitoksiin, ja paperilla näiden sijaishuoltopaikkojen valvonta näyttää varsin kattavalta. Ammatillisemmilta laitoksilta edellytetään itsevalvontaa, sen lisäksi sekä lapsen sijoittavalla kunnalla että sijaishuoltopaikan sijaintikunnalla on valvontavelvollisuus. Lisäksi vielä aluehallintovirastoilla on yleinen valvontavelvollisuus. Tästä huolimatta käytännössä valvonta ontuu pahasti, ja tähän ovat kiinnittäneet viime aikoina huomiota muun muassa oikeusasiamies, Valtion tarkastusvirasto ja YK:n lapsen oikeuksien komitea.

Laitosten itsevalvonta ei voi olla toimiva keino tämäntyyppisessä toiminnassa, ja kuntien valvontavastuu on enemmänkin nimellistä. Saattaa olla, että kunta kylläkin tarkastaa sijoituspaikan siinä vaiheessa, kun lapsi sinne määrätään, mutta sen jälkeen valvontaa ei ole juuri lainkaan. Aluehallintovirastot tunnustavat yleisesti, että heillä ei ole mahdollisuutta tehdä omatoimisia tarkastuksia vaan että valvontaresurssit kuuluvat ilmoitusperäiseen tarkastamiseen. Heikosta valvonnasta johtuen jatkuvasti tuleekin tietoon tapauksia, joissa lasten kohtelu sijaishuoltopaikoissa on ollut monin tavoin asiatonta. Todennäköisesti huomattavasti suurempi osa tällaisista tapauksista jää meiltä piiloon sen vuoksi, että kyseessä on ihmisryhmä, joka ei kykene puolustamaan itseään viranomaisjärjestelmissä.

Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa esitän melko lailla autokatsastusta vastaavan järjestelmän luomista sijaishuoltopaikoille. Ajatuksena on, että jokainen sijaishuoltopaikka olisi velvollinen katsastuttamaan toimintansa aluehallintoviranomaisten nimeämällä taholla vuosittain ja että tämä katsastus olisi ehtona toiminnan jatkumiselle. Tämän mallin etuna on, että katsastus olisi säännöllistä, että sen kulut koituisivat ensisijaisesti sijaishuoltopaikoille, mikäli kyseessä on ammatillinen toiminta, ja kunnille, mikäli kyseessä on yksityiskoti, ja että järjestelmä olisi kattava.

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat ryhmä, josta monet ovat saaneet tutustua elämän pimeään puoleen aivan liian varhain ja aivan liian perusteellisesti. Joukossa on paljon lapsia, joita emme ole onnistuneet suojelemaan, joita heidän läheisensä eivät ole onnistuneet suojelemaan. Joukossa on lapsia, joista monilla on vakava traumatausta ja perusteltu epäluulo aikuisten maailmaa kohtaan. Välinpitämättömyydellä sijaishuoltopaikkojen valvonnassa me petämme heidät jälleen, sellaiset lapset, jotka on petetty jo kerran, monet useamman kerran.

Suomalainen yhteiskunta pystyy katsastamaan vuosittain 2,5 miljoonaa ajoneuvoa. On pelkästään tahdosta kiinni, pystymmekö katsastamaan 700 lastensuojelulaitosta.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain valvonnassa ilmenee aina silloin tällöin puutteita. Mutta vaikka valvontaa olisi kuinka paljon, tuskin päästään tilanteeseen, jossa ei jotain huomautettavaa olisi. Lastensuojelulaitosten, yksityisten ja kunnallisten, todellinen ammattitaito on riippuvainen siellä työskentelevistä ihmisistä. Meillä korostetaan ammatillista pätevyyttä, tutkinto- ja opintoviikkoja. Ammatillinen teoriatason osaaminen, pätevyys, on tärkeää. Ihmistainten kasvattamisessa rakkaus ja ymmärrys, työn tekeminen sydämellä on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ammatilliset taidot ja tiedot. Tarvitaan siis rakkautta ja rajoja. Jos vaikka kuinka osaat asiat teoriassa mutta et tee työtä rakkaudella, jää lapsen emotionaalinen eli tunneperäinen puoli vajaalle huomiolle.

Kasvatustyössä se aikuinen, hänen asenteensa ja motivaationsa ovat kaikista tärkeimpiä laadun ja sisällön muodostajia. Määrälläkään ei voida korvata todellista laatua. Olen käytännössä seurannut sijoitettujen lasten ja perheiden elämää. Lapsi on työntekijälle työn kohde, autettava. Tässä meidän järjestelmässä on vika. On liikaa osapuolia, joita kaikkia mitataan ja puntaroidaan ammatillisten näkökohtien kautta ja vähän rahankin. Tähän soppaan kuuluvat lastensuojelulaitos työnantajan ja palvelunjärjestäjän roolissa, työntekijät, lupaviranomaiset ja tarkastajat sekä kuntien sijoituspäätöksiä tekevät henkilöt. Sitten tulee se lapsi, johon toimenpiteitä kohdistetaan, ja vielä vanhemmat, sukulaiset ja muut sidosryhmät.

Rakkaudellisuutta on vaikea mitata. Ihmisluonteet ovat erilaisia. Myös työntekijöillä on hyviä ja huonoja päiviä, kuten niillä lapsillakin. Jäljelle jää siis vain tekninen valvonta: työntekijöiden määrä, pätevyys, tilojen asianmukaisuus, ruuan laatu ja se, että on tehty vaaditut suunnitelmat, niitä noudatettu ja jokainen toimenpide kirjattu. Väitän, että liian suuri osa lastensuojelulaitosten työntekijöiden ajasta kuluu suunnitelmien tekemiseen, raportointiin, kokouksiin. Lapsityötä työajasta on liian vähän. Meidän järjestelmä aiheuttaa tämän. Sitten, kun yksikin epäkohta tulee esille, koko toimintakenttä halvaantuu, tulee uusia säännöksiä ja raportoitavia asioita. Tähän on tultu, kun lasten todellinen etu on hämärtynyt.

Meillä on järjestelmä, joka ruokkii itse itseään. Vaikea tätä on korjata, mutta lain henki pitäisi kirjoittaa enemmän inhimillisiä puolia hoidossa korostavaksi. Jokaisella tulisi olla oikeus hyviin, jopa läpi elämän kantaviin ihmissuhteisiin. Lastensuojelulaitoksiin sijoitetulla tämä mahdollisuus on heikompi. Siksi lastensuojelulaitoksissa työskentelyssä tulisi olla myös sen inhimillisen tason enemmän esillä. Lapsen tulisi kokea olevansa kotona turvassa, vaikka asuisi laitoksessa.

Perheiden varhaiseen tukeen tulee panostaa entistä enemmän. Yhteisöllisyyden keinot kannattaa ottaa käyttöön ja niitä suosia: vähemmän virallisuutta, enemmän välittämistä, luontaista tukemista. Talouskurimuksessa elettäessä, jos lisätään virallista valvontaa ja raportointia, on aivan varmaa, että lapsen ja nuoren kanssa tehtävälle työlle jää vähemmän resursseja. Luonnollisilla tukiverkostoilla ja kolmannen sektorin aktivoinnilla, harrastustoiminnalla, syrjäytymisen ehkäisyllä ennaltaehkäistään tulevia ongelmia, jotka sitten voivat johtaa sijoituspäätöksiin. Perheen tukeminen arjessa ja kasvatustyössä on lopulta kaikkien kannalta säästöjä tuova reitti.

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontula kiinnitti erittäin tärkeään asiaan huomion, että meillä on lähes 18 000 lasta huostaan otettuna. Ja jos tämä lakialoite, että voidaan tämmöisellä vuositarkastuksella, kuten autojakin tarkastetaan, parantaa, niin mielelläni yhdyn hänen lakialoitteeseensa. Mutta koko lastensuojeluasiassa pitäisi päätyä siihen, että jokainen huostaanotto olisi täällä Suomessa liikaa ja tehtäisiin sitä ennalta ehkäisevää työtä.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontulan lakialoitteessa esiin tuoma asia on todella tärkeä. Kuten hän aloitteessaan toteaa, lastensuojelulakiin on kyllä kirjattu valvontavelvoitteet, ja ne ovat varsin kattavia ja laajoja. Valvonta kuuluu sekä sijoittaneelle kunnalle että sijaishuoltopaikan kunnalle ja myös aluehallintoviranomaisille, ja lisäksi yksityisten palvelujen tuottajien on laadittava omavalvontasuunnitelma. Näistä valvontavelvoitteista huolimatta tiedämme kaikki, että toiminnassa on ilmennyt selkeitä puutteita ja laiminlyöntejä.

Kuten edustaja Kontula toteaa, on myös mahdollista, että eri valvontaviranomaisten tehtävänkuvat eivät ole riittävän selkeitä: tietty valvontaviranomainen voi kuvitella jonkin toisen valvontaviranomaisen suorittaman valvonnan olleen jo kattavaa. Jos ja kun on näin, ensimmäinen ja helpoin toimenpide olisikin varmaankin valvontaan osallistuvien tehtävänkuvien ja työnjaon selkeyttäminen.

En sinällään vastusta lakialoitetta, koska olen samaa mieltä siitä, että nämä säännölliset tarkastukset ovat perusteltuja, mutta vuosittaiset tarkastukset tuntuvat mielestäni kovin tiheiltä, ja kysynkin edustaja Kontulalta, miten hän päätyi näin tiheään tarkastusväliin.

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Usein näissä tilanteissa tulee kysyttyä: tehdäänkö liikaa, tehdäänkö liian vähän, tehdäänkö liian aikaisin, tehdäänkö liian myöhään? Näitä tilanteita on usein vaikea seurata julkisuudessakin, tiedämme vaikkapa tuon Eerika-tytön kohtalon: yksitoistakaan lastensuojeluilmoitusta ei tätä pientä tyttöä lopulta pelastanut.

Tutkintaryhmähän silloin vaati, että olosuhteidenselvitysmenettely pitäisi ulottaa tällaisissa tilanteissa myös niihin koteihin, joihin näitä sijoituksia tehdään, kun palautetaan esimerkiksi lapsen omaan kotiin, niin kuin tässä tapauksessa tapahtui. He esittivät, että pitäisi selvittää tuossa kodissa asuvien taustat: poliisin, koulun ja ter-veydenhoidon tietojen kokoaminen yhteen ja niin pois päin. Siinähän tapahtui niin, että liian helpolla pieni tyttö palautettiin omalle isälleen, ja ne seuraukset tiedämme. Siinä teimme liian vähän liian myöhään, ja se on peruuttamattomasti tapahtunut.

Tässä edustaja Kontulan aloitteessa on paljon hyvää. Meillä ovat sijaishuollon kustannukset nousseet merkittävällä tavalla. Ne ovat yli 600 miljoonaa euroa tällä hetkellä. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin 10 vuotta sitten vuonna 2004. Itse asiassa sijaishuoltoon me käytämme yhteiskunnassamme tällä hetkellä kutakuinkin saman verran rahaa kuin lukiokoulutukseen, toimeentulotukeen tai koko poliisitoimeen. Se kuvaa hyvällä tavalla tai huonolla tavalla sitä, minkälaisessa tilanteessa meidän perheet ennen muuta ovat. En itse puhu siitä, minkälaisessa tilanteessa meidän lapset ovat, vaan minkälaisessa tilanteessa meidän perheet ovat. Sieltä ne ongelmat tulevat.

Yhden lapsen sijoittaminen maksaa keskimäärin noin 100 000 euroa vuodessa, ja julkisuudessahan on ollut keskustelua myös lapsibisneksestä, joka tähän ympärille on tullut. Itse haluan uskoa niin, että valtaosa näistä paikoista tekee vastuullista työtä ja toimintaa, eikä edustaja Kontulan lakialoite ole heidän osaltaan tarpeellinen, mutta ymmärrän sen, että jos siellä on yksikin sellainen paikka, joka ei anna jo yhden vakavan kolhun kokeneelle lapselle tai nuorelle turvallista uutta kotia vaan antaa toisen kolhun, silloin tällaista valvontaa tarvitaan.

En tiedä, onko ratkaisu sitten tämä, että tehtäisiin tällainen säännöllinen tarkastus. Itse ehkä ennemmin vannoisin sen nimeen, että resursseja valvontaan tulisi lisätä ja myös sanktioita siitä, jos sitä valvontaa ei ole tehty, ja erittäin tärkeää olisi se, että nämä valvonnat tehtäisiin ennalta ilmoittamatta.

Yksi erinomaisen hyvä huomio, jonka edustaja Kontula lakialoitteessaan esille nostaa — tämä on suora lainaus edustaja Kontulan lakialoitteesta — on: "Usein lapsen edunvalvojan roolissa sijaishuoltopaikassa vieraileva kunnan sosiaalityöntekijä ei ollut kuullut lasta kahden kesken vaan tavannut hänet yhteispalaverissa henkilöstön kanssa." Tämä on vakava huomio ja huolenaihe. Kyllä pitäisi antaa lapselle tai nuorelle mahdollisuus myös kahdenkeskiseen hetkeen, ja ammattilaisen pitää pystyä sen jälkeen pohtimaan, onko tämä keskustelu todellista, onko se värittynyttä, onko se lapsen kertomaa värittynyttä tarinaa vai löytyykö siitä sellainen huoli, johon pitäisi puuttua. Mutta jos siinä istuu jo valmiiksi ehkä lapselle pelkoakin aiheuttanut vieras aikuinen, voi olla, että nämä tiedot jäävät kyllä kertomatta.

Meillä on sijoitettu kodin ulkopuolelle aivan liian paljon lapsia ja nuoria. Pari vuotta sitten, niin kuin edustaja Kontulan aloitteessa todetaan, näitä lapsia oli 17 800. Se on valtava määrä. Itse toivon, että me löytäisimme suomalaisessa yhteiskunnassa uudestaan sellaisen draivin päälle, että vanhemmuus, rakastava koti ja välittäminen nousisivat uuteen arvoon. Ne ovat huolestuttavia uutisia, kun välillä kuulee tarinoita, miten uusioperheessä entisestä liitosta tai entisestä suhteesta ollut lapsi annetaan sijoitettavaksi sen takia, että halutaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei sellainen ihminen lasta oikeasti edes ansaitsisi.

Arvoisa puhemies! En välttämättä kannata sitä, että teemme tässä taloudellisessa tilanteessa automaatiovalvonnan, joka tehtäisiin autokatsastuksen tapaan, niin kuin edustaja Kontula kertoi, mutta kannatan sitä, että valvontaan osoitetaan lisää resursseja, kannatan sitä, että valvonnan laiminlyönti sanktioidaan jollain tavalla, kannatan sitä, että nämä tarkastukset tehdään ennalta ilmoittamatta, ja kannatan sitä, että näissä tilanteissa lapsi tai nuori pitää aina tavata myös ilman tuon paikan henkilökuntaa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Reilu vuosi sitten Suomen Kuvalehdessä julkaistiin artikkeli lasten sijaishuollosta. Sen mukaan sijoitettu nuori on saattanut olla ongelmissa, vaikka kotioloissa ei olisi ollut mitään vikaa. Sijoituksen keskeisimpiä syitä ovat olleet nuoren koulunkäyntiongelmat, rajaton käytös ja psyykkinen oireilu. Vanhemmat saattavat suostua sijoitukseen, koska se markkinoidaan perheelle apuna lapsen ongelmiin.

Arvoisa puhemies! Tulee mieleen, että pitäisikö meillä täällä Suomessa olla murrosikäisten perheille omat neuvolat, joissa vanhemmat saisivat tukea, apua ja vertaistukea muilta perheiltä, jotta he jaksaisivat mahdollisimman pitkälle näiden haastavassa iässä olevien lasten kanssa mennä eteenpäin omin voimin tai hieman tuettuna.

Lehdissä julkaistaan välillä kuvia laitoksista karanneista lapsista. Yhden viikonlopun aikana poliisin tietoon voi tulla jopa 100—200 hatkanuorta eli sijoitusyksiköstä karannutta. Kelan tutkimuksen mukaan sijaishuollossa olleita, varsinkin teini-ikäisiä poikia, uhkaa syrjäytyminen. Myös Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan sijaishuollon valvonta on puutteellista.

Arvoisa puhemies! Olemme tarkastusvaliokunnassa pitkään käsitelleet lasten ja nuorten syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Voidaan sanoa, että meillä Suomessa on aivan riittävästi tietoa siitä, ketkä lapset ovat päiväkodeissa ja kouluissa syrjäytymisriskin alaisia. On inhimillinen tragedia, että viranomaiset eivät pysty näihin ongelmiin puuttumaan jo silloin kun lapset ovat päiväkodissa, silloin kun niihin ongelmiin olisi kaikkein helpointa puuttua. On kestämätöntä, että meillä on lähes 18 000 lasta ja nuorta sijoitettu kodin ulkopuolelle.

90-luvun laman yhteydessä lapsiperheiden kevyitä kotipalveluja leikattiin radikaalisti tai ne lähes lopetettiin niin sanotuilta tavallisilta perheiltä. Tämä päätös tehtiin säästösyistä, mutta jälleen kerran voidaan todeta, että kyllä nämä säästöt ovat viime kädessä tulleet hyvin kalliiksi. Nyt monissa kunnissa tehdään etsivää nuorisotyötä, on erityisnuorisotyöntekijöitä, jotka sitten kohdentavat tukitoimia niihin nuoriin, jotka ovat lähellä syrjäytymistä tai jo pitkällä siinä. Ja kuten tiedämme, yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle yli miljoona euroa, ja sitten myös tämä yhden lapsen sijoitus maksaa vuodessa noin 100 000 euroa riippuen vähän paikasta, mihinkä tämä sijoitus tehdään.

Arvoisa puhemies! Sijaisvanhemmaksi pääsemiseen riittää 8 ryhmätapaamista, muutama perhetapaaminen, suoritetut kotitehtävät ja nuhteettomuus paperilla. Sijaisvanhemmista on pulaa, heitä etsitään kalliilla mainoskampanjoilla medioissa. Suurin osa sijaisvanhemmaksi alkavista varmasti lähtee raskaaseen työhön vilpittömästä auttamisen halusta ja rakkaudesta lapsiin. Monilla sijaisvanhemmilla on useampia omia lapsia, ja silti he tarjoavat rakastavan väliaikaiskodin tuntemattomille, ongelmiin joutuneille lapsille ja nuorille. Arvostan suuresti tätä sijaisvanhem-pien työtä.

Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan esimerkiksi Tampereella ammatillinen sijaisperhe sai vuonna 2012 lapsesta kuukausittain hoitopalkkiota 1 741 euroa sekä kulukorvauksia 639 euroa. Kun sijoitusten määrä on huimassa kasvussa ja valvonta nykylainsäädännöllä on lievästi sanoen lepsua, saattaa käydä niin, että sijaisvanhemmuudesta maksettava korvaus houkuttaa myös niitä, joiden motiivit ovat muut kuin silkka rakkaus lapsiin. Koska sijaisvanhemmuudesta maksettavat korvaukset ovat edellä mainitun kaltaisia, on oikein ja kohtuullista, että sijoituspaikka voisi maksaa vuosittaisen tarkastuksen itse.

Arvoisa puhemies! Toivon, että edustaja Kontulan erinomainen lakialoite johtaa selvityksiin ja sitten sen jälkeen toimenpiteisiin, joilla näihin ongelmiin voidaan puuttua, ja todella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On kestämätöntä, että näitä lastensuojelulaitoksia ei asianmukaisesti tarkasteta vuosittain.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontulan lakialoite näitten sijaishoitopaikkojen oman toiminnan tarkastamisesta on erittäin kannatettava. On aivan käsittämätöntä tämä, mitä Kontula aloitteessaan kertoo, että lapsia kohdellaan nöyryyttävästi tai heidän oikeuksiansa rajoitetaan laittomasti tai että edunvalvoja ei ole kuullut lasta kahden kesken vaan muun henkilöstön kanssa samaan aikaan. Olisi hyvin tärkeää, että lapset, etenkin nämä kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa tilanteessa olevat lapset, olisivat tietoisia oikeuksistaan ja myöskin siitä, minkälaisia velvollisuuksia heitä hoitavilla sosiaalityöntekijöillä on.

Mutta tosiaankin Suomen valtavan suuri. kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä, tämä lähes 18 000, joka täällä on moneen kertaan mainittu, pistää väkisinkin epäilemään, onko todellakin kaikki voitava näiden lasten eteen tehty ennen näitä sijoituspäätöksiä, ja pelkään pahoin, ettei ole.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä, josta tuossa jo puhuttiinkin, nuorten syrjäytymisestä kerrottiin Imatran esimerkkiä, joka on todellakin hyvä esimerkki siitä, miten lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä palveluja voidaan tehostaa. Siellä Imatralla vuonna 2009 valtuusto oli investoinut 200 000 euroa kuuden perhetyöntekijän palkkaamiseen ja tämän ansiosta sitten saatiin sitä lastensuojelun tarvetta, kustannuksia, asiakasmääriä alenemaan. Tämä varsin pieni panostus maksoi tuolla paikkakunnalla itsensä takaisin viisinkertaisesti, sillä siellä todellakin lasten ja nuorten laitossijoitukset ovat selvästi vähentyneet, ja niin kuin tiedetään, se yksi lapsen sijoitus maksaa vuodessa lähes 100 000 euroa. Meillä olisi todellakin muissakin Suomen kunnissa tästä mallin ottamisen paikka.

Oma kokemukseni kyllä kertoo sen, että kun näitä ennalta ehkäiseviä asioita tuolla valtuustojen budjeteissa esitetään, niin helposti se vastaus on se, että kun aina me laitamme sinne sosiaali- ja terveyspuolelle rahaa ja aina se vain maksaa lisää, ei se mitään auta. Mutta on hienoa nähdä, että oikeita esimerkkejä siitä on, että se ennalta ehkäisevä toiminta todellakin vaikuttaa ja maksaa itsensä takaisin. Lisää sitä Suomeen!

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! Kotien avuntarve huomattiin tässä maassa ensimmäisen kerran jo vuosisadan vaihteessa. Se pohjautui silloin teolliseen vallankumoukseen ja siihen, että myös äidit olivat lähdössä töihin ja kotiin tarvittiin ihmisiä hoitamaan lapsia. Tästä tilanne kehittyi eteenpäin niin pitkälle, että kun päästiin 1900-luvun puoliväliin tuonne 30-luvulle ja 40-luvulle, valtio alkoi ensin kouluttaa kodinhoitajia, ja sen jälkeen Mannerheimin Lastensuojeluliitto koulutti kodinhoitajia.

90-luvun laman seurauksena tai laman aikana tehtiin jälleen kerran vääriä päätöksiä tässä maassa. Silloin kodinhoitajien koulutus lopetettiin 90-luvun puolessavälissä. Tämä tapahtui osittain sen takia, että tämä kodinhoitajien koulutus haluttiin osaksi sosiaali- ja terveyshuollon peruskoulutusta tai perustutkintoa, jolloinka niin sanottu alempiasteinen koulutus poistettiin ja katsottiin, että sitä ei enää tarvita. Tämän vaikutukset näkyivät aika pian sen jälkeen. Samassa suhteessa kuin kodinhoitajat jäivät pois työstä, kun heidän työsuhteensa lopetettiin tai he jäivät eläkkeelle, lasten huostaanotto tässä maassa kasvoi.

Tällä hetkellä tilanne on se, että sijaisperheistä on huutava pula. Sijaisperheitä pitäisi saada runsaasti lisää, jotta lapsilla olisi hyvä olla sen jälkeen, kun heidät on sijoitettu. Mutta ensisijaisesti me tarvitsemme työtä kotiin, me tarvitsemme apua väsyneille perheille, me tarvitsemme apua väsyneille äideille, me tarvitsemme tukea koteihin, emme sitä, että jos kodista otetaan yhteyttä sosiaalitoimistoon tai lastenvalvojaan, siellä tehdään se päätös, että nyt otetaan lapsi huostaan.

Tämä on kaksipiippuinen asia. Osa ihmisistä kokee, että lapset otetaan huostaan liian herkästi. Osa kokee, että otetaan liian myöhään, ja me tiedämme kaikki molemmista hyviä esimerkkejä, että tällä tavalla tosiaankin käy.

Yksi asia, jota olen ihmetellyt tämän asian kanssa, on se, että jostain syystä isovanhemmat eivät tunnu kelpaavan sijaisvanhemmiksi eivätkä myöskään sisarukset. Aikuiset sisarukset eivät monessakaan kunnassa kelpaa sijaisvanhemmiksi. Yksi syy on siinä se, että katsotaan, että tämmöinen läheinen sukulaisuussuhde saattaa aiheuttaa sen, että tämän niin sanotun ongelmaperheen vanhemmat tulevat myös tähän toiseen aikuisperheeseen, minkä jälkeen ei ole enää yksi sairas perhe vaan onkin kaksi sairasta perhettä. Nämä ovat isoja asioita, isoja kysymyksiä.

Edustaja Kontulan lakialoite on siinä mielessä perusteltu, että siinä pyritään tosiaankin ottamaan huomioon se, minkälaisissa olosuhteissa lapset ovat. Minusta tätä asiaa voitaisiin viedä vielä vähän syvemmälle elikkä voitaisiin kriittisesti katsoa myöskin näitä laitoksia: ovatko ne liikelaitoksia vai ovatko ne aidosti laitoksia, jotka haluavat antaa lapselle turvallisen kodin ja sitä rakkautta ja empatiaa, mistä edustaja Mäkipää aikaisemmin puhui, koska se on äärimmäisen tärkeä asia? Silloin jos kysymys on siitä, että valtionapujen toivossa täytyy tehdä sijoituksia tai valtionapujen takia täytyy tehdä sijoituksia, niin me olemme väärällä tiellä. Ei silloin auta se, vaikka siinä laitoksessa olisi hyvä ja terveellinen ruoka ja vaikka siellä olisivat puitteet kunnossa, jos se ihmisen kylmyys tulee sieltä ja lapsilla ei ole hyvä olla.

Toinen asia, jota pidän erittäin huonona, on se, että kun lapsi on sijoitettu, niin liian monessa kohdassa halutaan katkaista lapsen suhteet sellaisiin aikuisiin, jotka ovat häntä rakastaneet ja jotka aidosti rakastaisivat vieläkin. Hyvin monesti tämä suhteiden katkaisu tarkoittaa nimenomaisesti isovanhempia, jos omien vanhempien kanssa on ollut huonoa olla. Mutta on erittäin hyvä asia, että näitten kaikkein pienimpien ihmisten, niiden ihmisten, jotka itse eivät voi omia asioitaan hoitaa, asiat otetaan esille.

Mutta se, mikä on myös meidän vastuullamme, on, että lastensuojelutehtävissä kunnallisissa toimissa ja viroissa ei saa olla yhtään ainutta lastensuojelijaa, jolla ei ole siihen kompetenssia. Se on hankittu joko teoriakoulutuksella tai hyvin pitkäaikaisella työllä. Niinkin se saatetaan saada, mutta sen kompetenssin on löydyttävä sieltä. Siitä ei saa tulla arvovaltakysymys, kuka otetaan huostaan, ketä ei oteta huostaan, minne pannaan, minne ei panna, vaan ammattitaito täytyy löytyä.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Muutama kommentti käytyyn keskusteluun.

Ensinnäkin minä haluaisin korostaa, että nyt ei ole kysymys yksittäistapauksista tai siitä, että jollakulla sosiaalityöntekijällä tai lapsella on sattunut olemaan paha päivä, vaan kysymys on siitä, että meidän järjestelmästä, jatkuvasti siitä huolimatta, että kaiken piti olla kunnossa, löytyy lapsiin kohdistuvaa nöyryyttävää, asiatonta kohtelua. Silloin, kun puhutaan sijaishuoltopaikoista ja sijoitetuista lapsista, puhutaan ryhmästä, joka on kasvattajalle erittäin haasteellinen, ja usein on lapsen etu käyttää aika voimakkaitakin toimenpiteitä kasvatuksen tueksi: sellaisia, joita me emme normaalisti käytä täysivaltaisten ihmisten kohdalla. Tällä tarkoitan esimerkiksi vapaa-ajan liikkumisen rajoittamista enemmän kuin tuon ikäisillä lapsilla ehkä on normaalisti tapana tai voimakkaampaa motivointia koulunkäyntiin, sen voimakkaampaa tukemista. Mutta raja on hiuksenhieno, ja valitettavan paljon meiltä löytyy esimerkkejä, joissa perustellun kasvatusta ja suojaamista tukevan toiminnan sijaan on siirrytty sinne toiselle puolelle. Tämän takia valvonta on äärimmäisen tärkeätä.

Edustaja Mäkisalo-Ropponen kysyi, miksi lakialoitteessani ehdotan tarkastusta vuosittain. Tämä vuositarkastusajatus on tullut lastensuojelujärjestöjen edustajilta ja on heidän arvionsa siitä, kuinka usein sellainen saattaisi olla tarpeen. Kysymys on kuitenkin toiminnasta, jossa lapset kasvavat nopeasti, lasten elämäntilanteet muuttuvat nopeasti, usein myös henkilöstö saattaa vaihtua verraten nopeasti, ja sitä kautta voidaan ajatella, että myös tilanteessa tapahtuu muutoksia aika tiheälläkin syklillä.

Mistä nämä ongelmat sitten johtuvat? Tässä keskustelussa ja lakialoitteessakin mainitsen, että yksi keskeinen selvityksissä tullut tekijä on valvonnan päällekkäisyys eli että jokin viranomainen ajattelee, että jokin toinen on varmasti huolehtinut asiasta, joten enpä minä taida. Sen lisäksi toinen keskeinen toistuva ongelma on resurssipula sekä kunnissa että myöskin aluehallintovirastoissa, joissa on varsin vähän ihmisiä, joilla on mahdollisuus keskittyä sijaishuoltopaikkoihin.

Edustaja Heinonen täällä esitti, että valvonnan parantamisen ratkaisu olisi resurssien lisääminen. Minä lämpimästi kannattaisin sitä, mutta valitettavasti me elämme maassa, jossa hallitusta johtaa kokoomus, ja tässä tilanteessa ei ole realistista olettaa, että resursseja tänne löytyisi lisää, kun ei niitä löydy mihinkään muihinkaan inhimillisiin tavoitteisiin. Sen takia olen koettanut muotoilla aloitteen, joka on, jos ei nyt kustannusneutraali, niin ainakin kustannuksiltaan melko kohtuullinen.

Keskeinen ongelma siinä, minkä takia valvonta ei toimi, on myös ammattitaitopula, osaamispula, johonka edustaja Tolppanen ohimennen viittasi. Tämä näkyy erityisesti pienissä kunnissa, joissa sijoituksia tapahtuu kuitenkin verraten harvoin ja sellaista käytännön osaamista näistä tilanteista ja niihin liittyvästä valvonnasta ei pääse syntymään, minkä sitten suuremmissa kunnissa pitäisi olla hallussa. Toisaalta monissa suurissa kunnissa taas epäpätevät sijaiset, jotka vasta ovat hankkimassa pätevyyttä, hoitavat merkittävän osan lastensuojelun käytännön työstä. Myös tällä on vaikutusta siihen, että virhearvioita syntyy.

Sitten keskeinen mekanismi, joka tuottaa meille normeja alittavaa lastensuojelutyötä, on se, että merkittävä osa ammatillisista sijaishuoltopaikoista kilpailutetaan ja hankitaan ostopalveluina. Näissä kilpailutuksissa, jos pelkästään halvin hinta ei päätä, halvin hinta ainakin on aivan merkittävä tekijä. Tällöin sijaishuoltopaikkojen on vedettävä tarjouksensa mahdollisimman tiukoille ja niissä on hyvin vähän liikkumavaraa sitten yllättävien tilanteiden sattuessa. Tällöin on erittäin suuri kiusaus normien alittamiseen, oli sitten kysymys henkilöstönormeista taikka osaamiseen liittyvistä normeista tai muista.

Täällä keskustelussa on tullut esille se, kuinka suuri ongelma on se, että meillä niin merkittävän suuri osa lapsista on sijoitettu kodin ulkopuolelle lastensuojelullisista tekijöistä. Minä olen samaa mieltä, että varmasti tällaisen perhetyön ja kodinhoidon jääminen pois kuntien työkalupaketista on vaikuttanut tähän osaltaan. Tämä johtuu siitä, että ennalta ehkäisevä lastensuojelutyö on paljon vähemmän vahvasti lakisääteistä kuin korjaava lastensuojelutyö, jolloinka, kun kunnat pyrkivät noudattamaan lakia, se korjaava menee aina sitten budjetissa edelle, sen on pakko mennä. Näin esimerkiksi, vaikka meilläkin Tampereella on laskettu, että sillä summalla, jolla yksi henkilö sijoitetaan kodin ulkopuolelle, me palkkaisimme hänelle kokopäiväisen avustajan auttamaan koulussa ja kotona elämänhallinnassa ja asioiden järjestämisessä, tällaisten ratkaisujen toteuttaminen tässä tilanteessa on jostakin syystä hyvin vaikeaa.

Tällaisten kevyempien lastensuojelutoimien puutteen lisäksi minä haluaisin tässä yhteydessä nostaa vielä loppuun esille Jorma Sipilän esittämän teesin siitä, että lastensuojelun sijoitusten määrän kasvu ei korreloi pelkästään kodinhoitajien vähenemisen kanssa vaan korreloi myös kuntien tehostamispolitiikan kanssa. Hän perustaa väitteensä sille, että aikaisemmin, vielä 80-luvun loppupuolella, lasten ympärillä oli vanhempien ja sukulaisten lisäksi myös melkoisen laaja aikuisten verkosto, josta ehkä joku saattoi olla yksittäiselle lapselle tärkeämpi kuin joku toinen mutta joka kokonaisuudessaan tuki sitä perheiden kasvatustyötä epävirallisesti muun työn ohella. Näin esimerkiksi sellaiselle lapselle, joka ei tullut opettajansa kanssa hyvin toimeen ja jolla kotona oli vähän vaikeuksia, koulun vahtimestari saattoi olla se henkilö, jolta sitten löytyi se tuki, joka tarvittiin, niin ettei tilanne päässyt kärjistymään. No, nyt kun tässä koulussa on sitten luovuttu vahtimestarista ja huoltotyöt hoitaa jokin huoltofirma, josta tulee aina vaihtuva setä hoitamaan sen tietyn toimeksiannon ja lähtee pois, niin se tarkoittaa, totta kai kunnan tilikirjoissa tehostumista, mutta samalla se tarkoittaa jälleen yhtä aikuista vähemmän siinä sen lapsen lähiympäristössä katsomassa ja seuraamassa kiireettömästi sen lapsen lähellä tämän elämää ja kasvua päivästä toiseen.

Tämä on semmoinen näkökulma, mitä minä olen itse pohtinut aika paljon viime kuukausien aikana. Minä olen ollut aikanani aika kovakin kuntien toiminnan tehostamisen kannattaja, mutta nyt luulen, että alan ehkä kääntyä toiselle kannalle sen suhteen: itse asiassa se tehostaminen on tuottanut semmoisia kerrannaisvaikutuksia, jotka tulevat meille pitemmän päälle hyvin hyvin kalliiksi.

Timo  Heinonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontula halusi syyttää tästäkin kokoomusta. Minun mielestäni tuollainen on vastenmielistä. Itse en tällaista kysymystä politisoisi. Kyse on paljon enemmästä, kyse on pienistä lapsista ja nuorista. Tämä ongelma ei suinkaan ole syntynyt tämän hallituksen aikana, jossa edustaja Kontulan vasemmistoliittokin kolme vuotta istui, eikä suinkaan edellisenkään hallituksen aikana, jossa kokoomus oli mukana.

Niin kuin sanoin, vuodesta 2004 sijaishuollon kustannukset ovat maassamme tuplaantuneet kymmenen vuoden aikana. Siihen käytetään yhtä paljon kuin tällä hetkellä lukiolaitokseen, toimeentuloon, koko poliisitoimeen. Kyllä nämä haasteet tulevat aivan jostain muualta ja kumpuavat ehkä sieltä 90-luvun lamasta ja monesta muusta.

Minun mielestäni on vastenmielistä tuollainen lasten ja nuorten ongelmien politisointi. Jos tällaiseen sitten lähdettäisiin, niin varmasti niissä kaupungeissa, missä edustaja Kontula on, tai Tampereella, missä Kontula valtuutettuna on, asiat olisi hoidettu kuntoon eikä tällaista murhetta olisi. Mutta itse en usko siihen (Puhemies koputtaa) vaan uskon siihen, että nämä hoidetaan yhdessä kaikkien puolueiden hyvällä yhteistyöllä.

Anna Kontula /vas(vastauspuheenvuoro):

Niin, poliittisten valintojen peittely tai väistely moralistisella paheksunnalla se vasta huonoa politiikkaa onkin. Tosiasia kuitenkin on se, että vasemmistojohtoinen hallitus huomattavasti todennäköisemmin lisäisi resursseja lastensuojelun valvontaan kuin oikeistojohtoinen hallitus. Tästä edustaja Heinonen tuskin on kanssani eri mieltä.

Timo  Heinonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontula, mitä on tehty tämän jälkeen, kun te lähditte hallituksesta? Kertokaa niitä toimenpiteitä, joita on tehty tällä hallituskaudella, josta te olette kolme vuotta olleet hallituksessa Teiltä kaksi ministeriä on istunut näissä pöydissä ja puheenjohtaja Arhinmäki myös sekstetin pöydässä tekemässä kaikkia päätöksiä, hyväksymässä kaikkia niitä päätöksiä. Jos ne päätökset ovat kaikki olleet huonoja, miksi te sitten olitte edes näin kauan hallituksessa.

Merja  Mäkisalo-Ropponen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on tullut hyvin esille, että nyt puhumme viimesijaisesta toimenpiteestä lastensuojelussa. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että on tärkeää panostaa enemmän ongelmien ennaltaehkäisyyn, perheiden varhaiseen tukeen ja kotiin annettavaan kuntouttavaan tukeen ja ohjaukseen.

Uusi, parasta aikaa lausunnolla oleva lastensuojelulaki tuo uusia työvälineitä juuri lasten ja perheiden tukemiseen varhaisessa vaiheessa. Lakiesityksessä muun muassa ehdotetaan perhetyöntekijöiden lisäämistä kuntaan. Nämä perhetyöntekijäthän korvaavat nämä entiset kodinhoitajat, eli perheillä olisi oikeus tarvittaessa saada jatkossa apua sinne kotiin. Toivottavasti saamme uuden lastensuojelulain nopeasti eduskunnan käsittelyyn, ja toivon, että meiltä nyt sitten löytyy yhteinen tahtotila tämän lain nopeaan toimeenpanoon.

Arvoisa puhemies! Tarvitsemme kuitenkin myös sijoituspaikkoja lastensuojeluun sellaisia tilanteita varten, joissa avohoidon toimenpiteet eivät auta tai riitä. Näiden sijoituspaikkojen toiminnan laatu ja toimijoiden ammattitaito ovat ehdottomia edellytyksiä, jos haluamme sijoituslasten ja -nuorten toipuvan ja myös kuntoutuvan. Siksi edustaja Kontulan lakialoite on hyvä. Me tarvitsemme valvonnan tehostamista, mutta edelleen kyseenalaistan sitä, onko tämä valvontaväli liian tiheä.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Aikuisen velvollisuus on pitää huolta siitä, että lapsen oikeus turvalliseen hoivaan toteutuu, oli sitten kysymys kodista, sijaiskodista tai laitoksesta. Mikä yhteiskunnassamme on vikana, kun ongelmat perheissä ovat niin vakavat, että lapset on otettava huostaan? Ja huostaanotot lisääntyvät koko ajan. Eriarvoisuus on yksi vastaus tähän.

Kiitos edustaja Kontulalle lakialoitteesta, joka tuo laajasti lastensuojeluongelmat esille. Kaikki voimavarat näiden ongelmien ratkaisemiseksi juuri lapsen todelliseksi eduksi on valjastettava.

Maria Tolppanen /ps:

Arvoisa puhemies! Minä ihmettelen kyllä suunnattomasti sitä, kun edustaja Kontula vähättelee tätä koulutuksen puutetta. Jos siellä on niin koulutettuja ihmisiä, niin minkä ihmeen takia niin hirveän paljon lapsia täytyy ylipäätään ottaa huostaan, ettei osata aikaisemmin puuttua näihin asioihin. Ja miksi ei sitten oteta huostaan lapsia silloin, kun pitäisi ottaa, kuten näissä surullisissa tapauksissa, mitä on ollut?

Meillä Vaasan rannikolla valitettavasti tilanne on vielä syvempi. Meillä 68 prosenttia sosiaalityöntekijöistä on vailla asiallista koulutusta. Meillä ei yksinkertaisesti ole koulutettuja ihmisiä, ja se menee niin kauas, että meillä puuttuu opettajia, kouluttajia. Meillä puuttuu maisterikoulutusta tältä puolelta, heitä, jotka voisivat opettaa taas edelleen.

Tähän pitäisi saada semmoinen rakenteellinen muutos. Me voimme tehdä tällaisia muutoksia: tämä edustaja Kontulan lakialoite on laastari haavan päälle. Se on hyvä aloite, ja sitä pitää tukea. Kaikki toimet tämän asian eteenpäin viemiseksi ovat hyviä, mutta minä kyllä peräänkuulutan sitä perustaa, sitä tukevaa pohjaa, mistä lähdetään rakentamaan. Mutta kaikki laastarit on ennen sitä käytettävä, ja käytettävä siinä rinnalla koko ajan, että tämä tilanne paranisi.

Osmo Kokko /ps:

Arvoisa puhemies! Arvelin minäkin tässä muutaman sanasen sanoa. Lastensuojelu on erittäin tärkeä asia, ja tietysti tällä hetkelläkin meillä on lainsäädäntöä olemassa, mutta se riittävä valvonta ja resurssit sitten uupuvat monella puolella. Sen tautta tähän asiaan tarvitaan sitten tietysti kuntatasollakin riittävät resurssit. Mutta kun ottaa huomioon, että kuntien taloudet ovat omalla tavalla haasteessa, niin tällä puolella tarvittaisiin silloin myös valtiovallan toimenpiteitä.

On tietysti mielenkiintoista, että keskustelu on täällä käynyt erittäin asiantuntevana. Toivotaan, että Kontulan lakialoite menee eteenpäin ja saadaan edes hieman verran näihin asioihin korjauksia. Lasten asia ja heidän oikeutensa ovat erittäin tärkeät.

Anna  Kontula  /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Tolppasta pyytäisin tarkistamaan vielä puheenvuorot pöytäkirjasta. En ole vähätellyt koulutuksen merkitystä lastensuojelussa, mutta nimenomaan sijaishuoltopaikkojen valvonnan osalta epäpätevyys ei ole samalla lailla ongelma kuin mitä se on lastensuojelussa tai ehkä sosiaalityössä laajemmin, koska sijaishuoltopaikkojen valvonnan epäkohdat johtuvat muusta kuin siitä, että muodollinen pätevyys ei olisi kunnossa.