Täysistunnon pöytäkirja 63/2008 vp

PTK 63/2008 vp

63. KESKIVIIKKONA 4. KESÄKUUTA 2008 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Alamme nyt käsitellä Suomen tärkeintä kansainvälistä sopimusta. Lissabonin sopimus on pitkän valmistelutyön tulos. Sen taustalla on perustuslakisopimus, jonka pohjalta Lissabonin sopimus on neuvoteltu. Asialliset erot eduskunnan joulukuussa 2006 hyväksymään perustuslakisopimukseen ovat aika pienet. Sen sijaan sopimusten rakenne on kovin erilainen, kun Lissabonin sopimuksen kunnianhimoisesta tavoitteesta korvata kaikki aiemmat sopimukset uudella yhtenäisellä sopimuksella on luovuttu.

Eduskunnan kanta sopimukseen on tärkeä, ja sitä tullaan tutkimaan vuosikymmeniä tämän jälkeen, mitenkä olemme tulkinneet tämän sopimuksen ja sen, mitä se merkitsee Suomelle. Ulkoasiainvaliokunta toteaa mietinnössään, että Lissabonin sopimus on hyväksyttävä kokonaisuus, joka vie unionia eteenpäin. Se ei ole yhtä selkeä kuin perustuslakisopimus oli, mutta silti parannus nyt voimassa olevaan Nizzan sopimukseen. Lissabonin sopimus tekee perusoikeuskirjasta oikeudellisesti sitovan, mikä on tärkeä askel perusoikeuksien vahvistamisessa unionissa. Ulkoasiainvaliokunta on saanut lausunnot eri valiokunnilta, ja myös niissä sopimus todetaan hyväksyttäväksi.

Herra puhemies! Lissabonin sopimuksen toimielimiä ja päätöksentekoa koskevat ratkaisut ovat pääosiltaan koskemattomia verrattuna perustuslakisopimukseen. Euroopan parlamentti vahvistuu, komissio pienenee, Eurooppa-neuvostosta tulee virallinen toimielin, ja se saa pysyvän puheenjohtajan — merkittäviä muutoksia sinänsä. Uusi korkea edustaja vastaa sekä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta että komission ulkosuhteista apunaan Euroopan ulkosuhdehallinto, jota ryhdytään nyt väkevästi rakentamaan.

On tärkeää, että uudistukset merkitsevät sitä, että EU toimii yhtenäisemmin kansainvälisessä politiikassa ja ottaa sen keskeisen vaikuttajan paikan, joka sille luontaisesti kuuluu. Muutokset merkitsevät selkeää parannusta nykyiseen hajanaiseen toimintatapaan. Päätökset tehdään unionissa jatkossa kaksoisenemmistöllä, joka edellyttää, että 55 prosenttia jäsenmaista ja 65 prosenttia väestöstä on sopimusten ja päätösten takana. Tämä on sikäli selkeä malli, että se ei edellytä uusia päätöksiä unionin laajentuessa. Tässä on kuitenkin myös yksi esimerkki siitä, että Suomen kaikki neuvottelutavoitteet eivät toteutuneet, sillä halusimme vielä yksinkertaisempaa mallia, jossa päätökseen olisi riittänyt puolet jäsenmaista ja puolet väestöstä, siis fifty—fifty-periaate. Mutta neuvotteluissa ei kukaan voita kaikessa, ja siksi kompromisseja on pitänyt myöskin Suomen tavoitteista tehdä.

Ulkoasiainvaliokunta on korostanut, että unionin toimielinten pitää olla tasapainossa, yksikään ei saa vahvistua kohtuuttomasti toisten kustannuksella. Eurooppa-neuvoston vahvistuminen on Lissabonin sopimuksen merkittävin institutionaalinen muutos, ja sen puheenjohtajasta tulee näkyvä vaikuttaja. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että puheenjohtajan pitää toimia nimenomaan tehokkaana puheenjohtajana, ei omaehtoisena presidentillisenä toimijana. Tasapainon takia on tärkeää, että Eurooppa-neuvosto kytketään entistä vahvemmin ministerineuvostossa tapahtuvaan valmisteluun.

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintöä on luettu kysyen, kieltääkö vai salliiko valiokunta tasavallan presidentin osallistumisen Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Tämä on väärä kysymyksenasettelu. Valiokunta toteaa sen, mitä perustuslakivaliokuntakin on sanonut, ja viesti on hyvin selkeä: kaikki Eurooppa-neuvostossa käsiteltävät asiat kuuluvat valtioneuvoston toimivaltaan, ja valtioneuvosto myös päättää, ketkä kokouksiin osallistuvat. Se, osallistuuko tasavallan presidentti, on täysin valtioneuvoston päätettävissä. Tietenkin on hyvä, että perustuslain hengessä kaikissa tapauksissa käydään dialogia presidentin ja valtioneuvoston välillä, mutta oleellista on siis se, että valtioneuvosto päättää siitä, ketkä osallistuvat Eurooppa-neuvoston kokouksiin.

On selvää, että pääministerin asema EU-politiikassa on vahva, mutta sitä kautta toteutuu myös parlamentaarinen vastuu. Pääministeri ja muutkin ministerit ovat eduskunnalle tilivelvollisia toiminnastaan Eurooppa-neuvostossa ja muissa EU-elimissä, ja tässä vastuussa ei saa olla aukkoja. Eurooppa-neuvostossa ratkaistaan kysymyksiä, jotka ovat eduskunnan näkökulmasta olennaisia. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että eduskunnan vaikutusvalta EU-asioissa ei saa Lissabonin sopimuksen kautta heikentyä.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on käsitellyt perusteellisesti sopimuksen lauseketta keskinäisestä avunannosta eli turvatakuusta. Uskon, että tämä käsittely on ollut varsin tyhjentävä. Muutenkin asiantuntijoitten kuuleminen on ollut äärettömän laajaa tämän sopimuksen osalta.

Ensinnäkin tämä turvalauseke, avunantovelvoite, on sitova. Asiantuntijat ovat sen oikeudellisesta sitovuudesta yhtä mieltä. Se ei myöskään jätä yhtään jäsenmaata, Naton jäsentä tai Natoon kuulumatonta maata, sen ulkopuolelle. Avunantovelvoite ja samalla oikeus saada apua koskee kaikkia jäsenmaita.

Toiseksi apua myös saadaan. Unioni on tiivis poliittinen liitto. On selvää, että muut jäsenmaat tulevat apuun, jos jäsenmaa joutuu vakavan katastrofin tai sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Ei näin tiivis yhteisö, jolla on yhteiset instituutiot, talous ja valuutta, ole toimeton, jos jäsenmaahan hyökätään. Historia ei ole muuttumaton. Keskinäisriippuvuus on ottanut huimia harppauksia sitten talvisodan päivien.

Kolmanneksi apu on tuntuvaa. On totta, että EU:lla ei ole Natoa vastaavia kykyjä sotilaallisen avun suunnitteluun ja koordinaatioon, mutta ei pidä unohtaa, että unionin jäsenmaat ovat sotilaallisesti vahvoja ja itse asiassa Naton ydinvaltioita. Ei Natollakaan ole omaa armeijaa, vaan se on jäsenmaidensa varassa. On selvää, että EU:n jäsenmailla on pitkälle kehittynyt yhteistoimintakyky, joka luo perustan myös sotilaallisen avun antamiselle.

Avunantovelvoite sitoo suoraan jäsenmaita, ei siis EU:ta kollektiivisesti vaan suoraan jäsenmaita, ja sen perusteella voidaan sanoa, että Suomi on suoraan turvallisuusyhteisössä yksittäisten EU:n jäsenmaiden kanssa, joista osa on sotilaallisesti vahvoja Nato-maita. Tämä on merkittävä sitoumus. On aika unohtaa väitteet, että Suomi on alaviitemaa, jota avunantovelvoite ei koskisi. On myös aika heittää roskakoriin se väite, että vain Nato kykenee antamaan apua. Apua voi saada myös EU:n vahvoilta jäsenvaltioilta, ja siihen on olemassa hyvät edellytykset.

Valiokunta on jo aiemmin todennut, että pelkkä avun mahdollisuus nostaa hyökkäyskynnystä. Ei EU-maan kimppuun ole helppo hyökätä, koska se aikaansaisi vahvan reaktion koko unionin taholta. Samalla voidaan todeta, että asiantuntijatkin korostavat, että unionin avunantovelvoite ei poikkea sotilasliittojen avunantovelvoitteesta. EU:n keskinäiset velvoitteet ovat saman kaltaisia kuin Naton ja yksi yhteen Länsi-Euroopan unionin Weu:n kanssa. Siksi valiokunta on todennut, että avunantovelvoite tuo unioniin sotilasliitolle ominaisen elementin, vaikka unioni onkin laaja turvallisuusyhteisö. Tämä on suoraan mietinnöstä. Samalla EU:n sotilaalliset kyvyt ja yhteistoiminta kehittyvät merkittävää vauhtia. EU:n painoarvo turvallisuuspolitiikassa kasvaa jatkuvasti. Niin sanottu rakenneyhteistyö on tässä suhteessa myöskin merkittävä tulevaisuudessa.

Herra puhemies! On sanottu, että tämä suomalainen keskustelumme avunantovelvoitteesta on turhaa, kun sitä ei muualla käydä. On kuitenkin luontevaa, että me Suomessa käsittelemme tätä asiaa, koska emme ole Natossa. Kyllä meillä tulee olla selkeä kanta tähän asiaan ja siihen, mitä se Suomelle merkitsee. Natoon kuuluville maille avunanto on ollut itsestäänselvyys jo 60 vuotta. EU:n avunantoa ei kukaan Natonkaan piiristä kiistä, ja on luonnollista, että ennen kaikkea Natoon kuulumattomat jäsenmaat joutuvat määrittelemään siihen kantansa. Ulkoasiainvaliokunnan kanta on selkeä. Samalla on siis syytä korostaa, että myös Ruotsin kanta on selkeä ja yhtenevä oman kantamme kanssa, ja se on: toista EU-jäsenmaata ei voi jättää pulaan.

Herra puhemies! Ihmettelen, miten vähän tätä sopimusta on Suomessa julkisuudessa käsitelty. Todella syvästi ihmettelen, kun huomataan, mitenkä valtava merkitys tällä on tulevaisuudessa maallemme ja että se on meidän tärkein kansainvälinen sopimuksemme. Lissabonin sopimus on suuri askel unionin kehittämisessä. Uskon, että se muodostaa pohjan, jolla unioni on entistä tehokkaampi, oikeudenmukaisempi ja turvallisempi. Sopimukset ovat kuitenkin vain keino, eivät päämäärä itsessään. Siksi on tärkeää, että Lissabonin sopimus hyväksytään ja unioni pääsee keskittymään perustehtäväänsä eli edistämään unionin kansalaisten hyvinvointia. On arvokasta, että saamme muiden samat arvot omaavien maiden kanssa olla kehittämässä EU:ta, maanosamme tärkeintä kehityksen ja rauhan järjestöä. Olisi kohtalokasta, jos Suomi olisi tämän yhteistyön ulkopuolella.

Herra puhemies! Perusteellisen ja tunnollisen käsittelyn jälkeen ulkoasiainvaliokunta esittää Lissabonin sopimuksen hyväksymistä, ja totean, että tähän mietintöön on liitetty yksi vastalause.

Erkki Tuomioja /sd(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämän Lissabonin sopimuksen käsittely on sujunut ilmeisesti kaikissa valiokunnissa ja koko eduskunnassa varsin juoheasti ja, niin kuin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja oikeastaan vähän valitellenkin totesi, melkoisen matalalla profiililla. Mutta selitys on tietysti siinä, että tämä ei ole Suomessa eikä eduskunnalle uusi asia. Me kuulumme niihin maihin, jotka ovat jo kertaalleen asiallisesti hyvin laajasti tämän sopimuksen käsitelleet ja myös sen hyväksyneet, omalta puoleltamme ratifioineet niin sanotun perustuslakisopimuksen. Niin kuin tässä on todettu, asiasisällöltään tämä sopimus on sama kuin jo kertaalleen hyväksytty, mutta sen muotoa on palautettu perinteiseen epäselvään esittelytapaan, niin kuin EU:n aikaisemmissakin sopimuksissa. Tätä on tietysti pidettävä valitettavana, mutta jos se on, niin kuin näyttää olleen, edellytys sille, että sopimus saadaan kaikissa jäsenvaltioissa myöskin hyväksyttyä, niin se on ollut se hinta, joka tästä on maksettava.

Meille toisin sanoen selvää on, että nämä sopimuksen — ja tämä on nimenomaan myös täällä valiokuntien käsittelyssä erikseen käyty läpi — muutokset suhteessa perustuslakisopimukseen ovat hyvin vähäisiä eikä se millään lailla muuta niitä johtopäätöksiä, joita sitä sopimusta käsiteltäessä jo tehtiin. Mutta niin kuin kaikki tiedämme, on sellaisia EU-jäsenmaita, joille on ollut päinvastoin tärkeätä korostaa nyt sitä, että kyseessä on kokonaan uusi sopimus, ei ainoastaan erinäköinen sopimus, vaan myöskin sisällöllisesti sillä tavoin erilainen sopimus, että sitä ei enää tarvitse viedä, niin kuin edellisellä kierroksella tehtiin, kansanäänestykseen tai aikaisemmin annettua lupausta kansanäänestyksestä noudattaa.

Tätä ei voi pitää kovin terveenä menettelytapana. On todellakin valitettavaa se, kuinka kaukana me vielä olemme unionissa siitä, että unionin keskeisiä päätöksiä, keskeisiä sopimuksia, käsiteltäisiin samalla tavoin, samoin perustein, samoin esittelyin ja samoin tulkinnoin kaikissa jäsenvaltioissa. Nyt varmaan monet tulevat työllistetyiksi tutkijoina tämän sopimuksen ratifioinnin jälkeen arvioidessaan, miten 27 maassa on esitetty joistain kohdista hyvinkin ehkä erilaisia tulkintoja.

On tietysti selvää, että jokainen jäsenvaltio käsittelee tätä omalta kansalliselta kannaltaan, ja tämä on tietysti myös meidän velvollisuutemme täällä Suomen eduskunnassa. Mutta silloin on toki itse kuitenkin tiedettävä, että ne tulkinnat, joita joistain sopimuksen kohdista esitämme, eivät välttämättä ole sellaisia, että muut kaikki niitä allekirjoittavat, ja ne edustavat monissa kohdin myöskin eräänlaista tavoite- ja pyrkimystilaa Suomen osalta, kuten esimerkiksi niin sanotun turvatakuulausekkeen osalta tai eräiden muiden sopimuskohtien osalta. Uskon, että meillä vallitsee täällä laaja yksimielisyys siitä, mikä on toivottavaa, mutta on todettava se, että monia kohtia ei ole lainkaan käsitelty tai ainakaan samanlaisella tarkkuudella muissa jäsenvaltioissa, kun tätä sopimusta on käyty lävitse.

Suuri valiokunta yhtyy siihen, että sopimus on kuitenkin niin merkittävä parannus nykyisiin sopimuksiin, että se on toivotettava tervetulleeksi ja kaiken kaikkiaan hyväksyttävä ja mahdollistaa Euroopan unionin paremman toimivuuden ja sen tulevan kehityksen.

Suuren valiokunnan kannalta on ollut erityisesti kuitenkin kaksi asiaa, joita me olemme tässä käsittelyssä problematisoineet.

Ensimmäinen koskee näitä uusia toimintaelimiä ja niiden keskinäisiä suhteita ja sitä, mitenkä se uusi kokonaisuus toimii verrattuna tämänpäiväiseen. Näissä muutoksissa on selvästi tervetulleita asioita, kuten korkean edustajan toimen yhdistäminen komission ulkosuhteista vastaavan varapuheenjohtajan tehtäviin, joka merkittävällä tavalla vähentää tai poistaa sen reviirikilpailun, joka näiden kahden toimijan välillä aikaisemmin on ollut ja josta on ollut selvää haittaa unionin ulkosuhteiden hoidolle ja unionin tehokkuudelle ja uskottavuudelle. Meille olisi sopinut Suomessa sekin, että tätä uutta viranhaltijaa olisi kutsuttu ulkoministeriksi, mutta se ei kaikille kelvannut, mutta sehän ei tässä sinänsä ole tärkeää. Sen sijaan se, mitä me emme pitäneet toivottavana, oli, että tämä korkea edustaja tulee vastaisuudessa toimimaan ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajana. Emme myöskään pitäneet Eurooppa-neuvoston pysyvää puheenjohtajaa tarpeellisena tai toivottavana. Sellaiseen on kuitenkin päädytty ja nyt on vain sitten katsottava, että uusi toimielinjärjestelmä kykenisi toimimaan edes yhtä tehokkaasti kuin aikaisemmin, koska on olemassa potentiaalisesti se ongelma, että tällainen uusi toimija ryhtyykin rakentamaan jotain ihan täysin omaa itsenäistä reviiriään suhteessa muihin toimielimiin, ja silloin ollaan väärällä tiellä, niin kuin kaikissa lausunnoissakin korostetaan.

Se, mitä tässä myös tapahtuu, on, että kiertävä puheenjohtajuus, joka edelleen jää voimaan, kuitenkin menettää huomattavan osan merkityksestään. Vaikka se tietysti on monien silmissä näyttänyt kaikista kummallisimmalta järjestelmältä, puolivuosittain vaihtaa puheenjohtajuutta, niin se on kuitenkin käytännössä tähän saakka ollut ehkä unionin monimutkaisen toimielinjärjestelmän oikeastaan parhaiten toimineita osia. Siinä on ollut se etu, että vuorollaan kukin jäsenvaltio on aivan toisella tavalla kuin normaalitilanteessa joutunut sisäistämään, ottamaan kantaa ja tekemään tutuksi unionin toimintaa. Tämä tietysti nyt tässä menetetään, kun tällaista samalla lailla näkyvää puheenjohtajuutta ei enää ole. Valiokunnat ovat korostaneet sitä, että tämän uuden Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan roolin ei tulisi olla itsenäisen toimielimen, vaan hänen tulisi, niin kuin parhaassa tapauksessa voikin, antaa oikealla tavalla lisäarvoa, olla fasilitoija, helpottaa, valmistella ja varmistaa se, että kokoukset toimivat ja että yhteistyö muiden toimielinten kanssa sujuu ongelmitta.

Toinen asia, jonka olemme erityisesti tietysti käsitelleet, koskee kansallisten parlamenttien asemaa, jota on Lissabonin sopimuksessa vahvistettu. Keskeisimpiä uudistuksia ovat kansallisten parlamenttien oikeus saada asiakirjoja suoraan unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Suomen kannalta on kuitenkin todettava, että tämä ei muuta eikä oikeastaan tuo varsinaisesti mitään lisäarvoa siihen järjestelmään, joka meillä oman perustuslakimme mukaan, perustuslain 96 ja 97 §:n mukaan, on meidän osallistumis- ja tietojensaantioikeudestamme säädetty. Monissa muissa jäsenvaltioissa omat perustuslailliset järjestelyt eivät ole vastaavalla tasolla, ja tässä suhteessa varmasti tämän Lissabonin sopimuksen määräykset näissä kansallisissa parlamenteissa koetaan selvästi niiden asemaa vahvistavana, mutta Suomen osalta näin ei ole. Me olemme myöskin korostaneet sitä, että tämä sopimus ei muuta — eikä saa tietenkään muuttaa — mitään eduskunnan asemassa heikentävästi.

Tämän toissijaisuusperiaatteen valvontakin on vähän tällainen makuasia, tuoko se todellisuudessa uutta, koska Suomessa me olemme tietenkin voineet koko ajan lähteä siitä, että Suomen hallitus neuvostossa ei voi koskaan hyväksyä jotain sellaista uutta esitystä, joka Suomen eduskunnan käsityksen mukaan olisi toissijaisuusperiaatteen vastaista tai muutenkaan sellaista, jota emme olisi valmiita hyväksymään.

Tämä uusi sopimus tuo kuitenkin lisää tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä unionin toimintaan, ei niin paljon kuin me olisimme toivoneet, mutta kaiken kaikkiaan se on todellakin toivotettava tervetulleeksi ja se mahdollistaa sen, että ehkä seuraavat viisi vuotta voisimme unionissa toimia ilman jatkuvaa institutionaalista keskustelua ja hvk:n ylläpitämistä ja keskittyä siihen, mitä me haluamme ja odotamme ja tarvitsemme unionin päätöksenteosta jäsenvaltioiden kansalaisten asioiden hoidon parantamiseksi.

Ed. Hanna-Leena Hemming merkittiin läsnä olevaksi.

Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Kunnioitettu puhemies! Perustuslakivaliokunta antoi vuonna 2006 lausunnon perustuslaillisesta sopimuksesta, ja silloinen perustuslakivaliokunnan lausuma pätee varsin hyvin edelleen myöskin tänä päivänä. Kuitenkin sopimuksen luonteen johdosta on joitakin eroja, ja saanen kiinnittää, arvoisa puhemies, huomiota kuuteen seikkaan.

Ensinnäkin sopimuksen perusratkaisu.

Lissabonin sopimuksella muutetaan niitä sopimuksia, joihin Euroopan unioni ja Euroopan yhteisö perustuvat. Toisin kuin perustuslakisopimus olisi tehnyt, Lissabonin sopimus ei korvaa nykyisiä sopimuksia, vaan se on toteutettu perinteisellä sopimusten muuttamistekniikalla, jossa vain muutetut tai lisätyt kohdat on ilmaistu sopimustekstissä. Tämän vuoksi sopimus on sellaisenaan varsin vaikeasti hahmotettava, laaja kokonaisuus eikä täytä niitä aikanaan hvk:ssa asetettuja vaatimuksia, joilla pyrittiin yksinkertaiseen, selkeään, helposti luettavaan sopimukseen. Vaikka yhdynkin puheenjohtaja Tuomiojan näkemykseen, että hvk:ta ei pitäisi välittömästi käynnistää, onkin varmasti syytä jossakin vaiheessa ja jossakin suhteessa ja jonakin aikana arvioida vielä se, että voitaisiin kunnolla luoda yksi yksinkertainen perussopimus nykyisten sopimusten tilalle.

Sillä, että tällainen perusratkaisu on omaksuttu, on myöskin merkitystä Ahvenanmaan osalta sikäli, että mikäli Ahvenanmaalla päätetään, että ei hyväksytä Lissabonin sopimusta, niin ainakaan ei olisi kysymystä siitä, onko Ahvenanmaa edelleen osa Euroopan unionia. Jos olisi ollut kysymys kokonaan uuden perussopimuksen hyväksymisestä, olisi syntynyt kysymys siitä, jääkö Ahvenanmaa tämän johdosta kokonaan EU:n perussopimusten ulkopuolelle ja onko Ahvenanmaa osa Euroopan unionia.

Arvoisa puhemies! Toiseksi haluan ottaa esille kysymyksen perusoikeusulottuvuuden vahvistamisesta.

Lissabonin sopimuksella uudistetaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artikla. Artiklan 1. kohdan mukaan unioni tunnustaa oikeudet, vapaudet ja periaatteet, jotka esitetään Euroopan unionin perusoikeuskirjassa. Perusoikeuskirjalla todetaan nimenomaisesti olevan sama oikeudellinen arvo kuin unionin perussopimuksilla. Perusoikeuskirjaa ei ole liitetty Lissabonin sopimukseen, mutta perustuslakivaliokunta pitää lausunnossaan selvänä, että se tulee lainsäädännön alaan kuuluvilta osiltaan saatetuksi voimaan yhdessä Lissabonin sopimuksen kanssa. Perusoikeuskirjan oikeudellistaminen toteutetaan nyt toisella tavalla kuin perustuslakisopimuksessa, jossa se muodosti sopimuksen osan. Lissabonin sopimukseen on myös liitetty erityinen pöytäkirja perusoikeuskirjan soveltamisesta Puolaan ja Isoon-Britanniaan pitkien poliittisten neuvottelujen jälkeen. Lausunnossaan perustuslakivaliokunta katsoo, että toteutettu ratkaisumalli merkitsee heikennystä sekä perusoikeuskirjan oikeudellisen aseman selkeyden että myöskin sen näkyvyyden kannalta.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen uuden 6 artiklan 2 kohdan mukaan unioni liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen, mikä on pitkään ollut Suomen tavoitteena. Määräys on periaatteellisesti merkittävä, koska se osoittaa unionin halua sitoutua erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamiseen sekä valmiutta hyväksyä myös unionin ulkopuolinen ihmisoikeuksien noudattamisen valvonta. Neuvosto tekee päätöksen liittymisestä yksimielisesti. Perustuslakisopimuksen mukaan päätös liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen olisi tehty määräenemmistöpäätöksellä, eli tässä suhteessa on tapahtunut selkeä heikennys.

Perustuslakivaliokunta on jo aiemmin todennut Lissabonin sopimukseen nyt otettujen määräysten asettavan ihmisoikeussopimukseen liittymiselle tarpeettomia lisäkynnyksiä, jotka voivat vaarantaa liittymisen tai ainakin merkittävästi hidastaa sitä. Valiokunnan mielestä tällainen tilanne edellyttää, että valtioneuvoston tulee unionissa eri yhteyksissä toimiessaan aktiivisesti edistää liittymishankkeen nopeaa toteutumista. Tämän lisäksi Suomen pitää toimia aktiivisesti myöskin Euroopan neuvostossa, koska Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen neljästoista lisäpöytäkirja ei ole tullut hyväksytyksi, koska sitä ei ole Venäjän duuma ratifioinut, ja tuossa lisäpöytäkirjassa on nimenomaan maininta, että Euroopan unioni voi liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Puhemies! Pilarijaon poistaminen ja etusijaperiaatteen käyttöalan laajeneminen.

Lissabonin sopimuksella poistetaan nykyisiin perussopimuksiin sisältyvä pilarirakenne. Tämän mukaisesti niin sanottuun toiseen pilariin kuulunut yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka samoin kuin kolmannen pilarin muodostaneet poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla siirtyvät unionin toimivaltaan sopimuksessa määritellyiltä osiltaan. Tällöin myös unionin oikeuden yleiset periaatteet, kuten unionin oikeuden etusija, tulevat sovellettaviksi myös näillä toimintalohkoilla.

Etusijaperiaatteesta ei perustuslakisopimuksesta poiketen sisälly erityistä määräystä Lissabonin sopimukseen. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan perustuslakivaliokunnan näkemyksen mukaan vaikuttanut sen jo aikaisemmin esittämään arvioon, jonka mukaan etusijaperiaatteen laajentaminen kahdelle uudelle ja laajalle toimialalle tarkoittaa valtion täysivaltaisuuden uutta rajoitusta. Rajoitus on siinä määrin merkittävä, että Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja voimaan saattamisesta on muun muassa tämän vuoksi päätettävä vaikeutetussa käsittelyjärjestyksessä.

Neljänneksi: perussopimuksen muuttamismenettely.

Lissabonin sopimuksen mukaan siihen sisältyviä unionin perussopimuksia voidaan muuttaa paitsi tavanomaisessa kansainvälisen sopimuksen tekemismenettelyssä myös muutamissa yksinkertaistetuissa menettelyissä. Perustuslakivaliokunta on tämän kaltaisia sopimusjärjestelyjä viime vuosina arvioidessaan lähtenyt yleisesti siitä, että sopimukseen perustuville toimielimille voidaan antaa toimivaltaa mukauttaa sopimusta, mutta ei muuttaa sitä. Sallittujen mukautusten tulee olla asialliselta merkitykseltään sellaisia, että ne eivät vaikuta itse sopimuksen luoteeseen eivätkä toisaalta koske asioita, jotka perustuslain mukaan edellyttävät eduskunnan myötävaikutusta.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 48 artiklan 7 kohdan mukaan Eurooppa-neuvosto voi yksimielisesti päättää, että neuvostolla on perussopimusten määräysten mukaan yksimielistä päätöksentekoa edellyttävällä tietyllä alalla tai sellaista päätöstä edellyttävässä tietyssä asiassa mahdollisuus siirtyä määräenemmistöpäätöksentekoon. Yksimielinen Eurooppa-neuvosto voi niin ikään päättää, että erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä annettavat säädökset voidaan hyväksyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Yksikin kansallinen parlamentti voi kuuden kuukauden kuluessa ilmoittaa vastustavansa päätöksen tekemistä, jolloin siitä luovutaan.

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että yleisissä ja kattavissa määräyksissä on kysymys toimivallasta muuttaa perussopimuksia muussa kuin perustuslain 93—95 §:ssä säädetyssä menettelyssä. Tämän vuoksi sopimus on näiltä osin vastoin perustuslain säännöksiä kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisestä ja voimaan saattamisesta ja on viime kädessä ongelmallinen myös valtion täysivaltaisuuden näkökulmasta. Määräys Eurooppa-neuvoston mainitusta toimivallasta edellyttää valiokunnan lausunnossaan ilmaiseman kannan mukaisesti sopimuksen käsittelemistä vaikeutetussa järjestyksessä.

Viidenneksi: rajattu poikkeus perustuslaista.

Supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä käsiteltävät kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamislait ovat valtiosääntöoikeudelliselta kannalta luonteeltaan poikkeuslakeja. Siksi niihin kohdistuu perustuslain 73 §:n 1 momentissa säädetty vaatimus siitä, että perustuslakiin tehtävän poikkeuksen tulee olla rajattu. Perustuslain esitöissä todetaan ilmaisun "rajattu poikkeus" viittaavan ensi sijassa poikkeuksen alan asialliseen rajoittamiseen. Poikkeuslain tulee olla selvästi rajattu suhteessa perustuslain kokonaisuuteen. Tältä osin valiokunta toteaa, että muutokset ovat riittävän täsmällisiä ja riittävän rajattuja, joten tämä perustuslain edellytys täyttyy.

Valiokunta kiinnittää lausunnossaan kuitenkin huomiota siihen, että myös Suomen liittymissopimuksen ja Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislait on säädetty supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä. Nämä toistuvat perussopimuksen muutokset muodostavat yhdessä kokonaisjärjestelyn, joka tarkoittaa, että Suomen unionijäsenyyden vuoksi perustuslaista on voimassa lukuisia poikkeuksia. Käynnistettävässä perustuslain tarkistamishankkeessa, johon toimikunta asetetaan syyskuussa, onkin valiokunnan mielestä syytä uudelleen arvioida, tulisiko perustuslakiin ottaa maininta Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa.

Samoin tulisi harkita, olisiko perustuslakiin tarpeen sisällyttää erityinen valtuussäännös toimivallan siirtämisestä Euroopan unionille. Tällainen toimivallan siirtosäännös koskisi siis vain Euroopan unionia. Se olisi samalla omiaan osoittamaan, että Euroopan unioni erityisesti toimivaltuuksiensa ja toimielinjärjestelmänsä puolesta eroaa merkittävästi muista kansainvälisistä järjestöistä. Tällainen siirtosäännös poistaisi myös sen ongelman, että säännökset Suomen osallistumisesta syvenevään eurooppalaiseen yhteistyöhön unionin puitteissa joudutaan, kuten Lissabonin sopimuksen käsittely osoittaa, osittain katsomaan perustuslain kanssa ristiriidassa oleviksi, jolloin se saattaisi kyllä käytännössä merkitä sitä, että päätökset tämän tyyppisistä sopimuksista tehtäisiin jatkossa yksinkertaisella enemmistöllä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: keskeinen kysymys on Eurooppa-neuvoston aseman muuttuminen.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan Eurooppa-neuvostosta tulee muodollisestikin unionin toimielin. Samalla Eurooppa-neuvosto saa eräitä uusia toimivaltuuksia oikeudellisesti sitovien päätösten tekemiseen. Eurooppa-neuvoston aseman vahvistaminen onkin merkittävin Lissabonin sopimukseen sisältyvä toimielinjärjestelmän muutos.

Perustuslakivaliokunnan mukaan uudistus korostaa tarvetta turvata eduskunnan vaikutusmahdollisuudet myös silloin, kun muodostetaan Suomen kantaa Eurooppa-neuvostossa tehtäviin päätöksiin. Tämän vuoksi valiokunta painottaa lausunnossaan perustuslain 97 §:n mukaista eduskunnan oikeutta saada tietoja Eurooppa-neuvostossa käsiteltävistä asioista samoin kuin 96 §:n säännöksiä eduskunnan osallistumisesta Euroopan unionin asioiden kansalliseen valmisteluun.

Perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Perustuslakivaliokunta huomauttaa lausunnossaan, että valtioneuvoston toimivalta ulottuu unionin koko toimialalle kattaen näin ollen myös kaikki Eurooppa-neuvostossa käsiteltävät unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvat kysymykset. Presidentin toimialaan kuuluvia kysymyksiä Eurooppa-neuvostossa ei ole.

Eurooppa-neuvoston muuttuminen myös muodollisesti Euroopan unionissa päätöksiä tekeväksi toimielimeksi on perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämän kannan mukaan omiaan entisestään vahvistamaan eduskunnalle vastuunalaisen pääministerin asemaa Suomen Eurooppa-politiikan johdossa ja Suomen edustajana Eurooppa-neuvostossa. Samoin tämä muutos korostaa sen seikan merkitystä, että Suomen muusta edustautumisesta päättää valtioneuvosto eli valtioneuvosto asettaa valtuuskunnan ja pääministeri on aina Eurooppa-neuvoston kokouksissa. Sen, kuka häntä avustaa, onko hänen apunaan tasavallan presidentti, ulkoministeri vai eurooppaministeri, pääministeri viime kädessä ratkaisee.

Muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin valtioneuvoston tulee valiokunnan lausunnossaan esittämän näkemyksen mukaan kuitenkin toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa. Suomen ulkopolitiikan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi näin on toimittava, ja tässä suhteessa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta on luonteva yhteistyön foorumi.

Puhemies:

Tämän jälkeen myönnän ed. Soinille 5 minuutin puheenvuoron, ja sen jälkeen käydään debattia, sikäli kuin siihen on tai tulee aihetta.

Timo Soini /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä on surullinen päivä suomalaisessa demokratiassa. Suomen kansan päätösvalta ollaan luovuttamassa eduskunnan päätöksellä ylikansalliselle byrokratiataivaalle Euroopan unionille. EU on todellinen molokinkita. Se vie sekä vallan että rahat.

Erityisen valitettavaa on, että kaikki vanhat puolueet vihreiden myötäjuoksijoineen ovat onnistuneet tyrehdyttämään kansalaiskeskustelun EU:n perustuslaista. Asian tiimoilta ei ole käyty yhtään tv-keskustelua tai poliittisten päättäjien puheenjohtajien paneelikeskustelua. Kaikkinainen kansalaiskeskustelu on ollut täysin olematonta. (Ed. Jaakonsaari: Ei!) — Ylen kanavaltakin tulee tällä hetkellä Serranon perhettä, ed. Jaakonsaari. Onhan se tärkeätä, (Ed. Jaakonsaari: Onhan se EU-maa!) mutta tämänhän sieltä pitäisi tulla. Ja kai se on eliitin mielestä tärkeämpää kuin EU:n perustuslaki.

Missä on pääministeri? Missä on ulkoministeri? Täällä valiokunnan puheenjohtaja juuri sanoi, että on pääministerivetoista. Missä on pääministeri? Pääministeri on keskustan tupaillassa. Kumpi on nyt enemmän sekaisin, kepu vai EU? Täällä on kaksi keskustan kansanedustajaa. Tällä laillako käsitellään tätä suurta sopimusta? Aivan kuten edustaja, puheenjohtaja Salolainen sanoi, tämä on merkittävä, iso sopimus. Ei pääministeriä, ei ulkoministeriä, ei Suomen keskustaa. Tässä nähdään, että tällaista on EU-demokratia. Tämä on häpeällistä. (Ed. Kiljunen: Se on Suomen demokratiaa, ei sillä ole EU:n kanssa mitään tekemistä!) — Ed. Kiljunen EU-fanina, olen iloinen, että tulitte paikalle kuuntelemaan tätä puheenvuoroa. — Erityisesti ihmettelen vihreiden intoa hyväksyä sopimus ilman kansanäänestystä. Mustan auton hurma vei periaatteet mennessään. Kun vanhat puolueet äänestivät kuolleen perustuslain puolesta, niin siinä menivät vihreiden kansanäänestysvaateet. Turha on niistä sitten enää jälkikäteenkään pyristellä.

Eduskunnan pöytäkirjoihin historiaa varten haluan myös todeta, että olisi ollut asiallista, että olisi ollut 15 minuutin ryhmäpuheenvuorot eikä tällainen nopeatahtinen keskustelu. (Ed. Jaakonsaari: Kyllä saa puhua, anna mennä vain 15 minuuttia!) — Ed. Jaakonsaari, olisitte varmasti itsekin mielellänne puhunut 15 minuuttia.

Me suomalaiset kansanedustajat emme voi piiruakaan tästä sopimuksesta muuttaa. Voimme vain hyväksyä tai hylätä. Olen hylkäyksen kannalla ja tiistaina, kun tätä asiaa käsitellään, joko esitän tai kannatan sitä riippuen puheenvuorojärjestyksestä.

Mutta, arvoisa puhemies, äänestin aikanaan EU-jäsenyyttä vastaan. Olen iloinen ja ylpeä, että tein niin. Nyt ei mato kalva. EU-jäsenyys on kuin kahle, johonka olen tottunut, mutta en alistunut. Kansanedustaja Timo Soini soutaa EU:n kaleeriorjana hilut kintuissa ja kaulassa mutta vapauden kaipuunsa säilyttäneenä ja vapautukseensa uskoen.

Arvoisa puhemies! Olo on kuin Ben-Hurilla sortajan kaleeriorjana. Erona on se, että tahtia minulle lyödään Pyrsselin isolla patarummulla. Kansa ei hyväksy kaleeriorjuutta, ed. Jaakonsaari.

Mutta, arvoisa puhemies, aivan se keskeinen ydin, mikä tässä sopimuksessa on, se, mistä on kysymys, on se, minkä ed. Esko Seppänen asiantuntijana suuressa valiokunnassa totesi. Se on suora lainaus häneltä: "EU-lakien ensisijaisuus perustuu EY-tuomioistuimen tapauskohtaisiin päätöksiin, ja siitä on esityksessä myös julistus numero 17. Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perussopimukset ja unionin niiden perusteella antama lainsäädäntö ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden mainitussa oikeuskäytännössä määriteltyjen edellytysten mukaisesti." Tämä tarkoittaa, että EU-lait ovat Suomen lakien yläpuolella. Tätä en milloinkaan voi hyväksyä enkä milloinkaan tule hyväksymään.

Arvoisa puhemies! Aivan erityisesti haluan mainita tässä perustuslakivaliokunnan lausuntoon sisältyvän eriävän mielipiteen, jossa edellytettiin, että Suomen eduskunnan näin merkittävä lainsäädännön siirtyminen on siinä määrin merkittävä, että Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä ja voimaan saattamisesta on tältä osin päätettävä vaikeutetussa järjestyksessä. Tämä on Euroopan unionin entisen oikeusasiamiehen Jacob Södermanin näkemys, johonka kaksi sosialistien kansanedustajaa on yhtynyt ja joka olisi otettava erittäin vakavasti, erittäin vakavasti. On ilo ja kunnia, että se tuli tänne perustuslakivaliokunnan lausuntoon ja pohdittavaksi. Toivottavasti myös seuraavissa eduskuntavaaleissa, aivan kuten puheenjohtaja Sasi puhui, jos tulee maininta EU:n perustuslaista, kansa voi ottaa kantaa siihen vaaleissa.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun meillä kuitenkin on eurooppaministeri paikalla ja olemme aika kattavasti kuulleet asiantuntijoita tämän Lissabonin sopimuksen yhteydessä, haluaisin kuulla ministerin mielipiteen siitä, että valiokunnissa on tullut huoli siitä, kuinka meidän käy tulevaisuudessa, kun jo nyt meillä on ongelma tämän niin kutsutun komitologiamenettelyn kanssa. Tarkoitan tällä sitä, että kun asioita käsitellään, saamme toki direktiiviehdotuksia, mutta itse nämä yksityiskohtaiset asiat käsitellään komitologiamenettelyssä. Näin ollen hyvin suuretkin asiat saattavat hieman ehkä piilossa mennä eteenpäin.

Millä tavalla ministeri katsoo, että tähän voimme paremmin tämän Lissabonin sopimuksen myötä vaikuttaa? Toinen kysymykseni liittyy ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin. Sopimushan antaa huomattavasti paremman valmiuden nyt ihmisoikeuksia eteenpäin viedä. Kysyisin ministerin näkemystä siitä, millä tavalla tämä asia etenee.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli suorastaan liikuttavaa, miten ed. Soini kantoi huolta meidän vihreiden tilanteesta. Mutta olemme analysoineet tämän sopimuksen, ja mielestäni se on kuitenkin edistysaskel siihen tilaan, missä Euroopan unioni tällä hetkellä on. Erityisesti olen iloinen tästä ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan kehittymisestä Euroopan unionissa, että siihen saadaan jotakin järkeä eikä ole enää niin monta erillistä toimijaa.

Olen kyllä aavistuksen verran huolissani siitä, kun Napoleon on sanonut, että perustuslain pitää olla lyhyt ja epäselvä, että nyt EU:lla on pitkä ja epäselvä sopimus siinä mielessä, että tässä on kuitenkin vielä mahdollisuuksia eri toimijoiden välillä — puheenjohtaja, presidentti, korkea edustaja ja näin pois päin — aikaansaada myös melkoinen soppa. Siinä mielessä olisi tärkeä kuulla myöskin Suomen hallitukselta, miten näihin nimityskysymyksiin tullaan nyt vaikuttamaan tästä eteenpäin, että saadaan EU:ta johtamaan sellaiset tahot, jotka myös ajavat Suomen etua ja niitä näkemyksiä, joita täällä on tullut esiin.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi esitteli ansiokkaasti valiokunnan mietintöä, mutta siinä esityksen loppuvaiheessa hän rupesi hyvin lennokkaasti esittämään Euroopan neuvoston edustautumista Suomen kannalta ja kertoi, että tasavallan presidentti on sitten pääministerin apulaisena siellä neuvostossa.

Tämähän ei nyt millään tavalla tukeudu valiokunnan mietintöön, joka on varsin maltillinen. Minulla itselläni on ollut sellainen hyvä kotikasvatus, johon kuuluu se, että tasavallan presidenttiä ei nyt tarpeettomasti halveerata, varsinkaan ei eduskunnan istunnossa. On mahdollista tietysti, että joskus presidentti joutuu toimimaan pääministerin tulkkina, mutta silloin ainoastaan hyvää hyvyyttään.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, ed. Salolainen kuvasi tätä perustuslakia — tai nykykielellä Lissabonin sopimukseksi kai tätä pitää kutsua — merkittävimmäksi päätökseksi tuleviin kymmeniin vuosiin. Siksi ihmettelen samaa kuin ed. Soini: jos tämä on niin merkittävä päätös, missä on pääministeri tai missä on ulkoministeri?

Merkittävää minun mielestäni on se, että ollessaan vielä eurokansanedustaja nykyinen ulkoministeri arvioi tämän sopimuksen olevan 99-prosenttisesti sama kuin kansanäänestyksillä kaatunut perustuslaki. Ainoa, mikä on muuttunut, on se, että tästä on tehty niin epäselvä, että kansa ei varmasti ymmärrä, mistä on kysymys, ja se kai on ollut tavoitekin.

Täällä on pahoiteltu sitä, miksi ei ole käyty kansalaiskeskustelua Lissabonin sopimuksesta eli EU:n perustuslaista. Syy on varmaan selvä: vielä kuukausi takaperin ei oikein voinut käydä edes kansanedustajakeskustelua, kun ei ollut edes konsolidoitua versiota sopimuksesta käytössä siinä vaiheessa, kun tämä eduskunta alkoi käsitellä sopimusta. Ei ollut edes lukukelpoista sopimusta käytössä.

Vähin, mitä nyt pitäisi tehdä, hyvät kansanedustajat, on se, että avataan se, mistä on kysymys, Suomen kansalle ja reilusti annetaan Suomen kansalle mahdollisuus päättää siitä, hyväksyykö se vai eikö hyväksy. (Puhemies: Minuutti alkaa täyttyä!) Jos sopimus on niin hyvä kuin täällä on kehuttu, niin kyllä kansa varmasti äänestää siinä tapauksessa sen puolesta.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Tuomioja aiheellisesti viittasi EU:n päätöksenteossa vallitsevaan demokratiavajeeseen viitaten ilmeisesti näihin jäsenvaltioitten erilaisiin käytäntöihin. Yhtä lailla minusta tärkeää tässä demokratiavajeen paikkaamisessa on EU:n unionitason sisäisen demokratian kehittäminen, instituutioiden kanssakäymiseen liittyvän demokratian vahvistaminen sen vuoksi, että kyllä EU:n syvin merkitys historian perspektiivissä on sellaisissa asioissa kuin globalisaation hallinta taikka turvallisuus, johon ed. Salolainen pitkään viittasi. On siis kehitys, jossa taloudellinen valta ohjautuu pois kansallisvaltioitten demokraattisesta ohjauksesta kansainväliselle tasolle, ja siellä voi vain EU:n kaltainen demokraattisesti toimiva ja ohjautuva toimija tehdä hyvää tulosta.

Turvallisuuden osalta pidin hyvänä, että ed. Salolainen korosti turvatakuulausekkeen suurta merkitystä. Se ei ole vain se kirjaus, mikä siellä on, (Puhemies: Minuutti on nyt täyttynyt!) vaan EU:n koko toimintaan liittyvä tulevaisuudennäkymä.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Heinäkuussa 2005 seitsemän EU-valtojen presidenttiä allekirjoittivat seuraavan lausuman, joka kuuluu näin: "Meidän on ymmärrettävällä tavalla kerrottava kansalaisille, kuinka EU toimii, mitä se on saanut aikaan ja mihin se pyrkii ja miksi." Allekirjoittajien joukossa on myös meidän presidenttimme Halonen. Kysyn sen takia nyt ministeri Thorsilta: kun me saamme tämän aika monimutkaisen lainsäädännön voimaan, uuden sopimuksen, niin miten menemme tästä eteenpäin? Tämä on erittäin tärkeä kohta. Barroso on siihen omissa puheenvuoroissaan toistuvasti viitannut, ja minusta meillä Suomessa on tällä hetkellä aika vähän valmiita valmiuksia kertoa kansalle, mitä on se toiminta, mitä se on saanut aikaan ja mihin se pyrkii. Tämä ei ole hallintoa, vaan tämä on käytännön toimien kertomista.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Ensin ihan vastauspuheenvuorona haluaisin kiittää valiokuntia tästä perusteellisesta käsittelystä. Me tiedämme, että meidän järjestelmämme vaatii perusteellista käsittelyä. Siinä mielessä hyvä.

Haluaisin todeta ed. Karpelalle, kun hän kysyi komitologiasta, monimutkaisesta päätöksenteosta, että sen suhteen meillä on ohjeena kaikille valmistelijoille, että he ovat tarkkoja, ettei varsinaista lainsäädäntövaltaa käytetä näissä elimissä.

Mitä tulee perusoikeusulottuvuuteen, niin olemme olleet aktiivisia esimerkiksi Euroopan neuvoston ja meidän suurlähetystömme suuntaan siinä, että ne olisivat siinä piirissä aktiivisia. Haluaisin myöskin painottaa, että Perusoikeusvirasto, joka Suomen puheenjohtajakaudella perustettiin, voi myös toimia. Se seuraa nyt tarkkaan, miten perusoikeudet, syrjimättömyys, muu toteutuu. Sitä ei tule vähätellä.

Tässä viitattiin myöskin toimielinten järjestelmään ja siihen, mitkä ovat Suomen pyrkimykset nimityksissä ja vastaavissa. Suomen pyrkimys on, että ne uudet työjärjestyssäännöt, joita Eurooppa-neuvostoa ja ministerineuvostoa varten luodaan, olisivat niin tarkat kuin mahdollista, jotta syntyisi semmoinen pysyvästi kiertävä puheenjohtajuus, joka on meidän mallimme. Voin todeta, että tämän sopimuksen hyväksymisen jälkeen moni muu maa on tullut meidän kannallemme ja näkee kiertävän puheenjohtajuuden, siis kuuden kuukauden puheenjohtajuuden, tärkeänä esimerkiksi legitimiteetin kautta. Ensin vaikutetaan näihin järjestyksiin ja sitten ollaan tiiviisti mukana keskustelussa, kun keskustellaan nimistä, mutta toivon mukaan ensin vaikutetaan järjestelmään.

Kun mietitään, mitä halutaan esittää EU:sta, niin minä olen sanonut, että nyt olemme siirtymässä siitä vaiheesta, kun EU oli Kol- och stålunion, siihen, että nyt EU:sta on tullut ilmasto- ja ympäristöunioni, ja sitä haluamme esittää painokkaasti. Voi sanoa, että me tiedämme, että esimerkiksi seuraava Eurooppa-neuvosto tulee käsittelemään tätä ilmastoasiaa, ympäristöasiaa, myöskin maailmantalouden ruokakriisiä, ja voi myös odottaa, että me paneudumme entistä enemmän esimerkiksi siihen, miten Eurooppa pärjää globalisaatiossa.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suuresti arvostamani ed. Söderman käytti täällä puheenvuoron, jossa hän viittasi käyttämääni esittelypuheenvuoroon, jossa totesin, (Ed. Skinnari: Ihan aiheellisesti!) että presidentti, ulkoministeri tai eurooppaministeri voi avustaa pääministeriä, ja sananvalinta välttämättä ei ollut ihan korrekti, ja tämän haluan tässä yhteydessä myöntää. (Ed. Skinnari: Ihan tavallista!)

Olennaistahan joka tapauksessa on se, että Eurooppa-neuvostossa pääministeri on aina paikalla. Hän on eduskunnalle vastuullinen. Hän esiintyy eduskunnassa suuressa valiokunnassa ennen kokousta, sen jälkeen antaa tarvittavan aineiston, ja hän vastaa, ja hänen on oltava aina paikalla.

Kuka on sitten siellä hänen lisäkseen? Siitä valtioneuvosto päättää. Siellä on ollut presidentti lähinnä tapauksissa, joissa Suomella on erityisiä intressejä ja hänen arvovaltaansa tarvitaan, ja voidaan sanoa, että hän myötävaikuttaa Suomen tavoitteitten eteenpäinviemiseen omalla läsnäolollaan. Tietysti varsinaisesti erityisesti avustavat sitten ulkoministeri ja eurooppaministeri, ja tietysti pääministeri joutuu arvioimaan sitten, kumpi näistä on parempi kussakin tilanteessa, kun Suomen edun maksimoimiseen pyritään.

Ed. Heidi Hautala merkittiin läsnä olevaksi.

Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ed. Sasi korjasi tätä lausuntoansa. Valtioelinten täytyy kunnioittaa toisiansa, sekä hallituksen ja presidentin että myös eduskunnan suhteessa presidenttiin ja tietysti myös hallitukseen.

Kun tätä Lissabonin sopimusta käytiin lävitse, niin mielestäni tuli yksiselitteisen selväksi, että se ei mitenkään muuta meidän oikeuttamme järjestää osallistuminen Eurooppa-neuvostossa niin kuin itse parhaaksi katsomme. Tämä on meidän oma harkintamme, ja presidentti voi osallistua edelleenkin huippukokouksiin ihan sen mukaan kuin täällä hyväksi nähdään. Tämä sopimus ei mitenkään muuta tätä tosiasiaa. Se kävi erittäin selvästi esille, eikä myöskään ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa ole mitään sellaista, mikä viittaisi siihen, että meidän pitäisi ottaa tässä uusia asentoja. Suosittelen, että tämä keskustelu käytäisiin sitten, kun puhutaan perustuslain tarkistuksesta, ja kun ensi syksynä toimikunta asettaa työnsä, niin siinä voi esittää erilaisia mielipiteitä, jos haluaa nykyistä perustuslakia muutettavaksi.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mitä tulee tähän edustautumiseen, niin tietysti perustuslakivaliokunnan lausunto on relevantti. Siinä tulkitaan Suomen voimassa olevaa oikeutta, ja siellä olennaista on, että valtioneuvosto päättää siitä, kuka edustaa Suomea. Pääministerin on aina oltava siellä joukossa mukana, mutta sitten muut edustajat voidaan valita, ja siinä valtioneuvostolla on täysin vapaa harkintavalta, kuka on tässä mukana uuden sopimuksen mukaan; nykysopimuksen mukaanhan periaatteessa ulkoministerin pitäisi olla siellä sitten pääministerin lisäksi.

Mutta kyllä tätä sillä tavalla Lissabonin sopimus muuttaa, että kyseessä on nyt lakia säätävä elin ja kysymys on siitä, että kun eduskunta Suomessa säätää lain, niin sen kontrollin jokaiseen lakia säätävään neuvostoon eduskunnalla pitää olla ehdottoman tiukka. Se merkitsee sitä, että pääministerin tulee olla selvästi tiukemman valvonnan alla kuin tähän asti silloin, kun on ollut huippukokouksesta kysymys.

Puhemies:

Käydään tästä nyt erityistä debattia.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin kuin asia on kirjoitettu perustuslakivaliokunnan mietintöön, mihin ed. Sasi viittasi, minä olen sen takana ja se pitää paikkansa. Mutta minusta on hyvin epäviisasta korostaa valtioneuvoston ja presidentin vastakohtaisuutta, koska molemmat edustavat suomalaista hallitusvaltaa. Minä luulen, että niin kuin ennenkin, niin nytkin, kun sopimus tulee voimaan, on paras menettely se, että pääministeri ja presidentti sopivat keskenään, kumpi edustaa ja kumpi on missäkin kokouksessa, ja presidentti osallistuu ainoastaan niihin kokouksiin, joissa käsitellään selvästi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ei siitä riitaa kannata haastaa.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Söderman sanoi aivan oikein, ei kannata haastaa riitaa tästä. Ulkoasiainvaliokuntahan omassa mietinnössään ei muuttanut millään tavalla vanhaa, voimassa olevaa tulkintaa, vaan toteaa vaan sen, että se on perustuslakivaliokunnan tehtävä ja myöhemmin kenties asetettavan parlamentaarisen komitean mietittävissä oleva kysymys. Mutta selväähän on, että Lissabonin sopimuksen myötä me menemme järjestelmään, joka korostaa selkeästi valtionneuvoston ja pääministerin asemaa, joka tietysti on eduskunnan informaation, sekä etu- että jälkikäteisinformaation, kannalta parempi järjestelmä.

Ja niin kuin täällä ed. Sasi totesi, kysehän on siitä, että se toinen edustaja on vaihtuva. Se voi olla myös muu kuin ulkoministeri. Se voi olla valtiovarainministeri tai kuka tahansa muu. Ja sellaisessa tilanteessa, jolloin sitten tasavallan presidentin rooli tulee kyseeseen asioiden kautta, hän tulee sisään, ja valtioneuvosto kulloinkin asiasta päättää. Minusta tämä on hyvin selkeää.

Mutta sekin on merkille pantavaa, arvoisa puhemies, että Eurooppa-neuvoston rooli päätöksentekoelimenä muuttuu, ja sen takia se on tulevan tulkinnan kannalta merkittävä haaste. Ja kaiken aikaa on muistettava, että pääministerivetoisuus tulee tämän sopimuksen tullessa korostumaan Eurooppa-neuvoston työssä.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! On hyvä muistaa ja huomata, että koskien näitä valtion instituutioiden toimivaltasuhteita ja ed. Sasin siteeraamaa perustuslakivaliokunnan lausuntoa ulkoasiainvaliokunta kävi siitä keskustelun mietinnön valmisteluvaiheessa, tiukankin keskustelun, ja päätyi siihen, että se kirjaa tämän lausunnon, mutta ei ilmoittanut yhtyvänsä siihen. Se ei ottanut siihen sen kummempaa kantaa. Minusta se on oikea tapa muutenkin, koska valiokunnan mietinnön henki muutenkin on se, että perustuslakiuudistukseen, joka on edessä ja itse asiassa meneilläänkin oikeusministerin ohjausryhmän toimesta, ei tässä vaiheessa kannata lähteä ulkoasiainvaliokunnan edes omalta toimialaltansa pitkälle uusia kantoja ottamaan senkään vuoksi, että valiokunnan asiantuntijakuuleminen antoi hyvin selkeän viestin siitä, että pakottavaa syytä Lissabonin sopimuksesta johtuen ei ole perustuslakiin puuttua.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimus siirtää lisää päätösvaltaa Suomesta Brysselille, Euroopan unionille, mikä tulee tarkoittamaan sitä, että Suomen pitää skarpata omaa EU-politiikkaansa, terävöittää sitä, ja sen takia on tärkeätä, että niissä kovimmissa väännöissä on mukana kaikki se voima, joka Suomesta niihin vääntöihin on saatavissa, ja se tarkoittaa, että silloin pitää paikalla olla sekä presidentin että pääministerin. Mitä järkeä olisi vähentää Suomen kykyä vaikuttaa päättäväisyydellä ja monipuolisuudella tämmöisissä kovissa tilanteissa? Minä uskon, ed. Sasi, että teillä on tämä sosialistikammo niin kauhean iso, että te näette asian vain niin, että kun sieltä saisi sosialistin pois, niin aina parempi, mutta voi tulla toisetkin ajat. Ja minä tulen olemaan aina sillä kannalla, että kaikki voimat Suomelta tarvitaan käyttöön silloin, kun kaikkein tiukimmissa tilanteissa ollaan, ja tämmöiset tilanteet EU:ssa tulevat lisääntymään Suomen näkökulmasta.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tässähän on kysymys presidentti-instituutiosta, ja minusta maailma on muutakin kuin Euroopan unioni käytännössä, ja sen takia Euroopan unionissakin on paljon asioita, jotka eivät ole yksistään Euroopan unionin asioita, vaan ne ovat myös tätä muuta maailmaa koskevia ja Euroopan unionia koskevia asioita, ja tässä suhteessa me tarvitsemme tätä kahden kärjen toimintaa, (Ed. Ukkola: Ei tarvita!) joka on Suomen historiassa todettu erittäin hyväksi ja toimivaksi. Katsotaan nyt sitten myös näitä muita maita, joissa on vahva presidentti, jos se Suomessa nyt enää vahva onkaan, tässä on se etu. Minusta tekoja tarvitaan. Minusta olisi erittäin hyvä, että ed. Sasikin täällä näissä referaateissa, joita nyt on pari vuotta viljellyt presidentin arvovaltaa nakertaen, keskittyisi siihen, mitä Euroopan unioni todella käytännössä saa aikaan ja missä ovat ne teot. Niitä minusta erityisesti tarvitaan. Siihen tarvitaan vähintään kaksi ihmistä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tulin tähän istuntoon ja tiesin, että pääasia on se, jota juuri parhaillaan käsitellään, niin minulla oli kaksi odotusta: toinen oli se, että keskustelun pohjana on UaV:n mietintö, ja toinen oli, että ed. Sasi tulee sooloilemaan. Jälkimmäinen on toteutunut täydellisesti, ja toivon hartaasti, että käsittelyn pohjana on UaV:n mietintö, koska sillä pohjalla haluaisin käyttää aikanani oman varsinaisen puheenvuoroni.

Puhemies:

Nyt kuitenkin tulkitaan niin, että kun perustuslakivaliokunta on ottanut lausunnossaan kantaa myöskin edustautumiskysymyksiin ja kuulimme puheenjohtaja Sasin puheenvuoron, niin se kyllä sisältyy tähän asiaan.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuo perustuslakivaliokunnan lausunto sinänsä on huolellisesti muotoiltu. Sen sijaan puheenjohtajan lausumat eivät aina ole. Ed. Sasihan oikaisikin jo tuota ensimmäistä kantaansa.

Meillä tässä Eurooppa-neuvoston edustautumisessa on tämmöinen kärpäsestä tullut härkänen -ilmiö. Kun vuonna 2000 valittiin tietty tapa, miten organisoidaan Suomen edustautuminen Eurooppa-neuvostossa, niin sen jälkeen on monilla tahoilla tulkittu, että se on ainoa perustuslain sallima. Se on itse asiassa esimerkiksi 5—6 vaihtoehdosta yksi, joka valittiin. Se ei suinkaan tarkoita, että kun se valittiin, niin sen jälkeen vain perustuslain muutoksen kautta voidaan valtiokäytäntöä muuttaa, vaan ne 4—5 muuta tapaa ovat myöskin mahdollisia. Ei kahdeksassa vuodessa synny peruuttamaton, sitova valtiokäytäntö, ja tätä pitää vakavasti arvioida, mikä on sitten Suomen kannalta järkevää. Varmasti on hyvä olla aina reservi, presidentti, käytössä Suomen kantaa painokkaasti viemässä myös näissä huippukokouksissa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me kävimme yllättävänkin sisältörikkaan keskustelun sekä perustuslakivaliokunnassa että ulkoasiainvaliokunnassa asiasta, joka tosiasiassa kuuluu valtiosääntö- ja perustuslakiuudistukseen, jos siihen ryhdytään. Me kävimme kuitenkin sen vilkkaana. Siellä yksi lopputulema varmaan on se, johon myöskin perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja viittasi, että saattaa olla paikallaan, että perustuslaissa tulemme jatkossa mainitsemaan Euroopan unionin selkeämmin kuin sen tänään teemme. Mutta sitä yllättävämpää oli tämä keskustelu, joka avautui siitä, kuinka Eurooppa-kokouksessa edustaudutaan. Tässähän perustuslakivaliokunnan lopullinen kanta tuli olemaan se sama, sama muotoilu kuin vuonna 2006 hyväksytyssä edellisessä esityksessä. Siinä mielessä ei poikkeamaa ole tapahtunut, ja ulkoasiainvaliokunta noteerasi vain tämän eikä yhtynyt, kuten ed. Kalliomäki tämän sanoi.

On aivan paikallaan, että nimenomaan tällä tavalla tätä asiaa lähestytään Suomessa. Suomesta edustautuminen unionin huippukokouksissa tapahtuu valtioneuvoston päätöksen kautta, siten valitaan se valtuuskunta, kuten on todettu, ja meidän on aivan turha lähteä tässä vaiheessa spekuloimaan sitä, mitkä ovat presidentin valtaoikeudet suhteessa unionin politiikkaan. Päätettäköön ja keskusteltakoon siitä asiasta silloin, kun perustuslakiuudistuksesta keskustellaan.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan lukea perustuslakivaliokunnan lausunnosta seuraavan kohdan: "- - omiaan entisestään vahvistamaan eduskunnalle vastuunalaisen pääministerin asemaa - - Suomen edustajana Eurooppa-neuvostossa - -." Kun täällä sanottiin, kumpi edustaa, presidentti vai pääministeri, tilanne on se, että pääministeri edustaa aina. Kuka on pääministerin ohella, se on sitten kysymys, johon valtioneuvosto ottaa päätöksessään kantaa valitessaan valtuuskunnan huippukokouksiin. Jos on kaksi paikkaa, sitten katsotaan, mikä on Suomen kannalta tarkoituksenmukaista, ja se toinen henkilö voi olla presidentti, mutta se toinen henkilö on aina pääministeri. Toivon, että tästä nyt voisi kuitenkin kaiken kaikkiaan olla yhteisymmärrys.

Sitten mitä tulee siihen, kuuluvatko Eurooppa-neuvoston asiat valtioneuvostolle vai jollekin muulle, niin joka tapauksessa esimerkiksi perustuslain 93 §:n 2 momentti on selkeä. Kaikki Eurooppa-neuvostossa tehtävät päätökset kuuluvat valtioneuvostolle ja valtioneuvoston toimialaan, eli ne ovat valtioneuvoston päätettäviä asioita.

Mitä tulee sitten perustuslakivaliokunnan lausuntoon, niin ulkoasiainvaliokunta tyylikkäästi siteerasi perustuslakivaliokunnan lausuntoa eikä ottanut siihen kantaa puolesta eikä vastaan, ja se oli sama menettely, jota ulkoasiainvaliokunta noudatti myöskin vuonna 2006 mietinnössään.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sanotaan, ettei pidä haastaa riitaa, mutta ei voi olla toteamatta, että kyllä tässä kuitenkin tietynlainen riidan henki on olemassa. Sitä ei voi kieltää, että eduskunnasta löytyy sellaisia tahoja, jotka haluavat, että presidentin osallisuus EU-kokouksiin olisi mahdollisimman pieni, aivan kuten löytyy laita ja osa, joka pitää nykyjärjestelmää hyvänä. Minä en ymmärrä, minkä takia tämmöisestä asiasta pitää olla eri mieltä. On lait olemassa. Kun tuolta puolelta tuli, että tarvitaan kaksi henkilöä, niin kuului heti salin toiselta laidalta: ei tarvita. No, tarvitaanko vai eikö tarvita? (Ed. Laukkanen: Mitä mieltä puhuja on?) Kyllä olen saanut sellaisen käsityksen, että tätä nykyjärjestelmää kehutaan, sitä pidetään hyvänä, sitä pidetään Suomen edun mukaisena, ja minä en ymmärrä, minkä takia siitä pitäisi luopua.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Koskinen sanoi, että tässä edustautumiskysymyksessä on tehty kärpäsestä härkänen. Minusta ei ole. Se on aika iso periaatteellinen kysymys, johon päästään, niin kuin ed. Kalliomäki sanoi, sitten perustuslain uudistamisen yhteydessä paneutumaan syvällisesti, ja toivottavasti siinä ei käy niin kuin nyt näyttää, että siitä tulee puolueiden välinen ja vähän sisäinenkin vedenjakaja. Näinhän sen ei tarvitse olla. Kyllä Euroopan unionissa riittäisi paljon enemmänkin keskusteltavaa, ja valitettavasti pääministeri ei ole täällä, koska tämä olisi oivallinen tilaisuus esimerkiksi miettiä sitä, onko se Suomen oppi, että komissio on pienen maan paras ystävä, enää yhtään pätevä. Se ei ole minusta enää pätevä, koska unioni on laajentunut ja sen luonne on muuttunut, ja siitä, mikä on Suomen EU-politiikka ja EU-strategia, pitäisi nyt puhua. On puhuttu, että pitäisi olla aktiivisempi. Mitä se tarkoittaa? Se on ihan eri asia, eri luokan asia kuin tämä edustautumiskysymys, joka tullaan ratkaisemaan myöhemmin.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hieman historiaa. Jokainen tietää, että tämä edustautumiskysymys ei kuulunut meidän valtiosääntöömme ennen vuotta 2000 sen takia, että vuonna 1995 tehtiin presidentti Ahtisaaren ja pääministeri Lipposen välinen sopimus, jossa sovittiin, että presidenttikin saa tulla. Itse asiassa tämä käytäntö, joka silloin oli tämmöinen sopimuksenvarainen eikä perustunut mihinkään, otettiin sitten tähän vuoden 2000 perustuslain tulkintaan. Minä olen ihan varma, että tästä joudutaan poistamaan tämä kaksoislautanen sen takia, että eduskunta haluaa ja minä kansanedustajana haluan, että eduskunta vastaa ja pääministeri vastaa myös Suomen ulkopolitiikasta Eurooppa-neuvostossa. Se on silloin vaan kyllä niin, että meidän täytyy saada tietää ja meidän täytyy saada (Puhemies: Minuutti on kulunut!) valtaa, ja presidentti ei käy koskaan eduskunnan kuultavana.

Ville Niinistö /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tuntuu, että tässä kiinnitetään hieman sivuasiaan huomiota siinä, mikä on Eurooppa-neuvoston aseman virallistamisen ja sen toimivaltuuksien lisäämisen olennaisin asia. Se on siinä, että Eurooppa-neuvostoon siirtyy valtaa täältä meiltä eduskunnasta. Esimerkiksi voidaan siirtyä yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätökseen Eurooppa-neuvostossa, ja tällä on pitkäkantaisia seuraamuksia siihen, miten täällä voidaan vaikuttaa asioihin. Eduskunnalla on toki siihen veto-oikeus tässä järjestelmässä. Mutta sen takia on tärkeää korostaa valtioneuvoston asemaa, jotta eduskunta nykyistäkin enemmän voi etukäteen vaikuttaa siihen, mitä Eurooppa-neuvostossa päätetään, ja silloin se valtioneuvoston rooli on aivan keskeinen ja se, että paikalla ovat ne ministerit, jotka asiaan ovat parhaiten perehtyneitä ja jotka ovat osallistuneet suuren valiokunnan käsittelyyn, on olennaista. Silloin kun on käsittelyssä asioita, joiden käsittelyyn on luontevaa presidentin osallistua, niin on turha luoda tässä semmoista vastakkainasettelua. Silloin tietysti presidentti voi osallistua ja on hyvä, että hän osallistuu. Mutta myös ulkoministeriä tarvitaan varmasti Eurooppa-neuvostossa tietyissä asiakysymyksissä.

Timo  Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Presidentti on voimavara, jota ei pidä jättää käyttämättä. Se on aivan selvää. Mutta selvähän on, että tämän EU:n varjolla ja EU:n toimesta ollaan pyrkimässä tasavallan presidentin valtaoikeuksien kaventamiseen. Sehän tässä on olennaista.

Sitten tässä sopimuksessa tapahtuu käänteisesti tavallaan juuri se, mitä ed. Ukkola sanoi. On ihan oikein, että Suomi koettaisi vaikuttaa siellä EU:ssa, mutta nythän me juuri luovutamme omaa itsenäistä päätäntävaltaamme sinne EU:hun. Minä haluan päättää täällä eikä niin, että saksalainen sosialisti ja kreikkalainen kommunisti päättävät minun puolestani EU-parlamentissa.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä keskustelu presidentin asemasta Eurooppa-neuvostossa on tietenkin merkittävä, mutta kun me päätämme presidentin asemasta perustuslaillisen tarkastelun yhteydessä, niin kyllä ne ovat kansalliset lähtökohdat, joilla pitää tätä tarkastella, eikä pidä esimerkiksi tehdä tätä päätöstä EU:n varjolla. On totta, niin kuin ed. Sasi sanoi, että tässä päämies, joko valtionpäämies tai pääministeri jonkun muun ministerin avustamana osallistuu Eurooppa-neuvostoon, ja tämä muuttaa todellakin sitä perinnettä; aikaisemmin oli ulkoministeri. Minun mielestäni on tärkeätä, niin kuin todettiin, että se on se henkilö, joka on osallistunut valmisteluun. Tässä muun muassa monen maan, mukaan lukien Suomen, pyrkimyksenä on, että Eurooppa-neuvoston yleisten asioiden päätökset kytketään neuvostopäätöksentekoon. Joskus tulee Ecofinin kautta päätöksiä vietäväksi, esimerkiksi ympäristö tulee vietäväksi Eurooppa-neuvostoon.

Mikä sitten on Suomen EU-politiikan linja? Voi sanoa, että kyllä tämä edelleen on yhteisöllisyys, joka on meidän kannaltamme parempi. Emme halua mitään suurten maitten direktoraattia tai hallitustenvälisyyttä siinä mielessä. Viime viikot ovat hyvin osoittaneet, että kaikista vääristä tulkinnoista huolimatta komissio on ilmeisesti monessa asiassa nimenomaan noudattanut niitä toiveita, joita Suomen hallitus painokkaasti on antanut.

Silloin kun sopimus esiteltiin täällä, todettiin, että hallitus tuo syksymmällä pitkän ajan strategiat, ja se on oikea aika, koska nyt valmistaudumme muun muassa Euroopan parlamentin vaaleihin, ja sitä kautta nostetaan asiakysymykset ja valmistaudutaan myöskin tulevan komission 5 vuoden strategiaan. Nyt, niin kuin olette huomanneet, tämä komissio on ehkä enemmän toimeenpaneva, mutta syksyllä on hyvä aika miettiä näitä asioita.

En halua muuta sanoa kuin että olin sen hvk-valtuuskunnan puheenjohtaja, joka oli vastuussa tästä sopimuksesta, joten en oikein voi yhtyä niihin käsityksiin, että joidenkin henkilöiden läsnäolo olisi tärkeämpää, mutta pääministerillä on tällä hetkellä pitkän aikaa sitten sovittu matkavelvollisuus tänään.

Puhemies:

Jatketaan debatointia. Tuo äskeinen kierros, jossa vähän yritettiin pysyä samassa asiassa, onnistui aika hyvin. Katsotaan, jos päästään uudelleen jossain toisessa asiakokonaisuudessa samanlaiseen keskusteluun.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Onko pääministeri tai hallitus ajatellut, että Suomelle tarvittaisiin suurempi uusi EU-strategia, kun tämä sopimus astuu voimaan? Kannattaisiko sitä lähteä jo esimerkiksi parlamentaarisesti valmistelemaan? Kun meillä oli vielä ehkä vuosituhannen alussa yhteisöllisyydessä selkeä linja, että komissio on pienen valtion hyvä tuki, ministeri äsken siihen viittasi, niin kuitenkin nyt näissäkin lausumissa ja mietinnössä käydään läpi neuvoston vahvistunutta asemaa ja puidaan sitä, että valta on sinne paljon siirtynyt. Onko ehkä liian kapeata sanoa, että hiili- ja teräsyhteisöstä on tullut ilmasto- ja ympäristöunioni? Se varmaan on yksi tärkeä sektori. Mutta miten me edesautamme Suomen näkymistä ja vahvuutta omien asioidemme valmistelussa tällä suurella kentällä muun muassa globalisaatiokysymyksissä, mainitsemissanne ilmastokysymyksissä ja ennen kaikkea ihan meidän talouden toiminnan kannalta?

Markku Uusipaavalniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muutamassakin puheessa täällä jo viitattiin asian tärkeyteen. Olen äärimmäisesti samaa mieltä, asia on varsin tärkeä, ja yhdyn siihen ihmettelyyn, minkä takia tästäkään asiasta ei ole puhuttu. Tosin, ed. Soini, kyllä tästä hieman on ollut juttua. Helsingin Sanomissa tänään oli, että Irlannin maataloustuottajat ovat tyytyväisiä Lissabonin sopimukseen. Tämä oli kuitattu kahdella lauseella, eli näin paljon tästä oli taas päälehdessä juttua tänään. Pääministeri veti median pois talosta järjestämällä samaan aikaan tapahtuman Kesärantaan, jotenka saa nähdä, kuinka tästä sitten taas päästään mediaan viemään tätä tärkeää asiaa. (Eduskunnasta: Puoluekokous tulossa!)

Luottokupla pihisee ja paukahtelee jo, ja varallisuusarvoista purkautuva ilma tulee pyyhkäisemään lähivuosina ympäri euroaluetta, kuten myös EU:ta. Nähtäväksi jää, kuinka asiassa käy. (Puhemies: Minuutti on nyt kulunut!) Toivon, että kokeneemmat edustajat pystyvät pitämään tämänkin asian tiimoilta tärkeitä asioita ...

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ensi viikolla on kokoomuksen ja keskustan puoluekokoukset, joissa näyttää olevan esillä tasavallan presidentin valtaoikeuksien riisuminen. Samanaikaisesti täällä ollaan käsittelemässä tätä sopimusta, jolla EU saa presidentin, jonka valtaoikeudet tässä sopimuksessa ovat täysin auki, on vain muutamia ylimalkaisia lausumia, mitä hänen valtaoikeuksiinsa kuuluu. Vaara on nyt sitten, että Suomen presidentistä tehdään todella avustaja, ja EU:n presidentti saa sen vallan, joka kuuluisi Suomen kansan antaa omalle presidentille. Tämä on mielenkiintoinen asia ja tietysti puoluekokouksessa syytä huomata.

Herra puhemies! Toinen asia: Totean, että kun luin nuo kaikki valiokuntien antamat lausunnot läpi, niin totesin, että lähes jokainen valiokunta mainitsee monen kohdan osalta, että sopimus on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Se merkitsee sitä, että nämä asiat siirtyvät Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi, ja tuomioistuin tekee lainsäädäntöä, joka sitoo meitä. Tämä ei ole kyllä demokratiaa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lukuisat puheenvuorot ovat kyllä vakuuttaneet sitä, että pääministerin pitäisi olla täällä paikalla debatoimassa, ja myöskin eduskunnalta ikään kuin viedään valtaa, koska vastaavasti eduskunnan luottamusta nauttiva hallituksen pääministeri ei ole paikalla. Eilen pääministeri oli talossa, eilenhän oli ministereitä pilvin pimein, kun täällä oli nimenomaan komission pää, Barroso, paikalla, mutta tänään tämä paikka ei kelpaa, koska täällä on vain eduskunta puhumassa ikään kuin etukäteen päätetystä asiasta. Tämä on murheellista, puhemies. Meillä olisi tietysti vielä paljon muita detaljiasioita jatkettavana.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olisin lyhyesti vaan kommentoinut ed. Kankaanniemeä, joka antaa aivan väärän kuvan. Eihän Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja, presidentti, vie millään tavalla valtaa Suomen presidentiltä, ei millään tavalla. Te sotkette nyt näitä asioita keskenään. Ei näillä asioilla ole mitään tekemistä keskenään. Minusta tämä on nyt tasapainoinen lopputulema tässä. Tulkinta ei muutu, ja niin kuin täällä on moneen otteeseen todettu, perustuslakivaliokunta ja parlamentaarinen komitea miettivät tätä. Mutta sopimusta seuraa tietysti se, että pääministerivetoisuus, parlamentaarisuus, tulee vaan vahvistumaan, mikä on minun henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan oikea suunta.

Puhemies! Ehdottaisin, että seuraava teema voisi olla tämä turvallisuusyhteisöteema.

Puhemies:

Siihen pyrin kyllä vähän, joo.

Puhuja:

Voinko lyhyesti käyttää siitä puheenvuoron?

Puhemies:

Virallisesti on 10 sekuntia aikaa.

Puhuja:

No, puhemies, lyhyesti totean vaan, että puheenjohtaja Salolainen lanseerasi mielestäni erittäin tärkeän lauseen toteamalla, että Lissabonin sopimuksen jälkeen Euroopan unionista syntyy todellakin merkittävä turvallisuusyhteisö. Se on tiivis poliittinen liitto ja turvallisuusyhteisö, jossa Suomen pitää olla aktiivisella tavalla mukana. Minusta tämä on se kaikkein olennaisin kysymys. Me olemme kaulaamme myöten niissä rakenteissa mukana, ja sen takia on äärimmäisen tärkeä asia, että tämä yhteisön ulko- ja turvallisuuspolitiikan ulottuvuus tulee tämän sopimuksen myötä myöskin mukaan.

Puhemies:

Sikäli kuin tämä ulko- ja turvallisuuspoliittinen puoli herättää laajemmin mielenkiintoa, niin tehdään siitä tuollainen pyrkimys saman tyyppiseen keskusteluun kuin äsken. Aloitetaan ed. Kimmo Kiljusesta.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me ulkoasiainvaliokunnassa kirjasimme tuohon mietintöömme sen, että tämän Lissabonin sopimuksen myötä unionille tulee sotilasliitolle ominaisia piirteitä. Me kirjasimme kuitenkin hyvin selkeästi ylös myöskin, että Euroopan unioni ei ole sotilasliitto vaan laaja turvallisuusyhteisö. Tällä halusimme selkeästi määrittää sen luonteen, jolla unioni osallistuu turvallisuuspolitiikkaan, ja sen, mikä on sitten muun muassa näiden turvatakuulausekkeiden ja solidaarisuuslausekkeiden merkitys, sisältö.

Tästä on sitten herätetty sitä keskustelua, muuntaako se Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista doktriinia, onko Suomi enää sotilaallisesti liittoutumaton vai ei. Olen itse käyttänyt usein puheenvuoron siitä, että yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka poisti, liudensi puolueettomuuden Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisista määreistä, ja on varmaankin totta, että tämä Esdp, Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittyminen, joka nyt kulminoituu tässä sopimuksessa, on omalla tavallaan liudentamassa sotilaallisen liittoutumattomuuden määrettä Suomen ulkopolitiikassa. Mutta toistan vielä: me emme tähän ottaneet kantaa, vaan totesimme vain olennaisesti sen, että Euroopan unioni ei ole sotilasliitto vaan laaja turvallisuusyhteisö.

Puhemies:

Pyritään pysyttäytymään hetki tässä turvallisuuspoliittisessa kokonaisuudessa.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nämä turvatakuut ovat Suomen kannalta erittäin tärkeät. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja antoi ehkä kuitenkin hieman ruusuisen ja liian positiivisen kuvan, kun hän totesi, että tästä vallitsee, ainakin ymmärsin näin, suuri yksimielisyys. Turvatakuut koskevat jokaista maata, jokainen maa on velvollinen antamaan apua tarvittaessa ja antamaan kunnon apua. Ed. Tuomiojan puheenvuorosta kävi kyllä ilmi, että ei tästä asiasta vallitse nyt ihan kaikissa jäsenmaissa tällainen tulkinta. Ja se on erittäin valitettavaa, jos me uskomme, että turvatakuut tarkoittavat tätä, ja jossakin maassa on toisenlainen käsitys.

Kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja viittasi Ruotsiin, niin Ruotsissa todetaan, että Ruotsi antaa apua ja edellyttää, että se saa apua tarvittaessa. Se käyttää verbiä edellyttää, ei korosta sitä, että jäsenmaa on velvollinen. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Toisin sanoen tässä vallitsee epäselvyyttä.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse pidän myös tätä avunantoartiklaa hyvin tärkeänä, ja tietysti se fakta, että 21 EU-jäsentä on myöskin Nato-maiden jäseniä, vaikuttaa tässä kokonaisuudessa, mutta vaikuttaa ehkä sitä kautta, että juuri Suomen kaltaisten maiden on tätä omaa tulkintaansa korostettava, käytävä tästä myöskin EU:ssa keskustelua, mitä tämä kaiken kaikkiaan tarkoittaa.

Mutta ehkä olisin myös halunnut sanoa, että pelkästään tämä avunantoartikla ei tietenkään tuo sitä turvallisuutta, vaan koko tämä jäsenyys, aivan kuten valiokunnan puheenjohtaja täällä sanoi. Mutta mielestäni olisi tärkeää, että Suomessa myöskin käytäisiin tätä samaa keskustelua, jota Ruotsin turvallisuuspoliittisesta doktriinista on käyty, eli kuinka pitkälle ollaan sitten valmiita auttamaan. Mikä on tämä käytännön valmius eri tilanteissa kriisinhallinnassa ja sotilaallisessa avunannossa?

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä keskustelu siitä, mitä turvatakuulauseke todellisuudessa tarkoittaa. Tunnumme kovin herkästi tarttuvan siihen, että se turvaa Suomen lopullisesti. (Ed. Kimmo Kiljunen: Totta kai!) Kuitenkin ulkoasiainvaliokunta esimerkiksi mainitsee, että pitäisi katsoa näitä soveltavia erillislakeja, joiden puitteissa voitaisiin määritellä, mitä tämä vastavuoroisuus tarkoittaa, sama vastavuoroisuus, mihin ed. Haavisto äsken viittasi. Tämä on nimenomaan ongelma, joka täytyy mielestäni ratkaista aika nopeasti, mihin me olemme valmiita, ja vastavuoroisesti, mitä olemme sitten saamassa.

Kuitenkin täytyy muistaa koko ajan, että meidän oma lainsäädäntömme ei ole sillä tasolla, että meillä olisi edes mahdollisuuksia antaa sitä apua, mitä jotkut maat jossain tilanteessa saattaisivat tarvita. Näin ollen emme myöskään voi odottaa, että saamme kaikissa tilanteissa esimerkiksi sotilaallista apua, vaikka sitä tarvitsisimmekin.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua jotenkin ihmetyttää tämän keskustelun perussävy turvalausekkeista, EU:n militarisoinnista. Ollaan ikään kuin siinä tunnelmassa, että joku huomenna hyökkää tänne ja tässä on nyt nopeasti saatava selvyyksiä. Mikä on se uhka, jota vastaan tässä näin vahvasti näitä mielialoja nostetaan? Minusta se todellinen uhka on se, että maailma on niin eriarvoinen, että tulevat sieltä kautta nämä paineet terrorismina, kurjuuden tuottamina epätoivon toimina, ja niitä vastaan EU:n pitää toimia ja tätä kurjuuden poistamista vastaan. Tässä tämä militaariaspekti on aina läsnä niin vahvana, mutta se ei ratkaise mitään tässä maailmassa. Semmoista uhkaa ei ole, joka täällä leijuu koko ajan, että joku on karkaamassa jonkun kimppuun huomenna suunnilleen. Mutta se todellinen uhka on se, että on niin eriarvoinen, niin syvästi jakautunut maailma, mistä se turvallisuusuhka meillekin sitten kumpuaa, kaikille meille, jotka täällä lännessäkin elämme.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Minäkin olisin puuttunut tähän ulko- ja turvallisuuspolitiikan käsitteeseen. Aika monessa maassa siihen on otettu myös energia-asiat, koska tämä energiayhteisvastuuhan on lisätty tähän perussopimukseen ja solidaarisuus tuli ennen kaikkea uusista EU-jäsenmaista, jotka ovat huolestuneita siitä, onko saatavissa aina joka tilanteessa energiaa. Jos energiaa ei ole saatavissa, niin kun sähkö loppuu, niin esimerkiksi pankkijärjestelmä ei toimi. Tässä suhteessa, kun katsotaan sitten myös tällä hetkellä televisiota ja uutisia, niin siellä voidaan nähdä, että ilmastoon liittyvät asiat ovat se yksi asia, jossa tarvittaisiin tätä solidaarisuutta ei ainoastaan tuolla jossain Kiinassa tai muualla, vaan myös tällä hetkellä Euroopassa. Tämä on yksi sellainen asia, joka tämän sotilaallisen avun ohella on sitä Euroopan arkipäivää: millä tavoin lähivuosinakin jo pystytään turvaamaan energian saatavuus kaikissa jäsenvaltioissa joka päivä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ed. Skinnarin kanssa aika tavalla paljon samaa mieltä ilmiselvästi siinä, että se suuri muutos, mikä on tapahtunut vuodesta 1994 tähän mennessä EU:hun liittyen, on se, että käsitys perusturvallisuudesta — ruoka, yleinen turvallisuus, energia — on muuttunut turvattomampaan suuntaan. Elikkä toisin sanoen se, mitä kansa odottaa, on, että ne, jotka asioista päättävät, pystyvät osoittamaan vastauksen näihin perustavaa laatua oleviin kysymyksiin. Ja silloin pitää olla kaikki mahdollisuudet auki etsiä se turva, jos tiukka paikka tulee.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Täälläkin todettiin, että Lissabonin sopimus on epäselvä ja tulkinnanvarainen, mutta ainakaan yhdessä suhteessa se ei sitä ole, ja se ei ole sitä siinä mielessä, että sopimus vahvistaa Euroopan unionin painoarvoa, ja ennen kaikkea se on tärkeintä turvallisuusnäkökulmasta myöskin Suomen turvallisuutta ajatellen. Vaihtoehtohan tälle — tämä ed. Soinille — on se, mikä on koettu historiassa. Viime vuosisadan sotien historia kertoo siitä, mitä kansallisvaltioitten ristiriitoihin ja vaikeaan kanssakäymiseen perustuva kansainvälinen yhteisö saa aikaan.

Turvatakuista haluan toistaa sen, että se on paljon painavampi asia kuin olemme ymmärtäneetkään, mutta sitä painavampi on juuri se, mihin viittasin ja mihin myöskin ed. Haavisto viittasi, että koko tämä Euroopan unioni, sen yhteistyökykyisyyden vahvistuminen, on Suomen turvallisuuden kannalta ja ylipäänsä turvallisuuden kannalta eurooppalaisessa turvallisuusrakenteessa se ykkösasia.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä on kyllä sillä lailla monimutkainen asia, että jos tätä ajatellaan poliittisesti, tulee erilainen ilmapiiri meille. Jos ajatellaan juridisesti, tulevat omanlaiset tulkinnat. Ja jos ajatellaan pelkästään sotilaallisesti, niin tiedetään, mitä meillä Puolustusvoimain komentaja sanoi näistä asioista muutama vuosi sitten. Samaten jos mietitään tätä Nato-maiden kannalta tai sitten niiden kuuden maan kannalta, jotka eivät ole Nato-jäseniä EU:ssa tai ajatellaan tilannetta rauhan aikana tai esimerkiksi, että meillä olisi toista maailmansotaa vastaava tilanne nyt täällä, fiilinki olisi kyllä aivan toisenlainen, mitä me silloin tässä kaikessa teemme.

Ja sitten vielä tämä, annetaanko apua vai otammeko sitä vastaan: Olen vaan itse huomannut, että nämä käsitteistöt menevät meillä hyvin helposti eduskunnassakin sekaisin. Tässä kaikessa minulle tulee kyllä mieleen semmoinen realismi, jota roomalaiset meille opettivat, että kun aseet puhuvat, niin lait ja sopimukset vaikenevat. Tätä taustaa vasten toivoisin, että me yhteishengessä loisimme tästä soljuen ja tähän valiokunnan mietintöön perustuen semmoisen tulkinnan, jonka me kaikki tässä salissa uskomme.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minun mielestäni on vielä mielenkiintoisempi asia se, soveltuuko tämä avunantovelvoite jäsenvaltioita koskettaviin sisäisiin aseellisiin kiistoihin. Tästä olemme keskustelleet myös valiokunnassa. Käytännössähän tilanne on tämän sopimuksen myötä niin, että tällaisen sotilaallisen avun antaminen on toki mahdollista silloin, kun yksittäistapauksiin näitä erillislakeja säädetään, mutta valiokunta edellytti, että valtioneuvosto tätä valmiutta arvioi ja selvittää. Kysyisin ministeriltä, minkälaisia suunnitelmia hallituksella tätä valmiutta on selvittää ja missä aikataulussa.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen lähestulkoon yhtä mieltä ed. Kalliksen kanssa siitä, että oli havaittavissa selkeä ero ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan ja suuren valiokunnan puheenjohtajan käsityksissä näistä turvatakuista. Itse asiassa, kun lukee tuota ulkoasiainvaliokunnan lausuntoa ja sitten yhdistää siihen ed. Salolaisen puheen, voisi kysyä, onko tässä nyt turhia toiveita. Näinkö toivotaan, että elämä EU:ssa menisi? Tosiasia on, että muualla Euroopassa tästä solidaarisuuslausekkeesta ei juuri vaivauduta edes keskustelemaan lukuun ottamatta ehkä Ruotsia. Elikkä kyllä me joudumme valitettavasti siihen ottamaan kantaa, tukeudummeko me pelkästään näihin toiveisiin vai rakennammeko sen, että EU:sta tulee Naton kunnon eurooppalainen pilari, josta on puhuttu, ja kun tuleva ... (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Jatketaan!

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En usko, että kenelläkään on siihen historiakatsaukseen sanomista, että Eurooppa on tuonut mantereillemme rauhaa. Minusta on hyvä, että nyt on kirjattu selkeästi turvatakuut, vaikka tosiasiallisesti jo yhteinen talous ja viimeistään euro ovat intressit sitoneet jäsenmailla yhteen. En voi nähdä, että nykyisellään pystyttäisiin suomalaisten turvallisuutta ilman kansainvälisiä yhteyksiä parantamaan. Mutta itse uskon, että nämä EU:n turvatakuut — tietäen sen yhteyden siihen, että Nato-maita maissa on paljon — ovat riittävät ja konkretisoituvat. Minusta ulkoasiainvaliokunnan lausunto on asian kohdalta erittäin hyvä.

Kuitenkin luin lehdestä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Salolaisen aivan uuden haastattelun, jossa hän halusi nähdä vain esimerkiksi Nrf-joukot askeleena kohti Natoa. Ettekö te sittenkään, ed. Salolainen, luota oman valiokuntanne kirjaukseen tästä, että näillä on hyvä elää ja näin tehdä? Tästä en tiedä, mikä hallituksen kanta sitten on, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) onko tämä ilman Nato-jäsenyyttä jotenkin heikompi.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme puhuneet täällä nyt turvallisuusuhista ja näistä turvatakuista. Onhan se aivan selvä asia, että jos me puhumme Suomeakin kohtaavista turvallisuusuhista, niin ne ovat öljytankkerionnettomuus Suomenlahdella, ydinvoimaonnettomuus jossain lähimaassa, kansainvälinen rikollisuus tai esimerkiksi tietojärjestelmämme haavoittuvuus, jos me haemme todellisia turvallisuusriskejä, joiden realisoituminenkin voi olla jossain määrin todennäköistä. (Ed. Akaan-Penttilä: Todennäköistä!) Näihin eivät sotilasartiklat auta, ovat ne missä tahansa sopimusjärjestössä.

Mutta sen sijaan ihmettelen kyllä edustajien Hemming ja Ukkola puheenvuoroja, jotka vähättelivät, selvästi vähättelivät näitä Lissabonin sopimuksessa olevia sekä solidaarisuuslauseketta että turvatakuulauseketta. Kyllä ne ovat reaalista sopimusoikeutta ja ne ovat velvoittavia. Ne ovat velvoittavia sekä suhteessa Suomen avunantoon ulospäin, jos sikseen tulee, että myös muihin jäsenmaihin nähden Suomeen päin. Eli kyllä tässä nyt ollaan selkeästi tekemisissä sentapaisten järjestelyjen kanssa, jotka sitten käytännön järjestelyjen kautta tulevat aikanaan olemaan realistista todellisuutta myöskin politiikassa.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Juuri näin, niin kuin ed. Kimmo Kiljunen sanoo. Sen takia juuri olemme kirjoittaneet myöskin tänne, että Suomi ottaa nämä vakavalla tavalla, juuri sen takia, että ne pitää nähdä oikeudellisesti sitovina asioina. Ja vaikka EU nähdään poliittisena liittona, jolla on erittäin merkittävä taloudellinen ulottuvuus, täytyy kuitenkin nähdä, että Suomen turvallisuus sekä puolustusjärjestelmä tällä hetkellä on monessa suhteessa erittäin kiinteässä yhteydessä Euroopan turvallisuuteen yleensä, mutta ennen muuta Euroopan unioniin. Se on se primääri, se on meille primääri lähtökohta. Sen takia sekä avunantolausekkeella että solidaarisuuslausekkeella on meille erittäin suuri merkitys, joka meidän pitää ottaa vakavasti.

EU on meille ensisijainen viitekehys, turvallisuuspoliittinen viitekehys, jonka ulkopuolella me tietenkin olisimme paljon turvattomammassa asemassa. Sitäkö täällä halutaan? (Ed. Ukkola: Ei tietenkään!) EU on solidaarisuusyhteisö, se on turvallisuusyhteisö, joka velvoittaa tietenkin huolehtimaan myös muiden jäsenmaiden turvallisuudesta vastavuoroisella tavalla. Tämä on erinomainen asia meidän kannaltamme. Jos palauttaa mieliin kylmän sodan ajan, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) totean vaan sen, että Yya-sopimuksen aikana olimme sitoutuneet puolustamaan vaan omaa aluettamme.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jatkossakin on aivan keskeistä se, että Suomen puolustus perustuu meidän omien puolustusvoimiemme kyvylle puolustaa tätä maata. Mutta tässä on nyt luotu uusi ulottuvuus. Olen samaa mieltä kuin täällä nyt ovat varapuheenjohtaja Laukkanen ja ed. Kimmo Kiljunen, että eihän meidän tehtävämme ole vähätellä tämän sopimuksen merkitystä, ei missään tapauksessa. Mutta emme myöskään usko lapsenomaisesti siihen, että tämä ratkaisee koko meidän turvallisuutemme. Tähän myöskin ed. Kalliomäki on kiinnittänyt huomiota. Minusta tästä löytyy se järkevä suhtautuminen: emme ole lapsenomaisen uskon varassa tässä, mutta emme myöskään halua vähätellä, koska tämä on oikeudellisesti sitova ja hyvin merkittävä sopimus.

Sitten olin iloinen siitä, että otettiin esille myöskin nämä katastrofit ja tällaiset luonnononnettomuudet ja muut. Näissähän myöskin tätä apua sitten voidaan odottaa saatavan. Se on erittäin tärkeä asia. Mitä sitten tulee Nrf:ään ja battle groupeihin ja näihin, niin nehän ovat siinä mielessä hyviä Suomen puolustukselle, että ne lisäävät (Puhemies: Minuutti on kulunut!) tätä niin sanottua compatibilityä, erilaista yhteensopivuutta, näitten läntisten puolustusjärjestelyjen kanssa.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietysti yksi tapa sanoa, että vähätellään. Toinen sana asialle on se, mitä ed. Salolainen sanoi, onko lapsenuskoa. On naiivia sanoa, että meillä on turvatakuulauseke niin kauan aikaa kuin meillä ei oma lainsäädäntökään ole sillä tasolla, että voimme antaa apua, saati sitten, että me voisimme keskustella siitä, mitä se apu on, mitä me jossain tilanteessa tarvitsemme.

On aivan selvää, että solidaarisuuslausekehan tarkoittaa lisääntyvää turvaa koko Euroopalle. Mutta on aivan naiivia väittää, niin kauan kuin meillä on 21 EU-maata, jotka kuuluvat Natoon, että nämä Naton ulkopuoliset maat jotenkin muualta kuin Natosta faktuaalisesti saisivat tätä turvaa. Tämä käy kaikesta keskustelusta ilmi, ja muun väittäminen olisi epärehellistä suorastaan itseäkin kohtaan.

On hyvä, että puhutaan turvatakuulausekkeesta ja sen sisällöstä, mutta Suomen puolustuspolitiikan rakentaminen sen varaan, että saamme EU:lta turvan, on aivan mahdotonta niin kauan kuin se (Puhemies: Minuutti on nyt kulunut!) on näin epämääräisesti laitettu.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat! On selvää, että tämä avunantolauseke on olemassa, mutta miten autetaan, se on auki, niin kuin hallitus toteaakin esityksessään. Silloin tarvitaan näitä tarkennuksia. (Ed. Kalliomäki: Kaikin keinoin!) Meille koituu myöskin tarve määritellä, miten me katsomme tätä turvallisuutta, koska EU on päivittämässä omaa niin sanottua turvallisuusstrategiaansa. Sen lisäksi tietenkin teemme selontekoa. On selvää esimerkiksi, että olisi tärkeätä, että tämän piiriin tulevat sen tyyppiset hyökkäykset kuin esimerkiksi tietoverkkohyökkäykset Viroon, joissa Nato joutui tulemaan apuun.

Mitä tulee muun muassa turvallisuusuhkiin, niin EU:han käsittelee tällä hetkellä hyvin paljon energian saatavuuteen liittyviä asioita, ja nimenomaan tämä uusiutuvien energialähteiden korostaminen on myöskin turvallisuuspolitiikkaa, samoin kuin ruokaturvallisuus ja veden saanti monessa päin maailmaa, joten tämä on myöskin sitä laajaa turvallisuuspoliittista työtä, mitä tarvitaan.

Ed. Karpela kysyi, milloin selvitetään. Meillä ovat nämä muut selvitykset nyt, selonteko ja muut. Olemme odottaneet viisaan eduskunnan kantaa, mutta tähän on palattava, se on todettu.

Puhemies:

No niin, tässä on käyty tämä turvallisuuspuolen osuus. Sitten siirrytään taas niihin vastauspuheenvuoroihin, jotka alun perin on pyydetty.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maltoin säästää kansanäänestystä koskevan kysymykseni tänne asti, koska mielestäni se on myös osa demokraattista Eurooppaa. Kun Suomi liittyi EU:hun, silloin kansalta kysyttiin. Viime kaudella kolme kansanedustajaa, Arja Alho, Heidi Hautala ja Suvi-Anne Siimes, tekivät lakialoitteen neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä liittyen silloiseen perustuslailliseen sopimukseen. No, kaikki tiedämme, että silloinen hallitus, jota muun muassa ed. Arja Alho edusti, ei tätä kansanäänestystä järjestänyt, mutta eipä näytä järjestävän ed. Heidi Hautalankaan edustama hallitus tällä kaudella. Harkitsiko valtioneuvosto kertaakaan koko prosessin aikana, että Suomi rohkeasti muiden Euroopan maiden tapaan olisi käyttänyt kansanäänestystä yhtenä mekanismina saada selkänojaa tälle päätöksenteolle?

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ei ratkaista, onko EU hyvä vai paha. (Ed. Soini: Sen me jo tiedämme!) Nyt ei ratkaista, pitääkö meidän olla EU:n jäsen vai ei. Ed. Soinin mielipiteet sinänsä ovat näyttäviä, kuulostavat riemastuttavilta, ja aika monesta voi olla samaa mieltäkin, (Ed. Kimmo Kiljunen: Oho, missä mielessä?) mutta nyt me ratkaisemme kuitenkin sitä, elävätkö ihmiset EU:ssa tämän sopimuksen mahdollisen hyväksymisen jälkeen paremmassa Euroopassa kuin nyt vallitsevien perussopimusten voimassa ollessa. Minun arvioni on, kuten oli jo itse asiassa tuon perustuslaillisen sopimuksen aikana, että tämä sopimus on parannus nyt vallitsevaan tilanteeseen. Perustelen sitä myöhemmässä puheenvuorossani mutta tältä pohjalta tulen kannattamaan sopimuksen hyväksymistä.

Merja Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmisoikeuskysymykset ovat erittäin tärkeitä. Lissabonin sopimuksessa EU liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja unionin arvoihin kirjataan vihdoin ja viimein vähemmistöjen ja lasten oikeudet. Ihmisoikeussopimukseen liittyminen ja vähemmistöjen aseman parantaminen ovat varmasti meille kaikille tässäkin salissa tärkeitä asioita. Uskoisin, että kaikki me haluamme olla vaikuttamassa esimerkiksi siihen, miten romanivähemmistöjen sortamiseen EU-tasolla tullaan puuttumaan. Olisin kysynyt ministeri Thorsilta: Millä tavoin Suomi on pyrkinyt esimerkiksi EU:ssa vaikuttamaan näihin ihmisoikeuskysymyksiin?

Timo  Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluan lyhyesti kerrata ne olennaiset muutokset, miksi tämä on niin tärkeä sopimus. Tämä on sen takia niin tärkeä sopimus, että EU:sta tulee oikeushenkilö, unionin toimivaltaa ujutetaan entistä enemmän myös rikoslain puolelle ja määräenemmistöllä tehtävien päätösten huomattava kasvu on erittäin merkittävää. (Ed. Kimmo Kiljusen välihuuto) — Nämä asiat, ed. Kimmo Kiljunen, ovat erittäin merkittäviä asioita. Ne ovat suuria muutoksia, ja minä pidän niitä huonoon suuntaan olevina suurina muutoksina. Sen takia minä en hyväksy tätä, koska tämä vie Suomen kansanedustuslaitokselta valtaa.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sen verran palaisin turvallisuuspolitiikkaan vielä, että nythän Lissabonin sopimuksen yksi merkittävä sivujuonne on turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kytkeminen niin sanottuihin kriisinhallintaoperaatioihin. Siis samalla, kun Lissabonin sopimus astuu voimaan, olemme askeleen lähempänä Natoa. Vastustajat näkevät asian niin, (Ed. Laukkanen: Missäs se logiikka nyt on?) että Natosta tulee rakentaa läntistä teollisuusmaiden liittoa kehitysmaita vastaan. Sitten toinen pää on se, että moninapaisessa maailmassa on tukeuduttava YK-järjestelmään eikä laajennettava Naton kaltaista sotilasliittoa. Meillähän toimitaan nyt juuri niinpäin, että me olemme innolla menossa Natoon ja sitä kautta haetaan turvallisuuspolitiikkaa ja YK jää hopealle.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! On vähemmälle jäänyt se, että Euroopan unionin laajentuminen ja laajentaminen ei saa merkitä kansalaisten sisäisen turvallisuuden heikentämistä. Tästä merkittävästä muutoksesta, mitä nimenomaan EU:n keskeisen periaatteen, ihmisten vapaan liikkuvuuden, toteutuminen on käytännössä merkinnyt jäsenvaltioiden lainvalvonnan näkökulmasta, ei ole keskusteltu. Selkeästi on ollut halvaantumista ja päätöksenteon vesittymistä, kun on ajateltu 27 valtion unionin kehitystä nimenomaan kansalaisten arjen ja myös suomalaisten arjen turvallisuuden näkökulmasta. Voin sanoa, että nämä ratkaisukyvyt, mitä tätä kautta sopimuksella tulee, ovat muun muassa järjestäytyneen rikollisuuden ja myöskin EU:n yhteisen maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvonnan kehittymisen näkökulmasta todella keskeisiä ja näkyvät kansalaisten arjessa. Olen vähän yllättynyt, että asianomaiset valiokunnat niin vähän kiinnittivät tähän olennaiseen asiaan huomiota, joka kehitys alkoi 1999 Tampereella oikeuden, vapauden ja turvallisuuden alueen kehittämisessä.

Claes Andersson /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on puhuttu kansanäänestyksestä. Siitä on ehkä myöhäistä puhua tässä vaiheessa, mutta kun EU:n suuri ongelma on ollut se, että ihmiset eivät oikein tiedä EU:sta tarpeeksi eivätkä myöskään tästä sopimuksesta, niin minun mielestäni kansanäänestys olisi ollut erittäin tärkeä nostattamaan ihmisten tietoa sopimuksesta ja EU:sta yleensäkin.

Mitä tulee tähän Lissabonin sopimukseen, minä olen ed. Erkki Virtasen kanssa samaa mieltä, että nyt ei äänestetä EU:n hyvyydestä tai pahuudesta. Tämä on laaja sopimus. Kysymys on siitä, onko tämä sopimus parempi kuin nykytilanne, joka on sekava. Minun mielestäni se on, elikkä minä tulen äänestämään tämän sopimuksen puolesta.

Antti Vuolanne /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se on totta, mitä keskustelussakin on sanottu, että tällä sopimuksella olennaisella tavalla siirretään Suomen täysivaltaisuutta käytettäväksi yhdessä muiden eurooppalaisten maiden kanssa. Tämä on kuitenkin meidän tavoitteemme siksi, että sillä saavutetaan paremmin ne päämäärät ja arvotavoitteet, joita suomalaiset haluavat Euroopassa edistää. Me annamme osan täysivaltaisuudesta jaettuna käytettäväksi yhdessä muiden eurooppalaisten kansakuntien kanssa vain siksi, että me saamme tavoitteitamme aikaan ja että eduskunnan vaikutusvalta itse asiassa kasvaa. Valitettavasti vain tämä rakenne on kovin huono, ja olisi ollut paljon parempi, että se perustuslaillisena sopimuksena olisi hyväksytty.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On puhuttu paljon siitä, miten paljon tämä merkitsee tavalliselle suomalaiselle. Kun sopimusta lukee, kovin abstraktiksi se jää ja kovin vähän siellä arjen tasoisia asioita on, kaukainen asia se on kansalaisille ja kaukana se on myöskin arjesta. Hyötyjä ja haittoja varmasti löytyy, ja tietenkin on pohdittava, mitkä ovat ne hyödyt ja millä tavalla me todella osaamme hyödyntää ne asiat.

Ed. Kumpula-Natri nosti esille sen, että meillä pitäisi olla oma EU-strategia. Olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Jollei Suomella ole selkeää omaa tahtoa, on hyvin vaikea lähteä vaikuttamaan, ja tällä hetkellä näyttää, että me teemme sitä, mitä sieltä Brysselistä tulee. Näin näkisin tässä kohdin, että se on osa sitä aktiivista työtä, että muodostamme sen kannan, millä tavalla Suomi haluaa hyötyä EU:sta.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Thors luonnehti EU:ta tällä hetkellä enemmän ilmastosopimukseksi kuin hiili- ja terässopimukseksi 50-luvulta. Näin varmasti onkin, mutta tämä liittyy myös tähän turvallisuusnäkökohtaan. Mielestäni suurimmat turvallisuusriskit ovat globaaleja eli ympäristöpakolaisuutta, ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia koko maapallon mittakaavassa, jotka aiheuttavat käytännössä satojen miljoonien ihmisten liikkeellelähdön, ravintokatastrofin jne. Tässä mielessä on paljon tärkeämpää kiinnittää EU:ssakin huomiota — ja uskon, että EU tekeekin sen — nimenomaan ilmastopolitiikkaan kuin sitten katsoa joihinkin turvalausekkeisiin, jotka kuitenkin ovat sisällöllisesti toissijaisia eivätkä vastaa myöskään täällä ed. Kimmo Kiljusen esiin nostamaan tankkerionnettomuuteen tai Suomenlahden tuhoutumiseen ja Itämeren ongelmiin.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimus ei todellakaan ole paras mahdollinen perussopimus. Huomattavasti parempi olisi ollut tämä perustuslakisopimus, joka jo Suomen eduskunnan puolelta ratifioitiin, mutta siihen me emme päässeet tunnetuista syistä. Silti, arvoisa puhemies, ed. Soinin sanoja mukaillen, tämä on ilon päivä Suomelle ja suomalaiselle kansanvallalle. Miksi? Siksi, että me pääsemme kiinni ongelmiin, jotka ovat yhteisiä. Meillä on iso joukko ongelmia ja asioita, joihin meidän täysivaltainen itsemääräämisoikeutemme ei riitä, ja sen vuoksi, että ongelmat eivät kunnioita kansallisvaltion rajoja, on tärkeää, että meillä on ylikansallinen päätöksentekojärjestelmä, Euroopan unioni, ja sitä kautta voimme näihin asioihin vaikuttaa. Tietenkin tämä perussopimusjärjestelmä, joka on tässä nyt juuri luotu, luo ne päätöksentekomekanismit, joilla me yhdessä näihin asioihin pääsemme kiinni. Määräenemmistöpäätöksenteko, johon ed. Soini täällä viittasi, on sekin iloinen asia. Se on hieno asia, että unionissa kyetään tekemään tehokkaasti päätöksiä, jotka meille suomalaisille ovat tärkeitä, ja senkin takia tämä sopimus on tärkeä.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan ed. Soinin äskeiseen rikospuolen kommenttiin. Haluaisin kysyä kokeneelta europoliitikolta, miten luulette, että viime kaudella olisi käynyt, kun silloinen Vanhasen ykköshallitus toi mielestäni erittäin, sanotaanko, ihmisoikeuksia loukkaavan esityksen siitä, että suomalaiset viranomaiset luovuttaisivat lentotietoja ihmisistä, joissa muun muassa luokiteltiin ihmisiä etnisen taustan, uskonnon ja muun muassa sen mukaan, mitä ruokaa he syövät. Silloin muun muassa evankelisluterilaiset papit julistivat, että he tekevät lentolakon tai kertovat joka kerta olevansa kasvissyöjiä päästäkseen muslimien kanssa samaan joukkoon. Tällöin siis eduskuntaan tuli hallituksen läpi käynyt esitys tästä, mutta koska Euroopan parlamentti otti tämän asian hampaisiinsa, niin Suomen hallitus joutui asiassa peruuntumaan ja hallitus veti oman esityksensä pois ja tilalle tuli uusi. Onko mahdollista, että jos tämä tiivistyvä yhteistyö Euroopassa myös toteutuu, jatkossa tämän tyyppisiä esityksiä ei edes meille tuotaisi?

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palaan vielä tähän toimielinjärjestelmän päätöksenteko-osioon. Eurooppa-neuvoston roolin vahvistuminen ja toisaalta Euroopan parlamentin roolin vahvistuminen merkitsee, että Eurooppa-neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat suuria voittajia. Mutta toisaalta, kun täällä kaivataan kansanäänestystä ja vähän kansalaiskeskustelua, niin noin vuoden kuluttua meillä on Euroopan parlamentin vaalit, erinomainen paikka käydä eurooppapolitiikkakeskustelua ja kansalaisten ottaa myöskin vakavasti, koska sillä on entistä suurempi valta.

Tästä seuraa, ministeri Thors, teille kysymys: Millä tavalla hallitus aikoo nyt parantaa vaikutusrooliaan, yhteydenpitoaan Euroopan parlamenttiin?

Toinen kysymys: Millä tavalla aiotaan toimia tämän komissaarien vähenemisen osalta, koska sehän jää eräiltä kohdin nyt vielä auki ja on monia maita, joilla on varmasti intressi siihen, että jokaisella maalla säilyy komissaari? Aikooko Suomen hallitus toimia tässä?

Kolmas kysymys teille vielä: Mikä on teidän arvionne tällä hetkellä Irlannin kansanäänestyksen tuloksista ja siitä, jos Irlannin kansanäänestys päättyy kielteiseen tulokseen? Mitä siitä sitten seuraa? Tämä on erittäin vakava kysymys.

Lopuksi, puhemies, totean vaan sen, että eihän se ole ongelmatonta, että meillä on nyt Eurooppa-neuvoston pysyvällä puheenjohtajalla, komission pysyvällä puheenjohtajalla ja korkealla (Puhemies: Minuutti on kulunut nyt!) edustajalla keskeinen rooli. Mikä rooli jää sitten kiertävän puheenjohtajamaan pääministerille?

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Täällä on ed. Kimmo Kiljunen maininnut tätä ilon päivää, ja varmasti se monelle militaristille onkin ilon päivä. Tässä Lissabonin sopimuksessahan on tämä artikla 42.3: "Jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan." Suomi on sitoutettu nyt tähän asevarustelukierteeseen mukaan tällä Lissabonin sopimuksella, ja tuntuu aika erikoiselta, että erityisesti täällä vasemmalla puolella taputetaan tällaiselle sopimukselle, joka lisää asevarustelua. Ulkopuolelta meille määrätään, että meidän pitää lisätä asevarustelua. Kyllä minä luulisin, että meidän pitäisi itse pystyä päättämään, millä tasolla me varustaudumme, eikä sitä tarvitse Brysselistä meille määräillä. (Ed. Kanerva: Ei määrääkään!)

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Irlannin kansanäänestyksestä sen verran, että toiveikkuutta on enemmän, koska — ed. Uusipaavalniemi viittasi tähän — että maataloustuottajat Irlannissa ovat myöskin suositelleet tätä, ja kaula on edelleen suuri jaa-äänten puolesta.

Kohta 2, Euroopan parlamentti: Meidän on yhdessä täällä Suomessa oltava erittäin aktiivisia suhteessa Euroopan parlamenttiin. Siksi myös on hyvä, että on eurooppaministeri, joka säännöllisesti pitää kaikkien maiden edustajiin yhteyttä. Tämä on meidän tarkoituksemme, mutta luulen myöskin, että on erittäin tärkeää, että eduskunnalla on oma ikkuna siihen suuntaan.

Komissaarien vähentäminen: ei ehkä tässä yhteydessä vielä nyt, kun pannaan tätä toimeen, mutta jatkokeskustelu on hyvä siitä käydä.

Monet edustajat ovat peränneet meidän EU-strategiaamme, meidän yhteisöllisyyttämme. Käytäntö on osoittanut, että koska komissiolla on edelleen aloiteoikeus, niin on erittäin hyvä pitää yhteyttä sinne päin. Sillä on vahva rooli toimeenpanossa, ja sitä me suomalaiset toivomme. Se ei vähennä sitä, että kun laajentuneessa EU:ssa pitää saada enemmän yhteyksiä ja näitä yhteyksiä me pidämme kaikenlaisiin maaryhmittymiin, niitä on syntynyt esimerkiksi eri asioissa. Mutta eri maihin on pidettävä yhteyttä. Komissio ja yhteisöllisyys ja toimielinten tasapaino on tärkeä.

Niin kuin totesin ja niin kuin ed. Laukkanen sanoi, Euroopan parlamentin vaalit tulevat, ja jokainen puolue voi katsoa vähän peiliin, miten aktiivisia ollaan, ovatko puoluejohtajat myöskin niissä kamppailuissa mukana vai jätetäänkö se vain niin sanotusti euroedustajien varaan. Mutta siihen mennessä ja nimenomaan uutta komissiota ja uutta toimikautta varten meidän on painotettava ne tärkeät seikat. Tässä yhteydessä haluan kyllä sanoa, että työ ja toimeentulo, siis EU:n kilpailukyky, se, miten se voi vahvistaa suomalaisten asemaa, on kaikista tärkeintä, ja sen lisäksi ympäristö, Itämeri ja hyvät naapuruussuhteet. Mehän olemme pitäneet Itämeren ja pohjoisen ulottuvuuden tässä esillä.

Esitettiin kysymys, miten turvaamme kiertävän puheenjohtajan aseman. Kiertävä puheenjohtaja on tärkeä, tämä on hallituksen kanta, nimenomaan EU:n näkyvyyden ja legitiimisyyden kannalta. Silloin pitää esimerkiksi turvata, että puheenjohtaja-pääministerillä on esittelyoikeus, hänellä on tärkeä asema Eurooppa-neuvostossa ja muutenkin näkyvyyttä ja koordinaatiomahdollisuuksia.

Kysyttiin myös, mitä Suomi on tehnyt liittyen vähemmistöihin, liittyen romaneihin. Me olemme aina painottaneet EU:n ihmisoikeustyötä, painottaneet, että liitytään Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. Lasten oikeudet todella oli suomalainen merkki tässä edellisessä sopimuksessa, ja viime viikolla hyväksyttiin muun muassa se, miten turvataan lasten asema ulkosuhteissa. Sanon, että olen erittäin tyytyväinen, että siinä asiassa on tapahtunut.

Ed. Rajamäki, aivan oikein, viittasi siihen, että rikosoikeudellinen yhteistyö on pidettävä tärkeänä, ja koko sen osa-alueen uudistukset ovat ehkä merkittävimpiä ja muuttavat päätöksentekoa. Minä vaan kysyisin, montako lomaosakepetosta olisimme saaneet selvitettyä ilman EU-yhteistyötä, puhumattakaan pedofiiliringeistä, jotka on tämän tehostuneen yhteistyön kautta saatu selvitettyä. Haluaisin tässä yhteydessä kehottaa, jos saan, eduskuntaa myöskin käyttämään hyväksi uusia valvontamenettelyjä, jotka liittyvät tähän. Sopimuksessahan niitä on, ja yhdessä Euroopan parlamentin kanssa te valvotte, mitä tapahtuu niissä puitteissa.

Lopuksi, ed. Sirnö kysyi, miten tämä sopimus vaikuttaa niin sanottujen matkustajatietojen keräämiseen. En oikein voi kyllä vannoa vastausta siihen, mitä kysyitte, koska tässä on ulkosuhteissa tämä tietosuoja ja EU:n sisäisesti tietosuoja säädelty tavalla, jotka vähän eroavat toisistaan, ja voi olla, että meillä tulevaisuudessa tulee olemaan eri tilanne näissä.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitän ulkoasiainvaliokuntaa mietinnöstä ja ehdotan, että valiokunnan ehdotuksen mukaan eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen ja hyväksyy Lissabonin sopimuksen voimaansaattamislain.

Kuitenkin puolustusvaliokunnan ja turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän jäsenenä palaan Lissabonin sopimuksen keskinäiseen avunantovelvoitteeseen, tähän turvatakuulausekkeeseen, jossa todetaan, että jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan alueellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Vaikka tämä turvatakuulauseke kiistämättä korostaa unionin solidaarista yhteenkuuluvuutta ja siten tietysti parantaa positiivisella tavalla Suomen turvallisuutta eurooppalaisessa kontekstissa, haluan huomauttaa, että nämä turvatakuut eivät ole se kansainvälinen puolustuspoliittinen vaihtoehto, jonka varaan Suomen turvallisuus tulee vastaisuudessakaan rakentaa. Tuntuu, että me Suomessa olemme takertuneet näihin EU:n turvatakuihin kiinni tarpeettomankin innokkaasti, koska niihin vetoamalla voidaan tämä vaikea Nato-jäsenyyden tarpeellisuuskeskustelu sivuuttaa aivan näppärästi.

Turvatakuiden merkitystä ei Ruotsia lukuun ottamatta ole otettu liiemmälti pohdintaan muissa Euroopan maissa, eikä se olekaan ihme, kun 21 EU-maata 27:stä on Naton jäsenmaita. Naton eurooppalaiset jäsenmaat tulevat vastaisuudessakin hoitamaan kollektiivisen puolustuksensa Naton kautta, eikä näillä ole juurikaan tarvetta rakentaa EU:lle omaa sotilaallista järjestelmää.

Turvatakuulauseke onkin siis ennen kaikkea poliittinen sitoumus, jota tulkitessamme pitäisi kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka tätä sitoumusta tulkitaan niissä maissa, joista apua mahdollisesti odotamme. Keskinäinen avunantovelvoite on vastavuoroinen. Oikeus ja velvollisuus kulkevat käsi kädessä. Voimme odottaa vain sellaista apua, jota olemme itse valmiita antamaan. Turvatakuulauseke ei määrittele apua eikä avun laatua.

Jos kuitenkin odotamme sotilaallista apua, on meidän mielestäni jo nyt tarkastettava oma lainsäädäntömme mahdollistamaan Suomen sotilaallisen avun antaminen muille, sillä vastavuoroisuuden periaatteeseen nojaten emme voi odottaa sotilaallista apua, jos emme sitä itsekään pystyisi antamaan. Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössään mainitsemat yksittäisiin tilanteisiin soveltuvat erillislait eivät mielestäni ole riittäviä täyttämään vastavuoroisuuden velvoitetta.

Turvatakuulausekkeen suurin heikkous on se, että sen käytännön toteuttamistapaa voimme vain arvailla. Jopa itse mekanismi, jolla koko avunantoprosessi lähtisi liikkeelle, on herättänyt eriäviä mielipiteitä perehtyneimpienkin asiantuntijoiden joukossa. Todennäköisesti käytännössä avunanto toteutuisi Nato-järjestelmän kautta, mutta mikään takaovi Natoon nämä turvatakuut eivät ole. On myös vaikea kuvitellaan tilannetta, jossa vain yksittäinen maa olisi hyökkäyksen kohteena. Todennäköisempää on, että tilanne olisi kauttaaltaan kärjistynyt. Olisivatko tällaisessa tilanteessa Naton varsinaiset jäsenmaat nokkimisjärjestyksessä korkeammalla? Tätä voimme vain arvailla.

Muistutan tässä yhteydessä, kun äskeisessä debatissa puhuttiin epäsymmetrisistä uhista, että epäsymmetriset uhat ovat todellakin valitettavasti todennäköisempiä kuin sotilaallinen uhka. Mutta mikä on EU:n turvatakuulausekkeiden mahdollisuus reagoida näihin epäsymmetrisiin uhkiin? Kuka tekee arvioinnin siitä, milloin nämä epäsymmetriset uhat aiheuttavat tilanteen, jolloin sotilaallinen vastaus näihin olisi annettava? Meillä ei ole mekanismeja Lissabonin sopimuksessa tähän keskusteluun. Sen sijaan valitettavasti Suomen kannalta Naton perustamissopimuksen 4 artikla antaa Nato-maille suoran tavan puuttua näihin ensin konsultaatioilla muiden sotilasliiton maiden kanssa ja sitten mahdollisesti artikla 5:n aktivoinnin, jos tilanne sitä vaatisi.

Turvatakuulausekkeen viittaus YK:n peruskirjan 51 artiklaan merkitsee kuitenkin, että avunantovelvoite määräytyy osin YK:n peruskirjan voimankäyttömekanismien mukaan. Artiklan 51 kautta avunantovelvoitteen sisään tulee kuitenkin tulkinnanvaraisuuksia, jotka koskevat tässä artiklassa esiintyviä käsitteitä ja ilmauksia, kuten aseellinen hyökkäys, sekä artiklan 51 suhdetta niin sanottuun ennakoivaan itsepuolustukseen sekä siihen, kuinka voimakas aseellisen hyökkäyksen tulee olla, jotta oikeus peruskirjan 51 artiklan mukaiseen itsepuolustusoikeuteen syntyy.

Avunantovelvoitteen sisältämiä EU:n jäsenvaltioiden velvoitteita ei ole millään tavalla myöskään oikeudellisesti sanktioitu. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!)

Näistä syistä totean lopuksi, että Lissabonin sopimus on hyvä sopimus, mutta turvatakuiden osalta se on liian epämääräinen, jotta Suomen turvallisuutta voitaisiin jatkossakaan sen varaan rakentaa.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Johannes Koskinen.

Matti Kauppila /vas:

Herra puhemies! Lissabonin uudistussopimuksen allekirjoittamisella Suomen 1994 hyväksymää liittymissopimusta ei korvata, näin korostetaan. Sopimusta ainoastaan muutetaan. Tämän pienen muotoseikan vuoksi ei ole katsottu edes aiheelliseksi järjestää asiasta kansanäänestystä.

Asiaa ei ole laajalti käsitelty, vaikka näin annetaan ymmärtää. Euroopan unionin perustuslaista äänestettiin eduskunnassa vuonna 2006 tietäen, että laki ei tule koskaan voimaan. Eduskunta ei käsitellyt asiaa perusteellisesti silloin, koska äänestyshetkellä oli tiedossa, että koko laki hylätään.

Nykyinen uudistussopimus on jopa edeltäjäänsä perustuslakia laajempi. Ei olisi huono vaihtoehto olla hyväksymättä uudistussopimusta ja säilyä vain talousliiton jäsenenä, mikäli tämä nyt sitten hyväksytään maailmalla.

Uudistussopimuksen myötä Euroopan unionin perusoikeuskirja muuttuu oikeudellisesti sitovaksi. Perusoikeuskirjalla ei tällä hetkellä ole sitovaa oikeudellista muotoa. Perusoikeuksista puhuttaessa lähes aina virheellisesti ymmärretään, että ne ovat ihmisoikeuksien ajamista parempaan suuntaan. Tätä perusoikeudet tietysti lähtökohdiltaan ovatkin, mutta lain tulkintaan perehdyttäessä kaikki kansalliset lait ja säädökset voidaan yksittäistapauksissa kumota perusoikeuskirjan vastaisina. Toimia voidaan myöskin toistepäin.

Perusoikeuskirja velvoittaa kansallisia lainsäätäjiä sekä komissiota muokkaamaan lakeja suuntaan, jossa perusoikeudet ja Euroopan unionin kollegiaalinen hyvä toteutuu. Kollegiaalinen hyvä voi turvallisen ympäristön kannalta olla vaikkapa seuraava: ydinjätteet sijoitetaan Suomen peruskallioon, koska se on Euroopan turvallisin paikka. Perusoikeuskirjan 52.1 artiklan mukaan suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan tehdä, jos ne ovat välttämättömiä ja niiden vastaavuus koskettaa unionin välttämättömiä ja tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita.

Tarpeen on suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeuskirjan myötä unionin kansalaisilla on jatkossa Suomea juridisesti sitova oikeus vapaasti liikkua eri jäsenvaltioiden alueella. Perusoikeuskirja takaa siis kaikille EU-kansalaisille samat perusoikeudet koulutukseen, terveydenhuoltoon, toimeentuloon ynnä muihin etuisuuksiin Suomessa kuin suomalaisillekin, jos he oleskelevat täällä. Olemmeko varautuneet kasvaviin sosiaalimenoihin? Suomi voidaan perusoikeuskirjan nojalla velvoittaa noudattamaan päästörajoituksia samalla tahdilla kuin esimerkiksi Puola. Kaikillahan on oikeus ympäristöön ja perusoikeuksien mukaan velvollisuus suojella luontoa. Tällöin "kaikilla" merkitsisi suurinta osaa Eurooppaa ja suomalaiset vähemmistönä eivät olisi oikeutettuja toimimaan vastoin kollegiaalista tarkoitusta. Aikooko Suomi hyväksyä Lissabonin sopimuksen myötä perusoikeuskirjan ylimmäksi oikeudeksi, jota Euroopan unionissa ja Suomessa noudatetaan? Ison-Britannian ja Puolankin osalta on jo sovittu poikkeusjärjestelyistä, joiden mukaan perusoikeuskirjan määräykset eivät koske niiden kansallisten viranomaisten toimintaa.

Suuren huolen aiheuttaakin kysymys, mikä on unionin etiikka ja moraali. Suuret jäsenvaltiot eivät noudata edes nyt kaikilta vaadittua kasvu- ja vakaussopimusta. Uudistussopimus on Suomen perustuslain vastainen. Se mitätöi Suomen oman perustuslain monelta osin, koska Euroopan unionin perusoikeuskirja tulee ylimmäksi oikeudeksi Suomessa. Siihen voidaan vedota käytännössä jatkossa asiassa kuin asiassa. Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta, eikä valtiovalta kuulu enää Suomen kansalle eikä näin ollen kansanedustuslaitoksellekaan.

Unionin toimivallan on aikaisemmin määritellyt pilarijako, jonka mukaan Euroopan unionilla on toimivalta vain ykköspilarin yhteisöasioissa. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) Ne ovat olleet komission yksinomaisessa toimivallassa. Onko tämä demokratiaa?

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Pienten jäsenmaiden, kuten Suomen, vaikutusvalta Euroopan unionissa vähenee Lissabonin sopimuksen myötä. Näin siksi, että yhä isompi osa EU:ssa päätettävistä asioista päätetään määräenemmistöllä. Kaiken lisäksi määräenemmistöpäätöksiä tehdään jatkossa suuria jäsenmaita suosivalla tavalla. Sitähän 55—65-prosentit tarkoittavat. Ne pitävät sisällään kolmen suuren jäsenmaan tosiasiallisen veto-oikeuden kaikkiin määräenemmistöpäätöksiin. Samalla myös EU-parlamentin valta Lissabonin sopimuksen myötä kasvaa. Suomen hallituksen ja myös eduskunnan onkin tiukennettava tässä tilanteessa EU-otettaan. Hymypoikapatsaan tai hymytyttöpatsaan tavoittelu Brysselin komissaarilta on lopetettava ja Suomen on todellakin ruvettava ajamaan etujaan paljon nykyistä tiukemmin.

Pienten jäsenmaiden asemaa heikentää myös EU:n presidentin viran perustaminen, sillä se tekee jäsenmaille tärkeästä kiertävästä puheenjohtajuudesta toissijaisen. On myös selvää, että EU:n presidentin henkilöstä sopivat suuret jäsenmaat pienten joutuessa tässäkin väännössä kuunteluoppilaiksi.

Arvoisa puhemies! Kiireisin kansallinen tarve ottaa luja ote on maatalouspolitiikan puolella, jossa Euroopan unionilla on selkeä päämäärä keskittää maataloustuotanto ja sitä myöten elintarviketuotanto keskiseen Eurooppaan pitkän kasvukauden alueelle. Tätä linjaa on jo vedetty sokeridirektiivissä 141-päätöksessä, ja jatkoa on seuraamassa näillä näkymin myös maitokiintiöiden poistohankkeen kautta. Siihen ei saa enää alistua. Haaste säilyttää suomalainen maataloustuotanto ja kotimainen elintarviketuotanto koskettaa meitä kaikkia ja vaatii yhteisiä toimia. Me vasemmistolaiset olemme siinä rintamassa taatusti mukana.

Arvoisa puhemies! Herätystä karunsorttiseen EU-todellisuuteen tarvitaan erityisesti vasemmalla, jossa oudon laajasti EU:ta pidetään edistyksen tuojana. Täällähän on kuultu jo aika ylistäviä lausuntoja sosialidemokraattien taholta EU:n osalta ja sen tulevan kehityksen näköaloista. Tämä tällainen EU-ylistely on sikäli outoa, että EU-maista nyt yli 20:ssä on kova oikeistohallitus. Myös EU-komissiossa oikeistolaisilla on enemmistö, samoin EU-parlamentissa. Miten tällaisten päätösten sisällön määräävät elimet, tällaisilla voimasuhteilla rakennetut päätöselimet, voisivat olla työntekijöiden asialla? Eivät ainakaan sen enempää kuin oman maan porvarihallitus, jota me sentään osaamme, toverit demarit, kaikki yhdessä syystä arvostella.

Arvoisa puhemies! Vasemmiston ja ay-liikkeen havahtumista kiirehtiköön se, että EY-tuomioistuimen kautta on erityisesti viime aikoina tehty todella kovia ratkaisuja työelämän osalta. Noiden päätösten linjana on aivan selvästi ollut sen alleviivaaminen, että yritysten sijoittamisoikeus on EU-alueella ensisijainen ja työntekijöiden ja näiden järjestöjen oikeudet, työtaisteluoikeus mukaan lukien, ovat toissijaisia.

Hymistely ei auta, vaan on tehtävä realistinen arvio EU:sta ja sen poliittisesta linjasta, sillä vain tältä pohjalta me pystymme tosiasiassa vaikuttamaan EU-politiikkaan. Me olemme EU:ssa, mutta meidän pitää tehdä realistinen arvio siitä, mikä se EU on, mitä se tuottaa, ja sen pohjalta lähteä sitten vaikuttamaan niin EU:ssa käsittelyyn tuleviin kuin käsittelyssä oleviin asioihin. Jos on tämä kuva, että EU tuottaa hunajavirtoja kiisselirannoin, mikä näkemys esimerkiksi SDP:n edustajilla monilla näyttää olevan, niin eihän silloin tarvitse tehdä mitään, odottelee vain niitä hienoja tuloksia.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto arvostelee EU-kehitystä myös siltä osin, että sitä militarisoidaan. Tätä oli jo EU-taistelujoukkojen luominen, ja samassa hengessä nyt sitten Lissabonin sopimukseen saakka on tullut määräys siitä, että jäsenvaltioiden pitää lisätä sotilaallisia voimavarojaan. Aika erikoista, että tämmöinen säädös otetaan perustavaa laatua olevaan sopimukseen. Tällaisen militarisoinnin taustalta minun käsittääkseni löytyvät ne siirtomaavallat, jotka aikoinaan menettivät asemansa ja jotka nyt yhdessä koettavat tulla uudestaan maailmanmenoa määrääväksi voimaksi yhdistämällä omat voimansa. Minusta planeetallamme ei tarvita edes yhtä seriffiä, saatikka että tarvittaisiin vielä seriffin rinnalle santarmikin.

Vasemmisto näkee niin, että maailmantilanne voidaan parantaa vain puuttumalla niihin tosiasiallisiin epäkohtiin, jotka tätä turvattomuutta tuottavat, ja se on se kurjuus, joka velloo kautta planeetan. Siihen pitää puuttua, mutta militarisointi on vastakohta tämäntapaisille toimille, (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) sillä se jo ensinnäkin syö ne resurssit, jotka tähän köyhyyden poistamiseen pitäisi panna.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vaan totean, että vasemmistoliitto on demokraattisen Euroopan kannalla, ja sitä taustaa vasten on aivan luonnollista, että me olemme edellyttäneet kansanäänestyksen järjestämistä tästä sopimuksesta. Vain sillä tavoin ihmiset saadaan mukaan tähän eurooppalaiseen kehitykseen.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskustelu Lissabonin sopimuksen kohdalla on kulkenut hyvin paljon sitä rataa, mitä me suomalaisena saamme sieltä EU:sta tai mitä me menetämme ja muuta. Kun ymmärtääkseni EU:n idea oli se, että vähän hälvennetään näitä kansallisvaltion rajoja ja mietitään, mitkä ovat niitä yhteisiä eurooppalaisia intressejä, niin olisi hyvä tarkastella myös sitä, mitä me eurooppalaisina tässä voitamme. Toivon mukaan jokaisessa meissä asuu ainakin se pieni eurooppalainen, joissain vähän pienempi kuin joissain toisissa.

Mutta minusta on tärkeää ajatella siltä kannalta, että Euroopan unioni, jossa olemme mukana, saa tämän sopimuksen kautta lisää tehokkuutta. Ainakin itseäni on kiusannut se, että esimerkiksi määräenemmistöpäätösten puuttuessa monet asiat Euroopan unionissa ovat juuttuneet, niistä ei ole saatu päätöksiä aikaan. Tietysti minua on kiusannut myös tavattoman paljon Euroopan heikkous globaalina kansainvälisenä toimijana. EU:n ulkopolitiikka on ollut toistaiseksi heikkoa, ja jos katsoo komission ja Euroopan neuvoston työnjakoa ja yhteistyötä, siinä on ollut paljon puutteita. Euroopan unioni käyttää maailmalla aika paljon rahaa ja vastineeksi saa tavattoman vähän poliittista vaikutusvaltaa. Uskon, että näillä uusilla rakenteilla tässä päästäisiin vähän eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Olisin halunnut myös kiittää erikseen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä, joka kävi sekä suuressa valiokunnassa että ulkoasiainvaliokunnassa puhumassa tämän sopimuksen epäselvyyksistä, siitä, mitä jää vielä päätettäväksi, kun tämä sopimus hyväksytään. Mielestäni hänellä oli erittäin hyvä analyysi siitä, miten paljon sitten käytäntö tulee ratkaisemaan siinä, miten esimerkiksi eri uudet toimielimet keskenään toimivat, miten Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, korkea edustaja, komission puheenjohtaja ja sitten vielä puheenjohtajamaan pääministeri sovitetaan yhteen. Hän taisi käyttää ilmaisua, että tulee neljän lautasen ongelma tässä EU:n sisäisessä järjestelyssä.

Oli hyvä kuulla ministeri Thorsilta, että juuri näihin mandaatteihin ja ohjesääntöihin eri toimijoiden osalta kiinnitetään huomiota ennen kuin mennään tähän henkilövalintapeliin, koska ensimmäiset toimijat tulevat olemaan aika määrääviä sitten sen suhteen, miten kussakin roolissa tullaan toimimaan, esimerkiksi millainen hallinto Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle rakennetaan: tuleeko se erilliseksi korkeasta edustajasta ja uudesta ulkoasiainhallinnosta, vai toimivatko nämä sisäkkäin niin kuin on toivottavaa.

Yhdyn myös niihin, jotka ovat herättäneet vähän kysymystä komission jäsenmäärän supistamisesta: ollaanko lopullisessa ratkaisussa siinä, että maat menettävät komissaareja. Jollain tavalla itse ajattelen niin, että voisi olla parempi tulevaisuudessakin, että kaikilla jäsenmailla olisi suora edustus Euroopan komissiossa.

Aivan viimeiseksi, arvoisa puhemies, yhdyn kaikkiin niihin, jotka ovat täällä puhuneet laajan turvallisuuskäsityksen puolesta ja todenneet, että todennäköisempiä kriisejä ovat ympäristökriisit, ilmastokriisit, nälkäkriisi, ruokakriisi maailmalla ja tämän tyyppiset asiat. Uskon, että tämän sopimuksen kautta myöskin Euroopan unionin toimintakyky juuri tällaisissa kysymyksissä paranee, ja sen on tarpeen parantua. Eli juuri siviilikriisinhallinnan puolella tarvitaan varmasti eniten kehittämistä myöskin Euroopan unionissa.

Mutta aivan viimeksi: Pidän itse tärkeänä tätä keskinäistä avunantovelvoitetta ja sen periaatetta tässä Lissabonin sopimuksessa. Usein on viitattu tuohon YK:n peruskirjan 51 artiklaan, jonka mukaan maalla on oikeus pyytää apua ja muilla on oikeus sitä antaa ilman YK:n turvaneuvostonkin päätöstä, mutta tässä tullaan paljon konkreettisempaan avunantovelvoitteeseen EU:n sisällä Lissabonin sopimuksen kautta. Mielestäni Suomen kannattaisi miettiä juuri Ruotsin tapaan, mitä se meillä täällä merkitsee, mitä kansallisia päätöksiä tarvitaan silloin, kun toisia lähdetään auttamaan, ja mihin on itse varauduttava eri tilanteita varten.

Kannatan, arvoisa puhemies, tämän sopimuksen hyväksymistä.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Kun tässä eduskunnassa ei ole imeväisiä, niin naisten suusta kuuluu totuus. Elikkä tämä solidaarisuuslauseke, jota täällä on niin kovasti ylistetty ja jonka turvaan, apuun, varaan Suomi aikoo tulevaisuudessa oman turvallisuutensa rakentaa, on aivan ylimainostettu. Kysymys on todellakin siitä, että tästä solidaarisuuslausekkeesta tuskin muualla edes puhutaan paitsi Ruotsissa ja Suomi perustaa tähän epämääräiseen, minun mielestäni epämääräiseen, lauseeseen ja lausekkeeseen oman turvallisuutensa. Tämä on nyt kyllä jotakin sellaista, mitä en olisi uskonut.

Kun eduskunnassa vuonna 1994 äänestettiin EU:n jäsenyydestä, oma käyttäytymiseni perustui siihen, että jo kuuluminen demokraattisten maiden joukkoon lisää turvallisuuttamme. Tässä suhteessa tietenkin EU:n kehittyminen vahvaksi järjestöksi ja solidaarisuuslauseke siihen mukaan otettuna lisää turvallisuuttamme. Kun olemme osa vahvaa ja demokraattista EU:ta, meitä on paljon vaikeampi painostaa, jos sellaiseen jollakin olisi halua, kuin jos olisimme järjestön ulkopuolella. Ja nämä perustelut todellakin pitävät vielä tänä päivänä.

Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslauseke edellyttää, että jäsenvaltiot antavat apua käytettävissä olevin keinoin. Siinä ei sanota, mitkä ne käytettävissä olevat keinot ovat. Siinä ei sanota, miten ne päätetään, ja siinä ei sanota, annetaanko pyydettäessä vai annetaanko pyytämättäkin. Lisäksi huomautetaan, että Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille, siis 21 valtiolle Euroopan unionin 27 valtiosta, edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin. Mutta koska mitään uutta toimivaltaa unionille ei tule, ei tule myöskään mitään uutta sotakoneistoa, ja koska kysymyksessä on nimenomaan solidaarisuuslauseke, johon jäsenmaat sitoutuvat, kiusallista Natoa ei voidakaan enää sivuuttaa tai lakaista maton alle Suomessa.

Ja sitähän tämä ulkoasiainvaliokunnan lausunto teki. Nimenomaan tämä kiusallinen sana Nato tästä lausunnosta pyyhkäistiin maton alle, mutta jatkossa me varmasti joudumme siihen palaamaan. Jos ei tässä turvallisuuspoliittisessa selonteossa, joka on nyt tulossa, oteta asiaan selvää kantaa, niin jossakin vaiheessa myöhemmin. Ed. Heinäluoman kannanotossa, että Nato siirrettäisiin hamaan tulevaisuuteen, ei kyllä enää varmasti ole minkäänlaista realismia. Meidän on siis ratkaistava, haluammeko olla sellaisessa EU:ssa, joka viime kädessä nojautuu Natoon, ja haluammeko toimia siinä niin, että myös jatkossa saamme turvaa ja voimme sitä antaa, aivan kuten ed. Hemming täällä omassa puheenvuorossaan sanoi.

Tämä asia ajankohtaistuu tämän vuoden loppupuolella, koska tulevan puheenjohtajamaan Ranskan yksi painopistealue on kaivaa haudasta EU:n puolustusulottuvuus. Kun muutamat suuren valiokunnan jäsenet vierailimme Pariisissa, meille kerrottiin, että EU:n ja Naton välille ei perusteta päällekkäisiä joukkoja. Nato siis on oleellinen osa EU:n puolustusulottuvuutta, mutta niin, että EU tekee päätöksiä ilman Yhdysvaltoja. Ranska haluaa kehittää todennäköisesti EU:sta eurooppalaisen Naton, jos olen oikein tulkinnut.

Arvoisa puhemies! Sitten haluan mennä näihin presidentin valtaoikeuksiin, jotka pulpahtivat keskusteluun tässä debattivaiheessa. Valiokunnan mietinnössä ei uskallettu reippaasti sanoa, ettei presidentillä enää ole virallista asiaa huippukokouksiin, koska Eurooppa-neuvosto on EU:n toimielin ja perustuslain mukaan EU-asioiden valmistelu kuuluu nimenomaan valtioneuvostolle, ja se vahvistaa nimenomaan pääministerin asemaa. Valtioneuvostolle kuuluvat siten jatkossakin myös EU:n ulkopolitiikka ja ulkosuhteet. Ja kun EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vahvistuu, niin samalla vahvistuu myös Suomen pääministerin valta ja vastuu Suomen EU-ulkopolitiikan muotoilussa.

Kiistely asian ympärillä osoittaa valitettavasti, ettei ole niin pientä tai suurta poliitikkoa, joka vallan saatuaan ei pitäisi siitä kiinni kynsin hampain. Välirauhan takia presidentti voi nyt jatkossakin osallistua huippukokouksiin, jos valtioneuvosto niin päättää. Ja näinhän se on tosiasiassa päättänyt tähänkin asti, vaikka presidentin osallistumisesta onkin tehty pelkkä ilmoitusasia. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!)

Haluaisin vielä yhden asian kuitenkin, herra puhemies, sanoa. (Puhemies: Loppulause!) Lissabonin sopimuksen jälkeen presidentti johtaa vain EU:n ulkopolitiikan ulkopuolella olevaa ulkopolitiikkaa. Tampereen yliopiston valtio-opin professorin Tapio Raunion mukaan tämänkin kahdenvälisen ulkopolitiikan yhteisjohtajuus on hankalaa. Vaikein ongelma liittyy juuri EU-asioiden erottamiseen muusta ulkopolitiikasta. Ja erityisen vaikeaa on tehdä selkeä rajanveto EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä muiden ulkopolitiikan alueiden kesken. Elikkä kun perustuslakia jatkossa tarkastellaan, myös tähän asiaan joudutaan ottamaan kantaa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lissabonin sopimuksessa hienoa on se, että Euroopan parlamentin asemaa vahvistetaan. Toisaalta voidaan epäillä, onko unionin parlamentti riittävän toimintakykyinen ja ottaako se tarpeeksi huomioon kansalliset olosuhteet ja erityispiirteet unionin lainsäädännöstä päätettäessä. Parlamentin pitäisi pureutua erityisesti unionin valtaisan byrokratian purkamiseen ja talouden saattamiseen tarkasti valvottuihin puitteisiin.

Sopimus tekee mahdolliseksi kansainvälisten parlamenttien nykyistä aktiivisemman osallistumisen. Ne saavat enemmän tilaisuuksia olla mukana EU:n toiminnassa erityisesti uuden valvontajärjestelmän ansiosta. Valvontajärjestelmällä varmistetaan, että EU:n toimia käytetään vain, jos ne tuottavat parempia tuloksia kuin kansalliset toimet. Mielestäni parlamenttien lisääntyvä osallistuminen ja kansallisten toimien vaikuttavuuden huomioiminen on parhainta osaa Lissabonin sopimuksessa.

Suomen EU-jäsenyyden seurauksena sekä ministeriöiden että eduskunnan työmäärä on merkittävästi lisääntynyt. Näin siksi, että unionin jäsenyys on tuonut mukanaan sekä Euroopan unionin säädösvalmisteluun vaikuttamista että kotimaassa tapahtuvaa EU-säädösten mukaista kansallisen lainsäädännön valmistelua. Valitettavasti tuntuu siltä, ettei Suomi ole riittävän aikaisessa vaiheessa eikä riittävän tehokkaasti vaikuttanut komissiossa tapahtuvan lainsäädännön valmisteluun ja siksi myös tulokset ovat Suomen kannalta olleet usein erityisen laihoja.

Ministeriöissä tapahtuu kahdenlaista säädösvalmistelua: hallituksen esitysten valmistelua ja EU-säädösvalmistelua. Nämä säädöstyypit ovat keskenään kovin erilaisia ja niinpä myös valmisteluprosessit erilaisia. Hallituksen esitysten valmistelu tapahtuu ministeriöissä, eikä eduskunta osallistu siihen joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Sen sijaan EU-säädösten valmisteluun on luotu yhteensovitusjärjestelmää, jossa sekä ministeriöt että eduskunta ovat mukana. Toinen kysymys sitten on, kuinka syvällisesti EU-säädösten valmisteluun paneudutaan ministeriöissä ja eduskunnassa.

Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnan tarkastuksen mukaan EU-säädöshankkeiden taloudellisten vaikutusten tai yritysvaikutusten arviointi on vähäistä. Säädösten hyödyllisyyden arviointia ei tehdä käytännössä ollenkaan. Vaikutusarviot ovat yleensä lyhyitä ja ilmaisumuodoltaan väljiä sekä rahamääräiset arviot harvinaisia. Myös ministeriöiden välillä kustannusarvioiden tekemisessä on eroa. Kun vaikutus- ja hyödyllisyysarvioita ei ole tehty, ei eduskunnallakaan ole tosiasiallista kuvaa EU-säädösten kansallisen soveltamisen todellisista vaikutuksista. Näin säädösten seuraukset tulevat sekä viranomaisille, kansalaisille että yrityksille yllätyksinä, joihin ei ole varauduttu. Tarkastusvirasto suosittaakin EU-säädöshankkeiden valmistelussa ennakoivaa strategista suunnittelua, jonka avulla voitaisiin varhaisessa vaiheessa vaikuttaa komission säädösvalmistelun sisältöön ja varautua myös säädösten mahdollisiin vaikutuksiin kansallisella tasolla.

Mielenkiintoisia uudessa sopimuksessa ovat myös pyrkimykset lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Kansalaisaloitteen avulla unionin kansalaisilla on mahdollisuus esittää komissiolle erilaisia uusia toimintaehdotuksia. Kansalaisaloitteen pohja putoaa kuitenkin pois, kun kynnyksenä on 5 miljoonan EU-kansalaisen tuki aloitteelle. Voidaankin todeta, että lobbareilla on paljon paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kuin EU-kansalaisilla. Mielestäni tuntuvasti pienemmällä ryhmällä pitäisi olla mahdollisuus esittää komissiolle ja parlamentille aloite.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, ärade talman! Lissabonfördraget motsvarar inte alla förväntningar och är betydligt oklarare än det grundlagsförslag som Finland hann godkänna 2005. Trots allt är det tydligare än nu gällande avtal och innebär väsentliga förbättringar. Det brådskar för övrigt med nya regler, annars drabbas den utvidgade unionen av handlingsförlamning. Fördraget blir också en bra grund för valet 2009.

EU:n uskottavuuden kannalta on hyvin tärkeää, että EU:sta tulee avoimempi, ymmärrettävämpi ja demokraattisempi. Euroopassa on monta eri kansaa, kulttuuria, kieltä ja hallintokulttuuria. EU:n on kunnioitettava jäsenvaltioiden identiteettiä ja niiden päätöksentekoelimiä. EU:n pitää edustaa hyvää hallintoa, ja toimielinten laajempi velvollisuus tiedottaa ja antaa tietoja jatkossa onkin tervetullut.

On myönteistä, että tällä uudistuksella vahvistetaan parlamentin valtaa sekä lainsäädäntötyössä että talouspolitiikassa. Yhteispäätösmenettelyn laajempi käyttöönotto tekee parlamentista neuvoston kanssa rinnakkaisen lainsäätäjän lähes kaikilla politiikka-aloilla. Tämä on merkittävä voitto demokratialle, koska parlamentti on Euroopan unionin ainoa kansalaisten äänestämällä valitsema elin.

Tavanomaista lainsäätämisjärjestystä lisäämällä unionin työtä tehostetaan ja helpotetaan ja lisätään sen ymmärrettävyyttä. Suomen ehdottama määräenemmistömääritelmä eli yksinkertainen kaksoisenemmistö olisi kuitenkin ollut monessa suhteessa parempi. Eräiden tärkeiden toimijoiden asemat ja roolit jäävät edelleen epäselviksi. Ajattelen lähinnä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajan, korkean edustajan ja puheenjohtajamaiden keskinäisiä suhteita ja tehtäviä. Suuri valiokunta peräänkuuluttaa selkeyttämistä nimenomaan näiden osalta.

I Lissabonfördraget hänvisas till EU:s rättighetsstadga i stället för att som i förslaget till EU:s grundlag göra stadgan till en del av avtalet. Detta minskar inte den juridiska bindningen men det är beklagligt att rättighetsstadgan som sådan inte togs med i avtalet. Lösningen minskar de grundläggande rättigheternas synlighet. Det är också olyckligt att rättighetsstadgan inte binder England och Polen. EU:s rättighetsstadga bör publiceras i Finlands författningssamling.

Sammanslagningen av de tre pelarna till en juridisk person är ett mycket viktigt steg. I och med detta har EU möjlighet att underteckna och ingå avtal och framför allt att ansluta sig till den europeiska människorättskonventionen. På detta sätt kan många europeiska minoriteters ställning förbättras.

Innan det nya reformfördraget kan tas i bruk på Åland måste det ratificeras också i Ålands landsting. Om inte så sker träder avtalet inte i kraft på Åland, något som varken juridiskt eller politiskt är önskvärt. Därför uppmanar svenska riksdagsgruppen regeringen att förhandla fram en lösning med Ålands landskapsregering.

Lissabonin sopimuksen hyväksyminen Ahvenanmaalla on toivottavaa. Hallituksen on edesautettava sitä, muutoin tilanne jäisi oikeudellisesti epäselväksi. Samoin on järjestettävä maakuntapäivien osallistuminen toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvontaan.

Toissijaisuusperiaatetta edistetään Lissabonin sopimuksen myötä, kun kansalliset parlamentit saavat kahdeksan viikkoa nykyisen kuuden sijaan komission lainsäädäntöehdotuksiin perehtymiseen ja mahdollisuuden perustella, että jokin säädös ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Täten eduskunnan sananvalta kasvaa. Tehokas ennakkovalvonta on tarpeen, jotta tämä tarkoitus voitaisiin toteuttaa hyvin.

Arvoisa puhemies! Suomen eduskunnan rooli ei saa heikentyä Eurooppa-neuvoston aseman vahvistuessa. Tämä koskee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. On toivottavaa, että neuvoston työtapa sallii sen, että parlamentit pääsevät varhaisessa vaiheessa linjaamaan omien maittensa kantoja.

Det här avtalet kunde ha varit tydligare. Klara regler är tryggare för små länder som Finland. En diplomati öppnar förhandlingar och tolkningar, men detta fördrag innebär ändå steg i riktig och bättre riktning. Innehållet motsvarar också i hög grad det förslag som riksdagen godkände redan 2005.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä kannattaa tätä sopimusta ja sen ratifioimista.

Det är enkelt och naturligt för svenska riksdagsgruppen att stöda det här förslaget och stöda en ratificering.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa herra puhemies! EU-jäsenyys on epäilemättä tuonut Suomelle myös hyviä asioita, kuten vapaan liikkuvuuden tuomia mahdollisuuksia. Ikävää on, että samalla on avattu rajoja kansainväliselle kovan luokan rikollisuudelle, kuten myös kerjäläisille, joita on tavattu Suomessa jopa talvipakkasessa.

Jo kauan on näyttänyt siltä, että ollaan menossa liian pitkälle. EU-organisaatio paisuu ja paisuu, ja sen myötä kustannuksetkin nousevat nousemistaan, eikä loppua näy. Suomelle on jäänyt nettomaksajan rooli, mutta kukaan ei tunnu tarkkaan tietävän, mistä kaikesta me oikein maksamme. Lissabonin sopimuksen oli tarkoitus selkeyttää EU:n sopimusjärjestelmää ja tehdä sitä ymmärrettävämmäksi, tuoda sitä lähemmäksi kansaa. Näin ei valitettavasti tapahtunut, vaan Lissabonin sopimus on perustuslakisopimustakin vaikeaselkoisempi.

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimus tulee kasvattamaan EY-tuomioistuimen valtaa entisestään, mitä ei voida pitää myönteisenä asiana, ja kun EU:n lainsäädäntö menee Suomen oman lainsäädännön edelle, kohdataan monenlaisia ongelmia. Esimerkiksi avioliitto eri jäsenvaltioiden henkilöiden välillä saattaa tuottaa hankaluuksia erotilanteessa, kun eri maiden avioeroa koskeva lainsäädäntö voi olla hyvinkin erilainen. Muun muassa Maltalla ei tunneta avioeroa lainkaan. Pidänkin erittäin tärkeänä, että perheoikeus säilyy myös tulevaisuudessa kansallisen päätöksenteon piirissä.

EU:sta on tullut monimutkaisuudessaan eurooppalaisen byrokratian taideteos, joka nielee suomalaistenkin veroeuroja yhä enemmän meille tuntemattomiin kohteisiin. Lissabonin sopimus rajoittaa huomattavasti myös itsenäistä päätöksentekovaltaamme, minkä vuoksi sopimusta ei mielestäni tulisi hyväksyä.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Vastustin Euroopan perustuslaillisen sopimuksen ratifiointia tässä salissa, kun siitä viimeksi äänestettiin. Vastustin sitä siksi, että kansanäänestysesitystämme ei ollut hyväksytty, ja vastustin sitä siksi, että se sopimus oli jo hylätty kahdessa eri maassa.

Arvoisa puhemies! Tätä sopimusta en tule vastustamaan. (Ed. Manninen: Oikein! — Ed. Laukkanen: Hyvä!)

Nyt ei ratkaista, onko EU hyvä vai huono. Nyt ei ratkaista, pitäisikö meidän erota EU:sta vai ei. Nyt ratkaistaan, onko elo Euroopan unionissa kansalaisten kannalta supsikkaampaa, savolaisittain, nykyisten perussopimusten vai Lissabonin sopimuksen vallitessa. Minun mielestäni Lissabonin sopimuksen tarjoama säädösperusta tarjoaa mahdollisuuden parempaan, sosiaalisempaan ja oikeudenmukaisempaan Euroopan unioniin kuin nykyinen perussopimusviidakko. Lissabonin sopimus on parannus nykyiseen.

Keskeisiä parannuksia ovat mielestäni perusoikeusasiakirjan aseman vahvistaminen sekä määräenemmistöpäätösten lisääntyminen. Perusoikeuskirjan myönteinen vahvuus on siinä, että sillä tosiasiallisesti voidaan vahvistaa sosiaalisen Euroopan arvopohjaa ja vähentää Euroopan yhteisön tuomioistuimen itselleen kaappaamaa lainsäädäntövaltaa.

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimuksen hylkääminen veisi EU:n kriisiin, mutta se ei toisi parempaakaan tilalle. Suhtaudun moniin EU-ilmiöihin erittäin kriittisesti, mutta sellaisen kriisin tietoinen synnyttäminen, jonka pohjalta ei ole löydettävissä todellisia mahdollisuuksia Euroopan unionin kansalaisten elämän parantamiseen, ei ole perusteltua.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta, jonka jäsen olen, kannatti yksimielisesti sopimuksen hyväksymistä. EU-maista Pohjoismaat ovat parhaiten onnistuneet saavuttamaan alkuperäisen Lissabonin strategian — se on siis eri asia kuin tämä sopimus — kaikki tavoitteet: sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäksi myös tuottavuuden, kilpailukyvyn ja työllisyyden kasvutavoitteet. Silti hyvinvointijärjestelmämme ei ole ensimmäisten joukossa, kun tämän päivän Euroopan unioni listaa parhaita käytäntöjään. Lissabonin strategian uudistaminen on tästä kuvaava esimerkki. Tuottavuuden kasvu ja työllisyyden paraneminen takkuavat. Unohdetaan tietoisesti myös tavoite sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisäämisestä ja sosiaalisesta Euroopasta.

Euroopan unionissa sosiaalipolitiikka on aina ollut alisteista taloudellisille pyrkimyksille. Sosiaalisten arvojen puolustaminen ei käytännön tasolla ole Euroopan unionissa helppoa, sillä arvoja korostavat puheenvuorot ja ei-mitattavat tavoitteet eivät integraatiopolitiikassa saa helposti tilaa, kun keskustelua hallitsevat sisämarkkinavapaudet, Lissabonin strategia ja globalisaatio, jotka käyvät perusteluksi kaikkeen ja joiden asettamista rajoista kenelläkään ei ole lupa poiketa, jos haluaa olla ikään kuin uskottava.

Arvoisa puhemies! Euroopan suuri haaste on löytää uskottavat vastaukset tämän rautaisen logiikan asettamiin haasteisiin. Ellemme siihen kykene, olemme vaarassa menettää poliittisen uskottavuutemme eurooppalaisten ihmisten silmissä ja mielissä. Mikä vielä pahempaa, ihmiset suurella todennäköisyydellä menettävät uskonsa siihen, että poliittiset tai muut järjestelmät voivat ylipäätään mitään globalisoituvalle kapitalismille ja sen seurauksille. Siihen meillä ei ole yksinkertaisesti varaa. Sosiaalista Eurooppaa ei saa alistaa talouden ja tuottavuuden aputyökaluksi, vaan siitä on kehitettävä hyvinvoivan ja tasa-arvoisen Euroopan keskeinen kivijalka. Ratkaiseva kysymys kuuluu, miten teemme sen ja kenen kanssa.

Arvoisa puhemies! Tämä Lissabonin sopimus ei anna valmiita vastauksia eikä eväitä tähän kysymykseen. Se antaa kuitenkin nykyistä paremmat edellytykset edetä oikeaan suuntaan, vaikka Euroopan poliittinen ilmasto ei juuri nyt tässä katsannossa kovin lupaavalta näytäkään. Se antaa mahdollisuuden edetä yhteiseen Eurooppaan, jossa, kuten olemme tottuneet sanomaan, huomispäivänä kansat on veljet keskenään.

Arvoisa puhemies! Siksi tulen äänestämään tämän sopimuksen ratifioinnin puolesta.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Minusta oikeastaan eräs tämän keskustelun raikkaimpia asioita ovat olleet eräiden vasemmistoliittolaisten edustajien käyttämät puheenvuorot, joista ed. Erkki Virtasen puheenvuoro oli hyvä esimerkki. Nyt on todellakin aika kantaa huolta myös EU:n toimintakyvystä ja siitä, minkälaista Eurooppaa ollaan rakentamassa. Kaikkein huonoin tapa on olla poissa siitä yhteistyöstä, jättäytyä siitä pois kokonaan; on parempi olla siellä sisällä. Meillä voi olla erilaisia lähestymistapoja ja painotuksia, mutta on erinomainen asia, että useampi vasemmistoliiton edustaja voi katsoa tukevansa tätä.

Puhemies! Muutamalla sanalla vain sen verran historiaan, että kun tulevaisuuskonventti ja hvk:t aikanaan saivat tämän aikaan ja Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä vuonna 2005 tämä kaadettiin, syntyi tuumaustauko, jonka jälkeen Suomen puheenjohtajakaudella oli hyvin keskeinen rooli sen tuumaustauon päättämisessä. Saksa jatkoi Suomen tavallaan tämmöisen valmistelukeskustelun jälkeen. Kesäkuussa 2007 päästiin yhteisymmärrykseen hvk:lle annettavasta toimeksiannosta, ja tässä nyt sitten ollaan.

Eihän tämä tietenkään täytä kaikkia niitä tavoitteita, mitä Suomikin asetti. On ihan selvä asia, että esimerkiksi Euroopan neuvostolle emme halunneet lähtökohtaisesti pysyvää puheenjohtajaa. Meillä on vähän erilaisia dubioita myöskin tämän kiertävän komissaarijärjestelmän suhteen. Olen ilman muuta sitä mieltä, että jokaisen maan tavoitteena pitää olla jatkossakin, vuoden 2014 jälkeen, että komissaari säilyy. Tämä on asia, jossa Suomen kannattaa ja pitää olla aktiivinen.

Myöskin tapahtuu se, mihin jo aikaisemmin täällä viittasin: Eurooppa-neuvoston rooli vahvistuu. Siitä tulee erittäin keskeinen toimija, ja samalla tavalla Euroopan parlamentin rooli vahvistuu. Se taas tarkoittaa sitä, että Suomen hallituksen täytyy miettiä tavallaan myöskin vaikutuskanavat ja -tavat uudelleen Euroopan parlamentin suuntaan. Toisaalta on myös niin, että Euroopan parlamentin vaaleilla ensi vuoden kesäkuussa on erittäin suuri painoarvo myöskin suomalaisen eurooppapolitiikan muotoilussa. Siksi kaikki ne toimet, mitä myöskin eduskunta ja ennen muuta hallitus voivat tehdä aktivoidakseen kansalaisten äänestysintoa EU-vaaleissa, tulee tehdä. Siinä on myös kansanäänestys tästä asiakirjasta, mistä me nyt täällä puhumme. Se antaa viitteitä myös suomalaisten eurooppapolitiikkaan haluamista piirteistä, joita eurooppapolitiikassa täytyy tavoitella.

Tätähän on omalla tavallaan vähän hankalakin luonnehtia, tätä nyt syntynyttä sopimusta. Tässä on piirteitä, jotka vievät sitä liittovaltioistumisen suuntaan, kuten esimerkiksi tämä parlamentin vahvistuminen. Mutta toisaalta taas on piirteitä, jotka vievät sitä hallitustenvälisyyden suuntaan. Tästä ehkä voi sanoakin näin, että se säilyttää kuitenkin unionin perusolemuksen suunnilleen nykyisellään, hyvin omanlaisenaan, mitä ei voi sanoa liittovaltioksi tietenkään missään tapauksessa, mutta ei enää puhtaaksi valtioiden väliseksi liitoksi, vaan jotain siltä väliltä. Mutta olennaista on se, että se antaa entistä tehokkaammalle, yhtenäisemmälle toiminnalle aiempaa paremmat edellytykset ja sen uudistukset auttavat unionia saamaan vahvemman legitimiteetin myöskin kansalaisiin nähden. Sen takia tietysti on selvää, että kun Irlanti on tällä hetkellä ainoa maa, joka järjestää asiasta kansanäänestyksen, meidän mielenkiintomme kohdistuu siihen tulokseen. Sen takia tietysti on toivottavaa, että siellä päädytään myönteisiin tuloksiin.

Puhemies! Hieman ongelmana totean vain sen, että kansallisten hallitusten kesken kiertävä puheenjohtajamaan rooli tulee olemaan ilman muuta hankala, kun siellä on kaksi muuta vahvaa toimijaa: on korkea edustaja, on pysyvä komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja. Ilman muuta on selvää, että puheenjohtajamaalle täytyisi jäädä vahva rooli keskeisten politiikka-asioiden edistäjänä.

Sitten muutama sana vielä tästä yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja keskinäisestä avunantovelvoitteesta, turvatakuista, solidaarisesta yhteistyöstä. On hyvä todeta, että vaikka kyseessä on ennen muuta poliittinen yhteisö, jolla on paljon taloudellisia piirteitä, niin kyllä on kyseessä myöskin mitä suurimmassa määrin turvallisuusyhteisö Suomen kannalta. Suomen turvallisuus sekä myöskin puolustusjärjestelmä on tällä hetkellä erittäin kiinteässä yhteydessä Euroopan turvallisuuteen yleensä ja erityisesti Euroopan unioniin rakenteellisessa mielessä. EU on tavallaan meille se turvallisuuspoliittinen viitekehys, jonka ulkopuolella me olisimme paljon turvattomammassa asemassa. Sen takia tämä rakenteellinen mukanaolo on meille välttämättömyys, ja tältä pohjalta täytyy myös tätä turvatakuulausekkeen oikeudellista velvoittavuutta meidän arvioida ja nähdä se vastavuoroisena: Me olemme valmiit antamaan apua, ja meille ollaan valmiita antamaan apua. Eli EU on solidaarisuusyhteisö, joka velvoittaa jäsenmaita huolehtimaan myös muiden jäsenmaiden turvallisuudesta. Tämä on meidän kannaltamme erittäin hyvä asia.

Jos palautetaan mieliin, mikä tilanne oli kylmän sodan aikana, Yya-sopimuksella olimme sitoutuneet puolustamaan vain omaa aluettamme, (Puhemies: 5 minuuttia on kulunut!) mutta emme voineet odottaa apua silloin muilta. Sen takia on aivan selvä asia, että se optio, mikä meillä on olemassa myöskin kuulumisesta Natoon, on pidettävä olemassa, ja siksi oli hyvin tärkeä virke täällä, kun ulkoasiainvaliokunta toteaa, että vaikka EU ei ole sotilasliitto, sillä on sotilasliittoon viittaavia piirteitä. Tästä tavallaan (Puhemies: Nyt jo 6:kin minuuttia kulunut! Pyydän puhujaa luovuttamaan korokkeen seuraavalle puhujalle!) kumpuaa myöskin Suomen doktriinin kannalta hyvin keskeinen näkökohta, että me olemme voimakkaasti sitoutuneet näihin lähtökohtiin.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kymen vaalipiiri jatkaa.

Aluksi, puhemies, kun täällä ei todellakaan ole ollut paikalla pääministeri tänään, niin suuri ongelma on se, ettei ole syntynyt debattia valtioneuvoston ja kansanedustajien välillä, ja tämä on heikentänyt myös eduskunnan mahdollisuutta käydä tärkeätä keskustelua Lissabonin sopimuksesta. On tietysti selvää, että ministeri Thors edustaa EU-ministerinä osaamista, mutta puuttuu tämä koko poliittinen vastuu ja myöskin ulkoministeri. Olisi tietysti hyvä, että myös valtiovarainministeri puolueensa puheenjohtajana olisi ollut paikalla, kuten myöskin työministeri Cronberg.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä, kun kello on 18, myöskään kansanedustajat eivät tietysti kansoita erityisesti tätä salia, mutta se ei poikkea tavallisesta tilanteesta, ja tämä läsnäolotoivomus olisi ollut juuri tuohon alkuvaiheeseen istuntoa.

Lissabonin sopimus lisää siis tietysti vallan keskittymistä Brysseliin kansallisten parlamenttien näkökulmasta. Tämä kansallisten parlamenttien veto-oikeus on hyvin paljon teoreettinen ja nimenomaan tilanne, joka jo nyt on menossa, eli se, että käydään neuvotteluja ja lukemisia EU-parlamentin kanssa, on luonut tilanteen, että U-asioiden ja E-asioiden käsittely kansallisessa parlamentissa on hiukan jäänyt ikään kuin etukäteiskuulemisen rooliin ja se aktuelli, akuutti vaikuttamisen mahdollisuus on puuttunut suurelta valiokunnalta ja erikoisvaliokunnilta sen kautta.

Tarkoitan esimerkiksi U-asiaa, joka on tällä hetkellä eduskunnassa ja liittyy jätedirektiiviin. Parlamentti esitti 80 poikkeamaa asiasta, joka oli tuotu tietysti alun perin komission, myöhemmin neuvoston kautta tähän yhteisneuvotteluun. Nyt näitä asioita käsitellään komitologianeuvottelujen ja Coreperin kautta, ilman että erittäin tärkeisiin yksityiskohtiin, joilla on myös periaatteellista, hyvin pitkälle tulevaisuuteen kantavaa vaikutusta, päästäisiin paneutumaan tai sanomaan kanta kansallisen parlamentin näkökulmasta. Varsin hyvin asiansa osaava ympäristöministeriön virkamies esitellessään asiaa valiokunnassa joutui vain pyytämään anteeksi, ettei tähän päästä. Eli meillä on todella tämä demokratiaongelma kansallisen parlamentin näkökulmasta. Tämä legitimiteetti on sen takia myöskin tietysti kyseenalainen.

EU:n kehittyminen muuten sen suuntaiseksi, että yhä enemmän EY-tuomioistuimen päätökset ohjaavat lopullista kannanmuodostusta, luo tietysti meille ongelman. Näin ollen on selvää, että etukäteinen varautuminen siihen, mikä lopullisesti tulee olemaan direktiivien tulkinta, on tietysti tosiasia. Ongelmaa lisää se, että direktiivit ovat lopulta varsin pitkälle kompromisseja. Ne ovat hyvin moniosaisia ja monitasoisia. Ne syntyvät nimenomaan hyvin pitkän kompromissikäsittelyn jälkeen, jolloinka ne sitten ovat myös erityisen tulkinnanvaraisia.

Lopuksi, puhemies, pitää tietysti kysyä suuren valiokunnan puheenjohtajaa Tuomiojaa mukaillen, miksi pitää sitten tämä Lissabonin sopimus saattaa niin epäselvään muotoon kuin on tehty ja miksi se vain näin tulee hyväksytyksi kaikissa jäsenvaltioissa, mikä on vikana itse sopimuksessa. Siinä täytyy olla jonkunlainen valuvika, kun näin joudutaan tekemään.

Lopuksi, puhemies, EU ei ole yksiselitteisesti musta eikä valkoinen, vaan se on hyvin kirjavaa mosaiikkia. Näin ollen tämä tilanne, mikä tällä hetkellä on, myöskin Lissabonin sopimuksessa säilyy.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Suuren valiokunnan lausunnossa ulkoasiainvaliokunnalle pienen keskustelun jälkeen todettiin yksi tärkeä näkökulma eli tehokkaampi yhteistyö vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella ja sen merkitys nimenomaan järjestäytyneen rikollisuuden, ihmiskaupan ja terrorismin torjunnassa. Tämä lause pitää sisällään erittäin laajan, tärkeän, Lissabonin sopimukseen liittyvän tavoitteen nimenomaan saada unionista paitsi ymmärrettävämpi ja demokraattisempi, niin myös tehokkaampi erityisesti oikeus- ja sisäasioissa myös laajentuneen unionin turvallisuuden näkökulmasta.

Oikeus- ja sisäasioiden piiriin kuuluu konkreettisia, kansalaisten arkea koskevia, tärkeitä kysymyksiä. Päätöksentekoprosessit ovat olleet erittäin monimutkaisia, ja myöskin heikon lainsäädännön ja viranomaistoiminnan valtioita on voitu käyttää rikollisessa toiminnassa hyväksi. Lainvalvontaviranomaisten kansainvälistä yhteistyötä on ollut siis välttämätöntä lisätä ja tehostaa. Tärkeintä tässä on nähdä se, että Euroopan unionin laajentaminen ja laajentuminen ei saa merkitä kansalaisten sisäisen turvallisuuden heikentämistä. Tästä asiasta ei ole avoimesti ja riittävästi keskusteltu. Tältä osin EU:n uskottavuus ja toimintakyky ovat siis hyvin tärkeästi toisiinsa liittymässä. Tältä osin on hyvin tärkeätä, että EU:n laajentaminen jatkossa ei tapahdu päivämäärien kautta, vaan EU:n asettamien kriteerien ja myös sisäisen turvallisuuden vaatimusten näkökulmasta.

Vaikka rajavalvonta-, maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat on eräin poikkeuksin hoidettu määräenemmistöllä Euroopan parlamentin kanssa, niin tämä sopimus varmistaa, että normaali lainsäädäntömenettely koskee kaikkia päätöksiä, ja erityisesti on tärkeätä juuri, että se yhtenäistää poliisiyhteistyötä koskevia määräyksiä 27 valtion unionissa, jossa päätöksenteko oli vesittymässä ja hidastumassa. Erityisesti tältä osin on nähtävä myöskin se viritys, joka toimestani edellisen hallituksen aikana käynnistettiin Prümin sopimuksen muodossa. Siinähän oli nimenomaan tarkoitus löytää laajentuneelle unionille, jossa ei ollut sisäisen turvallisuuden toimintakykyä, tapa vastata rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseen ja muun muassa vakavamman rikollisuuden, terrorismin ja ihmiskaupan torjuntaan. Tältä osin minä toivon, että nykyisessä oikeus- ja sisäasiainministerineuvostossa toimivat ministerit Brax ja Thors, jotka vastustivat täällä Prümin sopimusta eduskuntakäsittelyssä, ovat nyt hyvin sitoutuneita tämän konkreettista, operatiivista yhteistyötä vakavan rikollisuuden torjunnassa merkitsevän sopimuksen edistämiseen. Tämä koko Lissabonin sopimus on tältä näkökulmalta tärkeä.

Herra puhemies! Haluan lyhyesti kiinnittää huomiota pariin näkökohtaan. On tärkeätä, kuten täällä myöskin ministeri Thors totesi, paitsi ministerineuvostossa olla aktiivinen ja asettaa myöskin kansallisia tavoitteita, myös huomata, että Euroopan parlamentin yhteydet tulevat entistä tärkeämmiksi. Minä haluan tässä korostaa nimenomaan yhteisön maatalouspolitiikkaan liittyvää vaikuttamista. Suomi on nyt paniikissa, poterosta poteroon pakenemassa, menettämässä niitä Eurooppa-neuvostossa Suomen luonnonolosuhteisiin liittyviä perusedellytyksiä, joita aikoinaan maatalouspolitiikkaan liitettiin. Nämä ovat hyvin tärkeitä asioita, ja toivon, että nyt kun Euroopan parlamentin asemakin vahvistuu, niin Suomi miettisi koko yhteisön maatalouspolitiikan tulevaisuuden mielekkyyden ja pyrkisi tältä osin varmistamaan Suomen erityisolosuhteista lähtevän työvaltaisen maatalouden, kotieläintuotannon ja maitotalouden jatkuvuuden, joka nyt todella vaarantuu EU:n linjausten mukaan.

Herra puhemies! Toinen kysymys on myöskin se, että nyt olisi aika käydä keskustelua unionin ajan Venäjän politiikan arvioinnista myös kriittisesti Suomen osalta. On valitettavasti niin, että Suomi on paennut EU—Venäjä-asetelman taakse kansainvälisesti ja taloudellisesti keskeisissä kysymyksissä, ja tämä on kestämätön tilanne. Tämä voisi antaa uuden näkökulman kyllä myöskin siihen, että tasavallan presidentti ei ole mikään rasite vaan lisäarvo nimenomaan sille, että kansallisesti aktiivisemmin hallitus toimii ja toimisi suoraan meidän keskeisen kumppanimme Venäjän suuntaan. Tämä ei ole EU—Venäjä ja EU:ssa toimimisen vastakohta, vaan nimenomaan kansallisesta edusta lähtien Suomen pitää pystyä olemaan aktiivinen myös omissa kansallisissa eduissaan suorilla, aktiivisilla Venäjä-yhteyksillään.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Ensin haluan todeta ed. Laxellille, kun oli kysymys kansalaisaloitteesta, että kyseessä on kuitenkin miljoona kansalaista. Nyt on määriteltävä tarkemmissa säännöissä, mikä on se huomattava määrä jäsenmaita, jota perussopimus edellyttää.

Vaikutusten arviointeja tehdään suuressa määrin koko ajan EU:ssa. En voisi allekirjoittaa sitä, että välttämättä meidän kansalliset arviomme ovat parempia kuin EU:ssa tehtävät. Siihen on panostettu huomattavasti, ja avoimuuden lisääntyessä vaikutusten arvioinnit myöskin parantuvat.

Kaikessa toiminnassa Suomen hallitus puolustaa suomalaista maataloutta ja tässä tilanteessa erityisesti suomalaista maitotuotantoa. En liiku missään puolustamatta suomalaista lehmää, joka on erittäin tärkeä meidän alueellisen maataloustuotantomme kannalta. (Ed. Rajamäki: Se alkaa olla uhanalainen!) Maitotuotantokiintiöt muuttuvat, mutta meidän on turvattava suomalainen maitotuotanto ja maataloustuotanto kokonaisuudessaan.

EU—Venäjä-suhteessa on otettava pragmaattinen lähestymistapa, mutta ei luultava, että meillä on aina jonkinlainen erityisasema, vaan on hyödynnettävä molempia. On erittäin hyvä, että neuvottelut tästä uudesta EU—Venäjä-yhteistyösopimuksesta nyt ovat lähteneet käyntiin.

Lopuksi haluaisin todeta, jos se voisi olla nyt viimeinen kerta: Minä en vastustanut Prümin sopimusta, halusin ottaa siinä lisäaikaa. Mielestäni nyt ne vahvistetut rakenteet, joita voidaan tehdä tämän Lissabonin sopimuksen mukaisesti, auttavat niitä jäsenvaltioita etenemään EU:n sisällä, jos haluavat edetä nopeammin. Ehkä tämä asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä, se on väärinkäsitys.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Nimenomaan se vakava pyrintö, että Suomi saatiin jopa ennen eräitä perustajamaita Prümin sopimukseen ja järjestelyyn mukaan 5. päivänä joulukuuta 2006 allekirjoittamalla, oli erittäin tärkeätä. Se, joka vaati sitä lykättäväksi, kuten ed. Thors silloin, oli ihan samalla kannalla kuin sen hylkääjät. Suomi pystyi silloin — kiitos muuten merkittävien oppositioryhmienkin tuen — tämän järjestelyn toteuttamaan. Se oli hyvin tärkeää.

Ministeri puuttui myös maatalouden etujen valvontaan. Tältä osin Suomi ei ole tätä maidon maakiintiön säilyttämistä riittävällä tavalla tuonut esille. Nyt pitäisi pystyä nostamaan Eurooppa-neuvoston ym. tasolla vakavammin tämä asia esille.

Venäjän suhteesta sanoisin, että nimenomaan uskottavaa työtä pitää pystyä tekemään konkreettisissa asioissa, jotka ovat Suomen ja Venäjän etujen mukaisia. Tältä osin olen surullinen siitä, että aikanani käynnistetty maahanmuuttoviranomaisyhteistyö (Puhemies: Minuutti kulunut!) ministeriötasolla ei ole saanut jatkos ministeritason yhteyksinä. Tämä on erittäin tärkeätä nyt lähiaikojenkin tilanne huomioon ottaen.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että, arvoisa ministeri, toitte tämän Venäjä-ulottuvuuden nyt ensimmäistä kertaa oikeastaan tämän päivän keskusteluun. Tämä kumppanuussopimuksen solmiminen, joka nyt on ollut aika tavalla jäissä, on erittäin suuri haaste Euroopan unionille, yksi keskeisimpiä yhteisön tulevan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteita.

Tähän liittyy monia muitakin meidän kannaltamme erittäin tärkeitä asioita, energiapolitiikka, joka on tulevaisuudessa yhä enemmän myöskin ulkopolitiikkaa, yhä enemmän turvallisuuspolitiikkaa. Nämä aspektit tulevat korostumaan. Viisumivapauskysymys: olisi hyvä kuulla teidän näkemyksenne siitä, mikä tulee olemaan Suomen rooli, kun muotoillaan Euroopan unionin yhteistä viisumipolitiikkaa suhteessa Venäjään. Meillä on erittäin paljon pohjoisen ulottuvuuden sisällä olevia erillishankkeita, jotka liittyvät Itämeri-kysymyksiin, öljykuljetuksiin, niihin liittyviin ympäristöriskeihin jne., puhumattakaan kauttakulkuliikenteen kysymyksistä.

Eli vielä kerran, katsotteko eurooppaministerinä, että Suomen Eurooppa-politiikan ytimessä on edelleen tietynlaisen Venäjä-osaamisen (Puhemies: Minuutti kulunut!) tarjoaminen Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan käyttöön?

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulin saliin siinä vaiheessa, kun ed. Rajamäki puhui presidentin työstä Venäjä-suhteissa. On hyvä, että ed. Laukkanen toi esille tämän, että kyllä nämä Suomen ja Venäjän suhteen tärkeimmät asiat ratkaistaan EU:ssa ja EU:n neuvotteluissa. (Ed. Rajamäki: Se on ollut väärä strategia, niin kuin on nähty!) Siksi on ihan elintärkeää, että me panostamme siihen, että saataisiin Euroopan unionin ja Venäjän välinen kumppanuussopimus solmituksi. Tähän onkin hyvät mahdollisuudet, koska tosiaankin siellä Pariisin vierailulla, kun olin suuren valiokunnan delegaatiossa, myös korostettiin tämän asian tärkeyttä.

Kuten muutamissa viimeaikaisissa lehtilausunnoissa on tullut esille, esimerkiksi Verheugenin kannanottoa on täällä Suomessa vääristelty. Ei hän sanonut, niin kuin sanottiin, tästä puutulliasiasta, vaan nimenomaan piti tärkeänä, että Venäjä ja Euroopan unioni (Puhemies: Minuutti kulunut!) sopivat tästä asiasta. (Ed. Rajamäki: Vaikea siitä on yhtenäistä näkemystä vääntää!) — Kyllä.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suhde Venäjään on erittäin tärkeä. Mitä tulee Euroopan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, niin täytyy sanoa, että se ei ole välttämättä aina kovin yhtenäistä. On erilaisia kantoja. Silloin kun kriisi on kaukana, kyetään sopimaan, mutta silloin kun kriisi on lähellä, kannat ovat erilaisia. Jos mainitaan YK:n turvallisuusneuvosto, siellä me näemme, kuinka Ranskan ja Britannian kannat voivat varsin voimakkaasti poiketa. Varsinkin suhteessa Venäjään hyvin usein näkyy, että yksi päämies ottaa yhtä kantaa, toinen toista kantaa, yksi sopii omasta puolestaan ja jonkinlaista yhtenäisyyttä pitää saada. Nyt meillä on erittäin suuri haaste, kun neuvostolle tulee oma presidentti, tulee ulkoministeri, joka saa keskeisemmän roolin, ja sitten on vielä puheenjohtajamaan ulkoministeri ja pääministeri.

Nyt, arvoisa eurooppaministeri, Suomen pitäisi olla hyvin aktiivinen siinä suhteessa, että pyrittäisiin ainakin suhteessa Venäjään saamaan aikaan yhtenäinen suhtautuminen Euroopan unionissa ja yhtenäinen politiikka. Jollakin tavalla pitäisi pitää huolta siitä, että ainakin nämä keskeiset toimijat ovat riittävän paljon yhteisessä pöydässä, jossa sovitaan yhtenäisestä Venäjä-suhtautumisesta. Miten Suomi aikoo toimia tässä ollakseen aktiivinen?

Toinen varapuhemies:

Tämän aihepiirin ympäriltä edelleen ministeri Thors, 2 minuuttia.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Todella vielä kerran: en äänestänyt Prümia vastaan. (Ed. Rajamäki: Kaikkenne teitte!) Maahanmuuttoyhteistyö Venäjän kanssa: ei se yhdestä osapuolesta riipu, jos sitä yhteistyötä ei riittävästi tapahdu. Venäjä-suhteessa yleensäkin tietenkin on tärkeää muun muassa se, että nyt pohjoisessa ulottuvuudessa Venäjä on partnerina mukana, ja pyrkimys EU—Venäjä-yhteistyösopimusneuvotteluissa on, että ne saadaan nopeasti päätökseen. Tässä on eri aikatauluun viitattu. Ranskan tuleva puheenjohtaja pyrkii ensi vuoden puolella saamaan ne päätökseen, mutta se tarjoaa hyviä puitteita sille yhteistyölle. Ja niin kuin totesitte, niin pohjoisessa ulottuvuudessa EU on myöskin partneri, aktiivisesti mukana, ja tehdään paljon aloitteita, mitä tulee logistiikkakumppanuuksiin, käytännön esityksiin.

Itämeri-yhteistyötä tehdään tämän lisäksi, ja koko merenkulun paketti, merenkulun turvallisuus on yksi suomalaisia prioriteetteja. Minä olen usein sanonut, että ilman EU:ta nämä kaksoispohjatankkerit ja kaksoisrunkotankkerit olisivat tulleet paljon, paljon myöhemmin Itämerelle. Meillä on tietenkin enemmän Venäjä-tuntemusta, koska me olemme rajanaapureita ja meillä on runsaasti kanssakäymistä, ja sitä täytyy käyttää hyväksi.

Viisumivapauden osalta haluaisin todeta, että tässä meillä on nyt voimassa viisumihelpotussopimus ja sitä tulee käyttää hyväksi niin laajasti kuin mahdollista. Viisumivapaus-tiekartta on piirretty, ja se on enää EU:n ja Venäjän välinen asia, miten siinä tulee edetä.

Mitä tulee yleensäkin Venäjä-politiikkaan, johon ed. Sasi viittasi, niin on hyvä, että olemme saaneet tämän yhteisen mandaatin alkuun. Koen kyllä, että vähemmän ehkä on sooloilua tällä hetkellä suurten jäsenmaitten kesken. Ne näkevät nimenomaan, että Venäjä on meille tärkeä osapuoli, tärkeä partneri, ja pragmaattista katsantokantaa esiintyy sen pohjalta. (Ed. Sasi: Pitää pitää komissaarit kurissa!)

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Lissabonin sopimuksessa kansallisesti tärkeinä pidetyt perustuslakisopimuksen uudistukset toteutuvat lähes täysimääräisinä. Lisäksi unionin perusoikeuskirja saa tavoitteiden mukaisesti oikeudellisesti sitovan aseman. EU liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen, ja unionin arvoihin kirjataan vihdoin ja viimein vähemmistöjen ja lasten oikeudet, ja myös erityisen kansalaisaloitteen tekeminen mahdollistuu.

Ihmisoikeussopimukseen liittyminen ja vähemmistöjen aseman parantaminen ovat erittäin tärkeitä asioita. Varmasti jokainen meistä haluaa entistä vahvemmin vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten romanivähemmistöjen sortamiseen EU-tasolla puututaan. Samalla vahvistetaan myös kansallisten parlamenttien tiedonsaantioikeutta EU:sta, ja myös lainsäädäntöehdotusten tarkasteluaika pitenee 6 viikosta 8 viikkoon. Suomen kannalta muutokset voivat tuntua pieniltä, mutta osalle maista muutokset ovat merkittäviä. Lisäksi erittäin merkittävänä uudistuksena ensimmäistä kertaa uudessa sopimuksessa poistuvat myös epäselvyydet unionista eroamisen mahdollisuudesta ja pelisäännöistä. Niin sekin spekuloiminen jää menneisyyteen.

Miinuspuoleksi vahvasti nostetut ulko- ja turvallisuuspolitiikan periaatteet ja sisältö herättivät myös allekirjoittaneessa runsaasti kysymyksiä ja ajatuksia, mutta yhteiseen puolustukseen siirtymisen mahdollisuus on kirjattu jo alkuperäisessä Maastrichtin sopimuksessa, ja edelleen kriisinhallintatehtävät voidaan neuvoston päätöksellä antaa niille maille, jotka ovat tehtäviin halukkaita ja joilla on tehtäviin tarvittavat voimavarat. Jatkossakin unionin arvoissa on edelleen päämääränä rauhan, omien arvojen ja kansojen hyvinvoinnin edistäminen.

Minulle on erittäin tärkeää, että EU on nimenomaisesti rakentunut rauhan ajatuksen pohjalle, ja mielestäni EU on myös onnistunut siinä, koska tälläkin hetkellä on hyvin epätodennäköistä, että EU-maat joutuisivat keskenään sotaan. Tulevaisuuden turvallisuushaasteet tulevat varmasti olemaan taistelussa puhtaasta juomavedestä ja riittävästä ravinnosta maailmanlaajuisesti, joten meidän on vahvasti ja aktiivisesti pidettävä yllä keskustelua myös maailman ravinnontuotannosta ja ravinnon tasavertaisesta jakautumisesta maailman kaikille kansalaisille.

Lisäksi tavoitteet torjua sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää sekä edistää maailman kestävää kehitystä ja kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta sekä vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien suojelua vastaavat kyllä allekirjoittaneen vasemmistolaista arvopohjaa. Sikäli kun keskustellaan siitä, onko Euroopan unioni kehittynyt nyt väärään suuntaan, katoavatko sosiaalisuuden lähtökohdat byrokratiaan, onko siitä tulossa liian massiivinen toimija, jonka toimintaa hankaloittaa suuruuden filosofia, niin tässä asiassa meillä on varmasti käytävä, ja kyettävä käymään, niin eurooppalainen kuin myös kansallinen keskustelu siitä, kykeneekö unioni toimimaan meille kaikille kansalaisille myönteisellä tavalla vai onko meidän mietittävä muita vaihtoehtoja, ja jos on, niin mitä ne sitten mahdollisesti ovat. (Ed. Laukkanen: Hyvä kysymys!) Pelkkä sopimuksista räksyttäminen ei meille varmasti enää riitä.

Lissabonin sopimuksen käsittelyn yhteydessä olen havainnut runsasta keskustelua myös Suomen perustuslain asemasta ja siitä, tapahtuuko Suomen perustuslaille jotain, mikäli Lissabonin sopimus hyväksytään. Lissabonin sopimuksen hyväksyminen ja perusoikeuskirjan oikeudellistaminen eivät suinkaan merkitse sitä, että Suomen perustuslain asema ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan rooli perus- ja ihmisoikeuksien tulkitsijana ja valvojana meidän kansallisessa lainsäädäntömenettelyssämme ja unionin asioiden kansallisessa ennakkokäsittelyssä muuttuisi jotenkin.

Mikäli koko kansallinen päätösvaltamme olisi siirtymässä pois Suomesta, niin miksi me sitten olisimme miettimässä täällä presidentin valtaoikeuksia ja perustuslain muuttamista? Sehän olisi silloin täysin tarpeetonta. Asianmukaisen ja todellisuuspohjaan perustuvan tiedon tulisi olla kaikkien maamme kansalaisten saatavilla, eikä mielestäni kansammekaan tulisi jäädä pelkän mutu-tiedon varaan, ei Euroopan unionin eikä sen minkään sopimuksenkaan käsittelyssä. Myönnän, että Lissabonin sopimus on erittäin haasteellinen luettava eikä sen selkiyttäminen maamme kansalaisille ole mikään yksinkertainen tehtävä. Varmasti meidän kaikkien mielestä EU:n olisi ehdottomasti tultava lähemmäksi kansalaisiaan, mutta ainakaan tällaisilla vaikeasti tulkittavilla asiakirjoilla tämä tavoite ei tule lähemmäksi.

Parannettavaa meille siis edelleen jää, mutta mielestäni meidän kaikkien on oltava siinä työssä aktiivisesti mukana, meidän kaikkien on oltava rakentamassa Eurooppaa paremmaksi, tekemässä siitä meidän Eurooppaamme, kansalaisten Eurooppaa.

Perehdyttyäni aiempaan tilanteeseen, vanhaan sopimukseen ja uuteen sopimukseen, sen parhaan kykyni ja maalaisjärkeni mukaan, mitä minulla on käytettävissä, en näe mahdolliseksi hylätä Lissabonin sopimusta kansanäänestyksen puutteeseen vetoamalla, vaan tulen äänestämään sopimuksen hyväksymisen puolesta.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Olen aina kannattanut kansanäänestystä isoissa asioissa, jollaisesta Lissabonin sopimuksessakin on kyse. Mielestäni kansaa on kuultava erityisesti silloin, kun kyseessä ovat vaikeat ja isot asiat. Kansanäänestyksen järjestäminen vaatii kuitenkin aloitteellisuutta eduskunnalta, ja tätä aloitteellisuutta on osoitettava niin ajoissa, että kansanäänestys aidosti vaikuttaa päätöksiin täällä eduskunnassa. Viime kaudella tällaisesta aloitteellisuudesta oli oireita, kun kansanedustajat Arja Alho, Heidi Hautala ja Suvi-Anne Siimes tekivät ansiokkaan aloitteensa neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta. Vanhasen ensimmäinen hallitus ja eduskunnan enemmistö eivät kuitenkaan tukeneet kansanäänestystä. Siksi tuolloin hyvällä omallatunnolla saatoin olla hylkäämässä silloisen esityksen epädemokraattisesti valmisteltuna ja jo ennen eduskunnan päätöstä hylättynä.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Lissabonin sopimuksen osalta Vanhasen kakkonen ei vihreästä sävystään huolimatta ilmeisesti koskaan edes harkinnut kansanäänestystä, ja eduskuntakin heräsi aivan liian myöhään keskustelemaan kansanäänestyksen järjestämisestä. Edes yksikään kansanedustaja ei tehnyt lakialoitetta neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä. Siksi osin oman mokani johdosta joudumme täällä tänään hyväksymään tai hylkäämään sopimuksen ilman, että kansalta on kysytty asiasta yhtään mitään. Tuon päätöksen olen siis joutunut ainakin itse tekemään sillä perusteella, edistääkö Lissabonin sopimus nyt voimassa olevia sopimuksia paremmin vai huonommin itselleni keskeisiä arvoja eli rauhaa, kansanvaltaa ja kansainvälistä solidaarisuutta.

Lissabonin sopimus ei poista sitä, että EU edelleen pyörii pitkälti rahanvallan, vaan ei kansalaisten sujuvan arjen ehdoilla. Sopimus ei missään tapauksessa olekaan täydellinen. Ulko- ja turvallisuuspoliittisesti sopimus suorastaan herättää vakavaa huolta rauhantyön ja liittoutumattomuuden näkökulmasta. Sopimus ei kuitenkaan muuta sitä, että edelleenkin me itse viime kädessä vastaamme Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta tai osallistumisesta sotilaallisiin operaatioihin äänestäjinä, sillä, millaisen kansallisen eduskunnan äänestämme ja millaisen kansallisen hallituksen saamme.

Vaakakupissani uhkakuvien maalailua enemmän painaakin se, että ensimmäistä kertaa EU on kirjannut tasa-arvon ja ihmisoikeudet, muun muassa lasten ja vähemmistöjen oikeudet, sekä perusoikeuskirjan laillisesti sitoviksi osiksi päätöksentekoansa. Ensimmäistä kertaa sopimus antaa työkaluja aidosti sosiaalisempaan Eurooppaan mahdollistamalla muun muassa avaukset minimisosiaaliturvasta Eurooppa-tasolla. Ja ensimmäisen kerran EU velvoittaa itseään näin sitovalla sopimustasolla kestävään kehitykseen, kansainväliseen kehitysyhteistyöhön ja solidaarisuuteen.

Lissabonin sopimukseen on kirjattu länsimaisen demokratian ihanteet: kansalaisten yhdenvertaisuus, tasa-arvoinen uudistuksellisuus ja suoran osallisuuden mahdollisuudet. Uutena, hyvänä kansalaisvaikuttamisen elementtinä sopimukseen on kirjattu kansalaisaloite. Tosin täytyy myöntää, että itse olisin toivonut kansalaisaloitteen toiminnallisen vaikuttavuuden ja sitovuuden olevan aivan toista kuin se tällä hetkellä on.

Sopimus myös vahvistaa kahta Suomen kansalaisten valitsemaa vallan elementtiä EU:ssa eli jäsenmaiden kansallisten parlamenttien ja hallitusten roolia sekä kansalaisten suoraan valitsemaa Euroopan parlamenttia. Perehdyttyäni sopimukseen se mielestäni on sekä EU-maiden kansalaisille että maailman köyhille parempi kuin nykyiset sopimukset, joiden voimassa säilymistä täydellinen hylkääminen tarkoittaisi. Mielestäni Lissabonin sopimus vie EU:n hieman — tosin vain hieman — lähemmäs niitä demokraattisia ihanteita, joita vasemmistoliitto on aina tavoitellut Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Se, miten Lissabonin sopimuksen hyvät ja huonot kirjaukset toteutuvat, on taas täysin riippuvaista valitsemistamme edustajista EU:ssa ja Suomessa.

En epäile pätkääkään, etteivätkö hylkäystä täällä esittämään tulevat äänestäisivät parhaan tietämyksensä mukaan, enkä missään tapauksessa väitä olevani EU-juridiikan tai lainsäädännön ekspertti. Olen ainoastaan lukutaitoinen kansanedustaja, joka vetää omat päätelmänsä, lukemansa ja kuulemansa perusteella ja perustaa päätöksensä noihin päätelmiin. Siksi luettuani sopimuksen, keskusteltuani siitä monen EU-asiantuntijan sekä kansalaisjärjestöjen edustajan kanssa, olen päätynyt äänestämään sopimuksen hyväksymisen puolesta.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Aivan lyhyesti. Minusta on ollut erittäin mielenkiintoista kuulla täällä edustajien Virtanen, Kyllönen ja nyt Sirnön puheenvuoro. Te toitte tähän keskusteluun hyvin mielenkiintoisen uuden ulottuvuuden, ja se on juuri nämä tasa-arvokysymykset, ihmisoikeuskysymykset, tavallaan EU:n rooli myös globaalina toimijana, näiden kysymysten ratkojana, ja myös se, miten se velvoittaa sitten myös jäsenvaltioitaan toimimaan näissä kysymyksissä. Otan nyt vaikka esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahatavoitteen, jossa nimenomaan EU asettaa myöskin meille velvoittavampia tavoitteita. Eli summa summarum tämä tarkoittaa myöskin sitä, että Euroopan unioni täytyy nähdä myöskin yhä enemmän arvoyhteisönä, ja tämän arvoyhteisönäkökulman mukaan tuominen tähän keskusteluun oli todella välttämätöntä.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvostan äskeistä kiitosta, koska itse olen kantanut muun muassa edellisen version, yhden version kohdalla huolta siitä, että EU:n arvopohjaksi määriteltiin kristillinen uskonto, joka kuitenkaan ei koske kaikkia EU-kansalaisia. Mielestäni parannusta on myös se, että täällä avoimesti puhutaan siitä, että tasa-arvo ei ole edistynyt edes siinä mittakaavassa, mitä EU:ssa edellytetty, ja voi sanoa, ettei se Suomikaan ihan näissä asioissa se välttämättä kaikista paras oppilas EU:ssa koskaan ole ollut. Mielestäni on hyvä, että Euroopan tasolla, EU-tasolla, näissä asioissa nyt sitoutetaan kansallisia parlamentteja ja kansallisia hallituksia toimimaan paremmin.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Muutamia huomioita yhdentyvästä Euroopasta ja tästä Lissabonin sopimuksesta.

Ensimmäinen havaintoni on se, että tästähän on onneksi puhuttu hyvin paljon Suomessa. Mutta seuraava kysymys on kyllä se, kuinka paljon sitten on keskusteltu niin, että kansalaiset olisivat olleet siinä sopivalla tavalla mukana. Havaintoni kulkee jotenkin niin, että me tämänpäiväisessäkin keskustelussa sinänsä hyvin, mutta ehkä vähän yksipuolisesti liikumme hallinnollisella puolella ja siinä, miten asioita tehdään, ja vähemmän itse asiassa kiinnitämme huomiota siihen, tehdäänkö oikeita asioita. Mitkä ovat siis ne lopulliset asiat, mitä pitäisi tehdä?

Yksi hyvä esimerkki tästä on se, että vuositasolla Suomeen tullee erilaisia säädösehdotuksia komissiosta noin tuhat kappaletta, ja valtioneuvosto sitten valikoi niistä eduskunnalle noin parisataa. Tämä on tietenkin keskiarvoluokkaa. Siinähän olisi konkreettista aineistoa, jonka avulla kansakunta saataisiin mukaan tähän keskusteluun, koska jatkossa monien asioiden hallitseminen tulisi tätä kautta helpommaksi.

Komission puheenjohtaja Barroso on tähän usein kiinnittänyt huomiota, ja hän aika laajasti käsittelee kaikki nämä aihekokonaisuudet. Esimerkiksi eilen, kun hän oli täällä, hän kertasi kyllä aika pitkän listan siitä, minkälaisessa taloudellisessa tilanteessa olemme, mitä sosiaalisia uudistuksia on, miten tärkeä on ympäristö, miten on ilmastonmuutoksen laita, miten on EU:n laajentumisen kanssa ja mitkä ovat työllisyystoimenpiteet ja siihen kuuluvat asiat. Ne eivät tietysti näyttele tämän sopimustekstin varsinaisessa käsittelyssä oleellista osaa, mutta reunakeskustelussa minusta ne olisivat voineet olla kyllä voimakkaammin esillä, ja yhtenä sivuhyppynä hän siellä sitten mainitsi, että onhan tämä Lissabonin sopimuskin tulossa voimaan, että tietysti se menee ehkä teillä Suomessa mukavasti.

Tästä minun ajatukseni vaan lähtee niin eteenpäin, että kun tänään olemme sitten kuulleet täällä hyvin kattavan keskustelun valiokuntapuheenjohtajan ehdotuksista ja tämän mietinnön pohjalta ja aika laajasti poliittisista ryhmistä, niin vähän muita asioita yritän tässä viidessä minuutissa sanoa.

Pitäisi nimittäin jotenkin kait hahmottaa nämä menneet 50 vuotta, jotka talousliitto on ollut voimassa. Se oli tulliliitoa, siinä on ollut talousyhteisöä ja voimakasta taloussuunnittelua nyt EU:n aikana. Sehän on arvoyhteisö, ja siitä seuraa, että sen sisällä ei kuitenkaan kaikista asioista olla yhtä mieltä. Silloin on vaara, että semmoinen keskustelu, joka joskus on ollut ihan inttämistä, jatkuu, jos ei sitä oikealla lailla osata huomioida. Meillä ovat joka tapauksessa kysymyksessä avoimesti kilpailevat markkinat. Osa haluaa poliittisista ryhmistä nimenomaan näin, ehkä pelkästäänkin näin. Osa haluaa huomattavasti sosiaalisempaa Eurooppaa, joka varmasti on tärkeä näkökulma, ja ilman sitä ei tulevaisuutta näillä asioilla kyllä voi pitkän päälle olla. Sitten on ympäristönsuojelijoiden näkökulma, joka monta kertaa tuntuu hautaavan kaiken muun alleen. Toisin sanoen meillä on useita erilaisia päämääriä näin ison asian sisällä, ja eihän se mikään ihme ole, että siinä silloin on erimielisyyksiäkin.

Mutta näiden yli pitäisi päästä ja muistaa se suuri saavutus, että Euroopassa on ollut aikanaan kolme sisällissotaa. Itse asiassa ensimmäinen oli silloin, kun oli Napoleonin sodat 1700—1800-lukujen vaihteissa, ja sitten tietysti oli ensimmäinen maailmansota ja toinen maailmansota. Kun 1940-luvulla sitten lähdettiin liikkeelle ja Churchill ja monet muut sanoivat, että never again war in Europe, niin siitä lähtienhän meillä on rauha vallinnut. Ja tämä iso, monipuolinen koneisto ja kartta meidän pitäisi osata kyllä säilyttää eli ymmärtää, että täällä on hyvää ja täällä on huonoa.

Tämä ei ole pelkistetty, mustavalkoinen tilanne. Me suomalaisethan olemme osanneet elää aika mukavasti tässä sillä lailla, että Neuvostoliiton kanssakin me pärjäsimme. Itse asiassa tilannehan oli niin, että meidän oli vaan siihen tilanteeseen sopeuduttava, ja omilla taidoillamme pärjäsimme niin, että meillä on tässäkin vaiheessa rintoja, millä rykiä. Eli tämä yhteistyö tähtää tietysti siihen, että jonkinlainen eurooppalaisuusidea tämän kaiken takana on. Yhdentymisprosessi menee varmasti jollain lailla eteenpäin, ja Suomi pienenä toimijana — 1 prosentti on meidän väestöpohjamme koko EU:n väestöpohjasta — on erittäin hyvin ja monipuolisesti edustettuna kaikessa tässä, ja sen takia on hyvä, että eduskunta näyttää olevan näin voimakkaasti saman suuntaisesti hyväksymässä tätä sopimusta.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Lissabonin sopimus vähentää pienten maiden vaikutusvaltaa EU:ssa ja vahvistaa entisestään suurten jäsenmaiden mahdollisuuksia ajaa omia etujaan. Se johtuu lähinnä siitä, että määräenemmistöksi on sovittu niin sanottu kaksoisenemmistö elikkä 55 prosenttia valtioista ja 65 prosenttia väestöstä. Tämä pitää sisällään sen, että käytännössä kolmella suurella jäsenmaalla ja yhdellä pienellä jäsenmaalla yhdessä on EU:ssa veto-oikeus ja ilman tämän blokin suostumusta mikään asia ei edisty silloin EU:ssa. Tämä on mielestäni selvä heikennys. Ei se paranna ainakaan nykyistä tilannetta ja antaa suurille maille entistä enemmän valtaa.

Lissabonin sopimus merkitsee unionin toimivallan laajenemista myös ulkoasioissa sekä oikeus- ja sisäasioissa. Perustuslakisopimus lisää määräenemmistön käyttöä neuvostossa ja kasvattaa Euroopan parlamentin valtaa yhteispäätösmenettelyä laajentamalla. Näin ollen, kun EU:n valta lisääntyy, niin on selvä, että se valta on jostain pois, ja se on pois silloin todennäköisesti kansallisilta parlamenteilta. Elikkä yhä enemmän tulee EU:n päätöksiä, jotka nimenomaan EU päättää, emmekä me voi muuta kuin sopeutua, kuten ed. Akaan-Penttilä totesi, me joudumme sopeutumaan siihen, mitä EU:ssa päätetään. Tämä ei tietenkään ole kunniaksi itsenäiselle valtiolle.

On tietysti toivoa, että ilmastonmuutoksessa EU pystyisi ajamaan koko maailmanlaajuisesti sellaisia sopimuksia, jotka rajoittaisivat ilmaston saastumista. Mutta yksistään EU:n sisälläkään ei ole päästy vielä kovin paljon eteenpäin, puhumattakaan siitä, että USA ja monet muut suuret saastuttajat olisivat siinä mukana.

Tämä sopimus merkittävästi lisää myöskin EU:n militarisointia. Unionin sopimuksessa on artikla 42.3: "Jäsenvaltiot sitoutuvat asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan." Tässä myöskin Suomi sidotaan tähän asevarustelukierteeseen. Kun täällä on yritetty vähätellä, että ei tällä ole merkitystä eikä Suomea tämä pakota, niin ainakin se lisää paineita siihen, että Suomen tulee varustautua entistä enemmän. Jo nyt on voimakkaat paineet siihen, että puolustusministeriön pääluokan menoja tulee lisätä, ja tämä entisestään tulee niitä lisäämään.

Suuri huolestumisen aihe on myös se, että työelämän alueella EY-tuomioistuimesta on tullut useita huonoja päätöksiä, joilla on suuri merkitys kohtuullisten työ- ja palkkaehtojen säilyttämisessä. Viimeksi Ala-Saksin osavaltio haastettiin EY-tuomioistuimeen, jossa käsiteltiin lähetetyn työvoiman työehtoja. Tämä päättyi siihen, että EY-tuomioistuin hyväksyi ja vahvisti sen, että lähetetyn työvoiman suhteen voidaan käyttää huonompia työehtoja kuin Ala-Saksin työehtosopimukset olisivat edellyttäneet tässä niin sanotussa Rüffert-tapauksessa. Tuomioistuin päätti tämän Laval-tapauksen hengessä niin, että julkisessa tarjouskilpailussa ei voida vaatia työntekomaan työehtoja sovellettavaksi.

Tämä on todella huono ja huolestuttava linja, jos ei voida vaatia työntekomaan työehtoja sovellettavaksi. Tämä tulee kyllä merkitsemään sitä, että niissä maissa, joissa on pystytty saamaan paremmat palkka- ja työehdot, niitä tullaan polkemaan tätä kautta. Tämä on suuri uhka koko ay-liikkeelle.

Pääsihteeri John Monks, joka edustaa 36 maan ay-liikettä, sanoo: "Tämä on taas yksi tuhoisa ja vahingollinen tuomio, jossa palvelujen vapaa liikkuvuus asetetaan etusijalle työntekijämaiden työehtoihin nähden." Tuomioistuinpäätökset osoittavat, että EU on yhä enemmän pääoman vapaa temmellyskenttä ja työntekijöitten oikeuksia poljetaan tätä kautta yhä alemmaksi. Oikeistopuolueiden johtama EU on työntänyt sosiaalisen Euroopan yhä enemmän taka-alalle, ja merkillepantavaa on, ettei Lissabonin sopimuksesta haluta järjestää kansanäänestystä, jotta kansa voisi sanoa mielipiteensä, mitä se tästä Lissabonin sopimuksesta mieltä on.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Mihin suuntaan haluaisin Euroopan unionin kehittyvän? Näkisin, että parasta olisi, jos unioni kehittyisi niin, että se keskittyisi sellaisiin asioihin, joissa ylikansallinen eurooppalainen yhteistyö ja päätöksenteko ovat tärkeitä ja välttämättömiä. Tällaisia aloja ovat muun muassa ilmasto-, energia- ja ympäristöpolitiikka, tutkimus- ja kehityspolitiikka, kansainvälisen rikollisuuden torjunta, globaalit kehityskysymykset sekä kauppapolitiikka monilta keskeisiltä osin.

Miten sitten Lissabonin sopimus, EU:n perustuslaki, vastaa tähän haluamaani kehityssuuntaan? Mielestäni valitettavan huonosti. Sopimus tuo uusia toimielimiä unionille eli laajentaa sen byrokratiaa ja valtaa monissa pienissä asioissa turhan pitkälle eteenpäin. Uutena päätöksentekoelimenä tulee Eurooppa-neuvosto viralliseksi toimielimeksi ja sille pysyvä puheenjohtaja eli presidentti, jonka asemasta ei ole säädetty tässä sopimuksessa tarkoin yhtään mitään. Tehtävät ovat jääneet avoimiksi, ja on suuri mahdollisuus ja, sanoisin, vaara, että jos tuo presidentti tulee esimerkiksi suuresta jäsenmaasta ja suuret jäsenmaat muutoinkin jakavat nämä keskeiset, tärkeät paikat unionissa ja kokoavat oman hovinsa ympärille, niin esimerkiksi tästä presidentistä tulee vahva vallankäyttäjä, ja se on vastoin sitä kehitystä, että kansat päättäisivät ja kansallisilla parlamenteilla olisi vahva asema unionissa tulevaisuudessa.

Euroopan parlamentin asema vahvistuu ja päätöksentekovalta lisääntyy, eli ylikansallinen päätöksenteko tätä kautta toteutuu entistä laajemmin ja entistä pienemmissäkin asioissa, ei vain noissa mainitsemissani isoissa, ylikansallista päätöksentekoa edellyttävissä asiakokonaisuuksissa. Unioni saa myös niin sanotun ulkoministerin, korkean edustajan. Sellainen nyt onkin, mutta hänen asemansa vahvistuu todella merkittävästi, kun hänestä tulee pysyvä ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja ja komission varapuheenjohtaja, todella vaikutusvaltainen vahva poliittinen vaikuttaja unionissa. Suuri todennäköisyys on, että komission asema samalla heikkenee, kun syntyy näitä uusia elimiä, joille annetaan sekä virallinen asema että mahtava vaikutusvalta ja päätösvalta. Esimerkiksi tämä niin sanottu ulkoministeri on ulkopolitiikan valmistelija, päättäjä ja täytäntöönpanija, melkoinen asema yhdellä henkilöllä, joka ei tietysti yksin tee päätöksiä, mutta on päätöksenteossa erittäin vahvassa päättäjän asemassa. Eli tässä mielessä unionin päätöksentekojärjestelmä ylikansallistuu, keskittyy, ja näen niin, että päätösvalta siirtyy jäsenmailta unionille kohtuuttoman laajasti.

Päätöksenteossa siirrytään yksimielisyysvaatimuksesta lähes kaikessa määräenemmistöpäätöksentekoon, jolloin, niin kuin on todettu, suuret jäsenmaat "ostamalla" yhden pienen jäsenmaan lisäkseen voivat estää niille epämieluisan päätöksen määrävähemmistöllään ja näin saavat tosiasiallista valtaa merkittävästi lisää ja pienemmät jäsenmaat ovat siinä häviäjinä.

Herra puhemies! Rauhaa me kaikki rakastamme ja pidämme tärkeänä, mutta katson, että tällaista unionin byrokratiaa ja laajentamista ja tehtäväkentän jatkuvaa kasvattamista rauhanturvaaminen Euroopassa ei edellytä.

Tähän sopimukseen liittyy myös monia uusia tehtäväalueita, ja niiden osalta on todettava, että monet ovat tässä sopimuksessa epäselvästi määriteltyjä. Tuolla valiokuntien lausunnoissa, kun luin ne läpi, löytyi miltei jokaisen valiokunnan kohdalta huomautus, että asiasta on epäselvästi tai tulkinnanvaraisesti säädetty tässä sopimuksessa. Tämä merkitsee sitä, että riidat helposti lisääntyvät, kun päätösvalta on siellä entistä enemmän, pienissäkin asioissa ja samalla sitten erimielisyydet ratkaistaan lopulta unionin tuomioistuimessa eli tuomioistuin saa merkittävästi lisää (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) poliittista valtaa, joka on poissa muun muassa tästä salista. Tätä kehitystä ei voi pitää myönteisenä.

Herra puhemies! Täällä on paljon puhuttu perusoikeusasiakirjasta. Se on sinänsä ihan hyvä, mutta kyllä meillä on jo säädetty muun muassa Euroopan neuvoston perusoikeudet, jotka kattavat koko Euroopan. Siinä mielessä näiden merkitys on ehkä vähäisempi, vaikken ollenkaan vähättele Euroopan unionin alueella esimerkiksi romanien asemaa, joka on todella huolestuttava ja kärjistynyt erittäin pahaksi eikä ole ratkennut tässä, vaikka kyseessä ovat unionin jäsenmaat.

Herra puhemies! Sitten täällä on mainittu kansalaisaloite ja tämä kansallisten parlamenttien valvontaoikeus. Kun niitä tarkemmin miettii ja tutkii, niin voi todeta, että ne ovat kyllä paperilla olevia menettelyjä, joiden käytännön todellinen merkitys kuivuu erittäin pieneksi. Miljoonan ihmisen aloite voidaan yhtä hyvin hylätä kuin ottaa huomioon, ja varmasti likipitäen kaikki aloitteet tullaan hylkäämään. Se ei ole mitään todellista kansanvallan lisäämistä. (Puhemies: 6 minuuttia ylittynyt!) Tämä ennakkovalvonta, joka on säädetty näille kansallisille parlamenteille, on niin vaikeasti muotoiltu, että silläkään ei käytännössä ehkä tule olemaan suurta merkitystä.

Jyrki Yrttiaho /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kun täällä on keskustelua kuunnellut ja kun tässä on kuunnellut erityisesti toverien sosialidemokraattien puheenvuoroja, joissa on varauksetta annettu tuki tälle Lissabonin sopimukselle, niin on tullut mieleen, että mistähän paratiisi-EU:sta he täällä puhuvat. Todellinen reaalimaailman EU on ihan toisenlainen. Se on kova rahan ja pääoman vapauksien unioni. Ja kun tällä viikolla olemme saaneet jälleen työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan käsittelyyn vuokratyödirektiiviesityksen ja työaikadirektiiviesityksen, tämä ajatus saa kyllä lisää vahvistusta.

Nämä niputetut direktiivit sisältävät kyllä selkeitä heikennyksiä jopa nykyiseen, vuokratyön osalta varsin sääntelemättömään tilaan koko unionin alueella eri jäsenmaissa, myös meillä täällä Suomessa. Vuokratyödirektiivissä varsinainen kynnysaika kuukausina määriteltynä on poistettu, mutta direktiivi sisältää mahdollisuuden poiketa työntekijöiden yhdenvertaisuudesta muun muassa palkkaehtojen osalta ja määritellä vapaasti kynnysajat eri maissa. Britanniassa esimerkiksi on jo otettu käyttöön 12 viikon kynnysaika. Siis voidaan tämän ajan vuokratyöntekijöihin soveltaa periaatteessa selkeästi kansallisista työehtosopimustasoista poikkeavia, alempia työehtoja.

Työaikadirektiivin osalta tilanne on samanmoinen. Se sisältää valtavia työaikajoustoja. Toisin sanoen EU-tasoinen työmarkkinoiden sääntely sikäli, kuin sitä niukasti tihkuu ja tapahtuu, on sisällöltään juuri joustoja lisäävä ja myöskin sopimusturvaa murentava. Se on se päälinja. Ed. Kuoppa täällä toi aivan oikein esille EY-tuomioistuimen linjan, joka on siis ottanut yhä enemmän, komission ollessa passiivinen, lainsäätäjän roolin työmarkkinoilla, ja tehokkaasti nämä EY-tuomioistuimen päätökset murtavat työmarkkinoiden kansallista sääntelyä ja työntekijöiden sopimusturvaa.

Arvoisa herra puhemies! Vuosi sitten Open Europen tilaama kyselytutkimus kertoi, että 75 prosenttia kansalaisista 27 jäsenmaassa haluaa kansanäänestyksen mistä tahansa uudesta sopimuksesta, joka siirtää valtaa EU:lle. Tämä oli tuon tiedustelun kysymyksen muoto. Siis 75 prosenttia halusi kansanäänestyksen. Kaikissa maissa enemmistö kansalaisista vaatii kansanäänestystä, kaikissa maissa, Britanniassa 83 prosenttia. Mutta nyt vain Irlannissa järjestetään kansanäänestys.

Täällä ed. Salolainen ihan keskustelun alussa kaipaili puuttuvaa kansalaiskeskustelua. Mistä pitäisi keskustella? Miksi kansa siitä keskustelisi, kun sille ei anneta mahdollisuutta vaikuttaa, mahdollisuutta päättää? En ihmettele yhtään, että kansalaiskeskustelu ei vello. Tietenkin on muistettava myös tämä, että sopimuksen tekstien sisältö on ollut vasta muutaman viikon edes kansanedustajien nähtävänä mahdollistaen tutustumisen. Mikä on tällainen unioni? Miten tämä byrokratiahirviö legitimoi oman olemassaolonsa? Tälle unionille valittava korkea-arvoinen edustaja on kyllä vailla sitä valtuutusta, jonka kansanäänestyksen kautta voisi saada. Mitä tällä on enää demokratian kanssa tekemistä? Ei minun mielestäni kyllä yhtään mitään.

Usein kuulee tuolla kentillä kulkiessa kysymyksen, miksi kansanäänestystä ei järjestetä. (Puhemies: 5 minuuttia kulunut!) Tässä on varsin lyhyt vastaus siihen. Se ei ole niin mutkikas kuin täällä monissa puheenvuoroissa on väännelty. Äänestystä ei järjestetä, koska sen tulos ja kansojen vastaus olisi EU-eliitin kannalta väärä. Se olisi EU:n liittovaltioitumis- ja militarisoitumiskehityksen ja EU-eliitin kannalta tuhoisa. Kansat eivät halua kansallisen päätösvallan kaventamista ja viemistä. Kansat eivät halua alistua Brysselin vallan alle. Kansat eivät halua maksaa kasvavia varustelumenoja ja sekaantumista imperialistisiin sotiin Naton ja Yhdysvaltain rinnalla. Tähän Lissabonin sopimukseen on kirjattu, kuten täällä on puheenvuoroissa todettu, jäsenmaiden velvollisuus varustautua. Mutta huomionarvoista on se, että siihen ei ole kirjattu aseistariisumistavoitetta. Euroopan unionilla ei ole rauhantavoitetta, mutta sillä on varustautumistavoite. Tämä on oleellinen asia, minkä takia minä vastustan tätä.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! 13 vuotta EU:n jäsenenä on antanut Suomelle kokemusta unionissa toimimisesta ja vahvistanut asemamme Euroopan maiden joukossa. Suomen ja suomalaisten saavuttamiin etuihin kuuluu tärkeimpien joukossa taloudellinen vakaus ja tukeva asema eurooppalaisen keskustelun ytimessä. Nyt käsittelyssä oleva Lissabonin sopimus on askel eteenpäin, toivottavasti myös askel kohti paljon kaivattua systemaattisuutta ja parempaa toimintakykyä, avoimuutta, hyvää hallintoa ja kansanvaltaisuutta.

On tärkeää, että rakennekeskustelusta voidaan päästä pian itse asiaan eli toiminnan sisältöä koskevaan keskusteluun. Lissabonin sopimuksen osalta haasteellista on sen vaikeasti lähestyttävä olomuoto, jonka ansiosta koko sopimus on jäänyt turhankin etäiseksi tavalliselle suomalaiselle. Keskustelua EU-asioista tulisi kaikin tavoin pyrkiä arkipäiväistämään, sillä unionin vaikutusvalta ulottuu kuitenkin meidän kaikkien arkipäivään. Toivottavasti seuraavien EU-vaalien yhteydessä tässä tapahtuu edistystä.

Asiakirjan monimutkaisuudesta huolimatta Lissabonin sopimuksen voidaan kuitenkin todeta tuovan monilta osin positiivista edistystä, kuten esimerkiksi komissiolle asetetun velvoitteen kuulla muun muassa kuntien ja alueiden etujärjestöjä unionin säädösvalmistelussa. Sopimuksella vahvistetaan muutoinkin unionin perus- ja ihmisoikeusulottuvuutta antamalla perusoikeusasiakirjalle sama oikeudellinen arvo kuin unionin perussopimuksille. Tällä on erityistä merkitystä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen yhteistyölle. Sopimuksessa mahdollistetaan myös unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen, joka on yksi Suomen pitkäaikaisista unionitavoitteista. Sopimus ei kuitenkaan ole kaikkivoipa, vaan yksi askel eteenpäin. Onkin tärkeää, että jatkossakin Suomi säilyttää aktiivisen roolin EU:n jäsenenä ja huolehtii maamme eduista. Yksi tärkeitä alueita on EU-maita koskeva lainsäädäntö.

Kuten lakivaliokunta mietinnössään toteaa, on tärkeää, että jatkossakin valtioneuvosto huolehtii, että rikosoikeuden alalla annettavat säädökset sallivat riittävän liikkumavaran kansalliselle kriminaalipolitiikalle ja mahdollistavat kansallisen rikosoikeusjärjestelmämme perusperiaatteitten säilymisen. On myös tärkeää, että valtioneuvosto pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei rikosoikeudellista sääntelyä tarkastella unionissa pelkkänä teknisenä välineenä sisämarkkinoiden tehokkuuden turvaamiseksi, vaan että rikosoikeuden hoidon erityispiirteet otetaan asianmukaisesti huomioon.

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimuksen ratifiointi on Suomen edun mukaista. Yhteistyö unionissa tuottaa maallemme etuja, joita emme yksin pysty saavuttamaan. On tärkeää, että olemme mukana EU:n kehittämisessä aktiivisesti ja omalta osaltamme sitoudumme rakentamaan toimivampaa, yhteistyökykyistä Eurooppaa.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimuksen hyväksyminen merkitsee EU:n toimielinjärjestelmän ajantasaistamista. On erityisen tärkeää, että EU:n toimintakyky, avoimuus, hyvä hallinto ja kansanvaltaisuus tulevat kehittymään. Tämä Lissabonin sopimus vahvistaa nimenomaan Euroopan parlamentin ja Euroopan neuvoston asemaa. Aika monissa puheenvuoroissa nämä tekijät on nähty myönteisinä asioina, mutta jos ajatellaan erityisesti Euroopan parlamentin aseman vahvistumista, niin kyllä tosiasiana on nähtävä se, että se asettaa erittäin suuren aktiivisuushaasteen pienelle Suomelle ja Suomen EU-parlamentin jäsenille. 751 edustajan parlamentissa tulee olemaan vain 13 suomalaista parlamentaarikkoa, ja tämä antaa kuvan siitä, mitä tarkoittaa se, että vaaditaan aktiivisuutta, että niissä meille tärkeissä asioissa saadaan Suomen ääni kuulumaan. Se haastaa myös merkittävällä tavalla meitä nykyisestä aloitteellisuudesta yhä vahvempaan aloitteellisuuteen.

Sen vuoksi onkin äärimmäisen tärkeää, että kun tämä toimielintasapaino paranee tämän sopimuksen kautta, me pääsemme siirtymään niihin erittäin tärkeisiin asiakysymyksiin, jotka liittyvät Euroopan unionin toiminnan vahvistamiseen. Jäsenvaltioiden kannaltahan on olennaista, että me jatkossa myös varmistamme taloudellisen toimintaympäristön vakauden ja turvallisuuden. Siksi ajattelen, että tämän sopimusasiakirjan yksi tärkeimmistä kohdista on se, että on päästy määrittämään keskinäinen avunantovelvoite, jonka merkitystä meillä suomalaisessa keskustelussa on arvioitu aika monella tavalla.

Minusta tämän ulkoasiainvaliokunnan mietinnön määrite on varsin tärkeä. Suora sitaatti: "Avunantovelvoite on suoraan jäsenvaltioita sitova, eikä se suoranaisesti osoita unionille tehtävää avunantovelvoitteen toteuttamisessa, vaan kyseessä on nimenomaan jäsenvaltioiden velvoite auttaa toisiaan ja käänteisesti oikeudesta saada apua."

Minusta tällä on erittäin suuri merkitys, jos ajatellaan sitä, että Euroopan unioni luo myös tietyn turvallisuusviitekehän pienelle Suomelle. Ja syy, miksi nostan tämän korostetusti esille, on se, että kun olen ajatellut tätä aikaa, kun Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen, niin minä alun alkaen olin erittäin kriittinen Suomen Euroopan unionin jäsenyyttä kohtaan, mutta tässä vuosien aikana, kun me olemme nyt jäsenvaltio, olen tehnyt itselleni sen peruskysymyksen, miten me voimme päätöksillä a) hankaloittaa, b) helpottaa sellaista tarkoituksenmukaista yhteistyötä, joka palvelee myös Suomea. Ja silloin olen ajatuksissani nostanut esille tämän itsenäisyyden määritteen ja kysymyksen, jota aika paljon myös näitten vuosien saatossa on lähestytty: onko Suomi menettänyt itsenäisyyden.

Minusta enemmän on kysymys siitä, että Suomen ulkopolitiikkaa, Suomen ulkoisia yhteyksiä, on vuosikymmenten saatossa kehitetty sillä viisaudella, että jos määritetään itsenäisyys, se merkitsee luovaa panosta yhteistyösuhteiden vahvistamisessa ja uudistamisessa. Tässä mielessä ajattelen, että myös tämä sopimus antaa tavallaan tilan tähän vaiheeseen tarkoituksenmukaisten yhteistyösuhteiden vahvistamiselle ja uudistamiselle.

Sen vuoksi erityisesti, arvoisa puhemies, tässä omassa puheenvuorossani nostin esille tämän avunantovelvoitenäkökulman. Kaiken kaikkiaan on äärimmäisen tärkeää, että todella nyt jatkossa päästään niihin isoihin sisältökysymyksiin, jotka vahvistavat myös kasvun ja työllisyyden etenemistä, energiakysymyksiä, inhimillisen pääoman vahvistamista ja myös sitä, että kattava ja toimiva innovaatiosysteemi palvelee koko Euroopan unionin aluetta ja ennen kaikkea turvataan edellytykset suomalaisen innovaatioympäristön ja suomalaisen yhteiskunnan uudistumiselle.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti tästä avunantolausekkeesta, joka on hyvin tärkeä asia. Minusta nykyisessä tilanteessa se on ainoa mahdollisuus Suomelle saada jotain turvaa. Mutta haluaisin vaan lukea tähän akatemiaprofessori Martti Koskenniemen lausunnon, jonka hän antoi meille ulkoasiainvaliokunnassa ja joka osoittaa, miten monimutkainen itse asiassa tämä on, se ei ole juu eikä jaa. Hän sanoo tämän avunantolausekkeen poliittisesta merkityksestä, mitä se on:

"Artikla luo vahvan poliittisen solidaarisuuden unioniin kuuluvien maiden välille. Oikeudelliselta kannalta solidaarisuuden merkitystä on puolestaan mahdoton mitata, ja kokemukset Kansainliitosta, YK:sta tai varhaisemmasta valtiokäytännöstä osoittavat, että valtiot kokevat solidaarisuuden eri tavoin normaaliaikoina ja vakavan kriisin aikana" — tietenkin näin on — "ja on siksi syytä todeta", päättää professori Koskenniemi, "että avunantovelvoite kansainvälisoikeudellisesti on vähäinen ja se on sitovuudeltaan heikko."

Tämän halusin vaan lukea pöytäkirjoihin, että tiedetään.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olen professori Koskenniemen kanssa ihan samaa mieltä tästä hommasta. Ajatellaan nyt sitten kriisitilannetta, missä näitä apuja tarvittaisiin. Mikä ihmeen kriminalisointijärjestelmä voisi astua voimaan elikkä joku suurempi voima jossakin rankaista niitä, jotka eivät keskinäistä solidaarisuutta toisilleen osoita? Elikkä kun kansainvälisen oikeuden professorikin on tuota mieltä, se pitää ottaa vakavasti. Elikkä toisin sanoen täytyykin siis toimia kansallisesti sillä tavalla, että herättää luottamusta ja synnyttää tarpeen vuorovaikutukseen.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitän ed. Pulliaista. Haluaisin jatkaa vaan sen verran, että kansainvälinen kanssakäyminen on erittäin tärkeätä, koska kaikki perustuu luottamukseen, ja silloin avun antaminen ja avun vastaanottaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. Silloin kun pienet ja suuret maat osaavat tämän rauhan aikana hoitaa, se ei voi olla kovin suuri ongelma kriisin aikana. Mutta jos rauhan aikana riidellään, niin sen tietää, mikä lopputulos on kriisin aikana.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin kiitän ed. Akaan-Penttilää ja ed. Pulliaista näistä puheenvuoroista, koska se, miksikä tartuin tähän perustelematta lähemmin, liittyy nimenomaan tämän sopimuksen sisällä olevaan hyvin merkittävään henkiseen periaatteeseen. Siis juridisesti varmasti asia on näin, mutta jos jäsenvaltiot pääsevät tämän suuntaiseen yhteiseen sopimukseen, mielestäni se osaltaan on jo vahvistamassa keskinäistä luottamusta, ja sillä on tulevan yhteistyön kannalta hyvin tärkeä merkitys.

Lauri Oinonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Täällä ed. Karjula muun muassa toi esille tämän henkisen periaatteen turvatakuulausekkeessa. On hyvin tärkeätä, että muistamme tämän olemuksen, että kyse on henkisestä periaatteesta ja mikään kansainvälinen oikeus ei ole rankaisemassa, jos joku ei Suomea auta. Mutta me olemme velvolliset auttamaan tietysti sopimuksessa kirjoitetulla tavalla muita.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies, värderade talman! Haluaisin myös omalta osaltani kiittää edustajia hyvin mielenkiintoisesta keskustelusta. Tässä on keskusteltu sekä Euroopan historiasta että tulevaisuudesta, meidän asemastamme maailmassa. Mutta yhtä kohtaa minun on pakko korjata. Mielestäni Euroopassa on käyty oikeastaan neljä sisällissotaa, jos ne lisätään siihen 30-vuotiseen sotaan, joka oli meille aika vaikea uskonsota.

Isäni tuli seudulta, jolla Suomen kohtalo sinetöitiin vuonna 1808, siis 200 vuotta sitten. Silloinkin oli päittemme yli päätetty, mihin me kuulumme. Mutta näitten teidän mainitsemienne kolmen sodan jälkeen me olemme nyt ensimmäistä kertaa niissä pöydissä, joissa tulevaisuudestamme päätetään. Tätä minä muistelin, kun me kävimme kamppailua, keskustelimme ennen kansanäänestystä siitä, mihin Suomen tulee kuulua. Näin sanoakseni suoraan minun raitani tässä asiassa ovat.

Moni edustaja on nostanut esille sen, ja viimeksi edustajat Karjula ja O. Mäkelä, että hyvä hallinto, avoimuus ja tehokkuus ovat keskeisiä periaatteita tässä sopimuksessa. Näin on, ja näitä kaikkia, erityisesti hyvää hallintoa ja avoimuutta, ajettiin suomalaisin voimin tähän sopimukseen, ja siitä tulemme huolehtimaan tässä täytäntöönpanossa.

On viitattu tarpeeseen vaikuttaa aktiivisesti Euroopan parlamenttiin. Meidän pitää toisaalta pitää suomalaismeppejä hyvin informoituina siitä, miten käy, mutta vaikuttaa myöskin kaikkiin muihin. Luulen, että tämä on yksi asia, miksi tarvitaan myöskin eurooppaministeri. Näin muutkin eurooppaministerit vaikuttavat.

On väitetty, että meillä pienillä jäsenmailla vähenee vaikutusvalta. Toisaalta pieniä jäsenmaita on entistä enemmän, ja harvoin on nähty sellainen tilanne, että kaikki suuret, kolme suurinta jäsenmaata, olisivat yksimielisiä jostain asiasta. Harvemmin näin on. Usein meidän pienempien on välitettävä niiden kesken.

Ne uudet toimielimet tulevat. Hallituksen kanta on, että on hyvä, että me saamme niin sanotun korkean edustajan, joka pystyy huolehtimaan kaikista niistä välineistä, jotta EU olisi globaali, vahvempi toimija. Silloin voidaan käyttää myöskin laajaa turvallisuuskäsitettä ja kaikkia niitä menetelmiä, mitä meillä on.

On määritelty toisaalta, että Eurooppa-neuvoston pysyvä presidentti ulkoisissa suhteissa edustaa EU:ta niin sanotussa yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja omalla tasollaan. Tämä määrittää mielestäni esimerkiksi, että hän tulee olemaan sellainen henkilö, joka niin sanotussa kolmas maa -suhteessa, Venäjä-suhteessa, voi olla myöskin tärkeä toimija EU-komission puheenjohtajan lisäksi. Vaikka ei menisi spekuloimaan niin hirveän paljon, niin kyllähän pienten jäsenmaiden edustajat ovat esimerkiksi tämän pysyvän puheenjohtajan spekuloinnissa aika vahvasti esillä.

Mitä meidän tässä tulevaisuudessa pitää ajaa? Meidän tietenkin pitää ajaa, niin kuin ed. Karjula totesi, hyvää innovaatiota, ja Suomea kuunnellaan tällä hetkellä hyvin paljon näissä asioissa. Mihin Suomi yhdistetään tällä hetkellä? Hyvään koulutukseen, hyvään innovaatiojärjestelmään, hyvään energia-, ympäristö- ja metsäsektorin osaamiseen. Nämä ovat muun muassa meidän valttejamme ja yleensäkin ympäristösektori, jota meidän pitää edistää Euroopassa ja Euroopan kautta maailmanlaajuisesti.

Eilen oli merkittävä päivä Helsingissä. Te kuuntelitte, osa teistä, kun komission puheenjohtaja Barroso oli puhumassa täällä Helsingissä siksi, että Kemikaalivirasto otettiin käyttöön. Minä uskon, että Kemikaalivirasto tulee osoittamaan, että se on ympäristön ja osaamisen ja innovaation kannalta paljon tärkeämpi kuin se Parman virasto, Elintarvikevirasto, jota jotkut edelleen haikailevat. On merkittävä aloite, että silloinen suomalainen komission jäsen pisti koko lainsäädännön alulle ja teki idean tästä, että meidän pitäisi saada tämä Kemikaalivirasto.

Lopuksi muutama hajahuomio. On totta, että EU on asettanut itselleen kehitysyhteistyötavoitteet, ja tästä tullaan keskustelemaan muun muassa nyt kesän Eurooppa-neuvostossa. Tämä tulee olemaan mielenkiintoinen paikka. Meillä vahvistuu kaksi ihmisoikeuslinjaa, sanoakseni: oma perusoikeuskirja ja sitten se, että me alistumme Euroopan ihmisoikeussopimukselle. Nämä kaksi pilaria ovat merkittäviä ja poikkeavat siinä suhteessa kansainvälisen järjestön toimintatavasta, että me alistamme itsemme.

Itse uskon ja sen olen nähnyt muun muassa, kun puhutaan ihmisoikeuksista, että ilman EU:ta romanien asema Itä-Euroopan maissa olisi heikko. Se ei ole vielä tällä hetkellä hyvä, siellä on paljon asioita, joihin täytyy puuttua, mutta olemme kuitenkin koko ajan esimerkillämme avaamassa, kehottamassa parempaan koulutukseen tämän vähemmistön osalta.

Lopuksi haluaisin todeta, että ei tämä kansalaisaloite ole mikään niin heppoinen. Tavallaan embryo siihen on esiintynyt jo niissä vetoomuksissa, mitä on tehty Euroopan parlamentille, ja siinä on muun muassa eläinkokeita rajoitettu, esitetty suojelua suurille nisäkkäille, ja sitä kautta on myöskin EU-lainsäädäntö jo tällä hetkellä kehittynyt.

Nyt tulevaisuudessa, ensi kesänä, tämän talven aikana meidän on mietittävä — kaikkien poliittisten ryhmien — mitä me haluamme EU:lta tulevaisuudessa, koska poliittinen suunta Euroopassa ratkaistaan toisaalta Euroopan parlamentin vaaleissa ja toisaalta kansallisissa vaaleissa. Tämä keskustelu on myös tuotava yhteen. Ei käydä erillistä Euroopan parlamentti -keskustelua, erillistä kansallista keskustelua, vaan kaikki eurooppapolitiikka on sekä täällä että siellä mukana.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva Lissabonin sopimus on avannut meille eri lukijoille erilaisia näkökulmia ja myös erilaisia painotuksia. Toivoisin, että vahvistuu kaikki se, mitä on täällä keskustelussa nostettu hyvinä asioina, kuten demokratian toteutumisen vahvistuminen. Odotetaan, että tämän kautta demokratia vahvistuu, tämän kautta hyvä hallinto vahvistuu, avoin päätöksenteko vahvistuu, ihmisoikeudet vahvistuvat, ja monta monta muuta asiaa on mainittu. Odotetaan, että tämän sopimuksen myötä Eurooppa kehittyy sosiaalisempaan, yhteisöllisempään suuntaan. Varmasti näitä kaikkia me itse kukin toivomme, niin kansalaiset kuin päätöksentekijät.

Tietenkin on se toinenkin puoli: tässä samalla on peräänkuulutettava ja kysyttävä, onko käsite demokratia ja käsite itsenäisyyskin tänä päivänä ymmärrettävä vähän toisella tavalla. Mielestäni täällä ed. Karjula hyvin analyyttisesti ja filosofisesti pohti itsenäisyys-käsitettä, ja varmasti näin on, kun me itse kunkin kansallisvaltion kautta katsomme, mitä tapahtuu meidän itsenäisyydellemme ja mitä kaikkea me liitämme itsenäiseen päätöksentekoon ja itsenäisenä valtiona olemiseen, itse kukin niin meistä täällä eduskunnassa kuin ihmisistä, jotka kantaa tähän Lissabonin sopimukseen ottavat.

Näen kuitenkin, että tätä EU:n Lissabonin sopimusta on tarkasteltava kriittisesti, koska vain mielestäni sen kautta saadaan muutokseen myös laajasti hyväksyttävä suunta ja kehitystä oikeaan, laajaan suuntaan kansan keskuudessakin, jos siihen voidaan kriittisesti suhtautua. Tässä aikaisemmin on puhuttu erilaisista lausunnoista, joita on eri vuosina täällä mietintöjen ja lausuntojen sisälle kirjoitettu. Muun muassa suuri valiokunta vuonna 2006 esittäessään tästä lausunnon totesi siellä kansalaisten kasvavan kriittisyyden ja kiinnostuksen puutteen unionia kohtaan. Lausunnossa kehotetaan valtioneuvostoa ottamaan kansalaisten EU-kielteisyys vakavasti ja lisäämään kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa tapahtuvaa vuoropuhelua.

Tämä hyvä kehotus on nyt tässä yhteydessä, kun me tätä käsittelemme, jäänyt ilmeisesti unhoon, tai sitä ei ole otettu huomioon. Sitä pidän erittäin huonona, kielteisenä asiana. Varmasti, jos kysymys on hyvästä sopimuksesta ja koko kansaa koskevasta asiasta, mielellään olisi nähnyt, että tässä keskustelussa ennen Lissabonin sopimuksen hyväksymistä olisi kansa saanut olla laajasti mukana ja olisi järjestetty erilaisten foorumien yhteydessä keskusteluja.

Arvoisa puhemies! Tämä sopimus laajentaa nyt Euroopan unionin päätöksentekoelinten toimivaltaa siihen nähden, mitä Suomen liittymissopimuksen aikaisessa sopimuksessa oli. Silloinhan järjestettiin kansanäänestys. Sen jälkeenkin perussopimuksia on muutettu, ja nyt tämä Lissabonin sopimus merkitsee unionin toimivallan laajenemista ulkoasioissa sekä oikeus- ja sisäasioissa. Perustuslakisopimus lisää määräenemmistön käyttöä neuvostossa ja kasvattaa Euroopan parlamentin valtaa yhteispäätösmenettelyä laajentamalla.

Näen, että nyt kun sopimus ratifioidaan, siirrytään useimmissa asioissa siis siihen suuntaan, mitä aikoinaan eduskunta vastusti, kun se toivoi yksinkertaista kaksoisenemmistöä. Nyt kuitenkin Lissabonin sopimuksessa ehdotetaan 55/65-järjestelmää, joka suosii suuria jäsenvaltioita. Näen, että tämä ei välttämättä ole Suomelle eduksi.

Sopimuksen hyväksyttävyyden kannalta Lissabonin sopimus myös jättää auki monia tärkeitä asioita, muun muassa puolustusyhteistyön yksityiskohdista sopimisen, turvatakuulausekkeiden soveltamisen ja EU:n puheenjohtajuuden uudelleen järjestämisen ja myös komissaarien kierrosta sopimisen.

Vielä voi sanoa, jos ajatellaan tulevaisuutta, että selkeiden tulevaisuusvisioiden ja toimintaohjelmien puuttuessa kansalaisten on vaikea hahmottaa, miten EU todellisuudessa heihin vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Suurten jäsenmaiden vallan kasvu ja EU:n etääntyminen tavallisista kansalaisista lisää tästä eteenkinpäin varmasti tyytymättömyyttä kansalaisten piirissä, ja toivoisin näin kansanedustajana, että tätä ei tapahtuisi. Huoli pienen maan mahdollisuudesta olla ytimessä vaikuttamassa on aiheellinen.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Kun täällä viimeksi käsiteltiin Euroopan unionin perustuslakisopimusesitystä, joka hylättiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä, niin silloin äänestin tätä hylättyä esitystä vastaan. Eduskunnan enemmistöhän halusi silloin hyväksyä tämän hylätynkin esityksen.

Perusteluni sopimuksen hylkäämiseksi olivat silloin seuraavanlaiset: Ensiksi, asiasta ei järjestetty Suomessa kansanäänestystä. Sitähän vaativat muun muassa vihreät hyvin voimallisesti. Toiseksi, sopimus olisi lisännyt suurten EU-jäsenmaiden valtaa pienten kustannuksella. Se on tullut tänäkin iltana monta kertaa esille. Kolmanneksi, sopimus militarisoi Euroopan unionia, ja neljänneksi, sopimus vei selvästi EU:ta liittovaltion suuntaan. Olisihan EU:lle valittu muun muassa presidentti ja ulkoministeri. Ja viidenneksi, sopimus olisi lisännyt ennestäänkin suurta byrokratiaa Euroopan unionissa.

Arvoisa puhemies! Nyt kun käsitellään Euroopan unionin perussopimuksen muuttamista, niin sehän on lähes samanlainen kuin edellä mainittu, Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä hylätty perustuslakisopimusesitys, joten aivan samoilla perusteilla on nytkin helppo olla esityksen hylkäämisen kannalla.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin muutama sana kuntien ja alueiden asemasta.

Kunnissa ja alueilla pidetään ennen kaikkea suomalaisia hyvinvointipalveluja. Pääosa palveluista tuotetaan edelleen julkisina palveluina. Samalla kunnat ja alueet ovat se taso, jolla kansalaiset kohtaavat Euroopan unionin ja sen lainsäädännön. On esitetty arvioita, että peräti kaksi kolmasosaa EU:n lainsäädännöstä ja ohjelmista pannaan täytäntöön paikallisella tasolla. Kansalaisten hyvinvointia ja oikeussuojaa turvaavat palvelut ja niitä koskevat velvoitteet varmistetaan Pohjoismaissa pääasiassa valtion, kuntien, kuntayhtymien sekä yleishyödyllisten järjestöjen voittoa tavoittelemattomana toimintana. Muualla Euroopassa nämä toiminnot ovat melko pitkälle markkina- ja vakuutusperusteisia.

Arvoisa puhemies! Tämä meidän hyvä järjestelmämme vaarantuu nyt, jos Lissabonin sopimus hyväksytään, eli entistä enemmän mennään tähän markkinahenkisyyteen ja yksityistämiseen näissä peruspalveluissa myöskin.

Täällä ovat myös monet edustajat, muun muassa ed. Tuomioja, todenneet, että nyt esitetty sopimus on jonkin verran epäselvempi kuin aikaisempi perustuslakiesitys. Näin varmasti on, ja sitä suuremmalla syyllä, arvoisa puhemies, on helppo äänestää tätä esitystä vastaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kolme ensimmäistä puheenvuoroa tässä keskustelussa alkoivat sen kertomisella, kuinka vähän julkista keskustelua tästä Lissabonin sopimuksesta on käyty, ja on päivitelty sitä, mikähän sen poliittinen merkitys onkaan.

Arvoisa puhemies! Tämähän ei ole sattuma. Nimittäin siinä kävi sillä tavalla, että valtioneuvoston kanslia käytti konsulttifirmaa kysymään, mikä olisi se oikea taktiikka hoitaa näitä asioita, valitaanko matala profiili vai vähän rämäkämpi profiili. Siitä on jo tovi aikaa. Perustuslakisopimuksen käsittely täällä osoitti ensiksi, että matala profiili on paikallaan. Silloin toki käytiin ihan pikkusen enemmän keskustelua, mutta nyt se sitten vielä ihan kärjistettiin tässä yhteydessä, että ei mitään muuta kuin se minimi. Lehdetkin kuin yhdessä sopivat siitä, että ei edes tämmöisiä yliö- ja alioartikkeleita, ei mitään julkaista, niin että tämä menisi niin kuin noin suitsait vain. Tämä oli konsulttisuositus, ja sen mukaisesti on tähän hetkeen tultu. Eivät nämä asiat yllätyksiä ole.

Arvoisa puhemies! Mikä merkitys näillä on? Niillä on oikeastaan se merkitys, että ne toimivat tavallaan ed. Soinin idean vastaisesti sillä tavoin, että kun hän on huolissaan siitä, että nyt mennään tiettyyn suuntaan ja EU vahvistuu kansallisvaltioitten kustannuksella, niin itse asiassa juuri kansalaiset tästä syystä, kun eivät tunne tätä putiikkia omakseen, vieraantuvat siitä EU:sta ja ryhtyvät suhtautumaan siihen yhä kielteisemmin, niin että ollaan siinä tilanteessa, mitä ed. Yrttiaho muun muassa täällä puheenvuorossaan totesi, että vaikka kuinka nyt sitten muuten yritetään jollakin tavalla olla, niin sitten kuitenkaan se kannatus ei kovin hääppönen ole. Elikkä siis toisin sanoen kehitys itse asiassa menee juuri siihen suuntaan kuin ed. Soini ei halua sen menevän elikkä tavallaan toimii siihen suuntaan, mihinkä ed. Soini sitten pohjimmaltaan haluaa asioita vietävän.

Sitten, arvoisa puhemies, yksi hyvin merkittävä samanlainen yleinen näkökohta on siinä, mihinkä tämä Euroopan yhteisö ja Euroopan unioni on menossa. Se on menossa nimenomaan Välimeri-keskeiseksi alueeksi. Kun täällä varsin monet kansanedustajat ovat todenneet, aikaan sopivasti, että jospa sittenkin tästä Euroopan yhteisöstä olisi se hyöty, että se ottaisi ilmasto- ja energiapolitiikan vakavasti ja toimisi niin kuin kollektiivisesti tämän yhteisön jäsenvaltioitten hyväksi tässä suhteessa, niin tässä samassa hengenvedossa, kun kannatan tätä ajatusta ja toivomusta, totean sen, että tämä samainen ilmastonmuutos, joka nyt kohtuullisen vääjäämättömästi näyttää etenevän, näkyy ja tuntuu luonnossa huikeasti paljon voimakkaampana ilmiönä ja Välimeren alueella kuin Pohjois- tai Luoteis-Euroopassa, mikä tarkoittaa sitä, että yhteisönä Euroopan unionin kiinnostus väkisin kohdistuu Välimeren alueeseen ja kaakkoiseen Eurooppaan. Elikkä siis toisin sanoen siinäkin suhteessa me olemme eräällä tavalla mopen osilla.

Siihen kysymykseen, millä tavalla me saisimme nyt näillä äänivalloilla asemamme kuuluviin, vastasi presidentti Barroso täällä eilisessä puheenvuorossaan, kun hän nosti esille sen, että tarvitaan ahtisaaria Suomen aseman kohottajiksi. Nyt vaan, arvoisa puhemies, sattuu olemaan sillä tavalla, että ahtisaaria ei tässä pelissä sen mukaan ole, mitä täällä ajetaan, koska ajetaan sitä, että kulloiseltakin tasavallan presidentiltä otetaan viimeisetkin valtaoikeudet näissä asioissa pois, ja pääministerin asemasta ei ole mitään asiaa sellaiseen asemaan kuin Ahtisaarellakin oli.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Erkki Pulliainen kiinnitti erittäin tärkeisiin asioihin huomiota alkaen siitä, että tätä Lissabonin sopimusta koskevaa keskustelua käydään aivan liian hiljaisesti ja aivan liian matalalla profiililla.

Ensinnäkin eduskunnassa tämä käydään, sanoisinko, normaalin matalalla profiililla. Tämä on vahinko. Ennen kaikkea on vahinko, että tästä media ei kerro kansalaisille juuri lainkaan, ja edelleen on vahinko, että muutoinkaan kansalaiset eivät ole kiinnostuneet asiasta, kun heitä ei ole asiasta informoitu. Nämä paksut niteet, joita me kansanedustajatkin olemme saaneet, ovat varsin vaikeaselkoisia, vaikeasti ymmärrettäviä, ja edustajien työpäivien kiireisiin — hyvin tietäen työpäivän kiireet — on kuulunut se, että nämä niteet valiokuntien pöydilläkin siirtyvät siihen pinoon, joka löytää hyötykäyttöä uusiokäytössä. Elikkä hyvin suuria puutteita on tässä asian käsittelyssä näiltä osin, asioissa, jotka koskettavat, kuten täällä on ansiokkaasti todettu useammassa puheenvuorossa, kansalaisten arkipäivää.

Todellakin käy niin, että EU jää entistä etäisemmäksi, monimutkaisemmaksi, byrokraattisemman tuntuiseksi. Ja aivan kuten ed. Pulliainen toi esille, EU:n kiinnostus suuntautuu erityisesti sinne Välimeren alueille. Tuolla EU:n eri huoneissa ne kerrat käydessäni, jotka olen siellä käynyt, olen huomannut, että kartta loppuu tuohon Baltian maitten kohdalle. Pohjois-Eurooppa katkeaa Tukholman, Baltian maiden vaiheille. Siellä ei monissa huoneissa Suomea edes näy, ja jos näkyy, niin siitä on tehty semmoinen pieni lisäys sinne reunaan. Ainakin minä olen tuon havainnon varsin monessa EU:n kammarissa joutunut valitettavasti tekemään. Olen tästä aika pahoillani. (Ed. Akaan-Penttilä: Samat sanat! — Ed. Pulliainen: Liikanen lupasi hoitaa asian aikanaan, vaan eipä hoitanut!) Se olisi ehkä joillekin Euroopan väkiluvultaan suurille maille vähän vaikeaa nähdä, mitenkä komeasti tämä Pohjola siellä kartalla näkyisi. Minä olen tähän hyvin pettynyt. Me emme ole Euroopan kartalla, kun tämmöisiä karttoja siellä huoneissa on. Me kuvittelemme olevamme, mutta emme ole siellä. Näin kuvaannollisesti otan tämän karttaesimerkin esille.

Todella olisin toivonut, että tämä asia olisi rohjettu tuoda avoimesti kansan keskusteltavaksi, koska se on monella tavalla tärkeä. Nyt maaseudulla EU koetaan ylhäältä päin sanelevaksi: kuinka paljon pitää olla susia ja karhuja ja suurpetoja. Tämä on se kansalaisten kokemus, ynnä kansalaisilla on aavistus ja tunto siitä, että me olemme nettomaksajia, (Ed. Pullliainen: Johtuuko se susista ja karhuista?) ja tämänhän tilastotkin sitten voivat meille osoittaa.

Jos EU on suuntautunut tuommoisiin Välimeren maihin, niin sitten tietysti on tämä itäinen ulottuvuus, jota erityisesti Puola on ajamassa. On aivan ymmärrettävää, että kansanvaltaa ja demokratiaa halutaan ulottaa itäiseen Eurooppaan. Tällä on vahva rauhaa, tasapainoa, turvallisuutta luova vaikutus. Kun kansalliset rajat ovat poistuneet, sillä on ollut omat myönteiset vaikutuksensa, mutta myös omat kielteisetkin vaikutukset myös rikollisuuden lisääntymisenä, huumeitten kuljetuksina. Entistä suuremmat haasteet on sitten nykyaikaisilla keinoilla koettaa rajoittaa rikollisuuden kulkemista.

Täällä on monissa puheenvuoroissa tuotu esille ne myönteiset puolet, joita EU tarjoaa, ja koska aika on rajallinen, niin joudun tässä väkisinkin tuomaan esille näitä kriittisiä näkökohtia.

Ed. Karjula toi hyvin näistä turvatakuista esille sen, että niissä on tämmöinen henkinen periaate. Toivon mukaan me suomalaiset muistamme tämän. Se oli erittäin hyvin ed. Kyösti Karjulan kiteyttämässä puheenvuorossa sanottu. Todellinen turvallisuus maanpuolustuksen osalta rakentuu vain omiin itsenäisiin, kansallisiin puolustusvoimiin, yleiseen asevelvollisuuteen ja huolen kantamiseen siitä, jotta voimme, niin kuin EU:n sopimus sitten ainakin jollakin tavalla ja myös täydellisesti velvoittaisi meitä, auttaa muita. Mutta tässä olisikin suuria ongelmia, koska useimmat nuoret upseerit vierastavat tällä hetkellä kansainvälisiä tehtäviä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Elämme konsulttien aikaa. Tässä ed. Pulliainen kertoi hallituksen konsultista, joka on esittänyt soveliaat käyttäytymissäännöt, jotta Lissabonin sopimus menisi mahdollisimman pienin pulinoin. Sitten meillä on omat konsultit, niin kuin Kms, tähän rahoituspuoleen olemassa. Muistan, että keskeinen hallituspuolue sanoi, että vastuullinen markkinatalous on suomalaisen paras ystävä. Mutta tietysti Lissabonin sopimuksesta pitää kysyä, onko siinä vastuullista markkinataloutta vai onko EU:n toiminnassa enemmän neoliberalismia. Se on aika tärkeä ja keskeinen asia.

Siihen vielä, mikä ed. Oinosen puheenvuorossa vilahti: suurpetokysymykseen. Tässä kyllä antaisin EU:lle positiivisen palautteen. Ilman Euroopan unionia meillä tuskin olisi suurpeto-ongelmia johtuen juuri siitä, että tämä metsästäjäkansa olisi kyllä ampunut ja vähintään salametsästänyt nämä suurpedot ilman Euroopan unionin tässä asiassa jonkin verran käyttämää positiivista valvovaa silmää. Tosin saamani tiedon mukaan Kainuussa nimismies on joutunut nostamaan kätensä salametsästäjien edessä ylös ja sanoo, ettei löydy yhteiskunnasta tukea lain toteuttamiselle vaan toiminta on karannut käsistä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä yksi yksityiskohta, jonka olisin tuonut esille, jos olisin saanut puheenvuoron päivän pitkässä debatissa. Nimittäin kun ed. Sasi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toi perustuslakivaliokunnan lausuntoon liittyen näitä perustuslaillisia näkökohtia esiin, niin olin syvästi hämmästynyt siitä, että hän ei tuonut esille sitä erittäin akuuttia törmäyskurssia, jolle Suomi on ajautunut tilatukilain kautta vastaan Euroopan yhteisön komissiota. Siinä on nyt käynyt sillä tavalla, että kahteen kertaan perustuslakivaliokunta on todennut, että asiat ovat näin, ja nyt se on sitten menettelyssä komission taholta suhteessa EY-tuomioistuimeen.

Arvoisa puhemies! Hyvä laittaa pöytäkirjaan tämä asia tässä vaiheessa: Nimittäin keksin maatalousvaliokunnassa pyytää lausunnon siitä, paljonko Suomen perustuslaki maksaa, joka hinta mitataan tässä EY-tuomioistuinkäsittelyssä. Asiantuntijalausunto oli se, että haarukka on 10—50 miljoonaa euroa, elikkä Suomen perustuslain hinta on ensimmäisen kerran rahallisesti määritelty, mitä se on.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen toi täällä erittäin hyvän asian esille kiinnittäessään tähän tilatukilakiin huomiota. Tätähän viime vaalikaudella täällä käsittelimme, ja lopputulos oli mielestäni onnistunut ja oikea. Mutta nyt on aivan käsittämätöntä, että muiden Euroopan maitten meille vieraitten olosuhteitten vuoksi sovelletaan Suomen oikeustajun vastaista periaatetta; yksioikoisesti voi näin sanoa, jos EU:n tahto tulee tässä kysymyksessä toteutumaan.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! No niin, onneksi ehti vielä, pari kertaa meni ohi.

Sen verran mainitsisin, kun täällä on Barroson vierailustakin puhuttu, ed. Pulliainen sen ansiokkaasti mainitsi, että tuli mieleen, että se, mikä minun korviini oikein hyvältä kuulosti, oli se, että kun Ahvenanmaa on selkeästi käyttänyt hyväkseen tätä tilannetta esimerkiksi surkean kalastuslain kohdalla — muualla Euroopassa on kiristetty kalastuslakeja ja rajoitettu kalastusoikeuksia — ja Suomen hallitusta kiristettiin sillä, että aikaistettiin Itämerellä kalastusta Ahvenanmaan alueella ja siirretään vielä pohjoisempaan sitä suojelurajaa — näistä ei ole mitään puhuttu — niin Barroso ilmaisi asian niin, että Suomi on itsenäinen valtio ja Suomen pitää hoitaa omat asiansa itsenäisesti, että Ahvenanmaan kanssa ei tulla neuvottelemaan mistään mitään, koska Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden liitto.

Toivoisin, että Suomen valtio ryhdistäytyisi tässä, koska tämä linja näkyy ikävästi siinäkin, että mitään kuntaliitoksia ei tehdä ruotsinkielisillä alueilla. Ydinvoimaloita oli kaavailtu rannikolle, tuulivoimala-alueita ruotsinkielistä asutuksen alueille; niistä mitään ei saada sinne, kaikki tämän nykyisen tilanteen vuoksi, joka vaikuttaa eräänlaiselta kiristykseltä Ahvenanmaan suhteen ja Suomen suhteen, siis suhteessa Eurooppaan ja tähän sopimukseen, jota vastustan, melkein ed. Soinin suulla. Mutta kuitenkin tämä kiusallinen tilanne pitäisi ratkaista nyt selkeästi Suomen hallituksen päätöksellä suhteessa Ahvenanmaahan ja siihen liittyviin lieveilmiöihin. Ja tosiaan nyt, kun sieltä tuli puheenjohtaja Barroson tasolta neuvoa vähän siihen, kuinka Suomen pitäisi omat sisäiset asiansa hoitaa, niin toivoisin tässä ryhtiä myös ainakin vihreitten taholta, koska on ollut hävettävää, että Itämerta tässä kalastusasiassakin on kohdeltu tällä tavalla.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kyösti Karjulan aiemmin käyttämään puheenvuoroon vielä viittaisin: Paitsi että Suomi menettää vakinaisen komissaarin, se menettää myöskin europarlamentaarikkojen määrässä. 13 on aika vähän 700:sta. Täällä jo ed. Karjula toi esille sen, että suomalaisten europarlamentaarikkojen tulisi muodostaa hyvä tiimi. Tämä todella olisi tarpeen. Se tuntemus, joka minulla on europarlamentaarikkojen työskentelystä, on se, että tällaista tiimiä ei taida ainakaan riittävästi olla.

Minä toivon, että jatkossa suomalaiset europarlamentaarikot eri poliittisista ryhmistä valittuina voisivat muodostaa myöskin erittäin tehokkaan ja hyvän kansallisen tiimin, joka voisi vielä täydentyä vaikka Pohjoismaitten ja Baltian maitten ja muitten sopivien yhteistyökumppanien avulla. Mutta odottaisin ensiksi meidän omilta eurokansanedustajiltamme hyvää kansallista yhteistyötä.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Suomen europarlamentaarikoilla on omat poliittiset käsityksensä, ja ne käsitykset monissa keskeisissä asioissa kuvastavat suomalaista poliittista keskustelua, eivätkä he muodosta mitään sellaista yhteisöä, mitä toivottiin.

Ed. Pulliainen otti esiin Välimeren, ja tietenkin siinä on tärkeitä ulottuvuuksia ajatellen energiayhteistyötä, ajatellen mahdollisuutta turvata vakautta lähiympäristössämme. Mutta sen lisäksi on tullut itäinen ulottuvuus, josta nyt keskustellaan. Vastaavalla tavalla siinä suunnassa voi lisätä vakautta. Kuitenkin on todettava, että arktiset alueet ovat myöskin kaikkien lisääntyvän huomion kohteena. Siihen liittyy nimenomaan pohjoinen ulottuvuus, jota me olemme ajaneet, mutta myöskin yhtenäinen meripolitiikka, jonka kautta voidaan edistää turvallisuutta, hyviä kuljetusmahdollisuuksia ja ennen kaikkea alueen luontoarvoja, joten näiden eri ulottuvuuksien pitää nivoutua yhteen.

Nettomaksuosuudesta on puhuttu tänään hyvin vähän. Siinä yhteydessä voin sanoa, että vertailkaamme joskus tilannetta esimerkiksi Norjaan, joka Euroopan talousalueesta maksaa noin 3 miljoonaa euroa vähän pidemmältä kaudelta. Se on huomattavan kallista, eikä heillä ole sanan sijaa. Joskus kannattaisi tämä ottaa esiin.

Joku väitti, että kansanäänestyksestä ei olisi keskusteltu tässä yhteydessä. Lyhyesti todettiin, että koska ei edellisellä kerralla puolueiden välillä syntynyt yhteisymmärrystä siitä, niin ei äänestetä tälläkään kertaa.

Haluaisin oikeastaan jättää ed. Pertti Virtasen huomiot, koska ne ovat niin asiantuntemattomia, omaan arvoonsa, mutta on todettava, että ruotsinkielisissä kunnissa on huomattava määrä kuntaliitoksia tekeillä Manner-Suomessa ja niitä tehtiin aiemmin 1970-luvulla huomattavasti suuremmassa määrin kuin suomenkielisissä kunnissa. Esimerkiksi Pohjanmaan liitto on teettämässä tuulivoimakartan, ja siellä suunnitellaan, mihin pitää sijoittaa tuulivoimaloita. Muuten jätän hänen arvionsa omaan arvoonsa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin legimiteetti minun mielestäni on siinä, että sillä on ollut erinomaisen selkeä johtoasema globaalissa ilmastonmuutoskamppailussa, työssä ilmastonmuutoksen hillinnän puolesta. Ja, aivan oikein, jos joku asia komission puheenjohtajan käynnin yhteydessä oli arvokasta, kun hän piti puheenvuoronsa lisärakennuksessa, niin se oli tämä taistelu ilmastonmuutosta vastaan. Mielestäni se oli kaikkein tärkeintä.

Nämä direktiivit, jotka liittyvät ympäristönsuojeluun ja myöskin biodiversiteettiin, ovat myös olleet Suomelle erittäin tärkeitä. Tässä EU on ehdottomasti hyvällä linjalla, paljon paremmalla kuin Suomen politiikka keskimäärin.

Kun ed. Pertti Virtanen vielä tuossa luetteli Ahvenanmaan syntejä, niin ei ainakaan sitä voi synniksi syyttää, ettei ahvenanmaalaisilla ole ryhtiä ajaa omia asioitaan, sen näimme tuolla lisärakennuksessa, kun heidän edustajansa sanoi, että Suomessa on kaksi perustuslakia, toinen on Ahvenanmaan ja toinen on tämä Suomen perustuslaki. Näin ollen hän oli vahvasti omansa puolesta.

Mutta noiden tuulimyllyjen ja tuulienergian rakentaminen saaristoon suomen- tai ruotsinkielisesti, sattumanvaraisesti minne tahansa, ei ole kokonaisekologian kannalta järkevää. Ne pitää keskittää tuulivoimapuistoihin, ja Perämeri on hyvä paikka.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä Oolannin edustaja todella kiinnitti huomiota sellaiseen asiaan, että muka täällä Suomen maantieteellisellä alueella, valtiollisella alueella olisi kaksi parlamenttia, niin kun hän sanoi. Näinhän ei asianlaita todellakaan ole. Se varmasti tulee korjatuksi sinne Oolannin suuntaan tässä hyvin pian pääsihteerin toimesta, jos olen oikein ymmärtänyt.

Arvoisa ministeri Thors, kaksi näkökohtaa. Siinä, mitä sanoitte äsken vakaudesta ja pyrkimyksestä vakauteen, olemme aivan täsmälleen samaa mieltä. Ja alueellinen suuntautuminen on juuri niin kuin sanoitte, ja nyt vielä Barentsin ulottuvuus tulee vielä ihan omanaan. Siitä tulee kansallisella tasolla valmiiksi ensi viikolla Lappi-työryhmän mietintö jnp., joka varmasti on erittäin mielenkiintoinen asiakirja EU-komission kannalta, todella mielenkiintoinen, ja varmasti käännetään salamana englannin ja ranskan kielelle.

Mutta kun se Välimeren alue on jo nahkealehtisten kasvien vyöhyke, jossa siis kasvillisuus on jo varautunut kuivuuteen, niin kun sitten se kuivuus menee ihan äärimmäisyyteen, niin kuin se tämän ilmastonmuutoksen kautta näyttää nyt menevän, niin sehän merkitsee sitä, että nekään kasvit eivät tule, puhumattakaan viljakasveista. Eli toisin sanoen tarkoitin tuossa puheessani vain sitä, että eräänlainen hätä, hätä maataloudesta, hätä vedestä ja energiasta, kun pitää sitä kuumuutta lieventää, jotta ihmisillä olisi siedettävämpi olo, ohjaa mielenkiintoa sinne Välimeren alueelle ja kaakkoiseen Eurooppaan.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Ministeri Thorsille voisin sanoa, että kun en ollut 1970-luvulla politiikasta kiinnostunut, niin en todellakaan tiedä niistä kuntaliitoksista mitään. Ja mitä nyt on lehdestä lukenut ja nähnyt, niin vaikeata ja hankalaa on ollut. Sitten kun meillä on käynyt täällä lähetystöjä, niin on aika selkeästi annettu ymmärtää, että tämä asia on tällä lailla.

Ed. Pulliainen mainitsi tämän Ahvenanmaan käyttäytymisen tässä tilaisuudessa. Se, mistä ei puhuta ja mistä kyllä voi lukea Maaseudun tulevaisuudesta ja netistä aika monesta paikasta: miksei tästä kalastuslain todella kummallisesta muutoksesta Ahvenanmaan hyväksi kaikin tavoin voi puhua? Kun piti kiristää kaikkia sääntöjä, että luonnon viimeiset lohet, noin 1—1,5 prosenttia lohista, pääsisivät Muonion ja Tornion jokiin, kun piti kaikkea kiristää Euroopan mukaan, niin päinvastoin kaikkea höllennettiin täysin ahvenanmaalaisten toiveitten mukaan. Miksei siitä voi puhua? Miten se on jotenkin järjetöntä tai ei kuulu asiaan? Minun mielestäni tässä on vakava ilmiö meidän oman itsenäisen valtiomme sisällä: käytetään melkein kiristyssuhdetta tässä tilanteessa ja sitten yritetään jotenkin hukata tai haihduttaa se tänne näin, ettei tässä ole nyt siitä kyse ollenkaan eikä nämä asiat kuulu yhteen eikä näitä voi koplata yhteen. Se on sinänsä ihmeellistä.

Tämän Välimeren suhteen voisi sanoa, kun ed. Soini aina puhuu molokinkidasta, että se tavallaan valitettavasti ei ole roomalainen ilmaisu vaan puunilainen ilmaisu ja liittyy Karthagon foinikialaisiin ja nykyisten tutkimusten mukaan, ruotsalaisten, göteborgilaisten, tanskalaisten tutkijoitten mukaan, ilmeisesti liittyy tänne pohjoiseen välimereen koko ilmaisu. Mutta ei siitä sen enempää. Se on todellakin totta, että tämä meidän poistuminen tai näkymättömyys näissä nykyisissä Euroopan kartoissa, jonka ed. Oinonen toi esiin, kuuluu tähän samaan kuvioon.

Eli Suomen pitäisi kielirajoista huolimatta (Puhemies: 2 minuuttia!) esiintyä mahdollisimman yhtenäisenä tässä tilanteessa eikä sotia toisiaan vastaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri Thors toi erittäin huomionarvoisen näkökohdan esille pohjoiseen ulottuvuuteen liittyen: Barentsinmeren ja pohjoiset napa-alueet. On tuotu esille arvioita, että näillä alueilla olisi 25 prosenttia maapallon mahdollisista öljy- ja kaasuvaroista, elikkä erittäin merkittävästä taloudellisesta tekijästä nimenomaan pohjoisilla alueilla, Pohjoisella jäämerellä ja Barentsinmerellä, on todella kyse. Miksi sitten tämä Välimeren ulottuvuus on hyvin luonteva Ranskalle? Algeria kuului itse asiassa silloiseen EU:n edeltäjään, kun 1950-luvulla tämä EU:n alku syntyi. Se oli osa Ranskaa, ja on aivan luontevaa, että Ranska ajattelee sen kartan mukaan, mikä historiallisesti on ollut vaikuttamassa. Tämä on aivan ymmärrettävää.

Mutta näen suurena haasteena EU:lle terveyskysymykset, sairauksien torjunnat, pandemian ehkäisyn, rikollisuuden ehkäisyn, ja toivon, että EU näissä kaikissa panostaisi vahvasti ihmisten parhaaksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Tässä ministeri Thors luetteli todella noita pohjoisen ulottuvuuden painopisteitä. Mielestäni kuitenkin sen ekologisen näkökulman, mikä oli siinä luettelossa viimeisenä, siis pohjoisen ympäristön ja haavoittuvan ympäristön suojelun, pitäisi olla myös Suomen agendalla erittäin vahvasti esillä.

EU, mitä tulee kalastukseen, kyllä on vahvasti liikakalastava ja ryöstökalastustakin harrastava järjestelmä. Afrikan rannoilla hyvin kauas Etelä-Atlantille saakka ulottuvat EU:n kalastuslaivastot, ja tämä on ongelma, liikakalastus.

Mitä tulee Itämereen, niin en kyllä laittaisi nyt tätä lohikysymystä ahvenanmaalaisten kalastajien piikkiin. Siis ajoverkkokalastushan tulee nyt kielletyksi, ja tällä hetkellähän kysymys on se, millä tavalla sitten pohjoiseen liikkuva lohi otetaan Merenkurkun alueella, Porin seudulla ja siellä kiinni ja estetään sen nousu. Nythän tämä asetus on entistä heikompi. Näin ollen EU:lla on jälleen, voi sanoa, sekä hyvää että huonoa roolia tässä kalastuskysymyksessä. Globaalisti mielestäni siinä on kyllä paljon miinusta.

Kun totesin, että Ahvenanmaan edustaja totesi Suomella olevan kaksi perustuslakia, niin viittasin juuri siihen, että perustuslaki määrittelee valtioelimet, ja hän määritteli sen kyllä mielestäni aika kyseenalaisella tavalla, kun tapasimme Barroson.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Sen verran ed. Tiusaselle: Kuka sitten sen kalastuslain typisti, surkasti? Vaativatko muka EU:n nämä ryöstökalastajat sitten, että Suomen on saatava tuommoinen lepsumpi kalastuslaki? Kun kaikkea meikäläinen on lukenut, tieteen kuvalehtiä ja muuta vastaavaa, niin päinvastoin meillä on koko ajan ajettu sitä, että saataisiin vielä Puola ja nämä kalastusaltaat, joissa se meidän lohi käy kääntymässä, siis tämä istutettukin lohi, ja ne alueet kuriin.

Mutta nyt ongelmaksi on tosiaan muodostunut tämä Ahvenanmaan mielivalta, voisi sanoa, varsinkin nyt tämän viimeisen lain myötä. Ja vielä kerran sanon: jokainen voi tutustua siihen lakiin. Se on karmea myönnytys kaikkea sitä vastaan, mitä on ajettu jonkun eläintensuojelun, kalansuojelun, luonnollisuuden, EU-periaatteitten, erilaisuuden arvostamisen kautta suhteessa loheen.

Se on todella törkeä asia, josta ei täällä kukaan puhu. Ed. Pulliainen on sentään kirjoittanut siitä rehellisesti hallituksen edustajana, mutta muuten siitä näköjään saa aina syytteet niskaansa, kun mainitsee, että tämmöinen laki tuli tehtyä heti tuohon alkuunsa. Siinä mielessä ed. Tiusanen puhuu potaskaa, koska kuka muu sitä olisi ajanut noin huononnetussa muodossa?

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Värderade ordförande! Ensin tähän vesitilanteeseen. Olen ed. Pulliaisen kanssa samaa mieltä. Me näemme esimerkiksi, miten Ebro-joki nyt otetaan käyttöön Espanjassa, ja tämä vanha sanonta, joka on My Fair Ladyssä, "the rain in Spain stays mainly in the plain, tulee karmealla tavalla todeksi ja tulee rajoittamaan varmaan maatalouden mahdollisuuksia Välimeren alueella. Siinä mielessä se on vakava asia.

Sitten Ahvenanmaan tilanteeseen. Me tiedämme, että siellä on itsehallinto, ja on asioita, joissa eduskunnan päätökset eivät päde, vaan ahvenanmaalaiset vastaavat niistä itse. Tämä on se faktinen tilanne, ja meillä on siihen kansainväliset velvoitteet, ainakin näin minä tulkitsen tämän asian.

Kalastuskeskustelua nyt en ymmärrä, koska jos puhumme ajankohtaisesta tilanteesta, niin siellähän oli kysymys Perämeren ja Manner-Suomen kalastajien keskinäisestä oikeudenmukaisuudesta huomioon ottaen se, että ajoverkkokalastus päättyy ja on mahdollisuuksia suojella ihan toisella tavalla.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Samasta asiasta, mistä ministeri Thors äsken mainitsi vastauksena ed. Pertti Virtaselle se, että siis Ahvenanmaalla on ikioma, itsehallintoon perustuva kalastussäädöstönsä ja metsästyslainsäädäntönsä. Elikkä siellä suvereenisti päätetään itse näistä asioista, mutta me suomalaiset joudumme ottamaan odotusarvona huomioon, mitä siellä mahdollisesti päätetään.

Sitten toinen juttu ed. Pertti Virtaselle tiedoksi: Eduskunta, suuri valiokunta juuri toivottavasti taikka tällä viikolla perjantaina käsittelee tätä laittoman kalastuksen vastaista operaatiota, jossa komissio on lähtenyt erittäin voimakkaasti liikkeelle, koska tämä laiton kalastushan saavutti puolalaisten toimesta aivan uskomattomat mittasuhteet parin vuoden aikana. Elikkä tämäkin asia on jalalla jollakin tavalla.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia sekä ministerille että ed. Pulliaiselle. Sen verran minä nyt vaan kysyn tämän Barroson vierailun pohjalta vielä, kun herra sanoi meille, että meidän on päätettävä omat sisäiset asiamme, onko Ahvenanmaa sitten ainoa Euroopan unionissa? Minä olen toivonut, että tästä Lissabonin sopimuksesta, jota vastustan, mutta jonka ilmeisesti hallitus hyväksyy, seuraa se, että Ahvenanmaan ei tarvitse Suomen sisällä noudattaa Euroopan yhteisön lakeja eikä sitten Euroopassakaan noudattaa niitä lakeja, vaan Ahvenanmaa on ainoa tämmöinen täydellinen paikka koko Euroopassa, joka saa itse päättää, kuinka se ampuu haahkansa ja kuinka se kalastaa loputkin luonnonlohet.

Siis kertokaa nyt, kuinka se menee, koska ilmeisesti te vaan väitätte minulle, että Ahvenanmaa tulee säilymään jotenkin kummallisen ylimaallisen autonomisena, niin että se ei piittaa Suomen laeista, jolloin ei se tule myöskään piittaamaan EU:n laeista. Ja jos tähän joku kompromissi saadaan, niin voisiko sanoa, että langat kiristyvät entisestään, kalastussopimuksen tämmöinen vesittäminen ei ollut ainoa keino, vai kuinka se tulee ratkeamaan?

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Ahvenanmaata koskevat aivan samalla tavalla EU-säädökset kuin muita. Esimerkkejähän meillä on ollut, että oli uhka päällä, että ahvenanmaalaiset olisivat joutuneet maksamaan 2 miljoonaa tai enemmän sakkoa nuuska-asiassa. Nyt he muuttivat lainsäädäntöänsä niin, että se noudattaa EU-säädöksiä. Eduskunta on säätänyt lain, joka tarkoittaa, että Ahvenanmaa vastaa sakoista, jotka EY-tuomioistuin langettaa, jos tällainen on uhkana.

Pienenä ongelmana on sitten se, että ahvenanmaalaiset kokevat, että he saavat tämän vastuun sakoista, mutta eivät itse pääse kertomaan asioistaan edes EY-tuomioistuimessa. Neuvotteluja käydään muun muassa nyt eräistä lintujen suojelualueista, ja Ahvenanmaa ja komissio ovat äskettäin päässeet yhteisymmärrykseen niin sanotusta Låg Nyhamnin läheisyydessä olevasta alueesta. Nämä vain kahtena ajankohtaisena esimerkkinä siitä, miten komissio tarkkaan valvoo, miten EU-lainsäädäntöä noudatetaan siellä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tähän kalastuskeskusteluun ed. Pertti Virtaselle vain huomautus, että todella en ole puhunut potaskaa enkä muutakaan tällaista vastaavaa määritelmää sisältävää tekstiä. Toteaisin, että niin kuin ministeri Thors vastasi, meillähän nyt on ollut ongelmana tämä asetuksen tasolla oleva säätely, joka liittyy luonnonlohen kulkuun, ja siinä ovat nyt olleet nämä kalastusviikkojen muutokset, jotka tapahtuvat siellä Merenkurkun alueella.

Aivan toinen asia on sitten tämä kysymys, miten hyväksyttävää on Ahvenanmaalla tai sitten Lounais-Suomen rannikolla, siis mantereen rannikolla, tapahtuva lintujen kevätmetsästys. Mielestäni se ei ole lainkaan hyväksyttävää. Tällaisesta pitää päästä ehdottomasti irti, mutta mielestäni ei kannata suunnata mitään ennakkoluuloja tai vahvistaa ennakkoluuloja vain sen takia, että on kysymyksessä ruotsinkielinen väestönosa tai sitten Ahvenanmaa, jonka statukset tietysti on jo määritelty silloin, kun sen ajan suurvallat 1800-luvulla demilitarisoivat Ahvenanmaan.

Yleiskeskustelu päättyi.